Frettijengi tänään

perjantai 8. heinäkuuta 2022

Koska puolivuosittaiskatsaus on aina enempi lista muutamista helposti mitattavista perusasioista, ajattelin että lauman kasvettua paljon lyhyessä ajassa olisi paikallaan esitellä jengi myös vähän monisanaisemmin. Eli millaisia frettityyppejä meillä tällähetkellä asuu.

Orginaalijengi eli Mitella, Nutella, Mallu ja Vappu ovat ehtineet vilahdella blogissa vuosien mittaan useamminkin.

Mitella

Mitella on meidän nykyisestä jengistä vanhin ja meillä pisimpään ollut. Mitella tuli meille neljän kuukauden ikäisenä kodinvaihtajana, ja se oli tullessaan hyvin hankala lapsi, joka ei pitänyt käsittelystä, iski herkästi kiinni lukkopurennalla sekä stressasi suuresti kaikkia muutoksia. Näiden ongelmien työstämiseen meni Mitellan kanssa useampi vuosi, mutta nykyään Mitella on isin pusutyttö, joka pystyy suhtautumaan rennosti jopa lapsivieraisiin. Mitellan suurin materiaalifiksaatio on silikoni, joten mitään tästä materiaalista valmistettua ei voi jättää Mitellan ulottuville, jos ei halua että se on kohta rei'illä ja jemmassa. Mitellan bestis oli vuosien ajan Lysti, ja Lystin kuoleman jälkeen se masentuikin joksikin ajaksi selvästi. Nykyään Mitella viettää eniten aikaa Vapun kanssa.

Nutella

Nutella tuli meille sijoitukseen Sotatanssin frettilän kautta. Nutella haettiin briteistä, ja sillä on ollut yksi pentue, josta meille tuli kotiin Mallu. Nutella on ehdottomasti meidän lauman atleettisin tyyppi, ja kun yhdistetään sen kiipeilytaidot ja se että se on meidän lauman pienin, Nutella löytyy usein paikoista, joihin muut eivät uskalla edes haaveilla pääsevänsä. Nutella on erittäin aktiivinen, ja se tykkää hepuloida. Kiimassa sen käytös muuttuu välillä jopa varsin maaniseksi, miksi etenkin Jussi on ollut helpottunut sen jäätyä eläkkeelle kasvatushommista ja viettäessä nykyään puhtaasti lemmikkieloa. Itse en ikinä lakkaa ihastelemasta Nutellan kekseliäisyyttä, vaikka se saakin Jussin välillä pyörittelemään silmiään, kun olen pakahtua ylpeydestä Nutskun keksittyä taas yhden uuden keinon kiertää frettiesteet ja tuhota viimeisetkin haaveeni viherkasveista. 

Mallu

Mallu on meidän bileprinsessa. Vaikka sekin on alkanut nyt jo hieman aikuistua, on hän kuitenkin pohjimmiltaan yhä se väärinymmärretty kakara, joka tykkää leikkiä toisten mielestä turhan rajusti, vaikka omasta mielestään hän vain hakee kaikkia tasapuolisesti leikeistä parhaimpaan, eli kunnon hammaspainiin. Mallun raisut leikit ja rakkaus painimiseen tekee sen, että joskus muilla eläimillä tahtoo mennä siihen hermot. Onneksi Mallulla on kuitenkin emo joka ymmärtää ja jaksaa leikittää aikuista lastaan. Mallu myös rakastaa vessa- ja talouspaperirullien hylsyjä, ja saattaa viettää välillä pitkiäkin aikoja etsien niitä ympäri yläkertaa, ja kuljettaen niitä suussaan parempiin jemmoihin. Pitkät talouspaperirullien hylsyt ovat joskus vaikeita jemmattavia, mutta Mallu on onneksi oppinut myös pakittamaan ne suussaan, jolloin ne saa helpommin vedettyä erilaisiin koloihin. 

Vappu

Vappu on nyt kolmivuotiaana perinyt edesmenneen siskonsa korkeimman tittelin, eli hän on ylennyt Jussin silmissä Pampulatieteiden maisteriksi. Tämä Jussin antama korkein kunnianosoitus vaatii osaamista monissa eri kategorioissa, kuten jalan viereen kellahtamisessa, rintakehän päällä nukkumisessa ja käsien ja naaman pussailussa. Eli toisinsanoen Vappu on orginaalijengin kovin sylinäätä. Vappu kyllä usein myös koittaa osallistua Mallun ja Nutellan leikkeihin, mutta sen on usein vaikea pysyä niiden menossa mukana. Kuitenkin ulkona valjastellessa Vappu on yksi meidän kovimpia seikkailijoita.

 

Tulokasjengi koostuu tällä hetkellä kolmesta tyypistä, eli Teklasta, Juutaksesta ja Navasta. Ainakin toistaiseksi tulokasjengi elää omana laumanaan.

Tekla

Tekla on meidän tumma kaunotar. Tekla on pohjimmiltaan varsin herkkä sylifretti, joka hakee herkästi turvaa ihmisistä jännissä tilanteissa. Teklalla on kuitenkin yksi astetta pahempi fiksaatio, ja se on naama; etenkin nenä ja korvat. Teklan kanssa onkin sen vuoksi aina pakko varoitella, ettei sitä tule ikinä päästää naaman lähelle, sillä se voi iskeä silloin lukkopurennalla kiinni, ja sen irroittamisessa saattaa kestää. Tämän varoittelun jälkeen Teklan sylipaikat vähenevätkin sitten aina kummasti, etenkin kun Tekla vaistoaa kovin herkästi, joka joku käyttäytyy sen seurassa hermostuneesti tai varautuneesti. Mutta Tekla saa olla sitten minun ja isin muru. Tekla on myös kovin perso lohitahnalle, ja oppinut jo nopeasti, miten saa helpoiten Jussin tassunsa ympärille ja tarjoamaan nannaa. 

Juutas

Juutas
on kasvanut pennusta asti Teklan kanssa, ja on vähän hömelö iso jäänalle. Juutas ei ole kovin atleettinen, mutta kuitenkin oman laumansa menevin tyyppi. Juutaksen kanssa käydäänkin sitten aina välillä kahden keskisillä valjaslenkeillä, kun Juutaksella tulee tylsää, kun Tekla ei vanhempana aina jaksa leikkiä sen kanssa, eikä Nava vielä lähde kunnolla leikkeihin mukaan. Juutas on myös oppinut jo aika hyvin kerjäämään nannaa kellahtamalla jalkoihin. Jokin Juutaksessa tuo todella vahvasti mieleen sen jo edesmenneen tädin Lystin, joka oli itselleni alusta pitäen ihan erityinen fretti. Yhdessä Navan kanssa Juutaksesta on tullut Vapulle kova haastaja sylifretti-kategoriassa.

Nava

Nava on meidän uusin tulokas. Nava on Juutaksen tavoin naaraihin verrattuna lempeä jätti, vaikkei hän olekaan pojaksi mitenkään erityisen suuri. Nava ehti olla ennen meille tuloaan nelisen vuotta ainoana frettinä, niin sillä on ollut nyt pienoinen kulttuurishokki opetella taas elämään laumassa. Navalla on suuri fiksaatio kenkiin ja aivan erityisesti crocseihin. Meillä onkin ollut nyt aika kova opettelu siihen, ettei crocseja enää voi jättää takaovelle tai terassitarhaan Navan ulottuville, tai ne katoavat äkkiä pojan jemmoihin ja niistä alkaa kadota paloja. Irtopaloihin liittyy aina vahvasti suolitukoksen riski, miksi sitä koittaa olla tässä asiassa nopea oppija. 


Hattara (tai Hattaran sisko). Kuva: Riikka Piispa

Hattara kasvaa vielä kasvattajan hoiteissa, ja sen elämä pyörii vielä hyvin perusasioiden ympärillä, kun silmätkään eivät ole vielä auenneet. Eli neidin maailmassa on tällä hetkellä tärkeinä asioina lämpö, ruoka ja emon ja sisarusten läheisyys. Hattara kuitenkin lähestyy koko ajan kovasti sitä ikää, kun vauhti kasvaa ja maailma alkaa avartua. Sen jälkeen pääsemme pikkuhiljaa paremmin näkemään, millaisia tyyppejä Hattara ja sen siskot ovat, ja valitsemaan kumpi pitkäkarvaisista neideistä on meidän Hattara.  

2 kommenttia:

  1. Nutellan briteistä tulo jäi mietityttämään. Miten se onnistui? Varsinkin nyt kun on brexit, niin onnistuuko frettien tuonti sieltä lainkaan suomeen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nutella on tuotu Suomeen ennen Brexittiä, eli sen tuonti oli yhtä helppoa kuin mistä tahansa EU-maasta. Eli sille hommattiin EU-passi ja passiin merkintä Rabies-rokotteesta. Nykyäänkin tuonti on mahdollista, mutta vaatii useampia eläinlääkärireissuja ja paljon tarkempia aikaikkunoita. Tätä tuli selviteltyä joskus vuosi sitten, kun Nutellan kasvattaja lopetti, ja mietin hetken olisinko hakenut Nutellan siskon ja yhden toisen naaraan, johon käydessäni ihastuin, meille. Nykyään passin korvaa alkuperämaan virkaeläinlääkärin myöntämä EU-mallinen terveystodistus, joka on voimassa 10vrk sen myöntämisestä. Eläin on myös oltava kliinisesti eläinlääkärin tarkastama 48 tunnin sisällä ennen lähtöä (jonka lisäksi toki yhä tarvitaan rabiesrokote, joka on annettu vähintään 21vrk ennen matkaa). Näitä seuraa vielä eläinlääkinnällinen rajatarkistus ensimmäisessä EU-jäsenmaassa, mihin eläin saapuu. EU:n ulkopuolelta saavuttaessa eläimet voivat saapua Suomeen vain Helsinki-Vantaan lentoaseman tai Vaalimaan maantien kautta ja lentoteitse eläimet voivat tulla vain rahtina, jos eivät matkusta omistajansa kanssa (mikään lentoyhtiö ei taida kyllä muutenkaan päästää frettejä matkustamoon edes omistajan kanssa). Näihin on toki voinut tulla muutoksia, eli ajantasaset tedot kannattaa tarkistaa Ruokaviraston sivuilta.

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI