maanantai 31. joulukuuta 2018

18 toivetta vuodelle 2018

Vuosi sitten tulin asettaneeksi 18 toivetta vuodelle 2018. Nyt kun vuosi vetelee viimeisiään, on tullut aika katsoa, miten niiden toteuttamisessa onnistuttiin. Ja miettiä vuodelle 2019 omat 19 omaksi postauksekseen.

1. Lauman pääsiäiskuvaukset. Näätien joulukuvien ottaminen kotistudiossa oli niin kivaa, että sitä miettii jo hyviä teemoja seuraaviin kuviin.

Pääsiäiskuvaukset pääsivät toteutukseen, ja niiden lisäksi pidettiin pari muutakin "studiokuvaus" sessiota. Aika menee eläinten kanssa niin kamalan nopeaan, että on ihana välillä pysähtyä ottamaan kaikista ihan kunnon kuvat hyvällä kameralla arkiräpsyjen lisäksi.





2. Kuvaamisen opettelu. En ole koskaan ollut kauhean sinut kameran kanssa, mutta nyt minulla on niin monta upeaa mallia, että haluan oppia paremmaksi. Etenkin haluaisin oppia ottamaan kuvia, jotka eivät ole vain teknisesti hyviä, vaan jotka olisivat hauskoja ja suloisia.


Tämän osalta jouduin toteamaan, että Jussin järkkäri tuntuu omiin käsiin turhan massiiviselta, joten oma kuvailu on jatkunut kännykkäkameran turvin. Vähän kyllä saatoimme tuosta loppuvuodesta käydä katsomassa minulle omaa pienempää kameraa, kun Tuijan luona käydessä ihastuin ajatukseen kissa-asetuksilla olevasta omasta näätäkamerasta.


3. Lystin talviturkki. Neiti ei tänä vuonna oikein malttanut kasvattaa sellaista, niin saadaan jännätä vielä ensitalveen, kuinka upea tyttö on kunnon talvipuuhkassa.

Lysti osoittautui olevan vähän erilainen nuori. Neidille saatiin kerrassaan viehättävä talviturkki helmikuussa, ja sitä saatiin ihailla koko kesä aina loppusyksyyn asti. Sitten kun muut palasivat talvilookiin, Lysti tiputti omansa pois. Nyt se on taas kunnon luikku muihin verrattuna, vaikka vaaka kovasti väittää sen olevan yhä meidän isoin tyttö.


4. Kesäulkoilut. Kaikki laumasta eivät oikein välitä kylmästä ja märästä, joten se että pääsee koko konkkaronkan kanssa yhtä aikaa ulkoilemaan menee kesään.

Aitausulkoiluja tulikin tehtyä koko porukalla niin Turussa kuin Tampereelle, sen lisäksi että käytiin välillä valjastelemassa pienemmillä kokoonpanoilla.


Tässä ulkoilukuvassa näkyy myös tuo Lystin hieno "kesä"karva

5. Näätäkasat. Minusta on ihana katsella pinossa nukkuvia näätiä. Toivottavasti unipinoista pääsee nauttimaan paljon myös vuonna 2018.

Näitäkin on saatu <3 Vaikka alkuvuodesta pakka menikin useammaksi kuukaudeksi vähän sekaisin, kun meidän laumaan liittyi vähän yllättäen kodinvaihtajamummo Justiina tammikuun lopulla. Mutta loppuvuodesta sekin mahtui jo samaan kasaan Lystin kanssa haastavasta alusta huolimatta.


6. Entistä aktiivisempi Instagram-tili. Sen jälkeen kun sain vihdoin liityttyä Instagramiin itsenäisyyspäivänä, sitä on jo alkanut miettiä, mihin suuntaan sitä lähtisi näätien tiliä sielä viemään.

Instagram on pysynyt menossa mukana koko vuoden ja vähän yli, ja nyt sieltä löytyy jo yli 600 näätämäistä kuvaa. Seuraajiakin tilille on karttunut jo 317, mikä on aika hyvin siihen nähden, kuinka vähän sitä on tullut mainostettua.


7. Keskittyminen omaan laumaan. Näätäharrastuksessa odotan kaikkein eniten juttujen tekemistä omien tyyppien kanssa. Se ei tarkoita, ettenkö aikoisi käydä näyttelyissä entiseen malliin, tai etteikö laumaan ehkä tulisi lisäystä, mutta haluan omien tyyppien olevan kaiken tekemisen keskiössä. Olla entistä enemmän se omista hössöttävä hurahtanut näätämamma, jolla ei ole tarve viedä harrastusta mihinkään suuntaan pois lemmikkinäätäilystä.

Oma lauma on best. Vaikka tänä vuonna se lauma on tosiaan hakenut muotoaan pariinkin otteeseen, kun ensin meille tuli Justiina ja sitten Nutella. Mutta etenkin nyt syksyllä on hyvin paljon kotoiltu omalla porukalla, kun uniongelmilta en ole jaksanut samalla tavalla kiertää ja olla sosiaalinen kuin keväämmällä. Mutta kyllä siinä kotielossakin noiden kanssa riittää vaikka mitä upeaa ja ihmeellistä, kuten nukkuvien näätien katseleminen. Siinä on vain jotain niin koukuttavaa.

Ja vaikka meillä on nyt porukassa se ensimmäinen jalostusnäätäkin, on tyyppi nimenomaan Sariannan jalostuseläin ja minun lemmikki. Eli kasvatus ei ole vieläkään tempaamassa minua mukaansa, eikä itsellä ole muusta laumasta poikkeavia omia suunnitelmia Nutellan varalta - jos ei lasketa sitä, että toivon voivani ehkä napata yhden sen tyttäristä tänne lellikkinäädäksi.

Maailman mahtavin pussaileva suklaasukkula Nutsku
8. Luovuus näätien virikkeistämisessä. Ostovirikkeiden hankinta olisi tarkoitus laittaa vähän jäähylle, joten uusien juttujen ostamisen sijaan tarkoitus olisi etsiä yhdessä uusia juttuja niin sisälle kannetuista lumiämpäreistä, kaivelulaatikoista kuin kävyillä pelaamisestakin.

Oops... Vai sanotaanko mieluummin, että molempi parempi. Enhän minä osannut olla ostelematta noille juttuja, siitä huolimatta että nuo kyllä tykkäävät yhtä paljon ei ostetuista jutuista. Yksi kestohitti ovat olleet ehdottomasti pahvilaatikot. Etenkin pienet ja kapeat, joihin voi vetäytyä syömään rauhassa omia eväitä, sekä isot joihin on leikattu reikiä, ja joissa mahtuu heittämään painiksi.


9. Juttujen opettelu omien näätien kanssa. Tavoitteena olisi treenata etenkin nuorison kanssa entistä sujuvampaa reissaamista, ja sen myötä esimerkiksi ajoittaista sylissä tai näyttelyhäkissä jumittamista, mikä on välillä haasteellista etenkin Lystille


Lystistä on kehittynyt ihan pro reissunäätä, jos ei oteta lukuun sitä, ettei se kyllä vieläkään ymmärrä, miksi playpenissä pitäisi jumittaa, jos siinä ei ole kattoa. Sen sijaan muuten tyttö kulkee jo sujuvasti niin kantorepussa kuin boksissakin, ja malttaa rauhoittua kevytaitauksiinkin. Mutta jotta arki ei kävisi ikinä liian helpoksi, meidän "rauhallinen suklaanäätä" Nutsku osoittautui aika Lystimäiseksi menijäksi. Eli siinä kohtaa kun Lysti alkoi osoittaa aikuistumisen merkkejä, päästiin aloittamaan sama rumba alusta uudelleen, ja kokemaan vielä aiempaa suurempia ylpeyden hetkiä, kun Nutskusta oli alkuun ihan pöyristyttävää, kun näyttelyissä olisi pitänyt antaa vieraan ihmisen jumittaa ja kurkkia vielä suuhunkin. Jussin suureksi onneksi Nutsku on kuitenkin aikuistunut huomattavasti nopeampaa mitä miun Lystikäs.  Mutta Lystin ei tarvitsekaan aikuistua ikinä.


10. Enemmän näätäpäiväilyä. Freteistä liikkuu todella paljon vääriä uskomuksia, jotka pahimmillaan johtavat kiertolaisnäätiin. Haluan ensivuonna koettaa ehtiä/jaksaa levittää enemmän näätätietoutta etenkin tyttöjen kanssa. Uusia haisunäätiä ei nykytilanteessa saa ottaa, miksi koen asian ajankohtaisemmaksi frettien kanssa.


Kevätpuoli vuodesta toteutettiin tätä tavoitetta aika urakalla ja kohtuu laajalla kattauksella pitkin Etelä-Suomea Turusta Hämeenlinnaan ja Pirkkalasta Vantaalle. Samalla päästiin sitten tapaamaan muita frettiharrastajakin välillä muutenkin kuin näyttelyissä, kun Hämeenlinnassa meidän seuraan liittyi Laura Milo-frettinsä kanssa, ja Vantaalla pääsin menettämään sydämeni Jonnan nuorimmaiselle Juutakselle. Kesästä eteenpäin tällä saralla on sitten ollut hiljaisempaa, kun ensin oli Jussin reissutyöt ja sitten oma syyssammuminen. Mutta kyllä me syksykaudellakin vedettiin sitten yksi messupäivä, kun Tampere sai omat lemmikkimessunsa, joilla meidät nähdään toivottavasti myös ensivuonna!

Juutas-vauva
11. Lisää monipuolisuutta blogiin etenkin arkijuttujen muodossa. Sitä ei taida olla yhtään näyttelyä ja näätäpäivää, mistä ei olisi muistanut kirjoittaa, mutta ensivuonna koetan muistaa kirjoittaa enemmän myös niistä pienemmistä jutuista ja arjesta. Näätäarki kun ei ole tylsää, ja sitä on tiedossa kaikille, jotka menävät menettämään sydämensä enemmän näille pötköille.

Tässä onnistuttiin jossain määrin, ja etenkin näätien ruokaviikko -postaus keräsi sen verran paljon kommentteja, että sen tyyppisille voisi kuvitella olevan kysyntää jatkossakin. Sitä vain aina liian helposti unohtaa, että ne itsellä päivittäin toistuvat arkijutut ovat juuri niitä, mitä moni frettiä harkitseva pohtii. Tai mikä montaa muunlajisten omistajaa kiinnostaa, että miten ne arkikuviot poikkeavat esimerkiksi kissan- tai koiranomistajan arkikuvioista.


12. Laatuaikaa mummunäätien kanssa. Minusta on yhä pieni ihme, että meillä on yhä tämä lauma mikä meillä on. Viime kesä tuli jo aikataulutettua sen mukaan, että Snurre ei varmaan ole enää kauaa kuvioissa. Mutta huolimatta hieman kaihertavasta ajatuksesta järjestelyn takana, huomasin nauttivani väljemmästä aikataulusta ja enemmästä kotona olosta näätien kanssa. Ensivuodellekin toivon siis paljon kotoilua maailman parhaiden näätämysten kera.

Mikään ei ole ikuista, ja Snurrenkin jouduimme lopulta päästämään taivasmatkalleen tämän vuoden helmikuussa. Olen kuitenkin äärettömän onnellinen ja kiitollinen siitä, että minun oli silloin mahdollista pitää vapaata töistä mummuskan viimeiset päivät ja viettää sen kanssa kunnolla aikaa, ja saattaa se niin viimeiselle matkalleen kuin pieneläintuhkaamoon. Snurre oli loppuun asti ihan supernäätä, vaikka lääkitys ei lopulta riittänyt pitämään insulinoomaa kurissa. Silti Snurre ei olisi millään antanut sen hidastaa, että takajalat alkoivat lähteä alta ja silmät sokeutua. Sillä oli ihan liikaa juttuja tehtävänä.

Mutta Snurrenkin jälkeen meillä on onneksi saatu viettää mummunäätäaikaa. Esteri on yhä vahvasti kuvioissa mukana, vaikka etenkin tämän viimeksi kuluneen vuoden aikana se on alkanut mummoutua selvästi aiempaa enemmän. Meidän tomerasta rautarouvasta on tullut mummeli, joka nukkuu paljon, ja keskittyy enemmän omiin tarkistuskierroksiinsa kuin kurinpitoon laumassa. Tähän vuoteen ei ole onneksi mahtunut samanlaisia säikähdyksiä kuin viime syksyyn, jolloin Esteri laihtui äkisti nopeasti, vaan tämä vuosi on ollut sellaista tasaisempaa vanhenevan näädän elämää.

Ja saimmehan me laumaan kokonaan uudenkin mummuskan, kun tammikuussa saapunut kodinvaihtaja liittyi veteraanikerhoon pian saapumisensa jälkeen. Justiina on kuitenkin Esteriä pari vuotta nuorempana vielä sellainen aktiivieläkeinen, ja tainnut kaapata valtaansa jo koko meidän lauman topakalla käytöksellään.


Meidän mummut
13. Kotinäätäilyä Miikkiksen kanssa. Miikkiksen kanssa on päästy kokemaan todella paljon kaikkea messuvierailujen, Ylen suoran lähetyksen, lehtijuttujen ja muiden muodossa. Ensivuoden osalta toivon kuitenkin enemmän paluuta juurille, peruslemmikkiarkea, jossa on enemmän aikaa niille Miikkikselle isommille jutuille, kuten lahokantojen rapsuttelulle, ja joiden jälkeen me ei molemmat olla monta päivää ihan veto pois.

Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta Miikkis on ollut tämän vuoden kokonaan pois julkisuuden valokeilasta. Kotona poika voi kuitenkin hyvin, vaikkakin yhä turhan paksusti. Eli sen suhteen vuosi ei ole tuonut isompia muutoksia. Eniten poikaa on ehkä harmittanut talomme vieressä koko kesän jatkunut tietyö, jonka myötä meiltä on blokatttu myös osa pojan lempimetsiköstä. Nimittäin puiden kaatamisen lisäksi tietyö on tuonut ikävää vilskettä ja kolinaa, mitä Miikkis ei arvosta. Mutta toivotaan, että ensikeväänä edes osa alueesta palaisi käyttöön tien ehkä joskus valmistuessa.

Miikkis ja vanha nemesis: nokkoset
 14. Jouluvaljaat. Olen jo päättänyt hillitä ensivuonna petien ja lelujen ostamista. Mutta uusin hurahdukseni on valjaat: frettinäyttelyissä on aina liikaa houkutuksia niiden saralla, ja nyt kun olen jo alkanut lipsua siitä, että kaikilla olisi vain yhdet... Niin olisihan se huippua, jos löytäisi ensivuonna kaikille jouluksi jotkin oikein kivat, joissa on piparminttutankoja, mistelinoksia ja muuta asiaan kuuluvaa (Tämän kirjoittamisen jälkeen yhdet valjaat tulikin heti postissa...).

Kaikille ei saatu vielä jouluvaljaita, mutta näkisittepä Mitellan uudet syysvaljaat. Ne ovat todella söpöt. Ja niiden lisäksi Justiina ja Nutella saivat tietysti omat uudet valjaat, kun pitäähän kaikilla olla.


15. Terveystarkistuksen tekeminen. Näyttelyissä pidän erityisesti siitä, että niissä saa aina itseään kokeneemman harrastajan arvion eläimen sen hetkisestä kunnosta. Haluaisin kuitenkin oppia aiempaa paremmin tarkistamaan myös itse, missä kenenkin kanssa mennään niin hampaiden kunnon kuin korvien puhtauden suhteen. Meillä ei ole ainakaan verrokeista pulaa, joten tämä ei vaatisi kauheasti muuta, kuin lisää näätien pyörittelyä. Mikroskooppi korvien tutkimiseenkin on jo tulossa.

Näihin on saatu ehkä hieman aiempaa parempi rutiini etenkin hampaiden osalta. Esterin 2017 syksyllä ollut painon putoaminen säikäytti sen verran pahasti, että etenkin noiden hammaskroonikoiden kanssa suihin tulee kurkittua aiempaa useammin, jotta hampaidenputsausvälit eivät veny liikaa. Punnituksissa on sen sijaan lipsuttu, ja menty enemmän silmämääräisellä arviolla sen suhteen. Jonkin verran juttuja on tutkittu ihan eläinlääkärilläkin, kuten nyt viimeisimpänä nuorison kuulot.


16. Lisää verkostoitumista näätiinhurahtaneisiin. Ei ole mitenkään realistista odottaa, että kaikki olisivat yhtä innoissaan minun karvaisista kakaroistani kuin minä itse. Niiden muiden hermojen säästämiseksi sitä toivottavasti löytää vielä lisää niitä, jotka ovat (myös omiin näätiinsä hurahtaneet näätämammat lasketaan). Tässä minua saa myös auttaa, ja kutsua itseään kylään, jos haluaa höpistä näädistä ja sylitellä sellaisia. Valitettavan moni ihana näätämamma kun asuu Turun ulkopuolella, joten kaikkia tuttujakaan ei pääse näkemään niin usein kuin ehkä muuten tykkäisi.

Kyllä sitä tänäkin vuonna päästiin levittämään näätäkuumetta taas muutamaan suuntaan, ja tarjous on voimassa myös vuonna 2019! Tosin en takaa, ettenkö saattaisi näätäkuumeisille näätiin tutustumaan tuleville myös törkeästi markkinoida Nutellan tulevia pentuja, sillä olen ihan tajuttoman ihastunut tuohon meidän nuorimmaiseen, ja sen myötä äärimmäisen varma ja täysin (epä)objektiivinen sanoessani että sen pennut ovat varmasti yksi vuoden 2019 hienoimmista pentueista, jos kaikki menee suunnitellusti. Mutta koska en edelleenkään itse myy mitään, saa meille toki tulla noita muuten vainkin nunnuttelemaan ja kyselemään mieltä askarruttavista näätäjutuista, kuten vaikka miltä näätäkodissa haisee. Sijoitusnaaraassa on kyllä ollut ehdottomasti kivointa se, että nyt kasvattajan lisäksi myös Sarianna on ollut erityisen kiinnostunut siitä, millainen tuosta mukelosta kasvaa niin fyysisesti kuin henkisesti.

Mutta saatiin me tänne kyllä vuoden aikana käymään myös useampia näätämammoja ja hoitonäätiä, ja etenkin kesän aikana meillä oli täällä aika vaihtuva porukka. Turkulaisten näätien lisäksi hoidossa kävivät myös Irpen pojat Rosmo ja Saastamoinen. Valitettavasti yhtä kesän hoidokeista emme pääse enää näkemään, kun sama sairaus joka vei Snurren, nappasi joulun alla myös hoitomummuska Iitan.


Kesällä saatiin nauttia myös isosta joukosta näätävieraita hoitonäätien muodossa
17. Lisää verkostoitumista blogimaailmassa ja Instagramissa. Etenkin kissablogien puolelta on löytänyt tänä vuonna vaikka mitä kivaa virikeideoista Salaiseen joulukissaan. Sielä on niin monia ihanan aktiivisia innostuneen oloisia bloggaajia, että sitä on vähän pitänyt alkaa varovasti laittaa jalkaa oven väliin, että jos sinnekin pääsisi vähän seuroihin, vaikkei meillä kissoja olekaan. Ei ainakaan tällä hetkellä.

Salainen joulukissa oli juuri niin kiva kuin olin ajatellutkin <3 Ja sen lisäksi me pääsimme kissabloggaajamiittiin Tampereen kissakahvila Kurnauskikseen ja ehdimme poiketa moikkaamassa Pepsiä ja Maxia! Eli tätä voisi sanoa jo hyväksi aluksi, mutta tätä halutaan kyllä ensivuoteen lisää. Ja myös kissojen palvelusväki on erittäin tervetullutta tänne Suomen Turkuun keräämään vähän erilaisia hajutuliaisia kissakansalle. Ja kiitos kissablogien, olen alkanut haaveilla meillekin sellaista kissapyörää. Tähän mennessä olen kyllä saanut vasta Jussin silmät pyörimään, kun se miettii olenko tosissani asian suhteen - mutta olisipahan sitten hyvä syy hankkia kissakakara, jos se ei näädillä toimisi!

18. Lottovoitto. Olisihan se kauhean kiva. Rahalla ei voi ostaa onnea, mutta ei tarvitsekaan. Siihen kun riittävät näädät, ja se että että on varaa järjestää niiden hoito kunnolla, jos olisi vaikka varaa vähän reissatakin. Lottovoitolla saisi myös iiiiison kasan hiiriä, joka on Lystin kohdalla aika sama, kuin että ostaisi onnea. Tätä tavoitetta voisi vaikka vähän edistää sillä, että alkaisi lotota.

Lottovoitto olisi kyllä edelleen kiva, mutta en tainnut silti muistaa lotota kertaakaan kuluneena vuonna. Jos ei pentulottoa lasketa. Siinä minulle on kyllä osunut nyt parina vuonna niin monta jättipottia ettei tosikaan. Lysti sai kyllä silti iiiison kasan hiiriä, sillä eihän sille voi sanoa ei, kun se tapittaa ja tahtoo lempparia. 

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Kuluseuranta 2018: Yhteenveto

Siinä missä vuosien 2016-2017 kuluseurannat alkoivat luoda itselleni käsitystä siitä, kuinka paljon todella käytän rahaa eläimiin, vuoden 2018 kuluseuranta on osaltaan vahvistanut sitä. Nykyisilläni valinnoillani näätien ruokavalion ja vessamateriaalin suhteen, meillä jo peruskulutus (ruokinta, eläinlääkäri, pissa-alustat ja siivoussuihkeet) on 373,20€/kk. Eli ilman muita tarvikehankintoja ja näyttelyitäkin käytän laumaan lähes neljäsataa euroa kuussa. Kun tähän lisää vielä näyttelyt, ja kaiken sen ekstran, mitä laumalle tänä vuonna hankin, näätiin meni vuonna 2018 kaikkineen 6769,90€, eli keskimäärin 564,16€/kk. Se selittää jo osaltaan sen, miksi onnistuin vain yhtenä kuukautena pitämään näätien kulut alle satasessa kuukauden ajan. Viime vuoteen verrattuna kuukaudessa käytetty summa nousi 103,02€/kk. Isoimmat muutokset tulivat ruokintakustannuksissa, jotka lähes tuplaantuivat viime vuodesta.

Kuluseurannan kategoriat

Tänä vuonna kuluseurannassa seurattavat kategoriat olivat melko samat kuin vuonna 2017, mikä helpottaa lukujen vertailua. Isoimmat erot tulevat siinä, että tänä vuonna jätin akvaariokulut kuluseurannan ulkopuolelle, ja kategorioista tippui pois näätähuone. Lukuja vertaillessa vertailussa ei ole huomiotu ollenkaan vuoden 2017 akvaariolukuja, eli siltä osin luvut ovat vertailukelpoiset, Tämänvuotinen hömppäkategoria (lelut, pedit ja muu eksta, yht. 1317,95€) tuntuu todella massiiviselta verrattuna viime vuotiseen (564,19€). Mutta jos viimevuodelta lasketaan yhteen hömppä ja näätähuone (564,19€ + 806,81€ = 1371,00€), luvut menevät itseasiassa melko samoihin. En vain ollut vuonna 2017 osannut kuvitella, että innostuisin vaihtamaan häkkiä ja tekemään muita muutoksia huoneessa, jonka myötä kaikki näätähuonekulut eivät jääneetkään niin kertaluontoisiksi ja muusta kulutuksesta erillään oleviksi kuin olin kuvitellut.

Ruokakuluista

Jo vuoden 2017 kuluseurannan yhteydessä arvioin, että ruokintakulujen osuus olisi meillä kasvamassa. Näin kävikin, vaikka itselleni tulikin pienenä yllätyksenä, että kulujen kasvu oli niinkin voimakasta, että kuukausittainen summa nousi 79,10 eurosta 152,20 euroon. Tällä kertaa pienempi osuus muutoksesta selittyy näätämäärän kasvulla (vuoden 2017 lopussa meillä oli kuusi frettiä ja Miikkis, vuonna 2018 lauman koko on ollut välillä 6-7 frettiä ja Miikkis). Isoimpana selittävänä tekijänä on varmasti ollut kokonaisten ruokaeläinten määrän lisääminen. Nykyään lauma saa niitä 2-3 kertaa viikossa aikaisemman 1-2 kerran sijaan, ja sen myötä kokonaisten ruokaeläinten osuus ruokintakuluista on noussut 26 prosentista 39 prosenttiin. Ruokintakuluista lähes kaksi viidesosaa koostuu siis siitä, mitä menee hiiriin, rottiin, marsuihin, gerbiileihin yms. kokonaisena syötettäviin. Sen lisäksi ruokintakuluja on nostanut jonkin verran se, että näädille on hankittu myös aiempaa enemmän kania, ja ostamassani kaninlihassa ja sisäelimissä kilohinnat ovat vaihdelleet 6-13 euron välillä, siinä missä kanaa ja kalkkunaa meillä on yleensä hankittu 2,4-4,5€/kg.

Näätien ruokinta alkaa olla nyt mielestäni aika hyvällä mallilla niin monipuolisuuden kuin kokonaisten ruokaeläinten määrän suhteen, eli en usko, että ruokintakulut tulevat nousemaan tästä enää merkittävästi, ellei laumakoossa tapahtuisi isompia muutoksia. Toisaalta en myöskään ensivuonna halua tinkiä kokonaisten ruokaeläinten määrästä, tai luopua kaninkäytöstä, joten ruokintakuluissa ei ole myöskään odotettavissa merkittävää laskua. Toki vertailu viime vuoteen osoittaa, että pakon edessä ruokintakuluista olisi suht helppo leikata jopa puolet pois, ja näädät olisi silti mahdollista ruokkia pitkälti nykyisten suositusten mukaan.





Eläinlääkärikuluista

Tällä kertaa eläinlääkärikuluista ei valitettavasti saatu laadittua yhtä hienoja näätäkohtaisia pylväitä kuin viime vuonna, sillä valtaosa käynneistä meillä on ollut ryhmäkäyntejä, eivätkä kulut ole olleet kaikilta osin helposti eroteltavissa. Eläinlääkärikulut nousivat viime vuoteen verrattuna jonkin verran (2017 1119,02€ vs. 2018 1791,09€). Siinä meillä on kuitenkin ollut edelleen onni matkassa, että summasta suurin osa on mennyt perusterveydenhuoltoon (rokotukset, implantit, hampaidenpuhdistus), sekä terveystutkimuksiin (verikokeet, kuulotutkimukset), eikä laumassa ole vieläkään ollut isompia sairasteluita. Toki alkuvuodesta eläinlääkäriä tarvittiin myös niissä surullisemmissa merkeissä, kun Snuure jouduttiin lopettamaan, kun insulinooma ei pysynyt enää riittävän hyvin hallinnassa lääkkeillä.

Tulevan vuoden eläinlääkärikuluja on hankala ennustaa, mutta en usko, että ne ainakaan merkittävästi pienenevät. Ainakin Esterin, Itsyn ja Justiinan kohdalla hammastarkeissa kun tullaan taatusti käymään ensivuonnakin. Mihail sai omasta hammastarkistuksestaan sen verran puhtaat paperit, eli sen kohdalla vielä mietitään, aletaanko sitä käyttää vuosittaisissa hammastarkistuksissa eläinlääkärillä, vai jatketaanko tämän viisivuotistarkistuksen jälkeen vielä toistaiseksi linjalla, että mennään vasta sitten näyttämään, jos jotain näkyy.

Tarvikkeista ja harrastuskuluista

Vuonna 2018 tarvikehankinnoista valtaosa meni meillä hömppäkategoriaan, eli näädät saivat paljon kaikkea ei-välttämätöntä, kuten uusia petejä, pinkin häkin, parempikuntoisia aitausmattoja yms., jolla ei ole suoraa vaikutusta niiden hyvinvointiin. Tokihan näädät rakastavat kaikkea uutta ja ne nauttivat pedeistä, mutta ellei omistaja itse haluaisi panostaa näihin, näädät olisivat taatusti yhtä iloisia vanhasta tyynystä tai kirppikseltä löytyneestä korista. Tätä kategoriaa minun pitikin koittaa suitsia jo tänä vuonna, ja vähentää etenkin petien ostelua. Hömppäkategorian kokonaissummastakin (1317,95€, josta petien osuus 282,24€) sen kuitenkin näkee, ettei homma mennyt ihan niin. Olen höveli, ja rakastan ostaa näädille uusia juttuja, vaikka kämppä onkin muuten ajautunut vuosien saatossa koko ajan minimalistisempaan suuntaan. Näyttelykulut pysyivät melko samoina viime vuoteen nähden, etenkin jos ottaa huomioon sen, että olen todennäköisesti unohtanut vähentää kuluseurannesta yhden peruuntuneen näyttelyn palautuneet ilmoittautumismaksut.

Tarpeellisten tarvikkeiden osio taas koostui muutamaa kuppia lukuunottamatta lähinnä pissa-alustoista ja siivoussuihkeista, joihin molempiin meillä menee satasia vuodessa (pissa-alustoihin käytettiin vuonna 2018 622,35€ ja siivoussuihkeisiin 238,47€). Tämä olisi taas sellainen kohta, jossa olisi helppo säästää useita satasia vuodessa vaihtamalla pissa-alustat puupellettiin ja siivoussuihkeet etikkaan. Jussi oli kuitenkin edelleen luvut nähtyäänkin sitä mieltä, että ne ovat pieni summa siitä, että joka paikka ei ole täynnä hiekkaa tai puupurua, ja asunnossa ei haise vähän väliä etikka. Eli päädyimme jatkamaan sekä pissa-alustojen että siivoussuihkeiden käyttöä myös ensivuonna.

  

Lemmikin hankintakuluista

Tänäkin vuonna meidän lauma kasvoi kahdella tyypillä. Tällä kertaa hankintakulukohtaan tuli kuitenkin vähemmän mitä yksi pentu maksaisi. Suurimpana syynä tähän on se, että päädyin kirjaamaan ylös vain kaikkein suorimmin eläintenhankintaan liittyvät kulut, eli Nutellasta sovitun sijoituspantin, Nutellan rahtimaksun (jonka itse halusin maksaa), Nutellan ja Justiinan rekisteröinnin Turvasirupalveluun ja Justiinan rekisteröinnin Suomen frettiliiton rekisteriin. Eli tällaisia juttuja, mitkä haluan hoitaa kuntoon kaikille meille tuleville uusille tulokkaille (Sarianna hoisi Nutellan rekisteröinnin Frettiliiton rekisteriin). Justiinasta itsestään en maksanut mitään, mutta sen kohdalla hinnaksi sovittiin, että hoidan sen rokotukset itse ajantasalle, mikä näkyy taas eläinlääkärikulukohdassa. Toki sorruin myös hankkimaan tulokkaille uusia juttuja, kuten valjaita, mutta nekin menivät kuluseurannan muihin kategorioihin.

Toki esimerkiksi Nutellan maahantuonti maksoi huomattavasti enemmän, mitä tuo 75€, samoin kuin pentu itse enemmän kuin tuon 200€. Mutta koska Nutella on meillä sijoituksessa, ei minun olisi todellakaan tarvinnut lähteä hakemaan sitä itse, tai maksaa edes tuota rahtimaksua. Niinpä olisi tuntunut vähän hullulta kirjata ylös hankintakuluihin kaikki lennot ja hotellit, kun yksi iso syy lähtöön oli se, että Jussi on jo pitkään halunnut käydä Lontoossa, ja pennun myötä löysin itsekin oikein mieluisan syyn poiketa taas sille suunnalle. Pennun hankintahinnan taas Sarianna suoritti Nutellan kasvattajalle, ja hänellä on pennusta Lucyn kanssa oma sopimuksensa, siinä missä minulla on Sariannan kanssa omani. Eli sen myötä kaikki pennun hankintaan liittyvät kustannukset eivät näy kuluseurannassa, ja tällä kertaa olen hyvin iloinen siitä, ettei niitä kaikkia taida olla missään edes summattuna. Sillä kokonaisuutena tuo neiti on kyllä sekä Sariannasta että Jussista aika million dollar baby.

Suuntaviivoja vuodelle 2019

Haluaisin taas uskoa, ettei meillä mene ensivuonna yli 1300 euroa hömppäjuttuihin. Tällä kertaa en mene kuitenkaan vannomaan mitään, sillä tiedän jo jonkin aikaa katselleeni muutamaa kohtuu kallistakin juttua, joita mielelläni pääsisin testaamaan. Eli vaikka onnistuisin karsimaan selvästi kaikista pikkujutuista, kuten pedeistä, en usko, että tämä kategoria tulee koostumaan pelkistä satasista ensivuonnakaan. Ellen sitten jää tyttömäksi, tai tule jotain muuta pakottavaa syytä karsia kulutusta.

Sen sijaan ruokinta ja tarpeelliset tarvikkeet kategoroiden osalta uskon, että niiden kohdalla kuluihin ei ole tulossa isoja muutoksia. Ruokinnan kanssa ollaan tosiaan saavutettu se taso, johon olen nykytietämykseni mukaan tyytyväinen. Samaten en usko, että meidän lauma tulee kasvamaan ainakaan isosti, niin että pissa-alustojen ja siivoussuihkeiden menekki kasvaisi radikaalisti. Ensivuotta ajatellen meillä on myös edelleen ihan hyvä pohjavarasto niin pissa-alustoissa kuin kanipakasteissakin, eli uuteen vuoteen ei lähdetä mistään nollatilanteesta, kuten ei lähdetty viimevuoteenkaan (tämä on hyvä ottaa muissakin kulutustuotteita kuvaavissa luvuissa huomioon, eli luvuista ei ole vähennetty varastoon jäävien tuotteiden arvoa vuoden lopussa. Teen tätä kuitenkin lähinnä mielenkiinnosta ja oman harrastuksen tueksi, ja se olisi omasta mielestä jo turhan työlästä).

Ensivuoden osalta isoin tavoite ehkä olisikin, että mikäli eläinlääkärikuluissa ei tapahdu muutoksia, kulut eivät ainakaan isommin kasvaisi. Ja mahdollisesti pyrkiä karsimaan hömppäkategoriasta ja tarvikehankinnoista sen verran, että kokonaiskuukausikulut laskisivat mieluummin lähelle viittasataa tai sen alle (tänä vuonna 564,16€/kk).

lauantai 29. joulukuuta 2018

Kuluseuranta 2018: joulukuu

Kohta on taas vuosittaisen yhteenvedon aika, ja sen myötä joulukuukin on nyt taputeltu pakettiin pari päivää ennen kuun vaihtumista. Joulukuussakin isoimmaksi kulueräksi muodostui ruoka, kun tyhjensimme joulun alla toisenkin lihakanikasvattajan pakkaset kaikista lemmikeille suunnatuista lihatuotteista. Lisäksi rahaa meni eläinlääkäriin kuulotesteihin, tarvikkeisiin ja näyttelyilmoittautumisiin.

Meillä valtaosa kotiin saapuvista paketeista tuntuu tulevan näädille
Tarvikepuolella isoin yksittäinen summa meni siihen, kun päätimme tilata vielä suorakaiteenkin malliset matot samalta tekijältä jolta meillä on jo pyöreät aitausmatot. Nykyään kun yhä useammassa näyttelyssä aitaukset toivotaan laitettavan suorakaiteen malliin tilan säästämiseksi. Halvemmalla olisi tietenkin päässyt pelkällä suorakaiteen mallisella vahakankaan palalla tai pressulla, mutta koska Lysti ei pysy aitauksessa ilman kattoa, olisi aitaukseen pitänyt kuitenkin tilata vähintään kattomatto. Näätien joululahjaan meni kanssa joitain kymppejä, jonka lisäksi sorruin tilaamaan Peten koiratarvikkeesta kankaisen aktivointimaton. Tällähetkellä minua melkein kaduttaa, että olen niin ahkerasti ruksinut Facebookista ja Instgramista pois kaikki raskaustesti ja päiväkotimainokset sillä perusteella, että ne eivät koske minua, sillä nyt ne mainostavat koko ajan enemmän tuotteita, joita minun on selvästi vaikeampi vastustaa - kuten lemmikkitarvikkeita.

Joulukuussa tuli myös maksettavaksi kahden alkuvuoden näyttelyn ilmoittaumismaksut, joihin meni yhteensä vähän yli satanen. Ja niiden myötä alkaa näyttää melko varmalta, että olemme helmikuussa suuntaamassa ensimmäistä kertaa Suomen ulkopuolelle näyttelyyn. Toinen maksetuista näyttelyistä kun järjestetään Viron puolella.

Joulukuu

Näädille:

Ruuat & namit:
Kani 18,5kg + toimituskulut 200€

Eläinlääkäri & lääkintä:
BAER -kuulotesti Mitella & Huisku 143,20€

Tarpeelliset tarvikkeet:
lemmikkivahti 45€

Lelut, pedit & muu ekstra:
näätien joululahja 30€
patteripeti 10€
aitausmatot 120€
aktivointimatto 17,01€

Näyttely- ja yhdistyskulut:
Valentine -ilmoittautuminen 65€
Winter Ferret Wonderland -ilmoittautuminen 50€

Lemmikkien hankinta:-

YHT. 680,21€

torstai 27. joulukuuta 2018

Joulun reissuja

Aattoaamuna koko näätälauma omistajineen pakattiin taas autoon, ja lähdettiin joulun viettoon. Etenimme taas saman suunnitelman mukaan kuin viime vuonna, eli aattoaamupäivän vietimme Mietoisissa Jussin vanhemmilla, josta jatkoimme Tampereelle äitini luo. Tampereella viivyimme sitten Tapaniin asti nähden perhettä ja ystäviä, kunnes arki pakotti palaamaan Turkuun. Veljentyttö kyllä esitti viime hetken lahjatoiveen tukevasta köydestä, jolla tädin saisi sidottua sohvanjalkaan, kun kuuli, että en voi jäädä loppuviikoksi Tampereelle, vaan minun on palattava täksi aamuksi töihin.

Perhepotretin ottaminen on muuttunut vuosi vuodelta haastavammaksi ;)
Jouluna riitti taas sen verran vilinää, kun pöydässä oli aattona 11 henkeä ja tapanina 13, että näädille pakattiin mukaan oma aitaus. Vaikka tyypit saavatkin kotona touhuilla melko vapaasti, iso joukko näätiin tottumattomia ihmisiä, pieniä lapsia ja näätävarmistamaton asunto yhdistettynä joulusuklaisiin, -kukkiin ja koristeisiin helpottaa aina päätöstä tilapäisestä vapaudenriistosta. Miikkis sai isompana ja rauhallisempana olla taas koko ajan irti, siinä missä tytöt saivat tyytyä valvottuihin hepulihetkiin. Alkuun ajateltiin, että olisimme selvinneet yhdellä aitauksella, mutta kun Nutella alkoi tylsistyttyään härkkiä Esteriä, päädyimme joulurauhan nimissä jakamaan porukan kahtia silloin kun kukaan ei ollut näätien kanssa. Mummut saivat sitten oman privaatin, jossa pitkät rauhalliset unet olivat taattu - ja josta Justiina pääsi sitten halutessaan riekkumaan nuorempien kanssa, silloin kun torkuttelu alkoi riittää.

Nutskun oma paketti
Tänä vuonna lauma sai paketteja vähän maltillisemmin, sillä osa lemmikkien paketeista tuli jaettua tänä vuonna muihin osoitteisiin. Mustiin ja Mirriinkin kun oli tullut lemmikkien oma joulupuukeräys, jossa kerättiin lahjoja vähävaraisten perheiden lemmikeille ja kodittomille kissoille ja koirille. Meidän laumalla kun on kuitenkin jo niin paljon kaikkea, että välillä on mukava laittaa jotain ekstraa sellaisille eläimille, jotka eivät muuten ehkä saisi mitään spesiaalia. Tai edes semmoisia perushyvyyksiä, kuten laadukasta ruokaa ja -hiekkaa. Vaikka toki sitä omiakin tyyppejä parilla paketilla muistettiin, kun lahjoja hankittiin muillekin läheisille. Isommassa koko lauman paketissa oli uusi iso peti ja nukkupussi, jotka neidit saivatkin heti aitaukseensa. Pienempi paketti oli nimikoitu spesiaalisti Nutskulle, jolla oli nyt ensimmäinen joulu, ja jonka kohdalla tiesin aitauksessa jumittamisen kaikkein vaikeimmaiksi. Sille oli pakattu jouluksi kaninkorvia ja yksi töpö, sillä neiti rakastaa leikkiä kuivatuilla kanituotteilla ja syödä niitä. Äidiltäni neidit saivat lisäksi ison paketin pissa-alustoja, jotka tulevat meidän taloudessa todella tarpeeseen. Miikkikselle oli varattu mummolan jääkaappiin juustoa, ja se hiippailikin heti vilskeen rauhoituttua mummun kanssa keittiöön keskustelemaan siitä, kuinka jouluna ei kai tarvitse laihduttaa.

Nykyään sitä suosii niin isoja frettipetejä, että mahtuu itsekin seuroihin
Joulupäivänä tuli nähtyä pitkästä aikaa yhtä ystävää ja hänen avopuolisoaan. Ja voi sitä Jussin onnea, kun tällä kertaa meillä ei ollut näätiä mukana, ja ystävän kissat uskaltautuivat tekemään tuttavuutta. Kyllä sen taas huomasi, kuinka Jussi kissoista tykkää, kun mies kehräsi melki yhtä selvästi kuin kissat, kun tyypit kävivät vuorotellen puskemassa jalkoja ja kättä, ja toinen antoi jopa silittelyn lisäksi ottaa syliin. Aattona Jussin ädillä Jussin äidin kissa kun oli taas suosiolla vetäytynyt heti vaatehuoneeseen meidän tultua, kun piti meidän seuruetta turhan epäilyttävänä.

Tapanina kotimatkalla poikkesimme sitten tervehtimässä vielä isäni vaimoineen. Siinä kohtaa auto oli sen verran lämmin ja ilma leuto, että omat tyypit saivat jäädä siksi aikaa autoon nukkumaan. Nuo ovat onneksi kaikki sen verran tottuneita reissaajia, että boksissa osataan heittäytyä heti kunnolla lepomoodiin. Tai no - lähes kaikki osaavat. Nutsku vielä harjoittelee, ja sen myötä kotimatkallekin otettiin kolme boksia, että mummuskojen ei tarvitse jaksaa muistutella kakaraa käytössäännöistä automatkan aikana. Muu nuoriso hoitaa sen sitten aika tehokkaasti, ja työntää neidin tarvittaessa alas riipparista, jossa siinä yritetään heittää painiksi muiden koittaessa nukkua. Iskän luona meillä oli vastassa myös heidän koiransa, jonka mielestä Jussi on edelleen vähän epäilyttävä, eikä asiaa ainakaan auta, että iän myötä koiramummuska on sokeutumassa. Niin ei sitten haluttu häiritä koiran päivää enempää tuomalla otuksia sisälle, nyt kun ilma ei sitä vaatinut. Vaikka kyllä iskänkin luota löytyy sen verran huoneita, että tarvittaessa eläimet saa pidettyä kaikki erillään sisälläkin.

Jussin joululahjapaita uhkasi syödä Itsyn
Kun sitten kotona Turun päässä aloimme taas purkaa autosta näätien bokseja, aitauksia ja hoitokasseja, kyllä sitä hetken mietti, kuinka paljon vähemmällä roudaamisella ja vahtimisella pääsisi, jos hankkisi näädille jouluksi lemmikkivahdin. Mutta kyllä se silti painaa vaakakupissa enemmän, mitä siinä menettäisi, kuten aamu- ja iltahalit porukan kanssa, ja toisten jouluhepulien seuraamisen. Sillä vaikka lauma olikin paljon kiinni aitauksessa pyhinä, se ei silti tarkoita, etteikö niiden läsnäolo olisi itselle tärkeää joulunakin. Ja vaikka osa muksuista näätiä selvästi vähän jännittääkin, kyllä nytkin pojat halusivat taas frettejä syliin, ja veljen kihlatun poika kävi laulamassa joululauluja näädille. Näädistä joulussa oli kyllä silti huipuinta, kun tultiin takaisin kotiin, ja ne saivat taas käyttöönsä koko asunnon ja kaikki lelunsa. Kotiinpalua seurasikin kunnon megahepulit, kun etenkin junnut painoivat ympäri asuntoa. Täällä tyypit kun on luonnollisesti huomioitu ihan eri tavalla sisustuksessa, mikä mahdollistaa kunnon leikit ilman jatkuvaa valvontaa. Mummulassa kun olisi vähän liikaa kaikkea kivaa, mihin tyttöjen ei silti olisi ihan suotavaa koskea.    

Namijuttuja perhepotretin kuvaamisen jälkeen. Miikkis pyytää mummulta paremmat namit.

maanantai 24. joulukuuta 2018

Luukku 24

Sitä on taas tultu pitkä matka aina aattoon asti! Kiitos kaikille kalenteria seuranneille, ja oikein rauhallista ja tunnelmallista joulua kaikille!


Viime vuotiseen tapaan kalenteria varten tarvittiin taas vähän yli 24 kuvaa, ja aattoon päätettiin taas koostaa video niistä yli tuhannesta kuvasta, joista kalenterikuvavalinnat tehtiin.Teknisistä syistä johtuen videota ei kuitenkaan saatu jakoon suunnitellusti näin aattoaamuksi, joten sen sijaan luukku täytetään unisilla joulunäädillä.


MUOKATTU:

Saatiin me sittenkin jonkinlainen jouluvideo! Sen myötä vauhdikasta aattoaamun jatkoa kaikille!


sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Dubaissa ja kotirintamalla

Vielä hetkeä ennenkuin lähdetään huomenna joulunviettoon Mietoisten kautta Tampereelle, palataan vielä aiempaan reissuun. Kun kotona on 50+ päinen eläinlauma, ei irtiottoja tule harrastettua ihan niin usein, kuin sitä ehkä tulisi tehtyä, jos kaikki aika ja raha ei menisi eläimiin. Silti tälläkään kertaa minulla ei ollut mitään ongelmaa lähteä, sillä Jussi oli luvannut pitää huolta meidän talouden otuksista ja Sariannan näädistä, jonka lisäksi meillä oli kahdelle päivälle palkattu eläintenhoitaja siivoamaan näätähuone. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan kommelluksitta, kuten eläinten kanssa ei yleensäkään.

Viimeinen asia Suomessa ennen reissua meillä oli ne BAER-testit, jotka suoritettiin Helsingissä. Kun eläimet oli saatu testattua, käytiin Jussin kanssa syömässä, ja sen jälkeen Jussi tiputti minut ja Sariannan Helsinki-Vantaan lentokentälle. Meillä alkoi näätävapaaviikko, ja Jussilla näätähärdelliviikko. Todellinen härdelli käynnistyikin heti seuraavana aamuna. Sarianna on koittanut saada laumaansa takaisin kasaan siitä lähtien kun Eetu syksyllä lopetti kiimansa, ja lauma olikin tullut pääpiirteittäin toimeen. Sillä Jussi olikin uskaltanut laittaa eläinlääkärireissun jälkeenkin pojat taas yhteen, ja maanantai-aamun kränästä huolimatta kaikki kolme poikaa menivät heti samaan petiin nukkumaan. Tiistaiaamuna vedettiin kuitenkin kierros kaksi, ja Jussi heräsi aamulla siihen, että hoitonäätien puolelta kuului armoton melske. Eli eikun pojat erilleen ja katsomaan miten kävi. Tarkistuksen jälkeen Jussi pääsikin sitten ilokseen ilmoittamaan Dubaihin, että Eetun korva on revennyt, ja että hän on kyllä sitä mieltä, että siihen tarvitaan tikit. Eli suunta oli toista päivää putkeen eläinlääkärille, ja hoito-ohjelmaan lisättiin Oton lääkekuurit. Tämän jälkeen Otolle otettiin oma aitaus olohuoneeseen, ja se sai olla loppuviikon täysin erillään Eetusta. Bonuksena Jussin ollessa puhelimessa varaamassa Otolle aikaa, myös Nutella päätti napata Esteriä niskasta, ja puhelun päätteeksi hän pääsi puhdistamaan seuraavaa niskaa. 

Green Planet Dubai. Keinotekoisen puun ympärillä kulki kulkusilta ihmisille, ja puussa oli pesiä, ruoka- ja vesipisteitä tilassa asuville eläimille

Mitella on meillä selvästi muita näätiä herkempi, ja se oli jo valmiiksi stressaanut minun reissuunlähdöstä ja hoitonäätien tulosta. Poikien tappelu oli kuitenkin se viimeinen niitti, ja vaikka se tapahtuikin portin toisella puolella, Mitella linnoittautui sen jälkeen kahdeksi päiväksi häkkiin. Eikä sen linnoittautumisen purkua auttanut kyllä sekään, kun keskiviikkona tuli sitten vielä vieras ihminen huonetta siivoamaan. Mitella oli niin jännittyneen oloinen, että Jussikin katsoi sitten vain parhaaksi varmistaa, että tytöllä on häkissä ainakin riittävästi vettä ja ruokaa, että se ainakaan jää ilman niitä, vaikkei se haluaisi poistua bunkkeristaan. Kun näiden päälle Justiina veti vielä puffikakat sänkyyn Jussin valkoisille lakanoille keskiviikkona, Sarianna alkoi olla Dubaissa sitä mieltä, että nautitaan nyt meidän viimeisestä yhteisestä lomasta, koska tällä menolla meillä ei ole enää ensikerraksi hoitajaa.

Sarianna nimesi toisen Green Planetin tukaaneista Penaksi
Onneksi kahden ensimmäisen päivän jälkeen tilanne kotona rauhoittui selvästi. Otto otti aitauksessa olon hyvin lunkisti, ja otti lääkkeensäkin oikein mallikelpoisesti. Mitella uskaltautui taas liikkumaan normaalisti, ja alkoi leikkiä kavereidensa kanssa. Ruut pääsi yli siitä, että menu poikkesi joiltain osin siitä, mitä heillä on kotona, ja tuli siihen tulokseen, että uudetkin ruuat voivat olla ihan syötäviä. Näiden myötä päiviin sai taas toimivat rutiinit, niin että kaikki pääsivät vuorollaan touhuilemaan ilman turhan stressaavia kohtaamisia. Sotkua yksitoista frettiä osaa kyllä tuottaa, ja Jussi olikin hyvin iloinen, kun sai vielä toisen sellaisen päivän, että hänelle jäi näätien hoidossa lähinnä ruokinta ja lääkitys ja leikitys.

Dubain ostoskeskuksen yleisöakvaariossa oli muunmuassa allas, jonka ali kulki tunneli, jota pitkin yleisö pääsi kulkemaan.

Minä ja Sarianna keskityimme sitten toisenlaisiin eläinkohtaamisiin. Kävimme Dubaissa ollessamme Dubain ostoskeskuksen yleisöakvaariossa ja Green planet -eläintalossa, jossa iso osa linnuista ja muista eläimistä sai liikkua vapaasti kasvihuoneeseen rakennetun jättiläispuun ympärillä. Green planetissa pääsimme näkemään myös lepakoita ja kummituseläimen, joka tuli näyttäytymään ruokinta-ajan yhteydessä pimeässä lepakkohuoneessa. Näiden lisäksi pääsimme näkemään myös nuoria arabianhevosia, kun Dubaissa asuva suomalainen Outi vei meidät niille järjestettyyn näyttelyyn yhden rantapäivän päätteeksi. Tietenkin sitä koitti etsiä reissun päältä myös jotain tuliaista näädille, mutta valitettavasti löytämämme eläinkauppa oli aika pettymys. Siinä missä siihen asti kaikki maassa näkemämme oli ollut suurempaa ja hienompaa mitä Suomessa on tottunut näkemään, eläinkaupassa pääsin näkemään toistaiseksi pienimmät koskaan näkemäni lintuhäkit ja akvaariot. Kun niiden lisäksi liikkeen valikoima koostui muunmuassa koiran- ja kissanpennuista, päädyin jättämään ostokset sielä kokonaan väliin. Näädät eivät kuitenkaan osaa mitään tuliaisia odottaa, niin hankin niille mieluummin jatkossakin kotimaisia käsitöitä ja muita hienouksia lähempää. Jussille sen sijaan hankin tuliaisia senkin edestä, kun hän otti taas lauman hoitaakseen. Sariannakin bongasi hänelle Virgin Megastoresta hienon DC supersankariaiheisen kirjan.

Sarianna kuvaamassa heposia
Arvioitavia varsoja
Suomeen palattua siirryimme bussilla Helsinki-Vantaalta Turkuun, jossa Jussi olikin meitä asemalla vastassa. Siitä lähdettiin sitten McDonaldsin kautta näätien luo. Tuntui että Nutella oli aikuistunut viikossa ihan valtavasti, kun sen talviturkki oli ottanut aimo harppauksen eteenpäin. Nutellalta ja Huiskulta satelikin heti iso kasa pusuja, ja jopa Mitella oli sen verran tyytyväisen oloinen paluusta, ettei se edes napannut hampailla (sillä on välillä tapana protestoida tällaisia hylkäysjuttuja, vaikka onkin nykyään enempi pusunäätä sekin). Jussin tutkiessa tuliaisiaan, minä ja Sarianna nunnuttelimme omiamme läpi, ja sitten Sarianna alkoi pakkailla omiaan. Sariannan koira Ragnar kun oli ollut hoidossa toisaalla, ja senkin kotiinpaluu jo läheni. Kotiinpaluu päivän iltana tein vielä perusteellisemman siivouksen näätähuoneeseen, niin arki pääsi pikkuhiljaa asettumaan taas sinnekin. Mitella oli tästä selvästi hyvillään, ja tuli puskemaan kädet läpi. Samaan aikaan muukin lauma alkoi valua syliin ja viereen, ja lopulta sitten istuin näätähuoneessa parhaimmillaan kuuden tytön kanssa yhtä aikaa niiden kaivatessa huomiota. Se on aika ihana tunne huomata, kuinka tytöillä on ollut ikävä, vaikka niillä on ollut koko viikon Jussikin seurana.

Samana iltana uskalsin kyllä varovasti kysyä siitä seuraavastakin reissusta, että vieläkö sellaiselle sopii lähteä. Ja se on kuulemma ihan ok, kunhan ei nyt ihan heti lähdetä. Mutta jos vaikka ensivuoden lopulla taas. Ja jos sitten vaikka kysyttäisiin Helenaa käymään vähän useammin. Mikä on kyllä varsin kohtuullinen ehdotus, etenkin jos ensivuonna Sariannallakin olisi taas laumassa kakara. Ja ehkä myös meillä, jos Nutskulle syntyy prinsessoja.

Kummallakin taisi olla aika ikävä omia karva-apinoita, vaikka reissussakin pääsi näkemään eläimiä

Luukku 23

Se pukkijuttu on kuulemma huomenna. Me ollaankin täällä jo likkojen kanssa kovasti mietitty, että onko joulupukki jotain sukua vuohille, ja jos on, onko sillä yhtä kivaa villaa kuin lampailla. Kun kuulemma jotkut vuohetkin tuottaa villaa, josta voi tehdä vaatteita. Me ei kyllä aina niin vaatteista välitetä, mutta se lampaanvilla mitä oli siinä yhdessä kanipaketissa oli tosi kivaa.

Mutta ennenkuin päästään jouluaattoon, vietetään tänään vielä neljättä adventtia. Se on se juttu, missä pönötetään kynttilöiden vieressä, kun palvelusväki kuvaa.

Hyvää neljättä adventtia! T: Huisku

lauantai 22. joulukuuta 2018

Luukku 22

Pyydä miestä siivoamaan olohuoneenpöytä. Katso kun mies löytää pöydältä joulukoristeiden seasta frettikokoisen tonttulakin. Siivous katkesi siihen, mutta se ei kuulemma haittaa, kun hän teki minulle luukun. Kun pitäähän tonttukuvien nyt joulukalenteriin päästä.

Tonttu-Nutella
Tonttu-Justiina
Tonttu-Lysti
Tonttu-Itsy
Tonttu-Esteri
Tonttu-Huisku
Tonttu-Mitella
Blogisti haluaa huomauttaa, että yhtäkään näätää ei huumattu kuvauksia varten, mutta muutama kaivettiin suoraan unilta makkarin kaapista tai pyykkikorista, ja siirrettiin heti kuvaamisen jälkeen näätähuoneeseen jatkamaan unia. 

perjantai 21. joulukuuta 2018

Luukku 21

Nimi: Mihail
Syntymäpäivä: 17.5.2013
Synnyinmaa ja kasvattaja: Olen syntyjäni suomalainen, vaikka molemmat vanhempani ovatkin saksalaisia. Vanhempieni palveluskuntaan kuuluu Tea Mäkipää.
Turkin väri: mustavalkoinen. Ajaton klassikko.
Karvan pituus: Sopiva. Aina lyhyemmästä karvasta pitkiin häntäjouhiin.
Paino: Ikuinen neuvottelukysymys. Omasta mielestäni liian pieni (mistä sitä koskaan tietää, vaikka pakkanen ja talvi ulottuisi joskus kerrostaloasuntoonkin), omistajien mielestä vakavan ylipainon puolella.



Minkälaiset sukat koitin pölliä viimeksi:
En ymmärrä kysymystä.
Oletko koskaan varastanut (muuta kuin sukkia): Lasketaanko se varastamiseksi. jos syö frettien jemmaamat ruuat? Kun eivät ne näytä neideille kelpaavan, kun sillä tavalla lojumaan jättävät.
Esine, josta et luopuisi: Kaikki mikä liittyy ruokaan.
Esine, jollaista et haluaisi: Vaaka. Se yleensä uhkaa ruokaan liittyviä juttuja.
Sinulla on liikaa: Dieettipuheita.
Leikin viimeksi hiekkalaatikolla: Kukaan ei voi todistaa, että leikkisin. En tee sitä ikinä, jos uskon että joku on näkemässä.
Leikin vesisotaa viimeksi: Katso vastaus yltä. Vesi tosin on muutenkin ikävää.
Mottosi: Winter is coming - talvivarastot kuntoon, vaikka näyttäisi keväältä!

Haluan:
Ruokaa. Etenkin lihanameja.
Minulla on: Hyvä alku talvivarastoille vyötäisillä.
Toivon joululahjaksi: Valvomatonta aikaa mummun kanssa.
Vihaan: Rajoituksia. Ikäänkuin tämän ikäinen herra ei itse tietäisi, mikä on hyväksi.
Pelkään: Koiria ja äkillisiä kovia ääniä. 
Rakastan:
Ruokaa.
Minä aina:
Syön kuppini tyhjäksi. Ellei kupissa ole jotain ikävää, kuten kurkkua tai lehtikaalia. Liian usein on.
Minä en ole: Pahantahtoinen. Saatan välillä vähän uhitella, mutta pohjimmiltani olen oikein leppoisa tyyppi.
Laulan: Jos kaikki on hyvin, miksi pitäisi luritella.
Itken: Tai ainakin jurputan, jos Huisku heittäytyy liian tuttavalliseksi. Kuvittelee kai, että saksalaiset sukujuuret jotenkin yhdistävät.
En ole aina: Kaikkein sosiaalisin.
Hämmennyn: Jos lomahoitaja vaihtuu. Ja kävelen heti takaisin pesälle. Ei sitä nyt kelle tahansa sovi näyttäytyä.
Tarvitsen: Huomiota. Namien ohella pidän myös sylittelystä.
Minun pitäisi: Laihduttaa. Tai niin omistajat väittävät. Olen jyrkästi eri mieltä.
Kerään: Talvivarastoa


Lempi...
Ruoka: Kanankaulat, broilerisydämet, jauheliha, kananmunat... Lähtökohtaisesti kaikki tyttöjen eväät ovat aika hyviä, paitsi jotkin hiiret ja muut epäilyttävät.
Vuodenaika:
Kesä ja alkusyksy. On lämmintä ja ulkoa löytyy hyönteisiä. Kesällä saisi kyllä olla pimempää.
Kaveri: En tarvitse. Ellei omaa ihmistä lasketa.

Pahin mokani: Menin ihan vähän testaamaan tyttöjen leikkimattoa. Kellahdin siihen selälleni ja heilutin tassulla niitä roikkuvia juttuja. Ja jäin kiinni. Vähän noloa. Nousin kyllä heti jaloilleni ja näytin ihmisille häntää ja tömistin, ettei ne vain kuvittele, että olen jokin ruuvi löysällä hömppäilevä pentu.
Nukkumaanmenoaikani: Talvella on vain uniaika ja ruoka-aika. Keväällä voidaan taas miettiä, tarvitaanko muitakin aikoja.

Miten kaataisin kuusen: Onko kuusessa ruokaa? Jos ei, miksi se pitäisi kaataa?

torstai 20. joulukuuta 2018

BAER kuulotestissä

Dubain reissu ja jouluvalmistelut ovat pitäneet blogin melko hiljaisena ennakkoon ohjelmoitua kalenteria lukuunottamatta melko hiljaisena. Tämänkin tekstin olen ajatellut ehtiväni laatia heti alkuviikosta, mutta johonkin ne päivät vain katosivat. Mutta kun hypätään aikakoneelle puolitoista viikkoa taaksepäin, käytiin tosiaan kolmen tyypin kanssa kuulostesteissä. Frettipuolella on nyt kovasti juteltu joihinkin muunnoksiin liittyvistä kuulo-ongelmista. Kuulo-ongelmia on havaittu etenkin panda- ja mäyräkuvioisilla freteillä, ja joidenkin lähteiden mukaan myös mitti-kuvioisilla olisi enemmän ongelmia kuulon kanssa kuin standardivärisillä. Kun Lisan mitti sitten osoittautui kuulotesteissä osittain kuuroksi, mitä edes Lisa ei ollut arkielämässä eläintä havainnoimmalla huomioinut (kuuleva korva ja laumakaverit auttavat näätää varmasti arjessa niin paljon, ettei kuuro korva vaikuta sen elämään lemmikkinä juurikaan), sain aikaiseksi varata testiaikaa myös omille tyypeille.

BAER-kuulotesti käynnissä
Alkuun ajattelin, että olisin uteliaisuuttani testannut koko lauman. Parin henkilön kanssa juteltuani päätin koitenkin tiputtaa pois kolme vanhinta, sillä kuulotestiä varten eläin pitää rauhoittaa, ja meillä nuo hammaskroonikot joutuvat käymään sen muutenkin läpi kerran-pari vuodessa hammaskiven poiston yhteydessä. Lisäksi useampi oli sitä mieltä, että yli kolmivuotiaiden kohdalla tulokseen voi vaikuttaa jo niin moni muukin asia kuin perimä, ettei vanhempien eläimien testaamisessa ole yhtä paljon mieltä. Vaikkakin siinäkin kohtaa virhemarginaali koskisi lähinnä tapauksia, joissa eläin testattaisiin joko kokonaan tai osittain kuuroksi, jolloin ei voitaisi enää yhtä luotettavaksi sanoa, onko eläin ollut syntymästä asti kuuro. Kuulevan eläimen taas voisi aika varmasti olettaa olleen kuuleva koko ikänsä. Kun sitten Sarianna kiinnostui liittymään testiseuraksi Eetun kanssa, ja Milla kysyi mahdollisuutta yhteistestaukseen, päätin tiputtaa omista pois vielä Lystin, sillä yksillä välineillä pystyy testaamaan yleensä 5-6 frettiä. Niinpä meiltä testeihin lähti Mitella, Nutella ja Huisku. Sarianna lupasi maksaa testin Nutellan osalta, sillä kyseessä on hänen jalostuseläimensä.

Nutskua alkoi väsyttää. Tälläkertaa turvauduttiin kemialliseen dopingiin.
Mitellan osalta jännitin testiä eniten, sillä se poikkeaa välillä käytökseltään selvästi muusta laumasta. Se jännittää uusia asioita herkemmin, ja reagoi moneen asiaan voimakkaammin. Sillä on myös aina laumasta valittuna joku luottonäätä, jonka tekemisistä se ottaa mallia, ja jota se seuraa. Mitella kuitenkin läpäisi testin meidän näädistä kaikkein kirkkaimmin, eli sen ongelmat eivät ole kuulossa. Se oli aika huippua kuulla, sillä epävarmuus ja luottamus ovat sellaisia asioita, joita me toivottavasti saamme vuosien mittaan työstettyä koko ajan paremmalle tolalle.

Mitella meni meiltä ensimmäisenä

Reissuvalmisteluja tehdessä olin kokonaan unohtanut sen kohdan ohjeista, joissa kehoitettiin putsaamaan korvat huolella puhdistusnesteen kera pari päivää ennen testiä. Tästä tulikin sanomista etenkin Huiskun kohdalla, ja ehdin jo stressata, että sen kohdalla homma kosahtaa siihen. Onneksi käyrät saatiin kuitenkin otettua molemmista korvista, ja molemmat korvat testattiin kuuleviksi. Likaisemman korvan puolella käyrissä näkyi kuitenkin kuulemma jotain pientä poikkeamaa, josta eläinlääkäri sitten totesi, että ei voi mennä nyt vannomaan, johtuiko se likaisuudesta vai jostain muusta. Mutta etenkin koska Huisku on puhtaasti lemmikki, itselle riittää mainiosti tämä tarkkuus, että neiti on kuitenkin täysin kuuleva tapaus.

Huiskukin sai puhtaat paperit, vaikka hetken jo säikähdin, kun eläinlääkäri tutki käyriä astetta pidempään.

Nutella oli meidän näädistä se, jolla on periaatteessa ainoa isompi syy olla testeissä. Sen suunniteltu sulhanen Rapunen testattiin tosiaan jo aiemmin syksyllä kuulevaksi, ja nyt oli morsion vuoro. Vaikka Nutella ei ole itse kuviollinen, silläkin on kuitenkin emona mitti. Nutellankin testi sitten vahvisti, että vaikkei neiti aina maltakaan kuunnella, se on silti täysin kuuleva tapaus. Ja samalla neiti sai Sariannaltakin lopullisen naimaluvan, jahka neiti tuosta vielä sen verran aikuistuu, että malttaa kiimoja aloitella.  

Nutellakin sai vuorollaan saman tuloksen: kumpikin korva on kuuleva.

Eetun kohdalla testi meinasi kaatua siihen, että Eetu oli päättänyt ottaa aamulla matsia Oton kanssa, ja eläinlääkäri arpoi hetken, voiko hän työntää elektrodeja haavoittuneelle alueelle. Taistelujäljet jäivät kuitenkin sen verran alemmaksi, että eläinlääkäri päätyi suorittamaan testin rauhoitettuaan Eetun ensin ja ajeltua sen niskan nähdäkseen kunnolla, missä puremahaavat menevät. Kovasti hän koitti sitten kehoittaa, että Eetulle olisi nyt hyvä saada kauluria tai haavapukua, jotta se ei pääsisi käsiksi haavoihin, mutta tyytyi lopulta antamaan vain puhdistusohjeet haavoille, kun Sariannakin totesi siinä, että fretin ruumiimallilla ja ketteryydellä kumpikin vaihtoehdoista on aika mahdoton. Kun testi päästiin sitten tekemään, Eetukin sai kuulon osalta puhtaat paperit, kuten myös Millalta testattu Sysi.

Itse testitilanne meni kokonaisuutena aika jouhevasti, ja seuraavaa näätää laitettiin lepomoodiin aina sitä mukaan kun edellinen oli testattavana. Tässä tutkimuksessa rauhoitus kun pidetään tosiaan melko kevyenä, ensimmäiset tyypit alkoivat virota jo kun seuraavia testattiin. Kaikilla olikin sitten melki koko ajan joku näätä sylissä joko tulossa tai menossa testipöydälle, samaan aikaan kun hoitaja kirjasi aina seuraavan tietoja koneelle. Testattavalle laitettiin sitten aina korviin tulpat, jotka blokkasivat ulkopuolisia ääniä, samalla kun tarjosivat testattavat äänet. Päähän asetetut anturit sitten mittasivat eläimen reaktiot eri ääniin. Itse anturit eivät olleet mitään kauhean suuria, mutta niihin liittyvät piuhat tekivät niistä kieltämättä vähän karun näköiset, kun ne sojottivat näädän päässä.

Frettien kuulotestaaminen ei ole Suomessa vielä kauhean yleistä, mutta se on yleistymään päin. Tällähetkellä valtaosa testattavista eläimistä on jalostuseläimiä, ja kuulotutkimusta käytetään osana eläimen jalostuskelpoisuuden arviointia. Omien kohdalla lähdin mukaan enemmän uteliaisuudesta, ja jotta pikkuhiljaa saataisiin enemmän tietoa siitä, mikä frettien kuulotilanne on Suomessa verrattuna ulkomaalaisiin tutkimuksiin. Tällä hetkellä datan kertyminen on kuitenkin vielä niin hidasta, että mitään yleistyksiä Suomen frettien tilanteesta ei varmasti pystytä tekemään vielä aikoihin. Mutta onhan sekin jo alku, että jalostuksesta karsitaan pois mahdolliset kuulo-ongelmaiset, jotta kyseiset ongelmat pystyttäisiin mahdollisimman tehokkaasti välttämään jälkikasvussa.   

Luukku 20

Nimi: Justiina on se millä minua kutsutaan, ja mikä vastaa luonteeseeni. Mamin edelliseltä omistajalta saamissa papereissa lukee Bullberg Geisha.
Syntymäpäivä: 15.4.2013, eli joudun jakamaan synttärit Huiskun kanssa, vaikka olen syntynyt ensin.
Synnyinmaa ja kasvattaja:Viro ja Kirkke Bergmann. Silti minua ei ilmoitettu ensitalvena kisaamaan synnyinmaalle, kun se vaatisi kuulemma jonkin rabiesjutun.
Turkin väri: Nykyään valkoinen harmain tehostein, nuorempana tuli kokeiltua tummempaakin lookkia.
Karvan pituus: lyhyt
Paino: 788g


Minkälaiset sukat koitin pölliä viimeksi: En pölli sukkia.
Oletko koskaan varastanut (muuta kuin sukkia): En ole varas. Korkeintaan lohitahnaa tekisi välillä mieli varastaa, kun sen annostelussa kitsastellaan.
Esine, josta et luopuisi: Lohitahnatuubi.
Esine, jollaista et haluaisi:
Kanatahnatuubi. Se näyttää melko samalta, mutta se ei ole mitenkään verrannollinen asia.
Sinulla on liikaa: Haasteita jääkaapin oven kanssa.
Leikin viimeksi hiekkalaatikolla: En muista sortuneeni moiseen. Kyllä kunnon kaiveluun tarvitsee enemmän tilaa, kuin jonkin pienen lootan, jossa on sähläävää nuorisoa. Ulkona on hyvä kaivella.
Leikin vesisotaa viimeksi: En harrasta moisia.
Mottosi:
Kaulinta päähän, jos ei muuten asetu.


Haluan: Lohitahnaa.
Minulla on: Kiva ottolapsi, ihan menettelevä vanhempi seuralady, mukava nokinekkukaveri ja lauma ongelmanuorisoa paimennettavana.
Toivon joululahjaksi: Lohitahnaa ja paljon näyttelyitä nuorisolle jossain missä pippuri kasvaa.
Vihaan: Härkkimistä, paitsi jos härkin itse.
Pelkään:
Myöhästyväni namihetkistä.
Rakastan: Lohitahnaa (ei, en ole kuitenkaan addikti, kuten omistajat väittävät).
Minä aina:
Tahtoisin lisää lohitahnaa, ja olen kehittänyt sen kerjäämisestä taitolajin.
Minä en ole:
Addikti, kuten jo sanoin. Saa kai sitä keski-ikäiselläkin olla iloja elämässä. Ja tahna tulee kuitenkin tuubista, eikä pullosta.
Laulan: Kiroillen ja kovaa. Ei nuo junnut millään Täti Moonikoilla tätä maailmaa tajua.
Itken: Kiroillen samalla kun lyön harmin aiheuttajaa verbaalisella käsilaukulla päähän. Ei hentoja ja hauraita seniorikansalaisia sovi itkettää.
En ole aina: Kaikkein joustavin. Se on nuorisi, jonka sietää joustaa.
Hämmennyn: Jos tahnatuubi katoaa kesken herkkuhetken. Hyvää palvelusväkeä on välillä uskomattoman vaikea löytää!
Tarvitsen: Henkilökuntaa. Osaan kyllä kertoa hyvin, missä tärkeitä asioita pidetään ja mitä tarvitsen, mutta tarvitsen jonkun antamaan minulle kaipaamani.
Minun pitäisi:
Kuulemma antaa nuorisolle välillä enemmän tilaa. Ulkona on tilaa, jos sitä niin kovasti kaipaavat.
Kerään: Esiintymistaitoisia ja karismaattisia seuraajia, jotka auttavat minua kiinnittämään palvelijoiden huomion jääkaapin ovella. Kunnon show vaatii joskus statisteja, vaikka tähtenä olisi kuinka upea diiva.


Lempi..
Ruoka: Kani on osoittanut yhdeksi lempparikseni, sitten kun pääsin yli siitä, että täällä ei tarjoilla nappuloita.
Vuodenaika: Kunhan ulkona on jotain mitä kaivaa, kaikki on hyvin.

Kaveri: Riippuen tilanteesta, Esteristä, Mitellasta tai Itsystä saa yleensä järkevintä seuraa.

Pahin mokani: En ole onnistunut vielä kouluttamaan palveluskuntaa juoksemaan jääkaapille heti ensimmäisestä käskystä. Siis pyynnöstä.

Nukkumaanmenoaikani: Kun minulle parhaiten sopii.
Mielipiteeni lumesta: Jos sen saa johonkin siedettävän lämpöiseen tilaan, kyllähän sitäkin kaivaa.

Miten kaataisin kuusen: Minä en kaada kuusia. Jos haluan kuusen kaatuvan, delegoin homman Mitellalle ja sen rakkarikavereille. Tai jos sattuisinkin vahingossa kaatamaan sen hepuloidessani, vieritän syyn niille rakkareille, koska keski-ikäiset diivat eivät kaada kuusia, toisinkuin rymyävät metsäläiset.