torstai 31. heinäkuuta 2014

Melkein ulkomailla

Tällä lomalla päätin olla matkustamatta ulkomaille. Minua nuorempana vaivannut krooninen matkakuume on matkailun myötä vaihtunut säännöllisen epäsäännölliseen reissuun pariin vuodessa - noidenkin reissujen ollessa pääsääntöisesti lyhyitä ja hyvin vähän ennakkovalmisteluja vaativia. Nykyisellään matkaanlähtö tapahtuukin kohdallani yleisemmin jonkun ystäväni kysyttyä seuraa jollekin edulliselle ja ajankohdaltaan helposti järjestyvälle matkalle. Tälle lomalle ei sellaista ollut, enkä jaksanut alkaa itse järjestämään mitään - etenkin kun Mihailkin on ollut jo ihan tarpeeksi hoidossa tämän kesän osalta ja minulla on mennyt muutenkin normaalia enemmän rahaa jo kotimaassa.

Loman lähetessä huomasin kuitenkin kaipaavani jotain ulkomaan matkoihin liittyvää. Asiaa enemmän pohdittuani huomasin ettei kyse ollut niinkään itse matkustamisesta; lentojen odottelusta ja uusista majapaikoista. Uudesta kulttuurista ja nähtävyyksien kiertelystä. Kaipasin ennenkaikkea irtiottoa arjesta. Tavoittamuutta. Sitä että hetken aikaa arki on jossain kaukana, ja voi rauhassa keskittyä elämän perusasioihin. Sitähän ulkomaan matkailu tarjoaa usein ilman minkäänlaista erillistä järjestelyä: jo se että kertoo ihmisille matkustavansa saa aikaan sen että ihmiset jättävät asiansa odottamaan paluuta. Harva asia on niin tärkeä, että sen hoitaminen katsottaisiin ulkomaanpuheluhintojen arvoiseksi, jos vaihtoehtona on odottaa viikko tai pari. Kaikista on niin ikään itsestään selvää, ettei reissun päältä pääse välttämättä yhtä helposti tai usein nettiin tarkistamaan sähköpostejaan tai facebook-tiliään. Tai että reissunpäällä ihmisellä on varmasti muutakin tekemistä, kuin hoitaa pikaisesti askareita, jotka hän omalla kotikoneella ollessaan tekisi nopeasti jossain sopivassa välissä.

Asiaa hetken pohdittuani päätin yrittää samaa poistumatta maasta. Loman aluksi soitin äidilleni ja ilmoitin laittavani kännykän äänettömälle. Äidin kun tiesin huolestuvan ensimmäisenä, jos hän sattuisi soittamaan eikä saisi minua kiinni. Sen jälkeen ilmoitin asiasta facebookissa, samoin kuin siitä, että en aikonut käsitellä lomallani mitään asioita jotka eivät liittyneet tärkeimpiin lomasuunnitelmiini: nukkumiseen, lepäilyyn, lukemiseen ja syömiseen. Melko pian totesin kuitenkin ettei pelkkä facebook-ilmoitus asiasta riittänyt ihmisten jatkaessa ihan pikaisia yhteydenottojaan. Lopulta totesin tehokkaammaksi toimia niinkuin olisin oikeasti lomalla; sammutin tietokoneen. Itselläni ei ole älypuhelinta, eli tietokoneeni ollessa kiinni, en ole sähköpostin tai facebookin tavoitettavissa. Suljettuani koneeni maanantaina, on se ollut sen jälkeen päällä vain tänään hoidettuani laskuja palkkapäivän kunniaksi - laskujen suhteen kun en nähnyt tarpeelliseksi järjestää niiden maksua ennen lomaa, kuten matkustaessa, koska en koe raha-asioiden hoitamista stressaavaksi toisin kuin liialliset sosiaaliset velvoitteet välillä.

Jo parin päivän jälkeen olen huomannut teknologiairtioton helpottaneen lomailua merkittävästi. Aikataulujen sijasta minulla on ollut enemmän aikaa käytettävissä ja enemmän mahdollisuuksia sen jäsentämiseen. Olkootkin että pahasti univelkaantuneena olen käyttänyt tätä mahdollisuutta siihen, että olen saanut mahdutettua samaan päivään neljät päiväunet ja kokonaisen kirjan lukemisen kannesta kanteen. Tällä lomalle kyse ei ole kuitenkaan laiskuudesta, vaan ajankäytön optinoinnista. Joskus aivotkin vain pitää saada kunnolla lepotilaan.

Nyt jatkan "matkaa" samoissa merkeissä. Loman jälkeen minun lienee kuitenkin syytä miettiä, miten sitä saisi lisää väljyyttä myös arki-iltoihin ja viikonloppuihin, jotka tuppaavat täyttymään liikaakin mukavista menoista ja eri harrastuksista - missä ei toki olisi mitään vikaa, ellei sitä aina välillä huomaisi ettei oma pää aina kestä siinä menossa mukana.  

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Kauan kaivattu kesäloma

Tietokoneen lomajemma
Tänään se sitten virallisesti alkoi: kesäloma. Ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen olen kaksiviikkoa yhtäjaksoisesti palkallisella vapaalla, ja vieläpä niin ettei minulla ole sovittua ohjelmaa. Kännykkä on käännetty äänettömälle ja sähköposteihin ja facebookviesteihin reagoin seuraavat pari viikkoa hyvin valikoivasti - jos niitä edes luen. Kerrankin voi vain olla kotona, lueskella, nukkua, rentoutua. Pitää harrastustaukoa. Tehdä mitä haluaa aikatauluista välittämättä, tai mikä parempaa; olla tekemättä yhtään mitään jos siltä tuntuu. Blogiinkin saattaa siis tulla parin viikon tauko - tai sitten vapaa-aika inspiroi miua kirjoittamaan kahta pidempiä postauksia.

Tänään en lupaa mitään. Laitan koneen pois päältä ja heittäydyn sängylle tai pihatuoliin lueskelemaan kirjastosta haettua Nuukaillen -kirjaa. Olen innoissani siitä, että helteet jatkuivat ainakin vielä tämän päivän.

Lataan akkuja ja nautin elämästä.

Ihanaa kesää aivan kaikille!

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Kirppistelyä, tavaranhallintaa ja shoppailulakko

Roinablogin eli Tavarahamsterin puolelta tänne eksyneet tuntevatkin paremmin tämän miun tavarankarsimisrumban, mutta otetaanpa nyt muutkin tämän postauksen myötä mukaan :P Tästäkin hankkeesta kun on tarkoitus jatkossa välillä kirjoitella, vaikka voitonpuolella kai jo ollaankin.

Kirppistely starttasi taas viikko sitten, ja kuluneen viikon aikana on tullut huomattua vähintään kahden viikon myyntiajan toimivan minulle viikkoa paremmin. Myyntiajan ollessa päällä kaappeja tulee tarkasteltua koko ajan kriittisemmin ja samalla kyseenalaistettua omia sidoksiaan niihin kertyneisiin tavaroihin. Sekä puhtaan tunteellisia, että funktionaalisia; mistä tavaroista minä pidän, ja mitä niistä todella tarvitsen. Tavaramäärän pienentyessä olen huomannut alkavani pitää koko ajan enemmän esineistä, jotka ovat sekä käytännöllisiä, että ulkonäötään mieleisiä, siinä missä tavarakarsinnan alkumetreillä minulle riitti että tavara oli selvästi jompaa kumpaa. Nyt pelkästään kauniit esineet saavat herkemmin lähtöpassit, ja pelkästään funktionaaliset korvautuvat pikkuhiljaa sellaisilla, joiden materiaalit ja muotoilu miellyttävät minua enemmän. Olen huomannut tämän jo itsessään toimivan selkeänä rajoittimena kotiinpäin hyökyvälle tavaravirralle: ellen löydä jotain juuri mieleistä, mieluummin lykkään hankintaa kuin hankin välttävän korvikkeen. Joissain asioissa tämä menee kyllä hieman överinkin puolelle: minulta nimittäin kesti lähes kaksi vuotta löytää mieleiseni lompakko. Onneksi vanha suostui pelittämään sen ajan repsottavista saumoistaan huolimatta. Eikä se lompakko lopulta löytynyt sen kauempaa kuin Tokiolaiselta lentokentältä ;)

Viimeiset viisi vuotta ovat muutenkin muuttaneet suhtautumistani tavaroihin radikaalisti. Aiemmin opiskeluaikoinani tavarat toimivat eräänlaisena puskurina. Etsin jatkuvasti uusia löytöjä kirpputoreilta, kierrätyskatoksilta ja Ekotorilta ja täytin kotiani kaikella kivalla ja tarpeellisella. Eihän sitä voinut koskaan tietää, mitä kaikkea sitä lopulta tarvitsisi, joten kaikki potentiaalisesti tarpeellinen kannatti hamstrata talteen kun siihen törmäsi hyvin halvalla tai jopa ilmaiseksi; sillä sitten ei tarvitsisi opiskelijabudjetilla ihmetellä, mistä siihen saisi rahat, jos tarve muuttuisi myöhemmin akuutiksi. Ja viikottain kirppiksiä kiertävänä, päivittäin kierrätyskatoksen ohittavana voin sanoa löytäneenä tavaraa vähän joka tarpeeseen ja paljon ylikin. Kavereiden kanssa ei taidettu viettää edes yksiäkään teemabileitä mihin ei olisi löytynyt sopivaa puettavaa omasta kaapista. Samalla tavarat toivat myös taloudellista liikkumavaraa, sillä akuutin rahantarpeen iskiessä osa tavaroista oli mahdollista laittaa nettikirppiksille myyntiin. Silloin ne touhusta saatavat muutamat eurot tuntuivat kaiken sen ilmoittelun vaatiman kuvaamisen ja kuvailun arvoisilta; olihan itsellä vapaata-aikaa selvästi rahaa enemmän.

Pikkuhiljaa aloin kuitenkin väsyä rojupinoihin. Pursuileviin hyllyihin ja vaatekaappeihin jotka eivät menneet kiinni. Siihen ettei mitään koskaan löytänyt mistään, koska juuri se toppi mitä olisi kaivannut oli hautautuneena kylppärin nurkkaan himalajan korkuisen pyykkivuoren alle - jonka hävittämistä ei ollut tarvinnut miettiä pariin kuukauteen, koska vaatekaappi oli yhä täynnä vaatetta. Valitettavasti täysin ylimitoitettu tavaramäärä tarjosi laiskalle siivoajalle myös monta muuta porsaanreikää, alkaen siitä, että myös tiskaamista oli mahdollista lykätä niin kauan kuin astiat riittivät. Tai hiirten virikkeiden pesua niin pitkään kuin terroihin riittivät puhtaat. 

Koska minusta ei saa siivousintoilijaa, kämpän siistiytyminen vaati jotain muuta. Alkuun kyse oli lähestyvän muuton helpottamisesta ja tavaramäärän kohtuullistamisesta. Minimalismi tuntui jo käsitteenä vieraalta kotoisaan kaaokseen tottuneen korviin; miksi kukaan haluaisi elää puhtaaksi raivatussa kulississa, josta kaikki elämän merkit on siivottu pois? Pikkuhiljaa projektin edetessä ja ylläpitäesseni motivaatiota erilaisia blogeja ja kirjoja lukien alkoi muutos näkyä rojumäärän ohella myös ajattelussani. Minimalismi lakkasi olemasta yhtä kuin yksi ääripäänsä, se että koko omaisuus mahtuu yhteen rinkkaan tai piirongin laatikkoon. Sen sijaan minimalismissa iski ajatus keskittymisessä siihen mitä itse pitää olennaisimpana; miksi minun tarvitsisi säästää kaikki ne piuhat, joita minulle on vuosien saatossa teknisten vempaimien mukana kertynyt, vaikka en puolistakaan tiennyt edes niiden käyttötarkoitusta? Raivaamalla asunnosta pois sellaiset tavarat joita ei käytä, tarvitse tai halua, jää sinne enemmän tilaa kaikelle sille, mitä itse arvostaa.

Raivausprojektin myötä kotini on muuttunut tavaravarastosta toiminnalliseksi tilaksi. Pyrin siihen, että kaikki mitä kotona tarvitsen on saatavilla helposti ja nopeasti, ja että ne esineet jotka tuottavat minulle esteettistä mielihyvää pääsevät oikeuksiinsa hukkumatta toissisijaisen eri pinnoilla pyörivän roinan alle. Omalla kohdallani tämä on onnistunut helpoiten laittamalla kiertoon kaikki se tavara, jolla ei ole minulle merkittävää muistoarvoa ja jota en tämän hetkisessä elämäntilanteessani tarvitse. Vaikka minulla on myös varastotilaa käytössäni, en näe mieltä täyttää edes varastoja käyttämättömillä tavaroilla - sehän vain tekisi niistä tukkoisempia ja hankaloittaisi kausitavaroihin käsiksi pääsemistä. Ja mikä tässä kaikessa on ollut parasta; muutoksen myötä siivoaminenkaan ei enää samalla tavalla ahdista, sillä vaikka kämppä pääsisi kuinka kauheaan kuntoon tahansa, on se palautettavissa ojennukseen muutamissa tunneissa. Asunnossa kun ei yksinkertaisesti ole enää niin paljoa tavaraa ja neliöitä, ja että niiden selvittämiseen pitäisi uhrata päiviä, mikä oli ennen valitettavan realistista.

Silti vanhat tavat meinaavat joskus pulpahdella pintaan ja etenkin kirjojen kohdalla olen yhä impulssiostaja kirjaston vakikäyttäjän sijaan. Sillä sitä onkin välillä hyvä kiinnittää oma huomionsa tekemiinsä valintoihin, jonka myötä päätin toisen blogin innoittamana asettaa itseni ostokieltoon elokuun ajaksi. Kielto koskee kaikki tavaroita päivittäistavaroita kuten shampoota lukuunottamatta. Sen sijaan kesän vielä jatkuessa elämyksiin, palveluihin ja herkkuihin on luvallista käyttää rahaa kohtuudella - vaikka tämän kuun budjettiylitysten myötä ehkä hieman enempi harkiten ;) Pääasiana kuitenkin ettei asunnon tavaramäärä elokuussa kasva. Pienenä varaslähtönä haasteeseen kävin jo kirjaston sivuilla laittamassa varaukseen pari kirjaa, jotka ehdottomasti haluan lukea.


lauantai 19. heinäkuuta 2014

Eläimellistä menoa

...ja ei, otsikosta huolimatta en aio kertoa viime viikonlopun mökkeilyistä. Ei sillä, etteikö sielä olisi ollut hauskaa; juhlittiin porukalla ystävän synttäreitä ja käytiin sen kunniaksi Hämys-lavallakin katsomassa A. Aallon rytmiorkesteria. Perjantai-iltana ennen mökille siirtymistä ehti nähdä myös kaverin baarikeikan äitini otettua Mihailin iltahoitoon keikan ajaksi. Haettiin poika sitten sieltä mukaan mökkeilyihin keikan päätyttyä.
Syliteltävä oli hyvin sävy sävyyn paidan kanssa ;)

Kuluneeseen reiluun viikkoon karvakaverit ovat kuuluneet kuitenkin muutenkin kuin mökkiseurana. Ensiksi viime torstaina, kun uskaltauduin mukaan Varsinais-Suomen frettien järjestämään frettimiitinkiin Vahdon uimamontulla. Itse kun tuli frettikuumeen ajamana liityttyä ko. yhdistykseen ihan vasta, ja siinä yhdistyksen sihteerin kanssa kirjoitellessa tuli tuo tapaaminen puheeksi. Tapaaminen osui sopivasti sellaiseen päivään kun miulla oli vielä vapaata, ja kohdekin oli pyörällä tavoitettavissa, niin päätin lähteä. Pyörän selkään asti en kuitenkaan edes ehtinyt nousta, kun kesäheilan kanssa aikatauluja sumpliessa tuli havaittua tuo päivä parhaaksi myös hänen näkemiselleen. Pyörä vaihtui sitten suunnitelmissa Jussin autoon, ja Mihailkin lähti takapenkkiläiseksi mukaan. Mihail ei kuitenkaan jaksanut kauhean kauaa frettien ja vieraiden ihmisten läheisyydestä innostua, joten homma meni kätevästi niin että Jussi lähti pojan kanssa sivummalle harjoittelemaan yhteisiä remmilenkkejä ja itse sai keskittyä katselemaan, kyselemään ja kuuntelemaan freteistä. Samalla hän pääsi kuitenkin vähän vilkaisemaan millaista otusta tänne mietin ja kuuntelemaan, millaista arki lemmikkitaloudessa oikeasti on. Ei hän kuitenkaan selvästi  liikaa säikähtänyt, kun juttu muuttui vielä samana yönä tapailusta seurusteluksi. Omaan frettikuumeeseen tuollainen frettien näkeminen ja sylittely ei kuitenkaan yhtään auttanut, vaikkei niitä lajin huonoja puoliakaan puheissa kaunisteltu. Kyllä ne silti vaikuttavat yhä varsin harkitsemisen arvoisilta makkaraeläimiltä.

Likkojen linnankin ehdin sunnuntaina pitkästä aikaa paremmin puunata ja laittaa sisustusta uusiksi. Viime viikot sisustus
Likkojen linna
kun on ollut yksinkertaisesti tylsä, mitäänsanomaton ja itseään toistava. Nyt sain napattua töistä lisää pahvitavaraa likoille tuhottavaksi, ja eri kokoisia laatikoita sisäkkäin laittamalla ja yhdistämällä saikin likoille taas hyvin hampailla muokkautuvan labyrintin aikaiseksi. Eihän tuokaan tietenkään näytä päällepäin yhtään niin kivalta kuin eläinkauppojen aarteet, mutta on hintaluokassaan verraton ;) Ja pääasiahan tietysti on että neideillä on taas häkissäänkin jotain tekemistä. Jaloitteluvuorojakin kun on ollut tässä taloudessa jaossa vähän vähänlaisesti viime aikoina.

Kirppispöydän täytön yhteyteen saatiin sovittua lisää rottamaisuuksia, kun miun piti käydä nappaamassa hiilidioksidikammio Lenan luota takaisin kotiin. Samalla pääsi tutustumaan myös Lenan luona oleviin 3,5-viikkoisiin Zaya's rottalapsiin - turvallisuussyistä tosin vain poikiin. Jussi oli siinä taas mukana, ja häntä nuo otukset alkuun kovin jännittivät. Hän kun on kyllä tottunut rottiin ja hiiriin, mutta ei lemmikki sellaisiin. Niin siinä meni hetki ennenkuin hän alkoi luottamaan etteivät noin pienetkään oikeasti sinkoa tai pure. Päinvastoin sitä pääsi tutustumaan ihan uuteen eleeseen, kun muksut alkoivat raksutella tyytyväisinä sylissä. 

Viime viikonloppuna bongasin myös miulle Petsien kautta tulleen yksityisviestin, jossa kristillisessä lastenlehdessä lemmikkipalstaa pitävä henkilö kyseli miulta mahdollisuutta päästä tutustumaan Mihailiin. Kyseinen henkilö kun oli tulossa Turkuun toisen asian tiimoilta, ja huomannut sattumalta että minulla olisi täällä tuollainen vähän erikoisempi otus. Vaihdettiin siinä sitten pari
Päärynäeläin <3
viestiä, ja löydettiin molemmille sopiva aika tältä illalta. Itselläni tuo aika veti kuitenkin lopulta vähän tiukemmalle kuin olin laskenut, ja kyllä siinä sitten vähän jännitti kun huomasin etten ehdi edes tehdä kämppään tupatarkastusta ennen kyseisen henkilön tuloa, vaan hän ehti pihaan hiukan miua ennen. Sitten piti vain luottaa muistikuvaan ettei kämppä ole ihan mullin mallin ja toivoa ettei pojalla ole ollut liian tylsää (mitä onneksi harvemmin työpäivän aikana tapahtuu, kun poika lähinnä nukkuu silloin). Kämppä olikin onneksi suhteellisen siedettävässä kunnossa ja itsekin rentoutui sitten nopeasti pojasta juttelemaan. Mihailia tilanne vähän ujostutti, mutta namien voimalla sekin viihtyi seuroissa kamerasta huolimatta. Sopivasti lahjottuna poika olikin taas oma hurmaava itsensä ja tuntui saavan taas yhden ihmisen vakuuttuneeksi lemmikkikelpoisuudestaan. 


torstai 17. heinäkuuta 2014

Proof of life

...näin miulla kesken olevan Liza Marklundin Panttivangin henkeen. Kirjan, joka on ollut miulla kesken selvästi normaalia kauemmin. Mikä ei suinkaan johdu siitä etteikö kirja olisi hyvä. Tuore parisuhde on vain asettanut omat haasteensa ajankäytölle. Olen nimittäin taas onnellisesti joskin hieman holtittomasti parisuhteessa. Kesäheila meni vakinaistamaan itsensä ja on onnistunut sen myötä varastamaan yöuneni useampaan otteeseen ...minkä hän puolestaan laittaa luonnollisesti miun piikkiini. Mutta mihinpä sitä kesällä unta tarvitsisi. Ja onhan kohta kesälomakin.

Lupaan silti nyt heti ja näin kirjallisesti kirjoittaa kunnollisen postauksen vielä tämän viikon puitteissa. Mahdollisesti noista karvakavereista, kun likkojen linnakaan ei ole vielä saanut esittelyään tämän blogin puolella.

Se ei kuitenkaan tapahtune tänään. Nyt nimittäin odotan että vapaudun töistä kuuden tunnin päästä, ja näen taas Jussin (josko sitä etunimenkin uskaltaisi tässä kohden jo paljastaa).  Tälläkertaa kätevästi kirppisreissuun yhdistettynä. Kun pitihän sitä Manhattan-kirpputorin kesätarjous hyödyntää, vaikka miun kuinka piti pitää taukoa kirppistelystä. Omaa pöytää en olisi kuitenkaan saanut enää kasaan, ja nyt miulla onkin pöytä kimppaan parin kaverin kanssa.

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Vauhdikas viikonloppu

Olin juuri perjantai-iltapäivästä sunnuntain ja maanantain väliseen yöhön asti ilman nettiä. Ja ensikertaa aikoihin vielä niin, että aika kului niin nopeasti ja äkkiarvaamatta, että en edes tajunnut asiaa ennen viime yötä, kun ihmettelin kertyneitä sähköposteja ja facebookviestejä. Minulla oli yksinkertaisesti aivan liian hauskaa.

Viikonlopun päätapahtuma oli Ruisrock, jossa vietin lauantaipäivän. Lauantain bändikattaus oli miulle hyvin mieleen, ja päivän aikana ehtikin katsoa niin Happoradiota, Jenni Vartiaista, J. Karjalaista, Samuli Putroa, Popedaa kuin Haloo Helsinkiäkin. Näistä omiksi lemppareiksi nousivat J. Karjalainen ja Popeda, eli vanhat rakkaat. Niissä sitten pomppikin kahta kovemmalla innolla mukana laulaen. Onneksi noissa musiikki on aina sen verran kovalla, että kehtasi tehdä jälkimmäisenkin ;D
Omaa vuoroa odottamassa

Ruisrockin puitteissa onnistuin myös yllättämään itseni hyppäämällä benjihypyn. Se on jotain jonka tekemistä olen miettinyt
jo vuosia, mutta jonka varalta miulla on aina ollut kasapäin hyviä tekosyitä auttamassa asian lykkäämistä. Lauantaina löysin itseni kuitenkin tilanteesta, jossa benjihyppypaikka oli ihan nenän edessä, jonoa ei vielä ollut ja luottotilillä tarpeeksi katetta. Kun tekosyyrumba meinasi silti taas alkaa, marssin nopeasti kojulle, luin hyppysopimuksen läpi ja laitoin nimeni listaan. Kai se oli sellainen nyt tai ei koskaan -hetki, jota ehti miettiä hyvin siinä kun istui valjaiden laiton jälkeen penkille odottamaan omaa vuoroaan. Omaa vuoroa, joka tulikin erittäin pian.

Suunta kohti alaspäin
Kori nousi ylös nopeasti, paljon nopeammin miltä se maasta katsoen näytti. Vasta ylhäältä alas katsoessa huomasin laskualueelle teipillä rikospaikkatyyliin tehdyt ruumiin ääriviivat. Siinä kohtaakin sitä osasi jopa huvittua asiasta. Sitten miua jo kehotettiin astumaan korin reunalle ja kysyttiin olenko valmis. Vastasin totuuden mukaisesti että en, mutta koska tiesin että en odottamalla olisi sen valmiimpi, hyppäsin alas kun korissa seurassani ollut henkilö sai laskettua kolmesta nollaan. Sitten sitä vain hyppäsi, kiljaisi ja putosi. Putosi kunnes köysi otti vastaan ja kiskoi miut takaisin ylemmäs. Jonka jälkeen sitä putosi taas. Katseli vuoroon maisemia ja hiuksiaan ja alkoi nauraa. Roikkui pää ylösalaisin ja alkoi laskeutua. Ja oli aidosti iloinen siitä, että sai vihdoinkin lopetettua jossittelun taas yhden asian kohdalta. En osaa vielä sanoa, onko miulla tarvetta kokeilla benjihyppyä koskaan uudelleen, mutta nyt olen tehnyt sen ainakin kerran. Tehnyt ja selvinnyt hengissä kaikista niistä uhkakuvista huolimatta, mitä oli senkin asian ympärille saanut rakennettua. Vielä kun oppisi parissa muussakin asiassa heittäytymään samanlailla yli laidan luottaen siihen, että kyllä se köysi jossain kohtaa pysäyttää...  

Muu viikonloppu menikin kesäheilan seurassa. Ja sunnuntai lauantaista toipuessa. Sen lisäksi että onnistuin uuvuttamaan itseni siinä määrin että nukahdin kesäheilan sohvalle hakiessani avaimiani hänen luotaan, poltin kasvoni, olkapääni ja rintani täysin ja pompin jalkani kipeiksi. Sunnuntaina olikin sitten aavistuksen vähemmän freesi olo, ja sen jälkeen olen käynyt jo kertaalleen täydentämässä aloe vera -geelivarastoani. Kyseinen geeli kun toimii paitsi rottien ruhjeisiin, rauhoittaa hyvin kuumana punoittavaa ihoa. Samalla reissulla mukaan tarttui vähän jälkiviisaana aurinkorasvaa... Josko sitten loppukesän muistaisi jopa käyttää sitä.

Mutta mitäpä siitä että reissussa joskus rähjääntyy. Pääasia on että on hauskaa. Ja muistaa elää.

Maanpinta lähenee
Maanpinnalta löytyi hattaraa <3

torstai 3. heinäkuuta 2014

Muinaisjäännösmatkailua ja lomarahojen tuhlausta

...ja kaikki tämä työpäivän jälkeen poistumatta Lietoa kauemmaksi. 


Metsämaisemaa
Tänään miulla oli taas treffit pyöräilykaverini kanssa, ja niiden alkajaisiksi halusin esitellä hänelle uusimman ihastukseni. Tälläkertaa kyseessä oli pyöräliikkeestä löytyvä komistus, Nishiki Bigfoot K29. Kaveri oli jo etukäteen perehtynyt pyörän teknisiin tietoihin, ja näytti vihreää valoa tälle hullutukselleni. Itse kun tarvitsin ehkä pientä rohkaisua heittää tonni polkupyörään, kun aiemmin pidin jo yli kolmensadan meneviä todella kalliina. Nyt erona oli vakityöpaikan lisäksi se, että pyöräilymatkat ovat kasvaneet kesän aikana monen vuoden tasaisesta nollasta yli 100 kilometriin viikossa. Siinä kohtaa pyörältä alkaa jo kaipaamaan erinäisiä ominaisuuksia, joita tuossa nykyisessä vaihteettomassa sileärenkaisessa kaupunkipyörässäni ei ole. Niin mitä sitä sitten edes harkitsemaan mitään etelänreissuja, kun voi hankkia pyörän joka pysyy tiellä vaikka tulisi rakeita, räntää ja pieniä kiviä.

Kesälomaraha siis tuli ja meni, ja huomenna pääsee hakemaan uuden pyörän lisävarusteineen kotiin. Tälläerää pakettiin tuli hankittua pyörän ohella seisontatuki, kunnon lukko, lokasuojat ja pyöräilykypärä - talvirenkaat käydään hakemassa sitten kun tarvetta ilmenee. Kypärän päätin ottaa nyt pitkästä aikaa käyttöön, kun pyörä vaihtuu ensimmäistä kertaa jalkajarruttomaan. Siinä voi tulla alkuun pienoista kulttuurishokkia, joskin jarruttamaan koetetaan kovasti opetella menemättä puskan kautta.

Työmatkapyöräily on itsellä jo se vakio, mihin pyörää tulee käytettyä viitenä päivänä viikossa ja mihin olisi ehkä riittänyt astetta edullisempikin pyörä. Nyt on kaverin kanssa kuitenkin koko ajan enemmän innostuttu muinaisjäännöksiä ja muita kulttuurikohteita kiertämään, ja ne ovat välillä hiukan hankalammissa maastoissa. Etenkin kun kunnon kohotessa myös kunnianhimo tuntuu niiden suhteen kasvavan, ja koko ajan pitäisi päästä vain pidemmälle (paitsi tänään kaverin otettua
Ei niitä polkuja ole ennenkään tarvittu...
alkuviikosta pohjia "pienellä" 18 kilometrin työmatkallaan).

Tänään kohteeksi valikoitui Liedon Kotokallio, jonka tarkemmat tiedot löytyvät kaikille avoimesta Museoviraston rekisteriportaalista. Kyseessä oli siis Liedon Vanhalinnan lähellä sijaitseva pronssikautinen hautaröykkiö. Päädyimme alkuun pyörinemme vähän sivuun merkityltä reitiltä, mikä teki retkestämme aavistuksen atleettisemman mitä oli tarkoituksena. Mutta onhan se polkujen käytön sijaan hyvä välillä vähän treenata kalliokiipeilytaitoja ;) Ja löytyi se kohde niinkin, eikä kumpikaan edes liuskahtanut alas muutamasta heiluvasta kivestä huolimatta. Kohteelta poistuessa kävimme kuitenkin tarkistamassa myös virallisen reitin, joka osoittautui huomattavan paljon helppokulkuisemmaksi.

Muinaisjäännöskohteella pääsi nauttimaan paitsi maisemasta, kuvaamaan kohdetta ja tutustumaan rökkiön ympärillä kasvavaan kasvikirjoon. Etenkin monet niittykasvit, kuten orvokit viihtyvät paikalla hyvin erilaisten heinien lisäksi. Samalla tuli jätettyä myös nimet vieraskirjaan, joka löytyi muinaisjäännöskyltin lähellä olevasta postilaatikosta, jossa se on hyvin sateensuojassa odottamassa kävijöitä.

Työpäivä, raitis ilma ja reippailu tekivät kuitenkin tehtävänsä, ja nyt alkaa olla jo melkoisen väsy. Josko sitä tänään saisi kunnolla nukutuksi, ellei hyvä kirja vie seuraavaksi mukanaan.