Ostolakko tuli päätökseensä monta kuukautta ennen asetettua määräaikaa, ja nyt lienee hyvä hetki käydä vähän läpi sen vaikutuksia. Alunperin ostolakkohan lähti liikkeelle ystäväni asettamasta haasteesta, johon lähdin mukaan rajoittaakseni kotiini virtaavan tavaran määrää, säästääkseni rahaa ja ottaakseni oman ostokäyttäytymiseni tarkemman seurannan alle: halusin kiinnittää aiempaa tarkempaa huomiota sekä jo omistamiini tavaroihini, että vuoden mittaa syntyviin ostoimpulsseihin. Aikomuksena ei ollut aloittaa tänä vuonna uusia harrastuksia, minkä myötä uskoin pärjääväni hyvin jo olemassa olevilla tavaroilla. Koska tavaravarastot oli kuitenkin karsittu joiltain osin jo aika minimiin, ostolakkoon jätettiin poikkeus, joka salli korvata rikkoutuneet tai muuten käyttökelvottomiksi menneet välttämättömät tavarat uusilla vastaavilla.

Ostolakon pari ensimmäistä kuukautta menikin helposti: törmäsin kyllä moniin esineisiin, joiden ajattelin olevan kivoja, mutta ne eivät jääneet vaivaamaan pitkiksi ajoiksi. Minun oli varsin helppo jättää ostamatta monet kirjat, leffat, cd:t ja vaatteet, koska kirjoja sain kirjastoista, vaatteista en ole koskaan ollut kauhean kiinnostunut ja cd:itä ja elokuvia löytyi paitsi kirjastosta ja kavereilta, myös välillä pakkausvikaisina töistä. Itselle asetettu kielto olla ostamatta päästi myös luovuuteni enemmän valloilleen: nuorempana rakastin askartelua, mutta nyt en ollut oikeastaan vuosiin tehnyt sillä saralla mitään. Mutta siinä kohtaa kun ostaminen oli poissa laskuista, enkä päässyt hakemaan kaupoista kaipaamaani piristystä kotiin, minun oli tehtävä sitä itse. Kun esimerkiksi muistolaatikon kylki repesi enkä halunnut siirtää sen sisältöä tylsän ruskeaan pahvilaatikkoon, päällystin sen itse mieleisekseni. Tämä teki ostolakosta palkitsevaa ja innosti itseäni.

Askertelukärpäsen purtua ostolakko alkoi kuitenkin myös tökkiä. Minulla ei ollut kotonani kauheasti materiaaleja askarteluihin, eikä edes kauhean ihmeellisiä askarteluvälineitä. Moni itseä innostamaan alkanut projekti kaatui siihen, että niiden aloittaminen olisi edellyttänyt jonkin ostamista: pitsiliinakulhoa ei voi tehdä ilman pitsiliinaa, eikä ikkunanpokakehyksiä ilman ikkunapokia. Tietenkin haluamiaan materiaaleja voi koettaa etsiä eri nettiryhmistä, mutta alkuvuodesta en ollut vielä palannut facebookiin ja monet tarjotuista tuotteista sijaitsivat satojen kilometrien matkojen päässä. Kysyntä ja tarjonta ei siis aina kohdannut, vaikka sitä kuinka olisi mielellään käyttänyt ilmaisia kierrätysmateriaaleja. Tässä kohtaa alkoi toivoa, että olisi sallinut itselleen edes käytetyn ostamisen kirpputorilta.

Myöskään eläinharrastukseni ei ole niin vakiintunut, mitä halusin itse uskoa. Vaikka kuinka koitin uskotella itselleni, että keskittyisin vuoden vain Mihailiin, on kotiin taas eksynyt muitakin karvakavereita. Mihail on minulle maailman rakkain ja tärkein, mutta valitettavasti en saa kiinnostustani rajattua vain yhteen lajiin. Kun kotiin tuli ensin Savu ja nyt tulossa ovat nääpät, tarvitsee luonnollisesti myös kodin lemmikkitarvikevarantoja päivittää lajikohtaisia tarpeita vastaaviksi. Toki näissäkin hankinnoissa on mahdollista säästää sekä tavaramäärässä että hankintahinnassa hyödyntämällä muunmuassa luonnonmateriaaleja ja käyttötavaroita, kuten paperikasseja, mutta kaikkia lemmikkien tarpeita nämäkään eivät kuitenkaan kata. Savun kohdalla selvisin vielä pitkälle muokkaamalla olemassa olevaa ja lainaamalla osan varusteita ystäviltä, mutta frettien kohdalla tarvittaen varusteiden lista oli tähän jo aivan liian pitkä (etenkin kun aikaa tavaroiden löytämiselle ei ole rajattomasti).

Lopullinen niitti oli kuitenkin se, kun arjessa tuli vastaan tavaratarpeita, joita en antanut itseni ostolakon takia toteuttaa. Pyykinkuivaustelineeni neljästä kiinnikkeestä kolme oli korvattu nippusiteillä, mutta se oli silti vielä ihan riittävän hyvä - sitä ei vain saanut enää kasaan. Collegepökät oli paikattu polvesta ja ne haisivat tunkkaisilta, mutta ne välttivät silti vielä ihan hyvin kotona - ja tanssitunnilla ja selkärankakurssilla, koska ne olivat samalla ainoat joustavat liikuntaan soveltuvat housuni. Pakasteeni eivät mahtuneet omaan pieneen kaappipakastimeeni - mutta eihän kaikkien pakasteiden tarvinnut välttämättä olla kotona, kun ystävilläkin on pakastimia... Sitä vain huomasi miettivänsä yhä useammassa kohtaa, että toisin kuin viihdejuttujen kohdalla, tässä kohden ostaminen voisi ihan oikeasti helpottaa arkea.   

Ostolakon myötä tulinkin siihen tulokseen, että tarvitsen ostamista. Se kuitenkin muistutti myös siitä, ettei minun ole aina tarve ostaa uutta tai valmista: joskus voin päästä haluamaani päämäärään jopa paremmin ostamalla vain materiaalit ja tekemällä itse, vaikka valittavissa olisi myös valmis vaihtoehto. Liian helppo ostaminen voi johtaa monessa kohtaa siihen, että asunnosta jäävät puuttumaan ne yksilöllisemmät ratkaisut, joita syntyy helpommin itse tekemällä ja metsästämällä käytettyjä tavaroita. Opin ostolakon aikana myös sen, että vaikka vieroksunkin nykyään monia kauppoja, rakastan kirpputoreilla etenkin löytöjen mahdollisuuksia. En ole nykyisellään yhtään pettynyt siihen, mikäli en löydä kirpputorilta mitään. Sen sijaan minua jää todenteolla kismittämään, mikäli näen jotain, joka olisi omiaan lemmikeilleni tai johonkin projektiin, ja jonka joudun jättämään jälkeeni.

Ostolakko auttoi minua myös havaitsemaan, että on monia tilanteita, joista selviän aivan yhtä hyvin ilman ostamista. Että käytän ostamista monesti hyvin heppoisin perustein vain helpottaakseni ja nopeuttaakseni asioita. En usein edes kysy, voisiko jotain saada lainaan, vaan ryntään suoraan kauppaan hakemaan itselleni oman kappaleen, vaikka olisin aivan hyvin voinut jakaa jonkin kaverini kanssa. Tähän pyrin kiinnittämään enemmän huomiota myös jatkossa, ja etsimään edelleen vaihtoehtoja ostamiselle etenkin silloin, kun kyse on jostain, jota en tarvitse heti tai jatkuvasti. Ja pyrin vastavuoroisesti myös lainaamaan niitä omia tavaroitani, jotka joutaisivat hyvin olemaan välillä muualla lainassa, kuten mehumaijaa, pelejä ja dvd-leffoja ja sarjabokseja. Ostolakon aikana oli myös jännä huomata, että minua jäivät harmittamaan pidemmäksi aikaa ne asiat, joita olisin halunnut ostaa ilahduttaakseni jotain toista. Kuten se magneetti, joka olisi maksanut vain pari euroa, mutta ollut täydellisen osuva työpaikan jääkaapin kylkeen.  

En siis voi sanoa, että ostolakko olisi mennyt täysin hukkaan, vaikkei se kohdallani toiminutkaan. Tai ehkä ongelmana oli vain se, että vuosi oli itselleni aivan liian kunnianhimoinen tavoite. Nyt pitää vain koettaa pitää huoli siitä, etteivät ostolakon aikaansaamat oivallukset huku arjen kiireiden sekaan. Kiireessä kun on helpompi eksyä kauppaan kuin vertaisryhmään tai kirpputorille.

Hei hei Sipsu

Päätös toisesta pyörästä, sipsusta, luopumisesta kävi lopulta helposti. Pyörä oli ehtinyt seistä pihalla useamman kuukauden renkaiden vaihtoa odotellen kun minulla tuli siskon kanssa pyörät puheeksi. Heillä yhteiskäytössä ollut pyörä oli ollut hajalla jo tovin, eivätkä he olleet vielä ehtineet hankkia uutta. Niinpä viimeksi Tampereella käydessä sipsu huoltotarvikkeineen heitettiin auton perään ja lasti purettiin siskon pihaan, jossa Jussi ja siskoni mies hoitivat rengasremontin viimein päätökseen. Kuukausia lykättyyn asiaan ei mennyt montaakaan minuuttia, nyt kun se tuntui oikeasti tarpeelliselta. Nyt sipsu on taas käyttökuntoinen ja käytössä.

Samaan syssyyn lähti myös tablettitietokoneeni. Uuden puhelimen myötä en kokenut sille olevan enää tarvetta ja Jussi laati siitä ilmoituksen nettiin. Kyselyitä tuli jo samana iltana useampi ja itseen iski pieni haikeus. Tabi oli oikeasti lähdössä ja juuri sillä hetkellä minä keksin lukuisia tapoja joilla sitä käyttää. Ongelma oli vain se etteivät ideat olleet uusia.  En vain koskaan ollut käyttänyt tabia oikein millään niistä tavoista, koska tarve tuli niin harvoin että sen akku oli jo ehtinyt tyhjetä. Ja vaikka idea olisi ollut kuinka hyvä tahansa, oli asia usein nopeampi hoitaa sittenkin puhelimella tai pyöräilemällä Jussin asunnolle tietokoneelle kuin odottamalla että laite latautuu. Laitteen myötä menetin kuitenkin myös sen taustakuvan josta pidin. Tietenkin sen olisi voinut hakea myös tähän puhelimeen, mutta se ei toimisi tässä. Mutta ehkä se kertoo osaltaan laitteen tarpeellisuudesta, että kaipaan enemmän sen visuaalisia ominaisuuksia kuin käyttöominaisuuksia :-P

Viimepäivinä olen miettinyt vakavasti myös ostolakosta luopumista. Ostoslistalle on alkanut kertyä monia asioita joiden kokisin tuovan laatua arkeen. On ollut kuitenkin mukava huomata etteivät ne asiat joita oikeasti kaipaa ole vaatteita, pelejä, leffoja tai muuta viihdykettä, vaan sellaisia kuten tilava arkkupakastin, kunnollinen pyykinkuivausteline ja valokuvakehykset tai kehysmateriaaleja. Arkkupakastinkin kun olisi tarpeen paitsi marjoille myös kesäpossulle tai sen puolikkaalle. Sellainen kun tuli varattua Vaahteramäen tilan aittapossuista. Saa sitten jouluksi ja ensivuodeksi lihaa eläimestä joka on päässyt eläessään kunnolla ulkoilemaan ja tonkimaan maata. Kasvissyöjää miusta kun ei saa, niin koettaa sitä sitten edes joskus kantaa kortensa kekoon sen puolesta, millaista eläintuotantoa haluaa tulevaisuudessa nähdä. Jussi jo lupasi kuskata miut kesällä katsomaan possun oloja ja possuani, josta tulee Vihtori. Silläkin uhalla, että Jussia jo epäilyttää voiko sellaista eläintä syödä jolla on nimi.

Puhelinpäivitystä

Pari päivää sitten tuli vastaan se piste, että minun oli ilmoitettava Jussille että jommankumman meistä on hankittava uusi puhelin. Silläkin uhalla että ostolakko uhkaa hajota käsiin, nyt oli saavutettu se piste, että vanha puhelimeni oli käynyt käytössä hankalaksi. Vanha puhelimeni oli Jussin vanha ja poistunut häneltä käytössä nykymittapuulla olemattoman pienen sisäisen muistin takia. En kokenut tätä kuitenkaan itse alkuun ongelmaksi, sillä enhän minä tarvinnut kuin muutamia ohjelmia: neljää useammin ja paria silloin tällöin. Ja ne kaikki mahtuivat puhelimeen melko hyvin ja tilaa jäi vielä parille pelillekin. Pari isointa ohjelmaa piti kyllä sijoittaa tabletille ja käyttää niitä sen kautta, koska ne olisivat jo yksinään täyttäneet puhelimen muistin. Mutta sen ei ollut väliä, kun puhelin sopi hyvin käteen ja ne tärkeimmät kuitenkin mahtuivat.

Kunnes tuli se päivä, kun mobiilipankin piti antaa päivittyä uusimpaan versioon tietoturvasyistä. Tämä onnistui, mutta edellytti pelien karsimista yhteen ja yhden isomman ohjelman poistoa. Se ohjelma ei kuitenkaan ollut se tärkein, joten puhelin toimi edelleen ihan hyvin. Itseä hieman harmitti, kun nykyisissä sovellutuspäivityksissä ei enää huomioida vanhojen puhelimien kapasiteettia, mutta sillehän minä en mitään mahtanut. Jussi kertoili ajoista kun kaikki ohjelmat olivat niin pieniä että mahtuivat puhelimeeni.

Sitten What's Up alkoi ilmoitella päivitystarpeestaan. Sivuutin ne ilmoitukset siihen päivään asti, kun tuli se lopullinen uhkaus: mikäli ohjelmaa ei päivitä nyt, se lakkaa kokonaan toimimasta. Tarvitsin ohjelmaa pyöräilykaverin kanssa kommunikointiin, joten annoin päivittää sen tehtyäni sille ensin tilaa poistamalla viimeisen peleistä. Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan puhelin oli päivityksen jälkeen yhä jumissa, kunnes Jussi löysi lisätilaa poistamalla kaikki What's Up -kuvat. Sen jälkeen onkin eletty nuoralla tanssia neljän viimeisen ohjelman kanssa: mikäli mihinkään niistä ei tule kriittisiä päivityksiä, puhelin toimii kun poistaa kaikki ylimääräiset kuvat ja muun sälän heti. Ja samaan aikaan tabletin käyttö on jäänyt älypuhelimen myötä niin vähälle, että en tarvitsisi sitä ollenkaan mikäli saisin sielä olevat ohjelmat mahtumaan puhelimeen.

Yksi päivä putsattuani taas puhelinta tulin siihen tulokseen ettei homma enää toimi. Kun ei voi luottaa enää edes siihen, että ilmoitukset sähköposteista tulevat perille, jos ei ole muistanut siivota puhelimen muistista tilaa niiden vastaanotolle. Niinpä Jussi sai kaksi vaihtoehtoa: joko hän ostaa uuden puhelimen koska haluaa sellaisen tai minä ostan uuden puhelimen koska tarvitsen sellaisen. Jussi kun on jo pitkään etsinyt toimivaa tekosyytä puhelinsa päivittämiseen ja minä taas tulisin hyvin toimeen Jussin puhelimella.

Tai uskon tulevani. Jussi mietti asiaa yön yli ja sain hänen vanhan puhelimensa käyttööni eilen. Vielä se tuntuu oudolta sillä outohan se itselle onkin. Myös tutut ohjelmat näyttävät vähän vieraalta, kun ne pystyi viimein päivittämään viimeisimpään asuunsa. Mobiilipankissakin näkyvät nykyään myös verkkopankkiin tulevat postit. Hieman outoa, mutta erittäin kätevää. Tavallaan myös hyvin vapauttavaa, kun yhtäkkiä ohjelmia pystyy käyttämään niinkuin ne on suunniteltukin. 

Jussin hehkuttaessa uuden puhelimensa veden- ja pölyn kestävyyttä, lasista takakantta ja muita ominaisuuksia minä en voi muuta kuin hymyillä. Minun uudessa puhelimessani kun on jotain paljon parempaa: ihan uskomaton käyttötuki - ja vielä hyvin monella tavalla uskomaton ♡ Puhelimen oltua Jussilla monta vuotta käytössä tiedän, mistä löydän avun kaikkiin mahdollisiin kännykkäpulmiini. Tai ainakin niihin jotka on mahdollista ratkaista ;-)

Ihan ostolakkoa rikkomatta en kuitenkaan selvinnyt; puhelimen kuoret menivät vaihtoon. Kirjaimellisesti hyvin pinnallista, mutta halusin päivittäin käyttämäni esineen myös näyttävän omalta sen lisäksi että se toimii käytössäni.

Pientä piristystä vaatekaappiin

Siskon naapurissa Lielahtikeskuksessa oli kauppakeskuksen 1-vuotissyntymäpäivät. Syntymäpäivien kunniaksi oli järjestetty paljon ohjelmaa, muun muassa synttäriruletti. Ruletti oli kaikille avoin ja ilmainen ja niinpä minäkin päätin osallistua. Sisko vinkkasi vitsillä tähtäämään neljääntoista, sillä siitä siskon tyttö oli edellisenä päivänä saanut kahvilalahjakortin. Eihän ruletissa oikein tähtäämään pysty, etenkään ilman treeniä, mutta neljääntoistahan se osui. Ja lahjakortti siitä tuli: omani oli tosin H&M:ään ja voimassa vain synttäriviikonlopun.

Olin aika innoissani. Minulla oli periaatteessa riittävästi vaatetta (mikäli pyykkiväli ei pääse missään vaiheessa venymään), mutta kevään tullen olin alkanut kaivata jotain jota kaapissa ei ollut: väriä. Alkuun ajattelin kuitenkin käyttää lahjakortin johonkin, jota tarvitsee aina: sukkiin ja sukkahousuihin. Yön yli asiaa ajateltuani sovituskoppiin kanssani eksyi kuitenkin kaksi erilaista värikästä yläosaa ja kahdet neutraalin väriset shortsit. Ainoa lyhyempi vaatekappaleeni (kahta kesämekkoa lukuunottamatta) kun karsiutui kaapistani viime kesänä, kun totesin etten ole kyllin ladylike käyttämään lyhyttä hametta. Shortsit voisivat siis olla sopiva hellekesän pelastus, jos toiveeni sään suhteen toteutuvat.

Kaksi sovitetuista vaatteista oli helppo karsia vaihtoehdoista heti sovittamisen jälkeen. Toiset shortseista olivat liian tummat ja tunkkaisen väriset toimiakseen vaatekaapin pikku piristeenä, vaikka ne muuten sopisivat väreiltään yhteen yläosieni kanssa. Toinen yläosista taas oli vain ihan kiva, ja vaikka en osannut täysin sanoa mistä en siinä pitänyt, se ei vain tuntunut omalta. Jäljelle jäi siis toinen yläosista ja toiset shortsit, jotka sopivat paitsi täydellisesti toisiinsa, joille pystyin molemmille keksimään paljon sopivia yhdistelmiä vaatekaapissa jo olevista vaatteista. Lahjakortti ei kuitenkaan riittänyt molempiin, joten jouduin turvautumaan makutuomareihin. Valitettavasti kaikki muutkin olivat sitä mieltä, että molemmat vaatteet sekä istuivat hyvin ja että olivat minunnäköisiäni.

Aloin kallistumaan lyhythihaisen paidan puoleen: se paitsi toisi kaappiin kaipaamaani väriä, lisäisi se myös hieman joustoa pyykkihuoltoon. Nyt ilmojen lämmettyjä lyhythihaiset kun ovat se ensimmäinen mitkä kaapistani loppuvat, kun käytän niitä pyöräillessä hupparin alla. Vaikka en ajatellut uutta paitaa ensisijaisesti työkäyttöön, pystyisi se todennäköisesti pelastamaan useamman sellaisen aamun, kun pyykkien pesu- ja ripustus ovat jääneet liian viime tinkaan. Se ei silti poistanut shortsien etuja, kuten sitä että ne saivat peppuni näyttämään hyvältä. Poikaystäväni ei ikinä muotoilisi asiaa näin julkisesti (hän taisi käyttää ilmaisua 'istuvat hyvin'), mutta näin hänen olevan asiasta samaa mieltä. Ja hän päätyikin ostamaan shortsit minulle lahjaksi käyttäessäni lahjakortin paitaan.

Ostolakon sääntöjä siis venyttettiin reilusti ja jopa kierrettiin vaikuttamalla poikaystävän ostopäätökseen. Silti olen iloinen uusista vaatteistani ja uskon niiden tulevan aktiiviseen käyttöön. Kokonaisvaatemääräkin on yhä pienempi mitä tavaroita laskettaessa poistettuani aiemmin vielä muutamia harvemmin käytettäviä vaatteita kirppiskassin jatkoksi. Ja kauppakin onnistui tavoitteessaan houkutella lahjakorttilahjoituksella uusia maksavia asiakkaita liikkeeseen - vaikka halpavaatteiden kohdalla valitettava tosiasia onkin, että mikäli tämä kauppa oli kaupalle kannattava, se ei voi olla sitä kestävällä tavalla koko tuotantoketjulle joka toi vaatteet kaupan rekkiin. Niinpä omat vaateostot pyrkii jatkossakin keskittämään jonnekin, jossa ketju on lyhyempi ja läpinäkyvämpi tai käytettyihin vaatteisiin. Siitäkin huolimatta, että tämä käynti vaatekaupassa muistitti minulle paremmin kuin hyvin, mihin halpavaatteiden houkutus perustuu. Enhän pystynyt itsekään vastustamaan houkutusta ja kieltämään sitä, että uudet vaatteet piristivät, vaikka sen tekevät myös käytössä hyvin toimivat vaatteet joka päivä.

Joku vaihtaa öisin lähikauppojemme nimiä

...ja hyllyjärjestyksiä. Ostolakon myötä on ollut häkellyttävää huomata kuinka eksyssissä sitä on välillä kaupoissa käydessään. Nekin kaupat joissa on pystynyt liikkumaan aiemmin vaikka silmät kiinni, tuntuvat nykyään vierailta. Minun piti yhtenä päivänä näyttää Jussille eräs paistinpannu; kauniin punainen elinikäisellä takuulla oleva Le Creuset, joka oli tullut mieleeni keskusteltuamme pinnoitettujen pannujen elinkaarista (lue: miun angstattuani Jussille kuinka Hackmanin pannustani on alkanut mennä pinnoite, vaikkei se ole ollut käytössä montaakaan vuotta). Olimme jo valmiiksi Sokoksen kohdalla, joten ajattelin sen käyvän nopeasti. Marssin suorinta tietä liikkeeseen, suoraan oikeaan kerrokseen ja koitin paikallistaa sen hyllyn jossa Le Creusetit ovat aina olleet. Olin hetken hämilläni siitä kuinka en saanut hyllyä silmiini ennenkuin tajusin että sitä hyllyä ei enää ollut. Eikä itseasiassa koko tuttua osastokaan sen muutettua kerrosta alemmaksi myymälän uudelleenjärjestelyjen myötä. 

Oikean osaston löytyminenkään ei lopulta auttanut. Valikoimaa oli päätetty supistaa ja Le Creusetit olivat tippuneet siitä pois. Teflonpinnoitettuja pannuja olisi kyllä ollut monessakin eri merkissä. Onneksi en kuitenkaan tarvitse uutta pannua vielä; minun on vain käytettevä enemmän öljyä. Silti minusta olisi ollut lohdullista tietää, että kun pannuni sanoo sopimuksensa lopullisesti irti, tiedän täsmälleen mistä saan sille sopivan seuraajan. Nyt en tiedä. Kivijalkaliikkeiden kannattajastakin alkaa pikkuhiljaa kuoritua nettikauppojen ystävä, kun niistä tarvitsemansa tuotteet löytää helpommin kun tietää mitä haluaa. Silti tuntuu koko ajan enemmän siltä, että toivon nykyisten tavaroideni kestävän mahdollisimman pitkälle. Etenkin niiden, joiden korvaaminen tulee aikanaan olemaan välttämätöntä.

Piristystä pelihyllyyn

Pelihyllyssäni on niitä pelejä, joita pelataan jatkuvasti ja paljon ja niitä, jotka ovat jääneet turhan vähälle pelaamiselle. Jälkimmäisiin kuuluvat myös joitain omia suosikkejani, jotka joko vaativat enemmän ennakkovalmisteluja, voivat venyä yli työpäivän mittaisiksi tai joissa pelaajamäärä on rajattu maksimissaan neljään. Nyt itsellä olisi kuitenkin tavoitteissa löytää lisää sopivan kevyitä ja riittävän nopeita (= mieluiten alle kolmetuntia kestäviä) pelejä peli-iltojen ratoksi - ja vielä sellaisina, joihin sopisi mieluiten yli viisi pelaajaa. Tämä ei ole mikään helpoin homma edes silloin, kun voi vain marssia pelikauppaan ja ostaa mitä haluaa, mutta ostolakko asettaa siihen tietysti vielä omat rajoitteensa. Liian usein ostetuistakin peleistä löytyy kuitenkin jokin vika tai ominaisuus, miksi ne eivät koskaan pääse pelatuimpien pelien listalle, joten ostamiselle hakee mielellään vaihtoehtoja jo ihan sillä, että välttäisi käyttämässä rahaa ja säilytystilaa hutiostoihin.

Tämän vuoden teeman mukaan vaihtoehtoja onkin lähdetty etsimään muunmuassa lainaamisesta ja vaihtamisesta. Ensimmäiseksi lähestyin asian tiimoilta kaveriani jolla on paljon omaani laajempi pelikokoelma ja kyselin, olisiko joitain potentiaalisia pelejä mahdollista saada pidempiaikaiseen lainaan. Asiaa mietittyään kaveri suostui ja niinpä pelihyllyyn saapui pari peliä, jotka innostavat itseäni. Nyt voi sitten seurata miten peliporukka ottaa pelit vastaan, että kannattaako niitä tämän vuoden jälkeen miettiä omiin kokoelmiin vai kokeilla jotain muita. Lautapelit kun toimivat ehdottomasti parhaiten porukalla, niin sellaiset pelit, jotka eivät kiinnosta kuin itseä jäävät helposti turhan panteiksi, vaikka peli olisi itsestä kuinka hyvä tahansa. Näistä lainatuista King of New York tuli esiteltyä porukalle viime peli-illassa ja se jo herätti varovaista kiinnostusta, joskin osa porukasta yhä miettii ovatko pelin kortit tasapainossa keskenään. Haastoin silti vielä Tapsan tyttöystävineen uusintaotteluun toisena päivänä, kun tulivat hakemaan pikkuleipiä ja miulla oli polttava halu ottaa yksi erä King of New Yorkia. Ja toinen. Ja kolmas. ...vaikka hävisinkin ne kaikki. Sekin kertoo jo paljon omasta innostuksestani peliin, että olen pari kertaa harkinnut jo haastavani siihen Jussinkin, kun ollaan kahdestaan kotona, vaikka emme yleensä pelaa kahdenkesken mitään. Tällähetkellä todella toivon, että saisin muutkin rakastumaan tähän peliin ellei oma ensihuumani tästä laannu. ;)

Lainapelit olisivat varmasti olleet jo yksinään riittävä piristysruiske hyväksi aikaa, mutta pelihyllyyn tuli silti uutta verta toistakin kautta. Minulla on ollut hyllyssä vuodesta 2011 hyvin kehuttu ja arvostettu peli, jota en ole kuitenkaan saanut koskaan otetuksi käyttöön. Pelissä vain on liikaa komponentteja ja niihin liittyviä ohjeita, että niihin olisi koskaan jaksanut kunnolla perehtyä. Nyt päätin lopulta luovuttaa kyseisen pelin suhteen ja päättää ettei sillä ole väliä kuinka hyvä jokin peli teoriassa on, jos sitä ei käytännössä pelaa. Niinpä pelistä lähti myynti-ilmoitus nettiin, kun se ei pelikavereitani kiinnostanut. Myyntihinnan lisäksi laitoin ilmoitukseen maininnan, että myös pelin vaihtaminen toiseen peliin voisi tulla kyseeseen, jos sopiva vaihturi löytyisi. Pian minulle tarjottiinkin vaihdossa Power Gridin kevennettyä ja nopeutettua kivikausiversiota Power Grid: First Sparksia. Jussi on kovasti kehunut Power Gridiä miulle ja miettinyt sen hankintaa, joten hyväksyin vaihtokauppaehdotuksen. Kauppakumppanin asuessa Lappeenrannassa vaihto päädyttiin suorittamaan pakettiautomaattien välityksellä. Hän sai itselleen Agricolan juuri sopivasti Agricolan päiväksi ja meillä päästään kokeilemaan jotain uutta seuraavassa peli-illassa. Vaihtokumppanin mielessä kyseisen Power Grid version isoin ongelma on, ettei se toimi kunnolla alle neljällä pelaajalla, mutta meillä tuo ei tule taatusti olemaan ongelma, kun palaajia tahtoo aina olla yli sen.

Vastavuoroisesti myös meiltä lähti yksi peli pitkäaikaislainaan toiselle kaverille, kun omassa hyllyssä se on ollut nyt lähes käyttämättä ja häntä se kiinnosti. Niin voi nyt sitten ajan kanssa kokeilla, mitä on pelistä mieltä. Ehkä sitä pitäisi myös jatkossa etsiä aktiivisemmin vaihtoehtoja pelien haalimiseen omaan omistukseen itselle hyllyyn. Itselleni se omistuselementti kun ei ole peleissä tärkeä, vaan se että hyllystä löytyy pelejä, joita kaivaa esille silloin kun seura on oikea. Mieluiten useampia, etteivät ne pari eniten pelattua mene heti puhki. ;)

Kirjashoppailua

Eilen oltiin Skanssissa ja miun oli pakko päästä kirjakauppaan. Uutuudet tulevat sinne aina ensin ja täydessä mainoslakossa se on se paikka josta ne on helpointa bongata. Kustantajien ja kirjailijoiden omia sivujakaan kun en yleensä juuri seuraa, enkä kirjallisuusblogeja. Joitain kirjavinkkejä saa tietenkin muistakin blogeista.

Viime käynnistä oli taas aikaa ja saalis oli sen mukainen. Onnellisuusprojektin kirjoittajalta oli tullut uusi kirja, samoin Mary Higgins Clarkilta. Löysin myös kolme muuta kutkuttavan oloista kirjaa joiden lukemista en malta odottaa. Ja otin kaikista valokuvat.

Tänään näpytin kirjojen tiedot kirjaston varausjärjestelmään ja alan odottaa vuoroni. Osa kirjoista on vasta hankinnassa, eli siihen voi mennä aikaa että ne ovat lainauskunnossa. Onneksi odottaminen ja varaustilanteen seuraaminen on yhtä jännittävää kuin löytöjen tekeminen kirpparilta. Kun saa jännätä, tuleeko se oikea koska kohdalle. Ainoa miinus on että tällämenolla minulla ei ole varaa valittaa että monissa kaupoissa kirjavalikoimat supistuvat tai niiden myynti lopetetaan kokonaan. Enhän minäkään osta.

Aikamatkailun houkutus

Viime päivinä olen taas halunnut ostaa. Ostoimpulssit ovat olleet uusia, siitäkin huolimatta että niillä on juurensa lapsuudessa asti. Tahdon nimittäin polaroid-kameran ja Rölli cd-kokoelman, joka sisältää kymmenen levyllistä Rölli kappaleita ja kertomuksia. Siinä on jopa Omituisten otusten kerho! Polaroid-kamera taas voisi mieluusti olla samantyylinen kuin lapsuudenystäväni perheellä ollut. Muistan edelleen yhden sillä otetun uimarantakuvan; se oli kuin taikaa kun kuva valmistui heti siinä rannalla odottamatta edes sitä että filmirulla tulee ensin täyteen.

Polaroid-kameran houkutus syntyy siitä, että en ikinä saa aikaiseksi teettää digikuvia paperikuviksi. Etenkin nyt kun en omista edes tietokonetta, ajatus kuvien läpikäynnistä ja toimittamisesta liikkeeseen tuntuu ylivoimaiselta. Tämän myötä minulla on viimeiseltä kymmeneltä vuodelta ehkä kymmenkunta paperikuvaa, mukaanluettuna hääkuva ja siskolta saadut kuvat siskontytöstäni. Yksi tuore kuva itsestäkin kyllä löytyy nyt monen vuoden tauon jälkeen, kun ostin sellaisen jokilaivan kuvamyyjältä Turkista. En kaipaa hyllymetreittäin valokuva-albumeita, mutta silloin tällöin sitä miettii että olisi kiva että olisi muutama kuva joihin palata. Digikuvia kun tulee aina liikaa, jotta niihin jaksaisi ikinä keskittyä. Tai sitten ei ollenkaan.

Toisena, ei välttämättä poissulkevana, ratkaisuna kuvaongelmaan sitä on alkanut miettiä jos alkaisi käymään Mihailin kanssa kerran vuodessa valokuvaajalla. Vaikka aina jommankumman syntymäpäivänä. Nyt kun kummatkin alkavat olla aikuisia, voisi olla mielenkiintoista seurata, miten kuvat ajan saatossa muuttuisivat. Aikuisena muutokset kun ovat ehkä hitaampia, mutta varmasti niitä tulee tapahtumaan.

Ja mitä siihen Rölliin tulee... Sitä kuunneltiin aina c-kasetilta yhdessä perunakellariin tehdyssä majassa. Kasetti oli Omituisten otusten kerho ja se soi usein, tulihan siitä lopulta majan tunnarikin. Aikamoinen omituisten otusten kerho se maja kyllä välillä olikin, kun samaan alle parin neliön tilaan saattoi olla ahtautuneena yli kuusi ihmistä.

Tämän kirjoitettua minusta tuntuu, että haluan ostaa muistoja. Ehkä kuitenkin aloitan katsomalla, löydänkö kirjastosta Rölli-levyjä.

Ajatuksia ostolakosta

Ostolakkoa on nyt takana 1,5 kuukautta ja sortumisia toistaiseksi nolla. Ostoimpulsseja on näiden viikkojen aikana tullut kuitenkin muutamia. Vahvimpana olen halunnut ostaa lukon Mihailin peräkärryyn. Sen jälkeen kun pyöräni varastettiin, on tuntunut aivan liian turvattomalta viedä kärryä pois asunnosta ilman omaa lukkoa. Saati sitten jättää sitä mihinkään metsän reunaan niin että se on irroitettavissa pyörästä ja vietävissä pois. Tämä ostoimplussi on tehnyt minut lähinnä surulliseksi; haluaisin voida olla huolettomampi tavaroideni kanssa ja luottaa siihen, että ne pysyvät kunnossa ja tallessa kun niitä vain huoltaa hyvin ja muistaa aina itse palauttaa paikoilleen. En haluaisi joutua ajattelemaan sitä, miten suojata ne parhaiten muiden tahalliselta ilkivallalta ja väärinkäytöltä. En ole muutenkaan koskaan pitänyt lukoista ja avaimista, ja välistä kaipaan lapsuuden ja nuoruuden päiviä, jolloin kotiinkin pääsi ilman avaimia; lapsuudenkotini ovi oli aina auki, samoin kuin opistohuoneeni - opistohuoneeni kohdalla siirryin tähän tosin vasta jäätyäni muutamat kerrat lukkojen taakse, kun en ollut oppinut pitämään avaimia aina mukanani. Toistaiseksi Mihailin peräkärry on kuitenkin edelleen lukotta keskellä keittiön lattiaa. Asia on siis vielä ratkaisematta, ja voi olla että sorrun koettamaan puhumaan lukon kaupanpäälle, sitten kun löydän työmatkapyörälleni seuraajan. Mikäli tämä ei onnistu (tai poliisi jotenkin mystisesti löytää vanhan pyöräni, enkä joudukaan ostamaan uutta), todennäköisesti lainaan Jussilta ketjunpätkää ja viritän siitä lukon peräkärrylle.

Toisena vahvana ostoimpulssina olen alkanut palavasti haluta valurautaisen teepannun mallia Kioto Punnitse ja säästä liikkeestä. Ihastuin siihen jo viime vuonna, mutta ajattelin sen olevan turha, kun minulla on jo vedenkeitin. Törmättyäni yhteen blogikeskusteluun vedenkeittimen tarpeellisuudesta ja luettuani muutaman tavara-aiheisen kirjan, haluaisin asiaa mietittyäni kuitenkin paljon mieluummin tuon teekannun kuin vedenkeittimen. Vedenkeitin kun ei ole minulla käytössä päivittäin eikä aina edes viikottain, ja tasolla lojuva muovihärpäke tuntuu välillä vähän turhalta tilanviejältä, vaikka onkin lämpötilansäätömahdollisuuksineen käytännöllinen. Se on kuitenkin muovinen ja ruma. Sen sijaan tuo teepannu olisi kaunis kuin koru silloinkin kun se olisi keittiönhyllyllä odottamassa käyttöönpääsyään. Tällähetkellä minusta tuntuu, että saisin siitä iloa jo pelkästään nähdessäni sen, sen lisäksi että sillä voisi keittää vettä tarvittaessa (vaikkei sitä saisikaan ohjelmoitua katkaisemaan virtaa kun vesi on halutun lämpöistä). Tämä saa kuitenkin odottaa ensivuoteen, siitä pienestä pelosta huolimatta, ettei noita enää ensivuonna myydä. Minä kun en kuitenkaan oikeasti tarvitse sitä, vaikka myönnänkin haluavani. Ja yksi ostolakon tavoitteista on kuitenkin kiinnittää huomiota paitsi halujen ilmaantumiseen myös niiden pitkäikäisyyteen. Jos antaisin itseni sortua heti kun uskon jonkun esineen sen arvoiseksi, olisi ostolakosta enää melko turha puhua.

Näiden parin isomman yksittäisen esineen lisäksi jotka olen halunnut ostaa olen tullut miettineeksi suhdettani tavaroihin myös muuten. Etenkin tavaroiden laskeminen ja sen myötä tavaroiden läpikäyminen yksi kerrallaan on saanut itseni pohtimaan suhdettani niihin; siihen, mitä mikäkin niistä minulle merkitsee ja mitä niistä ajattelen. Samoin on vaikuttant myös kirpputoritavaroiden hinnoittelu minun ehdittyäni jo unohtaa, mitä kaikkea kirpputorikasseihin oli päätynyt. Suhteeni kirjoihin on muuttunut ehkä radikaaleimmin: haluni omistaa kirjoja on vähentynyt merkittävästi. Olen edelleen hulluna kirjoihin ja lukeminen on itselleni ehkä tärkein vapaa-ajan viettotapani. Olen kuitenkin koukussa kirjojen sisältöihin ja kaipaan yhä uusia tarinoita. Se, että minulla on mahdollista päästä uusien lukemattomien kirjojen ääreen on minulle paljon tärkeämpää kuin kirjojen varastoiminen hyllyssäni. En ole kuitenkaan vielä laittamassa kaikkia kirjojani pois, mutta en näe enää mahdottomana että joskus tekisin niin - kunhan minulla on lähellä hyvä kirjasto. Toisena havaintona olen huomannut osien tavaroideni olevan ehkä liiankin neutraaleja: olen hakenut etenkin vaatteissa mahdollisimman helppoa yhdisteltävyyttä, ja sitä että kaikki olisi mahdollista pestä samassa koneessa. Nyt kevään lähestyessä olen alkanut kuitenkin kaipaamaan enemmän värejä. Asuntoon niitä on helppo tuoda esimerkiksi isolla tulppaanikimpulla (jollaisen sain nyt Jussilta ystävänpäivälahjaksi), mutta ehkä pukeutumiseenkin voisi miettiä ensivuonna jotain pientä piristettä. Mahdollisesti paria värikästä huivia tai punaisia kesäkenkiä, sitten kun ballerinoistani pettää pohja lopullisesti (ei sillä, että tunnustaisin nähneeni pari kivaa paria El Naturalistalla ostaessani bootsejani). Ehkei se lopulta ole niin vakavaa, jos ne eivät sitten sovi täydellisesti kaiken kanssa - kunhan ne ovat itselle mieleen.       

Tärkein piriste löytyy kuitenkin muualta kuin tavaramaailmassa. Eilen tuli käytyä pitkästä aikaa teatterissa ja minun on taas mahdoton muistaa, miksi siihen tuntuu olevan aina niin vaikea löytää rahaa. Näytös oli aivan ihana ja tuijotin haltioituneena niin koreografioita, lavasteiden ja tehosteiden käyttöä kuin tuttujen laulujen sisällyttämistä uuteen kontekstiin. Edessäni tuntui olevan kokonainen uusi maailma täynnä uusia ja ihmeellisiä asioita, jotka inspiroivat ja herättivät suurta uteliaisuutta. Ja vaikka teatteriesityksen voisi helposti kuvitella kestävän vain pari tuntia, muistan sen todennäköisesti paljon pidempään kuin suurimman osan elämäni aikana omistamistani paidoista. Ehkä minulla on todellakin tarvetta opetella budjetoimaan enemmän rahaa elämyksiin tavaran sijasta. Sen lisäksi, että sitä opettelisi pysymään paremmin selvillä mitä kaikkea uutta ja ilmaista lähiympäristö tarjoaa. Jo se että osa kävely/pyöräilylenkeistä on nyt kohdistunut ystävän mukana geokätköille on johtanut muutamiin paikkoihin, joita muuten olisin tuskin koskaan nähnyt, vaikkeivat ne ole olleet kaukanakaan valmiiksi tutuilta reiteiltä.

Ostolakon säännöistä ja ensimmäisistä päivistä

Itselläni on ostolakon suhteen useampia tavoitteita. Niistä tärkeimmät ovat asunnon tavaramäärän kurissa pitäminen, viime vuonna kertyneiden velkojen poismaksaminen (poislukien asuntovelka, johon tämä vuosi ei riitä) sekä säästötilillä olleen puskurin palauttaminen. Lisähaasteina haluan oppia käyttämään jo omistamiani tavaroita tehokkaammin ja monipuolisemmin, sekä hyödyntämään paremmin lainaus ja vaihtomahdollisuuksia erilaisten tavaroiden ja palveluiden suhteen. Nämä muodostavat myös sen pohjan, jolta ostolakon säännöt muotoutuivat. Ostolakkohaasteessa on mukana myös ystäväni Tapsa, ja tämän myötä säännöistä löytyy myös kilpailuviettiin vetoava sanktio sortumisista (koska kumpikaan ei luonnollisesti haluaisi olla ensimmäisenä myöntämässä, ettei hommaan pystynytkään), sekä joitain poikkeuksia Tapsan todennäköisen vaihtoonlähdön suhteen.

Ostolakko koskee ensisijaisesti tavaroita. Vuonna 2015 en aio ostaa itselleni uusia tavaroita uutena enkä käytettynä. Kirpputorishoppailu lasketaan siis myös kiellon piiriin kuuluvaksi toiminnaksi, eikä tavaraa saa hakea myöskään erilaisista secon hand -liikkeistä. Itselle käyttöön tulevien tavaroiden ohella myös lemmikkitarvikkeet lasketaan.

Hajonneen/kadonneen/muuten käyttökelvottomaksi muuttuneen välttämättömän tavaran saa korvata uudella, mikäli sille ei löydy kotoa kaksoiskappaletta eikä se ole järkevästi lainattavissa, korjattavissa tai korvattavissa muuten kuin ostamalla. Puhkikuluneet työmatkafarkut saa siis korvata uusilla ja mikäli pyöräilykypärä tai pyöränlamppu hajoaa, ei matkoja tarvitse taittaa turvallisuuden kustannuksella ja sakkojen uhalla. Sen sijaan esimerkiksi uusi kesähame ei ole välttämätön, mikäli jokin kolmesta hameestani sattuisi hajoamaan. Näidenkin korvaavien hankintojen kohdalla, mikäli niitä tulee, aion ensisijaisesti suosia käytettyä silloin kun se on hajonnut tavara huomioon ottaen mahdollista.

Ruoka- ja päivittäistavarat kuuluvat sallittujen ostosten piiriin. Itselläni ei ole tällähetkellä mahdollisuutta kasvattaa edes osaa ruuistani itse, eli näiden suhteen olen täysin ostohyödykkeiden varassa. Shampoosta, deodorantista ja hammastahnasta ei kokeilun myötä myöskään joudu tinkimään, vaikka pyrinkin jo entuudestaan pitämään kosmetiikka- ja siivousvälinevarantoni mahdollisimman simppeleinä. Meikkaaminen ei ole itselläni edes vuosittaista (ja sijoittuu yleensä halloweeniin), joten meikkien ostamisen välttämättömyyttä ei säännöistä sopiessa ollut tarpeen edes erikseen miettiä, koska en osta niitä muutenkaan.

Palveluita saa käyttää ja osien palveluiden, kuten suutarin palveluiden kohdalla se on jopa suositeltavaa nykyisten tavaroiden eliniän pitkittämiseksi. Omaan hyvinvointiin on myös lupa panostaa, ja esimerkiksi hierojalla käyminen parantaa paitsi omaa oloa, myös työllistää ihmisiä. Näissäkin kuitenkin avainsanana on kohtuus, ja ellei selkäni taas jumitu pahemmin, tulee hierojallekaan tuskin mentyä ennenkuin saan velat kuitatuksi.

Omana haasteenani aion myös kiinnittää enemmän huomiota ruokaostoksiin ja pyrkiä pienentämään hävikkiä ostamalla vain sellaisia aineksia, jotka tulee oikeasti käytetyksi kokonaan. Mikäli jokin ruoka- tai leivontaohje vaatii jotain eksoottisempia raaka-aineita, joita itsellä ei normaalikäytössä kulu, pyrin selvittämään onko ne mahdollista korvata jollain muulla tai hankkia pienemmissä erissä esimerkiksi Punnitse ja säästä -liikkeestä, niin ettei kaappi täyty erilaisista pakkausten lopuista. 
Tapsalle on myönnetty poikkeuslupa hankkia ennen vaihtoonlähtöä matkalaukku, ellei hän löydä sellaista itselleen vuodeksi lainaan, sekä Suomi-tuliaisia, koska tuliaiset kuuluvat vahvasti Japanilaiseen kulttuuriin. Vaihtokohteessa luvallisiin hankintoihin kuuluvat kaikki perushyödykkeet, joita hänen ei ole mahdollista tai kustannus tai muista syistä järkevää kuljettaa mukanaan Suomesta. Esimerkiksi tyynyn ja peiton roudaaminen varuiksi toiselle puolelle maapalloa vaatisi todennäköisesti jo ekstralaukun hankkimista ja lisämaksun maksamista koneessa.

Vuosi pyritään vetämään läpi nimensämukaisesti ostolakon merkeissä. Mikäli jompikumpi kuitenkin sortuu ostamaan jotain, on ostosta annettava suullinen tilitys päivällisen merkeissä - sortunut vastaa päivällisen kustannuksista ja kuuntelija valitsee paikan. Omalla kohdallani lisäksi tulisi myös kirjallinen päivitys blogiin ostoksesta ja syistä mitkä siihen johtivat.

Tätä kirjoittaessa ostolakkoa on takana reilu kaksi päivää ja rahaa on mennyt joitain euroja ruokakauppaan ja kirjaston varausmaksuihin (+ huomattavasti isompi summa lainanlyhennyksiin, vastikkeisiin yms.). Lidlissä käydessä huomioni kiinnittyi 8.1. Voimaan tulevaan tarjoukseen; silloin LIdlistä saisi alle 25 eurolla monitoimigrillin, joka toimisi levyjä vaihtamalla niin voileipägrillinä, vohvelirautana kuin parilanakin. Kun koitin etsiä kyseistä laitetta reilu vuosi sitten, en löytänyt sellaista mistään. Silloin ajattelin kyseisen laitteen olevan paitsi monipuolinen että tilaa säästävä. Nyt jätän sen mielelläni kauppaan, ettei minun tarvitse uhrata sille tasoalaa ja kaapista tilaa vaihtolevyille. Paistinpannulla kun voi paistaa lettuja ja uunissa tehdä lämpimiä leipiä - eivät ne ole tietenkään sama asia kuin vohvelit ja kolmioleivät, mutta omassa arjessani ne ovat kyllin lähellä.

Uusi vuosi uudet kujeet ...ja vähän vanhatkin

Vuosi 2014 vetelee viimeisiään. Sen myötä ostolakkokin starttaa parin tunnin päästä. Ostolakon tarkemmista säännöistäkin ehdittiin Turkin reissulla jo sopia, vaikka en olekaan vielä ehtinyt niitä blogiin rustata. Perusperiaate on kuitenkin simppeli; mitään itselle uutta tavaraa ei ensivuoden aikana ostella. Pientä paniikkia päätöksen suhteen on ehkä kuitenkin ollut ilmassa ja sen myötä viime päivinä on tullut hieman shoppailtua. Miksi sitä onkin niin vaikea luottaa siihen, että se mitä on riittää. 

Isoimpana hankintana tilasin Mihailille perävaunun pyörääni ja sen pitäisi saapua lähipäivinä. Tänä kesänä koitin useampaan otteeseen löytää pojalle sopivaa pyöräkoria tai kantoreppua, jotta se olisi mahdollista ottaa mukaan esimerkiksi pyörällä tehtäville metsäreissuille (joissa siis pyörä jätetään metsän laitaan ja mennään sitten marjaan/sieneen/muuten vain käppäilemään). Sitä oikeaa ei kuitenkaan löytynyt, vaan kaikki olivat joko liian pieniä, eivät sopineet pyöräni tankoon tai painoivat selkää. Nyt poika saa sitten ihan oman vaunun, johon saa sille tarvittaessa vähän vällyjäkin. Ja saman kärryn pitäisi käyttäjäkommenttien mukaan sopia hyvin myös tavaran kuskaamiseen oli kyse sitten riisisäkeistä tai kesäkukista.  

Tänään kävin vielä kiertämässä pari kirpputoria haaveena löytää kyllin iso lasipurkki jauhoille, mutta haku ei tuottanut tulosta. Se jää sitten vuoteen 2016. Muut kuivatarvikkeet alkavatkin olla jo aika hyvin purkeissaan, kun sain joululahjanakin neljä purkkia lisää. Ei tarvitse enää avata miljoonaa Punnitse ja Säästän ruskeaa paperipussia erottaakseen linssit pähkinöistä. Ja on tuo kuivatarvikekaappi omaan silmään myös sympaattisemman näköinen noin, vaikka valtaosa purkeista onkin varsin sekalaista seurakuntaa. Isoimmat ostokset tulivatkin sitten ruokakaupan puolelta ja eläinliikkeestä altaaseen muutti pari levänsyöjää lisää.

Nyt sitten vain odotellaan vuoden vaihtumista. Keskiyöllä ajattelin piipahtaa katsomassa raketteja, muuten vain olen poikien kanssa kotona. Mihail ei ole onneksi raketeista moksiskaan, mikä on mukavaa vaihtelua sille, että edesmennyt koirani kammosi niitä yli kaiken. Mitä nyt nuuhkii kuono pitkällä yöilmaa, kun avaan ikkunaa nähdäkseni raketit ilman heijastuksia.

Uudenvuoden lupauksiakin minulla on tänävuonna pitkästä aikaa pari, sellaisia, jotka haluaisin oikeasti myös pitää. Haluan ensivuonna varata enemmän aikaa sekä Mihailille että itselleni. Tämä vuosi on ollut monine menoineen ihana ja antoisa, mutta myös todella raskas, kun aikaa palautumisiin on jäänyt liian vähän. Ja kun iltaisin nukahtaa skunkki kainalossa ja ennen nukahtamista katselee kun poika painaa silmät kiinni ja maiskuttelee unisen tyytyväisenä, sitä on todettava että täällä kotona on kyllä aika hyvä.

Onnellista vuotta 2015 kaikille!

Valoa pimeyteen

Viime viikonlopun lepäily tuli tarpeeseen ja auttoi selviämään tämän viikon ylitöistä. Ne vetivät kyllä silti sen verran sipiksi, että eiliset pikaiset päiväunet töiden jälkeen venyivät kuusituntisiksi. Mutta mikäs siinä oli pojan kanssa nukkuessa, Mihail kun liittyi mielellään päiväunikaveriksi. Jotain sitä on silti jaksanut viikolla tehdä, kuten uusia akvaarion valon.

Jo allasta hankkiessa epäilin hieman loisteputkivalon riittävyyttä tuon mallisessa ja noinkin korkeassa altaassa. Loisteputki oli kuitenkin helpoin asettaa altaaseen ja maksoi vain reilun kymmenyksen himoitsemastani ledivalosta, joten päädyin silti siihen. Ledivalon mukana tuleva kiinnike kun olisi käynyt vain kokolasialtaaseen, eikä sitä olisi voinut virittää altaan kannen alle, jonka jostain syystä halusin käyttöön. Vaikka suurempi valoteho houkutti, päätös syntyi lopulta helppouden ja hinnan perusteella. Päätös, joka alkoi viikkojen kuluessa todella harmittaa.

Kuluneet viikot kun osoittivat että valoteho oli todella alakanttiin. Vaikka olin hankkinut altaaseen vain vähän valoa vaativia kasveja, niistäkin vain saniainen tuntui viihtyvän. Muut alkoivat levääntyä ja reikiytyä, ja allas muistuttaa enemmän olohuoneen kauhistusta kuin kaunistusta. Niinpä annoin itselleni luvan hankkia sen himoitsemani ledivalon, vaikka sen hinta sai kyllä liikkeessäkin vielä vähän pähkäilemään. Lopulta ratkaisin asian kysymällä kasveja kaupanpäälle. Myyjä poimikin sitten altaasta paljon valoa vaativan punaisen papukaijalehden, ja päätös oli sillä selvä. Rakastan leikkiä erivärisillä kasveilla, mutta hämärässä altaassa menestyvät vain tummanvihreät. Nyt uuden valon myötä voin hankkia mitä kasveja haluan - valoteholtaan tuo ledi kun vastaa 150W monimetallia (joskin onneksi paljon pienemmällä sähkönkulutuksella).

Jussi auttoi uuden valon torstaina paikoilleen, ja nyt en millään välttäisi odottaa palkkapäivään että saan vielä lisää kasveja tuonne. Kolmelle minulla kun olisi selvät paikat mielessä. Uusi valo kun toi taas uutta intoa touhuun, samoin kuin liikkeestä mukaan lähteneet kaksi nuolimonnia, jotka ovat putsanneet vesimiekkaa levästä saapumistaan lähtien. Uusi valo tekee altaassa myös paljon luonnollisemman näköisen paremmalla värientoistolla ja erilaisella valokeilalla joka tuo altaaseen valon ja varjon vaihteluita.

Onneksi ensivuoden ostolakon aikana on viimeistään aikaa saada säästötili takaisin tasapainoon. Akvaarion ja pyöräilyn aloituskustannukset kun ovat saaneet sen vähän raiteiltaan. Molemmat harrastukset kun ovat pitkällä tähtäimellä edullisia, mutta sopivien varusteiden hankinta vie moninkertaisesti verrattuna niiden ylläpitoon. Mutta aivan samoin kuin kasvamattomat kasvit akvaariossa, myös toimimattomat vaatteet pyöräilyssä muodostaisivat nopean motivaatioesteen. Niinpä omistan ensimmäistä kertaa vuosiin myös toppahousut ja villakerraston yhdessä lämpimän takin ja kypärän alle menevän pipon kanssa. Jos sitten ensivuonna keskittyisi nauttimaan näistä uusien aloitusten sijaan.

Seuraavat sortumiset ostolakossa

Unohdin tänään töissä olevani ostolakossa vielä tämän viikon. Minulla tuli palautuksissa vastaan True Bloodin 6. tuotantokausi ja tarkistettuani sen varastotilanteen, lähti se heti mukaani. Alkuun mietin lykkääväni hankintaa rahasyistä, mutta kun huomasin bokseja olevan koko varastossa vain kaksi, päätin nopeuttaa aikataulua. Töistä tehdyistä ostoksista kun saa kuitenkin laskun, jonka eräpäivä riittäisi tällä erää tilipäivään asti. Viime viikolla sorruin osallistumaan Jussin tekemään eläinaiheisen nettikaupan tilaukseen, josta minulle tuli käytössä kuluvien kalanruuan ja kasvilannoitteen lisäksi lämpömittari. Nettikaupan kohdalla onnistuin onneksi olemaan loistavista alennuksista huolimatta edes katsomatta muita tuotteita kuin niitä, joita akvaariooni vielä ehdottomasti tarvitsisin. Muuten sortumisia olisi voinut tulla selvästi enemmän.

Ensi vuotta ajatellen omasta ostokäyttäytymisestä löytyy siis vielä petrattavaa, mikäli aion olla käyttämättä kaikkia rahojani sakkoaterioihin. Yleisimmän sortumiseni, eli kirjat pokkarit olen kuitenkin tässä kuussa onnistunut välttämään - jopa kirpputorilla käydessä, joka on minulle jo melkoinen saavutus. Kirjastoa olen sen sijaan käyttänyt aktiivisemmin kuin vuosiin.

Silti sitä on saanut huomata, että olen edelleen melkoinen impulssiostaja, ja sorrun helposti ostamaan jotain haluamaani tai tarpeelliseksi kokemaani sellaista nähdessäni. Omaksi onnekseni minun on kuitenkin yleensä varsin helppo vältellä kaupoissa pyörimistä sekä nettikauppoja ja mainoskiellon myötä houkutukset eivät pääse myöskään soluttautumaan kotiin. Niinpä pahinta vaaravyöhykettä on töissäkäynti, joka sekin on muuttunut helpommaksi luovuttuani muuton yhteydessä kaikista dvd-soittimista; nyt kun en pysty katsomaan elokuvia ja tv-sarjoja kotonani, ei minulla ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta houkutusta myöskään hankkia niitä. Niihin poikkeuksiin lukeutuvat ne, jotka olen jo sopinut katsovani jonkun kanssa. Niihin kuuluu tuon True Blood kauden ohella enää Vampyyripäiväkirjojen uusin kausi ja Disney-maratonin joulukuussa päättävä Frozen-elokuva. Niiden jälkeen ensivuonna onkin hyvä aika tutustua myös kaverien dvd-hyllyihin, mitä sieltä voisi saada lainaan tai ehdottaa yhteiseksi leffaillaksi ;)

Lolakin lähti eilen kasvattajalleen ja sen myötä myös lemmikkikuulumisissa olisi päivittämisen paikka. Ja rottakamoissa edessä päätösten teko siitä, mitä varastoi, mitä myy ja mitä siirtää Tapsalle.

Loman loppu ja paluu arkeen

Kaikki loppuu aikanaan ja niin myös kesälomalta piti palata takaisin töiden pariin. Loman tärkein tavoite ehti kuitenkin täyttyä ja töihin palatessa olo oli paljon levänneempi mitä lomalle jäädessä - ja nyt on onneksi ainakin tämän ensimmäisen viikon saanut pidettyä unirytmistäkin vähän paremmin kiinni, että vaikutus kestäisi pidempään.

Loman loppua kohden kämppä alkoi muuttua hieman kaoottiseksi miun keskityttyä enemmän loikoiluun kuin siivoiluun, joten loman loppupuolella lähdin taas motivaatiomatkalle organisointi-, siivous ja minimalismiblogeihin. Blogit ja sivustot olivatkin taas hyvin tehokkaita, sillä kämppä siisteytyi lukemisen ohella kuin itsestään - ja kirppiskassi alkoi taas mystisesti täyttyä. En ole enää toviin pysynyt kärryillä, montako viimeistä kirpputorikassia minulla on jo ollut, mutta tiedän luvun olevan suurehko. Sisääntulevan tavaran määrä kun on kuitenkin saatu jo aika pieneksi, eli isoin tekijä kirpputorikassin kanssa on selvästi se, että mitä pienemmäksi tavaramäärä käy, sitä vähemmällä huomaa selviävänsä. Mihinkään loma-ajan ideaaliin - eli kaikki mahtuu yhteen reppuun - en kuitenkaan ole kämppää ajamassa, sillä normiarjessa lisäarvoa arkeen tuo moni sellainen asia joka reissussa olisi vain tiellä, kuten isot lautapelilaatikot, huonekalut, rakkaimmat astiat ja itselle sopivasti varusteltu keittiö. Jossain kohtaa voisi kyllä olla taas mielenkiintoista laskea, kuinka paljon kodin esinemäärä on laskenut viimekertaisesta, joka silloin tuntui hyvin karsitulta. Nykyään kun samoilla esineillä alkaa olla useampia funktioitakin, kuten maustetelineen virkaa toimittavilla harvemmin käytetyillä uunivuuilla.

Kämpän puunauksen ohella tulin myös haastetuksi. Olin aiemmin jutellut Tapsan kanssa bloggaajasta, joka päätti ruveta vuoden kestävään ostolakkoon. Itsestäni ajatus oli ajatustasolla mielenkiintoinen, mutta Tapsalla se oli jäänyt kytemään vielä enemmän. Niinpä hän asiaa pyöriteltyään haastoi minut mukaan vuoden kestävään ostolakkoon. Hetki siinä sitten keskusteltiin, mitä asia tarkoittaisi käytännössä, ja sitten suostuin lähtemään mukaan. Nyt meillä on vielä loppuvuosi aikaa hioa säännöt kohdilleen. Perusperiaate kuitenkin on, ettei mitään uutta tavaraa tai itselle uutta käytettyä tavaraa hankita. Kummallakin on kuitenkin jo varsin karsitut asunnot, miksi säännöissä tullaan sallimaan rikki menneen tavaran korvaaminen uudella, mikäli esine on aktiivisessa käytössä, eikä sille löydy kotoa sopivaa korvaajaa. Eli esimerkiksi hajonneen keittiöveitsen saa korvata uudella, samoin kuin hajonneet työfarkut elleivät vanhat ole korjattavissa. Keppinä jos jompikumpi sortuu, sortunut osapuoli on velvollinen viemään toisen ulos syömään. Porkkanana säästyneet rahat ajateltiin käyttää Japanin matkaan keväällä 2016.

Ennen isompaan ostolakkoon ryhtymistä minulla on kuitenkin vielä tämän vuoden puolella muutamia hankintoja tehtävänä, kuten kunnolla sadetta kestävät ulkoiluvaatteet syksyyn ja pyöräilyyn sopiva talvitakki. Liikunnan harrastaminen kun on ollut itselläni pyöräilyn aloittamiseen asti aika minimissä, joten itselläni ei löydy tällähetkellä mitään säätä kestäviä takkeja ja ulkoiluhousuja, joissa olisi myös mahdollista polkea (talvitakin sijaankin kun omistan vain villaisen viitan). Tämä voi myös koitua isoimmaksi haasteekseni vuoden aikana: mitä jos sitä päätyy aloittamaan jonkin uuden harrastuksen, jota ei voi toteuttaa ilman sopivia välineitä. Etenkin kun itse tuppaa olemaan välillä hieman impulssiivinen ihminen, joka on aiemmin joutunut raivaamaan harrastuskamoja nurkista pois, kun kiinnostus ei ole kestänytkään - eli harrastuskamoja ei voi pitää automaattisen tarpeellisina ja järkevinä hankintoina, ennenkuin harrastus on vähän vakiintuneempi. Toisaalta tavoitteenani olisi nyt muutenkin ennemmin kyllä karsia harrastuksista kuin lisätä niitä, jotta löytäisi arjestakin paremmin aikaa rentoutumiselle. Sen sijaan yleisimmän sortumiseni, pokkarien, en usko muodostavan yhtä isoa ongelmaa, kun kirjoja saa kuitenkin ilmaiseksi tai pientä varausmaksua vastaan kirjastosta.  

Josko sitä shoppailuun menevän ajan entisestään vähentyessä löytäisi taas hieman lisää aikaa niille asioille joihin oikeasti haluaa panostaa, kuten monipuolisempaan ruuanlaittoon, lukemiseen ja lemmikeihin. Nytkin kun tulee vielä eksyttyä etenkin kirppareille välillä muuten vain katselemaan, ja "seuraamaan hintoja". Ruokakorin sisältöä taas ei edes koiteta lähteä rajaamaan ostolakolla, vaan ruokakaupasta saa vapaasti hankkia uusia aineksi testattaviksi ja ruokavaliota monipuolistamaan. Josko niistä löytäisi sitten uutta keittiöinspiraatiota ;)

Vesittynyt ostolakon alku

Heinäkuu vaihtui elokuuksi ja ostolakko alkoi - ja alkoi takellella heti lähtöviivalla. Unohdin nimittäin yhden pääperiaatteen ostolakon helpottamisessa: ostamattomuus on paljon helpompaa kun pysyy poissa paikoista missä myydään asioita. Oma repsahdus alkoi suhteellisen viattomasti. Sain tiedon että pyöräni ensihuolto on valmis, ja lähdin hakemaan pyörää huollosta. Asiaan ei kulunut montaakaan minuuttia, joten ajattelin hyvin ehtiväni poiketa vielä Ekotorilla. Jussi suunnittelee viljakäärmeen hankintaa, ja Ekotorilla on aina välillä ollut pieniä liukuoviterraarioita myynnissä. Päätin siis käydä vilkaisemassa, löytyisikö sieltä hyvää junnuboksia mahdolliselle tulevalle luikerolle.

Allaspaketti Ekotorilla

Ekotorille saavuttuani kipusin suoraan yläkertaan paikkaan jossa tiesin eläintarvikkeiden olevan esillä Kirkkotien toimipisteessä. Pöytä oli nopeasti läpikatsottu ja tälläkertaa kaikki terraariot olivat akvaariomallisia. Olin jo suuntaamassa pois eläintarvikkeilta kun huomioni kiinnittyi pöydän vieressä olevaan kokonaisuuteen, tummapuisella kaapilla varustettuun kulmamalliseen pieneen akvaariopakettiin. Olen ollut nyt kuivilla akvaarioista neljä vuotta, ja paluu vedenalaiseen maailmaan on käynyt mielessä aika ajoin. Rakastan akvaariokasvien kanssa touhuamista, koska ikuinen akilleenkantapääni mitä viherkasveihin tulee on niiden kastelu. Veden alle on sen myötä paljon helpompi luoda rehevä ja kokoistava puutarha. Tämä harrastus on kuitenkin jo pariin kertaan torpannut usein toistuviin muuttoihini, jotka ovat tehneet akvaarionpidosta turhan työllästä ja haastavaa. Nyt olen kuitenkin varsinkin rakastunut puutaloyksiööni, ja Jussinkin kanssa on sovittuna ettei yhteenmuutto ole tulossa lähiaikoina ajankohtaisten asioiden listalle. Niinpä hetken asiaa pyöriteltyäni kysyin Jussilta kyytiä ja varasin paketin itelleni.

Kotiinpäästyäni aloin miettiä, mitä akvaarion kanssa tekisin. Mihin se asunnossani parhaiten sopisi, ja perustaisinko sen heti, vai vasta myöhemmin, esimerkiksi sitten kun rottia ei enää ole. Periaatteessa minulla kun ei ollut mikään kiire, ja akvaariolle parhaiten sopiva nurkka oli se missä rottahäkki sijaitsi. Asian lykkäämisen myötä voisin myös kiertää itse asettamiani sääntöjä, ja välttää rikkomasta ostolakkoani vielä lisää hakemalla paketista puuttuvat tarvikkeet vasta myöhemmin. Asiaa pohdittuani päädyin kuitenkin uudelleensijoittelemaan, ja pelihylly ja rottahäkki vaihtoivat paikkaa, niin että akvaariolle vapautui toimiva paikka pelihyllyn vierestä. Kun päätös akvaarion perustamisesta heti hankinnan jälkeen oli syntynyt, suuntautui kulku Ekotorilta akvaarioliikkeeseen.

Itse allaspaketti oli hyvin edullinen, jonkin verran alle 50 euroa. Akvaarioliikkeestä haetut täydennykset nostivat kuitenkin aloituskustannuksia selvästi. Akvaarion mukana kun tuli itselleni käyttökelpoista tavaraa jalustan lisäksi kanto, ruukkukoriste, kalanruokaa, haavi, lappo ja muutama vesitesti, mutta paketissa oli myös selviä puutteita, kuten ulkosuodatin, valaisin, pohjamateriaali, pohjalannoite, omaa silmää miellyttävä tausta ja muutamia vesitestejä. Nämä täydennykset maksoivatkin sitten selvästi enemmän mitä Ekotorilta mukaan tarttunut paketti, etenkin tuo teknologiapuoli. Akvaarion kypsytykseen tarvittavan ammoniakin Jussi lupasi järjestää, niin sitä ei tarvinnut lähteä apteekista hakemaan.

Eilen ehdin testata altaan vedenpitävyyden ja kiinnittää siihen uuden taustan, ja nyt kun vedet pysyivät altaassa vuorokauden eikä mikään saumoista näyttänyt vuotavan uskaltauduin aloittamaan akvaarion kypsyttämisen. Nyt altaassa on siis hiekka, vesi, kanto ja suodatus, ja tavoitteena olisi saada altaaseen toimiva bakteerikanta ennen kalojen ja kasvien hankintaa. Eli toisinsanoen varmistaa että typenkierto akvaariossa alkaa toimia niin että kalojen ulosteista syntyvät haitalliset yhdisteet hajoavat kyllin nopeasti nitraatiksi niin etteivät kaloille haitalliset typpiyhdisteet ammoniakki ja nitriitti pääse myrkyttämään kaloja. Käytännössä tämä tapahtuu lisäämällä altaaseen typpibakteereja sisältävän ympin (tässä tapauksessa multaa huonekasvien juurelta), jota ruokitaan ammoniakilla ja kalanruualla niin että bakteerit alkavat lisääntyä. Kuukauden sisään bakteerikannan pitäisi olla siinä pisteessä, että ammoniakki hajoaa nitriitin kautta nitraatiksi niin nopeasti, että kalat uskaltaa tuoda altaaseen. Kasveja lähden valitsemaan sitten, kun kypsytysvaiheessa muodostuva pahin nitriittipiikki on ohi. Eli nyt sitten vain odotellaan ja mittaillaan välillä vesiarvoja, jotta näkee onko ymppi ollut riittävä laittamaan kypsymisen hyvin alulle.

Jussi on ollut allasprojektissa koko ajan innolla mukana, oli kyse sitten altaan kannosta asuntoon, kannen modaamisesta niin että ulkosuodattimen putket sopivat kulkemaan sen alta tai altaan vesitilavuuden laskemisesta. Samalla hän on osallistunut jo alkaneisiin pohdintoihini altaan tulevasta kasvilajistosta ja kalastosta. Kasvien suhteen tosin saatan joutua tekemään nyt pieniä kompromisseja, kun päädyin pitämään valaisinkannen altaassa ja valonlähteeksi tuli siten yksi loisteputki roikkuvan monimetalli tai ledivalaisimen sijaan. Eli monet valon suhteen vaativammista kasveista ovat tässä vaiheessa poissa laskuista. 

Kokonaisuudessaan allas tarvikkeineen rikkoi ostolakkoani varsin pahasti, mutta hanketta ei ole kuitenkaan tarkoitus lopettaa ensimmäiseen epäonnistumiseen. Eli vaikka alku takelteli, tässä kuussa lukemiset tulevat joko omasta hyllystä tai lainattuna, ja uudet tavarat jätetään muutenkin kaupan hyllylle. Josko nyt malttaisi pysyä poissa kaupoistakin mahdollisia akvaarioliikkeisiin kohdistuvia suunnittelukäyntejä lukuunottamatta. Jossain vaiheessa pitää myös laatia aqua-webbiin ilmoitusta, siltä varalta että joku olisi kiinnostunut vaihtamaan noita muutamia paketista yli jääneitä tarvikkeita vaikkapa akvaariokasveihin tai kalanruokaan, jolloin säästäisi niiden hankinnassa.   

Kirppistelyä, tavaranhallintaa ja shoppailulakko

Roinablogin eli Tavarahamsterin puolelta tänne eksyneet tuntevatkin paremmin tämän miun tavarankarsimisrumban, mutta otetaanpa nyt muutkin tämän postauksen myötä mukaan :P Tästäkin hankkeesta kun on tarkoitus jatkossa välillä kirjoitella, vaikka voitonpuolella kai jo ollaankin.

Kirppistely starttasi taas viikko sitten, ja kuluneen viikon aikana on tullut huomattua vähintään kahden viikon myyntiajan toimivan minulle viikkoa paremmin. Myyntiajan ollessa päällä kaappeja tulee tarkasteltua koko ajan kriittisemmin ja samalla kyseenalaistettua omia sidoksiaan niihin kertyneisiin tavaroihin. Sekä puhtaan tunteellisia, että funktionaalisia; mistä tavaroista minä pidän, ja mitä niistä todella tarvitsen. Tavaramäärän pienentyessä olen huomannut alkavani pitää koko ajan enemmän esineistä, jotka ovat sekä käytännöllisiä, että ulkonäötään mieleisiä, siinä missä tavarakarsinnan alkumetreillä minulle riitti että tavara oli selvästi jompaa kumpaa. Nyt pelkästään kauniit esineet saavat herkemmin lähtöpassit, ja pelkästään funktionaaliset korvautuvat pikkuhiljaa sellaisilla, joiden materiaalit ja muotoilu miellyttävät minua enemmän. Olen huomannut tämän jo itsessään toimivan selkeänä rajoittimena kotiinpäin hyökyvälle tavaravirralle: ellen löydä jotain juuri mieleistä, mieluummin lykkään hankintaa kuin hankin välttävän korvikkeen. Joissain asioissa tämä menee kyllä hieman överinkin puolelle: minulta nimittäin kesti lähes kaksi vuotta löytää mieleiseni lompakko. Onneksi vanha suostui pelittämään sen ajan repsottavista saumoistaan huolimatta. Eikä se lompakko lopulta löytynyt sen kauempaa kuin Tokiolaiselta lentokentältä ;)

Viimeiset viisi vuotta ovat muutenkin muuttaneet suhtautumistani tavaroihin radikaalisti. Aiemmin opiskeluaikoinani tavarat toimivat eräänlaisena puskurina. Etsin jatkuvasti uusia löytöjä kirpputoreilta, kierrätyskatoksilta ja Ekotorilta ja täytin kotiani kaikella kivalla ja tarpeellisella. Eihän sitä voinut koskaan tietää, mitä kaikkea sitä lopulta tarvitsisi, joten kaikki potentiaalisesti tarpeellinen kannatti hamstrata talteen kun siihen törmäsi hyvin halvalla tai jopa ilmaiseksi; sillä sitten ei tarvitsisi opiskelijabudjetilla ihmetellä, mistä siihen saisi rahat, jos tarve muuttuisi myöhemmin akuutiksi. Ja viikottain kirppiksiä kiertävänä, päivittäin kierrätyskatoksen ohittavana voin sanoa löytäneenä tavaraa vähän joka tarpeeseen ja paljon ylikin. Kavereiden kanssa ei taidettu viettää edes yksiäkään teemabileitä mihin ei olisi löytynyt sopivaa puettavaa omasta kaapista. Samalla tavarat toivat myös taloudellista liikkumavaraa, sillä akuutin rahantarpeen iskiessä osa tavaroista oli mahdollista laittaa nettikirppiksille myyntiin. Silloin ne touhusta saatavat muutamat eurot tuntuivat kaiken sen ilmoittelun vaatiman kuvaamisen ja kuvailun arvoisilta; olihan itsellä vapaata-aikaa selvästi rahaa enemmän.

Pikkuhiljaa aloin kuitenkin väsyä rojupinoihin. Pursuileviin hyllyihin ja vaatekaappeihin jotka eivät menneet kiinni. Siihen ettei mitään koskaan löytänyt mistään, koska juuri se toppi mitä olisi kaivannut oli hautautuneena kylppärin nurkkaan himalajan korkuisen pyykkivuoren alle - jonka hävittämistä ei ollut tarvinnut miettiä pariin kuukauteen, koska vaatekaappi oli yhä täynnä vaatetta. Valitettavasti täysin ylimitoitettu tavaramäärä tarjosi laiskalle siivoajalle myös monta muuta porsaanreikää, alkaen siitä, että myös tiskaamista oli mahdollista lykätä niin kauan kuin astiat riittivät. Tai hiirten virikkeiden pesua niin pitkään kuin terroihin riittivät puhtaat. 

Koska minusta ei saa siivousintoilijaa, kämpän siistiytyminen vaati jotain muuta. Alkuun kyse oli lähestyvän muuton helpottamisesta ja tavaramäärän kohtuullistamisesta. Minimalismi tuntui jo käsitteenä vieraalta kotoisaan kaaokseen tottuneen korviin; miksi kukaan haluaisi elää puhtaaksi raivatussa kulississa, josta kaikki elämän merkit on siivottu pois? Pikkuhiljaa projektin edetessä ja ylläpitäesseni motivaatiota erilaisia blogeja ja kirjoja lukien alkoi muutos näkyä rojumäärän ohella myös ajattelussani. Minimalismi lakkasi olemasta yhtä kuin yksi ääripäänsä, se että koko omaisuus mahtuu yhteen rinkkaan tai piirongin laatikkoon. Sen sijaan minimalismissa iski ajatus keskittymisessä siihen mitä itse pitää olennaisimpana; miksi minun tarvitsisi säästää kaikki ne piuhat, joita minulle on vuosien saatossa teknisten vempaimien mukana kertynyt, vaikka en puolistakaan tiennyt edes niiden käyttötarkoitusta? Raivaamalla asunnosta pois sellaiset tavarat joita ei käytä, tarvitse tai halua, jää sinne enemmän tilaa kaikelle sille, mitä itse arvostaa.

Raivausprojektin myötä kotini on muuttunut tavaravarastosta toiminnalliseksi tilaksi. Pyrin siihen, että kaikki mitä kotona tarvitsen on saatavilla helposti ja nopeasti, ja että ne esineet jotka tuottavat minulle esteettistä mielihyvää pääsevät oikeuksiinsa hukkumatta toissisijaisen eri pinnoilla pyörivän roinan alle. Omalla kohdallani tämä on onnistunut helpoiten laittamalla kiertoon kaikki se tavara, jolla ei ole minulle merkittävää muistoarvoa ja jota en tämän hetkisessä elämäntilanteessani tarvitse. Vaikka minulla on myös varastotilaa käytössäni, en näe mieltä täyttää edes varastoja käyttämättömillä tavaroilla - sehän vain tekisi niistä tukkoisempia ja hankaloittaisi kausitavaroihin käsiksi pääsemistä. Ja mikä tässä kaikessa on ollut parasta; muutoksen myötä siivoaminenkaan ei enää samalla tavalla ahdista, sillä vaikka kämppä pääsisi kuinka kauheaan kuntoon tahansa, on se palautettavissa ojennukseen muutamissa tunneissa. Asunnossa kun ei yksinkertaisesti ole enää niin paljoa tavaraa ja neliöitä, ja että niiden selvittämiseen pitäisi uhrata päiviä, mikä oli ennen valitettavan realistista.

Silti vanhat tavat meinaavat joskus pulpahdella pintaan ja etenkin kirjojen kohdalla olen yhä impulssiostaja kirjaston vakikäyttäjän sijaan. Sillä sitä onkin välillä hyvä kiinnittää oma huomionsa tekemiinsä valintoihin, jonka myötä päätin toisen blogin innoittamana asettaa itseni ostokieltoon elokuun ajaksi. Kielto koskee kaikki tavaroita päivittäistavaroita kuten shampoota lukuunottamatta. Sen sijaan kesän vielä jatkuessa elämyksiin, palveluihin ja herkkuihin on luvallista käyttää rahaa kohtuudella - vaikka tämän kuun budjettiylitysten myötä ehkä hieman enempi harkiten ;) Pääasiana kuitenkin ettei asunnon tavaramäärä elokuussa kasva. Pienenä varaslähtönä haasteeseen kävin jo kirjaston sivuilla laittamassa varaukseen pari kirjaa, jotka ehdottomasti haluan lukea.