Lauantaina olivat hautajaiset, joten lähdimme jo perjantaina Tampereelle. Perjantaina emme ehtineet olla avuksi juuri missään, sillä saapuminen meni taas melko myöhäiseksi, kun töiden jälkeen piti ennen lähtöä hoitaa lauma kotona. Mutta ainakin pääsimme paremmin avuksi lauantaina heti aamusta. Vaikka ei sielä rehellisesti sanottuna ollut aamullakaan enää paljoa tehtävää, niin tehokkaita äiti, siskoni perhe ja äidin työkaverit olivat edellisenä päivänä olleet.

Itse hautajais- ja muistotilaisuudet menivät niin hyvin, kuin tämän tyyppiset tilaisuudet nyt voivat mennä. Livemusiikkiakin soi tilaisuudessa niin uruilla, huilulla, haitarilla kuin kitarallakin, sillä vainaja oli musiikkimiehiä. Ja virsien lisäksi oli Popedaakin. Tarjoilut olivat hyviä, ja niitä oli riittävästi. Silti kun pääsimme hautajaistilaisuudesta siskoni luo, sitä huomasi jonkin jännityksen purkautuvan välittömästi, ja ensin iski migreeni jonka jälkeen nukahdin joksikin aikaa, vaikka olimme hädin tuskin iltapäivän puolella. 

Koko loppupäivänkin oli jotenkin veto pois. Eikä vain minulla vaan myös Jussillakin, minkä huomasi etenkin siitä, että kotiin päästyä kävi jotain, mitä meillä ei ole sattunut ikinä aiemmin. Mauno pääsi livahtamaan ulko-ovesta meidän tullessamme, ilman että kumpikaan huomasi mitään. Kaikki muut neljä kissaa olivat vastassa, ja vaikka sitä puolittain ihmetteli, kuinka Mauno ei ole ensimmäisenä vastassa, sitä oli aivan liian disorientoitunut että hälytyskellot olisivat alkaneet soida. Niinpä sitä jatkoi yläkertaan, että sai päästettyä fretit hetkeksi iltavilleille ennenkuin olisi kissojen iltapala-aika.

Tapansa mukaan fretit sinkosivat heti jääkaapille kerjäämään lohitahnaa, ja Jussi onnistuikin vielä kaivamaan jostain esille yhden tuubin lopun. Siitä tahnaa puristettaessa lattialle tippui kuitenkin jotain sinistä ja muovisen näköistä, jonka Nutsku ehti salamannopeasti nappaamaan suuhunsa ja nielaisemaan. Jussi tuli sitten kysymään minulta ensiapuohjeita, ja muistutin missä meillä on parafiiniöljypullo. Nielty pala kuulosti onneksi niin pieneltä, että olin melko luottavainen sen suhteen, että vähän liukastettuna se mahtuisi tulemaan läpi. 

Tarjottaessa parafiiniöljyä Nutskulle, Jussin huomio kiinnittyi siihen, että Mauno oli ikkunan takana tarhan oven luona, ja hänelle kesti hetki ennenkuin hän tajusi, että poika oli aivan väärällä puolella tarhan ovea. Eli eikun Nutella äkkiä alas ja terassitarhaan avaamaan ovea Maunolle. Mauno onneksi livahti hyvin äkkiä itse sisälle heti tarhan oven auettua. Mauno oli selvästi ehtinyt jo havahtua siihen, että hän ei ikinä ulkoile yksin ilman valjaita, ja yksin ulkona lumisessa talvi-illassa on vähän pelottavaakin. Tassunjäljistäkin näki, että ensimmäisen parin spurtin jälkeen Mauno on alkanut kiertämään ovia ja koittanut etsiä mistä pääsee takaisin sisälle. Mauno on onneksi meidän aktiivisin valjastelija, niin sillä on erittäin hyvä kuva siitä, mistä kuljetaan ulos ja sisälle.  

Sen jälkeen keskityttiin sitten vain saattamaan pakollisimmat eläintenhoitotoimet loppuun ja siirryttiin petiin. Aamulla itse tuli herättyä aika aikaisin tsekkaamaan että Nutella on kunnossa, olkootkin että frettien ollessa talvimoodissa niistä on hyvin haastavaa sanoa, ovatko ne normaalia flekmaattisempia. Mutta Nutsku vaikuttaa onneksi olevan kunnossa. 

Koko viikon sähköposti, Facebook ja kaikki muut ovat piipanneet ja muistuttaneet kuinka nyt on vuoden mustin viikko, Black Week, Black Friday, vuoden paras shoppailupäivä. Kaiken tämän muun ohella mainokset ovat ärsyttäneet tavallistakin enemmän, ja olen klikkaillut itseni pois mahdollisimman monelta niitä mainostaneista postituslistoista sekä blokannut mahdollisimman monen mainokset muilla alustoilla. Kaksi sortumista pääsi kuitenkin ärsytyksestä ja tämän hetkisestä rahatilanteesta huolimatta käymään: töistä tarttui mukaan useampi säkki kissanhiekkaa, ja tilasin syksystä saakka haaveilemani paljasjalkakengät. Tämän hetkiset pääasialliset käyttökengät ovatkin olleet aika toisesta ääripäästä, kun olen viimeiset pari vuotta käyttänyt varastohommista jääneitä metallivahvisteisin turvakenkiä lenkkarien sijaisena. 

Oppia ikä kaikki

Tässä kuussa tuli aloitettua Suomen Lemmikkikanit ry:n webinaareilla, joista ensimmäinen käsitteli kanien neurologisia ongelmia ja toinen kanien yleisimpiä maksasairauksia. Eilen sain sitten käyttööni kaksi settiä Helena Telkänrannan luentotallenteita, joista ensimmäinen käsittelee matelijoiden ja sammakkoeläinten käyttäytymistä ja kokemusmaailmaa ja toinen jyrsijöiden ja kanien käyttäytymistä ja kokemusmaailmaa. Tänään ehdin katsoa ensimmäisen osan matelijoita ja sammakkoeläimiä käsittelevästä setistä. Kaikkiaan osia on neljä. Luennoilla käydään läpi, mitä tällä hetkellä tiedetään muunmuassa matelijoiden ja sammakkoeläinten tunteista, ja kuinka aiheeseen liittyvä tutkimus on lisääntynyt vasta viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. 

Nämä saa kivasti katsottua yläkerran televiosta sohvalla Ruttu kainalossa

Aihepiiri on yhtäaikaa kiinnostava ja vähän pelottava. Lisääntyvä tieto antaa mahdollisuuksia kyseenalaistaa totuttuja tapoja, ja sitä kautta toimia mahdollisesti fiksummin jatkossa. Kuitenkin samalla se saa aina pohtimaan koko omaa eläinharrastusta. Itse olen aina pyrkinyt hoitamaan lemmikkini parhaalla mahdollisella tavalla, mutta kun miettii mitä se paras mahdollinen oli vaikka 90-luvulla ennen nettiä vanhojen käännöstietotietokirjojen varassa toimiessa, oli se monella mittapuulla erittäin kaukana tämän päivän standardeista. Meilläkin on ollut käytössä niin alle metrisiä kanihäkkejä kaneilla, kuin kanien ruokakupissa ruokakaupan siemenseosta. Nyt taas matelijatutkimuksessa on Telkänrannan mukaan alkanut nousta esille havainto, että moni matelijalaji on itseasiassa huomattavasti aiemmin luultua sosiaalisempi. Tämä kolahti ehkä ajatustasolla pahiten, koska ehdottomasti valtaosa meillä asuvista matelijoista ja sammakkoeläimistä asuu yksin. Ainoat poikkeukset siinä meillä ovat surugekot, sukkanauhakäärmeet ja kiinankellosammakot, koska nykystandardin mukaan useimmat matelijat suositellaan majoitettavaksi yksittäin mahdollisia lisääntymisryhmiä lukuunottamatta. Yhtenä esimerkkilajina oletettua sosiaalisemmista matelijoista nostettiin parta-agama, joita niitäkin meillä on se yksi. Olkootkin että Jesterin hännänpää on ottanut jossain vaiheessa elämää osumaa todennäköisesti sopimattoman kämppiksen toimesta, eli missään tapauksessa niiden yhteismajoittaminen ei ole täysin ongelmatonta ja mutkatonta. 

Jossain vaiheessa kun saa nämä setit kahlattua läpi, tarkoitus olisi lunastaa vielä useampia noista Telkänrannan luentotallenteista, kuten vastaava setti kissojen käyttäytymisestä ja kokemusmaailmasta. Se ei kuitenkaan päässyt hankintalistalle ensimmäiseksi, koska siitä teemasta on ehtinyt lukea muutamia kirjoja, ja muutenkin ehkä koen, että kissojen osalta meillä on asiaan panostettu jo jonkin verran enemmän erilaisten virikkeiden muodossa. Vaikka meidänkin kissat ovat sisäkissoja, koko asunto ulkotarhoineen antaa huomattavasti enemmän tilaa lajityypillisen käytöksen mahdollistamiseen, kuin pikkutyyppien terraariot ja häkit. Sen takia ne mietityttävätkin tällä hetkellä enemmän, miten niin rajallisen tilan saisi valjastettua parhaiten kunkin asukkaan käyttöön. Voi kyllä olla, että luentosarjan jälkeen alkaa taas terraariotetris ja uusi asumusten päivityskierros.

Todennäköisesti en vielä tällä viikolla ehdi kauhean pitkälle luentotalleissa. Huomenna kun on edessä yksi kokous ja viikonloppuna hautajaiset. Mutta pala kerrallaan.

Koulua, työtä vai harrastamista?

Jussi väittää, että minun koulu-, työ- ja harrastusjuttuja on välillä vaikeaa erottaa toisistaan. Tässä esimerkkinä pari kaniaiheista webinaaria, joista jälkimmäisen talenteen ehdin vihdoin tänään katsoa. 

Ja ei, tämä ei ollut työ- eikä koulujuttu, vaan perus vapaa-ajan itsensä sivistämistä, johon Suomen Lemmikkikanit ry tarjoaa mahdollisuuden järjestämällä jäsenhintaisina erittäin edullisia webinaareja. Nämä ovat ehdottomasti yksi syy, miksi kaikista meidän lajeista yksi minkä lajiyhdistykseen kuulun ovat kanit.

Lupiini ja Opuntiakin pääsivät vähän opiskelemaan.

Rip Nipsu

Joka ilta bunkkerissa käydessä sitä tulee kiinnitettyä erityistä huomiota Tuukka-siilin asumukseen, sillä Tuukalla alkaa olla ikää jo sen verran, että sitä miettii koska hän alkaa todenteolla mummoontua. Ketään muuta vanhavanhaa bunkkerissa ei tällähetkellä ole, vaikka Almakin alkaa pikkuhiljaa lähennellä kaksikymppisiäkään, ja Höppänä paljastui viimeisimmässä moltissaan koiraaksi. Mutta eilen saatiin taas ikävä muistutus siitä, ettei se aina ikää katso. 

Olin hoitanut osan bunkkeriporukasta aiemmin päivällä, ja Jussi meni hoitamaan loppuja ruokintoja kymmenen aikaan illalla, kun itse mietin pikkuhiljaa nukkumaan menemistä. Jäi kuitenkin menemättä, kun Jussi tuli ilmoittamaan, että Nipsu on kuolleena terraariossaan. Jussi sai toistaa uutisen pariinkin kertaan ennenkuin se meni perille, sillä Nipsu ei ollut edes kolmea, ja vielä eilen se oli metsästynyt torakoita kuin liikehakeutuva ohjus. Nipsu kun oli aina meidän alfa predator, jolta mikään saalis ei jäänyt huomaamatta.  

Pojassa tai terraariossa ei näkynyt mitään, mikä olisi selittänyt pojan äkillisen kuoleman. Sen kohdalla kun ei ole tosiaan ollut havaittavissa minkäänlaista apaattisuutta, ruokahalun vähenemistä tai muuta muutosta. Mikäli rahatilanne olisi parempi, olisin mielelläni lähettänyt pojan avattavaksi vastausten toivossa. Mutta koska ei ole, ja koska Jussi ei tykkää yhtään siitä, että laitetaan rakkaita Matkahuollon matkaan edes kuoleman jälkeen, päädyimme hautaamaan pojan eilen. Nipsu oli kuitenkin ainokainen kotipäästäisopossumi meillä, ja elänyt yksin omassa terraariossaan, joten sen kohdalla ei tarvitse samalla tavalla miettiä tarttuvien tautien mahdollisuutta, kuin vaikka kissojen tai frettien. 

Olo on yhtäaikaa surullinen ja pökertynyt. Nipsun ei ollut todellakaan vielä aika mennä. Asia ei meinaa painua tajuntaa millään, ja sitä on eilisillan jälkeen ollut jo useampaan kertaan ruokkimassa pojan, kun Nipsu oli meillä se, joka sai usein ohimennen ekstratorakan tai -sirkan, jos bunkkerissa tuli vastaan karkuri, tai muita ruokkiessa kuppiin tarttui ekstraa. Nipsu kun ei ollut ikinä mikään sylipoika, mutta ruuasta poika piti senkin edestä, ja tuli mielellään hakemaan provikkansa.

Bunkkerin pieni suuri mies. 

Lepää rauhassa Nipsu.

Säästöliekillä jouluun

Tänään tuli luettua Facebookista, kuinka yksi tuttu miettii miten selvitä lemmikkieläinharrastuksen kustannuksista, kun kaikki hinnat vain nousevat. Me vältimme Jussin kanssa toistaiseksi sen isoimman luodin, kun meillä on kohtuuhintainen sähkösopimus voimassa vielä ensikesään. Silti talous on mietittyttänyt ja stressannut viime kuukausina paljon, vaikkei se ole välttämättä blogin puolelle niin välittynyt (etenkin kun täällä on tullut hehkutettua myös niitä uusia tulokkaita). Meidän kohdalla tilannetta on toki kiristänyt etenkin se, että silloin kun sovimme että minä voin lähteä opiskelemaan ja Jussi ottaa kopin koko meidän taloudesta ei ollut vielä pandemiaa sen enempää kuin Ukrainan kriisiäkään. Elettiin vielä tyyntä myrskyn edellä, ja asuimme ylläpitokustannuksiltaan paljon nykyistä sähkölämmitteistä omakotitaloa halvemmassa kerrostaloasunnossa. 

Olohuoneen tyhjillään ollut aitaus sai muuttua tonttumetsäksi

Siihen nähden sitä on tullut otettua viime vuosina ihan hulluja loikkia. Tämä talo (vaikka johonkin meidän olisi joka tapauksessa pitänyt muuttaa, kun putkiremontti alkoi). Tähän taloon miljoona pienempää ja isompaa vempstaakia, mitä kerrostalossa asuessa ei tarvittu. Se että on annettu lauman kasvaa. Syöty liikaa ulkona. Sijoitettu myös muihin harrastuksiin. Monta kohtaa, joissa olisi voinut vetää jarrua. Mutta kun ei ole vedetty, välillä on sitten maksettu eläinlääkärireissuja luotolla. Ja tilattu Zooplussalta laskulla, kun se halpa sähkösopimuskin on tässä talossa välillä yllättävän kallis. 

Silti Jussi ei ole kertaakaan pyytänyt minua keskeyttämään opintojani tai edes nopeuttamaan työnhakua. Ei vaikka puskurit ovat ohentuneet, ja kriisi toisensa perään on muistuttanut, että tällaisena aikana puskurit olisivat tärkeämpiä kuin ikinä. Ei vaikka eläintenkin ostoskorin hinta on kasvanut kasvamistaan, kun niin kissanhiekan kuin eniten käytetyn märkäruuankin hinnannousussa puhutaan kymmenistä prosenteista.

Perheessä tapahtuneiden asioiden takia rahapuhe on ollut nyt läheistenkin kesken aiempaa enemmän läsnä. Ja sen myötä sovittiin, että tänä vuonna ei vaihdeta joululahjoja aikuisten kesken. Meilläkin kun on alkanut nyt tulla osasta laskuja maksumuistutuksia, ja sitä joutunut keskittymään todenteolla, että tämä korttitalo on pysynyt pystyssä. Ja toivonut, ettei kenellekään eläimistä tulisi mitään isompaa, vaikka aina niihin on jostain ne rahat hommattu. 

Kissat eivät liikoja stressaa tilanteesta

Silti olemme yhä välillä turhan optimististisia, yllytyshulluja ja huolettomia. Silloin kun emme ole siihen ihan liian stressaantuneita ja ahdistuneita. Oma työllistyminen ei olisi kuitenkaan voinut osua parempaan saumaan, sillä kylmimmät talvikuukaudet ja isoimmat sähkölaskut ovat vasta edessä. Viimeisimpiä maksumuistutuksia avatessa olo oli jo varovaisen optimistinen: me saamme tämän aluksen irti jäävuoresta ja kotisatamaan paikattavaksi. Ainakin kun nyt malttaisi pistää kaikki uudet projektit jäihin odottamaan sitä, että saa taas vähän kalliota jalkojen alle. 

Joulun lähestyminen ei kuitenkaan isommin ahdista, vaikka emme ehdi saamaan talouttamme kuntoon ennen sitä. Jouluruuat saadaan kyllä varmasti hankittua niin itselle kun eläimillekin. Ja viikonloppuna tuli kaivettua esille ensimmäiset joulukoristeet. joista osa on matkannut mukanani jo yli neljännesvuosisadan saatuani ihan ensimmäiset joulukoristeeni mummultani pienessä saippuarasiassa 8-vuotiaana. Niihin on ehtinyt siinä ajassa kerrostua monen monta tarinaa.

Joulusiivousta tehdessä on myös tullut laitettua jotain juttuja Roskalava-ryhmän sijaan nettikirppareille myyntiin, vaikka yleensä suosin lahjoittamista. Valtaosa menee kyllä silti lahjoittaen. Meillä on kuitenkin yhä monia asioita yllin kyllin, vaikka likvidi raha ei tällä hetkellä ole todellakaan yksi niistä. 

Rip hiirut

Viime aikoina blogi on täyttynyt ilmoituksista uusista perheenjäsenistä. Eilen tuli kuitenkin taas aika päästää kerralla irti useammasta pikkutyypistä, ja päädyimme sanomaan hyvästit sekä natskupojille että kesyhiiritytöille. Timo, Eero ja Aapo olivat ottaneet taas yöllä yhteen, ja Eeron selkä oli aamulla ihan ruvella ja turkkki sukimatta ja sekaisin. Valko taas oli ollut melkein Naamiksen kuolemasta asti piilotteleva ja huono syömään.

Alkuperäiset seitsemän (ei ihan) veljestä

Natalien kohdalla meillä on ollut alusta asti ongelmia saada laumaa toimimaan kunnolla, ja sieltä on jouduttu poistamaan niin kiusattuja kuin kiusaajaksi paljastunut. Ainoa seesteinen hetki oli, kun lauman koko tippui neljään, ja pojat tuntuivat löytäneet sovun. Sitä kuitenkin kesti tasan siihen asti, kun yksi pojista kuoli, ja hierarkiaväännöt alkoivat uudelleen. Ensimmäisenä yönä Laurin kuoleman jälkeen kaksi jäljelle jääneistä oli purrut toisiltaan hännät mutkalle, jolloin jo hetken harkitsin lopettavani kaikki kolme, sillä en jaksanut enää uskoa, että laumasta saisi enää toimivaa poistamalla sieltä taas yhden tyypin. Ensimmäisen yön jälkeen meno kuitenkin taas rauhoittui, ja toivoin, että pojat ovat saaneet taas sovittua välinsä. Senkin jälkeen esiintyi pientä piippailua, mutta kellään ei näkynyt uusia jälkiä, ennenkuin toissayönä, kun Eero oli saanut kunnolla turpiinsa. Pakko myöntää, että ihan viimeisimpään vääntöön asti, sitä mietti myös sitä vaihtoehtoa, että olisi hankkinut jokaiselle pojista oman naarashaaremin, kun elo poikamiesboksissa ei selvästi toiminut.  Mutta koska natskupojatkin ovat usein selvästi näitä tyyppejä sopuisampia, ajatus kuitenkin jäi. Sillä olisihan se ollut vähän nurinkurista, että kun en tykkää näiden poikien luonteista, hommataan niille sitten kymmeniä jälkeläisiä, joille mahdollisesti periyttää se. 

Kesyhiirten suhteen taas laumasta jouduttiin viime kuussa hyvästelemään jo kaksi, kun Mutkalla tuli kasvain ja Naamis alkoi laihtua silmissä. Kaikki neljä naarasta olivat saman ikäisiä ja hiiriksi jo suhteellisen vanhoja, joten sitä alkoi henkisesti varautua siihen, että kaksi muutakaan tuskin olisivat seuranamme enää kauaa. Etenkin kun naarashiiretkin ovat sen verran vahvasti laumaeläimiä, että olin päättänyt jo valmiiksi, että viimeiset kaksi lähtevät samaa matkaa sitten, kun toiselle niistä tulee jotain. Valkon käytös alkoikin muuttua pian Naamiksen kuoleman jälkeen aiempaa piilottelevammaksi, ja riippumatta siitä, mitä ruokaa terraarioon laittoi, en nähnyt melkein ikinä sen tulevan syömään. Vaikka sen laihtuminen ei ollut yhtä silmiinpistävää ja dramaattista kuin Naamiksen kohdalla, toki se huolestutti ja mietitytti, kun mietti mihin kaksi edellistä olivat menneet vain hetkeä aiemmin. Eikä päätöstä toki helpottanut sekään, että Nova oli päällisin puolin ihan kunnossa, mutta en aikonut lähteä kokeilemaan, miten se pärjäisi yksin. Kesyhiiriäkin pitkään kasvattaneen kaverin kanssa kanssa mietittiin tuota Valkon muuttunutta käytöstä, ja sitä, kuinka se voisi yhtälailla olla merkki siitä, että senkin kunto on romahtamassa, tai voimakasta stressiä siitä, että lauma oli yhtäkkiä kutistunut puoleen. 

Naamis, Valko & Nova

Kun päätös natskupoikien lopetuksesta oli sitten tehty, päätin hetken asiaa mietittyäni ottaa myös tytöt mukaan. Meillä ei kuitenkaan ole tällähetkellä kotona välineitä edes pikkujyrsijöiden lopetukseen, ja niiden kohdalla en pidä piikkilopetusta eläinlääkärissä ensisijaisena, vaikka se toki onnistuisi nykyään hätätapauksessa helposti töissä. Niinpä kun nyt olimme menossa kaverin luokse, jolla oli sekä välineet että taito käyttää niitä, päätin että en jää odottamaan Valkon ja Novan kanssa sitä viimeistä romahdusta. Etenkin kesyhiirten kohdalla se kun voi tulla välillä tunneissa.

Vaikka en kadu yhtäkään näistä pikkutyypeistä, eilinen sai kyllä taas muistamaan, miksi minulla oli välissä seitsemän vuoden tauko jyrsijöistä. Minkään muiden eläinten kanssa lopetuspäätöksiä ei joudu miettimään yhtä usein ja välillä nopeasti, niin että sitä oikeasti miettisi, että pitäisikö kotiin taas hommata lopetusvälineistö. Tosin nyt sekä arosopulit että kääpiörotat ovat molemmat niin nuoria, että toivotaan, että nyt tulisi jyrsijöiden kanssakin vähän pidempi seesteisempi jakso - etenkin kun yksi syy, miksi päädyin rotissa juuri kääpiöihin on niiden keskimäärin vähän pidempi elinikä verrattuna normikokoisiin rottiin.

Uusia tuulia

Tämän postauksen työnimi oli tiistai-iltaan asti uusia tulokkaita. Minun piti esitellä meidän uudet kääpiörotat Opuntia ja Lupiini, sekä maanantaina saapunut pikkulismo Hevisaurus. Kuitenkin tiistaina iltavuoron ruokatauolla huomasin Tuijan laittaneen viestiä, että minulle olisi työpaikka eläinklinikka Veteassa, mikäli pystyn keskeyttämään nykyisen harjoitteluni ja aloittamaan työt mahdollisimman pian. Annoin sitten heti tiistaina illalla tiedoksi harkkapaikassa, että joudun keskeyttämään työssäoppimiseni, sillä minulle on tarjottu töitä. Keskiviikkoaamu ennen iltavuoroa meni sitten selvitellessä, kuinka nopeasti minun olisi mahdollista aloittaa työt. Keskiviikkona vein sitten iltavuoroon kiitoskakun ja ilmoitin, että töiden alku varmistui seuraavalle päivälle. Ja torstaina allekirjoitin ensimmäisen oman alan työsopimuksen. Pää ei ole ehtinyt ihan vielä mukaan tähän kaikkeen, sillä pari viime päivääkin on ollut aika härdelliä. Sille kun oli syynsä, miksi nopea aloitus oli toivottu, ja normitöiden ohella on sitten hoidettu sopimusasioita kuntoon ja puhuttu kaikista niistä jutuista, mitkä eivät vielä harkassa olleet ajankohtaisia, kuten työterveydestä. 

Lupiini, Opuntia & mie ite

Mutta nyt itsellä on sitten vakituinen työpaikka koulutusta vastaavissa tehtävissä ja näyttöpäivä sovittuna ensikuun alkupuolelle. Siihen asti olen virallisesti oppisopimusopiskelija. Yhtä aikaa tuntuu, että harteilta tippui iso stressi pois, kun ei tarvitse miettiä työnhaun aloittamista, ja taloudelliseen tilanteeseen on luvassa nopeampaa helpotusta kuin olin osannut edes toivoa. Samalla tietenkin sitä kokee, että tämä työ on myös näytön paikka, sillä nyt en ole enää klinikalla ekstrana pyörimässä, vaan minut lasketaan mukaan vahvuuteen siinä missä muutkin. Onneksi paikka henkilökuntineen on entuudestaan tuttu aiempien työssäoppimisten myötä. 

Neidit saapumispäivänään kasvattajan boksissa

Nyt sitten vedetään viikonloppuna kunnolla henkeä, ja keskitytään ihmettelemään uusia tyyppejä. Opuntia ja Lupiini ovat kumpikin vielä varsin ujoja, mutta erittäin kilttejä neitejä. Rottien kohdalla meillä lähdetään siitä, että vaikka kyseessä on kääpiötyypit, rotat ovat sylilemmikkejä, eli neitien kanssa käsittelyä ja sylissä oloa treenataan päivittäin. Jussillekin on annettu täydet valtuudet lelliltellä tyttöjä. Tähän linjaukseen vaikuttaa osaltaan sekin, että koska itse pidän monesti enemmän eläinten tarkkailusta kuin sylittelystä, unohdan aina välillä, kuinka tärkeää eläinten sylittely Jussille on, ja kuinka häntä sen takia välillä harmittaa, että moni meidän teoriassa käsiteltävissä olevista eläimistä ei ole juurikaan käsiteltävissä, koska niitä ei ole totutettu siihen poikasina, joko sen takia että ne ovat tulleet meille aikuisina kodinvaihtajina tai koska en ole itse kokenut tärkeäksi panostaa asiaan.

Hevisauruksesta minulla ei ole vielä tämän parempaa kuvaa

Maanantainen tulokas eli muurigekko Hevisaurus tulee sen sijaan olemaan todennäköisesti aina vain katseltava tyyppi. Se on saapunut Suomeen todennäköisesti jonkun hedelmäkuorman mukana, ja se bongattiin K-Supermarket Reimarin Hevi-osastolta. Näitä salamatkustajia tulee Suomeen aina välillä (joskus myös tavarakollien matkassa, mutta niiden kohdalla olosuhteet ovat yleensä huonommat salamatkustajien hengissä selviämiselle), ja koska tyyppiä ei pystytä sen enempää palauttamaan tuntemattomaan lähtöpaikkaan kuin vapauttamaan luontoon Suomessa, nämä tyypit päätyvät yleensä elämään loppuelämänsä terraariolemmikkeinä harrastajien luona. Toki aika monen kohdalla matkan rasitukset mahdollisine kuivumisineen, paastoineen ja lämpötilavaihteluineen ovat liikaa, eikä tyypeistä ole välttämättä matkan jäljiltä eläjiksi. Lisäksi luonnosta tulleina monella voi olla esimerkiksi loisia. Niinpä Hevisauruskin saa nyt viettää reilun mittaisen karanteenin yläkerran vessassa hieman pelkistetymmässä terraariossa, jotta sen vointia on helpompi tarkkailla, ja jotta se ei pääse tartuttamaan matelijahuoneen asukkeja, mikäli sillä olisi jotain. Karanteeniasumuksessa on pari piilovaihtoehtoa, lämmitys ja valaistus. Mutta esimerkiksi asumuksen pohjalla on turpeen sijaan valkoinen talouspaperi, jotka mahdolliset loiset on helpompi bongata ja ulosteet erottuvat selkeämmin. Tällähetkellä Hevisaurus vaikuttaa virkeältä, eikä se näytä kuivuneelta tai laihtuneelta, joten olemme varovaisen optimistisia sen suhteen, että sillä voi olla edellytykset selvitä.    

Hevisauruksen karanteenikämppä

Kuluneen viikon (ja vähän yli) kuulumisia

Viime viikon viikonloppu meni kaksipäiväisen tähystinkoulutuksen ja halloween-juhlien merkeissä, ja maanantaina alkoi taas arki työssäoppimisineen. Loma päättyi siis aika rytinällä, ja etenkin lauantaina aamupäivällä meni hetki saada aivot vaihdetuksi englannille, joka oli koulutuskielenä viikonloppuna. Itse on muutenkin päässyt seuraamaan vasta niin vähän erilaisia tähystyksellä suoritettavia toimenpiteitä, että viikonlopusta jäi parhaiten käteen esimerkkejä, mitä kaikkea eläimiltä voi tutkia ja operoida tähystyksen avulla, jonka lisäksi koitin oppia vähän tunnistamaan toimenpiteissä käytettyjä eri välineitä ja niiden huoltoa. Silti esimerkiksi tähystyksellä suoritettavan steriloinnin välinearsenaali on sitä luokkaa, että menee varmasti tovi, ennenkuin sitä osaisi varmuudella kerätä kaikki oikeat piuhat, kahvat ja muut instrumentit, niille kaikille oikeat laitteet ja suojat ja että sitten vielä operaation jälkeen osaisi puhdistaa ja huoltaa ne valmiiksi seuraavaa käyttöä varten. 

Kahdeksan frettiä sotkee niin nopeasti, että ainoa keino nauttia puhtaasta frettihuoneesta on kuvata se heti siivoamisen jälkeen

Kotona fretit ovat toipuneet ensijärkytyksessään ja laumassa on nyt yhä käynnissä hierarkiaväännöt. Suurimman osan ajasta on rauhallista, mutta vähintään pari kertaa päivässä tulee joidenkin välillä kauhea huuto ja puffi haisee. Suurimmalla osalla on myös jonkin verran rupia niskassa selvittelyjen jäljiltä, pennulla edelleen kaikkein pahiten. Eilen oli taas yksi isompi vääntö, kun frettien aamupala venyi liian myöhään, eikä porukka päässyt aamuvilleille kun meillä oli vieraita. Tähän mennessä kun on jo tullut huomattua, että Juutaksella on erittäin paha nälkäkiukku, joten ruuan myöhästyminen lisää sen kohdalla erittäin paljon todennäköisyyttä sille, että jonkun naama alkaa ottaa päähän. Aktivoinnin lisäksi onkin nyt koitettu diplomaattisten taitojen edistämiseksi syöttää jengi ruokakoomaan. Vielä ei olla kuitenkaan vihelletty peliä poikki, vaikka tällähetkellä tuntuu vahvasti siltä, että kävi miten kävi, tähän laumaan ei ole tulossa uusia frettejä. Että tuolla on nyt joukossa niin vahvoja persoonia, että seuraavat fretit meille tulevat vasta sitten, kun kaikista nykyisistä aika jättää, tai olen lähtökohtaisesti valmis sitoutumaan siihen, että tulokkaat tulevat elämään omana laumanaan. Tämänhetkisessä tilanteessa päätös on mitä helpoin, mutta tiedän, että sen pitäminen tulee olemaan kaikkea muuta, etenkin jos saadaan tämä jengi asettumaan yhdeksi laumaksi. 

Leikattiin torstaina kaikkien frettien kynnet. Mauno tuli auttamaan

Loppuviikosta on myös laitettu häkkiä kuntoon tänään saapuville kääpiörotille. Häkin löytäminen tyypeille kävi tällä kertaa helposti, mutta sen kotiin saamisessa on ollut jo niin monta mutkaa ettei tosikaan. Siihen pätee paremmin kuin hyvin sanonta, että kun jokin lähtee menemään pieleen... Ollaan menty ristiin myyjän kanssa, oltu vuoroon sairaina ja tällä viikolla kun myyjän piti olla taas tulossa Turun suuntaan heiltä hajosi auto. Mutta nyt tyypeillä on häkki, ja sen sisustuskin alkaa olla aika hyvällä mallilla, vaikka itsellä on samalla jo kilometrin mittainen lista, mitä vielä haluaisin tyypeille sinne. Mistään ei huomaa, että en ole päässyt sisustamaan rottahäkkiä kahdeksaan vuoteen, ja että se oli yksi lempihommistani rottien kanssa. Tällä kertaa pääsee tosin keksimään ihan uusiakin juttuja jo sillä, että tulevat tyypit tulevat olemaan paljon minimipiä kuin yksikään meidän aiemmista rotista.

Valkoinen kolo oli selvästi viikonlopun THE sfinksipeti, jonka vuorojärjestyksestä keskusteltiin välillä äänekkäästi

Tämän viikon viikonloppuna siskoni perhe saapui meille, joten viikonloppu on mennyt pelien ja äänekkäiden kissojen merkeissä. Sitä kun huomaa hyvin, että etenkin siskon vanhempi sfinksi on hyvin samanlainen äänenkäyttäjä kuin Ruttu. Valitettavasti viikonloppuun on mahtunut myös hyvin paljon kärpäsjahtia, sillä ulkoroskiksen täytyttyä menin jättämään pari roskapussia sisälle odottamaan ulkoroskiksen tyhjennystä, että ne eivät houkuttaisi hiiriä sivuvarastoon tai autotalliin (yleensä kun olen hyödyntänyt sivuvarastoa välivarastona, jos näin käy, mutta bongattuani sieltä viimeksi yhden revityn pussin kulman ja hiiren papanoita, totesin etteivät pussit me sinne enää ainakaan ilman suojaa). Sisätiloissa kuitenkin kärpäset ehtivät selvästi ottaa niistä boostia, kun perjantaina roskiskaappia avatessa sieltä pölähti vähintään miljoona kärpästä. Eli nyt saa sitten olla keittiön kanssa ekstratarkkana, ettei mitään jää mihinkään, ettei tuo määrä saa mitään mahdollisuuksia lisääntyä expotentiaalisesti. 

Kääpiöiden tuleva kämppä

Tänään pääsee myös laittamaan kuntoon karanteeniboksia yhdelle hevi-osastolta löytyneelle muurigekolle, joka haetaan kotiin huomenna. Tyyppi on alustavasti nimetty Hevisaurukseksi, ja se tulee asumaan yläkerran vessassa hieman askeettisemmissa oloissa kunnes saamme varmistettua ettei sille ole punkkeja tai muuta, mikä voisi tarttua muuhun jengiin. Samalla ehtii sitten modata jonkun varastossa olevista terroista tyypille vakituiseksi asumukseksi.