perjantai 29. marraskuuta 2019

Outoja onnenaiheita

Jokainen varmaan tietää ne hetket, kun tulee ihan pöljän onnelliseksi jostain sellaisesta asiasta, josta ihmisen lähinnä odotettaisiin repivän peliverkkarinsa. Itsellä näitä on ollut esimerkiksi silloin, kun kuukausien yrittämisen jälkeen Snurre suostui ensimmäisen kerran syömään kokonaisen hiiren - ja levitti siinä samalla sen suolet keskelle olohuoneen mattoa kun kotona oli vieraita.

Keskiviikkona oli taas tällainen hetki. Olin umpiväsyneenä sängyssä ja menossa jo nukkumaan, kun Mauno onnistui makkarin kissanvessassa käydessä pissaamaan tassulleen, ja säikähti itsekin tätä märkää tuntemusta sillä seurauksella että se pomppasi vessasta lähes yhdellä loikalla suoraan sänkyyn pyyhkimään pissaisia ja hiekan saveamia tassujaan. Vauhtia oli sen verran reilusti, että vauhtiviivat ulottuivat sängyn päästä päähän ja osumaa ehti ottaa kaikki kolmella sängyllä ollutta peittoa. Jussilta pääsi tätä näkyä katsellessa pieni epätoivon parahdus, mutta samaan aikaan minä en voinut kuin hymyillä.  

Kuvituskuva. Kuvan kissa saattaa liittyä tapaukseen.
Joku olisi voinut olettaa minun tiputtaneen tässä vaiheessa sen kuuluisan viimeisenkin ruuvin, mutta syy oli paljon yksinkertaisempi: Jussi kun on vuosia jutellut siitä, kuinka fretit ovat ihan kivoja, mutta hän ei aina kestä niiden sotkuisuutta. Että kissoissa on fretteihin verrattuna se hyvä puoli, että ne ovat huomattavasti siistimpiä. Siinä täyden sänkykaaoksen keskellä onnea oli todeta hiljaa mielessään ilman vahingoniloa, että meidän karvalapset osaavat kaikki sotkea. Että tässä asiassa ei ole niin jyrkästi minun kakaroita ja Jussin lapsia, mitä Jussi kissahaaveissaan välillä ajatteli. Vaan pohjimmiltaan porsaita molempien ovat kaikki.

Toki vielä isompi lottovoitto olisi, mikäli fretit yllättäisivät vaihteeksi siisteydellään. Sillä vaikka tuossa hetkessä onni oli päällimmäisenä mielessä, en voi kieltää, etteikö arkikaaoksen keskellä lisääntyneet pyykkimäärät välillä harmittaisi. Tekstiilipyykkiä kun riitti jo näätien kanssa kiitettävästi, ja nyt tuo meidän puolihilleri on mennyt ihastumaan myös raakaruokien syöntiin sängyssä. Muutaman kerran herran leikkien seurauksena sitä on myös saanut havahtua siihen, kun naamalle lentää yhtäkkiä kuollut gerbiili, jota on pitänyt alkaa tappaa uudelleen kahdelta yöllä.

Silti karvakaverien lauma punoutuu koko ajan enempi yhteen. Kissat ja näädät. Jussin kunniakissoiksi nostetut lempinäädät. Minun lellipoika Mauno, josta on syksyn mittaan tullut puolihilleri - Maunon isästä kun ei ole mitään havaintoa, niin on alettu vitsailla, että sen on pakko olla joku villihilleri. Se kun selittäisi sen, miten Mauno tulee tyyppien kanssa niin paljon reippaammin juttuun kuin Aino.


keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Kotiebola kontrollissa

"Mikä ihmeen ebola teillä sielä jyllää", työkaveri kysyi kun tulin viikko sitten maininneeksi Jussin ja kolmen fretin olevan vuorostaan kipeänä. Ja hetkellisesti tilanne tuntui juuri siltä: uppoavalta laivalta mitä pidettiin pinnalla äyskäröimällä vuoroon sen mukaan kumman kunto milloinkin äyskäröinnin salli. Viime blogipostauksen jälkeen kun sairastui vielä Lysti, ja Jussin kunto laski uudestaan. Siinä kohtaa olin hetkellisesti valmis perumaan ihan kaiken, ja olisin halunnut vain jäädä loppuvuodeksi kippurassa sängyn pohjalle kun tämä ei lopu ikinä.

Mitellankin vointi alkaa olla onneksi jo ihan hyvä <3
Aika nopeasti saatiin kuitenkin valoa tunnelin päähän: ensimmäisten kolmen jälkeen ei ole tullut enää uusia sairastuneita. Ja toisena isona voittona kolmesta sairastuneesta vain Mitella tuli todella kipeäksi. Lysti ja Nutella pärskivät nelisen päivää, mutta räkäisyydestä ja aivastelusta huolimatta ne eivät missään kohtaa menettäneet ruokahaluaan tai kuivuneet, ja ne jaksoivat paria pahinta päivää lukuunottamatta myös touhuilla varsin normaalisti ja jopa leikkiä. Pahimpanakin päivänä Nutella jaksoi rynkyttää näätähuoneen porttia, kun näätähuonejengin vapaaksilaskussa kesti normaalia kauemmin.

Mitellaan tauti iski pahiten. Se oli useamman päivän täysin veto pois, ja lähinnä nukkui ja huohotti suu auki jossain viltin nurkassa. Ensimmäisinä päivinä kävely-yrityksiä seurasi pieni lepotauko aina metrin välein, kun sen oli pakko pysähtyä lepäämään ja hengittelemään. Suurimman osan aikaa se ei edes yrittänyt liikkua, joten sen nesteen ja ravinnonsaannista huolehdittiin ruiskulla ja syöttämällä sitä lusikasta. Eläinlääkäriin asti ei kuitenkaan lähdetty, sillä taudin ollessa pahimmillaankin Mitella jaksoi kuitenkin juoda itse ruiskusta, eli juottaminen onnistui hyvin suun kautta. Jussin voinnin huononnuttua Jussikin oli koko viikon sairaslomalla, joten hän pystyi samalla pitämään tilannetta silmällä näätien suhteen, ja olisi huomannut mikäli Mitellan vointi olisi lähtenyt laskuun.  

Justiinan ja Maunon yhteinen namituokio. Aino ei ymmärrä.
Loppuviikosta Jussi alkoi olla optimistinen: Lysti ja Nutella alkoivat olla melkein normaaleja, ja Mitellakin oli piristynyt. Jussi ja omat näädät jäivät kuitenkin suosiolla kotiin, kun lähdettiin Sariannan ja Mellun kanssa vetämään frettipäivää Länsikeskuksen Faunattareen. Siitä tulikin oudoin frettipäivä aikoihin etenkin itselleni: olen niin tottunut tuohon omaan likkalaumaan, ja nyt mukana olevista kolme neljästä oli uroksia. Pojat kun tahtovat olla muunmuassa sen puolet isompia mihin itse olen tottunut. Faunattaressa työskentelevä Emiliakin mietti hetken olisiko aitauksesta pitänyt poistaa sinne laitetut putket, kun hänkin on nähnyt enempi noita meidän likkoja, ja halkaisijat oli mietitty sen mukaan. Pojat kuitenkin sulahtivat heti innoissaan tunneliin (ja pääsivät sieltä vielä omin avuin pois), joten tunnelit saivat jäädä. Ja vaikka aika vannoutunut naarasfani olenkin, on minunkin pakko myöntää, että Hauer, Momo ja Käpy ovat aika mainioita poikia kukin tavallaan.

Viikonlopun jälkeen itsekin alkoi olla varovaisen toiveikas sen suhteen, että pahin skenaario ei välttämättä toteudukaan, eikä meillä ehkä olekaan koko lauma tehohoidossa hetkenä minä hyvänsä. Ja kun Mitella eilen jaksoi ensikertaa sairastumisensa jälkeen leikkiä Mallun kanssa, olo oli kuin harteilta olisi vierähtänyt iso kivi. Ehkä me oikeasti selvisimme näin vähällä, ja ehkä on oikeasti mahdollista, että koko lauma ei saa tartuntaa. Capital!-näyttely taitaa silti jäädä meidän osalta väliin, sillä näyttelyyn on enää kolme päivää, eikä Mitella ole vielä täysin kunnossa, vaikka senkin osalta tilanne alkaa näyttää jo varsin hyvältä.

Joulukalenterin teko on pahasti aikataulussa jäljessä, mutta katsotaan mitä saadaan aikaiseksi...

Kotiebolaksi nimetyllä flunssapaholaisella on kuitenkin myös oma vahva fanikuntansa: Aino ja Mauno ovat olleet enemmän kuin onnellisia, kun minä ja Jussi olemme olleet vuoroon kotona ja sängyn tai sohvan pohjalla. Aino on ollut onnessaan etenkin Jussin sairaslomaviikosta, sillä Aino on ihan isin tyttö, ja se sai kerrankin viettää monta päivää Jussin jalkojen päällä ilman tyhmiä häiritseviä töitä. Itsekin sain töihin lähes päivittäin kuvapäivityksiä siitä, kuinka Jussi makaa milloin missäkin kissat peittonaan. Siitä huolimatta toivon, että tämä olisi tällä erää viimeisiä päivityksiä aiheesta.

Nyt kun arki on siltäkin osin palaamassa, että Jussilla on huomenna edessä taas työpäivä, tuli itsekin laskettua omat jäljellä olevat työpäivät: edessä olevan Tunisian matkan ja joulun myötä niitä on enää viisitoista ennenkuin hyppään vuosien tauon jälkeen taas täysipäiväiseksi opiskelijaksi. Sitä tuli juhlistettua hankkimalla oma kalenteri ensivuodeksi, sillä ensimmäistä kertaa vuosiin en osaa ennakolta sanoa, mitä tulen tekemään ensivuoden jokaisena arkipäiväinä kello 7-15, mikä on yhtäaikaa sekä vähän pelottavaa että todella innostavaa. 

Voiko pitkittyneestä flunssasta saada sairaseläkkeen? T: kissat

tiistai 19. marraskuuta 2019

Uusi flunssa-aalto

Pitikin hehkuttaa. Eihän siitä ole kuin vuorokausi kun ilolla kerroin, että välttyipäväthän ainakin näädät tältä flunssan kurimukselta. Tänään Nutella on alkanut aivastella, ja Mitella paitsi aivastelee, on erittäin räkäisen oloinen ja todella väsynyt. Niinpä apteekista käytiin hakemassa kasa erikokoisia neulattomia ruiskuja juottamista ja mahdollista syöttämistä varten (frettien ensiapukaapista löytyi valmiiksi CarnivalCare -tukiruokajauhetta, mikäli tauti tuntuu vievän ruokahalun), sekä nopeampi kuumemittari voinnin seuraamiseen. Ennen apteekkiin lähtöä Mitella saikin jo lisänesteytystä ruiskusta.

Ensiapukaapin päivitystä
Paljoa muuta ei tässä vaiheessa vielä voi kuin toivoa, että tauti ei kävisi läpi koko laumaa, ja että Mitellan ja Nutellan vointi ei huononisi. Sekä pitää huolen siitä nesteytyksestä sekä lisäämällä ruokaan vettä, että juottamalla. Parvekeleikit ovat kanssa nyt bannissa, jotta asunto pysyy mahdollisimman lämpimänä ja vedottomana.

Mikäli vointi laskee tai räkä muuttuu kirkkaasta paksuksi ja kellertäväksi, pitää harkita tehokkaampia tukitoimia, kuten ihonalaista nesteytystä ja/tai antibioottikuuria. Freteilläkin taudin kun on mahdollista edetä aina keuhkokuumeeksi asti, mikäli oikein huono tuuri käy. Mutta toivotaan että kenenkään kohdalla ei mennä sinne asti. 

Mitella parka on ihan veto pois
Samalla loppukuun suunnitelmat menivät vähän uusiksi. Meidän lauman piti olla lauantaina frettipäiväilemässä Länsikeskuksen Faunattaressa, ja minulle piti tulla viikonlopuksi kolme hoitofrettiä. Ensiviikolla meidän oli tarkoitus osallistua Capital-frettinäyttelyyn. Frettipäivä saadaan onneksi vedettyä läpi ilman minunkin näätiä, kun napataan mukaan Sariannan ja Mellun tyypit, mutta muut näillä näkymin peruuntuvat. Ainakin toivon, että kolmikolle löytyy toinen hoitopaikka tällä varoitusajalla.

maanantai 18. marraskuuta 2019

Arkikuvioita

Viime näyttelyn jälkeen kaaduin viikoksi sängyn pohjalle. Flunssa sai kaverikseen poskiontelotulehduksen, joka nosti tulehdusarvot koholle ja vei loputkin voimat. Kun pelkkä lepo ja flunssalääkkeet eivät riittäneet kohentamaan oloa, piti työterveydestä hakea lopulta myös antibioottikuuri. Koko lokakuun kestäneen sairastelun jälkeen oli enemmän kuin helppo uskoa, miksi antibioottia on pidetty keksimisestään asti todellisena ihmelääkkeenä: pari päivää kuurin alun jälkeen olin jo jalkeilla, ja kuurin kestettyä puoli viikkoa pystyi alkamaan ottaa asuntoa ja arkea taas paremmin haltuun. Se kun on myönnettävä, että mitä enemmän voimat palautuivat, sitä helpompi oli nähdä, mikä kaikki asunnossa oli jäänyt sairastellessa vähän rempalleen.

Mauno on toiminut minun kotihoitajana ja henkilökohtaisena tassuterapeuttina

Ensimmäinen viikko parantumisen jälkeen menikin pitkälti siivotessa: pestessä kaikki näätähuoneen tekstiilit ja huoneen lattiat, pestessä kissanvessat, etsiessä kaikki asunnon lihajemmat, järkätessä omia kamoja, kantaessa pihalle pahveja ja muita kierrätettäviä. Samalla uskalsi taas alkaa touhuta frettienkin kanssa täysin normaalisti: pussailla ja nunnuttaa, sekä jaksoi taas valjastellakin tyyppien kanssa. Taudin ollessa pahimmillaan frettien käsittely kun oli aika minimissä, sillä tiedän osan flunssaviruksista tarttuvan myös freteille, mutta lähteet ovat vähän eri mieltä siitä, mitä kaikkia flunssaviruksia tartuntariski koskee. Ja kun omastakaan taudista ei ollut täyttä varmuutta, en halunnut ottaa pienintäkään riskiä siitä, että joutuisin kipeänä hoitamaan ja nesteyttämään vielä kahdeksaa kipeää näätää.

Mauno ja Nutella ovat myös huolehtineet aterioiden laadusta ja riittävyydestä
Samaan aikaan kun itsestä koko loppusyksy tuntui menevän täysin pysähtyneessä tilassa, meille on kuitenkin kaiken hiljaisuuden keskellä alkanut muodostua lauma, ja kaikki tämän vuoden juniorit ovat alkaneet löytää pikkuhiljaa paikkansa siinä. Mauno on onnistunut myös vetämään Ainon koko ajan lähemmäs frettejä, ja nykyään ei ole mitenkään tavatonta, että Aino ja Mauno viettävät molemmat aikaa näätähuoneessa myös frettien ollessa sielä. Aino ei vieläkään arvosta frettien pahimpia hepulikohtauksia, mutta niiden mentyä ohi se saattaa viettää aikaa myös lattiatasossa jopa nuorison kanssa. Mauno puolestaan välillä jopa pelailee lempipelejään Mallun kanssa, ja käy pöllimässä näätähuoneesta tyttöjen aarteita.Tiskikonetta täyttäessäkään ei ole mitenkään tavatonta, että hommassa koittaa auttaa yhtäaikaa 3-5 frettiä ja 1-2 kissaa. Vaikka olenkin vuosia sanonut, että fretit ovat kuin ikuisia kissanpentuja, en ollut täysin tajunnut mitä saadaan, kun kahdeksan fretin joukkoon lisätään vielä kaksi kissanpentua. Vapun ja Lystin kemioissa on ollut omat haasteensa, mutta niidenkin välinen kanssakäyminen tuntuu rauhoittuneen viikko viikolta.

Huisku on ottanut nyt puretun poikkeustilan aika iisisti
Viimeisen parin viikon aikana on myös päässyt pikkuhiljaa palaamaan sosiaalisemman elämän pariin. Viikonloppuna sain meille ihan spesiaaleja vieraita, kun lapsuudenystäväni tuli Turkuun miehensä kanssa, jonka lisäksi poikkesimme Tampereella muuttohommissa. Omasta parantumisestani huolimatta ystävä taisi onnistua nappaamaan käydessään frettikuumeen, jonka pahenemisesta etenkin mummutiimi eli Itsy ja Justiina pitivät huolen. Justiina kun sai ilokseen huomata, että Minna oppi varsin nopeasti mistä lohitahnatuubi löytyy. Viikonloppuna saatiin myös sovittua lisää vierailuita, kun Satu kutsui itsensä kylään. Mikä on ihan loistojuttu, sillä olen itse välillä tavattoman huono kutsumaan meille ihmisiä, vaikka mielelläni tätä meidän eläintarhaa esittelenkin.

Lähestyvän joulun kunniaksi käytiin tekemässä tilaa myös Pirilän kukkataloon hakemalla "vähän" terraariokasveja joulukukkien tieltä pois
Parin viime viikon aikana sitä on myös alkanut iskeä tajuntaan, että ihan kohta on joulu. Lokakuun hävittyä välistä illat ovat yhtäkkiä ihan pimeitä, salainen joulukissa tassuttelee jo ovella, ja mikäli aion tänäkin vuonna toteuttaa blogijoulukalenterin, on ideoita alettava muuttaa luonnoksiksi. Vatsan pohjaan onkin tullut sellainen positiivisesti kutkuttava paniikinpoikanen miettiessä, miten sitä lähtee joulua tänä vuonna rakentamaan.