sunnuntai 29. elokuuta 2021

Bunkkerikuulumisia

Viime päivät ovat kuluneet taas enemmän bunkkerissa. Luigin uuden terran valmistuttua koko tila oli taas aika täynnä työkaluja ja pois paikoiltaan olevia tavaroita, joiden paikoilleen järjestelyyn meni oma aikansa. Nyt bunkkeri on taas projektien välisessä tilassa, jolloin sielä mahtuu paremmin viettämään aikaa ihan muuten vainkin: lukemaan kirjaa nojatuolissa, rakentamaan legoja, tekemään palapelejä yms. pientä puuhailua eläinten tarkkailun ja hoidon lomassa. Jussikin on nyt vaihteeksi vielä muutaman päivän lomalla, jota hän juhlisti hankkimalla uuden legon. 

Aika monen ensimmäistä kertaa bunkkerin näkevän reaktio on äimistys eläinten määrästä, innostus lajiston monipuolisuudesta ja niitä seuraava toteamus, että he eivät malta odottaa mitä kaikkia uusia lajeja sielä mahtaakaan olla seuraavalla kerralla. Vaikka meille yhä tuleekin uusia tyyppejä selvästi useammin kuin keskivertolemmikinomistajalla, on bunkkerin osalta kuitenkin eletty eräänlaista hiljaiseloa jo useampi vuosi. Oikeastaan meillä elettiin bunkkerin edeltäjien nopeaa kasvunaikaa vuosina 2014-2018, kun Jussi vielä opiskeli ja alkoi hankkia ensimmäisiä matelijoitaan. Silloin hänellä oli kova palo hankkia kaikkia niitä lajeja, mistä hän oli vuosia vain haaveillut, ja mistä hän oli lapsesta saakka lukenut. Silloin emme edes asuneet vielä yhdessä, vaikka olimmekin jo yhdessä, ja Jussin yksiö täyttyi aika nopeaan erilaisista terroista ja poikasbokseista. Monet käärmeet ja hämähäkit tulivat kuitenkin ihan pieninä poikasina, jolloin niiden tilantarve oli hyvin pientä, kun moni mahtui asumaan vielä väljästi karkkirasioissa. 

Lukunurkkaus

Muutettuamme yhteen ja matelijoiden saatua oman huoneen, lajikirjon kasvu alkoi hidastua. Vaikka tilat olisivat olleet siinä kohtaa paremmat kuin Jussin edellisessä asunnossa, samoihin aikoihin kuitenkin osui Jussin työskentelyoikeuksien laajentuminen ja se että moni aiemmista alkoi vaatia koko ajan enemmän tilaa. Jussin työt alkoivat vetää Jussia koko ajan enemmän pois Turusta, joten hänellä jäi koko ajan vähemmän aikaa eläinprojekteille. Samalla oma vastuuni myös matelijahuoneesta alkoi kasvaa, ja aloin osallistua enemmän terraariosisustusten rakentamiseen siinä missä arkirutiineihinkin. Itselläni oli ollut matelijoita nuorempana ennen Jussin tapaamista, vaikka tavatessamme itsellä ei ollutkaan enää yhtään terraariotyyppiä, joten matelijat eivät olleet vieraita itsellenikään. 

Sitten tiedossa olleen putkiremontin ajankohta varmistui parin vuoden päähän. Koska tiesimme, että asunnossa tulisi olemaan mahdotonta asua eläinten kanssa putkiremontin ajan, päätimme välttää uusien matelijoiden hankintaa ennen putkiremonttia, jotta pääsisimme edes vähän helpommalla terraarioiden muutossa ja evakkoajassa. Ihan täysin sekään ei pysäyttänyt uusien tyyppien tuloa, mutta esimerkiksi Luigin kohdalla laskimme, että se ei tarvitsisi aikuisterraariota vielä ennen putkiremonttia. Samalla osa vaikeimmin muutettavista terraariosta meni myyntiin, ja osia terraarioita alettiin korvata helpommin muutettavilla muoviterraarioilla. 

Palapeli- ja legopöytä

Kun putkiremontti alkoi olla sitten ihan kulman takana, päädyimmekin evakkoon lähdön sijaan ostamaan tämän nykyisen kodin, ja matelijahuone vaihtui matelijabunkkeriksi. Koska viimeiset pari vuotta oli jo eletty muuton ja väliaikaisen ahtauden pelossa, oli moni tyypeistä pidetty poikasterraarioissa niin pitkään kuin mahdollista. Muuton jälkeen alkoikin sitten se prosessi, mikä on käynnissä yhä: porukkaa muutetaan koko ajan isompiin terraarioihin, ja erilaisia väliaikaisterraarioita vaihdetaan lopullisiin asumisratkaisuihin. Vaikka tilaa on nyt muuton jälkeen yli tuplasti aiempaan nähden, en usko että meillä tulee olemaan mitään ongelmia täyttää sitä nykyiselläkään jengillä. 

Nyt oltaisiin taas siinä tilanteessa, ettei olisi oikeastaan mitään estettä kaivaa naftaliinista niitä projekteja, mitkä haudattiin sinne putkiremontin lähestyessä: Jussin kasvatushaaveet kuningaspytonien ja sarvisammakoiden suhteen, omat haaveeni muutamista itseäni kiinnostavista lajeista mukaanlukien muunmuassa sukkanauhakäärmeet ja meksikon mustakuningaskäärme, Jussin haave jostain isommasta liskosta kuten varaanista... Kuitenkaan kumpikaan meistä ei ole tällä hetkellä ihan varma, onko aika kuitenkin ajanut ohi niistä haaveista. Itsestäni on tällähetkellä oikeasti paljon palkitsevampaa parannella nykyisten asumisolosuhteita, enkä usko, että mikään uusi laji toisi ainakaan enempää iloa kuin se, kun saan jonkun nykyisistä muutettua isompaan terraarioon, tai paranneltua jonkun sisustusta niin, että se saa käytettyä vanhan tilan aiempaa paremmin hyödykseen. Tästä huolimatta itselleni on tullut muutamia haaveilemiani lajeja, kuten nelivarvaskilpikonnat ja afrikkalainen kääpiösiili aikuisina kodinvaihtajina, kun vastaan on tullut yksilöitä joilla kodintarve on ollut nyt. Jussille ei ole ollut yhtään uutta tyyppiä tässä asuessa, jos ei lasketa kissoja.

Tähän keskusteluun havahduttiin taas eilen, kun menetimme yhden bunkkerityypeistä. Käärmeiden kanssa kun voimme ideaalitilanteessa elää aika pitkäänkin niin, että uusia tyyppejä ei tule eikä vanhoja lähde, kun Almaa lukuunottamatta mitkään käärmeistä eivät ole edes keski-ikäisiä. Alma on 18-vuotiaana ainoa vähän vanhempi. Sammakkoeläinten kohdalla taas alkaa tulla vastaan se, että nuorimmatkin ovat vähintään keski-ikäisiä, eli jos uusia tyyppejä ei tule, lähivuosina ollaan tilanteessa jossa meillä ei ole yhtään sammakkoeläimiä, jos pihan rupikonnia ei lasketa. Tästä seurasi se, että Jussin reaktio Venomin kuolemaan oli sama, mikä itselläni on alkanut olla kanien kanssa: Jussi alkoi heti miettiä, mikä sammakko tulisi Venomin seuraajaksi. Hetken asiaa pyöriteltyään hän kuitenkin totesi, että hänellä on yhä sen verran rankat työkuviot, että toistaiseksi on parempi näin, että annetaan bunkkerinkin väkimäärän laskea. 

Akvaarionurkka

Vaikka itselläni olisi vielä hetken aikaa enemmän aikaa käsissäni kuin ikinä, tiedän että sama on tulossa eteen myös itselläni. Minulla alkaa muutaman kuukauden kuluttua klinikkaeläinhoitaopinnot, ja sen jälkeen itselläni on edessä asettuminen uudelleen työelämään. Ja ennenkuin tiedän tarkemmin, mitä uusi työelämäni tulee olemaan, minun kannattaisi välttää isompia muutoksia. Tällähetkellä isoimmat eläinhaaveeni uusien eläintyyppien suhteen ovat kuitenkin että laumaan liittyisi 1-2 vuoden sisällä kaksi fretinpentua ja pari kania, joten bunkkeri saa todennäköisesti jatkaa hiljaiseloaan nykyisten tyyppien kanssa. Niiden osalta minulla on kuitenkin yhä iso nippu suunnitelmia, miten niiden elosta saisi aiempaa mukavampaa. Oma tavoitteeni onkin, että aina seuraavalla kerralla käydessään harvemmin käyneet vieraat pystyisivät bongaamaan, kuka on tällä kertaa muuttanut isompaan terraarioon, ja kenellä on uusi aiempaa toimivampi sisustus.  

P.S. Ekasta hammaslääkärikäynnistä tuli tosiaan selvittyä hengissä. Tällä kertaa tosin lähinnä putsailtiin hammaskiveä, joten sain pidettyä itseni suunnilleen kasassa riittävällä kipulääkäityksellä ja keskittymällä äänikirjaan. Hammashoitaja joutui vain pari kertaa muistuttamaan hengittämisestä, kun aloin panikoitua. Marraskuulle tuli sitten kaksi jatkoaikaa, jolloin ainakin toisena porataan. Todenäköisesti sekä hammaslääkäri että minä. Saatiin onneksi ajat niin, että Jussi pystyy viemään ja hakemaan minut, mikä on kanssa iso apu silloin kun panikoi.

perjantai 27. elokuuta 2021

Vuoristorataa

Tästä viikosta hävisi päivä. Lystin avaustulosta seurasi eräänlainen musta-aukko. Ei samanlainen hysteerinen itkunsekainen ahdistus kuin heti kanien kuoltua, vaan enemmän sellainen että olin selvästi paikalla enemmän kuin läsnä. Toimin näennäisen normaalisti, mutta tänä yönä keskiyön kieppeillä vain tajusin, että herätessä onkin jo torstain sijaan perjantai, mikä tarkoittaa Nutskun lähtöä mammailemaan. Tai katsomaan tuleeko siitä mamma, koska ensimmäistä kertaa minulla ei ole oikeasti aavistustakaan onko tuo neiti tiine vai ei. 

Ehkä tuleva isosisko

Tällä hetkellä on myös hetkittäin vaikea tietää mitä edes itkee. Lisähauskuutena tähän viikkoon kun tuli ientulehdus ja hammasärky, mikä voisi olla pikkuharmi ilman jäätävää hammaslääkäripelkoa. Hammaslääkärikäynnit ovat nimittäin niitä harvoja asioita, mitä oikeasti pelkään niin, että hammaslääkärin tuolissa iskee järjenvastainen ahdistus ja olen onnistunut säikäyttämään jo useamman hammaslääkärin kun rauhallinen kuori murenee täysin ja sitten vain puristan hammaslääkärituolin reunoja rystyset valkoisina ja itken holtittomasti. Se on yhä niitä harvoja hetkiä, jolloin itku tulee väkisin pintaan vaikka olen keskellä tuntemattomia ihmisiä. Sen takia omien hammaslääkärikäyntien käyntiväli tahtoo aina venyä, vaikka pyrinkin mahdollisimman hyvin huolehtimaan lemmikkien säännöllisistä hammaslääkäreistä. Nyt hammaslääkäriaika on kuitenkin varattu itselle lauantaiksi, sillä järjellä tiedän, että se nyt vain on hoidettava alta pois, vaikka pelkään millainen show siitä tulee kun tunteet ovat jo valmiiksi pinnassa ja fiilikset sahanneet viime viikot koko skaalan äärilaitoja. Jussi lohdutteli että hammaslääkäripelko on niin yleinen ongelma, että se on hammaslääketieteessä kokonaan oma oppiaineensa, eli en todellakaan ole ainut. 

Pitäisi oppia ottamaan enemmän mallia Löllöstä

Kanien uurna olisi ollut haettavissa jo viime viikolla, mutta en ole pystynyt hakemaan sitä vielä. Osa kynnyksestä tulee ehkä siitä, että hakupaikka on yksi työssäoppimispaikoistani, eli haluaisin pystyä pitämään sinne suuntaan edes jonkinlaista ammattimaista kuvaa. Viime viikkoina olen ollut kaikkea muuta kuin hillitty ja hallittu tuleva asiakaspalvelun ammattilainen. Ei sillä, että sitä varmasti edes edellytettäisiin tilanteessa, jossa käy hakemassa lemmikkiensä uurnia tätä tahtia. Mutta kai siinä osaltaan painaa myös se, että kyseinen työpaikkaohjaaja on tuntenut minut vasta tästä keväästä, joten samaan aikaan kun olen täysin hajalla, minulla olisi palava tarve vakuuttaa että oikeasti tiedän mitä eläinten kanssa teen, ja tämä vuosi ei todellakaan edusta tyypillistä vuotta siinä, mitä tahtia meiltä lemmikkejä kuolee. Mutta koska tämä vuosi on ollut tältä osin yhtä helvettiä, kykyni puhua asiasta hajoamatta kappaleiksi on hyvin rajallinen. Minun on aina ollut huomattavan paljon helpompi pukea tunteitani sanoiksi kirjoittamalla. Olemme kuitenkin hakemassa uurnan huomenna, että pääsen laskemaan tuhkat samaan paikkaan kuin liian monet aiemmat tänä vuonna.  

Tänä kesänä olen löytänyt pitkästä aikaa uudelleen rakkauteni fyysisten kirjojen lukemiseen. Vuodesta 2017 alkaen olen kyllä kuunnellut äänikirjoina yli 400 kirjaa, mutta sen myötä äänikirjat ovat käytännössä korvanneet fyysiset kirjat kokonaan viime vuosina. Tänä kesänä lukeminen alkoi kun päätin kanien tultua katsoa, millaisia kanikirjoja Suomessa on kirjoitettu tällä vuosituhannella. Kanien kuoltua vaihdoin kissakirjoihin. Innostuttuani uudelleen lukemisesta aloin myös kaivata omaan kirjahyllyyni pientä käsikirjastoa. Tällä viikolla omaan hyllyyn saapui jo Kissankasvattajan käsikirja. Ensiviikolla on tulossa Kissan kotilääkäri, Millaista on olla eläin? ja Ferrets for dummies. Pari seuraavaakin kirjaa on jo mietittyinä, ja Jussi lupasi tilata ne minulle ensiviikolla syntymäpäivälahjaksi. Ostokirjojen lisäksi myös kirjasto on ollut ahkerassa käytössä.

Luigi uudessa terraariossaan

Koska kaiken tämän keskelläkin eläimet ovat itselleni myös voimavara. Yksi iso kivi vieri pois harteiltani, kun saimme vihdoin muutettua Luigin isompaan terraarioon. Minua on ahdistanut niin paljon katsoa sitä liian pieneksi käyneeksi poikasboksissa. Nyt kun sillä on terraariossaan paremmin tilaa liikkua ja kiipeillä, sitä on siitä innostuneena kääntänyt katseen taas seuraaviin projekteihin. Niihin ryhtymistä kyllä taas hidastaa se, että pitää ensin etsiä jostain niihin sopivat terraariot. Koska asialla ei ole oikeasti kiire (vaikka olen tunnetusti malttamaton), ajattelin jonkin aikaa katsoa löytäisinkö sopivan terraarion käytettynä. Tällä hetkellä bunkkerin suhteen kunnianhimoni rajautuu siihen, että haluaisin kaikille nykyisille tyypeille mahdollisimman toimivat asumukset, missä niillä olisi mahdollisimman hyvin tilaa toteuttaa itseään. Osalla poikasina tulleista kun on yhä mielestäni turhan pienet terraariot, vaikka ne ehkä täyttävätkin suositukset. Uusia lajeja tai yksilöitä bunkkeriin ei ole aktiivisesti suunnitteilla, ellei Jussi päätä uudelleenherätellä kuningaspytoneiden kasvatussuunnitelmiaan, tai itse sorru johonkin kodinvaihtajaan.  

Hetken mietin, jos olisinkin muuttanut sinne itse. Jussi ei luvannut ottaa minua lemmikiksi.

tiistai 24. elokuuta 2021

Lystin avaustulos

Lystin ruumiinavaustulos tuli. Valitettavasti se ei tuonut mukanaan kovinkaan suurta mielenrauhaa. Kuolinsyyksi oli määritelty:

1. Voimakas pitkäaikainen paiseinen bakteeriperäinen keuhkotulehdus, nekropurulentti pneumonia.

2. Voimakas lyhytaikainen rintaontelon nestekertymä, hydrothorax.

3. Välittömänä kuolinsyynä tulehduksen ja rintaontelon nestekertymän aiheuttama verenkierto- ja hengityselimistön lama, shokki.

4. Kohtalainen pitkäaikainen bakteeriperäinen märkäinen keuhkokalvontulehdus, purulentti pleuriitti.

 


Tutkimuksessa havaitut muutokset keskittyivät keuhkoihin ja rintaonteloon, ulkoisia päälle päin näkyviä muutoksia ei löytynyt. Koska viitteitä ulkoiseen traumaan, joka olisi voinut johtaa bakteereiden päätymiseen väärään paikkaan ei ollut, yhdeksi mahdollisuudeksi annettiin että Lysti on voinut aspiroida eli vetää henkeen jotain joka on aiheuttanut tulehduspaiseen keuhkoihin. Mitään vierasesineitä ei kuitenkaan löytynyt. 

Mitä enemmän olen koittanut raportin rivejä tavata, sitä enemmän minusta tuntuu, että Lystin on täytynyt oireilla tuota ennen kuolemaansa, mutta että hellejakso on onnistunut peittämään kaikki oireet. Tuollaisen tulehduksen kun uskoisi näkyvän vähintään väsymyksenä ja voipuneena olemuksena, vaikka ruumiinavaus hetkelläkin suolistosta löytyi ruokaa, eli Lysti on syönyt loppuun asti, ja säilyttänyt lihasmassansa ja rasvavarastonsa. Mutta kolmenkymmenen asteen helteillä koko lauma oli tavallista väsyneempi, ja lähinnä nukkui lukuunottamatta yön viileimpiä tunteja.

Onneksi helteet ovat tämän kesän osalta mitä todennäköisimmin takana, joten tässä on ensi kesään asti aikaa keksiä, miten saisi jatkossa pidettyä kämpän sen verran viilempänä, ettei mikään näin massiivinen voi enää jäädä huomaamatta. Vaikka ymmärränkin miksi mahdolliset oireet ovat jääneet huomaamatta, ei sitä voi silti olla miettimättä, olisiko silti ollut jotain, minkä olisimme voineet nähdä ja mikä poikkesi muun lauman helteen aiheuttamasta vetämättömyydestä. Tuo tuntuu joltain niin massiiviselta, että tuntuu mahdottomalta, että se on voinut jäädä huomaamatta.

En tiedä, oliko se vain helvetin huonoa tuuria, että tämä tapahtui juuri hellejakson aikaan, vai onko hellejakso voinut osaltaan edistää sitä, että bakteerit pääsivät riehaantumaan. Ainakin hellejakso teki varmasti sen, että emme osanneet tunnistaa Lystin oireita, niin että se oltaisiin saatu toimitettua ajoissa hoitoon. Olen kroonisena vilukissana aina rakastanut helteitä, mutta juuri nyt minua ei haittaisi yhtään, vaikka ei saataisi enää ikinä kunnon hellekesää.  

maanantai 23. elokuuta 2021

Jännitys tiivistyy

Nutellan laskettu aika on ensiviikolla. Nutella on nyt kotona vielä muutaman päivän, ja perjantaina viemme sen Sariannalle tutustumaan pentuboksiin ja valmistautumaan synnytykseen. Nutellan maha ei ole vieläkään lähtenyt kasvamaan, mutta pari kuplaa tuntuu yhä. Tällähetkellä todennäköisimmiltä siis tuntuisi, että jos neiti on tiine, pentuja on vain pari. Tunteeni koko tiineyttä kohtaan ovat tällähetkellä hyvin ristiriitaiset. Toisaalta toivon kovasti, että neiti olisi tiine, se synnyttäisi nyt pari oikein hienoa pentua, hoitaisi ne mallikkaasti ja palaisi pentujen jälkeen pysyvästi kotiin elämään lemmikkieloa. Toisaalta kaikkien viime aikaisten menetysten jälkeen jokin osa minusta toivoo, että se olisi sittenkin tyhjä, minun ei tarvitsikaan jännittää tänä vuonna synnytystä ja saisin Nutellan nopeammin kotiin. Toki siinä tapauksessa kaikki tämä saattaisi olla uudelleen edessä ensivuonna, kun Sarianna toivoisi kovasti toista pentuetta Nutellalta.

Nutella & Mallu

Kumpikaan vaihtoehto ei ole kuitenkaan minusta kiinni, joten jatkamme perjantaihin asti kuten tähänkin asti: Nutsku saa paljon laadukasta ruokaa ja sopivasti puuhailua. Sen jälkeen vetovastuu Nutellasta siirtyy Sariannalle, enkä itse voi enää muuta kuin jännittää. Jännitystä osaltaan lisää se, että olen yhtenä lasketuista päivistä pois Turusta, eli jos synnytys käynnistyy silloin, en välttämättä ehdi tällä kertaa mukaan synnytykseen, etenkin jos pentue on niin pieni miltä se vaikuttaa. Toki tiedän, ettei Nutellalla ole siinäkään tapauksessa mitään hätää, sillä Sarianna on toki kasvattajan ominaisuudessa valvomassa synnytystä ja toimittaa Nutellan tarvittaessa eläinlääkärille. Sijoituskotina oma vastuuni näissä kun rajautuu siihen, että pidän tytöstä huolta parhaan taitoni mukaan siihen asti, että se siirtyy kasvattajan valvovan silmän alle. Mutta moni on varmasti huomannut jo Nutellan ensimmäisen pentueen ja Mallun pentujen kohdalla että minulla on taipumusta häsätä pentueen ympärillä paljon enemmän kuin sijoituskotina olisi pakko. Nämä kun ovat kuitenkin todennäköisesti kaikkein lähimpänä omia frettipentueita mitä minulla ikinä tulee olemaan, sillä en suunnittele aloittavani kasvatusta.  

Ainakaan vielä raskausgrammoista ei ole tietoakaan

torstai 19. elokuuta 2021

Vihreänauhaisia laatikoita

Zoopluspaketteja ilmestyy meille tasaiseen tahtiin noin 1-2 kertaa kuukaudessa. Viime aikoina ne ovat sisältäneet lähinnä kissan märkäruokaa, sillä kissanhiekkaa tuli hamstrattua keväällä autotalliin kokonainen puolilava. Viimeiset pari laatikkoa ovat kuitenkin sisältäneet taas muutakin. Vaikka Mintun pissaongelmaa lähdettiinkin hoitamaan heti myös aktivoinnin , lääkkeiden ja veden lisäyksen kautta, samalla tuli kuitenkin laadittua pientä tilauslistaa lisäavuksi. 

Ensimmäinen paketti

Jännitys tiivistyy

Aarteet alkavat paljastua

Ensimmäisessä laatikossa saapui Feliway-täyttöpulloja, onkileluja, Miamorin makuvesiä sekä Zoopluspisteillä lunastettu Palmu-koiranpeti (mikä antaa ehkä vähän kuvaa siitä, paljonko ruokaa viidellä kissalla menee...). Feliwayt meillä otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön kun Mauno stressasi viime asunnon ympärillä olleita työmaita, joten haihdutinosat pulloihin meiltä löytyi jo ennestään. Onkileluissa roikkuu kaikissa samanlainen vinkuhiiri, joita meillä rakastaa niin kissat kuin fretitkin - nyt lisänä on vain tuo onki että voi itsekin osallistua leikkiin paremmin. Miamorin makuvedet ovat meillä ihan uusi tuttavuus, mutta kun Pepsi suositteli noita Tassulinna-blogissa parhaana hellejanojuomana, ajattelin ettei siitä ole haittaakaan kokeilla niitä omallakin jengillä lisäämään nesteensaantia. Otettiin sitten kokeeksi kaikkia kolmea makua. Palkkiotuote taas valittiin Maunon mieliksi: Mauno on monesti koittanut mennä frettien riippumattoihin samoin fretit, Aino ja Minttu tekevät, mutta Maunon ongelma on se ettei Mauno mahdu. Jos Mauno saa pään riippariin, peppu jää roikkumaan ulos, ja jos taas peppu mahtuu etupää valuu ulos. Nyt tuo Palmu-riippari on sitten kunnon koiramitoituksella, niin siinä Mauno mahtuu venyttelemään ihan miten päin vain ilman että on heti lattialla.  

Ensimmäinen erä purettu

Mauno kävi heti testaamassa

Aino saa pitää Hello Kitty -riipparin.

Toisessa paketissa tuli sitten yksi kiipeilypuu lisää. Periaatteessa olin ajatellut, että useampi kiipeilypuu olohuoneessa, frettihuoneessa ja terassilla riittää, etenkin kun takkahuoneessa on lisäksi tähystystorni kissoille. Makuuhuoneeseen olin kaavaillut itselleni desing-vaatetelinettä heti kun joku kuukausi jäisi vähän paremmin rahaa sivuun. Sellaista kuukautta ei ole kuitenkaan toistaiseksi tullut, ja makuuhuone on yksi Mintun lempihuoneita. Niinpä päätin tilata yhden kiipeilypuun lisää vaaterekille suunnittelemaani kohtaan. Sekin kun voisi osaltaan rauhoittaa rauhoittaa Minttua, että sen on halutessaan mahdollisuus vetäytyä makkariin ja valita sielä vielä korkeampi kohta, josta on hyvä tähystää. Sisko heti lohdutteli minua, että voihan siihen kiipeilypuuhunkin ripustaa sitten vaatteita, kun ei täällä kuitenkaan mikään kissankarvoilta välty. Vaikka eipä tämä iso harmitus ole: tyytyväiset kissat ovat paljon hienompi kodin koristus, kuin mikään merkkikolttu designrekissä voisi olla. Etenkin jos ollaan ihan rehellisiä, ja todetaan, että mekot ja neuleet ovat kyllä huomattavan paremmin suojassa eteisen peilikaapissa tai vierashuoneen henkarikaapissa, missä kukaan ei voi saada päähänsä käyttää niitä kiipeilyyn tai hidastamaan laskeutumista jostain. 

Paketti 2

Minttu on varovaisen kiinnostunut

Puu löysi paikkansa

Kolmatta pakettia odotetaan saapuvaksi ensiviikolla. Siinä pitäisi olla sirulukijalla toimiva kissanluukku ja nameja. Nyt kesän takaovi on saanut olla käytännössä lähes 24/7 auki terassitarhaan, mutta ilmojen viileneminen on alkanut muistuttaa ettei tämä voi jatkua enää kauaa. Niinpä avoin ovi saa vaihtua kissanluukkuun. 

Miten noille voisi olla antamatta kaiken ja enemmän?

keskiviikko 18. elokuuta 2021

Päivän piristyksiä

Tämä viikko on alkanut huomattavasti kevyemmillä fiiliksillä kuin edellinen. Tuntuu että pahin shokki on alkanut väistyä ja tehdä enemmän tilaa tavalliselle surulle ja haikeudelle. Enää ei itketä ihan koko aikaa, vaikka tunteet ovatkin yhä tavallista enemmän pinnassa. 


Eilen sain tänne vieraaksi frettiystävän pienen poikansa kanssa. Vaikka en ole koskaan ollut vauvaihmisiä, ystävä oli oikeassa siinä, että pikkumiehen hymyä oli vaikea vastustaa. Kissoista taas vauvan puuhamatto ja soseet olivat aika vastustamattomia, ja kaikki Löllöä lukuunottamatta kävivätkin vuorollaan testaamassa maton. Rutun ja Maunon sosevarkausyritykset kävivät sen verran röyhkeiksi, että ne onnistuivat neuvottelemaan koko porukalle ylimääräisen välipalan, jotta pikkumies sai pitää omansa. Samalla ystävä toi meille pari aarrekassia, kun hän oli siivonnut osan frettitavaroistaan pois, ja kysynyt olisiko meillä käyttöä. Koska en edelleenkään osaa ommella, en voi väittää etten rakastaisi sitä kun joku osaa ja pystyy tekemään kaikkia ihanuuksia kivoista kankaista. Nyt meillä onkin sitten taas useita uusia herkullisen pinkkejä petejä ja muita ihania.


Tänään puolestaan ylläri löytyi postilaatikosta. Täällä on satanut kohta kaksi päivää putkeen, joten päätimme että emme uskalla enää odottaa postilaatikon vaihdon kanssa, sillä Jussi pelkää että hänen tilaamansa sarjakuva on vaarassa, jos se ehtii saapua nykyiseen laatikkoon joka aukeaa välillä itsestään kovalla tuulella. Suureksi yllätykseksi postilaatikossa olikin jo pahvipaketti, mutta ei suinkaan Jussin tilaama sarjakuva, vaan Fazerin patukkaboksi. Paketin mukana ollut saatekirje kertoi sen olevan Tassulinnan jengiltä, eli Tuijalta, Pepsiltä ja Maxilta. Paketin löytyminen lämmitti mieltä kovasti. 

Sydän on yhä mustelmilla, mutta parina viime päivänä olen itkenyt surun lisäksi myös ilosta ja liikutuksesta. Vaikka korona yhä jyllää, ja monet tapahtumat ovat olleet sen myötä jäissä, ei tätä polkua olla yksin tallaamassa. Ja vaikka olemme joutuneet hautaamaan viime aikoina enemmän eläinystäviä kuin olisin ikinä halunnut menettää, meillä on yhä aika mahtava jengi täällä. Kyllä tästä vielä noustaan.

Paljon onnea Minttu 11 vuotta!

Viime kuukausina on tullut mietittyä useampaan otteeseen millaista hulluutta on ottaa kerralla kolme noin kymmenvuotiasta kissaa. Vaikka kaikki kolme kodinvaihtajaa ovat hyvästä kodista, hyvin pidettyjä ja erittäin sosiaalisia tyyppejä, niin kymmenvuotiailla vain alkaa olla niin paljon kilometrejä mittarissa, että siinä vaiheessa lähes kaikilla kissoilla alkaa olla jotain kremppaa hampaissa, nivelissä, niissä molemmissa tai jossain muussa. Toki kymmenvuotiailla muutokset ovat usein vielä siinä vaiheessa, että ne ovat useimmiten hoidettavissa.


Minttu ei ole tästä poikkeus. Sinä aikana kun Minttu on ollut meillä sen kanssa on ehditty käydä jo kahdesti hammaslääkärissä, ja koska Mintulla on todettu hammassyöpymä, hammaslääkärireissuja tulee olemaan vastakin. Sen lisäksi Mintun lisäksi on käyty eläinlääkärillä jo kahdesti pissaongelmien takia, joista toinen käynti oli kontrollikäynti. Mintun kanssa eläinlääkäriin on ehditty kantaa jo sellainen summa, että sillä olisi saanut lähes minkä tahansa rotukissanpennun, joka olisi eläinlääkärin tarkistama ja jolla olisi koko elämä vielä edessä.

Siinä olisi kuitenkin yksi iso mutta. Mikään rotukissan pentu ei olisi kuitenkaan Minttu. Tuo joskus aavistuksen hitaasti lämpiävä kujerteleva mestarileipuri, joka rakastaa olla huomion keskipisteenä niin kauan kuin se tapahtuu neidin omilla ehdoilla. Minttu rakastaa olla seuroissa sarjoja katsoessa, ja siitä mikään ei voita sitä, kun Jussi vetää torkkupeiton mahalleen niin että Minttu saa leipoa itselleen siihen paikkaa niin antaumuksella kuin se tahtoo. Minttu tulee myös useimmiten sänkyyn nukkumaan, ja vastaa kujerruksella kun sille juttelee. 


Ja koska Minttu oli kolmikosta se, jolla kesti kauiten lämmetä uudelle paikalle ja uusille ihmisille, ei sen kiintymystä ole missään vaiheessa osannut pitää itsestään selvänä. Jussistakin paistaa aimo annos isällistä ylpeyttä, kun suhde on syventynyt sille tasolle, että se kestää kaikki hoitotoimenpiteet eläinlääkärireissuista lääkityksiin, ja vaikka Minttu ei edelleenkään arvosta kiinnipitoa, se luottaa tarpeeksi että antaa silti nätisti tehdä sen mitä on tehtävä. 

Vaikka Mintun kanssa on jo ehditty jännittää ja huolestua, vielä enemmän on ehditty nauttia tuon neidin loputtomasta rakkauden ja hellyyden kaipuusta. En voi siis väittää katuvani että tunne voitti taas järjen. Ja toivon että tämä tulee olemaan vasta ensimmäinen monista yhteisistä vuosista. 

Paljon onnea Minttu 11 vuotta!

sunnuntai 15. elokuuta 2021

Lähtöpäivä lukittu

Inna lähtee aamulla. Saatiin sumplittua neidille kyyti Mellun mukana uudelle omistajalle. Kun lähtöpäivä lopulta vahvistui, tuli taas itku. Inna on ihan mahtava tyyppi, ja olisin niin mielelläni nähnyt sen osana meidän porukkaa. Mutta järjellä silti tiedän, että tämä päätös oli tässä tilanteessa ainoa oikea. Innan ruvet kun muistuttavat turhankin tehokkaasti, että totutuksesta olisi tullut kaikkea muuta kuin helppo ja nopea, ja tällä hetkellä meillä on minun lisäkseni Minttu jolla stressinsietokyky on nyt ylittynyt niin että kotona on pakko rauhoittua. 

Innasta ei sitten saatukaan meille uutta lumikuningatarta

Nutskultakin löytyi jo toinen mahdollinen kupla, eli tiineys näyttää koko ajan varmemmalta. Aiemmilla kerroilla minua on harmittanut todella paljon se että freteillä jo kasvattajasitoumus määrittää sen, että pentujen on aina synnyttävä kasvattajan luona, eikä asiassa ole mitään sopimisen varaa. Harmitusta on toki hieman lievittänyt se, että Sarianna on antanut minun olla mukana molemmissa synnytyksissä, ja olen päässyt katsomaan pentuja ja emoa viikottain. Mutta ei se silti ole sama asia, kuin että pennut saisivat syntyä ja kasvaa meillä kotona. Tänä vuonna tilanne on ensimmäistä kertaa se, että vaikka asia olisi sovittavissa kasvattajan ja sijoituskodin kesken, luovuttaisin Nutskun mieluusti muualle synnyttämään. Uskon kyllä, että pahin shokkireaktio on helpottanut jo selvästi ennen pentujen laskettua aikaa, mutta en usko että kykyni kestää vastoinkäymisiä ja toimia yllättävissä tilanteissa palautuu yhtä nopeaan. Niinpä mahdollisten komplikaatioiden varalta on parempi, että vetovastuu on jollain joka on itseäni skarpimmassa kunnossa, ja jolla ei ole tilanteessa yhtä paljon tunteet pinnassa. 

Pentukuplien metsästystä
Näiden myötä meillä tulee olemaan nyt syksyllä ensimmäistä kertaa tilanne, että kotona tulee olemaan hetkellisesti enemmän kissoja kuin frettejä. En usko että etenkään kissat pistävät sitä pahakseen.

torstai 12. elokuuta 2021

Romahdus

Olen toki aina ollut surullinen, kun olemme menettäneet laumasta jonkun. Tähän mennessä olen kuitenkin aina säilyttänyt niissäkin tilanteissa toimintakykyni, jos ei lasketa sitä että elämäni toistaiseksi ainut työtapaturma sattui Mihailin lopetuspäivänä. Nyt itsellä onkin ollut hyväksymistä siinä, että olen tällä hetkellä varsin romuna. Sunnuntain jälkeen nukkuminen on tehnyt aika tiukkaa, sillä joko olen niin tukossa itkemisestä että en tahdo saada henkeä, mikä hankaloittaa nukahtamista. Tai jos nukahdan näen painajaisia, joissa milloin Mauno on jäänyt auton alle ja milloin taas tyhjennän kanien käytössä ollutta leikkimökkiä ja joka välistä löytyy kuolleita sokerioravia. Yksin ollessa lähinnä itken, ja kummallakin kerralla kun olen koittanut hetkellisesti koota itseni poistuakseni yksin kotoa olen saanut paniikkikohtauksen. Edellinen oli eilen, kun päätin hakea äkkiä pari kirjastonkirjaa lähikirjaston itsepalvelupisteeltä. Lopputuloksena minulla kesti viisi minuuttia saada auto parkkiin kirjaston pihassa ja takaisin kotipihaan päästyä itkin autossa yli puolituntia ennenkuin pystyin siirtymään sisälle kotiin. 

Tänään oli Mintun pissaongelman kontrollikäynti. Jussi oli aikaa varatessaan muistanut työvuoronsa väärin, joten tokihan minä talouden toisena autollisena pystyn viemään Mintun. Mitä sitä sen takia siirtää aikaa myöhemmäksi, tai koittaa lyhentää Jussin työvuoroa, kun minä olen kuitenkin kotona ja minulla on auto käytettävissä. Kyse oli kuitenkin vain kontrollikäynnistä kotikaupungissa. Paitsi että autossa iski iski taas ahdistuskohtaus. Pääsin kyllä klinikalle asti, sain kasattua itseni ja pystyin käyttäytymään varmasti päällisin päin suht normaalisti käynnin ajan. Mutta en uskaltanut enää ajaa kotiin, vaan jouduin soittamaan Jussin hakemaan minut, ja nyt toinen automme on jumissa klinikan pihassa kunnes saan itseni paremmin kasaan. 

Mintun tulehdus näytti onneksi vähän helpottaneen, joskaan tulehdusoireet eivät olleet vielä täysin poissa, jonka vuoksi se sai uuden kipulääkereseptin eri valmisteeseen. Minun kohdallani Jussi diagnisoi akuutin stressireaktion. Hyvänä puolena en ole tällähetkellä töissä tai koulussa, niin ei tarvitse koittaa saada sairaslomaa vaan voin kasata itseäni rauhassa kotona. En osaa sanoa, miksi tämä tuli juuri nyt. Johtuuko se siitä, että menetyksiä on ollut nyt lyhyen ajan sisään aivan liikaa. Vai enemmän siitä, että en pysty antamaan itselleni anteeksi sitä mitä kaneille kävi, ja saa sitä näkyä pois mielestäni. Vai onko itselläni nyt vain ensimmäistä kertaa ikinä tarpeeksi aikaa antaa kaikkien tunteiden tulla, kun minun ei tarvitse tsempata töiden tai koulun takia, ja koittaa pitää itseäni väkisin kasassa. Mutta oli syy mikä tahansa, pahoin pelkään, että tässä hommassa voi mennä hetki, ennenkuin palat alkavat asettua taas paremmin paikoilleen. 

tiistai 10. elokuuta 2021

Mahdollinen kupla

Nutskun astutuksesta tulee tämän viikon perjantaina kolme viikkoa, ja meillä on nyt ensimmäinen mahdollinen poikashavainto. Jussi on ollut meillä aina parempi tunnustelemaan frettien tiineyttä, ja tänään hän uskoi tunnistaneensa ensimmäisen mahdollisen kuplan eli poikasen Nutellan mahassa. Tässä vaiheessa havainto on toki vielä hyvin epävarma, mutta mikäli se on sitä mitä sen uskotaan olevan, lähipäivien ja ensiviikon aikana havaintojen pitäisi helpottua poikasten kasvaessa. Vaikka Nutskuun on toki suhtauduttu mahdollisesti tiineenä astutuksesta alkaen, tämä kupla alkoi rikkoa ympäriltäni kuolemien mukanaan tuomaa kuplaa. Sillä mikäli Nutsku on todella nyt tiine, matkaa se 2,5-viikon kuluttua mammalomalle Sotatanssin frettilään. 

Nutsku on aina ollut loistava roolimalli kaikille lapsilleen

Vaikka pentujutut ovatkin pääosin Sariannan vastuulla, eikä minun periaatteessa tarvitsisi viedä sinne muuta kuin emo itse, toki sitä jo miettii mielessään pakkauslistaa. Pitäähän sitä toki valita tuttu viltti tai pari mukaan mammailuboksiin, ja vähän lempiherkkuja, tuttua ruokaa... Unohtamatta sitä samaa kantoboksia, joka Nutskulla oli mukana viime reissullaan. Minä höösään jo täysillä, ja Jussi muistuttelee vieressä, että nyt on vähän turhan aikaista innostua vielä liikoja. Mutta kun tämä päivä on muuten mennyt siivotessa kanikamoja varastoon leikkimökkiin, mammailukassin sisällön suunnittelu on hyvin tervetullutta vastapainoa sille. 

Toimitus saattaa sisältää myös saukkoa

Nyt saa siis peukuttaa täysillä, että poikasia on tulossa ja kaikki menisi hyvin synnytyksessä ja poikasten kanssa, jos niin on.

Lisää vaikeita päätöksiä

Olen odottanut kovasti, että pääsisin välillä päivittelemään blogiin positiivisempia uutisia. Eniten odotin että pääsisin kertomaan tänne, että Innan totuttaminen muuhun laumaan etenee. Valitettavasti ensimmäiset yhdistämisyritykset ovat kuitenkin johtaneet välittömään tappeluun, jossa on lentänyt niin veri, ulosteet kuin puffikin, vaikka yhdistämisyritykset on tehty ulkona puolueettomalla alueella. Tiedän että Inna on ollut meillä vasta vajaa kaksi viikkoa, ja että tässä vaiheessa on aivan liian aikaista tehdä lopullisia johtopäätöksiä siitä, olisiko Innan saaminen laumaan ylipäätään mahdollista. Aikuisten frettien kanssa kyseessä kun voi olla helposti kuukausienkin projekti. Valitettavasti jouduin kuitenkin toteamaan, että viime öisen jälkeen omat voimani ovat täysin lopussa. Että viime aikojen tapahtumat ovat tehneet sen, että oma pakkini on toistaiseksi täysin tyhjä.

Mauno & Inna

Tämä päivä on taas mennyt silmät turvoksissa itkemisestä migreenin kanssa, ja mahassa on tuntunut olevan painava kivi joka tekee hengittämisen ja nielemisen vaikeaksi. Saan kyllä hoidettua eläimet, ja pystyn toimimaan näennäisen rationaalisesti pesten pyykkiä, laittaen tiskejä ja siivoten. Mutta tiedän ettei minusta ole nyt suunnittelemaan miten edetä totutuksen kanssa, tai jaksamista seurata minkäänlaista ylimääräistä vääntöä. Minun oli siis tehtävä se päätös, että en kykene saamaan Innaa meidän laumaan nyt. Että tarvitsen nyt kaiken energiani siihen, että koitan taas kasata itseni ja saada arjen pyörimään koko ajan pienentyneen lauman kanssa. 

Suuri saalistaja

Vielä ei ole tiedossa tarkkaa päivää koska Inna lähtee, eikä asialla ole mikään hengenhätä. Perushoito ei tosiaan ole iso ongelma. Inna on myös todella mukava tyttö, ja toisenlaisessa tilanteessa en edes harkitsisi luovuttamista vielä. Nyt en kuitenkaan pysty panostamaan asiaan niin, että onnistumisella olisi mahdollisuuksia.

maanantai 9. elokuuta 2021

Liikaa kuolemaa

Sunnuntai alkoi lupaavasti. Jussin äiti poikkesi Jussin veljen kanssa. Otettiin pari peliä ja grillailtiin. Sen jälkeen lähdettiin hakemaan Luigille uutta terraariota, ja samalla reissulla katsomaan kaverin eläinlaumaa mukaanlukien Taigan ja Pihkan veljet ja sokeriorava- ja rottavauvat. Jokainen joka on vieraillut meillä viime kuukausien aikana tietää kuinka minua on vaivannut Luigin pieneksi jäänyt terraario, miksi olinkin ihan fiiliksissäni kun ensiviikolla saadaan se vihdoin isompaan. Jäätiin vähän suustamme kiinni ja reissu venähti, niin että kotiin tullessa oli jo pimeää. Juuri ennen kotipihaan kääntymistä nähtiin kun naapuripihasta juoksi kettu, ja olin taas ihan fiiliksissä, kun emme ole vielä ikinä nähneet kettua näin lähellä kotipihaa. 


Se toinen tunne iski vasta paria hetkeä myöhemmin. Se että meidän pihan vierestä tuli juuri kettu, ja koska olimme lähteneet valoisan aikaan, kanit olivat saaneet jäädä vielä laidunhäkkiin. Jussi ehti ensimmäisenä häkille tarkistamaan, onko kettu käynyt säikyttelemässä kaneja. Se mikä oli vastassa oli kuitenkin vielä pahempaa. Kettu oli onnistunut pääsemään laidunhäkin katosta läpi sisään aitaukseen, tappamaan kaikki neljä ja syömään ja repimään tyypit osittain. Sen jälkeen se oli vielä onnistunut pääsemään jotenkin ulos romutetun katon kautta jättäen jälkeensä lohduttoman näyn. Jos se oli ihan helvetin kova paikka, kun piti laittaa Sofian omistajalle viestiä, että mummuskan takapää oli alkanut pettää, ja sille olisi hyvä varata eutanasia, sydän tuntui vieläkin raskaammalta kun piti laittaa hoitokanien omistajalle viestiä, että kettu onnistui tappamaan paitsi molemmat omat kanit, joista toinen oli sijoituksessa, myös molemmat hoitokanit. 

Kaneille oli ehditty tilata jo talvitarha, ja sen perustuksien kaivamisen oli määrä alkaa tänään. Taigan uudet valjaat olivat juuri tulleet postissa, eikä niitä oltu ehditty edes sovittaa päälle. Kaneille oli juuri viikko sitten saatu kuntoon niin rokotukset kuin tunnistemerkinnätkin. Kaiken piti olla hyvin ja ihan alussa. Nyt meillä on autontallin yliset täynnä heinää ja kerppuja, ja paketillinen nippapulloja vasta tulossa postissa. Ja sydän niin romuna, että uusia kaneja ei edes harkita tähän saumaan.

Levätkää rauhassa Taiga, Pihka, Oiva ja Söpö. 

perjantai 6. elokuuta 2021

Myöhästyneet onnittelut Ruttu 9-vuotta!

Haluan heti alkuun selittää, että muistin kyllä, että meillä on kahdella kissalla synttärit elokuussa, mutta olisin voinut vaikka vannoa, että päivät olivat 8.8. ja 18.8. Sen voin kyllä tunnustaa, etten muistanut ihan varmaksi, kummin päin rouvien synttärit olivat, joten ajattelin luntata sen tänään, että onnittelut menevät sunnuntaina varmasti oikein. Siinä samalla minulle paljastui se järkyttävä tosiseikka, että olen päässäni sotkenut Rutun syntymäpäivän ja Kansainvälisen kissapäivän (tai poiminut jostain randomisti tuon 8.8.), ja Rutun oikea synttäri olikin jo keskiviikkona eli 4.8.! Ehkä keskiviikon iltakonsertti ei ollutkaan se klassinen "iltapala on melko varmasti myöhässä ja aamupalasta on yli 5 minuuttia, kissa nääntyy!", vaan kenties se koitti koko illan kysellä, missä on hänen synttäriyllärinsä. 

Näin järkyttävää laiminlyöntiä on melko mahdotonta hyvittää, etenkin kun tämän vuoden synttärirahasto on kannettu lahjakkaasti eläinlääkärille, eikä ketään muutakaan ole tämän myötä hirveästi lahjottu - ellei sitten katsota hammashuoltoa etukäteiseksi synttärilahjaksi, mutta jotenkin arvelen, etteivät tyypit osaa ihan arvostaa niitä sillä tavalla - etenkin kun eläinlääkäri eväsi Rutulta sen aamupalan silloin kun sillä oli hampilääkäri. Nappulapelitkin ovat toistaiseksi pannassa, kunnes saadaan kämppiksen pissavaiva hoidettua kuntoon. Viiden kissan kanssa kun en ala siihen keskusteluun, miksi neljä saisi pelata ja viides ei. 

Mutta ottaen huomioon Rutun rakkauden ruokaan, eiköhän me voida synttärien kunniaksi avata ylimääräinen Almo Nature pikkupurkki tai pari välipalaksi päivällä, ja kattaa kaikille oikein herkullinen tonnikala tai kanakeitto runsaalla vedellä. Ei kerrota että siinä samalla koitetaan sitten höpläyttää vieraillekin vähän ekstranesteitä.

Ensivuodelle pitää koittaa keksiä sitten jotain raflaavampaa, vaikka näin keväästä kesään meillä juhlitaankin synttäreitä melko tiuhaan. Tämä vuosi on kuitenkin muistuttanut taas turhan kipeästi, ettei yksiäkään synttäreitä voi pitää itsestään selvinä.  

Hyvää syntymäpäivää Ruttu 9 vuotta!

torstai 5. elokuuta 2021

Uusia pissaongelmia

Frettimäärän pienennyttyä frettisotkuja on tullut siivottavaksi vähemmän. Parin viime viikon aikana meillä on kuitenkin alkanut ilmestyä kissanpissaa sille kuulumattomiin paikkoihin. Alkuun epäilimme tästä Ruttua, sillä Rutulla on joskus paha tapa tehdä omat pissat frettisotkujen päälle. Viime viikon lopulla sain kuitenkin Mintun kiinni itseteossa pissaamassa keittiön syvennykseen. Mintulla ei ole ollut taipumusta huteihin, joten sitä lähdettiin heti miettimään mikä voisi olla pissailun takana. Minttu on meidän kissoista ehdottomasti herkin, joten yksi mahdollisuus on tämä kesähärdelli hoitoeläimineen, kesävieraineen ja joukkiksineen ylipäätään. Toinen vaihtoehto on että edellisestä johtuen Maunon aktivointi valjastelun ynnä muun sellaisen muodossa on jäänyt vähemmälle, jolloin se alkaa herkemmin härkkiä Minttua saadakseen huomiota. Kolmantena mietimme toki myös sairauden mahdollisuutta. 

Viimeiset hoitoeläimet ulkona asuvia kaneja lukuunottamatta palasivat kotiinsa maanantaina. Sen lisäksi lisäsimme ensiapuna yläkertaan yhden vessalaatikon, ja lisää suojaisia nukkupesiä Mintulle. Maunon kanssa palautettiin ohjelmaan päivittäiset valjaslenkit. Mietimme turhan kauan sitä, olisiko kestopissa-alustasta keittiön ongelmakohdassa enemmän haittaa vai hyötyä ongelman ratkaisussa, jonka seurauksena yhden vahingon jälkeen jokin sauma onnistui imaisemaan pissaa kunnolla parketin alle, mikä johti muutamien lautojen reunojen tummentumiseen. Vaurio voi korjautua jonkin verran, kun lattia ehtii kunnolla kuivua, mutta todennäköisesti jälki on kuitenkin sen verran pysyvä, että yläkerran lattiaremontti nousi prioriteettilistalla taas pari pykälää ylemmäs. Jo näätien takia meillä on ollut joka tapauksessa haaveissa vaihtaa koko yläkertaan parketin tilalle vinyylilankku. 

Kun saimme ongelman paikannettua, pääsi etsimään ratkaisuja.

Tänään oli sitten eläinlääkäritutkimuksen vuoro. En oikein tiennyt, toivoinko että syyksi paljastuisi ennemmin jokin sairaus vai stressi (eli kumpaa olisi mahdollisesti helpompi lähteä hoitamaan), mutta tämän päiväinen varmisti ettei kyse ole ainakaan puhtaasti mistään stressireaktiosta. Mintun virtsa oli voimakkaasti saakkantunutta, ja sakka oli aiheuttanut ei-bakteeriperäisen tulehdustilan. Eläinlääkäri määräsikin heti tulehduskipulääkkeen ensihätään, ja suositteli Mintun siirtämistä pysyvästi urinary-ruualle. Lisäksi Minttu pitäisi saada juomaan enemmän. Koska meillä kissat saavat jo nyt nappuloita ainoastaan säännöllisen epäsäännöllisesti namipeleissä, nesteen määrää ruokavaliossa olisi hankala lisätä vaihtamalla kuivaruoka märkäruokaan ja lihaan. Niinpä nestemäärää on helpoin lisätä lisäämällä sitä itseään eli vettä märkäruuan ja lihojen joukkoon. Lisäsimme myös yhden isomman vesikupin muista poikkeavaan sijaintiin takan päälle, sillä Minttu on aiemmassa kodissaan tykännyt juoda enemmän korkealla olevasta kupista. Kupeista yksi oli jo ennestään virtauskuppi, eli tähän mennessäkin tarjolla on ollut seisovan veden lisäksi myös virtaavaa vettä. Sen takia en usko, että hanan jättäminen auki välttämättä innostaisi Minttua juomaan enemmän.

Nyt on sitten haettu eläinkaupasta myös Urinary-märkäruokaa ja täysravintolihapullia, joihin on helppo sekoittaa vettä joukkoon, josko näiden avulla saataisiin ongelmaa korjaantumaan. Eläinlääkäriin on varattu kontrolliaika ensiviikon torstaille. Nyt sitten toivotaan, että näistä löytyisi ratkaisu, ja mikäli tuntuu ettei vaiva vielä korjaannu, lähdetään seuraavaksi koittamaan Feliway-haihduttimia ja kissanhiekan vaihtoa osaan laatikoihin siihen, mitä meillä oli aiemmin käytössä. Nykyinen hiekkakin on hyvin samantyylinen edellisen kanssa (molemmat paakkuntuvia mikrohiekkoja), joten en usko hiekan olevan ongelma, mutta joskus hyvinkin pienet asiat voivat olla joillekin kissoille hyvin suuria. Pääasia olisi nyt löytää millä tavoilla saadaan Mintun elämä takaisin tasapainoon täällä meidän kanssamme, että ongelma poistuu. 

maanantai 2. elokuuta 2021

R.i.p. Sofia ja Itsy

Lauantaina meillä oli Turun frettien joukkorokotus, ja vaikka itse sanonkin, tänä vuonna homma pelasi paremmin kuin koskaan. Kaikki yli 30 frettiä saatiin rokotettua alle kahteen tuntiin ja isommilta jonoilta vältyttiin. Frettien ohella rokotuksen saivat myös meidän kanit Taiga ja Pihka, jotka myös sirutettiin, pari kissaa ja yksi koira. Tämän tahdin ylläpito teki kyllä sen, että olin itse koko ajan kiinni toimenpidehuoneessa Marjon kanssa hoitaen kirjauksia ja tarvittaessa kiinnipitäjänä, joten sosiaalinen aspekti jäi itsellä joukkiksessa aika kapeaksi. Jussi hoisi sitten enemmän sitä puolta availlen ovea ja esitellen matelijabunkkeria siitä kiinnostuneille. 

Levätkää rauhassa Itsy 18.5.2015-31.7.2021 ja Sofia 12.4.2013-31.7.2021 <3

Joukkiksen lopuksi tuli sitten se hetki mitä olin pelännyt, eli mummojen lopetus. Etenkin Itsyn kohdalla olin moneen kertaan halunnut perua ja siirtää koko jutun, mutta kun se hetki lopulta tuli, tiesin että päätös oli täysin oikea. Mummojen lähtö kävi niin rauhallisesti kuin se suinkin on näin avustettuna mahdollista. Kumpikin mummoista sai rauhoitteen olohuoneessa herkkuja syöden, ja vasta mummojen nukahdettua syliin siirryttiin makuuhuoneeseen pystytetylle kotiklinikalle, jossa Marjon oli helpompi annostella loput lääkkeet ja varmistaa että sydän pysähtyi. Olin ottanut etukäteen yhteyttä samaan pieneläintuhkaamoon, jossa Mihail ja Huisku tuhkattiin, ja kysellyt pystyvätkö he noutamaan mummut Turusta. Turussa heillä oli kuitenkin vain kaksi yhteistyöeläinlääkäriä, joiden kanssa heillä on noutosopimukset, joten sovin toimittavani mummut tänään aamulla entiselle työssäoppimispaikalleni, josta heidän matka jatkuu tuhkaamoon. 

Kotiklinikka vuosimallia 2021

Itkettyäni asiaa jo monta päivää ennakkoon, olin täysin varma, että hajoan täysin kun itse hetki tulee. Sen takia jätimmekin sen viimeiseksi, että minun ei tarvitsisi yrittää enää kasata itseäni sen jälkeen asiakaspalvelumoodiin. Omaksi yllätykseni päällimmäinen tunne lopetuksen jälkeen ei ollutkaan suru vaan helpotus. Ikäänkuin kaikki kyyneleet olisi tullut vuodatettua jo ennalta, niin että niiden paikalle mahtui haikea onnentunne siitä, että nyt mummuilla oli helpompi olla. Etenkin Soffen kohdalla takapään heikkeneminen oli ollut niin nopeaa, ja Itsynkin kohdalla oireet olivat tulleet päivä päivältä enemmän näkyviin, että viime viikolla suruun oli sekoittunut myös paljon huolta mummojen voinnista. Tiedän kyllä, että ne kyyneletkin tulevat sieltä vielä moneen kertaan, niinkuin nytkin tätä kirjoittaessa, mutta siinä hetkessä helpotus meni sen kaiken yli.

Parin viime päivän aikana kodin frettimäärässä on tapahtunut toinenkin muutos. Eilen Lilly ja Mysti palasivat omistajalleen, ja äsken omaan kotiinsa käytiin hakemassa hoitonäädistä vielä Lexi ja Suffeli. Sen myötä ensimmäistä kertaa huhtikuun puolen välin jälkeen meillä ei ole kotona yhtään hoitofrettiä. Omiakin frettejä meillä on viimeaikaisten poismenojen jälkeen vähemmän kuin vuosiin, vaikka saimmekin Innan joukon jatkoksi. Jotenkaan en silti usko, että tupa hiljenee vielä tyystin, sillä loppuviikosta voisi ehkä uskaltua alkaa esittelemään Innaa lähemmin muille junnuille. Elämä jatkuu kaikesta huolimatta, vaikka olo onkin nyt monella tapaa haikea.

Frettihuone on nyt jaettua kahtia, jotta voimme vaihdella puolia Innan ja muiden kesken hajujen sekoittumiseksi.