maanantai 2. elokuuta 2021

R.i.p. Sofia ja Itsy

Lauantaina meillä oli Turun frettien joukkorokotus, ja vaikka itse sanonkin, tänä vuonna homma pelasi paremmin kuin koskaan. Kaikki yli 30 frettiä saatiin rokotettua alle kahteen tuntiin ja isommilta jonoilta vältyttiin. Frettien ohella rokotuksen saivat myös meidän kanit Taiga ja Pihka, jotka myös sirutettiin, pari kissaa ja yksi koira. Tämän tahdin ylläpito teki kyllä sen, että olin itse koko ajan kiinni toimenpidehuoneessa Marjon kanssa hoitaen kirjauksia ja tarvittaessa kiinnipitäjänä, joten sosiaalinen aspekti jäi itsellä joukkiksessa aika kapeaksi. Jussi hoisi sitten enemmän sitä puolta availlen ovea ja esitellen matelijabunkkeria siitä kiinnostuneille. 

Levätkää rauhassa Itsy 18.5.2015-31.7.2021 ja Sofia 12.4.2013-31.7.2021 <3

Joukkiksen lopuksi tuli sitten se hetki mitä olin pelännyt, eli mummojen lopetus. Etenkin Itsyn kohdalla olin moneen kertaan halunnut perua ja siirtää koko jutun, mutta kun se hetki lopulta tuli, tiesin että päätös oli täysin oikea. Mummojen lähtö kävi niin rauhallisesti kuin se suinkin on näin avustettuna mahdollista. Kumpikin mummoista sai rauhoitteen olohuoneessa herkkuja syöden, ja vasta mummojen nukahdettua syliin siirryttiin makuuhuoneeseen pystytetylle kotiklinikalle, jossa Marjon oli helpompi annostella loput lääkkeet ja varmistaa että sydän pysähtyi. Olin ottanut etukäteen yhteyttä samaan pieneläintuhkaamoon, jossa Mihail ja Huisku tuhkattiin, ja kysellyt pystyvätkö he noutamaan mummut Turusta. Turussa heillä oli kuitenkin vain kaksi yhteistyöeläinlääkäriä, joiden kanssa heillä on noutosopimukset, joten sovin toimittavani mummut tänään aamulla entiselle työssäoppimispaikalleni, josta heidän matka jatkuu tuhkaamoon. 

Kotiklinikka vuosimallia 2021

Itkettyäni asiaa jo monta päivää ennakkoon, olin täysin varma, että hajoan täysin kun itse hetki tulee. Sen takia jätimmekin sen viimeiseksi, että minun ei tarvitsisi yrittää enää kasata itseäni sen jälkeen asiakaspalvelumoodiin. Omaksi yllätykseni päällimmäinen tunne lopetuksen jälkeen ei ollutkaan suru vaan helpotus. Ikäänkuin kaikki kyyneleet olisi tullut vuodatettua jo ennalta, niin että niiden paikalle mahtui haikea onnentunne siitä, että nyt mummuilla oli helpompi olla. Etenkin Soffen kohdalla takapään heikkeneminen oli ollut niin nopeaa, ja Itsynkin kohdalla oireet olivat tulleet päivä päivältä enemmän näkyviin, että viime viikolla suruun oli sekoittunut myös paljon huolta mummojen voinnista. Tiedän kyllä, että ne kyyneletkin tulevat sieltä vielä moneen kertaan, niinkuin nytkin tätä kirjoittaessa, mutta siinä hetkessä helpotus meni sen kaiken yli.

Parin viime päivän aikana kodin frettimäärässä on tapahtunut toinenkin muutos. Eilen Lilly ja Mysti palasivat omistajalleen, ja äsken omaan kotiinsa käytiin hakemassa hoitonäädistä vielä Lexi ja Suffeli. Sen myötä ensimmäistä kertaa huhtikuun puolen välin jälkeen meillä ei ole kotona yhtään hoitofrettiä. Omiakin frettejä meillä on viimeaikaisten poismenojen jälkeen vähemmän kuin vuosiin, vaikka saimmekin Innan joukon jatkoksi. Jotenkaan en silti usko, että tupa hiljenee vielä tyystin, sillä loppuviikosta voisi ehkä uskaltua alkaa esittelemään Innaa lähemmin muille junnuille. Elämä jatkuu kaikesta huolimatta, vaikka olo onkin nyt monella tapaa haikea.

Frettihuone on nyt jaettua kahtia, jotta voimme vaihdella puolia Innan ja muiden kesken hajujen sekoittumiseksi.


4 kommenttia:

  1. Täällä toivotaan täysillä, että Innan sopeutuminen muiden joukkoon sujuu hyvin.
    Halit koko porukalle ♥ mummuilla on nyt hyvä olla.

    VastaaPoista