keskiviikko 18. elokuuta 2021

Paljon onnea Minttu 11 vuotta!

Viime kuukausina on tullut mietittyä useampaan otteeseen millaista hulluutta on ottaa kerralla kolme noin kymmenvuotiasta kissaa. Vaikka kaikki kolme kodinvaihtajaa ovat hyvästä kodista, hyvin pidettyjä ja erittäin sosiaalisia tyyppejä, niin kymmenvuotiailla vain alkaa olla niin paljon kilometrejä mittarissa, että siinä vaiheessa lähes kaikilla kissoilla alkaa olla jotain kremppaa hampaissa, nivelissä, niissä molemmissa tai jossain muussa. Toki kymmenvuotiailla muutokset ovat usein vielä siinä vaiheessa, että ne ovat useimmiten hoidettavissa.


Minttu ei ole tästä poikkeus. Sinä aikana kun Minttu on ollut meillä sen kanssa on ehditty käydä jo kahdesti hammaslääkärissä, ja koska Mintulla on todettu hammassyöpymä, hammaslääkärireissuja tulee olemaan vastakin. Sen lisäksi Mintun lisäksi on käyty eläinlääkärillä jo kahdesti pissaongelmien takia, joista toinen käynti oli kontrollikäynti. Mintun kanssa eläinlääkäriin on ehditty kantaa jo sellainen summa, että sillä olisi saanut lähes minkä tahansa rotukissanpennun, joka olisi eläinlääkärin tarkistama ja jolla olisi koko elämä vielä edessä.

Siinä olisi kuitenkin yksi iso mutta. Mikään rotukissan pentu ei olisi kuitenkaan Minttu. Tuo joskus aavistuksen hitaasti lämpiävä kujerteleva mestarileipuri, joka rakastaa olla huomion keskipisteenä niin kauan kuin se tapahtuu neidin omilla ehdoilla. Minttu rakastaa olla seuroissa sarjoja katsoessa, ja siitä mikään ei voita sitä, kun Jussi vetää torkkupeiton mahalleen niin että Minttu saa leipoa itselleen siihen paikkaa niin antaumuksella kuin se tahtoo. Minttu tulee myös useimmiten sänkyyn nukkumaan, ja vastaa kujerruksella kun sille juttelee. 


Ja koska Minttu oli kolmikosta se, jolla kesti kauiten lämmetä uudelle paikalle ja uusille ihmisille, ei sen kiintymystä ole missään vaiheessa osannut pitää itsestään selvänä. Jussistakin paistaa aimo annos isällistä ylpeyttä, kun suhde on syventynyt sille tasolle, että se kestää kaikki hoitotoimenpiteet eläinlääkärireissuista lääkityksiin, ja vaikka Minttu ei edelleenkään arvosta kiinnipitoa, se luottaa tarpeeksi että antaa silti nätisti tehdä sen mitä on tehtävä. 

Vaikka Mintun kanssa on jo ehditty jännittää ja huolestua, vielä enemmän on ehditty nauttia tuon neidin loputtomasta rakkauden ja hellyyden kaipuusta. En voi siis väittää katuvani että tunne voitti taas järjen. Ja toivon että tämä tulee olemaan vasta ensimmäinen monista yhteisistä vuosista. 

Paljon onnea Minttu 11 vuotta!

2 kommenttia: