keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Frettien kotityöt

Kotityöt ovat yleisesti ottaen huonosti dokumentoitua arjen historiaa, ja niinpä meilläkään ei ole tästä aihepiiristä juurikaan kuvia. Se ei silti poista sitä, että meillä fretit rakastavat tehdä osansa kotitöistä, vaikka niistä ei makseta edes viikkorahaa. Tässäkin on kyllä neitikohtaisia preferenssejä, mitkä ovat niitä parhaita kotitöitä.

Assistentit valmiina auttamaan!
Esteri, Justiina ja Huisku ovat omineet tiskikoneen täytön ja tyhjennyksen pitkälti omaksi hommakseen. Heti kun tiskikone aukeaa, ilmaantuu yleensä ensimmäiset apurit tutkimaan projektia ja kartoittamaan koneen sisältöä. Etenkin mummuskojen on vaikea hyväksyä, miksi minun pitäisi saada poistaa ainakin veitset sieltä ensin. Mitellan into tiskikoneen tyhjennykseen laimeni siinä kohtaa, kun neiti sai muutamaan otteeseen palautetta siitä, ettei koneen kumitiivisteiden irroitus ja siirto kuulu näätien toimenkuvaan. Sen jälkeen Mitella siirtyi enempi pyykkihommiin. Jopa Mihail haluaa välillä osallistua etenkin tiskikoneen täyttöön varmistaen, että sinne menevät astiat ovat varmasti tyhjiä.

Pyykkihommista paras on pyykkien ripustaminen kuivumaan. Se on etenkin tehotrion eli Lystin. Mitellan ja Nutellan heiniä. Pyykkien ripustamisessa tärkeintä on painia puhtaiden pyykkien seassa, ja koittaa estää niiden nappaaminen pyykkikorista. Tytöt osaavat kuitenkin myös hyppiä sängyltä pyykinkuivaustelineelle tarkistamaan ripustetut pyykit, ja testata, onko pyyhkeet ripustettu niin hyvin, että niitä pitkin voi kiipeillä ylös ja alas telineeltä.

Ennen pyykkien ripustamista kuivumaan ne täytyy luonnollisesti pestä. Pyykinpesussa ahkerimmat apurit ovat samat kuin pyykkiä kuivumaan laittaessa. Pyykinpesuun kuuluu olennaisesti se, että kaikki koneeseen menevät vaatteet ja tekstiilit tulee tarkistaa läpi, esimerkiksi pujahtamalla lahkeeseen, ja aloittamalla sielä painileikki. Myös taskut on hyvä käydä läpi ennenkuin vaate katoaa koneeseen. Mikäli näitä työvaiheita koettaa nopeuttaa ja napata vaatteen assareilta kesken kaiken, seuraa välitön yleishepuli.

Luonnollisesti fretit osallistuvat myös siivoamiseen, etenkin silloin kun siivotaan lastalla. Tässä puuhassa Mitella on kaikkein omatoimisin, ja se on sitä mieltä, että kumista lastaa tarvittaisiin erityisesti sohvan alla, jonne se lähtee sitä aina tomerasti kiikuttamaan. Imuri ei aiheuta yhtä voimakkaita intohimoja. Imuroitaessa kun ei tule edes kivoja kasoja, joiden yli voisi sitten juosta, ja joiden päällä heittää painiksi. Frettien omia sotkuja siivotessa neidit auttaisivat erityisen mieluusti laittamalla talouspaperia silpuksi, eli paloiksi, ja kaivamalla puhtaita pissa-alustoja ulos pussista.

Joko vaihdetaan vedet?
Kaikki fretit rakastavat meillä myös herppien hoitamista. Herppihuoneessa on niin paljon näätämäistä hommaa turpeiden levittämisestä roskien läpikäyntiin, että on suoranainen vääryys, että herppihuonehommiin otetaan yleensä maksimissaan kaksi näätää kerrallaan. Etenkin silloin kun sammakoille tehtiin uutta taustaa polyuretaanivaahdosta, Lystillä olisi ollut kova tarve päästä muotoilemaan sitä vähän lisää.

Itsyn bravuuri taas on kerätä unohtuneita sukkia. Sen kanssa käydään kuitenkin yhä keskusteluja siitä, voisiko ne laittaa pyykkikoriin ammeen alle jemmaamisen sijaan. Itsy on sitä mieltä että ei. Eikä se amme ole toisaalta edes metrin päässä pyykkikorista, eli kyllä ne sen puolesta aika lähelle päätyvät, elleivät tipu matkalla lattiakaivoon. Mutta niinhän sitä sanotaan, että tekevälle sattuu.

Ja voi sitä riemua, kun vaihdetaan lakanat tai pedataan sänky! Se on juhlaa etenkin Mitellalle, Lystille ja Nutellalle. Mikä olisi sen mukavampaa, kun sinkoilla heiluvien liinavaatteiden seassa, pomppia niitä vasten ja aloittaa kunnon hepulipainit. Samalla varmistuu hyvin se, että peitot tulevat kunnolla ravistelluiksi, kun eihän niitä raaski heti levittää, kun toisilla on niin hauskaa.

Mitkä ovat muiden lemmikkien lempiarkiaskareita?

torstai 25. lokakuuta 2018

Koppihoitoa

Siinä missä Jyväskylän näyttely yhdisti laumaa, Siilinjärvi erotti. Justiina nautti vähän liikaakin Nutella vapaasta viikonlopusta jäätyään Esterille seuraneidiksi, eikä se erityisemmin ilahtunut, kun junnu tulikin sitten takaisin. Alkuviikko menikin sitten turhan äänekkäissä merkeissä, kun Justiina ja pentu kirosivat puolin ja toisin, ja Justiina hätyytti pentua pitkin asuntoa. Eilen minulla meni sitten hermot tuohon elämöintiin, ja päätin taas testata koppihoitoa. Eli sen aikaa kun lauma olisi normaalisti näätähuoneessa (eli yöt ja työpäivien ajan), saavat ne loppuviikon viettää playpenissä. Ja vielä suhteellisen minimalistisesti sisustetussa playpenissä, jossa on tasan yksi laakea peti, pari pissa-alustaa, pari vesikuppia ja ruokaa.

Neitien totutuskoppi
Toki tästäkin nostettiin alkuun pienimuotoinen mekkala, mutta aika pian neidit olivat vastatusten tosiasioiden kanssa: kaikki ovat tasan yhtä jumissa, eikä kukaan todellakaan anna kenenkään omia yksinään sitä ainoaa petiä. Niinpä pienten jupinoitten ja kiroilujen jälkeen ei mennyt kauaakaan, kun kaikki olivat kasassa nukkumassa. Eilen vielä niin, että Justiinan ja Nutellan välissä oli koko ajan pari muuta näätää, mutta tänään neidit ovat olleet useampaan otteeseen jo kylki kyljessäkin. Toki siitä on vielä matkaa siihen, että sama sopu säilyy sitten kun on taas kunnolla tilaa väistää ja jokaiselle vaikka parikin omaa petiä, mutta ainakin saadaan ehkä taas vähän rakennettua luottoa siihen, ettei se toinen ole niin hirveän kauhean kamala.

Joku oli päättänyt aamulla roudata pissa-alustat lisäpehmikkeeksi petiin.
Samalla on sitten päässyt testaamaan playpenin Lystin pitävyyttä kattomaton kanssa. Ilman kattoa Lysti kun tulee sieltä yli jo sekunneissa. Mutta ainakin näin ensimmäisen yön jälkeen aitauksesta löytyi vielä aamullakin seitsemän näätää seitsemästä, ja mitä todennäköisemmin niin, että ne ovat myös olleet sielä koko yön. Kattomatto kun oli paikoillaan vielä aamullakin. Harkitsen silti vielä, pitäisikö kattomaton käytön lisäksi myös muovittaa yhden penin yläreuna, mikäli näätiä pitää joskus jättää siihen yöpymään muualla kuin kotona. Niin että Lystin ei olisi yhtä helppo saada ylimmästä pinnasta tukea hypätessä.

Kyllä ne taas ainakin näin hetkellisesti melki näyttää laumalta
Vaikka itsellä onkin taas lievä paska mutsi -fiilis tästä vapaudenriistokampanjasta, tytöt tuntuvat ottavan tämän varsin rennosti alkuharmistuksen jälkeen. Tänäänkin päivällä Huisku, Nutella ja Lysti kiipesivät sohvan kautta itse takaisin aitaukseen syömään ja päikkäreille päivävillien jälkeen. Mikä on kyllä sikäli lohdullista, sillä aitauksen ei ole ikinä ollut tarkoituskaan olla rangaistus, vaan turvallinen reissuasumus silloin, kun liikutaan paikoissa joita ei ole mahdollista frettiturvallistaa kokonaan. Silti olen hieman ihmeissäni siitä, että se kelpaa osalle porukkaa kotonakin, silloinkin kun valittavana olisi aika monta muutakin paikkaa missä nukkua.

maanantai 22. lokakuuta 2018

Finnish Ferret Festival -frettinäyttely

On aina hyvä ensin ilmoittaa näädät näyttelyyn ja maksaa ilmot ennenkuin katsoo miten näyttelypaikalle pääsee. Sitten ei ala turhaan säikkyä matka-aikoja tai vaihtojen määrää. Viime viikonloppuna junassa menikin leppoisasti noin 11h 30min, tai oikeammin kuudessa eri junassa, kun vaihtoja oli mennen tullen kaksi. Mutta nekin menivät onneksi helpommin kuin olin pelännyt, kun piti tavaran määrän niin kohtuullisena kuin tuollaisella koko viikonlopun lemmikillisellä reissulla on mahdollista. Eikä shoppaille kuin ihan vähän... Yhden jättipedin ja jotain pienempiä juttuja.

Taas mennään
Juna numero yksi lähti Turusta perjantaina 15.05, joten Jussi nappasi minut töistä kahden aikaan näätien kera ja tiputti Hesburgerin kautta asemalle. Tällä kertaa mukana oli viisi nuorinta neitiä, eli Nutella, Lysti, Huisku, Mitella ja Itsy. Jussi ehtikin hetken innostua, että pääsisi viikonlopun helpolla, kun hänelle jäi vain mummut, mutta Justiina piti hänet lopulta varsin hyvin tassun alla koko viikonlopun, kun hänen leikkikaverit oli pöllitty reissuun. Esteristä kun saa kyllä hyvin uniseuraa, mutta se ei enää pukittele päivittäin pitkin kämppää. Junamatka sujui varsin leppoisasti somea selaten ja äänikirjaa kuunnellen, sekä seuraten kun eri retkueet päivittelivät liikkeele lähtöjään facebookiin. Ensimmäinen vaihto osui itsellä Tampereella juuri siihen hetkeen, kun Jasmine ja Miranda starttasivat sieltä autolla kohti Siilinjärveä. Hetken aikaa sitä harmitteli, kun ei ollut tullut edes mieleen kysellä kimppakyytimahdollisuutta Tamperelaisilta, mutta katsottua tarkemmin kuvaa totesin kyllä äkkiä, että se kyyti oli kyllä jo varsin tehokkaasti täynnä. Onneksi Tampereella piti kuitenkin seikkailla vain pieni pätkä tunnelissa, ja seuraava vaihto Pieksämäellä tapahtui saman laiturin sisällä. Siilinjärven asemalle saavuttaessa Sini oli minua vastassa, ja loppumatka Siilinjärven asemalta näyttelypaikalle taittui hänen kyydissään.

Näyttelypaikalle saavuttua sitä moikkasi pikaisesti jo saapuneet, ja alkoi sitten laittaa näätien aitausta kasaan. Tässä kohtaa kello kun oli jo päälle yhdeksän, ja fretit olivat olleet boksissaan yli kahdeksan tuntia. Eli laumalla oli aika kova tarve etenkin vessaan, sillä ne eivät tee tarpeitaan mielellään boksiin ellei ole pakko. Meilläkin kun on käytössä lauman kokoon nähden suhteellisen pieni boksi, sillä isompaa olisi hankalampi liikutella junan käytävillä, tai saada mahtumaan mihinkään silloin jos ei onnistu saamaan ison koiran paikkaa, mikä oli tällä kertaa varattu ennen minua onneksi vain yhdessä junassa kuudesta. Kun näädille oli saatu vessa pystyyn ja saatu niille vedet, eväät ja kunnon pedit aitaukseen, oli paremmin aikaa hakeutua aiemmin saapuneiden seuraan.

Näätien näyttelylukaali
Ensimmäinen ilta meni aika rauhallisesti. Porukkaa valui paikalle vielä minunkin jälkeeni, majoittauduttiin, juteltiin ja osa viimeisteli paikkaa seuraavaa päivää varten sitä mukaa kun ihmisten mukana saapui viimeiset palkinnot ja arpajaisvoitot. Näyttelypaikalla oli ihanasti paikan puolesta valmiina sängyt, tyynyt ja peitot, joten kotoa oli tarvinnut napata vain makuupussi, eikä ollut tarvinnut raahata ilmapatjaa junassa. Oma sänky tuli napattua samasta huoneessa kuin toissavuonnakin, kun näyttely järjestettiin Kirsussa edellisen kerran. Aamupalan valmistelun ilmoitettiin alkavan seitsemältä, joten asetin herätyksen kahdeksan pintaan, vaikka heräsinkin sitten lopulta vähän sitä ennen.

Seuraavana aamuna aamupalan jälkeen alkoi taas normaalit näyttelykuviot: ihmisiä tuli lisää, näätiä kirjattiin sisään. Itse putsasi tyttöjen aitauksen, joka oli yön aikana ehditty sotkea jo aika hyvin. Arvostelun ilmoitettiin alkavan luokista yksi ja seitsemän, eli Mitella oli arvosteluvuorossa ensimmäisenä Nellillä. Aitausnaapureiksi saimme Tiian ja Hämäläisen Tanjan. Niinpä minulla oli kunnon aitiopaikka kurkkia välillä Tanjan Rapulaista, ja tällä kertaa nappasin sen syliinkin. Siinä kohtaa kyllä huomasi, että itsellä on vain tyttöjä, kun poika tuntui niin tajuttoman muhkealta tapaukselta. Vaikka meillä käykin välillä myös hoitopoikia, niin kyllä noiden urosten kanssa yhä tulee välillä sellainen olo, että miten niitä edes pitää kiinni, kun kädet eivät mahdu samalla tavalla ympäri kuin tytöillä. Rapunenkin kun on aika miehen mitoissa oleva komistus.

Tytöt saivat tälläkertaa Paras lauma -palkinnokseen ison Hello Kitty -pedin

Tiialta saimme tytöille kotiinviemisiksi pari viiriäistä ja pikku ämpärillisen viiriäisen munia, jonka lisäksi olin ennakkotilannut Riikalta näyttelyyn astetta isomman frettipedin. Sellaisen johon mahtuu koko lauma - tai omistajan pää ja pari-kolme neitiä, mitä tuli testattua ottaessa päikkäreitä näätäaitauksessa. Yksi näyttelyluksuksista kun on ehdottomasti se, että näyttelyssä nuo porukan vilkkaimmatkin malttavat monesti rauhoittua kaikkuun torkkumaan, ja silloin voi välillä pitää pidemmän kaavan hellittelyhetkiä Lystin ja Nutellan kanssakin. Ihan kaiken kattavaa se kyseisten neitien näyttelyrauhoittuminen ei kuitenkaan ole, minkä Nutella osoitti vätämällä kunnon näyttelyharmitukset jouduttuaan tuomaripöydälle. Se ei olisi yhtään malttanut rauhoittua katsottavaksi, ja kun Maisa sen tyhmästi jumitti, se koitti harmituksissaan napata tuomaria kädestä. Ja kun Maisa ei antanut, neiti päätti sitten olla esittelemättä hampaitaan ollenkaan. Miinuksia siis ropisi niin käsitteltävyydestä kuin hampaista, kun niitä ei saanut katsoa. Joten pikkuneidin kanssa päästään treenaamaan kunnolla käsittelyä eri tilanteissa ennen Capital! -näyttelyä, joka on meillä se seuraava.

Palkintopöytää ja Mitella arvostelussa
Olin jo perjantain puolella ihaillut palkintopöytää, mutta samalla todennut, että meillä ei olisi kyllä mitään mahdollisuuksia monia sillä olevista jutuista kotiin kuskata. Lysti päättikin sitten tuomarien avustuksella ratkaista asian niin, että kotiin ei tarvinnut lähteä tyhjin käsin, mutta luokka kakkosen hieno pinkki-hopea riippumatto mahtui kätevästi reppuun. Mitella kävi ainoana meidän laumasta recalleissa, mutta parhaan kuviollisen tittelin nappasi kuitenkin Pabi. Tällä kertaa itsekin olin ollut ollut ehdolla palkinnon saajaksi, kun palkintojen jaon yhteydessä jaettiin myös frettiliiton tunnustuspalkinto, mutta tällä kertaa sen nappasi Eveliina Kautto, mistä olen iloinen hänen puolestaan.

Tämä tämänkertainen Finnish Ferret Festival oli liiton 10-vuotisjuhlanäyttely, jonka myötä päivän mittaan oli ollut tarjolla niin kakkua, mehua/kahvia kuin frettien ensiapulentoa. Juhlallisuudet kuitenkin jatkuivat vielä illalla, kun esiin kaivettiin vielä karkit, sipsit ja laitettiin palju tulille. Näistä etenkin paljun myönnän olleen itselleni mieleen, ja sielä tulikin käytyä pariinkin otteeseen käyden välillä sisällä juttelemassa niiden kanssa, joita paljuilu ei niin innostanut. Puolen yön kieppeillä osa porukkaa jatkoi vielä baarin suuntaan, mutta itse jäin vielä nauttimaan paljusta ja saunasta, kunnes peti kutsui puoli kahden maissa.

Näyttelypaikan aitausmerta
Liiton synttärikakku
Sunnuntaiaamun aloitin kasaamalla kaikki tavarani yhteen paikkaan ja pakkaamalla reppuni ja makuupussini. Sitten oli hyvä alkaa aamupalalla kysellä, kenen kyydissä mahtuisi asemalle asti. Petran luvattua kyydin oli sitten hyvin aikaa laittaa näätien aitaus kasaan ja nostella salissa olevia tuoleja paikoilleen. Asemalle päästyä alkoi sitten sama junaruljanssi takaisin päin. Ainoana erona boksissa oli vieläkin hiljaisempaa kuin tulomatkalla, ja syykin selvisi, kun yksi junahenkilökuntaan kuuluva kysyi, saisiko neitejä vähän katsoa: boksista nostettaessa Nutella oli täysin syvässä unessa, eikä herännyt ottaessani sitä boksista ulos, eikä muidenkaan päät juuri nousseet. Deadsleeppaava pentu saikin sitten aika ihastuneen vastaanoton, kun monen on vaikea uskoa, että mikään eläin voi oikeasti nukkua noin sikeästi, ja vielä tuollaisessa ympäristössä. Mutta pitihän sitä nyt kerätä energiaa kunnon kotiinpaluuhepuleihin...

Mamman palkintonäätä <3 Neiti hävisi luokkansa vain siskolleen, joka oli myös paras seniori ja BOS

Reissu veti kyllä aika väsyksi, mutta oli ehdottomasti sen arvoinen. Silti on ehkä ihan kiva, että seuraavaan näyttelyyn  pääsee taas autolla, ja matkaakin on vain pari tuntia suuntaansa. Etenkin kun sinne meidän laumaa lähtee edustamaan pitkän tauon jälkeen myös Esteri.  

Kiitos näyttelystä ja seurasta taas kaikille asianosaisille!

Kotona sai sitten taas tilaa viipottaa ja viiriäisiä sunnuntaipäivälliseksi.

tiistai 16. lokakuuta 2018

Hammaslääkärissä

Tänään otettiin taas suunnaksi Johanna Raulion klinikka Vantaalla. Olin ottanut töistä puoli päivää vapaata niin että pääsin itsekin kerrankin mukaan eläinlääkärille. Laumalle oli saatu aika kahdeksi, ja meiltä ajaa Pk-seudulle pari tuntia. Tällä kertaa meiltä lähti mukaan Itsy, Esteri, Mihail, Justiina ja Pätkis-lisko, ja Sariannalta Otto. Pätkistä lukuun ottamatta kaikilla oli hammasjuttuja, ja Justiinalla lisäksi implantti. Tämä oli taas sellainen reissu, jossa toivoi parasta ja pelkäsi pahinta. Parhaassa tapauksessa toivoi, ettei keltään löytyisi hammaskiveä ihmeempää, eikä keltään jouduttaisi poistamaan hampaita. Pahimmassa skenaariossa pelkäsi, että nyt kun suut päästään taas kunnolla tutkimaan, jollain on taas paha ientulehdus syvemmällä suussa tai kuolleita hampaita. Etenkin Mihailin kohdalla asiaa vähän jännäsi, sillä se oli nyt ensimmäistä kertaa mukana hammastarkistuksessa.

Miikkistä valmistellaan hampaiden puhdistusta varten

Näätien osalta reissu olikin tällä kertaa oikea lottovoitto. Esterillä ollutta ientulehdusta lukuunottamatta yhdeltäkään omista ei löytynyt muuta kuin hammaskiveä. Justiinalle onnistuttiin myös saamaan se implantti, vaikka sen tarve ilmenikin hyvin lyhyellä varoitusajalla. Mihailin ja Oton kohdalla sai kyllä hetken arpoa anestesian syvyyttä, kun niillä se ei kummasti näkynyt yhtä nopeaan kuin tytöillä. Tai pikemminkin ne eivät eivät lähtökohtaisesti olleet yhtä nopeita, jolloin lääkkeen vaikutus ei ole yhtä dramaattinen. Etenkin Justiinalla kun olisi puolestaan ollut polttava tarve tutkia uutta ympäristöä, kunnes jalat lähtivät menemään alta unen hiipiessä näädän kiinni.

Toki ihan täyttä priimaa noiden meidän hammaskroonikkojen hampaat eivät olleet, vaikka nyt selvittiinkin isommitta toimenpiteittä. Esterillä näkyi selvästi, että suusta on käytössä lähinnä toinen puoli: toinen puoli suusta oli lähes puhdas, ja toinen taas ihan täynnä hammaskiveä. Se siis vaatii jatkossakin säännöllistä puhdistusta, samoin kuin Itsyn suu. Silti Itsylläkään ei nyt näkynyt onneksi mitään merkkejä siitä, että jokin hampaita olisi lähiaikoina lähdössä, vaan hampaat ja ikenet vaikuttivat onneksi terveiltä. Justiinakin osalta suun tilanne oli parempi kuin viimeksi, mutta muutamien poskihampaiden juuri oli lähtenyt paljastumaan. Niiden kohdalla poisto ei ole kuitenkaan ajankohtainen välttämättä edes lähivuosina, mutta jos mummuska elää pitkän elämän voi olla, että ne joudutaan jossain välissä nappaamaan pois. Justiinan kohdallakin jatketaan siis hammastarkkeja, joskaan ei välttämättä ihan yhtä tiuhaan kuin Esterillä ja Itsyllä, ellei tarvetta ilmene.

Justiina heräilemässä operaation jälkeen. Maskista neiti sai lisähappea kunnes oli täysin herännyt.
Mihail oli nyt ensimmäistä kertaa mukana, ja sen suu oli onneksi hammaskiveä lukuunottamatta hyvässä kunnossa. Anestesiaa varten poika punnittiin taas, ja 6,8 kiloisena se ei ole ihan niin massiivinen kuin pelkäsin, mutta yhä selkeästi sairaalloisen ylipainoinen. Eli kotona pitää entisestään koettaa rajoittaa Miikkisten pääsyä tyttöjen ruuille, vaikka se tarkoittaakin samalla sitä, että joudumme rajoittamaan tyttöjen mahdollisuuksia koota ruokajemmoja ympäri asuntoa. Mutta nykyisellään pojan paino altistaa sitä turhan paljon erilaisille terveysongelmille.

Pätkiksen kohdalla uutiset olivat sekä hyviä että huonoja. Hyvää oli se, että Rauliolta ei tullut liskolle välitöntä lopetustuomiota, mitä olimme kumpikin pitäneet todennäköisimpinä vaihtoehtona. Huonoa oli se, että ongelman syyksi paljastui osteoporoosi, eli vaiva mikä olisi ollut todennäköisesti ehkäistävissä reilummalla kalkkiannostuksella. Nyt kuitenkin kalkkilisä ei ollut pysynyt nopeasti kasvavan nuoren liskon kasvutahdissa mukana, mikä oli jättänyt liskon turhan heikoksi. Jussilla on asiasta kunnon morkkis, mutta nyt Pätkiksellä alkaa kunnon kalkkikuuri ja seurataan, saadaanko sillä kehitys kääntymään taas oikeaan suuntaan. Onneksi pikkutyyppi on erittäin ahne, eli kalkkilisä menee helposti alas erilaisten hyönteisten mukana.

Itsy operoitavana

Näätien osalta reissu kustansi 524€ ja Pätkiksen 65€. Lisäksi klinikalta tarttui mukaan pussillinen lihansyöjien hätätukiruokintaan sopivaa ravintojauhetta ensiapulaatikkoon sijoitettavaksi. Edellinen kun päästiin onneksi lahjoittamaan villieläinhoitolalle, kun siinä alkoi päiväys lähestyä, eikä meillä ollut ollut tarvetta. Toivotaan että tälle pussille käy samoin.

Kaikkinensa olen reissuun erittäin tyytyväinen. Vihdoin alkaa tuntua siltä, että säännöllinen hammashuolto alkaa näkyä jossain, ja että nyt pahimmat ongelmat ovat tältä saralta toivottavasti hoidettu. Että nyt ollaan näiden tyyppien hampaiden osalta siinä pisteessä, että homma saadaan ehkä pelaamaan lähiajat pelkillä säännöllisillä putsauksilla. Ja tietenkin hammasterveyttä pyritään edistämään myös arjessa tarjoamalla näädille luista lihaa ja kokonaisia ruokaeläimiä, jotta hampaat saavat riittävästi töitä.   

Näätien turvavyöt

maanantai 15. lokakuuta 2018

Kiimaa pukkaa

Yleensä fretit aloittavat kiimansa kevätalvella, kun valon määrä lähtee lisääntymään. Lemmikkifreteillä käytetään hormoni-implantteja, joiden tehtävänä on pitää kiimat poissa ilman että eläimen hormonitoiminta katkeaa yhtä totaalisesti kuin jos eläin kastroitaisiin/steriloitaisiin. Naarailla kiiman katkaisu/ehkäisy on erityisen tärkeää, sillä katkaisematon kiima voi johtaa anemiaan ja siten eläimen menehtymiseen. Implantteja on saatavilla kahta vahvuutta, joista pienempi 4,7mg:n lantti vaikuttaa yleensä 1-3 vuotta, ja isompi 9,4mg lantti voi kestää jopa viisi vuotta tai yli (lanttien kesto vaihtelee kuitenkin hyvin voimakkaasti eri yksilöiden välillä, ja esimerkiksi tuon pienemmän osalta olen kuullut niin tapauksista joissa lantin vaikutus on kestänyt alle puoli vuotta, kuin sellaisista, joilla se on toiminut yli neljä vuotta).

Nuoriso päikkäreillä
Näin siis yleensä. Se on tullut kuitenkin havaittua jo aiemmin, että isossa sisällä elävässä laumassa kaikki eivät aina tunnu toimivan ihan sen mukaan mikä luonnollinen tahti olisi. Eipä sillä, etteikö luontokin tuntuisi olevan välillä sekaisin siinä, missä vuodenajassa mennään. Olin kuitenkin odottanut, että meillä saattaisi olla ensikeväänä edessä ehkä muutaman lantin uusinta, sillä Mitellan ja Itsyn lantituksista on nyt aikaa reilu kaksi vuotta. Samaten Justiinan ja Esterin lantituksista on kulunut jo tovi. Se pääsi kuitenkin yllättämään, että Justiina päätti aloittaa kiimansa nyt, kun moni lantitonkin pallimaakari on vetäytynyt talvimoodiin. Mutta kun hormonit lähtevät hyrräämään, niin se on menoa sitten. Justiinan vulva on lähtenyt turpoamaan, ja se on alkanut valuttaa kirkasta nestettä. Eli ei muuta kuin viestiä Rauliolle, että ei hänellä olisi sattumalta lantteja varastossa, josko sen saisi hoidettua samalla kuin hammaslääkärijutut huomenna.

Terraarioprojektin myötä kämppä täyttyi tänään oksilla

Onneksi Raulio kuittasi, että lantituksen pitäisi hoitua samalla. Niinpä sitä mielessään lisäsi taas uuden satasen laskun loppusummaan, mutta ei tätä silti voi pitää täysin yllättävänä menona. Kyllähän sitä tietää, että hormoni-implantin uusinta tulee kaikkien kanssa jossain välissä eteen. Olkootkin että lokakuun puoliväli ei ehkä ole se tyypillisin ajankohta. Kuitenkin jo heti seuraava ajatus oli, että josko kiiman katkaisu taas vähän rauhoittaisi neitiä. Että jos sen olisi helpompi sulattaa Nutellakin, sitten kun hormonimyrsky on taas hallinnassa. Toivossa on ainakin hyvä elää.

Ensikeväänä voi sitten olla edessä isompi tottumisen paikka. Nyt kun pelkän lemmikkilauman kanssa elellessä on ollut aina helppo varata lantitusaikaa siinä kohtaa, kun kiiman merkit alkavat näkyä, ja hoitaa homma pois päiväjärjestyksessä ennenkuin kiima saavuttaa huippunsa. Ensikeväänä ollaan sitten ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa lantilla katkaisun sijaan kiiman annetaan Nutskulla mennä huippuunsa, ja informoidaan Sariannaa sen etenemisestä niin että hän tietää sopia pikkuneidille treffejä sitten kun aika on otollinen. Josko se kiima katkeaisi sitten sillä luonnollisimmalla tavalla pentujen myötä. Sitten onkin uudet asiat jännättävänä, nyt kun lantituksista on alkanut tulla jo aika rutiinia.

perjantai 12. lokakuuta 2018

Arkieloa

Väsyputken keskellä en ole saanut raahattua itseäni juurikaan koneelle, mutta hengissä ollaan silti yhä. Eläimet enempi kuin omistaja, mutta eiköhän tämä taas tästä. Tämäkin viikko vähän hävisi jonnekin, ja harvinaista kyllä, jopa instagramissa oli lähes viikon musta-aukko. Mutta niinhän se on, että silloin kun väsyttää, on pakko priorisoida, ja luonnollisesti eläinten hoito ja niiden kanssa touhuilu menee somen päivittämisen edelle. Etenkin kun tiedän, että nämä uniongelmat ja muut väistyvät aina ajallaan, ja silloin on taas enemmän energiaa kaikkeen muuhun. Meillä on vain niin huippulauma kotona, että sitä kyllä mielellään löytäisi taas enemmän energiaa jakaa niiden toilailuja kaikki somet täyteen. Ehkä pitää joku päivä laittaa taas Päivä näätäeloa -postausta tulille, niin saisi mukaan enempi arkijuttujakin. Tai sitten halailen seuraavankin viikon vain Miikkistä sohvan nurkassa. Aika näyttää.

Tämä viikko on taas vietetty muunmuassa sisäpuutarhuroinnissa

Laumakemioissakin on otettu Color of Fall -näyttelyn jälkeen yksi iso harppaus eteenpäin: Lysti on hyväksynyt pennun. Eikä kyse ole vain siitä, että se sietäisi Nutellaa, vaan se on alkanut leikkiä ja nukkua Nutskun kanssa monta kertaa päivässä. On ollut suoranainen ilo seurata, kun nuo nuorimmaiset juoksevat putputtaen pitkin kämppää ja haastavat toisiaan leikkiin. Ne myös nykyään löytyvät usein samasta riipparista tai pyykkikorista nukkumasta. Olin niin toivonut Nutellasta leikkikaveria Lystille, joten on todella ihana, kun Lystikin nyt heräsi siihen, että pentu on oikeastaan kiva tyyppi. Etenkin kun molempien lempileikki tuntuu olevan kunnon perinteinen hammaspaini, jota Nutella ei jostain kumman syystä saa leikkiä ihmisten jalkojen kanssa. Ei vaikka se olisi pennusta kivoin leikki maailmassa. Onneksi frettikavereilla on paksumpi nahka, niin niillä on enemmän ymmärrystä kunnon leikkivääntöä kohtaan.

Nuorimmaiset <3
Justiina taas on yhä sitä mieltä, että pentu on perseestä ja sen voisi palauttaa britteihin. Neidin harmiksi Nutsku hate clubin -rivit ovat kuitenkin harvenneet, ja enää Mitella on joskus yllyttettävissä mukaan kun pentua jahdataan pitkin kämppää. Tosin Mitellakin jahtaa pentua enää vain lähinnä Justiinan kanssa, ja silloin kun mummuskan katse välttää, se jopa leikkii pennun kanssa yhdessä Lystin ja Huiskun kanssa. Justiinakin useimmiten tyytyy ajamaan pennun näätähuoneeseen kauhean huudon saattelemana, ja Nutella usein hipsii sen perässä heti takaisin olkkariin jatkamaan leikkejään. Pitäisi ehkä jossain kohtaa laittaa näädille taas pientä vierihoitoa playpenin muodossa, jos nuo kaksikin oppisivat paremmin sietämään toistensa läheisyyttä ja huomaisivat, ettei se toinen olekaan niin pelottava/uhkaava/rasittava.

Päivien pimetessä on herppihuoneessakin tehty taas pientä valosaneerausta. Kaikki herppihuoneen asukit kun eivät itsensä tai terransa kasvillisuuden puolesta tarvitse valaisinta, mutta mitä pimeämmiksi päivät käyvät, sitä enemmän itse kaipaa ympärilleen valoa. Ja onhan monien otusten tarkkailu paljon helpompaa silloin kun ainoa valonlähde ei ole huoneen katossa. Niinpä kaapeista on nyt kaivettu kaikkia sinne kertyneitä valosysteemejä ja viritelty niitä hyllyihin muunmuassa sammakoille. Samalla on viimeistelty uusimpien tulokkaiden asumuksia, Jussille kun tuli Hyvinkään matelijamessuilta neljä pientä liskoa, joista williamsin gekko sai oman yksiönsä ja mouning gekot kommuunin. Lisäksi messuilta tuli viisitoista tarantulan poikasta, joiden isä asui täällä ennenkuin hämislasten emo pisteli sen poskeensa. Nyt Jussi toivoo, että joku poikasista osoittautuisi naaraaksi. Myös pienemmän nuolimyrkyt saivat terraarioonsa uusia kasveja, ja niiden terraario alkaa olla viimein valmis.

Lisää valoa pimeneviin iltoihin.

Ja samalla kun on pyöritetty arkikuvioita, on valmisteltu ensiviikon poikkeuksia. Tiistaina kun pakataan neljä omaa näätää ja yksi Sariannan näätä ja lähdetään viettämään kunnon hammasteemapäivää Raulion vastaanotolle Vantaalle. Meillä Justiinan, Itsyn, Esterin ja Mihailin pitäisi kaikkien toivottavasti selvitä hammaskiven poistolla. Ikävä kyllä ajanvarauksen jälkeen lähtijälista kasvoi vielä yhdellä, kun silmäskinkki Pätkiksen selkään on ilmestynyt mutka, ja se lähtee mukaan kuvattavaksi, onko sille tehtävissä mitään. Eläinlääkärireissun lisäksi ensiviikolle on tiedossa myös lihasavottaa, kun Jussi lupasi lomansa kunniaksi hakea minulle Vauhti-Raksulta laatikollisen broilerin sydämiä ja viisi kiloa lohisuikaletta. Viikon vielä kruunaa Finnish Ferret Festival Siilinjärvellä. Onneksi en taas tajunnut tarkistaa kulkuyhteyksiä ennen näätien ilmoittamista, niin ei ehtinyt etukäteen säikkyä lähes kuuden tunnin junamatkaa kahdella vaihdolla per suunta. Onneksi tällä kertaa pitäisi pystyä pakata jo paljon kevyemmin kuin Jyväskylään. Toivon silti edelleen sitä ihmettä, että Sarianna saisi vaihdettua työvuoronsa, ja saisin matkalle myös seuraa. Muutakin kuin meidän viisi nuorinta karvasukkulaa, jotka ovat lähdössä mukaan kisaamaan.  

Lihasavotan lämmittelykierros: Koirien liharingistä tulleita broilerinfileitä, joista osa meni pakkaseen ja osa kuivuriin.

tiistai 2. lokakuuta 2018

Tee-se-itse kuivalihanamit lemmikille, osa2

Loppukeväästä tulinkin jo kirjoittaneeksi, kuinka meillä kuivattiin freteille lihanameja uunilla. Keväinen juttu löytyy täältä. Kesällä onnistuin kuitenkin löytämään vähän halvimpia sienikuivureita isomman elintarvikekuivurin hyvästä tarjouksesta Verkkokauppa.comista. Niinpä meille muutti Ströme Professional Food Dehydrator -hyötykasvikuivuri, josta laitteen nimisuomennuksesta huolimatta löytyy jo laitteen päältä ja mukana tulevasta ohjevihkosesta ohjeita myös lihan kuivatusta ajatellen. Tätä laitetta olen nyt ehtinyt testata muutamaan kertaan, ja kuivata sillä useamman kilon broilerinsydämiä, kivipiiroja ja lampaansydämiä.

Kuivurin täyttöä. Ennen kuivauksen alkua kuivuri siirrettiin ilmavampaan tilaan pois yläkaapin alta.
Uuniin verrattuna isoimmat erot olivat että kuivurissa kuivausprosessi oli mahdollista ajastaa ja lämpötilaa helpompi säätää. Perusuuniin verrattuna kuivurissa myös ilmankierto kuivauksen aikana on paremmin järjestetty, mikä mahdollistaa kuivauksen useassa eri tasossa (mikä onnistuisi todennäköisesti myös kiertoilmauunilla). Paremman ilmankierron ja hallitumman lämpötilasäädän myötä uskaltauduin kuivurilla kuivatessa jättämään lihat jonkin verran aiempaa isommiksi paloiksi, ja esimerkiksi sydämet vain puolitin, siinä missä uunikokeilussa laitoin ne neljään osaan. Tässä käyttämässäni laitteessa kuivaustasoja oli kymmenen, ja niihin mahtui yhteensä noin kolme kiloa lihoja kerralla.

Päädyin kuivurillakin kuivatessa olemaan kypsentämättä lihoja ennakkoon keittämällä. Eli ainoana esivalmisteluna pilkoin lihat pienemmiksi paloiksi. Broilerin sydämet tosiaan puolitin, samoin kuin kivipiirat. Lampaansydämistä leikkasin ehkä arviolta viisimilliä paksuja lastuja. Laitteen päällä lihan kuivatukseen suositeltiin lämpötilaksi 63-68 astetta, joten säädin lämpötilaksi 65 astetta ja asetin ajastimen alkuun kahdeksaan tuntiin. Ensimmäisessä kokeilussa halusin tarkkailla laitteen toimintaa paremmin, joten ajoitin kokeilun viikonloppuun, että pystyin tarkistamaan lihojen kuivumista ja laitteen kuumemista paremmin. Ajastimen myötä laitetta olisi kuitenkin yhtä mahdollista käyttää esimerkiksi yöllä tai työpäivän aikana.    

Lampaansydänlastujen leikkaamista
Puolitettuja kivipiiroja

Neljän tunnin kohdalla lihoissa näkyi jo selkeitä muutoksia, ja kahdeksassa tunnissa ne olivat jo melko kuivia. Tällä kertaa olin kuitenkin jättänyt palat aiempaa isommiksi, ja paksuimmilta kohdilta lihat olivat vielä kahdeksan tunnin jälkeen sen verran pehmämpiä kuin reunoilta, että lisäsin ajastimeen vielä kaksi tuntia. Kymmenen tunnin kuivatuksen jälkeen lihat olivat muuttuneet rapsakoiksi. Kuivatusohjeissa kehoitetaan valitsemaan mahdollisimman vähärasvaista lihaa, ja tässäkin kokeilussa huomasi hyvin, kuinka lihaa kuivatessa rasva nousi lihan pintaan tehden ne kuivinakin pinnalta hieman kosteiksi ja kiiltäviksi. Niinpä levitin lihat kuivaamisen jälkeen vielä joksikin aikaa kahden talouspaperin väliin ennen niiden pussittamista.

Broilerin sydämet neljän tunnin kuivauksen jälkeen
Kivipiirat neljän tunnin kuivauksen jälkeen
Lampaansydänlastut neljän tunnin kuivaamisen jälkeen.
Tälläkin kertaa testitiimi otti makupalat hyvin vastaan. Pienen alkuihmettelyn jälkeen jopa lampaansydänlastut tekivät kauppansa, vaikka lammasta eri muodoissa vähän vierastetaankin meillä. Tämä olikin hyvä, sillä olin Jyväskylän näyttelyreissulla vähän aliarvioinut, kuinka paljon pentu taas syökään, mutta kuivalihoja minulla on reilunkokoiset pussit mukana, että sai testautettua niitä vähän tuttujenkin näädillä.  

Yöllä napattu kuva valmiista nameista. Sydämiä ja kivipiiroja oli molempia noin kilo, lampaansydämiä noin 700g. 

Vähän paremmassa valossa otettu kuva lopputuloksesta, vasemmalta oikealle lampaansydän, kivipiira ja broilerinsydän.