perjantai 29. tammikuuta 2021

Välineurheilua

Mikäli kaipaat siistiä sisälemmikkiä, en voi edelleenkään suositella frettiä. Juuri tällähetkellä kissakin menee vähän varauksella. Tälläviikolla kun on harrastettu taas astetta perusteellisempaa jynssäystä. Myönnän, että olen itse osa ongelmaa: mikäli kaikki tahrat poistaisi heti, huhujen mukaan ne lähtevät usein selvästi helpommin. Nyt meillä sohvan kakkatahrat ehtivät vähän kuivahtaa - ja frettien ennen muuttoa pahasti pinttymään ehtinyt mökki odotella puoli vuotta, kun mietin dynamiitin, kokon ja puhdistusyrityksen välillä. 

Kakkakeissi oli lopulta vielä helppo: jollakin kissoista oli tullut astetta löysemmät kakkelit, ja koska kissa on luonnostaan frettiä siistimpi eläin, luonnollisesti kova ahdistus, kun tuo astetta löysempi kakka oli jäänyt kiinni perskarvoihin. Onneksi hädän hetkellä ratkaisukin oli ollut lähellä, sillä olohuoneen päältäkuljettavasta vessasta pääsee hyppäämään suoraan sohvan päälle. Siinä oli ilmeisesti tovi jos toinenkin hinkattu peppua antamuksella sohvaan ja sohvatyynyihin, ja se toimi: ongelma oli niin hyvin poissa, ettei meillä ole mitään varmuutta siitä, kuka kyseinen kakkapylly oli. Sen sijaan olimme Jussin kanssa hyvin kiitollisia siitä, että kodinhoitohuoneesta löytyi tekstiilipesuri, joka on hankittu joskus jonkun edellisessä asunnossa sattuneen frettimayhemin jäljiltä. Eli ei muuta kuin kone kasaan, vesi ja aineet säiliöön ja sohvaa hinkkaamaan. Jonkin aikaa se otti, mutta tahrat lähtivät, ja likavesisäiliö täyttyi kauniin ruskeasta vesivellistä. 

Teos: "Hädän hetkellä". Kissankakka kankaalle. Tekijä tuntematon.

Tästä rohkaistuneena kaivoin autotallista sinne haudatut möröt. Kuten osa varmasti muistaa, viime asunnossa frettien käytössä oli myös pari puista mökkiä. Näistä toinen oli käytössä frettien ruokailutasona, sillä oli kauhean kätevä, kun sen päälle sai kupin irti lattiasta Miikkiksen ulottumattomiin. Ennen kyseiseen käyttöön ottoa mökki oli maalattu uudelleen kiiltäväpintaisella maalilla puhdistamisen helpottamiseksi, jonka lisäksi sen päällä tuli käytettyä muovitablettia kupin alustana. Kun koppi tuli sen lisäksi pyyhittyä päivittäin ja pestyä välillä rasvanpoistolla, tilanne pysyi suhteellisen hallinnassa. Ennen muuttoa meillä oli kuitenkin aika härdelli pakkaamisten ja muiden kanssa, ja päivittäinen puhdistus vähän jäi. Sen myötä rasva, veri ja muut raakaruokintasotkut jämähtivät pintaan sillä antaumuksella, että en edes koittanut elvyttää mökkiä takaisin käyttökuntoon muuttorumban yhteydessä. Mökin peseminen siirtyi odottamaan sitä, kun Jussi saisi hankittua kaipaamansa painepesurin, sille hinkuttamalla ja hankuttamalla koppi ei tuntunut muuttuvan hullua hurskaammaksi. Uskoin kuitenkin, että painepesurilla koppi saataisiin vielä entiseen loistoonsa, sillä painepesurilla pystyy tekemään ihmeitä.

Ihmeistä ei ollut kuitenkaan tälläkertaa apua. Jouduin hyväksymään että tahrat olivat sitkeämmässä kuin maali. Siinä kohtaa kun tahrat alkoivat lopulta irrota, lähti myös maali. Sikäli tämä ei ole maailmanloppu, sillä olin muutenkin suunnitellut koppien uudelleen maalaamista, sillä pinkki kausi tyttöjen huoneessa meni tavallaan jo ohi muumitapettien jäädessä jälkeen. Olin kuitenkin kuvitellut, että perusteellisen pesun jälkeen pääsisin vähän oikomaan ja maalaamaan suoraan siistin maalipinnan päälle. Nyt on kuitenkin myönnettävä, että jos haluan tuon kopin vielä käyttöön, vaatii se ennen maalausta vielä perusteellisen hionnan. Siinä kun lähtisi varmasti ne loputkin sotkut. Mikäli saan sen aikaiseksi, koppiin tulee kyllä samanlaiset pestävät karva-alustat mitä kantabokseihin juuri tehtiin, eikä se tule lähellekään ruokakuppeja. 

Lähtötilanne mörkökopin kanssa
Tahrojen ohella lähti sitten vähän muutakin

Mutta mitä me tästä opimme: frettien kanssa siivoamisen on pakko olla jatkuvaa, sillä fretit myös sotkevat jatkuvasti. Frettien ruuat ja ulosteet voivat jättää hyvinkin nopeasti myös pysyviä tahroja pintoihin, ellei niitä ole pyyhkimässä jatkuvasti frettien jäljiltä.

keskiviikko 27. tammikuuta 2021

Uusi vessa: hyväksytty

Uuden kissanvessan käyttöönotosta on nyt kohta kaksi viikkoa, ja minusta tuntuu, että osasin kerrankin vastata kuluttajien toiveisiin. Uuden vessan käyttöönoton jälkeen kaksi jo aiemmin vähällä suosiolla ollutta lähivessaa on jäänyt kokonaan käyttämättömiksi, sillä uusi kissanvessa on selvästi parempi kuin aiemmat neljä kodinhoitohuoneessa ja kylpyhuoneessa ollutta vessaa yhteensä. Meillä oleva käyttäjäkunta edustaa selvästi varsin yhteneväistä kantaa siinä, mistä hyvän vessan tunnistaa: hyvä vessa on mahdollisimman tilava, ja sielä on mahdollisimman paljon ja paksulti paakkuuntuvaa mikrohiekkaa. 

Uusi vessa vanhalla matolla

Nyt kun kodinhoitohuoneen toisessa vessassa eikä kylpyhuoneen vessassa ole käyty ollenkaan, olen alkanut uskaliaasti miettiä joko toisen niistä poistamista kokonaan, tai molempien poistamista ja niiden korvaamista vielä yhdellä isommalla vessalaatikolla. Jälkimmäinen tosin tapahtuisi loogisimman siinä kohtaa, kun raaskin tilata Zooplussalta kaapin kissanvessalle, ja isoimman siihen sopivan laatikon olohuoneen sohvan viereen. Sitten sieltä vapautuisi yksi isompi päältä kuljettava esimerkiksi tuon kylppärissä olevan Modkatin tilalle. Modkat miellyttää minua edelleen eniten muotoilultaan ja väriltään, mutta mikäli kukaan kissoista ei sitä meillä halua käyttää, on se ehkä vähän outo pelkkänä sisustuselementtinä.   

Uuden maton uusi sijainti

Rutulla kävi ensimmäisenä päivänä uuden vessan kanssa yksi huti, ja pissaa valui vähän vessanedusmatollekin sen nostaessa peppua aukon kohdalla. Niinpä heitin uuden edusmaton pesuun, ja kaapista tilalle Ikean Toftbon, jota joku lukijoista oli viime postauksessakin kehunut. Totesin Toftbon toimivan kodinhoitohuoneessa sen verran hyvin (etenkin kun niissä olisi vahinkojen varalta hyvin pesuvaraakin), niin päätin jättää sen käyttöön kodinhoitohuoneeseen, ja kierrätin uuden alusmaton takkahuoneessa sijaitsevan laatikon alle. Sieltäkin kun lähdetään välillä niin vauhdilla, ettei rei'itetty katto pysäytä hiekoista kuin osan. Tämä jako tuntuu toimivan hyvin, vaikkei noita ohivuotoja olekaan tullut tuon yhden jälkeen.

Pentukausi tulee

On taas se aika vuodesta, kun frettien pentukausi alkaa tehdä tuloaan. Eläimet aloittelevat kiimojaan, ja moni odottelee koska pääsee miettimään ensimmäisiä astutuksia. Tai ainakin osa odottelee. On itseasiassa aika hämmentävää, kuinka vähän tästä nyt alkavasta pentukaudesta tiedän. Yleensä sitä pyörii pitkin vuotta näyttelyissä, messuilla ja muissa tapahtumissa, niin on todella hyvin perillä siitä, millaisia uusia jalostuseläimiä kenellekin on tullut, ja montako pentuetta kenelläkin on suunnitelmissa ja mistä yhdistelmistä - ja jossain määrin myös, mitkä pentueista ovat täysin varattuja, ja mihin voisi ehkä mahtua vielä jonoon. Nyt tiedän ehkä parista pentueesta. Varmasti niitä on muitakin, vaikka Sariannakin jo totesi, että tänä vuonna pentueita tulee ehkä selvästi vähemmän kuin normaalisti. Sikäli en ihmettele, sillä nyt rokotuksien takkuillessa ja uusien virusvarianttien levitessä pandemiatilanne on yhä epävakaa sen suhteen lähteekö se nyt hellittämään vai pahenemaan, kaikki eivät halua penturumbaa kotiinsa. Normaalisti kasvattajat kun ovat hyvin tarkkoja siitä, että haluavat tavata ainakin entuudestaan täysin vieraat pentukyselijät kasvokkain ennen pennun varaamista. Aika monena vuonna pentuja myös tulee ulkomailta ja lähtee ulkomaille, minkä onnistumista on nykyisissä oloissa hankala ennustaa.

Kuvissa poseeraavat meidän sijoitusnaaraan Mallun pennut viime kesältä <3

Omakin pentukuume loistaa harvinaista kyllä poissaolollaan, vaikka yleensä se on krooninen. Veikkaan että omalla kohdalla tässä vaikuttaa paljon nimenomaan se, että en tiedä mitä odottaa, sillä en ole nähnyt kasvattajien uusia jalostuseläimiä tai tiedä mistä yhdistelmistä pentuja on tulossa. Kun siihen yhdistää vielä sen, että en ole pian vuoteen nähnyt juuri muita frettejä kuin omani, kaikki kuumeilut keskittyvät niihin parhaimpiin, eli niihin mitkä ovat jo kotona. Tämä fiilis on aika kivan seesteinen, vaikka pelkään pahoin että se voi taas hieman rakoilla, sitten kun Facebook-alkaa täyttyä pentuvideoista, ja vielä pahemmin, jos pääsen katsomaan Sariannan pentuja. Pentujen äänet ja tuoksu ovat itsellä takuuvarma hoivavietin käyntiinpotkija. 


Tähän tulevaan pentukauteen on ollut myös todella vaikeaa ohjeistaa ketään. Yleensä sitä ohjaa freteistä haaveilevat näyttelyihin, messuille ja frettipäiville tutustumaan kasvattajiin ja harrastajiin, ja sieltä sitten kotivisiiteille katsomaan, millaisia nämä tyypit ovat kotiloissa. Sen ja kunnon tietotankkauksen jälkeen on sitten hyvä ottaa yhteyttä kasvattajiin, ja ehkä jo vähän vankempi näkemys siitä, voisivatko nämä näätäeläimiin kuuluvat haisevat varkaat olla se oma juttu (freteillä on ihan harvinaisen kuvaileva tieteellinen nimi). Nyt vain on tosiaan kohta vuosi edellisestä näyttelystä, kaikki messut on peruttu ja vuoden sisään ensimmäinen frettipäivä, mistä olen tietoinen, on vasta tälläviikolla. Moni ei myöskään ota tällä hetkellä ollenkaan kotiinsa tutustumaan. Meilläkin on käynyt nyt vuoden sisään vain kaksi tutustujaa, ja etenkin karanteenin jälkeen itsestä on tullut ehkä aiempaakin varovaisempi. Vaikka en ole pandemian suhteen hysteerinen, kyllä sitä väkisin vähän miettii, miten lauman hoidon saisi järjestymään, mikäli sairastuisi pahemmin, tai kuinka paljon sairastuminen lykkäisi valmistumista. 


Yleensä minulla on ollut tapana korostaa sitä, kuinka hyödyllisiä ne tutustumisvaiheessa kootut verkostot ovat sitten pennun kanssa. Ensimmäinen vuosi pennun kanssa voi olla hyvinkin haastava, kun tulee purukouluttaminen, sisäsiisteyskasvatus, murkkuikä, merkkailu, tapakasvatus, ruokinnan opettelu ja kaikki. Monia hetkiä jolloin vertaistuen rooli voi nosta arvoon arvaamattomaan. Että sen takia kannattaa selvitellä, onko lähialueilla muita pennun ostajia, joita treffailla, ja lähteä näyttelyihin tapaamaan muita harrastajia. Tänä vuonna monella saralla voi olla tiedossa vain etätukea netin välityksellä, mikä ei esimerkiksi väsytä pentua yhtään samalla tavalla kuin pentupainit. Etenkin ensimmäistä frettiään hankkivan kohdalla kasvattajan rooli korostuu siis varmasti tänä vuonna entisestään, kun se voi olla se ainoa liveharrastaja minkä pääsee näkemään. Toivottavasti kaikki kuitenkin selviävät näistä haasteista.


Ja koska tämä on ollut itselläni aika tyypillinen tammi-helmikuun postausaihe, kootaan tähän loppuun linkkilista aiemmista samaa aihetta käsittelevistä postauksista. Tänä vuonna blogin puolella kun voi olla kesällä aiempaa vähempää pentuspämmiä, sillä Sariannalla ei ole ainakaan alustavasti suunnitelmia Nutellan suhteen, ja Mallu jäi sektion myötä eläkkeelle kasvatushommista.

Vuoden 2020 pentukausipostaus

Vuoden 2018 vähän pennunhuuruisempi postaus

Vuoden 2017 mahdollisista haasteista muistuttava pentupostaus 

Vuoden 2016 värillä on väliä muistuttelua 

tiistai 26. tammikuuta 2021

Heipat navetalle

Edellinen työssäoppiminen päättyi perjantaina. Tänään se tuli laitettua paperihommia myöten pakettiin, kun tein työssäoppimisen etätehtävän loppuun, ja tulostin sen samaan kuoreen arviointilomakkeen ja opintopäiväkirjojen kanssa. Olo on hieman haikea, sillä viihdyin navetalla hyvin. Tiedän, että olen ihan liian iltavirkku, jotta pystyisin tekemään navettahommia työkseni pidemmän päälle (oltuani seitsemän vuotta varastolla en enää edes koita valehdella itselleni, että voisin tottua aikaisiin aamuihin), mutta tällä hetkellä olen täysin valmis harkitsemaan hakevani kesätöitä lomittajana, mikäli pieneläinpuoli pysyy koronan takia hiljaisena. 

Rouvia appeella


Etätehtävää tehdessä tuli samalla käytyä läpi kaikkia työssäoppimiseni aikana ottamia kuvia, sillä tein kuvaamalla myös paljon muistiinpanoja niin tilalla käytetyistä tuotteista kuin tarkkailuyksilöiksi valitsemistani vasikasta, hiehosta, umpilehmästä ja vastapoikineesta. Siinä samalla tuli kuvattua kyllä muitakin eläimiä, kuten muita lehmiä, kissoja ja luonnollisesti myös rottia ja hämähäkkejä, kun kerta niihinkin tuli törmättyä. Nyt kuvia katsellessa oli sitten mukava palata vielä hetkeksi kuluneisiin viikkoihin. Sain perjantaina vielä Emmiltä läksiäislahjaksi hänen itsevirkkaamansa lehmän, joka muutti asumaan meidän keittiöön. Se onkin huomattavasti fiksumpi tapaus tähän meidän kotiin, kuin ne sonnivasikat jotka vitsailin ottavani autotalliin kasvamaan. 

Vasut ihmettelemässä paparazzia


Yksi itselleni asettamista tavoitteista jäi kyllä harjoittelun aikana toteutumatta: en onnistunut saamaan koululle täydellistä kuva-arvoitusta sellaisesta lehmän käyttäytymisestä, mitä en muista bonganneeni mistään kirjasta. Eli kuvaa siitä, miltä lehmä näyttää kun se kerjää keksiä. Etenkin Niinukka, joka sai erinäisistä syistä lempinimen Keksimonsteri, kun veti päänkeikistelyt ja huultennuolemiset ihan omalle tasolleen kerjätessään herkkuja. 

Emmi hakemassa rouvia lypsylle. Mikäli robotti ei ollut viime lypsyllä löytänyt kaikkia nännejä, käytiin rouvia ohjastamassa robotille ja kiinnitettiin vetimet seuraavalla kerralla käsin.

Tämä viikko onkin sitten varattu itsellä kokonaan kouluhommiin, ja pieneläinkurssin etätehtävien ja työssäoppimistehtävän lisäksi tavoitteena olisi saada tällä viikolla kasaan Toiminta digitaalisessa ympäristössä 2 -opintopäiväkirja. Valitettavasti yhteen vielä roikkuvaan rästihommaan en pysty nyt pureutumaan, sillä ulkona yhä oleva useamman kymmenen sentin hanki muistuttaa turhan tehokkaasti, miksi se kasvio olisi pitänyt tehdä viime kesänä. 

Jauhosäiliön lähellä majaillut ristihämähäkki koiras

Hiehopihatossa oli vapaa heinä

Ensiviikolla alkaa seuraava pieneläimen työssäoppiminen. Sain myös eilen lyötyä lukkoon viimeisen tuotantoeläimen työssäoppimisen, eli nyt kaikki kolme viimeistä paikkaa ovat sovittuna. Kaksi seuraavaa työssäoppimista tulevat molemmat olemaan kuuden viikon, ja viimeinen toukokuussa oleva neliviikkoinen. Kesäkuun alussa minun olisikin tarkoitus valmistua, mikäli kaikki etenee edes suunnitelleen aikataulussa. 

Meille muuttanut vielä nimetön lehmä


Viime viikon askarteluja

Kai se on myönnettävä, että rakastan projekteja. Ei meillä muuten olisi koko ajan jokin työn alla jossain. Vaikka pidänkin itseäni välillä peruslaiskana ja hyvin mukavuudenhaluisena ihmisenä, some on niitä harvoja asioita joihin saatan uppoutua pidemmäksi aikaa vain tappamaan aikaa (ja sen parissa se onnistuu turhankin tehokkaasti). Vaikka meillä on kotona kaikenmaailman Netflixit, Disney plussat ja muut, en tainnut karanteenin aikanakaan ehtiä katsomaan yhtään elokuvaa. Nukkekotihommatkin ovat olleet hyllyllä muutaman vuoden, koska päivät vain häviävät jonnekin. Mutta nyt kun asiaa miettii, kyse on ennenkaikkea prioriteeteista: jos olen kotona ja minulla on aikaa (enkä ole ihan täysin zombiemoodissa), se menee eläinprojekteihin. Tämän kokoisen lauman kanssa löytyy aina jotain fiksattavaa, pestävää tai parannettavaa, tai jos ei heti keksikään, niin aina voi virikkeistää. Ja koska someajantapostakin varmaan 90 prosenttia menee eläinaiheisissa ryhmissä, eläinblogeissa ja muissa eläinhommissa, sohvakoomailutkin päättyvät yleensä siihen, että sieltä tuli jokin idea. 

Aino hyväksyi uuden tähystyspaikan

Tammikuussa on tullut tehtyä oikein urakalla monia muutosta asti tai jopa pidempään roikkuneita eläinjuttuja. Selvästi esimerkiksi kissahyllyn ja muiden paikkojen piti ensin kypsyä aikansa päässä. Yksi viimeisimpiä paikkansa löytäneitä oli kissojen raapimalauta, joka oli viime asunnossa Jussin työhuoneen ovessa. Sillä oli siinä hyvin vahva funktio: kissoja ärsytti välillä suuresti, jos Jussi meni työhuoneeseen ilman niitä, ja ne alkoivat repiä oven pieltä ja sen viereistä tapettia ja oven vieressä ollutta frettien pissa-alustaa. Raapimalaudan tultua ne keskittyivät repimään sitä. Täällä ei ole yhtä ärsyttäviä ovia, koska Jussin työtilakin on nykyään avoin ja vapaa kissojen kulkea. Niinpä lauta makasi pitkään vierashuoneen sängyn alla. Sitten meillä tehtiin jotain, mitä meillä tapahtuu äärimmäisen harvoin, eli käynnistettiin imuri, ja osa kissoista pakeni tapansa mukaan kodinhoitohuoneeseen. Olen jo aiemminkin miettinyt, että kodinhoitohuoneessa on jo sellaisenaan meidän tarpeeseen aivan tarpeeksi kaappeja, joten kaappien päällä on hukkatilaa, jota meillä ei ole tarvetta hyödyntää esimerkiksi säilytyslaatikoilla. Tähän asti sielä on maannut silityslauta, joka on sinänsä varsin turha, koska meillä silitetään ehkä 1-2 kertaa vuodessa, ja vaikka en erityisemmin pidä kodinhoitohuoneen kiinteän silitysraudan sijainnista ja mallista, se yksinään välttää meidän tarpeisiin paremmin kuin hyvin, koska en näe mitään järkeä omistaa enempää silityslautoja kuin on silityskertoja vuodessa. Niinpä laudasta tehtiin myynti-ilmoitus ja se siirrettiin varastoon, ja yhden kodinhoitohuoneen kaapin päätyyn kiinnitettiin raapimalauta helpottamaan kissojen siirtymistä kaappien päälle. Samalla sinne nostettiin yksi Ainon suosimista pedeistä. Tämä tuntuu tällähetkellä olevan muutenkin meidän kodin vallitsevin sisustustrendi: vähemmän roinaa pinnoilla, ja enemmän kulkureittejä kissoille.   

Vaatehuoneen läpikäynnissä löytynyt Ikea-mobile löysi paikkansa kiipeilypuusta

Toinen viime viikon projekteista oli roikkunut vieläkin pidempään, eli kantoboksien karva-alustat. Olen jo useamman vuoden miettinyt, että haluan kaikkiin meillä oleviin kantobokseihin liukumattomat vet-bedding alustat, jotta tyypeillä on tukevampi alusta matkustettaessa. Meidän käyttökokoelmaan kuuluu kuitenkin tällähetkellä kahdeksan eri kokoista boksia, joten ajatus siitä, että pitäisi lähteä mittailemaan ja laskemaan menekkiä tukahdutti projektin aina alkuunsa. Asia muutenkin muistui mieleen etenkin messuilla, missä karva-alustaa oli hyvin myynnissä, mutta sielä minulla ei ollut mitään keinoa laskea menekkiä. Lopulta asiassa tapahtui pari viikkoa sitten mullistava läpimurto: päätin ettei homman välttämättä tarvitse tulla valmiiksi kerralla. Tilasin netistä randomilla valmispalan karva-alustaa, ja päätin tehdä siitä niin monta pohjallista kuin mahdollista - ja tilata tarvittaessa lisää, jos se loppuisi kesken. Periaatteessa hyvin simppeli idea, mutta näemmä senkin kypsyttely vaati useammin vuoden. Siinä taisi kyllä päästä pieni naurahdus, kun tuo pala riitti lopulta kaikkiin meillä käytössä oleviin bokseihin, sekä siskoni tulevalle kissanpennulle lupaamaani boksiin, ja sitä jäi yli vain noin kymmenen senttimetriä leveä suikale. Aika hyvin tilattu randomisti. Tässä projektissa minulla riitti aputassuja vaikka kuinka, mikä välillä hidasti työntekoa, kun piti leikkausvaiheessa ohjata assistentteja hieman kauemmas saksista. Selvisimme kuitenkin urakasta vain yhdellä haavoittuneella: itsellä hiertyi siinä leikatessa rystyset auki ilman että edes huomasin asiaa, kun työ vei taas vähän mukanaan. Samalla urakkaa tehdessäni tajusin taas turhankin elävästi, miksi meillä on joka paikka täysi eläinkamaa: en ollut ehtinyt edes puoliväliin urakassa, kun aloin miettiä, pitäisikö sittenkin tilata vielä toinenkin pala. että saisin kaikkiin bokseihin kaksoiskappaleet pesuvaraksi. Ottaen huomioon, että olemme kuitenkin selvinneet näin monta vuotta kokonaan ilman, ja meillä on ihan äärimmäisen harvoin koko lauma yhtä aikaa mukana, koitan ehkä kuitenkin toistaiseksi vastustaa kiusausta. 

Rotudiivoilla meinasi tulla vähän työnjohdollisia erimielisyyksiä

Nutella auttoi mittaamisessa

Aino valvoo ensimmäisen kappaleen asunnusta

Testijoukot saapuvat

Testitiimi hyväksyi uuden boksin alusmateriaalin

Eilinen askartelu onkin jo nähty blogissa eikä se muutenkaan mene kategoriaan viime viikkoiset. Mutta keksin vihdoin käyttöä myös niille edellisille kestopissa-alusta koekappaleille, joista en tykännyt pissa-alusta käytössä yhtään niin paljon kuin nykyisistä, ja jotka sitten jäivätkin jouten kaapin pohjalle. Materiaali vaikutti siltä, että se kestää hyvin leikkaamista, joten kavensin niitä hieman ja leikkasin niihin kulkuaukot. Niin niistä tuli lähes täydelliset frettihuoneessa olevan häkin tasoille. Sinnekin kun tulee välillä huteja ja ruokajemmoja, joten nyt sen sijaan että joutuisi jynssäämään kuivahteneita pissoja tai ruuankrämmäleitä tasoilta, voi vain heittää alustan koneeseen. Näitäkin nyt tosin on nyt vain se yksi per taso ilman pesuvaraa, mutta ehkä koekäytetään nämä kunnolla tässä käytössä ennenkuin panostetaan useampaan. Jos panostetaan, sillä rehellisyyden nimissä ne saa kyllä tarvittaessa pestyä parissa tunnissa ja kuivaksi varmaan samassa ajassa, kun laittaa ne pyyhetelineelle tai saunaan, eli yksillä kappaleille häkki joutuisi joskus pärjäämään ilman tasosuojia jopa viitisen tuntia - ja tähän asti on selvitty kokonaan ilman. Ehkä sitä pitää alkaa vakavissaan opetella sellaista ajatusmallia, ettei edes eläinjutuissa ihan kaikesta tarvitse olla olemassa pesuvaraa ja varakappaletta. 

Eilinen kuva uusiksi. Tässä näkyy nuo vihreät modatut alustat.

maanantai 25. tammikuuta 2021

Frettihuoneen siivous

Frettihuonetta tulee toki siivoiltua jonkin verran päivittäin: vaihdettua pissa-alustat, pestyä vesikuppi, siivottua ehkä pahimpia ruokaroiskeita ja sotkuja, sekä etenkin kesäaikaan ratsattua jemmoja. Ruokakupit tulee myös kerättyä pesuun päivittäin. Kuitenkin noin kerran kuussa on vuorossa suursiivous, jolloin huoneesta kerätään pesuun ihan kaikki tekstiilit, kiipeilypuut imuroidaan, häkki pestään, lattiat imuroidaan ja pestään. Osa virikkeistä viedään pesun kautta varastoon ja sieltä tuodaan jotain muuta tilalle tuomaan vaihtelua. Joskus suursiivouksen innostuu tekemään useammin, kuten parin viikon välein. Joskus väli saattaa venähtää 5-6 viikkoonkin. Tähän toki vaikuttaa paljon myös se, kuinka aikaansaavia neidit ovat olleet oman huoneensa sisustamisen suhteen. Kesällä myös kaikki alkaa haista selvästi nopeampaan kuin talviaikaan ja houkutella kärpäsiä, miksi etenkin jemmojen ja roiskeiden kanssa saa olla normaalia tarkempi.

Suursiivouksen yhteydessä kaikki siirretään pois paikoiltaan ja raaputetaan irti myös kaikki hutikakat ja muut huomaamatta jääneet sattumat

Siivouksen yhteydessä on myös hyvä tuulettaa, sillä pelkällä hyttysverkolla varustettu ikkuna ei ole auki kuin valvonnan alla

Tänään oli taas ohjelmassa koulua etänä, ja luentoa kuunnellessa minulla on ollut tapana valita luennon oheen jokin kotiprojekti, jota voi touhuta siinä samalla. Tänään projektiksi valikoitus frettihuoneen siivous. Etenkin joissain ruoka ja pissatahroissa riittää jynssättävää, niin luennon ohessa ei ole kiire karata mihinkään niitä hinkkaamasta. Huoneen imuroinnin ajoitin lounastaukoon, ettei se blokannut luennon kuulemista. Frettihuoneen yhteydessä oleva vaatehuone tuli siivottua jo lauantaina, ja käytyä samalla läpi, mitä kaikkea tavaraa sinne on kertynyt. 

Tälläkertaa varastosta palautettiin pallomeri

Äiti ja tytär heti tutkimassa

Pyykkikone tulee laulamaan todennäköisesti koko loppupäivän

Vanhemmat ei-niin hyvin käytössä toimineet kestopissa-alustat tuli leikeltyä tasosuojiksi häkkiin. Tyttöjen häkki toimii huoneessa aina auki olevana riipparitelineenä.

Nyt huone on taas hetken aikaa hieman raikkaampi. Tälläkertaa iso mattokin päätyi pesujonoon.

lauantai 23. tammikuuta 2021

Kestopissa-alusta kuulumisia

Uusien kestopissa-alustojen kotiutumisesta on nyt noin 4,5kk. Välissä mentiin joululoma kertokäyttöalustoilla, kun en kaivannut jouluun ylimääräistä pyykkirumbaa, mutta siitä huolimatta alustoille on ehtinyt kertyä jo melkoisen monta pesu- ja käyttökertaa. Jotain asiasta kertonee jo se, ettei meille ole ostettu kestopissa-alustojen saapumisen jälkeen yhtään uutta kertakäyttöalustaa, vaikka esimerkiksi kuluseurannan viimeisenä vuonna 2018 meillä kului vuoden aikana 622,35€ kertakäyttöisiin pissa-alustoihin. Eli tässä ajassa säästö on ollut jo parin sadan luokkaa, tai oikeastaan ylikin, kun miettii että 2018 meillä oli vielä yksi lauma, joten nykyään alustoja menisi enemmän, kun vessapaikat on järjestettävä kolmelle porukalle erikseen. 

Tämänpäiväinen pyykki kuivumassa

Kestopissa-alustojen pesuun on tullut käytettyä koko ajan 90 asteen ohjelmaa joitain yksittäisiä 60 asteessa suoritettuja pesuja lukuunottamatta. Pestessä meillä on ollut käytössä vaihteleva nestemäinen pyykinpesuaine ja välillä huuhteluaineena etikka. Yhdessä vaiheessa kokeiltiin käytettyjen alustojen liottamista etikkavedessä pesua odotellessa (pesu tapahtuu yleensä 2-3 kertaa viikossa), mutta siitä luovuttiin, kun en saanut aikaiseksi hankkia kyllin tiivistä astiaa, joka olisi pitänyt etikan hajun aisoissa. Hieman yllättäen alustoihin ei ole pinttynyt uusia kakkatahroja, ja ensimmäisissä pesuissa jälkensä jättäneet sisäelinkakkatahratkin ovat aikalailla hävinneet jatkuvissa pesuissa. Alustojen saumat ovat kestäneet jatkuvat pesut hyvin, ja alustat ovat säilyttäneet hyvin muotonsa. Myöskään alustojen imukyvyssä ei ole tapahtunut muutoksia ainakaan heikompaan suuntaan. Kaikenkaikkiaan voin siis sanoa, että alustat ovat edelleen yhtä hyvässä kunnossa kuin ensimmäisten pesujen jälkeen. 

Ainoa isompi ärsytys kestopissa-alustojen käytössä on ollut se, että vaikka niistä kuinka koittaa ravistaa isoimmat kakat aina pois ennen koneeseen laittoa, niihin jää aina sellaisia kakkoja, joita ei ole helppo irroittaa, kuten juuri sisäelin- ja kananmunakakat, jotka irtoavat sitten koneessa. Muutaman kerran nämä irronneet kakat ovat sitten onnistuneet tukkimaan nukkasihdin, ja sitten koneesta saa tyhjentää paskavettä. Pyykkikone on asianmukaisesti kosteissa tiloissa, joten tämä ei ole maailmanloppu, mutta ei tietenkään myöskään mukavinta hommaa. Onneksi tätä ei kuitenkaan tapahdu kovin usein. 

Meidän kuivausrumpu on edelleen poissa pelistä, joten kestopissa-alustat tulee yhä kuivattua kodinhoitohuoneen seinätelineessä, mikä onkin toiminut niille hyvin. Siihen mahtuu loistavasti se 4-8 alustaa, mikä on se määrä, joka meillä noita yleensä kerralla pyörii.  

Vaikka tykkään että kiireessä ja lomailessa on välillä mahdollisuus lipsua vanhaan, ja käyttää kertakäyttöisiä, en usko että meillä enää kauhean helposti siirryttäisiin käyttämään kokonaan kertakäyttöisiä pissa-alustoja. Kestopissa-alustojen kanssa jätemäärä on oikeasti niin paljon pienempi jo alussa mainitus taloudellisen säästön lisäksi. 

perjantai 22. tammikuuta 2021

Omat haasteet ja vahvuudet tämänhetkisessä eläintenpidossa

Minulla tuli sattumalta vastaan oma blogipostaukseni lähes kolmen vuoden takaa, ja sen luettuani totesin, että voisi olla aika toistaa se. Eli kirjata ylös sekä asioita, joissa koen tällähetkellä onnistuvani hyvin eläintenomistajani ja mitkä asiat meillä mielestäni tällä hetkellä toimivat lauman kanssa - ja toisaalta listata myös niitä asioita, mitkä koen haastaviksi ja missä meillä olisi kehitettävää. 

Itsy <3

Aloitetaan vahvuuksista:

+ Viime postauksen luettuani en voi olla aloittamatta siitä, että Miikkis on normaalipainoinen ja ruvista on päästy. Tämä on asia jonka kanssa tapeltiin vuosia, ja joka lopulta toteutui vasta nyt nykyisessä asunnossa, kun sain lopulta aikaiseksi tehdä sen, mikä arvelutti minua todella pitkään: rajattua Miikkiksen erilleen muista eläimistä etenkin sen ollessa yksin kotona. 

Voin myöntää, että ajatus rajatusta aitauksesta pojalle, joka on elänyt meillä vapaana koko ikänsä, tuntui pitkään pahalta ja mahdottomalta toteuttaa. Tiedostin, että vuorovaikutus frettien kanssa paitsi mahdollisti ruokien varastelun, ja edisti siten pojan ylipainoa, myös altisti pojan frettien liian raisuille leikkiinkutsuille. Lopullisesti päätös kuitenkin syntyi, kun Miikkis alkoi vanhentumisen myötä stressata selvästi enemmän frettejä, ja muutimme taloon, jossa on portaikko joka voisi olla sokealle ja kömpelölle pojalle kohtalokas, jos se pääsisi sinne edes vahingossa. Nyt kun Miikkiksellä on ollut aitauksensa kohta puoli vuotta, aiemmat ongelmat ovat kadonneet, ja Miikkis tuntuu pitävän siitä, että kukaan ei pääse tunkemaan sen petiin ja ruoka, vesi ja vessa ovat aina lähellä ja tutuilla paikoillaan. Halutessaan Mihail pääsee jaloittelemaan koko yläkertaan junnujen ollessa huoneessaan, mutta olen jopa vähän yllättynyt siitä, kuinka harvoin se haluaa kierrokselleen.

+ Uusi koti tarjoaa puitteet vaikka mihin. Viime kerralla hehkutin sitä, kuinka uusi isompi asunto mahdollistaa aiempaa paremman tilojen jakamisen. Sen jälkeen tilaa on tullut taas yli tuplasti ja sen lisäksi iso piha ja piharakennuksia. Toki haastepuolelta löytyy vielä juttuja, jotka haittaavat uuden kodin täyden potentiaalin hyödyntämistä, mutta pikkuhiljaa.

Mutta nyt meillä on oikeasti TILAA. Tänne mahtuu vaikka mitä virikettä, ja kissatkin voivat vetää rallia kerrosten välillä. Upeat ulkoilumahdollisuudet aukeavat myös ihan takaovelta. 

+ Kaikki fretit ovat raakaruualla ja syövät hyvin monipuolisesti erilaisia lihoja ja konaisia ruokaeläimiä. Myös Mauno on ollut alusta asti kiinnostunut kokonaisista ruokaeläimistä ja monista lihoista. Tämä mahdollistaa aiempaa paremmin myös ruuan hyödyntämisen eläinten virikkeellistämisessä.

+ Jätettyäni vakityön olen jaksanut taas innostua asioista aiempaa enemmän. Pakko myöntää: viimeiset vuodet varastotöissä aloin olla aika leipiintynyt. Kävin töissä vain rahoittaakseni vapaa-aikani, ja koska vakituinen työpaikka säännöllisellä kuukausipalkalla on asia, josta kukaan täysjärkinen ihminen ei hevillä luovu. Vaikka työ sujui aika rutiinilla, jatkuva väärässä rytmissä eläminen ja kyllästyminen heijasteli myös omaan jaksamiseen ja mielialoihin. 

Nykyään osa jaksoista menee välillä väärässä rytmissä ja saatan olla ajoittain fyysisesti aika loppu, mutta erilaiset jaksot vaihtelevat, ja opin koko ajan uutta ja inspiroidun. Epävarmuuskaan ei pelota enää yhtään niin paljoa, sillä muutos avaa aina mahdollisuuden sille, että seuraava juttu voi olla taas jotain ihan superia - tai ainakin opettaa jotain uutta hyödyllistä, ennen seuraavaa superia juttua. 

+ Oma auto. En aiemmin edes tajunnut, kuinka vapauttavaa on kun voi sopia asioista ilman että pitää aina ensin varmistaa, onko minulla kyyti tai kulkeeko julkiset, oli kyse sitten ruokaeläinten hankinnasta, näyttelyistä tai mistä tahansa muusta, mikä vaatii asioiden, itsensä tai eläinten siirtelyä. 

+ Mielettömän mahtavat kissat. Aino ja Mauno ovat yllättäneet siinä, miten hyvin ne tulevat toimeen paitsi kaikkien omien eläinten, myös hoitokissojen kanssa.

+ Verkostot. Vuosien varrella tuttavapiiriin on karttunut ihan mielettömästi eri tavalla taitavia ja viksuja eläinihmisiä eri lajien parista. Nykyään minun on melkeimpä mahdotonta kuvitella sellaista eläinongelmaa, jossa joku tutuista ei osaisi auttaa - jos ei suoraan, niin ainakin vinkkaamalla keneltä kannattaa kysyä, ja mistä lähteä hakemaan apua. 

+ Kumppanin tuki. Jussi on edelleen ihan timanttinen näätä- ja kissadaddy ja sekalaisen seurakunnan tirehtööri <3

Pojat Mauno & Löllö

Mutta sitten niihin haasteisiin:

- Taloudellinen stressi. Vaihtaminen vakituisesti työsuhteesta toisen asteen opiskelijaksi ja kalliin omakotitalon ostaminen ennenkuin vanhaa asuntoa oli mahdollista myydä (se on myymättä yhä ja odottaa pintaremontin valmistumista) tekee sen, että huolimatta Jussin hyvistä tuloista, taloudellinen pelivara on tällähetkellä aika tiukilla. Meillä ei ole niin tiukkaa, että tarvitsisi jännittää saako eläimet vietyä eläinlääkärille tarvittaessa tai etteikö niille voisi hankkia mitään uutta virikettä ja tarvittavia perustarvikkeita. Mutta sen verran tiukkaa, että kuukausittaista budjektia joutuu seuraamaan aika tiukkaan, yllättävät laskut vaativat säätämistä ja monia asioita joita on tänne uuteen kotiin suunnitellut ja haaveillut joutuu lykkäämään.

- Laumojen lukumäärä. Haave yhdestä yhtenäisestä laumasta jouduttiin hautaamaan pari vuotta sitten. Justiina saatiin lopulta laumaan, mutta vain hetkeksi. Mitellan ja Nutellan hormonisekoilut hajottivat lauman lopullisesti kesällä 2019. Nyt meillä on käytännössä kolme laumaa jotka on pidettävä erillään: junnut, mummut ja Miikkis. Kissat (sekä omat että hoidossa olevat) tulevat onneksi juttuun kaikkien kanssa. Nykyään tilat onneksi mahdollistavat sen, että kaikille laumoille on tilaa ja ne on helppo pitää erillään, mutta hoidon ja seurustelun kannalta tilanne ei ole mielestäni kuitenkaan mitenkään ideaali. Tämä ei ole syy luopua kenestäkään, eikä sitä vaihtoehtoa ole edes harkittu - etenkään sillä kyse on osin hyvin vanhoista eläimistä. Jatkossa täytyy kuitenkin miettiä aiempaa tarkemmin, että esimerkiksi missä kohtaa ja miten laumaa kasvattaa, ettei tähän päädyttäisi uudelleen sitten joskus (toivottavasti pitkän ajan päästä) kun laumaluku luonnollisen poistuman kautta pienenee. 

- Eristäminen. Tämä liittyy suoraan edelliseen. Koska kaikki eivät voi olla samoissa tiloissa keskenään, sitä väkisin kokee välillä riittämättömyyden tunteita, kun aika ja aktivointi ei aina jakaudu kaikille tasapuolisesti. Nuoret ja aktiiviset eläimet hyppivät herkimmin seinille, joten etenkin silloin kun on väsynyt ja kiireinen, sitä tulee helposti priorisoitua junnujen ulkoilutus tai leikittäminen, kun tiedän että vanhukset tyytyvät helpommin riipumattotorkkuihin ja pieneen köpöttelyyn. 

- Epäsäännöllinen elämänrytmi. Elettyäni vuosia säännöllisen klo 7-15 joka arkipäivä -rytmin kanssa, kaikki muukin oli helpompi rutinoida ruokinta-ajoista eri hoitotoimenpiteisiin. Sen myötä asiat tuli oikeasti myös tehtyä - välillä vähän robottimaisesti, mutta kuitenkin. Nyt oma rytmi heittelee todella paljon teoriaopetuksen ja työssäoppimisten mukaan: välillä on pätkiä kun herään navetalle jo 4.30, joskus taas kotiudun vasta lähempänä kahdeksaa illalla. Joskus olen monta päivää putkeen täysin kotona, joskus taas tuntuu että käy kotona lähinnä nukkumassa. Se haittaa hyvin paljon omien eläinjuttujen suunnittelua. Välillä saan aikaiseksi lyhyessä ajassa todella paljon (kuten karanteenin aikana), ja välillä taas tuntuu, että mennään ihan minimillä ja sekin Jussin avustuksella. Onneksi suurimman osan ajasta ollaan jossain siinä välimaastossa. 

- Vakikrempat. Vanhuus ei tule yksin, ja nykyään hammaslääkärillä käydään säännöllisen epäsäännöllisesti 2-3 kertaa vuodessa sekä Itsyn että Justiinan kanssa. 

Mitella & Vappu

Tässä nyt joitain päällimmäisenä mieleen tulleita molemmista kategorioista. Kokonaisuudessaan koen että meillä on tällähetkellä aika hyvä tilanne - ja erinomaiset puitteet joista käsin pyrkiä koko ajan lähemmäs sitä omaa ideaalia. Esimerkiksi terassi- ja ulkotarhoille on jo paikat olemassa, sitten kun saadaan järkättyä rahat ja aika niiden valmistamiseen.

torstai 21. tammikuuta 2021

Uusi kiipeilypuu

Maanantain etäluentopäivän päätteeksi pääsi sitten lopulta odotetun 3D-palapelin pariin, kun kissojen uusi kiipeilypuu saapui. Jussilla oli taas pitkä päivä töissä, joten en edes koittanut malttaa puun kasaamisen kanssa siihen, kun hän ehtisi kotiin, kun ajattelin että kyllä sen yksinkin näppärästi kasaa. Tai vähän vähemmän näppärästi, kun puu oli itseäni pidempi, mutta kasasimpa kuitenkin. Puun viereen kaavailtu harmaa seinähylly odottaa sen sijaan yhä asentamistaan, sillä sitä en edes ajatellut koittaa yksin paikoilleen. Mutta kissojen olohuoneen komentokeskus koheni aimo harppauksen jo kiipeilypuun myötä. 

Tästä se lähti

Ensimmäisenä puun valtasivat pojat, eli Mauno ja Löllö. Pojista on näiden parin kuukauden aikana tullut ihan bestikset, ja ne löytääkin usein makoilemasta tai leikkimästä keskenään. Poikien jälkeen oli Mintun ja Ainon vuoro tehdä tuttavuutta uutuuteen. Puun myötä Minttukin löysi vihdoin takan päällisen maailman ja kissahyllyn, mikä hieman harmitti Maunoa. Ruttu ei sen sijaan osoittanut alkuun mitään kiinnostusta uutta puuta kohtaan, eikä vaivautunut edes katsomaan sitä lähemmin - ei ennenkuin vasta seuraavana päivänä, jonka jälkeen sitäkin on välillä näkynyt kissahyllyllä tähystelemässä. 



Kissatynnyri on saanut toistaiseksi pysyä puun vierellä, mutta saattaa saada jossain vaiheessa siirron johonkin toiseen kohtaan olohuoneessa tai takaisin frettihuoneen. Frettijunnuista Nutsku ja Mallu kun pääsevät ainakin sitä apuna käyttäen turhankin ylös kiipeilypuussa, missä on kaksi ongelmaa: ylätähystyspaikkojen on tarkoitus olla kissoille turvapaikkoja, joihin vetäytyä suojaan pahimmilta näätävilleiltä, ja toisena: fretit (ainakaan muut kuin Nutella) eivät ole aina niin tarkkaavaisia ja ketteriä mitä tulee lasketumiseen.

Löllö & Mauno
Löllö, Aino, Mauno & Minttu
Minttu testailee

sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Kahdenlaisia allasbileitä

Toissayönä minun piti äkkiä heittää Nipsulle vielä pieni yöpala juuri ennen nukkumaan menoa. Näätien iltapalalta oli jäänyt broilerinsydämiä, ja ajattelin että Nipsukin arvostaisi niitä. Kello oli yhden pintaan yöllä, ja väsymys alkoi jo painaa. Tartuin bunkkerin kahvaan ja avasin oven. Kaikki valot olivat jo pimeänä, mutta ajattelin että Jussi oli käynyt laittamassa huoneen jo yöpuulle. Epäilykset heräsivät kuitenkin jo paria sekuntia myöhemmin, kun valokatkaisijasta ei tapahtunut mitään, ja huone tuntui normaalia viileämmältä. Yhden lampun syttymättömyys olisi voinut vielä selittyä lampun palamisella, mutta nyt bunkkerista oli napsahtanut koko sulake. Kaikki bunkkerin pistorasiat ovat saman sulakkeen takana, eli tilanne koski kaikkien valoja, lämpöjä, ajastimia sekä kaikkea akvaariotekniikkaa. Näistä nopeimmin kriittinen on viimeisin: ulkosuodattimessa elää suuri hyödyllinen bakteerimassa, joka hajottaa vedestä kaloille haitallisia yhdisteitä. Bakteerit tarvitsevat kuitenkin elääkseen happea, jota saapuu suodattimen sisäosiin jatkuvalla syötöllä sisään virtaavan uuden veden muodossa. Mikäli virtaus jostain syystä katkeaa, kuten sähköjen katketessa, bakteerit käyttävät hyvin nopeasti loppuun kaiken suodattimessa olevan hapen, ja hapen loputtua sielä seuraa joukkokuolema. Jos suodatin ehtii tällaisen joukkokuoleman jälkeen käynnistyä uudelleen virran palatessa, se pölläyttää koko kuolleen bakteerimassan kalojen sekaan - ja koska kuolleet bakteerit olisivat ne, jotka normaalisti huolehtisivat kaloille myrkyllisen nitriitin hajottamisesta, voimakkasti supistunut bakteerikanta yhdistettynä äkilliseen ylikuormitukseen myrkyttää altaan äkkiä elinkelvottamaksi kaloille.  

Uima-altaan talvikäyttöä

Niinpä huolimatta siitä, että kello oli yli yksi yöllä, ei ikävä kyllä ollut sitä vaihtoehtoa, että sulake olisi vain napsautettu päälle, ja säädetty ajastimet aamulla uudelleen. Kalojen hyvinvoinnin varmistamiseksi aivan minimitoimenpide oli puhdistaa ulkosuodatin, mutta päätimme sen lisäksi vaihtaa myös varuiksi veden ja lisätä maksimiannoksen vedenparannusainetta, jotta saatiin todennäköisesti isolta osin tuhoutuneelle bakteerikannalle paras mahdollinen startti elpymiseen. Koska ilman hyvin toimivaa bakteerikantaa kaloilla ei ole altaassa mitään mahdollisuuksia ilman jatkuvia monta kertaa viikossa tapahtuvia vedenvaihtoja, ja niiden kanssakin tilanne olisi kaloille hyvin kuormittava. Onneksi altaan sisäpinnoilla, kuten pohjalla sekä kantojen ja kasvien pinnoilla eläviä bakteereja happikato ei uhkaa yhtä nopeasti kuin suodattimessa olevia, joten bakteerikannan elvytykseen ei yleensä tarvitse lähteä nollatilanteessa edes ulkosuodattimen päästyä hapettomaksi kuolinloukuksi. 

Touhua piti hetki ihmetellä tukikohdasta käsin

Itse menin nukkumaan lopulta viiden aikaan, ja Jussi jatkoi bunkkerissa vielä puoli seitsemään. Sen myötä eilinen menikin aika zombiemoodissa, eikä saatu juuri aikaiseksi muuta kuin käytyä koronatestissä. Eilinen kun oli meidän viimeinen virallinen karanteenipäivä. Vaikka olenkin viihtynyt kotona hyvin ja rakastanut sitä kun asiat ovat edenneet, voin myös sanoa, että nyt arvostaa taas ihan eri tavalla sitä, että esimerkiksi kauppa-asiat on mahdollista hoitaa vain menemällä kauppaan. 

Lysti <3

Tänään otettiin sitten hieman hauskemmat allasbileet. Pakkanen lauhtui täällä niin, että useamman päivän parinkymmenen asteen pakkasten jälkeen tänään oli enää miinus seitsemän. Sen myötä uskaltauduin vihdoin kokeilemaan ideaa, jonka sain jo pari päivää sitten, eli frettien vapauttamista takapihan uima-altaaseen. Allas on kauttaaltaan niin syvä, että en uskonut että edes junnut pääsisivät hyppäämään sieltä pois muuten kuin korkeintaan matalan pään puolesta, jota olisi helppo vahtia. Altaaseen oli nyt viime päivien aikana satanut useita kymmeniä senttimetrejä lunta, eli sielä oli huomattavasti enemmän kaiveluvaraa kuin kylpyhuoneessa. Ja koska altaan pohja on kauttaaltaan betonia ja läpiviennit joko frettien ulottumattomissa, liian pieniä tai jään alla, fretit saattoi kerrankin laskea irti ulkona porukalla ilman valjaita ja antaa niiden oikeasti kaivella mielin määrin. Etenkin Nutsku, Vappu ja Mitella innostuivat kaivuu-urakasta, ja pisimmistä tunneleista tuli yli kolmimetrisiä.  Ja väsähdettyään neidit vetäytyivät kaikki itse boksiin nukkumaan, niin ei tarvinnut edes lähteä kaivamaan tunneleita auki sisälle palatessa. Tämä täytyy ehdottomasti ottaa udelleenkin niin kauan kuin Turussa riittää lunta. 

Ilman lumivallia laidat olisivat vain hidaste