lauantai 28. helmikuuta 2015

Kirppistelyä ja kissajuttuja

Meillä on ollut taas maanantaista lähtien kirpputoripöytä, tälläkertaa neljän kimppana. Minä taidan silti olla se joka on sitä eniten innostunut täyttämään, pääsääntöisesti kirjahyllystä vähennetyillä kirjoilla ja joillain karsituilla keittiövälineillä. Jätkille on kyllä edelleen yksi ikuinen ihmettelun aihe, miten tästä asunnosta voi löytyä tavaraa kirpputorille vietäväksi kassi toisensa jälkeen. Samaa ihmettelen kyllä välillä itsekin, niin monta viimeistä kirpputoripöytää itselläni on tähän mennessä jo ollut. Tälläkertaa asetin itselleni yhden lisähaasteen kirpputorimyynnin suhteen; oma osuuteni myyntituloista ratkaisee ensi kuun ruokabudjektini. Palkan käytin sitten luottokorttivelkani lyhentämiseen ja muutamaan harvemmin tulevaan laskuun, kuten vakuutuslaskuun. Eipä sillä, että minun välttämättä tarvitsisi tässä kuussa pahemmin kaupassa käydä, sillä jääkaappi, pakastin ja ruokakaappi ovat kaikki varsin täynnä. Minulla kun on paha tapa hamsrata ruokaa alennuksesta kaappeihin ja tehdä heräteostoksia ruokakaupassa käydessä. Nykyään nuo heräteostokset on onneksi kuitenkin saanut kääntymään suklaasta, sipseistä ja limppareista erilaisiin kasviksiin, juustoihin ja mausteisiin. Se ei silti muuta sitä tosiasiaa, että minulla menee lähes joka kerta ruokakauppaan enemmän rahaa (ja aikaa) kuin olin suunnitellut. Siispä minulle on usein sen edullisempaa, mitä harvemmin eksyn kauppaan.

Kissajuttuja on sattunut tälle viikolle kaksi. Ensimmäisenä, ikävämpänä, sain siskoltani viestin että kotikotona asuvalle kissalleni on jouduttu varaamaan lopetusaika. Latzi oli ollut huonona jo pitkään, mutta nyt sen kunto oli lopullisesti romahtanut. Isäpuoleni, jolle kissa on ollut jo vuosia hyvin rakas, kaivoi sille haudan heidän kotipihaansa. Kyllähän Latzista jo näki, että sen aika oli tullut, mutta uutinen veti silti vähän haikeaksi. Siitä kun Latzi tuli meille ollessani neljännellä luokalla vuonna 1997 tuntui olevan yhtäaikaa ikuisuus ja pieni tuokio. Muistan edelleen sen välitunnin, kun kuulin koulukaveriltani hänen naapurissaan olevasta vahinkopennusta joka aiottiin lopettaa, sekä sen saman päivän iltapäivän kun äidin kanssa pidetyn palaverin jälkeen lähdettiin jalkapatikalla kissaa hakemaan. Kotiinpäin kävellessä kissanpentu poukkoili pitkin boksia ensimmäistä kertaa moiseen lukittuna ja itse oli onnellinen, kun oli ehtinyt pelastaa kissan. Kotona pojan nimi vaihtui Luciferista Latziksi ja yli 17 vuotta kestänyt yhteinen taival alkoi. Viime vuodet välit ovat tosin olleet etäisemmät, sillä siinä vaiheessa kun muutin omilleni opiskelemaan Latzista oli jo tullut niin vahvasti koko perheen kissa, että en olisi sitä mukaani edes saanut. Niinpä se jäi asumaan äitini luo, alkuun muun lauman seurana ja lopulta ainoana, kun Daisystä ja Santrasta jätti aika.

Latzi
Toisena kissajuttuna meille saapui tänne viikoksi vieras. Elli-kissa on minulla kaveriltani hoidossa ensiviikon sunnuntaihin asti, ja nyt kun hoitoaikaa on reilu viikko, koin helpommaksi ottaa neidin tänne meille. Mihail ja Elli kun ovat tavanneet toisensa jo aiemmin Paulan luona, uskalsin luottaa siihen, että vaikkeivat nuo toistensa seurasta niin välitäkään, sietävät ne kuitenkin toisiaan ongelmitta - kunhan kumpikin saa ruokansa yhtäaikaa ja kohtelias välimatka säilytetään. Vaikka Elli on ehtinyt olla täällä vasta vuorokauden, olen alkanut muistaa kuinka paljon olen ehtinyt unohtaa siitä millaista on kun talossa on kissa. Mihailin kanssa eläneenä tuntuu ihan uskomattomalta mihin kaikkialle kissa pääsee yhdellä vaivattomalla hypyllä. Ja Latzin jäätyä äitini luo lähdettyäni opiskelemaan, minulla ei ole ikinä sen jälkeen ollut kotonani kissaa. Se tarkoittaa aikaa montaa kissatonta vuotta ja kissatonta asuntoa. En ole silti huolissani huonekalujeni puolesta, pikemmin uteliaan hämilläni. Jussi sen sijaan on ihastunut. Vaikka hän tuleekin toimeen Mihailin kanssa ja omistaa matelijoita, on hän kuitenkin ennenkaikkea kissaihminen. Ja hänestä on aivan ihanaa kun Elli hyppää sohvalle viereen ja alkaa jutella. Olen ollut myös positiivisesti yllättynyt siitä etten ole vielä saanut yhtään allergiaoireita. Yötä vasten otin kyllä varuiksi allergialääkkeen, koska halusin varmistaa että saan kunnolla nukutuksi.

Elli

maanantai 23. helmikuuta 2015

Haisunäätäpäivä Skanssissa 14.3.

Kävimme Mihailin kanssa tiistaina namiostoksilla Skanssin Faunattarella ja samalla lupauduimme poikaa sinne esittelemäänkin. Päiväksi sovittiin 14.3. ja kellonajaksi klo. 12-16. Kauppakeskuksessa vipinää kun voi riittää viime kertaista enemmän, on aika sitten vähän lyhyempi. Viimeksikin kun otettiin pojan kanssa heti päikkärit kun selvittiin eläinkauppavierailusta kotio asti. Veti vähän naatiksi, vaikka kivaakin oli.

Tervetuloa tervehtimään jos joku tuolloin Turussa liikkuu! :)



Faunattaren tapahtumasivu

lauantai 21. helmikuuta 2015

Asunnon tavaramäärä, osa viimeinen (ennen kausikoristeita)

Tänään oli viimein vuorossa työkalupakki ja muistolaatikko, joiden edellisestä läpikäynnistä onkin jo jonkin verran aikaa. Työkalupakista ei tullut vastaan mitään isompia yllätyksiä: valtaosa pakin sisällöstä palasi sinne, joskin aiempaa paremmassa järjestyksessä, ja pari tavaroista siirtyi kirpputorikassiin. Sen sijaan muistolaatikko yllätti enemmän: en ollut tajunnutkaan kuinka paljon kaikkea sinne on kertynyt, etenkin kun nyt viime vuosina sitä on vain nostanut laatikon päälle kaiken mitä ei ole raaskinut heittää roskikseen. Muistolaatikon läpikäymiseen menikin aikaa lähes työpäivän verran, vaikka kuinka koitin pidättyä hidastamasta hommaa jäämällä lukemaan kirjeitä ja muita papereita. Siltikin se jäi vielä kuntoon, jossa se vaatii uutta läpikäyntiä ja lisäjärjestelyä myöhemmin. Nyt kuitenkin tiedän mitä sielä on ja kaikki liput ja laput ovat jotakuinkin teemoittain - teemojen sisäinen järjestely jäi kuitenkin myöhempään, samaten kuin esimerkiksi yhden kirjeenvaihdon kronologinen järjestäminen. Todennäköisesti tulen myös vielä vähentämään sieltä tavaraa, mutta kyseisen laatikon kohdalla tahdon tehdä sen mahdollisimman virkeänä ja varovasti. Niinpä nyt koko laatikon läpikäynnin ollessa päällä poistin lähinnä ison pinon vanhoja opintomonisteita ja luentomuistiinpanoja, sekä sellaisia syntymäpäivä-, ystävänpäivä yms. Kortteja joissa oli vain onnittelut valmiskortissa. Muut järjestin omiin kuoriinsa, niin että minun on helpompi palata niihin myöhemmin pienemmissä palasissa, jolloin minun on helpompi päättää kuinka ison otoksen haluan mistäkin teemasta säilyttää. Itse kun en halua missään tapauksessa hävittää esimerkiksi kaikkia saamiani kortteja tai kirjeitä, mutta en toisaalta välttämättä tarvitse muistoksi kymmenittäin ystävänpäivä ja synttärikortteja samalta henkilöltä.
Muistolaatikon karsimisen kanssa minulla on sama ongelma kuin digikuvissa: tieto siitä, ettei mitään hävitettyä saa takaisin tekee minusta turhan varovaisen. Lopputuloksena kaikki jätetyt uhkaavat jäädä massaksi, jota ei jaksa ikinä selata läpi, mikä tekee kaikista turhia. Muistolaatikon kohdalla tästä voisi koettaa tehdä pikkuhiljaa lopun ja keventää laatikon sellaiseksi, että sitä selaa välillä ilokseen läpi. Täytyy vain pitää nyt ensin läpikäymisen jälkeistä tuumaustaukoa ja miettiä, mikä voisi olla se paras muoto muistolaatikolle ja sen sisällölle. Saisiko kuvista ja lipuista aikaiseksi esimerkiksi skräpbookin, jossa ne tärkeimmät olisivat helposti selattavassa muodossa. Digikuvien läpikäymiseen ei oma jaksamiseni toistaiseksi riitä, joten ne saavat pysyä tallessa ulkoisella kovalevyllä. Nekin olen kyllä karsinut jo pariin otteeseen aiemmin raivauksen eri vaiheissa, mikä kertonee jo osaltaan millainen sekalainen massa niitä on joskus ollut. Niiden kohdalla jo kyllä vähän Jussille varovasti vinkkasin, että yksi täydellinen lahjaidea miulle voisi olla kuvista koostettu valokuvakirja. Jos hän vaikka äitiä ja siskoa nakittaisi avuksi kuvien valikointiin ja kuvatekstien laatimiseen. Saisivat hekin sitten samalla poimia mahdolliset itselleenkin merkitykselliset otokset omiinkin arkistoihinsa. Vaikka taitanee olla vähän toiveajattelua että joku muu jaksaisi innostua puuhasta jota on itse jo vuosia onnistuneesti lykännyt ;)     

1 työkalupakki, jossa:
6 erikokoista maalisutia
1 vasara
2 jakoavainta
1 papukaijapihdit
1 5m mittanauha
1 nahanhoitoaine
2 ristipääruuvimeisseliä
2 tasapääruuvimeisseliä
1 piikki
1 puukko
1 niittipyssy
1 mattopuukko
1 pienet sivuleikkurit
1 pieni saha
1 polkupyöräöljy
1 pss kumilenkkejä
1 maalarinteippi
1 silikonituubi
1 teholiima
1 ilmapatjan paikkaussetti
1 pss hyllynkannattamia
3 pss erikokoisia ruuveja proppuineen
1 pss kattokoukkuja
1 pkt niittejä
8 kuusikulma-avainta
1 pala kaksipuolista teippiä
2 kerää eripaksuisia rautalankoja
3 vaihtoterää sahaan
Puutappeja
Jousihakoja
Erikokoisia ruuveja
Pikkunauloja
Koukullisia pikkuketjuja
Muutama nippuside
Olohuoneen lampun ketjua
1 muistolaatikko, jossa:
2 kuorta/kansiota opiskeluaikaisia papereita (vanhoja harjoitustöitä, muutamia muistiinpanoja, ekskursioiden ohjelmia yms.)
1 kuori lemmikkipapereita (vanhoja rekisteritodistuksia, yhdistysjuttuja yms.)
8 eläinlehteä joissa oma kirjoittamia artikkeleita/juttuja omista lemmikeistä
1 pino vanhoja syntymäpäivä, valmistujais- yms. Kortteja
1 kuori vanhoja matkadokumentteja (lähinnä parilta ensimmäiseltä reissulta ja toistaiseksi pisimmältä reissulta)
1 kuori vanhoja teatteriesitysten käsiohjelmia ja keikkalippuja
2 kuorta vanhoja kirjeitä
1 kuori valokuvia ja vanhoja koulukuvia
1 kuori jossa muutamia muistoja ensimmäisistä seurustelusuhteista
1 vanha kyrillisillä aakkosilla pidetty itse sidottu päiväkirja
1 leirikouluvideo
1 vanha VHS-filmi
1 nuoruuden lemppari PC-peli
2 c-kasettia
2 cd-levyä
2 pientä taulua
1 View-master kiekkoineen
1 4-vuotiaana saatu virsikirja
1 kastelahjaksi saatu lusikka
1 klaffitaulu
1 kipsityö
2 kakkukynttilää
2 riipusta
Tavaroiden yhteismäärä julkaistaan blogissa heti kun yhteenlasku on saatu valmiiksi ;)

perjantai 20. helmikuuta 2015

Aikamatkailun houkutus

Viime päivinä olen taas halunnut ostaa. Ostoimpulssit ovat olleet uusia, siitäkin huolimatta että niillä on juurensa lapsuudessa asti. Tahdon nimittäin polaroid-kameran ja Rölli cd-kokoelman, joka sisältää kymmenen levyllistä Rölli kappaleita ja kertomuksia. Siinä on jopa Omituisten otusten kerho! Polaroid-kamera taas voisi mieluusti olla samantyylinen kuin lapsuudenystäväni perheellä ollut. Muistan edelleen yhden sillä otetun uimarantakuvan; se oli kuin taikaa kun kuva valmistui heti siinä rannalla odottamatta edes sitä että filmirulla tulee ensin täyteen.

Polaroid-kameran houkutus syntyy siitä, että en ikinä saa aikaiseksi teettää digikuvia paperikuviksi. Etenkin nyt kun en omista edes tietokonetta, ajatus kuvien läpikäynnistä ja toimittamisesta liikkeeseen tuntuu ylivoimaiselta. Tämän myötä minulla on viimeiseltä kymmeneltä vuodelta ehkä kymmenkunta paperikuvaa, mukaanluettuna hääkuva ja siskolta saadut kuvat siskontytöstäni. Yksi tuore kuva itsestäkin kyllä löytyy nyt monen vuoden tauon jälkeen, kun ostin sellaisen jokilaivan kuvamyyjältä Turkista. En kaipaa hyllymetreittäin valokuva-albumeita, mutta silloin tällöin sitä miettii että olisi kiva että olisi muutama kuva joihin palata. Digikuvia kun tulee aina liikaa, jotta niihin jaksaisi ikinä keskittyä. Tai sitten ei ollenkaan.

Toisena, ei välttämättä poissulkevana, ratkaisuna kuvaongelmaan sitä on alkanut miettiä jos alkaisi käymään Mihailin kanssa kerran vuodessa valokuvaajalla. Vaikka aina jommankumman syntymäpäivänä. Nyt kun kummatkin alkavat olla aikuisia, voisi olla mielenkiintoista seurata, miten kuvat ajan saatossa muuttuisivat. Aikuisena muutokset kun ovat ehkä hitaampia, mutta varmasti niitä tulee tapahtumaan.

Ja mitä siihen Rölliin tulee... Sitä kuunneltiin aina c-kasetilta yhdessä perunakellariin tehdyssä majassa. Kasetti oli Omituisten otusten kerho ja se soi usein, tulihan siitä lopulta majan tunnarikin. Aikamoinen omituisten otusten kerho se maja kyllä välillä olikin, kun samaan alle parin neliön tilaan saattoi olla ahtautuneena yli kuusi ihmistä.

Tämän kirjoitettua minusta tuntuu, että haluan ostaa muistoja. Ehkä kuitenkin aloitan katsomalla, löydänkö kirjastosta Rölli-levyjä.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Kutua!

Tänään altaassa oli jotain poikkeavaa. Huomasin sen ensin putsatessani vesimiekan lehtiä levästä. Sitten huomasin sitä muissakin kasveissa ja laseissa. Nuolimonnit ovat kuteneet. Lasissa olevissa munissa näkyi jo pientä liikettäkin. Nyt jännätään selviääkö osa kudusta aikuisiksi asti seura-akvaariossa :)

Blogia ei silti pitäisi koskaan päivittää kännykällä sängystä. Miikkis otti siitä niin nokkiinsa, että siirtyi sohvan alle nukkumaan. Poika ei pidä kännyköistä.

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Altaan uusi asukki

Akvaarioprojekti on ollut nyt käynnissä puolisen vuotta. Viikon alussa altaasta menehtyi yksi kala ja tuli aika lunastaa ensimmäisiä kaloja altaaseen hankittaessa tehty sopimus; kun miun valitsemastani punaisesta taistelukalakoiraasta Taisto Kolmannesta jättää aika, saa Jussi valita sille mieleisensä seuraajan ja nimetä sen itse. Jussia kun jäi hieman harmittamaan se että vaikka altaat olivat täynnä toinen toistaan upeamman värisiä taistoja, minä halusin nimenomaan punaisen. Samanlaisen mitä akvaariourani edelliset taistot, Taisto Ensimmäinen ja Taisto Toinen olivat.

Nyt altaassa on sitten Taistelu-Jaska. Minulle sen värityksestä tulee mieleen öljyväripaletti. Sellainen jossa on sekoitettu värejä jotta niistä on saatu toimiva kokonaisuus jonnekin muualle. Mahdollisesti iltataivas juuri auringonlaskun jälkeen. Asia ei kuitenkaan haittaa minua ollenkaan, päinvastoin. Ei Jussin ensimmäisen oman kalan tarvitsekaan näyttää minun kalaltani. Hän taas ihastui kalan väritykseen heti, samoin kun sen pitkänä liehuviin eviin.

Kotiutettaessa Taistelu-Jaskaa uuteen altaaseensa puhuttiin myös akvaarioiden 3D -taustoista, biotoopeista ja isoista altaista. Että jonain päivänä iso amazonbiotooppi mahdollisesti paludaariona voisi olla hieno. Jussi on ihastunut etenkin Back to the Naturen taustoihin ja siihen mahdollisuuteen että ne on mahdollista teetättää myös omien mittojen mukaan. Ainakin sitten kun hän on valmis lääkäri. Naurettiin yhdessä, että ainakin yhden sisustuselementin suhteen meillä on aika yhteiset sävelet. Minäkin kun jouduin tunnustamaan hieman kahtiajakoisen suhtautumiseni noihin jalostusmuotoihin: kuinka taistelukala on miusta ihan kiva kala pienessä seura-akvaariossa, mutta ison altaan haluaisi tehdä sitten luonnollisemman näköiseksi.

Iso allas ei ole kuitenkaan haaveissa vielä. Ei tähän asuntoon eikä tähän hetkeen. Tähän asuntoon pienempi sopii paremmin ja tuntuu turvallisemmalta. Ei tarvitse miettiä lattian kantokykyä tai letkuvirityksiä vedenvaihtoja helpottamaan. Ja voi hullutella vaikka hankkimalla miljoonakaloja, jos biotooppipurkin hankinta siirtyy yli vuosikymmenen päähän :P

lauantai 14. helmikuuta 2015

Ajatuksia ostolakosta

Ostolakkoa on nyt takana 1,5 kuukautta ja sortumisia toistaiseksi nolla. Ostoimpulsseja on näiden viikkojen aikana tullut kuitenkin muutamia. Vahvimpana olen halunnut ostaa lukon Mihailin peräkärryyn. Sen jälkeen kun pyöräni varastettiin, on tuntunut aivan liian turvattomalta viedä kärryä pois asunnosta ilman omaa lukkoa. Saati sitten jättää sitä mihinkään metsän reunaan niin että se on irroitettavissa pyörästä ja vietävissä pois. Tämä ostoimplussi on tehnyt minut lähinnä surulliseksi; haluaisin voida olla huolettomampi tavaroideni kanssa ja luottaa siihen, että ne pysyvät kunnossa ja tallessa kun niitä vain huoltaa hyvin ja muistaa aina itse palauttaa paikoilleen. En haluaisi joutua ajattelemaan sitä, miten suojata ne parhaiten muiden tahalliselta ilkivallalta ja väärinkäytöltä. En ole muutenkaan koskaan pitänyt lukoista ja avaimista, ja välistä kaipaan lapsuuden ja nuoruuden päiviä, jolloin kotiinkin pääsi ilman avaimia; lapsuudenkotini ovi oli aina auki, samoin kuin opistohuoneeni - opistohuoneeni kohdalla siirryin tähän tosin vasta jäätyäni muutamat kerrat lukkojen taakse, kun en ollut oppinut pitämään avaimia aina mukanani. Toistaiseksi Mihailin peräkärry on kuitenkin edelleen lukotta keskellä keittiön lattiaa. Asia on siis vielä ratkaisematta, ja voi olla että sorrun koettamaan puhumaan lukon kaupanpäälle, sitten kun löydän työmatkapyörälleni seuraajan. Mikäli tämä ei onnistu (tai poliisi jotenkin mystisesti löytää vanhan pyöräni, enkä joudukaan ostamaan uutta), todennäköisesti lainaan Jussilta ketjunpätkää ja viritän siitä lukon peräkärrylle.

Toisena vahvana ostoimpulssina olen alkanut palavasti haluta valurautaisen teepannun mallia Kioto Punnitse ja säästä liikkeestä. Ihastuin siihen jo viime vuonna, mutta ajattelin sen olevan turha, kun minulla on jo vedenkeitin. Törmättyäni yhteen blogikeskusteluun vedenkeittimen tarpeellisuudesta ja luettuani muutaman tavara-aiheisen kirjan, haluaisin asiaa mietittyäni kuitenkin paljon mieluummin tuon teekannun kuin vedenkeittimen. Vedenkeitin kun ei ole minulla käytössä päivittäin eikä aina edes viikottain, ja tasolla lojuva muovihärpäke tuntuu välillä vähän turhalta tilanviejältä, vaikka onkin lämpötilansäätömahdollisuuksineen käytännöllinen. Se on kuitenkin muovinen ja ruma. Sen sijaan tuo teepannu olisi kaunis kuin koru silloinkin kun se olisi keittiönhyllyllä odottamassa käyttöönpääsyään. Tällähetkellä minusta tuntuu, että saisin siitä iloa jo pelkästään nähdessäni sen, sen lisäksi että sillä voisi keittää vettä tarvittaessa (vaikkei sitä saisikaan ohjelmoitua katkaisemaan virtaa kun vesi on halutun lämpöistä). Tämä saa kuitenkin odottaa ensivuoteen, siitä pienestä pelosta huolimatta, ettei noita enää ensivuonna myydä. Minä kun en kuitenkaan oikeasti tarvitse sitä, vaikka myönnänkin haluavani. Ja yksi ostolakon tavoitteista on kuitenkin kiinnittää huomiota paitsi halujen ilmaantumiseen myös niiden pitkäikäisyyteen. Jos antaisin itseni sortua heti kun uskon jonkun esineen sen arvoiseksi, olisi ostolakosta enää melko turha puhua.

Näiden parin isomman yksittäisen esineen lisäksi jotka olen halunnut ostaa olen tullut miettineeksi suhdettani tavaroihin myös muuten. Etenkin tavaroiden laskeminen ja sen myötä tavaroiden läpikäyminen yksi kerrallaan on saanut itseni pohtimaan suhdettani niihin; siihen, mitä mikäkin niistä minulle merkitsee ja mitä niistä ajattelen. Samoin on vaikuttant myös kirpputoritavaroiden hinnoittelu minun ehdittyäni jo unohtaa, mitä kaikkea kirpputorikasseihin oli päätynyt. Suhteeni kirjoihin on muuttunut ehkä radikaaleimmin: haluni omistaa kirjoja on vähentynyt merkittävästi. Olen edelleen hulluna kirjoihin ja lukeminen on itselleni ehkä tärkein vapaa-ajan viettotapani. Olen kuitenkin koukussa kirjojen sisältöihin ja kaipaan yhä uusia tarinoita. Se, että minulla on mahdollista päästä uusien lukemattomien kirjojen ääreen on minulle paljon tärkeämpää kuin kirjojen varastoiminen hyllyssäni. En ole kuitenkaan vielä laittamassa kaikkia kirjojani pois, mutta en näe enää mahdottomana että joskus tekisin niin - kunhan minulla on lähellä hyvä kirjasto. Toisena havaintona olen huomannut osien tavaroideni olevan ehkä liiankin neutraaleja: olen hakenut etenkin vaatteissa mahdollisimman helppoa yhdisteltävyyttä, ja sitä että kaikki olisi mahdollista pestä samassa koneessa. Nyt kevään lähestyessä olen alkanut kuitenkin kaipaamaan enemmän värejä. Asuntoon niitä on helppo tuoda esimerkiksi isolla tulppaanikimpulla (jollaisen sain nyt Jussilta ystävänpäivälahjaksi), mutta ehkä pukeutumiseenkin voisi miettiä ensivuonna jotain pientä piristettä. Mahdollisesti paria värikästä huivia tai punaisia kesäkenkiä, sitten kun ballerinoistani pettää pohja lopullisesti (ei sillä, että tunnustaisin nähneeni pari kivaa paria El Naturalistalla ostaessani bootsejani). Ehkei se lopulta ole niin vakavaa, jos ne eivät sitten sovi täydellisesti kaiken kanssa - kunhan ne ovat itselle mieleen.       

Tärkein piriste löytyy kuitenkin muualta kuin tavaramaailmassa. Eilen tuli käytyä pitkästä aikaa teatterissa ja minun on taas mahdoton muistaa, miksi siihen tuntuu olevan aina niin vaikea löytää rahaa. Näytös oli aivan ihana ja tuijotin haltioituneena niin koreografioita, lavasteiden ja tehosteiden käyttöä kuin tuttujen laulujen sisällyttämistä uuteen kontekstiin. Edessäni tuntui olevan kokonainen uusi maailma täynnä uusia ja ihmeellisiä asioita, jotka inspiroivat ja herättivät suurta uteliaisuutta. Ja vaikka teatteriesityksen voisi helposti kuvitella kestävän vain pari tuntia, muistan sen todennäköisesti paljon pidempään kuin suurimman osan elämäni aikana omistamistani paidoista. Ehkä minulla on todellakin tarvetta opetella budjetoimaan enemmän rahaa elämyksiin tavaran sijasta. Sen lisäksi, että sitä opettelisi pysymään paremmin selvillä mitä kaikkea uutta ja ilmaista lähiympäristö tarjoaa. Jo se että osa kävely/pyöräilylenkeistä on nyt kohdistunut ystävän mukana geokätköille on johtanut muutamiin paikkoihin, joita muuten olisin tuskin koskaan nähnyt, vaikkeivat ne ole olleet kaukanakaan valmiiksi tutuilta reiteiltä.

Asunnon tavaramäärä, osa melkein viimeinen

Nyt vaatehuonekin on viimein korkattu. Oli ihan hyvä jaksaa ottaa tämäkin tähän väliin, vähän ennen kirppuritoripöytää. Vaikka eipä tuolta kirppiskassiin enää päätynytkään kuin yhden käden sormilla laskettava määrä tavaraa. Kaikki vaatteista eivät ole aktiivikäytössä ympäri vuoden, vaikka ympärivuoden käytössä olevia vaatteita on vaatteistani nykyään suurin osa. Yllättäen isoin kausivaihtelu on itselläni sukissa, koska niiden kohdalla harrastan vähiten kerrospukeutumista. Niinpä nykyään valtaosa talvella käyttämistäni sukista on ainakin osittain merinovillaisia, kun taas kesään sopivat myös ohuet nilkkasukat, joita ei taas talvella tule käytettyä lainkaan.

Arki-/työvaatteet:
3 pitkää hametta
2 farkut
1 collegehousut
5 t-paitaa
3 pitkähihaista trikoo-/aluspaitaa
4 siistimpää pitkähihaista paitaa
1 huppari
1 toppi
2 neuletta
2 mekkoa
1 neuletakki
1 poncho
1 keinokuitukerrasto
1 merinovillakerrasto
1 polarfleece -aluspaita
1 vettähylkivät ulkoiluhousut
1 toppahousut
14 paria sukkia (ohuista kesäsukista villaisiin talvisukkiin)
2 sukkahousut
4 rintaliivit
7 pikkuhousut
2 villasukat
2 yöpaitulia
(Lisäksi työpaikalla kaapissa yhdet vaihtovaatteet, eli t-paita, huppari, housut ja sukat)
Siistimmät arkivaatteet/juhlavaatteet:
2 mekkoa
1 mustat suorat housut
1 musta hame
1 silkkitunika
1 jakkutakki
1 korsettitoppi
1 vyötärökorsetti
1 sukkahousut
1 iltapuku (tätä ei kuulemma saa karsia ainakaan ennenkuin Jussi on väitellyt ;))
Asusteet/muut:
1 huivi
2 vyötä
1 bikinit
1 säärystimet
1 kylpytakki
1 ballerinat
1 lenkkarit
1 mustat korkokengät
Vaatehuoneen muut tavarat:
2 pussilakanaa
2 tyynyliinaa
2 aluslakanaa
2 pyyhettä
2 kesäpeittoa
2 varatyynyä
2 säilytyspussia peitoille
1 kuumavesipullo
1 ilmapatja
3 makuupussia (silkkimakuupussi/reissulakana, kesämakuupussi ja paksumpi kolmenvuodenajanpussi)
1 teltta
2 reppua (12 litrainen Fjällräven ja 35 litrainen reissureppu)
1 pikkulaukku
1 Mihailin kantoboksi
1 pentuaitaus
2 Mihailin pyyhettä-/vilttiä
1 imuri
1 moppi
1 kenkäteline
1 korihyllykkö
32 puista henkaria
1 kuusenjalka
1 rasia Legopalikoita
1 mehumaija
1 taulu
1 kaljakärry
3 kuminauhakiinnitintä
1 kori poikaystävän tavaroille
Muutamia syntymäpäivä/muita lahjoja (töistä bongattuja, jotka odottavat oikeita päiviä ;))
1 työkalupakki
1 muistolaatikko
1 joulukoristelaatikko

Työkalupakin ja muistolaatikon sisältöjen tarkistamisen ja laskemisen jätän seuraavaan postaukseen, sen jälkeen onkin yhteenlaskun aika. Kausikoristeet jätän toistaiseksi yhteissummasta pois, ja lisään ne mahdollisesti loppuvuodesta, jos muistan ne silloin laskea. Mikäli nämä jotakuta kiinnostavat, loppuvuodesta saa muistuttaa kommenttiosiossa ;)

torstai 12. helmikuuta 2015

Kännykkäräpsy skunkkipostista

Ystäväni on hyvä kirjoittamaan kirjeitä. Kun minua masensi, sain jaksamiskortin ja pussin kaakaota. Kun skunkki oli kuolemassa nälkään (mitä tapahtuu päivittäin, jos Miikkikseltä kysyy), skunkki sai kalannahan. Näin talvella postilaatikkokin kun kelpaa kylmäsäilytykseen, on sinne pari kertaa ilmestynyt fileoidessa ylijääneitä kalan osia ystävän lenkkeillessä asuntoni lähistöllä.
Miikkis rakastaa, minä tykkään siitä että poika on tyytyväinen ja Jussi varmaan vaatii pojalle oman postilaatikon jos nämä jatkuvat ja muutetaan joskus yhteen ;)

Kuusi minuuttia

Aamulla aamupalan jälkeen sohvalla istuessa minua alkoi taas ahdistaa. Tekemättömät työt tuntuivat edelleen kasautuvan, vaikka pyykkivuori oli jo puoliksi selätetty ja tiskipöytä löydetty. Silti minun pitäisi muistaa poistaa blogipostauksista kirpputorikassiin siirtyneet tavarat, hinnoitella kirppistavarat, järjestää asunnon tavarat paikoilleen, siivota, käydä viimein läpi se vaatehuone... Lista vain kasvoi päässäni.

Hetken asiaa ahdisteltuani tajusin että oikeastaan minun piti vain aloittaa ja tehdä jollekin asioista jotain. Katsoin kelloa ja totesin pysäkille lähtöön olevan kuusi minuuttia. Päätin käyttää ajan tavaroiden paikoilleen laittamiseen. Oli aika avartavaa tajuta, että tuossa kuudessa minuutissa sain laitettua kaikki paikalleen. Nyt voin sekasotkun sijaan palata töiden jälkeen siistin asuntoon. Yksiössä kaaoksen muodostumiseen kun ei tarvita paljoa, muttei toisaalta sen selättämiseenkään.
Siistiä asuntoa katsellessani minä muistin pitäväni kirppistavaroiden hinnoittelusta.

tiistai 10. helmikuuta 2015

Arjen hallinta hakusessa

Yksi tämän vuoden keskeinen tavoite minulla on lepääminen. Nyt alkuvuodesta se on sujunut vaihtelevasti ja viime viikon reputin. Minulla oli kyllä taas oikein mukavaa, etenkin Tampereella perheen kanssa, mutta eilen hyydyin täysin.

Olin koko päivän väsynyt, itkuinen ja aikaansaamaton. Kaikki vaatteet muutamaa juhlamekkoa lukuunottamatta olivat muuttaneet likaisina pyykkikoriin, tiskiarmeija vallannut keittiön ja Miikkis pyöri koko ajan jaloissa vaatien nameja ja huomiota koko viikonlopun edestä. Viikonlopun kun se vietti kokonaisuudessaan äidillä yhden kaapin alla suostumatta edes näyttäytymään itselle vieraassa asunnossa joka oli täynnä ihmisiä. Olin luvannut käydä ruokkimassa ystäväni kissan ja Mt. Everestin valloituskin tuntui ajatuksena helpommalta. Olisin halunnut vain nukkua.

On ollut aika pelottavaa huomata kuinka piippuun sitä on onnistunut itsensä vetämään. Nyt joutuu sitten tosissaan opettelemaan uusia rajoja omalle jaksamiselleen ja sen hyväksymistä, että se jaksaminen on tällähetkellä hyvin rajallista. Että on opeteltava toimimaan toisin. Tältä päivältä peruin yhden leffaillan ja ensiviikolle en ole sopinut mitään ohjelmaa, paitsi työt. Voi sitten tänään keskittyä rauhassa tiskeihin. Sillä tavalla ajan kanssa, kuunnellen samalla musiikkia ja tauottaen hyvän kirjan kanssa. Ilman mitään deadlinea tai ajatusta siitä, että päivän aikana pitäisi saada aikaiseksi muutakin kuin tyhjä tiskipöytä. Tänään ei pidä. Eikä se tyhjä tiskipöytäkään ole kuin plussaa; lähtötavoite pidetään parissa puhtaassa haarukassa ja lautasessa.

Tänä vuonna en halua opetella tekemään asioita tehokkaammin. Haluan oppia varaamaan niille tarpeeksi aikaa, niin että ne saa tehdyksi ilman stressiä ja ahdistusta. Tai näin lähtötasolla; että ne saa tehdyksi. Viime vuonna asunto näytti ison osan ajasta sotkuiselta varikolta.