Eilen näätäpäiväiltiin Skanssin Faunattaressa Turussa. Laumasta mukana olivat Miikkis, Lysti, Huisku, Mitella ja Itsy. Näätäpäivään pakkaaminen sujui vanhalla rutiinilla, ja sitä ei juurikaan tarvitse enää miettiä, mitä näätien aitauksen varustaminen ja hoitokassi vaativat. Muuten sitä olikin pientä jännitystä ilmassa. Itsellä kun on ollut nyt monen kuukauden tauko näätäpäivissä, mukana oli useampi muuttuja. Tai oikeastaan ne kolme, miksi itsellä on ollut nyt taukoa: pennut ja Miikkiksen silmäongelmat. Lysti ja Huisku olivat nyt näätäpäiväilemässä ensimmäistä kertaa, ja Miikkiksen kanssa ei olla käyty missään tämän tyyppisissä sen jälkeen kun silmän pinnalle tulleen solukasvuston aiheuttamat näköongelmat havaittiin.

Koko edustustiimi <3

Lystin ja Huiskun kanssa hommaan ei lähdetty silti ihan kylmiltään, vaan niidenkin kanssa on kyllä treenattu niin vieraiden käsiteltävinä oloa kuin uusia paikkoja. Aitausulkoilut kerrostalon pihalla käyvät monesti pienimuotoisista näätäpäivistä, jonka lisäksi on tehty pienempiä visiittejä eläinkauppoihin ja esimerkiksi käyty chilifestareilla. Eli sillä itsellä oli kyllä ihan hyvä luotto siihen, että neidit osaavat käyttäytyä, eivätkä ole touhusta ihan ihmeissään. Kumpikin neideistä edusti sitten alkuun luonteensa mukaisesti: Huisku havainnollistaen miten käperrytään syliin ja Lysti pomppien pitkin aitausta, kun se oli sielä jumissa. Vähän ajan päästä kumpikin edusti väsynäätä-moodissa puoliunessa sylissä roikkuen.

Huisku ottaa homman lunkisti

Miikkiksellä silmäongelmat eivät vaikuta sen käytökseen kotona juurikaan, mutta alentuneen näön myötä se reagoi joihinkin asioihin nykyään aiempaa herkemmin, kuten esimerkiksi koirien läheisyyteen. Niinpä herran kanssa on eletty vähän hiljaiseloa. Nytkin kun meitä pyydettiin koko porukan kanssa Faunattareen, arvoin hetken suostuako näätäpäivään, vai ehdottaa sen tilalle frettipäivää, ja jättää Miikkis kokonaan kotinäädäksi. Skanssin Faunattaressa ei kuitenkaan kauhean usein koira-asiakkaita näe, joten päätin koettaa, miten poika jaksaa. Miikkiksellä edustushommat sujuivat samaan malliin kuin aiemmin: se ei rakasta ihmisjoukkoja ja hälyä, mutta se viihtyy sylissä, tykkää silityksistä ja kaikkein mieluiten se esittelee, miten namipelit toimivat. Eli tällaisessa koirattomassa tilassa ei juuri ollut huomattavissa muutosta aiempaan. Mutta todennäköisesti silti pojan kanssa tullaan varmaan jatkossa käymään vain tällaisissa pienemmissä jutuissa ja vähän harvemmin, jos silmäongelmaa ei saada kokonaan ratkottua.

Välillä käytiin keskusteluja, kuka saa esitellä aktivointipeliä.

Kun näätäpäivä oli saatu liikkeellä käyntiin, ja havaittu että muuttujista huolimatta homma toimii vanhaan malliin, sitä alkoi itsekin ottaa taas iisimmin. Paikalla oli taas hyvä kattaus kävijöitä laidasta laitaan, sekä niitä satunnaisia ohikulkijoita joiden huomio kiinnittyi siihen, että Faunattaren edessä on jotain, mihin ihmisten huomio on kiinnittynyt, että sitten Faunattaren asiakkaita ja varta vasten näätiä katsomaan tulleita ihmisiä. Etenkin jälkimmäisille tuli sitten annettua näätiä syliteltäväksikin, vaikka kyllä niitä muihinkin syleihin riitti, etenkin siinä kohtaa, kun ensimmäiset ihmettelyt oli ihmetelty ja väsymoodi alkoi iskeä päälle. Siinä kohtaa kun nuo vilkkaammatkin alkavat olla helpommin käsiteltävissä. Muutamia jotka olivat enemmänkin frettiä miettineet, tuli kutsuttua sitten kotikäynnillekin katsomaan, millaisia fretit ovat silloin, kun ovat kotonaan. Näätäpäivillä tuo väsymoodi kun tulee pintaan niin kauhean äkkiä, kun ympärillä on niin paljon uusia hajuja, ääniä ja ihmisiä. Minulle saa kyllä muutenkin aina laittaa viestiä, jos laji kiinnostaa, ja kaipaa Turussa päin paikkaa, johon niitä pääsisi katsomaan. Muutama näätäpäiväkävijöistä tunnustautui myös blogin lukijoiksi, mikä on aina mukavaa.

Näätämamman karkkikauppa

Näätäaitaukselle riitti sen verran hyvin ihmisiä, että en ihan kauheasti ehtinyt katselemaan, mitä kaikkia ihanuuksia AnSa oli tuonut liikkeelle esittelyyn ja myyntiin. Sen verran kuitenkin, että Snurre sai itselleen virtuaalinäyttelypalkinnon (palkintokuvat otetaan heti, kun Jussi saa tytön kunniakirjan tehtyä. Tämän Snurre-näyttelyn järjestelyissä on kyllä ovat pahoja aukkoja ja viivytyksiä palkinnoissa ja kunniakirjoissa, sen verta on pakko antaa järjestäjälle noottia). Annun pöydällä oli myös yksi uusi tuoteihastus, eli Unituubin jälkeenkin ollaan taas pisteessä, jossa vielä se yksi uupuu... Ei meillä sittenkään ihan koko valikoimaa olisi, mutta ne frettimäisimmät.

Uusi ihastus

Olimme lupautuneet olemaan paikalla kahdestoista neljään, ja neljä tuntia meni taas ihan vilauksessa. Kaverin kanssa oli sovittu, että hän tulee meille suoraan teatterireissulta neljän jälkeen, joten alettiin laittaa näätähärdelliä pakettiin aikataulun mukaisesti. Siinä kun oli saatu aitaus kasaan huomasin kuitenkin, että kaveri oli laittanut viestiä esityksen kestävänkin viiteen, joten kiire vähän hellitti. Mikä olikin oikein kiva, kun siinä tuli juuri yksi ihminen jolla oli ollut frettejä harmittelemaan, että joko ne lähtivät, että hän ei ollut huomannut, että olivat vain neljään. Niin pystyi sitten sanomaan, että ei meillä ole kiirettä, ja kaivamaan tytöt vielä boksista syliteltäviksi. 

Väsyneitä edustusnäätiä

Kotiin päästyä meillä olikin sitten oikein rauhallinen koti-ilta kaverin ja Jussin kanssa. Jopa Lystiltä oli akku sen verran lopussa, että iltariehunnatkin jäivät aika vaatimattomiksi, kun tyttö lopulta lähempänä puoltayötä heräili. Josko sitä seuraava näätäpäivä tulisi vähän pienemmällä välillä, kun kyllä sitä taas sen verran tykkäsi noita otuksiaan esitellä.

Kiitos kaikille, jotka kävitte meitä moikkaamassa!

Kevään näätäpäiviä

Näyttelyt jäivät tosiaan tauolle, mutta en ole silti onnistunut pitämään kalenteriani kovinkaan tyhjänä. Meidän lauma on siis kevään aikana bongattavissa ainakin seuraavista tapahtumista:

4.3. klo 10-14 Ammattiopisto Livia, Paimio. Paikalla avoimet ovet, ja ohjelmaa talutusratsastuksesta arpajaisiin. Haisunäätien ja frettien lisäksi paikalla muunmuassa alpakoita. Miun lauman lisäksi paikalla muiden Turkulaisten harrastajien frettejä.

11.3. Näätäpäivä Länsikeskuksen Faunattaressa Turussa. Mukana meidän lauma ja muita turkulaisia frettejä.

22.-23.4. Eläinystäväni messut, Helsingin messukeskus. Frettiliitolla ja Suomen lemmikkihaisunäädillä molemmilla ständit täällä. Ständien tarkat edustajatiedot eivät ole vielä selvillä, mutta kumpaakin lajia pitäisi löytyä paikalta useamman yksilön verran.

 Lisäksi 25.2. klo 12-16 haisunäätiä ja frettejä voi bongailla Sellon Mustissa ja Mirrissä Espoossa. Sinne en nyt itse pääse lähtemään, mutta mustavalkoista kauneutta edustaa ainakin Sinnan Wilma, jonka lisäksi paikalla on Heli fretteineen.

Kotimaan reissailua ennen maastapakoa

Viime viikon viikonloppu meni Tampereella sukuloidessa, eilen oltiin Helsingissä pitämässä
näätäpäivää ja ensiviikon lauantaina olisi vielä tarkoitus poiketa Capital!-frettinäyttelyyn käyttämään tytöt adv-testissä, ennenkuin näätäsirkuksen vetovastuu siirtyy viikoksi Jussille minun lähtiessäni afrikkaan. Näätäjengi alkaa olla onneksi jo kohtuu tottuneita reissaajia, joten joka viikonloppuiset reissut ovat menneet aika rutiinilla. Hoitokassinkin pakkaa nykyään jo hetkessä, kun pakkauslistan osaa ulkoa.

Eilen kyllä riitti vilinää ja vilskettä ihan mukavasti, kun paikalle saatiin lopulta kymmenen frettiä ja neljä haisunäätää. Vielä perjantaina odotettiin kuutta frettiä ja kahta haisunäätää, kun paikalla piti olla miun ja Jonnan tytöt frettipuolelta, ja haisunäätäpuolelta oli varmistunut vain miun ja Sinnan päärynät. Mutta sitten Heli tarjoutui tuomaan paikalle myös hieman miehekkäämpiä frettiotuksia, ja aamulla Noora kuittasi pääsevänsä mukaan Hipsun ja Pikku-Karhun kanssa. Ja kirsikaksi kakunpäälle tuli vielä nuori pastelliuros, joka tuli omistajineen ihmettelemään muita näätiä, ja joka luvan saatuaan siirtyi tekemään läheisempää tuttavuutta lajitovereihinsa - hurmaten kaikki aitauksen naaraat Snurre mukaanlukien.

Frettiaitauksen nuorimmainen eli Tekla osoittautui varsinaiseksi hyppyrioravaksi, joka kyllästyi melko pian koko aitaukseen, ja koitti kovasti pomppia sieltä pois, jos se mentiin sinne sylistä laskemaan. Tyttö myös käytti minua useampaan otteeseen hyppyrimäkenään juostessaan syliini ja koittaen päästä hyppäämään olkapäältäni eteenpäin. Se ei selvästi ymmärtänyt, miten kaikki muut tyytyivät touhuilemaan nätisti aitauksessa ja menemään jopa nukkumaan, vaikka ympäröivä liike olisi ollut täynnä vaikka mitä hienoa. Helin pojat sen sijaan keskittyivät kosiskelemaan Noitaa, joka ei ollut ihan otettu kaikesta saamastaan huomiosta.

Haisunäädät saivat oman aitauksensa frettien viereen, sillä tällä eläinmäärällä oli kaikkien kannalta helpompi, että kummatkin olivat omassaan. Paikalla kun oli kuitenkin molempia eläimiä useammasta laumasta, niin jo samanlajisissa oli ihan tarpeeksi ihmeteltävää. Miikkis ei tosin ollut ihan vakuuttunut haisunäätäaitauksesta, kun sinne tuli sitten sitä sukua. Muutaman kerran se katseli kaihoisasti frettiaitauksen suuntaan, ennenkuin päätyi pyytämään syliin. Frettiaitauskin olisi kyllä saattanut olla pojalle aika pettymys, sillä sielä olisi ollut aika monta uteliasta kuonoa enemmän kuin kotona. Mutta kyllä Miikkiskin taas aika nopeasti tottui siihen, että ei ollut ainoana päärynänä paikalla, ja Wilma kelpasi taas nukkukaveriksi - onhan se kuitenkin aika pörröinen ja lämmin.

Itsy pääsi kyllä tekemään vähän tuttavuutta viereisen aitauksen tyyppeihinkin, kun Noora otti sen
syliin yhtäaikaa Pikku-Karhun kanssa. Itsy olikin sitten heti tekemässä Pikku-Karhuun tuttavuutta ja putsaamassa sen niskaa, mikä hieman poikaa ihmetytti. Itsy on kuitenkin nähnyt haisunäätiä jo pienestä pitäen ja viettänyt kesällä paljon aikaa Pikku-Karhun Mörkö-veljen kanssa, joten sillä päärynä ei ole paljoa lajitovereita ihmeellisempi tuttavuus. Saatiin siinä ehkä Noorallekin sitten vähän frettikuumetta syttymään, ainakin hän kovasti sanoi Itsyn pöllivänsä. Minä kuitenkin toivon, että itselle ei tule koskaan tilannetta, että joutuisin tytöstä luopumaan, vaikka Noora ei ollut eilen ainoa, joka olisi sen halunnut.

Pastelliriiwiöt eli Noita ja Mitella käyttäytyivät kummatkin kanssa koko näätäpäivän oikein hyvin, vaikkeivat vielä pääsekään samalla tavalla kaikkien syleihin kuin porukan luottonäädät. Yhden ensivuoden pentujonolaisen päästin tosin leikkaamaan Mitellan kynnet, kun hän mainitsi, että sitäkin pitäisi vielä treenata, ja minulla sattui sopivasti olemaan kynsisakset mukana. Se onnistui hyvin jopa ilman lohitahnaa.
Tänään aamulla sitä sai kuitenkin taas itse pientä osumaa Mitellan hampaista, kun tytöllä iski aikaisin aamulla kauhea hepuli, eikä se saanut ketään leikkiseuraksi. Niinpä se hakeutui sitten sänkyyn hakemaan painikaveria, ja tuli poistetuksi sieltä useampaan kertaan. Yhdellä kerralla laskiessani tyttöä alas, se onnistuikin sitten kääntämään päänsä ja tikkaamaan kolmesti sormeen. Se kävi sitten herätyskellosta, kun piti nousta hakemaan haavanpuhdistusaine ja asentamaan laastari. Ja pentua harmitti taas vietävästi, kun kukaan ei taaskaan lähtenyt leikkiin mukaan, ja sitäkin käskettiin lopettamaan.

 

Näätäpäivää ja muita kuulumisia

Täällä ollaan taas oltu menossa niin että tietokonekin on jäänyt vähemmälle huomiolle. Perjantaina aloitettiin näätäpäivällä, lauantai ja sunnuntai menivät Tampereella, maanantaina oli miun zumba ja eilen eksyi taas SYÖ!  -viikkojen merkeissä Sariannan ja Kasperin kanssa syömään ja siitä Sariannan luo juttelemaan vähän kaikesta - kuten Finnish Ferret Festival -frettinäyttelystä johon suunnataan ylihuomenna. Se reissu onkin tarkoitus tehdä junalla, ja mukaan tuleva tavaramäärä hirvittää jo valmiiksi.

Tänään taas piti kodinhoitopäivää, ja pyykkikone on laulanut siitä asti kun pääsin töistä. Nyt kun oli viimeinen mahdollisuus pestä reissuun haluttavat vaatteet. Ja tiskivuorikin pitää joskus kesyttää. Samalla häärätessä kaloillekin vaihtui vesi ja altaasta tuli karsittua kasvit. Miikkiksen vessapaikkaan kyllästymisen myötä sohva menetti jalkansa maanantaina, ja nyt näyttäisi siltä, että poika on kelpuuttanut yhden frettien pissa-alustoista omaksikin vessakseen, mikä on nopeuttanut vessapaikkojen siivoamista paljon <3

Tampereella käydessä taas saatiin vähän levitettyä näätäkuumetta, kun vapautettiin lauma hääräilemään yhden jo valmiiksi frettikuumeisen eläintutun asuntoon. Lopputuloksena hän päätyi lopettamaan useamman vuoden harkinnan ja edistämään näätäytymistään ottamalla yhteyttä Pickpocket's -kasvattajaan - ja Jussin eläinmäärä kasvoi kahdella, kun Janna myi hänelle kaksi kuningaspytonnaarasta morsiammiksi Saborille. Näille tuli nimiksi Pamela ja Selena, ja Pamela pääsikin heti kotona Saborin seuraan.

Näiden ohella on sitten ruokittu ja leikitetty näätiä ja lenkitetty Mitellaa - pentu kun vaatii edelleen joka iltaisen iltalenkkinsä, tai käy ihan mahdottomaksi.

Kuviakin on taas näädistä luvassa, mutta koska ne eivät ole minulla puhelimella, ne tulevat postaukseen jälkitoimituksena.

Tulevia näätäesittelyjä

Syksylle on taas ehditty sopia muutamia esittelytilaisuuksia, eli jos meidän laumaa haluaa bongata, onnistuu se ainakin seuraavasti:

7.10. klo 14-18 Faunatar Skanssi, Turku. Jussi on meidän lauman kanssa paikalla heti kahdesta alkaen ja itse liityn seuraan puoli neljän jälkeen. Paikalla meidän tyttöjen lisäksi muitakin frettejä.

12.-13.11. Lemmikkimessut, Helsingin messukeskus. Suomen lemmikkihaisunäädät ry:llä on taas loosi messuilla. Itse olen mukana menossa molempina päivinä, ja Miikkis edustaa ainakin toisena. Mukana menossa myös muita haisunäätiä, kuten Pirre, Mörkö ja Wilma.

26.11. Faunatar Arabia, Helsinki. Näätäpäiväillään Jonnan työpaikalla, ja mukana on meidän lauman lisäksi ainakin Jonnan frettitytöt Noita ja Tekla, ja haisunäädistä Mihailin siskontyttö Wilma.

Lisäksi pyöritään Varsinais-Suomen frettien miiteissä ja Finnish ferret festivalissa ainakin noiden puikulampien kanssa. Mihailia voi mahdollisesti bongata Karva-Kaverien tapahtumista, jos jossain vaiheessa ehditään mukaan muihinkin kuin laitosvierailuihin.

Frettipäivä Raision Mustissa ja Mirrissä

Omat tytöt <3

V-S -fretit olivat sopineet lauantaille frettipäivän Raision Mustiin ja Mirriin, ja miekin liityin sitten
tyttöjen kanssa mukaan. Yhdistyksen hallituksesta paikalla oli Kasperi neljän näätänsä kanssa, eli näätäpötköjä oli paikalla yhteensä seitsemän. Myymälässä vastassa ollut myyjä tai myymälänhoitaja muistikin heti nähneensä minut heidän edellisessä frettipäivässään - ja muisti myös, ettei minulla silloin ollut vielä omia. Se kun oli se kerta viikkoa ennenkuin Lena linkitti minulle ilmoituksen Snurresta ja Esteristä - mutta jolloin olin vielä täysin vakuuttunut siitä, etten ottaisi frettejä kuin aikaisintaan tämän kesän pentueista. Niin ne tilanteet joskus muuttuvat.

Koko lauma tuli vapautettua alkuun samaan aitaukseen, mistä seurasikin melkoisesti ääntä ja puffia näätämysten lähdettyä selvittämään kuka on kuka. Äänitason ja hajun säätämiseksi poiminkin omia sitten syliin sitä mukaan kun jotakuta koitettiin enempi kurmuuttaa - sillä seurauksella, että vietin lopulta suurimman osan ajasta kaikki kolme sylissä, kun ne totesivat olevansa mieluiten siinä. Esteri ja Mitella pötköttämässä käsien päällä, ja Snurre t-paidan sisässä nuolemassa miun ihoa.
Mitellakin käyttäytyi oikein mallikelpoisesti ja meinasi riehaantua lähinnä siitä, kun tajusi Snurren livahtaneen paidan sisään, mutta en päästänyt sitä sinne Snurren seuroihin. En jotenkaan halunnut ottaa sitä riskiä, että se olisi alkanut haastaa Snurrea painiin sielä. Mitellan rauhallisuudesta huolimatta en vielä uskaltanut antaa sitä kävijöille muuta kuin selästä silitettäväksi, ettei kellekään jäisi päällimmäiseksi muistoksi se että näätä roikkuu sormessa kiinni ja veri lentää. Monen kun on vaikea uskoa sitä Mitellasta, kun se on vaaleana valkoisine tassuineen kaikista se söpö pentu.

Kasperin kaunis tyttö (joka ei niin fanittanut miun tyttöjä)

Näätäpuffien myötä muutamakin kävi paikalla kauhistelemassa hajua ja sitä ettei ikinä voisi sietää moista löyhkää omassa asunnossaan. Siinä muisti väkisin ne omat pelot siitä, miltä näätätaloudessa haisee, kun itsekin tutustui lajiin alkuun messuilla ja muissa vastaavissa esittelytilaisuuksissa. Sitä koittikin sitten kehottaa niitä, joita laji selvästi muuten kiinnosti vierailemaan frettikodeissa totuudenmukaisemman kuvan saamiseksi. Meilläkään tytöt kun eivät puffauttele yhtään omalla porukalla ollessa. Kun tietysti se on hyvä varautua siihen, että freteissä on se oma ominaishajunsa, mutta kyllä se mitä se tuolla liikkeessä lauantaina oli oli jo sellainen, että itsekin tuli heti kotiuduttua heitettyä vaatteet ja kaikki mukana olleet viltit suoraan pyykkiin :P

Kiitokseksi hienosta suorituksesta (ja siitä että tyttö on niin hieno pentu) Mitella sai Jussilta kotiinviemisiksi uuden lelun. Esittelyaitauksen vieressä roikkunut violetti kumi-naru-namijemmalelu kun oli kaikinpuolin niin Mitellan oloinen. Siitä tulikin välitön hitti, jonka tyttö jemmasi heti sohvan alle, ja jonka kanssa se vietti loppuillan järsien sitä ja kannellen sitä ympäriinsä. Mummuskat eivät meillä niin kauheasti lelujen perään ole.

Kuusi näätää yhdessä viltissä

Pennun aarre

Vilinää vilskettä

Blogi on ollut taas kohta viikon hiljaa, mutta se ei suinkaan johdu siitä, etteikö täällä olisi tapahtunut mitään. Päin vastoin sitä on tapahtunut taas niin paljon, että en ole ehtinyt istua alas kirjoittamaan mitään ennenkuin nyt kun eilen alkanut flunssa nosti yöllä kuumeen, ja pakotti pysähtymään.

Viikonloppu meni Tampereella, jossa perjantaina tuli nähtyä veljeä, lauantaina näätäpäiväiltyä ja
nähtyä siskonperhettä ja sunnuntaina käytyä Vapriikissa, chilifestivaaleilla ja yhden käärmeharrastajan luona. Näätäpäivillä meillä oli jo koko lauma mukana ja alkuperäinen idea oli, että Mitella edustaa vain aitauksesta käsin totutellen ympäroivään hälyyn. Mutta kun paikalle tuli myös tuttuja frettiharrastajia, niin sai Mitellakin käsittelyharjoitusta ja tytön väsähdettyä kunnolla sitä uskalsi antaa vieraampienkin vähän silitellä tyttöä. Jussia kyllä hirvitti ihan kamalasti ajatus, että tyttö purisi jotain vierasta (eli muutakuin minua tai Jussia), mutta itse en jaksa stressata asiasta siinä kohtaa kun kyseisillä henkilöillä on vuosia enemmän frettikokemusta kuin itselläni, kokemusta huomattavasti haastavammista freteistä ja olen etukäteen varoittanut että kyseinen otus saattaa purra. Siinä kohtaa mielestäni riittää, että kysyy haluaako henkilö haavanpuhdistusainetta ja laastaria, sitten kun tyttö on saatu irti sormesta. Vieraampien kohdalla jos joku halusi ottaa kontaktia pentuun, tarjosin vaihtoehdoksi huiskulelua, jolla pentua pystyi leikittämään turvallisesti aidan toiselta puolelta. Sillä vaikka Mitellan kanssa menee välillä kokonaisia päiviä ilman puremia, on sen kanssa vielä työtä ennenkuin siihen voi luottaa samaan tapaan kuin mummuskoihin.

Miikkis nautti viikonlopusta täysin rinnoin, sillä äitini ja isäpuoleni ovat ainoat joilla on poikkeuslupa hemmotella poikaa herkuilla dieetistä huolimatta - kuitenkin kohtuudella. Niinpä vaikka Miikkis kuinka rakastaa goudaa, suurempi osa mummulaherkuista muodostui tälläkertaa paprikasta ja kananameista. Silti äitiä hieman jännitti miten käy, kun hänelle selvisi, että maanantai on aina pojan punnituspäivä. Miikkis oli kuitenkin ovelampi, ja vapautti mummun kätevästi vastuusta: poika avasi maanantain kunniaksi ennen punnitusta pakastimen, ja levitettyään pakastimen sisältöä pitkin keittiötä, löysi kanankaulapussin ja ahtoi itsensä täyteen niitä. Meillä pakasti on yleensä aina lukossa tämän varalta, mutta sunnuntai-iltana kotiutuessa olin varmaan ollut vain niin väsynyt, että olin unohtanut laittaa lukon paikoilleen otettuani tyttöjen seuraavan päivän ruuan jääkaappiin sulamaan.

Siinä kohtaa kun Jussi meni minun työpäivän jälkeen hakemaan Miikkistä ja tilanne selvisi, pakastin oli ollut sulana tunteja, eli kaikki sielä ollut oli alkanut sulaa. Mukaan lukien rasiatolkulla marjoja. Niinpä kun pojan punnituksen jälkeen (+250 grammaa viime viikkoiseen...) pahimmat sotkut keittiöstä saatiin siivottua, alkoi marjasavotta. Teimme marjapiirakkaa, marjaista juustokakkua ja marjaisia jugurttijäitä. Keitimme mustikkahilloa ja teimme marjasmoothieta. Ja silti marjoja riittää yhä hävitettäväksi, jos ne ovat vielä kunnossa. Tähän kaikkeen meni sen verran aikaa, että jouduin peruuttamaan viikkoja odottamani nukkekotiaskarteluillan, minkä voin sanoa harmittaneen jonkin verran. Mutta itsepä sitä on lemmikkinsä valinnut...

Eilen taas pentutreffailtiin taas, ja menimme Mitellan kanssa katsomaan Sariannan näätiä. Kasperikin
oli paikalla, mutta ilman omia otuksiaan. Ruutin kanssa Mitella saikin taas leikkejä aikaiseksi, mutta Ahdilla on ollut nyt jokin tarve machoilla nuoremmilleen, ja pyrkikin kovasti tyttöjen leikkien väliin päästäkseen käsiksi Mitellan niskaan. Jussi sitten kotona naureskelikin, että nämä pentutreffit eivät toimi enää niin hyvin pennun väsytyksenä kuin ensimmäisillä kerroilla, kun sen sijaan että pentu oli olisi ollut kotiuduttua kuollut väsymyksestä, meillä alkoi kotiin palattua kolmen näädän ilohepulit siitä kun pentu tuli takaisin kotiin. Uskaltaneen siis sanoa, että pentu on otettu meillä tosi hyvin osaksi porukkaa, ja kumpikin mummuskoista jo leikkii ja nukkuu pennun kanssa, ja ihmettelee jos muksu on jossain poissa. Silti pentutreffit toimivat oikein hyvänä käsittelytreeninä, kun Sarianna ja Kasperi uskaltavat kanssa molemmat pentua pyöritellä. Huomenna jos oma jaksaminen antaa myöten, on sitten aika esitellä pentu ensimmäisille ei frettiharrastajakavereille.

Ja vielä siitä sunnuntaista... Christianin luota lähti jotain mukaankin, kun Jussi osti itselleen haaveilemansa keltaisen schlegelin, eli ripsikyyn. Joka on yllättävän sympaattinen pikkumato siihen nähden, kuinka pitkään ja hartaasti meillä asiasta keskusteltiin ennen ensimmäisen myrkkykäärmeen tuloa. Nyt olisi melkein voinut kuvitella itselleenkin yhtä vihreäpinkkiä tapausta, mikäli olisi ottamatta jotain käärmettä.  

Miikiksen painonpudotus, viikko 5

Painonpudotus jatkuu, ja nyt suunta on taas oikea. Viime viikkoisesta oli tultu päivän punnituksessa alaspäin 100 grammaa, eli lähtöpainosta on nyt tiputettu 450 grammaa. Samalla reissulla päädyttiin pitämään minihaisunäätäpäivää Mustin ja Mirrin vaa'an kanssa samassa kauppakeskuksessa sijaitsevaan Faunattareen, kun sielä oli uusi harjoittelija, joka ei ollut Miikkistä vielä nähnyt. Ja oli sielä sattumalta samaan aikaan asioimassa myös nainen, jolla oli itsellään ollut pesukarhuja, ja joka omisti nyt muun muassa aaseja, niin voitte uskoa, että eilisen aikataulut menivät siinä vähän uusiksi... Meidän kun piti vain äkkiä hakea matoja.

Aasit kun ovat taas yksi laji, jolle itsellä on heikko kohta. Tänä kesänä ehdin jo ilmoittautua yhdelle aasinhoitokurssillekin, mutta se valitettavasti peruttiin liian vähäisen osanoton vuoksi. Ja nyt sitten jännätään, osuuko se uudestaan itselle sopivalle päivälle, kun järjestäjät miettivät sen siirtoa syksymmälle.

Lauantain eläimellisyyksiä

Eilinen oli taas eläimellistä menoa aamusta iltaan. Kahdeksan jälkeen aamulla pakattiin nääpät autoon ja suunnattiin kohti Helsinkiä ja Itäkeskuksen Faunatarta näätäpäivän merkeissä. Takaisin Turkuun selvittiin vasta yhdeltä yöllä, kun iltatunnit Joonaksen luona Villa Grodassa Karjalohjalla kuluivat kovin nopeaa, kun oli hyvää seuraa ja tupa täynnä mitä erilaisimpia eläimiä.

Ajomatka Itäkeskukseen sujui suuremmitta kommelluksitta, ja matkalla piti pysähtyä tankkaamaan
vain auto ja ihmiset. Lämpötilakin on ollut niin alhaalla jo monta päivää, että ei tarvinnut yhtään huolehtia, että lämpötila olisi aamusta noussut autossa liikaa. Ehdittiinkin sitten liikkeelle ennen Sinnaa, Tiaa ja Peteriä ja aloimme laittaa aitausta pystyyn.

Oli kyllä oikein hauska edustaa vaihteeksi viiden ihmisen voimin, koska se mahdollisti paremmin tauottamisen ja pentujen palluttelun. Tialla ja Peterilla kun oli mukaan paitsi emo Loa. myös viisi juuri luovutusikään tullutta frettinaperoa. Niin oli ihana kun pystyi välillä jättämään Sinnan, Jussin ja yhden Miikkis-fanin vastailemaan haisunäätäkysymyksiin ja saattoi poimia pentuja syliin. Vaikka pakko sanoa, että pentujen emo Loa oli vähintään yhtä ihana mitä pennut: tosin siinä missä pennut olivat unisia ja pehmoisen pörröisiä, Loa oli virtaviivaisen kaunis ja varsin valmis jättämään aitauksen pentuineen heti tilaisuuden tullen, millä sekin sai toki osansa sylittelyistä, vaikkei se sylissä kerrallaan kauaa viihtynyt. 

Sinnan Wilmalle tämä oli nyt toinen edustuskeikka, ja Wilmasta huomasi, että se ei ole vielä ihan vakuuttunut tämmöisestä näätäpäiväilystä. Siinä missä frettiosasta siirtyi hyvin pian unimoodiin ja Miikkis vietti taas suurimman osan ajasta tyynesti ihmisten syleissä (etenkin huomattuaan Wilman ilmestyneen aitaukseen), Wilmalla kesti vähän kauemmin rauhoittua. Alkuun se koittikin maastoutua kangasputkeen, näyttää peppua ja mahakin meni vähän sekaisin. Loppupäivää kohden Wilmakin kuitenkin rauhoittui ja alkoi viihtyä paremmin sylissäkin.

Näätäpäivästä suunnattiin Mc Donald'sin kautta Espooseen, jossa Jussi pääsi testaamaan
Lambourginia. Miikkis ja tytöt liittyivät sieläkin varikkotiimiin, kun tuli mainittua mitä porukkaa meillä on omassa autossa mukana. Elämyslahjatiimiläisille haisunäätä tuntui olevan paikalla olevia ferraria ja lambourginia eksoottisempi ilmestys, siinä missä ohikulkijoilla tuntui riittävän ihmeteltävää niin autoissa kuin pojassakin. Snurren harmiksi Snurre ei päässyt syliteltäväksi keskellä toria, sillä minulla ei ole kuitenkaan kauhean suurta luottoa siihen, etteikö se lähtisi tilaisuuden tullen omille tutkimusmatkoilleen, etenkin tilanteessa, jossa valjaat ovat kotona.

Huomattuaan meidän olevan Pk-seutu-Turku välillä liikkeellä, Joonas esitti meille kutsun tulla käymään kotonaan Villa Grodassa, jossa hän vaimoineen voisi mielellään esitellä meille eläimiä. Jussi oli kutsusta yhtä iloinen mitä itsekin, sillä Joonaksen ja Niinan tilalla on monia molempia kiinnostavia lajeja - joiden lisäksi jo eläinten tilat itsessään oli oikein kiinnostavaa päästä näkemään. Jussin kanssa kun on välillä juteltu, kuinka hienoa olisi hankkia vanha kyläkoulu tai muu vastaava paikka ja muuttaa se eksotaloksi, ja Villa Groda on pitkälti juuri sitä: sielä asuu paitsi Joonaksen ja Niinan omia eläimiä, myös Heko-ringin kautta uutta kotia etsiviä matelijoita ja Loviisan kissatalon erikoishuomiota vaativia asukkaita, kun juuri loukutettuja sosiaalistettavia kissanpentuja. Eläimiä siis riitti, mutta vanha maalaistalo tarjoaa hyvät puitteet niin lentohäkeille kuin tuplasti oman asuntoni kokoisille ulkoaitauksille.

Snurre ja Esterikin tykkäsivät kovasti, kun Joonas totesi että ne voi päästää vierailumme ajaksi yhteen eläinhuoneista jaloittelemaan. Oltuaan koko päivän aitauksessa eläinkaupassa, tytöistä oli ihan mielettömän kiva päästä vilistämään terraarioiden keskelle isompaan tilaan. Samalla sitä alkoi kyllä kyseenalaistaa meidän tyttöjen saalistusvietin aiempaa vahvemmin, kun edes lasin takana pomppivat viiriäisen tiput eivät kyenneet kilpailemaan huomiosta lattialla olevan turvelaatikon kanssa. Kuka jaksaisi katsella mitään tipuja,

kun voi kaivaa! Itseen tiput kyllä vetosivat sitäkin enemmän, viiriäisissä kun on jotain uskomattoman hellyyttävää. Jussi ihastui etenkin Joonaksen salamantereihin, joita hänellä olisi varmasti itselläänkin, ellei tasaisen kuuma kerrostaloasunto olisi käytännössä lähes mahdoton muokata niille sopivaksi. Sen sijaan taskurapuja lähti Jussille mukaankin, kun niiden terraarion kohdalla tuli puhe sekä siitä, että Jussillakin on niitä ollut, mutta ne kuolivat, että siitä, kuinka Joonaksella ne lisääntyvät koko ajan ja porukasta voisi hyvin pakata muutaman meidän matkaamme.

Kaikkein eksoottisimmat tuttavuudet löytyivät kuitenkin muualta kuin terraarioista. Kun elää nääppien, matelijoiden, hämähäkkieläinten ja sammakoiden keskellä, niitä tulee nähtyä paljon useammin mitä esimerkiksi kanoja, kaneja ja kissoja. Jussille eilinen oli ensimmäinen kerta, kun hän piti kanaa sylissä, ja itsestä oli ihana päästä silittelemään kissanpentuja, sen verran mitä kolme päivää sitten loukutetut pennut vielä antoivat silittää.

Vierailu kyllä vahvisti haavetta entisestään. Se ei vaikuttanut todellakaan yhtään hullummalta vaihtoehdolta, että hankkisi lasten sijaan ison talon täynnä itseä kiinnostavia ja apua tarvitsevia eläintuttavuuksia.

Näätäpäivä 11.6.2016

Seuraavaksi me valtaamme lauman kanssa Helsingin :)

Näätäpäiväilyä PetKingdomissa

Susku & Miikkis

Eilen otettiin taas suunta Tampereelle ja vallattiin Suskun työpaikka näätäpäiväilyn merkeissä.
Meidän piti ennen liikkeelle suuntaamista hoitaa yksi toinen juttu Tampereella, joten se yhdessä miun kroonisen aikaistelutaipumuksen kanssa johti siihen, että olimme liikkeellä lopulta tuntia ennen näätäpäivän ilmoitettua alkamisaikaa - mikä olikin ihan kiva, niin ehti vähän nähdä Suskuakin ennenkuin paikalle alkoi kerääntyä enemmän ihmisiä. Susku ei ole tosin vieläkään varannut itselleen omia frettejä, mikä on hieman harmi, sillä nyt kun en enää pyöri hiiri- ja rottanäyttelyissä, mie kovin mielelläni saisin kaikki käymään frettinäyttelyissä ;)

Ihmisiä kävi päivän aikana aallottain; välillä paikalla oli vain pari ihmistä, välillä parikymmentä, niin että koko aitauksen ympärystä ja kassan edusta oli täynnä ihmisiä. Iltapäivän aaltoihin saimme onneksi mukavasti vahvistusta joukkoihin, kun Jasmine tuli töistä päästyään paikalle Freddien ja Morriksen kanssa. Samalla pääsi paremmin havainnollistamaan frettien kokohaitaria, kun Snurren ja Esterin kohdalla moni jo ihmetteli, ovatko fretit oikeasti niin pieniä mitä meidän tytöt, vai ovatko nuo meidän pentuja.

Näätäpäivän kävijäjoukko oli ihanan monipuolinen. Mukana oli niin nykyisiä ja entisiä fretinomistajia, satunnaisia ohikulkijoita, lajista kiinnostuneita kuin meidän nääppätrion facebookfanejakin. Muutamalla kävijäperheelle tuli vinkattua TammerFerret-näyttelystäkin, kun harkinta alkoi selvästi kääntyä hoito-ohjeiden lueskelusta tarkempaan lajiin tutustumiseen. Näyttelyssä kun on paikalla näätiä sitten melko lailla enemmän, samoin kuin kasvattajia joilta kysellä vinkkejä ja ensivuoden pentuesuunnitelmia. Miikkiksen sylittelijöistä löytyi monia, joille haisunäätä oli lemmikkinä täysin uusi tuttavuus, samoin kuin niitä, jotka tutustuivat lajiin sen verran myöhään, että joutuivat hautaamaan haaveensa vuodenvaihteessa.

Jasminen ohella paikallisista harrastajista Sami ja Ritva liittyivät pidemmäksi aikaa seuroihin, mikä
oli oikein mukavaa. Ritva oli tuonut Miikkikselle tuliaispäärynänkin. Itselläkin frettejä on ollut kuitenkin vasta vuoden, niin nautin siitä, kun pääsee kuuntelemaan juttuja muidenkin näädistä ja oppimaan niistä lisää. Sillä vaikka perushoidon oppii hyvin vuodessakin, on varmasti vielä paljon sellaisia asioita, mitä itselle ei ole vielä tullut frettien kanssa eteen. Toiset harrastajat tuovat myös mukavasti apukäsiä, kun osaavat napata nääpät aitauksesta ja esitellä niitä kanssa. Itse täytyy sitten vain välillä pitää tarkistuslaskenta, että pystyn vastaamaan Jussille hänen varmistaessaan että en ole hukannut tyttöjä.

Näätäpäivän jälkeen muutaman minuutin matkan päähän mummulaan roudattiin boksillinen hyvin väsyneitä näätiä. Miikkikselläkin päivä oli ottanut niin koville, ettei sille meinnanut kelvata edes äidin laittama juustotarjoilu, mikä kertoo varmasti jo paljon. Miikkis kun ei halunnut ottaa pienintäkään riskiä, että sitä vietäisiin illalla enää mihinkään tai otettaisiin seuroihin. Nyt laumalla on onneksi pari viikkoa taukoa ennen seuraavaa näätäpäivää ja sen jälkeistä kun puhuttu vasta syksylle. Ja seuraavaan näätäpäivään tulee mitä todennäköisemmin myös Miikiksen siskontyttö Wilma, niin on Miikkikselläkin sitten tauottaja. Sillä vaikka poika on maailman kiltein, hälyisä väkijoukko ei ole millään tavalla sen lempiympäristö.