sunnuntai 26. kesäkuuta 2022

Juhannus 2022

Meillä vietettiin tänä vuonna kotijuhannusta ja olimme myös suorastaan rikollisen paljon ihan sisätiloissa ikkunattomassa matelijabunkkerissa touhuamassa, vaikka kerrankin saatiin sateeton ja lämmin juhannus. Tosin se vähän vähensi rikollista oloa siitä, miten juhannusta kuuluu tai ei kuulu viettää, kun erehdyin eilen puolen päivän aikaan ihan äkkiä vain hoitamaan muutamia pihahommia ilman hattua. Niin paljon kuin rakastankin lämpöä ja aurinkoa, kestän niitä äärimmäisen huonosti, ja eilinenkin migreeni talttui kunnolla vasta illansuussa. Tuotiin kyllä juhannusta ulkoa sisälle, kun pihalla piti karsia sireenipuskaa, ja jaoimme oksat bunkkeriväelle, ja pöytä jonka ääressä nautittiin juhannuksen grilliherkut koristeltiin isolla lupiinikimpulla. Täällä kyllä iso osa tienvarsien lupiineista on jo ehtinyt siemenvaiheeseen, eli ensivuonna pitää ehkä aloittaa itsensä ilahduttaminen lupiinein jo ennen juhannusta (ymmärrän kyllä, miksi lupiini on haitallinen vieraslaji, mutta se on silti mielestäni erittäin kaunis ja yksi lempikukkiani. Mutta eipähän tarvitse ainakaan tuntea huonoa omaa tuntoa niiden katkomisesta maljakkoon).

Kasvihuone sai muutamis amppelitäydennyksiä juhannusrekosta

Muistolehdon alppiruusut ovat nyt täydessä kukassa

Bunkkerissa on sitten järkkäilty uusia terraarioita paikoilleen, ja siivottu vanhoja tyhjentyneitä kaappiin varastoon. Samalla aloitettiin leopardigekko Zolan uuden terraarion sisustus ja tulostettiin iso pinkka puuttuneita nimilappuja. Vaikka meillä on kotona sekä tulostin että laminointikone, eikä niitä tarvitse lainata mistään, en ole silti saanut aikaiseksi laputtaa uusia terraarioita sitä mukaa kun perhe on kasvanut. Nytkin mietin, olisiko pitänyt ennakoida ja tulostaa bunkkeriin lappu myös kiinankellosammakoille, mutta se saa odottaa vielä hetken. Mutta nyt jokaisesta terraariosta löytyy taas tieto, kuka asumuksesta on bongattavissa. Meillä on otettu tämä systeemi käyttöön muunmuassa siksi, että jos minulle ja Jussille tapahtuisi joskus jotain yllättävää, tai sitä pääsisi suunnitellummin karkaamaan reissuun, tällaisen lauman lomahoitoa helpottaa paljon, kun ei tarvitse luottaa pelkästään muistiinsa siinä, kuka oli missäkin ja mikä kukakin oli. Vielä täytyisi saada aikaiseksi päivittää uudet lajit hoito-ohjekansioon. Vähän mietin sitäkin, pitäisikö myös yläkerran tyypeille tulostaa jonkinlaiset laput. Jos ei nyt ihan kissoille, niin ainakin freteille frettihuoneen portille ja olkkariaitaukselle, jossa olisi lyhyesti kerrottuna ketä kumpaankin laumaan kuuluu. Etenkin nyt, kun alan kallistua sen puoleen, että yritän laumojen yhdistämistä sittenkin vasta syyslomalla, että Nava saa nyt ensin rauhassa totutella laumaelämään Tellun ja Juutaksen kanssa. Se kun on edelleen vähän jännää, vaikka välillä jo nukutaankin suht lähekkäin ja syödään samasta kupista.

Zolan terran hiekkapohjaan otettiin kokeiluun Pet Factoryn savijauhe, jonka pitäisi auttaa kovettamaan pohja

Zolan tuleva asumus

Pohja hahmottuu, loput sisusteet lisätään, kun terraario saadaan lopulliselle paikalleen.

Fretit eivät ole ottaneet iskenyttä helleaaltoa vastaan suurella riemulla, vaan päivisin laumat tuovat mieleen Salvador Dalin kellot. Iltaisin heilläkin on onneksi helpottanut, ja silloin on jaksettu hepuloida myös terassitarhassa. Olin unohtanut varoittaa Jussia siitä, että Navan fiksaatio ovat kengät, ja Jussi saikin eilen ratkaisun kadonneiden kenkiensä mysteeriin, kun näki Navan juoksevan terassille innoissaan kenkä suussa. Navan harmiksi meidän kengistä kuitenkin vain pieni osa on vapaasti frettien ulottuvissa takaoven lähellä, valtaosan kengistä sijaitessa suljetussa eteisessä ja alakerrassa takkahuoneen ovella. 

Kaneihin helteet eivät ole onneksi tuntuneet iskevän yhtä pahasti. Asiaa varmasti auttaa, että kanien leikkimökki sijaitsee yhdessä tontin varjoisimmassa kohdassa. Mietin kyllä jo kovasti, millä sen saisi ensikesänä siirrettyä alapihalle, sillä kohdan varjoisuudesta johtuen kevätalvi on kanilan nykyisessä sijainnissa erittäin hankala, kun tänäkin vuonna se meni useaan kertaan peilijäälle, ja lumi ja jää pysyivät tarhassa pitkään. Tai sitten tekee alapihalle vain uuden tarhan, joka mahdollistaisi kanien siirron tarhojen välillä tilanteen mukaan.

Bianca tuli vahtimaan, kun asentelin sireenin oksia sokruhäkkiin

Kesyhiirineidit saivat tällä kertaa kukattomia oksia

Natalhiiripojat pääsivät ihmettelemään kukkia

Enzo ihmettelemässä omaa oksaansa

Suomen kesät ovat harvemmin niin lämpimiä ja aurinkoisia, että sitä näkisi välttämättä tarvetta lähteä miettimään parta-agama Jesterille omaa ulkotarhaa. Etenkin kun ottaa huomioon sen, että silloin kun on kyllin lämmin ilman Jesterille, on selvästi liian kuuma ilma freteille. Niinpä eilenkin päätimme antaa Jesterin lainata frettien tarhaa, ja otimme sen joksikin aikaa valvotusti nauttimaan luonnollisesta ultravioletista suoraan auringosta. Tosin Jester vaikutti vielä sen verran hämmentyneeltä koko jutusta, että nauttiminen voi olla vielä turhan vahva sana. Mutta jos kesä jatkuu näin aurinkoisena, eiköhän saada Jesteriäkin vähän totutettua ulkoiluun - ja toivottavasti siinä samalla huijattua vähän maistelemaan myös kasvikunnan tuotteita pihamaalta. Jester kun ei ole vielä yhtään vakuuttunut siitä, että aikuisella parta-agamalla jopa 80% ruokavaliosta voisi muodostua kasviksista. Jesteristä kun olisi vain oikeus ja kohtuus, että se saisi meidän muiden liskotyyppien tavoin hyönteisiä jokaisella aterialla. 

Jester ihmettelemässä ulkoilmaa

Sokrujen sireenit

perjantai 17. kesäkuuta 2022

Koottuja kuulumisia

"Life is what happens when you're busy making other plans." -John Lennon

Tätä postausta tehdessä on taas sama olo kuin kesäkuun ensimmäisen postauksen kohdalla. Eli taas on sattunut vaikka mitä, mistä olisi voinut päivittää, jos olisi ehtinyt. Täytyy toivoa, että ensikuussa kun on loma ehtisi taas postata vähän laajemminkin asioista, ja uusista tyypeistä mitä on saatu elämäämme nyt kevään ja kesän aikana. Sillä vaikka taas toisin vannoin, se lista nimittäin jatkuu taas. Sekä erittäin suunnitellusti, että varsin spontaanisti. 

Viime postauksessa odotettu maanantai tuli, ja suureksi suruksemme saimme taas sektiouutisia. Eli sen osalta kaikki ei mennyt taaskaan ihan kuten oli toivottu ja odotettu. Onneksi on kuitenkin ihana työssäoppimispaikka, missä ei tarvinnut koittaa työkaverien kesken peitellä jännitystään ja levottumuuttaan, vaan kaikki ymmärsivät, kun katse eksyi välillä puhelimeen ja elivät mukana jännityksessä. Lopputulos olikin sitten parempi, kuin vuoden aiemmissa sektioissa: lopulta kun tuli viesti, että sekä emo että neljä pentua voivat hyvin. Ja kun pahin jännitys emon puolesta hellitti, pikkuhiljaa sateli myös lisää tietoa pennuista. Näyttäisi että kaikki ovat naaraita. Näyttäisi että ainakin yksi niistä on pitkäkarvainen. Itseasiassa kaksi pennuista on pitkäkarvaisia albiinonaaraita. Ja ehkä se sykähdyttävin: jos pennut selviävät, saadaan valita, kumpi kyseisistä neideistä on meidän Hattara. Ensimmäinen viikko on fretinpentujen elämässä aina se kriittisin, eikä se ole vielä kokonaan ohi, mutta koska emon maidontuotanto on käynnistynyt sektion jälkeen ja kaikki minit ovat saaneet jo painoa, sitä uskaltaa olla jo melko toiveikas sen suhteen, että kaikkien suru-uutisten jälkeen meille tulee kuin tuleekin pentu elokuussa. Olen saattanut viettää enemmän kuin muutaman tovin katsellessa ensimmäisiä pentuvideoita.

Hattara & siskot. Kuva: Riikka Piispa

Keskiviikkona meille muutti vähän yllättäin 5-vuotias frettiherra Nava, josta tuli viikonloppuna ilmoitus frettiliiton ryhmään. Perjantaisten suru-uutisten jälkeen sitä oli taas askelen lähempänä sen tosiasian hyväksymistä, ettei meille ole välttämättä tulossa pentua. Niin kun omalta kotipaikkakunnalta ilmoitettiin aikuinen uros, joka etsi frettikokenutta kotia, sitä totesi, että voidaanhan me pyörittää sitten vanhainkotiakin, jos ei lastentarhaa. Etenkin kun olin aika optimistinen sen suhteen, että eiköhän Nava meillä jompaankumpaan laumaan saataisi. Tellu ja Juutas ottivatkin herran aika sovinnolla vastaan, vaikka etenkin Juutasta alkuun vähän ihmetytti, miten kaveri heitä niin kovin säikkyi. Nava kun on ollut useamman vuoden ainoana frettinä, niin sillä oli pienoinen kulttuurishokki päätyä tänne lajitoverien keskelle. Kuitenkin jo samana iltana herra uskaltautui samalle ruokakupille Tellun ja Juutaksen kanssa, joten olen ihan optimistinen sen suhteen, että se tulee menemään hyvin porukkaan vaikkei unikasoja olekaan vielä nähty.

Nava <3

Mein pojjaat, Juutas & Nava <3

Torstaina puhelin pysyi äänettömällä taskussa klinikalla ollessa, ja kun lopulta katsoin sitä, puhelimeen oli tullut useampi viesti. Ensin pyyntö soittaa Joonakselle Herpille Koti -rinkiin liittyvissä asioissa. Sitten viesti, että hän saikin jo Jussin kiinni. Ja sitten viesti, että meille on tulossa leopardigekko ja parta-agama vähintään väliaikaisesti. Ei siinä sitten muuta, kuin kävi päässään pikaisen erän terraariotetristä, että eiköhän saada molemmille järkättyä ihan hyvät tilat, vaikka jäisivät pysyvämminkin. Etenkin parta-agamaa kun on joskus tullut mietittyä, mutta sitä on ajatellut, että kyllä tyyppi tulee jos on tullakseen. Herpille Koti -rinki auttaa uudelleen sijoittamaan matelijoita, joista omistaja syystä tai toisesta joutuu luopumaan. Tällä kertaa kyseessä oli tilanne, että omistaja oli estynyt itse hoitamasta liskoja, ja hoitojärjestelyjen hankaluudesta johtuen etenkin toinen liskoista oli päässyt laihtumaan selvästi. Koska tilanteeseen ei ollut odotettavasti muutosta lähitulevaisuudessa, omistaja teki luopumispäätöksen. Vaikka sitä toki hieman suretti nähdä hoikemman liskon kunto, ymmärrän kyllä omistajaakin. Päätös luopua eläimestä on harvemmin helppo, etenkin kun sen joutuu tekemään muutenkin kuormittavassa elämäntilanteessa. Mutta koska kumpikin liskoista on hyvin virkeitä ja hyviä syömään, uskon että Zola ja Jester saadaan kyllä pian takaisin normaalipainoon. 

Jester

Zola

Paremman terran valmistelua Jesterille

Tänään tuli klinikalla opiskeltua lisää asiakaspalvelua ja vietettyä enemmän aikaa asiakaspalvelutiskin takana. Sitä on tullut tehtyä nyt työssäoppimisessa suhteessa vähemmän, eli se on jotain, mihin parina seuraavana viikkona pitäisi koittaa panostaa - samaten kuin asiakkaiden neuvomiseen puhelimessa, mikä on itselleni ehkä se mitä jännitän vielä eniten. Tänään pääsi kyllä jatkamaan töiden jälkeen samalla teemalla, kun piti laittaa viestit kaikille Turun frettien joukkorokotukseen ilmoittautuneille, että rokoteaineen saatavuusongelmien takia joudumme siirtämään rokotuspäivän loppukesään/alkusyksyyn suunnitellusta heinäkuun lopusta.

Nyt sitten hengähdetään pari tuntia, ja sitten saan siskoni ja veljeni kumppaneineen tänne viikonloppuvieraiksi.

lauantai 11. kesäkuuta 2022

Lisää huonoja pentu-uutisia

"Huonoja uutisia :( Titanian synnytys ei käynnistynyt ja sektioon jouduttiin. Neljä pentua, vain yksi elävä"

Vaikka tämä vuosi on kohdellut kasvattajia rankemmin kuin mikään muistamani, sitä olisi taas niin toivonut toisenlaista viestiä. Titania on toinen niistä emoista, jolta odotettiin meille mahdollisesti pitkäkarvaista albiinonaarasta Hattaraa. Ja vaikka enemmän kuin mitään haluaisin kuulla, että juuri se meidän pentu on syntynyt, sitä olisi valmis vaihtamaan senkin uutisen siihen, että tulisi taas niitä viestejä, että terve ja iso pentue syntyi, mutta ilman sitä meidän toivomaa pentua. Mutta että tulisi edes jotain pentuja ilahduttamaan ihmisten arkea ja aiheuttamaan ennenaikaisia harmaita hiuksia. Koska sitä ei voi olla ajattelematta myöskään kasvattajia, joilla pennunpörheä ja äänekäs arki vaihtuu odotukseen eläinlääkäriaseman aulassa, että pääsee ilmoittamaan sijoituskodille miten emon kävi (onneksi tähän asti kaikki tänä vuonna sektioon joutuneet naaraat ovat selvinneet synnytyksestä hengissä <3). Eikä niitä lukuisia muita pentujonossa olevia ihmisiä, joista osa odottaa ensimmäistä frettiään tai kaveria ainokaiselleen. En osaa oikein edes kuvitella, miltä nämä jatkuvat huonot uutiset tuntuvat sellaisista ihmisistä, sillä itsekin suren jokaista meille syntymättä jäänyttä pentua, vaikka itsellä on täällä jo lauma lohduttamassa ja tuomassa elämää taloon.

Juutas pentuna minun sylissä frettipäivillä

Koska tämä ei ole myöskään ensimmäinen huono vuosi, tokihan sitä on ehtinyt päässään pyöritellä kaikkia mahdollisia skenaarioita mistä tällainen voisi johtua. Etenkin koska tuntuu, että nämä pahimmat vuodet ovat osuneet korona-aikaan ja fretit ovat tunnetusti herkkiä monille ihmisten hengitystieviruksille. Jussi pyörittelee monesti vieressä päätään, ja muistuttelee, että se että jotkin asiat tapahtuvat samaan aikaan ei vielä tarkoita että niillä olisi jokin yhteys. Kyllähän minä sen tiedän. Mutta silti tuntuu jotenkin käsittämättömältä, että yhtäkkiä normaali synnytys tuntuu olevan freteillä se harvinainen poikkeus, ja todella moni tiineys ei joko ala ollenkaan, menee kesken tai synnytys ei käynnisty kuten pitäisi, ja joudutaan sektioon. Etenkin kun tätä tapahtuu todella monilla kasvattajilla, eikä edes pelkästään Suomessa. Muuallakin euroopassa jo muutama seuraamani kasvattaja on ilmoittanut lopettavansa kasvatuksen kokonaan, koska tämä kaikki on vain liikaa. Ymmärrän senkin päätöksen liian hyvin. Kun kaikesta yrittämisestä ja suurista toiveista jää useamman kerran käteen enkelipennut ja iso eläinlääkärilasku, ei kaikista ole yrittämään enää uudelleen siinä pelossa että unelmat ja sydän särkyvät taas kerran. Samalla tietysti toivoo, että mahdollisimman moni jaksaisi, sillä mitä ikinä tämä onkin, eihän tällainen voi ikuisesti kestää.

Mutta nyt taas lakaistaan haaveiden sirpaleet lattialta, toivotetaan kaikki tsempit Titanialle ja Titanian ainokaiselle, jotta emo toipuisi leikkauksesta täydellisesti, ja ainokainen saisi pidettyä maidon tuotantoa yllä ja kasvaisi isoksi ja vahvaksi fretiksi. Ja keskitytään jännittämään maanantaita, kun on Hattaran toisen mahdollisen emon laskettu aika. Silloin ehkä selviää, pääsemmekö laskemaan viikkoja pentuarjen alkuun, vai joudummeko hautaamaan pentuhaaveet tämän vuoden osalta kokonaan. 

sunnuntai 5. kesäkuuta 2022

Kesken

Tänä vuonna takatalvi tuntui kestävän ikuisesti, ja kesän tulo lykkääntyvän määrättömästi. Ja sitten yhtäkkiä ihan varkain kesä olikin jo täällä. Tänä vuonna sen huomaa pihalla harvinaisen hyvin: kaikki on sielä ihan kesken. Talventörröttäjiä ei ole nypitty, eikä rikkaruohoja kitketty. Nurmikkoa ei ole ajettu eikä perunamaata laitettu. Lupiinit ovat alkaneet nousta uudelleen. Taimia on hankittu vähemmän kuin viime vuonna, eikä niihin ole oikein budjektiakaan - kuten ei oikeastaan mihinkään muuhunkaan pihajuttuun alkuvuoden eläinjuttujen jäljiltä. Terassitarhakin tuntuu autiolta, eikä sinnekään pysty vielä panostamaan uusiin kalusteisiin, ja  kaikki pihahommiin viittavakin varataan Facebookin Roskalava-ryhmässä sekunnissa. Tavallaan tilanne vähän turhauttaa - toisaalta minulla ei ole kyllä ole ollut liiemmin ylimääräistä energiaa sen enempää tehdä asialle mitään, kuin stressata siitä mielettömästi. Tässä on kuitenkin toiveissa asua seuraavat vuosikymmenet, joten jos piha onkin vähän rempallaan nyt, se kyllä ehditään laittaa kuntoon vielä miljoonaan kertaan. 


Siitä vähästäkin pihaturhautumisesta osa suli taas tänä aamuna pois. Eka asia minkä nimittäin bongasin aamulla kännykästä oli linkki uutiseen "EU aikoo kieltää eksoottiset kotieläimet". Ei tämä ole ensimmäinen aloite eksoharrastuksen kieltämiseksi, eikä tämänkään suhteen ole mitään takeita tuleeko se menemään läpi. Ja jos tulee, moneenko omista lajeista se tulisi vaikuttamaan (yksilötasolla hommaan tulisi toivottavasti samat siirtymäajat kuin vieraslajiasioissa, eli lemmikkityypeillä niiden luonnollisen eliniän loppuun). Kuitenkin uutista lukiessa ja sen taustoja selvitellessä ei harmittanut taas yhtään, että sitä on kevään panostanut enemmän eläin- kuin pihajuttuihin. Kyllä se piha sielä odottaa. Mutta voi olla, että esimerkiksi haave sokeroravista olisi voinut jäänyt pysyvästi haaveeksi, elleivät tyypit olisi tulleet nyt. Silti en koe pakottavaa tarvetta koittaa haalia nyt nopeasti kasaan kaikkia niitä lajeja, mistä olen joskus haaveillut, sillä jos pahin kävisi, ja tulisi koko EU:n kattava suppea positiivilista, sitä voisi sitten aina hankkia sen koiran, sitten kun lauma lähtisi kutistumaan luonnollisen poistuman myötä. Minua on kuitenkin aina kiinnostanut kaikki eläimet, eikä pelkästään eksot. 


Ja tuleehan itsellä vielä kesälomakin. Jos sitä silloin viimeistään mylläisi vähän taas pihaakin. Sitten voi ainakin olla jo erittäin luottavaisin mielin, ettei yksikään pihaötököistä ole enää talvilevolla lahoavien lehtien alla, ja pörhiläiset ovat ehtineet nauttia voikukista antaumuksella. Piha kun tuntuu kelpaavan tuollaisenaankin ihan hyvin myös pihakauriille ja jäniksille.  

torstai 2. kesäkuuta 2022

Kesäkuun alku

Tämä postaus on tullut aloitettua pään sisässä jo useamman kerran viime päivien aikana. Vaihtoehtoisia otsikoitakin on ehtinyt kertyä jo aika kasa "Luigin studiokeikka", "Hiirut kotona", "Mysteeriboksi aka Pusheen Cat Kit"... Eli taas on ehtinyt tapahtua vähän kaikkea, ja se aika kun ei ole tapahtunut on mennyt sitten tehokkaasti työssäoppimisessa, lauman hoidossa tai nukkuen sohvalla päikkäreitä, että jaksaa edellä mainittuja. Muuten voisikin sanoa olevansa jo aika loman tarpeessa, mutta koska en ole heti loman jälkeen palaamassa takaisin nykyiseen työssäoppimispaikkaan, loman lähestyminen tekee myös vähän haikeaksi. Vaikka koen, että oppimismielessä tulee varmasti olemaan erittäin antoisaa nähdä myös erilaisia klinikoita ja tutustua uusiin paikkoihin, pidän nykyisen paikan porukasta siinä määrin, että mikäli sinne suinkin olisi aukeamassa paikka, hakemus lähtisi aika sukkelaan. 

Vappu ei ainakaan toistaiseksi löytänyt itselleen uutta kissaa. Vapulle riittää Mauno.

Mallu olisi halunnut tämän banaanin, joka oli neidin harmiksi valitettavasti jo myyty.

Viimeiseen pariin vuoteen yksikään meidän eläimistä ei ole tainnut poistua kotoa muualle kuin eläinlääkäriin ja koululle, vaikka ennen koronaa oltiin jatkuvasti menossa vaihtelevilla kokoonpanoilla. Tai ei ollut poistunut ennen viime viikonloppua, kun lähdettiin taas muistelemaan Vapun ja Mallun kanssa ihmisten ilmoilla liikkumista Dewin kirppistapahtumaan, ja Luigi sai kutsun valokuvausstudiolle Turun keskustaan. Sitä onkin tullut puolittain vitsailtua kavereille, että viime kuukausina on tuntunut, että minun oli paljon helpompaa tottua koronarajoituksiin, kun on ollut nyt tottua siihen, ettei niitä juurikaan enää ole. Mallun ja Vapun boksikäytös oli kyllä hyvä muistutus siitä, että matkustamisen kaltaisissa arkitaidoissa on kyllä koronan jäljiltä treenaamisen varaa ennen syksyn näyttelyä. Luigi otti sen sijaan oman keikkansa erittäin rennosti, ja yllätti kuvaajatkin siinä, että käärme oli lopulta helpompi malli kuin he olivat etukäteen osanneet ajatella - ja että se oli enemmän kuin helppo saada ottamaan kietoutuen tukea mallin jalasta. Ihmismallikin pääsi aika äkkiä yli ensijännityksestään mallikaverinsa kanssa. 

Itse en voinut olla studiolla ihastelematta myös vanhan rakennuksen tiilirakenteita

Uutisia uusista perheenjäsenistä on tullut viime viikkoina tiheään, ja sillä linjalla jatketaan nytkin. Kahvihuonekeskustelu, jossa kerroin Teklan kotiutumisesta johti nimittäin siihen, että meille muutti myös neljä hiirtä. Menin yhdellä tauolla toteamaan ääneen, että meille nämä uudet perheenjäsenet tuppaavat tulemaan vähän näin, että joku tuttu joutuu luopumaan, ja sitten ne tulevat meille. Johon yksi työkaveri kommentoi, että sattuisiko meille mahtumaan vielä neljä hiirtä. Lupasin muodon vuoksi varmistaa myös Jussin kannan asiaan, mutta koska hiirten tilan ja hoidon tarve ei ole valtavan iso, arvelin kyllä heti, että Jussi ei laita stoppia asiaan. Ja niinpä toistaiseksi nimetön hiirinelikko saapui meille tiistaina. Nyt melkein tekisi mieli sanoa, että nyt eläinkiintiö on toistaiseksi täysi (ellei joku varatuista fretinpennuista synny), mutta itseni tuntien on parempi olla vannomatta yhtään mitään. Joten todettakoon vain, että nyt uusien vakiasukkaiden kodin tarvetta tai pitkäaikaisasukkaiden hoidon tarvetta joutuisi perustelemaan tavallista enemmän. Mutta ovathan nuo uudet neidit ihan mielettömän kauniita, ja niille saa käyttöön kaikki sellaiset tunnelit ja jyrsijävirikkeet, jotka ovat natskuille liian pieniä.

Uudet hiirut <3 (kuva edellisen omistajan ottama)

Maailman myllerrysten aiheuttamat logistiikkakatastrofit johtivat siihen, huhtikuulle luvattu yllätyspaketti saatiin kotiutettua vasta eilen. Nimittäin keväisen vihreä Pusheen Cat Kit, josta en tilatessa tiennyt yhtään mitään mitä se sisälsi. Mutta koska Pusheen on söpö ja pidän yllätyksistä, en voinut vastustaa Facebook-mainoksia neljä kertaa vuodessa lähetettävistä yllätyslaatikoista, vaikka järki kuinka koitti vetää jarrua, koska a) meillä on ihan liikaa eläinkamaa ja b) jenkkihullutuksissa rahdit ja tullit helposti yli tuplaavat tuotteiden hinnan, joten yllärilaatikko tulee äkkiä paljon kalliimmaksi kuin sen sisällön arvo on. Silti en voinut olla olematta vähän täpinöissäni, kun eilen pääsi vihdoin purkamaan laatikkoa. Ja olihan se ehkä vähän hömppää, eikä meillä ole kaikille tavaroille käyttöä (kuten kissojen kaulapannalle...), mutta silti. Jo maailman söpöin pieni Pusheen -riipus (jonka olisi yksinään saanut varmasti parilla eurolla lähes ilmaisilla toimituskuluilla...) sai sen tuntumaan sen arvoiselta. Fretitkin olivat onneksi heti mukana juonessa, ja päättivät että laatikossa mukana tullut pehmolelu oli paras pehmolelu ikinä, vaikka meillä ei yleensä kauheasti edes leikitä pehmoleluilla.


Laatikko itsessään oli rei'itetty hyvin fretinmentäväksi

Sisältö kortilla. Lisää kuvia sisällöstä löytyy instan puolelta @paarynaelain


Mutta tällaisia siis tällä kertaa. Kaikki uudet tulokkaat ovat alkaneet kotiutua hyvin. Kaikki vanhat tyypit ovat pysyneet terveinä, ja meillä on oikeasti pitkästä aikaa se tilanne, ettei kenenkään kanssa ole mitään akuuttia tai vähemmän akuuttia tarvetta tutkia tai kontrolloida mitään, ellei lasketa sitä, että Pampula-kani olisi tarkoitus sterkata jossain välissä. 

Tekla ja Löllö terassilla

    
Juutas <3