sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Tekstiilipesurin testailua

Tuossa viime vuoden puolella tuli hankittua aleista Ströme-tekstiilipesuri, ja nyt saimme vihdoin varmistettua sille näätävarman paikan sisältä ja korkattua laitteen käyttöön. Tuossa laitteessa kun on vähän liiankin houkuttelevan oloisia vesiletkuja, laitetta ei haluttu ottaa käyttöön ennenkuin oli varmistettu, ettei ainakaan Mitella pääse kokeilemaan sitä ominpäin. Kellariin asti laitetta ei haluttu sijoittaa, sillä itseni tuntien se olisi todennäköisesti jämähtänyt sinne kellariin seuraavaan muuttoon asti. Sopivia testikäyttökohteita oli mietitty jo jonkin aikaa, ja niitä ei todellakaan tarvinnut etsiä kaukaa. Ensimmäisiksi putsauskohteiksi pääsivät näätähuoneen rahi, jonka päällä oli oletettavasti ainakin kananmunaripulit, sekä näätien nojatuolipeti, joka oli käytössä ottanut osumaa ainakin näätien ihon rasvasta ja lukuisista tuolissa nautituista piknik-eväistä.

Näätätalouden uusi lelu: tekstiilipesuri
Tämä oli itselleni ensimmäisen kerta ikinä tekstiilipesurin kanssa, joten homma alkoi käyttöohjeen lukemisella. Sen jälkeen laite täytettiin kylmällä vedellä, ja sekaan annosteltiin tekstiilinpesuainetta, jota oli haettu K-Raudasta alle kympillä litran pullo. Sen jälkeen kaikki letkut liitettiin kiinni, pesuri kannettiin näätähuoneeseen ja siihen kytkettiin virrat. Laite aloitti kauhean hurinan, mutta vettä ei tullut. Niinpä täysin varmana siitä, että olin mokannut jotain, laitoin Jussinkin lukemaan ohjeen ennenkuin laitteen sai laittaa uudelleen päälle. Mokani oli se, että en ollut antanut letkuille kyllin aikaa täyttyä, ja kun liipaisinta painoi hetken pidempään pumpun ollessa päällä pesuaineliuos alkoi virrata kuten kuuluikin.

Ensimmäiseksi kohteeksi otettiin näätähuoneen rahi. Parilla ensimmäisellä vedolla muutosta entiseen ei vielä näkynyt, mutta kun pari viikkoa kuivahtaneiden kakkojen antoi hetken vettyä, tulosta alkoi syntyä. Pikkuhiljaa kaikki näkyvissä olleet tahrat alkoivat hävitä. Tasainen isohko pinta oli kiitollinen työstettävä, ja sitä suorastaan näki, kuinka laite imi pesuaineliuosta samaan tahtiin sisäänsä kuin ampui sitä ulos. Rahin pinta jäi kyllä kohtalaisen kosteaksi, mutta ei erityisen märäksi.

Rahissa näkyy ainakin tyylikkäitä ripulirantuja ja jotain epämääräistä orgaanista osumaa.
Nojatuolipetiin on piehtaroitu niin rasvaa turkista kuin kannettu monet hyvät eväät sydämistä muihin lihankappaleisiin.
Seuraava kohde olikin sitten kinkkisempi. Tyttöjen nojatuolipedissä pörrökarva on ommeltu suoraan kehykseen kiinni, joten sen peseminen pesukoneessa ilman kaikkien kiinnikkeiden ratkomista ei olisi onnistunut - ja silloinkin sen uusi käyttöön otto olisi vaatinut ompelua. Kuppimallisena ja pitkäkarvaisena se ei ollut helppo kohde tekstiilipesurillekaan. Pedin kangas tuntui imevän pesuaineliuosta kuin sieni, ja laite sai imettyä siitä pois vain osan. Se yhdessä sen kanssa, että tässä pedissä näädät oikeasti rakastavat piehtaroida tekivät yhdessä sen, että uskaltanut jättää petiä huuhtomatta. Hetken mietin huuhtomista suihkun alla kylppärissä, mutta päätin kuitenkin hoitaa senkin tekstiilipesurilla, jotta samalla saisi sen letkut tyhjättyä pesuaineliuoksesta. Eli pesuaineliuoksen tilalle käytiin välillä vaihtamassa pelkkä puhdas vesi. Tässä kohtaa olin ihan varma, että laite olisi käyttänyt jo litrakaupalla vettä, ja likavesiämpäri sen sisällä olisi täyttymässä, mutta siitä oli täynnä tuskin viidenneskään. Eli laite on huomattavasti pihimpi veden kanssa miltä se vaikuttaa.

Työhön valittiin pienempi pesusuutin
Nojatuolipedin huuhtelussa edettiin samoin kuin sen pesussa, eli laitteesta suihkutettiin vettä kankaalle, ja imuroitiin sitä samaa tahtia pois. Sitten kun imettävä vesi lakkasi vaahtoamasta, alettiin uskoa ettei pedissä ole varmaan enää kauhean kamalasti pesuainejäämiä. Rahin suhteen ei tehty samanlaista huuhtelurumpaa, sillä ohjeen mukaan se ei ole tarpeen, ja sen kohdalla laite tuntui toimivan sen verran tehokkaammin, että usko sen imeneen samalla tavalla pesuainetta. Ja rahin kautta meillä muutenkin lähinnä kiivetään raapimatynnyriin tai sieltä pois jatkuvan hengailun sijaan.

Eilisen pesun jäljiltä molemmat pestyt kohteet jätettiin kuivumaan, ja tänään arvioitiin pesujälki kuivumisen jälkeen. Ja pakko sanoa, että kummankin kohdalla ero oli merkittävä. Nojatuolipetikin sai käsittelyn jälkeen takaisin paikkansa olohuoneesta pienen parveke-evakon jälkeen (parveke on meillä yksi lelujen viimeinen satama, johon pysyvästi tahriintuneet ja osin rikkoutuneet virikkeet saatetaan sijoittaa vielä joksikin aikaa ennenkuin ne siivotaan kokonaan pois). Vaikka pesurin käyttöön otossa ja puhdistamisessa käytön jälkeen olikin jonkin verran hommaa, uskon että sen kohdalla plussat menevät vaivannäön ohi. Kaikkia huonekaluja, mattoja tai edes lemmikkitarvikkeita kun ei ole suunniteltu konepesuoptio mielessä, tällä laitteella saadaan ei-konepestäville jutuille varmasti lisää käyttöikää näätätaloudessa. Ja kun ottaa huomioon, että laite maksoi alessa 80€ ja täällä tekstiilipesurin kertavuokra olisi 35€, laite tulee todennäköisesti maksamaan itsensä takaisin suhteellisen nopeasti. 

Rahista saatiin pois kaikki siinä olleet tahrat
Nojatuolipedistäkin saatiin taas lähes täysin valkoinen, vaikka kangas oli huomattavasti haastavampi kuin rahissa

Lysti on tyytyväinen, kun neidin palkintopeti palasi sisälle

tiistai 22. tammikuuta 2019

Pikku puffi

Sitä aina välillä miettii, mitä kaikkia juttuja keski-ikäistyminen ja vanhuus voi Miikkiksen kanssa tuoda aikanaan mukanaan. Muilla lajeilla kun on välillä törmännyt siihen, että sulkijalihastenkin timmiys voi vähän kärsiä, ja sen myötä käydä herkemmin hupsiksia. Miikkiksellähän kun on takapäässä yhä ihan täysarsenaali, mitä mahdolliseen hajuhyökkäykseen tulee.


En tiedä mitä tänään oli käynyt, mutta töihin tuli viesti, että Miikkis puffasi. Yleensähän herralla kun on ollut aika korkea kynnys hajujen päästöön missään mittakaavassa, niin asia riittää yhä ylittämään uutiskynnyksen arkiviestinnässä. Kotiintultua tuli toki tutkittua ensin poika läpi, ettei rauhasten alueella ole mitään tulehdukseen viittavaa tai muuta poikkeavaa (se on aina yhtä kuumottavaa tunnustella rauhasten ympäristöä ja miettiä, mihin ampu osuu jos se tulee). Sielä suunnalla ei näkynyt kuitenkaan mitään poikkeavaa, joten siirryttiin siivoushommiin.

Jussi oli heti verekseltään avannut ikkunat, ja sen jälkeen homma viimeisteltiin etikalla. En nähnyt makkarissa mitään, mihin olisi selvästi osunut, joten pesin varuiksi koko lattian ja kaikki pinnat. Jos huone olisi nyt etikan haihtumisen jälkeen astetta freesimpi. Nyt sielä vielä leijuu vieno palaneen valkosipulin katku. Miikkiksen pikku puffitkin riittävät silti saattamaan frettien näätäpierut kakkossarjaan.

Nyt sitten vain toivotaan, että kyseessä oli poikkeustilanne, eikä uusi normi. Ostin silti varuiksi ison pullon etikkaa, koska hintaero pieneen oli aika olematon. Niin onpahan sitten varalla. Jussi ja lauma olivat kyllä yhä sitä mieltä, että normisiivoukseen sitä ei tarvitse käyttää jatkossakaan.

Ehkä huomenna voisi laittaa vielä loton vetämään, jos tarvitaan jossain kohtaa pieni metsäpirtti kaukana asutuksesta. 

Jep, tallella ovat. Ja kyllä, poika voi haista. Mutta on se silti maailman ihanin <3

maanantai 21. tammikuuta 2019

Mitä näädille kuuluu nyt?

Napataan nyt postausidea juuri tauolta palanneesta Triolasta, ja käydään lyhyesti läpi lauman kuulumiset. Meilläkin näitä tyyppejä on kuitenkin niin monta, että harvemmin niitä kaikkia tulee sivuttua yksittäisissä postauksissa. Ja koska joku järjestys nyt olla pitää, mennään vaikka ikäjärjestyksessä vanhimmasta nuorimpaan.

Lysti pitää hyvää huolta Esteristä
Esteri on vanhentunut joulun jälkeen selvästi. Esterillä tulee tänä vuonna kahdeksan vuotta mittariin, niin onhan se oikea ikälady, mutta kyllä jokainen uusi muistutus siitä vetää silti mieltä hiljaiseksi. Vielä viime vuoden puolella mummuska on ollut yksi meidän siisteimpiä näätiä, nyt sillä tulee yhä useammin huteja, kun vessaan lähtö joko viivästyy tai ei jaksa pidätellä entiseen malliin. Jussin kanssa on tultu siihen tulokseen, että vielä ei lähdetä akuutisti tutkimaan, mutta seuraavan rauhoitusta vaativan toimenpiteen yhteydessä otetaan taas kontrolliverikokeet. Mummuskalla hampaat ovat kuitenkin vaatineet säännöllistä huomiota etenkin kulmurin poiston jälkeen, niin hammaskeikkojen välillä ei viitsi vanhaa turhaan rauhoitella verikokeiden takia. Muuten mummuska ei kyllä suostu olemaan vielä toinen jalka haudassa, vaan tiskikonehommat ovat yhä Esterin alaa, ja lattiakaivolle on päästävä kun kylpyvesiä lasketaan.

Justiina on ottanut meidän lauman hallintaansa. Vuosi sitten saapuneesta kaikkiin muihin näätiin epäilevästi suhtautuneesta pikku mummuskasta on kuoriutunut nopealiikkeinen, mutta enimmäkseen hyväntahtoinen hepulimaan diktaattori. Uudessa asemassaan Justiina on päässyt loistamaan joka tavalla, ja nykyään sen voi yhtä hyvin bongata haastamasta nuorempiaan leikkiin kuin valtaistuimeltaan Jussin rintakehän päältä, minkä se jakaa Jussin toisen suosikkitytön Huiskun kanssa. Eli vaikka Justiinan saaminen laumaan otti kuukausia, se ehdottomasti kannatti, sillä tyttö on timantti. 

Muodostelmanukkumista kylppärissä
Mihail on yhä talvimoodissa ja voi turhankin paksusti. Eli sen kohdalla ei ole edetty sen enempää paino kuin silmäjuttujen kanssa sitten kesän. Minulla on kyllä suunnitteilla pientä päänmenoa laumalle, sitten kun lauman synttärikausi alkaa, mutta sitäkin ennen päästään toivottavasti starttaamaan ulkoilukautta pojan kanssa. Mutta niin kauan kuin poika elää kylmää kautta lähinnä nukkuen ja käyden välillä syömässä, annetaan pojan vielä lepäillä. Ja ollaan vähän kateita siitä, kun itse ei voi töiden takia tehdä samaa.

Itsy on ollut oma ihana itsensä. Viimeiset pari hammaslääkärireissuakin sen kanssa on selvitty pelkällä hammaskiven poistolla, joten pahimmat kauhukuvat siitä että neiti olisi vähintään hampaaton jo nelivuotiaana ovat alkaneet väistyä. Sitä ei kyllä tiedetä vieläkään, mikä aiheutti sen, että tytöltä kuoli niin monia hampaita, että niitä jouduttiin poistamaan useita ensin yksi- ja sitten kaksivuotiaana, mutta aina parempi, jos siitä riesasta on säännöllisillä hampaidenpuhdistuksilla päästy. Itsy ja Mitella käytiin molemmat lantittamassa syksyllä 2016, mutta ainakaan vielä kumpikaan ei ole näyttänyt kiiman merkkejä, niin nyt tarkkaillaan kestävätkö tyyppien hormoni-implantit vielä tämän kauden.

Mitella on taas talvimoodissaan yksi Jussin lempityttöjä, kun se on oikein pörröinen pussailija. Viime talvena jo hetken erehdyin sen menneen kokonaan aikuistumaan, ennenkuin keväthepulit alkoivat, ja toivon näin julkisesti salaa, että sama tapahtuisi tänäkin vuonna. Tämäkin puoli Mitellasta on kyllä mitä ihanin, mutta etenkin sitten kun Nutella lähtee Sariannalle mammailemaan, tarviin minun tehoturbotyttöä.

Huiskun ja Miikkiksen päiväunituokio
Huisku on vain entistäkin pehmoisempi ja pörröisempi joka tavalla, ja yhä täysin isin tyttö. Kun Jussi tulee päivystämästä, tämä terapiapampula on heti vastassa valmiina hävittämään julman maailman. Minunkin jaloissa voidaan kyllä välillä kelliä, kun laitan vaikka ruokaa tai en onnistu livahtamaan vessaan yksin, mutta minun sylissäni ei viihdytä yhtä pitkiä aikoja. Huisku on myös tiimiytynyt hyvin talouden toisen suklaan Nutellan kanssa, ja nykyään tytöt hengaavatkin paljon yhdessä.

Lysti on yhä oma energinen itsensä ja maailman suloisin nallenaama. Jussin iloksi tyttö on aikuistuttuaan alkanut viihtyä välillä sylissäkin pieniä hetkiä kerraallaan, minun ilokseni tyttö ei ole siitä huolimatta lopettanut hepulointejaan, ja se jaksaa yhä painaa Mitellan ja etenkin Nutellan kanssa pitkin kämppää milloin juosten ja milloin painien.

Hormonihilleri-Nutella ja yllättävän pitkäjänteinen Mitella
Nutellan kiima etenee, ja tällä hetkellä tyttö onkin melkoinen hormonihilleri, joka pussailee kaikki läpi ja raahaa Mitellaa niskasta ympäri asuntoa. Kierroksistaan huolimatta tyttö on kuitenkin mitä sydämellisin höpöttäjä, ja hakee yhä leikkiin niin muita näätiä kuin ihmisiäkin silloin kun Mitellan kuskaukselta ehtii. Hormonihommien lähdettyä kunnolla käyntiin Nutella on myös antanut Esterin olla täysin rauhassa, kun sen energiat ovat keskittyneet noihin nuorempiin. Ja kiiman edetessä myös neidin haju vai pitäisikö sanoa tuoksu on voimistunut. Mie jotenkin tykkään tuosta voimakkaamman näätämäisestä aromista, mikä on tällä hetkellä ihan hyväkin, sillä se haju on kotona aikalailla kaikkialla, sillä neiti on tällä hetkellä sekä meidän uteliain että akrobaattisin tyttö, joka on nyt saanut Lystinkin kiinnostumaan muunmuassa naulakossa kiipeilystä. Alustavasti neiti on tapaamassa sulhonsa viimeistään Valentinen jälkeen ensikuussa, mutta tarkemmin asiasta ei ole vielä sovittu.

Ja lisäkymyksiä saa toki esittää, jos tästä unohtui jotain olennaista, tai jotain mikä on jäänyt aiemmin mietityttämään, mutta johon olen unohtanut blogissa palata.

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Näätien virikkeistämistä: kaivetaan Kiinaan

Fretit ovat koloissa elementissään. Kaikenlaisissa koloissa. Kun on yhtä aikaa pienehkö otus, mutta silti hurja peto, kolot ovat mitä kätevimpiä moneen tarkoitukseen. Ne tarjoavat suojaa säätä vastaan ja pesimiseen, ja niistä voi löytyä vaikka mitä kivaa - kuten sopivia saaliseläimiä, jotka myös käyttävät koloja suojakseen ja pesimiseen. Koloihin liittyy yleensä tunneleita, ja fretit ovatkin ruumiinmuotonsa ja erittäin joustavan selkärankansa myötä kuin luotuja liikkumaan niissä. Joustavuus takaa sen, että monelta meidän neideistäkin onnistuu hyvin nopeatkin u-käännökset putkessa, jonka sisähalkaisija on tuskin kymmentäkään senttiä. Kotihillereille koloista kelpaavat usein niin valmiit putket kuin tee-se-itse -mallit, joita koitetaan toteuttaa niin kaivelulaatikoissa kuin joissain tapauksissa esimerkiksi sohvan sisään (mistä jälkimmäistä meidän tytöt eivät ole onneksi vielä keksineet). Useimmat lemmikkifretit eivät ole kauhean tuloshakuisia kaivuutempauksissaan, eli se, saako kaivelulaatikon materiaaliin oikeasti aikaiseksi tunnelia on varsin triviaalia.

Rungon vierestä on hyvä lähteä liikkeelle
Kaikkein parhaat kaivelumestat löytyvät luonnollisesti ulkoa. Sulanmaan aikana tiivis maanpinta tarjoaa mukavasti vastetta, ja arktisimmilta tyypeiltä lumitunnelitkin syntyvät hujaksessa. Meillä innokkaimmat kaivelijat, kuten Justiina, käyttävät mielellään osan hihnalenkeistäkin kaiveluun. Etenkin jos löytyy oikein sopiva kohta, voi se olla joskus huomattavasti mielenkiintoisempaa kuin ympäriinsä juoksentelu, ja omistaja on sitten hyvä ja odottaa. Miikkis on kerran ulkoillessa onnistunut kaivamaan esille tryffelinkin, mutta fretit kaivavat meillä yleensä ilman näkyvää motivaattoria.

Aitauskaivelu kiinnostaa lähes kaikkia meidän tyypeistä. Jos kerta aita asettaa rajat sille, kuinka kauas voi juosta, on aina hyvä laajentaa kohti Kiinaa. Meillä ei ole näädillä käytössä kiinteää ulkotarhaa, vaan ryhmäulkoilut hoidetaan yhdistämällä pari playpeniä. Neitien mieltymys kaiveluun asettaa tässä oman haasteensa, sillä sopivassa maastossa paitsi tullaan hyvin äkkiä reunan ali, kerrostaloalueella ei kuoppia ole naapurisovun nimissä toki hyvä ilmestyä määräänsä enempää, miksi aitauskohdat yrittää valita niin, että syntyvät kuopat saa täytettyä mahdollisimman huomaamattomiksi. Vaikka osa naapurin mammoista onkin mitä mukavimpia, ja ovat vain nauraen todenneet. että mitä niitä peittämään, että hyvä se vain on kuin toisilla on kivaa. Mutta koska kyseessä on iso taloyhtiö, mieluummin pelaa enempi varman päälle. Sopivan määrätietoisen fretin sattuessa kohdalle tunnelit voivat syntyä hyvinkin nopeasti. Yhdessäkin rantamiitissä pääsin todistamaan, kuinka yhdet hybridisisarukset kaivoivat varmaan alle varttitunnissa yli metrinmittaisen tukevan tunnelin. Ja varmasti se tunnelihanke olisi jatkunut siitä vielä vaikka miten pitkälle, mutta siinä kohtaa touhu keskeytettiin, etteivät tyypit katoa maan keskipisteeseen. Eli mikäli näätiä ulkoiluttaa aitauksessa, jossa ei ole kiinteää, maan alle kaivettua pohjaverkkoa, ei niitä kannata jättää sinne valvomatta hetkeksikään. Määrätietoista frettiä eivät välttämättä pysäytä edes puunjuuret tai savimaa.

Justiina on näissä hommissa ekspertti
Kaivelumahdollisuuksia on toki mahdollista tarjota rajatummassa mittakaavassa myös sisätiloissa tai parvekkeella. Tähän toimivat hyvin erilaiset vadit, lastenammeet, laastipaljut tai lihalaatikot, joihin voi kokeilla mitä erilaisempia kaivuumateriaaleja. Meillä on tähän mennessä testattu hiekka, turve ja lumi, ja leikit on leikitty pääosin parvekkeella, sillä etenkin turpeesta saadaan aikaan mitä mahtavin sotku. Sisätiloissa moni suosii kaivelulaatikossa riisiä, makaroonia tai maissitärkkelyksestä valmistettuja pakkausmateriaaleja. Meilläkin on ollut tarkoitus hankkia näitä testiin, mutta meillä hommaa on hidastanut se, että yhdestä käytännön syystä meillä kaivelulaatikot ovat yleensä enemmin hetkellisiä viihdykkeitä kuin pysyviä virikkeitä. Seitsemän näädän kesken ei nimittäin tahdo aina löytyä täyttä yhteisymmärrystä siitä, onko kaivelulaatikko tarkoitettu kaiveluun vai vessaksi, ja pidemmällä aikavälillä sitä käytetään yhtä sujuvasti kumpaankin kukin mieltymystensä mukaan. Ja itsestä olisi varsin epäekologista hankkia paljullinen riisiä kaiveluun vain huomatakseen, että se on heti kohta vessana. Mutta uskon tekeväni sen jossain kohtaa silti. Turvelaatikosta minulla olisi ollut pari ihan mahtavaa videotakin, mutta YouTube ei nyt suostunut tekemään yhteistyötä niiden kanssa.

Lounastauko kissatunnelissa
Toki kaikkea ei aina tarvitse tehdä itse, ja moni fretti rakastaa myös valmiita tunneleita. Etenkin naaraille niitä löytyy vaikka mistä: erilaiset salaoja- ja viemäriputkien pätkät, matto- tai kangasrullien pahviputket, puruletkut, jyrsijöiden leikkitunnelit, kanien leikkitunnelit, kissojen leikkitunnelit... Vaihtoehtoja on rajattomasti ja joka hintaluokassa. Urosten kohdalla koko asettaa jonkin verran enemmän rajoitteita, mutta jyrsijätunneleita lukuunottamatta muista löytyy kyllä yleensä myös halkaisijaltaan pojille sopivia putkia. Meillä isoimmatkin tytöt mahtuvat leikkimään tunneleissä joiden halkaisija on 10cm. Pojille voi tarvita vähän isomman, 12-15 sentin halkaisijan, etenkin jos kyseessä on isompi poika. Tällähetkellä meidän neideiltä löytyy käytöstä yksi viemäriputki, yksi salaojaputki, pari lyhyttä jyrsijätunnelia, pari kissatunnelia ja viisimetrinen puruletku.

Tunnelien tarjoamat touhuilumahdollisuudet ovat moninaiset: niissä voi leikkiä littaa, vaania, peseytyä ja syödä. Niihin voi jemmata eväitä ja jemmautua itse, jos tapahtuu jotain epäilyttävää. Niissä voi myös nukkua ja venytellä. Ja kun on yhtä venyvä ja ketterä kuin näätä, ei pieni ruuhkakaan putkessa haittaa, sillä sielä onnistuu usein myös ohittaminen ja u-käännös, tai vähimmilläänkin pakittaminen.

Snurre putkessa
Toki kaivamisen ja valmiiden tunnelien ohella tunneleita voi myös tehdä ja löytää esimerkiksi sukeltamalla maton alle, tai kaivamalla pyykkikorista housut. Yhteen lahkeeseen mahtuu parhaimmillaan jopa viisi näätää, jos housujen sijainti on hyvä. Meillä miehen harmiksi on myös huomattu, että subbarin sisältäkin löytyy tunneli. Muutamalla kaverilla tunneli on koitettu kaivaa sohvaan, mikä on johtanut sohvan jalkojen takavarikointiin tai sohvan pohjan verkottamiseen. Meillä tunnelia on koitettu kaivaa myös useampaan kukkaruukkuun, mikä on johtanut huonekasvien määrän radikaaliin laskuun.

Kyseenalaisempi kaivuulaatikko

torstai 10. tammikuuta 2019

Kiimakuulumisia

Päivä on lähtenyt taas pitenemään, ja vaikkei sitä itse vielä niin huomaakaan, se ei ole jäänyt huomaamatta meidän ainoalta neidiltä, jolla ei ole hormoni-implanttia. Viime perjantaina Nutella alkoi näyttää ensimmäisiä kiiman merkkejä: sen pussailu alkoi saada hieman aikaisempaa maanisempia piirteitä, ja vulvan alueella alkoi näkyä pientä vuotoa. Pari päivää sitten tuli se viimeinenkin varmistus, ja aiemmin kuopalla ollut vulvan seutu oli alkanut turvota. Turvotus ei ole vielä kovin suurta, mutta tämä on se kohta, jossa yleensä olisimme varaamassa aikaa eläinlääkärille hormoni-implantin saamiseksi. Naarasfreteillä kiiman katkaisu kun on välttämätön toimenpide, sillä katkaisematon kiima voi johtaa pahimmillaan anemiaan ja sitä kautta fretin menehtymiseen. Hormoni-implantti hoitaa kiiman katkaisun yleensä 1-4 vuodeksi kerrallaan.

Tänä vuonna maailmaan saadaan ehkä lauma mini-Nutskuja
Tämä vuosi ja tämä neiti Nutella on meillä kuitenkin ensimmäinen poikkeus. Eläinlääkärin sijaan on otettu yhteys Sariannaan, ja pyritty kuvin ja kuvailuin pitämään hänet ajantasalla siitä, miten neidin kiima etenee. Ja huomenna Sarianna on myös tulossa katsomaan tyttöä. Tämä Nutellan ensimmäinen kiima kun katkeaa toivottavasti astutukseen, ja Sariannalla on lähiaikoina treffit järjestettävänä. Nutellan aiottu sulho Rapunenkin kun on onneksi jo herännyt lähestyvään kevääseen, ja sieläkin suunnilla on alkanut näkyä jo hormonihöyryistä toimintaa. Eli hyvällä tuurilla nuoripari on yhtäaikaa valmis koitokseen. Sariannan toisen jalostusparin kohdalla aiktaulu ei osunut ihan yhtä hyvin yhteen, vaan naaras aloitti kiiman selvästi sulhoaan aiemmin, ja naaraalle piti hakea hormonipistos, joka siirtää sen kiimaa joitain kuukausia eteenpäin niin että uros saa enemmän aikaa aloitella omaa kiimaansa.

Vilkkaan näädän pimperon kuvaaminen keinovalossa ei ole aina se maailman helpoin homma. Mutta kyllä tässä vähän tuo turvotus näkyy. Turvotus tulee lisääntymään tuosta vielä selvästi, eli ensimmäistä frettiään hankkivankaan ei tarvitse pelätä, että naaraan kiima jäisi helposti huomaamatta. .
Täällä ollaan siis aika odottavissa tunnelmissa. Seuraava jännityksen paikka itsellä on se, lähteekö Nutella Sariannan matkassa Keski-Suomeen tapaamaan sulhoaan, vai haetaanko Rapunen Turkuun treffailemaan. Tämä ratkeaa sitten lähempänä H-hetkeä, kun Sarianna pääsee laittamaan kalenterisulkeiset pystyyn Rapusen omistajan kanssa. Jussi on jo valmiiksi ilmoittanut, että jos treffit sovitaan tänne, hän aikoo sitten linnoittautua kuulokkeet päässä työhuoneeseen, sillä frettien astutustilanteet voivat olla hyvin kaukana romanttisista kynttiläillallisista.

Mutta kai se on uskottava, että tämän vuoden pentukausi on alkamassa, ja tänä vuonna se näkyy sijoitusnaaraan myötä myös meillä jo näin alkuvaiheessa.

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Näätien virikkeistämistä: Leikitään ruualla

Sain edellisen postauksen kommentista ideoita useampaankin postaukseen. Etenkin kun näätien virikkeistämistä mietittyäni päätin toteuttaa aiheen useamman postauksen mittaisena sarjana. Näädät kun tykkäävät touhuta monenlaisia juttuja, niin jos kaiken olisi koittanut mahduttaa yhteen postaukseen, olisi postauksesta tullut massiivinen. Nytkin ajattelin jättää sarjan pituuden vielä avoimeksi. Mutta koska jostain pitää aina aloittaa, päätin aloittaa ruuasta. Se on sikälikin keskeinen aihe meidän taloudessa, sillä se on, joka vahviten yhdistää niin frettejä kuin Miikkistäkin. Ruokatouhuihin meillä kun osallistuvat kaikki.

Ahmimisen esto kuppi on hyvä tyhjentää porukalla.
Se tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, että freteille on hyvin lajityypillistä syödä ruokaa. Vaikka kyseinen tarve on eläimillä hyvin yleinen ja laajalle levinnyt, se ei tarkoita sitä, että ruokailutapahtuma pitäisi typistää siihen, että eläin saa ruuan kupissa kuononsa eteen ja syö ruuan kupista siinä. Sen sijaan ruoka tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia virikkeellistämiseen, monesti silloinkin, kun sen tarjoaa kupista suoraan kuonon eteen. Etenkin kun freteillä on hyvin vahva tarve jemmata ruokaa. Meillä ruuan jemmaamiseen suhtaudutaan vähän kahtiajakoisesti: toisaalta en haluaisi kauheasti rajoittaa sitä, sillä se tarjoaa freteille paljon niille lajityypillistä tekemistä. Toisaalta taas Mihailille on vähintään yhtä lajityypillistä etsiä ruokaa jatkuvasti, ja mikäli tytöt pääsevät jemmaamaan liikaa ruokaa pojan ulottuville, se lihoo. Niinpä olemme nyt pyrkineet antamaan Mihailille mieluisimmat ja helpoiten jemmattavat ruuat tytöille yötä vasten, sillä ne ovat yön ja työpäivän näätähuoneessa toisin kuin Miikkis. Mihailille vähemmän mieluisia ruokia, kuten kokonaisia ruokaeläimiä, tytöt saavat etenkin talvikaudella jemmailla vapaammin. Kesällä ne alkavat niin nopeastiu haista ja houkuttaa kärpäsiä, että hommaa joutuu rajaamaan enemmän.

Miten jemmaaminen siis toimii? Se ei oikeastaan vaadi omistajalta mitään muuta, kuin että ruokakuppi nostetaan Prince-mökin päälle. Sen jälkeen alkaakin näätäralli. Tytöt käyvät vuorollaan tarkistamassa kupin, ja alkavat valita sieltä parhaita paloja. Koska liikkeellä on muitakin, parhaat palat otetaan luonnollisesti äkkiä kantoon, ja viedään johonkin turvalliseksi katsottuun jemmaan, ja lähdetään hakemaan seuraavaa palaa. Etenkin nuorimmaisilla on kova kiire saada kaikki kokonaiset ruokaeläimet omiin jemmoihinsa. Muutama mukavuudenhaluisemmista tyypeistä ei aina lähde juoksuleikkiin mukaan, vaan jää syömään kupille. Kun kuppi on sitten saatu tyhjäksi, jatko riippuu paljon siitä, kuinka hyvin jemmaaminen eli oman stashin muodostus sujui. Mikäli sinne saatiin kylliksi hyvyyksiä, on nyt hyvä hetki vetäytyä syömään. Jos kaveri oli kuitenkin tällä kertaa ollut nopeampi, voi syömistä aina lykätä, ja mennä etsimään kaverin jemmaa. Sen löydyttyä kaverin ruokajemma sosialisoidaan, ja sieltä aletaan kantaa ruokia omaan jemmaan. Parhaillaan Lysti ja Nutella voivat kantaa hiiriä tunninkin edestakaisin toisen jemmalta omalle. Sillä välin muut käyvät verottamassa potista osansa, ja syövät ne rauhassa muualla.

Tosi ystävyyttä on jakaa yhteinen namiensyöntilaatikko
Mikäli ruokaa on ollut riittävästi, on sitä todennäköisesti jäljellä muutama jemmapala vielä silloinkin, kun portit töiden jälkeen aukeavat. Tällöin päästään jemmaamisen seuraavalle asteelle, kun jemmapaikkojen määrä kasvaa, ja etäisyydet niiden välillä suurenevat. Välillä porttia avattessa vastassa saattaakin olla pari näätää ruoka jo valmiiksi suussa odottamassa tositoimiin pääsyä. Tehotiimi haluaa stashata kunnolla, ja Huisku mennä piknikille olohuoneeseen, sillä siitä nyt vain on kiva syödä olohuoneessa. Näätähuoneen ulkopuolella ruuan jemmaamisessa on kuitenkin muutamia sääntöjä, joista tyttöjä joudutaan ajoittain muistuttamaan, kuten se, ettei kaninpäitä ja päättömiä tiputa saa tuoda sänkyyn, tai broilerinsydämiä säilyttää pleikkarin päällä. Huomautuksen saatuaan tytöt yleensä siirtävät jemmansa loukkaantuneen näköisenä muualle. Tässä kohtaa jemmattavaa ruokaa on yleensä kuitenkin sen verran vähän, että valtaosa jemmoista muodostuu juoksujemmoiksi, eli kun yksi näätä uskoo löytäneensä hyvän paikan ja jättää aarteensa hetkeksi vahtimatta, toinen jo hakee pois ja koittaa keksiä sille varmemman paikan. Tätä jatketaan kunnes kaikki on syöty, tai palvelusväki ilmoittaa että ruoka haisoo jo niin pahalta, että se jemmataan enää roskikseen, josta kukaan ei saa hakea sitä pois. Välillä paremman jemmattavan puutteessa tytöt ovat koittaneet jemmata myös jauhelihaa, mutta sitä on hyvin hankala kantaa paikasta toiseen. 

Aktivointimaton hapsujen sekaan on hyvä jemmata aarteita
Tyttöjen jemmaamista on mahdollista myös ohjailla jonkinverran. Yksi näistä tavoista on luvalliset jemmalaatikot, eli erikokoiset pahvilaatikot, joita meillä välillä lojuu pitkin lattioita. Pahvilaatikot kun ovat aika täydellisiä paikkoja ruokien jemmaamiseen ja rauhallisiin evästuokioihin, sillä niissä on niin suojaa kuin hyviä kulmiakin, joihin pysähtyä syömään niin että ruoka on kahden seinän suojaamana, ja kavereille näkyy pelkkä peppu. Pahvilaatikot ovat myös siinä mielessä hyvin käteviä, että sitten kun ne ovat saaneet osansa suolista ja muista roiskeista, ne on helppo hävittää polttokelpoisena jätteenä. Luvattomien jemmojen määrä meillä on koko ajan laskenut. Keittiön sokkelikin kun ruuvattiin sen jälkeen kiinni kun tytöt olivat kerran kesähelteillä jemmanneet sinne kokonaisen rotan, joka palvelusväen oli lopulta kalastettava sokkelista ulos sen alettua haista. Onneksi Miikkis on myös aika hyvä osoittamaan osan tyttöjen jemmoista, jonka lisäksi ryhmäpaine pitää huolen, että hyvin harvoin mikään jää jemmaan pidemmäksi aikaa.

Ruokaa voi toki käyttää näätien aktivointiin myös hankaloittamalla sen saamista. Tätä meillä on harrastettu erityisesti Mihailin kanssa, mutta harvemmin Mihail saa touhuilla aktivointilelujensa kanssa ilman assistentteja. Mihailille meillä onkin hankittuna erilaisia ahmimisenestokuppeja, aktivointimattoja ja aktivointipelejä, joita myös tytöt mieluusti käyttävät. Osa ahmimisenestokupeista on kyllä huomattavasti iisimpiä silloin, kun on mini ja omaa puikulapään. Sekä koirien että kissojen aktivointileluista löytyy monia, jotka toimivat hyvin myös näädillä. Silloin kun koko lauma pelaa, nameina käytetään yleensä kuivattua lihaa eri muodoissa. Mihail saa noista lisäksi paprikaa, muita kasviksia, kuivattuja gojimarjoja ja pähkinöitä, jotka herättävät tytöissä lähinnä ihmetystä. Esteri koittaa kyllä välillä pölliä pojan paprikat. Etenkin zooplussalla on hyvä valikoima leluja, joihin voi jemmata niin kuivalihaa, nappuloita tai mitä omat tyypit nyt syövätkin.

Pienikin laatikko voi joskus tarjota toivottua yksityisyyttä jemmalihojen syöntiin.
Joskus intoudun myös itse jemmamaan näädille nameja, mutta nykyään teen sitä äärimmäisen harvoin, koska näädät ovat siinä itse niin taitavia. Näädät ovat myös omiaan keksimään välillä sellaisiakin jemmapaikkoja, jotka eivät olisi tulleet itsellä edes mieleen, kuten perimmäisen näätähuoneen patterin päällä verhon takana. Ulkoillessa ollaan kyllä välillä hyödynnetty esimerkiksi kaverin vanhaa hiekkalaatikkoa niin, että hiekan sekaan on jemmattu herkkuja, jotka on sitten pitänyt etsiä kaivamalla.

Yksi iso osa ruualla virikkeistämistä on toki monipuolisuus ja kokonaiset ruokaeläimet. Eli ruuan myötä tarjotaan uusia hajuja, makuja ja välillä pientä ihmettelyä sen suhteen, että miten siihen ruokaan olisi tarkoitus päästä käsiksi. Etenkin isommista ruokaeläimistä tuntuu tulevan välillä enempi sotkua kuin vatsantäytettä, mutta sitä on valmis näkemään välillä sen vaivan, että siivoaa näätähuoneesta ison kasan kaikkialle levinneitä sulkia ja höyheniä, kun näkee millä innolla muutama tarttuu pulmapeliin nimeltä viiriäinen. Erilaiset ruuat edistävät myös hampaiden puhtaana pysymistä ja suuterveyttä, sillä eläin joutuu käyttämään eri tavalla hampaitaan ja lihaksiaan käsitellessään luullista palalihaa tai kokonaisia ruokaeläimiä, kuin jos kaikki ruoka tulisi nappulamuodossa tai pehmeänä.

Ruuan ohella myös juoma tarjoaa monia hyviä aktivoitumisen paikkoja. Näädillä kun on usein hyvä olla suhteessa aika iso vesikippo, ettei se kaadu, niin se tarjoaa kokonsa puolesta usein myös mahdollisuuden pieneen sukelteluun ja puolittaiseen uintiliikkeiden harjoitteluun.

tiistai 1. tammikuuta 2019

19 toivetta vuodelle 2019

Joulukuu eteni niin sukkelaan, että tällä kertaa vuosikin ehti jo vaihtua, ennenkuin ehdin kirjaamaan ylös loputkin toiveet alkaneelle vuodelle. Listaa tuli kuitenkin jo pyöriteltyä viime vuoden toivelistaa läpikäydessä ja miettiessä, mitkä sielä olivat lopulta ne isoimmat asiat, jotka toivat eniten sisältöä viime vuoteen. Niistä kun olisi luonnollisesti hyvä aloittaa uusikin lista kaiken toiston uhallakin.

Luonnolliseksi ykköseksi nousi tämä: Laatuaikaa mummujen kanssa. Etenkin Esterin osalta voi vain sanoa, että se on jo selkeästi vanha: täyttäähän mummu tänä vuonna jo kahdeksan vuotta. Vaikka se onkin tällä hetkellä kaikinpuolin terveen oloinen, tuossa iässä kunto voi romahtaa todella nopeastikin, ja olisi jo todellinen ihme, jos saisimme pitää mummun vielä kokonaisen vuoden. Sitä toki toivotaan, mutta toivomisen lisäksi jokaisesta päivästä pyritään ottamaan kaikki irti.

Kakkonen on myös helppo: laatuaikaa kaikkien muidenkin kanssa. Se kun ei ole ikinä kiveen kirjoitettua, että lemmikit saisi pitää vanhoille päiville asti, ja että ne lähtisivät ikäjärjestyksessä. Ainoa varma eläinten kanssa on tämä hetki, ja siksi haluan koittaa tehdä vuodesta mahdollisimman spesiaalin kaikille meidän tyypeille riippumatta siitä, montako vuotta kenelläkin on toivottavasti vielä edessä.

Aika avata vuosi 2019!
Ja kolmosella jatketaan samaa sarjaa: haluan tänä vuonna opetella antamaan enemmän aikaa myös niille, jotka vaativat sitä vähemmän. Etenkin Itsy osaa olla meillä todella hienovarainen leikkiinkutsuissaan, ja se vetäytyy huiskuleikeistä heti, jos leikkijöitä tulee paikalle enemmän. Silti sekin tykkää valtavasti, kun sitä leikitetään.

Neloseksi voitaisiin ottaa viime vuoden 17., eli lisää verkostoitumista blogimaailmassa ja instagramissa. Minusta on ollut mielettömän mukava saada seuraajaksi myös muutamia kissabloggaajia, ja kierrätys toimii monessa asiassa, kuten virikeideoissa. Seuraamalla useamman lajin blogeja, saa itsekin enemmän ideoita, mitä kokeilla näätien päänmenoksi ja virikkeellistämiseksi. Tätä siis ehdottomasti lisää!

Vitonen on Nutskun pennut. Toivon koko sydämestäni, että neiti synnyttää Sariannalle tänä vuonna hienon ja terveen pentueellisen upealuonteisia näätämyksiä, ja että itsekin pääsisi sen myötä seuraamaan aitiopaikalta Sotatanssin -frettikasvatuksen alkutaivalta. Ja olisihan se eräänlainen kirsikka kakun päälle, jos sinne syntyisi meillekin pieni prinsessa.

Kutonen sivuaa vähän edellistä: toivon että tänä vuonna lauma saataisiin hitsattua taas entistä tiiviimmäksi porukaksi, ja viimeisetkin väännöt saataisiin loppumaan. Se missä kohdin tämä sivuaa edellistä kohtaa on se, että tänä vuonna aion harkita todella tarkkaan, kasvatanko omaa laumaa, ellei siihen tule jotain ihan spesiaalia syytä. Tuttujen kasvattajien julkaisemat pentusuunnitelmat ovat kyllä kertoneet jo sen, ettei tämän päätöksen pitämisestä tule taatusti helppoa.

Team mustavalkoiset kesällä 2018
Seitsemäs toive vuodelle 2019 on se, että ruokinnan kanssa saataisiin jatkettua sillä linjalla, jolle vuoden 2018 aikana päästiin. Eli onnistuttaisiin löytämään jatkossakin niin hyvin esimerkiksi kaninlihaa, että sen saisi pidettyä kanan ja kalkkunan veroisena proteiininlähteenä ennemmin kuin viiriäisten kaltaisena harvinaisena herkkuna. Ja että taloustilanne pysyisi sen verran vakaana, että kilohintoja ei pitäisi tuijottaa liikaa ruokintaa miettiessä.

Kahdeksanteen toiveeseen itse voi olla vaikeampi vaikuttaa, mutta toivon, että myös vuonna 2019 eläinlääkärikuluista isompi osa menisi terveyden- kuin sairaudenhoitoon.

Yhdeksäntenä toivon, että saisin vaikutettua positiivisesti etenkin Mihailin terveyteen. Mihailin ylipaino ja silmäongelmat ovat itselle ehkä ne isoimmat asiat, joista koen välillä huonoa omaatuntoa. Miikkis osaa olla kyllä tajuttoman itsepäinen ja ahne, mutta koen silti, että pojan omistajana minun pitäisi pystyä paremmin kontrolloimaan sen syömisiä ja siten lisäämään sen mahdollisuuksia elää mahdollisimman terveenä. Silmienkään kohdalla ei ole vielä tutkittu kaikkea, mikä tutkittavissa on, ja vaikka näköaisti on haisunäädälle ehkä se triviaalein, niin silti en ole täysin päässyt siitä ajatuksesta, että jos asiaa tutkittaisiin vielä lisää, voisiko sittenkin löytyä joku muukin hoito mitä koittaa, ja mistä voisi olla enemmän hyötyä kuin haittaa.

Mitä tulee terveyden ylläpitämiseen, kymmenes tavoite/toive tällevuodelle on, että kaikkien valjaat tulivat enemmän käyttöön. Meillä on jokaisella omat kivat valjaat, ja tänä vuonna voisi pyrkiä uusien ostelun sijaan (tai ohella) varmistamaan kaikille niistä enemmän käyttökertoja. Toki vähän tyyppien mieltymykset huomioiden, kaikkia kun nämä vuorottelevat loskat ja pakkaset eivät niin inspiroi, eli osan kanssa odotellaan sinne että maa sulaa.

Joskus ulkoilu on kivointa sylistä käsin -Esteri
Yhdestoista tavoite alkaneelle vuodelle on se, että kun ostetaan uutta, ostetaan jotain kunnolla uutta. Viime vuonna saatiin taas päivitettyä petejä, kuppeja ja muita vastaamaan hyvin isomman lauman tarpeisiin, joten niille ei ole nyt akuuttia tarvetta, jos vastaan ei tule jotain todella erilaista. Samaten leluista meillä löytyy jo aika hyvä valikoima perusvinkuja, palloja, huiskuja ja muita. Mutta meillä sekä fretit että omista tykkäävät uusista eläinjutuista.

Kahdestoista tavoite on olla itse pääkuvaajana ainakin yhdessä kameralla toteutetussa kuvaussessiossa. Ei sillä, ettenkö aikoisi hyödyntää näissä myös Jussia, mutta tässä lajissa ei taida olla oikotietä onneen kuvaamisen oppimisen kanssa. Sarianna on jo luvannut mieluusti ulkoistavansa myös osan pentujen kuvaamisestakin minulle. 

Kolmastoista tavoite on taas aktivoitua frettiesittelyiden pitämisessä. Turunkin edellisestä on useampi kuukausi, ja Jonna vähän kyseli, että jos käytäisiin taas mutkaa pk-seudullakin hänen työpaikallaan.

Neljästoista liittyy osittain kolmanteentoista, eli otan tavoitteeksi, että kesään mennessä pystyn ajamaan tarvittaessa itse näyttelymatkat ja esittelyreissut. Eli että siihen mennessä taskusta löytyy paitsi ajokortti, myös jonkinasteista varmuutta käyttää sitä. Se kun helpottaa varmasti jatkossa huomattavasti asioiden sopimista, kun sitten riittää että huomioi vain omat menot, eikä tarvitse aina odottaa, että Jussin päivystysvuorot selviävät.

Ja koska tässä iässä vuodet on käyneet ihan äärettömän lyhyiksi, lisätään tähän väliin helppo pikkutavoite, joka hoituu kuin itsestään, jos saan edellisen hoidettua. Eli olkoon tavoite viisitoista, että Opel vihitään virallisesti näätävankkuriksi minun valkkaamallani tarralla, sitten kun Juusi saa työsuhdeautonsa ja Opel siirtyy minun hallintaani.

Tavoite/toive numero kuusitoista on se, että ovet ovat avoimet myös ensivuonna. Elli mikäli joku Turussa kaipaa paikkaa, mihin pääsisi tutustumaan näätiin (/käärmeisiin/liskoihin/hämähäkkeihin/...), niin aikataulujen sopiessa yhteen, meille sopii tulla. Ei noista kuitenkaan lukemalla saa aina täysin realistista kuvaa, eikä teksti vastaa mitenkään kaikkiin kysymyksiin, kuten sellaiseen perustavanlaatuiseen montaa mietittyttävään juttuun kuin että miltä näätäkodissa haisee. Minusta on aina yhtä upeaa, että uutta lemmkkiä halutaan harkita kunnolla, ja ottaa etukäteen selvää siitä, mitä ollaan ehkä hankkimassa, niin mielelläni sitä myös omalta osaltani helpotan.

Tervetulokomitean itseoikeutettu johtaja Lysti
Seitsemänneksitoista laitettakoon, että ovet ovat avoimet myös hoitonäätien suuntaan. Toivon että myös tänä vuonna sitä pääsisi viettämään aikaa muidenkin kuin omien näätien kanssa, ja saisi mahdollisesti kotiinkin kivoja hoidokkeja. Se on oikeasti aika kiva tapa päästä tutustumaan erilaisiin fretteihin - ja saada jotain kosketuspintaa siihen, miksi ei ehkä halua itselleen pysyvästi jopa kolmea erillistä laumaa. Eli auttaa osaltaan pitämään maltin matkassa silloin, kun pentukuume koputtelee olkaan ja törmää netissä uutta kotia etsiviin näätämyksiin.

Kahdeksastoista kohta lainataan taas viime vuoden listalta, eli lisää monipuolisuutta blogiin etenkin arkijuttujen muodossa. Ruokintajuttuja voisi ainakin koittaa saada aikaiseksi lisää, ja tuotetestauksen sijaan vaikka välillä esitellä, mitkä ovat meidän luottotuotteita ja miksi ne ovat päätyneet suosikeiksi ja käyttöön. Tähän kohtaan otan mieluusti aina myös vastaan ideoita, eli jos on jotain, mistä haluaisit blogista lukea, ideoita saa aina heittää komentteihin!

Listan yhdeksänneksitoista ja viimeiseksi kohdaksi haluan ottaa löytöeläinten ja muiden omaa ihmistä vailla olevien otusten auttamisen. Vähintäänkin lahjoittamalla rahaa ja tarvikkeita niiden hyväksi, mutta mahdollisesti myös konkreettisemmin. Josko ajokortti laskisi kynnystä hakeutua vaikka ihan hoitolallekin opettelemaan vapaaehtoishommia. Välillä on puhuttu Jussin kanssa myös sijaiskotijutuista, mutta Jussilla on omat varauksensa niiden suhteen, jonka lisäksi viime vuonna meillä oli näätien laumakemioissa sen verran tekemistä, ettei homma tuntunut ajankohtaiselta. Mutta katsotaan mitä tämä vuosi tuo tullessaan.