19 toivetta vuodelle 2019

tiistai 1. tammikuuta 2019

Joulukuu eteni niin sukkelaan, että tällä kertaa vuosikin ehti jo vaihtua, ennenkuin ehdin kirjaamaan ylös loputkin toiveet alkaneelle vuodelle. Listaa tuli kuitenkin jo pyöriteltyä viime vuoden toivelistaa läpikäydessä ja miettiessä, mitkä sielä olivat lopulta ne isoimmat asiat, jotka toivat eniten sisältöä viime vuoteen. Niistä kun olisi luonnollisesti hyvä aloittaa uusikin lista kaiken toiston uhallakin.

Luonnolliseksi ykköseksi nousi tämä: Laatuaikaa mummujen kanssa. Etenkin Esterin osalta voi vain sanoa, että se on jo selkeästi vanha: täyttäähän mummu tänä vuonna jo kahdeksan vuotta. Vaikka se onkin tällä hetkellä kaikinpuolin terveen oloinen, tuossa iässä kunto voi romahtaa todella nopeastikin, ja olisi jo todellinen ihme, jos saisimme pitää mummun vielä kokonaisen vuoden. Sitä toki toivotaan, mutta toivomisen lisäksi jokaisesta päivästä pyritään ottamaan kaikki irti.

Kakkonen on myös helppo: laatuaikaa kaikkien muidenkin kanssa. Se kun ei ole ikinä kiveen kirjoitettua, että lemmikit saisi pitää vanhoille päiville asti, ja että ne lähtisivät ikäjärjestyksessä. Ainoa varma eläinten kanssa on tämä hetki, ja siksi haluan koittaa tehdä vuodesta mahdollisimman spesiaalin kaikille meidän tyypeille riippumatta siitä, montako vuotta kenelläkin on toivottavasti vielä edessä.

Aika avata vuosi 2019!
Ja kolmosella jatketaan samaa sarjaa: haluan tänä vuonna opetella antamaan enemmän aikaa myös niille, jotka vaativat sitä vähemmän. Etenkin Itsy osaa olla meillä todella hienovarainen leikkiinkutsuissaan, ja se vetäytyy huiskuleikeistä heti, jos leikkijöitä tulee paikalle enemmän. Silti sekin tykkää valtavasti, kun sitä leikitetään.

Neloseksi voitaisiin ottaa viime vuoden 17., eli lisää verkostoitumista blogimaailmassa ja instagramissa. Minusta on ollut mielettömän mukava saada seuraajaksi myös muutamia kissabloggaajia, ja kierrätys toimii monessa asiassa, kuten virikeideoissa. Seuraamalla useamman lajin blogeja, saa itsekin enemmän ideoita, mitä kokeilla näätien päänmenoksi ja virikkeellistämiseksi. Tätä siis ehdottomasti lisää!

Vitonen on Nutskun pennut. Toivon koko sydämestäni, että neiti synnyttää Sariannalle tänä vuonna hienon ja terveen pentueellisen upealuonteisia näätämyksiä, ja että itsekin pääsisi sen myötä seuraamaan aitiopaikalta Sotatanssin -frettikasvatuksen alkutaivalta. Ja olisihan se eräänlainen kirsikka kakun päälle, jos sinne syntyisi meillekin pieni prinsessa.

Kutonen sivuaa vähän edellistä: toivon että tänä vuonna lauma saataisiin hitsattua taas entistä tiiviimmäksi porukaksi, ja viimeisetkin väännöt saataisiin loppumaan. Se missä kohdin tämä sivuaa edellistä kohtaa on se, että tänä vuonna aion harkita todella tarkkaan, kasvatanko omaa laumaa, ellei siihen tule jotain ihan spesiaalia syytä. Tuttujen kasvattajien julkaisemat pentusuunnitelmat ovat kyllä kertoneet jo sen, ettei tämän päätöksen pitämisestä tule taatusti helppoa.

Team mustavalkoiset kesällä 2018
Seitsemäs toive vuodelle 2019 on se, että ruokinnan kanssa saataisiin jatkettua sillä linjalla, jolle vuoden 2018 aikana päästiin. Eli onnistuttaisiin löytämään jatkossakin niin hyvin esimerkiksi kaninlihaa, että sen saisi pidettyä kanan ja kalkkunan veroisena proteiininlähteenä ennemmin kuin viiriäisten kaltaisena harvinaisena herkkuna. Ja että taloustilanne pysyisi sen verran vakaana, että kilohintoja ei pitäisi tuijottaa liikaa ruokintaa miettiessä.

Kahdeksanteen toiveeseen itse voi olla vaikeampi vaikuttaa, mutta toivon, että myös vuonna 2019 eläinlääkärikuluista isompi osa menisi terveyden- kuin sairaudenhoitoon.

Yhdeksäntenä toivon, että saisin vaikutettua positiivisesti etenkin Mihailin terveyteen. Mihailin ylipaino ja silmäongelmat ovat itselle ehkä ne isoimmat asiat, joista koen välillä huonoa omaatuntoa. Miikkis osaa olla kyllä tajuttoman itsepäinen ja ahne, mutta koen silti, että pojan omistajana minun pitäisi pystyä paremmin kontrolloimaan sen syömisiä ja siten lisäämään sen mahdollisuuksia elää mahdollisimman terveenä. Silmienkään kohdalla ei ole vielä tutkittu kaikkea, mikä tutkittavissa on, ja vaikka näköaisti on haisunäädälle ehkä se triviaalein, niin silti en ole täysin päässyt siitä ajatuksesta, että jos asiaa tutkittaisiin vielä lisää, voisiko sittenkin löytyä joku muukin hoito mitä koittaa, ja mistä voisi olla enemmän hyötyä kuin haittaa.

Mitä tulee terveyden ylläpitämiseen, kymmenes tavoite/toive tällevuodelle on, että kaikkien valjaat tulivat enemmän käyttöön. Meillä on jokaisella omat kivat valjaat, ja tänä vuonna voisi pyrkiä uusien ostelun sijaan (tai ohella) varmistamaan kaikille niistä enemmän käyttökertoja. Toki vähän tyyppien mieltymykset huomioiden, kaikkia kun nämä vuorottelevat loskat ja pakkaset eivät niin inspiroi, eli osan kanssa odotellaan sinne että maa sulaa.

Joskus ulkoilu on kivointa sylistä käsin -Esteri
Yhdestoista tavoite alkaneelle vuodelle on se, että kun ostetaan uutta, ostetaan jotain kunnolla uutta. Viime vuonna saatiin taas päivitettyä petejä, kuppeja ja muita vastaamaan hyvin isomman lauman tarpeisiin, joten niille ei ole nyt akuuttia tarvetta, jos vastaan ei tule jotain todella erilaista. Samaten leluista meillä löytyy jo aika hyvä valikoima perusvinkuja, palloja, huiskuja ja muita. Mutta meillä sekä fretit että omista tykkäävät uusista eläinjutuista.

Kahdestoista tavoite on olla itse pääkuvaajana ainakin yhdessä kameralla toteutetussa kuvaussessiossa. Ei sillä, ettenkö aikoisi hyödyntää näissä myös Jussia, mutta tässä lajissa ei taida olla oikotietä onneen kuvaamisen oppimisen kanssa. Sarianna on jo luvannut mieluusti ulkoistavansa myös osan pentujen kuvaamisestakin minulle. 

Kolmastoista tavoite on taas aktivoitua frettiesittelyiden pitämisessä. Turunkin edellisestä on useampi kuukausi, ja Jonna vähän kyseli, että jos käytäisiin taas mutkaa pk-seudullakin hänen työpaikallaan.

Neljästoista liittyy osittain kolmanteentoista, eli otan tavoitteeksi, että kesään mennessä pystyn ajamaan tarvittaessa itse näyttelymatkat ja esittelyreissut. Eli että siihen mennessä taskusta löytyy paitsi ajokortti, myös jonkinasteista varmuutta käyttää sitä. Se kun helpottaa varmasti jatkossa huomattavasti asioiden sopimista, kun sitten riittää että huomioi vain omat menot, eikä tarvitse aina odottaa, että Jussin päivystysvuorot selviävät.

Ja koska tässä iässä vuodet on käyneet ihan äärettömän lyhyiksi, lisätään tähän väliin helppo pikkutavoite, joka hoituu kuin itsestään, jos saan edellisen hoidettua. Eli olkoon tavoite viisitoista, että Opel vihitään virallisesti näätävankkuriksi minun valkkaamallani tarralla, sitten kun Juusi saa työsuhdeautonsa ja Opel siirtyy minun hallintaani.

Tavoite/toive numero kuusitoista on se, että ovet ovat avoimet myös ensivuonna. Elli mikäli joku Turussa kaipaa paikkaa, mihin pääsisi tutustumaan näätiin (/käärmeisiin/liskoihin/hämähäkkeihin/...), niin aikataulujen sopiessa yhteen, meille sopii tulla. Ei noista kuitenkaan lukemalla saa aina täysin realistista kuvaa, eikä teksti vastaa mitenkään kaikkiin kysymyksiin, kuten sellaiseen perustavanlaatuiseen montaa mietittyttävään juttuun kuin että miltä näätäkodissa haisee. Minusta on aina yhtä upeaa, että uutta lemmkkiä halutaan harkita kunnolla, ja ottaa etukäteen selvää siitä, mitä ollaan ehkä hankkimassa, niin mielelläni sitä myös omalta osaltani helpotan.

Tervetulokomitean itseoikeutettu johtaja Lysti
Seitsemänneksitoista laitettakoon, että ovet ovat avoimet myös hoitonäätien suuntaan. Toivon että myös tänä vuonna sitä pääsisi viettämään aikaa muidenkin kuin omien näätien kanssa, ja saisi mahdollisesti kotiinkin kivoja hoidokkeja. Se on oikeasti aika kiva tapa päästä tutustumaan erilaisiin fretteihin - ja saada jotain kosketuspintaa siihen, miksi ei ehkä halua itselleen pysyvästi jopa kolmea erillistä laumaa. Eli auttaa osaltaan pitämään maltin matkassa silloin, kun pentukuume koputtelee olkaan ja törmää netissä uutta kotia etsiviin näätämyksiin.

Kahdeksastoista kohta lainataan taas viime vuoden listalta, eli lisää monipuolisuutta blogiin etenkin arkijuttujen muodossa. Ruokintajuttuja voisi ainakin koittaa saada aikaiseksi lisää, ja tuotetestauksen sijaan vaikka välillä esitellä, mitkä ovat meidän luottotuotteita ja miksi ne ovat päätyneet suosikeiksi ja käyttöön. Tähän kohtaan otan mieluusti aina myös vastaan ideoita, eli jos on jotain, mistä haluaisit blogista lukea, ideoita saa aina heittää komentteihin!

Listan yhdeksänneksitoista ja viimeiseksi kohdaksi haluan ottaa löytöeläinten ja muiden omaa ihmistä vailla olevien otusten auttamisen. Vähintäänkin lahjoittamalla rahaa ja tarvikkeita niiden hyväksi, mutta mahdollisesti myös konkreettisemmin. Josko ajokortti laskisi kynnystä hakeutua vaikka ihan hoitolallekin opettelemaan vapaaehtoishommia. Välillä on puhuttu Jussin kanssa myös sijaiskotijutuista, mutta Jussilla on omat varauksensa niiden suhteen, jonka lisäksi viime vuonna meillä oli näätien laumakemioissa sen verran tekemistä, ettei homma tuntunut ajankohtaiselta. Mutta katsotaan mitä tämä vuosi tuo tullessaan.      

2 kommenttia:

  1. Hyviä tavoitteita! Toivottavasti mummoikäiset (ja muut) pysyvät mukana menossa mahdollisimman pitkän aikaa, terveinä ja hyvinvoivina. <3

    Tuo kyllä kieltämättä kiinnostaa, että miltä näätäkodissa haisee. Onko niissä jonkinlainen ominaistuoksu, myskintuoksu tms., niinkuin kuvittelisi? Harmi vain, kun ei netin välityksellä saa sitä siirettyä. :D Hajutietokonetta odotellessa nuo ruoka- ja tuote-esittelyt olisivat mukavaa luettavaa (aina voi saada itselle jotain ajatuksia niistä).

    Ja lisäksi muuten kiinnostaisi tietää näätien virikkeistä: onko freteillä jotain lajinomaisia tarpeita, joita on hankala antaa niiden toteuttaa, vai sujuuko virikkeistäminen ihan sujuvasti osana arkea? Ja terveydenhoidosta, kun aiemmassa postauksessa puhuit hampaiden katsomisesta: miten helppoa/vaikeaa sen opettaminen on ja miten se käytännössä sujuu (video ois kiva!)? Entäs kynnet, pitääkö niitä freteillä tai Mihaililla huoltaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyypeissä on kyllä oma ominaistuoksunsa, joka sekin vielä vaihtelee jonkin verran näädittäin sekä hormonaalisen tilanteen mukaan. Etenkin ennen lantitusta haju on sellainen näätämäisempi ja myskisempi. Hormoni-implantin jälkeen osa noista haisee miehen nenään enempi hunajaisilta. Itse pelkäsin alkuun (etenkin kiimaisia uroksia tavattuani) mitenköhän tuohon näätien hajuun ikinä tottuu, mutta nykyään sitä ei kotona ollessa itse juuri huomaa, ja poissaollessa sitä pikemminkin kaipaa. Eli se on jo linkittynyt omissa aivoissa niin vahvasti kotiin kuuluvaksi ja osaksi sen maailmaa, että reissusta palatessa usein yksi ensimmäisiä asioita on haudata nenä tyyppien niskaan. Samaa on kyllä havainnut myös monissa näätäesittelyissä, että moni entinen fretinomistaja jossain määrin kaipaa sitä tuoksua. Mutta kai siinä on myös samaa, kuin itsellä rottakodissa käydessä: hajut nostavat mieleen paljon muistoja. Kun taas sitten messuilla etenkin jos mukana on kiimaisia uroksia tai joku on puffannut, eli päästänyt kunnon näätäpierun, osa ihmisistä kiertää aitaukset viiden päästä pyöritellen silmiään ajatellessaan että joku oikeasti asuu tämmöisten haisulien kanssa.

      Täytyykin tehdä postaus/postaussarja myös noista virikkeistä (meillä tyypit tykkäävät erityisesti tunneleista, ja pari on kovia tyttöjä kaivamaan) ja perusterveydenhuollosta. Jälkimmäiseen voisi koettaa nakittaa ystävän kuvausavuksi, ja kysyä jos saisi itse kuvata myös hänen tyylinsä (meillä monet hoitotoimenpiteet tehdään parityönä Jussin kanssa, ystävä hoitaa hommat napakammin ja soolona). Aika moni kasvattajalta hankittu pentu on jo valmiiksi osittain totutettu hoitotoimenpiteisiin, ja niitä täytyy sitten kotioloissa vahvistaa toistoilla. Mutta meillä esimerkiksi Nutellan kohdalla yhtenä haasteena oli, että Suomessa moni käyttää hoitotoimenpiteitä tehdessä niskaotetta, mutta Englannissa se ei ole ilmeisesti yhtä yleisesti tapana, niin neidille tuli sitten vähän shokkina, kun ekana iltana Suomessa Sarianna vain ajatteli äkkiä kurkata neidin hampaat. Kynnet meillä leikataan säännöllisesti sekä Mihaililta että tytöiltä, tytöillä meillä on käytössä kissojen kynsisakset ja Mihaililla koirien.

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI