Mitellan eläinlääkärikäynti, osa 2

keskiviikko 27. syyskuuta 2023

Tänään Mitellalta ultrattiin rintaonteloa ja sydäntä, mikä osaltaan vahvisti diagnoosin. Sydämen eteiset ja kammiot ovat laajentuneet ja ohentuneet ja sydän on pyöristynyt. Sydämen supistuvuus on tilanteeseen nähden ok. Mitella oli myös jo selvästi pirteämpi kuin maanantaina, mikä kanssa viittaisi siihen, että nesteenpoistolääkityksestä on apua. Eli Mitellalla jatketaan nyt DCM:n hoitoa. Mitellalle varattiin kontrolliaika Sarille kuukauden päähän, jolloin myös arvioidaan, pärjätäänkö nykyisellä lääkityksellä, vai olisiko sydämen vajaatoimintaan määrätyn Fortekor vetin ja nesteenpoistoon määrätyn Furovetin rinnalle syytä aloittaa vielä sydämen pumppaustehoa lisäävä Vetmedin. 

Mintun kanssa päästiin maanantaina eroon paidasta, ja ollaan saatu neitiä ehkä vähän lepytettyä. 

Eli nyt uskaltaa ehkä hetkellisesti hengähtää sen suhteen, ettei olla välttämättä juuri tällä hetkellä menettämässä ketään heti nyt. Olkootkin, että Mintun stressioireet on kyllä pakko saada jollain keinolla kuriin, ja että Mitellan kohdalla emme voi vielä tietää, miten nopeasti sydänoireet lähtevät etenemään. Mutta juuri nyt katsellaan, millaista vastetta kummankin lääkitykselle aletaan saada.

Mitellan eläinlääkärikäynti

maanantai 25. syyskuuta 2023

Tiedän, että sanoin itse, että todennäköisesti positiivisin mahdollinen lopputulos Mitellan eläinlääkärikäynnille on se, että päästäisiin lähtemään kotiin Mitellan ja sydänlääkkeiden kanssa. Siihen me pääsimmekin, mutta silti parkkipaikalla autossa tuli itku. Tiedän, ettei tilanne ole läheskään niin paha, kuin se olisi voinut olla: keuhkoissa ei näkynyt mitään selviä tiivistymiä, eikä nestettä ollut kertynyt niin pahasti kuin olisi voinut olla. Tiedän, että monilla freteillä on ollut todella hyvä vaste nesteenpoistolääkitykselle, ja se aloitetaankin Mitellalla nyt heti. Nyt kun kehkoissa ei näkynyt kasvaimia, katsotaan sydän vielä tarkemmin läpi ultralla keskiviikkona. 

Silti kun silittelin Mitellaa boksissa sen väsähdettyä selvästi tutkimuksesta ja röntgenistä, tiedän että jollain tasolla lähtölaskenta on alkanut. Mikäli saadaan hyvä vaste lääkkeille, voimme saada mummuskan kanssa vielä hyviä kuukausia. Mutta ottaen huomioon Mitellan iän, yleiskunnon ja sydämen tilanteen, en usko, että parhaimmassakaan tapauksessa puhutaan enää vuosista tai välttämättä edes yhdestä vuodesta. 

Silti olemme Jussin kanssa yhtä mieltä siitä, että lähdemme vielä koittamaan lääkitystä. Että jos yskänkohtaukset ja pumppaava hengitys saadaan kuriin, voi mummuska elää vielä hyvää elämää. Ja vaikka mummuskalle aloitetaan nyt heti kaksi eri lääkettä, joista toinen annetaan kahdesti päivässä, en usko Mitellan stressaavan lääkitsemisestä niin, että se laskisi merkittävästi sen elämänlaatua. 

Jännitin tämän päiväistä käyntiä niin, että unohdin kokonaan ottaa lohitahnatuubin mukaan mummuskan tutkimuspalkkioiksi. Nyt yksi tuubi on pakattuna jo valmiiksi reppuun keskiviikkoa varten. 

Nyt huomaa päässä, kuinka jännitys ja itku on alkamassa purkautua migreeniksi. 

Mintun kuulumisia ja frettipäivää

Viime viikkolla on tullut keskityttyä taas enemmän kotiin ja Minttuun, jonka lisäksi kävin viikonloppuna pitämässä frettipäivän Halikon Mustissa ja Mirrissä. Jussi ei tällä kertaa osallistunut frettipäivän pitoon, kun hänellä oli samaan aikaan työpäivä Salossa. 

Mintun kanssa viime viikko on mennyt aika tasaisesti. Tikit leikkaushaavasta saatiin poistettua jo reilu viikko sitten. Paidasta ei olla päästy vielä eroon, sillä alue tuntuu vielä erilaiselta, minkä takia Minttu pyrkii nuolemaan sitä. Jo sen lyhyen hetken ajan, kun koitimme viikko sitten pitää Mintun hetken ilman paitaa niin että olimme Jussin kanssa molemmat kotona valvomassa, se onnistui nuolemaan ajellun alueen reunaan tullutta pientä ihottumakohtaa niin, että iho muuttui välittömästi helakan punaiseksi. Niinpä paita tuli takaisin, ja on nyt hoidettu kohtaa hoitopyyhkeillä ja hunajavoiteella. Nyt iho näyttää taas täysin ehjältä, joten pian ehkä uskaltaa koittaa uudelleen ottaa paidan pois.     

Mielialalääkkeetkin otettiin Mintulla kokeiluun, mutta vielä toistaiseksi ainoa näkyvä vaikutus on, että aamulääkkeet ainakin yhdessä tyhmän paidan ja ihon hoidon kanssa ovat tehneet Jussista Persona non gratan Mintun silmissä, sillä aamulla ensin nousevana Jussilla on ollut kunnia toimia aamulääkkeen antajana. Jussin ja Mintun yhteiset sohvahetket ovatkin vaihtuneet minun ja Mintun yhteisiksi sohvahetkiksi, mikä luonnollisesti harmittaa Jussia. Etenkin kun Minttu ottaa heti kunnon manuli-ilmeen, jos Jussi koittaa osallistua minun ja Mintun sohvahetkiin. Olen kuitenkin koittanut lohduttaa Jussia, että tämä on välivaihe, sillä mielialalääkkeen vaikutus ei toki näy heti, ja osa harmituksesta johtuu varmasti paidasta. Ja luonnollisesti jos lääkkeen ottamisen aiheuttama stressi on pidemmällä tähtäimelle isompi kuin lääkkeestä saatava hyöty, lääkekokeilu loppuu siihen.

Mintun kanssa kaikkien vaivojen hoitaminen on muutenkin aina aika tasapainoilua. Kyse ei ole siitä, että Mintun lääkitseminen olisi mitenkään erityisen hankalaa: Minttu on pohjimmiltaan hyvin kiltti kissa, ja sen pystyy helposti lääkitsemään. Haaste tulee siitä, että Minttu stressaa hyvin herkästi kaikesta, mikä tapahtuu vastoin sen tahtoa, eli kaikkien hoitotoimenpiteiden kanssa joutuu aina arvioimaan hyvin paljon tarkemmin hyöty-haitta -suhteita kuin muiden lemmikkien kanssa. Vuosittaisista hammashoidoista on selkeästi ollut enemmän hyötyä kuin haittaa. Kuukausittaisten Solensia-pistosten aloittamista mietin kanssa Mintun kohdalla jonkin aikaa juuri haitta/hyöty-näkökulmasta, mutta koska olemme saaneet järjestettyä pitkälti niin, että Minttu on saanut pistokset muiden käyntien yhteydessä tai kotona, olen toistaiseksi kokenut niistä olevan enemmän hyötyä kuin haittaa. Virtsatieruokavalion yrittämisestä tai virtsatietä tukevien lisäravinteiden käytöstä luovuttiin Mintun kohdalla, koska vaikka ruokavalion vaihdoksen koitti tehdä erittäin hitaasti, se selvästi stressasi Minttua ja huononsi sen syömistä entisestään. Virtsatieruokaa kun ei tarvinnut olla normiruuan seassa kuin pieni hitunen, kun Minttu jo kieltäytyi kokonaan syömästä. 

Nyt sitten katsotaan, miten homma lähtee toimimaan tämän päivittäisen lääkityksen kanssa. Itse lääkkeen antamiseen ei mene kuin minuutti, mutta ainakin vielä Minttu kokee sen vahvasti puuttumisena omaan henkilökohtaiseen tilaansa. Ruuan sean jemmaamista ei olla kyllä vielä edes koitettu, kun yritykset jemmata ruokaan virtsatieruokia ja virtsateiden hyvinvointia tukevia valmisteita ovat vielä liian selvästi muistissa. Toki jos tuntuu, että jatkuvasta lääkityksestä voitaisiin saada apua Mintun tunnetilojen tasaamiseen, sitä voisi toki koittaa katsoa jonkun eläintenkouluttajan kanssa, saataisiinko lääkkeenanto tapahtumaan enemmän yhteispelillä Mintun kanssa. En kyllä yhtään tiedä, kuinka pahalta tuollainen lääke maistuu kissan suussa.  

Koska Minttu pystyy normitilanteessa tulemaan hyvinkin avoimesti vieraiden syliinkin leipomaan, ja saattaa jopa klinikkakäynneillä innostua juttelemaan ja puskemaan, kun sitä tullaan moikkaamaan, monen on vaikea nähdä sitä kuinka herkästi se silti lähtee keräämään kierroksia esimerkiksi autoon joutumisesta. Etenkin kun Mintulla se ahdistus usein purkautuu tosiaan enemmän itsensä nuolemiseen, kuin siihen että se vaikka sähisi tai käyttäytyisi muuten ulospäin hermostuneesti. Mutta nyt edetään taas päivä kerrallaan, ja toivotaan että päästäisiin Mintun kanssa taas pian tasaisempaan vaiheeseen.

Frettipäivän set-up

Frettipäivästäkin minun piti tehdä oma postauksensa, mutta koska se meni hyvin, ei siitä tunnu olevan nyt isommin sanottavaa. Oli ihan kiva päästä kertomaan freteistä ihmisille, ja kohtaamaan monia sellaisiakin kävijöitä, jotka eivät olleet nähneet frettejä koskaan aiemmin livenä tai edes ikinä kuulleet sellaisista. Kuitenkin siinäkin vähän painoi takaraivossa se, että Mitella päätettiin jättää kotiin lepäilemään, kun tänään lähdetään sitten eläinlääkäriin selvittämään, mistä mummuskan yskä voisi johtua. Nähtiin Mitellan eläinlääkärin kanssa jo eilen toisissa merkeissä, mutta en halunnut silloin pyytää häntä vielä edes isommin arvailemaan, mistä voisi olla kyse, kun tänään on kuitenkin sitten käytössä paremmat kuvantamismahdollisuudet ja muut. Päällimmäisenä toki toivoo, että kyseessä olisi jokin, mikä olisi hoidettavissa, tai ainakin jokin, jonka etenemistä voitaisiin vielä hidastaa. Samaan aikaan kuitenkin tiedän, että kun frettien keskimääräinen elinikä on se 5-8 vuotta, niin 7,5-vuotiaan kohdalla niiden ei hoidettavissa olevien kremppojen riskikin on jo aika iso. Siihen ei vaan silti olisi vielä valmis. 

Arkirutiinit hukassa

maanantai 18. syyskuuta 2023

Arkirutiinit ovat olleet viime viikkoina hukassa, ja sen myötä kämpän on taas vallannut kaaos. Omien uusien kuvioiden lisäksi Jussille iski tavallista pahempi syysflunssa, joten eläinten hoidossa on tehty suunnilleen se mitä on ollut pakko, ja muuten koitettu enemmän lepäillä. Tämän kokoisen eläinlauman se alkaa kuitenkin näkyä aika äkkiä, joten tämä viikko on itselläni pyhitetty taas enemmän kaaoksen raivaamiseen. 

Siitä huolimatta olin mennyt optimistisesti ennen pahimman kaaoksen syntymistä sopimaan että meille saa taas tulla tutustumaan fretteihin eilen, joten aloitin pommin purkamisen yläkerrasta. Yleensä kysyn kaikilta kävijöiltä, haluavatko he nähdä muutkin eläimet, mutta koska matelijabunkkerin oven ympäristö koostuu tällä hetkellä pesusta tulleiden tavaroiden kasoista, kaikki hoitotarvikkeet ja ötökkäboksit lojuvat pitkin lattioita ja keskellä huonetta on ainakin kolme keskeneräistä terraprojektia materiaaleineen levällään, päätin että tällä kertaa en edes kysy, koska huoneessa liikkumismahdollisuudet muistuttavat paikoin ruutuhyppelyä. Kävi kuitenkin ilmi, että kyseinen fretteihin tutustuja seuraa meitä somessa ja oli itsekin matelijaharrastaja, joten hän osasi kysyä, olisiko muutkin eläimet mahdollista nähdä. Mietin asiaa hetken, ja totesin että olkoot. Ei tässä kuitenkaan oltu tulossa kuvaamaan tilaa Suomen kaunein koti -kisan finaaliin, ja kyllä ne eläinten asumukset olivat suht kondiksessa sielä kaiken kaaoksen keskellä. Mutta kyllä sitä suklaapatukkakääreitä ja muita katsellessa taas mietti, että tilanne saa kyllä olla sitten oikeasti aika sos, jos alan systemaattisesti evätä pyynnöt päästä katsomaan eläimiä vedotan siihen, että nyt on vähän kaaos päällä. 

Mymski löysi hyvän turvamontun

Henkisellä puolella on kyllä taas kytemässä pieni sos. Sen Mintun patin tulokset kun tulivat viime viikolla, ja vaikka niitä on nyt ehtinyt sulatella useamman päivän, niin sulamisen sijaan ne tuntuvat käpertyvän taas pieneksi möykyksi rintaan. Kyse ei ollut sinällään mistään vakavasta: kyseessä ei ole aggressiivinen syöpäkasvain tai muukaan iso mörkö. Mutta löydökset viittaisivat itse aiheutettuun ihomuutokseen, jonka todennäköisin alkusyy on stressi. Eli taas on ollut jotain, mihin Minttu reagoi itsensä liiallisella nuolemisella. Minttu on aina ollut herkkä, mutta kun viime joulukuun nivelrikkolöydösten ja Solensian aloituksen jälkeen on ollut taas pitempi hyvä jakso, niin uuden stressireaktion bongaaminen ahdistaa. Toki nyt kyseessä on pieni paikallinen muutos sen sijaan että Minttu olisi taas nuollut vatsansa, häntänsä ja jalkansa kaljuiksi, minkä hän on tehnyt pariin kertaan. Silti aina näiden jälkeen tulee se olo, voimmeko oikeasti tarjota Mintulle tarpeeksi hyvän elämän täällä. Että olenko minä vain itsekäs, kun en tee asialle mitään. Mintun kohdalla olen kuitenkin ehdottomasti luvannut sen edelliselle omistajalle, että olemme Mintun viimeinen koti, eikä se lähde täältä kiertoon minnekään. Eli vaikka välillä miettii, voisiko Minttu olla onnellisempi jonkun eläkeläinpariskunnan ainoana lemmikkinä, missä muuttujat olisivat minimissä, sen kokeilu ei ole nyt vaihtoehto. Olen myös puhunut tilanteesta avoimesti Mintun hoitavan eläinlääkärin kanssa, mutta sen perusteella mitä Roosa on nähnyt Minttua töissä ja meillä kotioloissa, hän kuitenkin suositteli tässä kohtaa ennemmin mielialalääkityksen testaamista, kuin mitään lopullisempaa. Ja kyllähän me olemme Mintun kanssa valmiita kokeilemaan vaikka mitä, niin kauan kuin homma tuntuu olevan vielä Mintun edun mukaista. Minttu on kuitenkin maailman paras rakkausleipuri, ja kotioloissa omilla ehdoilla ollessaan aivan ihana tyyppi. Mintulla vain aktivoituvat erittäin herkästi kaikki ne tyypilliset oireet, mitä nykytutkimus liittää esimerkiksi liian harvaiseen vieroitukseen ja puutteelliseen sosiaalistumiseen sen herkkyyskautena: stressaantuessaan Minttu pyrkii rauhoittamaan itseään liialliselle nuolemiselle, se alkaa herkästi pissailla vääriin paikkoihin ja sille tulee ummetusta. Viimeisimmän pahemman parturoinnin yhteydessä Mintulta löytyi alkava nivelrikko, ja tilanne korjautui jatkuvalla kipulääkityksellä. Sitä edeltänyt parturointi oli seurausta korvapunkeista. Silloinkin Minttu kuvattiin päästä varpaisiin ja otettiin laajat verikokeet, kun olimme aivan varmoja, että kyse on jostain vakavammasta.

Uusimmilla rottamuksilla aukesi viime viikolla silmät

Samaan aikaan meillä on varattu ensiviikolle eläinlääkäriaika myös Mitellalle. Mitella on alkanut yskiä, ja valitettavasti se miten se yskii, viittaa enemmän sydän- tai keuhkoperäiseen ongelmaan, kuin siihen, että se olisi vain onnistunut nappaamaan Jussilta flunssan (mikä toki sekin olisi riskitekijä Mitellan ikäiselle eläimelle). Näistä kahdesta sydänperäinen tuntuu tällä hetkellä todennäköisemmältä, ja olisi vaihtoehdoista se pienempi paha, koska tiedä muutamia frettejä, jotka ovat hyötyneet selvästi sydän- ja nesteenpoistolääkityksistä, ja saaneet niiden kanssa lisäaikaa. Keuhkoihin levinneet kasvaimet taas olivat aika selvä kuolemantuomio. Mutta maanantaina saa taas pitää kaikki peukalot pystyssä, että lähdetään klinikalta kotiin Mitellan kanssa.   

Kaikki kilpparit tuli punnittua ennen jääkaappiin siirtämistä

Normaalimpien arkikuvioiden puolella kävin tänään kaivamassa kilpikonnat niiden kasvihuoneelta, ja siirsin ne talvehtimaan autotallin jääkaappiin. Konnien uusin tulokas Rypsi löytyi kaikkein syvimmälle kaivautuneena, eli eiköhän sekin ole jo täysin valmis unille. Vähän kyllä harmittaa, kun konnien kasvihuonetta ei ole mahdollista eristää ja sen lämpötilaa säädellä niin, että konnat olivat voineet jäädä koko talveksi nukkumaan itse kaivamiinsa poteroihin. Nuo jääkaapissa olevat laatikot tuntuvat kuitenkin niin luonnottomilta toisten itse kaivamiin unipesiin nähden, mutta ne kuitenkin mahdollistavat tarkemman seurannan ja olosuhteiden kontrolloinnin. 

Eilen myös koitettiin tauon jälkeen uudelleen Hattaran ja Mymskin yhdistämistä pihalla. Hattara nappasi pentua edelleen niskasta ja ravisteli sitä, mutta ei enää niin pahasti kuin ensimmäisillä kerroilla. Mymski ei myöskään mennyt tilanteesta enää yhtä paniikkiin, ja rentoutui selvästi nopeammin Hattaran päästettyä siitä irti. Tällä kertaa ei kuitenkaan jatkettu yrittämistä heti perään sisällä, vaan jatketaan nyt alkuun pihakohtaamisia ja pidetään tapaamiset sen verran lyhyinä, ettei Mymskiä ala jännittää liikaa. Mutta vaikka yleensä nuoremmat pennut menevät selvästi helpommin laumaan, Mymskin kohdalla oli selvästi oikea päätös odottaa, että se ehtii saada lisää kokoa ja itseluottamusta ennen yhdistämisyritysten jatkamista.

Mallimies Mauno ja tyttö nimeltä Olvi

keskiviikko 13. syyskuuta 2023

Nyt on ollut taas pari työkeikatonta päivää välissä, niin olen onnistunut viihdyttämään itseäni omien projektieni parissa. Eilen kävin hakemassa meille uuden liskon, joka oli salamatkustanut Suomeen olutkollin matkassa, ja luovutin illalla viimeisimmät hoitofretit takaisin omistajilleen. Tänään puolestaan lähdettiin Maunon kanssa mainoskuvauksiin Eläinklinikka Pelottomaan. Heillä on nyt käynnissä mainoskuvaukset Burning Tail -kuvausfirman kanssa, ja Mauno oli kutsuttu mukaan kissamalliksi.

Mallimies Mauno hommissa

Mauno valikoitui mukaan ennen kaikkea siksi, että hän veti jo rokotuksilla koko ajan omaa Mauno-showtaan, ja pyrki koko ajan huomion keskipisteeseen. Mutta myös siksi, että Mauno on ulkonäöltään aika semmoinen peruskissa ilman liioiteltuja ulkonäköpiirteitä tai jalostuksen mukanaan tuomia haasteita, mihin huomio voisi kiinnittyä mainoksessa itse asian sijaan. Mauno myös ottaa reissaamisen ja eläinlääkärin tutkimuksen aika rennosti, mikä oli eduksi, koska mainoskuvauksissa tilanteessa on kuitenkin lisänä vielä monta uutta muuttujaa valoista muuhun kuvauskalustoon. Kuvausjutuista Maunon mielestä ehdottomasti epäilyttävin oli musta varjo, jota käytettiin valon säätämiseen.

Nimensä mukaisesti kavereiden uusi klinikka Peloton pyrkii siihen, että eläinlääkärireissu olisi eläimelle mahdollisimman stressitön, ja asiat tehtäisiin niin pitkälti kuin mahdollista eläimen ehdoilla. Niinpä kuvaustilannettakin suunniteltiin koko ajan niin, että miten kuvista saataisiin paitsi mainosmielessä toimivia, miten ne saataisiin otettua stressaamatta mallia liikaa. Mauno saikin ennen kuvausten alkua tutustua omatoimisesti klinikkaan ja kuvausalueeseen kuvausvälineineen, ja kuvauksissa käytettiin paljon nuolumattoa ja lohitahnapalkkioita. Mauno on kasvanut frettien kanssa, joten hän on oppinut pennusta asti, että lohitahna on avain kaikkeen. Mauno esitti kuvauksissa myös monet mangusti-istunnat tahnatuubinsa kanssa. Se on myös aina yhtä ihana huomata, että silloinkin kun muutamassa tilanteessa jokin mietitytti Maunoa niin, ettei tahna heti maistunut, niin silloinkin poika rentoutui kevyillä pääpaijauksilla. Eli vaikka tahna onkin parhautta, niin silitykset ja juttelu toimivat vielä sitäkin tehokkaampina rentouttajina.

Jonkin verran sitä pääsi jo näkemään kertynyttä aineistoa kameran näytöltä, mutta itsekin odotan mielenkiinnolla kuvien lopullisia versioita, ja mitkä kuvista lopulta valikoituvat käyttöön. Kuvauskokemuskin oli kaikin puolin kiva. Jotenkin olen aina tykännyt siitä, kun pääsee jonkin jutun kulisseihin, ja nyt tietty kun näitä kuvia tehtiin kavereille, niin se oli jo itsessään kiva kun pääsi taas paremmin höpisemään ja yhdessä lounaalle, nyt kun se ei enää ole päivittäistä.   

Muurigekko Olvi

Eilen saapunut lisko sai matkustusmuotonsa myötä nimeksi Olvi. Meidän edellinen muurigekko kun löytyi hedelmä- ja vihannesosastolta ja nimettiin Hevisaurukseksi. Nimestään huolimatta Olvi näyttäisi kuitenkin olevan tyttö. Olvi kun on jo selvästi isompi ja aikuisempi mitä Hevisaurus, jonka sukupuolta ei olla vielä pystytty määrittelemään. Olvin tarkka alkuperä on pienoinen mysteeri, sillä se kolli, jonka mukana se tuli, on lähtenyt alun perin Yhdysvalloista, josta se on toimitettu Belgiaan, josta se tuotiin Suomeen, eikä muurigekkoa tavata luonnonvaraisena sen enempää Yhdysvalloissa kuin Belgiassakaan. Eli se, miten ja mistä Olvi on matkansa aloittanut, ja missä kohtaa se on vaihtanut olutkolliin tuskin selviää tarkemmin koskaan. Ja koska Olville ei voida hankkia paluulippua tuntemattomaan, jää se tänne täysihoitolaiseksi. Ihan alkuun se saa kuitenkin viettää ainakin pari kuukautta karanteenissa yläkerran vessassa. Samalla tarkkaillaan myös Olvin häntää, sillä se on selvästi jossain kohtaa tiputtanut häntänsä kokonaan, kasvattanut uuden hännän ja uusi häntä on ottanut jossain kohtaa vähän osumaa. Uuden hännän ruhje näyttäisi kuitenkin olevan jo paranemaan päin.

Olvin karanteenikämppä yläkerran vessassa. Boksin pohjalla on alkuun valkoinen paperi, jotta esimerkiksi mahdolliset ulkoloiset on helpompi havaita.

 

Hammashommia ja keikkatöitä

perjantai 8. syyskuuta 2023

Tämä viikko on mennyt vauhdilla. Tiistain ehti vielä levätä messuista ja valmistautua töiden alkuun. Keskiviikkona tuli vietyä ensin aamusta kaikki viisi kissaa hammashoitoon Eläinklinikka Pelottomaan, ja jatkettua sieltä sitten ensimmäiseen työvuoroon toiselle klinikalle. Äkkiseltään voisi ajatella, että viiden oman lemmikin anestesiatoimenpide samaan aikaan töiden alun kanssa voisi olla ylimääräinen stressitekijä. Mutta pakko myöntää, että se kävi vähän terapiasta, kun pääsin purkamaan jännitystä juttelemalla kahden entisen työkaverini kanssa. Myönnän olevani ammatillisesti niin tuore, ettei pienistä kehuista ja kannustuksesta ole haittaa, etenkään kun ne tulevat ihmisiltä, joiden kanssa tuli naurettua töissä monet naurut ja laulettua Popedaa väsyneenä leikkurissa. 

Viikon fiilis: hieman pöllyssä, mutta hyvin hengissä.

Kissojen osalta käynnillä ei tullut isompia ylläreitä:

Mintulta poistettiin hammaskivi ja yksi yläetuhampaan juurenpala. Sen lisäksi Mintulla oli eriasteisia lieviä parodontiittimuutoksia. Samassa anestesiassa Mintun niskasta poistettiin pieni patti, joka lähetettiin patologille. Siitä odotetaan vielä tuloksia. Patin poiston myötä Mintulle tuli kipulääkekuuri.

Ainolta poistettiin vain hammaskiveä.

Löllöltä poistettiin hammaskiveä ja se sai Solensia-pistoksen. Löllöllä oli ainakin yksi poistokuntoinen hammas, joten sille tarvitsee varata jatkoaika toiselle klinikalle, missä on hammasröntgen ja paremmat työkalut poistoihin.

Maunolta poistettiin hammaskiveä. Sen lisäksi Maunolta löytyi parodontiittimuutoksia, ja siltä poistettiin kaksi parodontiitin vuoksi heiluvaa alaetuhammasta. 

Rutulta poistettiin hammaskiveä. Lisäksi sillä havaittiin oikealla alhaalla painauma 408 kohdalla, jota tulee tarkkailla, ja jos se alkaa verestää tai vaikuttaa olevan kipeä, pitää olla yhteydessä klinikkaan. 

Löllön kohdalla jatkoa suositeltiin pikapuoliin ja Maunolle kontrollia noin puolen vuoden päästä. Ainon, Rutun ja Mintun kohdalla seuraavaa suun puhdistusta suositeltiin vuoden päähän. Tarjottiin osamaksuna tuota meidän kallista hienoa rotukissaa, eli Ruttua, sen pissattua taas aamulla pyykkikoriin aamupalan jäätyä väliin tulevan anestesian takia. Roosa olisi ollut valmis harkitsemaan asiaa, jos olisi saanut Löllön, joten sopimusta ei syntynyt. Roosalla oli kyllä taas haasteita arvioida Löllön nukahtamista ja heräämistä, sen nukahdettua Roosan syliin heti rauhoitteiden laiton jälkeen, ja sen heräiltyä hyvin rauhalliseen tahtiin operaation jälkeen. Että mikä osa oli lääkkeiden vaikutusta ja mikä taas vain Löllöilyä, kun poika otti sen verran rennosti.

Työkeikkoja tuli tällä viikolle kolme, ja itseni hieman harmittaa kun sitä tuntee itsensä taas paljon hitaammaksi, mitä jo oli, kun aikaa menee paitsi asioiden etsimiseen niin fyysisesti kuin itselleni vieraamman käyttöjärjestelmän sisältä, kuin myös siihen, että itseltä puuttuu vielä se rutiini, miten kukakin eläinlääkäreistä haluaa asioiden olevan. Tämä kuitenkin tuntuu häiritsevän eniten minua, sillä kukaan muu ei selvästi edes odota, että löytäisin kaiken heti - tai että keikkailijana oppisin välttämättä missään kohtaa jokaisen lääkärin hanskakoot ja muut eroavaisuudet. Kaikki ovat olleet myös superavuliaita ja ystävällisiä. Tänään meinasin jo halata yhtä kollegaa, kun hän alkoi laulaa hammashuoneessa Urpoa ja Turboa, mutta pinnassa on vielä sen verran vieraskoreutta, että en halannut, enkä yhtynyt duettoon. Introvertiksi olen kyllä yllättävän kova halailemaan silloin, kun koen olevani sellaisten ihmisten keskellä joiden seurassa pystyn rentoutumaan. Sen sijaan onnistuin kyllä jo selittämään, minkä takia hyppyhämähäkit ovat harvinaisen awwws, eivätkä yhtään kammottavia.

Ensiviikollekin on sovittuna kolme keikkapäivää töihin, jonka lisäksi Maunolle on tiedossa yhdet mainoskuvaukset. Sitä ennen otetaan kuitenkin viikonloppu rennosti löhöten - ja raivaten vähän tiskivuoria keittiöstä, kun sitä on saattanut taas vähän laistaa ihmistilojen siivouksesta, kun on keskittänyt energiansa uuden opetteluun.

Lemmikki Tampere -messut

maanantai 4. syyskuuta 2023

Lemmikki Tampere -messut ovat nyt tämän vuoden osalta paketissa, ja olo on kohtalaisen kaikkensa antanut. Vaikka messuviikonloput ovat antoisia, ja koen ne tärkeiksi harrastukselle, niin ne ovat silti kaltaiselleni introvertille aina äärettömän kova puristus. Tänäkin vuonna messuilla kun kävi kaikkiaan 10 764 kävijää, ja meidän ständi oli melkein heti C-hallin sisääntulon vieressä. Saimme kuitenkin ständille kasaan erittäin hyvän porukan, niin missään vaiheessa kukaan ei joutunut hoitamaan ständiä yksinään. Olin alunperin jopa varannut itselleni yhden vapaavuoron messuilla kiertelyä varten, vaikka en sitä sitten lopulta osannutkaan ihan kokonaan käyttää, kun lauantai-iltapäivän miehitys vähän kutistui sairastapausten myötä. Ja jotenkin minä kuitenkin kestän paremmin ihmisjoukkoja ollessani ständillä, kuin kierrellessäni vapaasti ihmisten keskellä. Toki oli kiva, kun pääsi välillä vähän morjestamaan tuttuja ja katselemaan hyppyhämähäkkiä. Myönnän avoimesti, ettei yksikään meidän talouden tarantulissa aikaansaa minussa yhtä helliä tunteita.

Oma tukikohtani messuilla <3

Omat tutut ovat joka tapauksessa messuilla pääosin hommissa yhdellä tai useammalla ständillä, joten vaikka sitä olisi itse kokonaan vapaa koko messupäivän, niin harvoin silti löytyisi sellaista aikaa, että voisi mennä kavereiden kanssa kahvittelemaan pitkän kaavan kautta. Niin sikälikin pikaiset "vuoroin vieraissa" -piipahdukset toisten ständeille toimivat muutenkin paremmin. Sitä kun voi aika tarkkaan messuohjelmasta katsoa, missä kukakin seisoo. 

Messuilla pääsi toki vastaamaan ehdottomasti eniten kysymykseen "Saako sitä silittää", mutta sen lisäksi pääsi kyllä juttelemaan monen kanssa freteistä laajemminkin. Joukossa oli niin frettiä harkitsevia, eläinalan opiskelijoita kuin ensimmäisen fretin omistajia. Muutamia uusista onnistuttiin ehkä houkuttelemaan ensikuussa oleviin näyttelyihinkin. Ständillä pyöri myös pienimuotoiset pentutreffit, kun lauantaina meidän vieressä oli Lilo, joka sai Serasta itselleen seuraneidin osaksi päivää. Sunnuntaina taas Mymskiä ilahdutti Mymskin sisko Rhonda. Pennut ovat kyllä siitä kivoja messukavereita, että edes osa kävijöistä ehti nähdä freteistä myös sen aktiivisemman puolen. Mitellakin kun on jo mummona niin messukonkari, että se vetäytyi suoraan unille katsottuaan pikaisesti missä oltiin. 

Sera & Lilo
Lauantai-sunnuntai yö oltiin yötä siskoni luona, ja ensimmäinen messupäivä vei voimat niin totaalisesti,
että olin sängyssä jo ennen siskon lapsia. Sunnuntaiaamuna tulikin käytyä taas hetkellisesti niitä pohdintoja, mikä saa ihmisen kerta toisensa jälkeen poikkeamaan näin kauaksi mukavuusalueeltaan. Sitten messujen käynnistyessä pääsi taas mukaan siihen imuun. Ja kyllä siinä aina jokin vähän läikähtää rinnassa, kun näkee ihmisten ilmeitä, kun ne saavat edes koskea tai osa kavereista ottaa syliin noita pötkylöitä. Kuinka moni on niin onnellinen jo siitä hetkestä. Siinä on yhtä aikaa niin ylpeä ja kiitollinen noista pienistä. 

Silti tänään aamulla herätessä migreeni taas jylläsi, ääni katoili ja jalat tuntuivat ihan spagetilta. Siinä ei oikein tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun tälle päivälle oli varattuna työhaastattelu yhteen keikkatyöhön liittyen. Että huomenta vaan, oli vähän astetta isommat synttäribileet, ja olo on vähän rekan alle jäänyt. Onneksi pari Buranaa, niskahieronta ja piikkimatto helpottivat vähän olotilaa. Vaikka ääni meinasi hävitä pari kertaa kesken haastattelun, ei se tainnut silti ihan huonosti mennä, kun ensimmäinen keikka sovittiin jo keskiviikolle. Nyt pääseekin sitten raivaamaan arkipäiviin taas vähän tilaa töillekin. Olo on yhtäaikaa helpottunut, innostunut ja hieman paniikin sekainen. Paikka ja tulevat työkaverit vaikuttivat mukavilta, mutta nyt sitä joutuu ensimmäistä kertaa opettelemaan uuden paikan ja sen tavat lennosta, ilman että on ensin opiskelijana ylimääräisenä käsiparina paikalla. Tulevat työkaverit vaikuttivat myös niin helpottuneilta kiireavusta, että itsellä on pienet paineet omaksua uuden paikan tavat nopeasti, jotta hommat lähtevät käyntiin sujuvasti.   

Alpakkajengi lauantaina

Omat messushoppailut kokonaisuudessaan

Huono pikaräpsy hyppiksestä juuri ennen kuin herppipuolella alettiin laittaa ständiä kasaan

Pieniä piippereitä ja valmistautumista messuihin

torstai 31. elokuuta 2023

Kielo synnytti viime yönä viisi pientä kääpiörottanakeroa. Vaikka viisi on ihan hyvä poikuekoko kääpiörotille, olin silti lievästi yllättynyt, ettei poikasia tullut sen enempää. Kielo alkoi nimittäin olla viimeisinä päivinä ennen synnytystä suorastaan valtava, ja painoakin oli tullut lisää huomattavasti enemmän kuin Opuntialla ja Lupiinilla. Pääasia kuitenkin on, että kaikki viisi ja emo vaikuttavat hyvävointisilta, ja kaikilla viidellä oli kunnon maitoraidat mahoissaan tänään aamupäivällä. Sukupuolia en vielä edes koittanut lähteä arpomaan, mutta mineissä oli kolme mustasilmäistä ja kaksi punasilmäistä.

Kielon minit <3

Poikasten piippailuja kuunnellessa pää myös raksuttaa kovasti jo viikonloppua, kun lähdemme frettien kanssa Lemmikki Tampere -messuille, ja koitan kasata muistilistoja siitä, mitä kaikkea meidän tarvitsee pakata mukaan, ja mitkä eläintenhoitohommat on kriittistä saada hoidettua ennen lähtöä. Kotiin jääville nisäkkäille tulee kyllä ruokkija poissaollessamme, mutta tavoitteena olisi, ettei hänelle jäisi matelijahommia. Olen tälläkertaa myös lupautunut ottamaan vetovastuun Frettiliiton ständistä, joten omien pakkailujen ohella koittaa varmistella mielessään, onko sitä muistanut välittää kaikki tarvittavat infot ja kulkuluvat kaikille osallistujille.

Tänään pitäisikin ottaa sitten työnalle messuille lähtevien aitausten pesu, sillä korvien tulehduttua olen ottanut vähän taukoa kaikista pesuhommista, ettei ainakaan pahentaisi korvissa muhivaa tilannetta. Arvon edelleen sen suhteen, otanko omalle laumalle mukaan taas meidän pleksiaitauksen, joka on frettejä esitellessä ehdottomasti meidän paras aitaus, koska siitä näkee hyvin läpi, mutta sen läpi ei saa työnnettyä sormia aitaukseen. Mutta koska aitaus on meillä jatkuvasti käytössä myös kotona, sen mukaan ottaminen tarkoittaa sitä, että aitaus on ensin purettava ja pestävä täällä päässä ennen messuja, koottava ja purettava messuilla, ja sitten heti messujen jälkeen koottava taas uudelleen kotona, ja tuota aitausta ei ole suinkaan suunniteltu helposti siirrettäväksi, vaan jokaiseen vaiheeseen sisältyy hyyyvin monta mutteria. Sen takia messut ovat ainoa tapahtuma, joihin sen mukaan ottamista edes harkitsee. Myös lopullinen messukokoonpano on vielä hiukan auki, kun Mymskiä ei olla saatu vielä sulautettua osaksi junnulaumaa. Kaikkein helpoimmalla sitä kun pääsisi, kun ottaisi mukaan vain yhden lauman, ja jättäisi muut kotiin. Kuitenkin siitä tulisi todella paljon yksinoloa Mymskille, eikä sitä saisi kotona myöskään isoon tarhaan yhdessä Mallun ja Nutskun kanssa. Joten todennäköisesti sitä ottaa silti mukaan junnulauman ja Mymskin, vaikka se vaatii pakkaamaan sekä messuille että yöpaikkaan mukaan enemmän aitauksia ja tarvikkeita. Muuten sitä voisi päästä melkein helpommalla, kun ajaisi messupäivien välissä yöksi kotiin, mutta lauantaina on messujen lisäksi ohjelmassa myös siskontyttöni synttärit. 

Mymskin tämän hetkinen tukikohta kotona (ollessamme Jussin kanssa kaksin kotona, läpikulkua eteisen kautta ei käytännössä ole meidän käyttäessa toista ovea)

Puuhailujen ohessa on tullut samalla kuunneltua myös muutamia ilmaiswebinaareja koirien ja kissojen raakaruokinnasta ja siitä, mitä kasveja kaneille voi vielä näin syksyllä kuivattaa talvea varten ja miten mitkäkin kasvit kannattaa kuivattaa. Täällä on tosin ollut jo niin sateista, että katsoo tuleeko enää sopivia poutapäiviä niin että ehtisi keräillä edes jotain. Samalla tuli myös ilmoittauduttua pariin seuraavaan webinaariin, jotka käsittelevät kaneja ja frettejä potilaina klinikoilla, ja jotka kuuluvat mukavasti Klinikkaeläinhoitajat ry:n jäsenmaksun hintaan, eli ovat jäsenille ilmaisia. 

Bunkkerissa odottaisi myös yksi (tai oikeastaan parikin) taustaprojektia, että pääsisi muuttamaan muutamia tyyppejä taas vähän isompiin terraarioihin. Veikkaan että niiden jälkeen hienosta korkkiaarrelaatikostani ei ole taas jäljellä enää juurikaan mitään. Tänään kun tuli jo sisustettua yksi terraario yhdelle Jussin puuhämähäkeistä. Näiden jälkeen pitäisi kyllä oikeasti ottaa taukoa terraariotetrikseen, koska tällä menolla emme saa kastelujärjestelmää ikinä kunnolla toimintaan, kun osa terroista vaihtaa paikkaa jatkuvasti - ja kastelujärjestelmä olisi aika hyvä saada toimintaan, sillä se helpottaisi elävien kasvien pitoa ja terraarioiden kosteana pitämistä huomattavasti. Täytyisi varmaan vain laittaa some kokonaan tauolle ja kaverisuhteet jäihin, että en jatkuvasti bongailisi uusia projekteja. Ja pyytää joku lukitsemaan minut messuilla omalle ständille, että en saa mitään inspiraatiota mihinkään messujen Tropiikki-osiosta.    

Isompi odottavista projekteista

Vessahommia

maanantai 28. elokuuta 2023

Koska meillä on enemmän frettejä kuin kissoja, ja frettien suoli toimii hyvin paljon nopeammin kuin kissoilla, sitä tulee paljon useammin mietittyä frettien kakkahommia. Ja nyt kun Mymskin laumautus ei ole edennyt ja tasapainoillaan vielä kolmen lauman kanssa, pestävät pissa-alustat ovat saaneet taas pysyä kaapissa ja on menty kertakäyttöisillä, jotta sitä ehtisi pestä välillä muutakin pyykkiä. Välillä sitä koittaa kuitenkin pysähtyä miettimään myös kissojen vessa-asioita, sillä ne eivät toimi meillä vieläkään ihan niin hyvin kuin ne voisivat toimia. Vaikka vessojen muoto ja sijainti on välillä vaihdellut, vessoista kaksi päihittää yhä suosiossaan kaikki muut, ja valtaosa sotkuista keskittyy niihin, vaikka valinnan varaa olisi. Tämä tekee sen, että kaksi vessoista ovat hyvin äkkiä todella sotkuisia, siinä missä muiden kanssa voi mennä päiviä ilman yhtään osumia. Minttu myös yhä välillä suosii frettien pissa-alustoja kissanvessojen sijaan, vaikka luulisi, että sille peittelymahdollisuuden puute olisi vähintäänkin ahdistavaa. Kaikki Mintun käyttämät pädit ovat myös hyvin keskeisillä paikoilla ja näkösällä. Yhdessä kohtaa mietittiin eläinlääkärin kanssa, voisiko Minttu vältellä korkeareunaisia laatikoita alkavan nivelrikon takia, mutta nyt sitä on useamman kerran nähnyt, kuinka Minttu varta vasten hyppii 90cm korkean pleksiaidan yli päästäkseen lainaamaan Nutellan ja Mallun alustoja myös niiden aitauksen portin ollessa kiinni.

Eniten revittyyn kohtaan on tilattu Zooplussalta raapimakulma, joka odottaa vielä asennustaan.

Viimeisimmän kissawebinaarin myötä päätinkin tehdä taas muutamia hienosäätöjä meidän olkkarin vessakulmaan. Isoimpana vedin sitä jonkin verran irti seinästä, niin että vessoille ja vessoilta pois pääsee nyt kahta eri reittiä, eikä ketään voi sumputtaa vessoille. Toisena otin yläkertaan taas kokeiluun EverCleanin Multible Cat -kissanhiekan, joka oli meillä meillä käytössä joskus kun Aino ja Mauno olivat vielä pentuja. Sen jälkeen kokeilussa on ollut muita samantyylisiä, mutta edullisempia hiekkoja. Mutta testataan nyt taas, saisiko hiekan vaihdolla paakuista hieman pienempiä ja hiekan kulkeutumista olohuoneen laatikoista sänkyyn makuuhuoneeseen vähän vähäisemmäksi. Etenkin Rutun nahkatassut tuntuvat olevan mestareita hiekan kuljettamisessa. Alakerran vessoissa jatketaan vielä Tigerinon hajustamattomalla, että molempiin suosituimpiin vessoihin ei vaihdu samalla kertaa uusi hiekka. 

Vessakulmassa on kaksi laatikkoa, joista laastipalju on selvästi suositumpi.

Rutun kanssa on myös ollut jonkin verran haasteita vääriin paikkoihin pissailun kanssa. Rutulla nämä tuntuvat liittyvän aina joko ahdistukseen (Ruttu on suljettu vessaan syömään, ja sen kupista loppuu ruoka kun muut vielä syövät), tai väärissä paikoissa oleviin tekstiileihin (esimerkiksi jos on unohtanut pyykkiin menossa olevan kasan portaiden yläpäähän. Tämä etenkin, jos seassa on jotain voimakkaamman hajuista pyykkiä, kuten rottien rippumattoja). Ensimmäiseen on onneksi auttanut nuolumaton käyttö Rutun ruokailun hidastamiseen, ja nykyään stressipissoja tuleekin lähinnä jos nuolumattoa ei ole ehditty/jaksettu laittaa. 

Laitettiin nyt taas vaihteeksi tämä hiekka testiin

Keittiön parketin pissavaurio on laajentunut entisestään, koska hutipissat eivät aina osu täysin pissa-alustalle. Kuitenkaan lattiaremonttia ei näillä näkymin saada nostettua ihan kauhean äkkiä to-do listan kärkeen, vaikka ajatus kosteudenkestävästä ja helpommin puhdistettavasta lattiasta pyörii mielessä usein.

Kuuman kostean

perjantai 25. elokuuta 2023

Olen ollut viime päivinä tavallistakin aikaansaavampi eläintavaroiden pesun suhteen, ja kylppärin nurkassa aina odottavat pesupidot ovat vaihtuneet lähes lennosta, samaan aikaan kuin pyykkikone on myllännyt parhaimmillaan viisi koneellista pyykkiä päivässä kuivausrummun huristaessa niitä kuiviksi. Nyt kaikki käytettynä hankitut eläintavarat, näyttelyboksit, rottien poikastavarat ja muut alkavat olla jo puhtaina paikoillaan - ja itselläni alkaa antibioottikuuri korvatulehdukseen. Lähdin aamulla korvaoireiden takia Jussin mukana töihin, koska yleensä ongelman takana on ollut vahatulppa. Nyt sille ei kuitenkaan saatu tehtyä mitään, sillä kumpikin korvakäytävä oli niin vahvasti tulehtunut ja kosketusarka. Jussin ehdittyä selvitellä asiaa vähän lisää potilaiden välissä, yksi yleinen altistava tekijä on pitkäaikainen oleskelu kuumassa ja kosteassa. Korvia tutkittaessa sattui niin että itketti, mutta nyt parin Buranan jälkeen vähän jo naurattaa. En ole tässäkään aiemmin onnistunut, vaikka aika monella tavalla sitä on ehtinyt itseään viime vuosikymmenien kuluessa teloa, kun on uppoutunut kunnolla omiin projekteihinsa. 

Kasa pesusta tulleita korkkitunneleita, oksia ja kantoja

Samalla kyllä vahvistui se, että en kyllä ikinä aio omalta osaltani ammatilllisesti puoltaa tulehtuneiden korvien hoitoa pakolla ilman rauhoitusta, jos eläin koittaa toistuvasti pyristellä irti ja sen olo vaikuttaa epämukavalta. Minulla on viimeksi maanantaina porattu hammasta ilman rauhoitusta, ja se on sen tason kipua, että pystyn vielä olemaan tuolissani paikoillani hammaslääkäripelostani huolimatta. Mutta tuon tämän päiväinen korvansorkkiminen... Vaikka kyseessä oli pelkkä tylppä imukärki ja tekijänä Jussi, jota en todellakaan millään tasolla pelkää, hyvä etten pompannut tuolista ilmaan ja tintannut Jussia, kun hänellä meni yli sekunti saada härveli korvastani siinä kohtaa kun olin itkunsekaisen kivun keskeltä saanut huudettua, että homma pitää keskeyttää välittömästi. Parin yrityksen jälkeen aloin itkeä pelkästä ajatuksesta, että yritettäisiin vielä. Tämä siitä huolimatta, että minulta on joskus aiemmin putsattu korvat imulla ilman ongelmia, silloin kun korvassa ei ollut tulehdusta. Nytkin sitä pitäisi koittaa vielä uudelleen 7-10 päivän antibioottikuurin ja korvahuuhtelusarjan jälkeen, ja mietin jo valmiiksi, miten pystyn ikinä enää päästämään korvaimulaitteen lähelleni ilman että alan pelkoaggreilla. Tämä siitä huolimatta, että tiedän tarkalleen mitä oltaisiin tekemässä, miksi ja että kun tulehdus on saatu hoidettua, sen ei pitäisi sattua yhtään enempää kuin ensimmäisellä kerralla. En siis enää yhtään ihmettele, miten osa niistä kaikkein kilteimmistä ja kesyimmistäkin koirista reagoi niin vahvasti pelkästään kipeän korvan katsomiseen, ja miksi se muutos voi tulla niin äkkiä ja lennosta. Itekin olen nyt muuten ihan virkeä ja toimintakykyinen, ja niin kauan kuin korvaan ei koske, vaiva tuntuu lähinnä lievästi ärsyttävänä huminana. En siis todellakaan osannut edes itse kuvitella, kuinka pelkkä korvanputsausyritys saisi minut kiemurtelemaan kivusta. 

Pesussa olleita luolia ja juomakuppitelineitä

Tällä hetkellä alkaa muuten näyttää siltä, että rottien poikaskamat saattavat päästä lähes lennosta uudelle kierrokselle. Kielo palasi treffeiltään sunnuntaina, ja koska yhtään astumista ei nähty, eikä laskettua aikaa ole siten tiedossa, olen nyt punninnut neitiä päivittäin. Heinäkuun ensimmäisen normipunnituksessa Kielo oli painanut 129g. Sunnuntaina neidin palatessa kotiin paino oli noussut 134 grammaan. Keskiviikkona vaaka näytti 138g ja eilen illalla jo 148g. Etenkin keskiviikon ja torstain painoero oli jo niin iso, että päädyin sisustamaan mammailuhäkin valmiiksi ja siirsin Kielon varuiksi omaan rauhaansa valmistautumaan mahdolliseen synnytykseen.  

Frettiboksit kuivamassa pesun jälkeen

Laumautumiskuvioita

tiistai 22. elokuuta 2023

Sunnuntaina lähdettiin kokeilemaan laumauttamista kahdella rintamalla. Toisaalla yritettiin saada Myytä Hattaran, Seran, Noten ja Mitellan kanssa samaan laumaan. Toisaalla Lupiini ja Kantarelli, sekä treffeiltä palannut Kielo yhteen Opuntian, Torviksen ja Pihlajan kanssa. Kääpiörottien laumautus sujui kirjaimellisesti heittämällä: tällä kertaa koitin yksinkertaisesti vain nostaa kaikki samaan häkkiin, ja muutaman tunnin päästä Kantarelli nukkui jo samassa juustopedissä aikuisten kanssa. Frettien suhteen lähdettiin ensin testailemaan hommaa ulkona, sillä Hattara oli viime yrityksellä alkanut heti hieman höykyttää Mymskiä.

Kantarelli samassa pesässä Kielon, Pihlajan ja Opuntian kanssa

Frettijengin bondailu meni ulkona niin hyvin kuin odottaa saattoi: Mitella vain ohimennen katsoi uutta pentua, Sera ja Notte haastoivat Mymkiä leikkiin ja Hattara nappasi sitä niskasta muutamaan otteeseen. Notte ja Sera tulivat silloin kuitenkin väliin, ja pian Hattara keskittyi jo muihin juttuihin. Mymskiä selvästi vähän jännitti Hattaran käytös, mutta se ei ollut mitenkään paniikissa, ja lähti kohta itsekin tutkimaan ulkoaitausta, joskin vähän vältellen Hattaraa, ja uskaltamatta vastata toisten junnujen leikkikutsuihin.

Mokasin kuitenkin siinä, että rohkaistuin tästä liikaa, ja siirsin homman jo samana päivänä sisätiloihin. Sielä homma meni hetken hyvin, kunnes Hattara nappasi Mymskiä pahemmin niskasta kiinni, ja lähti raahaamaan sitä pitkin lattiaa ja ravistamaan. Keskeytimme totutuksen sunnuntain osalta heti sen jälkeen, mutta Mymski ehti säikähtää niin pahasti, että oli koko loppuillan vähän vaisu. Hetken jo pelkäsimme, ettei se vain ehtinyt lyödä päätään mihinkään Hattaran ravistaessa. Mutta pahimman säikähdyksen laannuttua Mymski alkoi syödä, ja iltaa kohden vähän jo höpötellä. 

Hattara & Mitella

"Kyllä uusia vähän pitää vetää turpiin" T: Hattara

Eilisen Mymski saikin olla taas kokonaan rauhassa muilta freteiltä rauhoittumassa, ja katsoo jos tänään yrittäisi taas leikkitreffejä Seran tai Noten kanssa, että saisi Mymskille taas niitä positiivisia kokemuksia muista ja vahvistettua minin itseluottamusta. Hattaran kanssa koitetaan uudestaan vasta vähän myöhemmin, ja silloinkin alkuun vain pihalla. 

Hattara otti Seran ja Noten vastaan niin hienosti ja mutkattomasti, että olin odottanut, että kolmas pentukin menisi laumaan helposti. En oikeastaan ollut henkisesti edes kauhean varautunut siihen, että tästä tulisi uuden totutusrumban alku, ja että nyt joutuu sitten ajan x tasapainoilemaan kolmen lauman kanssa. Olen kuitenkin ihan optimistinen sen suhteen, että saamme Mymskin vielä porukkaan jahka se vielä vähän kasvaa ja reipastuu. Nyt Myy kun on monella tapaa vielä niin pentu: välillä ihan tajuttoman hauras ja ujo, välillä taas hurjin tappaja, mitä löytyy. Niin itselläkin on vähän hakemista siinä, missä tahdissa Mymskin kanssa voi missäkin asiassa edetä.  

Mymski ja Jussin käsi

Vesipedot vauhdissa

Eksolan puolella nopean laumautumisen myötä pääsi siivoamaan sieltä toisenkin poikashäkeistä pesuun ja odottamaan sitä. lähteekö Kielon maha kasvamaan. Kielolla ei näkynyt treffijakson aikana yhtäkään selkeää kiimaa, eli nyt tälläkertaa meillä ei ole mitään selkeää laskettua aikaa, jonka kanssa pelata. Yleensä emo kun tulee eristettyä viikko ennen laskettua omilleen rauhoittumaan ja rakentamaan pesää. Nyt sitten punnaillaan ja tarkkaillaan mahaa ja nisiä. 

Tänään tuli myös käytyä työhaastettelussa, niin nyt sitten odotellaan, miten sen kanssa käy.

Näätä-Hässäkkä 2023

sunnuntai 20. elokuuta 2023

Eilen suunnattiin pitkästä aikaa frettinäyttelyyn. Meiltä oli ilmoitettuna mukaan koko jengi, eli kaikkiaan seitsemän frettiä kolmessa eri porukassa. Myytä kun en ole uskaltanut vielä koittaa yhdistää Hattaran kanssa, vaikkakin hän on päässyt leikkimään jo Seran ja Noten kanssa, sitä myötä kun itsevarmuutta on tullut kotiutumisen myötä lisää. Ekoina parina päivänä kaikki kun oli Myystä kovin jännää. Näyttelypäivä oli muuten oikein mukava, ja oli hauska nähdä pitkästä aikaa tuttuja ja ihmisten näätiä, mutta pituuden puolesta päivä meni vähän yli. Palkinnot kun päästiin lopulta jakamaan vasta kahdeksalta illalla, joten kotipihaan kääntyessä kello oli jo vähän päälle yksitoista illalla, ja koska oletin että näyttely olisi ollut paketissa vähintään paria-kolmea tuntia aiemmin, sitä oli hoitanut vain kanit aamulla ennen lähtöä. Aamustakin kun lähdettiin liikkeellä jo vähän seitsemän jälkeen. 

Auto alkaa olla pakattuna

Auto oli onneksi pakattu jo näyttelyä edeltävä "iltana" (lue: puolilta öin), eli aamulla onneksi riitti, että nosti fretit bokseihin ja boksit autoon, sekä pakastimesta frettien aamupala mukaan. Lisäksi mukaan lähti yksi ylimääräinen kylmälaukku, kun muistin kerrankin ajoissa, että näyttely oli varsin lähellä F-Animalia, johon olin voittanut PK-frettien joulukalenterista pari lahjakorttia. Jussi kävi sitten näyttelypäivän aikana hakemassa tytöille vähän evästä ja moikkaamassa samalla yhtä lähellä asuvaa kaveriaan. Itsellä kun on nyt tavallistakin isompi miettiminen siinä, miten saisi pidettyä frettien ruokavalion mahdollisimman monipuolisena ja tasapanoisena, kun kotona on nyt kolme kasvavaa frettiä, joista etenkin Myyllä on ihan mieletön kasvuspurtti päällä. Nytkin neidille oli tullut viikossa 120 grammaa painoa lisää. 

Tällä kertaa tie näyttelypaikalle ei onneksi ollut poikki kuten vuosi sitten, vaan ehdimme pihalle hyvissä ajoin ennen ilmoittaumisen alkamista, ja ehdimme jopa kasata leirimme ennen sitä. Mäntsälään kun oli luvattu sateista, ja pihaan saapuessamme ripsi vähän vettä, joten jätimme fretitkin vielä autoon siksi aikaa että pystytimme näyttelyteltan. Onneksi teltan kasausvaiheessa tippuneet pari pisaraa jäivät kuitenkin päivän ainoiksi, ja ilmakin oli huomattavasti lämpimämpi kuin vuosi sitten. Tällä kertaa minulla olisi kyllä ollut varuiksi myös pipo ja tumput autossa. Niitä ei kuitenkaan tarvittu, eikä edes mukaan varaamaani takkia. Eli siinä mielessä keli oli aika ideaali, sillä vaikka itse arvostaisikin korkeampia lämpötiloja, freteille viileä ja vähän pilvinen oli huomattavasti mukavampi. 

Neidit valmiina lähtöön

Virallisten luokkien arvostelut menivät yllättävänkin nopeasti. Olin ollut varma, että Jussi ehtisi lisäkäsiksi laittamaan junnuja arvosteluun, mutta kun toinen tuomareista aloitti luokasta 1 ja toinen luokasta 6, junnujen ysiluokkakin tuli ihan yllättävän äkkiä. En ollut edes tajunnut, että arvostelut ovat lähelläkään sitä, kun joku tuli huikkaamaan, että 9.1 eli Nottea kaivattaisiin jo arvosteluun. Olin siinä kohtaa esittelemässä meidän jengiä Tanjalle seurueineen, joten siirsin Noten vain äkkiä arvosteluboksiin numerolappuineen. Myönnän muutenkin olevani erittäin laiska sellaisessa viime hetken näyttelypaikalla puunailussa, mikä kyllä näkyikin taas siinä, että useammalle meidän neideistä tuli pientä miinusta likaisista korvista. Noten ja Myyn välissä luokassa oli vain yksi näätä, samoin kuin Myyn ja Seran. Onneksi sitä oli muistanut varata tällä kertaa reilusti pikkubokseja mukaan, koska Noten, Myyn ja Seran kanssa yhtä aikaa arvostelussa toisella tuomarilla oli myös Nutella.

Virallisten luokkien jälkeen tuli pet-luokkien vuoro, ja siinä kohtaa näyttely vähän jämähti. Ymmärrän toki, että tuomariopiskelijat tarvitsevat treeniä, ja että harjoitellessa tahti on luonnollisesti huomattavasti hitaampi, kuin silloin kun hommaan on rutiini. Mutta iltapäiväväsymyksen ja ruokakooman pyrkiessä samaan aikaan pintaan, sitä tuli vähän välikuolemafiilis. Toki tässä vaiheessa meidän jengin osalta ei sikälikään tapahtunut mitään, että olin ilmoittanut omani vain viralliseen luokkaan, koska totesin että siinä olevan tarpeeksi puuhaa, että saan seitsemän tyyppiä kertaalleen ajoissa arvosteluun. Toki olin jotenkin ajatellut, että pet-luokat ja viralliset luokat pyörivät samaan aikaan rinnakkain, kuten jyrsijäpuolella, eikä niin että ensin arvostellaan toiset ja sitten toiset. 

Meidän leiri

Hattara haluaa nähdä numerolaput

Pettien jälkeen tuli re-callien vuoro, ja meiltä pyydettiin uudestaan eteen Sera, Hattara ja Nutella. Koska Sera ja Notte olivat käyneet yhdessä uudelleen edessä luokkansa jälkeen, arvelin tässä vaiheessa Seran olevan luokassaan aika korkealla. Nutellan ja Hattaran kohdalla arvelin niitä verrattavan toisiin väri- ja turkkiluokissa, jolloin re-calleihin pääsy ei välttämättä tarkoita sijoittumista. 

Tässä kohtaa aloitimme myös oman leirin purkamisen. Aika moni oli ollut optimistisempi, ja laittanut aitauksia ja telttoja kasaan jo pettien alkaessa. Yllättävän monta kassia ja nyssäkkää sitä kuitenkin tällaiseen päiväreissuunkin tarvitsee, etenkin kun meilläkin seitsemän frettiä ja kolme laumaa tarkoitti useampaa aitausta, ja kaikille niihin toki omia kuppeja, vilttejä, pissa-alustoja... Periaatteessa oltaisiin kyllä Mymskin kanssa selvitty ilman omaa aitaustakin, sillä nytkin se vietti osan päivää siskonsa Rhondan aitauksessa leikkitreffeillä. Sen lisäksi Mymskillä saattoi olla meidän jengistä eniten sylittelijöitä, jonka lisäksi se myös nukkui osan näyttelystä taskussani.

Värien parhaat

Meidän jengin loppupisteiksi tuli Mitella 85p, Nutella 85,5p, Mallu 82,5p, Hattara 81,5p, Notte 85p, Pikku Myy 75p ja Sera 85p. Kenenkään pisteet eivät isommin yllättäneet. Myynkin osalta kun oli tiedossa, että pisteitä tullaan rokottamaan siitä, että hän on kehityksessään jäljessä. Mymski oli kuitenkin "tosi kiltti kirppu". Loppusijoituksina Notte oli luokkansa toinen, Sera luokkansa ensimmäinen ja Hattara paras albiino. Jussille värisijat ovat olleet jostain syystä aina erityisesti sydäntä lähellä, joten vaikka Jussi koittaa välillä väittää, että kaikki nämä nykyiset näädät ovat minun, niin kun tuo Jussin varaama, valitsema ja nimeämä neiti julistettiin parhaaksi alppariksi, niin kyllä Jussi lähti aika vauhdilla itse sinne boksille hakemaan tyttöään palkintokuviin. Ja minunkin ilme on aika semimaaninen minun tummiaisten palkintokuvissa.

Nyt sitten koitetaan hetki kasailla itseä ennen viimeisten kääpiörottanaperoiden luovutusta iltapäivällä. Ja tehdä jotain päätöksiä seuraavan näyttelyn suhteen. Sinne kun aukeaisi ilmot tänään alkuillasta. Toisaalta kun huvittaisi lähteä, toisaalta työkuviot ovat edelleen auki ja näyttelykooma eilisen jälkeen yhä päällä. Mutta eiköhän sitä ilmoa ja koita saada sumplittua.      

Ysiluokan voittajat <3

Pala kurkussa ja möykky rinnassa

tiistai 15. elokuuta 2023

Arki on pitänyt taas aika hyvin otteessaan ja sopivan kiireisenä, niin ettei sitä ole ehtinyt liikaa upota surullisempiin asioihin. Tänään iski kuitenkin taas itku, kun Lavellas julkaisi seuraavat täällä alkukesästä kuvatut markkinointimateriaalit. Ne missä oli vielä koko vanhuslauma, Tekla, Juutas ja Nava. Silti ne kuvat sopisivat niin hyvin tähänkin postaukseen, mutta en ole saanut vieläkään avattua kuvakansiota valitakseni sieltä suosikkikuviani. Tekla meni niin äkkiä kuvausten jälkeen, ja pojat ihan liian pian Teklan jälkeen. Tiedän, että kuvat tulevat olemaan kaunis muisto, mutta haava on vielä liian tuore ja kipeä. Maijan kanssakin kun vielä kuvauspäivänä juteltiin, kuinka se on omalla tavallaan haikeaa, kun kotona on paljon vanhuksia. Kun pitäisi koittaa pystyä elämään hetkessä, olla miettimättä liikaa tulevaa, mutta samalla koko ajan vähän valmistelee itseään edessä olevaan surutyöhön, vaikka tietää, ettei siihen voi olla ikinä valmis. Silloin kuitenkin vielä toivoi, että se olisi kuukausien tai osan tyypeistä kohdalla toivottavasti vasta vuoden-parin päässä.

Tämänhetkiseen mielialaan ei auta myöskään se, että kumpikaan Selenan munista ei selvinnyt. Jokin niissä oli mennyt vikaan, ja vaikka munat saatiin hautomoon jossa oli tasainen lämpötila ja kosteus, ne lähtivät homehtumaan ja kuivumaan kasaan. Eilen sitten luovuttiin lopullisesti toivosta niiden suhteen, ja tyhjennettiin hautomo. Eli tänä vuonna ei saada omasta kasvatuksesta edes itselle yhtä pientä pytikkavauvaa.

Meidän alkuperäinen näätäjengi <3 Ylimpänä freteistä ensimmäiset Esteri ja Snurre. Heidän alupuolellaan Itsy ja Mitella, ja alimpina silloiset juniorit Huisku ja Lysti. Ja keskellä alhaalla Mihail.

Kaikkien suru-uutisten keskellä moni on yrittänyt lohduttaa, että kyllä tämä vielä tästä, ja toivottavasti nyt tulisi pidempi jakso, että ei menetettäisi ketään. Silti omassa takaraivossa ja sydämen sopukassa painaa kevyesti se, että ei se ole välttämättä vielä tässä. Helteiden aikaan olin jo ihan varma, että Mitella olisi lähtenyt ennen poikia, kun se alkoi laihtua ja sen aktiivisuus väheni merkittävästi. Mitella onnistui kuitenkin tsemppaamaan hellejakson jälkeen selvästi, saamaan vielä lisää massaa ja kiinnostumaan ympäristöstään enemmän. Aina siinä määrin, että se on nyt lähdössä meidän mukana tällä viikolla näyttelyyn, ja mietin vakavissaan, lähteekö se laumansa mukana vielä messuillekin ensikuussa. Silti sitä ei saa mielestään kokonaan suljettua sitä, kuinka Mitellakin on jo 7,5-vuotias, ja viimeinen joka meidän alkuperäisestä näätälaumasta on jäljellä.

Tässä yksi päivä siivotessa käteeni osui kaulakoru, jonka teetätin silloin, kun emme olleet menettäneet freteistä vielä ketään, ja Miikkiskin oli vielä elossa. Minun seitsemän jalokiveäni. Sekin koru on pysynyt jo pitkään muistojen laatikossa odottamassa, tuleeko vielä sellainen päivä, että pystyisin käyttämään sitä. Siihenkin liittyy jo niin monet hyvästit. 

Silti elämä jatkuu aina aina. Näin ison lauman kanssa nopeastikin. Kipeät muistot kun voi nostaa välillä hetkeksi sivuun, silloin kun tuntuu, ettei niille ole voimia juuri nyt. Mutta noita pentuja ja muuta nyt elossa olevaa laumaa ei voi. Ja niin tärkeää kuin välillä onkin itkeä kunnolla, niin silti itselleni sopii paremmin se, että ankkurit ovat kiinni tässä hetkessä menneisyyden sijaan, vaikka välillä tuleekin seilailtua myös muistojen merillä. Tämä tulee kuitenkin olemaan varmaan niitä päiviä, kun toimintakyky voi olla vähän rajoittunut, kun itkemisestä seuraa usein migreeni.    

Myy on kotona

maanantai 14. elokuuta 2023

Toissapäivänä otettiin suunta kohti Helsinkiä ja käytiin hakemassa Pikku Myy kotiin. Pikku Myyn kasvattaja tekee tällä hetkellä muuttoa Pielavedeltä Viroon, niin Helsinki oli kohtauspaikkana helpompi, kuin lähteä hakemaan miniä muuton keskeltä neljänsadan kilometrin päästä. Olin saanut säännöllisesti päivityksiä Myyn painon kehittymisestä, joten osasin odottaa että se on haettaessa edelleen hyvin pieni. Silti kun Kira kaivoi minin boksista ja nosti sen syliini, sydän ei oikein tiennyt miten päin sen olisi pitänyt olla. 

Pikku Myy <3

Samaa epävakautta on ollut havaittavissa viime päivinä muutenkin. Seran ja Noten kotiutuminen meni niin helposti, sillä kumpikin oli tullessaan niin isoja, reippaita ja niillä oli siskon tuki turvanaan. Ne myös menivät laumaan ihan heittämällä, sillä Hattara oli todella palavasti leikkikavereiden tarpeessa. Vaikka Myy on lähes päivälleen samanikäinen kuin Notte ja Sera olivat tullessaan, on se ihan eri tavalla vauva. Se on pienempi, varovaisempi ja alkaa itkeä, jos tilanne menee sen mielestä liian jännäksi. Ja kun tuollainen kämmenelle mahtuva mytty itkee, niin se herättää sekä itsessäni että Jussissa heti suojeluvaihteen päälle. Etenkin kun Hattarastakin on nyt kasvanut parissa kuukaudessa epätoivoisesti leikkiseuraa kaipaavasta juniorista aikuinen laumajohtaja, joka ei selvästi aio ottaa Myytä porukoihin ihan noin vain. Vaikka Hattarakaan ei ole mikään iso fretti, on sen ja Myyn kokoero silti niin iso, että laumauttamisessa edetään nyt mieluummin sitten vähän rauhallisemmin ettei Mymski vain jää jalkoihin.

Mymski pääsi heti pesulle, kun joku sisaruksista oli kakkinut boksiin ja kaikki alpparit hienosti maastokuvioitu

Kissoistakin etenkin Mauno ja Löllö ovat ensimmäistä kertaa vähän pihalla siitä, mikä tuo mini oikein on. Yleensä hoitonäätiäkin kun vaivaudutaan vain vilkaisemaan pikaisesti, että "taas tuommoinen". Myytä taas on ensimmäisinä päivinä koitettu välillä jopa vaania, kun se vaikuttaa kissojen silmään selvästi edelleen enempi hamsterilta juostessaan lattialla. Vaanimista kyllä seuraa aina sitten pieni hämmennys, kun lähemmäs mentäessä natiainenkin haiseekin fretiltä ja koittaa napata nenästä. Mutta koska reaktio on selvästi niin erilainen kuin muihin fretteihin, voi mennä hetki, ennenkuin Myytä uskaltaa jättää täysin valvomatta kissojen seuraan. 

Samaan aikaan Myy on kuitenkin mitä ihanimman oloinen pieni frettilapsi. Selvästi hyvin ihmisläheinen ja kova pussailija, kuten Kira olikin varoittanut, ja hakee turvaa ihmisistä silloin kun jokin jännittää. Leikkiessä neidiltä löytyy kyllä ne hampaatkin, joilla käydään kiinni niin leluihin kuin varpaisiin, vaikkakaan ei kauhean kovaa. Pikkuneidin hampaat ovat myös vielä niin kovin pienet ja puruvoima vähäinen, että olen joutunut erikseen muistuttamaan Jussille, että Mymskiä pitää silti ihan yhtälailla muistuttaa puremisesta kuin muitakin. 

Mymski ja vesikuppi

Etenkin Jussin käsissä Mymski näyttää ihan hauraalta terälehdeltä, eikä Jussi ole voinut olla vertaamatta sitä Hattaraan silloin kun nähtiin Hattara ensimmäisen kerran sen ollessa viisi viikkoinen. Ja toki sitä itsekin välillä miettii, miten Myyn kehitysviivästymä tulee sen kasvaessa näkymään, vai saako se vielä jossain kohtaa ikätoverinsa kiinni. En kuitenkaan koe, että Mymski olisi välttämättä hyötynyt tätä myöhemmästä luovutuksesta. Nytkin neiti kun oli lähes kaksi viikkoa yli minimiluovutusiän, sen emo kuoli pentujen ollessa viisiviikkoisia, kaikki sen sisarukset olivat jo lähdössä, ja vaikka Myy olisikin jäänyt vielä kasvattajalle tarkkailuun, sillä olisi tullut kasvattajan mukana muutto toiseen maahan. Eli sitä vaihtoehtoa, että se olisi saanut olla pidempään emon kanssa tutussa kasvuinkodissa ei yksinkertaisesti ollut. Jos olisi ollut, vielä myöhempi luovutus olisi voinut olla Mymskin kannalta hyvä.

Uskon silti, että Myy tulee vielä menemään laumaan, ja että pärjäämme Myyn kanssa hyvin. Myy käy kuitenkin hanakasti ruuan kimppuun, ja syö kokonaiset tiputkin pienpedon tarmolla.   

 

Ensimmäinen kohtaaminen Hattaran ja junnujen kanssa


 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI