Jussin merivesiprojekti etenee

sunnuntai 17. joulukuuta 2023

Meriallas kannettiin huhtikuussa sisälle matelijabunkkeriin odottamaan sitä, että tulisi sopiva hetki sen perustamiseksi. Viikko sitten yhteen merivesiaiheiseen Facebook-ryhmään tulikin sitten viesti, että yksi harrastaja oli myymässä 45 kiloa elävää kiveä, ja Jussi päätti että on seuraavan askelen aika. 

Projekti oli pitkään tässä vaiheessa odottamassa aktivointia

Maanantaina illalla kaivettiin kaapista esille käänteisosmoosilaite, ja Jussi alkoi käydä Maunon avustuksella läpi sen saksankielistä käyttöohjetta. Maunoa enemmän hommassa saattoi kyllä lopulta auttaa kännykästä löytynyt käännösohjelma, jolla saksankielisestä alkutekstistä sai ihan sujuvanoloista englantia. Saksa-englanti -automaattikäännökset kun ovat nykyään jo yllättävänkin toimivia (toisinkuin saksa-suomi käännökset). Veden saamiseksi merivesiakvaarioon hanasta tulevasta talousvedestä kun täytyisi ensin suodattaa pois kaikki kloori ja muu ylimääräinen, jotta siitä saisi sitten merivesialtaisiin suunnatun suolaseoksen avulla tehtyä sopivaa. Käänteisosmoosilaite kytkettiin kodinhoitohuoneen hanaan, ja käytiin kaivamassa autotallin vintiltä sopiva kannellinen tynnyri, johon aloimme tehdä käänteisosmoosivettä.  

Jussi ja Mauno käyvät läpi käänteisosmoosilaitteen käyttöohjetta

Käänteisosmoosilaite asennettuna ja toiminnassa

Seuraavaksi Jussi laski paljonko meidän täytyy liuottaa käänteisosmoosiveteen suolaa, jotta saataisiin allas aluksi puolilleen vettä. Tässä vaiheessa kun riittäisi, että saataisiin saapuvat kivet kunnolla peittoon. Suolamäärän lopullinen hienosäätö tulee tapahtumaan refraktometrillä, mutta sitä meillä ei vielä ole. Mutta merivesiakvaariohankkeen mentorina toimiva koneempi harrastaja totesi, että suolaämpärin mukana tulevilla ohjeilla päästään kyllä tarpeeksi lähelle niin, että elävät kivet uskaltaa tuoda. 

Suolan mittaaminen aloitettu

Mauno ei ole ihan varma tästä veden lisäämisestä akvaarioon

Tiistai ja keskiviikko menivätkin sitten osittain vesileikeissä, kun valmistin vettä altaaseen. Altaan tuleva nostopumppu otettiin tässä vaiheessa väliaikaisesti käyttöön altaan sisäpuolelle sekoittamaan vesimassaa. Keskiviikkona illalla Jussi purki altaaseen tulevan valon paketista ja asensi sen altaan päälle. Sen jälkeen kaikki olikin valmista lauantaita varten, jolle Jussi oli sopinut kivien haun. Lauantaina Jussilla kun oli Salotyöpäivä, niin hän oli jo tunnin verran oikeassa suunnassa, kun kivet olivat Helsingissä. 

Allas alkoi täyttymään

Valoja asennettaessa Jussi päätyi poistamaan yläreunassa olevan koristekehyksen, jotta valot sai kattovaijerin sijaan omaan telineeseensä akvaarion ylle

Altaaseen haettavat kivet olivat olleet jo jonkin aikaa huonolla valolla, joten myyjä arveli että niistä tuskin lähtisi enää koralleja kasvuun. Joten Jussin oletusarvo oli, että tässä vaiheessa altaaseen tulisi elävien kivien mukana lähinnä altaan käynnistämiseen tarvittavaa bakteerikantaa ja mahdollisesti jotain sieniä. Myyjän mukaan olisi myös mahdollista, että kivien joukosta saattaisi löytyä yksi puhdistajakatkarapu. Merivesiakvaarioon laitettavat elävät kivet kun ovat kuollutta huokoista korallia, jonka huokoinen rakenne tarjoaa hyvän elinympäristön erilaisille bakteereille, sienille, selkärangattomille ja koralleille. Jussi olikin aika positiivisesti yllättynyt, kun aika pian sen jälkeen kun kivet oli nostettu kuljetussaaveista altaaseen valon alle, niiden pintaan alkoi syttyä punaisia ja vihreitä alueita. Kivissä oli sittenkin vielä eläviä pehmytkoralleja, jotka aktivoituivat päästessään taas valoon. 

Kivikuorma saapui

Mauno valvoo kivien siirtämistä altaaseen

Lauantaina illalla kun kivet olivat ehtineet olla altaassa muutamia tunteja, Jussi bongasi altaasta myös pienen meritähden. Sitä ja sen pian bongattua kaveria onkin sitten käyty tänään tuijottelemassa jo useampaan otteeseen niin minun, Jussin kuin Maunonkin toimesta. Maunokin kun on ollut tästä projektista varsin innoissaan, ja seurannut hyvin tiivisti tämän etenemistä.

Kaikki lauantaina haetut kivet ovat nyt altaassa

Kivien pinnalla alkaa näkyä elämää

Eli nyt altaassa on sitten vihdoin elämää. Seuraava vaihe on lähteä vakiinnuttamaan altaan oloja tarjoamalla bakteereille lisää kasvualustoja, jota varten altaaseen tullaan hankkimaan vielä lisää kiviä, korallihiekkaa ja biopalloja. Sitten kun allas täytetään loppuun, otetaan käyttöön myös akvaarion alla oleva ala-allas, joka otetaan mukaan akvaarion vesikiertoon. Kun oloja on saatu vakiinnutettua, lähdetään lisäämään ensin korallien määrää, ja sitten lopulta kaloja. 

Mauno tarkkailee kivien asettumista

Vähän meinaa urakan jälkeen haukotuttaa

Ensimmäisenä bongattu meritähti. Tähän mennessä tähtiä on bongattu viisi

7 kommenttia:

  1. Nämä postaukset ovat aina niin mielenkiintoisia! Minulla oli lapsena akvaario ja voi kalaparat, olen pahoillani kuinka huonosti teitä hoidin. En tiennyt paremmasta. Ne suursiivouksetkin, kun kaikki huolella pestiin.

    Saksa ja englanti ovat sukulaiskieliä ja saksakin niin iso kieli, että käännös on käytännössä täydellistä. Pikkuinen suomi ei ole sukua kuin vielä pienemmälle virolle ja karjalan kielille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se aina menee, että eläimet hoitaa parhaansa mukaan niillä tiedoilla mitä hyvästä hoidosta kulloinkin on. Itekin muistan lapsuudesta kuinka niitä ihan ekoja pikkupurkkeja tuli puunattua, ja kuinka sitä ei osannut edes kuvitella, kuinka raskasta isoa akvaariota olisi hoitaa, kun siinä olisi niin paljon pestävää. Onneksi ekaan isompaan 146-litraiseen altaaseen mennessä tiedot olivat ehtineet jo vähän päivittyä.

      Ysärillä meiltä löytyi myös alle metrisiä kanihäkkejä ja kani-kääpiömarsuyhdistelmiä, mitä ei nykyään myöskään enää ikinä harkitsisi, mutta jotka olivat silloin ihan normaaleja.

      Poista
    2. Ei kaikki ole parhaan tiedon varassa. Hesarissa oli viikonloppuna artikkeli (vain tilaajille), jossa kerrottiin amerikkalaisesta luksuskoiranhoidosta. Siinä oli joitakin hyviä ajatuksia, kuten paremmista eläinlääkäripalveluista niin eläimille kuin niitä tuottaville ihmisille, mutta myös erityisesti amerikkalaista hömppää, kuten leivonnaisia ja kauneussalonkeja. Ja sitä oli paljon.

      Lemmikin pitämisestä halutaan tehdä ihmiselle mieluisaa ja sellaista, mitä ihminen haluaa elämäänsä. Eläimen tarpeet eivät aidosti kiinnosta eikä niitä jakseta edes miettiä.

      Onneksi on teidän kaltaisiakin, jotka rakentavat eläimille mahdollisimman hyvän ja lajityypillisen elämän.

      Poista
  2. Meritähtiä olisi kiva katsoa, mutta onko ne kuiteni liian tylsiä Mauno seurattavaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meritähdet ovat Maunon makuun vähän turhan pieniä ja hidasliikkeisiä, mutta onneksi altaassa on vaikka mitä muuta jännää, kuten ilmankuplia, väreilevä vedenpinta ja täydellisellä katselupaikalla oleva nojatuoli, josta käsin seurata projektin etenemistä.

      Poista
  3. Jänskää!! Ois hiukka hianoo jos korallit lähtisi kasvamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä jännä seurata, mitä kaikkea altaaseen tuli jo kivien mukana, ennenkuin on ehditty edes miettiä ensimmäisten korallien ja kalojen hankintaa.

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI