keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Uusi vuosi uudet kujeet ...ja vähän vanhatkin

Vuosi 2014 vetelee viimeisiään. Sen myötä ostolakkokin starttaa parin tunnin päästä. Ostolakon tarkemmista säännöistäkin ehdittiin Turkin reissulla jo sopia, vaikka en olekaan vielä ehtinyt niitä blogiin rustata. Perusperiaate on kuitenkin simppeli; mitään itselle uutta tavaraa ei ensivuoden aikana ostella. Pientä paniikkia päätöksen suhteen on ehkä kuitenkin ollut ilmassa ja sen myötä viime päivinä on tullut hieman shoppailtua. Miksi sitä onkin niin vaikea luottaa siihen, että se mitä on riittää. 

Isoimpana hankintana tilasin Mihailille perävaunun pyörääni ja sen pitäisi saapua lähipäivinä. Tänä kesänä koitin useampaan otteeseen löytää pojalle sopivaa pyöräkoria tai kantoreppua, jotta se olisi mahdollista ottaa mukaan esimerkiksi pyörällä tehtäville metsäreissuille (joissa siis pyörä jätetään metsän laitaan ja mennään sitten marjaan/sieneen/muuten vain käppäilemään). Sitä oikeaa ei kuitenkaan löytynyt, vaan kaikki olivat joko liian pieniä, eivät sopineet pyöräni tankoon tai painoivat selkää. Nyt poika saa sitten ihan oman vaunun, johon saa sille tarvittaessa vähän vällyjäkin. Ja saman kärryn pitäisi käyttäjäkommenttien mukaan sopia hyvin myös tavaran kuskaamiseen oli kyse sitten riisisäkeistä tai kesäkukista.  

Tänään kävin vielä kiertämässä pari kirpputoria haaveena löytää kyllin iso lasipurkki jauhoille, mutta haku ei tuottanut tulosta. Se jää sitten vuoteen 2016. Muut kuivatarvikkeet alkavatkin olla jo aika hyvin purkeissaan, kun sain joululahjanakin neljä purkkia lisää. Ei tarvitse enää avata miljoonaa Punnitse ja Säästän ruskeaa paperipussia erottaakseen linssit pähkinöistä. Ja on tuo kuivatarvikekaappi omaan silmään myös sympaattisemman näköinen noin, vaikka valtaosa purkeista onkin varsin sekalaista seurakuntaa. Isoimmat ostokset tulivatkin sitten ruokakaupan puolelta ja eläinliikkeestä altaaseen muutti pari levänsyöjää lisää.

Nyt sitten vain odotellaan vuoden vaihtumista. Keskiyöllä ajattelin piipahtaa katsomassa raketteja, muuten vain olen poikien kanssa kotona. Mihail ei ole onneksi raketeista moksiskaan, mikä on mukavaa vaihtelua sille, että edesmennyt koirani kammosi niitä yli kaiken. Mitä nyt nuuhkii kuono pitkällä yöilmaa, kun avaan ikkunaa nähdäkseni raketit ilman heijastuksia.

Uudenvuoden lupauksiakin minulla on tänävuonna pitkästä aikaa pari, sellaisia, jotka haluaisin oikeasti myös pitää. Haluan ensivuonna varata enemmän aikaa sekä Mihailille että itselleni. Tämä vuosi on ollut monine menoineen ihana ja antoisa, mutta myös todella raskas, kun aikaa palautumisiin on jäänyt liian vähän. Ja kun iltaisin nukahtaa skunkki kainalossa ja ennen nukahtamista katselee kun poika painaa silmät kiinni ja maiskuttelee unisen tyytyväisenä, sitä on todettava että täällä kotona on kyllä aika hyvä.

Onnellista vuotta 2015 kaikille!

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Hyvää joulua

Rauhallista ja levollista sekä hyväntuulisen hyörivää joulunaikaa kaikille lukijoille! Täällä kuusi on jo saatettu jouluasuun siskontytön toimittua taiteellisena johtajana (tämänvuoden hittisanat olivat tähti ja pallo) ja nyt odotellaan puuroa.

maanantai 22. joulukuuta 2014

Välilasku Turkuun

Viime yönä tuli kotiuduttua Turkista kohtuullisissa ruumiin ja sielun voimissa; sängynpohjalla meni lopulta vain pari päivää kiitos levon ja paikallisesta apteekista löytyneiden lääkkeiden. Kauhean kauaa tässä ei kuitenkaan ehdi olla, kun jo huomenna töiden jälkeen on vuoro suunnata Tampereelle joulun viettoon. Sitä ennen saan kuitenkin viettää päivän Mihailin kanssa.

Yöllä saavuttaessa oli ulko-ovella vastassa tuttu mökötysshow; Miikkis tuli kyllä tuttuun tapaan ovelle vastaan, mutta peppu alkoi heittää heti jos sitä koetti silittää tai ottaa syliin. Muutaman kerran tömistettiin tassujakin, jotta viesti tulisi varmasti perille. Onneksi poika on nopeasti leppyvää sorttia ja sopivilla lahjuksilla nopeutettuna mökötysvaihe oli jo vartissa ohi. Sitten kavuttiin taas itse syliin ja puskettiin jalkoja, kun oli ollut niin ikävä. Shownkin aikana huomasi kyllä, että poika oli ollut hyvässä hoidossa, kun koittaessani ottaa sitä syliin se vaihtoi kerran myös Jussin kainaloon ja katseli miua sieltä. Että hän rupeaa Jussin skunkiksi jos minä tuolla tavalla katoilen.

Onneksi Mihail pitää myös Tapsasta, niin saan sen taas joulun jälkeen voitettua omaksekseni. Vaikka tiedänkin että joulusta seuraa taas uudet möksötykset, kun pojalle on mahdotonta selittää, että se menee hoitoon koska vaihtoehtona olisi sen makuun turhan hälyisä perhejoulu. Täytyy vain pitää huoli, että aikomani uudenvuodenlupaus pitää ja Mihail saa ensivuonna tätä vuotta enemmän rauhallisia koti-iltoja ja -viikonloppuja yhdessä miun kanssa. Ne ovat Mihailillekin varmasti se paras lahja mitä poika voi namien ohella saada.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Turkissa

Matkalla ollaan nyt neljättä päivää. Tämä on elämäni ensimmäisen pakettimatkan ensimmäinen päivä kun olen ilman muuta ryhmää. Tämä johtuu siitä että makaan kuumeessa hotellihuoneessa.
Olo lähti huononemaan eilen ja moni oli kauhean pahoillaan. Olisihan se kauheaa sairastua nimenomaan lomalla. Lomahan menisi ihan pilalle ja koko matkalle lähtökin olisi ollut ihan turha jos sitä ei ehtisi mukaan kiertoajeluille ja etukäteen maksettuihin ohjelmiin.

Tälläkertaa minun on kuitenkin pakko olla erimieltä. Minä olen ottanut ihan liian vähän aikaa levolle ja olen selvästi edelleen niin pääkkö, että en saa itseäni pysymään pedissä ilman kuumetta. Tämä on se mitä nyt tarvitsen. Olen viiden tähden hotellissa, jossa on mukavat sängyt ja kohtuuhintainen toimiva huonepalvelu. Kylpyhuoneessakin on seinässä kahva auttamassa ylösnousussa ja sänkyni vieressä on kaksi isoa yöpöytää joille saa mahtumaan tarvittavan määrän vesipulloja, nenäliinoja, suklaata ja luettavaa. Verrattuna siihen mikä tilanne kotona olisi, minun on huomattavasti lokoisampaa kuumeilla täällä, jossa oma mukavuuteni ei edellytä sitä että olisin täysin riippuvainen läheisteni avusta - ei sillä että minun koskaan tarvitsisi pelätä sitä heiltä pyytää.

Tietenkin toivon, että ehtisin nähdä tällä reissulla vielä muutakin kuin hotelleja, mutta tällähetkellä on hyvä näin. Opaskin lupasi, että he voivat tänään kaupunkikierroksella poiketa myös apteekkiin, niin että Tapsa saa napattua miulle flunssalääkkeitä ja jotain kuumetta alentavaa. Sitä odotellessa voin nukkua ja lueskella. Hotellikin kun tulee pysymään samana vielä kaksi yötä ennenkuin vaihdamme seuraavaan kaupunkiin.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Ensimmäinen muutto

Juttelin loppuviikosta ystäväni kanssa puhelimessa, ja keskustelu eksyi myös tavaramäärään. Yhtäkkiä ystäväni totesi, että hän on välillä miettinyt, kuinka hienoa olisi hankkia ihan pieni asunto ja viedä sinne vain välttämätön. Vähän niin kuin ensimmäistä kertaa omilleen muuttaessa, jolloin tavaraa ei vielä juurikaan ollut kertynyt. Kun oli vain pari huonekalua ja eripari astioita, eikä asunnosta silti oikeastaan puuttunut mitään.

Aloin itsekin miettiä asiaa ja omaa ensimmäistä muuttoani. Ihan ensimmäisessä muutossani muutamat huonekaluni ja astianikin jäivät vielä äitini luo muuttaessani opistohuoneeseen 80km:n päähän. Huonekalujen ja keittiöjuttujen löytyessä paikanpäältä, omat henkilökohtaiset tavarani mahtuivat henkilöauton kyytiin, mikä oli kyllä pienoinen ihme niiden sisältäessä myös kani- ja rottahäkit ja eläimet kantobokseineen. Muissa tavaroissa vain karsi sen verran, että tärkeimmät mahtuivat - ja toi niitä pikkuhiljaa lisää opistovuoden aikana. Henkilökohtaisten tavaroideni määrä pysyi kuitenkin suhteellisen pienenä koko opistoajan, enkä muista aktiivisesti kaivanneeni mitään kotikotiin jäänyttä. Sekään ei haitannut, että pelejä oli vain pari, kun muut asuivat samassa pihapiirissä ja toivat myös omiaan. Opistolla ei ollut niin tärkeää omistaa paljoa itse, kun niin moni asia oli myös helposti lainattavissa tai kollektiivisesti käytössä.

Itselläni opistoajan keveys päättyi kuitenkin jo ensimmäiseen omaan yksiöön. Olin varautunut muuttoon hyvin ja kerännyt kirppiksiltä ja sukulaisilta nurkat täyteen tavaraa jota uskoin tarvitsevani. Siitä tavaramäärästä henkilöautoon olisi mahtunut vain murto-osa, joten muuttoarsenaali piti laittaa uusiksi. Kun tavarat kannettiin 18 neliön yksiöön, oli se heti ääriään myöten täynnä ja tukossa. Mitään ei voinut edes liikuttaa liikuttamatta jotain muuta ensin, mutta asiaan oli onneksi helppo ratkaisu; nyt kun minulla oli tukikohta Turussa ja jalka TYSsin oven välissä, saatoin laittaa sisäisen siirron anomuksen hieman päälle puolta isompaan yksiöön. Hyvällä tuurilla minun pitäisi kärvistellä vain vuosi. Ja kärvistelyksi se hieman menikin, sillä liian ahtaassa ja huonosti siivottavissa olevassa asunnossa asuessani aloin allergisoitua lemmikkikaneilleni ja niiden käytössä olleelle kutterinpurulle. Silti minulle ei tullut mieleen muuta kuin hankkia käytetty halpa ilmanputsari ja odottaa väljempiä aikoja. Ja käärmeiden ja hiirien myötä tuoda lisää eläinasumuksia jo ennestään liian täyteen asuntoon.
Kun asiaa miettii nyt seitsemän vuoden jälkeen, tilanne tuntuu lähinnä absurdilta. Jos saisin saman asunnon nyt, minä mahtuisin sinne huomattavasti paremmin. En välttämättä ihan kaikkien nykyisten tavaroideni kanssa, mutta tiedän mistä pystyisin luopumaan jotta asunto pysyisi ilmavana ja toimivana. Jotenkin sitä on päässyt ajatuksesta, että asunto pitäisi mitoittaa tavaroiden mukaan; tavaroidenhan pitäisi nimenomaan helpottaa arkea ja tehdä siitä sujuvampaa - ei määrittää sitä millaiset puitteet sitä elämälleen tarvitsee.

Ymmärrän silti hyvin sen mistä ystäväni puhui. Joskus olisi hyvin paljon helpompaa aloittaa alusta puhtaalta pöydältä sen sijaan että koettaa miettiä koko tavarakavalkadin keskellä mitä niistä lopulta tarvitsee. Etenkin sen jälkeen, kun on oppinut luottamaan enemmän siihen, että ihminen tarvitsee lopulta varsin vähän tavaroita käyttöönsä ollakseen onnellinen.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Tänään paistoi aurinko

Ihan tajuttoman hieno fiilis. Miun piti karata pari kertaa työpöytäni äärestä ihan vain kiertämään parkkipaikkaa ympäri ja nauramaan itseksekseni. Äsken kävin vielä sanomassa sille heipat ennenkuin se katoaa kokonaan puiden taakse. Akut tuntuvat täydemmiltä kuin aikoihin.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Joulupuu on rakennettu

Joululahjat ovat monille jokavuotinen stressinaihe. Muistettavien lista on usein pitkä, budjetti rajallinen ja kaikilla on kaikkea jo ennestään. Jotakin pitäisi silti hankkia ja mielellään jotain persoonallisempaa kuin suklaa - ainakin jos ei satu tietämään millaisesta suklaasta vastaanottaja pitää. Osien henkilöiden kohdalla ideasuoni on aina yhtä tukossa ja sitä päätyy ostamaan saman lahjan vuosi toisensa jälkeen uudelleen. Ja joka vuosi sitä miettii, kuinka hienoa olisi keksiä kerrankin jotain uutta.

Vasta tänävuonna havahduin miettimään vakiolahjoja saajan näkökulmasta. Niin kauan kuin kyseessä ei ole Pandan suklaarasia, minä oikeastaan pidän siitä. On varsin kotoista, että tietää että joulupyhiksi löytyy mielestä suklaata. Ei mitään liian hienoa ja eksoottista, vaan niitä mitä oikeasti tykkää syödä. Usein jostain paketista löytyy pyhiksi myös luettavaa, mikäli joku lempikirjailijoistani on kirjoittanut uuden teoksen. Matka ensimmäisestä adventista aattoon siivittyy yhä parhaiten Veikkauksen joulukalenterin kanssa, joka oli vuosia yksi lahja jonka mummu miulle hankki. Nyt mummu on jo kuollut, mutta muistoissa joka aamu raaputtaessani päivän luukun itsehankitusta kalenterista. Isojen yllätysten sijaan sitä kaipaakin joulussa eniten ehkä tuttuutta, eikä välttämättä vain perinteiden ja läheisten läsnäolon merkeissä.

Tänä vuonna jätinkin väliin stressin siitä, että osa lahjoista on itseään toistavia. Sillä ei varmasti ole väliä. Stressaamiselta vapautuneen ajan käytin muutaman todellisen yllätyspaketin askarteluun ja tein pari pakettia joulupuukeräykseen. Joulupuukeräyksellä kerätään joululahjoja lastensuojelun piirissä oleville lapsille ja nuorille, jotka eivät ilman keräystä saisi välttämättä lahjoja keneltäkään. Tästäkin tosin saattaa vielä tulla itseään toistava tapa :P Turun osalta joulupuukeräys on jo lopetettu marketeissa ja ostoskeskuksissa, mutta kauppatorin joulutorilla keräys jatkuu vielä tämän viikon. Siihen miljööseen se kieltämättä hyvin sopiikin, sillä torin pienissä puukojuissa mehiläisvahakynttilöineen ja muine käsitöineen on jotain varsin tunnelmallista, jonka jälkeen kauppakeskusten valo- ja koristehässäkät tuntuvat lähinnä ylitsevyöryviltä ja liiallisilta. Onneksi niihin ei tarvitse enää ennen joulua eksyä, sillä viimeisetkin paketit ovat jo paketointia vaille valmiit.

lauantai 6. joulukuuta 2014

Mustavalkoista huomiohakuisuutta

Ilta on koittanut ja valtaosa väestä on untenmailla. Mihail heräsi touhuilemaan taas sillä sekunnilla kun viimeinen pojalle vieraampi painoi pään tyynyyn. Sitten olikin monta kriisiä. Iltapala oli myöhässä kun sitä ei voinut tulla aiemmin syömään ja halipula valtaisa, kun ne eivät sisarusten tytöiltä kelvanneet.

Yöllä pojan mummulaelossa on vain yksi ongelma. Sänkyyn kömpii toinenkin mustavalkoinen, jolla on sama käsitys parhaasta paikasta; syliin ja kaikkuun olisi päästävä. Onneksi sylejä on nyt kaksi ja Jussi kissaihminen. Latzi luottaakin jo siihen, että Jussi on olemassa häntä varten ja mie olen sängyssä vain vähän tiellä. Välillä pojat eksyvät kyllä vahingossa toistensakin viereen, ja mustasukkaisuus draamaan tulee pieni tauko.

Sain tänään myös pienen pikkujoululahjan siskoltani. Hän oli nähnyt miehensä äidillä käydessään pitkävartiset punaoranssit villasukat, jotka hän toi sitten minulle. Nyt minulla on sen tyyliset sukat, joita myyjäisissä ollessa mietin. Eikä sisko ollut edellistä postaustani edes nähnyt, kun en ollut sitä hänen anoppilavisiittinsä aikaan vielä edes kirjoittanut. Nyt mie pystyn sitten viemään yhdet villasukat myös Jussin asunnolle, niin että voin paremmin kotoilla myös sielä. On miulla aika ihana sisko <3

Joulu tulla jolkottaa

Viime viikkoina olen alkanut tehdä jouluvalmisteluja. Tänä vuonna ne keskittyvät kohdallani enemmän kodin ulkopuolelle kuin kotiin, ja kotiin olen laittanut esille vain yhdet valot, kynttilöitä ja joulutähden. Alkuun haaveilin myös kuusesta, mutta totesin viettävänsä niin ison osan joulukuusta reissussa, että se olisi ollut haaskausta.

Ensimmäinen joulutapahtuma jota eksyin kuikuamaan olivat suuret joulumyyjäiset Turun messukeskuksella, josta löysinkin pari joululahjaa. Meinasin myös sortua hamstraamaan itselleni kivoja villasukkia ja säärystimiä, kun ensivuonna en ostolakon takia saa, ja alpakanvillaiset olisivat olleet niin ihanan lämpimät ja pehmeät. Onneksi tulin kuitenkin hillinneeksi itseni. Tuleehan meillä ostolakossa olemaan se poikkeus että jos jokin aktiivikäytössä oleva vaate tai esine hajoaa korjauskelvottomaksi eikä sille ole olemassa kaksoiskappaletta tai korvaavaa tuotetta kotona, sen tilalle saa hankkia vastaavan tuotteen. Eli mikäli molemmat villasukkani hajoaisivat ja ihan oikeasti tarvitsisin villasukat, saan ne kyllä myöhemminkin. Eipä sillä että tilanne olisi helposti parsittavien villasukkien kohdalla kovin todennäköinen uhkakuva.

Eksyin katselemaan joulukoristeita myös Stockmannin jouluikkunalle ja vanhalle suurtorille. Jouluikkunan eläinhahmot ja vanhalla suurtorilla tuoksuvat havut toivat mukavaa joulun tuntua. Sain puhuttua Jussin myös sen verran kanssani Turun tuomiokirkkoon, että kävin sytyttämässä mummulleni sinne kynttilän.

Eilen pidettiin pakettitalkoita ja melkein kaikki joululahjat jo pakettia myöten kunnossa. Kerrankin olen hyvissä ajoin ja se helpottaa myös selvästi omaa joululiikennettä; nyt voimme viedä paketit jo tänään kun olemme liikkeellä Jussin autolla, eikä miun tarvitse mahduttaa niitä aatonaattona täysiin busseihin tai juniin. Nyt joululiikenteen suhteen on enää vain päätettävä, uskallanko jättää lipun oston lähtöpäivään jolloin minulla on enemmän joustoa Mihailin hoitoon viemisessä, vai varaanko paikkalipun jo nyt että pääsen varmasti valitsemallani vuorolla. Mihail kun menee täksi jouluksi Tapsan luo, koska siskon koira Luka arvostaa selvästi enemmän jouluhälinöitä, eikä Mihail pidä Lukasta. Mihail kun olisi kuitenkin äidillä ollessa vain vaatehuoneen nurkassa odottamassa että tilanne rauhoittuu. Tuo meidän ujopiimä kun ei ole vieläkään perheestäni vakuuttunut, kun näkee heitä niin vähän ja on varsin hitaasti lämpiävää sorttia.

Ennen joulua on kuitenkin vielä pari reissua, yhden yön pikakoukkaus Tampereelle ja viikon reissu Turkkiin. Josko viikko enemmän valoa ja lämpöä auttaisi tähän väsymykseenkin. Päädyin kuitenkin varaamaan eilen myös ajan verikokeisiin, että saa anemian ja kilpirauhasongelmien mahdollisuuden suljettua pois. Ja eliminoimaan pari aikasyöppöä Facebook mukaanlukien. Sen tein tosin jo torstaina, eikä vieroitusoireita ole kuulunut ainakaan ensimmäisiin päiviin.