Äiti kysyi taas viikonloppuna, kumman luona mie ja Jussi oikeastaan enemmän asutaan. Me kun vietämme enemmän aikaa yhdessä kuin erikseen, mutta kummallakin on silti omat asunnot. Minun oli äkkiseltään vaikea vastata kysymykseen, mutta hetken harkittuani totesin että viime viikot ovat menneet enemmän Jussin asunnolla. Raja on tässä kuitenkin häilyvä, sillä eläinten takia vietämme yleensä aikaa joka päivä molempien asunnoilla, jotta kumpikin saa hoidettua laumansa huoltotoimet, tarkkailtua lemmikkejään ja touhuttua niiden kanssa. Eläimet kun ovat meillä pääsääntöisesti aina omistajansa asunnolla, vaikka Miikkis ja tytöt ovatkin satunnaisesti mukana myös Jussin asunnolla.

Asiaa pohdittuani huomasin, että tämä kahden asunnon välillä liikkuminen on alkanut vaikuttaa myös omaan tavaramäärään. Joitakin yksittäisiä esineitä, kuten hammasharjoja, on tullut tämän myötä hankittua kahdet. Sen sijaan monien tavaroiden kohdalla on tullut se tunne, että vähemmälläkin pärjää. Että kun sitä kumminkin tulee koko ajan käytyä kummallakin asunnolla, ei ole niin suurta tarvetta sille, että monia harvemmin käytettäviä tavaroita olisi syytä olla kahdet. Esimerkiksi sähkövatkaimen, silikonipistoolin tms. kohdalla on niin pieni todennäköisyys sille, että niitä tarvittaisiin yhtäaikaa molemmissa osoitteissa, että toiset ovat saaneet mennä kirpputorille. Kun saahan sen sitten seuraavan kerran käydessä napattua lainaan. Samalla tulee tehtyä ehkä pientä esikarsintaa sen varalta, jos sitä jossain välissä päädytään yhteen muuttamaan. Tällähetkellä itse pidän kuitenkin hyvin paljon omistusasunnon tuomista vapauksista, enkä siksi haluaisi palata heti vuokralle (se on oikeasti kiva tunne, kun voi halutessaan porata reiän keittiön kaapin kylkeen tai maalata seinälle puun kysymättä keneltäkään). Jussi taas nauttii siitä, että hänen vuokra-asuntonsa sijaitsee ihan hänen opiskelu- ja työpaikkansa vieressä. Ja tällähetkellä yhteenmuutto ei olisi mahdollinen ilman että näistä joutuisi tinkimään.

Kyllähän tämä järjestely joskus rasittaa. Aina ei aamuisin jaksaisi koukata ennen töihin lähtiä kodin kautta ruokkimassa eläimiä, jos on ollut yötä Jussilla. Toisaalta kun on asunut vuosia aina jonkun kanssa, on aika ihanaa kun voi vapaasti päättää itse kotinsa sisustuksesta ja tavaramäärästä. Kun ei tarvitse konsultoida saako jonkun kirjahyllyn hävittää tai etsiä kompromissia värimaailman suhteen. Ja ehkä sen ihanuutta lisää se, että en usko että tämä tulee olemaan se pysyvä tila. Että jonain päivänä sitä joutuu maksamaan yhteisen arjen helpottumisesta sillä että nurkissa tulee taas olemaan mikroa, televisiota, pelikonsoleita, pöytätietokonetta yms. Niin nyt on mukava olla vielä hetki ilman.

Silti nykyään tuntuu jo vähän odolta, jos Jussi ei ole samassa osoitteessa. Olkootkin ettei sitä edes tekisi mitään mitä haluaisi tehdä yhdessä. Kun omaa hieman introvertin vikaa, sekin että kumpikin tekee omia juttujaan samassa tilassa voi olla yllättävänkin sosiaalista. 

Ja olohuoneeseen kasvoi puu

Tavaran karsimisen seurauksena Böknäsin kirjakarusellissa alkoi olla ihan liikaa hyllymetrejä tarpeisiini nähden. Niinpä hylly meni myyntiin ja löysi tänään ostajansa. Vanha hyllynkohta näytti kuitenkin hyvin tyhjältä, joten totesin löytäneeni paikan puulleni. Ja seinälle alkoi muotoutua oma satupuu. 

Kuva ei tee oikeutta, mutta koetan ehkä napata paremman, kun saan organisoitua kirjahyllyn muutamat jäävät tavarat uusille paikoilleen ja loput kirpparille. Tai sitten sitä pitää tulla katsomaan.

Kirppistelyä vol miljoona ja kaksi

Tänään alkaa taas uusi kahden viikon myyntijakso ja saa hartaudella haalitut kirpparikassit nurkista pois - tai ainakin ensimmäiset niistä. Muista viedään sitten täydennystä myyntijakson mittaan. Snurrelle ja Esterille tämä tulee olemaan taatusti pienoinen pettymys, koska monena päivänä kirpparikasseista on löytynyt myös fretti tai pari, vaikka olen kuinka koittanut vakuuttaa neideille, ettei kirpputorilla edes saisi myydä eläimiä. Mutta mikä voisi olla hienompaa kuin iso rapiseva kassi joka on täytetty sekalaisilla tavaroilla. Tämän myötä kirpputorikassissa on ollut myös enemmän vahdittavaa, sillä neideille on ollut myös omat näkemyksensä siitä, mitä kaikkea kotona voidaan vielä tarvita. Aina välillä kassista onkin livahtanut näätä suussaan kännykänkuori tai jotain muuta pientä ja tarpeellista, joka on koitettu jemmata takaisin asuntoon ennenkuin se päätyy myyntiin asti. Toistaiseksi tytöt eivät ole tässä kuitenkaan onnistuneet, vaan kaikki neitien löydöt on palautettu julmasti takaisin kassiin.

Eilisessä siivouspuuskassa tein saman julman tempun myös Dr. Oetkerin Paula-kisassa voitetulle frettien leikkipaikalle. Palkinnon mukana tuli oikein iso pahvilaatikollinen täynnä ihanan rapisevaa pakkausmuovia, ja sen kanssa tytöt ovat nyt touhottaneet maanantaista lähtien. Kyllä siitä monia putputuksia saatiinkin, kun muoveja vasten saattoi tehdä hyökkäyksiä ja niiden seassa oli myös mahdollista vaania toisiansa - ja koettaa haastaan leikkiin myös Miikkikstä. Jotenkin itselläni on kuitenkin vakaa luotto siihen, että vaikka kirpparikassit ja pakkauslaatikko nyt lähtevätkin, tytöt kyllä keksivät pian uusia leluja jostain. Sen lisäksi, että tytöillä toki on niitä ihan heille hankittujakin leluja.

Siivouksen yhteydessä ehdin myös lukea läpi Saara Henrikssonin ja Aino-Maija Leinosen Leppoisan oppaan huusholliin. Paikoitellen käsitykseni leppoisasta siivoamisesta poikkesi aika vahvasti kirjoittajien näkemyksesta (esimerkiksi kohdat joissa ilmoitettiin ettei näiden niksien jälkeen tarvetta monien tuntien suursiivouksiin enää ole ja toisaalta neuvottiin kuinka kylppärin seinät pestään ensin kokonaisuudessaan sienellä hankaamalla ja sen jälkeen putsataan vielä saumat erikseen harjalla, olivat mielestäni vähän ristiriidassa...). Samaten kun en täysin allekirjoittaisi näkemyksiä siitä, kuinka siivoukset olisi automaattisesti parempi tehdä talouden siistimmän osapuolen standardien mukaan aiheesta riitelyn välttämiseksi. Kuitenkin kirjassa oli myös paljon näppäriä pikkuniksejä siivoukseen aina uuninpuhdistamisesta tahranpoistoon - ja mikä parasta näissä pyrittiin käyttämään mahdollisimman vähän erikoisaineita ja kaikki kirjassa esitetyt tuotteet on luonnollisesti löydettävissä Suomesta niillä nimillä joilla ne kirjassakin ovat. Sekin pisti vähän hymyilemään, kun jopa siivousalasta kirjoittava oli lemmikkiosiossa sillä kannalla, että niiden kanssa nyt vain kannattaa oppia hyväksymään, että sitä karvaa nyt pyörii nurkissa teki mitä vain. Miikkiksellä pahin karvanvaihto alkaa nyt kuitenkin olla onneksi ohi, eli eiköhän se karvanmäärä pian taas asunnossa normalisoidu (seuraavia vaihtoja odotellessa...).

Asunnon ryhtiliike

Koti on taas tuntunut muutaman päivän varsin levähtäneeltä. Vaikka tavaraa on nykyään paljon vähemmän kuin aiemmin, yksiössä kaikki se pomppaa silmään heti kun se on poissa paikaltaan. Ei tarvita kuin kylpytakki sohvan selkänojalle, vähän puolipitoisia vaatteita sohvannurkkaan, muutamia väärässä paikassa olevia tiskejä, täysi pyykinkuivausteline ja pari keskeneräistä lehteä yhdessä eläinten lelujen kanssa, kun koko kämppä tuntuu olevan levoton ja sotkuinen. Toki ne kaikki siivoaa paikoilleen suht nopeasti, mutta koska näky on viimeaikoina toistunut usein, pitää nyt viikonloppuna ottaa ohjelmaan helteistä nauttimisen ohella pieni rutiinikartoitus. Että mitkä olisivat ne nopeimmat ja kriittisimmät toimet, joilla asunnon saisi pidettyä viihtyisänä. Toistaiseksi kun en ole onnistunut pyrkimyksissäni tiskata joka ilta ennen nukkumaan menoa, tai siirtää vaatteita suoraan pyykkikoriin tai takaisin henkariin. Kaikki iltapainotteiset rutiinit kun tahtovat kaatua siihen, ettei minulla ole kauheasti muita iltarutiineja joihin ne saisi luontevasti sidottua. Ehkä sitä voisi seuraavaksi koittaa siirtää jonkun niistä aamuun, aamuisin työt kun pakottavat jokatapauksessa jonkinlaiseen säännönmukaisuuteen ja säntillisyyteen.

Samalla on ollut pieni harmitus huomata, ettei vähentynyt tavaramäärä ole mystisesti taikonut minusta kaikkivoipaa kodinhengetärtä, jolla olisi kaikki paikat ojennuksessa ja koti aina tip top. Välillä kun tahtoo unohtaa sen, että aiemmin kotini oli aina kuin pommin jäljiltä, ellen ollut käyttänyt juuri tuntikausia vierassiivoukseen. Nyt kun koti on yleensä suhteellisen hyvässä kunnossa ja helpompi siivota, olen osin huomaamattani nostanut rimaa asuntoni kunnon suhteen. Nyt kun asunto on helpommin huollettavissa, sotkut ottavat pahemmin silmään, kuin silloin kun tiesi jo lähtökohtaisesti taistelun valmiiksi hävityksi. En ole vielä täysin päättänyt, kuinka iloinen olen sotkuherkkyyteni lisääntymisestä, vaikka olen taatusti iloinen sotkun vähenemisestä. Tavallaan sitä kuitenkin välillä kaipaa sitä, että pystyisi ummistamaan silmät kaikelta epäjärjestykseltä niin kauan kuin eläinten asumukset ovat kondiksessa.

Tänään jo aloittelin projektia hieman nurinkurisesti hakemalla Ikeasta lisää tavaraa: lisää pyykkivaraa pikkumattoihin sekä lasipurkkeja ja metallirasioita jotta saan muutamat itseäni ärsyttävät pussukat pois kaapeista pyörimästä. Josko ne auttaisivat pyykkihuoltoon (en mielelläni pese vajaita koneellisia, enkä eläinpyykkiä oman pyykin seassa nyt kun osa vaihtaa karvaa) ja kaappien ojennuksessa pitämiseen. Niiden myötä aion kyllä koettaa saada raivattua vastaavasti muutaman tavaran lisää kirppiskassin puolelle. Fiksuimmatkaan säilytysratkaisut kun eivät auta, mikäli tila loppuu kesken. Olkootkin että nuo lasipurkit myös suojaavat tuotteita avattua muovipussia paremmin, kun asuntoni ilmankosteus on suhteellisen korkea. Lasipurkkeja koitin metsästää pitkään kirppareilta, mutta kaikki löytämäni kivat olivat selvästi merkkijuttuja, kun hinnatkin olivat monta kertaa korkeampia kuin uusissa lasipurkeissa.

Kai se pitäisi vain hyväksyä, ettei koti ja elämä ole jotain minkä voisi saada valmiiksi. Jotkin asiat pitää tehdä aina uudelleen ja uudelleen, väitti KonMari mitä tahansa. Ja tavaran vähentäminen ja järkeistäminen vain nopeuttaa kotitöitä, eikä poista niitä. Vaikka ehkä ne mukit vielä joku päivä oppivat tiskaamaan itsensä, jos niitä on vielä pari vähemmän.  

Takaisin työn touhussa

Kesäkuu meni ja sen myötä kesälomakin loppui. Maanantaina oli paluu arkeen ja takaisin työpöydän ääreen. Tämä viikko onkin mennyt töissä uutta tietokonejärjestelmää opetellen, se kun vaihtui juuri silloin kun itse jäin lomalle. Nyt siihen on onneksi alkanut tulla jo jotain tolkkua.

Kesäloman viimeistä viikkoa juhlistin heppaleirillä Luomajärven hevoskievarissa Ikaalisissa. Paikka oli todella idyllinen, ravintolassa oli loistavaa ruokaa ja mallassaunan edessä olevalta paljulta aukesi laidunmaisema. Hevosen selässä ensimmäisenä päivänä kyllä vähän jännitti: edellisestä heppaleiristä kun on kaksikymmentä vuotta, enkä ollut koskaan aikaisemmin ollut suomenhevosen kokoisen hevosen selässä. Mutta kyllä se jännitys siitä sitten laukesi, vaikka lähdimmekin jo heti ensimmäisenä päivänä maastoon. Leiriseura oli myös oikein passeli: meitä oli leirillä vain kolme, joten molempien kanssa ehti hyvin jutella ja puhuttavaa riitti. Miikkis ja tytöt olivat miun leirini ajan Jussin vahdittavina kotona.

Leiriltä paluun jälkeen ehti vielä kotiutua muutaman päivän ja käydä katsastamassa keskiaikaiset markkinat. Tälläkertaa sielä tuli jopa shoppailtua, kun sorruin hankkimaan tytöille tuliaisiksi kaninnahan pesävällyiksi. Itselle taas piti ostaa hattu, kun aurinko yllätti iloisesti paistamalla kauniisti, mutta suoraan päähän. Itse kun rakastan aurinkoa, mutta palan hyvin herkästi ja tulen nopeasti huonovointiseksi, mikäli uskaltauduin nauttimaan siitä liian huonosti suojattuna. Kesähattu onkin ollut jo pitkään hankintalistalla, kun en ole muka löytänyt mitään kyllin kivaa. Tuolla oli sitten kerrankin motivaatio kohdallaan etsiä ;-)

Loppuloman ja tämän viikon aikana kirppispinotkin ovat taas kasvaneet. Tälläkertaa kävin kyllä hakemassa niihin pyöränperäkärryllä täydennystä myös kaverin pinoista, kun kaveri halusi tavaroistaan eroon ja minä taas rakastan kirppistelyä. Niin nyt on sitten taas hyvä satsi kasassa parin viikon päästä alkavalle myyntijaksolle, kun vain saisi vielä hintalaput haettua ja pääsisi hinnoittelemaan. Kummasti kirppareilta ostaminen on kuitenkin jäänyt kohdallani viimeisen parin vuoden aikana aika minimiin opiskeluaikoihin verrattuna. Usein pelkkä tavaroiden katselu ja hypistely riittää kirpputorifiilikseen pääsemiseen ;-)

Miun leiriheppa Osku

Juhannuskuulumisia

Juhannus oli ja meni. Tavoite oli rentoutua kotona lemmikkien kanssa, mutta vaikka olimmekin kotona ja lemmikkien kanssa, tälläkertaa se rentoutumispuoli jäi vähän vähiin. Tälläkertaa asiasta huolehtivat Esteri ja Miikkis.

Ensimmäiset merkit rauhallista juhannusta vastaan ilmenivät torstaina aamulla. Olin menossa kylppäriin, kun Esteri kiilasi ohi ja alkoi kakoa kylppärin lattialle. Tyttö oksensi lattialle lammikon ja lammikosta pisti heti silmään useampia sienimäisiä vaaleita kappaleita. Tiesin etten ollut syöttänyt tytöille mitään sen näköistä, joten oksennus tuli heti tarkempaan syyniin. Valitettavasti palojen tunnistus kävi nopeasti: ne olivat peräisin tyttöjen mukana tulleesta muovisesta dinosauruksesta. Esteri oli siis syönyt muovia, ja sen elimistöön oli päätynyt useampia muovinkappaleita.

Kyseinen muovilaatu oli samantyyppistä kuin korvatulpissa, eli pehmeää ja joustavaa. Niinpä tiesin ettei ollut pelkoa siitä, että kappaleet onnistuisivat repimään suolistoa. Valitettavasti suolitukokset ovat freteillä kuitenkin hyvin yleisiä ja pahimmillaan kohtaloksi. Niinpä tytölle oli saatava ensiavuksi parafiiniöljyä, josko se riittäisi ehkäisemään tukoksen muodostumista. Minun oli pitänyt hakea sitä jo valmiiksi tyttöjen ensiapukaappiin, mutta olin unohtanut, ja niinpä poljin nopeasti lähimpään apteekkiin paikkaamaan puutteen (kaupunkijuhannuksen hyvä puoli numero yksi: lähimpään apteekkiin on alle kilometri). Samalla sain napattua sopivan kokoisen ruiskun, jolla öljy saatiin hyvin tytölle annettua. Esteri oli oikein reipas pikku potilas, ja öljy meni alas mukisematta.

Sitten sitä vain tarkkailtiin. Tyttö kävi päivän aikana useamman kerran kakomassa ja oksentamassa, mutta uusia kappaleita ei enää tullut ulos. Niinpä sitä toivottiin, että kaikki olisivat jo pihalla ja pelättiin, että osa olisi ehtinyt edetä suolistoon. Pikkuhiljaa päivän mittaan kakominen kuitenkin jäi ja tyttö alkoi touhuta omia touhujaan, vaikka olikin oksentelun ja herättelyn jäljiltä vähän väsyneen oloinen. Lopullisesti sitä uskalsi huokaista kuitenkin vasta, kun näki tytön käyvän kakalla ja ulosteen mukana näytti tulleen viimeiset kappaleet dinosauruksesta. Suoli toimi ja elimistö oli nyt mitä todennäköisimmin tyhjentynyt vierasesineistä.

Vaikka episodista selvittiin säikähdyksellä ja yhden lelun hävittämisellä, ei uni kuitenkaan tahtonut illalla tulla. Stressi purkautui itsellä huonovointisuutena ja unettomuutena ja perjantai menikin vähän koomaillessa. Mutta mitäpä sitä sadepäivänä tarvitsisi ihmeempiä jaksaakaan. Suunnitelmissa kun ei ollut muutenkaan syömistä ja saunomista ihmeempää, edes kokkoa kun ei ollut tarkoituksena mistään metsästää. Metsälenkille kuitenkin yöksi selvittiin tekemään vähän erilaisia juhannustaikoja: ulkoiluttamaan poikaa ja keräämään Jussille pieniä paloja erilaisia sammalia.

Kaikki menikin varsin leppoisasti kunnes alettiin ihmetellä mitä Miikkis syö. Tähän aikaan vuodesta poika kun bongailee ulkoa usein erilaisia ötököitä, mutta nyt syöminen oli jatkunut jo vähän aikaa. Eli eikun fleksi lyhyeksi ja pojan eväät syyniin. Sydän meinasi jättää lyönnin välistä siinä kohtaa kun pojan käpälistä tipahti nakki, jonka pinnassa oli jotain sinistä. Olimme suositulla koirien ulkoilutusalueella lähellä asutusta, joten pöpeliköstä löytynyt sinertävä nakki laittoi heti hälytyskellot soimaan. Ei muuta kuin poika kainaloon ja lyhintä reittiä kotiin. Kotona annoin pojalle heti annoksen parafiiniöljyä nopeuttamaan suolen tyhjenemistä ja hidastamaan imeytymistä samalla kun aloin Jussin kanssa googlettaa lähintä päivystyvää apteekkia. Siinä googletellessa sitten selvisi, ettei Turussa ole päivystävää apteekkia. Onneksi eläinlääkäripäivystys kuitenkin löytyy, ja Tuhatjalasta saatiin sitten haettua pakkauksellinen lääkehiiltä kahdelta juhannusyönä. Onneksi lääkeaineeseen ei sentään tullut poliklinikkamaksuja tai päivystyslisiä, vaikka siinä kohtaa nekin olisi kyllä varmasti maksanut.

Jussin työpaikka sijaitsee sopivasti Tuhatjalan ja asuntoni välillä, joten poikettiin sen kautta tekemässä hiilestä sopiva liuos. Itsellänikin kun on kotona kyllä vaaka, mutta Jussin työpaikan vaaka on huomattavasti tarkempi. Valmiin liuoksen kanssa jatkettiin kotiin juottamaan sitä Miikkikselle. Tottuneesti aloin koittaa liuosta ruiskulla suoraan suuhun todettuani sen useimpien lemmikkien kanssa helpommaksi kuin ruokakikkailut. Miikkis taas teki parhaansa purskuttaakseen liuoksen ulos suustaan niin että olimme lopulta kaikki mustan hiililiuoksen peitossa hiilen levittäytyessä hyvin helposti. Vasta siinä kohtaa tuli mieleen sotkea hiiltä jääkaapissa olleen kalkkunajauhelihan sekaan, ja sen seassa poika ottikin hiililitkun mukisematta, vaikka jauheliha näyttikin hyvin omituiselta yltympäriinsä hiilessä.

Saatuamme koko hiiliannoksen syötettyä pojalle minä jäin tarkkailemaan poikaa ja Jussi lähti etsimään nakkia metsästä. Siinä rytäkässä se kun oli jäänyt sinne, mikä ei kummastakaan ollut hyvä vaihtoehto. Mikäli kyseessä olisi todella myrkky, olisi syötti syytä saada nopeasti metsästä pois. Mikäli taas nakki olisi tippunut maastoon muusta syystä, toisi sen tutkiminen lisää mielenrauhaa kun tietäisi kyseessä olleen väärän hälytyksen. Jussi ei kuitenkaan meinannut löytää nakkia, joten lähdin itsekin metsään toiseksi silmäpariksi. Lopulta yli tunnin etsinnän jälkeen nakki löytyi ja otettiin sisälle tutkittavaksi. Sininen jauhemainen nakin pinnalla oli onneksi vain hometta. Siitä ja nakin lähes nestemäisestä sisällöstä päätellen nakki on lojunut metsässä todennäköisesti yhtä kauan mitä löytöpaikan vieressä olleet raketin rämmäleet. Nakkilöydölle siis löytyi onneksi ihan vaton selitys. Ja lääkehiili auttaa onneksi myös ripuliin, joka moisesta nakista olisi hyvinkin voinut seurata.

Nakkiepisodin jälkeen kello oli kuitenkin taas seitsemän aamulla, joten lauantaikin meni aavistuksen tokkurassa. Mihin sitä edes tarvitsee alkoholia ja krapulaa, kun lemmikit ajavat saman asian ;-)

Olen kuitenkin kiitollinen että kummassakin tapauksessa selvittiin säikähdyksellä. Netin kautta kun tietää liian monia tapauksia, joissa tämäntyyppiset tarinat ovat saaneet toisenlaisen lopun. Ja nyt lääkekaappikin on taas paremmin varusteltu vastaisen varalta, vaikka todellakin toivon, että parafiiniöljy ja lääkehiili saisivat jatkossa seisoa kaapissa käyttämättöminä.

Huonosti nukutuista öistä ja tokkurasta huolimatta (tai siitä johtuen), olen myös sortunut tilailemaan hieman uusia leluja lemmikeille. Vastaavasti sitä on kyllä myös täyttänyt kirppiskassia aiempaa ahkerammin, sillä jostainhan se tilakin on uusille hankinnoille saatava. Ja kummasti se on taas niin, että omista tavaroista on helpompi karsia että lemmikit saa jotain uutta kivaa. Miksei lemmikeillekin voisi olla lelukirjastoja, joista voisi lainailla erilaisia aktiviteetteja ja vaihtaa sitten uusiin, kun näyttää siltä että jokin lelu ei enää kiinnosta ;-) Mutta saipahan ainakin aikaiseksi samalla irroittaa kylppäristä asunnon mukana tulleet sähkökäyttöisen pyyhekuivaimen ja parranajopeilin, joille itsellä ei ole kummasti ollut käyttöä. Ja on sieltä tulossa kyllä lelujen lisäksi myös lohitahnaa Snurrelle. Se kun oli se mitä zooplussastakin oikeastaan lähdettiin tilaamaan ;-) Pakko kyllä sanoa, että kirppiskassin täyttämisessä auttaa aina paljon kun löytää uuden tavaranvähennysaikaisen kirjan tai ryhmän. Nytkin Paikka Kaikelle -facebookryhmä on taas auttanut bongaamaan useampia vähelle käytölle jääneitä tavaroita, joiden olemassa oloa ei ole asunnossa pitkiin aikoihin juuri huomannut. 

Minimalismi ja lemmikit

Olen nyt useamman vuoden ajan käynyt läpi tavaroitani ja vähentänyt tavaramäärääni. Frettien tulon myötä tässä otettiin taas aimo takapakki, ja tavaramäärä kasvoi säkkikaupalla lähes kerrasta. Lemmikkien kohdalla kun en ole valmis tinkimään virikkeistä ja muista, mistä ne saattaisivat pitää. Siitä huolimatta, ettei niitä tähän asti olekaan taloudessa paljoa ollut, kun Miikkis on vähän huono leikkimään (paitsi noilla koirien aktivointipeleillä, mihin liittyy ruoka). Kuitenkin siinä vaiheessa, kun ostin kirpputorilta yhden kivan trikoomekon kesäksi ja kävin heti seuraavana päivänä hakemassa toisen hyvin samantyylisen pesuvaraksi, aloin taas miettimään miten nämä kaksi osa-aluetta: tavaran karsiminen ja lemmikit elävät arjessani rinnan.

Tosiasia kun on että lemmikit lisäävät tavaramäärää vääjäämättä: kupit, pedit, lelut, valjaat, hihnat, kantoboksit, hiekkalaatikot, kalanruuat, suodatin, valot, mökit... Monen tavararyhmät sisällä kappalemäärää on toki mahdollista rajoittaa, mutta sitten on niitä tavararyhmiä joissa se ei ole järkevää. Kun kyselin kokeneemmilta fretin omistajilta mitä minun olisi hyvä freteille ainakin hankkia, sain ohjeistukseksi monta wc-laatikkoa ja enemmän fleecejä mitä osaan laskea. Ensimmäisten tarkoitus on auttaa varmistamaan että suurin osa tarpeista eksyisi laatikkoon asti ja jälkimmäisten tarjota riittävästi vaihto- ja pesuvaraa unirievuille. Freteillä kun on varsin vahva ominaishaju ja se pysyy parhaiten kurissa pyörittämällä pyykkikonetta kyllin tiheään.

Kuitenkin minimalismissakin on kyse priorisoinnista: turhan karsimisesta. Minulle eläimet eivät ole turhake ja lisärasite, joten silloin se mitä ne tarvitsevat voidakseen hyvin on tavaramäärässäni säilytettävien asioiden keskiössä. Mikäli kaapit alkavat tuntuvat ahtailta, on turhakkeet etsittävä muualta. Jonkin verran kaappeja onkin joutunut taas inventoimaan ja järjestelemään uudelleen, että on löytänyt toimivat paikat kaikille uusille lemmikkitarvikkeille. Vähän sitä on kyllä jo leikkinyt ajatuksella, että jos lasken asunnon tavaramäärän uudestaan loppuvuodesta, sitä laskisi myös eläintarvikkeet yhtenä ryhmänä, niin että voisi sitten lopuksi katsoa kuinka suuri osa tavaroistani liittyy lemmikkiharrastukseeni.   

Toki osa omassa käytössäni olevistakin tavaroista liittyy epäsuorasti lemmikeihin, kuten se toinen mekko. Sitä kun on vain jo oppinut sen, että kun noiden kanssa ulkoilee ja touhuaa, pyykkivaraa tarvitsee olla välillä enemmän, mikäli haluaa vielä koittaa, ettei ole kaikkialla liikkeellä kuraisilla tassunjäljillä tai muilla koristelluilla vaateparsilla. Tai rinnukset ripulissa, kuten yksi päivä, kun pojalla meni vähän maha sekaisin, enkä ehtinyt viedä sitä ajoissa ulos (tässä kohtaa kirjava kangas pelastaa yllättävä paljon ;-), onneksi tämä oli kuitenkin vasta toinen kerta, kun pojan maha reagoi noin). Yksi ystäväni tosin jo lohdutti, ettei se haittaisi: kyllä kaikki miut tuntevat jo tietävät. Ja niin se kyllä taitaa ollakin, että se olen minä itse, jota se eniten haittaa jos kaikki vaatteet haisevat eläimiltä ja ovat täynnä karvaa. Vaikka eiköhän siihenkin ole taas aika totutella, nyt kun taloon tuli voimakkaamman ominaistuoksun omaavia eläimiä joilla on vielä pehmeämpi ja hienojakoisempi (lue: tarttuvampi ja levittyvämpi) karvanlaatu. Ehkä sitä on aika suosiolla myöntää olevansa hullu näätänainen (jolla on maailman suloisimmat nääpät <3).

Toisaalta minimalistisempi tavaramäärä myös säästää hermoja lemmikkitaloudessa. Se ettei jokapaikassa loju tavaraa helpottaa hyvin paljon siivoamista, ja siivoamista lemmikkitaloudessa on vähän väkisinkin enemmän kuin taloudessa jossa lemmikkejä ei ole. Verrattuna aikaan kun minulla oli joka nurkka täpösen täynnä tavaraa, on esimerkiksi imuroinnin aloittaminen nykyään erittäin paljon nopeampaa. Pienempi tavaramäärä hyllyillä tarkoittaa myös vähemmän tavaroita joita heitellä alas hyllyiltä. Tämä on korostunut etenkin nyt kun taloudessa on taas ketterämpiä ja kiipeilevämpiä otuksia: Snurren ja Esterin menoa katsellessa minulle tulee ihan mieleen ne ajat kun kotona oli vielä rottia. Mitä paremmin kaiken särkyvän saa mahtumaan kaappeihin hyllyjen ja tasojen reunojen sijaan, sitä paremmin pystyy keskittymään nauttimaan eläinten touhujen tarkkailusta ilman että täytyy koko ajan torua, nostella eläimiä pois hyllyilta ja koittaa ottaa koppia alas lentelevistä esineistä. Tässä kohtaa olen kyllä alkanut miettiä, onko minulla vielä yksi Aalto-maljakko liikaa...

Yhtenä isona tekijänä lemmikkitavaramäärän kurissa pidossa on ollut myös niiden kierrättäminen. Se että pitää asunnossa tavaroita vain niille lemmikeille joita omistaa ja vain sellaisia tavaroita joita ne käyttävät. Eli jos jostain lemmikistä jättää aika tai jokin lelu ei saavutakaan suosiota, jaetaan tavarat tutuille, lahjoitetaan Tesylly tai laitetaan kirppikselle. Tällä tavalla toimimalla sitä on toki joutunut aina välillä ostamaan joitain tarvikkeita uudelleen, mutta pyrittäessä hankkimaan käytettyjä, ei taloudellinen tappio ole yleensä järin suuri. Ja jos miettii sitä lemmikkitarvikemäärää minkä olen vuosien saatossa omistanut, niin kaiken sen jemmaaminen olisi todennäköisesti vaatinut useamman varastohuoneen. Esimerkiksi hiiriharrastuksen edellisen kerran loputtua hiiritavaroita taisi poistua kaikkiaan viisi isoa pahvilaatikollista. Ja kyllä niitä rottatavaroitakin oli vielä toissa muutossa aika monta laatikollista. Toki niitä rottatavaroita olisi voinut hyödyntää nyt freteille, jos niitä vielä olisi, mutta yhtä hyvin ne voisivat lojua kellarin perällä mikäli itselle ei olisikaan tullut vielä frettejä (tai mikäli tulleet fretit olisivat olleet selvästi isompia). Niin kokonaiskuvaa ajatellen olen ajatellut olevan silti parempi, että eläintavarat jatkavat mahdollisimman äkkiä kiertoon jollekin jolla on niille käyttöä juuri sillä hetkellä sen sijaan että jättäisin ne nurkkiin odottamaan olisiko minulle niille käyttöä vielä joskus.

Näilläkin toimilla sadan tavaran haasteen voi silti unohtaa täysin (mikäli lemmikkitarvikkeet laskisi omaan henkilökohtaiseen sataan). Mutta onneksi sen ei ole väliä. Eikä silläkään millä tuhatluvulla sitä tavaroidensa kanssa menee. Tärkeintä on se että oma tavaramäärä vastaa sen hetkistä tarvetta ja toimii olemassa olevissa tiloissa. Itselläni tämä edellyttää että osa tavararyhmistä on vedetty aika minimiin verrattuna siihen, mitä aiemmin omistin. Se ei kuitenkaan tunnu missään, kun jäljellä ovat ne tärkeimmät. Vähemmän tärkeät ovat tehneet tilaa jollekin muulle: uusille harrastuksille, väljemmille paremmin käytettäville hyllyille... Eikä elämän onneksi tarvitse olla staattista: tärkeysjärjestykset voivat muuttua. Sitten on vain uuden inventaarion paikka.

Ja mikäli freteistä sai tässä rivien välistä vähän haastavan kuvan, niin sitähän ne ovat: oikeita riiviöitä. Etenkin asunnossa, joka on sisustettu haisunäätää silmällä pitäen. Kyllä elo niidenkin kanssa taas helpottuu, kun tyttöjen touhuja tarkkaillessa saa tehtyä asunnosta vielä frettivarmemman tukkimalla turhat kolot ja raivaamalla irtoesineet neitien kulkureiteiltä :) Alku on uusien lemmikkien kanssa aina vähän opettelua ja tutustumista puolin ja toisin.

Kuvakollaasiprojekti etenee

Olen jo jonkin aikaa etsiskellyt ikkunaa pokineen kehyksiksi Miikkiskollaasille. Facebookinkaan roskalavaryhmät eivät ole kuitenkaan tuottaneet tulosta, kun kaikki tarjotut ovat olleet liian kaukana. Tänään se kuitenkin löytyi. Olin tarjoutunut kaverin avuksi heittämään rikkinäistä astianpesukonetta kaatopaikalle ja sielä se oli: kokonainen avokontillinen pelkkiä ikkunoita pokineen. Hetki siinä käytiin Jaakobinpainia sen kanssa ettei kaatopaikalta oikeastaan saisi viedä mitään, ennenkuin yksi ikkunoista sujahti pesukoneen jättämään tilaan autoon. Toisen roska voi tosiaan olla toisen aarre.

Nyt pitää vielä kehitellä löytöön toimiva kiinnitysmekanismi ja sitten pääsee sommittelemaan kuvia. Onneksi pian on kesäloma jos ei nyt pitkänä viikonloppuna ehdi. Vähän kaveria kyllä nauratti kuinka fiiliksissä mie kaatopaikasta olin: joka puolella lokkeja ja vaikka mitä löydön mahdollisuuksia jos vain saisi kunnolla penkoa. Rottiakin koitin kovasti bongata, mutta ne oli jossain piilossa kaikki. Mikä kauppa voisi tarjota saman? ;-)

Hei hei Sipsu

Päätös toisesta pyörästä, sipsusta, luopumisesta kävi lopulta helposti. Pyörä oli ehtinyt seistä pihalla useamman kuukauden renkaiden vaihtoa odotellen kun minulla tuli siskon kanssa pyörät puheeksi. Heillä yhteiskäytössä ollut pyörä oli ollut hajalla jo tovin, eivätkä he olleet vielä ehtineet hankkia uutta. Niinpä viimeksi Tampereella käydessä sipsu huoltotarvikkeineen heitettiin auton perään ja lasti purettiin siskon pihaan, jossa Jussi ja siskoni mies hoitivat rengasremontin viimein päätökseen. Kuukausia lykättyyn asiaan ei mennyt montaakaan minuuttia, nyt kun se tuntui oikeasti tarpeelliselta. Nyt sipsu on taas käyttökuntoinen ja käytössä.

Samaan syssyyn lähti myös tablettitietokoneeni. Uuden puhelimen myötä en kokenut sille olevan enää tarvetta ja Jussi laati siitä ilmoituksen nettiin. Kyselyitä tuli jo samana iltana useampi ja itseen iski pieni haikeus. Tabi oli oikeasti lähdössä ja juuri sillä hetkellä minä keksin lukuisia tapoja joilla sitä käyttää. Ongelma oli vain se etteivät ideat olleet uusia.  En vain koskaan ollut käyttänyt tabia oikein millään niistä tavoista, koska tarve tuli niin harvoin että sen akku oli jo ehtinyt tyhjetä. Ja vaikka idea olisi ollut kuinka hyvä tahansa, oli asia usein nopeampi hoitaa sittenkin puhelimella tai pyöräilemällä Jussin asunnolle tietokoneelle kuin odottamalla että laite latautuu. Laitteen myötä menetin kuitenkin myös sen taustakuvan josta pidin. Tietenkin sen olisi voinut hakea myös tähän puhelimeen, mutta se ei toimisi tässä. Mutta ehkä se kertoo osaltaan laitteen tarpeellisuudesta, että kaipaan enemmän sen visuaalisia ominaisuuksia kuin käyttöominaisuuksia :-P

Viimepäivinä olen miettinyt vakavasti myös ostolakosta luopumista. Ostoslistalle on alkanut kertyä monia asioita joiden kokisin tuovan laatua arkeen. On ollut kuitenkin mukava huomata etteivät ne asiat joita oikeasti kaipaa ole vaatteita, pelejä, leffoja tai muuta viihdykettä, vaan sellaisia kuten tilava arkkupakastin, kunnollinen pyykinkuivausteline ja valokuvakehykset tai kehysmateriaaleja. Arkkupakastinkin kun olisi tarpeen paitsi marjoille myös kesäpossulle tai sen puolikkaalle. Sellainen kun tuli varattua Vaahteramäen tilan aittapossuista. Saa sitten jouluksi ja ensivuodeksi lihaa eläimestä joka on päässyt eläessään kunnolla ulkoilemaan ja tonkimaan maata. Kasvissyöjää miusta kun ei saa, niin koettaa sitä sitten edes joskus kantaa kortensa kekoon sen puolesta, millaista eläintuotantoa haluaa tulevaisuudessa nähdä. Jussi jo lupasi kuskata miut kesällä katsomaan possun oloja ja possuani, josta tulee Vihtori. Silläkin uhalla, että Jussia jo epäilyttää voiko sellaista eläintä syödä jolla on nimi.

Joulukoristelaatikon läpikäyminen

Tiedän; minun ei pitänyt koskea kausikoristeisiin ennen loppuvuotta. Sain kuitenkin uuden joulukoristelaatikon päällystyksen valmiiksi, joten koristeiden siirtäminen siihen tuntui järkevältä. Järkevältä silläkin uhalla, että nyt nurkassa odottava karsittujen koristeiden kassi tuntuu lähes ongelmajätteeltä: mihin kassillinen joulukoristeita olisi tervetullut näin kesän kynnyksellä. Kirppiksellä niitä kun ei ainakaan saisi kaupaksi ja Kontissakin on toivottu ettei sinne kauheasti väärän sesongin tuotteita vietäisi. Ehkä vien ne sitten Ekotorille ja annan heidän päättää ongelmajätteen loppusijoituspaikan. Seassa kun on vanhoja valosarjojakin, joista kaikki eivät ole myyntikuntoisia.

Uusi joulukoristelaatikko on hieman aiempaa pienempi. Se ei kuitenkaan tuottanut vaikeuksia, sillä kaikkein tärkeimmät koristeet mahtuisivat vieläkin pienempään laatikkoon. Kaikkein tärkeimmät koristeista kun ovat ne jotka sain mummulta pienessä saippualaatikossa kaksikymmentävuotta sitten. Tuota laatikkoa ei ole enää tallella, mutta muistan täsmälleen miltä se näytti. Ja vielä paremmin muistan ne koristeet jotka siihen kuuluivat: neulotut kulkuset, kultaiset kävyt ja puuomenat. Nykyään nuo koristeet ovat omassa pienessä pahvilaatikossaan joulukoristelaatikon sisällä. Ne ovat ensimmäiset joulukoristeeni eivätkä mitkään myöhemmin hankkimani tai saamani koristeet ole onnistuneet pääsemään samalle tasolle niiden kanssa, vaikka osa myöhemmin hankituista onkin onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa joulukoristeiden joukossa.

Isoimpana lähtijänä laatikkoa läpikäydessä olivat sähköiset jouluvalot, joista poistin melkein kaikki. Jätin vain kuusenkynttilät ja yhden kynttelikön, ja kynttelikkökin saattaa olla vielä lähdössä. Olen jotenkin kyllästynyt valosarjojen tasaisen hämärään valoon, vaikka omalla tavalla rakastankin hämyisää valoa talven pimeässä. Kynttilöiden valo on kuitenkin paljon elävämpää, vaikkei niitä voikaan pitää samalla tavalla koko ajan päällä. Ihan jatkuvaa koko ajan vieressä tapahtuvaa valvontaa kynttilätkään eivät onneksi tarvitse, kun ne on sijoitettu pääosin seinille, kattoon ja korkeimmille hyllyille. Niinpä ei ole pelkoa siitä että Miikkis voisi ne mitenkään kaataa tai päästä niihin käsiksi muuten.

Joulukoristeet ovat asunnossani sikäli turhake, että en ole viettänyt yhtään joulua omassa asunnossani. Matkustan aina aatoksi äitini luo ja usein sielä menevät myös joulupäivät. Joulun koristelut eivät siis ole omasta joulukoristelaatikostani kiinni. Silti omaankin kotiin haluaa tehdä aina joulun. Jos ei muuten, hankkimalla yhden joulukukan ja nostamalla esille pari kaikkein tärkeintä koristetta - sekä syömällä pari piparia. Joinakin vuosina on kuitenkin mukava panostaa koristeluun enemmän; hankkia oma kuusi, laittaa jouluruokia ja kutsua ystäviä pelailemaan. Niitä vuosia varten joulukoristelaatikolla on vakaa paikkansa asunnossa.

Piristystä pelihyllyyn

Pelihyllyssäni on niitä pelejä, joita pelataan jatkuvasti ja paljon ja niitä, jotka ovat jääneet turhan vähälle pelaamiselle. Jälkimmäisiin kuuluvat myös joitain omia suosikkejani, jotka joko vaativat enemmän ennakkovalmisteluja, voivat venyä yli työpäivän mittaisiksi tai joissa pelaajamäärä on rajattu maksimissaan neljään. Nyt itsellä olisi kuitenkin tavoitteissa löytää lisää sopivan kevyitä ja riittävän nopeita (= mieluiten alle kolmetuntia kestäviä) pelejä peli-iltojen ratoksi - ja vielä sellaisina, joihin sopisi mieluiten yli viisi pelaajaa. Tämä ei ole mikään helpoin homma edes silloin, kun voi vain marssia pelikauppaan ja ostaa mitä haluaa, mutta ostolakko asettaa siihen tietysti vielä omat rajoitteensa. Liian usein ostetuistakin peleistä löytyy kuitenkin jokin vika tai ominaisuus, miksi ne eivät koskaan pääse pelatuimpien pelien listalle, joten ostamiselle hakee mielellään vaihtoehtoja jo ihan sillä, että välttäisi käyttämässä rahaa ja säilytystilaa hutiostoihin.

Tämän vuoden teeman mukaan vaihtoehtoja onkin lähdetty etsimään muunmuassa lainaamisesta ja vaihtamisesta. Ensimmäiseksi lähestyin asian tiimoilta kaveriani jolla on paljon omaani laajempi pelikokoelma ja kyselin, olisiko joitain potentiaalisia pelejä mahdollista saada pidempiaikaiseen lainaan. Asiaa mietittyään kaveri suostui ja niinpä pelihyllyyn saapui pari peliä, jotka innostavat itseäni. Nyt voi sitten seurata miten peliporukka ottaa pelit vastaan, että kannattaako niitä tämän vuoden jälkeen miettiä omiin kokoelmiin vai kokeilla jotain muita. Lautapelit kun toimivat ehdottomasti parhaiten porukalla, niin sellaiset pelit, jotka eivät kiinnosta kuin itseä jäävät helposti turhan panteiksi, vaikka peli olisi itsestä kuinka hyvä tahansa. Näistä lainatuista King of New York tuli esiteltyä porukalle viime peli-illassa ja se jo herätti varovaista kiinnostusta, joskin osa porukasta yhä miettii ovatko pelin kortit tasapainossa keskenään. Haastoin silti vielä Tapsan tyttöystävineen uusintaotteluun toisena päivänä, kun tulivat hakemaan pikkuleipiä ja miulla oli polttava halu ottaa yksi erä King of New Yorkia. Ja toinen. Ja kolmas. ...vaikka hävisinkin ne kaikki. Sekin kertoo jo paljon omasta innostuksestani peliin, että olen pari kertaa harkinnut jo haastavani siihen Jussinkin, kun ollaan kahdestaan kotona, vaikka emme yleensä pelaa kahdenkesken mitään. Tällähetkellä todella toivon, että saisin muutkin rakastumaan tähän peliin ellei oma ensihuumani tästä laannu. ;)

Lainapelit olisivat varmasti olleet jo yksinään riittävä piristysruiske hyväksi aikaa, mutta pelihyllyyn tuli silti uutta verta toistakin kautta. Minulla on ollut hyllyssä vuodesta 2011 hyvin kehuttu ja arvostettu peli, jota en ole kuitenkaan saanut koskaan otetuksi käyttöön. Pelissä vain on liikaa komponentteja ja niihin liittyviä ohjeita, että niihin olisi koskaan jaksanut kunnolla perehtyä. Nyt päätin lopulta luovuttaa kyseisen pelin suhteen ja päättää ettei sillä ole väliä kuinka hyvä jokin peli teoriassa on, jos sitä ei käytännössä pelaa. Niinpä pelistä lähti myynti-ilmoitus nettiin, kun se ei pelikavereitani kiinnostanut. Myyntihinnan lisäksi laitoin ilmoitukseen maininnan, että myös pelin vaihtaminen toiseen peliin voisi tulla kyseeseen, jos sopiva vaihturi löytyisi. Pian minulle tarjottiinkin vaihdossa Power Gridin kevennettyä ja nopeutettua kivikausiversiota Power Grid: First Sparksia. Jussi on kovasti kehunut Power Gridiä miulle ja miettinyt sen hankintaa, joten hyväksyin vaihtokauppaehdotuksen. Kauppakumppanin asuessa Lappeenrannassa vaihto päädyttiin suorittamaan pakettiautomaattien välityksellä. Hän sai itselleen Agricolan juuri sopivasti Agricolan päiväksi ja meillä päästään kokeilemaan jotain uutta seuraavassa peli-illassa. Vaihtokumppanin mielessä kyseisen Power Grid version isoin ongelma on, ettei se toimi kunnolla alle neljällä pelaajalla, mutta meillä tuo ei tule taatusti olemaan ongelma, kun palaajia tahtoo aina olla yli sen.

Vastavuoroisesti myös meiltä lähti yksi peli pitkäaikaislainaan toiselle kaverille, kun omassa hyllyssä se on ollut nyt lähes käyttämättä ja häntä se kiinnosti. Niin voi nyt sitten ajan kanssa kokeilla, mitä on pelistä mieltä. Ehkä sitä pitäisi myös jatkossa etsiä aktiivisemmin vaihtoehtoja pelien haalimiseen omaan omistukseen itselle hyllyyn. Itselleni se omistuselementti kun ei ole peleissä tärkeä, vaan se että hyllystä löytyy pelejä, joita kaivaa esille silloin kun seura on oikea. Mieluiten useampia, etteivät ne pari eniten pelattua mene heti puhki. ;)

Pääsiäisyllätyksiä

Pyhien lähestyessä minä aloin  elätellä toiveita siitä, että saisin minimalismi- ja raivausblogeissa paljon keskustelua herättäneen Marie Kondon kirjan KonMari: siivouksen elämänmullistava taika pyhiksi haltuuni. Kuullessani kirjasta ensikerran siinä oli kirjastossa jo pitkä jono ja pääsiäisen lähestyessä jonotukseni oli kestänyt jo useamman viikon. Jono oli kyllä edennyt tasaisesti, mutta silti vielä tiistaina olin vasta varaussijalla viisi ja tilanne näytti toivottomalta. Ilmeisesti ihmiset kuitenkin intoutuivat palauttelemaan lainakirjoja ennen pyhiä, sillä jo seuraavana päivänä sain viestin että kirja olisi noudettavissa. Innostuin asiasta niin että tekstasin siitä heti Jussillekin. Jussin oli hyvin vaikea käsittää, miten joku voi olla niin innostunut jostain kirjasta - etenkin sellaisesta jossa jo kirjan nimessä mainitaan sana siivous. Minä kuitenkin olin ja hetken jo mietin että olisin polkenut kirjastoon heti töiden jälkeen, mutta päädyin lopulta odottamaan seuraavaan päivään. Töistä päästyä kun satoi vettä ja seuraavana päivänä minulla oli joka tapauksessa asiaa kirjastoon kun olimme menossa digitoimaan muistolaatikon VHS-kasetit dvd:lle.

Torstaina poljinkin suoraan töistä kirjastolle, palautin repullisen kirjoja ja äänikirjoja ja kävin sitten hakemassa hyllyistä pari äänikirjaa lisää, samoin kuin varaukseni: KonMarin ja Anna-Leena Härköläisen kokoelmateoksen Ihana nähä! Etenkin KonMari tuntui polttelevan laukussani ja olisin halunnut alkaa lukea sitä heti. Digitointihuoneeseen päästyä ja saatuamme laitteet käyntiin lyhyen opastuksen jälkeen huomasimme kuitenkin, että video paitsi näkyy myös kuuluu kokonaan digitointia tehtäessä. Niinpä aika digitointihuoneessa menikin paitsi yhtä piirroselokuvaa katsellen, selostaen Jussille leirikouluvideoni tapahtumia. Kun sitten pääsimme Jussin asunnolle käytyämme vielä syömässä ja hoitamassa muutamia kauppa-asioita, uppouduin hetkeksi sohvan nurkkaan pitämään omaa lukutuokiota. Jussi kiusoitteli sohvan toisesta päästä, että hän ei tiedä onko alkuunkaan hyvä idea antaa miun lukea raivauskirjaa omalla asunnollaan, koska miulla on paha tapa alkaa kokeilla niiden vinkkejä nopeasti myös käytännössä.

En saanut kirjaa loppuun ihan yhdeltä istumalta, vaan seuraavalle aamulle jäi vielä viitisenkymmentä sivua jotka luin kotona sängyssä ennenkuin maltoin edes nousta. Viihdyttävissä kirjoissa on se ehdottoman huono puoli, että ensin niitä saa odottaa viikkokaupalla ja sen jälkeen ne on usein luettu reilusti alle vuorokaudessa. Raivauskirjan kohdalla lukemista onneksi seuraa vielä vinkkien käytännöntestaus, toisin kuin hyvien romaanin kohdalla. Pitkäperjantai menikin nopeasti käydessäni vaatekaappini ja kirjahyllyni vielä kerran läpi - ja löydettyäni niistä jopa omaksi yllätykseni vielä hiukan kirppiskassin täytettä. Eilen oli vuorossa paperien läpikäynti, millä ei ole valitettavasti samaa vaikutusta. Vaikka kodin kansiosta löytyikin turhiksi käyneitä papereita, vanhoilla luottokorttilaskuilla ja liittymähinnastoilla on tuskin kovin kummoista jälleenmyyntiarvoa. Loppupyhille jäi vielä läpikäytäviksi komono eli sekalaiset sekä muistot. Näistä ainakin ensimmäiseen ajattelin perehtyä tämän ja huomisen aikana.

Pääsiäisen ainoa yllätys ei kuitenkaan ollut sopiva hyppäys varausjonossa. Muut yllätykset liittyivät jopa enemmän pääsiäiseen. Ensimmäinen kävi torstaina töissä, kun kaksi työkavereista oli kumpikin päättänyt tuoda pääsiäisen kunniaksi yllätysmunat koko palautustiimille. Olin jo varautunut että tänä pääsiäisenä ainoat herkut tulisivat itse ostamalla, kun olin jäämässä pääsiäiseksi Turkuun, mutta siinä sitten istuttiin porukalla pöydän ympärillä availemassa folioita, kooten yllätyksiä ja syöden suklaata. Munista paljastuneet figuurit ja koottavat lelut koottiin sitten lopuksi hienoksi näyttelyksi taukohuoneen hyllyn reunalle - kunhan niitä oli ensin vähän testailtu. Oli jotenkin oudon piristävää pitää pieni leikkihetki kesken työpäivän ja siinä hetkessä pääsiäismunien suklaakin maistui paljon paremmalta mitä sitä oli muistanutkaan. 

Pääsiäisen herkut eivät jääneet kuitenkaan edes siihen, sillä eilen tullessaan Jussi komensi miut ensitöikseen pienelle happihyppelylle. En ollut ollut koko päivänä ulkona, joten noudatin kehoitusta sen suurempia kyselemättä. Palatessani takaisin sisälle Jussi ilmoitti kätkeneensä asuntooni pieniä suklaamunia, jotka sain sitten etsiä. Olen aina rakastanut pääsiässuklaiden etsintää ja kotona äiti onkin jatkanut niiden jemmaamista joka vuosi siitä huolimatta että sisarussarjasta nuorimmainenkin on jo 24-vuotias. Nyt sitä sitten viipottikin pitkin asuntoa Miikkiksen kanssa. Miikkiksellä ei ollut selvästi mitään kuvaa siitä, mitä siinä etsittiin, mutta koska osa etsinnöistä sijoittui keittiöön, pyöri se avuliaasti jaloissa ja nousi välillä kuono pitkällä kahdelle jalalle tähystelemään. Poika huomioon ottaen kaikki suklaajemmat olivat kuitenkin selvästi korkeammalla kuin mihin poika yltää. Löydettyäni kaikki munat palkitsin kuitenkin uskollisen avustajani jemmaamalla vuorostani sille kissannappuloita pitkin asuntoa, mistä poika innostuikin todenteolla. On miulla aika ihanat rakkaat <3

Ja ehkä pientä yllätystä oli myös siinä, kun juuri ennen pääsiäistä varasin itselleni paikan hevosleiriltä kesälomani loppupuolelle. Kyseessä on kaikkiaan toinen kerta kun olen lähdössä sellaiselle, ja edellisestä on aikaa kutakuinkin 18-vuotta.Realistina sitä valitsikin sitten leirin, joka on suunnattu aikuisille aloittelijoille ja ensikertalaisille ;) Sisäinen heppatyttöni on kuitenkin jo selvästi nousemassa odotellessa pintaan, kun eilen kirjahyllyssä sattui luettavaksi Kastanjan ratsumajatalo -sarjan kolmas osa. Senkin edellisestä lukukerrasta saattaa olla hyvinkin suunnilleen samanmittainen aika kuin edellisestä heppaleiristä.   

Hauskaa ja yllätysrikasta pääsiäistä myös kaikille muille!

Uuteen nousuun

Sairasloma on nyt vaihtunut parin päivän työssäolon jälkeen viikonlopuksi ja maailmassa tuntuu taas olevan väriä. Sitä on paitsi tänään hankitussa kukkakimpussa (unohdin jopa ostaa suklaata jonka perässä lähdin kauppaan, kun heti kaupan ovella tuli vastaan vastumattoman värikäs kukkameri <3), sairasloman päätteeksi askarrellussa muistolaatikossa, Jussin tuomassa lehdessä että mielialassa - näistä tärkeimpänä varmasti jälkimmäisin, vaikka kaikki väriläiskät piristävätkin tällähetkellä suunnattomasti. Uusi pyöräkin on nyt kotiutettu ja tänään siihen asennettiin Jussin avustuksella kiinnike Miikkiksen peräkärrylle. Uusi pyörä ei tuntunut yllätyksekseni yhtään sen oudommalta ajaa peräkärryn kanssa, vaikka tiedänkin että minulla on vielä opeteltavaa siinä, miten kärry vaikuttaa pyörän ketteryyteen käännöksissä ja sen arvioimisessa, mihin kaikkeen lisääntynyt pituus vaikuttaa. Miikikselle ei kyllä vielä kerrottu, mitä sen päänmenoksi tulevalle kesäkaudelle suunnitellaan.

Muistolaatikosta tuli omaksi yllätyksekseni hyvin oman oloinen. Itselläni on jäänyt askartelut viimevuosina niin minimiin, että sitä yllättyy positiivisesti lähes joka kerran kun siihen ryhtyy ja huomaa ettei se olekaan niin vaikeaa, aikaavievää ja turhauttavaa kun välillä itselleen uskottelee. Että itsetehden voikin oikeasti saada omannäköistä ja mieleistä, ja että materiaalit voivat oikeasti taipua joksikin muutenkin kuin teetättämällä. Nytkin homma lähti liikkeelle siitä, että töissä tuli ensin vastaan sopivanoloinen laatikko ja sitten Jaffa-kuosista aaltopahvia, joka oli niin omanoloista että siitä piti ehdottomasti tehdä jotain. Samaa kuosia kun olen välillä haaveillut myös verhoihin tai suihkuverhoon, mutta kummallekaan ei löydy luontevaa paikkaa tästä asunnosta. Nyt minulla on sitten ihanan pirtsakka Jaffa-laatikko, johon kätkeä asioita joilla ei ehkä aktiivisesti tee mitään, mutta joista tulee hyvälle mielelle. Vaikkeivat kaikki muistot nyt ihan staattisiakaan ole; samaan laatikkoon kun on jemmattu myös Viewmaster kiekkoineen ja Lego-palikat. Legot muuttivat sinne itseasiassa samalla kun laatikko vaihtui, ja kummasti niiden siirtoon meni yllättävän paljon aikaa, kun itse piti ihan äkkiä vain samalla rakentaa niistä talo ja Jussi innostui väsäämään itselleen uuden auton ;)

Seuraavana projektina jonossa odottaa joululaatikko, jonka tuleva päällikangas on vielä matkalla, kun rakas ystäväni on siirtynyt tuoreen parisuhteen myötä reissaamaan kahden asunnon väliä (ja on niin ihanan ihastunut että hyvä tuuli tarttuu oikein itseenkin häntä/heitä katsellessaan :)).  

Uusi pyöräkin vaikuttaa oikein toimivalta peliltä ja on se omaan silmään kyllä oikein nättikin. Pyörä käytiin hakemassa kotiin keskiviikkona iltapäivällä, mutta tänään uskaltauduin ensimmäistä koelenkkiä ottamaan, kun olo oli sairastamisen jälkeen muutaman päivän vähän hutera vielä oireiden kadottuakin. Mutta eiköhän sitä jo maanantaina uskaltaudu taas työmatkapyöräilyn pariin. Täytyy vain tilata se ihana auringonpaiste takaisin, sillä se sopii omaan silmään pyöräteille tuota vesisadetta paremmin - vaikka onhan se hyvä että osa katupölystä huuhtoutuu nyt pois kun tulee välillä vähän vettäkin.

Elämä on tällähetkellä aika <3

Jaffa kuosinen muistolaatikko ja kukkasia

Komean pyörän ja skunkkivaunun ylpeä omistaja.

Myös pieni tilannekuva. :)

Sängynpohjailua

Viikonloppuna tuli pelattua hieman venäläistä rulettia ja sen seurauksena viimeiset pari päivää on mennyt noroviruksen kourissa. Sisko kun kyllä varoitti että heillä on ollut perheessä mahatautia, mutta sitä silti ajatteli että kyllä siltä hyvällä käsihygienilla ja käsidesin käytöllä välttyy. Ajatteli siihen asti kun kuusi kymmenestä viikonlopun vietossa olleesta sairastui ja oireet tulivat heti sellaisella voimalla että todennäköisimmäksi aiheuttajaksi rajautui norovirus. Ensioireet tulivat vähän ennen Tampereelta lähtöä ja Turkuun päästyä sekä minulla että Jussilla oli tauti jo täysillä päällä. Autokin jäi alkuun sakkopaikalle, kun sen piti olla siinä vain sen aikaa että saadaan auto tyhjennettyä. Lopulta sieltä autosta ei tyhjentynyt muuta kuin Miikkis ja auton siirtäjäksikin piti soittaa yksi Jussin kaveri, kun ei kumpikaan enää päässyt asunnosta ulos oireiden yllyttyä sen verran pahoiksi. Miun oli pakko laittaa pomollekin viestiä, saanko saikuttaa ensimmäisen päivän ilman sairaslomatodistusta, koska ei minusta olisi ollut työterveyteen lähtijäksi.

Onneksi noroon kuuluu kuitenkin se että oireet myös katoavat yhtä nopeasti kuin ne ilmaantuvatkin. Ensimmäinen vuorokausi oli hyvin tuskaisa, mutta tänään on ollut enää lähinnä hieman voipunut. Kai elimistö pääsi siinä höykytyksessä ja kuumeilussa kuivumaan sen verran pahasti, että etenkään aamusta ei olisi saanut mitään aikaiseksi. Olo on kuitenkin kohentunut tasaisesti päivän mittaan, joskin tartuntariskin takia sitä on yhä syytä pysytellä erossa muista ihmisistä. Jussi ei ollut ehkä heti kaikkein ilahtunein siitä mihin tämä johti: tuijotettuani pari päivää vaatekaappien eteen kertyneitä tavarakasoja minusta oli hyvä hetki raivata niille viimein tila siihen kaappiin johon ne ovat olleet jo jonkin aikaa matkalla. Lopulta Jussikin suostui kuitenkin tuumaan, vaikka hänelle olisikin tullut mieleen muitakin istualtaan tehtäviä askareita joita olisi voinut tehdä nyt kun kumpikin pystyy pitämään päätään ylhäällä - kuten vaikkapa tv:n katsominen, jota olen itse nykyisin huono harrastamaan pidemmissä erissä. Kaappi saatiin kuitenkin käytyä läpi ja sieltä tyhjentyneet pahvit kuljetettua koko matka roskakatokselle asti - tämän päivän happihyppely, joka tuli korvaamaan kaverin kanssa suunnitellun lenkin. Lenkki kun jäi kummasti pois vaihtoehdoista sekä olon että että tartuntariskin takia.

Nyt sitä arpoo joko sitä tänään palaisi vaihteeksi omalle asunnolleen nyt kun kunto sen viimein sallisi. Tähän asti Jussin asunto kun on ollut ehdottomasti parempi vaihtoehto hisseineen ja ovipuhelimineen, kun ruokaostoksissakin on ollut täysin ystävien varassa. Oman kodin rästihommat saavat silti odottaa vähintään huomiseen, sillä tiskivuorikin vaatii hävitäkseen seisaallaan työskentelyä. Huomisenkin kun sain kuitenkin vielä sairaslomaa, että pahin tartuntariski ehtisi mennä ohitse ja työkavereilla olisi paremmat mahdollisuudet välttyä jakamasta tätä tautia. Täällä evakkopaikassa olisi toisaalta nyt Hugo-pelikin Jussin koneelle asennettuna, kun siitä tuli viikonloppuna puhe ja tänään Jussi sen sitten muisti ja jaksoi laittaa. Asia joka ei tietenkään liity mitenkään siskon pikkuiseen peikko-poikaan (joka on onneksi pysynyt terveenä <3).

Miikkistäkään ei onneksi ehditty viedä miun asunnolle ennen Jussin asunnolle saapumista. Niinpä poika on pyörinyt täällä meidän seurana koko sairastamisen ajan eikä minun ole tarvinnut järjestää sille hoitajaa kotiin. Enimmäkseen poika on kyllä nukkunut Tampere-reissun otettua sille taas vähän koville. Täytyy katsoa, josko sille taas ensikerralla hankkisi jonkun hoitajan Tampereelle mennessä, sillä asunto täynnä vieraita ihmisiä ja lasten ääniä tuntuu tekevän aina sen ettei poika uskaltaudu äidin luona juuri edes liikkumaan pois piilostaan. Täällä poika on kuitenkin ollut onneksi taas oma jaloissa pyörivä ja nameja kerjäävä itsensä, vaikka onkin nukkunut normaalia enemmän. Vaikkakin olen edelleen hieman mustis siitä, että Jussi oli se joka sai eilen aamutorkkukaverin enkä minä, kun nukuttiin eri paikoissa ;)

Yhteisposeraus

Skunkkipallolla meni näytönsäästäjä päälle

Haisunäätäpäivä takana

Nyt on taas poikaa esitelty ja kotona uninen tunnelma. Miikkis livahti heti kotiinpäästyä pesäänsä sohvan alle (napattuaan ensin mukaansa ison pupunamin) ja omistaja torkahti sängyn reunalle. Kuvatkin jäivät taas ottamatta, vaikka niistä jo viimeksi mietti, että tälläkertaa sitten pitää ottaa. Ihmisiä riitti kuitenkin taas sen verran poikaa ihmettelemässä, että aika kului rattoisasti pojasta kertoillessa. Osalle oli täysin uusi juttu että haisunäätiäkin pidetään lemmikkinä, ja Mihailkin tuli vastaan sattumalta kauppakeskusta kierrellessä. Osa taas oli tullut vartavasten Miikkistä katsomaan nähtyään Faunattaren mainoksia tulevasta skunkkipäivästä.

Poikaa liikkeessä pyörinyt ihmismäärä jännitti aikalailla ja niinpä se oli lähes koko ajan joko minun tai Jussin sylissä. Pojalle oli kyllä varattu pentuaitauskin mukaan ja sinne namijemmaleluja, mutta tälläkertaa poikaa eivät edes namit innostaneet sen vertaa, että se olisi malttanut keskittyä pelejään esittelemään. Onneksi poika osaa ottaa sylissä varsin rennosti jännätessäänkin, niin tällaisia esittelyrupemia voi välillä ottaa. Kun onhan se mukava päästä vähän tuosta otuksesta kertoilemaan ja kumoilemaan niitä yleisimpiä harhakäsityksiä, kuten että kaikilta noilta poistettaisiin hajurauhaset tai että mikäli hajurauhasia ei ole poistettu nuo spraijaavat kaikki ja kaiken. Nehän ovat ne mitä positiivilistakeskustelussahan on aina esiinnostettu, että kuinka epäeettistä on pitää lemmikkiä jota ei voi pitää leikkelemättä. Mutta kyllä nämä silti sen verran väsyttäviä päiviä pojallekin ovat ettei näitä viitsi kauhean usein ottaa.

Parhaimmillaan ihmisiä kertyi aitauksen ympärille yli kymmenenkin kerrallaan ja silloin oli kyllä oikein ihana että Jussi oli taas mukana. Monella kun oli pojasta kysyttävää, niin oli sitten kaksi vastailemassa. Välillä kun oli rauhallisempaa annoin poikaa syliteltäväksin, kun montaa kiinnosti paljonko poika painaa ja pojan ruumiinrakenne ja niistä saa parhaan kuvan kokeilemalla. Pojan takapainoisuus yllätti monet, kun pojalla niin siro ja kapea pää, mutta pepussa painoa sitten enemmänkin. Etenkin kun poika on sylissä usein aika räsynukke ja antaa itsensä valua rentona kättä alas. Seuraavan kerran skunkkipäiväillään sitten Pet Kingdomissa, vaikka kyllä meitä Faunattareenkin toivoteltiin tervetulleeksi uudelleen joku toinen päivä pojan kanssa :)

Asunnon järjestelyhankkeisiin liittyen eksyttiin eilen myös pääkirjastolle varaamaan aika kirjaston digitointitilaan. Sielä pääsee tekemään muistolaatikon VHS-nauhoista ilmaiset dvd-kopiot. Ainoastaan tyhjät dvd:t pitää tuoda itse, mutta niitä löytyy Jussilta. Saa sitten leirikouluvideonkin taas katsottavaan muotoon, vaikka orginaalikin on kyllä tarkoitus muistolaatikossa säilyttää. Itselle oli todella iso yllätys, kuinka paljon vapaita aikoja tilan varauskirjassa oli. Olin ollut varma, että tilaa joutuisi jonottamaan, kun sen käyttö on ilmaista ja Turussakin asukkaita on kuienkin hyvin paljon. Päädyimme silti ottamaan ajan vasta parin viikon päähän, kun oma kalenteri oli selvästi ajanvarauskirjaa täydempi. Samassa tilassa onnistuisi myös c-kasettien muuttaminen cd:iksi ja valokuvien tallentaminen muistitikulle tai dvd:lle.

Muistolaatikkoon liittyen itsellä on menossa nyt myös pieni askarteluhanke, kun vanhan laatikon revettyä niille on  tuunattava uusi. Laatikolle löytyikin jo hyvä runko töistä, samaten kuin retro-Jaffa aaltopahvia jolla ajattelin sen päällystää. Joululaatikko saa samanlaisen laatikon, mutta joulukankaalla päällystettynä - jahka saan ensin täydennettyä liimavarastoani. Jussi jo naureskeli kuinka ostolakko on saanut minussa aikaan askartelukärpäsen pureman. 

Asunnon tavaramäärä: yhteenlaskun tulos

Nyt aiemmissa tavarapostauksissa listatut tavarat on ynnätty yhteen ja loppulukemaksi tuli 1064 tavaraa. Vaikka koetinkin olla laskiessa tarkka, jäi luku taas väkisin vähän epätarkaksi: en ole esimerkiksi muistanut poistaa kaikkia kirppikselle menneitä tavaroita laskuista tai lisätä lukuihin muutamaa töistä tullutta cd:tä (saamme töistä välillä ilmaiseksi pakkausviallisia tuotteita, joita tulee välillä napattua kotiin lahjoiksi ja tuliaisiksi - ja etenkin cd:iden kohdalla joskus myös omaan käyttöön). Luku on kuitenkin alle puolet siitä, mihin pääsin viimeksi tavaroita laskiessa. Osa muutoksesta selittyy kyllä avoerolla ja sen mukanaan tuomalla omaisuudenjaolla, mutta kyllä monessa tavararyhmässä on tapahtunut vähenemistä myös muuten. Etenkin keittiön kohdalla suunta on ollut kaikkeen mahdolliseen ja isoihin juhliin varautumisesta toimivaan arkivarustukseen. Nykyisellään sitä kun tulee harvemmin kestittyä yli kymmentä henkeä kerrallaan.

Tuhannen tavaran rajan ylittyminen oli yhtäaikaa sekä odotettua että yllättävää. Arjessa tavaraa ei tunnu olevan mahdottoman paljoa, mutta toisaalta kirjoista, elokuvista ja lautapeleistä tavaraa kertyy heti kymmenittäin. Saa nähdä mitä tavaramäärälle sitten käy kun saan käsiini Marie Kondon kovasti keskustelua herättäneen raivauskirjan vai käykö mitään. Kirja kyllä kovasti lupaa, että sen luettua asunnon tavaroista voi hävitä jopa 75%, mutta omalla kohdalla en pidä sitä todennäköisenä kun karsiminen on jatkunut jo vuosia. Raivausprosessin alussa tuollainen kato olisikin ollut mahdollinen, jos olisi osannut kerralla päättää, mitä kaikkea sitä haluaa oikeasti säilyttää. Itsellä prosessi on ollut kuitenkin paljon vähittäisempi.

Polkupyörän ja pyöräilyvarusteiden kohdalla palataan suunnilleen varkautta edeltäneeseen tilanteeseen ensiviikolla. Kävin nimittäin eilen pyöräliikkeessä ja ostin itselleni samanmerkkisen pyörän mitä edelliseni oli, mutta tälläkertaa hybridimallin. Haluamaani väriä ei kuitenkaan ollut liikkeessä oikean kokoisena, joten pyörän saaminen menee ensiviikkoon. Olen uudesta pyörästä yhtäaikaa innoissani että vähän jännittynyt; kyseinen pyörä tulee olemaan sen verran erilainen kuin edeltäjänsä. En kuitenkaan löytänyt tämänvuotisista maastomalleista mieleistäni ja ajokilometreistäni ehdottomasti suurin osa on asfaltti- ja hiekkateillä. Hybridi voi siis olla omassa käytössäni jopa maastopyörää parempi, vaikka pienemmät ja kapeammat renkaat nyt hieman aristuttavatkin. Muuten hankin pyörään pitkälti samantyyliset varusteet mitä edellisessä oli, mutta esimerkiksi lukko vaihtui runkolukkoon lisäketjulla ja talvirenkaiden hankinnan jätin syksyyn, etteivät ne suotta seiso turhanpanttina maapohjaisessa kellarissa. Nyt pitäisi vielä päättää mitä teen niille edellisen pyörän varusteille, mitä en pysty hyödyntämään uuden pyörän kanssa. Irtolokasuojat menevät todennäköisesti Jussin käyttöön, mutta jäljelle jää vielä esimerkiksi renkaat ja pikalukot. Samaten varapyörän pitoa on tullut mietittyä, nyt kun uusi pyörä on sellainen että sillä pystyy ajamaan hameenkin kanssa. Tietenkin on edelleen joitain paikkoja, joissa vanha ja ruostunut vaihteeton pyörä on paremmassa turvassa kuin uusi ja paremmilla osilla varusteltu.

Kirppistelyä ja kissajuttuja

Meillä on ollut taas maanantaista lähtien kirpputoripöytä, tälläkertaa neljän kimppana. Minä taidan silti olla se joka on sitä eniten innostunut täyttämään, pääsääntöisesti kirjahyllystä vähennetyillä kirjoilla ja joillain karsituilla keittiövälineillä. Jätkille on kyllä edelleen yksi ikuinen ihmettelun aihe, miten tästä asunnosta voi löytyä tavaraa kirpputorille vietäväksi kassi toisensa jälkeen. Samaa ihmettelen kyllä välillä itsekin, niin monta viimeistä kirpputoripöytää itselläni on tähän mennessä jo ollut. Tälläkertaa asetin itselleni yhden lisähaasteen kirpputorimyynnin suhteen; oma osuuteni myyntituloista ratkaisee ensi kuun ruokabudjektini. Palkan käytin sitten luottokorttivelkani lyhentämiseen ja muutamaan harvemmin tulevaan laskuun, kuten vakuutuslaskuun. Eipä sillä, että minun välttämättä tarvitsisi tässä kuussa pahemmin kaupassa käydä, sillä jääkaappi, pakastin ja ruokakaappi ovat kaikki varsin täynnä. Minulla kun on paha tapa hamsrata ruokaa alennuksesta kaappeihin ja tehdä heräteostoksia ruokakaupassa käydessä. Nykyään nuo heräteostokset on onneksi kuitenkin saanut kääntymään suklaasta, sipseistä ja limppareista erilaisiin kasviksiin, juustoihin ja mausteisiin. Se ei silti muuta sitä tosiasiaa, että minulla menee lähes joka kerta ruokakauppaan enemmän rahaa (ja aikaa) kuin olin suunnitellut. Siispä minulle on usein sen edullisempaa, mitä harvemmin eksyn kauppaan.

Kissajuttuja on sattunut tälle viikolle kaksi. Ensimmäisenä, ikävämpänä, sain siskoltani viestin että kotikotona asuvalle kissalleni on jouduttu varaamaan lopetusaika. Latzi oli ollut huonona jo pitkään, mutta nyt sen kunto oli lopullisesti romahtanut. Isäpuoleni, jolle kissa on ollut jo vuosia hyvin rakas, kaivoi sille haudan heidän kotipihaansa. Kyllähän Latzista jo näki, että sen aika oli tullut, mutta uutinen veti silti vähän haikeaksi. Siitä kun Latzi tuli meille ollessani neljännellä luokalla vuonna 1997 tuntui olevan yhtäaikaa ikuisuus ja pieni tuokio. Muistan edelleen sen välitunnin, kun kuulin koulukaveriltani hänen naapurissaan olevasta vahinkopennusta joka aiottiin lopettaa, sekä sen saman päivän iltapäivän kun äidin kanssa pidetyn palaverin jälkeen lähdettiin jalkapatikalla kissaa hakemaan. Kotiinpäin kävellessä kissanpentu poukkoili pitkin boksia ensimmäistä kertaa moiseen lukittuna ja itse oli onnellinen, kun oli ehtinyt pelastaa kissan. Kotona pojan nimi vaihtui Luciferista Latziksi ja yli 17 vuotta kestänyt yhteinen taival alkoi. Viime vuodet välit ovat tosin olleet etäisemmät, sillä siinä vaiheessa kun muutin omilleni opiskelemaan Latzista oli jo tullut niin vahvasti koko perheen kissa, että en olisi sitä mukaani edes saanut. Niinpä se jäi asumaan äitini luo, alkuun muun lauman seurana ja lopulta ainoana, kun Daisystä ja Santrasta jätti aika.

Latzi

Toisena kissajuttuna meille saapui tänne viikoksi vieras. Elli-kissa on minulla kaveriltani hoidossa ensiviikon sunnuntaihin asti, ja nyt kun hoitoaikaa on reilu viikko, koin helpommaksi ottaa neidin tänne meille. Mihail ja Elli kun ovat tavanneet toisensa jo aiemmin Paulan luona, uskalsin luottaa siihen, että vaikkeivat nuo toistensa seurasta niin välitäkään, sietävät ne kuitenkin toisiaan ongelmitta - kunhan kumpikin saa ruokansa yhtäaikaa ja kohtelias välimatka säilytetään. Vaikka Elli on ehtinyt olla täällä vasta vuorokauden, olen alkanut muistaa kuinka paljon olen ehtinyt unohtaa siitä millaista on kun talossa on kissa. Mihailin kanssa eläneenä tuntuu ihan uskomattomalta mihin kaikkialle kissa pääsee yhdellä vaivattomalla hypyllä. Ja Latzin jäätyä äitini luo lähdettyäni opiskelemaan, minulla ei ole ikinä sen jälkeen ollut kotonani kissaa. Se tarkoittaa aikaa montaa kissatonta vuotta ja kissatonta asuntoa. En ole silti huolissani huonekalujeni puolesta, pikemmin uteliaan hämilläni. Jussi sen sijaan on ihastunut. Vaikka hän tuleekin toimeen Mihailin kanssa ja omistaa matelijoita, on hän kuitenkin ennenkaikkea kissaihminen. Ja hänestä on aivan ihanaa kun Elli hyppää sohvalle viereen ja alkaa jutella. Olen ollut myös positiivisesti yllättynyt siitä etten ole vielä saanut yhtään allergiaoireita. Yötä vasten otin kyllä varuiksi allergialääkkeen, koska halusin varmistaa että saan kunnolla nukutuksi.

Elli

Asunnon tavaramäärä, osa viimeinen (ennen kausikoristeita)

Tänään oli viimein vuorossa työkalupakki ja muistolaatikko, joiden edellisestä läpikäynnistä onkin jo jonkin verran aikaa. Työkalupakista ei tullut vastaan mitään isompia yllätyksiä: valtaosa pakin sisällöstä palasi sinne, joskin aiempaa paremmassa järjestyksessä, ja pari tavaroista siirtyi kirpputorikassiin. Sen sijaan muistolaatikko yllätti enemmän: en ollut tajunnutkaan kuinka paljon kaikkea sinne on kertynyt, etenkin kun nyt viime vuosina sitä on vain nostanut laatikon päälle kaiken mitä ei ole raaskinut heittää roskikseen. Muistolaatikon läpikäymiseen menikin aikaa lähes työpäivän verran, vaikka kuinka koitin pidättyä hidastamasta hommaa jäämällä lukemaan kirjeitä ja muita papereita. Siltikin se jäi vielä kuntoon, jossa se vaatii uutta läpikäyntiä ja lisäjärjestelyä myöhemmin. Nyt kuitenkin tiedän mitä sielä on ja kaikki liput ja laput ovat jotakuinkin teemoittain - teemojen sisäinen järjestely jäi kuitenkin myöhempään, samaten kuin esimerkiksi yhden kirjeenvaihdon kronologinen järjestäminen. Todennäköisesti tulen myös vielä vähentämään sieltä tavaraa, mutta kyseisen laatikon kohdalla tahdon tehdä sen mahdollisimman virkeänä ja varovasti. Niinpä nyt koko laatikon läpikäynnin ollessa päällä poistin lähinnä ison pinon vanhoja opintomonisteita ja luentomuistiinpanoja, sekä sellaisia syntymäpäivä-, ystävänpäivä yms. Kortteja joissa oli vain onnittelut valmiskortissa. Muut järjestin omiin kuoriinsa, niin että minun on helpompi palata niihin myöhemmin pienemmissä palasissa, jolloin minun on helpompi päättää kuinka ison otoksen haluan mistäkin teemasta säilyttää. Itse kun en halua missään tapauksessa hävittää esimerkiksi kaikkia saamiani kortteja tai kirjeitä, mutta en toisaalta välttämättä tarvitse muistoksi kymmenittäin ystävänpäivä ja synttärikortteja samalta henkilöltä.

Muistolaatikon karsimisen kanssa minulla on sama ongelma kuin digikuvissa: tieto siitä, ettei mitään hävitettyä saa takaisin tekee minusta turhan varovaisen. Lopputuloksena kaikki jätetyt uhkaavat jäädä massaksi, jota ei jaksa ikinä selata läpi, mikä tekee kaikista turhia. Muistolaatikon kohdalla tästä voisi koettaa tehdä pikkuhiljaa lopun ja keventää laatikon sellaiseksi, että sitä selaa välillä ilokseen läpi. Täytyy vain pitää nyt ensin läpikäymisen jälkeistä tuumaustaukoa ja miettiä, mikä voisi olla se paras muoto muistolaatikolle ja sen sisällölle. Saisiko kuvista ja lipuista aikaiseksi esimerkiksi skräpbookin, jossa ne tärkeimmät olisivat helposti selattavassa muodossa. Digikuvien läpikäymiseen ei oma jaksamiseni toistaiseksi riitä, joten ne saavat pysyä tallessa ulkoisella kovalevyllä. Nekin olen kyllä karsinut jo pariin otteeseen aiemmin raivauksen eri vaiheissa, mikä kertonee jo osaltaan millainen sekalainen massa niitä on joskus ollut. Niiden kohdalla jo kyllä vähän Jussille varovasti vinkkasin, että yksi täydellinen lahjaidea miulle voisi olla kuvista koostettu valokuvakirja. Jos hän vaikka äitiä ja siskoa nakittaisi avuksi kuvien valikointiin ja kuvatekstien laatimiseen. Saisivat hekin sitten samalla poimia mahdolliset itselleenkin merkitykselliset otokset omiinkin arkistoihinsa. Vaikka taitanee olla vähän toiveajattelua että joku muu jaksaisi innostua puuhasta jota on itse jo vuosia onnistuneesti lykännyt ;)     

1 työkalupakki, jossa:

6 erikokoista maalisutia
1 vasara
2 jakoavainta
1 papukaijapihdit
1 5m mittanauha
1 nahanhoitoaine
2 ristipääruuvimeisseliä
2 tasapääruuvimeisseliä
1 piikki
1 puukko
1 niittipyssy
1 mattopuukko
1 pienet sivuleikkurit
1 pieni saha
1 polkupyöräöljy
1 pss kumilenkkejä
1 maalarinteippi

1 silikonituubi
1 teholiima
1 ilmapatjan paikkaussetti
1 pss hyllynkannattamia
3 pss erikokoisia ruuveja proppuineen
1 pss kattokoukkuja
1 pkt niittejä
8 kuusikulma-avainta
1 pala kaksipuolista teippiä
2 kerää eripaksuisia rautalankoja
3 vaihtoterää sahaan
Puutappeja
Jousihakoja
Erikokoisia ruuveja
Pikkunauloja
Koukullisia pikkuketjuja
Muutama nippuside
Olohuoneen lampun ketjua

1 muistolaatikko, jossa:
2 kuorta/kansiota opiskeluaikaisia papereita (vanhoja harjoitustöitä, muutamia muistiinpanoja, ekskursioiden ohjelmia yms.)
1 kuori lemmikkipapereita (vanhoja rekisteritodistuksia, yhdistysjuttuja yms.)
8 eläinlehteä joissa oma kirjoittamia artikkeleita/juttuja omista lemmikeistä
1 pino vanhoja syntymäpäivä, valmistujais- yms. Kortteja
1 kuori vanhoja matkadokumentteja (lähinnä parilta ensimmäiseltä reissulta ja toistaiseksi pisimmältä reissulta)
1 kuori vanhoja teatteriesitysten käsiohjelmia ja keikkalippuja
2 kuorta vanhoja kirjeitä
1 kuori valokuvia ja vanhoja koulukuvia
1 kuori jossa muutamia muistoja ensimmäisistä seurustelusuhteista
1 vanha kyrillisillä aakkosilla pidetty itse sidottu päiväkirja
1 leirikouluvideo
1 vanha VHS-filmi
1 nuoruuden lemppari PC-peli
2 c-kasettia
2 cd-levyä
2 pientä taulua
1 View-master kiekkoineen
1 4-vuotiaana saatu virsikirja
1 kastelahjaksi saatu lusikka
1 klaffitaulu
1 kipsityö
2 kakkukynttilää
2 riipusta

Tavaroiden yhteismäärä julkaistaan blogissa heti kun yhteenlasku on saatu valmiiksi ;)

Aikamatkailun houkutus

Viime päivinä olen taas halunnut ostaa. Ostoimpulssit ovat olleet uusia, siitäkin huolimatta että niillä on juurensa lapsuudessa asti. Tahdon nimittäin polaroid-kameran ja Rölli cd-kokoelman, joka sisältää kymmenen levyllistä Rölli kappaleita ja kertomuksia. Siinä on jopa Omituisten otusten kerho! Polaroid-kamera taas voisi mieluusti olla samantyylinen kuin lapsuudenystäväni perheellä ollut. Muistan edelleen yhden sillä otetun uimarantakuvan; se oli kuin taikaa kun kuva valmistui heti siinä rannalla odottamatta edes sitä että filmirulla tulee ensin täyteen.

Polaroid-kameran houkutus syntyy siitä, että en ikinä saa aikaiseksi teettää digikuvia paperikuviksi. Etenkin nyt kun en omista edes tietokonetta, ajatus kuvien läpikäynnistä ja toimittamisesta liikkeeseen tuntuu ylivoimaiselta. Tämän myötä minulla on viimeiseltä kymmeneltä vuodelta ehkä kymmenkunta paperikuvaa, mukaanluettuna hääkuva ja siskolta saadut kuvat siskontytöstäni. Yksi tuore kuva itsestäkin kyllä löytyy nyt monen vuoden tauon jälkeen, kun ostin sellaisen jokilaivan kuvamyyjältä Turkista. En kaipaa hyllymetreittäin valokuva-albumeita, mutta silloin tällöin sitä miettii että olisi kiva että olisi muutama kuva joihin palata. Digikuvia kun tulee aina liikaa, jotta niihin jaksaisi ikinä keskittyä. Tai sitten ei ollenkaan.

Toisena, ei välttämättä poissulkevana, ratkaisuna kuvaongelmaan sitä on alkanut miettiä jos alkaisi käymään Mihailin kanssa kerran vuodessa valokuvaajalla. Vaikka aina jommankumman syntymäpäivänä. Nyt kun kummatkin alkavat olla aikuisia, voisi olla mielenkiintoista seurata, miten kuvat ajan saatossa muuttuisivat. Aikuisena muutokset kun ovat ehkä hitaampia, mutta varmasti niitä tulee tapahtumaan.

Ja mitä siihen Rölliin tulee... Sitä kuunneltiin aina c-kasetilta yhdessä perunakellariin tehdyssä majassa. Kasetti oli Omituisten otusten kerho ja se soi usein, tulihan siitä lopulta majan tunnarikin. Aikamoinen omituisten otusten kerho se maja kyllä välillä olikin, kun samaan alle parin neliön tilaan saattoi olla ahtautuneena yli kuusi ihmistä.

Tämän kirjoitettua minusta tuntuu, että haluan ostaa muistoja. Ehkä kuitenkin aloitan katsomalla, löydänkö kirjastosta Rölli-levyjä.

Kuusi minuuttia

Aamulla aamupalan jälkeen sohvalla istuessa minua alkoi taas ahdistaa. Tekemättömät työt tuntuivat edelleen kasautuvan, vaikka pyykkivuori oli jo puoliksi selätetty ja tiskipöytä löydetty. Silti minun pitäisi muistaa poistaa blogipostauksista kirpputorikassiin siirtyneet tavarat, hinnoitella kirppistavarat, järjestää asunnon tavarat paikoilleen, siivota, käydä viimein läpi se vaatehuone... Lista vain kasvoi päässäni.

Hetken asiaa ahdisteltuani tajusin että oikeastaan minun piti vain aloittaa ja tehdä jollekin asioista jotain. Katsoin kelloa ja totesin pysäkille lähtöön olevan kuusi minuuttia. Päätin käyttää ajan tavaroiden paikoilleen laittamiseen. Oli aika avartavaa tajuta, että tuossa kuudessa minuutissa sain laitettua kaikki paikalleen. Nyt voin sekasotkun sijaan palata töiden jälkeen siistin asuntoon. Yksiössä kaaoksen muodostumiseen kun ei tarvita paljoa, muttei toisaalta sen selättämiseenkään.
Siistiä asuntoa katsellessani minä muistin pitäväni kirppistavaroiden hinnoittelusta.