Tilattu huppari tuli tänään Teezilyltä Jack Daniel's hupparin seuraajaksi. Edeltäjä olikin jo sen verran reikäinen, että on mukava saada se vihdoin eläkkeelle.

Kuvassa huppari on yhdistetty tyylikkäästi anopin vaatehuonetta siivotessa löytyneisiin farkkuihin ja Skeppsdalista haettuun vähän tärähtäneeseen turkissomisteeseen. Jaloissa (jotka eivät päässeet kuvaan) on MiniManista hankitut lintusukat.

...kyllä. Siihen on monia syitä miksi en pidä muotiblogia. Mutta kai nyt joka blogissa pitää joskus päivän asu olla.

Bileiden jälkeen

Eilen täällä oli bileet ja viimeisten vieraiden lähdettyä nukahdin vaatteet päällä pedatun sängyn päälle. Minun piti ummistaa silmät ihan vain hetkeksi, mutta kun heräsin, kello olikin lähempänä kuutta. Makasin yhä päiväpeitteen päällä, mutta Jussi oli peitellyt miut pöllöviltillä - ja laittanut herkut kylmään, sammuttanut loput kynttilät, siivonnut roskat pois, hoitanut eläimet ja lähtenyt sitten omalle asunnolleen ettei herättäisi minua. Kämppä oli ihan eri näköinen kuin illalla, ja minulla kesti hetken hahmottaa mihin Jussi on hävinnyt ennenkuin huomasin hänen jättämän viestin. Olisihan hän toki voinut miut herättääkin - jo siihen siivoamisvaiheeseen, mutta oli se silti aika suloista, että hän oli mieluummin antanut miun jäädä kuittaamaan univelkoja.

Herättyäni kaivoin kirjastonkirjapinosta seuraavan uhrin ja aloin lueskella. Olen viime aikoina ollut joko niin stressaantunut tai menossa, että kirjapino ei ole liikkunut juuri mihinkään suuntaan. Nyt luin yhden kirjoista puoleenväliin yhdeltä istumalta ja kävin vielä suihkussa ennenkuin jatkoin hetkeksi unia. Torkuin siihen asti, kun Jussi tuli aamupäivästä hakemaan leivonnaisia viemisiksi veljelleen. Niitä kun jäi aika pino, kun minä leivon aina liikaa ja vieraitakin tuli lopulta vähän vähemmän kuin oli arvioitu - mutta eipä ainakaan mikään loppunut kesken. Tässä vaiheessa fretitkin heräsivät, mikä varmisti sen, että omatkaan unet eivät jatkuneet. Miikkis kun vetäytyy sentään takaisin unille aamupalan saatuaan, mutta tytöt... Frettipainit lähtivät heti vauhdilla käyntiin, ja yksi parhaista painiareenoista on tietenkin sänky: onhan se aivan mahtavaa sukellella peittoihin, ryömiä pussilakanoihin ja syöksyä lakanan alle. Ainoa huomautettava tästä leikistä löytyy silloin, kun on itse vielä seassa. Tytöt kun ottaisivat enemmän kuin mielellään minutkin mukaan painimatseihin ja alkavat haastamaan leikkiin näykkimällä nilkkoja ja varpaita. Eivät kovakouraisesti, mutta kuitenkin sen verran, että kun tytöt tulivat kerta toisensa jälkeen takaisin sänkyyn nostettuani ne alas, sitä katsoi itse paremmaksi nousta.

Jussikin katseli vielä hetken tyttöjen menoa ennen karkaamista omille asioilleen. Hänkin kun on ollut niin iloinen siitä, että tytöt leikkivät koko ajan enemmän myös keskenään. Alkuun tänne tultuaan Esterihän hengasi enemmän Mihailin mitä Snurren kanssa ja Snurre sai monesti turhaan haastaa Esteriä leikkimään.

Itsellä taas on seuraavana ohjelmassa palata sen kirjan pariin. Sängyssä tai sohvannurkassa lueskeleminen on itselleni sitä todellista viikonloppuluksusta.  

Sunnuntaiaamu

Eilen illalla alkoi palata usko sen suhteen, että tämä flunssa voi olla oikeasti menossa ohi. Vielä eilen aamusta jo pelkkä suihkussa käynti uuvutti niin täysin, että sen jälkeen oli pakko mennä maate, mutta illalla pystyi tekemään jo jotain niinkin kehittävää kuin istumaan sohvalla klikkailemassa nettilinkkejä. Mutta ehkä se aivotoimintakin sieltä vielä palaa: nukkumaan mennessä sain ensikertaa koko saikun aikana avattua kirjan. Olon kohenemisen myötä on saanut myös nukuttua, millä on kanssa ollut kohottava vaikutus mielialaan. Enää ei tule herättyä kuin pari kertaa yössä tukkoisuuteen, mikä on valtaisaa edistystä alkusairauden katkonaisiin alle kahden tunnin yöuniin, jolloin loppuyönä oli ihan liikaa aikaa miettiä kaikkea.

Paranemisen edistyminen on kuitenkin laitettu selvästi merkille myös kodin nelijalkaisten toimesta, ja nyt palvelun odotetaan pelaavan jo normaalisti. Ei siis puhettakaan että Miikkikseltä riittäisi ymmärrystä sen suhteen, että jos se itse on vaivautunut nousemaan uniltaan kello kuusi syödäkseen aamupalan, minä en oikeasti ollut aikeissakaan nousta kello kuudelta omilta uniltani antamaan aamupalaa. Tätä neuvottelua käytiin pariin otteeseen minun ja sängynlaidalla roikkuvan skunkin välillä, kunnes minä voitin, ja Miikkis meni vielä hetkeksi takaisin nukkumaan. Tai jos ei nukkumaan niin ainakin mököttämään pesäänsä: niin vauhdilla se kun sieltä sinkosi heti noustuani, että ei se ainakaan syvässä unessa voinut olla. Sen myötä poika sai viimein kaivatun aamupalansa kymmenen pintaan aamulla. Siinä kohtaa nälkäkuolema oli ilmeisesti jo niin lähellä, ettei se edes tajunnut tingata itselleen mitään porkkanaa parempaa, vaan alkoi heti syödä.

Likat tuntuvat sen sijaan hahmottavan, mistä sunnuntaiaamuista on kyse, vaikka ne voisivatkin nukkua yhtä pitkään mikä aamu tahansa. Kumpikin neideistä on siis edelleen vaatehuoneessa räkeissään toipumassa yöllisten leikkien rasituksista. Niillä tuntuu olevan täysi luotto siihen, että aamun lohitahna on odottamassa, sitten kun he suvaitsevat nousta - mikä toki pitääkin paikkansa. En ole kuitenkaan vielä raaskinut paljastaa, että kyseessä on talouden viimeinen tuubi, eikä uutta tilausta olla vielä tehty. Minun piti alunperin odottaa palkkapäivään, mutta voi olla, että täyskapinan välttämiseksi se ei ole mahdollista. Snurre ja Esteri kun ovat oppineet jo kumpikin hyvin taitaviksi kerjääjiksi, eikä Snurrelle kelpaa vieläkään muut herkut kuin lohitahna tai pääsy kivaan kaappiin - ja kiva kaappi on poissa laskuissa niin kauan, kunnes sinne keksii jonkin nykyistä paremman virityksen estämään sokkeliin ja seinän väliin pääsyn (mitkä juuri tekevät ko. kaapista niin kivan yhdessä rapisevien muovi- ja multapussien kanssa).

Flunssan pikkuhiljaa väistyessä pääsee ehkä huomenna viimeistään myös kaivamaan joulu- ja halloweenlaatikot esille jemmoistaan. Olen luvannut järjestää perjantaina hyvin varhaiset halloweenmikrojoulubileet ystävän tuutoroimien vaihtarien kunniaksi, ja niiden suunnittelut ovat olleet nyt vähän jäissä. Tämä on kuitenkin ehkä enemmän haaste kuin ongelma: minulla kun on jo jokatapauksessa suunniteltuna teemat parin vuoden halloweeneiksi, joten äkkiäkös niistä vähän muokkaa ;-) 

Romuttuneen viikon häppeninkejä

Tämä viikko on mennyt henkisesti ja fyysisesti romuna. Fyysisesti flunssan takia, joka kaatoi minut sänkyyn tiistaina ja jonka takia olen ollut sairaslomalla keskiviikosta asti. Henkisesti yhden ystävyyssuhteen takia, jonka tulevaisuus näyttää hyvin epävarmalta, koska olen iso ongelma ystävän uudelle avopuolisolle. Ensimmäistä olen koittanut hoitaa Finrexinillä, Panadol Hotilla, Otrivinillä, nenäliinoilla, inkiväärillä, teellä, hunajalla ja levolla. Jälkimmäistä puhumalla asiasta ihmisten kanssa, jotta en olisi koko ajan niin jumissa omissa kehää kiertävissä ajatuksissa, jotka vievät itseltä yöunet flunssan aiheuttaman tukkoisuuden ohella. Valitettavasti en voi kuitenkaan puhua asiasta niiden ihmisten kanssa joita asia koskee, mikä ei ainakaan auta ajatusten saamista millekään järkeville urille ja saa samalla tuntemaan itsensä masokistiksi kun ei silti pysty myöskään katkaisemaan välejä tuohon ihmiseen, vaikka kyseinen ihminen ei ole valmis suomaan miulle edes muutamaa minuuttia, vaikka tietää kuinka paskana olen asian kanssa. Mutta näillä valitettavasti mennään. Joskaan ei kauhean hyvin, minkä voinee päätellä jo siitä, että puran asiaa jo facebookiin ja tähän blogiin, kun mikään itselle normaali tapa käsitellä tämän tyyppisiä asioita ei tunnu tuovan suurta muutosta olotilaan. Lukuunottamatta että sitä voi taas olla onnellinen siitä, että miulla on silti elämässäni läheisiä ihmisiä, jotka jaksavat kuunnella miun angstiani asiasta, jota en osaa sen paremmin käsitellä <3 Mutta joka ei silti pysty poistamaan sitä kipua, mikä pelko tuon yhden läheisen ystävyyssuhteen menetyksestä tuottaa.

Mutta jotta koko postaus ei menisi OT:ksi itkuvirreksi, on tähän viikkoon mahtunut myös ihania valonpilkahduksia.

Tiistaina ennen tämän kaiken alkua käytiin Jussin kanssa perhekuvissa. Minua on jo pitkään harmittanut, ettei minulla ole ollut miusta ja Jussista mitään kivaa yhteiskuvaa kehystettäväksi, joten synttärilahjaksi itselleni varasin meille ajan studiokuvaukseen. Halusin kuvaan mukaan Jussin ohella myös muunkin perheeni, ja niinpä studiolle lähti mukaan myös Miikkis ja tytöt. Ne kun ovat tällähetkellä se miun lähin vastine ydinperheelle. Koko perhettä siinä laajuudessa kun itse sen määritän kun voisi olla jo hankala yhteen kuvaan sovittaa, siinä kun olisi vanhempien ja sisarusten ohella jo liuta ystäviäkin nykyisine ja entisine puolisoineen, lapsineen ja lemmikeineen ;D Kuvauspaikkana toimi Kuvahetki Sairashuoneenkadulla Turussa ja kuvaaja olisi äärimmäisen mukava ihminen - jonka lisäksi kuvaus oli vielä todella edullinen: vartin kuvaus maksoi vain 30€ ja hintaan sisältyi käyttöoikeus kaikkiin otettuihin kuviin. Ja kuvista tuli todella ihania <3 Jussikin hymyili melkein kaikissa niissä, vaikka on kuvissa välillä oikea Jörö-Jukka (kuten yo-kuvassaan, jonka pääsin eilen näkemään...). Patistin sitten häntäkin, että hänenkin äidilleen on otettava sitten yksi paperikopio verrokiksi yo-kuvan viereen :D Itselläkin taisi olla enempi ongelmana se että hymy meinasi revetä välillä nauruksi siinä omaa laumaa paimennettaessa. On miulla niin ihana perhe tässä kasassa <3

Toisena ihanana oli kavereiden kanssa vietetty teehetki keskiviikkona. Etenkin kun morkkis osallistumisesta flunssasta huolimatta karsi siinä, kun puoli porukkaa pärski samaan malliin ja kaikille katettiin sitten hunajateetä, vilttejä ja marinoitua inkivääriä kuulumisten vaihdon oheen. Silti sitä ei jaksanut kauhean kauaa istua, ennenkuin olo lähti taas flunssan takia laskemaan ja piti suunnata kohti lepoasentoa. Mutta pääsi sitten hetkeksi pois omista ajatuksista vaihtamaan kuulumisia muiden kanssa. Ja siinä toki sovittiin, että sama pitää ottaa uusiksi taas, kun porukka on enempi tolpillaan.

Kolmantena ja viimeisimpänä eilen oli joukkorokotukset, joiden jälkeen poikettiin pikaisesti Jussin vanhemmille (varmistettuani ensin taas miljoonaan kertaan, että tietäväthän Jussin vanhemmat varmasti että minulla on flunssa ja saatan tartuttaa... Se ei vain haitannut siinä kohtaa, kun heille selvisi että ollaan rokotusten takia elukoiden kanssa melkein naapurissa). Oli todella kiva päästä kuulemaan taas frettijuttuja ja näkemään ihmisten pötkylöitä, vaikka koitinkin istua sitten sivummalla enkä uskaltanut koskea kenenkään fretteihin enkä kauheasti edes omiini (jotka Jussi on nyt hoitanut viime päivät). Mutta jokin siinä tilanteessa vain toi ihanaa normaaliuden tunnetta arkeen kaiken keskellä. Omat karvapallot, rokotustodistukset ja se kun piti muistaa ottaa lohitahna mukaan. Se kun tiesi, että Miikkis ottaa rokotteet nätisti, mutta jännitti miten likkojen kanssa menee (Snurre keskittyi lohitahnaan, Esteri vinkaisi kun rokote kirveli niin ikävästi). Ne ovat ehkä lopulta ne avaimet, joilla tästä romahduksesta noustaan.

Tänään minun olisi pitänyt jo palata saikulta töihin, mutta aamun hutera olo ja noussut lämpö pakotti hakemaan lisää sairaslomaa. Ei miusta kun olisi ollut vielä tänään olemaan koko päivää tolpillaan ja nostamaan laatikoita. Puhelimessa puhuminenkin kun vaatii jo riittävää nestetankkausta ja useampi puhelu lepotaukojen pitämistä. Mutta onneksi tänään on perjantai, niin voi jatkaa pyjamabileitä vielä pari päivää peittojen ja vedenkeittimen kanssa. Kaikki viikon suunniteltu ohjelmakin kun on jo takana. Niin ei tarvitse enää doupata lääkkeillä pystyäkseen pysymään muutamaa tuntia pystyssä.

Kahden asunnon taktiikalla

Äiti kysyi taas viikonloppuna, kumman luona mie ja Jussi oikeastaan enemmän asutaan. Me kun vietämme enemmän aikaa yhdessä kuin erikseen, mutta kummallakin on silti omat asunnot. Minun oli äkkiseltään vaikea vastata kysymykseen, mutta hetken harkittuani totesin että viime viikot ovat menneet enemmän Jussin asunnolla. Raja on tässä kuitenkin häilyvä, sillä eläinten takia vietämme yleensä aikaa joka päivä molempien asunnoilla, jotta kumpikin saa hoidettua laumansa huoltotoimet, tarkkailtua lemmikkejään ja touhuttua niiden kanssa. Eläimet kun ovat meillä pääsääntöisesti aina omistajansa asunnolla, vaikka Miikkis ja tytöt ovatkin satunnaisesti mukana myös Jussin asunnolla.

Asiaa pohdittuani huomasin, että tämä kahden asunnon välillä liikkuminen on alkanut vaikuttaa myös omaan tavaramäärään. Joitakin yksittäisiä esineitä, kuten hammasharjoja, on tullut tämän myötä hankittua kahdet. Sen sijaan monien tavaroiden kohdalla on tullut se tunne, että vähemmälläkin pärjää. Että kun sitä kumminkin tulee koko ajan käytyä kummallakin asunnolla, ei ole niin suurta tarvetta sille, että monia harvemmin käytettäviä tavaroita olisi syytä olla kahdet. Esimerkiksi sähkövatkaimen, silikonipistoolin tms. kohdalla on niin pieni todennäköisyys sille, että niitä tarvittaisiin yhtäaikaa molemmissa osoitteissa, että toiset ovat saaneet mennä kirpputorille. Kun saahan sen sitten seuraavan kerran käydessä napattua lainaan. Samalla tulee tehtyä ehkä pientä esikarsintaa sen varalta, jos sitä jossain välissä päädytään yhteen muuttamaan. Tällähetkellä itse pidän kuitenkin hyvin paljon omistusasunnon tuomista vapauksista, enkä siksi haluaisi palata heti vuokralle (se on oikeasti kiva tunne, kun voi halutessaan porata reiän keittiön kaapin kylkeen tai maalata seinälle puun kysymättä keneltäkään). Jussi taas nauttii siitä, että hänen vuokra-asuntonsa sijaitsee ihan hänen opiskelu- ja työpaikkansa vieressä. Ja tällähetkellä yhteenmuutto ei olisi mahdollinen ilman että näistä joutuisi tinkimään.

Kyllähän tämä järjestely joskus rasittaa. Aina ei aamuisin jaksaisi koukata ennen töihin lähtiä kodin kautta ruokkimassa eläimiä, jos on ollut yötä Jussilla. Toisaalta kun on asunut vuosia aina jonkun kanssa, on aika ihanaa kun voi vapaasti päättää itse kotinsa sisustuksesta ja tavaramäärästä. Kun ei tarvitse konsultoida saako jonkun kirjahyllyn hävittää tai etsiä kompromissia värimaailman suhteen. Ja ehkä sen ihanuutta lisää se, että en usko että tämä tulee olemaan se pysyvä tila. Että jonain päivänä sitä joutuu maksamaan yhteisen arjen helpottumisesta sillä että nurkissa tulee taas olemaan mikroa, televisiota, pelikonsoleita, pöytätietokonetta yms. Niin nyt on mukava olla vielä hetki ilman.

Silti nykyään tuntuu jo vähän odolta, jos Jussi ei ole samassa osoitteessa. Olkootkin ettei sitä edes tekisi mitään mitä haluaisi tehdä yhdessä. Kun omaa hieman introvertin vikaa, sekin että kumpikin tekee omia juttujaan samassa tilassa voi olla yllättävänkin sosiaalista. 

Sunnuntaiaamu

18 tuntia yöunta viikonlopun aikana tekee ihmeitä jaksamiselle ja mielialalle. Jaksamista tuntuu olevan paljon enemmän kaikkeen paitsi stressaamiseen (missä olen taas viime viikkoina kunnostautunut turhan tehokkaasti). Eilen tuli vietettyä kotipäivää eläinten kanssa, poikettua Caribialla uimassa ja touhuttua illalla Jussin kämpillä. Oli ihana loikoilla aamulla sängyssä ja katsella kun Miikkis ja tytöt touhuilivat omiaan. Kerrankin niin, ettei itse tarvinnut olla ensimmäisenä ylhäällä. Tytöt hepuloivat vuoroon ja painivat keskenään, koittaen välillä haastaa Miikkistäkin mukaan leikkiin. Etenkin Esteri tuntuu olevan vakuuttunut, että kyllä pojastakin vielä joku päivä litta ja painiseuraa saa. Miikkis taas teki tyypillistä tupatarkastustaan, kävi läpi namijemmapelejään, tutki namikaapin alustaa ja tutkaili olisiko namipurkeille auennut uusia kulkureittejä - onhan se hyvä aina välillä varmistaa, ettei mene sitten hyvä tilaisuus sivu suun. Nykyään Miikkiksen tarkistuskierros kattaa myös keltaisen kalan, frettiputken ja vaatehuoneen kenkätelineen alustan, jotka ovat Esterin tyypillisimmät jemmapaikat. Mistään näistä ei kuitenkaan löytynyt pientä kanipalasta kummempaa, joten seuraavaksi minua tultiin hätyyttämään sängystä antamaan aamupalaa.

Päivän edetessä koti muuttuu välistä hyvin hiljaiseksi. Ei kai kukaan nyt valoisampaan aikaan jaksa riekkua ja leikkiä. Niinpä kun laumasta ei saanut seuraa ja Jussikin oli omilla asioillaan muualla, hyppäsin pyörän selkään ja poikkesin kylpylälle. Kymmenen kerran ranneke on ollut hyvin vähällä käytöllä, eikä se ole voimassa ikuisesti, joten se tarjosi hyvän tekosyyn poiketa ihan vain pulahtamaan. Käydä laskemassa pari mäkeä, nauttia hetken auringonpaisteesta ulkoaltaalla ja saunoa tovin. Ilman paineita siitä, että kun on kerran pääsymaksun maksanut, pitäisi altailla myös viettää aikaa koko rahan edestä. Huomasin, että yksin käydessä hyvä puoli on juuri siinä, että joissain voi olla juuri niin vähän tai kauan aikaa kuin itse haluaa. Tähän mennessä sitä on jotenkin vierastanut ajatusta ihan omista kylpyläreissuista, kun kaikki muut tuntuvat liikkuvan sielä kumppanin tai perheen kanssa.

Illalla siirryttiin Jussin asunnolle oman lauman jäädessä tälläkertaa kotiin. Meidän piti paistaa lettuja, mutta se vähän jäi. Aika meni huomaamatta kaikkeen muuhun. Ensin keittiön kaappien siivoamiseen (ratsaan ne välillä Jussin luvalla läpi, kun itselle raivaus on paljon mieluisampaa puuhaa mitä Jussille), sitten eläinjuttuihin. Jussin isoin terraario kun on jo pitkään odottanut varastossa pääsyä uuteen terraariohyllyyn, mutta emme ole saaneet sitä kahdestaan siirrettyä. Eilen Jussi sai sitten kysyttyä yhtä käärmeistä innostunutta kaveriaan kantoavuksi, kun toisen kaverin kanssa aikataulut olivat menneet jo monesti ristiin, ja tälle kaverille sopikin heti. Minä jäin asunnolle tekemään tilaa terraarion kantoa varten ja Jussi haki kantoavun paikalle. Ja pitihän hänelle esitellä siinä myös kaikki Jussin eläintarhan uudet tulokkaat: uusi hämis, madagaskarin päivägekko sekä nokkakäärme. Hän oli kyllä sitä mieltä, että varastossa ollut iso terraario on ainakin vielä ihan liian iso keskenkasvuiselle Sauronille (sille aiemmin mainitulle vietnamilaiselle nokkakäärmeelle). Sen sijaan siitä saisi hänen mielestään aivan mahtavan poikasterraarion jollekin isommalle boalle, jonka kasvettua siitä ulos, terraarion voisi laittaa Sauronille tai viljispojille, jotka olisivat siinä kohtaa jo hieman lähempänä aikuiskokoa. Jussin mielestä tällainen yllyttäminen ei ole kuitenkaan sallittua, etenkin kun minä olen vähän lupaillut hankkia Sauronille omaa eksoterraa joululahjaksi. Jussi kun oikeasti haluaisi jonkun isommankin käärmeen, mutta sellaisen vaatiman aikuisterraarion koon ja kustannuksien vuoksi hän on päättänyt lykätä hankintaa vielä.

Eläinjuttujen hoitamisen jälkeen vielä syötiin ja katseltiin leffaa. Itse oli siinä vaiheessa jo ihan valmis unten maille, joten Jussi lupasi käydä hoitamassa minun lauman iltatoimet. Usein on oikeasti kätevää, kun meidän asuntojen välillä ei ole monenkaan minuutin matkaa, niin kaikkea ei ole pakko hoitaa valmiiksi ennen lähtöä. Miikkis oli ollut kotona taas kuulemma oikein symppiksellä tuulella, ja puskenut Jussin jalkoja iltapalaa pyytäessään. Poika olikin sitten saanut sekä vähän jauhettuja kalkkunankauloja että paljon jauhomatoja. Nätisti pyytäminen näemmä kannattaa (vaikka aina poika ei moista maltakaan, etenkin jos iltapala venähtää - silloin saatetaan tömistää tassuja, näyttää häntää ja juosta sitten suoraan keittiöön pakastimelle).

Tänään on vuorossa lettuaamiainen - tai oikeastaan brunssi ;-)

Unohdettuja päivityksiä

Tajusin tuossa äsken julkaise -nappia painettuani, että en ole muistanut mainita blogissa edes sitä, kun meillä kävi keskiviikkona Turun sanomien toimittaja kuvaajan kanssa tekemässä Miikkiksestä jutun Turun sanomiin. Nyt sitten jännätään, ilmestyykö juttu ensikuussa tulevassa lemmikkiliitteessä, vai tammikuisessa harrastus-liitteessä.

Sen muistettuani aloin miettiä, mistä muusta olen mahdollisesti unohtanut päivittää elettyäni hieman unenpuutteista arkea kofeiinitablettien, sokerin ja vitamiinilisien voimalla. En äkkiseltään muistanut mitään, mutta Jussi kyllä juuri jutteli heillä olleesta luennosta, joka käsitteli sitä mitä riittämätön yöuni tekee muunmuassa muistamiselle.

Asiaa hieman ajateltuani sain kaivettua aiheista ainakin suunnitteilla olevan suomalaisen lemmikkihaisunäätäyhdistyksen sekä taas lokakuun alkuun varatun kirppispöydän. Näistä ensimmäisen selvittely on ehkä unenpuutteen ohella eniten vaikuttanut nettihiljaisuuteeni. Kummasti sitä kun on alkanut kerrata hieman yhdistysjuttuja sen jälkeen, kun menin yhtenä päivänä toteamaan ajatuksen ääneen skunkkiryhmässä ja yllättäen sieltä löytyi useampikin, jotka yhdistysideasta innostuivat. Onnistumiseni vähintään vuoden kestävästä yhdistoimintatauosta näyttää siis uhkaavasti kaatuvan samaan kasaan ostolakkoni ja näyttelytaukoni kanssa. Rehellisesti sanottuna en ole varma, onko se hyvä vai huono asia ;-)

Mutta näitä lukuunottamatta arki on mennyt ehkä suht normaaleita raiteitaan. Jussin kanssa tultiin taas siihen tulokseen, ettei meidän pitäisi mennä yhdessä eläinkauppaan (sen jälkeen kun puhuin Jussille kauniin nuoren vietnamilaisen nokkakäärmeen samalla viikolla kun hänelle kotiutui se lisko), eläimet ovat pysyneet terveinä ja kämppä keskimäärin suht hallinnassa. Tampereellakin tuli taas poikettua, ja tälläkertaa Jussi oli meistä se, jolla oli viikonlopussa enemmän eläimellistä ohjelmaa hämähäkkimiitin merkeissä (miekin kyllä hetken mietin osallistumista, kun miitti olisi ollut Suskun ja Hannun luona, mutta Jussin lajeista hämähäkit ovat juuri ne, joista olen huonoin puhumaan ja joista en muista edes lajeja). Fretitkin olivat sitten ensikertaa äidin luona käymässä ja onnistuivat ihastuttamaan äitini ja voittamaan Miikkiksen isäpuoleni hyvisten listalle, kun tyttöihin verrattuna Miikkis oli mukavan rauhallinen tapaus.

Ruokintapohdintoja ja vähän muutakin

Siitä on nyt reilu pari viikkoa kun Snurrelta pöllittiin julmasti raksut ja neiti pakotettiin raakaruualle. Nyt parin viikon jälkeen neiti suostuu jo syömään raakaa alkua monipuolisemmin, mutta ongelmaksi on muodostunut nuo kaksi muuta karvaotusta. Esteri kun on päättänyt fiksuna neitinä, että raakaruuat eivät ole ruokintakaapissa turvassa Snurrelta, ja niinpä neiti jemmaa ne pois kaapista. Muuten oikein hyvä, mutta kaapin ulkopuolelta Esteri valitsee usein hyvin haisunäädän mentäviä jemmoja. Niinpä pelätessään että Snurre veisi tytön herkut, Esteri syöttää ne Miikkikselle, joka ratsaa innoissaan Esterin namijemmoja. Lopputuloksena meillä on taas lihomaan lähtenyt skunkki ja laihtuva fretti. Nyt sitä onkin sitten harkinnassa, mihin toimenpiteisiin tässä pitäisi lähteä: palauttaa Snurrelle sen rakastama raksukuppi kaappiin, alkaa taas käyttää frettiporttia päivisin, niin että Snurrella on aikaa käydä Esterin jemmoilla ennen Miikkistä, vai vain luottaa siihen, että Snurrekin oppii vielä pitämään puolensa, kun tajuaa kuvion. Onpa sitä ajatus eksynyt välillä myös tavarahifistelyvaihtoehtoihin, kuten mikrosirun lukevaan ruokakuppiin, johon saisi Snurrelle omat eväät Esteriltä turvaan kaappiin. Siihen budjekti ei kyllä tällähetkellä oikein taipuisi.. Tänään aamulla laitoin asiasta kysymystä myös Frettiliiton ryhmään facebookiin, jos sieltä saisi jotain uusia ideoita asiaan liittyen. Kauhean mielellään sitä kun näkisi kaikkien siirtyvän kokonaan raakaa, mutta Miikkikselle ekstra-annokset eivät oikein sovi (paitsi pojan itsensä mielestä... ;-)).

Tälläviikolla on tullut nettishoppailtua välillä myös itselle. Eilen lähti tilaukseen niin kannettava tietokone kuin uudet housutkin. Kannettava minun piti alkuun hakea ihan kivijalkaliikkeestä vanhalla tutuksi havaitulla taktiikalla: katsoa läpi liikkeen halvimmat peruskoneet ja valita niistä omimman oloinen. Tämä taktiikka kaatui kuitenkin viiden liikkeen jälkeen siihen, ettei mistään niistä löytynyt tarkoittamani kaltaista peruskonetta: en minä oikeasti tarvitse mitään yli kolmensadan konetta perustekstinkäsittelyyn, blogipäivityksiin ja nettiselailuun. Etenkään yli kolmensadan konetta, missä on huono akunkesto, mutta ekstrana lukuisia ominaisuuksia mitä en tarvitse. Olo alkoi käydä jo melko epätoivoiseksi sen suhteen, onko markkinoilla ylipäätään enää sellaista konetta mitä havittelin. Sitten eksyin Verkkokauppa.comin sivuille ja löysin niistä jopa valinnanvaraakin. Jopa tietokoneasiantuntijanani toiminut Jussi hyväksyi valintani; pienen ja kevyen modernin kirjoituskoneen, saatuaan tuon liikekierroksen jälkeen paremman kuvan siitä, mitä olin hakemassa. Ja isona plussana valitsemassani koneessa tulee vuoden lisenssi Microsoft Officeen kaupan päälle, eli kone on tetristä vaille valmis paketti ;-) Toiseen ostokseen syy oli valitettavasti ikävämpi kuin noussut kirjoitusinspiraatio: päivittäiskäytössä olleet farkkuni hajosivat, eivätkä kaapissa odottamassa olleet varafarkut mahtuneet kesäkilojen jälkeen päälle. Niinpä nyt työhousuiksi on tulossa farkkukauden jälkeen vaihteeksi reisitaskuhousut. Parille niistä kesäkiloista olisi silti tarkoitus tehdä jotain ...jossain vaiheessa. Tässä kohtaa isoin tavoite on kuitenkin olla hankkimatta niille enää enempää kaltaistaan seuraa. Muu vaatevarasto kun ottaa onneksi parin kilon painonvaihtelut farkkuja paremmin vastaan.   

Viime päivinä Turkuun on myös saatu vihdoin se kaivattu kesä, josta pääsee ensiviikolla jo toivottavasti paremmin nauttimaan. Viime viikolla alkaneet uniongelmat kun alkavat toivottavasti olla jo vähän takana. Viimeyönäkin velkoja tuli kuitattuja aiottua enemmän, kun nukahdin perjai-illan kunniaksi jo kahdeksalta (ja huomasin asian vasta vähän ennen kuutta aamulla kun heräsin ...olin siis heittäytynyt sängylle lueskelemaan, mutta en ollut ilmeisesti ehtinyt edes avata kirjaa).

Viikonloppupuuhailuja

Tämä viikonloppu on mennyt taas puuhatessa. Eilen oli ohjelmassa marjasavotta ja Faunatar Skanssin ötökkäpäivä. Tänään Irene tuli tuomaan Ruutin leikkitreffeille ja 24Petsistä tilaamani frettien leikkimaton.

Marjasavotta on odottanut toteutumistaan jo viikkoja ja hetken jo mietin että skippaisin koko touhun tämän vuoden osalta ja menisin ensi talven kaupan marjoilla. Kotimaiset marjat tulevat kuitenkin selvästi halvemmiksi isommissa erissä tuoreena, ja taas ulkolaisia pakastemarjoja ei suositella käytettäväksi ilman kuumentamista, mikä on hankalaa kun ehdottomasti isoin osa marjoista menee smoothieihin. Tässä kohtaa pelastukseksi osoittautui kuitenkin kovasti tuskailemani kylmä kesä, eli kaikesta jahkailustani huolimatta marjasatoa on hyvin saatavilla vielä näin elokuussa. Niinpä kun ehdimme torille, lähti sieltä mukaan kaksi viiden kilon laatikkoa mansikkaa, kaksi viidenkilon laatikkoa mustikkaa ja yksi laatikko vadelmaa. Ne tuli sitten perattua ja pakastettua yhdessä Snurren kanssa. Minä hoidin homman muuten, Snurre pomppi tyhjenevissä laatikoissa ja koristeli keittiön tuolit, tynnyrin kannen ja lattian suloisen mustikkaisilla tassunjäljillä. Miikkis keskittyi auttamaan muun torisaaliin kanssa, eli hävittämään kanssani kolme litraa herneitä. Minä kyllä taisin viedä niistä leijonanosan.

Ötökkäpäiviltä ei tälläkertaa tarttunut mukaan mitään uusia otuksia Jussillekaan, mutta kyseenalaistin taas meidän yhteisten eläinkauppareissujen järkevyyden. Minun piti ostaa vain vähän ötököitä Miikkikselle ja Jussin yksi tai kaksi pientä ExoTerraariota aikuisterraarioiksi hämähäkkislingeilleen. Mukaan lähti paitsi suunnitellut (toisen ExoTerran olinkin käynyt jo etukäteen maksamassa Jussille yllätykseksi), myös muutamia herätteitä. Faunattaren valikoimiin oli tullut kotimaisia käsintehtyjä marsun nukkupusseja, ja kun pusseista löytyi myös limenvärinen, niin pitihän se tytöille napata. Samaten kuin uusi matkajuomapullo Snurren hajottaman tilalle ja silkkimatosäilyke pojalle elävien jauhomatojen lisäksi. Jussi taas intoutui ostelemaan erilaisia vitamiini- ja kalkkilisiä viikon päästä kotiutuvalle geckolleen. Jussi on todella huono kieltämään miua hankkimasta pienille "jotain kivaa", silloin kun kyseessä on jokin, josta hän arvelee karvakaverien innostuvan. Meillä varmaan oikeasti eläintavaroiden määrä ohittaa jossain kohtaa omien tavaroideni määrän, kun järjestän eläintavaroille paikat omien tavaroideni kustannuksella ;-) Mutta harvastapa tavarasta minulle on oikeasti yhtä paljon iloa kuin otusten leikkien seuraamisesta.  

Leikeistä puheenollen tänään meillä vieraili "pieni" pastelli frettipentu Ruuti. Irene oli tilannut minulle omien ostostensa ohella Marshallin leikkimaton tytöille, ja sovittiin että hän tulee pojan kanssa sitä tuomaan. Ruuti kun on siinä iässä, että muksua on hyvä sosiaalistaa ja itseäkin kiinnosti, mitä likat tuumaisivat vieraasta pennusta omassa kotonaan. Esteri oli meidän laumasta taas se sosiaalisin ja otti kakaran hyvin vastaan. Hetken nuuhkimisen jälkeen kakara kelpasi leikkiseuraksikin, ja sitten painittiin pitkin keittiönlattiaa ja härnättiin kakaraa putkisyöksyillä. Ruuti kun on jo nyt tyttöjä niin paljon isompi, että se putki missä Esteri mahtuu kääntymään ja juoksemaan sujuvasti, on Ruutille jo sen verran ahdas, ettei poika arvannut sinne kokonaan tunkea. Snurre taas oli kotikentällään vieraasta samaa mieltä vieraasta mitä frettimiitissä: liian lähelle ei parane tulla, tai tulee huudot. ...tästä tosin lipsuttiin hieman siinä kohtaa, kun Jussi otti lohitahnatuubin esille. Siinä kohtaa ei enää ehditty huutaa, ja piiloonkin pakitettiin vain puoliksi, kun piilosta ei yltänyt tahnatuubille. Mutta Snurren kohdalla saa selvästi varautua sitten pidempään totuttamiseen, jos meille ensivuonna pentu saadaan. Miikkis ei jaksanut tulla katsomaan vierailijaa ollenkaan, eikä poika ollut Ruutistakaan yhtään niin jännä kuin tytöt, joille putputettiin oikein innolla. Meiltä lähtikin sitten lopulta hyvin väsyneen näköinen pentu.

Tänäviikonloppuna olisi ollut myös haisunäätänäyttely ja eksoottisiin eläimiin keskittyvä tapahtuma Englannissa ja hetken oikeasti leikin ajatuksella että ottaisin äkkilähdön Birghimhamiin. Se jäi kuitenkin tekemättä, mutta jäin vakavissani miettimään, jos matkustaisin ensivuonna Englantiin tapahtuman aikaan. Tämä kun on järjestetty nyt jo useampana vuonna ja eivät lennot Englantiin nyt niiin kalliit ole. Miikkikistä en kylläkään saisi näyttelyyn mukaan, mutta olisihan tuolla mukava pyöriä ihan turistinakin.

 

 

Kuvien kertomaa kuvattomana postauksena

Kiinnitin yhtenä päivänä huomiota siihen, kuinka monenlaista sotkua eläinkuvistani löytyy. Kun koitan kuvata Miikkiksen pilkkomassa paprikaa, lattia lainehtii paprikamehussa - ja sama toistuu vesimelonin, mustikoiden ja muiden mehukkaiden marjojen ja hedelmien kanssa. Välillä taas ruokakuvissa lattialle on pirskottounut verta ja/tai rasvaa. Nyt pojan vaihtaessa karvaa, olen tullut myös varta vasten kuvanneeksi lattialla pyöriviä karvalauttoja, jotka ilmaantuvat mystisesti vain pari tuntia imuroimisen jälkeen. Erilaisissa uudemmissa ja vanhemmissa eläinkuvissa lattioilta, tasoilta ja hyllyiltä löytyy eläinten levittäminä myös multaa, maalia, ulosteita, sohvan täytteitä, tapetin riekaleita, hajotettuja vaatteita sekä rikottuja elintarvikepakkauksia. Näitä kuvia on paljon, koska harrastusvuosiini mahtuu satoja eri yksilöitä - ja olen ollut myös todella laiska siivoaja ja hyvä katsomaan eläinten aiheuttamia sotkuja läpi sormien. Hetken aikaa kuvia selattuani alan miettiä kaikkea sitä aikaa, minkä olen käyttänyt kyseisten sotkujen siivoamiseen (ja niistä vääntämiseen äitini kanssa, silloin kun asuin vielä kotikotona, ja äitini mielestä käytin aivan liian vähän aikaa niiden siivoamiseen). Samaan syssyyn huomasin uhraavani hetken myös sen miettimiselle, kuinka paljon rahaa minulla on palanut kyseisten vaurioiden ja tavaroiden korvaamiseen.

Hetken näitä mietittyäni katsoin kuitenkin kuvia uudelleen. Useimmissa niissä tapauksissa en ollut kaivanut kameraa esille dokumentoidakseni ympärillä vallitsevaa sotkua. Useimmiten kuvien keskiössä oli eläin, jolla oli todella hauskaa sen tehdessä jotain kivaa. Miikkis tyytyväisenä syömässä saamaansa herkkupalaa. Lilja-rotta innoissaan kukkaruukussa kaivamassa. Kanit makoilemassa oljissa tehtyään kivan nukkumakolon auki repimäänsä olkipaaliin. Niitä kuvia katsoessa kaikki siivoukseen käytetty aika ja vaivannäkö tuntui sen arvoiselta: lemmikit olivat saaneet toteuttaa itseään ja löytäneet itselleen kivoja virikkeitä. Joitain kuvissa olleita asioita ei ehkä oltu tarkoitettu otusten virikkeiksi, enkä ollut ainakaan ajatellut niitä käytettävän niinkuin niitä oli päädytty käyttämään. Mutta en kuitenkaan muista, että mistään niistä olisi koitunut lopulta mitään todellista vahinkoa, vaikka sillä hetkellä silloisen lempipaidan tai laturin menetys onkin voinut harmittaa urakalla.

Tajusin oppineeni lemmikeiltä ehkä tietynlaista rentoutta, vaikka asunnon sotkuisuus välillä ärsyttää ja nolottaakin minua. Se kertoo kuitenkin vain eletystä elämästä: tekiessä sattuu ja kaikki on kuitenkin suht hyvin niin kauan kuin kukaan ei telo itseään. Sotkut saa siivottua ja tavaroita saa uusia. Ja vaikka ollessani väsynyt kaikki voi aiheuttaa henkilökohtaisen maailmani romahtamisen, toisessa tilanteessa taas saatan olla se jolla on vahva usko siihen että kaikki on mahdollista. Että sen kerran kun Jussi tiputti litran munamaitoseosta lattialle ja herppikamoilleen, itse on jo rättikädessä ja suunnitelma valmiina lohduttamassa, että kyllä maito nyt kyseisiltä pinnoilta pois lähtee kun lähtee verikin.

Tänään on taas siivouspäivä. Josko sitä sotkun manaamiseen sijaan koittaisi keskittyä siihen, mistä ne ovat tulleet. Keittiöntaso ei olisi mullassa ja lehtisilpussa, ellei Snurresta olisi ollut ihan mielettömän mukava kieputtaa korianteria yhä uudestaan ympäri tasoa kuopsuttaen samalla sen lehtiä. Tiskiallas ei olisi niin täynnä tiskejä, mikäli en olisi halunnut ilahduttaa Jussia hänen lempikakullaan ja tarjota sitä samalla myös peliporukalle (minkä seurauksena sain kuulla kyseisen kakun olleen yksi parhaita leipomuksiani). Kirppiskamat eivät olisi pitkin lattiaa, ellei Snurre olisi päättänyt kipata kassin päällä ollutta koria itsensä ja Esterin päälle, jonka jälkeen ne juoksivat yhdessä putputtaen pitkin lattiaa kori päässään. En ole niin järjestälmällinen ihminen, että voisin saada kaiken tämän ilman että asunto menee välillä kaaokseen. Mutta koska minusta oli mukava seurata kaikkia näitä tapauksia, voin koettaa muistella niitä samalla kun hoidan sotkuja pois. Ja luottaa siihen, että silloin kun näitä kuvia päätyy julkisuuteen, ihmiset keskittyvät kuvassa lemmikkiin jolla hauskaa. 

Siivoushaasteita

Eilen otin härkää sarvista ja järjestin asunnon pala kerrallaan kuntoon. Aloitin ottamalla kuvan järjesteltävästä kohteesta, ja kuvasin sen lopuksi uudestaan. Idea kuvaamiseen lähti siitä, että Jussilla oli samaan aikaan käynnissä sama projekti omassa asunnossaan. Niin kuvat toimivat sitten vertaistukena ja kannustimena, eli postasimme ennen ja jälkeen kuvia toisillemme sitä mukaan kun järjestely eteni. Mihinkään yksittäiseen palaan ei mennyt juurikaan aikaa, mutta taukoineen urakkaan upposi koko päivä. Vapaapäivänä urakkaa kun sai tauottaa mielinmäärin hyvällä lukemisella, pihalla poikkeamalla ja jäätelöllä. Kämpän siistiytymisen ohessa tulikin luettua yksi romaani, jota olin odottanut kirjastosta lähes pari kuukautta. Oli taas ihana loikoilla viltillä takapihalla hyvän kirjan kanssa ja nauttia lämmöstä <3

Kuvia katsoessa tuli väkisinkin se olo, että sohva ja keittiö ovat asunnossani ne kriittisimmät pisteet. Muissa kuvissa ero ennen ja jälkeen kuvilla ei ole yhtään niin dramaattinen, vaikka niiden järjestelyyn meni suunnilleen sama aika. Oli kanssa jännä huomata, ettei asuntoa järjestellessä tullut vastaan yhtään tavaraa, jonka looginen paikka olisi tuntunut olevan kirppiskassissa. Eli tässä on taidettu saavuttaa taas joksikin aikaa tunne siitä, että asunnossa on vain ne tavarat mitä tällähetkellä kaipaa.

  

Bongaa kuvasta fretti ;-)

Asunnon ryhtiliike

Koti on taas tuntunut muutaman päivän varsin levähtäneeltä. Vaikka tavaraa on nykyään paljon vähemmän kuin aiemmin, yksiössä kaikki se pomppaa silmään heti kun se on poissa paikaltaan. Ei tarvita kuin kylpytakki sohvan selkänojalle, vähän puolipitoisia vaatteita sohvannurkkaan, muutamia väärässä paikassa olevia tiskejä, täysi pyykinkuivausteline ja pari keskeneräistä lehteä yhdessä eläinten lelujen kanssa, kun koko kämppä tuntuu olevan levoton ja sotkuinen. Toki ne kaikki siivoaa paikoilleen suht nopeasti, mutta koska näky on viimeaikoina toistunut usein, pitää nyt viikonloppuna ottaa ohjelmaan helteistä nauttimisen ohella pieni rutiinikartoitus. Että mitkä olisivat ne nopeimmat ja kriittisimmät toimet, joilla asunnon saisi pidettyä viihtyisänä. Toistaiseksi kun en ole onnistunut pyrkimyksissäni tiskata joka ilta ennen nukkumaan menoa, tai siirtää vaatteita suoraan pyykkikoriin tai takaisin henkariin. Kaikki iltapainotteiset rutiinit kun tahtovat kaatua siihen, ettei minulla ole kauheasti muita iltarutiineja joihin ne saisi luontevasti sidottua. Ehkä sitä voisi seuraavaksi koittaa siirtää jonkun niistä aamuun, aamuisin työt kun pakottavat jokatapauksessa jonkinlaiseen säännönmukaisuuteen ja säntillisyyteen.

Samalla on ollut pieni harmitus huomata, ettei vähentynyt tavaramäärä ole mystisesti taikonut minusta kaikkivoipaa kodinhengetärtä, jolla olisi kaikki paikat ojennuksessa ja koti aina tip top. Välillä kun tahtoo unohtaa sen, että aiemmin kotini oli aina kuin pommin jäljiltä, ellen ollut käyttänyt juuri tuntikausia vierassiivoukseen. Nyt kun koti on yleensä suhteellisen hyvässä kunnossa ja helpompi siivota, olen osin huomaamattani nostanut rimaa asuntoni kunnon suhteen. Nyt kun asunto on helpommin huollettavissa, sotkut ottavat pahemmin silmään, kuin silloin kun tiesi jo lähtökohtaisesti taistelun valmiiksi hävityksi. En ole vielä täysin päättänyt, kuinka iloinen olen sotkuherkkyyteni lisääntymisestä, vaikka olen taatusti iloinen sotkun vähenemisestä. Tavallaan sitä kuitenkin välillä kaipaa sitä, että pystyisi ummistamaan silmät kaikelta epäjärjestykseltä niin kauan kuin eläinten asumukset ovat kondiksessa.

Tänään jo aloittelin projektia hieman nurinkurisesti hakemalla Ikeasta lisää tavaraa: lisää pyykkivaraa pikkumattoihin sekä lasipurkkeja ja metallirasioita jotta saan muutamat itseäni ärsyttävät pussukat pois kaapeista pyörimästä. Josko ne auttaisivat pyykkihuoltoon (en mielelläni pese vajaita koneellisia, enkä eläinpyykkiä oman pyykin seassa nyt kun osa vaihtaa karvaa) ja kaappien ojennuksessa pitämiseen. Niiden myötä aion kyllä koettaa saada raivattua vastaavasti muutaman tavaran lisää kirppiskassin puolelle. Fiksuimmatkaan säilytysratkaisut kun eivät auta, mikäli tila loppuu kesken. Olkootkin että nuo lasipurkit myös suojaavat tuotteita avattua muovipussia paremmin, kun asuntoni ilmankosteus on suhteellisen korkea. Lasipurkkeja koitin metsästää pitkään kirppareilta, mutta kaikki löytämäni kivat olivat selvästi merkkijuttuja, kun hinnatkin olivat monta kertaa korkeampia kuin uusissa lasipurkeissa.

Kai se pitäisi vain hyväksyä, ettei koti ja elämä ole jotain minkä voisi saada valmiiksi. Jotkin asiat pitää tehdä aina uudelleen ja uudelleen, väitti KonMari mitä tahansa. Ja tavaran vähentäminen ja järkeistäminen vain nopeuttaa kotitöitä, eikä poista niitä. Vaikka ehkä ne mukit vielä joku päivä oppivat tiskaamaan itsensä, jos niitä on vielä pari vähemmän.  

Takaisin työn touhussa

Kesäkuu meni ja sen myötä kesälomakin loppui. Maanantaina oli paluu arkeen ja takaisin työpöydän ääreen. Tämä viikko onkin mennyt töissä uutta tietokonejärjestelmää opetellen, se kun vaihtui juuri silloin kun itse jäin lomalle. Nyt siihen on onneksi alkanut tulla jo jotain tolkkua.

Kesäloman viimeistä viikkoa juhlistin heppaleirillä Luomajärven hevoskievarissa Ikaalisissa. Paikka oli todella idyllinen, ravintolassa oli loistavaa ruokaa ja mallassaunan edessä olevalta paljulta aukesi laidunmaisema. Hevosen selässä ensimmäisenä päivänä kyllä vähän jännitti: edellisestä heppaleiristä kun on kaksikymmentä vuotta, enkä ollut koskaan aikaisemmin ollut suomenhevosen kokoisen hevosen selässä. Mutta kyllä se jännitys siitä sitten laukesi, vaikka lähdimmekin jo heti ensimmäisenä päivänä maastoon. Leiriseura oli myös oikein passeli: meitä oli leirillä vain kolme, joten molempien kanssa ehti hyvin jutella ja puhuttavaa riitti. Miikkis ja tytöt olivat miun leirini ajan Jussin vahdittavina kotona.

Leiriltä paluun jälkeen ehti vielä kotiutua muutaman päivän ja käydä katsastamassa keskiaikaiset markkinat. Tälläkertaa sielä tuli jopa shoppailtua, kun sorruin hankkimaan tytöille tuliaisiksi kaninnahan pesävällyiksi. Itselle taas piti ostaa hattu, kun aurinko yllätti iloisesti paistamalla kauniisti, mutta suoraan päähän. Itse kun rakastan aurinkoa, mutta palan hyvin herkästi ja tulen nopeasti huonovointiseksi, mikäli uskaltauduin nauttimaan siitä liian huonosti suojattuna. Kesähattu onkin ollut jo pitkään hankintalistalla, kun en ole muka löytänyt mitään kyllin kivaa. Tuolla oli sitten kerrankin motivaatio kohdallaan etsiä ;-)

Loppuloman ja tämän viikon aikana kirppispinotkin ovat taas kasvaneet. Tälläkertaa kävin kyllä hakemassa niihin pyöränperäkärryllä täydennystä myös kaverin pinoista, kun kaveri halusi tavaroistaan eroon ja minä taas rakastan kirppistelyä. Niin nyt on sitten taas hyvä satsi kasassa parin viikon päästä alkavalle myyntijaksolle, kun vain saisi vielä hintalaput haettua ja pääsisi hinnoittelemaan. Kummasti kirppareilta ostaminen on kuitenkin jäänyt kohdallani viimeisen parin vuoden aikana aika minimiin opiskeluaikoihin verrattuna. Usein pelkkä tavaroiden katselu ja hypistely riittää kirpputorifiilikseen pääsemiseen ;-)

Miun leiriheppa Osku

Viikonloppu kuvin

Meillä on ollut nyt vilinää ja vilskettä kun siskon ja veljen perheet saapuivat torstaina Turkuun. Siskon perhe lähti tänään, veli tyttärineen on vielä huomiseen. Blogitekstin laatimiseen ei ole jäänyt aikaa, joten tässä kuulumisia kuvina. Kuvatekstit tulossa jälkitoimituksena.

Frettiportin rakentaminen käynnissä.

Rakennustarkistaja esittää näkemyksiään portista

Valmis mukavan huomaamaton portti

Jälkkärikakulla grillailun jälkeen. Iloista sakkia ;-)

Kuralan lampaita

 

Siskontyttökin pääsi ruokkimaan lampaita

Karitsatkin uskaltautuivat jo silitettäviksi

Tulevan uuden kanalan viereen oli eksynyt myös pieni ketunpentu odottelemaan.

Jussi pääsi vaunuvahdiksi Muumimaailmassa. Vitsailtiin pitäisikö meidäkinkin pienille hankkia oma kärry.

Osan porukasta lähdettyä Miikkiskin alkoi taas vähän rentoutua.

Silti Miikkis ei ollut ihan vakuuttunut, kun lähimpänä namikaappia istunut veljeni keskittyi enempi tähän mitä skunkin lahjomiseen ;-)

Laidunkausi avattu

Ne ovat täällä taas: Kuralan lampaat. Laidunkausi on avattu ja laiduntavia lampaita löytyy taas muutaman minuutin päästä kotoa. Joukossa on ihan pieniä karitsoitakin. Karitsat eivät vielä antaneet itseään silittää, mutta yksi emolampaista tuntui nauttivan huomiosta ja nuoli sitten vielä kädetkin.

Täytyy joku päivä mennä katsomaan lambeja ihan päivänvalossakin, jos sitten saisi parempia kuviakin. Tämä tuntuu sopivan kaupunkilaiselta elolta omaan makuun, vaikkei tästä aja pyörällä kauaa keskustaankaan.

Päivän piristäjä

Tällainen tuli tänään työmatkalla vastaan. Lapussa oli vielä pensaan tärkeimmät hoito-ohjeet. Bongaus toi väkisin hymyn huulille, vaikkei miulla ollutkaan tarvetta pensaalle. Se sai siis jäädä odottamaan toista ilahdutettavaa. Aivan ihanaa kun ihmiset haluavat ilahduttaa tuntemattomiakin, ja jakaa omastaan jopa satunnaisille ohikulkijoille.

Kiitos sinulle tuntematon! :-)

Miikkis nyt myös facebookissa

Itse tein nyt kuukausien tauon jälkeen paluun facebookiin. Tauon aikana huomasin facebookissa olevan paljon sisältöä mitä en kaipaa, mutta samalla joitain juttuja joiden käyttämistä jatkoin vielä facebookistakin poistuttuakin Jussin tilin kautta. Tälläkertaa omasta tilistä tuli kuitenkin suljetumpi ja rajatumpi niin kaverilistaltaan kuin sen suhteen keille kaikille kirjoitukseni näkyvät. Ajattelin tämän ehkäisevän niiden syiden uusiutumista, mikä alunperin johti koko palveluun väsähtämiseen.

Vastapainoksi tälle loin kuitenkin Mihailille oman julkisen sivunsa. Näin pojan kuvat ja kuulumiset ovat nähtävissä kaverilistan ulkopuolisillekin, ja muillakin on mahdollisuus pojasta kysellä.

Tervetuloa tutustumaan! :)

Täällä tänään

Huomasin että siitä on aikaa kun olen koonnut koko talouden elolliset samaan postaukseen - itseasiassa niin kauan, ettei kaikkia altaan asukkeja ole blogiin edes listattu. Niinpä uusille lukijoille tiedoksi ja muille kertaukseksi kerrottakoon mitä otuksia täältä kaiken kaikkiaan löytyykään - ja nyt kun vauhtiin päästään, niin ehkä myös poikaystävän otukset voi listata samaan syssyyn, vaikkeivat ne saman katon alla asukaan.

Oman talouteni ehdoton päähenkilö on oikeutetusti haisunäätäpoika Mihail, joka jakaa yhdessä kanssani talouden kaikki neliöt. Tästä pian kaksivuotiaasta pojasta löytyy tarkemmin tietoa Mihailin omalta sivulta blogin yläreunasta.

Uusin tulokas ja talouden toinen karvakaveri on hiiripoika Savu, joka on syntynyt 24.2.2015 ja ehtinyt siten majailla meillä vasta pari viikkoa. Tähän uteliaaseen poikaan onkin vasta tutustuminen käynnissä, ja ruokaa laittaessa sitä unohtuukin usein höpöttelemään pojalle, että se miuun paremmin tottuisi.

Huoneen nurkassa on ollut vajaan vuoden verran myös 77-litrainen kulma-akvaario, johon muutti alkajaisiksi 12 intiaanisulkaa, 1 taistelukala ja 6 piikkisilmää. Alun jälkeen asujaimisto on kasvanut kolmella nuolimonnilla (jotka ehtivät kerran jo kuteakin) sekä kolmella leväsukaravulla, jotka ovat oikeastaan Jussin. Ensiksi hankitusta taistelukalastakin ehti aika jo jättää, mutta sen seuraajaksi vaihtui toinen taistoukko.

Jussin eläintarha on ehtinyt tässä vuoden aikana kasvaa siitä yhdestä käärmeestä jonka hankintaa hän suunnitteli kolmeen viljakäärmeeseen (jotka olen nimennyt Haniksi, Miniksi ja Putiksi), kahteen sininuolimyrkkysammakkoon (jotka eivät tunnista nimiä Ukko ja Akka yhtä hyvin kuin muut niiden nimet tietävät) ja viiteen hämähäkkiin, joista kolme viimeisintä kotiutui tänään. Hämähäkin ovat saaneet risteikseen nimet LottaPäivi (Brachypelma Smithi), Höppänä (Lasiodora Parahybana), Sinikka (Chromatopelma Cyaneopubescens), Punahilkka (Brachypelma Boehmei) ja Lukki (Cyclosternum Fasciatum) pitkälti miun myötävaikutuksellani. Hämähäkkien lajit löytyvät sulkeista, joskin miun on myönnettävä hämähäkkien olevan miulle niin vieras lajiryhmä ettei miulla ole toivoakaan lajien muistamisesta lunttaamatta niitä Jussilta. Nykyisellään näyttää tosin uhkaavasti siltä, että en voi täysin välttää tuttavuutta niiden kanssa jatkossa - hämähäkit kun voivat elää parhaimmillaan jopa yli 30 vuotta.

Itse olen nelivuotiaasta asti lemmikkiharrastusta katsellut 27-vuotias naisihminen, joka on tähän ikään mennessä ehtinyt niin mennä naimisiin ja erota, valmistua filosofian maisteriksi pääaineenaan kulttuurihistoria, hankkia toistaiseksi voimassaolevan työsuhteen varastotyöntekijänä kuin matkustaa junalla Venäjän ja mongolian halki Kiinaan - ja oppia siinä matkan varrella ettei elämä ole niin vakavaa eikä sitä ole edes tarpeen saada valmiiksi. Tavaran vähennysprojektit itsellä ovat pyörineet nyt nelisen vuotta otettuani jo opiskeluaikoina kunnon varaslähdön asunnon täyttämiseen tavaroilla - ja tämä on nyt jo toinen blogi jossa väitän projektin olevan hyvällä mallilla ;)

Tervetuloa blogin pariin kaikille vanhoille ja uusille lukijoille!

Kesää kohti

Lauantaina bongasin ensimmäisen voikukan. Tänään tien sivu oli sinisenään sinivuokkoja. Kai se on uskottava; kesä on tulossa halki sateen ja tuulen.

Pääsiäisyllätyksiä

Pyhien lähestyessä minä aloin  elätellä toiveita siitä, että saisin minimalismi- ja raivausblogeissa paljon keskustelua herättäneen Marie Kondon kirjan KonMari: siivouksen elämänmullistava taika pyhiksi haltuuni. Kuullessani kirjasta ensikerran siinä oli kirjastossa jo pitkä jono ja pääsiäisen lähestyessä jonotukseni oli kestänyt jo useamman viikon. Jono oli kyllä edennyt tasaisesti, mutta silti vielä tiistaina olin vasta varaussijalla viisi ja tilanne näytti toivottomalta. Ilmeisesti ihmiset kuitenkin intoutuivat palauttelemaan lainakirjoja ennen pyhiä, sillä jo seuraavana päivänä sain viestin että kirja olisi noudettavissa. Innostuin asiasta niin että tekstasin siitä heti Jussillekin. Jussin oli hyvin vaikea käsittää, miten joku voi olla niin innostunut jostain kirjasta - etenkin sellaisesta jossa jo kirjan nimessä mainitaan sana siivous. Minä kuitenkin olin ja hetken jo mietin että olisin polkenut kirjastoon heti töiden jälkeen, mutta päädyin lopulta odottamaan seuraavaan päivään. Töistä päästyä kun satoi vettä ja seuraavana päivänä minulla oli joka tapauksessa asiaa kirjastoon kun olimme menossa digitoimaan muistolaatikon VHS-kasetit dvd:lle.

Torstaina poljinkin suoraan töistä kirjastolle, palautin repullisen kirjoja ja äänikirjoja ja kävin sitten hakemassa hyllyistä pari äänikirjaa lisää, samoin kuin varaukseni: KonMarin ja Anna-Leena Härköläisen kokoelmateoksen Ihana nähä! Etenkin KonMari tuntui polttelevan laukussani ja olisin halunnut alkaa lukea sitä heti. Digitointihuoneeseen päästyä ja saatuamme laitteet käyntiin lyhyen opastuksen jälkeen huomasimme kuitenkin, että video paitsi näkyy myös kuuluu kokonaan digitointia tehtäessä. Niinpä aika digitointihuoneessa menikin paitsi yhtä piirroselokuvaa katsellen, selostaen Jussille leirikouluvideoni tapahtumia. Kun sitten pääsimme Jussin asunnolle käytyämme vielä syömässä ja hoitamassa muutamia kauppa-asioita, uppouduin hetkeksi sohvan nurkkaan pitämään omaa lukutuokiota. Jussi kiusoitteli sohvan toisesta päästä, että hän ei tiedä onko alkuunkaan hyvä idea antaa miun lukea raivauskirjaa omalla asunnollaan, koska miulla on paha tapa alkaa kokeilla niiden vinkkejä nopeasti myös käytännössä.

En saanut kirjaa loppuun ihan yhdeltä istumalta, vaan seuraavalle aamulle jäi vielä viitisenkymmentä sivua jotka luin kotona sängyssä ennenkuin maltoin edes nousta. Viihdyttävissä kirjoissa on se ehdottoman huono puoli, että ensin niitä saa odottaa viikkokaupalla ja sen jälkeen ne on usein luettu reilusti alle vuorokaudessa. Raivauskirjan kohdalla lukemista onneksi seuraa vielä vinkkien käytännöntestaus, toisin kuin hyvien romaanin kohdalla. Pitkäperjantai menikin nopeasti käydessäni vaatekaappini ja kirjahyllyni vielä kerran läpi - ja löydettyäni niistä jopa omaksi yllätykseni vielä hiukan kirppiskassin täytettä. Eilen oli vuorossa paperien läpikäynti, millä ei ole valitettavasti samaa vaikutusta. Vaikka kodin kansiosta löytyikin turhiksi käyneitä papereita, vanhoilla luottokorttilaskuilla ja liittymähinnastoilla on tuskin kovin kummoista jälleenmyyntiarvoa. Loppupyhille jäi vielä läpikäytäviksi komono eli sekalaiset sekä muistot. Näistä ainakin ensimmäiseen ajattelin perehtyä tämän ja huomisen aikana.

Pääsiäisen ainoa yllätys ei kuitenkaan ollut sopiva hyppäys varausjonossa. Muut yllätykset liittyivät jopa enemmän pääsiäiseen. Ensimmäinen kävi torstaina töissä, kun kaksi työkavereista oli kumpikin päättänyt tuoda pääsiäisen kunniaksi yllätysmunat koko palautustiimille. Olin jo varautunut että tänä pääsiäisenä ainoat herkut tulisivat itse ostamalla, kun olin jäämässä pääsiäiseksi Turkuun, mutta siinä sitten istuttiin porukalla pöydän ympärillä availemassa folioita, kooten yllätyksiä ja syöden suklaata. Munista paljastuneet figuurit ja koottavat lelut koottiin sitten lopuksi hienoksi näyttelyksi taukohuoneen hyllyn reunalle - kunhan niitä oli ensin vähän testailtu. Oli jotenkin oudon piristävää pitää pieni leikkihetki kesken työpäivän ja siinä hetkessä pääsiäismunien suklaakin maistui paljon paremmalta mitä sitä oli muistanutkaan. 

Pääsiäisen herkut eivät jääneet kuitenkaan edes siihen, sillä eilen tullessaan Jussi komensi miut ensitöikseen pienelle happihyppelylle. En ollut ollut koko päivänä ulkona, joten noudatin kehoitusta sen suurempia kyselemättä. Palatessani takaisin sisälle Jussi ilmoitti kätkeneensä asuntooni pieniä suklaamunia, jotka sain sitten etsiä. Olen aina rakastanut pääsiässuklaiden etsintää ja kotona äiti onkin jatkanut niiden jemmaamista joka vuosi siitä huolimatta että sisarussarjasta nuorimmainenkin on jo 24-vuotias. Nyt sitä sitten viipottikin pitkin asuntoa Miikkiksen kanssa. Miikkiksellä ei ollut selvästi mitään kuvaa siitä, mitä siinä etsittiin, mutta koska osa etsinnöistä sijoittui keittiöön, pyöri se avuliaasti jaloissa ja nousi välillä kuono pitkällä kahdelle jalalle tähystelemään. Poika huomioon ottaen kaikki suklaajemmat olivat kuitenkin selvästi korkeammalla kuin mihin poika yltää. Löydettyäni kaikki munat palkitsin kuitenkin uskollisen avustajani jemmaamalla vuorostani sille kissannappuloita pitkin asuntoa, mistä poika innostuikin todenteolla. On miulla aika ihanat rakkaat <3

Ja ehkä pientä yllätystä oli myös siinä, kun juuri ennen pääsiäistä varasin itselleni paikan hevosleiriltä kesälomani loppupuolelle. Kyseessä on kaikkiaan toinen kerta kun olen lähdössä sellaiselle, ja edellisestä on aikaa kutakuinkin 18-vuotta.Realistina sitä valitsikin sitten leirin, joka on suunnattu aikuisille aloittelijoille ja ensikertalaisille ;) Sisäinen heppatyttöni on kuitenkin jo selvästi nousemassa odotellessa pintaan, kun eilen kirjahyllyssä sattui luettavaksi Kastanjan ratsumajatalo -sarjan kolmas osa. Senkin edellisestä lukukerrasta saattaa olla hyvinkin suunnilleen samanmittainen aika kuin edellisestä heppaleiristä.   

Hauskaa ja yllätysrikasta pääsiäistä myös kaikille muille!