testattava kuivike

Faunattaresta otettiin viime vuoden lopulla yhteyttä, ja kysyttiin löytyisikö meiltä matelijapuolelta
sopivia testaajia Hugro-hamppukuivikkeelle. Jussi oli sitä mieltä että kuivike voisi sopia viljakäärmeille, ja kuivikepussi saapuikin postiin juuri ennen Afrikkaan lähtöäni. Lomamatkan, joulun ja uudenvuoden takia tuotteen testiin otolla hieman kesti, mutta vuoden ensimmäinen päivä oli hyvä päivä ottaa viljisterrat putsauksen alle. Koska blogikin on minun, Jussi ovelasti päätteli, että minä haluan varmaan hoitaa koko tämän terraprokkiksen, niin että minun on siitä myös helpompi kirjoittaa. Eipä sillä, etteikö sitä tulisi tehtyä välillä muutenkin, kun koetan pitää jyrsijä- ja terraeläinkuumeitani aisoissa - tällä hetkellä mie kun en oikeasti tarvitse yhtään omaa häkki- tai terra-asukkia, kun Jussin luona niitä on se nelisenkymmentä, joiden hoitoon saan osallistua varmasti ihan niin paljon kuin haluan.

Niinpä terrat lähtivät ensin tyhjennykseen. Alkuun ajattelin ottaa hampun testiin vain pojilla, eli Putilla ja Minillä, mutta koska kaksi terraa siivoaa melkein samalla vaivalla kuin yhdenkin, myös naapuriterrassa asuva Hani liittyi testitiimiin. Aiemmin terroissa on ollut käytössä Repti-Bark kaarnahake, johon Jussi oli päätynyt sen ulkonäön takia. Käytön myötä kuivike oli kuitenkin painunut kasaan, eikä siinä pystynyt enää kaivelemaan samalla tavalla kuin alkuun. Isoimmat toiveet Hugron kanssa liittyivätkin kaivelumahdollisuuksien lisääntymiseen. Samalla kun otettiin uusi kuivike käyttöön tuli myös pestyä kaikki terraariosisusteet. Terrojen edellisestä täysputsauksessa kun oli taas aikaa, kun käärmeillä elinympäristö ei sotkustu samaan tahtiin kuin nopeamman aineenvaihdunnan omaavilla eläimillä.

Lähtötilanne terraarioissa (poikien terrassa Putti poseeraa etulasilla)

 30-litran pussi riitti hyvin kahteen 60*45*45cm junnulaariin, joihin se tuli tyhjennettyä kokonaisuudessaan. Pojat saivat kuiviketta ehkä hieman enemmän kuin Hani, sillä Putti on ollut tähän mennessä innokkain kaivelija. Itse tykästyin hamppuun heti enemmän kuin Repti-Barkkiin jo sillä, että se ei olla yhtä tikkuista eikä sen käsittely kirvellyt samalla tavalla käsiä (en ole ikinä oppinut siivoamaan terroja hanskojen kanssa). Jussi suhtautui vähän epäilevästi sen väriin, sillä hänestä käärmeet näyttävät paremmilta tummalla pohjalla (terrat ovat tässä mielessä Jussille sama kuin akvaario miulle: estetiikalla on sisustuksessa vähintään yhtä iso rooli mitä käytännöllisyydellä). Mutta koska käärmeet ovat myös lemmikkejä, on Jussillakin intresseissä löytyy kuivike joka paitsi näyttäisi hyvältä, olisi myös mahdollisimman mieleinen käärmeksille.

Terrat kuivikkeen vaihdon jälkeen

 Nyt kuivike on ollut käytössä vajaan viikon. Se on Jussin silmään yhä turhan vaaleaa, mutta saa

Mini kaivautuneena

paljon anteeksi sillä, että kaikki kolme käärmettä pitävät uudesta pohjastaan selvästi enemmän kuin aiemmasta. Jopa Hani joka ei ole aiemmin niin välittänyt kaivautumisesta löytyy monesti kokonaan kuivikkeen sisästä. Ulosteiden erottaminen vaalealta pohjalta on myös hieman haastavampaa mitä tummalta, mutta ei mahdotonta. Eli paikalliset pikkuputsaukset isompien siivousten välillä onnistuvat myös tämän kuivikkeen kanssa. Väriä lukuunottamatta kuivikkeesta ei ole löytynyt huonoja puolia aiempaan nähden (se on myös selvästi edullisempaa ihan ostettunakin). Mutta koska ulkonäkö on Jussille terroissa iso asia, seuraavaksi kokeiluun koitetaan todennäköisesti etsiä jotain, jossa olisi hampun hyvät ominaisuudet yhdistettynä tummempaan värisävyyn - sitten joskus, kun suursiivoukseen on seuraavan kerran aihetta.

Viljisterrojen siivouksen jälkimainingeissa innostuin laittamaan myös halloweenrapu Sebastianin terraarion uusiksi. Sen kohdalla kun oli ollut puhetta, että Tepan vanha terraario voisi toimia sille paremmin, sillä sinne sille saisi enemmän turvetta kaiveltavaksi. Tämäkin oli kuitenkin siirtynyt, kun Jussi oli joulun jälkeen sairastunut. Sebastianin uuden terran laitosta olisin varmaan jatkanut sen vanhan terran tyhjentämiseen ja yhden pikku Exon muokkaamiseen Rekulle, ellei olisi tullut minun vuoroni kaatua kuumeessa sängyn pohjalle siinä missä Jussi alkoi toipua. Niinpä nyt Jussi otti taas vetovastuun omista eläinprojekteistaan, kuten Petralta haetun terraarion kunnostamisesta Saborin uudeksi asumukseksi, niin että isompi ja aktiivisempi Pamela saa Saborin nykyisen terraarion.

Sebastianin uusi asumus

Matelijapunkkievakko

Saagan mukana tulleet matelijapunkit ovat aiheuttaneet Jussille päänvaivaa nyt useamman kuukauden. Matelijapunkkeja on koitettu hävittää petopunkkien avulla, mutta toistaiseksi tulokset ovat olleet vain väliaikaisia. Matelijapunkkien vietyä taas yhden erävoiton, päätimme Jussin kanssa siirtää Saagan ja Saborin minun asunnolleni. Näin Jussin ei tarvitse stressata niin paljoa punkkien leviämisestä, sillä muuton myötä jaettiin myös hoitovastuut uusiksi: niin kauan kuin Saaga ja Sabor asuvat luonani, Jussi ei edes koske niihin ja niiden terraarioihin, vaan minä hoidan ne täysin. Sama pätee myös toiseen suuntaan: tästä hetkestä siihen kun punkit on saatu hävitettyä, minä en koske mihinkään muihin Jussin matelijoihin.

Minun luonani käärmeillä on käytössä Ikean Samla-laatikoista modatut asumukset. Punkkisodan takia ne ovat tällähetkellä hyvin minimalistiset: pohjalla on helposti vaihdettavat paperit, pari piiloa ja vesikippo. Sitten kun seuraava petopunkkierä saapuu alkuviikosta, käärmeksille vaihtuu paperin tilalle turvepohja. Tälläkertaa Jussi on se, jota ahdistaa enemmän boksien ankea sisustus, ja hän kovin mielellään haluaisi käärmeksille enemmän piiloja ja kiipeilymahdollisuuksia. Minusta ne saavat kuitenkin odottaa siihen, että punkit on saatu hävitettyä. Sen jälkeen käärmeksillä on taas vuosia aikaa viettää kunnolla sisustetuissa terraarioissa.

Käärmenurkkaus

  

Kuvapostaus viikonloppuvieraista

Ehdin jo anonyymille harmitella, kun meidän viikonloppuvieraat jäivät kokonaan kuvaamatta. Illalla Mosse oli kuitenkin laittanut käärmeistä kuvia facebookiin niiden saavuttua hänen luokseen, ja sain luvan laittaa Mossen ottamat kuvat myös tänne. Ovat nämä kyllä kieltämättä paljon kauniimmat ilman ämpäreitä <3

Minut hurmannut normaali

Nahanluontia valmisteleva kaveri

Viikonloppukuulumia vol miljoona

Viikonloppu on itselle selvästi yleensä otollisinta aikaa postausten kirjoittamiseen, kun kuulumispostauksista varmaan suurimmalla osalla on sama otsikko ;-)

Maaliskuuta on nyt takana kolmisen viikkoa ja maaliskuun kuluseuranta on pysynyt tyhjänä. Tämä ei ole kuitenkaan seurausta siitä, että olisin unohtanut sen; tässä kuussa eläinostokset vain ovat olleet minimissä. Ainoa eläimiin liittyvä ostos on ollut pussillinen kokonaisia ruokaeläimiä Mosselta ja niihinkin sovittiin maksupäivä vasta loppukuuhun kun minulle tulee tili. Eli ne päätyvät kuluseurantaan vasta sitten, vaikka otukset pääsivätkin jo eilen maistelemaan kaninpoikasia. Ensimmäistä kertaa meillä nähtiin se ihme, että Snurre kävi nappaamassa ruuat Miikkiksen kuonon edestä ja kiikuttamassa omaan jemmaansa.

Muuten nääpät ovat onnistuneet hieman kiristämään hermojani, sillä kevään myötä niillä tuntuu olevan aiempaa enemmän virtaa. Se ei haittaisi muuten mitään, mutta kun se pitää käyttää siihen, että minua tullaan kiskomaan ylös sängystä. Miikkis haluaa kaikkuun, mutta ei sitten maltakaan jäädä siihen vaan lähtee vaeltelemaan pitkin sänkyä astuen välillä kaulan tai naaman päälle. Snurre on valinnut minun puoleni sänkyään yhdeksi aarrejemmakseen ja se käy yöllä välillä moneen otteeseen tarkistamassa, joko se pääsisi jemmaamaan aarteensa paikalleen. Optimistina Snurre ei myöskään suoraan luovuta vain siksi, että minä satun nukkumaan jemmapaikan päällä, vaan se alkaa kaivaa kylkeäni tai päätäni, jotta pääsisi jemmalleen. Kaivamallahan tunnetusti saa lisätilaa ahtaisiin paikkoihin. Tänäänkin aamulla kun viimein nousin, se kipitti heti tyytyväisenä tyynyni alle hakemaan sieltä minulta huomaamatta jääneen jemmatun nappulan. Niinä hetkinä sitä miettii, että eläimiltä suljettu makuuhuone ei välttämättä olisi maailman huonoin idea.

Kevät on alkanut näkyä myös karvanvaihtoina ja meillä sitä on ensimmäisenä aloittamassa Esteri. Ja koska Esteri rakastaa nukkua vaatteissa, näkyvät irtokarvat heti osana pukeutumista, vaikka asuntoon on kummasti ilmestynyt myös tarraharja. Tänä vuonna karvanvaihdossa on kuitenkin yksi asia mitä odotan: olen nukkekotiryhmissä nähnyt paljon huovutettuja eläimiä, ja ajattelin kokeilla huovuttaa nääppien karvoista itselleni tulossa olevaan nukkekotiin muutamia frettejä ja haisunäädän. Vaikka haisunäädän osalta tämä onkin vähän poikkeamista nukkekodin teemasta, joka on lapsuuteni unelmakoti. Freteistä kun olen unelmoinut yhdeksänvuotiaasta asti, mutta haisunäädästä en silloin osannut edes haaveilla.

Tänä viikonloppuna Jussin kämpillä on käymässä myös pari vierailevaa tähteä, kun Mosse tarvitsi kyyditystä muutamalle viljakäärmeelle. Jussi kävi hakemassa ne eilen ja tänään niiden pitäisi jatkaa tulevaan sijaiskotiinsa. Toinen käärmeistä on varsin utelias ja virkeänoloinen vaalea normaali, johon minä ehkä heti pikkaisen tykästyin. Toinen taas on pirun äkäisen oloinen ja nahanluonnista harmaana oleva normaali, johon en arvannut edes koskea. Sillä oli myös selässään joitain haavoja, jotka eivät onneksi näyttäneet niin pahoilta, etteivätkö ne voisi hyvin parantua jo seuraavassa nahanluonnissa. Jussi kyllä vähän huokaisi helpotuksesta, kun selvisi että molemmille on jo alustavasti uusi koti tiedossa, sitten kun ne ovat kunnossa ja niiden on todettu toimivan normaalisti. Jussin mielestä neljä viljakäärmettä kun olisi tarpeeksi, vaikka hänkään ei voinut kieltää sitä, että tuo vaaleampi tapaus oli normaaliksi varsin kaunis.

Viikonloppuvieraiden matkaboksit

Esittelyssä Jussin eläintarha, osa 3/4: käärmeet

Käärmeet ovat se mistä homma Jussilla lähti. Tai oikeastaan yksi käärme, pieni viljamato Hani. Jussi oli jo vuosia miettinyt, että jokin terraarioeläin voisi olla mukava. Hän oli kuitenkin todennut terraarioeläimet paitsi kalliiksi ja vaivalloisiksi, myös vuokrasopimuksessa kielletyksi, kun siinä kiellettiin kaikki lemmikit. En olisi ihan heti arvannut, minkä Pandoran lippaan avaan, kun kerroin käytetyistä terraarioista, kasvattajien edullisemmista hinnoista, hoidon automatisoinnista ja siitä, kuinka terraarioeläimet eivät ole ongelma läheskään kaikille vuokranantajille, jotka eivät halua asuntoihin vapaana pidettäviä karvaeläimiä... Loppu onkin sitten historiaa ;-) Ja nyt niitä käärmeitäkin on seitsemän: neljä viljakäärmettä, vietnamilainen nokkakäärme, kuningaspyton ja valkohuulikyy.

Hani on Jussin ensimmäinen käärme. Jussi koitti nimetä sen Hannibaliksi, mutta mielestäni nimi ei sopinut alkuunkaan pienelle vaaleanpunaiselle karkkimadolle, vaikka madon alkuun pitikin olla poika (mitä se ei ole). Hani kun on väriltään snow ja oli tullessaan noin lyijykynän mittainen ja vaaleanpunainen. Nyt sen väritys on muuttunut jo kellertävämmäksi. Hani asuu tällähetkellä yksin junnukämpässään, jona toimii 60*45*45cm Exoterraario. Siinä sen on määrä asua sen aikaa, että se saa kylliksi kokoa että sen uskaltaa yhdistää Saagan kanssa samaan terraarioon. Hani oli poikasena erittäin arka ja piilotteleva, ja se liikkuikin usein vasta valojen sammuttua, kun missään ei näkynyt enää mitään liikettä. Saatuaan lisää ikää ja kokoa Hani on onneksi koko ajan rohkaistunut ja nykyään se on usein terraariossaan jopa näkösällä.

Hanin terraario

Hani on snow värinen naaras

Hani viettää aikaa useimmiten katonrajassa roikkuvassa kookospähkinässä

Saaga on viljakäärmeistä Jussille viimeisimpänä tullut. Saaga tuli minulle alunperin 2008 8-grammaisena pikkupoikasena ja eli ensimmäiset vuotensa minun luonani. Muuttuneen elämäntilanteeni myötä päädyin kuitenkin luopumaan kaikista terraarioeläimistäni ja keskittymään jyrsijöihin, ja niin Saaga matkasi uuteen kotiin. Jussin hankkiessa Hania olin toki moneen kertaan kertonut myös omista käärmeistäni, ja niin Jussi tunnisti Saagan herppi.netin myynti-ilmoituksesta tytön tullessa myyntiin yhdessä ensimmäisen käärmeeni Ebonyn kanssa. Jussi mietti silloin jo tyttöjen hankkimista, mutta siihen mennessä kun hän oli tehnyt päätöksensä, tytöt oli jo myyty. Saaga tuli kuitenkin jonkin ajan kuluttua uudelleen myyntiin, ja silloin Jussi paitsi päätti ostaa tytön, hän myös selvitti mihin Ebony on päätynyt ja ilmoitti tarjoavansa sillekin tarvittaessa uuden kodin, jos se sitä vielä joskus joutuu vaihtamaan. Samalla syntyi päätös, että tämän neidin osalta kiertolaiselämä oli nyt tässä. Saaga sai kodikseen 125*50*60cm terraarion, jossa se saa elää yksinvaltiaana siihen asti että Hani saa sitä koossa kiinni. Saaga on aina ollut kokonaisuudessaan hyvin helppo käärme: utelias, helposti käsiteltävä, hyvin syövä ja ongelmaton ja sellainen neiti on onneksemme yhä. Väritykseltään Saaga on pewter.

Saaga naamioituneena kukkaruukkuun.

Saaga nauttii kylpemisestä.

Mini on toinen Jussin viljakäärmeistä. Se oli tullessaan hyvin pieni, ja sen kanssa kaikki ei lähtenyt ihan sujuvasti käyntiin sen alettua oksentaa ruokansa muuttostressin seurauksena. Ensimmäiset kuukaudet elettiinkin sitten jännityksessä, onko siitä eläjäksi. Mini on kuitenkin onneksi taistelija, ja onnistui lopulta kääntämään kasvukäyränsä takaisin nousuun. Mini on väriltään bloodred ja sellaisena ehkä värinsä puolesta kaunein Jussin käärmeistä. Kauniista ulkomuodostaan huolimatta Mini on kuitenkin jäänyt itselleni etäisemmäksi, vaikka poika on varsin aktiivinen ja hyvin esillä. Asiaan voi toki osaltaan vaikuttaa se, että Minin kämppiksena junnulassa asuu toinen Jussin koiraista, joka on onnistunut hurmaamaan minut värityksestään huolimatta.

Mini viettää aikaansa yleensä oksilla ja ylös ripustetussa korissa.

Mini ja Putti asuvat samassa terraariossa

Mini on värimuodoltaan bloodred.

Putti jakaa minin kanssa yhteisen 60*45*45cm Exoterraarion, josta pojat muuttavat isompaan terraarioon jahka tuosta vielä hieman kasvavat. Putti tuli Jussille lemmikkimessujen kautta ja on siitä lähtien valloittanut ihmisiä uteliaisuudellaan ja sosiaalisuudellaan. Putti kun seuraa ihmisten touhuja aina nenä lasissa kiinni ja tulee ovelle katsomaan, mikäli keittiössä aletaan vaikka kokkailla. Mikäli terran avaa, luikertelee poika itse kädelle - eli se toimii käytännössä täysin päinvastoin mitä Hani. Se yhdessä pirtsakan kellertävän värin kanssa on saanut jo useamman hieman käärmeitä vierastavankin harkitsemaan oman käärmeen hankintaan - mitä Jussi koettaa toki toppuutella muistuttamalla, että kaikki käärmeet eivät ole samanlaisia kuin Putti. Putti on kuitenkin uteliaisuudessaan helppo esittelykäärmes, sillä se ei selvästi stressaa käsittelystä yhtä paljon mitä Hani. Ihan säikähdyksittä Putinkaan kanssa ei ole kuitenkaan selvitty, sillä sen myyjän luona kuoli yksi käärme kryptoon pian pojan kotitumisen jälkeen, ja niinpä täälläkin jouduttiin sitten jännittämään pojan testituloksia tuon käärmeille nykyään varsin yleisen ja mahdollisesti tappavan loisen osalta. Putin testitulos palasi kuitenkin onneksi negatiivisena, eikä poika ole oireillut siitä myöhemminkään.

Putin ja Minin terraario.

Putti on aktiivinen käärme ja aina liikkeellä tai esillä.

Putti on Minin tapaan sondattu uroksiksi, siinä missä Hani ja Saaga ovat todettuja naaraita. Siksi kaikkia viljakäärmeksiä ei tulla missään kohtaa yhdistämään samaan terraarioon, vaan kumpikin sukupuoli tulee saamaan oman aikuisterraarionsa.

Käärmeiden terrahyllyt.

Sauronilla on nokkamainen muodostelma

Viljakäärmeittein jälkeen ensimmäinen muunlajinen käärmes oli vietnamilainen nokkakäärme Sauron. Jussi oli jo jonkin aikaa miettinyt jotain arboreaalista sademetsälajia ja ollut jo kallistumassa hortuun. Sitten yhtenä päivänä Miran liikkeellä käydessä törmäsimme nokkakäärmeisiin. Ensin myynnissä olleen pikkupoikasen kautta, ja sitten aikuisten yksilöiden, kun Mira alkoi esitellä nokkakäärmeiden värin kehittymistä. Sitä seurasi se kohtalokas hetki, kun Mira kertoi kauneimman käärmeistä etsivän mahdollisesti sijoituskotia. Siitä sitten tuli se Jussin arboreaalinen käärme. Sauron on kooltaan pienikokoinen ja hyvin pitkänmallinen. Terraariosta otettaessa se on hieman viljakäärmeitä ahneempi ja herkemmin näpeille käyvä, mutta terraarion ulkopuolelle oikein helppo tapaus ja käsiteltävissä myös ilman koukkua - kunhan lähellä ei tuoksu ruoka. Sauron on Jussilla sijoituksessa, eli se tulee jatkossa viettämään keväisin osan ajasta Miran luona rouvaseurassa. Muun aikaa Sauronia hoidetaan yhtä omana kuin muutakin laumaa. Sauronin terraario on enemmän korkeanmallinen mitä muiden, ja sieltä löytyy enemmän oksia. Sauronin ruumiinrakenne kun on suunniteltu etenemiseen enemmän puun oksistossa mitä maanpinnalla. Sauronkaan ei ole vielä täysin täysikasvuinen, ja silläkin terraario tulee vaihtumaan vielä nykyisestä isompaan käärmeen kasvaessa. Sauronista tekee erityisen kauniin sen välillä näkyvä sinertävä kylkikuvio, mikä kirjoo kauniisti muuten vihreän kyljen - ja toki myös pojan alkuun vähän hassulta näyttänyt nokka antaa persoonallisen säväyksen nuoren herran ulkoasuun.

Sauron

Sauronin kylkikuvioita.

Sauron rakastaa kylpemistä

Jussin kuningaspythonin Saborin tulon pystyi ennustamaan suunnilleen siitä hetkestä, kun halusin päästä yhden kuningaspytonkasvattajan luokse tutustumaan sokerioraviin. Minä menin sinne katsomaan oravia, mutta Jussi menetti lopullisesti sydämensä kuningaspytoneille. Hän oli puhunut sellaista jo pitkään, mutta minä olin torpannut ne haaveet muistuttamalla kuningaspytikoiden paastoilusta ja siitä, kuinka osa pytikoista on todella piilottelevia ja passiivisia - englanninkielisen nimensä mukaisia käärmepalloja. Jannalla pytikoita oli kuitenkin paljon ja sen myötä myös paljon eri luonteisia yksilöitä, mikä vahvisti Jussilla vain sitä, että hän ei halua tilata itselleen käärmettä sokkona minkään tukun tai ulkomaalaisen kasvattajan listoilta, vaikka niin halutun värisen käärmeen saisi helpoiten ja halvimmin - hän kun halusi paitsi kauniin, myös toimivan ja aktiivisen kuningaspytonin. Sen myötä voitte varmasti ymmärtää sen kiusauksen, kun Janna ilmoitti tarvitsevansa tilaa uusille jalostusyksilöille ja siten myyjänsä Jussille hänen lempparinsa, jos hän vain haluaisi sen... Päätöksen syntyyn meni joitain viikkoja, mutta lopulta Sabor muutti meille, ja on ainakin tähän asti ollut Jussille se unelmien pytikka - ja jopa syönyt ongelmitta. Sabor on nyt iältään kolmevuotias käärmepoika ja väriltään bumblebee. Saborilla on myös jo valmiiksi kokemusta edustamisesta käärmepäivillä, ja se pääsee varmasti jatkamaan sitä myös Jussin kanssa. Saborilla on väliaikaisena kotinaan iso Ikea-laatikko, ja vaikka se täyttää lajille asetut suositusmitat, on Jussilla jo kovat suunnitelmat saada sillekin yhtä hieno terraario mitä muillakin on. Sillä vaikka sameat seinät eivät häiritse käärmettä itseään, on käärmeiden tarkkailu mukavampaa kirkkaan lasin läpi.

Sabor

Sabor asuu ikean varastolaatikossa.

Uusimpana tulokkaana käärmelaumassa on Jussin valkohuulikyy Naraka, joka on myös porukan ainoa myrkkykäärme. Tähänkin tapaukseen Jussi ihastui tutun luona eläimiä katsellessa - tutun, joka myöhemmin tarjosi sitä hänelle omaksi. Tutun myrkkykäärmeissä Jussiin vetosi etenkin niiden pieni koko, päänmalli ja kirkkaat värit. Itseäni ajatus myrkyllisestä käärmeestä kuitenkin alkuun kauhistutti, ja pyysin Jussia vannomaan että hän ei sellaista hankkisi. Jussin kiinnostus pieniä myrkkyjä kohtaan kuitenkin vain kasvoi, mikä pakotti itsenikin perehtymään niihin tarkemmin. Me kun olemme sopineet jo heti alussa, että kummankaan eläinhankintoja ei lähdetä torppaamaan ilman kunnon perusteluja, kun kummallakin se oma eläinharrastus on kuitenkin tärkeä. Ja mitä enemmän Jussilta hänen haaveilemistaan myrkyistä kuulin ja mitä enemmän niitä näin, sitä vähemmän minulla oli syytä niitä kieltääkään. Se kun on kyllä totta, että Narakankin puremaan on pieni mahdollisuus kuolla ilman asianmukaista hoitoa. Sen kohdalla sopiva vastamyrkky on kuitenkin hyvin saatavilla Suomessa, jonka lisäksi käärme on luonteeltaan rauhallinen, se ei hyöki, eikä sitä koskaan käsitellä muuten kuin käärmekoukuilla ja silloinkin vain pakon edessä. Myös muut hoitotoimenpiteet suoritetaan aina pihdeillä tai koukuilla, niin että käärme ei missään kohdassa pääse lähelle käsiä. Narakan terraario myös pidetään aina lukossa ja terraarion kyljistä löytyy asianmukaiset varoitukset eläimen myrkyllisyydestä yhdessä sen lajitietojen kanssa. Suurimman osan ajasta Narakaa siis vain katsellaan turvallisesti lasin läpi. Nytkin Naraka on alle metrin päässä tietokoneestani, ja ei siitä kyllä pääse mihinkään että tyyppi on kaunis kuin koru - ja ihanan sievä. Se on laittanut itsenikin väkisinkin miettimään, voisiko myrkyttömistä lajeista löytyä mitään yhtä pientä ja kaunista, itselleni kun en silti myrkkyä haluaisi, jos joskus vielä käärmeen hankin.

Naraka viihtyy kosteassa.

Narakan kyyn silmät. Narakalla on myös kuopakkeet päässään, jotka mahdollistavat lämpökameramaisen aistin.

Narakan terraario lukkoineen ja varoituksineen.

Jussin käärmeistä kaikki syövät hiirtä tai pientä rottaa. Pienimmille käärmeksistä menevät hiiren ja rotanpoikaset, isoimmat syövät aikuista hiirtä ja noin satagrammaista rottaa. Meistä kummallakaan ei ole tällähetkellä kiinnostusta tai resursseja pyörittää omaa jyrsijäkasvatusta ja niinpä ruuat tulevat pakasteena muualta. Välillä se kyllä hieman kirpaisee, kun tietää, että itse kasvattamalla pystyisi vaikuttamaan paljon suoremmin ruokaeläinten kasvatusolosuhteisiin ja hyvinvointiin. Tällähetkellä kuitenkin koen, että siihen käytetty aika olisi omilta lemmikeiltä pois, ja sitä en kuitenkaan halua. Onneksi osan ruokaeläimistä saa kuitenkin välillä tuttujen kautta, jolloin tietää miten niistä on huolehdittu. Käärmeistä pienimmät syövät noin kerran viikossa, aikuiskokoon ehtineet kerran kuukaudessa.  

Käärmeistä kosteammissa oloissa elävillä Narakalla ja Sauronilla on terraarioissaan turvepohjat. Viljakäärmeillä on tällähetkellä käytössään erilaiset puuhakkeet ja Saborilla kokeilussa korkkihake. Kuivikemateriaali onkin hyvä valita terraario-olosuhteiden mukaan: puuhakkeet voivat homehtua liian kosteassa terraariossa siinä missä kuivassa terraariossa turve alkaa helposti pölistä. Kaikkien käärmeittein terraariovarustuksesta löytyy myös jokin lämmönlähde; Narakalla ja Sauronilla se on hyvin oksistoon osuva lämpölamppu, muilla terraarion alle sijoitettu osan terraarion pohjasta peittävä lämpömatto. Narakan ja Sauronin terraarioissa sopivaa kosteutta pidetään yllä sumuttamalla, siinä missä muille riittää normaali huoneilmankosteus. Ainoastaan talvella huoneilma laskee joskus liian alas viljakäärmeitä ja kuningaspytoniakin ajatellen, jolloin nekin tarvitsevat lisäkosteutusta saadakseen nahanluonnin onnistumaan.


Aiemmat osat:

Osa 2: Hämähäkit
Osa 1: Sammakot

Jussin laumaa

Jussi kuvaili nyt viikonloppuna omia terraarioitaan herppiryhmiä varten, joten ajattelin napata ne kuvat tänne omaankin blogiin, kun Jussin laumastakin oli tuon messupostauksen kommenteissa juttua. Näin arkiyön kunniaksi postaus saa pysyä kuvapainotteisena, vaikka kyllä sitä on vähän alkanut miettiä, pitäisikö Jussinkin eläintarha täällä joskus vähän perusteellisemmin esitellä. Onhan sitä esitellyt välillä tuttujen harrastajien tiloja ja eläimiäkin, niin miksei sitten myös oman rakkaan. Jussin otusten kanssa sitä kun toivottavasti päätyy vielä joskus saman katon alle :)

Käärmehylly: ylhäällä muoviboksissa asuu pytikka Sabor, ylähyllyllä toisessa terraariossa viljakäärmepojat Putti ja Mini, toisessa naarasviljis Hani. Isoimmassa terraariossa asuu aikuinen viljakäärmenaaras Saaga.

Etualan lasiterraariossa asuu sarvisammakko Jäte-Joonas, tietokonepöydän lasiterraariossa sininuolimyrkyt Ukko ja Akka. Pienemmissä terraarioissa ja tietokonepöydällä olevissa muovirasioissa asuu keskenkasvuisia tarantulia, skorpioneja, kukkakuoriaiset, scolopendra ja rukoilijasirkka (näistä moni muuttaa vielä isompaan asumukseen, jahka saa kokoa lisää).

Keittiön pöydällä olevassa lasiterraariossa asuu tarantula Rehveli, lipaston päällä olevassa isommassa terraariossa asuu madagaskarin päivägekko Ötökkä ja sen naapurina vietnamilainen nokkakäärme Sauron.

Kirjahyllyssä asuu kaksi erilajista tarantulaa: korkeammassa Ujo ja laakeammassa Tepa. Tepa on Jussin lauman seniori, ja todennäköisesti vähintään parikymppinen.

Fifi

Mini

Hani

Jäte-Joonas

Sauron

Sabor

Ukko ja Akka

Tepa

Akka

Skorpionivauvat

Rukoilijasirkkavauva

Ötökkä

Mitä eläinharrastuksesi on sinulle antanut?

Viime päivinä blogit ovat täyttyneet blogihaasteen myötä teksteistä, joissa kirjoittajat pohtivat ja kertovat, mitä heidän oma eläinharrastuksensa on heille antanut. Itseäni ei ole vielä haastettu, mutta useampia tekstejä aiheesta luettuani, haastekysymys jäi väistämättä pyörimään mieleen. Oma eläinharrastukseni on kuitenkin jatkunut jo 24 vuotta, ja sinä aikana sitä on ehtinyt tutustua moneen eri lajiin, lukuisiin eri eläinyksilöihin, monella tavalla mielettömään joukkoon kanssaharrastajia sekä oppinut lukuisia asioita, joiden olemasta olosta en varmaan olisi edes tietoinen ilman tätä harrastusta. Muutamana pintaraapaisuna (muutaman vuosien varrelta poimitun eläinkuvan kera) voisin todeta, että eläinharrastus on antanut minulle:

Mie ja veljen kani Joona

ERILAISIA ELÄINPERSOONIA Omat lemmikit ja harrastuseläimet, ystävien lemmikit. Harrastuskaverien otukset. Nettittujen karvakaverit. Vastaantulleet luonnoneläimet. Kaikki ne ovat olleet osaltaan luomassa kuvaa siitä, kuinka erilaisia eri eläinlajit ja eri yksilöt lajien sisällä ovat toisistaan. Ja kuinka niillä kaikilla voi silti olla paikkansa sydämessa, oli kyse sitten rotanpoikasesta, jonka joutuu surukseen päästämään pois sairauden uuvuttamana ennenkuin sen elämä ehtii edes kunnolla alkaa, tai pitkän elämän elänyt kanivanhus. Vuodet ovat antaneet elämääni monta persoonaa, joita muistella lämmöllä, ja maailman parhaan nääppätrion jonka kanssa elää tätä päivää. 

Heimo hurmuri

SOSIAALISIA VERKOSTOJA Jokaisen harrastamani lajin (sekä useamman, joista olen lukenut ja ottanut selvää muuten vain) myötä olen saanut elämääni lukuisia fiksuja, empaattisia ja ajattelevia ihmisiä, joilta olen saanut oppia paljon ja joihin olen voinut turvautua monissa ongelmatilanteissa. Vaikka en olekaan aktiivisesti yhteydessä kuin murto-osaan heistä, olen kiitollinen siitä että he ovat olemassa <3 Eläinharrastus olisi niin paljon köyhempää ilman ihmisiä, jotka ymmärtävät koko sydämestään mitä tarkoitat puhuessasi kuinka sinulla menee hermot kakkoihin, oksennuksiin, karvoihin, stressiin siitä kun lemmikki on syönyt jotain sopimatonta - tai kun se ei ole syönyt, puremiseen ...ja jotka tietävät tasan tarkkaan, miksi kaikesta siitä huolimatta lemmikeistä luopuminen ei ole koskaan ollut se realistinen vaihtoehto, koska se mitä niiltä saa, saa jaksamaan sen kaiken.

Ensimmäiset rottani siskonsa kera

YHDISTYSKOKEMUSTA Ilman lemmikkejä olisin tuskin koskaan päätynyt opiskelemaan näin paljoa vuosikertomuksista, toimintasuunnitelmista, pöytäkirjoista, yritystileistä yms. Ja lopulta vielä perustamaan kokonaan uutta yhdistystä (ja kasaamaan yhteen uusia ihania harrastuskavereita). Nyt sitten opettelee lisää puheenjohtajan roolissa Suomen lemmikkihaisunäädät ry:ssä :)

KOKEMUSTA TAPAHTUMIEN JÄRJESTÄMISESTÄ Jyrsijänäyttelyt, Kukkaismarssit, Ahlmannin lastenpäivät. Ständit eri messuilla. Eläinkauppapäivät. Suomi on suorastaan täynnä erilaisia vuosittaisia ja kertaluonteisia tapahtumia, joihin tuotetaan sisältöä sekä vapaaehtoisvoimin että kaupallisten toimijoiden toimesta. Vaikka nämä välillä myös väsyttävät, kyllä niihin muistoihin monesti myös mielellään palaa. Kuten siihen kertaan, kun kulki pitkin Tampereen Hämeenkatua lastenvaunujen runko täynnä jyrsijäbokseja ja kukkaiskoristeita ja pääsi poseeraamaan japanilaisturistien kanssa valokuvaan.

Kanien opistoboksi

TOTEUTUNEITA UNELMIA Silloin kun ala-asteikäisenä luin ensikertaa Heurekan koripalloilevista rotista, osasin toivoa vain, että pääsisin joku päivä katsomaan niitä. En osannut edes kuvitella, että kun se toive viimein toteutui, pelaamassa oli oma kasvattini ja pääsin pelin jälkeen tutustumaan vielä rottien tiloihinkin. Se tuntui ihan mielettömän upealta. Useamman kerran olen saanut tältä harrastukselta enemmän kuin olen uskaltanut edes toivoa.

YMMÄRRYSTÄ LUONNON MEKANISMEISTA Typen kiertokulku akvaariossa ja typenkierron käynnistäminen kypsytettävässä altaassa. Hajottajien merkitys sammakkoterraarioissa ja muissa, joissa asumuksen perusteellinen puhdistaminen olisi eläimelle turha stressi. Miksi osa lajeista on kannibaaleja ja osa taas ei. Välillä se, että saa homman kunnolla toimimaan lemmikkien kanssa on edellyttänyt perehtymistä kemiaan, fysiikkaan ja biologiaan niin mielekkäässä muodossa, ettei sitä ole edes huomannut opiskelevansa. Välillä taas hakaten päätään seinään sen suhteen, että miksi vesi ei voi olla vain vettä, kun ei keksi enää yhtään syytä, miksi jokin vesiarvo on ollut koholla.

Honni ja Lumipallo ruusukkeineen

MAHDOLLISUUDEN KOHDATA OMIA PELKOJA Halusin ajatella, että voin alkaa pitää eläinkauppapäiviä, esiintyä televisiossa tai ylipäätään esiintyä sitten joskus, kun saisin hoidettua puhevikani pois. Puhevika on ja pysyy edelleen, mutta en anna sen enää estää tekemisiäni niin paljoa. Eläinten sairastelut, tapaturmat ja kuolemat ovat aina pelottavia, mutta kun ne on joutunut kohtaamaan kyllin monta kertaa, osaa arvostaa enemmän tätä hetkeä. Voin olla melko varma siitä, että joku lemmikeistäni tulee vielä sairastumaan vakavasti, mutta osaan jo melko hyvin olla pelkäämättä niitä etukäteen ja luomasta itselleni kauhukuvia ECEStä, myanoomasta, osteoporoosista yms. Riskit on toki hyvä tiedostaa ja ennaltaehkäisyyn panostaa, mutta itse taudista ei kannata stressata stressata ennenkuin se osuu kohdalle.

ITSELUOTTAMUSTA Erilaisiin tapahtumiin osallistuminen, niiden järjestäminen, uusiin lajiympyröihin tutustuminen, haastattelut ja kaikki muut isot ja pienemmät harrastusjutut ovat pakottaneet minua pois omalta mukavuusalueeltani ja luoneet luottoa siihen, että minä pystyn siihen. Kyllä mie nykyäänkin yhä jännitän esiintymistä ja uusia ihmisiä, mutta sekään pelko ei enää rajaa elämääni yhtä paljon kuin lapsena ja nuorempana. Sitä uskaltaa koko ajan paremmin kysyä ihmisiltä apuja, neuvoja ja yhteistyötä - ja huomaa olevansa yhä useammin se, jota joku muu kysyy mukaan johonkin, ja se on hienoa.

Ensimmäinen käärmes

LOPUTTOMASTI UUTTA IHMETELTÄVÄÄ Eläinten kekseliäisyys tuntuu usein rajattomalta.
Vaikka kokoonpano, asunto ja muut olisivat pysyneet jo kuukausia samoina, sitä ei voi oikeasti koskaan todella tietää, mitä kotona on vastassa kun avaa oven. Eläinten kanssa pääsee todella harvoin tylsistymään - ja silloin kun tulee se hetki, että kaikki laumasta ovat nukkumassa ja kaikki eläinten sotkut on siivottu, sitä hetkeä osaa todella myös arvostaa. Kotiintulessa voi yhtä hyvin bongata kalojen kuteneen kuin asunnon järjestyksen vaihtuneen.

KÄYTTÖÄ ASUNNON NELIÖILLE Kannettuani valtaosan omaisuudestani kirppareille, täällä kaikuisi varmaan jo tyhjyyttään ilman nääppien vilttejä, pesiä ja mattoja ;-)

Opistonaapurin utelias pikkukissa

JATKUVUUTTA Vaikka lajit ja yksilöt ovat vuosien saatossa vaihtuneet, on eläinharrastus ollut pysyvä osa elämääni koko sen ajan mitä itse pystyn siitä muistamaan. Se on ollut helpottamassa paikkakuntien vaihdoksia ja tuonut luontevan väylän tutustua uusiin ihmisiin. Se on tehnyt sen, että koti ei ole ollut koskaan täysin tyhjä ja hiljainen edes silloin kun olen asunut yksin. Se on avannut oven elinikäiseen oppimiseen, sillä eläinharrastuksessa en voi koskaan saavuttaa pistettä, jossa uutta opittavaa ei enää olisi. Uutta opittavaa kun tulee aina: jokaisen yksilön ja jokaisen yksilön jokaisen uuden elämänvaiheen myötä.

Goshi & Nana

PERSPEKTIIVIÄ Joka lajista saadaan koko ajan uutta tietoa, ja sen myötä hoito-ohjeet ja vallitsevat käytännöt tarkentuvat ja muuttuvat jatkuvasti. Vaikka eläinpiireissä tuntuu aina olevan vallalla omat lajikohtaiset ehdottomat totuudet, sitä on oppinut suhtautumaan niihin rennommin. Kyselemään perustelut, punnitsemaan hyödyt ja tekemään sen pohjalta omat ratkaisut asioiden suhteen - ja
perustelemaan ne tarvittaessa. Sitä ei saa enää samanlailla morkkista siitä, jos häkin pohjalle valittu kuivike ei olekaan sitä käytetyintä merkkiä, jos tietää sen itse ominaisuuksiltaan yhtä hyväksi. Eikä tarvitse enää samanlailla pelätä sitä, mitä muut sanovat, sillä osaa jo paremmin erottaa aiheellisen kritiikin aiheettomasta ja näkemyserot siitä, että tekee jotain oikeasti vastoin nykyistä tietoa jonkin lajin hyvinvointivaatimuksista.

Lapsuutta ennen koripallouraa

UTELIAISUUTTA Kun tietää, kuinka paljon on vielä asioita joita ei tiedä, on välillä vain ihana tavata muita eläinharrastajia ja kuunnella heidän juttujaan. Välillä itsekin osallistuen, välillä vain kuunnellen. Tämä on monesti ihan yhtä antoisaa tuttujen itselläkin olevien lajien kanssa, kuin ihan vieraidenkin, joita ei ole koskaan edes miettinyt itselle. Sillä sitä tuleekin mielellään käytyä myös Jussin kanssa herppi- ja sammakkokodeissa, vaikka herppi- ja sammakkojutut eivät iselleni niin ajankohtaisia olekaan. Silti minusta on mukavaa päästä kuulemaan aksolotlien hoidosta, käsittelemään varaania ja kyselemään minkeistä. Tai katsomaan, miten jonkin nuolimyrkkysammakkoterraarion tekniset ratkaisut on toteutettu tai millainen lukitus liikkeen uusissa lintuhäkeissä on luukuissa. Eihän elämässä ikinä tiedä, mistä tiedoista tulee vielä olemaan hyötyä ;-D

Ja paljon, paljon muuta.

12-vuotiaana saamani chihuneiti Daisy

Tälläerää olen ihan tyytyväinen siihen, ettei äiti koskaan antanut minun ottaa norsua autokatokseen tai hevosta pihavarastoon. Sen sijaan olen hyvin iloinen siitä, että sain ottaa kaneja, marsuja, koiria, kissoja, akvaarioita, hiiriä, hamstereita, rottia ja gerbiileitä, vaikkei äiti niiden päälle aina ymmärtänytkään. Ja että äiti myöhemmin hyväksyi myös ne käärmeet ja linnut, vaikka ymmärsi niitä vielä vähemmän. Ja on ottanut nyt hyvin vastaan nämä nykyisetkin nääpät, vaikka muistikin taas alkuun kyseenalaistaa, onkohan tämä nyt ihan järkevää touhua ;-D Järkevästä en kyllä vieläkään tiedä, mutta antoisaa tämä on ollut yhtä kaikki. Myös viime viikkoina, kun on alkanut lueskella myös vieraslajikysymyksistä ja lemmikkienpidon vaikutuksista luonnonpopulaatioihin. Aihepiireistä, joita aiempina harrastusvuosina on tullut mietittyä kovin vähän.