Itse en ole ikinä osannut identifioitua vahvasti yhden eläinlajin harrastajaksi. Tällähetkellä näätäjutut vievät ehdottomasti eniten aikaani, ja ovat huomioni keskiössä. Ennen Miikkistä ja tyttöjä, minut laskettiin vahviten rottaharrastajaksi. Ennen rottia (ja niiden ohella) minulla on ehtinyt olla matelijoita, lintuja, sammakkoeläimiä, muita jyrsijöitä, hyönteisiä, kissoja, koiria... Eli eläimiä aika laidasta laitaan. Tästä seuraa yhä se, etten ole immuuni erilajisille houkutuksille: vaikka minulla on kotona maailman parhaat tyypit, iskee aina välillä kaipuu monilajisempaan laumaan. Kun Tino esittelee maailman suloisinta pientä afrikkalaista talokäärmettä, tai kun Kasperi kysyy, enkö haluaisi roborovskia. Ennenkuin suu ehtii muodostaa kieltolauseen, päässään on jo ehtinyt miettiä terran paikat ja sisustukset. Aiemmin lähes satapäisen lauman hoidosta vastanneena sitä ei voi olla miettimättä, missä se yksi terraarioasukki missään tuntuisi.

Mutta sitten muistaa sen kolikon kääntöpuolen. Etenkin nyt kun Jussin lauma on kasvanut monikymmenpäiseksi, sitä on taas aika aitiopaikalla isomman lauman arkeen. Ja muistaa, miksi itse aikoinaan halusi vähentää. Viiden kanssa kaikki kun on useimmiten ihan ok, vaikka viime vuonnakin saatiin heittää useampi hammaslääkärikeikka ja ehdittiin pelätä suolitukosta sen jälkeen kun lelusta hävisi pala. Mutta sitten kun eläimiä on kymmeniä ja lajikirjo runsas, tuntuu että aina jollakulla on jotakin: moltti on epäonnistunut, joku ei meinaa syödä, tulee punkkeja... Vaikka joku viikko menisikin kommelluksitta, voi olla melko varma ettei koko kuukausi mene. Vaikka mikään yksittäisistä yksilöistä ei olisi kovin sairastelevainen tai moniongelmainen, isomman lauman kanssa niitä yksittäisiä yksilöitä on vain niin monta. Niinpä sitä on toistaiseksi päättänyt pitäytyä itse häkki- ja terraarioeläimettömänä, ja keskittää sellainen touhuilutarve Jussin laumaan. Vaikka siitä päätöksestä saakin muistuttaa itseään toistuvasti, kun mieli eksyy harhailemaan kaikkien eläintuttavuuksien edessä.

Naraka oli kuvauksellinen käärme

Onneksi isomman lauman kanssakaan niitä isompia takaiskuja ei tule ihan koko aikaa. Yksi sellainen tuli kuitenkin joulukuun puolella, kun yksi Jussin suosikkikäärmeistä eli valkohuulikyy Naraka löytyi terraariostaan kuolleena. Kyseessä oli nuori eläin, joka oli paria viimeisintä ruokintakertaa lukuunottamatta syönyt koko ajan hyvin. Niinpä se päädyttiin lähettämään Eviraan avattavaksi, jotta kuolinsyy selviäisi. Mikään ulospäin näkynyt oire tai muutos kun ei selittänyt käärmeen äkillistä kuolemaa. Eikä syytä löytynyt heti avauksessakaan, ja Jussi alkoi jo ihmetellä, kun Narakan jälkeen kuolleen Pirren tulokset tulivat viikkoja nopeammin mitä Narakan tapauksessa. Lopulta viivytyksen syy selvisi: lopullinen diagnoosi saatiin Narakan kohdalla vasta histologisen värjäyksen myötä siinä missä Pirren tapauksessa syy oli ollut elimellinen. Histologisen värjäyksen jälkeen peli oli kuitenkin  täysin selvä, kun mykobakteerien aiheuttama bakteeritulehdus oli levinnyt paitsi sydämeen ja keuhkoihin myös eläimen vatsaan ja rasvakudokseen. Ainoa mitä tulos ei pystynyt selittämään oli mistä käärme oli bakteerin alunalkaen saanut, sillä myrkkynä se on ollut varsin tehokkaasti eristyksistä muista, kun sille on paitsi omat koukut ja sitä tai sen terraariota ei koskaan koskettu paljain käsin. Tässä Narakan myrkyllisyys oli kuitenkin myös onni onnettomuudessa, sillä sen kohdalla riski siihen, että bakteeri olisi päässyt leviämään ihmisiin tai muihin matelijoihin oli pienin, koska siihen ei voinut ottaa kontaktia.

Narakan laji oli valkohuulikyy eli Trimeresurus albolabris

 Nyt sitten desifioidaan terraariota ja mietitään, pitäisikö tulossa olevat kaksi käärmettä viedä alkuun karanteeniin minun asunnolleni. Odotellaan Eviran laskua. Ja itse muistuttaa taas itseään siitä, että tätä itselläkin oli enemmän silloin, kun eläinlauma oli isompi. Ja tulee olemaan enemmän sitten, kun yhteenmuutto joskus koittaa: vaikka meillä on kummallakin omat lemmikkimme, niin toki sen toisen lemmikitkin tulevat eri tavalla tärkeiksi kuin vieraiden otukset. Ei nyt ehkä ihan joka hämähäkki ja skorpioni, mutta ainakin nuo itselle läheisempien lajiryhmien otukset, kuten käärmeet, liskot ja jyrskät. Ja vaikka kuinka on päättänyt pitää oman laumansa (semi)pienenä, elää myös osittain sen toisen lauman arkea, ja koettaa olla siinä tukena ja apuna. 

Testissä Hugro-hamppukuivike

testattava kuivike

Faunattaresta otettiin viime vuoden lopulla yhteyttä, ja kysyttiin löytyisikö meiltä matelijapuolelta
sopivia testaajia Hugro-hamppukuivikkeelle. Jussi oli sitä mieltä että kuivike voisi sopia viljakäärmeille, ja kuivikepussi saapuikin postiin juuri ennen Afrikkaan lähtöäni. Lomamatkan, joulun ja uudenvuoden takia tuotteen testiin otolla hieman kesti, mutta vuoden ensimmäinen päivä oli hyvä päivä ottaa viljisterrat putsauksen alle. Koska blogikin on minun, Jussi ovelasti päätteli, että minä haluan varmaan hoitaa koko tämän terraprokkiksen, niin että minun on siitä myös helpompi kirjoittaa. Eipä sillä, etteikö sitä tulisi tehtyä välillä muutenkin, kun koetan pitää jyrsijä- ja terraeläinkuumeitani aisoissa - tällä hetkellä mie kun en oikeasti tarvitse yhtään omaa häkki- tai terra-asukkia, kun Jussin luona niitä on se nelisenkymmentä, joiden hoitoon saan osallistua varmasti ihan niin paljon kuin haluan.

Niinpä terrat lähtivät ensin tyhjennykseen. Alkuun ajattelin ottaa hampun testiin vain pojilla, eli Putilla ja Minillä, mutta koska kaksi terraa siivoaa melkein samalla vaivalla kuin yhdenkin, myös naapuriterrassa asuva Hani liittyi testitiimiin. Aiemmin terroissa on ollut käytössä Repti-Bark kaarnahake, johon Jussi oli päätynyt sen ulkonäön takia. Käytön myötä kuivike oli kuitenkin painunut kasaan, eikä siinä pystynyt enää kaivelemaan samalla tavalla kuin alkuun. Isoimmat toiveet Hugron kanssa liittyivätkin kaivelumahdollisuuksien lisääntymiseen. Samalla kun otettiin uusi kuivike käyttöön tuli myös pestyä kaikki terraariosisusteet. Terrojen edellisestä täysputsauksessa kun oli taas aikaa, kun käärmeillä elinympäristö ei sotkustu samaan tahtiin kuin nopeamman aineenvaihdunnan omaavilla eläimillä.

Lähtötilanne terraarioissa (poikien terrassa Putti poseeraa etulasilla)

 30-litran pussi riitti hyvin kahteen 60*45*45cm junnulaariin, joihin se tuli tyhjennettyä kokonaisuudessaan. Pojat saivat kuiviketta ehkä hieman enemmän kuin Hani, sillä Putti on ollut tähän mennessä innokkain kaivelija. Itse tykästyin hamppuun heti enemmän kuin Repti-Barkkiin jo sillä, että se ei olla yhtä tikkuista eikä sen käsittely kirvellyt samalla tavalla käsiä (en ole ikinä oppinut siivoamaan terroja hanskojen kanssa). Jussi suhtautui vähän epäilevästi sen väriin, sillä hänestä käärmeet näyttävät paremmilta tummalla pohjalla (terrat ovat tässä mielessä Jussille sama kuin akvaario miulle: estetiikalla on sisustuksessa vähintään yhtä iso rooli mitä käytännöllisyydellä). Mutta koska käärmeet ovat myös lemmikkejä, on Jussillakin intresseissä löytyy kuivike joka paitsi näyttäisi hyvältä, olisi myös mahdollisimman mieleinen käärmeksille.

Terrat kuivikkeen vaihdon jälkeen

 Nyt kuivike on ollut käytössä vajaan viikon. Se on Jussin silmään yhä turhan vaaleaa, mutta saa

Mini kaivautuneena

paljon anteeksi sillä, että kaikki kolme käärmettä pitävät uudesta pohjastaan selvästi enemmän kuin aiemmasta. Jopa Hani joka ei ole aiemmin niin välittänyt kaivautumisesta löytyy monesti kokonaan kuivikkeen sisästä. Ulosteiden erottaminen vaalealta pohjalta on myös hieman haastavampaa mitä tummalta, mutta ei mahdotonta. Eli paikalliset pikkuputsaukset isompien siivousten välillä onnistuvat myös tämän kuivikkeen kanssa. Väriä lukuunottamatta kuivikkeesta ei ole löytynyt huonoja puolia aiempaan nähden (se on myös selvästi edullisempaa ihan ostettunakin). Mutta koska ulkonäkö on Jussille terroissa iso asia, seuraavaksi kokeiluun koitetaan todennäköisesti etsiä jotain, jossa olisi hampun hyvät ominaisuudet yhdistettynä tummempaan värisävyyn - sitten joskus, kun suursiivoukseen on seuraavan kerran aihetta.

Viljisterrojen siivouksen jälkimainingeissa innostuin laittamaan myös halloweenrapu Sebastianin terraarion uusiksi. Sen kohdalla kun oli ollut puhetta, että Tepan vanha terraario voisi toimia sille paremmin, sillä sinne sille saisi enemmän turvetta kaiveltavaksi. Tämäkin oli kuitenkin siirtynyt, kun Jussi oli joulun jälkeen sairastunut. Sebastianin uuden terran laitosta olisin varmaan jatkanut sen vanhan terran tyhjentämiseen ja yhden pikku Exon muokkaamiseen Rekulle, ellei olisi tullut minun vuoroni kaatua kuumeessa sängyn pohjalle siinä missä Jussi alkoi toipua. Niinpä nyt Jussi otti taas vetovastuun omista eläinprojekteistaan, kuten Petralta haetun terraarion kunnostamisesta Saborin uudeksi asumukseksi, niin että isompi ja aktiivisempi Pamela saa Saborin nykyisen terraarion.

Sebastianin uusi asumus

Hamsterinäyttelyä ja näätäpäivää

Eilen järjestettiin Suomen hamsteriyhdistyksen juhlanäyttely Tarmon talolla Turussa. Jussi oli
ilmoittanut mukaan sekä Bugin että Böffön, mutta koska oli itse estynyt olemaan paikalla aamusta alkaen, minä lähdin aamulla hamsterikassi olalla kohti näyttelypaikkaa. Vaikka ensimmäisestä jyrsijänäyttelystäni tulee ensivuonna kuluneeksi tasan kaksikymmentä vuotta, tämä taisi olla ensimmäinen näyttely johon matkasin kävellen. Aiemmin on aina ollut joko liikaa välimatkaa, liikaa tavaraa tai sellainen keli, että ulkoilmataipaleet on ollut pakko pitää minimissä.

Böffö arvostelussa

Hieman minua mietitytti, kuinka hyvin löydän paikalta juttuseuraa, kun tiesin jo ennalta että tutut olisivat pitkälti kiinni hommissa (mikä on myös se syy, miksi en ole omien rottien jälkeen juurikaan käynyt turistina rottanäyttelyissä: tiedän jo kokemuksesta, että niissäkin ne ihmiset, joiden kanssa eniten haluaisi vaihtaa kuulumisia, ovat näyttelyissä koko päivän työntouhussa). Kasperi oli kuitenkin puhunut Sariannan mukaan hamsterinsa kanssa, joten päivä kului rattoisasti puhuen freteistä - ja toki myös hamstereista. Samalla päivittelin päivän etenemistä Jussin suuntaan ja pidin häntä ajan tasalla
siitä, missä vaiheessa arvostelut menivät ja miten pojat ovat käyttäytyneet.

Loppupäivästä minua alkoi jännittää, ehtiikö Jussi ollenkaan mukaan
edes pettien palkintojenjakoon, mutta onneksi hän ehti. Tälläkertaa kumpikaan pojista ei sijoittunut, mutta se johtui Buginkin kohdalla enemmän luokan tasosta, kuin pojan lemmikkiominaisuuksista. Samalla Jussi pääsi päivittämään poikien kuulumiset kasvattajilleen, ja Bugin kohdalla tietysti myös Petralle. Itsekin sai taas yhdet kasvot yhdistettyä nimeen ja kasvattajanimeen, kun selvisi että Bugin kasvattaja on sama henkilö, jolta Jussi kyseli hamstereista lemmikkimessujen ständillä. Hänkin muisti Jussin heti naapuriständin näätämieheksi. Sillä vaikka Bugi tuli meille Petran kautta, se ei ole Petran kasvatti, vaan tullut hänelle itselleen jalostuskäyttöön.

Poikien arvostelut menivät muuten aika odotetusti, mutta lemmikkiluokassa Böffö sai maininnan turvoksissa olevasta jalasta, jota tulisi tarkkailla. Minä en selvästi osannut muotoilla Jussille asiaa oikein puhelimessa, sillä hän oli näyttelypaikalle tullessaan varma, että se on vähintään murtunut ja sijoiltaan - vaikka olin kyllä mielestäni sanonut, että kun kokonaisarvosanaksi tuli hyvä+ ja asiaa kehoitettiin vain tarkkailemaan, ei kyseessä ole hengenhätä. Oikeasti pahoissa tapauksissa eläin kyllä hylätään aika suorilta ja arvostelukaavakkeessa kehoitetaan toimittamaan eläin eläinlääkäriin näyttelyn sijaan. Mutta tuomarin kanssa puhuttua Jussikin sitten rauhoittui ja sai paremman käsityksen siitä, mikä jalassa on ja mitä siitä tulisi seurata. Böffö ei kyllä ilahtunut siitä, kun siltä kehoitettiin ottamaan pyörä pois toistaiseksi, että jalka ei rasitu liikaa. Kotona alkoikin protestiksi kalteritango.

Sisarukset Hipsu, Wilma ja Pikku-Karhu. Kuva: Sinna

Samaan aikaan kun itse vietti päivää hamsterinäyttelyssä, Helsingissä oli Wuppetsissa käynnissä näätäpäivä. Päivi oli kysynyt meitä Miikkiksen kanssa esittelemään näätiä, mutta oman kalenterin uhkaavan täyttymisen ja näätäpäiväpyyntöjen määrän takia olin joutunut valitettavasti sanomaan, että me emme nyt pääsisi. Sain kuitenkin delegoitua pyynnön hallitusryhmässä eteenpäin, ja Sinna olikin sielä siihen tarttunut ja lähtenyt sopimaan asiaa Päivin kanssa. Lopulta paikalla olikin haisunäätiä esittelemässä Sinna, Monna, Noora, Jonna ja Niko ja näätiä edustamassa Wilma, Karhu, Pikku-Karhu ja Hipsu. Siinä kohtaa minun oli viimeistään todettava, että minulla on todella opeteltavaa delegoinnissa ja luottamisessa siihen, että minun ei oikeasti tarvitse koettaa venyä joka paikkaan itse, vaan että asiat voivat järjestyä vähintään yhtä hyvin tai jopa paremmin, kun antaa välillä muidenkin hoitaa. Minä tyydyinkin sitten fiilistelemään näätäpäivää facebookin kautta hymyillen ja vain aavistuksen kateellisena kaikille niille, jotka pääsivät tänään sylittelemään Pikku-Karhua.  

Näätäpäiväkuvista kiitos Sinnalle, Nikolle ja Jonnalle!

Wilma ja Sinna. Kuva: Niko

IsäKarhu edusti haisunäätien vanhempaa polvea. Kuva: Sinna

Wilma ei olisi millään malttanut odottaa, että sisarukset saadaan boksista ulos. Kuva Sinna

Hipsu ja Sinna. Kuva: Niko

Kaksi Karhua. Kuva: Niko

Pikku-Karhu Nikon sylissä. Kuva: Jonna

Pikku-Karhu <3 Kuva: Niko

Matelijapunkkievakko

Saagan mukana tulleet matelijapunkit ovat aiheuttaneet Jussille päänvaivaa nyt useamman kuukauden. Matelijapunkkeja on koitettu hävittää petopunkkien avulla, mutta toistaiseksi tulokset ovat olleet vain väliaikaisia. Matelijapunkkien vietyä taas yhden erävoiton, päätimme Jussin kanssa siirtää Saagan ja Saborin minun asunnolleni. Näin Jussin ei tarvitse stressata niin paljoa punkkien leviämisestä, sillä muuton myötä jaettiin myös hoitovastuut uusiksi: niin kauan kuin Saaga ja Sabor asuvat luonani, Jussi ei edes koske niihin ja niiden terraarioihin, vaan minä hoidan ne täysin. Sama pätee myös toiseen suuntaan: tästä hetkestä siihen kun punkit on saatu hävitettyä, minä en koske mihinkään muihin Jussin matelijoihin.

Minun luonani käärmeillä on käytössä Ikean Samla-laatikoista modatut asumukset. Punkkisodan takia ne ovat tällähetkellä hyvin minimalistiset: pohjalla on helposti vaihdettavat paperit, pari piiloa ja vesikippo. Sitten kun seuraava petopunkkierä saapuu alkuviikosta, käärmeksille vaihtuu paperin tilalle turvepohja. Tälläkertaa Jussi on se, jota ahdistaa enemmän boksien ankea sisustus, ja hän kovin mielellään haluaisi käärmeksille enemmän piiloja ja kiipeilymahdollisuuksia. Minusta ne saavat kuitenkin odottaa siihen, että punkit on saatu hävitettyä. Sen jälkeen käärmeksillä on taas vuosia aikaa viettää kunnolla sisustetuissa terraarioissa.

Käärmenurkkaus

  

Hamsterikuulumisia

Bugi

Nyt niitä on jo kaksi. Hamstereita nimittäin. Jussille tuli jokin aika sitten hoitoon Kasperin ja Even tuleva jalostuseläin Muistitikku, ja hän ihastui pojan rauhallisuuteen. Muistitikkua hän ei kuitenkaan saanut pitää, mutta Petra oli ehtinyt bongata Jussin mieltymyksen pojan luonteeseen, ja viestitti vielä rauhallisemmasta pojasta, joka kaipailisi häntämutkan myötä itselleen lemmikkikotia. Bugi ei ollut värinsä puolesta niin Jussia kiinnostava, mutta luonnekuvaus teki sen, että olihan poikaa mentävä ainakin katsomaan. Ja tietäähän sen, miten niissä yleensä käy: Bugi muutti meille.

Böffö

Bugi eli Goldilock's Boogeyman on väriltään kauniin oranssi ja luonteeltaan täysi kymppi. Poika on niin rauhallinen, että sitä on itsekin uskaltautunut sylittelemään alusta asti. Ja sanoi Jussi mitä vain, niin omaan silmään pojan lämpimän oranssi turkki on oikein kaunis.

Bugi sai alkuun asumuksekseen Petralta lainatun Dunan, mutta nyt sille on jo ehtinyt tulla Zooplussalta samanlainen Alaska-häkki kuin Böffölläkin on. Bugista tulikin sitten Böffön yläkerran naapuri, ja molempien poikien häkit sijaitsevat ihan Jussin sängyn vieressä, jossa niiden touhuja on helppo tarkkailla. Pyörät ovat onneksi molemmilla varsin hiljaiset, sillä etenkin Böffö rakastaa koko yön kestäviä maratonjuoksuja, jotka päättyvät aamuisin pyörässä pilkkivään hamsuun, joka selvästi miettii, että ummistaa silmänsä ihan vain hetkeksi, ja ottaa sitten pari kierrosta vielä. Ja sitten pari kierrosta vielä.

Viikon päästä molemmat pojista ovat menossa myös näyttelyyn, kun Suomen hamsteriyhdistys järjestää juhlanäyttelyn Turussa. Jussilla osa päivästä menee Raumalla, mutta minä olen lupautunut olemaan paikalla poikien kanssa, kunnes Jussi ehtii liittymään seuraan. Böffö on ilmoitettu näyttelyssä ulkomuotoluokkaan ja pettiin, Bugi pelkästään pettiin.

Vielä jaksaa...

Poikien kerrostalo

Bugin kattohuoneisto

Postin tuo Pate jokaisen luo...

Tälläviikolla minä en ollut ainoa joka sai postia. Jussi oli taas tehnyt paitsi yhden oman tilauksen, osallistunut myös pariin kimppatilaukseen. Ja Jussin hämähäkkiharrastus on jatkunut jo sen aikaa, että itsekin on ehtinyt oppia, että yksi varma keväänmerkki on että Spiderworld alkaa lähettää hämähäkkejä Suomeen.


Niinpä Jussinkin lauma kasvoi neljällä: kolmella hämähäkillä ja yhdellä skorpionilla. Minä en taaskaan opetellut lajeja, mutta nimesin tulokkaat: ne ovat Lilli, Rekku, Megan ja Jackson. Ja sai Jussi ehkä pienet silmien pyörittelyt, kun näin tulokkaista pienimmät: Lillikin on vain sentinmittainen, vaikkei siitä ole kuin joitain kuukausia, kun Jussi mietti, että ei ehkä jatkossa halua ihan minislingejä enää (poislukien hyppyhämähäkit, joista nyt ei tulekaan koskaan isoja). Vaikka mitä minä olen siihen mitään sanomaan, kun miettii mitä kaikkia "Minulle ei enää" -itselle on vuosien saatossa tullut...

Toisesta kimppapaketista tuli kasveja. Minulla on niin ihana mies, että hän monesti tilaa erilaisia promelioita ja muita ihan ulkomailta asti ...tosin sammakoille, eikä minulle ;) Viikonloppuna onkin ollut puutarhatalkoot, kun sammakkoterraarion sisustus meni osin uusiksi.

Vielä matkalla oleva paketti jatkaa sitten kasviteemaa, sillä sieltä on tulossa tehokkaampia valoja ja muita apuvälineitä siihen, että nykyisestä ja tulevasta nuolimyrkkysammakkoterraariosta saisi entistä rehevämmän. Samaan tähtää työn alla oleva Dipper-pullo, johon kanssa käytiin hakemassa perjantaina osat. Sen pitäisi auttaa taustan sammalia kasvamaan pitämällä tausta tasaisemman kosteana.

Jussin projektien ohella omakin projekti etenee taas vähän: huomenna käydään hakemassa muovimatto tulevan kesäfrettihuoneen pohjalle.

Lilli

Jackson

Rekku

Megan

Böffön ensimmäiset viikot uudessa kodissa

Böffön kanssa Jussi on todennut olevansa tähän astisen lemmikkiharrastuksensa suurimman haasteen edessä: skorpionit, nuolimyrkkysammakot ja erilaiset käärmeet eivät ole mitään hamsterin rinnalla. Hamsteriahan pitää käsitellä! Ja ennenkuin siihen kunnolla päästään: totuttaa käsittelyyn. Tämä on johtanut jo useampaan pieneen kulttuurishokkiin, kuten siihen, että se että eläin puree ei ole syy lopettaa sen käsittelyä ja pitää sitä katselueläimenä eläimen stressaamisen välttämiseksi, vaan syy käsitellä eläintä enemmän että se tottuu. YouTube onkin ollut ahkerassa käytössä, kun Jussi on etsinyt sieltä erilaisia käsittelyvinkkejä saadakseen omat otteensa Böffön kanssa kuntoon. Se onkin tuottanut jo paljon edistystä, etenkin Jussissa, josta on tullut jo silminnähden rauhallisempi käsittelijä.

Myös Böffön kasvattaja on ollut mukana jakamassa vinkkejä, miten tuosta hieman omapäisestä ja liikkeessäoloaikana ehkä vähän metsittyneestä hamsterilapsesta saataisiin kunnon lemmikkipumpulipallo. Jussia alkuun vähän mietitytti Marikalta kysellä, kun Böffö on kuitenkin ostettu liikkeestä eikä kasvattajalta suoraan, mutta hänkin on nyt uskonut Marikan olevan paras asiantuntija Böffön suhteen oli kyse sitten pojan herkuista tai luonteesta. Böffö kun ehti kuitenkin viettää Marikan luona selvästi pidempään mitä liikkeessä, jonka lisäksi Marika on nähnyt kaikki pojan poikuesisarukset ja vanhemmat. Itsestä taas on vain luonnollista, että silloin kun eläimen kasvattaja on tiedossa, on hän se henkilö, jolta eläimestä voi tarkemmin kysellä. Ja se on myös se syy, miksi Böfföltä löytyneet paperit oli se lopullinen vihreä valo sille, että meille lopulta eläinkauppahamsu muutti.

Itse olen viimeisen reilun parin viikon aikana joutunut huomaamaan, kuinka paljon olen ehtinyt unohtaa. Perusasiat asumuksen sisustuksesta, pyörän koosta yms. tulevat yhä helposti, mutta olin todella unohtanut sen, millainen hamsteri on. Sen että se ei ole rotta tai hiiri. En ollut yhtään muistanut sitä, kuinka hamsterit saattavat singota kädestä, kun ne eivät tartu samalla tavalla kuin rotat ja hiiret, eivätkä hahmota samalla tavalla syvyyksiä. Olin unohtanut kuinka paljon enemmän hamsterin kanssa voi joutua tekemään töitä, että siitä saa yhtä syliteltävän mitä rotat ja hiiret. Ruokamerkkisuosituksia en edes koittanut muistella, sillä ne ovat reilussa kymmenessä vuodessa muuttuneet varmasti moneen kertaan. Omina hamsuiluaikoina SupaHamster kun oli vielä hyvää ruokaa, ennenkuin joku keksi sitten lisätä siihen kivoja värjättyjä palluroita piristämään ruuan ulkoasua. Mutta unohduksen vastapainoksi sitä on tullut lueskeltua: minä blogeja ja Jussi artikkeleita ja YouTube-videoita.

Mutta kaikesta ihmettelystä huolimatta Böffö on kyllä onnistunut valloittamaan meidät molemmat uteliaisuudellaan. Böffö on usein kuono pitkällä kuikuilemassa terraariossaan - silloin kuin ei treenaa maratonia varten pyörässään. Ja Jussin intoa on ilo katsella, kun hän raportoi Böffön tekemisiä ja edistysaskeleita: montako sekuntia poika on malttanut kädellä pysyä ja paljonko sitä sai silittää - sekä tietenkin: kuinka nopeasti cashewpähkinä hävisi poskipusseihin ja paljonko peppukarvat ovat kasvaneet.  

Meidän eksolaumassa Böfföstä on tullut se kaikkein eksoottisin ja omituisin otus, joka jättää omituisuudessaan taakseen niin haisunäädän kuin valkohuulikyyn. Ja Jussi on ilokseen bongannut hamsteriryhmistä myös muita partasuisia hamsteriharrastajia, vaikka onkin todennut monet opetusvideoita laatineista noin kaksitoistakesäisistä tytöistä hyvin pätevän oloisiksi ja lajinsa tunteviksi. Kun eihän se tietämys aina ikää katso, jos on omistautunut harrastukselleen.

Tervetuloa Böffö

Nyt se sitten tapahtui. Jussille tuli hamsteri. Onhan tällaista kuumeilua ollut ilmassa jo pidempään, mutta tänään vastaan tuli se oikea yksilö. Alkemistin Pullonhenkiolento aka Böffö.

Viime kuukausien aikana Jussi on miettinyt paljon millaisen hamsterin hän haluaisi. Alkuun hän iski

Böffö

silmänsä roborovskeihin, mutta ne tippuivat pian pois liiallisen vilkkautensa vuoksi. Pikkuhiljaa kuva tarkentui: hän halusi uroksen. Hän halusi pörröisen pitkäkarvaisen. Ja harmaan. Koitin etsiä sellaista jo ennen joulua hänelle joululahjaksi, mutta en onnistunut löytämään yhtäkään Böffön oloista hakuetäisyydeltä. Tänään se tuli vastaan vahingossa.

Minun piti palauttaa kirjoja Skanssissa sijaitsevaan Monitori-palvelupisteeseen ja kysyin Jussilta halusiko hän poiketa samalla Faunattareen. Vastaus oli tyypilliseen tapaan positiivinen: eksymme sinne aina, mikäli aikataulu ei ole niin tiukka, että suusta kiinni jääminen voisi sotkea sen täysin. Jussi haluaa aina katsoa eläimet läpi, etenkin matelijapuolen. Viime aikoina olemme vilkuilleet enemmän myös jyrsijäpuolta, vaikkei syrkkejä ikinä näykään liikkeissä, kun ne ovat aina päivällä nukkumassa. Eikä niitä tule ikinä pyydettyä nähtäväksi, kun hankinta ei ole tuntunut niin ajankohtaiselta, että sen takia viitsisi toisia herätyttää. Tänään oli kuitenkin eri tilanne: pesäkopista kun tursusi vaaleanharmaata karvaa. Vaikka terraarion kyljessä ei ollut edes hintalappua, minun oli pakko pyytää Emilialta, voisiko hän näyttää terraarion asukit. Heti kun hän nosti kopin ja sen alta paljastui pk kyyhkynharmaa syrkkipoika hunajan värisen veljensä kanssa tiesin katselevani Böfföä.

Jussi alkoi käydä läpi järkisyitä sille, miksi hänen ei kannattaisi hankkia hamsteria heräteostoksena. Minä pyysin nähtäväkseni pojan paperit, kun Emilia mainitsi siltä sellaiset löytyvän. Niiden perusteella sitä löysi nopeasti myös kasvattajan facebook-sivun ja kotisivut. Böffön taustat vaikuttivat kaikin puolin hyviltä ja poika terveeltä ja uteliaalta, joten ilmoitin Jussille hankkivani hamsterin hänelle synttärilahjaksi, käytyämme läpi mitä tarvikkeita kotoa jo löytyi ja mitä olisi välttämätöntä tulokkaalle hankkia. Siinä kohtaa Jussikin alkoi jo enemmän rentoutua ja innostua - ja jopa itseasiassa myönsi olleensa vähän pettynyt, kun joululahjapaketista ei ollutkaan löytynyt hamsteria, vaikka olin kautta rantain ennen joulua tiedustellut, saako hänelle hankkia eläimen lahjaksi. Mutta enhän minä ollut mitä vain hamsteria voinut hankkia, kun tiesin hänen kuvailujensa perusteella, millaista hamsteria hän haki. Piti odottaa että Böffö löytyi.

Faunattaresta lähti hamsterin lisäksi mukaan kuiviketta ja ruokapussi, jotta hamsteri saatiin kotona asianmukaisesti asutettua Jussilta löytyneeseen lasiterraarioon. Illalla sitä lähti vielä tilausta Zooplussaan, niin että poika saa vielä juoksupyörän ja muutamia virikkeitä. Itse sorruin samalla lisäämään tilaukseen lohitahnaa, vitamiinitahnaa ja fretin purkkiruokia. Wilma kun kovasti kehui, että jälkimmäiset ovat toimineet hyvin nirsommilla nappuloihin tottuneilla freteillä, joille liha ei tahdo maistua. Josko niistä saisi terveellisen herkun Snurrelle, kun ei se edelleenkään useimmista lihoista pidä, vaikka suostuukin niitä henkensä pitimiksi syömään. Mahdollisuuksien pitäisi ainakin olla hyvät, sillä purkkiruoka sisältää muun muassa kokonaisia sydämiä, jotka ovat Snurrelle hyvin maistuneet. Mikäli ne osoittautuvat hitiksi, laitan niistä sitten myöhemmin lisätilausta. Noista kun voisi saada myös toimivaa reissuruokaa, kun se ei olisi yhtä hyvin jemmattavissa kuin vaikka kokonaiset siivet ja kaulat.

Esittelyssä Jussin eläintarha, osa 4/4: omituisten otusten kerho

Jussi varmasti itse laskee hämähäkit kaikkein omituisimmiksi otuksikseen, mutta koska en keksinyt parempaa otsikkoa tälle viimeisen viimeisen osan sekalaiselle seurakunnalle, mennään tällä ;-) Aiemmin Jussin laumaan listatuista otuksista tähän kategoriaan olisivat kuuluneet myös rukoilijasirkka ja kukkakuoriaiset, ellei niistä olisi näin hitaan kirjurin kanssa ehtinyt jättää aika ennen tähän osioon pääsyä. Niistäkin saa kyllä yhä kysellä, jos joku oli niistä kiinnostunut. Mutta tällä nimenomaisella hetkellä Jussin omituisten otusten kerhoon kuuluu madagaskarinpäivägekko nimeltä Ötökkä, kolme skorpionia, kaksi mangrovetaskurapua sekä scolopendra-juoksujalkainen nimeltä Pikku-Tino Junior (mikäli tunnette Turun Faunatat-myyjiä, saatatte arvata, kenen kasvatti on kyseessä... ;-)).

Ötökkä on Jussin ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa liskokansan edustaja. Ensimmäistä matelijaansa suunnitellessaan Jussi oli pitkään miettinyt leopardigekon hankkimista, mutta kun liskon hankinta tuli ajankohtaiseksi, sademetsälajit olivat ehtineet voittaa Jussin puolelleen. Sademetsälajeissa kun yhdistyy monesti eläimen kirkkaat värit mahdollisuuteen sisustaa sille hyvin vihreä terraario. Madagaskarinpäivägekon vaatimissa olosuhteissa kun pärjää hyvin myös moni vehreä huonekasvi. Madagaskarinpäivägekossa moni kokee positiivisena puolena sen, että elävien hyönteisten lisäksi sille on mahdollista syöttää myös hedelmiä ja hedelmäsoseita; ne eivät korvaa hyönteisravintoa, mutta voivat monessa tilanteessa helpottaa lomahoitajan saantia, liskoa kun pitää syöttää melko paljon useammin kuin käärmeitä ja hämähäkkejä. Nopealiikkeisyys yhdessä herkän nahan kanssa tekee Ötökästä puhtaasti katselueläimen: sitä ei voi ottaa terraariosta ollenkaan syliteltäväksi, ja myös sen siirtäminen on hankalaa. Muuten Ötökkä on kuitenkin Jussin laumasta sieltä seurallisemmasta päästä; se tarkkailee etenkin Jussin liikkeitä, ja tulee Jussia aina terraarion ovelle vastaan. Ötökkä kun on hyvin ahne ja Jussi sen pääasiallinen ruokkija. Etenkin hedelmäsoseita Ötökkä tulee syömään ihan kädestä asti, kunhan ruokkija on kyllin tuttu. Muussa tapauksessa ruokaa siirrytään odottelemaan taka-alalle. Ötökkä kiipeilee sujuvasti terraarionsa laseja ja terraarioon asetettuja bambuputkia pitkin, kun taas terraarion pohjalla se ei käy koskaan. Tämän otuksen liikkumisessa varpaiden imukupit ovat niin keskeiset, että kuivitettu maanpinta ei ole sille olemassa edes vaihtoehtona. Madagaskarin päivägekko vaatii terraarioonsa uv-valon lisäksi myös jonkinlaisen sumutusjärjestelmän pitämään terraarion sopivan kosteana, sillä etenkin talvella sopiva ilmankosteus olisi vaikeaa saavuttaa pelkästään sumuttamalla.

 Jussin skorpparitrio on aasialaisia metsäskorpioneja (Heterometrus petersii), joita pystyy pitämään kommunaalisessa terraariossa, eli terraariossa missä on useampia yksilöitä samassa. Skorpioneja ei ole koskaan varsinaisesti nimetty, mutta itse tulee puhuteltua niitä välillä Kasperiksi, Jesperiksi ja Joonataniksi. Nämä kolme iloista rosvoa ovat vielä ihan vauvoja ja ne jakavat keskenään yhden faunaboksin. Nyt otuksilla on mittaa vasta muutamia senttejä, mutta täysikasvuisina ne voivat saavuttaa noin viidentoista senttimetrin pituuden. Näitäkin siis odottaa isompi terraario tulevaisuudessa. Tällähetkellä tämä hurja joukko herättää kyllä vielä enimmäkseen kysymyksiä siitä, miten tämä laji voi ollenkaan pärjätä luonnossa. Näille kaveruksille kun jo elävä buffalomato on niin hurja vastus, että sitä juostaan kilvan karkuun. Niinpä Kasper, Jesper ja Joonatan saavatkin kaiken ruokansa valmiiksi tapettuna, jotta ne saisivat edes jotain syödäkseen. Silti kaveruksia ei yleensä valoisaan aikaan edes näe, kun ne hengaavat porukalla korkkikaarnan alla jemmassa. Mutta ehkä nämäkin vielä vähän rohkaistuvat, kun saavat lisää kokoa.

Mangrovetaskuravut (Geosesarma bicolor) niin ikään vasta odottelevat nimiään. Jussi kun on jo pitkälti siirtynyt puhumaan osista eläimistään lajinimillä, poikkeuksena ne selvimmät lemmikit, eli käärmeet, sammakot ja Ötökkä. Taskuravut ovat keskenään eri sukupuolta, ja kaverukset erottaa toisistaan parhaiten selkäkuvioistaan; parivaljakon koiraspuolisella on selässään selkeä keltainen m-kirjain, siinä missä toisella selkäpuoli on epätasaisemman keltavioletti. Kummaltakin löytyy pienet violetit sakset. Kaksikko majoittaa yhteistä terraariota, jossa ne elävät pääsääntöisesti kuivalla maalla. Terraariosta löytyy kyllä myös vesikuppi, jossa ne käyvät välillä hengaamassa. Näiden otusten terraariotausta on Jussin itsensä askartelema ja se on tehty kissanhiekan ja turpeen sekoituksesta. Ruokavalio näillä koostuu elävistä pienistä hyönteisistä sekä erilaisista kaloille myytävistä kuivatuista ja pakastetuista ruokaeläimistä, kuten kuivatusta artemiasta ja katkarapupelleteistä. Useimmiten otukset on helpointa bongata silloin, kun ne ovat siirtyneet vesikuppiinsa kylpemään. Muuten ne viettävät valoisaan aikaan enemmän aikaa luolissaan piilossa, ja lähtevät paremmin liikkeelle vasta valojen sammuttua. Päiväsaikaan noita onkin välillä turha etsiä terraariostaan ilman lamppua. Nämäkin uudistavat itseään sukarapujen ja hämähäkkien tapaan molttamalla, ja ovatkin jo onnistuneet säikäyttämään Jussin jättämällä jälkeensä vanhan elottoman kuoren ja vetäytymällä sen jälkeen itse johonkin hyvään piiloon toipumaan kuorenvaihdosta.

 Scolopendra-juoksujalkainen Pikku-Tino Junior tuli Jussille Pikku-Tinon seuraajaksi. Siinä mielessä nimi on kyllä hieman hämäävä, että Pikku-Tino Junior oli jo tullessaan huomattavasti isompi kuin Pikku-Tino, joka ei valitettavasti selvinnyt aikuiseksi asti. Tähän otukseen oma suhtautumisena on kanssa hieman kahtiajakoinen, etenkin tähän tapaukseen, joka on jo selkeästi edeltäjäänsä isompi. Äärettömän nopea peto, joka on lähinnä jalkoja ei vain ole se omin laji herättämään täyttä luottamusta; vaikka toisaalta, enhän minä sitä hoida. Pikku-Tino Junior elää hyönteisillä ja viettää ison osan ajasta hautautuneena turpeeseen, jonka joukosta se voi tehdä äärimmäisen nopeita hyökkäyksiä saaliinsa kimppuun. Tai sitten se vain lähtee jalat vilistäen viipottamaan pitkin boksiansa. Väritykseltään tuo otus on kyllä ihan hauska. Pikku-Tino Junior asuu skorpionien tapaan faunaboksissa, joka päivittyy isompaan sitä mukaa kun otus kasvaa.

Näiden lisäksi Jussin asunnolta löytyy lukuisia torakoita, banaanikärpäsiä, buffalomatoja, sirkkoja yms., jotka elävät omissa viljelmissään kasvamassa ruuaksi talouden hyönteissyöjille. Näihin en ajatellut tässä postaussarjassa sen tarkemmin paneutua, mutta mikäli joku haluaa lukea ruokahyönteisten kasvatuksesta, voin kyllä koettaa saada siitä aikaiseksi oman postauksensa myöhemmin. Eli siinä tapauksessa vain toivetta postauksen alle tulemaan ;-) 

Esittelyssä Jussin eläintarha, osa 3/4: käärmeet

Käärmeet ovat se mistä homma Jussilla lähti. Tai oikeastaan yksi käärme, pieni viljamato Hani. Jussi oli jo vuosia miettinyt, että jokin terraarioeläin voisi olla mukava. Hän oli kuitenkin todennut terraarioeläimet paitsi kalliiksi ja vaivalloisiksi, myös vuokrasopimuksessa kielletyksi, kun siinä kiellettiin kaikki lemmikit. En olisi ihan heti arvannut, minkä Pandoran lippaan avaan, kun kerroin käytetyistä terraarioista, kasvattajien edullisemmista hinnoista, hoidon automatisoinnista ja siitä, kuinka terraarioeläimet eivät ole ongelma läheskään kaikille vuokranantajille, jotka eivät halua asuntoihin vapaana pidettäviä karvaeläimiä... Loppu onkin sitten historiaa ;-) Ja nyt niitä käärmeitäkin on seitsemän: neljä viljakäärmettä, vietnamilainen nokkakäärme, kuningaspyton ja valkohuulikyy.

Hani on Jussin ensimmäinen käärme. Jussi koitti nimetä sen Hannibaliksi, mutta mielestäni nimi ei sopinut alkuunkaan pienelle vaaleanpunaiselle karkkimadolle, vaikka madon alkuun pitikin olla poika (mitä se ei ole). Hani kun on väriltään snow ja oli tullessaan noin lyijykynän mittainen ja vaaleanpunainen. Nyt sen väritys on muuttunut jo kellertävämmäksi. Hani asuu tällähetkellä yksin junnukämpässään, jona toimii 60*45*45cm Exoterraario. Siinä sen on määrä asua sen aikaa, että se saa kylliksi kokoa että sen uskaltaa yhdistää Saagan kanssa samaan terraarioon. Hani oli poikasena erittäin arka ja piilotteleva, ja se liikkuikin usein vasta valojen sammuttua, kun missään ei näkynyt enää mitään liikettä. Saatuaan lisää ikää ja kokoa Hani on onneksi koko ajan rohkaistunut ja nykyään se on usein terraariossaan jopa näkösällä.

Hanin terraario

Hani on snow värinen naaras

Hani viettää aikaa useimmiten katonrajassa roikkuvassa kookospähkinässä

Saaga on viljakäärmeistä Jussille viimeisimpänä tullut. Saaga tuli minulle alunperin 2008 8-grammaisena pikkupoikasena ja eli ensimmäiset vuotensa minun luonani. Muuttuneen elämäntilanteeni myötä päädyin kuitenkin luopumaan kaikista terraarioeläimistäni ja keskittymään jyrsijöihin, ja niin Saaga matkasi uuteen kotiin. Jussin hankkiessa Hania olin toki moneen kertaan kertonut myös omista käärmeistäni, ja niin Jussi tunnisti Saagan herppi.netin myynti-ilmoituksesta tytön tullessa myyntiin yhdessä ensimmäisen käärmeeni Ebonyn kanssa. Jussi mietti silloin jo tyttöjen hankkimista, mutta siihen mennessä kun hän oli tehnyt päätöksensä, tytöt oli jo myyty. Saaga tuli kuitenkin jonkin ajan kuluttua uudelleen myyntiin, ja silloin Jussi paitsi päätti ostaa tytön, hän myös selvitti mihin Ebony on päätynyt ja ilmoitti tarjoavansa sillekin tarvittaessa uuden kodin, jos se sitä vielä joskus joutuu vaihtamaan. Samalla syntyi päätös, että tämän neidin osalta kiertolaiselämä oli nyt tässä. Saaga sai kodikseen 125*50*60cm terraarion, jossa se saa elää yksinvaltiaana siihen asti että Hani saa sitä koossa kiinni. Saaga on aina ollut kokonaisuudessaan hyvin helppo käärme: utelias, helposti käsiteltävä, hyvin syövä ja ongelmaton ja sellainen neiti on onneksemme yhä. Väritykseltään Saaga on pewter.

Saaga naamioituneena kukkaruukkuun.

Saaga nauttii kylpemisestä.

Mini on toinen Jussin viljakäärmeistä. Se oli tullessaan hyvin pieni, ja sen kanssa kaikki ei lähtenyt ihan sujuvasti käyntiin sen alettua oksentaa ruokansa muuttostressin seurauksena. Ensimmäiset kuukaudet elettiinkin sitten jännityksessä, onko siitä eläjäksi. Mini on kuitenkin onneksi taistelija, ja onnistui lopulta kääntämään kasvukäyränsä takaisin nousuun. Mini on väriltään bloodred ja sellaisena ehkä värinsä puolesta kaunein Jussin käärmeistä. Kauniista ulkomuodostaan huolimatta Mini on kuitenkin jäänyt itselleni etäisemmäksi, vaikka poika on varsin aktiivinen ja hyvin esillä. Asiaan voi toki osaltaan vaikuttaa se, että Minin kämppiksena junnulassa asuu toinen Jussin koiraista, joka on onnistunut hurmaamaan minut värityksestään huolimatta.

Mini viettää aikaansa yleensä oksilla ja ylös ripustetussa korissa.

Mini ja Putti asuvat samassa terraariossa

Mini on värimuodoltaan bloodred.

Putti jakaa minin kanssa yhteisen 60*45*45cm Exoterraarion, josta pojat muuttavat isompaan terraarioon jahka tuosta vielä hieman kasvavat. Putti tuli Jussille lemmikkimessujen kautta ja on siitä lähtien valloittanut ihmisiä uteliaisuudellaan ja sosiaalisuudellaan. Putti kun seuraa ihmisten touhuja aina nenä lasissa kiinni ja tulee ovelle katsomaan, mikäli keittiössä aletaan vaikka kokkailla. Mikäli terran avaa, luikertelee poika itse kädelle - eli se toimii käytännössä täysin päinvastoin mitä Hani. Se yhdessä pirtsakan kellertävän värin kanssa on saanut jo useamman hieman käärmeitä vierastavankin harkitsemaan oman käärmeen hankintaan - mitä Jussi koettaa toki toppuutella muistuttamalla, että kaikki käärmeet eivät ole samanlaisia kuin Putti. Putti on kuitenkin uteliaisuudessaan helppo esittelykäärmes, sillä se ei selvästi stressaa käsittelystä yhtä paljon mitä Hani. Ihan säikähdyksittä Putinkaan kanssa ei ole kuitenkaan selvitty, sillä sen myyjän luona kuoli yksi käärme kryptoon pian pojan kotitumisen jälkeen, ja niinpä täälläkin jouduttiin sitten jännittämään pojan testituloksia tuon käärmeille nykyään varsin yleisen ja mahdollisesti tappavan loisen osalta. Putin testitulos palasi kuitenkin onneksi negatiivisena, eikä poika ole oireillut siitä myöhemminkään.

Putin ja Minin terraario.

Putti on aktiivinen käärme ja aina liikkeellä tai esillä.

Putti on Minin tapaan sondattu uroksiksi, siinä missä Hani ja Saaga ovat todettuja naaraita. Siksi kaikkia viljakäärmeksiä ei tulla missään kohtaa yhdistämään samaan terraarioon, vaan kumpikin sukupuoli tulee saamaan oman aikuisterraarionsa.

Käärmeiden terrahyllyt.

Sauronilla on nokkamainen muodostelma

Viljakäärmeittein jälkeen ensimmäinen muunlajinen käärmes oli vietnamilainen nokkakäärme Sauron. Jussi oli jo jonkin aikaa miettinyt jotain arboreaalista sademetsälajia ja ollut jo kallistumassa hortuun. Sitten yhtenä päivänä Miran liikkeellä käydessä törmäsimme nokkakäärmeisiin. Ensin myynnissä olleen pikkupoikasen kautta, ja sitten aikuisten yksilöiden, kun Mira alkoi esitellä nokkakäärmeiden värin kehittymistä. Sitä seurasi se kohtalokas hetki, kun Mira kertoi kauneimman käärmeistä etsivän mahdollisesti sijoituskotia. Siitä sitten tuli se Jussin arboreaalinen käärme. Sauron on kooltaan pienikokoinen ja hyvin pitkänmallinen. Terraariosta otettaessa se on hieman viljakäärmeitä ahneempi ja herkemmin näpeille käyvä, mutta terraarion ulkopuolelle oikein helppo tapaus ja käsiteltävissä myös ilman koukkua - kunhan lähellä ei tuoksu ruoka. Sauron on Jussilla sijoituksessa, eli se tulee jatkossa viettämään keväisin osan ajasta Miran luona rouvaseurassa. Muun aikaa Sauronia hoidetaan yhtä omana kuin muutakin laumaa. Sauronin terraario on enemmän korkeanmallinen mitä muiden, ja sieltä löytyy enemmän oksia. Sauronin ruumiinrakenne kun on suunniteltu etenemiseen enemmän puun oksistossa mitä maanpinnalla. Sauronkaan ei ole vielä täysin täysikasvuinen, ja silläkin terraario tulee vaihtumaan vielä nykyisestä isompaan käärmeen kasvaessa. Sauronista tekee erityisen kauniin sen välillä näkyvä sinertävä kylkikuvio, mikä kirjoo kauniisti muuten vihreän kyljen - ja toki myös pojan alkuun vähän hassulta näyttänyt nokka antaa persoonallisen säväyksen nuoren herran ulkoasuun.

Sauron

Sauronin kylkikuvioita.

Sauron rakastaa kylpemistä

Jussin kuningaspythonin Saborin tulon pystyi ennustamaan suunnilleen siitä hetkestä, kun halusin päästä yhden kuningaspytonkasvattajan luokse tutustumaan sokerioraviin. Minä menin sinne katsomaan oravia, mutta Jussi menetti lopullisesti sydämensä kuningaspytoneille. Hän oli puhunut sellaista jo pitkään, mutta minä olin torpannut ne haaveet muistuttamalla kuningaspytikoiden paastoilusta ja siitä, kuinka osa pytikoista on todella piilottelevia ja passiivisia - englanninkielisen nimensä mukaisia käärmepalloja. Jannalla pytikoita oli kuitenkin paljon ja sen myötä myös paljon eri luonteisia yksilöitä, mikä vahvisti Jussilla vain sitä, että hän ei halua tilata itselleen käärmettä sokkona minkään tukun tai ulkomaalaisen kasvattajan listoilta, vaikka niin halutun värisen käärmeen saisi helpoiten ja halvimmin - hän kun halusi paitsi kauniin, myös toimivan ja aktiivisen kuningaspytonin. Sen myötä voitte varmasti ymmärtää sen kiusauksen, kun Janna ilmoitti tarvitsevansa tilaa uusille jalostusyksilöille ja siten myyjänsä Jussille hänen lempparinsa, jos hän vain haluaisi sen... Päätöksen syntyyn meni joitain viikkoja, mutta lopulta Sabor muutti meille, ja on ainakin tähän asti ollut Jussille se unelmien pytikka - ja jopa syönyt ongelmitta. Sabor on nyt iältään kolmevuotias käärmepoika ja väriltään bumblebee. Saborilla on myös jo valmiiksi kokemusta edustamisesta käärmepäivillä, ja se pääsee varmasti jatkamaan sitä myös Jussin kanssa. Saborilla on väliaikaisena kotinaan iso Ikea-laatikko, ja vaikka se täyttää lajille asetut suositusmitat, on Jussilla jo kovat suunnitelmat saada sillekin yhtä hieno terraario mitä muillakin on. Sillä vaikka sameat seinät eivät häiritse käärmettä itseään, on käärmeiden tarkkailu mukavampaa kirkkaan lasin läpi.

Sabor

Sabor asuu ikean varastolaatikossa.

Uusimpana tulokkaana käärmelaumassa on Jussin valkohuulikyy Naraka, joka on myös porukan ainoa myrkkykäärme. Tähänkin tapaukseen Jussi ihastui tutun luona eläimiä katsellessa - tutun, joka myöhemmin tarjosi sitä hänelle omaksi. Tutun myrkkykäärmeissä Jussiin vetosi etenkin niiden pieni koko, päänmalli ja kirkkaat värit. Itseäni ajatus myrkyllisestä käärmeestä kuitenkin alkuun kauhistutti, ja pyysin Jussia vannomaan että hän ei sellaista hankkisi. Jussin kiinnostus pieniä myrkkyjä kohtaan kuitenkin vain kasvoi, mikä pakotti itsenikin perehtymään niihin tarkemmin. Me kun olemme sopineet jo heti alussa, että kummankaan eläinhankintoja ei lähdetä torppaamaan ilman kunnon perusteluja, kun kummallakin se oma eläinharrastus on kuitenkin tärkeä. Ja mitä enemmän Jussilta hänen haaveilemistaan myrkyistä kuulin ja mitä enemmän niitä näin, sitä vähemmän minulla oli syytä niitä kieltääkään. Se kun on kyllä totta, että Narakankin puremaan on pieni mahdollisuus kuolla ilman asianmukaista hoitoa. Sen kohdalla sopiva vastamyrkky on kuitenkin hyvin saatavilla Suomessa, jonka lisäksi käärme on luonteeltaan rauhallinen, se ei hyöki, eikä sitä koskaan käsitellä muuten kuin käärmekoukuilla ja silloinkin vain pakon edessä. Myös muut hoitotoimenpiteet suoritetaan aina pihdeillä tai koukuilla, niin että käärme ei missään kohdassa pääse lähelle käsiä. Narakan terraario myös pidetään aina lukossa ja terraarion kyljistä löytyy asianmukaiset varoitukset eläimen myrkyllisyydestä yhdessä sen lajitietojen kanssa. Suurimman osan ajasta Narakaa siis vain katsellaan turvallisesti lasin läpi. Nytkin Naraka on alle metrin päässä tietokoneestani, ja ei siitä kyllä pääse mihinkään että tyyppi on kaunis kuin koru - ja ihanan sievä. Se on laittanut itsenikin väkisinkin miettimään, voisiko myrkyttömistä lajeista löytyä mitään yhtä pientä ja kaunista, itselleni kun en silti myrkkyä haluaisi, jos joskus vielä käärmeen hankin.

Naraka viihtyy kosteassa.

Narakan kyyn silmät. Narakalla on myös kuopakkeet päässään, jotka mahdollistavat lämpökameramaisen aistin.

Narakan terraario lukkoineen ja varoituksineen.

Jussin käärmeistä kaikki syövät hiirtä tai pientä rottaa. Pienimmille käärmeksistä menevät hiiren ja rotanpoikaset, isoimmat syövät aikuista hiirtä ja noin satagrammaista rottaa. Meistä kummallakaan ei ole tällähetkellä kiinnostusta tai resursseja pyörittää omaa jyrsijäkasvatusta ja niinpä ruuat tulevat pakasteena muualta. Välillä se kyllä hieman kirpaisee, kun tietää, että itse kasvattamalla pystyisi vaikuttamaan paljon suoremmin ruokaeläinten kasvatusolosuhteisiin ja hyvinvointiin. Tällähetkellä kuitenkin koen, että siihen käytetty aika olisi omilta lemmikeiltä pois, ja sitä en kuitenkaan halua. Onneksi osan ruokaeläimistä saa kuitenkin välillä tuttujen kautta, jolloin tietää miten niistä on huolehdittu. Käärmeistä pienimmät syövät noin kerran viikossa, aikuiskokoon ehtineet kerran kuukaudessa.  

Käärmeistä kosteammissa oloissa elävillä Narakalla ja Sauronilla on terraarioissaan turvepohjat. Viljakäärmeillä on tällähetkellä käytössään erilaiset puuhakkeet ja Saborilla kokeilussa korkkihake. Kuivikemateriaali onkin hyvä valita terraario-olosuhteiden mukaan: puuhakkeet voivat homehtua liian kosteassa terraariossa siinä missä kuivassa terraariossa turve alkaa helposti pölistä. Kaikkien käärmeittein terraariovarustuksesta löytyy myös jokin lämmönlähde; Narakalla ja Sauronilla se on hyvin oksistoon osuva lämpölamppu, muilla terraarion alle sijoitettu osan terraarion pohjasta peittävä lämpömatto. Narakan ja Sauronin terraarioissa sopivaa kosteutta pidetään yllä sumuttamalla, siinä missä muille riittää normaali huoneilmankosteus. Ainoastaan talvella huoneilma laskee joskus liian alas viljakäärmeitä ja kuningaspytoniakin ajatellen, jolloin nekin tarvitsevat lisäkosteutusta saadakseen nahanluonnin onnistumaan.


Aiemmat osat:

Osa 2: Hämähäkit
Osa 1: Sammakot