Pakastin tyhjeni alkukuusta, ja parina viimeksi kuluneena viikkona olen joutunut taas muistamaan, miksi moni pitää raakaruokintaa kalliina. Mitä pienemmissä erissä lihat hankkii, sitä suurempia ovat kilohinnat. Ja itse en ole vielä bongannut Turusta mitään paikkaa, josta saisi lihat kätevästi ja edullisesti isommissa erissä. Niinpä alkukuu meni yksittäishinnoitelluilla puolenkilon pötköillä, ja olin hyvin iloinen, kun Vauhti-Raksun ajopäivä alkoi lähetä.

Lystistä kymmenen kilon laatikko on ihan hyvä

Vauhti-Raksussakin on kuitenkin yksi iso haaste: se pysähtyy Turussa vain kerran kuussa arkipäivänä keskellä päivää. Eli sellaiseen aikaan kun itse on töissä, ja Jussi välillä kiinni sairaalalla tai luennoilla. Niin oli valitettavasti tässäkin kuussa, ja itsellä iski jo pieni paniikki, jääkö lihatäydennys saamatta. Kuitenkin saatiin lopulta sumplittua niin, että Jussin kaveri, joka on töissä lähellä sitä paikkaa, jossa Vauhti-Raksun auto pysähtyy, kävi ottamassa lihat vastaan kesken työpäivänsä ja pakkasi ne Jussin autoon, jonka Jussi oli vienyt aamulla odottamaan pysähdyspaikalle. Kun Jussi sitten pääsi noin puoli tuntia myöhemmin, hän haki auton lihoineen ja ajoi ne kotiin. Hän purki kuormasta pötköt, kokonaiset ruokaeläimet, sisäelinpullat yms. suoraan pakastimeen, ja jätti sydän- ja kaulalaatikot pehmenemään niin että niitä saattoi alkaa hakata annospusseiksi kun pääsin töistä.

Jussi valtasi tiskipöydän kaulaprojektille

Niissä kahdessa kymmenen kilon laatikossa olikin tämän illan savotta. Jussi oli onneksi ihana, ja otti työstettäväkseen toisen laatikon, niin oli paitsi juttuseuraa, homma myös sujui puolta nopeammin. Jossain kohtaa pakkauspuuhaa iski kyllä pieni paniikki, saadaanko kaikki annospussit mahtumaan pakkaseen asti. Edellisen vastaavan kokoisen tilauksen kohdalla meillä kun oli vielä arkkupakastin nykyisen kaapin sijaan. Niin siinä pussituksen välissä lähti sitten Sariannallakin viestiä, saako osaa hänen pakastimestaan tarvittaessa lainaan. Olisi onneksi saanut, mutta olin silti tyytyväinen, kun pienellä uudelleen järjestelyllä saatiin lopulta kaikki pussit omaan pakkaseen. Mutta oli silti ihan hyvä, että tilasin jauhelihaa vain yhdeksän kiloa hetken miettimäni kahdenkymmenen viiden kilon levyn sijaan.

Itse operoi sydämet lattialla

Tämmöinen satsi meille sitten taas tuli pakastinta täyttämään:

Broilerin kaula 10kg
Broilerin sydän 10kg
Broilerin palaliha luuton 1kg
Kanan sisäelinseos pullat 6,4kg
Lohipulla 0,8kg
Tipu 50kpl
Kalkkunan jauheliha luuton 9kg
Marsu 400-600g 1kpl
Kanan siivet 0,8kg

Näistä lauma syö ehkä loppuvuoden pienillä täydennyksillä. Tarkkaan on vielä hankala arvioida, kun laumassa on taas pari junnua, joilla on nyt ensimmäinen talvi tulossa. Näiden lisäksi pakastimessa on vielä laatikollinen rottia ja hiiriä, eli kokonaisissa ruokaeläimissä ei olla täysin yhden marsun ja tipujen varassa.

Viikonloppukuulumia vol miljoona

Viikonloppu on itselle selvästi yleensä otollisinta aikaa postausten kirjoittamiseen, kun kuulumispostauksista varmaan suurimmalla osalla on sama otsikko ;-)

Maaliskuuta on nyt takana kolmisen viikkoa ja maaliskuun kuluseuranta on pysynyt tyhjänä. Tämä ei ole kuitenkaan seurausta siitä, että olisin unohtanut sen; tässä kuussa eläinostokset vain ovat olleet minimissä. Ainoa eläimiin liittyvä ostos on ollut pussillinen kokonaisia ruokaeläimiä Mosselta ja niihinkin sovittiin maksupäivä vasta loppukuuhun kun minulle tulee tili. Eli ne päätyvät kuluseurantaan vasta sitten, vaikka otukset pääsivätkin jo eilen maistelemaan kaninpoikasia. Ensimmäistä kertaa meillä nähtiin se ihme, että Snurre kävi nappaamassa ruuat Miikkiksen kuonon edestä ja kiikuttamassa omaan jemmaansa.

Muuten nääpät ovat onnistuneet hieman kiristämään hermojani, sillä kevään myötä niillä tuntuu olevan aiempaa enemmän virtaa. Se ei haittaisi muuten mitään, mutta kun se pitää käyttää siihen, että minua tullaan kiskomaan ylös sängystä. Miikkis haluaa kaikkuun, mutta ei sitten maltakaan jäädä siihen vaan lähtee vaeltelemaan pitkin sänkyä astuen välillä kaulan tai naaman päälle. Snurre on valinnut minun puoleni sänkyään yhdeksi aarrejemmakseen ja se käy yöllä välillä moneen otteeseen tarkistamassa, joko se pääsisi jemmaamaan aarteensa paikalleen. Optimistina Snurre ei myöskään suoraan luovuta vain siksi, että minä satun nukkumaan jemmapaikan päällä, vaan se alkaa kaivaa kylkeäni tai päätäni, jotta pääsisi jemmalleen. Kaivamallahan tunnetusti saa lisätilaa ahtaisiin paikkoihin. Tänäänkin aamulla kun viimein nousin, se kipitti heti tyytyväisenä tyynyni alle hakemaan sieltä minulta huomaamatta jääneen jemmatun nappulan. Niinä hetkinä sitä miettii, että eläimiltä suljettu makuuhuone ei välttämättä olisi maailman huonoin idea.

Kevät on alkanut näkyä myös karvanvaihtoina ja meillä sitä on ensimmäisenä aloittamassa Esteri. Ja koska Esteri rakastaa nukkua vaatteissa, näkyvät irtokarvat heti osana pukeutumista, vaikka asuntoon on kummasti ilmestynyt myös tarraharja. Tänä vuonna karvanvaihdossa on kuitenkin yksi asia mitä odotan: olen nukkekotiryhmissä nähnyt paljon huovutettuja eläimiä, ja ajattelin kokeilla huovuttaa nääppien karvoista itselleni tulossa olevaan nukkekotiin muutamia frettejä ja haisunäädän. Vaikka haisunäädän osalta tämä onkin vähän poikkeamista nukkekodin teemasta, joka on lapsuuteni unelmakoti. Freteistä kun olen unelmoinut yhdeksänvuotiaasta asti, mutta haisunäädästä en silloin osannut edes haaveilla.

Tänä viikonloppuna Jussin kämpillä on käymässä myös pari vierailevaa tähteä, kun Mosse tarvitsi kyyditystä muutamalle viljakäärmeelle. Jussi kävi hakemassa ne eilen ja tänään niiden pitäisi jatkaa tulevaan sijaiskotiinsa. Toinen käärmeistä on varsin utelias ja virkeänoloinen vaalea normaali, johon minä ehkä heti pikkaisen tykästyin. Toinen taas on pirun äkäisen oloinen ja nahanluonnista harmaana oleva normaali, johon en arvannut edes koskea. Sillä oli myös selässään joitain haavoja, jotka eivät onneksi näyttäneet niin pahoilta, etteivätkö ne voisi hyvin parantua jo seuraavassa nahanluonnissa. Jussi kyllä vähän huokaisi helpotuksesta, kun selvisi että molemmille on jo alustavasti uusi koti tiedossa, sitten kun ne ovat kunnossa ja niiden on todettu toimivan normaalisti. Jussin mielestä neljä viljakäärmettä kun olisi tarpeeksi, vaikka hänkään ei voinut kieltää sitä, että tuo vaaleampi tapaus oli normaaliksi varsin kaunis.

Viikonloppuvieraiden matkaboksit

Voihan rotta

Meillä on edistytty Snurren syömisten kanssa. Snurre on saatu jo kiinnostumaan tipuista ja syömään rottaakin. On erittäin hienoa nähdä, kun eläin viimein innolla syö sitä mitä sen pitäisi ja jemmaa lajityypillisesti ruokaa eri puolille reviiriään. 

Silti osa hurraa huudoista tukahtuu siihen, kun se päätön tipu pitäisi saada jemmata lakanan alle sänkyyn (onneksi Jussin puolelle). Ja siihen, että rotta on selvästi mukavampi syödä, kun sitä on ensin muhitettu useampi päivä huoneenlämmössä kylppärin nurkassa. Sen jälkeen sekin on kiva kantaa nurkkaan sängyn viereen (ja omistajan rooliksi jää koettaa välttää kiusaus kiikuttaa se suorinta tietä roskikseen, kun toinen vihdoinkin syö).

Mutta tämä on silti edistystä. Näinä hetkinä en silti ihmettele, miksi näille on alunpitäen syötetty mieluummin nappuloita. Erilaiset barffijauhelihat kun uppoavat vielä raatojakin huonommin paria poikkeusta lukuunottamatta. Mutta kai se on uskottava, että Snurrestakin vielä barffaaja saadaan, kun pysyy vain itse tiukkana.

Ei vain ole aina helppoa pysyä tiukkana maailman söpöimmän mangustinäädän kanssa, joka on erittäin taitava kerjäämään.

Nirsoja näätiä

Zooplussan tilaus tuli loppuviikosta sen myötä tilatut Greenwoodsin märkäruuat. Odotin pakettia innolla, ja ensimmäinen purkki menikin jakoon heti perjantaina. Intoni ei kuitenkaan mitä ilmeisimmin tarttunut nääppiin, sillä vastaanotto ei ollut kovin myönteinen. Ensimmäisenä huoneesta poistui Jussi, jolle ruuan haju teki pahempaa mitä mädät kananmunat (minusta tuote haisi tavalliselta kissanruualta). En antanut tämän kuitenkaan häiritä, vaan laitoin lautaset tarjolle: minusta kun ruoka näytti edelleen yllättävän hyvältä seassa olevine kokonaisine sydämineen.

Tässä vaiheessa kaikki kolme nääppää olivat pyörineet innoissaan jaloissa jo tovin, kerjäten ruokaa ja huomiota. Lautasen osuminen lattiaan saikin aikaan kunnon hyökkäyksen - joka päättyi kuin seinään. Miikkis vain haistoi lautasta ja lähti sen jälkeen Jussin perässä keittiöstä pois. Ikäänkuin sitä ei olisi tämän ehdotuksen jälkeen voinut enää vähempää kiinnostaa, mitä mahtaisin tarjota seuraavaksi. Myös Snurre tyrmäsi ruuan heti kättelyssä; vilkaisi vain pikaisesti lautasta ja kipitti sitten mahdollisimman söpösti jääkaapille kerjäysasemiin. Snurrella oli selvästi tarve tiedottaa, että jääkaapista löytyisi jotain paljon parempaa ja se paljon parempi on nimeltään lohitahna. Pysyin kuitenkin tiukkana, eikä kaappi tai tuubi auennut. Niinpä minulle jäi seuraksi vain Esteri.

Esteri nuuhki ruokaa hetken, kiersi ympäri lautasta ja otti sitten hitusen ruokaa suuhunsa. Hetken sitä maisteltuaan se suostui syömään jopa lisää. Lähetin Jussin haskemaan heti kameraa, mutta Esterikään ei ollut selvästi niin vakuuttunut saamastaan, että olisi ollut sitä valmis omilla kasvoillaan mainostamaan. Kameran saapuessa esteri nimittäin nappasi lautaselta sydämen ja livahti sen kanssa putkeen.

Lähtiessämme peli-iltaan lautasille jäi siis lähes 200 grammaa purkkaria, kun olin testin kunniaksi tyhjentänyt tarjolle koko purkin. Laumalla meni sen hävittämiseen yli vuorokausi. Menekki oli siis selvästi parempi mitä joillain testatuista lihapullista, mutta silti kaukana siitä, mitä olin toivonut. En myöskään onnistunut tuon ensimmäisen testin jälkeen näkemään ketään syömässä, vaikka ruoka lopulta hävisikin, niin en tiedä, luovuttivatko Miikkis ja Snurre nälän edessä, vai vetikö Esteri reilumman satsin. 

Ei tästä ainakaan heti saatu seuraavaa reissuhittiä. Mutta onhan tätä vielä viisi purkkia jäljellä. 

Smoothienäätä

Raatorallia seuraavana aamuna Snurrestakin saatiin kuva, jossa sen naama on saaliin kimppuun käymisen jäljiltä punaisilla viiruilla. Hyökkäys tosin kohdistui smoothielasiini, jossa oli mustikkasmoothieta. Snurren on niin kovin vaiketa käsittää, miksi se ei saisi syödä ikinä mitään hyvää. Miksi se aina napataan pois makeilta juomilta, kakuilta sekä majoneeseilta ja miksi se ei ikinä saa pitää yhtään varastamistaan suklaapatukoista.

Elämä on välillä kovin epäreilua, jos sattuu olemaan pieni näätä.

Raatorallia

Vaikka laitoinkin tytöille tilaukseen frettien purkkimuonaa, en ole silti luovuttanut myöskään kokonaisten ruokaeläinten suhteen. Niitä tytöt saavat säännöllisen epäsäännöllisesti ja tänään tytöt saivat itseasiassa jotain uutta: Jussi toi niille niille tuliaisiksi keskikokokoisen rotan. Sabor kun on taas alkanut paastoamaan, eikä Jussilla ole kämpillään ketään toista, joka söisi noin isoa.

Alkuasetelma raatoruokailun suhteen oli tyypillinen: tytöt saivat rotan ruokintakaappiinsa ja kaappi meni lukkoon. Tytöt eivät uniltaan ehtineet heti tutustumaan saaliiseensa, joten Miikkis linnoittautui ruokintakaapin eteen ryskyttämään sen ovea. Tähän mennessä ruokintakaapin ovi ei ole antanut vielä ikinä periksi, mutta niin kauan kuin tytöillä on paremmat eväät, Miikkis on valmis yrittämään. Onhan se nyt pirun epäreilua, että uniset pikkunääpät saavat herkkuja ja valpas ahne skunkkipoika joutuu olemaan ilman.

Esteri herää tytöistä ensimmäisenä ja kipittää ruokintakaapille tutustumaan valikoimaan. Hetken tutkimisen jälkeen Esteri päätyy perinteiseen virhepäätelmään, että rotta olisi paremmassa jemmassa jossain muualla kuin ruokintakaapissa. Esteri ehtii kantaa sen ruokintakaapin kulkuaukolle, kun Miikkis jo nappaa rottaa toisesta päästä kiinni. Sen jälkeen kaksikko juoksee keittiöstä olohuoneeseen repien rottaa toisiltaan, ennenkuin Esteri luovuttaa ja Miikkis siirtyy saaliineen rahin alle.

Esteri vaikuttaa silti todella nälkäiseltä ja ravaa ruokintakaapilla. Päätän laittaa tytöille rotan korvikkeeksi tipuja, ja nostan ne tavallisesta poiketen vesihauteeseen, kun nälkä on selvästi jo kova. Tiput eivät silti ehdi edes sulaa, ennenkuin löydän jo tyttöjen kaulajemman. Ei ihmekään, että nälkäkuolema uhkaa, kun edelliseen ateriaan ei ole koskettukaan. Tiput ovat kuitenkin jo melkein sulia, joten annan nekin.

Esteri alkaa heti toimeliaasti kantaa tipuja ympäri asuntoa etsien niille täydellistä jemmaa. Toinen viedään ensin vaatehuoneeseen ja sieltä takaisin kaappiin. Toinen linnan sisäänkulkutunneliin, jossa se selvästi ällöttää Snurrea, joka ei halua koskea koko tipuun, eikä meinaa siksi päästä kulkemaan linnaan. Miikkis käy nuuhkimassa tipun läpi, mutta toteaa rotan paremmaksi ja palaa sen luokse.

Nyt pelataan sitten raatobingoa. Edelliskerralla molemmat tiput katosivat jälkiä jättämättä. Nyt jännätään päästäänkö samaan, vai saako noita parin päivän päästä raaputtaa jostain. Ainakin tyttöjen huomisen aamupalan pystyy skippaamaan hyvällä omalla tunnolla, kun tietää neitien jemmoista taas löytyvän mistä valita. Miikkiskin kun on sen verran kyllästynyt tipuihin, että saattaa jättää ne jemmat jopa ratsaamatta.

Kyläpaikoissa se purkkiruoka voisi tosiaan olla aika kova juttu.

Tervetuloa Böffö

Nyt se sitten tapahtui. Jussille tuli hamsteri. Onhan tällaista kuumeilua ollut ilmassa jo pidempään, mutta tänään vastaan tuli se oikea yksilö. Alkemistin Pullonhenkiolento aka Böffö.

Viime kuukausien aikana Jussi on miettinyt paljon millaisen hamsterin hän haluaisi. Alkuun hän iski

Böffö

silmänsä roborovskeihin, mutta ne tippuivat pian pois liiallisen vilkkautensa vuoksi. Pikkuhiljaa kuva tarkentui: hän halusi uroksen. Hän halusi pörröisen pitkäkarvaisen. Ja harmaan. Koitin etsiä sellaista jo ennen joulua hänelle joululahjaksi, mutta en onnistunut löytämään yhtäkään Böffön oloista hakuetäisyydeltä. Tänään se tuli vastaan vahingossa.

Minun piti palauttaa kirjoja Skanssissa sijaitsevaan Monitori-palvelupisteeseen ja kysyin Jussilta halusiko hän poiketa samalla Faunattareen. Vastaus oli tyypilliseen tapaan positiivinen: eksymme sinne aina, mikäli aikataulu ei ole niin tiukka, että suusta kiinni jääminen voisi sotkea sen täysin. Jussi haluaa aina katsoa eläimet läpi, etenkin matelijapuolen. Viime aikoina olemme vilkuilleet enemmän myös jyrsijäpuolta, vaikkei syrkkejä ikinä näykään liikkeissä, kun ne ovat aina päivällä nukkumassa. Eikä niitä tule ikinä pyydettyä nähtäväksi, kun hankinta ei ole tuntunut niin ajankohtaiselta, että sen takia viitsisi toisia herätyttää. Tänään oli kuitenkin eri tilanne: pesäkopista kun tursusi vaaleanharmaata karvaa. Vaikka terraarion kyljessä ei ollut edes hintalappua, minun oli pakko pyytää Emilialta, voisiko hän näyttää terraarion asukit. Heti kun hän nosti kopin ja sen alta paljastui pk kyyhkynharmaa syrkkipoika hunajan värisen veljensä kanssa tiesin katselevani Böfföä.

Jussi alkoi käydä läpi järkisyitä sille, miksi hänen ei kannattaisi hankkia hamsteria heräteostoksena. Minä pyysin nähtäväkseni pojan paperit, kun Emilia mainitsi siltä sellaiset löytyvän. Niiden perusteella sitä löysi nopeasti myös kasvattajan facebook-sivun ja kotisivut. Böffön taustat vaikuttivat kaikin puolin hyviltä ja poika terveeltä ja uteliaalta, joten ilmoitin Jussille hankkivani hamsterin hänelle synttärilahjaksi, käytyämme läpi mitä tarvikkeita kotoa jo löytyi ja mitä olisi välttämätöntä tulokkaalle hankkia. Siinä kohtaa Jussikin alkoi jo enemmän rentoutua ja innostua - ja jopa itseasiassa myönsi olleensa vähän pettynyt, kun joululahjapaketista ei ollutkaan löytynyt hamsteria, vaikka olin kautta rantain ennen joulua tiedustellut, saako hänelle hankkia eläimen lahjaksi. Mutta enhän minä ollut mitä vain hamsteria voinut hankkia, kun tiesin hänen kuvailujensa perusteella, millaista hamsteria hän haki. Piti odottaa että Böffö löytyi.

Faunattaresta lähti hamsterin lisäksi mukaan kuiviketta ja ruokapussi, jotta hamsteri saatiin kotona asianmukaisesti asutettua Jussilta löytyneeseen lasiterraarioon. Illalla sitä lähti vielä tilausta Zooplussaan, niin että poika saa vielä juoksupyörän ja muutamia virikkeitä. Itse sorruin samalla lisäämään tilaukseen lohitahnaa, vitamiinitahnaa ja fretin purkkiruokia. Wilma kun kovasti kehui, että jälkimmäiset ovat toimineet hyvin nirsommilla nappuloihin tottuneilla freteillä, joille liha ei tahdo maistua. Josko niistä saisi terveellisen herkun Snurrelle, kun ei se edelleenkään useimmista lihoista pidä, vaikka suostuukin niitä henkensä pitimiksi syömään. Mahdollisuuksien pitäisi ainakin olla hyvät, sillä purkkiruoka sisältää muun muassa kokonaisia sydämiä, jotka ovat Snurrelle hyvin maistuneet. Mikäli ne osoittautuvat hitiksi, laitan niistä sitten myöhemmin lisätilausta. Noista kun voisi saada myös toimivaa reissuruokaa, kun se ei olisi yhtä hyvin jemmattavissa kuin vaikka kokonaiset siivet ja kaulat.

Lohitahna-addikti

Eilen otettiin taas suunta Tampereelle. Työpäivän jälkeen käytiin järjestämässä kirpputoripöytä ja sitten mentiin kotiin hakemaan nääppiä ja tarvikkeita. En ollut taaskaan muistanut pakata eläinten hoitokassia valmiiksi, joten pakkaaminen tuli taas tehtyä lennossa. Jussi on joskus aiemmin todennut minulle, että hommaa voisi helpottaa kätevä excel-taulukko pakattavista tavaroista pakkauslistan ollessa melkein aina sama, mutta olen kokenut sen ajatuksena hankalana. Kun kyllähän ne kaikki muka aina muistaa. Kaikki, paitsi ne jotka unohtaa.

Tälläkertaa unohtui lohitahna, vesikuppi ja valjaat. 

Näistä pahin moka oli ehdottomasti lohitahna. Meillä kumpikin freteistä on ehdollistunut siihen ja Snurre on suoranainen addikti. Aukeava jääkaappi tarkoittaa lohitahnaa ja menemällä jääkaapille saa lohitahnaa. Ja nyt Snurre on ollut ihan ulalla, kun jääkaappi on rikki. Ei auta, vaikka kuinka pörrää söpösti jääkaapin edessä, tulee jalan viereen ja kerjää. Kukaan ei silti anna lohitahnaa pikkuiselle. Ei edes Jussi, johon Snurre luottaa ihan kympillä, ja Jussista tämä on selvästi miun vika. Kun olisihan minun pitänyt muistaa, että Snurre ei huoli muita nameja. 

Tänään tilannetta koitettiin paikata eläinkauppareissulla. Sitä pääsi reissulla juoruamaan ihanasti Suskun kanssa, mutta lohitahna-asiaan siitä ei ollut apua. Lielahtikeskuksen kumpikaan liike ei myynyt sitä missään muodossa. Lohiöljyä olisi kyllä löytynyt, mutta se ei tässä konkurssissa paljoa auta. Nääppä jäi edelleen vaille päivittäistä lohitahna-annostaan syystä, jota pieni nääppä ei voi ymmärtää.

Samalla löysin vastauksen yhteen arvoitukseen peilistä. Kanankaulat ovat uponneet tytöille viime viikkoina kamalan huonosti, vaikka olen ollut mielestäni tiukka sen suhteen, että muutakaan ruokaa ei saa. Se ettei muuta ruokaa ole ei vain taida kauheasti painaa siinä kohtaa, kun namihanat pysyvät auki. Nyt pitäisi vielä keksiä, miten olla tiukka myös namien suhteen, kun toinen killittää sydäntä särkevästi saadakseen herkkuaan, jota sitten litkitään trassissa silmät kiinni.

Vähemmän glamoureja arkikuvia

Valkoinen klaffilipastoni joutui lähtemään isomman akvaarion tieltä, ja klaffilipaston lähtiessä siinä olevat tavarat vaativat uudelleen sijoittelua. Tähän saumaan en keksinyt niille sängynaluslaatikkoa luovempaa ratkaisua, ja se sai minut tarkistamaan taas sängynaluseni. Sen tekeminen toi mieleeni mieleeni viime kesän, ja sen ensimmäisen ohjeen mitä sain, kun kysyin mitä minun pitäisi kotiutumassa oleville freteille hankkia: enemmän vilttejä ja vessalaatikoita mitä osaan laskea. Hankin alkuun kaksi vessalaatikkoa. Niillä pääsi tosiaankin vain alkuun. Frettien kanssa kun on huomattavasti helpompaa lisätä vessalaatikoita, kuin koittaa opettaa niitä käyttämään vain yhtä. Jos siis haluaa, että valtaosa jätöksistä päätyy laatikkoon asti. Sängynalusen tarkistamisen jälkeen tulin siihen tulokseen, että tarvitsen vielä ainakin yhden wc-laatikon.

Sängyn alta paljastunut "yllätys"

Tässä kohtaa pääsin onneksi hyödyntämään poikaystävän parvekkeelle muuttanutta Smart Strore -laatikkovarastoa. Tuttu eläinharrastaja kun luopui muuttonsa yhteydessä kaikista herppi- ja jyrsijätavaroistaan, ja häneltä tuli muunmuassa paljon modattuja säilytyslaatikoita. Koska laatikoissa on aiemmin majaillut käärmeitä, on niihin poltettu kylkiin pieniä reikiä ilmanvaihtoa  varten. Hetken laatikoita tutkailtuani tulin siihen tulokseen, että reikien sijainti huomioon ottaen niistä ei ole tässä hommassa hyötyä eikä haittaa; yksi laatikko siis lähti säilytysastiaksi lipastosta säästetyille tavaroille, toinen wc-laatikoksi. Hetken jännitin sängynaluslaatikon reunojen korkeutta, että jäisikö laatikon yläreunan ja sängynpohjan väliin riittävästi tilaa tyttöjen kulkea. Onneksi tytöt ovat niin pieniä, että tilaa jäi ruhtinaalisesti. Täytyy kuitenkin tarkkailla laatikkoa vielä käytännössä, muodostuuko tuo laita käytössä kynnyskysymykseksi vessahätäisille freteille. Jos niin, lainata Jussilta kolvia ja madaltaa kynnystä.

Miikkis jaksoi hieman kurkistella raapimistynnyrin alakerroksesta aherrustani lattiaan tarranneiden kakkakasojen kanssa. Sitten se veti itsensä takaisin kerälle ja jatkoi uniaan. Kai se totesi, että homma työllistää minut sen verran tehokkaasti, että todennäköisyydet namien saamiselle ihan heti olisivat aivan liian huonot jotta nousemisessa olisi mitään järkeä.

Vessalaatikko numero 6

Tynnyristä esille pilkistävä skunkin kuono sai minut kuitenkin kaivamaan kamerani esille, kun ajattelin napata pojastakin söpön nukkumiskuvan. Varsin pian jouduin kuitenkin huomaamaan, että yhdistelmä mustavalkoinen eläin mustabeigellä alustalla hämärässä kolossa lattianrajassa ei ole kännykkäkameralle se kaikkein helpoin. Etenkin kun Mihailin kuono ei pysy sekunttiakaan paikallaan. Saatuani pari kohtalaista kuvaa ja yli kymmenkunta täysin sumeaa päätin luovuttaa. Kävin sitten kuvaamassa pojan kasvisaterian jäänteet sen sijaan. Miikkis kun on alkanut taas vähän nirsoilla, mikä saa sen levittämään kasvikset pitkin keittiön lattiaa syömisen sijaan. Tämänpäiväinen tilataideteos ei ollut onneksi sentään enää ihan yhtä laaja ja monivärinen kuin muutaman päivän takainen. Ehkä Miikkiskin alkaa taas luovuttaa tämän taistelun osalta.

Kuvat päätin heittää blogiin. Netistä kun on niin paljon helpompi löytää söpöjä eläinkuvia, että se kuvan toinen puoli unohtuu välillä herkästi eläintä hankkiessa. Eläimet myös sotkevat, eivätkä ne välttämättä ole täysin sisäsiistejä. Jussi onkin kysynyt minulta joitain kertoja kakkasotkuja siivotessani, olisinko silti hankkinut fretit, jos olisin tiennyt, mitä niiden sotkujen siivoaminen on. Jussista tämä kun freteissä se ehdottomasti isoin huono puoli. Itseni on kuitenkin ollut helppo vastata myönteisesti: minä tiesin, mihin lähdin. On näitä kakkapostauksia ollut muidenkin fretti-ihmisten blogeissa. Ja vaikka en rakastakaan kakkojen raaputtamista lattioista tai Miikkiksen vessapaikan putsausta, rakastan nääppiäni. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, ei se kakkojen siivous minua haittaakaan; se on itselle kotiaskare siinä missä tiskaaminen ja imurointi; osa tätä eläimillistä elämää. Se on kuitenkin vain kakkaa (se ei kuitenkaan estä haaveilemasta, että saisi jossain kohtaa vaihdettua tämän asunnon halpislaminaatit kestävään ja kunnolla pestävään muovimattoon ;-)).

Parhaiten onnistunut kuva unisesta Miikkiksestä

Kasviaterian tämänpäiväiset jäänteet

Vertailuna kasvisateria parin päivän takaa ;-)

Lauantain eläimellisyyksiä

Tänään on oltu taas kunnolla menossa, eläinten kanssa ja ilman (tai oikeastaan enemmän ja

Näätäpäiväasuun kuuluu luonnollisesti näätä

vähemmän eloisten eläinten kanssa). Ensin käytiin lyhyen kaavan mukaan näätäpäiväilemässä Raision Mustissa ja Mirrissä, ja sitten haettiin kotiin Somerolta meidän kesäsika Vihtori (josta puolikas meni kaverille). Sen jälkeen onkin sitten pidetty Jussin kanssa pussitustalkoita, että on saatu valtaosa lihoista pakastimen hoiteisiin. Nyt on jäljellä enää Grande finale, eli kinkun laittaminen suolaukseen. Vähän on tässä prosessin kuluessa talouden pienempiä lihansyöjiä harmittanut, että meillä ne eivät saa juurikaan punaista lihaa.

Näätäpäivään päästiin aamulla lähtemään pienen mutkan kautta, kun Jussi kuuli vasta näätäpäivään

Eno ja enon kulta

lupauduttuaan että Skanssin Faunattaressa olisi ollut matelijapäivä. Matelijapäivää startattiin kuitenkin jo yhdeltätoista, niin ehti sielä sentään poiketa ennenkuin oltiin lupauduttu olemassa nääppien kanssa edustamassa. Pääsi Jussi sitten edes moikkaamaan Tinon Blondi-tiikeripythonin ja muut tutut, vaikkei vielä päässytkään omiensa kanssa esille. Ja pakko myöntää, että kyllä itsekin aina mielellään Blondia katselee, ja totuttelee siihen ajatukseen, että meilläkin ehkä vielä joskus joku tuollainen isompi käärme on. Hämähäkkipäivän päivämäärään Jussi pääsee sitten taas itse vaikuttamaan, kun Emilia pyysi Jussia seurakseen sellaista pitämään tuonne Skanssin liikkeeseen.

Tänään kuitenkin vielä nääppäiltiin. Paikanpäällä Mustissa ja Mirrissä laitettiin taas totutusti aitaus pystyyn ja sisustukset aitaukseen. Liikkeessä vähän ihmeteltiin, kun meillä oli kaikki omasta takaa mukana ja valmiina, mutta jotenkin näihin on päässyt muotoutumaan jo pieni rutiini ;) Tänään päivä oli mukavasti vähän rauhallisempi, mutta mukaan mahtui kyllä taas ihmisiä laidasta laitaan: niitä jotka olivat jo pidempään odottaneet haisunäätien näkemistä, ja ihmisiä, jotka törmäsivät meihin sattumalta tultuaan rutiiniostoksilleen. Niitä, joita lajit kiinnosti todenteolla, ja jotka kyselivät tarkempia tietoja siitä, mitä niiden majoittaminen vaatisi ja ulkoaitauksen vaatimuksista. Sekä niitä, jotka törmäsivät lajeihin ensikertaa ja kyselivät uteliaana peruskysymyksiä. Jokainen nääpistä keräsi taas omat faninsa: Snurre
ketteryydellään ja näätäpusuillaan, Esteri ja Mihail rauhallisuudellaan ja Mörkö pentumaisella touhottamisellaan. Möröstä moni meidät aiemmin bongannut myös kyseli, että onko tämä uusi juniori pysyvä vahvistus meidän laumassa. Omaksi harmikseni (ja Mihailin, Jussin, Snurren ja Esterin helpotukseksi ;)) jouduin myöntämään pojan olevan vain hoidossa ja palaavan reilun viikon päästä omaan kotiinsa. Minut kun tuo merkkaileva ja uhitteleva teinipallo on saanut hurmattua varsin lahjakkaasti, mutta Jussi odottaa jo sitä päivää, kun kotona selviää taas ilman sisäkenkiä.

lainalapsi Mörkö

Väsyneet pienemmät edustajat

Mustissa ja Mirrissä päästiin samalla tekemään vähän ostoksia. Snurrelle ja Esterille jauhetut lihat eivät ole kauheasti maistuneet, mutta Mörköllä oli eväänä niin hyviä lihakuutioita, että ne piti ihan pölliä. Niinpä noita Maukas-merkkisiä kuutioita piti hankkia sitten evääksi koko laumalle. Ne ovat vähän hintavampia mitä meillä aiemmin olleet annospullat, mutta jos maistuvuuskin on moninkertainen, niin se on pieni paha. Snurrellakin oli syödessä ihan sama ilme kuin lohitahnaa litkiessä <3 Saatiin myös tilattua toimitusmyyntinä pyörät viime viikolla kotiutuneeseen isompaan kantoboksiin. Minä en vihjaa, että Mihail olisi alkanut painaa, mutta pidemmillä matkoilla sitä on vain alkanut kaipaamaan perässä vedettävää boksia kannettavan sijaan... ;)

Possut odottamassa paloittelua

Näätäpäivän jälkeen lauma käytiin kotiuttamassa kämpille ja käännettiin auton nokka kohti Someroa. Tänään oli Vaahteramäen aittapossujen ensimmäinen teurastuspäivä, ja tässä ensimmäisessä erässä meni sitten Vihtorikin. Itsestä kun ei ole ainakaan toistaiseksi tulossa vegaania, niin sitä koettaa etsiä  toimivia väyliä, joiden kautta saisi hankittua eettisempää lihaa pakastimen täytteeksi. Tehotuotantoa kun sitä ei kuitenkaan mielellään tukisi, vaikka se kiusallisen edullista, helppoa ja kätevää monesti onkin. Menomatkalla kohti Someroa itseä hieman harmitti, kun emme suunnitelmista huolimatta ehtineet käydä Vihtoria kesällä katsomassa. Jussi oli asiasta sen sijaan hyvin tyytyväinen, sillä häntä vähän jännitti, olisiko hänestä ollut possua syömään, jos sitä olisi tullut elävänä tavattua ja rapsuteltua. Näiden possujen kohdalla jokaisella possulla kun on oma omistajansa tilalle tulostaan asti, ja omaansa saisi käydä katsomassa niin usein kuin haluaisi. Ja se oma possu on sitten se, joka sieltä näin syystalvella haetaan. Possujen omistajien alkutuottajastatus mahdollistaa myös possujen tilateurastuksen ja possujen paloittelun tilalla. Ei tarvitse sitten miettiä, miten teuraskuljetukset on hoidettu, tai millainen paikka vieras teurastamo on possulle ollut. Niin on jäänyt sitten ainakin osa stressistä possulta pois. Vielä kun löytyisi jokin eläinten rehuja valmistava kotimainen taho, joka pystyisi samanlaiseen palveluun. Siipikarjallakaan olot kun eivät yleensä ole kovin kehuttavat. Eläintenruokien kohdalla pitää kuitenkin toistaiseksi mennä sen mukaan, mistä saa noille maistuvimmat pöperöt. Paitsi hiiriä sentään saa joskus tunnetuista oloista tutulta :)

Loppuilta (ja alkuyö) menikin sitten lihoja pussittaessa ja laitettaessa suolautumaan. Ensimmäisessä oli mukana kolme hyvin avuliasta nääppää, kun Mihail, Mörkö ja Esteri olisivat mielellään halunneet possusta osansa. Ne kun eivät ole yhtään niin tarkkoja sen suhteen, että linnut ja pienriista kuten jyrsijät olisivat niille parempaa ravintoa. Vaikka kyllä siitä possusta pienet maistiaissiivut liikenivät avustustajatiimillekin ennenkuin pakastin nieli loput. Ja jäi sinne pakastimeen ihan hyvin tilaakin, niin että saa tilattua nääpillekin jossain kohtaa vähän isomman erän raakaruokia talvivarastoksi.

Lihasaalis valmiina pakastettaviksi

 

Karkkipussiepisodi

Edellistä postausta kirjoittaessa muistin, että en ole kirjoittanut blogiin myöskään meillä sattuneesta karkkipussiepisodista. Yhdestä vähemmän positiivisesta esimerkistä siitä, miten meillä lauma välillä toimii yhteen. Snurre on tunnetusti meidän asunnon apina ja parantumaton kleptomaani, joka on erikoistunut tuubeihin ja kaikkeen rapisevaan. Tämän myötä kaiken näihin kategorioihin kuuluvien alle kiloisten juttujen pitäisikin olla kaapeissa ovien takana, mutta aina välillä se unohtuu. Sitä vain nostaa äkkiä jotain tasolle turvaan, ja luottaa että kyllä se siinä pysyy. Luottaa ja unohtaa, että siihen pysymiseen vaikuttaa moni asia. Kuten se, roikkuuko kahvassa keittiöpyyhe ja missä kohtaa keittiötä keittiötikas milloinkin seilaa.

Viimeksi tasolta haki turvapaikkaa karkkipussi. Noin 400 grammaa Haribon hedelmäkarkkeja, jotka Jussi oli adoptoinut minulle Citymarketista. Ja jotka ihan äkkiä vain siivosin keittiön tason nurkkaan olkkarin pöydältä kuljeksimasta. Ja jotka sitten jäivät siihen, vaikka pitopaikan ei pitänytkään olla lopullinen. Se on kuitenkin aika harvinaista, että Snurre kyseiselle tasolle eksyy, vaikka se on todistettavasti senkin pari kertaa valloittanut.

Katumus iski kuitenkin vasta seuraavana päivänä kotiutuessa. Karkkipussi löytyi ratsattuna keittiöstä pöydän alta. Pussi oli hieman tyhjentynyt ja vieressä oli joitakin pureskeltuja viinikumeja. Snurrella mielenkiinto pussiin oli loppunut todennäköisesti sen alas saantiin, mutta siinä kohtaa meidän ahmattipoika oli vasta innostunut. Löytymisestä lähti nopea pääluvun tarkistus käyntiin: kaikki kolme löytyivät, ja vaikuttivat olevan vielä kunnossakin. Hetken sitä ajatteli, että taas selvittiin säikähdyksellä. Eihän noille kellekään tuollainen sokeripommi mitään hyvää tee (kuten ei varmasti itsellekään...). Pikapuoliin säikähdys sai kuitenkin seurakseen muutakin.

Olkkarista sohvapöydän alta löytyi kirkasta limaa. Kirkasta, erittäin levittyvää ja erittäin tahmeaa limaa isona lammikkona. Isona lammikkona, joka levittäytyi sohvan alle ja joka oli levinnyt tassunjälkikuviona pitkin lattioita. Kun oli saanut mopattua tarpeeksi lattiaa saadakseen sohvan siirrettyä löytyi sen alkuperäkin: kasa kiinteämpää oksennusta hedelmäkarkin paloin koristeltuna. Eli kyllä Miikkiksellä on selvästi aika toimiva systeemi poistamaan tuollaisen ylimääräisen moskan elimistöstään. Ja voin sanoa, että hankattuani sitä tahmeaa sokerilimaa asunnosta vielä toisena päivänä löydettyäni toisen esiintymän, aloin vakavasti harkita, kuinka paljon tyydytystä oikeasti saan hedelmäkarkkien syömisestä yksin kotona. Ja aloin vakavasti miettimään, että sen voisi ehkä jatkossa jättää illanistujaisiin, joissa koko karkkipussi häviää helposti kerralla ilman että kellekään tulee huono olo.

Miikkistä sen sijaan tuollainenkaan oksentelu ei edes hidastanut: se oli yhtä kärppänä iltapalansa suhteen kuin aina. Karkkien jättämään tilaan upposi niin porkkanaa kuin jauhomatojakin. Ainoa poikkeus pojan käytöksessä oli lisääntynyt asiointi vesikupilla, kun jollain sitä nestehukkaa piti kuitenkin kompensoida.

Tämä on sitä laatuaikaa lemmikkien kanssa. Ainakin kaikki kolme pyörivät kiinnostuneena seuroissa, kun sitä lattiaa hankkasin. 

Sunnuntaiaamu

Eilen illalla alkoi palata usko sen suhteen, että tämä flunssa voi olla oikeasti menossa ohi. Vielä eilen aamusta jo pelkkä suihkussa käynti uuvutti niin täysin, että sen jälkeen oli pakko mennä maate, mutta illalla pystyi tekemään jo jotain niinkin kehittävää kuin istumaan sohvalla klikkailemassa nettilinkkejä. Mutta ehkä se aivotoimintakin sieltä vielä palaa: nukkumaan mennessä sain ensikertaa koko saikun aikana avattua kirjan. Olon kohenemisen myötä on saanut myös nukuttua, millä on kanssa ollut kohottava vaikutus mielialaan. Enää ei tule herättyä kuin pari kertaa yössä tukkoisuuteen, mikä on valtaisaa edistystä alkusairauden katkonaisiin alle kahden tunnin yöuniin, jolloin loppuyönä oli ihan liikaa aikaa miettiä kaikkea.

Paranemisen edistyminen on kuitenkin laitettu selvästi merkille myös kodin nelijalkaisten toimesta, ja nyt palvelun odotetaan pelaavan jo normaalisti. Ei siis puhettakaan että Miikkikseltä riittäisi ymmärrystä sen suhteen, että jos se itse on vaivautunut nousemaan uniltaan kello kuusi syödäkseen aamupalan, minä en oikeasti ollut aikeissakaan nousta kello kuudelta omilta uniltani antamaan aamupalaa. Tätä neuvottelua käytiin pariin otteeseen minun ja sängynlaidalla roikkuvan skunkin välillä, kunnes minä voitin, ja Miikkis meni vielä hetkeksi takaisin nukkumaan. Tai jos ei nukkumaan niin ainakin mököttämään pesäänsä: niin vauhdilla se kun sieltä sinkosi heti noustuani, että ei se ainakaan syvässä unessa voinut olla. Sen myötä poika sai viimein kaivatun aamupalansa kymmenen pintaan aamulla. Siinä kohtaa nälkäkuolema oli ilmeisesti jo niin lähellä, ettei se edes tajunnut tingata itselleen mitään porkkanaa parempaa, vaan alkoi heti syödä.

Likat tuntuvat sen sijaan hahmottavan, mistä sunnuntaiaamuista on kyse, vaikka ne voisivatkin nukkua yhtä pitkään mikä aamu tahansa. Kumpikin neideistä on siis edelleen vaatehuoneessa räkeissään toipumassa yöllisten leikkien rasituksista. Niillä tuntuu olevan täysi luotto siihen, että aamun lohitahna on odottamassa, sitten kun he suvaitsevat nousta - mikä toki pitääkin paikkansa. En ole kuitenkaan vielä raaskinut paljastaa, että kyseessä on talouden viimeinen tuubi, eikä uutta tilausta olla vielä tehty. Minun piti alunperin odottaa palkkapäivään, mutta voi olla, että täyskapinan välttämiseksi se ei ole mahdollista. Snurre ja Esteri kun ovat oppineet jo kumpikin hyvin taitaviksi kerjääjiksi, eikä Snurrelle kelpaa vieläkään muut herkut kuin lohitahna tai pääsy kivaan kaappiin - ja kiva kaappi on poissa laskuissa niin kauan, kunnes sinne keksii jonkin nykyistä paremman virityksen estämään sokkeliin ja seinän väliin pääsyn (mitkä juuri tekevät ko. kaapista niin kivan yhdessä rapisevien muovi- ja multapussien kanssa).

Flunssan pikkuhiljaa väistyessä pääsee ehkä huomenna viimeistään myös kaivamaan joulu- ja halloweenlaatikot esille jemmoistaan. Olen luvannut järjestää perjantaina hyvin varhaiset halloweenmikrojoulubileet ystävän tuutoroimien vaihtarien kunniaksi, ja niiden suunnittelut ovat olleet nyt vähän jäissä. Tämä on kuitenkin ehkä enemmän haaste kuin ongelma: minulla kun on jo jokatapauksessa suunniteltuna teemat parin vuoden halloweeneiksi, joten äkkiäkös niistä vähän muokkaa ;-) 

Ruokintapohdintoja ja vähän muutakin

Siitä on nyt reilu pari viikkoa kun Snurrelta pöllittiin julmasti raksut ja neiti pakotettiin raakaruualle. Nyt parin viikon jälkeen neiti suostuu jo syömään raakaa alkua monipuolisemmin, mutta ongelmaksi on muodostunut nuo kaksi muuta karvaotusta. Esteri kun on päättänyt fiksuna neitinä, että raakaruuat eivät ole ruokintakaapissa turvassa Snurrelta, ja niinpä neiti jemmaa ne pois kaapista. Muuten oikein hyvä, mutta kaapin ulkopuolelta Esteri valitsee usein hyvin haisunäädän mentäviä jemmoja. Niinpä pelätessään että Snurre veisi tytön herkut, Esteri syöttää ne Miikkikselle, joka ratsaa innoissaan Esterin namijemmoja. Lopputuloksena meillä on taas lihomaan lähtenyt skunkki ja laihtuva fretti. Nyt sitä onkin sitten harkinnassa, mihin toimenpiteisiin tässä pitäisi lähteä: palauttaa Snurrelle sen rakastama raksukuppi kaappiin, alkaa taas käyttää frettiporttia päivisin, niin että Snurrella on aikaa käydä Esterin jemmoilla ennen Miikkistä, vai vain luottaa siihen, että Snurrekin oppii vielä pitämään puolensa, kun tajuaa kuvion. Onpa sitä ajatus eksynyt välillä myös tavarahifistelyvaihtoehtoihin, kuten mikrosirun lukevaan ruokakuppiin, johon saisi Snurrelle omat eväät Esteriltä turvaan kaappiin. Siihen budjekti ei kyllä tällähetkellä oikein taipuisi.. Tänään aamulla laitoin asiasta kysymystä myös Frettiliiton ryhmään facebookiin, jos sieltä saisi jotain uusia ideoita asiaan liittyen. Kauhean mielellään sitä kun näkisi kaikkien siirtyvän kokonaan raakaa, mutta Miikkikselle ekstra-annokset eivät oikein sovi (paitsi pojan itsensä mielestä... ;-)).

Tälläviikolla on tullut nettishoppailtua välillä myös itselle. Eilen lähti tilaukseen niin kannettava tietokone kuin uudet housutkin. Kannettava minun piti alkuun hakea ihan kivijalkaliikkeestä vanhalla tutuksi havaitulla taktiikalla: katsoa läpi liikkeen halvimmat peruskoneet ja valita niistä omimman oloinen. Tämä taktiikka kaatui kuitenkin viiden liikkeen jälkeen siihen, ettei mistään niistä löytynyt tarkoittamani kaltaista peruskonetta: en minä oikeasti tarvitse mitään yli kolmensadan konetta perustekstinkäsittelyyn, blogipäivityksiin ja nettiselailuun. Etenkään yli kolmensadan konetta, missä on huono akunkesto, mutta ekstrana lukuisia ominaisuuksia mitä en tarvitse. Olo alkoi käydä jo melko epätoivoiseksi sen suhteen, onko markkinoilla ylipäätään enää sellaista konetta mitä havittelin. Sitten eksyin Verkkokauppa.comin sivuille ja löysin niistä jopa valinnanvaraakin. Jopa tietokoneasiantuntijanani toiminut Jussi hyväksyi valintani; pienen ja kevyen modernin kirjoituskoneen, saatuaan tuon liikekierroksen jälkeen paremman kuvan siitä, mitä olin hakemassa. Ja isona plussana valitsemassani koneessa tulee vuoden lisenssi Microsoft Officeen kaupan päälle, eli kone on tetristä vaille valmis paketti ;-) Toiseen ostokseen syy oli valitettavasti ikävämpi kuin noussut kirjoitusinspiraatio: päivittäiskäytössä olleet farkkuni hajosivat, eivätkä kaapissa odottamassa olleet varafarkut mahtuneet kesäkilojen jälkeen päälle. Niinpä nyt työhousuiksi on tulossa farkkukauden jälkeen vaihteeksi reisitaskuhousut. Parille niistä kesäkiloista olisi silti tarkoitus tehdä jotain ...jossain vaiheessa. Tässä kohtaa isoin tavoite on kuitenkin olla hankkimatta niille enää enempää kaltaistaan seuraa. Muu vaatevarasto kun ottaa onneksi parin kilon painonvaihtelut farkkuja paremmin vastaan.   

Viime päivinä Turkuun on myös saatu vihdoin se kaivattu kesä, josta pääsee ensiviikolla jo toivottavasti paremmin nauttimaan. Viime viikolla alkaneet uniongelmat kun alkavat toivottavasti olla jo vähän takana. Viimeyönäkin velkoja tuli kuitattuja aiottua enemmän, kun nukahdin perjai-illan kunniaksi jo kahdeksalta (ja huomasin asian vasta vähän ennen kuutta aamulla kun heräsin ...olin siis heittäytynyt sängylle lueskelemaan, mutta en ollut ilmeisesti ehtinyt edes avata kirjaa).

Frettien ruokailutila

Meillä on ollut pientä ongelmaa sijoittaa otusten kupit niin, että Esteri ja Snurre pääsisivät kummatkin raksuille ilman että Miikkis pääsee niille. Snurren kohdalla nuo olisi vielä helppo nostaa keittiön tasolle, mutta Esteri ei tahdo kiivetä sille. Esteri ei ole muutenkaan kiinnostunut kiipeilystä vaan pysyy samalla tasolla Miikkiksen kanssa.

Tähän asti ratkaisuna on ollut laittaa portti paikoilleen työpäiväksi ja kuppi siksi aikaa tasolta lattialle. Esteri on voinut sitten syödä päivällä nappulaa, ja illalla neiti on saanut raakaruokaa ja kuivattuja lihanameja, jos nälkä on yllättänyt. Tämän systeemin ongelmana on kuitenkin ollut se, että unohdan kupin aina alas kun nostan portin pois paikoiltaan, ja sitten Miikkis on kupissa.

Niinpä aloin miettiä tytöille ruokintalaatikkoa, johon olisi porattu fretin mentävä aukko. En kuitenkaan keksinyt laatikolle hyvää paikkaa, saati sopivaa painoa joka estäisi poikaa sitä kaatamasta. Tänään keksin ratkaisun kumpaankin ongelmaan: ruokintalaatikko muuttui ruokintakaapiksi ja yksi keittiönkaapeista sai kylkeensä reiän ja oveensa lukon. Nyt sitten vain testaillaan, onko lukko kyllin jämerä, vai pitääkö se vaihtaa samanlaiseen mikä pakastimessa on. Jos nyt tämän myötä uskaltaisi jättää portin jo työpäiviksikin laittamatta.

Lauman kuulumisia

Frettien kotiutumisesta on nyt kuukausi ja neidit ovat kotiutuneet varsin kiitettävästi. Portti on paikoillaan enää ollessani töissä, ja silloinkin se on ehkä hieman hätävarjelun liioittelua. En ole silti vielä halunnut joutua töissä miettimään, mitä kotiin mahtaa kuulua. Snurren ja Mihailin välit ovat edelleen varsin etäiset: kumpikin väistää kohteliaasti toista, ja välttää ottamasta toiseen mitään kontaktia. Sen sijaan Esteri viettää koko ajan enemmän aikaa Mihailin seurassa ja Miikkis sietää neitiä varsin kiitettävästi silloinkin, kun Esteri liittyy seuraksi tyhjentämään namipeliä tai pöllimään kanankaulaa pojan suusta. Välillä niitä kahta seuraillessa tuntuukin, että Esteri kokee itsensä enemmän haisunäädäksi kuin fretiksi. Snurren kun on ihan turha koettaa saada Esteriä leikkimään silloin kun Esteri hengaa Miikiksen kanssa.

Tästä uudesta allianssista on kuitenkin muodostunut pienimuotoinen uhka Mihailin laihdutuskuurille. Esteri kun kerjää nameja Mihailin tukena ja on valmis maistamaan ihan kaikkea mitä Miikkiskin syö. Ja Esteri olisi nimenomaan hyvä saada syömään kaikkea. Mutta mikään uusi ruoka ei ole läheskään yhtä kiinnostava, ellei Miikkis syö sitä samaan aikaan tytön kanssa. Sen lisäksi Esteri myös välillä jemmaa saamiaan herkkuja, ja koska Esteri ei ole läheskään niin kiinnostunut kiipeilystä kuin Snurre, ovat neidin jemmatkin monesti haisunäädän korkeudella. Mihail ei tokikaan tunnu pistävän tätä pahakseen, vaan käy tyytyväisenä välillä tyhjentämässä neidin jemmat.

Snurre keskittyykin sitten viihdyttämään enemmän itseään. Snurrelta sekin käy kuitenkin mallikkaasti, sillä Snurre pääsee kaikkiin kivoihin paikkoihin mihin muut eivät. Snurre saattaakin löytyä niin basilikapuntin sisästä, pyykinkuivaustelineen päältä, pyykkikorista kuin munakaapin alta. Painovoima kun ei tunnu olevan neidille edes haaste. Kerran olen ehtinyt poimia sen myös arkkupakastimen pohjalta, kun sinnekin oli singottava heti kun pakastimen kansi edes vähän raottui - varmaankin vain siksi, ettei Snurre ollut vielä koskaan aiemmin käynyt sielä. Pakastimesti neiti tahtoi kuitenkin hyvin nopeasti poiskin, kun sen pohja olikin yllättäen kovin kylmä tassujen alla.

Eilen lauma pääsi myös leikkimään peliporukan kanssa saaden etenkin parilta harvemmin käyvältä paljon rapsutuksia osakseen. Snurresta ja Esteristä ehdottomasti parasta oli ihmisten mukanaan tuomat laukut ja kassit, joita oli paljon ja joista saattoi koettaa etsiä koloja. Myös pelipöytä olisi ollut tavattoman mielenkiintoinen, ja Snurre kävi varastamassa pähkinä- ja karkkipusseja sitä mukaa kun niitä tyhjeni. Mihail ilmestyi estradille tuttuun tapaansa siinä kohtaa kun namikaappi aukesi. Poika kun ei näe syytä vaivautua vieraiden seuraan ellei se itse nettoa siitä jotain - mikä on toki joskus harvoin rapsutuksetkin, joita se kyllä yleensä hakee vain kotiväeltä. Riittävän namiannoksen jälkeen poika jäi kyllä mielellään hetkeksi kaverin syliin nukkumaan. Onhan se ihanaa, kun kaikki eivät koko ajan vauhkoa siitä että herran olisi muka hyvä pudottaa hieman painoa.

Snurre jääkaapissa

Miikkis, Esteri ja pojan uusin peli

Mutkanäätä Esteri

Trapetsitaiteilija Snurre matkalla kohti pelihyllyä

Basilikaruukussa on kivaa multaa jota voi kaivaa ...pitää vain vähän pujotella lehtien seassa ensin ;-)

Miikkiksen omat hiiret

Itselläni ei ole tällähetkellä resursseja kasvattaa itse ruokahiiriä. Haluan kuitenkin tarjota Mihailille välillä myös kokonaisia ruokaeläimiä, joten ne on hankittava muualta. Eläinkaupoissakin myydään nykyään hyvin erilaisia pakastejyrsijöitä, mutta mikäli ei halua tukea eläinten tukkukasvatusta, on ruokaeläimetkin varminta hankkia suoraan kasvattajalta (tai kasvattaa itse). Tietenkin joillakin alueilla ongelmana on sopivan kasvattajan löytäminen: Jussiakin alkoi eilisen hiirulavierailun jälkeen taas harmittaa, kuinka hankala hänen tarvitsemiaan välikokoja on saada suoraan kasvattajalta. Eilen kun käytiin hakemassa Mihailille hiiriä pakkaseen, tälläkertaa Mossen ja Marian hiirulasta Raisiosta.

Oli kyllä taas oikein mukava päästä vierailemaan jonkun hiirulassa katselemassa erilaisia hiiriä. Vaikka olinkin itse hakemassa pakasteita, minut kun toivotettiin silti tervetulleeksi tutustumaan hiirten tiloihin ja oloihin. Mossen ja Marian hiirula on taas yksi hyvä esimerkiksi siitä, että se että eläimiä on päälle sata, ei tarkoita etteikö niille voisi tarjota virikkeellisiä asumuksia: heidänkin hiirulassaan valtaosa asumuksista on minidunia, mitä monet lemmikin omistajatkin käyttävät. Ja erilaisten putkien, tasojen ja mökkien ohella niiden kattoihin on mahdollista viritellä esimerkiksi erilaisia kiipeilyköysiä. Kaikilta hiiriltä löytyi myös nimi, vaikka tuolla hiirimäärällä ne ovatkin lunttilapuilla boksin kyljessä niin että paremmin muistaa kuka missäkin asuu (mikä helpottaa asioita etenkin silloin, kun hiiret vaihtavat välillä terraarioita poikueiden ja muiden takia).

Tällaiset vierailut ovat kyllä aina vähän riskialttiita, kun nytkin näki vaikka mitä ihanan värisiä ja mukavanoloisia otuksia. Ja Mossekin alkoi heti kiusia, että niitä saa kyllä muutenkin kuin pakasteena ;-) Onnistuin kuitenkin pysymään alkuperäisessä suunnitelmassa, ja hiiriä lähti mukaan vain pojalle. Jussi innostui vielä enemmän Mossen ja Marian muista lemmikeistä: herpeistä ja kissoista, joista osa ehdittiin nyt myös näkemään. Näiden joukossa oli myös poikueellinen silmälasiskinkinpoikasia, jotka muistuttivat hieman pieniä sisiliskoja. Paikalla ollut erittäin symppis koiravanhus jäi kokonaan kuvaamatta, sillä se vietti mieluusti sylissä koko sen ajan, mitä emmeet olleet hiirulassa, mihin se ei saanut tulla.

Kysyin myös napsia hieman kuvia hiirulassa, vaikkei niistä kännykkäkameralla taas kauhean hyviä tullutkaan. Kuvissa näkyy osa hiiriterraarioista ja boksiin nostetut pikkuskinkit.

Snurre ja Esteri

Tyttöjen kotiutumista odotellessa voisin ehkä kirjoittaa hiukan siitä, millaisia nääppiä meille on ensikuussa tulossa. Kyseessä on siis kaksi aikuista kodinvaihtajaa, Snurre ja Esteri. Kummatkin tytöistä ovat nelivuotiaita. Snurre on väriltään ilmeisesti suklaa ja Esteri on albiino - sen itsekin sentään jo tunnistaa ;-) Tytöt ovat tulleet nykyiseen majapaikkaansa Skeppsdal Family -eläinhoitolaan eri paikoista, mutta ehtineet jo tottua hyvin toisiinsa majailtuaan hoitolalla useamman kuukauden.

Snurre on oikea pusunäätä ja ehti nuolla sormeni useaan otteeseen jo sinä aikana mitä vietimme tyttöjä katsomassa. Pusuja sateli jopa silloin, kun työnsin käteni tytön pesään, johon neiti oli vetäytynyt nukkumaan. Tyttö on syntynyt Virossa joskus vuonna 2011, mutta se on melkeimpä ainoa, mitä neidin taustoista on tiedossa. Snurre on piskuinen kuin mikä ja painaa vain 500 grammaa - ollen pienin fretti jonka olen tähän mennessä nähnyt. Tyttö on näistä kahdesta se sisäsiistimpi ja käyttää kiltisti hiekkalaatikkoa. Snurre oli viime syksynä hoitolalle tullessaan todella huonossa kunnossa, eikä moni uskonut sen selviävän hengissä. Tytön kiimaa ei oltu katkaistu ilmeisesti kertaakaan sen elinaikana, ja freteillä kiima ei katkea automaattisesti, vaan johtaa pitkittyessään monenlaisiin ongelmiin - ja voi viedä jopa hengen. Snurrellakin oli tullessaan iso osa karvoista tippunut pois, ja se oli laiha ja aneeminen, mikä teki hoidonkin aloittamisesta vaikeaa: jokainen tapa katkaista kiima on eläimen elimistölle jollain tavalla raskas, ja oli epävarmaa kestäisikö pienen kroppa enää mitään niistä. Onneksi hoito kuitenkin tehosi ja pikku pirpana kuitenkin voitettiin vielä elävien kirjoihin :) 

Snurre saapuessaan Skeppsdaliin

Esteri on neideistä se topakampi tapaus, joka päätti heti testata mikä toleranssi minulla ja Jussilla on puremisen suhteen - ja teki sen frettimäiseen tapaan iskemällä hampaansa useampaan otteeseen ranteeseen kiinni. Eli tämän neidin kanssa joudutaan varmaan kotonakin jatkamaan keskusteluja siitä, mihin niitä hampaita on sopivaa käyttää. Uskon kuitenkin neuvottelujen tuottavan tulosta, kun tyttö ei kuitenkaan ole nykyiseen isäntäväkeensä enää hampaita käyttänyt - ja mekin ehdimme vierailumme aikana saada muutamia näätäpusuja myös Esteriltä. Esteri ehti kuitenkin tästä johtuen jo saada automatkalla lempinimekseen Myy, kun autossa sattui kotimatkalla soimaan muumilaulu, jossa Myy paitsi voittaa missikisan, myös pistää kuin kyy ;-) Esteri on Miikkiksen tapaan sisäsiisti omilla ehdoillaan, ja valitsee yleensä vessapaikakseen mieleisensä nurkan, jota käyttää kyllä kuuliaisesti - kunhan siihen ei yritä sijoittaa vessalaatikkoa. Esteri on Snurren tapaan syntynyt vuonna 2011 päivänä jota ei tiedetä. Esteri on hieman Snurrea isompi ja painaa jopa 700 grammaa.

Tytöistä kumpikin on elänyt ensimmäiset vuotensa kissanruualla ja oppineet vasta nykyisessä hoitopaikassaan syömään fretinnappuloita. Mihinkään raakaruokiin kumpikaan tytöistä ei kuitenkaan vieläkään vapaaehtoisesti koske, vaikka niille on koitettu niin kanankaulat ja jauhelihat, kuin kokonaiset hiiretkin. Lohitahnan kohdalla kumpikin tytöistä suostuu kuitenkin tekemään poikkeuksen. Eli meilläkin lähdetään sitten liikkeelle nappulalinjalla, vaikka tuskin suostun raakaruokienkaan kohdalla kokonaan vielä luovuttamaan, kun Miikiksen takia niitä jokatapauksesta pakastimesta löytyy.

Nämä neidit eivät ole ensimmäiset aikuiset kodinvaihtajat mitä minulle tulee, mutta silti Jussin kanssa tuli käytyä autossa mennen tullen keskustelua siitä, mihin sitä on nyt lähdössä. Tälläkertaa valitettava tosiasia kun on se, että ottamalla nämä tytöt poikasen sijaan emme menetä vain niitä neljää ensimmäistä vuotta, jota emme ole saaneet neitien kanssa viettää, vaan olemme niiden ensimmäisten vuosien johdosta saattaneet menettää monta tulevaa vuotta, joista emme vielä tiedä. Koska tyttöjen tausta ei ole tiedossa, emme voi tietää mitä sairauksia tyttöjen suvusta mahdollisesti löytyy. Koska tytöt ovat syöneet varsin yksipuolisesti eivätkä ne vieläkään suostu syömään kuin muutamaa eri ruokaa, ovat ne olleet alttiimpia erilaisille puutostiloille ja raksuvalion johdosta tytöillä on isompi riski hammas- ja munuaiskiville. Tämän lisäksi emme voi tietää, kuinka isoa vahinkoa Snurren jatkuneet kiimat ovat aiheuttaneet sen elimistölle, jonka lisäksi hormonipiikit, joita Esterin kiimojen katkaisuun on aiemmin käytetty, altistavat nykytietämyksen mukaan kohtutulehduksille ja märkäkohdulle - vaikka nykyään Esterilläkin on tosin jo implantti. Itse haluan lähteä tähän silti, ja pyrkiä omalta osaltani huolehtimaan siitä, että nämä tarinat saisivat onnellisen lopun. Näitä kannattaa kuitenkin aina miettiä, jos harkitsee lemmikkiä, jonka lähtökohdat eivät ole parhaat mahdolliset - ja miettiä onko valmis hyväksymään sen, että omista toimista riippumatta eläin ei välttämättä elä yhtä pitkään ja terveenä, kuin paremmat lähtökohdat saanut lemmikki voisi elää. (Ja tämän vuoksi ei myöskään kannata hankkia koskaan pentutehdaspentua - aikuisen kodinvaihtajan kohdalla vahinko on tapahtunut - mutta pennun ostaminen kyseenalaisista oloista tukee aina kyseistä bisnestä.)

Skeppsdal Familyssä on kuitenkin tehty jo hienoa työtä tyttöjen tilanteen eteenpäin saattamiseksi: tyttöjen ruokavaliota on korjattu, ja neidit on rokotettu, implantoitu ja mikrosirutettu. Tytöt on myös totutettu valmiiksi toisiinsa, eli itse saa kotiinsa valmiin kaksikon :-)

Tänään kotiin saatiin myös Zooplussalta tilattu paketti ja kaikki alkaa pikkuhiljaa olla porttia vaille valmista tyttöjen tuloon. Portti on tosin vasta suunnitteluvaiheessa, ja lähtee toteutukseen kun Jussi saa pahimmat tenttinsä alta pois. Ensiviikolla pääsee myös katsomaan toisia pieniä blondeja näätiä, kun PetKingdomin näätäpäivät koittavat vihdoin Tampereella. Ja enää minun ei tarvitse olla huolissani mahdollisista vapaista pennuista, kun omat näätäset ovat jo varattuina. Ja jos totta puhutaan, kaikista mahdollisista ongelmista huolimatta olen iloinen, että pääsen aloittamaan omaa harrastusta kahden aikuisen neidin kanssa rasavillin pennun sijaan - vaikka rasavillejähän fretit ovat lähes aina :-)

Kuvia tytöistä tutustumisvisiitiltä:

 

Haisunäätä talviajassa

Kuten on tullut jo ilmi, Miikkis on hyvin ahne tapaus. Aamuisin pojan unia ei katkaise mikään, paitsi aamun pyhä rituaali: aamupala. Ja siitä poika on hyvin tarkka. Monta kuukautta systeemi oli selvä; rapina alkoi sohvan alta heti herätyskellon hälytettyä (mikäli poika ei ollut nukkunut koko yötä sängyssä), ja mikäli aamupala ei ollut kupissa viimeistään ensimmäisen torkun jälkeen, sängynlaidalla roikkui pieni tyytymätön skunkki. Tämän diilin olin valmis hyväksymään ja tämä toimi mielestäni hyvin. Sitten poika oppi kellon ja alkoi ennakoimaan.

Uudessa diilissä rapina alkoi viisi minuuttia ennen kellonsoittoa. Ei ihan minuutilleen, mutta joka tapauksessa aina hetki ennen ensimmäistä pirinää. Mihailin mielestä uusi diilikin oli selvä: aamupalan tulisi olla kupissa viisi minuuttia rapinasta, eli silloin kun kelloni soi ensimmäisen kerran. Mikäli näin ei ollut, sängyn laidalla roikkui tyytymätön skunkki. Omistajan oikeuksia oli tässä diilissä jo leikattu; pojan sisäinen kello ei erotellut arkipäiviä viikonlopuista, joten viiden minuutin aikaistuksen lisäksi aamiaispalvelua odotettiin totuttuun aikaan myös viikonloppuisin. Onneksi nukun yleensä niin sikeästi, että iso osa näistä pyynnöistä esitettiin Jussille, mutta silti uusi systeemi aiheutti jo pientä tyytymättömyyttä palvelusväen keskuudessa. Miikkistä tämä ei luonnollisesti kiinnostanut yhtään niin paljon kuin se, miksi aamupala oli pojan mielestä myöhässä.

Tätä muutosta seurasi siirtyminen kesäaikaan. Minulla ei ole aavistustakaan mistä skunkki kellonaikansa poimii, mutta se on käynyt jo selväksi että se kello ei siirtynyt muiden mukana. Miikkiksen mielestä aamiaisaika on siis siinä viiden pintaan ja siitä poika pitää itsepintaisesti kiinni aamusta toiseen. Aamupalan kuuluu olla skunkilla viideltä siitä huolimatta ettei se ikinä ole. Sängyn reunalla vain roikkuu puolisen tuntia tuhiseva ja harmistunut skunkki (ellen nappaa sitä kaikkuun peiton alle), kunnes se siirtyy sohvan alle odottamaan kellon soittoa.

Koitin googlettaa pojan mallinumerolla suomen- tai edes englanninkielistä käyttöohjetta sisäisen kellon säätöön. En löytänyt. Mutta onneksi peiton saa vedettyä aina korville asti. Aamupalan saatuaan poika tekee saman omassa makuupussissaan. Ei ole helppoa pojallakaan, kun yhden pienen aamupalan saadakseen pitää herätä useampi kerta ja käydä monta kertaa pyytämässä.

Työpaikkaskunkki ja Feris-otus (mitäpä sitä muutakaan töissä tauoilla kuin blogia... ;)

Haisunäätä pähkinänkuoressa

Muutama on miulta taas kysellyt haisunäädän hoidon perusasioita, joten ajattelin laittaa nyt blogiinkin haisunäätäpäiville laaditun esitetekstin hiukan muokattuna. Siinä kun on koettanut lyhyesti vastailla niihin yleisempiin kysymyksiin, mitä ihmiset tuosta pojasta esittävät :)

Haisunäätä eli juovaskunkki on varsin uusi tulokas suomalaisessa lemmikkiharrastuksessa. Sen sijaan lajin alkuperämaassa Yhdysvalloissa niitä on pidetty lemmikkinä jo pitkään, ja Euroopassa ne ovat lemmikkinä yleisempiä Saksassa ja Englannissa. Suomessa olevissa skunkeissa on sekä Saksasta tuotuja että Suomessa syntyneitä yksilöitä.

Elintavat:
Haisunäätä elää lemmikkinä yleensä noin 7-10 vuotta. Se ei tarvitse seurakseen lajitoveria, eivätkä aikuiset urokset välttämättä tule edes toimeen keskenään. Sen sijaan uros-naarasparit ovat tavanomaisempia harrastajilla jotka haluavat kotiinsa useamman karvapäärynän. Haisunäätä on lajina hämäräaktiivinen, ja se nukkuukin yleensä sen ajan kun omistaja on poissa koulun tai työn takia. Omistajaansa kohtaan haisunäätä on kuitenkin seurallinen, ja oppii monesti tulemaan tuttua ihmistä ovelle vastaan – usein kuitenkin namit taka-ajatuksena. Moni haisunäätä nauttii kuitenkin myös sylittelystä, ja käpertyy mielellään kainaloon nukkumaan kunhan ihminen on tuttu. Vieraita kohtaan haisunäädät voivat olla varautuneita ja hakeutua mieluummin omiin oloihinsa huomion keskipisteeksi pyrkimisen sijaan. Mikäli kotona asuu useampia henkilöitä, haisunäätä voi valita omat suosikkinsa myös perheen sisällä ja hakeutua ensisijaisesti aina suosikkinsa seuraan.

Ravinto:
Haisunäädät ovat kaikkiruokaisia, ja niille kelpaavatkin niin erilaiset koirien ja kissojen raakaruuat kuin tavallisesta kotikeittiöstä löytyvät marjat, vihannekset, hedelmät, sienet ja munat, joita voi vielä täydentää muun muassa kuivatuilla hyönteisillä, hedelmäsoseilla ja kissojen ja koirien valmisruuilla. Haisunäädät tarvitsevat ravinnostaan myös tauriinia, jota ne saavat esimerkiksi sisäelimistä ja kissoille suunnatuista ravintolisistä. Haisunäädät ovat usein hyvin ahneita, ja lihovat helposti. Tätä voi ehkäistä jakamalla ruuan pienempiin annoksiin, ja tarjoamalla niitä esimerkiksi aktivointipeleistä tai piilottamalla ympäri asuntoa. Tällöin haisunäätä pääsee myös toteuttamaan luontaista tarvettaan ruuanetsintään, jossa haisunäädät ovatkin erittäin taitavia. Haisunäädät ovat varsin ketteriä käyttämään pitkiä etukynsiään ja voivat oppia avaamaan niiden avulla niin keittiön alakaapit kuin jääkaapin/pakastimenkin. Niinpä ruokatavarat kannattaa asunnossa sijoittaa aina haisunäädän ulottumattomiin. Pakastimen oven voi varmistaa esimerkiksi lapsilukolla. Haisunäädät voivat myös jemmata osan ruuista esimerkiksi sohvan alle myöhempää syömistä varten - tai toivoessaan kuppiin ilmestyvän jotain parempaa inhokkien kadottua. Jemmapaikatkin kannattaa siis välillä varuiksi tarkistaa, ettei mitään jää nurkkiin pilaantumaan.

Aktivointi:
Ruuan ohella haisunäätää voi aktivoida esimerkiksi ulkoiluttamalla silloin kun ulkona on riittävän lämmin, sekä erilaisilla kissanleluilla. Ulkona haisunäätää voi kuljettaa valjaissa, tai sille voi tehdä tukevan ulkoaitauksen. Valjaissa skunkki oppii parhaimmillaan koiranveroiseksi lenkkeilijäksi, joka osaa kiertää tolpat samalta puolelta omistajansa kanssa ja kävellä tien reunassa. Joinain päivinä lenkit ovat kuitenkin kissamaisempia, ja saattavat sisältää myös paljon yhden ja saman kohdan tutkailua, jos skunkki niin päättää. Tällaisia huippumielenkiintoisia paikkoja voivat olla esimerkiksi lehtikompostorit, joista löytyy paljon erilaisia hyönteisiä ruokavalion täydennykseksi. Haisunäädällä aktiivisin aika sijoittuu keväästä syksyyn ja illasta aamuyöhön. Talvisin haisunäädät nukkuvat selvästi enemmän kuin muina vuodenaikoina, eivätkä ne kylmänarkoina kaipaa silloin myöskään ulos. Kissanleluista suurimman suosion ovat saavuttaneet meillä erilaiset huiskut ja pojan ollessa pentu se piti myös erilaisista vinkuvista leluhiiristä ja palloista.

Mihail ja pulmapeli

Mihail hihnalenkillä

Käyttäytyminen:
Haisunäätä on elekieleltään erittäin ilmeikäs, ja ilmaisee itseään muun muassa häntänsä asennoilla, tömisyttämällä tassujaan ja ominaishajullaan. Normaalioloissa haisunäädän ominaishaju ei ole kuitenkaan voimakkaampi kuin koiralla tai kissallakaan. Kokiessaan olonsa äärimmäisen uhatuksi, haisunäätä voi myös suihkauttaa. Lemmikkioloissa tämä on kuitenkin harvinaista, sillä haisunäädät ovat varsin sopeutuvaisia otuksia, eivätkä arkielämän harmistukset ole riittävä syy viimeisen puolustautumiskeinon käyttöönottoon. Joissain maissa haisunäädiltä poistetaan kuitenkin hajurauhaset rutiininomaisesti jo niiden ollessa pentuja. Suomessa tämä on kuitenkin laissa kiellettyä. Haisunäädät pitävät usein erilaisista koloista ja niille sopiva petivaihtoehto onkin esimerkiksi kissoille suunniteltu makuupussin mallinen peti. Hyviä koloja voi toki löytyä asunnosta jo valmiina, ja meillä poika löytyykin nukkumasta välillä myös peiton alta tai keittiön allaskaapista (jonka oven poika sulkee mennessään, ja pentuna poika jäikin pari kertaa kaappiin jumiin, kun ei jaksanutkaan enää avata kaappia sisältä päin. Nykyisin tätä ongelmaa ei onneksi enää ole, kun pojan voimat ovat kasvaneet eikä ovi enää edes hidasta).

Häntä leikkisästi pystyssä

Haasteet:
Eksoottisten lemmikkien pitoon liittyy toki myös omia haasteitaan, kuten sopivan eläinlääkärin löytäminen. Haisunäädät ovat Suomessa vielä niin uusi laji, ettei monellakaan eläinlääkärillä ole kokemusta niiden hoidosta. Tässä kohtaa onneksi auttaa lajin pitkä lemmikkihistoria muissa maissa, minkä myötä tietoa on kyllä saatavilla, kunhan löytää eksoottisia hoitavan eläinlääkärin jolla on kiinnostusta perehtyä uuteen lajiin. Tällöin esimerkiksi eri lääkeaineiden sopivuuden tarkistus hoituu eläinlääkärin toimesta, eikä omistajan tarvitse tuskailla lääkeaineiden eri kauppanimien kanssa ulkomaalaisia foorumeita lukiessaan. Vielä enemmän asiaa auttaa kuitenkin se fakta, että pohjimmiltaan haisunäätä on n. 3-5 kg painava nisäkäs, kuten kissat ja pienet koirat. Monessa tapauksessa haisunäätä on siis potilaana vähemmän eksottinen mitä esimerkiksi viljakäärme tai undulaatti, joilla fysiologia poikkeaa enemmän näistä yleisemmistä tapauksista. Yleisesti ottaen haisunäädät ovat kyllä varsin terveitä, mutta koirien, kissojen ja frettien tavoin nekin on hyvä esimerkiksi rokottaa ja madottaa säännöllisesti.

Hankkiminen:
Haisunäätien maahantuonti on luvanvaraista. Eli mikäli haisulin haluaa hankkia eikä löydä Suomessasyntynyttä pentua, on aina syytä paneutua ajankohtaiseen lainsäädäntöön tuontiasioita koskien.

Lisätietoa haisunäätien hoidosta löytyy esimerkiksi sivustolta http://www.skunkhaven.net/

Kännykkäräpsy skunkkipostista

Ystäväni on hyvä kirjoittamaan kirjeitä. Kun minua masensi, sain jaksamiskortin ja pussin kaakaota. Kun skunkki oli kuolemassa nälkään (mitä tapahtuu päivittäin, jos Miikkikseltä kysyy), skunkki sai kalannahan. Näin talvella postilaatikkokin kun kelpaa kylmäsäilytykseen, on sinne pari kertaa ilmestynyt fileoidessa ylijääneitä kalan osia ystävän lenkkeillessä asuntoni lähistöllä.
Miikkis rakastaa, minä tykkään siitä että poika on tyytyväinen ja Jussi varmaan vaatii pojalle oman postilaatikon jos nämä jatkuvat ja muutetaan joskus yhteen ;)