Itse en ole ikinä osannut identifioitua vahvasti yhden eläinlajin harrastajaksi. Tällähetkellä näätäjutut vievät ehdottomasti eniten aikaani, ja ovat huomioni keskiössä. Ennen Miikkistä ja tyttöjä, minut laskettiin vahviten rottaharrastajaksi. Ennen rottia (ja niiden ohella) minulla on ehtinyt olla matelijoita, lintuja, sammakkoeläimiä, muita jyrsijöitä, hyönteisiä, kissoja, koiria... Eli eläimiä aika laidasta laitaan. Tästä seuraa yhä se, etten ole immuuni erilajisille houkutuksille: vaikka minulla on kotona maailman parhaat tyypit, iskee aina välillä kaipuu monilajisempaan laumaan. Kun Tino esittelee maailman suloisinta pientä afrikkalaista talokäärmettä, tai kun Kasperi kysyy, enkö haluaisi roborovskia. Ennenkuin suu ehtii muodostaa kieltolauseen, päässään on jo ehtinyt miettiä terran paikat ja sisustukset. Aiemmin lähes satapäisen lauman hoidosta vastanneena sitä ei voi olla miettimättä, missä se yksi terraarioasukki missään tuntuisi.

Mutta sitten muistaa sen kolikon kääntöpuolen. Etenkin nyt kun Jussin lauma on kasvanut monikymmenpäiseksi, sitä on taas aika aitiopaikalla isomman lauman arkeen. Ja muistaa, miksi itse aikoinaan halusi vähentää. Viiden kanssa kaikki kun on useimmiten ihan ok, vaikka viime vuonnakin saatiin heittää useampi hammaslääkärikeikka ja ehdittiin pelätä suolitukosta sen jälkeen kun lelusta hävisi pala. Mutta sitten kun eläimiä on kymmeniä ja lajikirjo runsas, tuntuu että aina jollakulla on jotakin: moltti on epäonnistunut, joku ei meinaa syödä, tulee punkkeja... Vaikka joku viikko menisikin kommelluksitta, voi olla melko varma ettei koko kuukausi mene. Vaikka mikään yksittäisistä yksilöistä ei olisi kovin sairastelevainen tai moniongelmainen, isomman lauman kanssa niitä yksittäisiä yksilöitä on vain niin monta. Niinpä sitä on toistaiseksi päättänyt pitäytyä itse häkki- ja terraarioeläimettömänä, ja keskittää sellainen touhuilutarve Jussin laumaan. Vaikka siitä päätöksestä saakin muistuttaa itseään toistuvasti, kun mieli eksyy harhailemaan kaikkien eläintuttavuuksien edessä.

Naraka oli kuvauksellinen käärme

Onneksi isomman lauman kanssakaan niitä isompia takaiskuja ei tule ihan koko aikaa. Yksi sellainen tuli kuitenkin joulukuun puolella, kun yksi Jussin suosikkikäärmeistä eli valkohuulikyy Naraka löytyi terraariostaan kuolleena. Kyseessä oli nuori eläin, joka oli paria viimeisintä ruokintakertaa lukuunottamatta syönyt koko ajan hyvin. Niinpä se päädyttiin lähettämään Eviraan avattavaksi, jotta kuolinsyy selviäisi. Mikään ulospäin näkynyt oire tai muutos kun ei selittänyt käärmeen äkillistä kuolemaa. Eikä syytä löytynyt heti avauksessakaan, ja Jussi alkoi jo ihmetellä, kun Narakan jälkeen kuolleen Pirren tulokset tulivat viikkoja nopeammin mitä Narakan tapauksessa. Lopulta viivytyksen syy selvisi: lopullinen diagnoosi saatiin Narakan kohdalla vasta histologisen värjäyksen myötä siinä missä Pirren tapauksessa syy oli ollut elimellinen. Histologisen värjäyksen jälkeen peli oli kuitenkin  täysin selvä, kun mykobakteerien aiheuttama bakteeritulehdus oli levinnyt paitsi sydämeen ja keuhkoihin myös eläimen vatsaan ja rasvakudokseen. Ainoa mitä tulos ei pystynyt selittämään oli mistä käärme oli bakteerin alunalkaen saanut, sillä myrkkynä se on ollut varsin tehokkaasti eristyksistä muista, kun sille on paitsi omat koukut ja sitä tai sen terraariota ei koskaan koskettu paljain käsin. Tässä Narakan myrkyllisyys oli kuitenkin myös onni onnettomuudessa, sillä sen kohdalla riski siihen, että bakteeri olisi päässyt leviämään ihmisiin tai muihin matelijoihin oli pienin, koska siihen ei voinut ottaa kontaktia.

Narakan laji oli valkohuulikyy eli Trimeresurus albolabris

 Nyt sitten desifioidaan terraariota ja mietitään, pitäisikö tulossa olevat kaksi käärmettä viedä alkuun karanteeniin minun asunnolleni. Odotellaan Eviran laskua. Ja itse muistuttaa taas itseään siitä, että tätä itselläkin oli enemmän silloin, kun eläinlauma oli isompi. Ja tulee olemaan enemmän sitten, kun yhteenmuutto joskus koittaa: vaikka meillä on kummallakin omat lemmikkimme, niin toki sen toisen lemmikitkin tulevat eri tavalla tärkeiksi kuin vieraiden otukset. Ei nyt ehkä ihan joka hämähäkki ja skorpioni, mutta ainakin nuo itselle läheisempien lajiryhmien otukset, kuten käärmeet, liskot ja jyrskät. Ja vaikka kuinka on päättänyt pitää oman laumansa (semi)pienenä, elää myös osittain sen toisen lauman arkea, ja koettaa olla siinä tukena ja apuna. 

Jussin uusi lelu

Jussi on ollut meistä aina se enemmän teknologian perään oleva, mutta voin sanoa, että itseänikin ilahduttaa kun Jussi päätti nyt toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa järjestelmäkamerasta. Gigantin viikkotarjouksesta tarttui mukaan Nikonin kamera, ja ensimmäisiksi koekuvattaviksi pääsivät tytöt ja akva-asukit.

Nyt Jussi haaveilee kuvauskursseista ja minä aiempaa laadukkaammista Jussin ottamista blogikuvista. Sitä ihmettä kun ei taida ihan heti tapahtua, että itse innostuisi kuvaamisesta.

Hiljaiseloa

Mitella viihdytti itseään nenäliinoilla

Jos viime postaus venyi, koska oli tapahtunut vaikka ja mitä, viime postauksen jälkeen ei ole
tapahtunut juurikaan mitään. Kuume pysyi koholla useamman päivän, ja sen myötä minä en ollut koholla sen enempää mitä oli pakko. Muutamana päivänä koitti vähän siivoilla, mutta muuten kaikki on ollut enempi Jussin varassa.

Vasta tänään on ollut ensimmäinen normaalimpi päivä ja sitä sai hoidettua joitain rästissä olleita juttuja pois alta, kuten putsattua kunnolla kaikki vessalaatikot ja kiinnitettyä kunniakirjat seinään. Jussi kun on ollut alusta asti sitä mieltä, että haluaa ne kunnolla esille, mutta tähän asti on arvottu paikan kanssa. Nyt päätettiin laittaa ne riviksi katonrajaan. Kehyksiksi haettiin perusmustat Ikeasta. Ovat sitten sellaiset, että niitä saa helposti lisääkin, jos kunniakirjoja jostain vielä ilmaantuu.

Mummuskat pitävät taukoa pennusta

Flunssasta huolimatta Mitellan kanssa on pidetty treenit käynnissä. Tyttöä pyritään käsittelemään joka päivä mahdollisimman moneen otteeseen erilaisissa tilanteissa. Eilen käytiin tytön kanssa ihmettelemässä jo vähän pihassakin. Samalla huomattiin myös pientä tarvetta varustuksen päivittämiseen: Mitellan mukana tulleet valjaat kun ovat jo nyt tytölle liian pienet. Mutta lainattiin sitten Esteriltä. Tänään vähän pestiin tyttöä, kun se oli sotkenut peppunsa pissiin. Jussia vähän jännitti, kun oltiin Jussin asunnolla ja hanskat olivat minun luonani, mutta Mitella ei edes koitttanut näykkiä tai rimpuilla pesutilanteessa. Kaikenkaikkiaan tuntuu, että Mitellan käsiteltävyys on kehittynyt jo parissa viikossa ihan valtavasti.

Flunssan helpotuttua käytiin myös hautaamassa yksi käärmeistä. Menetimme Saagan noin viikko sitten, ja siitä lähtien se on odottanut hautaamista pakkasessa. Nyt se sai viimeisen paikan lähimetsästä. Saaga oli viime aikoina laihtunut hirveästi ja alkanut oksennella, mistä johtuen sen kanssa oli pari viikkoa sitten käyty Rauliolla tutkittuttamassa se ja otattamassa näyte kryptotestiä varten. Kryptotesti tuli takaisin negatiivisenä, mutta jokin muu oli sitten vetänyt tytön yleiskunnon niin alas, ettei se enää toipunut.  

Haisunäätäjuttua Iltalehteen

Sain viime viikolla puhelun Iltalehden toimittajalta, ja sovimme juttutreffit tälle päivälle. Toimittaja oli törmännyt haisunäätäyhdistykseemme, ja minä pääsin sitä taas puheenjohtajan ominaisuudessa edustamaan. Juttu on tulossa ensiviikon lauantain lehteen, josta se on sitten löydettävissä.

Miikkis jätti vastaanottokomiteatehtävät minun ja frettien huoleksi, ja linnoittautui heti ovikellon soitua pesäänsä sängyn alle. Snurre hoisikin tehtävää innolla, ja tarkisti paitsi tulijoiden laukut, pölli Miikkiksen houkuttelunamit - mitä sitä nyt haisunäädällä, kun filmille on mahdollista saada hieno fretti! Esteriä ei meinattu tälläkertaa saada seuroihin yhtään, kun se oli ihan unessa vaatehuoneessa. Lopulta Jussi kävi herättelemässä sen sieltä.

Miikkiskin saatiin houkuteltua mukaan kuvauksiin ja voi sitä karvan pölinää mitä siitä lähti. Olin kokonaan unohtanut furminoida sen ennen toimittajan tuloa, joten irtokarvaa riitti taatusti videolle asti. Kuvien ja haastattelun lisäksi pojasta kun kuvattiin myös pieni videopätkä, missä minä höpötän poika sylissä. Siihen Miikkis ei vain olisi malttanut keskittyä yhtään, kun Jussi siirtyi siksi aikaa keittiön puolelle, ja sinne poikakin olisi sitten halunnut.

Toimittaja vaimoineen oli selvästi eläinihmisiä, niin haisunäätien ohella keskustelu eksyi myös fretteihin, käärmeisiin, rottiin, kissoihin ja aaseihin. Likat tekivät myös kovasti tuloaan kameran eteen, joten ensiviikolla nähdään, pääsevätkö nekin poseeraamaan Iltalehden sivuille. Ja on tässä pieni mahdollisuus kuningaspyton Saborinkin vilahtamiseen jutussa, kun siitäkin muutama kuva napattiin. Sillä vaikka Miikkis on ehkä se meidän lauman harvinaisin ja siten herättää eniten kiinnostusta, itsellä nuo nääpät ovat kaikki samalla viivalla.

Lopulta tuli heippojen aika, ja toimittajan lähdettyä Miikkis jäi tekemään tarkistusta namipeleihin. Ja minä muistin taas unohtaneeni napata blogiin kuvaa. Tilanteen ollessa päällä koko keskittyminen kun menee aina vieraisiin ja otuksista selittämiseen.

Matelijapunkkievakko

Saagan mukana tulleet matelijapunkit ovat aiheuttaneet Jussille päänvaivaa nyt useamman kuukauden. Matelijapunkkeja on koitettu hävittää petopunkkien avulla, mutta toistaiseksi tulokset ovat olleet vain väliaikaisia. Matelijapunkkien vietyä taas yhden erävoiton, päätimme Jussin kanssa siirtää Saagan ja Saborin minun asunnolleni. Näin Jussin ei tarvitse stressata niin paljoa punkkien leviämisestä, sillä muuton myötä jaettiin myös hoitovastuut uusiksi: niin kauan kuin Saaga ja Sabor asuvat luonani, Jussi ei edes koske niihin ja niiden terraarioihin, vaan minä hoidan ne täysin. Sama pätee myös toiseen suuntaan: tästä hetkestä siihen kun punkit on saatu hävitettyä, minä en koske mihinkään muihin Jussin matelijoihin.

Minun luonani käärmeillä on käytössä Ikean Samla-laatikoista modatut asumukset. Punkkisodan takia ne ovat tällähetkellä hyvin minimalistiset: pohjalla on helposti vaihdettavat paperit, pari piiloa ja vesikippo. Sitten kun seuraava petopunkkierä saapuu alkuviikosta, käärmeksille vaihtuu paperin tilalle turvepohja. Tälläkertaa Jussi on se, jota ahdistaa enemmän boksien ankea sisustus, ja hän kovin mielellään haluaisi käärmeksille enemmän piiloja ja kiipeilymahdollisuuksia. Minusta ne saavat kuitenkin odottaa siihen, että punkit on saatu hävitettyä. Sen jälkeen käärmeksillä on taas vuosia aikaa viettää kunnolla sisustetuissa terraarioissa.

Käärmenurkkaus

  

Kuvapostaus viikonloppuvieraista

Ehdin jo anonyymille harmitella, kun meidän viikonloppuvieraat jäivät kokonaan kuvaamatta. Illalla Mosse oli kuitenkin laittanut käärmeistä kuvia facebookiin niiden saavuttua hänen luokseen, ja sain luvan laittaa Mossen ottamat kuvat myös tänne. Ovat nämä kyllä kieltämättä paljon kauniimmat ilman ämpäreitä <3

Minut hurmannut normaali

Nahanluontia valmisteleva kaveri

Viikonloppukuulumia vol miljoona

Viikonloppu on itselle selvästi yleensä otollisinta aikaa postausten kirjoittamiseen, kun kuulumispostauksista varmaan suurimmalla osalla on sama otsikko ;-)

Maaliskuuta on nyt takana kolmisen viikkoa ja maaliskuun kuluseuranta on pysynyt tyhjänä. Tämä ei ole kuitenkaan seurausta siitä, että olisin unohtanut sen; tässä kuussa eläinostokset vain ovat olleet minimissä. Ainoa eläimiin liittyvä ostos on ollut pussillinen kokonaisia ruokaeläimiä Mosselta ja niihinkin sovittiin maksupäivä vasta loppukuuhun kun minulle tulee tili. Eli ne päätyvät kuluseurantaan vasta sitten, vaikka otukset pääsivätkin jo eilen maistelemaan kaninpoikasia. Ensimmäistä kertaa meillä nähtiin se ihme, että Snurre kävi nappaamassa ruuat Miikkiksen kuonon edestä ja kiikuttamassa omaan jemmaansa.

Muuten nääpät ovat onnistuneet hieman kiristämään hermojani, sillä kevään myötä niillä tuntuu olevan aiempaa enemmän virtaa. Se ei haittaisi muuten mitään, mutta kun se pitää käyttää siihen, että minua tullaan kiskomaan ylös sängystä. Miikkis haluaa kaikkuun, mutta ei sitten maltakaan jäädä siihen vaan lähtee vaeltelemaan pitkin sänkyä astuen välillä kaulan tai naaman päälle. Snurre on valinnut minun puoleni sänkyään yhdeksi aarrejemmakseen ja se käy yöllä välillä moneen otteeseen tarkistamassa, joko se pääsisi jemmaamaan aarteensa paikalleen. Optimistina Snurre ei myöskään suoraan luovuta vain siksi, että minä satun nukkumaan jemmapaikan päällä, vaan se alkaa kaivaa kylkeäni tai päätäni, jotta pääsisi jemmalleen. Kaivamallahan tunnetusti saa lisätilaa ahtaisiin paikkoihin. Tänäänkin aamulla kun viimein nousin, se kipitti heti tyytyväisenä tyynyni alle hakemaan sieltä minulta huomaamatta jääneen jemmatun nappulan. Niinä hetkinä sitä miettii, että eläimiltä suljettu makuuhuone ei välttämättä olisi maailman huonoin idea.

Kevät on alkanut näkyä myös karvanvaihtoina ja meillä sitä on ensimmäisenä aloittamassa Esteri. Ja koska Esteri rakastaa nukkua vaatteissa, näkyvät irtokarvat heti osana pukeutumista, vaikka asuntoon on kummasti ilmestynyt myös tarraharja. Tänä vuonna karvanvaihdossa on kuitenkin yksi asia mitä odotan: olen nukkekotiryhmissä nähnyt paljon huovutettuja eläimiä, ja ajattelin kokeilla huovuttaa nääppien karvoista itselleni tulossa olevaan nukkekotiin muutamia frettejä ja haisunäädän. Vaikka haisunäädän osalta tämä onkin vähän poikkeamista nukkekodin teemasta, joka on lapsuuteni unelmakoti. Freteistä kun olen unelmoinut yhdeksänvuotiaasta asti, mutta haisunäädästä en silloin osannut edes haaveilla.

Tänä viikonloppuna Jussin kämpillä on käymässä myös pari vierailevaa tähteä, kun Mosse tarvitsi kyyditystä muutamalle viljakäärmeelle. Jussi kävi hakemassa ne eilen ja tänään niiden pitäisi jatkaa tulevaan sijaiskotiinsa. Toinen käärmeistä on varsin utelias ja virkeänoloinen vaalea normaali, johon minä ehkä heti pikkaisen tykästyin. Toinen taas on pirun äkäisen oloinen ja nahanluonnista harmaana oleva normaali, johon en arvannut edes koskea. Sillä oli myös selässään joitain haavoja, jotka eivät onneksi näyttäneet niin pahoilta, etteivätkö ne voisi hyvin parantua jo seuraavassa nahanluonnissa. Jussi kyllä vähän huokaisi helpotuksesta, kun selvisi että molemmille on jo alustavasti uusi koti tiedossa, sitten kun ne ovat kunnossa ja niiden on todettu toimivan normaalisti. Jussin mielestä neljä viljakäärmettä kun olisi tarpeeksi, vaikka hänkään ei voinut kieltää sitä, että tuo vaaleampi tapaus oli normaaliksi varsin kaunis.

Viikonloppuvieraiden matkaboksit

Kysymyspostaus, osa: vastauksia kysymyksiin

Kuukausi vaihtui ja on tullut vastausten aika. Onnistuin sähläämään jotain fontin värien kanssa, katsotaan saako Jussi ne vielä fiksattua, vai pysyykö postaus paikoin jouluisen punaisena ;)


Tuo seuraava postaus tätä vähän valottaakin haisunäätien osalta, mutta miten onnistuu tuollaiset laumojen yhdistelyt? Aiempien postausten perusteella voi siis frettitalouteen tuoda hoitolaisia, mutta millaiset reviirihommat niillä on, ettei tule tappeluita? Vai ovatko fretit niin sosiaalisia etteivät rähise, vai niin välinpitämättömiä muista, etteivät viitsi rähistä (vai jotain muuta)?

Esteri moikkaamassa hoitofrettejä

Etenkin frettien kohdalla laumojen yhdistelyt ovat hyvin pitkälle kiinni siitä, keitä ollaan
yhdistämässä. Eli henkilökemiat ratkaisevat paljon, ja freteissä on hyvin isoja eroja siinä, kuinka hyvin tai nopeasti ne tulevat muiden nääppien kanssa juttuun. Meillä Esteri on freteistä se sosiaalisempi ja se voi leikkiä muiden frettien kanssa jopa meillä kotona, eli omalla reviirillään. Se myös selvästi hakeutuu muiden frettien seuraan esimerkiksi miiteissä ja muissa. Snurre taas pelkää vieraita frettejä. Ei enää niin hysteerisesti kuin aluksi, jolloin se saattoi pissata alleen, jos toinen fretti tuli edes lähelle, mutta ei se niistä siltikään vielä pidä. Esterillekin se lämpeni kunnolla vasta kuukausien kuluttua ensikohtaamisesta. Sitä on sitten koitettu siedättää niihin noissa tapaamisissa ja muissa, mutta kyllä se edelleen viihtyy niissä parhaiten jonkun sylissä tai hupussa nukkumassa kaukana ahdistavista freteistä. Haisunäädät ovat yllättäen Snurrelle se neutraalimpi vaihtoehto: Snurre ei hakeudu niiden seuraan ollenkaan, mutta ei myöskään tunnu samalla tavalla pelkäävän niitä. Ne eivät vain kiinnosta. 

Hoitoeläimet ovatkin meillä aina eristettynä omasta laumasta silloin kun kukaan ei ole vahtimassa, joko portin takana keittiössä tai playpenissä olohuoneessa. Sillä vaikka Esteri meneekin aika sovussa vieraidenkin frettien kanssa, niin se ei vielä takaa, etteikö sitä vääntöä voisi tulla joissain tilanteissa, kun kyse on kuitenkin toisilleen vieraista eläimistä. Esimerkiksi viimeksi käydessään Ahti sai päähänsä, että Esteri on naaras, ja koitti alkaa raahata sitä niskasta putkeen seuralaisekseen - mistä Esteri ei taas ollut ihan otettu. Ja Snurrelle olisi varmasti vielä turhan kova paikka, jos toiset fretit pääsisivät koko ajan lähestymään, kun sille jo aitauksessa olevat vieraat fretit ovat vielä stressaava kokemus.

Eli vaikka useimmat fretit ovat sen verran sosiaalisia, että ne tulevat hyvin toimeen ainakin neutraalilla alueilla muiden frettien kanssa (kuten miitit, eläinkauppapäivät, messut), niin omalla reviirillä toimivan hierarkian muodostumiseen voi mennä kuukausia. Ja sitten on joitain tapauksia, joissa jotkin fretit eivät vain ikinä opi sietämään toisiaan, vaikka molemmille muut fretit olisivatkin ihan ok.

Ja sitten käärmeisiin liittyen. Näätäeläimet eivät ilmeisesti ota käärmeitä kovin suurena uhkana, jos käärme on terraariossa? Tiedätkö eivätkö ne hoksaa, että siellä on käärme, vai tietävätkö, ettei siitä ole vaaraa, kun on lasi välissä? 

Mini uteliaana

Ainakaan nämä meidän otukset eivät tunnu noteeraavan mitään elämää lasin takana, oli kyseessä sitten saalistettava tai saalistaja. En sitten tiedä, johtuuko se siitä, että näillä olisi jotenkin normaalia heikompi saalistusvietti, vai eristääkö välissä oleva lasi sitten toisen otuksen niin täysin. Mutta näille terrat tuntuvat olevan enemmän uusi kiipeilyteline, silloin jos terrojen lähelle pääsee kiipeämään. Hiiri/käärme/ötökkä voi rauhassa tulla ihan etulasille asti, ilman että nämä reagoivat mitenkään.

Fretit eivät kyllä yleisesti ottaen pidä montaakaan asiaa suurena uhkana, vaan keskivertofretti on omasta mielestään maailman suurin peto. Siksi ei haittaa, vaikka viereen tulisi vaikka iso koira, sillä mitäpä se fretille mahtaisi.

Entäs sitten jos joku käärme karkaisi? 

Nykyisten käärmeiden kanssa käärmeillä olisi isompi riski joutua noiden nääppien raatelemaksi. Nuo käärmeet kun ovat kaikki melko pieniä, myrkyttömiä ja tottuneita kuolleeseen ruokaan. Yksi noista käärmeistä menee pakoon jopa hiirtä, jos sitä erehtyy liikuttamaan ruokintapinseteissä. Eli etenkin Esteri ja Mihail olisivat kyllä isompi riskitekijä käärmeille, kuin käärme niille. Snurre on vähän siinä rajalla, kumpi siinä ensin tajuaisi olevansa saalistaja, vai tajuaisiko kumpikaan. 

Sitten kun Jussille tuleva myrkky kotiutuu tai jos taloon tulee joskus isompi kuristajakäärme, niin tilanne voi kääntyä osittain ympäri. Sillä vaikka tuo myrkkykäärme on nykyisiäkin otuksia pienempi, niin sillä voisi olla mahdollisuuksia noita vastaan, mikäli se ehtisi saada ensimmäisen iskun ja myrkky toimisi kuten pitää (osa myrkkykäärmeiden puremistakin on kuivia, eli myrkkyä ei erity). Tämän kohdalla terraarioon tulee kuitenkin Exoterran oman lukituksen lisäksi vielä toinen lukko, eikä käärmettä ikinä tulla käsittelemään samassa tilassa, jossa fretit ovat irti. Eli kaikki riskit pyritään kyllä minimoimaan.

Kommelluksia?

Monelle tapahtumahetkellä ikävällekin asialle on tullut naureskeltua jälkeenpäin. Kuten karkkipussiepisodille tai "rauhalliselle kotijuhannukselle", joka meni lopulta siihen, että ensin päivystettiin vuorokausi tuleeko Esterille suolitukosta neidin syömästä muovidinosauruksesta ja seuraava päivä syötettiin Miikkikselle lääkehiiltä ja etsittiin metsästä sinertävää nakkia - joka osoittautui onneksi myrkytetyn sijaan homeiseksi. Mutta kai sitä eläinten kanssa on joskus vain opittava etsimään jotain huumoria joka asiasta, että niitä jaksaa ;)
 
Mutta saa noille onneksi nauraa välillä ihan suoraankin, kuten joskus kun Miikkis päättää uhitella kunnolla. Kerrankin poikaa harmitti lenkillä todenteolla, kun Jussi piti liian lyhyttä hihnaa, ja poika päätti sitten protestoida tömäyttämällä etutassut maahan ja näyttämällä häntää. Oikein dramaattisen vaikutuksen aikaansaamiseksi Mihailin piti toki ensin ottaa vauhtia - sillä lopputulemalla, että etutassujen maahan tömäyttämistä seurasikin hieno kuperkeikka, kun peppu ei siitä vauhdista enää pysähtynytkään. Silloin haisunäätää kyllä nolotti, ja uhittelut jäivät hetkeksi siihen.

Tämän pentu olisi vähän tilauksessa...

Minkä eläimen haluaisit seuraavaksi?

Seuraavana haaveissa olisi pieni mustasoopeli frettityttö. Vähemmän vakavissaan sitä on miettinyt
myös haisunäätätyttöä tai arovaraania, mutta niissä voivat tulla käytännön asiat vastaan. Vähän sitä kyllä jännittää tuoda tähän mitään lisää, kun nykyinen lauma toimii nyt niin hyvin. Mutta frettien kohdallakin olen kokenut sen lajitoverien niin isoksi elämänlaadun parantajaksi, että en halua en halua kummankaan nykyisistä tytöistä jäävän ilman omaa putputuskaveria sitten kun toisesti aika jättää (mikä tapahtuu toivottavasti kuitenkin vasta vuosien päästä <3).


Paljon mihail painaa? (:D)

Mihail painoi viime punnituksessa viisi kiloa. Ja kyllä, siinä on pojan mittoihin nähden jonkin verran liikaa ;D


Oletko saanut uusia kavereita frettien kautta?

Olen kyllä.  Kyllä se sosiaalinen puoli on harrastuksissa ehdottomasti se yksi mikä vetää aina mukaan näyttelyihin ja muihin. On se sen verran ihanaa, kun löytää ihmisiä, joiden kanssa voi höpöttää fretinkakoista, implanteista, hajuista ja puremista ilman että tarvitsee kertaakaan selittää, miksi ei silti kadu valintaansa yhtään <3 Muut kun ihmettelevät tätä lajivalintaa jo siinä kohtaa, kun nämä viipottavat pitkin kämppää tutkien kaikki tasot ja hyllyt villisti putputtaen, kun nämä ovat muka liian vilkkaita. Ja vaikka ensimmäiset fretit tulivat itselle vasta kesällä, kyllä sitä on jo monia fretti-ihmisiä, joiden näkemistä odottaa aina innolla :) Tiiu kyllä viimeksi risteilyllä muistutti, että minä kyllä hakeuduin Turun frettiporukoihin Mihailin kanssa jo vuosi ennen kuin tytöt meille edes tulivat ;D


Miten frettinäyttelyissä toimitaan?

Näytteilleasettajan kannalta näyttelyt ovat hyvin pitkälti odottelua - minkä voi hyödyntää tutustumalla muihin nääppäilijöihin. 
 

KesäPiknikin näyttelyssä katoksestakaan ei aina ole haittaa

Näyttelyyn ilmoittautuneet saavat ennen näyttelyä sähköpostiinsa infokirjeen, jossa selviää tarkempia tietoja näyttelystä, kuten aikataulua, ajo-ohjeita yms. Infokirjeessä ilmoitettuun aikaan saavutaan sitten näyttelypaikalle. Ensin näyttelypaikalle tullessa ilmoitetaan eläimet saapuneeksi ilmoittaumisia vastaanottavalle henkilölle ja esitetään hänelle myös rokotustodistukset. Häneltä saadaan näyttelyluettelo ja numerolaput. Kun ilmoittautuminen on hoidettu, käydään pystyttämässä omille nääpille playpen näyttelysaliin ja katsotaan missä vaiheessa omat tulevat arvosteluun. Tähän vaikuttaa paljon se monessako luokassa omat eläimet ovat ja miten luokat on jaettu tuomarien kesken. 

Omien arvosteluvuoroa odotellessa voi ostella arpoja, sosialisoida ja puunata omia nääppiä, jos kokee tarvetta esimerkiksi viime hetken korvaputsailuille tms. Oman nääpän arvosteluvuoron lähetessä se laitetaan boksiin ja boksin päälle numerolappu, jonka jälkeen boksi toimitetaan niille varatulle paikalle, josta toimihenkilöt toimittavat sen sen tuomaroitavaksi - ja johon ne palauttavat sen arvostelun jälkeen. Sen jälkeen nääpän voi laskea takaisin aitaukseensa. Kun kaikki omat fretit ovat käyneet tuomarilla, voi keskittyä odottelemaan palkintojen jakoa. Luokkien tultua loppuun tuomari voi kyllä pyytää osia eläimiä vielä uudelleen eteen re-calleihin - mikäli oma eläin pyydetään näihin, sillä on yleensä hyvät mahdollisuudet myös sijoittua. Mikäli kutsu näihin käy, viedään eläin niihin taas kuljetuskopassa, jonka päälle on kiinnitetty kyseisen eläimen numerolappu, eli samoin kuin eläimen mennessä arvosteluun. 

Playpeniin mahtuu hyvin myös omistaja nääpälle riippariksi

Palkintojen jaon yhteydessä on frettinäyttelyissä tapana ottaa myös palkintokuvia, joissa omistaja poseeraa frettinsä ja palkintokassin kanssa. Eli mikäli oman fretin nimi huudetaan palkintojen jaossa, otetaan fretti mukaan palkintoa hakemaan. Palkintojen jaon jälkeen näytteilleasettajille jaetaan myös eläintenarvostelukaavakkeet. Tämän jälkeen näyttelyä lähdetään purkamaan - ainakin jos tiedossa ei ole iltabileitä. Joissain näyttelyissä kun voi olla yöpymismahdollisuus vielä näyttelyn jälkeenkin, jolloin aitaukset voivat toki jäädä vielä pystyyn, jos on itsekin osallistumassa.  

Joissain frettinäyttelyissä on oheisohjelmana myös erilaisia leikkimielisiä kisoja, joista tiedotetaan esimerkiksi näyttelyn facebook-kutsussa. Tällaisia voi olla esimerkiksi kaunein aitaus -kilpailut tai näyttelyn teemaan sopivat kilpailut. Esimerkiksi seuraavassa näyttelyssä on luvassa muunmuassa Oscar-näätä kisaa, jossa palkinnon nappaa se fretti, jonka omistaja saa seisomaan pisimpään kahdella tassulla.