Eilisen ystävänpäivänäyttelyn myötä laitettiin purkkiin alkuvuoden näyttelykausi. Nyt kasvattajilla

alkaa pentukausi, ja sen myötä seuraavat näyttelyt ovatkin vasta loppukesästä. Alkava pentukausi on näkynyt näyttelyissä paitsi kiimaa aloittelevina eläiminä, myös itsellä orastavana pentukuumeena. Vaikka ensimmäiset kuukaudet Mitellan kanssa olivat sellaiset, että ehdin jo päättää, ettei meille tänävuonna tule yhtään uutta frettiä, nyt Mitellan aikuistuttua mieli on alkanut taas muuttua, ja katse harhailla pentuesuunnitelmissa. Kai mie olen alkanut totaalisesti hurahtaa tähän kotona olevaan hyörinään, ja sitä yhä haaveilee siitä, että joidenkin kanssa pääsisi näkemään myös sen koko taipaleen, vaikka sydämessäni on heikko paikka myös näille kodinvaihtajille. Mutta tämä osio selkiytyy sitten sitä mukaa, kun näkee mitä kevään pentueisiin syntyy...

Tuomari ja palkintopöytiä

Eilinen näyttely oli Viialassa, eli vain puolentoista tunnin ajomatkan päässä. Kotoa ei siis tarvinnut lähteä ihan yöllä ajamaan. Ihan virkeimmillään sitä ei kuitenkaan oltu, kun Jussin auto päätti sanoa jarrunsa irti edellisenä iltana kymmeneltä. Siihen aikaan on todella helppo keksiä, missä autoa voisi koettaa saada kuntoon tai toista autoa lainaksi. Laina-auto kuitenkin järjestyi Jussin isältä, ja hänen auton matkatessa meidän mukana Viialaan, Jussin auto jäi hänen isänsä naapurien halliin huollettavaksi. Sieltä löytyikin yksi puhkiruostunut osa, joka oli valuttanut jarrunesteet pihalle. Pakko kyllä ihmetellä, miten katsatusmies ei ollut asiaa viikkoa aiemmin edes huomannut. Onneksi auton pitäisi nyt kuitenkin olla kunnossa. Aloin kuitenkin jo haaveilla tuota farmarimallin Volvoa Jussin Toytan sijaan huhtikuiselle messumatkalle. Siinä kun oli oikeasti tilaa varmaan tuplat enemmän mitä Jussin autossa.

Näyttelysalin tiivistä tunnelmaa

Itse näyttelypäivä meni kummemmitta sählingittä. Sarianna lähti Turusta mukaan seuraksi, vaikkei hänellä nyt ollutkaan omia näätiä ilmottuna. Näyttelyn tuomarit olivat jopa niinkin ripeitä, ettei sitä itse lopulta edes malttanut mennä missään välissä aitauspäikkäreille, kun hommat tuntuivat etenevän ja itselläkin oli näätiä kolmessa luokassa. Jussi pääsi taas piruilemaan minulle, kun olin edellispäivänä apteekissa nuukaillut särkylääkkeiden kanssa, mutta en taas pystynyt vastustamaan itseäni näyttelyn myyntipöydällä (kuluseurannan nettiin päivittäminen laahaa tällähetkellä vielä hieman jäljessä...). Sieltä tarttuikin sitten näädille mukaan uusi pinkki aitausmatto westissä revityn käytössä jo haurastuneen tilalle, sekä itselleni ihana fretinpään mallinen sohvatyyny. Suomessa kaupoissa ei törmää oikein mihinkään frettijuttuihin, niin näyttelyiden käsityökojuissa on jotain magneettista vetovoimaa. Etenkin kun olen omassa käytössäni huomannut ettei aiemmin suosimani Marshallin -frettituotteet ole olleet ainakaan meillä sieltä toimivimmasta päästä playpeniä lukuunottamatta.

Väsynyt näyttelynäätä

Päivän isoin yllätys tuli kuitenkin lopussa: Mitella valittiin parhaaksi kuviolliseksi. Tytön aiempien arvostelujen perusteella en todellakaan osannut odottaa sitä edes siinä vaiheessa kun neiti pyydettiin re-calleissa uudelleen tuomarien nähtäväksi. Voinkin sanoa olleeni hyvin häkeltynyt siinä vaiheessa kun tytön nimi huudettiin ja lähdettiin palkintokuviin. Ja sitten kun tyttö vielä voitti sen palkinnon, joita olin päivän mittaan eniten katsellut: sydämenmallisen riippumaton metallitelineessä. 

Pitää olla hyvät eväät, että jaksaa (ja ettei kaappiin jää ylimääräisiä liköörinloppuja...)

 Tälläkertaa tytöt saivat myös selvästi paremmat pisteet mitä viikko sitten (Snurre 81,1 -> 87,5p, Esteri 87,3 -> 91p, Itsy 87 -> 92,5p ja Mitella 91 -> 93p). Vaikka eri näyttelyiden pisteet eivät ole eri tuomareista ja arvostelutavoista johtuen mitenkään suoraan verrannollisia keskenään, tällä kertaa tytöt olivat paremmin valmisteltuja näyttelyyn, niin pistemenetyksiä tuli myös vähemmän sellaisista kohdista joihin itse on helpompi vaikuttaa. Tästä iso kiitos kuuluu myös Sariannalle, joka auttoi taas näyttelypaikalla korvien putsaamisen kanssa. Tälläkertaa myös kynnet olivat leikattuna ajoissa ja sain jopa aikaiseksi pestä tytöt, vaikka yleensä pesen maksimissaan Esterin.   

Tyttöjen aitaus (ja taustalla kurkistaa miun uusi sohvatyyny)

Näyttelyä ennen ja sen jälkeen tuli myös siivoiltua vähän sellaisia leluja- ja muita näätäkamoja nurkista pois, jotka eivät meillä ole oikein ottanut tuulta alleen tai joita on vain liikaa. Sai sitten samalla vähän kuoletettua ostoksiin palanutta summaa.

Näyttelyn paras kuviollinen: Mitella <3

WCWFS 2017

Jussi oppi tänä viikonloppuna lopullisesti sen, että lähinäyttelyt eivät ole automaattisesti kevyempiä kuin kauempana olevat näyttelyt. Jos nimittäin sattuu eksymään järjestämään näyttelyä. Silloin näyttelyyn valmistautuminen alkaa hyvin paljon ennen näyttelyä, herätyskello soittaa näyttelyaamuna ihan yhtä aikaisin ja päivä jatkuu usein vielä pidemmälle. Tämä kaikki, vaikka ei jaksaisi pestä näätiä näyttelyyn, muistaisi kynsienleikkuun vasta näyttelypaikalla ja päättäisi antaa tuomarien katsoa, mihin kuntoon korvat ovat ehtineet viime putsauksen jälkeen.

Suolaisia piirakoita

Itselläni isoimmat vastuut olivat kahvio ja oman asuntoni siivoaminen tuomarien käyttöön.
Tällähetkellä kun asutaan Jussin kanssa vielä kahta asuntoa, niin menin viime vuoden puolella lupaamaan, että voin itse majailla viikonlopun Jussin luona näätien kanssa, niin saadaan tuomareille ilmainen yksiö viikonlopuksi. Nämä kaksi aluetta tosin sopivat siinä mielessä vähän huonosti yhteen, kun sitä muisti taas perjantaina sellaisen pikkujutun, että useamman leipomuksen pakertaminen tuottaa ihan mukavan kaaoksen ja tiskivuoren keittiöön, etenkin kun asunnosta puuttuu sellainen kapine kuin tiskikone. Niinpä sitä raivatessa meinasi iskeä ajoittainen uskonpuute, kun perjantaina piti ehtiä vielä iltapäivästä Doxxille roudaamaan tavaroita ja laittamaan näyttelypaikkaa kuntoon. Sikäli se oli kyllä hyväkin, kun sen myötä sai myös Doxxin jääkaapin jo perjantaina käyttöön, kun omasta alkoi loppua tilakapasiteetti. Onneksi töissä oli sentään kertynyt sen verran saldoa, että pystyin pyytämään perjantain töistä vapaaksi.

Iso osa omasta näyttelypäivästä kuluikin sitten kahvio- ja arpajaispöytien luona, vaikka Jussikin minua siinä aika paljon tuurasi palapelikisan tultua päätökseensä. Tarjottavat tekivät kauppansa aika odotetusti: juustokakku, banoffee ja sämpylät hävisivät oikeastaan kaikki, suolaiset piiraat hupenivat merkittävästi ja hedelmäkakku ja pullat eivät oikeastaan yhtään. Mutta tietääpähän mistä päästä ensivuonna valikoimaa karsii, jos tähän vielä ryhtyy ;)

Yksion jääkaappia ei ole selvästi suunniteltu kahviotoimintaa ajatellen

Omille näädille ei oikein edes osannut odottaa tässä näyttelyssä menestystä, kun omista tytöistä valtaosa on suomalaisittainkin pieniä, ja kun sitä oli kuullut, että venäläiset kasvattajat pitävät pääsääntöisesti isommista näädistä kuin mitä Suomessa on. Ja meidän neidit ovat yleensäkin näyttelymielessä parhaimmillaankin keskinkertaisia: kukaan ei ole napannut vielä näyttelyn huonoimpia pisteitä (vaikka Snurre tullessaan kävi useamman kerran lähellä niitä), mutta toisaalta ne jäävät myös usein selvästi näyttelyn voitokkaimmista näädistä rakenteensa ja värinsä puolesta. Sillä itse olikin lähinnä yllättynyt, kun Itsy pääsi edes re-calleihin asti, ja selvisi että se oli sielä värinsä takia. Muuten neitien saamat pistevähennykset tulivat meillä aika odotetuista syistä.

Kahvinkeitto on taitolaji. Ensimmäisestä yrityksestä seurasi lievä palovamma ja märät villasukat.

Illalla ennenkuin palattiin hallille vielä siivoamaan, käytiin tuomarien kanssa vielä syömässä ja minä ja Jussi heitimme tuomarit asunnolleni yöksi. Samalla tehtiin pieni mutka Jussin asunnolle, kun toinen tuomareista halusi nähdä Mihailin. Tässä kohtaa voin sanoa että nolotti, kun sen lisäksi että Miikkis on tällähetkellä ylipainoinen, se oli näyttelypäivän aikana onnistunut astumaan kakkaan ja sotkemaan itsensä. Siinä sai siis annettua ihan loistavaa kuvaa siitä, miten itse pitää eläimiä. Miikkis oli onneksi muuten oma halinalle itsensä, ja antoi tuomarien paijailla itseään, samalla kun puhuimme muunmuassa siitä, kuinka tuomari olikin kuullut, että paino-ongelmat ovat haisunäädillä hyvin yleisiä. Vähän harmittaa myös se, että yliväsyneenä itsellä ei oikein tahtonut sujua englantiin vaihtaminen, ja vaikka ymmärsinkin hyvin mitä tuomarit puhuivat, monessa kohtaa itse oli vaikea löytää sanoja.

Tuomaripöydät

Tänään onkin sitten edessä näyttelykamojen purkaminen, jahka saa itsensä kunnolla hereille. Eilen hallilla meni yli yhteen yöllä, joten Jussin kämpille päästyä otettiin vain näädät ylös, ja kaikki muu sai jäädä autoon - osin kyllä siksikin, että valtaosa niistä on menossa minun asunnolleni. Ja saatuani näädät laskettua kylppäriin, kaaduin melko suoraan petiin.

Omien eläinten koulukuvausta ei saa ikinä kuvattua, kun on kädet täynnä näätiä, joten muistin kerrankin napata edes jonkun koulukuvaus kuvan.

Päivään mahtui myös paljon positiivista - paikasta tuli mielestäni yllättävänkin hieno ja tilava, kun kaikki agilityesteet yms. oli saatu kannettua pois, ja kahviotarjottavista tuli paljon positiivista palautetta. Ja tietysti päivään mahtui myös paljon upeita näätiä, ja ehti juttelemaan välistä myös ihmisien kanssa. Silti tässä väsymystilassa olen iloinen, että viikon päästä olevassa Valentinessa olen vain osallistujana, ja saan halutessani nukkua koko päivän playpenissä näätien kanssa - ainakin jos Jussi suostuu seuraamaan missä numerossa arvostelut menevät.

Omien aitaus. Viimeaikoina aitauskoristelut ovat vähän jääneet...

Palkintopöytä

Jo hieman tyhjenneitä kahvio- ja arpajaispöytiä

Näädilläkin iski väsy

Fantastic Ferret 2017

Eilen eksyttiin taas frettinäyttelyiden ihmeelliseen maailmaan tälläkertaa Fantastic Ferretin merkeissä
Tuusulassa. Näyttelyssä oli tämän vuoden teemana Disney, ja olin jo viime vuoden puolella innoissani suunnitellut teemaan sopivia aitauskoristeluja. Flunssa ja uniongelmat veivät kuitenkin tälläerää voiton, ja päädyin laskemaan rimaa siihen, että jos nyt saan itseni ja näädät paikalle se riittää. Tosin rima taisi laskea vahingossa vähän liikaakin, kun Salon kohdalla huoltoasemapysähdyksellä huomasin unohtaneeni reppunikin kokonaan. Siinä oli sitten hyvä soitella näyttelynjärjestäjille, että päästetäänkö miun näädät mukaan kisaan, vaikken pysty näyttämään rokotuskortteja - siinä kohtaa kun oltaisiin myöhästytty jo aika pahasti, jos oltaisiin lähdetty niitä hakemaan. Onneksi näätien kanssa on pyöritty tapahtumissa sen verran, että järjestäjät päättivät luottaa siihen, että jos rokotukset on niissä katsottu, niin ne ovat kunnossa. Mutta arvannette kuka jatkossa kuvaa kaikkien rokotuskortit ja alkaa säilyttää niitä myös sähköisessä muodossa. Kasperi taas ihanasti auttoi miua käynnistämään aamun jakamalla kofeiinitablettejaan, koska omani olivat siinä samaisessa repussa. Oma päivän teema oli silti zombie.

kevytaitaukset

Capitalin kevythäkkikokeilusta rohkaistuneena olin tilannut tytöille kevytaitauksen, joka pääsi eilen
kunnolla testiin. Nyt autolla tullessa playpenin mukana raahaaminenkaan ei olisi ollut ongelma, mutta päätin että kevytaitaus on kivempi testata näin, kun playpen on mahdollista ottaa varuiksi auton takakoppaan. Etenkin kun nyt ei ollut sitten mitään koristeluitakaan, mitkä olisi pitänyt saada kivasti näkyville. Se olikin taas näitä omia pieniä voittoja, kun nääpät olivat koko päivän nätisti aitauksessaan eivätkä edes koittaneet kaivautua sieltä ulos. Niinpä jatkossa julkisilla liikkuessa ei tarvitse enää raahata tytöille metalliaitausta mukaan, vaan kuorma pienenee noin kahdeksalla kilolla. Tuo nyloninen kun painaa vain vähän reilu kolme kiloa, siinä missä playpenissä pelkkä aitaus ilman pohjamattoa ja kassia kun on jo yli kymmenen kiloa.

Toinen isompi voitto tuli siinä, miten Mitella käyttäytyi. Sitä mukaa kun neidin käsiteltävyys on parantunut, sitä on antanut koko ajan enemmän myös muiden käsiteltäväksi. Nytkin Mitella vietti pidemmät pätkät Hannan sylissä, ja kävi lisäksi muillakin - eikä purrut ketään. Vaikka Mitella osaa olla yhä välillä melkoinen vintiö, sitä on aina myös ihana nähdä, kuinka paljon se on myös kehittynyt tämän puolen vuoden aikana. Sekä vieraiden kanssa, että ihan kotonakin - tyttöä on koko ajan helpompi ottaa syliin myös kesken hepulin, jos se vaikka innostuu liikaa koittamaan hammaslittaa sängyssä (yksi tytön lempileikkejä on sujahtaa lakanan alle ja juosta sielä hyökkien lakanan läpi. Vitsailtiinkin jo Jussin kanssa, mitäköhän lakanakaupassa tuumattaisiin, jos käytäisiin sielä kysymässä, onko heillä mitään pistosuojattua mallia siltä varalta että meno sängyssä menee liian villiksi xD).   

Muita voittoja meille ei eilen sitten tullutkaan, ellei seuraa lasketa. Jussi on tosin yhä sekaisin kaikista niistä Hannoista, kun hän koettaa pysyä kärryillä, oliko Hanna se sinitukkainen, se jolla oli Minni-asu vai se Huban omistaja (kaikki kolme on oikein). Sarianna liittyi meidän seuraan jo Turun päässä, siinä missä Kasperi otti taas varaslähdön jo perjantaina ehtiäkseen viettää enemmän aikaa Helin kanssa. Seuran myötä vietin myös ihan liikaa aikaa myyntipöydillä, joten on suoranainen ihme, että selvisin niinkin pienillä ostoksilla, kuin purkillisella kuorintapaloja. Tosin liiallinen myyntipöydällä notkuminen saattoi altistaa miua jatkosortumisille, kun aloin jo miettiä, pitäisikö sitä jossain kohtaa tilata Unalta koruja, joissa olisi useampi näätä samassa. Sitä kun ei ole ajatellut ottaa lisää reikiä korviin näätämäärän mukaisesti.

Mitella oli vähän väsy kanssa

Omista näädistä Itsy sai 81p, Mitella 84,5p, Snurre 84,5p ja Esteri 89p. Snurre onkin koko ajan parantanut pisteitään, ja vaikkei siitä rakenteensa ja värinsä puolesta voi koskaan tulla mitään näyttelyhuippua, on ihanaa että se näkyy päällepäinkin, kuinka tyttö on jo paljon paremmassa kunnossa kuin tullessaan 1,5-vuotta sitten. Esterin kohdalla taas huippu ajoittui varmasti aikaan ennen hammasongelmia, sillä kyllä hampaiden poisto väkisinkin jossain vähän näkyy, etenkin kun neidiltä piti poistaa yksi kulmureista.

2/3 Hannoista ja Kasperi. Ja ilmeet joihin kiteytyy koko näyttelypäivä.

Kotiinpäin päästiin lähtemään lopulta vähän yhdeksän jälkeen, joten kotona oltiin vasta lähempänä puoltayötä. Siinä kohtaa itse sammuikin aika frettimäisen nopeasti petiin, ja jätin näyttelytavaroidenkin purkamisen poikkeuksellisesti tälle päivälle. Silläkin uhalla, että yön aikana pikku apurit ehtivät niitä sitten vähän levitellä.    

Aitauskisan voittaneessa lohipurossa kelpasi hyvin nukkua

Finnish Ferret Festival

Jussi ilmoitti jo hyvissä ajoin, että ei ole lähdössä ajamaan Siilinjärvelle. Hänestä koko viikonloppu
näätämammojen keskellä keskellä ei mitään ei kuulostanut omalta, mutta onneksi Sarianna oli yllytettävissä mukaan. Ja kun kaksi kortitonta lähtee reissuun, auto vaihtuu lakiteknisistä syistä junaan. Vähän se kyllä meinasi hirvittää siinä kohtaa kun huomasi, että ainoaan vähänkin järkevään vaihtoehtoon vaihtoja mahtuu kaksi pelkästään menomatkalle, ja kantamuksille tuli painoa yli 20 kiloa - mutta siitä selvittiin.

Pienet kantamukset

Tälläkertaa lähtö näyttelyyn koitti siis jo perjantaina. Itse tuli lähdettyä asemalle suoraan töistä, joten tavarat piti saada jo torstaina kasaan niin että Jussi löytää varmasti kaiken, kun menee hakemaan niitä ja näätiä. Silti sitä koko perjantain arpoi töissä, onko kaikki varmasti mukana, ja olisiko pakaaseissa mahdollisesti jotain ylimääräistä. Tässä kohtaa halloweenkoristeita ja -asusteita ei luonnollisesti laskettu ylimääräisiksi, kun näyttelyllä oli kerta halloween-teema. Kellon tullessa yksi miettimisaika loppui, ja vähän sen jälkeen suunnattiin Hesburgerin kautta junalle.

Junamatkat menivät yllättävän kivuttomasti ja hankittu tavarankuljetuskärry lunasti paikkansa sydämessäni helpottaen playpenin raahaamista. Sarianna auttoi ihanasti näätien kanssa, hänen omat otuksensa kun ovat sen verran rauhallisempia, että niille uskalsi ottaa lainaksi kevythäkin, jonka sai mukavasti suoraan näyttelypaikalle tuotuna. Niinpä raahattavia playpenejä oli onneksi vain yksi. Jopa nopeammasta seitsemän minuutin vaihdosta selvittiin kommelluksetta - onneksi, sillä aion saada Sariannan mukaan taas ensivuonna ;D

Loistava seura, parempi reissu <3

Itse näyttelypäivä sujui varsin tavalliseen tapaan, vaikkakin itsellä oli pientä totuttelua siinä, että omia näätiä oli ensimmäistä kertaa useammassa luokassa. Niinpä ei enää riittänyt että oli aamulla skarppina mummuluokkien ajan, kun Itsyn ja Mitellan vuorot olivat vasta iltapäivästä. Näyttelypäivän aikana tuli myös jatkettua edellisenä iltana aloitettua itseä kokeneempien harrastajien hyödyntämistä, ja käytyä kysymästä mielipiteitä niin Mitellan implantoinnista kuin Itsyn hampaista. Lopputuloksena eilen tuli varattua Linnunmäelle eläinlääkäriaika kaikille neljälle fretille, kun käydään putsauttamassa Esteriltä hammaskiveä, poistattamassa Itsyltä mädäntynyt poskihammas, hakemassa Itsylle ja Mitellalle implantit ja viemässä Snurre perustarkistukseen ja mittauttamassa siltä verensokerit. Alkuun meidän oli tarkoitus viedä lauma Rosalle Turkuun, mutta ajanvarauksessa selvisi, että hän on valitettavasti muuttamassa niin että meiltä lähtee luottolääkäri.

Pikkukrempoista huolimatta kaikki näädät saivat ihan ok pisteet: Esteri 86p, Mitella 82p, Snurre 81,5p ja Itsy 81,5p. Esteri pääsi myös palkinnoille saaden tuomarin suosikin. Esteri kun on meidän lauman kaunotar, mutta lauantaisessa kunnossaan ei yltänyt sijoille asti. 

Itsyn uudet valjaat

Näyttelyosuuden päätyttyä iltaa jatkettiin kokousporukan ja yöpymään jäävien voimin muunmuassa kodassa makkaraa paistaen ja saunoen. Mie ja Sarianna taisimme olla paikalla olijoista ainoat holittomat, mutta se ei paljon ainakaan meidän menoa hidastanut xD Aamu olikin sitten vähän tuskainen, kun kello soitti kahdeksalta alle viiden tunnin yöunien jälkeen. Siinä kohtaa krapulattomuus oli vain laiha lohtu. Saimme kuitenkin laitettua kamat kasaan ja näädät boksiin ja ehdimme Riinan kyydittäminä vielä ajoissa junaankin. Junassa alkoi sitten näätäpäivä on trail, kun seuraamme liittyi seitsemänvuotias eläinharrastaja, joka pysyi matkassa Kuopiosta Turkuun asti. Hän kävikin sitten useampaan otteeseen kummankin kaikki näädät läpi Mitellaa lukuunottamatta - sitä kun en ihan vielä uskaltanut antaa vieraalle junassa paijattavaksi, vaikka näyttelyssä sekin jo pääsi syliteltäväksi.

Väsyneet näädät pinoutuvat kivasti

Ja koska matkassa olin mie, kuvaaminen taas jotenkin jäi muualla kuin junassa - en muistanut ikuistaa edes aitausta halloweenkoristeissaan. Mutta tulipahan edes jotain kuvia.

KesäPiknik ja pentu

Tämä viikko on mennyt ihan uskomattoman nopeasti innostuneena ja vähän stressaantuneena Esterin operaation ja pennun tulon myötä. Nyt ne kummatkin ovat kuitenkin tapahtuneet, eikä ainakaan vielä mikään worst-case scenarioista ole tullut toteen.

Itselle iski päivää ennen näyttelyä, että minulla ei ole mitään mielikuvaa siitä, onko leikkausten
jälkeen mitään ohjeistusta siitä, koska eläin voi osallistua näyttelyyn. Esteri kun oli jo virkeä ja oma itsensä, mutta toisaalta sillä oli vielä tikit ja katetrin jäljet. Mutta kun Aija, Riikka ja Maisa olivat sitä mieltä, että noissa voi ottaa oman harkinnan mukaan, päätin ottaa Esterin mukaan seuraneidiksi Snurrelle ja olla ottamatta sitä pois arvostelusta.

Toinen missä tuli sumplimista oli pentu. Olimme sopineet hakevamme sen yhdessä näyttelyn jälkeen, mutta rokotus- ja sirutusasioita selvitellessä meille tarjoutui mahdollisuus viedä Mitella jo samana päivänä rokotettavaksi ja sirutettavaksi Raulion luokse Vantaalle. Tämä tosin edellytti sitä, että Jussi pääsisi viemään pennun vastaanotolle jo iltapäivästä. Niinpä muutettiin aikataulua niin, että Jussi haki pennun yksin Porvoosta ja vei sen sitten suoraan eläinlääkärille. Ja sitten taas selviteltiin, saako pentu tulla iltapäiväksi meidän näyttelytelttaan, vaikka se on vasta saanut rokotuksensa. Senkin sanottiin olevan ok omalla vastuulla.

Alkuun minun pitikin pitää pentu koko loppunäyttelyn visusti piilossa boksissa näyttelyteltan perimmäisessä nurkassa, ja yhdistää se vasta illalla omien kanssa. Moni oli kuitenkin sitä mieltä, että vieraassa paikassa oleva playpen olisi tutustumisalueena varmasti neutraalimpi, niin päätin uskaltautua päästämään pennun heti omien seuraan. Ja jos totta puhutaan, eniten minua siinä pelotti se, että Snurre huutaa sitten koko loppunäyttelyn ja kerää koko yleisön meidän teltalle katsomaan ketä sielä tapetaan... Yllätys olikin melkoinen, kun Snurre ja pentu vetäytyivät jo muutaman minuutin huudon jälkeen eri paikkoihin nukkumaan, ja myöhemmin näyttelypäivän aikana Snurre kävi vain hieman nuuskimassa pentua. Huuto on toki jatkunut vähän kotonakin, mutta ensikohtaaminen meni kaikkineen paljon paremmin kuin olin uskaltanut edes toivoa. Uskalsin pitää koko köörin jopa kotimatkan samassa boksissa.

Miikkiksen peräänkin näyttelyssä vähän kyseltiin, ja alkuun minun pitikin ottaa se mukaan, kun kyseessä oli taas ulkonäyttely. Mutta siinä kohtaa kun pennun tulo varmistui näyttelyn päälle, päätin jättää Miikkiksen matkasta. Miikkis reissaa sitten mukana taas ensiviikolla, kun mennään pitämään näätäpäivää Ylöjärvelle.

Yhteenvetona eilisestä Snurre ja Esteri pääsivät molemmat re-calleihin, ja suureksi yllätyksekseni Esteri oli kaikesta huolimatta luokkansa toinen. Mitella taas ei ole ainakaan vielä vaikuttanut niin pahalta mitä pelkäsin, vaikkakin jäähyboksille ja laastareille on jo löytynyt käyttöä. Mutta tästä se lähtee.

Turun Pet-näyttely

Tänään vietettiin puistopäivää Turun Puolalanpuistossa Kasperin ja Sariannan järjestämässä pet-näyttelyssä. Frettejä tuomaroimassa oli tuomariharjoittelija Maisa Thurman. Isoimmat erot viralliseen näyttelyyn olivat pienempi frettimäärä ja se ettei tuomari ole valmistunut. Näiden myötä näyttely olikin epävirallinen, eikä sen tuloksia oteta huomioon esimerkiksi valioitumisessa. Pääasiat olivat kuitenkin ihan kuin virallisessakin näyttelyssä: sitä sai itselleen arvostelun tyttöjen kunnosta itseä kokeneemmalta frettiharrastajalta ja viettää päivän hyvässä seurassa: etenkin nyt, kun frettituttujen lisäksi mukana oli myös veljeni tyttärensä kera. Eikä palkinnoissakaan mitään vikaa ollut ;)

Tälläkertaa Esteriä sakotettiin eniten hampaista, ja aiheesta. Esterin toinen yläkulmuri kun on kuollut, ja se on aiheuttanut ongelmaa yläposkihampaaseen. Sen kohdalla ien on alkanut vetäytyä ja hammas joudutaan luultavasti poistamaan. Arvostelun jälkeen kävin kysymässä hampaasta mielipiteen myös Aijalta, ja sen jälkeen Esterille päädyttiin varaamaan aika eläinlääkärille. Ensi perjantaina tyttö meneekin sitten hammastarkistukseen, jossa arvioidaan isomman hammasremontin tarve ja poistetaan tarvittaessa poskihammas. Mikäli isompaan hammasremonttiin joudutaan lähtemään, se pitää hoitaa sitten isommalla klinikalla kuin mihin nyt ensin mennään.

Hammashuolista huolimatta tytöt nappasivat melkoisen potin. Snurre sijoittui ensimmäistä kertaa ikinä, ja tuli ykkösluokan kakkoseksi häviten luokassaan vain Esterille, joka voitti luokan. Sen lisäksi Esteri oli myös paras veteraani ja paras albiino. Kotiinviemisiksi tulikin sitten melkoinen liuta nameja, putki, peti, hieno pikkuviltti ja ruokakuppi.

Näyttelyssä oli myös tarjolla hyvin pentuterapiaa ja vietinkin vähintään yhtä paljon aikaa Ruutin ja Kluun kanssa mitä omien nääppien. Päivänvalossa puistossa Ruutin siniset silmät erottuivat vielä selkeämmin mitä aiemmin tyttöä nähdessä. Kluulla sen sijaan oli ihan omat kuviot sen koittaessa irroittaa playpenin pohjan velcronauhoja. Ja pentuluokkien arvostelun alkaessa minä jo kovasti odotin Itsynkin ottavan vuoronsa sielä, vaikka neiti on kuin varkain ehtinyt siirtyä seniorien joukkoon. Itsyä tuli myös otettua välillä omaan aitaukseen lainaan, kun Wilman pojilla oli jo ilman tyttöseuraankin vähän vääntöä normaalia pienemmässä tilassa.

Itsellä päivä menikin ohi todella nopeaan, ja oli aivan ihanaa kun paikalla oli taas kaikki omat lempparinäädät yhtäaikaa <3 Nyt Kasperin muutettua Turkuun itsellä on herännyt myös pieni kiinnostus lähteä tekemään läheisempää tuttavuutta hänenkin tyttöihinsä. Vielä en ole kauheasti arvannut niihin koskea, mutta ovat ne niin nättejä, että en usko pystyväni jatkuvasti pysymään niistä erossa, vaikka miua onkin varoitettu, että ne voivat napata. Sitä on vain niin tottunut näihin ylikiltteihin tapauksiin, että on ollut helpompi keskittyä palluttelemaan samanmoisia. Nytkin Hinni ja Hatta olivat kyllä jo moneen otteeseen syliin tulossa, kun kävin hakemassa Ruuta, Kluuta ja Ahtia.

TammerFerret 2016

TammerFerret frettinäyttely on nyt onnellisesti ohitse, ja nyt näyttelyn jälkeen on heti pakko päästä
hehkuttamaan, kuinka tämä oli meidän lauman osalta voitokkain näyttely ikinä. Palkintokasseja ei lähtenyt Turkuun mukaan yhtään, mutta tänään saavutettiin jotain vieläkin upeampaa: Snurre antoi Niken olla samassa aitauksessa koko päivän! Ja nyt mamma on ihan pakahtua ylpeydestä.

Nike lähti miun, Jussin ja Sariannan matkassa näyttelyyn, kun Wilmalle tuli täksi päiväksi työvuoro. Alkuun oli puhetta, että laitettaisiin Nike Sariannan poikien kanssa, kun Snurre ei edelleen oikein arvosta vieraita näätiä, mutta koska meillä oli kuitenkin isompi aitaus, päätin silti koittaa. Kyllä Snurren piti aamusta Nikelle pikkaisen huutaa, mutta kun se tuntui ensikäskyjen jälkeen vähän rauhoittuvan, päätin tarkkailla tilannetta. Ja todentotta; tuntuu että Snurre on alkanut pikkuhiljaa omaksua enemmän sosiaalisia taitoja.

Kyllä tyttöä selvästi yhä jännitti, ja se oli hieman hermona pojan läsnäolosta. Silti siinä missä se vuosi sitten kusi alleen jo vieraiden frettien näkemisestä ja puoli vuotta ryntäsi suoraan kiljumaan korvaan, nyt se pysähtyy välillä tarkkailemaan, miten toinen fretti käyttäytyy. Ja Niken käyttäydyttyä rauhallisesti, Snurrekin saattoi välistä vaihtaa suuntaa ja jatkaa omia touhujaan sen sijaan, että olisi hyökännyt varuiksi korviin. Kaikkien väsähdettyä ne mahtuivat jopa saman viltin alle nukkumaan - tokikin niin, että Esteri oli välissä.

Tässä ei kyllä kaikki maailman kehut ja lohitahnat ole tarpeeksi, kun tietää miten iso juttu tämä
Snurrelta on. Siinä piti käydä useampaan kertaan aitauksessakin toista kehumassa ja silittelemässä, kun se otti tilanteen niin hienosti jännäämisestä huolimatta. Sen saavutuksen rinnalla kerrassaan upeasti laitettu palkintopöytä hienoine palkintoineen tuntui täysin toissijaiselta. Snurre voitti itsensä, ja se oli taatusti näyttelyn kovin suoritus <3

Ihan tyhjin käsin näyttelystä ei kuitenkaan lähdetty, kun arvoista tuli muutamia riippareita ja leluja, Aija kuriiroi meille petikassin Marilta ja Jussi osti minulle Unalta aivan ihanat frettikorvikset ja -riipuksen. Ne kuulemma kruunaavat hyvin hurahtanut näätämamma -lookin. Mutta miten sitä voisi olla hurahtamatta, kun on saanut maailman parhaat nääpät.

Kyllä, lienee melko turha enää sanoa, että olen innoissani.