Keskiviikkona käytiin taas eläinlääkärissä, ja sieltä haettiinkin nyt yhden implantin sijaan kaksi. Sikäli asia ei ole kovin iso ihme, sillä molemmat mummuskoista on implantoitu viimeksi jo ennen kuin ne muuttivat meille kesällä 2015. Eli johan niillä on lantit olleet vähintäänkin sen pari vuotta.

Itsepakkautuvat näädät

Siinä vaiheessa kun varattiin Snurrelle eläinlääkäriaikaa, oli vielä vähän epäselvää, tarvitseeko Esteri
kanssa implantin. Mutta koska senkin alapää näytti ehkä hieman erilaiselta kuin aiemmin, ja se oli alkanut putsata urakalla Mitellan korvia ja paimentaa sitä koko ajan, päätettiin että se on sen verran todennäköistä, että on parempi varmistaa, että sillekin on implantti saatavilla. Kun keskiviikko sitten tuli, asiassa ei ollut enää mitään epäselvää, vaan meillä oli mukana kaksi kiimaista mummuskaa. Siinä vaiheessa Esterin alapääkin kun oli jo ihan selvästi alkanut turvota.

Implantointi sujui enimmäkseen kommelluksitta - Snurre ja Esteri eivät kiinnittäneet oikeastaan mitään huomiota neulaan jolla implantti laitettiin, koska niillä oli lohitahnaa. Ainoa härdelli tuli siitä, että ensimmäinen implantti mitä Esterille oltiin laittamassa, hajosi sirpaleiksi jo ennen se oltiin saatu paikoilleen asti. Kyseisestä lantista lähtikin sitten Marjon toimesta reklamaatio valmistajalle ja Esterille laitettiin uusi. Onneksi implanttien kohdalla se vaikuttaa kuitenkin korkeintaan implantin kestoa pidentävästi, mikäli hajonneesta implantista osa päätyi Esterin niskaan asti. Tuon pienemmän, jossa on vaikuttavaa ainetta 4,7mg, lisäksihän freteillä käytetään tuplasti isompaa 9,4mg implanttia.

Tälläkertaa olin ensimmäistä kertaa itse paikalla lanttia laitettaessa, ja olihan se vähän karun näköistä touhua. Etenkin Esterillä, jolla on valkoinen turkki, ja jota jouduttiin hajonneen lantin takia pistämään kahdesti. Hormonilantti kun on kuitenkin kiinteä ihon alle asennettava kapseli, vaatii se fretin kokoon nähden hyvin ison neulan, että se saadaan neulan läpi paikoilleen. Niinpä piston jäljiltä myös tuli selvästi enemmän verta, kuin jonkin pienen rokotepiston. Mutta kun tietää kuinka paksunahkaisia ja vähästä hätkähtämättömiä omatkin fretit ovat, ei sitä tunne tarvetta höösätä siitä, jos joku operaatio vaatii joskus parikin pistoa, vaikka sitä aina välillä kovasti anteeksi pyydelläänkin.

Kuitenkin lantitusreissu myös muistutti, että Snurre on oikeasti vanha ja sairas eläin, vaikka se lääkityksen turvin onkin normioloissa ihan samanlainen menijä kuin aina ennenkin. Se oli keskiviikkona illalla selvästi normaalia väsyneempi ja myös sen tasapainossa oli pieniä ongelmia, joita sillä ei ole lääkityksen alkamisen jälkeen aiemmin ollut. Sen myötä lantitusreissu varmasti sen, että vaikka Snurre todennäköisesti tuleekin mukaan Eläinystäväni messuille, että saan huolehdittua sen lääkityksestä viikonlopun aikana, tulee se todennäköisesti olemaan enempi backstage-näätä, joka saa keskittyä nukkumiseen, syömiseen ja tuttuihin ihmisiin nuorempien hoitaessa edustushommia. Snurrelle tutuin hoitaja, jolle olisin sen lääkityksenkin hyvin luottanut, kun on kanssa messuilla mukana.    


Ja sitten se toinen asia, mistä muutamat ovatkin jo kyselleet: tämän vuoden pentusuunnitelmat. Niiden kanssa on edetty suunnilleen näin viime kesästä tähän päivään:

"Mikäli edes Mitellasta saadaan ikinä edes suht puruvarma aikuinen, meille ei enää koskaan tule pentua."
"Kyllä meille ehkä joskus voisi vielä tulla pentu. Pitää vuoden-pari väliä, ja kattoo sit jonkin helpomman suoraan kasvattajalta"
"Mie voin lähteä seuraksi Saksaan, jos haet sieltä pennun. Mutta vain seuraksi" (Sariannalle)
"Jos siihen pentueeseen, mistä Sarianna on ottamassa pentua, syntyy joku tosi kiva tyttö, voisihan se olla ihan hauska, jos meillä olisi pentuesisarukset. Mutta ei siinä ole toisaalta mitään järkeä hakea Saksasta asti ihan vain lemmikkifrettiä..."
"Mikä tuo naaras on?" (Sen saksalaisen kasvattajan sivuilla oli kuvia myös suklaanaarasta)
"Jos Akiran (Se suklaanaaras) pentueeseen syntyy jokin kiva suklaanaaras, olisihan se aika ihanaa"
"Montako tyttöä Akiran pentueeseen pitää syntyä, että siitä riittäisi meille se tyttö? Sen virallinen nimi voisi varmaan olla se Gaia. Gaia vom Spreewald. Kotoisammin Lysti."

Ehkä tulevan pennun vanhemmat. Kuva: Mandy Schuhmacher

Nyt ollaan sitten pisteessä, että Akiran laskettu aika on 17.4., eli silloin selviää, syntyykö pentueeseen suklaanaaraita. Todennäköisesti joudun kuitenkin odottamaan vielä Mysakin synnytyksen, jossa laskettu aika on 22.4., ennenkuin alkaa varmistua, voisiko meille riittää toivottua tyttöä, jos sellainen syntyy. Mutta jos niin on tarkoitus tapahtua, lähdetään Sariannan kanssa heinäkuun alussa Berliiniin kantoboksin kanssa. Vähän kyllä jo puhuttiin, että nyt kun matkajärjestelyt jo ovat jo varsin hyvällä mallilla, eiköhän sinne Berliiniin mennä, kävi pentujen kanssa miten vain.

Ja olen mie saattanut kysellä sijoitusnaarastakin... Mutta sen kohdalla asiat ovat enemmän kiinni siitä, syntyykö tänä vuonna sellaista tyttöä, minkä Emeliina haluaisi sijoittaa, ja millainen sijoituskotitarjonta on lähempänä Tamperetta. Mekin kun kyllä käymme Tampereen seudulla säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta ei se ole kuitenkaan sama asia. Eli sen suhteen edetään sitten, jos Emeliina laittaa viestiä, että meille voisi olla sijoitustyttö tulossa.

Valentine -frettinäyttely

Eilisen ystävänpäivänäyttelyn myötä laitettiin purkkiin alkuvuoden näyttelykausi. Nyt kasvattajilla

alkaa pentukausi, ja sen myötä seuraavat näyttelyt ovatkin vasta loppukesästä. Alkava pentukausi on näkynyt näyttelyissä paitsi kiimaa aloittelevina eläiminä, myös itsellä orastavana pentukuumeena. Vaikka ensimmäiset kuukaudet Mitellan kanssa olivat sellaiset, että ehdin jo päättää, ettei meille tänävuonna tule yhtään uutta frettiä, nyt Mitellan aikuistuttua mieli on alkanut taas muuttua, ja katse harhailla pentuesuunnitelmissa. Kai mie olen alkanut totaalisesti hurahtaa tähän kotona olevaan hyörinään, ja sitä yhä haaveilee siitä, että joidenkin kanssa pääsisi näkemään myös sen koko taipaleen, vaikka sydämessäni on heikko paikka myös näille kodinvaihtajille. Mutta tämä osio selkiytyy sitten sitä mukaa, kun näkee mitä kevään pentueisiin syntyy...

Tuomari ja palkintopöytiä

Eilinen näyttely oli Viialassa, eli vain puolentoista tunnin ajomatkan päässä. Kotoa ei siis tarvinnut lähteä ihan yöllä ajamaan. Ihan virkeimmillään sitä ei kuitenkaan oltu, kun Jussin auto päätti sanoa jarrunsa irti edellisenä iltana kymmeneltä. Siihen aikaan on todella helppo keksiä, missä autoa voisi koettaa saada kuntoon tai toista autoa lainaksi. Laina-auto kuitenkin järjestyi Jussin isältä, ja hänen auton matkatessa meidän mukana Viialaan, Jussin auto jäi hänen isänsä naapurien halliin huollettavaksi. Sieltä löytyikin yksi puhkiruostunut osa, joka oli valuttanut jarrunesteet pihalle. Pakko kyllä ihmetellä, miten katsatusmies ei ollut asiaa viikkoa aiemmin edes huomannut. Onneksi auton pitäisi nyt kuitenkin olla kunnossa. Aloin kuitenkin jo haaveilla tuota farmarimallin Volvoa Jussin Toytan sijaan huhtikuiselle messumatkalle. Siinä kun oli oikeasti tilaa varmaan tuplat enemmän mitä Jussin autossa.

Näyttelysalin tiivistä tunnelmaa

Itse näyttelypäivä meni kummemmitta sählingittä. Sarianna lähti Turusta mukaan seuraksi, vaikkei hänellä nyt ollutkaan omia näätiä ilmottuna. Näyttelyn tuomarit olivat jopa niinkin ripeitä, ettei sitä itse lopulta edes malttanut mennä missään välissä aitauspäikkäreille, kun hommat tuntuivat etenevän ja itselläkin oli näätiä kolmessa luokassa. Jussi pääsi taas piruilemaan minulle, kun olin edellispäivänä apteekissa nuukaillut särkylääkkeiden kanssa, mutta en taas pystynyt vastustamaan itseäni näyttelyn myyntipöydällä (kuluseurannan nettiin päivittäminen laahaa tällähetkellä vielä hieman jäljessä...). Sieltä tarttuikin sitten näädille mukaan uusi pinkki aitausmatto westissä revityn käytössä jo haurastuneen tilalle, sekä itselleni ihana fretinpään mallinen sohvatyyny. Suomessa kaupoissa ei törmää oikein mihinkään frettijuttuihin, niin näyttelyiden käsityökojuissa on jotain magneettista vetovoimaa. Etenkin kun olen omassa käytössäni huomannut ettei aiemmin suosimani Marshallin -frettituotteet ole olleet ainakaan meillä sieltä toimivimmasta päästä playpeniä lukuunottamatta.

Väsynyt näyttelynäätä

Päivän isoin yllätys tuli kuitenkin lopussa: Mitella valittiin parhaaksi kuviolliseksi. Tytön aiempien arvostelujen perusteella en todellakaan osannut odottaa sitä edes siinä vaiheessa kun neiti pyydettiin re-calleissa uudelleen tuomarien nähtäväksi. Voinkin sanoa olleeni hyvin häkeltynyt siinä vaiheessa kun tytön nimi huudettiin ja lähdettiin palkintokuviin. Ja sitten kun tyttö vielä voitti sen palkinnon, joita olin päivän mittaan eniten katsellut: sydämenmallisen riippumaton metallitelineessä. 

Pitää olla hyvät eväät, että jaksaa (ja ettei kaappiin jää ylimääräisiä liköörinloppuja...)

 Tälläkertaa tytöt saivat myös selvästi paremmat pisteet mitä viikko sitten (Snurre 81,1 -> 87,5p, Esteri 87,3 -> 91p, Itsy 87 -> 92,5p ja Mitella 91 -> 93p). Vaikka eri näyttelyiden pisteet eivät ole eri tuomareista ja arvostelutavoista johtuen mitenkään suoraan verrannollisia keskenään, tällä kertaa tytöt olivat paremmin valmisteltuja näyttelyyn, niin pistemenetyksiä tuli myös vähemmän sellaisista kohdista joihin itse on helpompi vaikuttaa. Tästä iso kiitos kuuluu myös Sariannalle, joka auttoi taas näyttelypaikalla korvien putsaamisen kanssa. Tälläkertaa myös kynnet olivat leikattuna ajoissa ja sain jopa aikaiseksi pestä tytöt, vaikka yleensä pesen maksimissaan Esterin.   

Tyttöjen aitaus (ja taustalla kurkistaa miun uusi sohvatyyny)

Näyttelyä ennen ja sen jälkeen tuli myös siivoiltua vähän sellaisia leluja- ja muita näätäkamoja nurkista pois, jotka eivät meillä ole oikein ottanut tuulta alleen tai joita on vain liikaa. Sai sitten samalla vähän kuoletettua ostoksiin palanutta summaa.

Näyttelyn paras kuviollinen: Mitella <3

Fantastic Ferret 2017

Eilen eksyttiin taas frettinäyttelyiden ihmeelliseen maailmaan tälläkertaa Fantastic Ferretin merkeissä
Tuusulassa. Näyttelyssä oli tämän vuoden teemana Disney, ja olin jo viime vuoden puolella innoissani suunnitellut teemaan sopivia aitauskoristeluja. Flunssa ja uniongelmat veivät kuitenkin tälläerää voiton, ja päädyin laskemaan rimaa siihen, että jos nyt saan itseni ja näädät paikalle se riittää. Tosin rima taisi laskea vahingossa vähän liikaakin, kun Salon kohdalla huoltoasemapysähdyksellä huomasin unohtaneeni reppunikin kokonaan. Siinä oli sitten hyvä soitella näyttelynjärjestäjille, että päästetäänkö miun näädät mukaan kisaan, vaikken pysty näyttämään rokotuskortteja - siinä kohtaa kun oltaisiin myöhästytty jo aika pahasti, jos oltaisiin lähdetty niitä hakemaan. Onneksi näätien kanssa on pyöritty tapahtumissa sen verran, että järjestäjät päättivät luottaa siihen, että jos rokotukset on niissä katsottu, niin ne ovat kunnossa. Mutta arvannette kuka jatkossa kuvaa kaikkien rokotuskortit ja alkaa säilyttää niitä myös sähköisessä muodossa. Kasperi taas ihanasti auttoi miua käynnistämään aamun jakamalla kofeiinitablettejaan, koska omani olivat siinä samaisessa repussa. Oma päivän teema oli silti zombie.

kevytaitaukset

Capitalin kevythäkkikokeilusta rohkaistuneena olin tilannut tytöille kevytaitauksen, joka pääsi eilen
kunnolla testiin. Nyt autolla tullessa playpenin mukana raahaaminenkaan ei olisi ollut ongelma, mutta päätin että kevytaitaus on kivempi testata näin, kun playpen on mahdollista ottaa varuiksi auton takakoppaan. Etenkin kun nyt ei ollut sitten mitään koristeluitakaan, mitkä olisi pitänyt saada kivasti näkyville. Se olikin taas näitä omia pieniä voittoja, kun nääpät olivat koko päivän nätisti aitauksessaan eivätkä edes koittaneet kaivautua sieltä ulos. Niinpä jatkossa julkisilla liikkuessa ei tarvitse enää raahata tytöille metalliaitausta mukaan, vaan kuorma pienenee noin kahdeksalla kilolla. Tuo nyloninen kun painaa vain vähän reilu kolme kiloa, siinä missä playpenissä pelkkä aitaus ilman pohjamattoa ja kassia kun on jo yli kymmenen kiloa.

Toinen isompi voitto tuli siinä, miten Mitella käyttäytyi. Sitä mukaa kun neidin käsiteltävyys on parantunut, sitä on antanut koko ajan enemmän myös muiden käsiteltäväksi. Nytkin Mitella vietti pidemmät pätkät Hannan sylissä, ja kävi lisäksi muillakin - eikä purrut ketään. Vaikka Mitella osaa olla yhä välillä melkoinen vintiö, sitä on aina myös ihana nähdä, kuinka paljon se on myös kehittynyt tämän puolen vuoden aikana. Sekä vieraiden kanssa, että ihan kotonakin - tyttöä on koko ajan helpompi ottaa syliin myös kesken hepulin, jos se vaikka innostuu liikaa koittamaan hammaslittaa sängyssä (yksi tytön lempileikkejä on sujahtaa lakanan alle ja juosta sielä hyökkien lakanan läpi. Vitsailtiinkin jo Jussin kanssa, mitäköhän lakanakaupassa tuumattaisiin, jos käytäisiin sielä kysymässä, onko heillä mitään pistosuojattua mallia siltä varalta että meno sängyssä menee liian villiksi xD).   

Muita voittoja meille ei eilen sitten tullutkaan, ellei seuraa lasketa. Jussi on tosin yhä sekaisin kaikista niistä Hannoista, kun hän koettaa pysyä kärryillä, oliko Hanna se sinitukkainen, se jolla oli Minni-asu vai se Huban omistaja (kaikki kolme on oikein). Sarianna liittyi meidän seuraan jo Turun päässä, siinä missä Kasperi otti taas varaslähdön jo perjantaina ehtiäkseen viettää enemmän aikaa Helin kanssa. Seuran myötä vietin myös ihan liikaa aikaa myyntipöydillä, joten on suoranainen ihme, että selvisin niinkin pienillä ostoksilla, kuin purkillisella kuorintapaloja. Tosin liiallinen myyntipöydällä notkuminen saattoi altistaa miua jatkosortumisille, kun aloin jo miettiä, pitäisikö sitä jossain kohtaa tilata Unalta koruja, joissa olisi useampi näätä samassa. Sitä kun ei ole ajatellut ottaa lisää reikiä korviin näätämäärän mukaisesti.

Mitella oli vähän väsy kanssa

Omista näädistä Itsy sai 81p, Mitella 84,5p, Snurre 84,5p ja Esteri 89p. Snurre onkin koko ajan parantanut pisteitään, ja vaikkei siitä rakenteensa ja värinsä puolesta voi koskaan tulla mitään näyttelyhuippua, on ihanaa että se näkyy päällepäinkin, kuinka tyttö on jo paljon paremmassa kunnossa kuin tullessaan 1,5-vuotta sitten. Esterin kohdalla taas huippu ajoittui varmasti aikaan ennen hammasongelmia, sillä kyllä hampaiden poisto väkisinkin jossain vähän näkyy, etenkin kun neidiltä piti poistaa yksi kulmureista.

2/3 Hannoista ja Kasperi. Ja ilmeet joihin kiteytyy koko näyttelypäivä.

Kotiinpäin päästiin lähtemään lopulta vähän yhdeksän jälkeen, joten kotona oltiin vasta lähempänä puoltayötä. Siinä kohtaa itse sammuikin aika frettimäisen nopeasti petiin, ja jätin näyttelytavaroidenkin purkamisen poikkeuksellisesti tälle päivälle. Silläkin uhalla, että yön aikana pikku apurit ehtivät niitä sitten vähän levitellä.    

Aitauskisan voittaneessa lohipurossa kelpasi hyvin nukkua

Kotoiloa flunssan kera

Odotetusta pitkästä viikonlopusta tuli vielä päivän verran pidempi, kun flunssa meni nostattamaan
kuumeen keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Torstai muuttuikin sitten saikkupäiväksi, ja loppuviikolle mietityt ohjelmat vaihtuivat kotoiluun. Olo oli kyllä jo varoitellut tästä keskiviikon puolella, niin olin osannut varautua käymällä kirjastossa päivittämässä hyllyyn kasan uutta luettavaa. Monitorin Jokeri-hylly on ollut viime viikot oikea kultakaivos, ja olen löytänyt sieltä useampia kirjoja, joita olin varautunut jonottamaan pidempään.

Ennen kipeänä kotiin kaatumista ehdin kuitenkin nähdä vielä Annua. Aloimme alkuun viestitellä hänen kanssa ihan unipusseihin liittyen, kun hän kaipaili kokemuksia ja näkemyksiä, miten hänen tuotteensa toimisivat freteillä. Toisessa facebookryhmässä tapahtuneen törmäämisen jälkeen juttelu eksyi viime kerralla myös lautapelihyllyn puolelle. Jussi ei tosin ollut ihan vakuuttunut, kun Annu uhkasi hankkia heille Kimblen, ja kutsua meidät seuraavaksi pelaamaan sitä. Ennen pelailuja esiteltiin kuitenkin Annulle miehineen tämä meillä asuva unituotteiden testitiimi, ja testitiimille uusi riippariteline. Yllättäen fretit eivät kuitenkaan heti jaksaneet riippuriinsa keskittyä, kun paikalla oli myös kaksi uutta ihmistä, kangaskassi kameroineen sekä Annun tuliaisiksi tuomia ankkasuikaleita. Viimeksi kun nähtiin Annun luona, niin nääpät eivät olleet häntä vielä tavanneet. Paremmat riipparikuvat saivatkin odottaa seuraavaan aamuun, kun Esteri oli ehtinyt rauhoittua nukkumaan siihen. 

Esterin uusi riippari

Yöllä nousseen kuumeen myötä se seuraava päivä otettiinkin sitten oikein lunkisti - ainakin aamun jälkeen. Aamulla Mitella kun ei olisi millään tahtonut uskoa, että sänky on oikeasti pois painitatamikäytöstä siihen asti, että minä saan itseni siitä ylös. Tämä harmitti siinä määrin, että itselläkin on selässä taas pari reikää. Mutta aamun jälkeen meidän hammaskeijukin tyytyi hakemaan seuransa enemmän muista nääpistä, ja viettikin ison osan päivästä nukkuen Snurren kanssa kylppärissä olevissa pedeissä. Niissä koisattiinkin sen verran antaumuksella, että välillä nuo olivat niin sikeässä unessa että eivät reagoineet mihinkään minun tekemisiini, vaikka asiaa jopa vähän testailin kutittelemalla ja tarttumalla tassusta. Välillä sitä melkeimpä kadehtii noiden unenlahjoja, vaikka osaan itsekin olla melko sikeä uninen sitten joskus kun saan unen päästä kiinni. Miikkis piti ison osan päivästä majaa sängyn vieressä olevassa pesässään. Kovasti olisin halunnut ottaa sitä sänkyynkin, mutta rappusysteemi on yhä kehitteillä, niin en uskaltanut - paitsi niinä hetkinä, kun olin varma että en ole itse nukahtamassa.

Joulu 2016

Joulu on nyt takana ja joulunvietosta palattu takaisin Turkuun ja arkeen. Aattoaamu meni meidän

laumalla Jussin vanhemmilla Mietoisissa, josta jatkoimme lopuksi pyhiä Tampereelle, missä minun sukuni asuu. Näädät reissasivat mukana kaikki viisi, siinä missä häkki- ja kuutioasukit pysyivät Turussa. Eli miun otuksista kalat, ja Jussilta koko poppoo.

Tämä oli minulle ensimmäinen joulu Itsyn ja Mitellan kanssa, joten paketteja, kuusta ja muita joulujuttuja tuli esiteltyä eritoten niille, vaikka kaikki niitä pääsivät toki katsomaan. Mitella pääsi jyvälle paketeista viimeistään kissanminttuhiiren kohdalla, sillä vinkuvat minttuhiiret ovat tällähetkellä Mitellan suosikkilelujen kärkikaartia. Minun lisäkseni nääpät saivat paketit äidiltäni ja siskoltani; äiti oli tilannut Snurren lempparia eli lohitahnaa kokonaisen laatikollisen Zooplussalta. Kyllä siinä sitten kelpasi neidin silmät kiinni latkia tahnaa.

Suurimman osan joulusta neidit viettivät aitauksessaan ja Miikkis makkarissa. Joulunviettoon kun oli saapunut kymmenkunta henkeä mukaanlukien useampi lapsivieras, en halunnut ottaa riskiä, että joku näädistä pääsisi livahtamaan ulos, tai että Mitella pääsisi nappaamaan jotakuta. Niinpä vilinän ollessa suurimmillaan nääpät saivat rauhoittua omissa tiloissaan. Niinä muina hetkinä taas etenkin junnut järjestivät ihan omat vilinänsä, kun aitauksessa kertynyttä energiaa päästiin purkamaan painimalla sängyssä tai riehumalla uuden leluputken kanssa kuusilitasta puhumattakaan.

Siskoni minulle maalaama taulu <3

Valitettavasti kaikki eivät olleet yhtä onnekkeita näätien tallessa pysymisen suhteen. Jouluna kun pääsi lukemaan kahdesta karanneesta fretistä, joista toinen oli päässyt karkuun Keravalla ja toinen Ylöjärvellä. Etenkin Ylöjärveläisen karkurin tilannetta tuli seurattua päivityksistä jonkin verran, kunnes tajusin viimeisimmän näköhavainnon olevan vain kahdentoistakilometrin päästä äidin luota. Äiti näki ilmeestäni ennenkuin ehdin edes sanoa mitään, että omat joulusuunnitelmat muuttuivat siltä istumalta, ja puhuin Jussin miun mukana fretin etsintäjoukkoihin. Joulupäivien välinen yö menikin sitten osittain metsissä ja vierailla pihoilla pomppiessa, mutta yö sai onnellisen päätöksen: etsijät hälytettiin takaisin kokoontumispaikalle katsomaan löytynyttä näätäpoikaa, joka oli kaikkien iloksi hyvässä kunnossa, joskin hieman nälkäinen ja kuivunut. Keravan karkurikin pääsi kotiinsa päivää myöhemmin.

jouluinen perhepotretti

Tapaninpäivänä alkoi matka kohti kotiTurkua iskän ja Minnan kautta. Varsinainen kotiutuminen menikin aika myöhään, taas lähemmäksi yhtätoista, ja sitä seurasi massiiviset kotiinpaluuhepulit - tai jos ollaan ihan rehellisiä: kunnon frettihepulit ja unisena suoraan pesäänsä kömpivä haisunäätä. Siinä väsyneenä tavaroita purkaessa ja eläimiä hoitaessa pääsi käymään myös joulun ensimmäinen haaveri, kun Miikkis oli halunnut sängylle viereen, ja päättikin sitten lähteä siitä omaa matkaa keittiöön katsomaan, olisiko sielä kenties jotain iltapalajuttuja. Jussi ehti juuri kysyä, tarvitsisiko poika apua, kun se oli jo lattialla - ja lähti hieman ontuen kohti keittiötä. Ei siinä sitten auttanut kuin ottaa poika kiinni ja tutkia huolella sen kaikki luut ja lihakset. Niissä ei kuitenkaan tuntunut mitään, joten päätimme jatkaa tarkkailulinjalla, jolla ollaan yhä. Tänään kyllä jo soitettiin eläinlääkärillekin, että missä kohtaa poikaa kannattaa lähteä kuvauttamaan, jos ontuminen ei lopu. Eläinlääkäri arveli, että pari päivää uskaltaa mennä seurailemallakin, kun mikään ei tunnu olevan poikki tai turvouksissa. Nyt sitten vain toivotaan, että selvittiin säikähdyksellä. 

Uusi vuosi onkin tarkoitus ottaa rennosti kotona. Vain oman porukan kesken reissaamatta minnekään.

iiiiso kasillinen uusia juttuja

Miikkis tassutarkistuksessa

Testituristina Capitalissa

Eilen otettiin taas suunta kohti pääkaupunkiseutua, tälläkertaa Capital!-frettinäyttelyn merkeissä.

Minun oli tarkoitus pitää marras-joulukuu näyttelytaukoa, ja niinpä minulla ei ollut yhtään näätää ilmoitettuna myöskään Capitaliin. Mutta niin sitä kuitenkin sinne eksyi, kun Sarianna ja Kasperi ilmoittivat molemmat lähtevänsä frettiensä kanssa näyttelyn yhteyden järjestettävään ADV-testiin.

Johtuen ilmoitettujen näätien puuttumisesta, päivä kului tavallistakin rennommissa merkeissä.
Tälläkertaa kun ei tarvinnut seurata, missä vaiheessa arvostelu menee tai miettiä, sotkevatko nääpät itsensä ennen arvostelujen alkua. Jotain jännitystä päivään piti kuitenkin saada, ja niin meilläkin pakattiin mukaan playpenin sijaan kevythäkki. Playpen kun on hyvin kätevä autolla liikkuessa, mutta yli kymmenen kilon painoisena sitä ei kauhean mielellään kanna mukanaan julkisissa. Ja julkisilla tuli lähdettyä tähänkin reissuun, kun näyttelytauosta päättäessäni olin myös luvannut Jussille, että en nappaa häntä näyttelykuskiksi ennen Fantasticia.

Kevythäkki kulkikin junassa mukana paljon playpeniä kivuttomammin, mutta silti sen valinta vähän jännitti. Siilinjärvellekin kun tuli raahattua mukana playpen siitä yksinkertaisesta syystä, että kaksi meillä aiemmin ollutta kevytaitausta on hajoitettu näätien toimesta, ja niinpä en uskaltanut ennustaa tällekään käyvän sen paremmin - siitä huolimatta, että Snurresta on meillä ollessaan tullut jo paljon kokeneempi ja rennompi reissaaja. Mutta koska näyttelyihin tulee aina raahattua mukana vaikka mitä, kevythäkin houkutus ei ole hävinnyt, ja lopulta testikappaleeksi löytyi halpa käytetty. Voitte vain kuvitella sitä omistajan ylpeyttä, kun Snurre asettuikin häkkiin yhtä hienosti kuin playpeniin, eikä raapinut sitä yhtään. Sen tunteen rinnalla ei meillä voisi mikään näyttelysijoituskaan kilpailla - se on aina niin hienoa havaita, kun omat näädät ovat edistyneet jossain asiassa, joka on ollut niille haasteellista.

ADV-testitkin menivät kaikilla hienosti. Lohitahna riitti hyvin harhautukseksi, eikä pikku pisto

aiheuttanut kenellekään suurempaa mielipahaa. Testi kun suoritetaan verinäytteestä, sitä varten otetaan jokaiselta testattavalta pieni pisara verta näyteliuskalle. Tämänkertainen testaus oli osa Helsingin yliopiston tutkimusta, jossa kartoitetaan ADV:n yleisyyttä lemmikkifreteillä sekä sitä, poikkeaako se minkkien ADV:stä ja jos niin miten. Testaajaa hieman harmitti, kun Mitellasta ei saatu ensimmäisellä pistolla riittävästi verta näytettä varten, vaan sitä jouduttiin pistämään vielä uudestaan. Itse koitti siinä sitten lohduttaa, että meidän näädistä Mitellalla ei pitäisi olla mitään varaa draamailla parista pikkupistosta, kun neiti tikkailee yhä sen verran tehokkaasti muita. Eikä Mitella siitä toisestakaan pistosta kauheasti hätkähtänyt. Kasperin tyttöjä koko toimenpide ärsytti taas astetta enemmän, ja kun ne eivät Kasperin otteessa päässeet kritisoimaan sitä puremalla, ne pistivät säpäleiksi puutikun jolta niille tarjottiin Nutria. Mutta testaajan mukaan nekin olivat minkkeihin verrattuna oikeita enkeleitä.

Testin jälkeen jatkettiin sitä mitä oli tehty sitä ennenkin, eli ihmisten kanssa juttelua ja arpajaisten odottelua. Pariin arpaan kun sitä piti taas sortua.  Ja tuli sitä nukuttua pienet päikkäritkin, tosin hieman orvosti kevythäkin vieressä, kun sinne ei mahtunut samalla tavalla näätien sekaan nukkumaan kuin playpenissä. Arpajaisista omilla arvoilla tuli vitamiinitahnaa ja yksi kangasputki, joista kangasputken sain Helin kanssa vaihdettua muoviseen haitariputkeen. Ja antoi Heli miun pölliä omasta potistaan yhden juomapullonkin, kun kysyin onko hänellä tarvetta molemmille voittamilleen <3 Nyt on sekin sitten valmiina kaavailtua kevytaitausta ajatellen.

Näyttelystä kotiutuminen meni taas totutusti: kaikki muut porukasta olivat kuolleita vielä seuraavana aamunakin, mutta Mitella on ollut pystyssä pöllimässä lattialastaa, levittämässä roskia, kurkottelemassa tuuletusikkunalle... Junnulla vain riittää virtaa ;)

Sunnuntaiaamuna <3

Kotimaan reissailua ennen maastapakoa

Viime viikon viikonloppu meni Tampereella sukuloidessa, eilen oltiin Helsingissä pitämässä
näätäpäivää ja ensiviikon lauantaina olisi vielä tarkoitus poiketa Capital!-frettinäyttelyyn käyttämään tytöt adv-testissä, ennenkuin näätäsirkuksen vetovastuu siirtyy viikoksi Jussille minun lähtiessäni afrikkaan. Näätäjengi alkaa olla onneksi jo kohtuu tottuneita reissaajia, joten joka viikonloppuiset reissut ovat menneet aika rutiinilla. Hoitokassinkin pakkaa nykyään jo hetkessä, kun pakkauslistan osaa ulkoa.

Eilen kyllä riitti vilinää ja vilskettä ihan mukavasti, kun paikalle saatiin lopulta kymmenen frettiä ja neljä haisunäätää. Vielä perjantaina odotettiin kuutta frettiä ja kahta haisunäätää, kun paikalla piti olla miun ja Jonnan tytöt frettipuolelta, ja haisunäätäpuolelta oli varmistunut vain miun ja Sinnan päärynät. Mutta sitten Heli tarjoutui tuomaan paikalle myös hieman miehekkäämpiä frettiotuksia, ja aamulla Noora kuittasi pääsevänsä mukaan Hipsun ja Pikku-Karhun kanssa. Ja kirsikaksi kakunpäälle tuli vielä nuori pastelliuros, joka tuli omistajineen ihmettelemään muita näätiä, ja joka luvan saatuaan siirtyi tekemään läheisempää tuttavuutta lajitovereihinsa - hurmaten kaikki aitauksen naaraat Snurre mukaanlukien.

Frettiaitauksen nuorimmainen eli Tekla osoittautui varsinaiseksi hyppyrioravaksi, joka kyllästyi melko pian koko aitaukseen, ja koitti kovasti pomppia sieltä pois, jos se mentiin sinne sylistä laskemaan. Tyttö myös käytti minua useampaan otteeseen hyppyrimäkenään juostessaan syliini ja koittaen päästä hyppäämään olkapäältäni eteenpäin. Se ei selvästi ymmärtänyt, miten kaikki muut tyytyivät touhuilemaan nätisti aitauksessa ja menemään jopa nukkumaan, vaikka ympäröivä liike olisi ollut täynnä vaikka mitä hienoa. Helin pojat sen sijaan keskittyivät kosiskelemaan Noitaa, joka ei ollut ihan otettu kaikesta saamastaan huomiosta.

Haisunäädät saivat oman aitauksensa frettien viereen, sillä tällä eläinmäärällä oli kaikkien kannalta helpompi, että kummatkin olivat omassaan. Paikalla kun oli kuitenkin molempia eläimiä useammasta laumasta, niin jo samanlajisissa oli ihan tarpeeksi ihmeteltävää. Miikkis ei tosin ollut ihan vakuuttunut haisunäätäaitauksesta, kun sinne tuli sitten sitä sukua. Muutaman kerran se katseli kaihoisasti frettiaitauksen suuntaan, ennenkuin päätyi pyytämään syliin. Frettiaitauskin olisi kyllä saattanut olla pojalle aika pettymys, sillä sielä olisi ollut aika monta uteliasta kuonoa enemmän kuin kotona. Mutta kyllä Miikkiskin taas aika nopeasti tottui siihen, että ei ollut ainoana päärynänä paikalla, ja Wilma kelpasi taas nukkukaveriksi - onhan se kuitenkin aika pörröinen ja lämmin.

Itsy pääsi kyllä tekemään vähän tuttavuutta viereisen aitauksen tyyppeihinkin, kun Noora otti sen
syliin yhtäaikaa Pikku-Karhun kanssa. Itsy olikin sitten heti tekemässä Pikku-Karhuun tuttavuutta ja putsaamassa sen niskaa, mikä hieman poikaa ihmetytti. Itsy on kuitenkin nähnyt haisunäätiä jo pienestä pitäen ja viettänyt kesällä paljon aikaa Pikku-Karhun Mörkö-veljen kanssa, joten sillä päärynä ei ole paljoa lajitovereita ihmeellisempi tuttavuus. Saatiin siinä ehkä Noorallekin sitten vähän frettikuumetta syttymään, ainakin hän kovasti sanoi Itsyn pöllivänsä. Minä kuitenkin toivon, että itselle ei tule koskaan tilannetta, että joutuisin tytöstä luopumaan, vaikka Noora ei ollut eilen ainoa, joka olisi sen halunnut.

Pastelliriiwiöt eli Noita ja Mitella käyttäytyivät kummatkin kanssa koko näätäpäivän oikein hyvin, vaikkeivat vielä pääsekään samalla tavalla kaikkien syleihin kuin porukan luottonäädät. Yhden ensivuoden pentujonolaisen päästin tosin leikkaamaan Mitellan kynnet, kun hän mainitsi, että sitäkin pitäisi vielä treenata, ja minulla sattui sopivasti olemaan kynsisakset mukana. Se onnistui hyvin jopa ilman lohitahnaa.
Tänään aamulla sitä sai kuitenkin taas itse pientä osumaa Mitellan hampaista, kun tytöllä iski aikaisin aamulla kauhea hepuli, eikä se saanut ketään leikkiseuraksi. Niinpä se hakeutui sitten sänkyyn hakemaan painikaveria, ja tuli poistetuksi sieltä useampaan kertaan. Yhdellä kerralla laskiessani tyttöä alas, se onnistuikin sitten kääntämään päänsä ja tikkaamaan kolmesti sormeen. Se kävi sitten herätyskellosta, kun piti nousta hakemaan haavanpuhdistusaine ja asentamaan laastari. Ja pentua harmitti taas vietävästi, kun kukaan ei taaskaan lähtenyt leikkiin mukaan, ja sitäkin käskettiin lopettamaan.

 

Lemmikkimessut 2016

Lemmikkimessuista toipuminen on yhä vähän vaiheessa, mutta josko niistä jo jotain saisi ylös :)

Hukkapätkä, Wilma & Hipsu

 Meillä rumba alkoi todenteolla perjantaina, kun tytöt vietiin Sariannalle hoitoon ja auto pakattiin lauantaita varten lähtövalmiiksi. Tänä vuonna meidän ständin koko kalustus pöytineen, tuoleineen ja pentuaitauksineen tuotiin Turusta, eli niitä soviteltiin autoon perjantain ja lauantain välinen yö. Homma piti tehdä jo aiemmin illalla, mutta voitte kuvitella, kuinka sitä jää suustaan kiinni ja toivottamaan miljoonat hyvät yöt, kun vie fretit ensimmäistä kertaa hoitoon. Olkootkin, että sain tytöt hoitoon Sariannalle, niin että niin paikka kuin hoitajakin oli tytöille tuttu ennestään, ja Sarianna tuntee miun tytöt hyvin.

Mihail & Pirre

 Jussi selvisi lopulta nukkumaan yhden pintaan, ja mie jäin vielä viesteilemään viime hetken messuohjeistuksia huolto-ovista ja muista. Lopulta kellon soittaessa viideltä Jussilla oli unta takana nelisen tuntia ja itsellä pari, mutta sillä sit mentiin. Turun päässä koukattiin vielä kyytiin Kasperi, joka oli nakitettu hamsteriyhdistyksen ständille. Autotiet olivat varsin tyhjiä kuuden pintaan lauantaiaamuna, joten matka kului varsin joutuisasti. Siinä ehti vielä käydä mielessään läpi pakkauksia ja miettiä mitä on pikkutunneilla unohtanut - skunkin ruokavalioesimerkkilautanenkin kun oli täydennetty keskellä yötä ABC:ltä. Onneksi sitä oli kuitenkin melko varma siitä, että kaikki kriittinen oli mukana.

alpakoita

Messukeskukselle päästyä ja oman loosipaikkamme löydettyämme hajaannuimme tahoillemme. Minä
siirryin kasaamaan haisunäätäyhdistyksen ständiä, Kasperi meni kasaamaan hamsteriyhdistyksen ständiä ja Jussi lähti viemään autoa. Jussin palatessa parkkeeraamasta olin jo saanut pöydän ja playpenit pitkälti kasaan, ja Jussi alkoi sitten kiinnitellä kylttejä samalla kun minä kasasin esimerkiksilautasta. Sitten kaikki alkoikin olla pikkuhiljaa haisunäätiä vaille valmista. Siinä kohtaa päätin tehdä myös ensimmäisen pienen kurkkauksen lemmikkimessualueelle, kun tiesi että messujen auettua yleisölle ständillä tulisi tuskin olemaan hiljaista hetkeä - ja samalla sortui heti vähän shoppailemaankin, kun yhdellä ständillä oli myynnissä taitettavia matkavessoja.

Vähän ennen kymmentä saimme ständille vahvistusta Noorasta, Jurasta ja Monnasta, jotka toivat mukanaan Kiukun, Hukkapätkän, Pikkukarhun ja Hipsun, ja vähän kymmenen jälkeen saapui Sinna Wilman kera. Heidän lisäksi saimme lauantain esittelytiimiin vielä Jonnan ja Nikon. Tällä edustuksella sitä olisi varmasti joutanut ottamaan enemmänkin vapaata omalta ständiltä ja lähteä kunnolla kiertämään, mutta jos tota puhutaan, en mie oikeastaan edes malttanut. Olisihan messuilla ollut varmasti vaikka mitä hienoa, mutta en minäkään liian usein pääse paijailemaan kaikkia noita skunkkiotuksia mitä meillä messuilla oli. Niinpä minä mielelläni pysyin ständillä sylitellen Miikkikstä ja muita. Pikkukarhu oli yhtä hurmaava kuin aina, ja sydämeni suli ihan uudella tavalla Hukkikselle. Sillä kun oli kova touhu koko ajan päällä, ja se kiipesi melkein punttia pitkin syliin, jos sen kehtasi laskea alas, kun se olisi mieluummin seilannut sylistä syliin siinä toivossa, että se olisi johtanut pieneen messukeskus seikkailuun. Hukkiksen harmiksi se ei kuitenkaan joutunut yhtään hukkaan, vaan palautui aina syliin tai aitaukseen. 

aaseja, muuli jää juuri taka-alalle piiloon

Kun messut oli taputeltu lauantailta suuntasimme Hesburgerin kautta Jussin tädille yöksi. Siinä kohtaa itse oli jo niin väsynyt, että oli läheltä etten nukahtanut pöytään teekupin äärelle. Niinpä itsellä ei iltaan mahtunutkaan muuta ohjelmaa kuin se että kaaduttuani sänkyyn havahduin seuraavan kerran herätyskelloon. Jussi oli sitten illalla ihanasti katsonut Mihailille iltapalat ja esitellyt sen serkulleen. Herätyskellon soitua koitti sitten hieman freesiytyä ja syödä aamupalaa ennen seuraavaa koitosta.

Ständi kasaanlaitettuna

Itse ei kuitenkaan ollut ainoa reissussa nuutunut. Mihail oli kanssa sotkenut itsensä, ja Jussia hieman harmitti, kun pitäisi lähteä esittelemään hieman kellertävää ja pissalta haisevaa eläintä. Kun olisihan se kivempi, että poikakin olisi edukseen muutenkin kuin luonteensa puolesta. Hätä ei kuitenkaan ollut sen näköinen, sillä lemmikkimessuilla oli käynnissä myös kissanäyttelyt - ja sielä missä on kissanäyttelyt, on kojukaupalla kuivashampoita, tahranpoistoaineita ja muita, joilla reissussa rähjääntyneistä karvakavereista saadaan taas viimeisen päälle stailattuja muotovalioita. Niinpä Mihailillekin löytyi kuivashampoo, jolla saatiin sen turkista enimmät rasvat ja tunkkainen haju nopeasti ennen messujen aukeamista. Sitten vain koitettiin sitä ennen pöllyyttää enimmät puuterit pojan turkista.

messuostokset ja joitain ilmaisnäytteitä

Sunnuntaina meidän seuraksi liittyi Noora ja Jura Pikkukarhun ja Hipsun kera, Sinna & Wilma sekä
Henrietta ja Pirre. Pirre oli nyt ensimmäistä kertaa esiintymässä, ja se oli kyllä ensikertalaiseksi todella reipas. Itsestäkin oli aivan ihana päästä esittelemään Mihailin siskoa kaikille tutuille ja tuntemattomille, vaikkakin viimeistään siinä kohtaa kun Mihail ja Pirre laitettiin samaan aitaukseen itsellä iski pieni haikeus. Mikäli asiat olisivat menneet toisella tavalla, meille olisi saattanut tulla tänä vuonna Pirren pentueesta samanlainen pieni naaraspimpula Miikkikselle kaveriksi ja kisailukumppaniksi. Olivat ne niin ihania, etenkin siinä kohtaa kun ne saivat päivän päätteeksi jaettavakseen kunnon buffetin, eli esillä olleen ruokalautasen. Sisko ja sen veli. Reilusti päälle viisikiloinen nallekarhu ja parikiloinen siro keijukainen.

Vaikka pää pyörikin pääsääntöisesti raidallisissa tunnelmissa, sitä ehti käydä sunnuntaina katsomassa myös alpakat, aasit, rotat ja muulin. Mutta vaikka niitä kaikkia katsoi mielellään, sitä oli samalla kerrankin vahva tunne siitä, että en oikeasti halua mitään niistä nyt. Oman ständin ulkopuolisista eläimistä ainoat jotka onnistuivat todenteolla varastamaan huomioni olivat Snurre, Esteri, Mitella ja Itsy - sillä pitihän tytöille jotain tuliaisia hankkia, vaikka kuinka olin päättänyt, että en ostaisi niille mitään. Tälläkertaa tuliaisia tuli etenkin nuoremmille: kumpikin sai valjaisiinsa oman nimikkolaatan, jonka lisäksi Itsy sai uuden huiskun. Yhdellä kissakojulla kun oli myynnissä hienoimpia huiskuja mitä Jussi oli ikinä nähnyt, ja Jussista meidän huiskunäätä oli ehdottomasti ansainnut yhden sellaisen hinnasta viis. Tuosta huiskusta pitäisi kyllä joku päivä kuvata video, jotta saisi kunnolla näytettyä, mikä tekee huiskusta niin hienon. Messuilta löytyi myös uusi hajunpoistosarja: PowAir, joka löhtee meillä testiin heti edellisten siivoussuihkeiden loputtua.

Mihailin ja Pirren buffetti

Sunnuntaina messupäivän päätteeksi käytiin heittämässä Kasperi kotiinsa ja hakemassa tytöt Sariannan luota omaansa. Sen jälkeen ei juuri muuta jaksanut kuin jäädä purkamaan reissukamoja sillä välin kun Jussi lähti kotiuttamaan omia uusia otuksiaan: yhtä tarantulaa ja automatkalla Enzoksi ristittyä bamburottakäärmettä. Kassien purun kun on ottanut osaksi iltarutiineja sen jälkeen, kun olen kerran unohtanut niihin syömättä jääneet raakaruuat muutamaksi päiväksi muhimaan. Kotona Miikkis painui suoraan pehkuihin, siinä missä Snurrella ja Mitellalla iski kotiinpaluuhepuli.

Kiitos messuista kaikille, joiden kanssa niitä tehtiin, ja jotka kävivät poikkeamassa <3