Mikäli ihmisistä tuntuu, että Miikkis on hävinnyt blogista lähes kokonaan, syy on varsin yksinkertainen: blogiin tulee kirjoitettua eniten siitä, mitä tapahtuu, ja viime kuukausina Mihailin kanssa ei ole juuri tapahtunut. Eikä itseasiassa viime viikkoinakaan, vaikka kaikkien muiden haisunäädät tuntuvat jo heränneen tähän kevääseen. Haisunäädillä vuodenaikojen vaihtelut näkyvät vielä vahvemmin kuin freteillä, eikä monikaan niistä tee talvikuukausina juuri muuta kuin syö ja nuku. Jos siis kaipaa ympärivuoden aktiivista seuralaista, haisunäätä ei ole sellainen.

Miikkis kotona talvella

Miikkistäkin on koitettu talven aikana saada hieman aktivoitua, ettei sen paino karkaisi täysin kontrollista, mutta ongelmana on ollut se, että etenkään talvisin Miikkis ei aktivoidu muusta kuin ruuasta. Talvella mikään mahti maailmassa ei ole niin suuri, että sen eteen kannattaisi nähdä mitään vaivaa, ellei asiaan liity ruoka - ja jos ihan rehellisiä ollaan, tuo yliahne kastraatti ei aktivoidu muista syistä juuri minään vuodenaikoina. Poislukien ehkä lämpö - jos sille erehtyy antamaan pesään liian vähän vilttejä, se rakentaa talvipesänsä vaikka kylppärinmatoista ja pyykkikorin sisällöstä. Ruoka-aktivointia helpottamaan sille on koitettu hankkia kokonainen kokoelma erilaisia koirien aktivointipelejä, joiden kanssa se joutuu liikkumaan ja touhuamaan edes vähän saadakseen naminsa. Pojalla vain tahtoo olla voimaa kuin pienessä pienessä pitäjässä, eli joskus pelit vain kippaavat ympäri, jos namit tuntuvat olevan liian vaikeassa. Ja namien loputtua vetäydytäänkin taas oman pesäkolon suojiin tai sohvalle kainaloon.

Miikkis mummulassa talvella

Monessa suhteessa haisunäätä olisi periaatteessa helpompi lemmikki kuin fretit, sillä se ei kiipeile ja häsellä samalla tavalla (vaikka osaakin olla vessa-asioissa yhtä jäätävän itsepäinen), mutta toisaalta juuri näistä syistä haisunäädillä paino-ongelmat ovat miljardikertaa yleisempiä kuin freteillä. Ja niiden myötä tuntuu, että fretit ovat äärettömän paljon helpompia pitää, kun ei tarvitse jatkuvasti taistella sen yhden ja saman asian tiimoilta - ainakin jos asunnossa on useampia lemmikkejä, jolloin on hankalampi olla täysi ruokakuppinatsi. Frettien kohdalla kun ei juuri tarvitse miettiä, millä niitä aktivoisi, sillä aktivointiin riittää se, että tekee ylipäätään jotain, sillä jokainen paikkaa vaihtanut esine tai ihminen on uusi ja jännä juttu ja potentiaalinen hepulinaihe, vaikka sama esine olisi ollut asunnossa jo kuukausia toisessa kohtaa. Samaten joka ikinen lattialle hetkeksikin ilmestynyt muovikassi, pahvilaatikko tai reppu on tyttöjen mielessä hienointa maailmassa - siinä missä Miikkis katsoo ne äkkiä läpi ja poistuu tuhahtaen paikalta, ellei niistä löytynytkään mitään syötävää.

Parikymmentäkiloa lihaa herättää haisunäädänkin

Toisaalta taas talvikauteen liittyvä lämmönkaipuun tekee Mihailista maailman ihanimman kaikkulaisen. Tässäkin suhteessa poika kun on opportunisti, ja viihtyy monesti mieluusti sohvan nurkassa saman viltin alla paijattavana, jos vaihtoehtona on oma lattiantasossa oleva pesä. Fretteihin verrattuna Miikkis onkin oikea halinalle, ja viihtyy välillä sylissä tuntikausiakin, jos katsotaan vaikka leffaa tai nukutaan pieniä talvipäiväunia. Miikkis on myös hyvin mustasukkainen omasta kaikkupaikastaan, eikä edes halua jakaa sitä frettien kanssa. Tosin halituokioidenkaan keskellä poika ei unohda prioriteettejään: mikäli Jussi erehtyy kesken leffan keittiöön, miun syli tyhjenee sekunnissa. Jos on olemassa pienikin mahdollisuus, että jääkaappi luovuttaisi aarteitaan myös näädille, siihen  mahdollisuuteen on tartuttava.

Talven aikana Mihailin läsnäolon huomaakin parhaiten silloin, jos herran iltapala sattuu olemaan myöhässä: Miikkis odottaa iltapalansa tulevan kello yhdeksään mennessä. Myöhästymisen ollessa pieni, Miikkis on yleensä iltariennolta tullessa ovella vastassa, ja ryntää heti ulko-ovelta keittiöön näyttämään missä on menty vikaan. Isompien myöhästymisten kohdalla Miikkis rupeaa omatoimiseksi, ja alkaa kaataa roskiksia ja availla kaappeja. Niinpä keittiön kaapeista jo kaksi on lukittuja, samoin kuin pakastin. Silloin huomaa yleensä nopeasti, jos vientiä odottava roskapussi on jäänyt roikkumaan ovenkahvaan tai jokin lukko huonosti kiinni. Siinä suhteessa Miikkis kyllä päästää meidät helpolla, että se on hyvin uskollinen sille, mistä se lähtee omatoimisesti ruokaa etsimään. Se ei siis tyhjennä sattuamanvaraisesti kaikkia hyllyjä ja kaikkia laatikoita, mikä mahdollistaa sen että asunnosta löytyy jopa joitain koriste-esineitä suht matalalta - tosin puisia, sillä frettien toimesta ne ovat lentäneet useampaan otteeseen.

Petitestaus on yksi niitä aktiviteetteja, joihin talvellakin venytään

Nytkin talvilomalla itsellä oli kovat suunnitelmat avata lenkkeilykausi vihdoin myös Miikkiksen kanssa, mutta poika ei ole lämmennyt ajatukselle vielä yhtään. Saan sen kyllä houkuteltua nameilla pesän suulle, mutta siitä se livahtaa äkkiä takaisin pesäänsä, jos koitan saada sitä valjastettavaksi. Pian pitäneen turvautua ryöstämään se pesästä, josko ulkoilu saisi senkin sisäisen kellon samaan vuodenaikaan muiden kanssa. Säännöllinen lenkkeily kun voisi tehdä hyvää meille molemmille.

...mutta oma kolo on paras kolo.

Viikonlopun touhuja

Aprillipäivä tuli ja meni ilman aprillausta. Jussi kyllä yritti ilmoittamalla hankkineensa Naja siamnesiksen eli indokiinan sylkevän kobran sekä Bitis arientansin eli buffanderin ja tuovansa ne asunnolleni karanteeniin. Höpläytys ei mennyt kuitenkaan läpi, sillä tiedän aivan hyvin, että Jussi ei ole kiinnostunut puukyitä kovemmista myrkyistä. Ei ainakaan niin paljoa, että olisi valmis ottamaan sen riskin, että lievemmässäkin tapauksessa purema johtaisi todennäköisesti siihen, ettei hänestä tulisi ikinä ainakaan kirurgia. Jussista pila oli kuitenkin ollut hyvä, sillä kyseisistä käärmeistä oli juuri laitettu myynti-ilmoituskin herppi.nettiin, eli niiden varaaminen olisi ollut hyvin mahdollista.

Terveystarkastukseen muodostui jonoa heti sen auettua

Aprillauksen sijaan suuntasimme aprillipäivän aamusta juhlahumuun Koira-kissaklinikan
45-vuotissynttäreiden kunniaksi pystytetylle teltalle Turun keskustaan. Sielä oli ohjelmassa ilmaisia eläinlääkärintarkastuksia lemmikeille, ja jokainen tarkastuksessa käynyt sai lisäksi mukaansa yllätyskassin. Olin jo etukäteen tiedustellut, mitä lajeja tarkistus koskee, ja montako lemmikkiä saman omistajan olisi suotavaa maksimissaan mukanaan tuoda, ja niinpä me lähdimme paikalle Esterin ja Itsyn kanssa. Valikoin tytöt mukaan hampaidensa takia, ja koska kumpikaan ei ole käynyt tarkastuksessa marraskuisen Linnunmäki-reissun jälkeen. Kummaltakaan ei löytynyt hammaskiveä, joten sain kokonaisen päivän elää siinä uskossa, että saattaisimme selvitä ilman eläinlääkärissäkäyntiä kesän rokotuksiin asti. Seuraavana päivänä kuitenkin paikallistin, miksi fretit ovat mielestäni haisseet viime päivinä oudolta.

Eläinlääkärintarkistuksen jälkeen tiputimme Esterin ja Itsyn yhdessä Sariannan lauman kanssa Sariannan asunnolle ja lähdimme shoppailemaan. Minun piti hankkia vain liimapuikko nukkisaskarteluihin ja Sariannan ruokia laumalleen, mutta ei se taas mennyt ihan niin. Pienessä tassuputiikissa keskustassa kun tuli vastaan ihan uusi nappulatuttavuus: nappula joka on 83 prosenttisesti kaninlihaa. Olen jo pidempään harmitellut, kun kania ei löydy missään sellaisessa muodossa, jossa sitä olisi helppo syöttää nääpille, joten pitihän se pussi napata heti mukaan. Pienemmät ruokaeläimet kun tulee syötettyä vielä mieluiten kokonaisina, mutta koska jo hamsterien ja rottien kohdalla sotku on välillä melkoinen ja näky kohtuu makaaberi, olen suosiolla päättänyt, että mahdolliset kani- ja marsukestit saavat odottaa siihen, jos näädillä on joskus ulkotarha. Hamsterit taitavat päätyä samalle listalle sen jälkeen, kun lauma sai niitä eilen Mitellan synttärien kunniaksi. Aamulla hamstereita kun oli taas kiikutettu ympäri asuntoa ja revitty niin, että siistit pakastejyrsijät näyttivät tappofestivaalin uhreilta. Toistaiseksi tyydyin kuitenkin siirtämään ne vain siivouksen tieltä takaisin kuppiin, josko ne jopa vielä syötäisiin.

Sunnuntaina Snurre näytti mikä asunnossa haisee ja paljasti kiimansa kunnolla. Tytön alapää on nyt
ihan selvästi turvoksissa, ja sen myötä päästään varaamaan implantointiaikaa. Mahdollisesti jopa kahdelle näädälle, sillä Esteri saattaa olla lähestymässä samaa, vaikka sen kohdalla kiiman merkit eivät näy vielä läheskään yhtä selvinä. Selvästi kevään ja lääkityksen myötä Snurrellakin on nyt virtaa ja hormonit hyrräävät urakalla, mikä on tietenkin varsin positiivista. Samalla voin kuitenkin haudata haaveeni siitä, että tässä kuussa selvittäisiin eläinkuluista alle satasella.

Miikkistä frettien kevätkuhina tuntuu lähinnä ärsyttävän, ja sillä on viime päivinä ollut vähän pinna tiukilla frettien häsellyksen kanssa. Niinpä lauma on ollut yöt jaettuna kahtia niin, että fretit ovat saaneet itselleen keittiön ja vaatehuoneen ja Miikkis olohuoneen ja kylppärin. Saa poikakin sitten nukkua ja rauhoittua ilman että koko ajan on joku fretti pukittelemassa niskassa ja haastamassa leikkiin. Ulkoilusta kun ei olla vieläkään saatu haettua sitä yhteistä laatuaikaa Miikkiksen kanssa pojan hautauduttua aina vain syvämmlle pesäänsä koittaessani houkutella sitä ulos. Kai päivisin alkaa olla sille jo liian kirkasta ja illat ovat vielä turhan viileitä.

Uusi nappulatuttavuus

Painimista paino-ongelman kanssa

Olisi ikävää sanoa, että Miikkiksen kanssa on palattu siihen pisteeseen, jossa oltiin ennen viime

vuotisen dieetin alkua. Sitä ikävämpää on vain sanoa, että nyt syksyn ja talven jälkeen tilanne on lähtötilannetta huonompi. Vaa'alla käytiin viimeksi Itäkeskuksen näätäpäivän yhteydessä, ja paino alkoi kutosella. Tilanne ärsyttää, turhauttaa, ja tekisi melkein mieli eristää Miikkis koko ulkomaailmasta, että tilanne ei näkyisi kaikelle kansalle. Harva asia kun nykyään nolottaa minua, mutta yksi niistä nolottavista asioista on ehdottomasti se, kun ihmiset kyselevät, kuuluuko haisunäätien olla noin pulskia, ja joudun myöntämään Miikkiksen olevan selvästi ylipainoinen.

Kun oma kuppi on täynnä rehuja...

Miikkiksen ateriakokoja on koitettu leikata, mutta pääasialliseen ongelmaan ei olla löydetty vielä täysin toimivaa ratkaisua: miten saisi fretit syömään ruokansa heti jemmaamisen sijaan. Etenkin kun meidän neideistä useampi on vakuuttunut, että liha on syöntikelpoista vasta kun sitä on mädättänyt useamman päivää jossain hyvässä jemmassa. Harmi vain, että läheskään kaikki niistä jemmoista eivät ole kovin hyviä, tai ainakaan haisunäätävarmoja. Niinpä Miikkis toistuvasti pöllii osan frettien ruuista. Välillä on jo koitettu leikata frettienkin annoskoista, että ruuat olisi pakko syödä heti, mutta sitäkään ei viitsi kauheasti tehdä, että mummuskatkin saavat varmasti osansa, vaikka etenkin Snurre on edelleen huonompi syömään mitä juniorit. Miikkis muutenkin osaa jo kytätä frettien ruokintakaapilla ja napata ruuat tyttöjen suusta niiden lähtiessä kantamaan niitä kaapista pois. Seuraavaksi pitää varmaan koettaa keksiä, miten saisi estettyä frettien ruokien kantamisen ulos ruokintakaapista.

...on aika pyytää ruoka-apua kämppiksiltä.

Näin kylmään vuodenaikaan asiaa ei yhtään auta sekään, että poika ei talvella liiku muuta kuin pesän ja kupin väliä. Muun ajan se nukkuu. Energiankulutus on siis minimissään, mutta energiaa pyritään saamaan niin paljon kuin ikinä mahdollista. Ikäänkuin lemmikkinäkin selviäminen olisi kiinni siitä, kuinka kunnolliset rasvavarannot sitä ehtii talveksi hankkia. Jos se olisi, Miikkiksellä ei olisi yhtään mitään hätää. Mutta koska poika elää lemmikkieloa, sen ylipaino on enemmän terveysriski kuin vakuus turvatusta talvilevosta.

Kevääntullen päästään taas aloittamaan lenkkeily, mutta sitäkin ennen pitäisi saada tuloksia. Miikkis ei vain ole itse millään tavalla motivoitunut tähän painonpudotukseen, vaikka koetan omalla kohdallani näyttää kovasti esimerkkiä. Omaan kuppiinsa Miikkis saa jo nyt lähinnä kasviksia ja tauriinia, liharavinnon tullessa pojalle turhan oma-aloitteisesti. Toivottavasti taas jossain kohtaa päästään raportoimaan positiivisempiakin painouutisia.

Eri käyttötarkoituksia

Frettimökki vai nukkekoti?

Kun samassa taloudessa asuu (kalat poislukien) kolmen eri lajin edustajia, ei voida välttyä
näkemyseroilta. Näkemyserot voivat koskea montaakin eri asiaa, kuten esimerkiksi eri tavaroiden tai tilojen käyttötarkoitusta. Tänään tämä konkretisoitui taas siivotessa vaatehuonetta.

Vaatehuoneessa on yksi tietty nurkka, jonka käyttötarkoituksesta on väännetty pisimpään. Minusta se olisi loistava varasto: kohdassa on jo valmiiksi korihyllykkökin, jonka alimpaan koriin saisi vaikka mitä. Ongelma tulee kuitenkin vastaan siinä, että fretit ovat vähintään yhtä vakaasti sitä mieltä, että kyseessä on vessa: ne kun nukkuvat mielellään vaatehuoneessa, ja niistä olisi ihan kohtuutonta joutua heräämiseen jälkeen kömpimään keittiöön asti tarpeilleen. Miikkis on puolestaan sitä mieltä, että nurkka on yksi asunnon parhaita uninurkkia.

Minun ehdotukseni käyttötarkoituksesta äänestettiin kumoon ensimmäisenä. Ihan sama mitä kyseisessä nurkassa olevaan koriin laitoin, se kiskottiin pois ja nurkka vuorattiin muualta siirretyillä vilteillä ja fretin ulosteilla - ja Miikkis nukkui sielä vällyissään frettimysten sotkuista piittaamatta. Tämä kompromissi tyydytti siis selvästi viisi kuudesta, mutta diktaattorin elkein äänestin sen kumoon, ja laitoin korin paikalle vessalaatikon. Että jos sinne on pakko paskoa, voisivat paskoa edes laatikkoon.

Tämä toinen vaihtoehto olikin freteille ihan ok, mutta Miikkis päätti käyttää veto-oikeuttaan, ja kaivoi hiekat koko vaatehuoneen lattiaa peittäväksi autiomaaksi mahtuakseen laatikkoon nukkumaan. Sen jälkeen nurkka täytettiin vielä kankailla, joihin puupohjaisen kissanhiekan kostuneet kappaleet tarrasivat kuin pienet takiaiset. Kankaita pesukonekuntoon nyppiesseni minulla oli aikaa todeta, että tämä idea toimi selvästi ensimmäistä vaihtoehtoa huonommin.

Mutta onneksi on pissialustat! Nehän ovat vapauttaneet koko muunkin asunnon ikävästä hiekkamurusta. Eli ei muuta kuin tuumasta toimeen, ja padit puhdistettuun nurkkaan. Pissialustojen myötä nurkka muuttuisi vessapaikaksi vessapaikkojen joukossa - jos unohdetaan se, että kyseessä on paras uninurkka. Onneksi Miikkis on kuitenkin sopeutuvainen, ja nytkin se sopeutti pissialustat osaksi pesäänsä repien ne pehmeäksi silpuksi kankaiden sekaan. Samalla se tuli havainnollistaneeksi oikein hyvin, että alustojen sisällä todella on kivoja pieniä geelikiteitä.

Siitä päästäänkin tämänpäiväiseen: geelikiteet muodostavat lattialle oikein kivan, liukkaan ja hankalasti puhdistettavan pinnan. Ja ne tarttuvat kankaisiin vähintään yhtä tehokkaasti kuin kissanhiekkamurut - ja ne on vielä kriittisempää saada nypittyä irti kankaista ennenkuin ne uskaltaa heittää pesukoneeseen. Minä kun en ole haluakas selvittämään, mitä kosteutta sitova geeli tekisi pyykinpesukoneessa. Tämä aamupäivä menikin sitten rattoisasti hävittäen geelijämiä vaatehuoneen pinnoilta ja kankailta.

Kun vaatehuone saatiin lopulta puhdistettua, nurkkaan illmestyi Miikkiksen nukkumaja. Katsotaan seuraavaksi, miten tämä vaihtoehto toimii...

Kotoiloa flunssan kera

Odotetusta pitkästä viikonlopusta tuli vielä päivän verran pidempi, kun flunssa meni nostattamaan
kuumeen keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Torstai muuttuikin sitten saikkupäiväksi, ja loppuviikolle mietityt ohjelmat vaihtuivat kotoiluun. Olo oli kyllä jo varoitellut tästä keskiviikon puolella, niin olin osannut varautua käymällä kirjastossa päivittämässä hyllyyn kasan uutta luettavaa. Monitorin Jokeri-hylly on ollut viime viikot oikea kultakaivos, ja olen löytänyt sieltä useampia kirjoja, joita olin varautunut jonottamaan pidempään.

Ennen kipeänä kotiin kaatumista ehdin kuitenkin nähdä vielä Annua. Aloimme alkuun viestitellä hänen kanssa ihan unipusseihin liittyen, kun hän kaipaili kokemuksia ja näkemyksiä, miten hänen tuotteensa toimisivat freteillä. Toisessa facebookryhmässä tapahtuneen törmäämisen jälkeen juttelu eksyi viime kerralla myös lautapelihyllyn puolelle. Jussi ei tosin ollut ihan vakuuttunut, kun Annu uhkasi hankkia heille Kimblen, ja kutsua meidät seuraavaksi pelaamaan sitä. Ennen pelailuja esiteltiin kuitenkin Annulle miehineen tämä meillä asuva unituotteiden testitiimi, ja testitiimille uusi riippariteline. Yllättäen fretit eivät kuitenkaan heti jaksaneet riippuriinsa keskittyä, kun paikalla oli myös kaksi uutta ihmistä, kangaskassi kameroineen sekä Annun tuliaisiksi tuomia ankkasuikaleita. Viimeksi kun nähtiin Annun luona, niin nääpät eivät olleet häntä vielä tavanneet. Paremmat riipparikuvat saivatkin odottaa seuraavaan aamuun, kun Esteri oli ehtinyt rauhoittua nukkumaan siihen. 

Esterin uusi riippari

Yöllä nousseen kuumeen myötä se seuraava päivä otettiinkin sitten oikein lunkisti - ainakin aamun jälkeen. Aamulla Mitella kun ei olisi millään tahtonut uskoa, että sänky on oikeasti pois painitatamikäytöstä siihen asti, että minä saan itseni siitä ylös. Tämä harmitti siinä määrin, että itselläkin on selässä taas pari reikää. Mutta aamun jälkeen meidän hammaskeijukin tyytyi hakemaan seuransa enemmän muista nääpistä, ja viettikin ison osan päivästä nukkuen Snurren kanssa kylppärissä olevissa pedeissä. Niissä koisattiinkin sen verran antaumuksella, että välillä nuo olivat niin sikeässä unessa että eivät reagoineet mihinkään minun tekemisiini, vaikka asiaa jopa vähän testailin kutittelemalla ja tarttumalla tassusta. Välillä sitä melkeimpä kadehtii noiden unenlahjoja, vaikka osaan itsekin olla melko sikeä uninen sitten joskus kun saan unen päästä kiinni. Miikkis piti ison osan päivästä majaa sängyn vieressä olevassa pesässään. Kovasti olisin halunnut ottaa sitä sänkyynkin, mutta rappusysteemi on yhä kehitteillä, niin en uskaltanut - paitsi niinä hetkinä, kun olin varma että en ole itse nukahtamassa.

Joulu 2016

Joulu on nyt takana ja joulunvietosta palattu takaisin Turkuun ja arkeen. Aattoaamu meni meidän

laumalla Jussin vanhemmilla Mietoisissa, josta jatkoimme lopuksi pyhiä Tampereelle, missä minun sukuni asuu. Näädät reissasivat mukana kaikki viisi, siinä missä häkki- ja kuutioasukit pysyivät Turussa. Eli miun otuksista kalat, ja Jussilta koko poppoo.

Tämä oli minulle ensimmäinen joulu Itsyn ja Mitellan kanssa, joten paketteja, kuusta ja muita joulujuttuja tuli esiteltyä eritoten niille, vaikka kaikki niitä pääsivät toki katsomaan. Mitella pääsi jyvälle paketeista viimeistään kissanminttuhiiren kohdalla, sillä vinkuvat minttuhiiret ovat tällähetkellä Mitellan suosikkilelujen kärkikaartia. Minun lisäkseni nääpät saivat paketit äidiltäni ja siskoltani; äiti oli tilannut Snurren lempparia eli lohitahnaa kokonaisen laatikollisen Zooplussalta. Kyllä siinä sitten kelpasi neidin silmät kiinni latkia tahnaa.

Suurimman osan joulusta neidit viettivät aitauksessaan ja Miikkis makkarissa. Joulunviettoon kun oli saapunut kymmenkunta henkeä mukaanlukien useampi lapsivieras, en halunnut ottaa riskiä, että joku näädistä pääsisi livahtamaan ulos, tai että Mitella pääsisi nappaamaan jotakuta. Niinpä vilinän ollessa suurimmillaan nääpät saivat rauhoittua omissa tiloissaan. Niinä muina hetkinä taas etenkin junnut järjestivät ihan omat vilinänsä, kun aitauksessa kertynyttä energiaa päästiin purkamaan painimalla sängyssä tai riehumalla uuden leluputken kanssa kuusilitasta puhumattakaan.

Siskoni minulle maalaama taulu <3

Valitettavasti kaikki eivät olleet yhtä onnekkeita näätien tallessa pysymisen suhteen. Jouluna kun pääsi lukemaan kahdesta karanneesta fretistä, joista toinen oli päässyt karkuun Keravalla ja toinen Ylöjärvellä. Etenkin Ylöjärveläisen karkurin tilannetta tuli seurattua päivityksistä jonkin verran, kunnes tajusin viimeisimmän näköhavainnon olevan vain kahdentoistakilometrin päästä äidin luota. Äiti näki ilmeestäni ennenkuin ehdin edes sanoa mitään, että omat joulusuunnitelmat muuttuivat siltä istumalta, ja puhuin Jussin miun mukana fretin etsintäjoukkoihin. Joulupäivien välinen yö menikin sitten osittain metsissä ja vierailla pihoilla pomppiessa, mutta yö sai onnellisen päätöksen: etsijät hälytettiin takaisin kokoontumispaikalle katsomaan löytynyttä näätäpoikaa, joka oli kaikkien iloksi hyvässä kunnossa, joskin hieman nälkäinen ja kuivunut. Keravan karkurikin pääsi kotiinsa päivää myöhemmin.

jouluinen perhepotretti

Tapaninpäivänä alkoi matka kohti kotiTurkua iskän ja Minnan kautta. Varsinainen kotiutuminen menikin aika myöhään, taas lähemmäksi yhtätoista, ja sitä seurasi massiiviset kotiinpaluuhepulit - tai jos ollaan ihan rehellisiä: kunnon frettihepulit ja unisena suoraan pesäänsä kömpivä haisunäätä. Siinä väsyneenä tavaroita purkaessa ja eläimiä hoitaessa pääsi käymään myös joulun ensimmäinen haaveri, kun Miikkis oli halunnut sängylle viereen, ja päättikin sitten lähteä siitä omaa matkaa keittiöön katsomaan, olisiko sielä kenties jotain iltapalajuttuja. Jussi ehti juuri kysyä, tarvitsisiko poika apua, kun se oli jo lattialla - ja lähti hieman ontuen kohti keittiötä. Ei siinä sitten auttanut kuin ottaa poika kiinni ja tutkia huolella sen kaikki luut ja lihakset. Niissä ei kuitenkaan tuntunut mitään, joten päätimme jatkaa tarkkailulinjalla, jolla ollaan yhä. Tänään kyllä jo soitettiin eläinlääkärillekin, että missä kohtaa poikaa kannattaa lähteä kuvauttamaan, jos ontuminen ei lopu. Eläinlääkäri arveli, että pari päivää uskaltaa mennä seurailemallakin, kun mikään ei tunnu olevan poikki tai turvouksissa. Nyt sitten vain toivotaan, että selvittiin säikähdyksellä. 

Uusi vuosi onkin tarkoitus ottaa rennosti kotona. Vain oman porukan kesken reissaamatta minnekään.

iiiiso kasillinen uusia juttuja

Miikkis tassutarkistuksessa

Skunkkikuulumisia

Meidän taloudesta Miikkis on ollut jo jonkin aikaa kaikkein syvimmällä talvessa, ja sen kanssa elo
onkin nyt hyvin rauhallista. Suurimman osan vuorokaudesta poika nukkuu, ja sitä näkee hereillä oikeastaan vain sen pyytäessä ruokaa tai syliin. Näin talven tullen pojasta on tullut taas normaaliakin enemmän kaikkukaveri, sillä Mihailin mielestä parhaita nukkumapaikkoja on syli tai kainalo jaetun peiton alla. Selvästi pojan talveen vanhassa puutalossa kuuluu hyvin keskeisesti lämpö ja läheisyys.

Niinpä sitä on taas pitänyt opetella itsekin hidastamaan, ja varaamaan enemmän aikaa sylituokioihin. Eihän sitä nyt raaski toista heti pois laskea, sen se haluaa olla lähellä. Välillä sitä on miettinyt jo jonkinlaista lemmikkien kantoliinaakin, mitä on joskus ulkolaisissa skunkkiryhmissä katsellut (Miikkis ei selvästi ole ainoa talvinunnu). Mutta tällähetkellä hommat vain joko keskeytetään joksikin aikaa tai ne tehdään yhdellä kädellä, ellei se ole jotain oikeasti kiireistä.

Wilma. Kuva: Sinna

Eilenkin joululahjoja pakatessa sitä sai seurakseen niin Mihailin, Itsyn kuin Mitellan, ja sitten koitettiin etsiä kompromissia sen välille, että Miikkis halusi nukkua ja olla paijattavana, ja frettineidit painia ja leikkiä papereilla ja lahjanaruilla. Kompromissi löytyi, mutta paketointi joutui väistymään seuraavaan päivään. Itselläkään kun ei ole kuitenkaan kuin kaksi kättä.

Sunnuntaina Mihail sai myös sukulaisia käymään, kun meillä oli Suomen lemmikkihaisunäätien
syyskokous, ja Sinnalla oli Wilma mukana. Mihail-eno sai tosin taas kokea, kuinka röyhkeätä nykynuoriso osaa olla. Wilma kun ei yhtään kunnioittanut enonsa talvirauhaa, vaan päätti ensin parkkeerata samaan pesään Miikkiksen kanssa. Mihailin väistyttyä sieltä kovan jurputuksen saattelemana, Wilma livahtikin frettien suosimiin lankakoreihin omille päikkäreilleen. Miikkis ei kuitenkaan luottanut siihen, että neiti myös pysyisi sielä, vaan valtasi lopulta Wilman kantokassin itselleen. Että pitäkööt kämpän, ja hän muuttaa vaikka muualle, jos neiti on jäämässä tänne. Me päädyimme kuitenkin vaihtamaan kassiin oikean päärynän ennen Sinnan lähtöä, sillä Miikkistä olisi voinut harmittaa vielä monta kertaa enemmän, kun se olisi Sinnan luo päästyä huomannut, että sielä on koiriakin. Miikkis kun ei ole oikein vieläkään niille lämmennyt.

Päivien kuluessa myös matkaan lähtö lähenee. Enää kolme päivää, niin lauma jää tänne Jussin vastuulle. Ja enää kaksi päivää, kun Otto, Ahti ja Ruut tulevat tänne kanssa lomaa viettämään, kun reissuunlähtö tapahtuu yhdessä Sariannan kanssa.

Testituristina Capitalissa

Eilen otettiin taas suunta kohti pääkaupunkiseutua, tälläkertaa Capital!-frettinäyttelyn merkeissä.

Minun oli tarkoitus pitää marras-joulukuu näyttelytaukoa, ja niinpä minulla ei ollut yhtään näätää ilmoitettuna myöskään Capitaliin. Mutta niin sitä kuitenkin sinne eksyi, kun Sarianna ja Kasperi ilmoittivat molemmat lähtevänsä frettiensä kanssa näyttelyn yhteyden järjestettävään ADV-testiin.

Johtuen ilmoitettujen näätien puuttumisesta, päivä kului tavallistakin rennommissa merkeissä.
Tälläkertaa kun ei tarvinnut seurata, missä vaiheessa arvostelu menee tai miettiä, sotkevatko nääpät itsensä ennen arvostelujen alkua. Jotain jännitystä päivään piti kuitenkin saada, ja niin meilläkin pakattiin mukaan playpenin sijaan kevythäkki. Playpen kun on hyvin kätevä autolla liikkuessa, mutta yli kymmenen kilon painoisena sitä ei kauhean mielellään kanna mukanaan julkisissa. Ja julkisilla tuli lähdettyä tähänkin reissuun, kun näyttelytauosta päättäessäni olin myös luvannut Jussille, että en nappaa häntä näyttelykuskiksi ennen Fantasticia.

Kevythäkki kulkikin junassa mukana paljon playpeniä kivuttomammin, mutta silti sen valinta vähän jännitti. Siilinjärvellekin kun tuli raahattua mukana playpen siitä yksinkertaisesta syystä, että kaksi meillä aiemmin ollutta kevytaitausta on hajoitettu näätien toimesta, ja niinpä en uskaltanut ennustaa tällekään käyvän sen paremmin - siitä huolimatta, että Snurresta on meillä ollessaan tullut jo paljon kokeneempi ja rennompi reissaaja. Mutta koska näyttelyihin tulee aina raahattua mukana vaikka mitä, kevythäkin houkutus ei ole hävinnyt, ja lopulta testikappaleeksi löytyi halpa käytetty. Voitte vain kuvitella sitä omistajan ylpeyttä, kun Snurre asettuikin häkkiin yhtä hienosti kuin playpeniin, eikä raapinut sitä yhtään. Sen tunteen rinnalla ei meillä voisi mikään näyttelysijoituskaan kilpailla - se on aina niin hienoa havaita, kun omat näädät ovat edistyneet jossain asiassa, joka on ollut niille haasteellista.

ADV-testitkin menivät kaikilla hienosti. Lohitahna riitti hyvin harhautukseksi, eikä pikku pisto

aiheuttanut kenellekään suurempaa mielipahaa. Testi kun suoritetaan verinäytteestä, sitä varten otetaan jokaiselta testattavalta pieni pisara verta näyteliuskalle. Tämänkertainen testaus oli osa Helsingin yliopiston tutkimusta, jossa kartoitetaan ADV:n yleisyyttä lemmikkifreteillä sekä sitä, poikkeaako se minkkien ADV:stä ja jos niin miten. Testaajaa hieman harmitti, kun Mitellasta ei saatu ensimmäisellä pistolla riittävästi verta näytettä varten, vaan sitä jouduttiin pistämään vielä uudestaan. Itse koitti siinä sitten lohduttaa, että meidän näädistä Mitellalla ei pitäisi olla mitään varaa draamailla parista pikkupistosta, kun neiti tikkailee yhä sen verran tehokkaasti muita. Eikä Mitella siitä toisestakaan pistosta kauheasti hätkähtänyt. Kasperin tyttöjä koko toimenpide ärsytti taas astetta enemmän, ja kun ne eivät Kasperin otteessa päässeet kritisoimaan sitä puremalla, ne pistivät säpäleiksi puutikun jolta niille tarjottiin Nutria. Mutta testaajan mukaan nekin olivat minkkeihin verrattuna oikeita enkeleitä.

Testin jälkeen jatkettiin sitä mitä oli tehty sitä ennenkin, eli ihmisten kanssa juttelua ja arpajaisten odottelua. Pariin arpaan kun sitä piti taas sortua.  Ja tuli sitä nukuttua pienet päikkäritkin, tosin hieman orvosti kevythäkin vieressä, kun sinne ei mahtunut samalla tavalla näätien sekaan nukkumaan kuin playpenissä. Arpajaisista omilla arvoilla tuli vitamiinitahnaa ja yksi kangasputki, joista kangasputken sain Helin kanssa vaihdettua muoviseen haitariputkeen. Ja antoi Heli miun pölliä omasta potistaan yhden juomapullonkin, kun kysyin onko hänellä tarvetta molemmille voittamilleen <3 Nyt on sekin sitten valmiina kaavailtua kevytaitausta ajatellen.

Näyttelystä kotiutuminen meni taas totutusti: kaikki muut porukasta olivat kuolleita vielä seuraavana aamunakin, mutta Mitella on ollut pystyssä pöllimässä lattialastaa, levittämässä roskia, kurkottelemassa tuuletusikkunalle... Junnulla vain riittää virtaa ;)

Sunnuntaiaamuna <3

Kotimaan reissailua ennen maastapakoa

Viime viikon viikonloppu meni Tampereella sukuloidessa, eilen oltiin Helsingissä pitämässä
näätäpäivää ja ensiviikon lauantaina olisi vielä tarkoitus poiketa Capital!-frettinäyttelyyn käyttämään tytöt adv-testissä, ennenkuin näätäsirkuksen vetovastuu siirtyy viikoksi Jussille minun lähtiessäni afrikkaan. Näätäjengi alkaa olla onneksi jo kohtuu tottuneita reissaajia, joten joka viikonloppuiset reissut ovat menneet aika rutiinilla. Hoitokassinkin pakkaa nykyään jo hetkessä, kun pakkauslistan osaa ulkoa.

Eilen kyllä riitti vilinää ja vilskettä ihan mukavasti, kun paikalle saatiin lopulta kymmenen frettiä ja neljä haisunäätää. Vielä perjantaina odotettiin kuutta frettiä ja kahta haisunäätää, kun paikalla piti olla miun ja Jonnan tytöt frettipuolelta, ja haisunäätäpuolelta oli varmistunut vain miun ja Sinnan päärynät. Mutta sitten Heli tarjoutui tuomaan paikalle myös hieman miehekkäämpiä frettiotuksia, ja aamulla Noora kuittasi pääsevänsä mukaan Hipsun ja Pikku-Karhun kanssa. Ja kirsikaksi kakunpäälle tuli vielä nuori pastelliuros, joka tuli omistajineen ihmettelemään muita näätiä, ja joka luvan saatuaan siirtyi tekemään läheisempää tuttavuutta lajitovereihinsa - hurmaten kaikki aitauksen naaraat Snurre mukaanlukien.

Frettiaitauksen nuorimmainen eli Tekla osoittautui varsinaiseksi hyppyrioravaksi, joka kyllästyi melko pian koko aitaukseen, ja koitti kovasti pomppia sieltä pois, jos se mentiin sinne sylistä laskemaan. Tyttö myös käytti minua useampaan otteeseen hyppyrimäkenään juostessaan syliini ja koittaen päästä hyppäämään olkapäältäni eteenpäin. Se ei selvästi ymmärtänyt, miten kaikki muut tyytyivät touhuilemaan nätisti aitauksessa ja menemään jopa nukkumaan, vaikka ympäröivä liike olisi ollut täynnä vaikka mitä hienoa. Helin pojat sen sijaan keskittyivät kosiskelemaan Noitaa, joka ei ollut ihan otettu kaikesta saamastaan huomiosta.

Haisunäädät saivat oman aitauksensa frettien viereen, sillä tällä eläinmäärällä oli kaikkien kannalta helpompi, että kummatkin olivat omassaan. Paikalla kun oli kuitenkin molempia eläimiä useammasta laumasta, niin jo samanlajisissa oli ihan tarpeeksi ihmeteltävää. Miikkis ei tosin ollut ihan vakuuttunut haisunäätäaitauksesta, kun sinne tuli sitten sitä sukua. Muutaman kerran se katseli kaihoisasti frettiaitauksen suuntaan, ennenkuin päätyi pyytämään syliin. Frettiaitauskin olisi kyllä saattanut olla pojalle aika pettymys, sillä sielä olisi ollut aika monta uteliasta kuonoa enemmän kuin kotona. Mutta kyllä Miikkiskin taas aika nopeasti tottui siihen, että ei ollut ainoana päärynänä paikalla, ja Wilma kelpasi taas nukkukaveriksi - onhan se kuitenkin aika pörröinen ja lämmin.

Itsy pääsi kyllä tekemään vähän tuttavuutta viereisen aitauksen tyyppeihinkin, kun Noora otti sen
syliin yhtäaikaa Pikku-Karhun kanssa. Itsy olikin sitten heti tekemässä Pikku-Karhuun tuttavuutta ja putsaamassa sen niskaa, mikä hieman poikaa ihmetytti. Itsy on kuitenkin nähnyt haisunäätiä jo pienestä pitäen ja viettänyt kesällä paljon aikaa Pikku-Karhun Mörkö-veljen kanssa, joten sillä päärynä ei ole paljoa lajitovereita ihmeellisempi tuttavuus. Saatiin siinä ehkä Noorallekin sitten vähän frettikuumetta syttymään, ainakin hän kovasti sanoi Itsyn pöllivänsä. Minä kuitenkin toivon, että itselle ei tule koskaan tilannetta, että joutuisin tytöstä luopumaan, vaikka Noora ei ollut eilen ainoa, joka olisi sen halunnut.

Pastelliriiwiöt eli Noita ja Mitella käyttäytyivät kummatkin kanssa koko näätäpäivän oikein hyvin, vaikkeivat vielä pääsekään samalla tavalla kaikkien syleihin kuin porukan luottonäädät. Yhden ensivuoden pentujonolaisen päästin tosin leikkaamaan Mitellan kynnet, kun hän mainitsi, että sitäkin pitäisi vielä treenata, ja minulla sattui sopivasti olemaan kynsisakset mukana. Se onnistui hyvin jopa ilman lohitahnaa.
Tänään aamulla sitä sai kuitenkin taas itse pientä osumaa Mitellan hampaista, kun tytöllä iski aikaisin aamulla kauhea hepuli, eikä se saanut ketään leikkiseuraksi. Niinpä se hakeutui sitten sänkyyn hakemaan painikaveria, ja tuli poistetuksi sieltä useampaan kertaan. Yhdellä kerralla laskiessani tyttöä alas, se onnistuikin sitten kääntämään päänsä ja tikkaamaan kolmesti sormeen. Se kävi sitten herätyskellosta, kun piti nousta hakemaan haavanpuhdistusaine ja asentamaan laastari. Ja pentua harmitti taas vietävästi, kun kukaan ei taaskaan lähtenyt leikkiin mukaan, ja sitäkin käskettiin lopettamaan.

 

Lemmikkimessut 2016

Lemmikkimessuista toipuminen on yhä vähän vaiheessa, mutta josko niistä jo jotain saisi ylös :)

Hukkapätkä, Wilma & Hipsu

 Meillä rumba alkoi todenteolla perjantaina, kun tytöt vietiin Sariannalle hoitoon ja auto pakattiin lauantaita varten lähtövalmiiksi. Tänä vuonna meidän ständin koko kalustus pöytineen, tuoleineen ja pentuaitauksineen tuotiin Turusta, eli niitä soviteltiin autoon perjantain ja lauantain välinen yö. Homma piti tehdä jo aiemmin illalla, mutta voitte kuvitella, kuinka sitä jää suustaan kiinni ja toivottamaan miljoonat hyvät yöt, kun vie fretit ensimmäistä kertaa hoitoon. Olkootkin, että sain tytöt hoitoon Sariannalle, niin että niin paikka kuin hoitajakin oli tytöille tuttu ennestään, ja Sarianna tuntee miun tytöt hyvin.

Mihail & Pirre

 Jussi selvisi lopulta nukkumaan yhden pintaan, ja mie jäin vielä viesteilemään viime hetken messuohjeistuksia huolto-ovista ja muista. Lopulta kellon soittaessa viideltä Jussilla oli unta takana nelisen tuntia ja itsellä pari, mutta sillä sit mentiin. Turun päässä koukattiin vielä kyytiin Kasperi, joka oli nakitettu hamsteriyhdistyksen ständille. Autotiet olivat varsin tyhjiä kuuden pintaan lauantaiaamuna, joten matka kului varsin joutuisasti. Siinä ehti vielä käydä mielessään läpi pakkauksia ja miettiä mitä on pikkutunneilla unohtanut - skunkin ruokavalioesimerkkilautanenkin kun oli täydennetty keskellä yötä ABC:ltä. Onneksi sitä oli kuitenkin melko varma siitä, että kaikki kriittinen oli mukana.

alpakoita

Messukeskukselle päästyä ja oman loosipaikkamme löydettyämme hajaannuimme tahoillemme. Minä
siirryin kasaamaan haisunäätäyhdistyksen ständiä, Kasperi meni kasaamaan hamsteriyhdistyksen ständiä ja Jussi lähti viemään autoa. Jussin palatessa parkkeeraamasta olin jo saanut pöydän ja playpenit pitkälti kasaan, ja Jussi alkoi sitten kiinnitellä kylttejä samalla kun minä kasasin esimerkiksilautasta. Sitten kaikki alkoikin olla pikkuhiljaa haisunäätiä vaille valmista. Siinä kohtaa päätin tehdä myös ensimmäisen pienen kurkkauksen lemmikkimessualueelle, kun tiesi että messujen auettua yleisölle ständillä tulisi tuskin olemaan hiljaista hetkeä - ja samalla sortui heti vähän shoppailemaankin, kun yhdellä ständillä oli myynnissä taitettavia matkavessoja.

Vähän ennen kymmentä saimme ständille vahvistusta Noorasta, Jurasta ja Monnasta, jotka toivat mukanaan Kiukun, Hukkapätkän, Pikkukarhun ja Hipsun, ja vähän kymmenen jälkeen saapui Sinna Wilman kera. Heidän lisäksi saimme lauantain esittelytiimiin vielä Jonnan ja Nikon. Tällä edustuksella sitä olisi varmasti joutanut ottamaan enemmänkin vapaata omalta ständiltä ja lähteä kunnolla kiertämään, mutta jos tota puhutaan, en mie oikeastaan edes malttanut. Olisihan messuilla ollut varmasti vaikka mitä hienoa, mutta en minäkään liian usein pääse paijailemaan kaikkia noita skunkkiotuksia mitä meillä messuilla oli. Niinpä minä mielelläni pysyin ständillä sylitellen Miikkikstä ja muita. Pikkukarhu oli yhtä hurmaava kuin aina, ja sydämeni suli ihan uudella tavalla Hukkikselle. Sillä kun oli kova touhu koko ajan päällä, ja se kiipesi melkein punttia pitkin syliin, jos sen kehtasi laskea alas, kun se olisi mieluummin seilannut sylistä syliin siinä toivossa, että se olisi johtanut pieneen messukeskus seikkailuun. Hukkiksen harmiksi se ei kuitenkaan joutunut yhtään hukkaan, vaan palautui aina syliin tai aitaukseen. 

aaseja, muuli jää juuri taka-alalle piiloon

Kun messut oli taputeltu lauantailta suuntasimme Hesburgerin kautta Jussin tädille yöksi. Siinä kohtaa itse oli jo niin väsynyt, että oli läheltä etten nukahtanut pöytään teekupin äärelle. Niinpä itsellä ei iltaan mahtunutkaan muuta ohjelmaa kuin se että kaaduttuani sänkyyn havahduin seuraavan kerran herätyskelloon. Jussi oli sitten illalla ihanasti katsonut Mihailille iltapalat ja esitellyt sen serkulleen. Herätyskellon soitua koitti sitten hieman freesiytyä ja syödä aamupalaa ennen seuraavaa koitosta.

Ständi kasaanlaitettuna

Itse ei kuitenkaan ollut ainoa reissussa nuutunut. Mihail oli kanssa sotkenut itsensä, ja Jussia hieman harmitti, kun pitäisi lähteä esittelemään hieman kellertävää ja pissalta haisevaa eläintä. Kun olisihan se kivempi, että poikakin olisi edukseen muutenkin kuin luonteensa puolesta. Hätä ei kuitenkaan ollut sen näköinen, sillä lemmikkimessuilla oli käynnissä myös kissanäyttelyt - ja sielä missä on kissanäyttelyt, on kojukaupalla kuivashampoita, tahranpoistoaineita ja muita, joilla reissussa rähjääntyneistä karvakavereista saadaan taas viimeisen päälle stailattuja muotovalioita. Niinpä Mihailillekin löytyi kuivashampoo, jolla saatiin sen turkista enimmät rasvat ja tunkkainen haju nopeasti ennen messujen aukeamista. Sitten vain koitettiin sitä ennen pöllyyttää enimmät puuterit pojan turkista.

messuostokset ja joitain ilmaisnäytteitä

Sunnuntaina meidän seuraksi liittyi Noora ja Jura Pikkukarhun ja Hipsun kera, Sinna & Wilma sekä
Henrietta ja Pirre. Pirre oli nyt ensimmäistä kertaa esiintymässä, ja se oli kyllä ensikertalaiseksi todella reipas. Itsestäkin oli aivan ihana päästä esittelemään Mihailin siskoa kaikille tutuille ja tuntemattomille, vaikkakin viimeistään siinä kohtaa kun Mihail ja Pirre laitettiin samaan aitaukseen itsellä iski pieni haikeus. Mikäli asiat olisivat menneet toisella tavalla, meille olisi saattanut tulla tänä vuonna Pirren pentueesta samanlainen pieni naaraspimpula Miikkikselle kaveriksi ja kisailukumppaniksi. Olivat ne niin ihania, etenkin siinä kohtaa kun ne saivat päivän päätteeksi jaettavakseen kunnon buffetin, eli esillä olleen ruokalautasen. Sisko ja sen veli. Reilusti päälle viisikiloinen nallekarhu ja parikiloinen siro keijukainen.

Vaikka pää pyörikin pääsääntöisesti raidallisissa tunnelmissa, sitä ehti käydä sunnuntaina katsomassa myös alpakat, aasit, rotat ja muulin. Mutta vaikka niitä kaikkia katsoi mielellään, sitä oli samalla kerrankin vahva tunne siitä, että en oikeasti halua mitään niistä nyt. Oman ständin ulkopuolisista eläimistä ainoat jotka onnistuivat todenteolla varastamaan huomioni olivat Snurre, Esteri, Mitella ja Itsy - sillä pitihän tytöille jotain tuliaisia hankkia, vaikka kuinka olin päättänyt, että en ostaisi niille mitään. Tälläkertaa tuliaisia tuli etenkin nuoremmille: kumpikin sai valjaisiinsa oman nimikkolaatan, jonka lisäksi Itsy sai uuden huiskun. Yhdellä kissakojulla kun oli myynnissä hienoimpia huiskuja mitä Jussi oli ikinä nähnyt, ja Jussista meidän huiskunäätä oli ehdottomasti ansainnut yhden sellaisen hinnasta viis. Tuosta huiskusta pitäisi kyllä joku päivä kuvata video, jotta saisi kunnolla näytettyä, mikä tekee huiskusta niin hienon. Messuilta löytyi myös uusi hajunpoistosarja: PowAir, joka löhtee meillä testiin heti edellisten siivoussuihkeiden loputtua.

Mihailin ja Pirren buffetti

Sunnuntaina messupäivän päätteeksi käytiin heittämässä Kasperi kotiinsa ja hakemassa tytöt Sariannan luota omaansa. Sen jälkeen ei juuri muuta jaksanut kuin jäädä purkamaan reissukamoja sillä välin kun Jussi lähti kotiuttamaan omia uusia otuksiaan: yhtä tarantulaa ja automatkalla Enzoksi ristittyä bamburottakäärmettä. Kassien purun kun on ottanut osaksi iltarutiineja sen jälkeen, kun olen kerran unohtanut niihin syömättä jääneet raakaruuat muutamaksi päiväksi muhimaan. Kotona Miikkis painui suoraan pehkuihin, siinä missä Snurrella ja Mitellalla iski kotiinpaluuhepuli.

Kiitos messuista kaikille, joiden kanssa niitä tehtiin, ja jotka kävivät poikkeamassa <3