maanantai 21. elokuuta 2017

Chilifest 2017

Chilifest ruokakojuineen vetää Jussia puoleensa magneetin lailla, joten suuntasimme sinne tänäkin vuonna. Etenkin kun Chilifest järjestetään Tampereella, jossa se on kätevästi yhdistettävissä perheen näkemiseen. Ja koska äitini ja siskoni eivät olleet vielä nähneet meidän junioreita, päätin ottaa ne reissuun mukaan. Alkuun olin ajatellut, että reissu tehtäisiin vain Lystin ja Huiskun kanssa, mutta kun Mitellakin halusi lähteä, ja minulla on muutenkin ollut tarkoitus testata, kuinka sopuisasti ne jo menisivät samassa boksissa, näätiä lähti lopulta mukaan kolme. Vähän kyllä mietittiin Jussin kanssa, miten ne mahtuisivat festivaalialueella kaikki kolme pieneen ja kevyeen reissuboksiin, mutta tulimme siihen tulokseen, että voihan joku niistä kai välillä sylissäkin olla, jos menee liika kähinäksi. Automatkaksi valittiin isompi (ja painavampi) boksi.

 Automatka sujui boksissa suht rauhallisissa merkeissä, ja Tullintorille saavuttaessa puettiin sitten neideille valjaat ja siirrettiin ne pikkuboksiin. Vähän Mitellaa kähisytti Huiskun lähellä olo, mutta kun homma ei mennyt sen pidemmälle, lähdettiin kohti chilikojuja. Sisko olikin sielä miehineen jo meitä vastassa. Näätäboksi herätti nopeasti muutaman ihmisen huomion, ja miulta kysyttiin voisiko tyttöjä nähdä lähemminkin, joten annoin Mitellan Jussille syliin ja otin itse Huiskus ja Lystin. Yllätyksekseni kaikki niistä tuntuivat ottavan sylissä suht lunkisti ihmismäärästä ja muusta härdellistä huolimatta, joten kolmikko sai jatkaa Chilifestejä syleistä käsin.

Syliin päästyään tytöt herättivät paljon huomiota, ja useammalta kojulta viitottiin voisimmeko me mennä lähemmäksi esittelemään frettineitejä. Mitellalla, Huiskulla ja Lystillä riittikin sitten paljon paijailijoita lapsista aikuisiin, ja moni aikuinen kertoili myös aiemmista frettikokemuksistaan. Chilifesteillä oli yllättävän paljon porukkaa, jolla on joko itsellää tai jollain kaverilla ollut frettejä joskus. Niistä kokemuksista monella oli kyllä aikaa, ja moni muisti fretit aika hammastelevina otuksina. Toki moni fretti osaa olla sitä yhä etenkin pentuna, mutta tuntuu että kymmenen-viisitoista vuotta sitten aikuisia purijoitakin on ollut paljon enemmän, kun frettien kouluttamisesta ei olla oltu niin perillä, ja monet fretit ovat asuneet häkeissä pääsemättä purkamaan yhtä hyvin energiaa kuin monella nykyään.


Tälläkertaa frettien toimesta jaettiin kuitenkin enemmän pusuja kuin puremia, joista jälkimmäisiä ei tullut yhtään. Tyttöjen otettua tapahtuman niin lunkisti, uskaltauduin antamaan niitä vieraille ihan syliinkin, vaikka siskoa se hieman hirvittikin, kun hän mietti miten nuo karvasukkulat ikinä saataisiin kiinni, jos ne jonnekin ponkaisisivat. Mutta lähes unimoodissa olevat fretin pennut kyllä lähtökohtaisesti ennemmin valuvat pois sylistä kuin sinkoavat. Jussi kertoili monelle ylpeänä, kuinka kilttejä tyttöjä Huisku ja Lysti ovat olleet ihan alusta asti - ja kuinka Mitellakin nykyään jo melko kiltti.

Chilifestareilta poikkesimme vielä äidin luokse, jossa pennutkin pääsivät harjoittelemaan kevytaitauksessa oloa. Festarireissu oli kuitenkin ottanut sen verran voimille, että kaikki kolme nukahtivat melko nopeasti päästyään aitaukseen ja saatuaan välipalansa. Siinä kohtaa Mitella ja Huiskukin olivat jo niin hyvää pataa, että ne nukkuivat ensimmäistä kertaa toistensa vieressä ja vielä hyvän aikaa. Nyt kun saisi vielä Huiskun ja Miikkiksen lopettamaan toistensa härkkimisen, meillä alkaisi pikkuhiljaa olla taas rauha maassa.    

Kotimatka meni kolmikolla melko syvässä unessa, ja Mitellalla ja Lystillä unet jatkuivat vielä kotiin päästyäkin. Huisku olisi sen sijaan ollut taas täynnä energiaa, kun johan sitä tuli boksissa nukuttua. Ja siinä sitten leikitettiin neitiä hyvä tovi, kun ei muista ollut painikaveriksi.


lauantai 19. elokuuta 2017

Eläinlääkärireissu

Eilen hoidettiin taas kolme kärpästä yhdellä kertaa, kun Jussi suuntasi Vantaalle kohti Rauliota ja pakkasi autoon mukaan Lystin, Esterin ja Mihailin. Snurren lääkereseptin uusinta oli hoidettu jo aiemmin puhelimitse. Lysti sai reissulla penikkatauti ja rabies rokotteet sekä passin, Esteriltä puhdistettiin hammaskiveä ja Mihail kävi silmäkontrollissa. Itseltä eläinlääkärireissu jäi taas väliin, sillä Esterin hammasjutun takia Rauliolle sopi paremmin päiväaika, jolloin minä olin töissä. Niin otettiin se sitten Jussin luentovapaalle päivälle.

Eläinlääkärireissu sujui kommelluksitta, vaikka itsellä olikin taas puhelinpäivystys töissä päällä. Aina
siitäkin huolimatta, että Jussi on käynyt lauman kanssa eläinlääkärillä miua useammin, ja nyt ohjelmassa oli aika rutiinijuttuja. Lysti otti rokotteet reippaasti, Esteri heräsi nopeasti rauhoituksesta ja Mihailille lähti kokeiluun uusi silmätippa, jota poika tulee saamaan kahdesti päivässä. Esterille on alkanut kerääntyä hammaskiveä etenkin sen jälkeen kun siltä poistettiin viime vuonna yksi kulmureista, joten sen kanssa tämä ei ollut ensimmäinen eikä varmaan viimeinenkään reissu hampaidenpuhdistukseen. Sariannan kanssa on puolittain vitsailtu Viron näyttelyistä, kun Huisku ja Eetu tulivat Suomeen passien kanssa, niin nyt Lystikin on reissukelpoinen, jos sellaiselle näyttelymatkalle lähdetään.

Zooplustilaus tuli vahingossa tuplana, niin nyt riittää lohitahnaa lääkinnälliseen ja muuhun käyttöön

Itse suuntasin töiden jälkeen kaverille hakemaan pakasterottia frettien evääksi. Siinä kohtaa päivään tulikin astetta enemmän jännitystä, kun bussissa matkalla torille näin bussin ikkunasta haavoittuneen naisen makaavan kadulla. Tapahtuman mittasuhteet alkoivat valjeta vähitellen, kun bussista noustessa torilla maassa makasi vielä kaksi ihmistä lisää ja paikka alkoi täyttyä ambulansseista ja poliiseista. Kaikkien haavoittuneiden ympärillä oli jo ihmisiä ja vartijat jotka kehoittivat tekemään tilaa ambulansseille, joten jatkoin matkaa vaihtobussille. Bussia odotellessa ehdin soittaa Jussille ja sovittiin että jäisin odottamaan häntä Raisioon sen sijaan että palaisin taas busseilla Turkuun rotat haettuani. Bussista lähti sitten viestiä muutamille läheisille, että jotain on tapahtunut, mutta olen kunnossa. Aika pian sen jälkeen alkoikin sitten sadella uutispäivityksiä siitä, mitä oli tapahtunut.

Loppuilta meni kotona näätien kanssa ja viesteillen perheen ja ystävien kanssa. Lemmikit ovat siitä ihania, että ne osaavat asettaa kriisit hallittaviin mittasuhteisiin: jääkaapissa jumissa oleva lohitahnatuubi on niille paljon järisyttävämpi ja vakavampi asia, kuin se mitä aiemmin päivällä tapahtui. Puhumattakaan siitä, että latoin _kaikki_ rotat pakastimeen, eikä niistä saanutkaan heti yhtään. Näädät saivatkin sitten kriisiterapiaa lohitahnan ja sylittelyjen muodossa. Ja itse samalla pientä tassuterapiaa.

Hieman tärähtänyt terapianäätä

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Paskapostaus

Näätähuoneen iso vessapaikka
Jos freteistä haluaa antaa lähimainkaan realistisen kuvan lemmikeinä, joskus on pakko puhua myös kakasta. Frettien kanssa kakkaa nimittäin riittää, etenkin silloin kun niitä on lauma. Monella frettiharrastajalla paskan määrä onkin yksi merkittävä tekijä siinä, millaista laumaa on valmis kotonaan pitämään. Jokainen lisänäätä kun tuo myös lisää sotkua. Kakkojen koot ovat myös suhteessa eläimen kokoon, eli isot urokset sekä syövät että kakkaavat enemmän kuin pienet naaraat. Freteillä on kissoihin ja koiriin nähden varsin nopea aineenvaihdunta, joten muihin yleisiin lemmikkipetoihin nähden ne myös kakkaavat usein. Jussi ei tykkää yhtään kakkojen siivoamisesta, ja hän oli miun ja Sariannan Gambian reissun aikana laskenut, että fretit kakkivat noin viisi kertaa päivässä per näätä. Eli meidän nykyisellä laumalla se tekee noin kolmetkymmenet fretinkakat ja yhdet haisunäädänkakat per päivä. Se on syynä sille, että näätähuoneessa parketti on suojattu muovimatolla. Ja lienee turha erikseen mainita, että meillä näätähuone siivotaan päivittäin. Silläkin siivousrutiinilla kakkaa ehtii kertyä siivouskertojen välissä ihan kiitettävästi.

Näätähuoneen keskivessa
Vanhan viisauden mukaan kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten kuvasin näätähuoneen vessapaikat ennen siivousta. Kuvissa siis valtaosa yhden päivän kakkasotkuista (+ yksi bonuskuva siitä, miten onnistuneilla ruokavalinnoilla voi pahentaa kakkamayhemia: keksin yhtenä päivänä tarjota tytöille sekä tipuja että kananmunaa. Tämä oli kerrassaan loistoidea, sillä tipujen höyhenet tulevat läpi suolistosta, jonka lisäksi keltuaiset saavat kakat löysemmiksi. Löysät höyhenkakat leviävät oikein hienosti). Kuvissa näkyvien kakkojen lisäksi välillä tulee myös nurkkahuteja. Ne meillä on siivottu ilman dokumentointia sitä mukaa kun niitä on ilmestynyt. Ne ovat yksi syy siihen, miksi meiltä löytyy kotoa aina Simple Solutionia tai muuta vastaavaa siivoussuihketta.

Bonuskuvaa lukuunottamatta kuvien näkymä on meillä melko jokapäiväinen. Isoin vaihtelu tulee kakkojen rakenteesta. Niihin vaikuttaa moni asia, kuten se mitä näädät ovat syöneet, onko niillä ollut stressiä tms. Ilmeisesti myös näätien sukupuoli vaikuttaa: meillä on vain tyttöjä, mutta kuulin että pojilla pissat ja kakat olisi enemmän erillään, eikä samanlaisina piskakkoina kuin tytöillä. Meillä nyt viime päivinä Mitellan maha on ollut vähän löysällä sen saatua mahdollisesti jonkin mahapöpön Huiskun tultua. Huiskun kakat taas ovat olleet tänään kivan punaisia ja täynnä siemeniä sen pöllittyä Miikkikseltä vesimelonisiivun.  

Jos siis mielit frettejä, varaudu siivoamaan. Lohdutuksena voin kyllä todeta, että ne kakat ovat kuitenkin yleensä sentään vakiopaikoissa ja ne vakiopaikat ovat yleensä nurkkia. Poislukien ne kerrat, kun hätä ei lue lakia, jolloin vessapaikan suhteen voidaan olla hyvinkin luovia.

Prince-mökin viereinen mökkihuussi
BONUS: Mökkihuussi muna-tipu päivällisen jälkeen

torstai 10. elokuuta 2017

Jaanin yökyöpeli ja päivävuoro

Viime päivinä olen ollut päiväsaikaan enemmän pihalla frettien kanssa treenailemassa valjasjuttuja ja haukkaamassa raitista ilmaa. Tytöt ovatkin keränneet paljon huomiota naapuruston lapsilta, mutta muutama on kysellyt myös Miikkiksen perään. Että eikö meillä ollut myös se haisunäätä, ja miksei sitä näy. Kyllähän me Miikkiksen kanssakin ulkoillaan, mutta etenkin näin lomilla kun se on mahdollista enemmän yöaikaan. Miikkis kun arvostaa paljon enemmän hämärän suomaa rauhaa kuin äänekästä fanijoukkoa. Kaikkein parhaiten se viihtyy öisinkin viereisessä metikössä, jossa meidän ulkoiluaikoina ei ole toistaiseksi tullut yhtään vastaantulijaa.

Loppukesä on hyvää aikaa etsiä iltapalaa ulkoa
Viime viikolla kun käväisin kääntymässä töissäkin, lähdettiin parina päivänä Miikkiksen kanssa ulos jo ennen yhtätoista illalla. Siinä olikin pojalla vähän sulateltavaa, kun monen rauhallisen yölenkin jälkeen ulkona törmättiinkiin taas ihmisiin ja jopa kissoihin ja koiriin lenkillä. Yksikin lenkki meni sitten pitkälti siinä, kun istuttiin yhdessä puun alla katsomassa, kun naapuri otti pyykkejä narulta. Se oli Miikkiksestä sen verran epäilyttävää puuhaa, ettei sille voinut yhtään kääntää selkäänsä. Onneksi kyseinen naapuri on kissaihmisiä, eli varmasti tottunut siihen, että eläimillä voi olla joskus ihmeellisiä päähänpinttymiä. Vasta kun pyykit oli saatu narulta, meidänkin matka saattoi jatkua. Seuraavan päivän lenkillä törmättiin yhteen voitonriemuiseen isään, joka tuli kertomaan, ettei hänen tyttärensä ollut uskonut, että hän oli ihan oikeasti nähnyt pihalla ulkoilevan haisunäädän. Nyt hänellä oli tytärkin mukana, niin hän saattoi todistaa väitteensä.

Miikkiksen lisäksi myös Mitella rakastaa yövuoron lenkkejä, ja siinä onkin välillä kova kilpailu, kumpi pääsee ulos ensin. Ihan niin paljon kun en yleensä yön rauhaan luota, että uskaltautuisin ulos useamman talutettavan kanssa. Kerran on sekin kyllä tullut kokeiltua, kun kummallakin on niin kova kiire ja hinku lenkille. Se lenkki ei ollut täysi katastrofi, mutta kylläkin haasteellinen. Mitella kun rakastaa kirmata ja ottaa välillä spurttia, Miikkis taas etenee mieluummin rauhallisemmin löntystäen. Mitellasta vastaan tulevat koirat ovat kiinnostavia, ja Miikkiksestä taas epäilyttäviä. Eikä kumpikaan kaksikosta ole kauhean innostunut tekemään lenkeillä kompromisseja etenemistyylin suhteen. Isoin haaste tuli kuitenkin siinä, kun lenkki jäi kummastakin liian lyhyeksi, ja siinä koitti sitten kantaa sylissä kotiin kahta näätää, joista kumpikaan ei olisi ollut vielä aivan valmis lähtemään.

Rakas kauhukaksikko
Päivävuorossa taas haistellaan ilmaa playpenistä käsin, tutkitaan pihaa ja otetaan tuntumaa valjaisiin. Vaikka hämärälenkkeily on kivaa, minulla ei ole suunnitelmissa lähteä öiseen metsään valjaisiin tottumattoman näädän kanssa selvittelemään pysyvätkö H-valjaat jo hyvin päällä ja miten ne puut kierrettiinkään. Ihan vain varmuuden vuoksi. Aukeahkolla pihamaalla päivänvalossa kun on paljon helpompi käydä läpi perusteita ja tarvittaessa aukoa hihnan solmuja, kun on vedetty turbovauhdilla puun ympäri. Nämäkin treenit on kuitenkin helpompi ottaa pihan puolella, kun on tarpeeksi paljon uutta ja ihmeellistä viemään huomiota pois valjaista. Lystin kanssa kun menin kokeilemaan valjaita ensimmäisen kerran ihan sisällä, ja siitä tuli semmoinen hepuli, kun ne piti koettaa saada riehottua päältä pois. Sen sijaan playpenin rajojen sisäpuolella pihalla ne valjaat vähän jo unohtui, ja siitä oli sitten hyvä jatkaa penistä poiskin, kun oli ensin nähnyt, että valjaat pysyvät päällä painiessakin.


keskiviikko 9. elokuuta 2017

Maailman mahtavin mummuska

Snurren kanssa on ohitettu taas kaksi etappia, jotka diagnoosin saamishetkellä tuntuivat kaukaisilta unelmilta: Snurre on ehtinyt nähdä niin tämän kesän tulokkaat, kuin tyhjentää kohta kaksi purkkia kortisonilääkkeitä. Kotoiluun rauhoittumisen myötä myös mummuskan paino on tullut taas ylöspäin noin kolmekymmentä grammaa - ja lisäpaino vaikuttaa oikeasti olevan massaa eikä nestettä tai kasvaimia. Snurrella on kehittynyt kesän aikana omat uuden kodin rutiinit, ja itsellä sydän läikähtelee ilosta aina kun näen mummuskan kämppäkierroksellaan ja lempparipedissään. Sen myötä miusta on tullut joissain asioissa entistä lepsumpi: esimerkiksi kauppareissut ovat välillä saaneet siirtyä, jos Snurrella on ollut menossa päikkärit meidän sängyssä, enkä ole raaskinut siirtää tytyä näätähuoneen puolelle.


Kesäkuun alussa Snurren kanssa siirryttiin terminaalivaiheen meininkiin: silloisten kohtausten myötä uskoin, että aikaa on jäljellä todennäköisesti vain päiviä tai maksimissaan joitain viikkoja. Nyt parin kuukauden rauhallisemman jakson myötä en kadu päätöstäni, jonka myötä järjestin kesäni ja lomani niin, että pystyin viettämään mahdollisimman paljon aikaa Snurren ja muun lauman kanssa. Vaikka muutaman kerran ehkä mieleen hiipikin ajatus, että lomalla pitäisi reissata tai tehdä jotain, uskon että pidemmän päälle ne pienet asiat mitä lomalla oli ovat arvokkaampia. Mie olen ehkä mökkihöperöitynyt täällä näätieni kanssa, mutta miulla on ollut maailman parhaat näädät, joiden kanssa se tehdä.


Alkukesästä Snurrea käärittiin ehkä vähän liikaakin pumpuliin, kun ei oltu varmoja, kuinka paljon stressiä ja rasitusta se kestäisi. Mutta kun kohtaukset pysyivät muuttosählinkien jälkeen poissa ja mummuska tuntui senkuin porskuttavan, on sitä alettu ottaa taas juttuihin enemmän mukaan. Ei se edelleenkään tule osallistumaan mihinkään näätätapahtumiin, mutta saattaa lähteä mukaan valjastelemaan tai jos piipahdetaan lähieläinkauppaan. Ettei seuraavaksi vain tapeta uteliasta mummuskaa tylsyyteen sulkemalla sitä ulos kaikesta elämästä.

Mutta kyllä mie yhä olen neidin suhteen varsin suojelevainen ja mietin aina pariin otteeseen, mihin sen kanssa uskaltaa lähteä. Tällähetkellä kriteerinä on ollut, että seikkailuilta pääsee helposti ja nopeasti kotiin, sitten kun mummuska väsyy. Eli esimerkiksi yökyläilyihin ei olla sen kanssa kevään jälkeen lähdetty, eikä minnekään, missä Snurre joutuisi olemaan pidempään suljettuna boksiin. Kaikkein eniten sitä kun toivoo, että saataisiin tarjottua mummuskalle paras mahdollinen loppuelämä: sellainen missä on sopivasti herkkuja ja lepoa, mutta myös riittävästi äksöniä mummuskan omilla ehdoilla.


maanantai 7. elokuuta 2017

Huiskun matka Suomeen


Matka kohti Spreewaldia alkaa
Torstai-iltana Sarianna saapui laumansa kera meille valmistautumaan Saksan reissua varten. Ruut, Ahti ja Otto kun olivat joka tapauksessa tulossa tänne Jussille hoitoon, niin ajattelin että samalla voisi pitää vähän leffailtaa ja lähteä sitten aamusta yhtä matkaa juna-asemalle. Mikä olikin ihan hyvä, sillä kumpikaan meistä ei olisi varmasti yksinään onnistunut sabotoimaan yöuniaan ennen reissua yhtä tehokkaasti. Mutta tulipahan sitä illan ja yön aikana muunmuassa nähtyä ihania noin viisiviikkoisia kissanpentuja sekä katsottua kunnon ysäriteinileffaa. Aamulla junan lähtiessä oli kyllä lambadat vähän vähissä, kun yöunta oli takana optimistisesti laskien kolmisen tuntia. Onneksi perjantaina vasta tutustuttiin majapaikkaamme (josta miljoonat kiitokset Miikkiksen kasvattajalle Tealle!) ja Berliiniin, ja Mandyn ja pentujen tapaaminen oli sovittu vasta lauantaille.

Kun lauantai sitten paria museota, ihanaa hampurilaisravintolaa ja astetta parempia yöunia myöhemmin koitti, suunnattiin iltapäivästä Berliinin päärautieasemalle, josta matkan oli määrä jatkua kohti Spreewaldia. Mukana oli Miikkiksen vihreäpohjainen pohjainen boksi luukkuineen kaikkineen (siitä huolimatta, että olin jo ehtinyt lentokoneessa panikoida unohtaneeni boksin luukun), mie ja Sarianna. Edessä oleva taival jännitti vaihtoineen ja bussietappeineen vähän kumpaakin, mutta jos pentuja oli kerta tultu hakemaan Saksasta asti, halusin kyllä ehdottomasti nähdä kasvattajan tilatkin, vaikka Mandy olisi ollut ystävällisesti valmis tuomaan pennut meille Berliiniin. Siinä vaiheessa kumpikaan meistä ei ollut kyllä vielä tiennyt, kuinka laajassa merkityksessä esimerkiksi sanan bussi voi käsittää. Se valkeni siinä kohtaa, kun juna-aseman eteen körötti harmaa enemmän pakua muistuttava auto, jonka etulasiin oli teipattu odottamamme bussin numero. Autoon noustuamme kuski ei missään vaiheessa kysynyt meiltä lippua ja rahaa, vaan lähti vain ajamaan eteenpäin mutkittelevia pieniä maalaisteitä Sariannan ilmoittaessa, että ensikerralla sovitaan kyllä treffit ihmisten ilmoille, jos vielä pentua ulkomailta haetaan. Siitäkin bussimatkasta kyllä selvittiin kommelluksitta Mandyn pysäyttäessä auton oikealla pysäkillä ja kuskin poistuessa paikalta sanaakaan sanomatta ja mitään rahastamatta.
Pentupaineja pentulassa
Mandyn luona pääsimme ensimmäiseksi tutustumaan pentutiloihin, joissa majaansa piti enää Huisku ja Eetu. Pentula oli piharakennus, jossa osa huoneen seinistä oli korvattu verkolla, samoin kuin pihan toisella puolella sijaitsevassa aikuisten frettien rakennuksessa. Luonnonvaloa ja raitista ilmaa siis riitti, ja valitettavasti myös hyttysiä, sillä sateen yltyessä ne tietenkin hakeutuivat verkon läpi turvaan kuivaan sisätilaan. Ne eivät silti onnistuneet varastaa juurikaan huomiota siltä, että pääsin viimein näkemään meidän huiskuttimen. Vaikka olinkin päässyt seuraamaan kakaran kasvua kuvista ja videoista, ei se silti voi vetää vertoja sille tunteelle, kun pääsee vihdoin oikeasti näkemään ja koskemattamaan toista. Siinä menikin sitten hyvä tovi pentuja leikittäessä ja kuvatessa, kunnes Mandy kysyi, haluaisimmeko nähdä myös aikuiset näädät, eli Huiskun ja Eetun vanhemmat ja muut Mandyn fretit. Tokihan me halusimme, joten pennut piti malttaa jättää vielä hetkeksi omaan rakennukseensa.
Mie & Huisku ja Sarianna & Eetu. Kuva: Mandy Schuhmacher
Frettilässä Mandy etsi ensimmäiseksi Sariannalle syliin Eetun emon Mysakin ja minulle Huiskun emon Akiran ja lähti sitten hakemaan isiä eli Othelloa ja Dariusta. Akira oli ottanut mammailessaan vähän turhan paljon painoa ruokaillessaan pentujen kanssa, mutta muuten neiti oli yhtä sievä kuin kuvissa. Sekä Akira että Othello vaikuttivat ihmistä kohtaan molemmat oikein rennoilta ja mukavilta tapauksilta. Ainoa mikä Akiraa hieman tuntui risovan, oli Mandylle itselleen tulleet kolme pentua, joita Akira vielä komenteli. Tässä suhteessa toivon, että tyttärestä tulisi vähän lempeämpi tapaus. Mie ja Sarianna löysimme omiemme lisäksi kumpikin Mandyn laumasta muutamia, jotka olisimme mielellämme varastaneet itsellemme, mutta tyydyimme kuitenkin lähtemään vain niiden meille varattujen pentujen kanssa.

Aikuisten frettien talo ulkoa
Frettien asumusta sisältä
 
Huiskun is Othello
Aikuisten frettien katselun jälkeen siirryimme takaisin pentulalle, jossa kävimme läpi frettien paperit, allekirjoitimme kauppakirjat ja saimme pennut ja pentupaketit. Kummankin pennun kansiossa oli hyvässä järjestyksessä niin passit, syntymätodistukset kuin sukutaulutkin, ja Huiskulla lisäksi todistus eläimen kemiallisesta kastroinnista, joka miun tulee palauttaa eläinlääkärin allekirjoituksella varustettuna sitten kun tyttö on implantoitu. Eetulla oli sen sijasta kansiossa sopimus eläimen jalostusoikeudesta.

Sen jälkeen suunnattiinkin pennut boksissa takaisin bussipysäkille, josta matka jatkui tälläkertaa ihan perinteisellä modernin oloisella bussilla, jossa oli pysäkkinäytöt ja kaikki. Niinpä kumpikin oli varsin luottavaisin mielin sen suhteen, että löytäisimme hyvin takaisin Berliiniin. Berliinissä jatkoimme vielä yhdeksi yöksi majapaikkaamme, jossa alkuyö sujui pentuja leikittäessä ja niitä ihmetellessä. Olihan sitä vähän jännätty, miten kuvat ja mielikuvat vastaisivat todellisuutta, mutta ainakaan omalta osaltani en voisi tyytyväisempi: Huisku vaikutti heti oikein kiltiltä ja sympaattiselta tytöltä, jolla riittää kuitenkin virtaa touhottaa.

Huiskun emo Akira
Sunnuntaina oli edessä lento Suomeen. Tämä oli sekä minulle että Sariannalle ensimmäinen kerta, kun haimme itse eläimiä ulkomaita, joten tuontimääräyksiä, boksin vaatimuksia ja muita oli varmisteltu moneen otteeseen, ja eläinpaikka ruumasta varattu jo hyvissä ajoin ennen lentoa. Silti sitä vähän jännitti, kun tultiin eläinboksi, paikka- ja maksutiedot kädessä kentälle check-in -tiskille. Ystävällinen virailija tiedusteli heti, onko kyseessä koira vai kissa, ja vastattuamme lajin, hän kävi nopean saksankielisen keskustelun kollegansa kanssa. Ymmärsimme pätkästä sen verran, että kollega selitti naiselle frettien olevan eräänlaisia jyrsijöitä, ja että niiden koneeseen tuloon ei ole estettä. Emme nähneet tarpeeliseksi lähteä pitämään tarkentavaa lajiesittelyä, kun lähtölupa oli kuitenkin myönnetty. Niinpä nainen liimasi boksiin asianmukaiset tarrat ja kehoitti jättämään sen sen erikoismatkatavaratiskille.

Erikoismatkatavaroiden vastaanotossa oli vastassa ovikello, jota painettua vastaan tuli ensin yksi virkailija, joka kysyi boksin sisällöstä. Vastattuamme boksissa olevan frettejä, virkailija kävi hakemassa pari kollegaansa paikalle. Pienen pikaisen palaverin jälkeen yksi kolmikosta pyysi meitä ottamaan itse eläimet ulos boksista, jotta boksi voidaan läpivalaista. Siinä kohtaa olin hyvin iloinen, että kumpikin pennuista on kilttejä ja käsiteltävissä, että sai sitten annettua virkailijoillekin hyvän kuvan siitä, että ihan lemmikkejä tässä ollaan kuskaamassa. Boksin tultua hihnalta, pennut palautettiin boksiin ja virkailija kantoi sen mukanaan viereiseen huoneeseen. Sen jälkeen minä ja Sarianna suunnattiin kohti omaa turvatarkistustamme ilman näätiä.
Pennun pitää nukkua, että jaksaa sit lentää <3
Boksi saatu haltuun Helsinki-Vantaalla
Helsinkin-Vantaalle saavuttuamme suuntasimme Sariannan kanssa matkatavarahallin palvelutiskille kysymään, mistä pennut kentällä noudettaisiin. Virkailija kertoi niiden tulevan viereiseen turvahuoneeseen, ja ne olisivat hänen kanssaan noudettavissaan heti kun katossa oleva punainen valo syttyisi. Niinpä jäimme vielä hetkeksi odottamaan, että näädät saataisiin sinne asti, ja kotvan kuluttua valo jo syttyikin. Sen jälkeen virkailija tarkisti, että Sariannan lipussa olevan tarran tiedot vastasivat boksin tietoja, ja kuittasi boksin haetuksi. Sen jälkeen saimme kävellä näätien kanssa takaisin matkatavarahalliin, mutta viralija kehotti pitämään ne boksissa vielä tullialueen toiselle puolelle asti. Sen ohi päästyämme kaivoimme muksurt hetkeksi ulos boksista, ja tarkistimme että niillä on kaikki kuten pitääkin.

Kotimatka jatkui vielä Helsingistä Turkuun junalla, ennenkuin saatiin Huisku uuden laumansa luo. Lysti oli heti innoissaan vastaanottamasta uutta pentua, mutta Mitella ja Itsy ovat selvästi epäilevämmällä kannalla sen suhteen, voiko tuota nelikuista kakaraa laskea enää pennuksi. Mitellastakin löytyi ensimmäistä kertaa ikinä mitään merkkejä reviiritietoisuudesta sen hieman retuuttaessa tulokasta. Mutta koska mistään isommasta tappelusta ei näkynyt merkkejä, päätin silti että lauma saa olla alusta asti yhdessä ja mennään tarkkailulinjalla. Itsellä kun on nyt viikon "pentuvapaa", niin pystyn hyvin olemaan kotona ja katsomaan, ettei kähinät mene liian pahoiksi. Mutta kyllä mie silti enemmän uskon, että tilanne tasoittuu muutamassa päivässä.

Lohitahna yhdistää <3

tiistai 1. elokuuta 2017

Kuluseuranta 2017: Heinäkuu

Oops... I did it again... Eli shoppailin turhuuksia näädille. Ja uuden näädän. Ilman niitä heinäkuusta oltaisiin selvitty 112,90 eurolla käsittäen Mitellan, Itsyn, Miikkiksen ja Esterin penikkatautirokotukset ja Huiskun turkille sopivan kamman. Nyt meni 627,78€, eli lomarahat menivät Lystiin. Ja parvekkeelle hankittuun kiipeilypuuhun, uuteen leluun ja siistimpiin valjaisiin Mitellalle. Ja Lystin valjaskoruun, eli kaiverrettuun nimilaattaan. Minun ei taas pitänyt ostaa mitään ylimääräistä, mutta olen herkkä sortumisiin. Zooplus taas tekee sortumisista ihan liian helppoja, etenkin kun lomalla oli kotona ottamassa pakettia vastaan. Koetan ryhdistäytyä. Taas.

Ruokakulut pysyivät sen sijaan heinäkuun nollissa, nyt kun on keskittynyt tyhjentämään kaappeja. Kesäkuussa laadittuun varastojen tyhjennys -listaan ei ole tullut vielä yhtään tyhjenemispäivää. Miikkiksen hevipuolta en taas ole nyt erikseen laskenut, kun sille ei ole tullut erikseen juuri mitään hankittua. Torilta kun eksyy itselle välillä suht reilujakin satseja, niin niistä on sitten riittänyt samalla pojalle. Samaten pissa-alustojen ja siivossuihkeiden kanssa on menty varastojen turvin. Hyvällä tuurilla niitäkään ei tarvitse tilata vielä ainakaan pariin kuukauteen (tai siivoussuihkeita enää tänä vuonna).

Kyllä sitä silti edelleen noille kaikkea aina tahtoisi. Sitä vain unohtaa välillä leluja ja muita ostellessa, että parhaat jutut ovat usein ilmaisia: nytkin isoin Zooplus-hitti olivat tyhjät pahvilaatikot. Kyllä muitakin käytetään, mutta ei yhtä ahkerasti.

Enää vajaa viikko, niin saadaan Huiskukin kotiin. Sekin on kuulemma pieni apina <3

Heinäkuu

Näädille:

Ruuat & namit: -

Eläinlääkäri & lääkintä:
Joukkorokotus 100€

Tarpeelliset tarvikkeet:
Kampa Huiskulle 12,90€

Lelut, pedit ja muu "ekstra":
Nimilaatta Lystille 6,90€
Karhunluola -raapimispuu 69,99€
Täytettävä Trixie-plyysikuutio ja 4 palloa 7,99€
Uudet valjaat Mitellalle 10,00€

Näyttely- ja yhdistyskulut: -

Kaloille:

Lemmikkien hankinta:
Lysti 400€
Lystin Turvasiru-rekisteröinti 20,00€


Yht. 627,78€


Mitellan uudet valjaat