lauantai 29. helmikuuta 2020

Justiinan eläinlääkärireissu

Justiinalle saatiin aika katkenneiden kulmurien juurien ja varpaan poistolle eiliselle. Olin jo aiemmin sopinut, että veljentyttöni tulee meille viettämään hiihtolomaa, joten sovittiin että Jussi lähtee Justiinan kanssa Vantaalle, jotta eläinlääkäriaikaa ei tarvitse siirtää myöhemmäksi. Niinpä Jussi otti boksin matkaansa ja suunnan kohti Raulion klinikkaa minun jäädessä pelailemaan veljentytön kanssa. Olimme varautuneet siihen, ettei kyseessä ole mikään nopea operaatio, sillä katkenneita kulmureita oli kaksi, ja kulmurien juuret voivat tunnetusti olla aika syvällä. Silti kun Jussi soitti ja ilmoitti jättäneensä Justiinan klinikalle, ja arvioitu aika koska se olisi valmis noudettavaksi oli 3,5-tunnin päästä, sitä ei voinut olla vähän huolestumatta. Justiina täyttää seuraavaksi 7-vuotta, ja noin pitkä anestesia noinkin iäkkäälle eläimelle ei ole ihan läpihuutojuttu. Olimme kuitenkin yhtä mieltä siitä, että Justiinalla on perusterveenä hyvät mahdollisuudet elää pitkä elämä, eikä sitä haluttu riskeerata jättämällä hoitamatta asioita, joista voisi hoitamattomina seurata ongelmia myöhemmin. Niinpä anestesian riski katsottiin pienemmäksi pahaksi.

Aamupalacoctail
Silti se oli aika pitkä 3,5-tuntinen meille molemmille. Jussi piti minut puhelimitse ajantasalla. Rauliolla oli Jussin numero, ja kun sieltä sitten kesken operaation soitettiin yksi varmistuspuhelu, Jussikin sanoi pelänneenä niin pahasti, että jokin on mennyt vikaan anestesiassa, että hänen oli mentävä sivummalle ottamaan puhelu vastaan. Onneksi tuli sitten se odotettukin puhelu: leikkaukset menivät hyvin, ja mummuska oli siirretty heräilemään. Sitä ennen Jussi oli vielä soittanut ja varmistanut kantani siihen, että lähetäänkö myös Justiinalta poistettu varvas patologille sen varmistamiseksi, mihin asti solumuutokset siinä ulottuvat. Luonteeltaan puhelu oli kyllä varsin muodollinen: Jussi kun oli päättänyt, että haluaa kuulla patologin lausunnon. Ja koska Jussi oli luvannut maksaa koko operaation, ei minulla ollut mitään syytä kieltää patologin lausunnon tilaamista. Hyvällä tuurilla sieltä kun saadaan vahvistus sille, että solumuutokset eivät yllä enää uudelle leikkauspinnalle, vaan kaikki vioittuneet solut on saatu poistettua.

Kotimatkalla Jussi kuriiroi yhden liskon pääkaupunkiseudulta Turkuun, ja kävi noutamassa Justiinan lääkkeet. Tälläkertaa operaatio oli sen verran isompi, että Justiinalle oli määrätty kahta eri kipulääkettä, ja nyt sillä onkin kolmen päivän kuuri Tramadolia ja Metacamia. Kipulääkkeiden kanssa mummuska on kyllä jo täysin oma itsensä: kotiin päästyä sillä oli kauhea kiire päästä tutkimaan asunto läpi, ja ruokakin olisi maistunut heti, kun se löysi itselleen junnujen jemmaaman kanansiiven. Eläinlääkärin ohjeistus on kuitenkin suosia seuraava viikko pehmeitä ruokia, ja kun siipi vaihdettiin luuttomaan kalkkunan jauhelihaan, Justiina totesi ettei sillä itseasiassa olekaan niin kova nälkä, että se olisi valmis mitään mössöjä syömään. Ainoa huippuhyvä mössö kun on lohitahna, jota veljentyttö kyllä sitten varsin auliisti tarjoili. Yön aikana kalkkunan jauhelihakin oli kadonnut kupista.

Yhtä varvasta kevyempi Justiina
Tänään varpaan leikkauskohdan ympäristö on ollut hieman turvoksissa, mutta muuten Justiina on täysin oma itsensä. Mummuska juoksentelee ja hääräilee itselleen tyypilliseen tapaan, eikä juurikaan arastele leikattua tassua. Ulkoilut ovat nyt kuitenkin poissa päiväjärjestyksessä ainakin seuraavan viikon, että tassu ehtii kunnolla parantua. Etenkin kun tänään satanut lumi voi vaihtua taas sulaan maahan hetkenä minä hyvänsä.

Justiinan operaatiot kustansivat kaikkineen 810€, josta patologin osuus oli noin 120€. Opintotuesta tuon maksaminen olisi ollut varsin haasteellista, mutta se onkin yksi syy sille, miksi en edes hakenut opiskelemaan ennen Jussin valmistumista. Tälläisen eläinlauman kanssa kun ei ehdoin tahdoin kannattanut harkita heittäytymistä tilanteeseen, jossa kumpikin olisi yhtäaikaa opiskelijoita. Se kun vie aika paljon stressiä pois, kun toinen on hyväpalkkaisessa työssä, ja pystyy vastaamaan yllättävistä kuluista ja isommista arkimenoista. Se on mahdollistanut myös sen, ettei näätien ruokavalioon ole tarvinnut tehdä muutoksia minun palkkatulojeni tiputtua pois. Tänä vuonna on myös ollut erittäin kannattavaa olla Pk-frettien jäsen: yhtenä jäsenetuna kun on -10% pois toimenpiteiden hinnoista Rauliolla, joten jäsenhinta on tullut säästettyä jo moninkertaisesti, vaikka ollaan vasta helmikuussa.

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Synttärikausi yllätti bloggaajan: Aino 1v

Näätien kanssa on tullut totuttua siihen, että kevät on pentueiden aikaa. Freteistä valtaosa syntyy huhti-toukokuussa, ja niinpä meidän Mallukin on maaliskuun lopun pentuna hyvin varhainen lapsi. Sen myötä sitä pääsikin unohtumaan, ettei tämä sääntö ole mitenkään universaali, ja tänä vuonna meillä olisi ollut syytä juhlaan jo tämän viikon maanantaina, kun Aino täytti yksi vuotta. Ja jotta homma vaikuttaisi vielä enemmän selittelyltä, lisättäköön, että asiaa oli toki hämmentämässä sekin, että Aino ja Mallu saapuivat meille samalla viikolla kumpikin juuri luovutusikään tulleena - kissoilla luovutusikä vain oli silloin jo kuukautta korkeampi, ja nyt ero on vieläkin isompi, kun Suomen Kissaliitto ry nosti pentujen luovutusiän 12 viikosta 14 viikkoon.

Aino kun nähtiin neiti ensimmäistä kertaa
Ainoa todellinen pelastuksemme kuitenkin on, että Aino ei hallitse kalenteria. Kaikesta selittelystä huolimatta tämä kun on sellainen kardinaalimoka, että jos olisimme jääneet tästä kiinni taloutemme ykkösdiivalle, anteeksiantoa olisi ollut turha anoa ikinä. Nyt pystyimme sentään vielä paikkaamaan unohduksen hankkimalla Ainolle ison kasan Ainon lempiruokaa vajaata viikkoa myöhässä. Aino kun on joutunut jo jonkin aikaa kärsimään palvelijoittensa linjauksesta, että jos kissat haluavat syödä osan ruokaansa purkkiruokana päivittäin, on niille huomattavasti kannattavampaa hankkia 200-400 gramman kissanruokatölkkejä 50 gramman Primacat-pussien sijaan - etenkin kun Ainon lemppareissa noin puolet pussin sisällöstä on vettä. Näin synttäriviikollansa Aino saa kuitenkin olla juuri niin Primacat kuin kokee olevansa, ja voimme unohtaa sellaiset epätoivon hetket, joina Aino on suostunut maistamaan jopa kanansiipiä ja possunsydäntä, kun oikea ruoka on ollut auttamattomasti myöhässä (lue: olen saattanut jopa julmasti skipata koko kissanruuan antamisen aamulla, kun kuppi on ollut täynnä lihaa).

Aino ja Ainon veli <3
Tämän virstanpylvään myötä meillä on nyt virallisesti yksi kakara vähemmän talossa, sillä vuotiaana Aino voidaan toki laskea jo enemmän aikuisten joukkoon. Käytökseltään Aino on aikuistunut jo vähän aiemmin, sillä pitäähän Ainon kunnon isosiskona välillä himmailla ainakin sen verran, että pääsee tuijottamaan Maunoa korvat sivuilla häntä dramaattisesti nykien, kun pikkuveli ei vain tajua. Sen verran kakaraa neidissä kyllä löytyy, että välillä saa herätä kuin höyryjunan alle jääneenä, kun Aino ja Mauno paahtavat täysillä koko sängyn halki lelu suussa, ja ottavat vähän lisää vauhtia naaman tai kyljen kohdalta, kun tatamilla on yöllä jotain ihme töyssyjä.

Hyvää syntymäpäivää 1-vuotiaalle Ainolle!

tiistai 18. helmikuuta 2020

Karvanvaihtokausi on täällä

Helmikuun puoliväli ohitettiin juuri. Turun tuomiokirkolla kukkii kirsikkapuut ja meillä pöllyää. Tälläkertaa kauden aloitti Aino, joten kauden alku ei ole voinut jäädä vähäisimmässäkään määrin huomaamatta: Ainon karva on erittäin vaaleaa ja hienoa, joten se muodostaa hyvin lauttoja, kiertyy koneessa pehmoisiksi tupoiksi tekstiilien pinnalle - ja tukkii koneen. Karvanvaihtokauden ensimmäinen tukoksesta ilmoittava E20 saatiin viime viikolla. Siitä kone kuitenkin onneksi vielä tokeni nukkasihdin puhdistuksella ja viemärin avaamisella. Eikä Aino ole suinkaan enää ainoa, joka vaihtaa: Maunon takinvaihto on myös lähtenyt jo hyvin käyntiin, ja Nutella ja Miikkis alkaneet näyttää siltä, että saattavat olla seuraavat vuorossa. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, lauma etenee touhussa tasaisen porrastetusti niin, että pahimmillaan saamme nauttia tästä viimeisten osalta vielä heinä-elokuussa. Tällaiset ovat niitä hetkiä kun miettii, kuka hullu on valinnut haluavansa jakaa asuntonsa yhdentoista karvakaverin kanssa, etenkin kun tuo siivoaminen ei ole koskaan kuulunut lempiharrastuksiini.


Sitä siivoamista onkin taas päässyt treenaamaan urakalla. Myönnän nimittäin että minulla on paha tapa jättää asioita lojumaan: vaatemyttyjä sängyn viereen, puolipitoisia vaatteita sohvan käsinojille, takkia paperikorin päälle ja niin edelleen. Karvanvaihtokausi kuitenkin muuttaa pelisääntöjä: mikäli vaate ei löydä tietään henkariin tai hyllylle, se ei ole enää hetken kuluttua puettavissa käyttämättä sitä koneen kautta. Vaateharjalla voi koittaa pelastaa jotain, mutta sekään ei aina kykene ihmeisiin. Etenkin kun irtokarvat näkyvät paitsi karvoina, ne tuovat mukanaan myös oksentelua. Etenkin Ainon hieno hahtuva muodostaa karvapalloja myös nuoltuna, ja sen myötä harjailluista huolimatta täällä on saanut pyörittää koneessa eritoten mattoja, sillä kunnon kissamaiseen tapaan Aino tähtää aina ensisijaisesti matoille. Mikäli matolla sattuu olemaan myös jokin vaatenyssäkkä, voi se ottaa osumaa siinä samalla.

Kaikella hienolla on hintansa. Talvipörrössä riittää mistä pudottaa.
Kuivaava pyykinpesukone ei ole myöskään maailman paras karvanpoistaja. Koneesta tulleet lakanat ja muut tekstiilit ovat täynnä huopuneita karvapalloja, joita saa sitten nyppiä hyvän tovin, jos haluaa edes hetken elää kuplassa, jossa sänky ei ole yhtä täynnä karvaa kuin kaikki muutkin paikat. Makuuhuoneen ilmanputsari huutaa jo hoosiannaa ja koittaa saada vedetyksi henkeä ilman sisäänottoon muodostuvan karvasuodattimen läpi. Furminaattori on kaivettu esille talvisäilöstään taistelemaan ylivoimaista vastusta vastaan. Enkä vielä edes maininnut sitä, että sen lisäksi että Mallu on alkanut kiiman myötä haista, myös sen alapää on usein märkänä, kun sillä on naisellisia vuotoja. Pitäähän ne suloaromit saada levitettyä kaikkien tietoisuuteen, sillä eihän sitä ei koskaan tiedä, koska kerrostalon toiseen kerrokseen pomppaa jokin villihilleri riiaamaan tuota meidän kiimatarta.

Tehokkaan siivoamisen sijaan oma räpeltely muistuttaakin suurimman osan aikaa enemmän tulvavallien pystyttelyä ja kaaoksen hallintaa. Tänään meille on kuitenkin tulossa taas kuukausisiivous, joten pääsee taas pienen hetken nauttimaan siistihköstä asunnosta. Täysin siistiksi tätä on todennäköisesti turha kuvitella saavansa hetkeen.

maanantai 17. helmikuuta 2020

Valentine-frettinäyttely

Lauantaina otettiin suunta kohti Tuusulaa, ja vietettiin päivä Valentine-näyttelyn merkeissä. Melina ei ollut tälläkertaa mukana, niin käytiin Jussin kanssa nappaamassa Sarianna aamulla kyytiin. Vaikka meillä oli kyydissä vain kolme ihmistä ja kahden talouden näädät, onnistuimme saamaan auton takakontin täyteen, ja jatkamaan tavaravirtaa vielä takapenkinkin puolelle. Siinä kohtaa en pitänyt taas yhtään liioiteltuna suunnitelmia päivittää näätävankkuria vähän isommaksi. Perjantaina tulikin käytyä koeajamassa paria ehdokasta.

Lysti meni arvosteluun heti ensimmäisenä toiselle tuomarille
Näyttelypaikalle päästiin hyvissä ajoin, ja saatiin vallattua aitauksille kiva nurkka läheltä palkintopöytiä. Saimme viereemme myös Nuutin, joka on Sariannan toisesta pentueesta, ja Viiman, joka debytoi tässä näyttelyssä. Tälläkertaa päivät ennen näyttelyä olivat juosseet taas sen verran nopeaan, että kynsienleikkuu oli vähän varkain jäänyt, ja niinpä likat pääsivät pedikyyriin vasta näyttelypaikalla. Yleensä pyrin välttämään sitä, sillä vastaleikatut kynnen kärjet ovat terävät, ja se lukikin heti parilla meidän neideistä arvostelussa. Palkintopöydällä oli taas vaikka mitä houkutuksia, ja näyttelyn teeman mukaan ihan meidän näätähuoneen väreissä. Etenkin yksi roikkuva peti keräsi huomioni, mutta se oli laitettu värien parhaille. Se oli siis yhtä aikaa mahdollisuuksien rajoissa, mutta kovan kilpailun takana, sillä vaikka Mitella on sijoittunut useasti parhaaksi kuviolliseksi, mittien määrä on koko ajan lisääntynyt, ja niiden joukossa on paljon hienoja eläimiä. Jussi ihastui BIS ja BOS sijojen tauluihin, mutta itse en uskonut, että tänään olisimme kisaamassa niin korkeista sijoista. Niille oli kyllä kivasti laitettu myös ämpärit täynnä siivoustuotteita, ja kukapa suomalainen ei ilahtuisi kunnon ämpäristä.

Palkintopöytä on kuitenkin se turvallisin pöytä jonka edessä haaveilla, sillä siihen ei voi itse vaikuttaa, kuinka sen aarteet jaetaan. Niiden suhteen voi vain odottaa, että tuomarit tekevät päätöksensä. Toisin on myyntipöydän laita, ja tästäkin näyttelystä löytyi sellainen: tälläkertaa täynnä Riikan ompelemia petejä. Aktivoin heti sisäisen etäshoppausassistenttini, ja kävi kuvaamassa pöydän Mellulle, jotta hän pääsisi valitsemaan ostoksensa. Valitettavasti Mellu ei ole kuitenkaan aamuihmisiä, joten pöytä ei lähtenyt välittömästi tyhjenemään houkutuksista. Siitä huolimatta onnistuin joitain tunteja pysymään järkevänä, ja muistuttamaan itselleni kaappien vetokyvyn rajoista ja tulevasta putkiremonttievakosta. Mutta silti: onnistuin siinä vain joitain tunteja. Ainahan meidän neidit ovat saaneet jonkin kivan Paras Lauma -palkinnon, jos sellainen on ollut hyvin hollilla. Ja mikäpä muukaan se voisi olla, kuin uusi kiva leikkimatto, jossa on kaksi kurkistusaukkoa, ja iso tila missä rymytä. Kukaan ei liene yllättynyt, että käytyäni läpi kaikki järkisyyt, päätös tehtiin silti lopulta tunteella, ja tytöt saivat uuden mattonsa.

Sielähän se leikkimatto vielä vähän kurkistelee...
Näyttelyssä pääsi näkemään myös Mallun siskoa Pipsaa, jolla alkoikin näyttelystä uusi seikkailu. Pipsallekin kun on suunnitelmissa pentue, ja siinä missä Mallu matkaa aikanaan Sotatanssin-frettilään mammailemaan, jäi Pipsa jo nyt etelään Nightshade's-frettilän huomaan odottamaan omia treffejään. Kummallekin neideistä on valittu pitkäkarvainen kumppani, joten tänä vuonna parillekin kasvattajalle voi syntyä pörrölapsia. Näyttelyssä huomasi taas hyvin, kuinka ihastunut Jussi on noihin pitkätukkiin, ja etenkin Riikan pitkäkarvaiseen albiinonaaraaseen, jonka myötä Jussi on jo ilmoittanut, että mikäli meille ikinä tulee samanlainen, sen nimeksi tulee Hattara.

Mallusta puheenollen siitä alkaa kyllä huomata, kuinka hormonit jo hyrräävät. Siitä on tullut yhtä aikaa se maailman ihanin hellyydenkipeä hömppä, että miesten perään pyrkivä maanikko. Nytkin kun Sariannalla oli mukana kiimassa oleva uros, Mallu joutui viettämään lähes koko näyttelyn isossa kantoboksissa, sillä kissojen näyttelyhäkissä ollessaan se teki parhaansa repiäkseen siihen reikää päästääkseen treffeille. Repimisen lomassa se vain nojaili verkkoon sieraimet levällään ja kieli pitkänä suppilona impaten kiimauroksen hajua niin antaumuksella kuin nuori kiimainen naaras voi. Katsoo miten tämä hajuärsyke näkyy sen kiiman kehityksessä. Tähän asti eteneminen on tapahtunut aika rauhalliseen tahtiin, joten pieni reipastuminen tahdissa voisi olla ihan hyväkin. Tästä kun on nyt parisen viikkoa siihen, kun Sarianna lähtisi mielellään kokeilemaan treffejä, mikäli Mallu on silloin valmis.

Mallu olisi niin paljon mieluummin menossa Momon aitaukseen
Yksi vähän ikävä lisäjännitysmomentti tässä näyttelyssä kyllä oli: näyttelynjärjestäjät olivat saaneet vasta viime hetkillä tiedon, että näyttelypaikalla tulisi olemaan vesi poikki klo 12-17, mikä tarkoitti samalla myös, että koko sinä aikana wc:t eivät olleet käytettävissä. Tietenkin siinäkin välissä pääsi vessaan, mutta sitten piti vain lähteä lähellä oleviin ruokapaikkoihin ja niiden vessoihin. Harvoin näyttelyssä onkaan nähnyt yhtä helpottuneen näköisiä ihmisiä, kuin sillä hetkellä, kun vihdoin ilmoitettiin vessojen olevan taas toiminnassa.  

Meiltä Mitella pääsi mukaan re-calleihin, ja siinä kohtaa heräsi pieni toiveikkuus sen suhteen, että olemme mukana kilpailemassa parhaasta kuviollisesta. Yllätys olikin melkoinen, kun Mitella ei ollutkaan ainoa joka meiltä sijoittui. Palkintojen jaon alettua ihan ensimmäiseksi kun jaettiin Tuomarien suosikit, ja Rosie Doyle oli valinnut suosikikseen Mallun. Kyllä siinä väkisin tuli vähän tunteet pintaan, kun tuomari kehui kuinka ihana ja herttainen tyttö tuo meidän pieni pastellipyörremyrsky on. Tunne oli vähän sama, kuin silloin kun Mitella sijoittui ensimmäisiä kertoja, ja sitä iski kunnolla tajuntaan, kuinka upea meidän riiviöstä oli kasvanut. Tälläkin kertaa myös Mitella sijoittui, eikä se ollutkaan ainoastaan Paras Kuviollinen, vaan myös luokkansa ensimmäinen. Siinä meinasi mennä sitten lisää roskia silmään, etenkin sitten kun Mitellan arvostelussakin luki vielä että Fairly patient. Samalla tuli kyllä huomattua, että meidän pitäisi selvästi tehdä enemmän käsittelyharjoituksia myös noiden kotona helpompien tyyppien kanssa, koska meidän rauhallisimmat tyypit saavat toistuvasti käsiteltävyydestä huonompia pisteitä kuin pastellitiimi.

Mitella päätti napata näyttelystä vähän tuliaisia
Kotimatkalle lähdettiin vielä täydemmän auton kanssa kuin tullessa. Olin välittänyt näyttelyyn Ikea-kassillisen kaneja, mutta se oli täyttynyt mystisesti uudelleen pedeillä. Kun siihen päälle lisättiin vielä Mallun ja Mitellan palkinnot, ja mukana olleet tavarat, takaikkuna peittyi jo aika tehokkaasti. Meidän tiimille seuraava näyttely on Jyväskylässä 28.3. Sen osallistujista tiputettiinkin Mallu pois jo ilmoja tehdessä, sillä siihen mennessä neidin toivotaan olevan jo tiineenä. Jyväskylään lähdetäänkin sitten Lystin, Mitellan, Vapun ja Nutellan kanssa.

Leikkimatto rapisevine kukkineen kiinnostaa myös kissoja
Mallu Rosien sylissä

sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Vierailulla kanitilalla

Minulla tuli mahdollisuus vierailla lähellä sijaitsevalla tuotantokanitilalla, Patakani Oy:ssä Paattisilla. Koska itselläni on ollut vain lemmikkikaneja, oli erittäin mielenkiintoista päästä näkemään, miten kanien tilat oli järjestetty tuotantoeläintilalla. Vaikka Patakani Oy:ssäkin toiminta on vielä sen verran pienimuotoista, että valtaosa tuotteista menee suoramyyntinä ravintoloille, on tilalla kuitenkin jatkuvasti eri-ikäisiä kaneja useissa iän- ja sukupuolen mukaisissa ryhmissä.

Emoja poikasineen salaattibuffetilla
Pakko myöntää, että jo ennen eläintenhoitajaopintojen alkua itselläni on ollut positiivisin kuva lammas- ja kanitiloista, varmasti osittain siksi, että ne eivät ole Suomessa mitään tuhansia eläimiä käsittäviä laitoksia, joissa eläinten yksilöllinen huomioiminen on mahdotonta. Tälläkin kanitilalla oli sekä yksittäishäkkejä, joissa oli synnyttäviä emoja ja emoja pienten poikasten kanssa, että isompia karsinoita, joissa oli ryhmissä eläviä teuraaksi tai tuleviksi emoiksi kasvavia kaneja. Emojen luona emme viipyneet kauaa, sillä huoneessa oli kaneja, joilla laskettu aika oli juuri käsillä, ja jokin meidän tultua huoneeseen säikäytti osan kaneista. Valitettavasti pelkään, että se saattoi olla minun hajuni, ja että minun täytyy jatkoa ajatellen miettiä tarkemmin, missä vaatteissa lähden käymään paikoissa, joissa saattaa olla fretinhajulle herkkiä eläimiä. Nuoret teuraiksi kasvatettavat kanit suhtautuvat minuun selvästi rennommin, ja tulivat jopa tekemään tuttavuutta, kun karsinan ovi aukaistiin. Niitä ja niiden tiloja tulikin kuvattua sitten enemmän kysyttyäni luvan tehdä tilasta postauksen blogiini.

Uroksella oli luonaan naisseuraa
Kanien tilat jakaantuivat kolmeen eri rakennukseen, mikä mahdollisti hyvin sen, että eri ryhmillä oli selkeästi toisistaan erilliset tilat. Siitoskäyttöön käytetyille uroksilla oli omat yksiönsä, joissa ottaa vastaan daameja, ja nuorilla uroksilla ja naarailla oli omat ryhmänsä. Valtaosassa karsinoita pohjalla oli paksu pehku, mikä mahdollisti hyvin sen, että aitauksissa pääsi jopa kaivelemaan. Karsinoiden perusteellisemmat siivoukset tehdään aina ryhmien välillä. Patakani Oy:ssä oli tilat myös teurastusta varten, minkä myötä eläinten teuraskuljetusta ei tarvitse miettiä, ja eläimiä on lopettamassa kaneille tuttu henkilö, jonka hajuun ja käsittelyyn ne ovat tottuneet jo eläessään, mikä on yksi iso stressitekijä vähemmän kanin elämässä.

Nuorten naaraiden aitauksia
Ravintoloihin lähtevän lihan lisäksi tilalta lähtee Liedon Karvakorvat -eläinkauppaan myyntiin kuivattuja korvia ja käpäliä leluiksi lemmikeille. Taljatkin menevät hyötykäyttöön, vaikka niitä ei muokata tilalla itse myyntiin. Lihan ohella ravintoloissa käytetään myös kaninmaksaa. On erittäin ilahduttavaa, että sisäelimet on alettu löytää uudelleen myös ihmisravintona, vaikka se tekee samalla myös sen, että niitä jää vähemmän myyntiin lemmikeille. Yrittäjän kannalta ideaalitilanteessa kaikki kun pyritään toki mieluummin myymään parempaan hintaan ravintoloihin, kuin edullisesti lemmikinrehuksi, miksi Patakani Oy:täkään ei tule lihatuotteita myyntiin lemmikkejä ajatellen. Meilläkin valtaosa kaninlihasta tulee tämän myötä kaniharrastajilta, eikä toiminimellisestä ammattikasvatuksesta.

Omat kanitouhut rajoittuvat nykyään lähinnä näätien ruokien käsittelyyn, mutta olen huomaamattani kiinnostunut koko ajan enemmän siitä, mikä lähti vaihtoehtojen etsimisestä tehotuotetulle broilerille. Sen myötä tulin liittyneeksi myös Kaniininkasvattajat ry:hyn ja ilmoittauduin huhtikuussa järjestettävälle tuotantokanikurssille. Minkäänlaista omaa kasvatusta en ole silti nykyisiin tiloihimme edes harkitsemassa, mutta opin mielelläni aiheesta lisää, ja odotan innolla saavani lisää vinkkejä myös ruhonkäsittelyyn.

Patakani Oy:n kaninlihaa löytyy tällähetkellä Turunseudun ravintoloista, tulevaisuudessa ehkä myös Rekosta.
Opintojen myötä olen huomannut alkaneeni ajatella aiempaa enemmän omia lemmikkejä myös sen kautta, miten ne vaikuttavat työskentelymahdollisuuksiin. Freteistä en ole kyllä luopumassa sen vuoksi, että myös osa koirista reagoi hyvin vaihtelevasti niiden hajuun. Mutta olen alkanut miettiä, haluanko joskus tulevaisuudessa pystyä mieluummin työskentelemään monipuolisemmin eri eläinten parissa, vai pyrkiä joskus tilojen salliessa pienimuotoiseen omavaraisuuteen esimerkiksi kaninlihan tai kananmunien suhteen. Eläintautiuhan takia omat kanit tai siipikarja voisivat muodostaa haasteita tai jopa esteen työskennelle niiden parissa muualla. Nykyiset omat lajit ovat sen verran marginaalisia ja kaukana tuotantoeläimistä, että ne eivät muodosta samanlaista estettä. Meidän tyyppien lähempiä sukulaisia kun on lähinnä turkistarhoilla, joille en ole hakeutumassa töihin. Lemmikkipuolellakin on toki hyvä muistaa hyvä hygienia, ja ottaa huomioon tartuntariskit, mutta niissä säädökset eivät ole usein yhtä tiukat, ja eläinmäärät usein selvästi pienempiä.

keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Patologin tulokset

Justiinalta leikattiin toissa lauantain eläinlääkärireissulla pieni kasvain varpaasta, ja patti lähetettiin patologille analysoitavaksi. Tänään oli tulosten vuoro. Patti oli papillooma, kuten Raulio oli epäillytkin, mutta vastoin ennakko-odotusta pahalaatuinen. Patin solumuutokset myös ulottuivat kasvaimen leikkauspinnalle asti, eli on hyvin mahdollista että sitä ei saatu vielä poistettua kokonaan, vaikka itse patti jo lähtikin. Niinpä Justiinalta tullaan seuraavalla reissulla poistamaan kulmurien juurien ohella myös se varvas, jossa kasvain oli.


Vaikka kasvain todettiin pahalaatuiseksi ja sellaiseksi, joka voisi mahdollisesti lähettää etäpesäkkeitä, en ole vielä kauhean huolissani. Kasvain on kuitenkin ilmeisesti tyyppiä, joka esiintyy yleensä paikallisesti, eli mahdolliset etäpesäkkeet näkyisivät todennäköisimmin lähellä poistettua kasvainta, kuten saman jalan kainalon alueella ennemmin kuin levittäytyneenä joka puolelle eläintä. Koska jalassa ei ainakaan vielä tunnu mitään, olen varovaisen optimistinen sen suhteen, että varpaanpoiston jälkeen kasvain ei välttämättä tule uusimaan tai vaikuttamaan Justiinan elämään mitenkään. Mikäli ongelma uusisi, on vielä hyvät mahdollisuudet sille, että seuraava kasvain/kasvaimet voisivat myös olla sijainniltaan sellaiset, että ne olisi mahdollista poistaa kohtuu pienellä leikkauksella.


Silti diagnoosi veti vähän hiljaiseksi, ja Jussi on käyttänyt illan lukemalla eläinlääkätieteellisiä artikkeleja kyseisen tyyppisistä kasvaimista freteillä, ja niihin liittyvistä hoitomuodoista ja ennusteista. Sen perusteella olemme molemmat sitä mieltä, että varpaanpoisto on tässä kohtaa todennäköisesti järkevin vaihtoehto. Toinen vaihtoehto olisi vain tarkkailla tilannetta, mutta siinä riski kasvaimen uusimisille tai etäpesäkkeille olisi isompi, sillä osa syöpäsoluista on vielä jäljellä. Yhdysvalloissa hoitona on käytetty myös kemoterapiaa, mutta siinä aletaan mennä sen rajan yli, että hoito voisi alkaa vaikuttaa fretin elämään enemmän kuin se vaiva mitä ollaan hoitamassa. Pienestä kirurgisesta toimenpiteestä toipuminen kun käy oletettavasti helpommin ja nopeammin kuin rankoista syöpöhoidoista.


Jotenkaan minusta ei kuitenkaan tunnu siltä, että meidän supermummuska olisi menossa tähän. Tämä tuntuu ennemmin korkeintaan pieneltä hidasteelta mummuskan pitkissä ja aktiivisissa eläkevuosissa, joita saadaan toivottavasti vielä useita. Samaten kuin ne kulmurit: pari hammasta ja yhtä varvasta kevyempänä mennään taatusti vain entistä kovempaa.

keskiviikko 5. helmikuuta 2020

Koottuja kuulumisia

Kuunvaihde on lähtenyt liikkeelle vauhdilla, ja viime päivien kelien myötä tuntuu, että ollaan jo kovaa vauhtia matkalla kohti kevättä. Koulussakin ensimmäinen jakso lähenee loppuaan, ja sen myötä ensiviikolla on jo elämäni ensimmäinen harjoitusnäyttö, jossa pohjustetaan tulevaa näyttöpäivää. Ensimmäisellä jaksolla ei olla menty vielä niin kauheasti eläimiin, vaan käyty laajemmin läpi työskentelyä maatalousalalla mukaanlukien traktorien ja työkoneiden kuten sirkkelin käyttöä. Vaikka seitsemän vuoden työputken jälkeen on ollut ihan kiva, että nyt on ollut enemmän aikaa hengähtää, välillä se silti tuntuu niin kauhean vähältä, kun tunteja on nyt alkuun vain 2-4 päivänä viikossa. Eipä sillä, etteikö sitä muutakin aikaa olisi saanut täytettyä, ja etteikö se olisi mahdollistanut monia kivoja juttuja.

Lampolassa vuoden ensimmäiset karitsat olivat jo syntyneet
Parivuotias Gudrun esitteli taitojaan katseltuaan ensin opiskelijoiden yrityksiä paimentaa laumaa
Yksi sellainen kiva juttu oli viime viikolla, kun mahduimme päiväopiskelijoiden mukaan Karjataidon tilalle Paattisille tutustumaan lampaisiin ja työkoiriin. Kun ilmoittautumisia kerättiin olin kiinnostunut ennenkaikkea lampaista. Karjataidon tila kun oli minulle ennalta nimenä tuttu Turun Rekosta, niin oli mukava päästä näkemään käytännössä, miten homma toimii ja kuulemaan lisää siitä, mistä tilallisen leipä rakentuu tällaisen lajin kohdalla mitä yhdellä tilalla on harvemmin tuhatmäärin. Päivän mittaan kiinnostuin koko ajan enemmän myös työkoirista ja niiden käyttömahdollisuuksista eläintiloilla. Tilan koirien työskentelyä seuratessa kun oli enemmän kuin helppo uskoa, että yksi hyvä työkoira peittoaa helposti kolme tai neljäkin hyvää työharjoittelijaa. Sekin teki kieltämättä aikamoisen vaikutuksen, kun pääsimme näkemään myös kuinka vahvana paimennusvietti näkyy jo 14 viikkoisilla working kelpie pennuilla. Toki sitä ennestäänkin jo tiesi, että koiraroduissa on todella eroa, eikä ole ihan sama, millaisen koiran mihinkin käyttöön hankkii. Mutta noita pentuja seurattuani otan kyllä rotuvalinnan vielä aiempaa vakavammin, mikäli ikinä päädyn vielä koiraa ottamaan.

Lauantaina käytiin juhlistamassa kaverin ja maailman mahtavimman Hetan yhteissynttäreitä. Heta on sileäkarvainen noutaja, ja yksi lempparikoiriani, joka ei saa koskaan tarpeekseen rapsutuksista. Heta olikin selvästi elementissään, kun ihmiset toivat hänelle lahjoja, ja istuivat piirissä rapsuttamassa. Se on Hetasta selvästi oikeaa koiranelämää. Heta on ollut myös omiaan lisäämään Jussin positiivisia koirakokemuksia, ja niiden myötä Heta onkin kutistunut Jussin silmissä valtavasta mustasta koirasta huomattavasti kompaktimmaksi ja helpommin lähestyttäväksi ladyksi. Hetan mami on se ihminen, joka on saattanut minut yhteen ensin Snurren ja Esterin, ja nyt myöhemmin Maunon kanssa.

Tricolor siankärsäkäärme Pulkkinen
Tokeegekko Mondo
Lauantain aikana satuin myös vilkaisemaan puhelintani ja huomaamaan että yksi aiemmin katselemani ja Jussille näyttämäni tricolor siankärsäkäärme oli ilmoitettu olevan yhä myynnissä. Keskustelu etenikin sitten niistä järkisyistä, miksi meille ei tule edes uusia matelijoita nyt tai ylipäätään ennen putkiremonttia siihen, että sovittiin että Jussi käy seuraavana päivänä hakemassa käärmeen kotiin syntymäpäivälahjakseen. Kun sitten samaan Pk-seudun lenkkiin tulikin vielä muutamia myytyjen terraarioiden toimituksia ja muuta sellaista pientä, Jussi puhui lopulta minutkin seuraksi reissuun. Siitä seurasi se, että Pulkkiseksi nimettyä siankärsäkäärmettä haettaessa lähdettiinkin lopulta takaisin kohti Turkua Pulkkisen ja Mondon kanssa - Jussi kun meni bongaamaan että Marikalla oli myynnissä myös pari tokeegekkoa, ja tokee on on ollut Jussilla haaveissa lapsesta asti. Ja minä olen tunnetusti vähän huono toimimaan jarruna etenkään silloin, kun kotoa löytyy tyypille jo kaikki varusteet valmiina.

Alkuviikko onkin taas sujunut oman lauman ja koulun merkeissä. Olen ottanut ilon irti siitä, että ulkona on ollut vihdoin aurinkoa, ja käynyt päivittäin näätien kanssa pihalla. Tytöt eivät ole ihan yhtä ihastuneita tuohon uuteen valoilmiöön kuin minä, sillä niistä olisi vähintään yhtä kiva ellei kivempikin hiippailla hämärissä. Koulussa on taas tälläviikolla keskitytty traktorilla ajamiseen, ja olen alkanut vihdoin päästä kunnolla jyvälle siitä, miten kytkin toimii ja missä kaikissa tilanteissa sitä käytetään. Tänään olisikin sitten edessä enää se "helppo", että pitäisi pystyä vielä peruuttamaan jättimäisen peräkärryn kanssa määritettyyn pisteeseen.

Mitella ja Mallu ehdottavat lenkin lopetusta
Nutella
Mallun kiimojen osalta on tultu pisteeseen, että siltä on alkanut tulla pientä vuotoa, ja eilen alkoi esiintyä pientä turvotusta vulvan alueella. Sitä piti taas heti kaivaa esille viime vuotiset merkinnät, ja jos Mallun kiima etenee tästä pisteestä samaa tahtia kuin Nutskulla vuosi sitten, treffejä päästään ehkä sopimaan ensikuun alkupuolelle. Tällöin pentujen laskettu aika ajoittuisi huhtikuun puoliväliin, mikäli Mallu tiinehtyisi yhtä nopeasti kuin emonsa.

maanantai 3. helmikuuta 2020

Terveystarkistuksia

Perjantaina otettiin taas suunta kohti Rauliota kolmen vanhimman ja yhden nuorimman karvakaverin kanssa. Tälläkertaa mentiin aika hammaspainotteisesti, ja sekä Mihaililta, Itsyltä että Justiinalta poistettiin hammaskiveä. Justiinalta poistettiin lisäksi varpaasta yksi patti ja otettiin verensokeri. Vappu sai samalla reissulla ensimmäisen hormoni-implantinsa. Miikkiksen verikokeet päätettiin jättää seuraavaan kertaan.

Justiina on tällähetkellä todella kivassa talvimassassa ja -turkissa
Miikkiksen, Itsyn ja Vapun osalta reissu sujui ilman isompia ylläreitä. Miikkiksellä hammaskiveä oli vähänlaisesti, eikä se ollut ehtinyt aiheuttaa vielä mitään ientulehduksia tai muitakaan ongelmia suussa. Itsynkin kanssa selvittiin pelkällä hammaskiven poistolla, eikä siltä ole enää parilla viime kerralla tarvinnut poistaa yhtään hampaita, mikä on ollut Itsyn kohdalla erittäin huojentavaa, se kun jostain syystä menetti jo hyvin nuorena monia hampaistaan. Vappukin oli mitä reippain neiti, ja sille laitettiin nyt se sama isompi 9,4mg:n hormoni-implantti, joka on meillä nyt kokeeksi kaikilla muilla neideillä kuin Justiinalla, Nutellalla ja Mallulla. Justiinalta ja Nutellalta löytyvät ne pienemmät 4,7mg lantit, koska Justiinan kohdalla se oli se, mitä silloin sattui olemaan varastossa, niin se saatiin yhdistettyä toiseen eläinlääkärireissuun. Nutskun kohdalla taas Sarianna miettii sille mahdollisesti toista pentuetta, jolloin olisi ihan toivottavaa, että ensimmäinen lantti lakkaisi toimimasta neidin ollessa 3-4 -vuotias. Mallun kohdalla taas kiiman alku on hyvin toivottu ja odotettu asia.

Taas muutaman boksin kanssa liikenteessä
Justiinan kanssa reissu ei mennyt ihan odotetusti. Jos joku ehti säikähtää mainintaa varpaassa olleesta patista, se ei ollut se ikävin paljastus. Varpaan patti on mitä todennäköisimmin hyvälaatuinen papillooma, jolloin se saattaa kyllä uusia, mutta ei ole vaaraksi. Patti lähetettiin kuitenkin vielä varuiksi patologille analysoitavaksi. Tuloksien pitäisi tulla joko tämän viikon lopulla tai ensiviikon alussa. Verensokeritkin olivat selvästi paremmat kuin viimeksi, eli tälläkertaa voi jo ainakin hetkeksi huokaista helpotuksesta insulinooman suhteen, sillä mikään ei viittaa sen suuntaan. Viimeksihän verensokerit olivat olleet normaalin alarajalla, mutta eivät niin alhaalla, että olisi ollut välittömästi syytä epäillä insulinoomaa. Sen takia verensokerit tarkistettiin nyt uudelleen. Mutta se mitä neidin rauhoittamisen jälkeen paljastui liittyy yläkulmureihin. Justiinaltahan ne molemmat hävisivät suusta omia aikojaan jättäen vain kuopat jäljelle. Tai siltä se silloin hyvin vahvasti näytti, mutta nyt rauhoituksessa näkyi selvästi, että niihin kuoppiin on jäänyt myös juurta, eli pois tippumisen sijaan kulmurit ovat mitä todennäköisimmin katkenneet. Justiinan kohdalla en kyllä keksi, missä tilanteessa se on voinut käydä, sillä Justiina ei juurikaan kiipeile tai paini kavereiden kanssa. Mutta yhtäkaikki kuopassa olevat juuret ovat jättäneet suuhun kaksi aika avointa infektioporttia, ja Raulio suositti juurien poistoa. Tällä samalla kertaa sitä ei ehditty tehdä, joten Justiinalle varataan uutta aikaa sitten kun patologin tulokset tulevat, ja tiedetään tarvitseeko Justiinalta hammasjuurien lisäksi poistaa varvas.

Justiinan kanssa isoimmat haasteet liittyvät tällähetkellä hampaiden ja suun kuntoon
Tokihan tämä hiukan hirvittää, sillä tähän reissuun paloi kaikkineen lähes 800€, ja hammasjuurien poisto tulee varmasti olemaan useamman satasen keikka. Mutta jos viime postauksessa puhuttiin pentuihin liittyvistä haasteista, tämä on ehkä vastaavasti yksi vanhenevien eläinten kanssa elämiseen liittyvistä haasteista: vanhoilla ja vanhenevilla eläimillä on yleensä enemmän terveyshaasteita kuin nuorilla eläimillä. Toki meillä on myös valittu tutkia aika pienellä kynnyksellä ja käydä välillä kontrollikäynneillä, koska haluan uskoa että mitä aiemmin mahdollinen hoito saadaan aloitettua, sen parempi ennuste on. Tällähetkellä meillä kaikki ovat kuitenkin sen verran hyvässä kunnossa, että koen esimerkiksi rauhoituksen suun hoitamista varten huomattavasti pienemmäksi riskiksi eläimen hyvinvointia ajatellen kuin suun hoidattamatta jättämisen. Etenkin kun tälläkin kertaa tuli taas todettua, että suun todellista tilaa on todella hankalaa nähdä tarkasti muuten kuin eläimen ollessa rauhoitettuna.

Tässä näkyy aika hyvin se varpaasta poistettu patti