perjantai 22. lokakuuta 2021

Uusi lelu

Eläinlääkärin vastaanotolla työssäoppiessa törmäsin pariin tapaukseen, joissa sirutetun eläimen mikrosirua ei löytynyt, eli se oli joko lakannut toimimasta tai pudonnut. Omassa arjessani olen törmännyt vielä useammin tapauksiin, joissa osa mahdollisista lauman lomahoitajista on todennut, etteivät aina oikein tunnista kumpi kilpikonnista on kumpi tai erota kaikkia frettejä toisistaan. Yleensä tällä ei toki ole isompaa väliä, mutta esimerkiksi mahdollisissa lääkitystapauksissa olisi hyvin tähdellistä, että oikean tyypin saa erotettua varmuudella. Kummastakin edellä mainitusta syystä olen jo jonkin aikaa miettinyt sirulukijan hankkimista kotiin, ja viime viikolla sain viimein aikaiseksi tilata sen. Meidän laumassa nykyisiä kaneja lukuunottamatta kaikki porukoissa elävät yksilöitävissä olevat tyypit on tunnistemerkitty sirulla, niin saa otettua sen tunnistemerkinnän käyttöön kotioloissakin.


Tällä viikolla tuo paketti sitten tuli, ja nyt on sitten mahdollista yhdellä napin painalluksella varmistaa, että tyyppien sirut toimivat kuten pitääkin, ja varmistaa ilman epäilyn varaa että kyseessä on oikea tyyppi. Vielä pitää kyllä tehdä sirulukijan kassiin sirunumerolista omasta laumasta, ettei esimerkiksi lomahoitajan tarvitse lähteä kaivamaan numeroita eri eläinkansioista. Kissoja ja frettejä on kyllä vähän ihmetyttänyt, mikä tuo uusi piippaushärveli on, kun onhan laitetta toki pitänyt heti testailla.

Nyt sirulukijan myötä on ensi kertaa vähän harmittanut se, etteivät eläinten lämpösirut ole yleistyneet sen enempää. Tuo meidän sirulukija kun osaa lukea myös lämpösirun ilmoittaman eläimen ruumiinlämmön. Meidän kahdestatoista sirutetusta tapauksesta lämpösiru löytyy kuitenkin vain Mallulta, eli sen kohdalla lämmönseurantakin onnistuu nyt tarvittaessa helposti yhdellä napinpainalluksella. Jatkossa eläimiä siruttaessa pitää koittaa itse aina muistaa kysyä, olisiko tavallisen sirun sijaan mahdollista saada lämpösiru. Etenkin kanien kohdalla voisin kuvitella, että sirun piippaaminen käy huomattavasti helpommin kuin kuumeen mittaaminen muilla tavoin, etenkin silloin jos eläin ei ole täysin flegmaattinen.

tiistai 19. lokakuuta 2021

Terassitarha talviteloille

Olen ollut äärettömän haluton taipumaan siihen, että talvi tekee taas tuloaan. En ole rehellisyyden nimissä yhtään talvi-ihminen. Sen myötä havahduin vasta tänään siihen, ettei terassitarhakaan ole enää syksyn jäljiltä parhaassa iskussa. Oma riippumattohengailuni päättyi aikalailla elokuun loppuun, ja sen jälkeen terassitarha on ollut lähinnä kissojen ja frettien valtakuntaa, jonka läpi on vain kuljettu välillä grillaamaan ja saunomaan. Tänään kuitenkin pysähdyin sinne pitkästä aikaa vain huomatakseni, että osa sisustuksesta oli alkanut vetää homeeseen ja että sama kohtalo odottaisi loppujakin tekstiilejä ellei niitä keräisi pesun kautta sisälle säilöön.

Pahiten homeiset tulikin kerättyä heti suorinta tietä roskikseen, ja pelastettavissa olevat kodinhoitohoitohuoneeseen odottamaan pyykkivuoroa tai kylpyhuoneeseen pestäväksi. Tarhaan kootun ison kiipeilypuun päätin jättää vielä talveksi säiden armoille, koska sekin oli selvästi ottanut kosteudesta jo vähän nokkiinsa, niin sen pelastaminen sisälle tai talveksi autotalliin alkaisi olla aikalailla myöhäistä. Niinpä se saa toimia tähystystornina vielä sen aikaa kun kestää, ja keväällä on aika tutustua ulkotiloihin suunniteltuihin kiipeilypuihin. Raivauksen jälkeen tarhan terassimatto tuli imuroitua perusteellisesti. Pesu jäi odottamaan vielä myöhempää ajankohtaa, kun saan arvottua valjastanko hommaan painepesurin vai tektiilipesurin.  

Vappu ja Nutella auttoivat siivoushommissa

Takaoveen asennettu kissanluukku ei ole toiminut toivotusti, sillä sen lisäksi että Mallu saa sen auki ilman sirua, on havaittu ettei Mauno saa sitä auki ulkoa sisälle tullessa sirun kanssakaan, sillä sen siru sijaitsee liian takana lukijaan nähden. Niinpä pitäisi selvittää, mikä ei-lukijallinen luukku menisi saman kokoiseen aukkoon, sillä sirulukijaominaisuudesta on meidän tapauksessa nyt selvästi enemmän haittaa kuin hyötyä. Ongelmat luukun kanssa yhdessä ilmojen kylmenemisen kanssa ovat tehneet nyt sen, että tarhan käyttöä on jouduttu vähän rajoittamaan, eikä sinne ole tällä hetkellä pääsyä 24/7. Se harmittaa itseäni, mutta uskoisin että homma saadaan pelittämään jollain tavalla jossain kohtaa. 

Kokonaan tarhaa ei ole kuitenkaan tarkoitus sulkea talveksikaan, joten seuraavaksi pitäisi keksiä sinne jotain kunnolla sään kestävää virikettä talvikauteen, jotta se innostaisi edes lyhyisiin happihyppelyihin viileämmilläkin säillä. Lumileikkeihin kun voi kuitenkin olla vielä Turussa aikaa. Lumileikkeihin ajateltiin muutenkin valjastaa taas uima-allas (joka sekin odottaa tyhjentämistään) sitten kun lunta on taas niin että se mahdollistaa kunnon kaivelut. 

Jotta syksy ei olisi pihan osalta pelkkää luopumista, pitäisi saada aikaiseksi viedä kasvihuoneen siivous loppuun, ja kerätä netistä parhaat ideat tunnelmalliseen glögitupaan jouluvaloineen, kynttilöineen ja muineen. Sisätiloissa elävät kynttilöt kun ovat varsin pitkälti poissa laskuista kissojen ja frettien kanssa, voisi kasvihuoneeseen rakentaa pienen talvikeitaan, jossa niistäkin voisi välillä nauttia vaarantamatta karvakavereita ja kotia.

torstai 14. lokakuuta 2021

Kanikuulumisia

Tein jokin aika sitten järkipäätöksen, että en halua meille kahta uroskania, sillä kaniurosten kohdalla tappeluiden riski on niin suuri. Mutta eihän sitä nyt lasketa, jos toinen pojista tulikin sitten vain hoitoon, ja vain toinen on jäämässä. Eli niinhän siinä taas kävi, että tunne voitti järjen. Veljekset Mainio ja Petteri Kaniini tarvitsivat talvikodin, ja koska pojat ovat tulleet toistaiseksi hyvin toimeen, päätimme että ne saavat myös toistaiseksi pysyä yhdessä. Alustavasti on sitten puhuttu, että Mainio palaa kaverille keväällä, ja Petteri kastroidaan silloin ja hankitaan sille naarasseuralainen. 

Kanila ulkoapäin

Poikien talvitarha

Keskustelujen alettua (eli silloin kun päätin etten ota poikia) torista tuli bongattua pieni käytetty kissojen ulkotarha, jonka hankin heti autotalliin siltä varalta että meille sittenkin tulee kaneja. Niin kun kaveri sitten viikonloppuna kysyi, vieläkö se tarjous "jos mitään muuta paikkaa ei löydy" on voimassa, täällä alkoi tilojen valmistelu. Heidän pihaansa kun oli ilmestynyt irtokissa, joka oli alkanut viettää aikaa kanien aitauksessa. Aiemmin olin miettinyt kanien tilojen tekoa autotallin viereiseen varastoon, mutta kun syksyn mittaan sen lattialle on ilmestynyt kasvava kosteusläikkä, päätin palata alkuperäiseen suunnitelmaan leikkimökin modaamisesta kaneille. Ulkokanit kun kestävät hyvin kylmää, mutta kosteus on huono homma, sillä kylmän sieto edellyttää että kaneilla on mahdollisuus pysyä kuivana. Leikkimökissä oli myös enemmän sisätilaa ja jo valmiiksi ikkunat kolmeen suuntaan, eli enemmän luonnonvaloa. 

Kanilan sisätila
Ikkunan vieressä on pieni tarvikekori, missä on muunmuassa poikien valjaat

Valkoisissa Ikealootissa on poikien pelletit ja heinät, ja päällä sininen ikeakassi, jolla saadaan haettua heinätäydennykset varastosta

Leikkimökkiä oli tullut modattua vähän jo kesällä, kun kanit viettivät sielä öitä, mutta vahingosta neuroottisemmaksi muuttuneena leikkimökkiäkin päädyttiin vahvistamaan vähän lisää sen siirtyessä nyt kokonaan kanilakäyttöön, ja ikkunaverkon kiinnitystä vahvistettiin, ovisalpa vaihdettiin jykevämpään ja oviaukkoon lisättiin kynnys niin että saatiin koko lattia purulle. Samaten oven sisäpuolellekin lisättiin salpa, niin että oven saa kunnolla kiinni myös sisältä päin silloin kun sielä viettää aikaa kanien kanssa. Samaten käytettynä ostettu tarha sai lisävahvistukseksi enemmän tukipalkkeja, pohjaverkon ja lisäsalpoja, jonka lisäksi verkon kiinnitykseksi lisättiin aluslevyllisiä ruuveja, jotta verkon irti kiskominen olisi varmasti ketulle mahdotonta. Sitten kun leikkimökille vedetään talveksi sähköt lämmitettävää vesikippia varten, suunnitelmissa on lisätä sinne myös liiketunnistimella toimiva ulkovalo. 

Vasemmalla hoitopoika Mainio ja oikealla meidän herra Petteri Kaniini

Pojat tulivat sitten eilen. Eilisilta meni vielä pitkälti leikkimökin suojissa, mutta yön aikana oli ehditty käydä tutustumassa myös tarhaan, ja tänään veljekset ovat hengailleet pitkälti tarhassa betonielementin päällä. Siinä on loistava paikka tähystää, ja siitä pääsee yhtä nopeasti niin sisälle mökkiin kuin tarhaankin. Luonteeltaan molemmat pojat ovat erittäin reippaita ja uteliaita, vaikkakaan silittelyistä ei vielä kauheasti välitetä. Mutta uskoisin että lahjomalla niistäkin päästään neuvottelemaan pikapuoliin. Tänään tuli nimittäin vedettyä poikien kanssa jo yksi Teams-palaveri, jonka aikana ne melkein kiipesivät syliin, jos lahjuspellettejä tippui niiden ulottuville turhan hidasta tahtia, ja lisänannaa käytiin etsimässä aina pöydältä asti tökkien siinä samalla ohimennen kameraa. Punainen pojista, eli Mainio, on hieman veljeään rohkempi tapaus, mikä on sikäli hyvä, että herran varalle kaverilla on kasvatussuunnitelmia. Sikäli vähän harmi, että samaisesta syystä se ei ole jäämässä meille, sillä lisääntymiskäytössä olevaa uroskania on melko mahdoton majoittaa vakituiseen yhdessä muiden kanien kanssa. Mutta uskon kyllä, että saamme lahjottua kyllä Petteristäkin mitä mainioimman lemmikkipupun. 

Tähystyspaikka hyvien kulkuyhteyksien varrella

Vaikka talvitiloistakin tuli ihan kivat, sitä on luonnollisesti alkanut jo googlettaa miten leikkimökin siirto lähemmäs aiemmin aiottua tarhan paikkaa onnistuisi helpoiten. Mieluiten sitä kun ottaisi kanit keväällä lähemmäksi kilpparitarhaa ja kasvimaita, ja pikkutarhan tilallekin suunnitellaan jo isompaa, joka olisi helpompi toteuttaa eri osaan tonttia. Tämän vuoden osalta kilpparitarhakin on kuitenkin jo tyhjentynyt, kun konnat tuli siirrettyä autotalliin odottamaan talvihorrokseen siirtymistä. Kilpikonnien ulkotarhassa kun kasvaa yhä sen verran kaikkea syötävää, että päädyin siihen, että välilasku autotalliin auttaa osaltaan varmistamaan että konnat saavat varmasti suolensa tyhjiksi ennen horrosta. Samalla sielä on helpompi ylläpitää lepoon valmistavaa päivän lyhenemistä ja ilman viilenemistä kuin bunkkerissa, joka on ympäri vuoden melko trooppinen.   

Ja mikäli joku jo ehti kiinnittää huomiota poikien yhdennäköisyyteen Taigan ja Pihkan kanssa, asiaan on luonnollinen selitys: kyseessä on nimittäin heidän velipojat, jotka menivät kaverille kesäkaneiksi samaan aikaan kuin muu jengi tuli tänne meille. Valitettavasti kuitenkaan alkuperäinen syy hoitoon lähtöön ei poistunut kesän mittaan, minkä takia poikien talvisijoitus koitui haasteeksi. Kun niille olisi kyllä ollut olemassa tilat, mutta aiemman pääasiallisen hoitajan kunto ei olisi kestänyt siivous ja muita hommia, kun niissä pitää kuitenkin sitten kyykkiä ja kummarrella aika paljon. Kaveri ei taas pystynyt pitämään näitä talven yli, kun sopivaa kuivaa säänsuojaa ei ollut.

torstai 7. lokakuuta 2021

Tahnatuokioita

Olin etukäteen pelännyt, miten Justiina selviää kun se jää yksin. Aiemmin kesällä Lystin kuoltua Mitella lopetti syömisen lähes kokonaan ja vetäytyi pariksi viikoksi täysin omiin oloisinsa, vaikka sille jäi edelleen kolme tuttua, joskaan ei yhtä läheistä laumakaveria. Itsyn lopetuksen jälkeen Justiinalta lähti se ainoa kaveri, ja Justiina on sen verran tiukka täti, etteivät edes mitkään valvotut leikkitreffit nykyisen nuorison kanssa olisi toimiva lohduke. Junnulaumassa Huisku oli ainoa, josta Justiina piti, ja Huiskukin lähti pilven reunalle lopulta ennen Justiinaa.


Vaikka Justiina on ollut aina melko tomera ja valikoiva seuransa suhteen, olin vähän yllättynyt siitä, ettei kaverin kuolema tuntunut vaikuttavan siihen mitenkään. Että vaikka Justiina oli selvästi ollut hyvin kiintynyt Itsyyn, se jatkoi Itsyn kuoleman jälkeen enimmäkseen kuten ennenkin. Ellei sitten lasketa sitä, että se oppi erittäin nopeasti hyödyntämään sitä, että tahnatarjoilu muuttui hövelimmäksi sen jäätyä yksin. Nykyisin se tulee aina heti herättyään aitauksensa ovelle nuolemaan huuliaan, tai juoksee suoraan jääkaapille, mikäli aitaus on auki. Etenkin Jussin näkeminen saa monesti myös aikaan saman reaktion. Olemmekin nyt päätyneet siihen, että Justiina saa useimmiten aamun ensimmäisen ja illan viimeisen jaloitteluvuoron, ja aika usein viettää yötkin vapaana yläkerrassa, että sen on mahdollista käydä kerjuulle aamulla heti Jussin herättyä. 


Kesän mittaan Justiinan liikkuminen on käynyt aiempaa kankeammaksi ja sen ihokasvainten määrä on selvästi lisääntynyt. Koitan kuitenkin olla käyttämättä liikaa aikaa sen murehtimiseen, paljonko yhteistä aikaa meillä on vielä jäljellä. Viimeistään Sofian kanssa kun oppi, ettei vanhuuden kremppojen etenemistahtia voi ennustaa mistään. Ainakin vielä Justiinalla menohalut kompensoivat liikkumisen vaikeuden enemmän kuin riittävästi, eikä se anna kankeuden ja satunnaisten kaatumisten hidastaa itseään tai estää tavoittelemassa aina vielä yhtä tahnasantsia. Ja jos tahnatuubi aukeaa liian hitaasti, sitä kyllä koitetaan yhä nousta punttia vasten pystyyn tai mangustina tähystämään, että mikä maksaa.  

Välillä melkein tuntuu, että Justiina pysyy elossa niin kauan kuin maailmassa riittää lohitahnaa, jotta se saa varmasti hyödynnettyä rajattoman mummokiintiönsä mahdollisimman tehokkaasti. 

tiistai 5. lokakuuta 2021

Pihakettu

Nuorempana ajattelin, että nähdäkseen enemmän, on liikuttava enemmän. Matkustettava ympäri maailmaa, etsittävä uusia paikkoja. Pysyttävä liikkeellä ja vältettävä liikaa jämähtämistä omalle mukavuusalueelle. Vaikka jatkuva meneminen tai sen suunnitteleminen oli kaltaiselleni kotona viihtyvälle introvertille usein raskasta, uudet kokemukset myös ravitsivat mieltä ja ruokkivat uteliaisuutta. 

En tiedä kumpi on tehnyt nyt enempi tehtävänsä, ikä vai korona, mutta mitä enemmän olen ollut paikallani sitä enemmän olen alkanut huomata, että enemmän voi nähdä myös pysähtymällä. Mitä enemmän olen ollut kotona, sitä elävämmäksi pihapiiri on alkanut muuttua. Ja mitä useammin olen vain istunut paikoillani kirjan kanssa, sitä lähemmäksi luonto tuntuu tulevan. 


Ensimmäiseksi tähän muutettua huomasimme kauriit ja jänikset. Pikkuhiljaa kuvaan ilmestyivät rupikonnat, sudenkorennot, erilaiset linnut ja vesimyyrä. Nyt viimeisimpänä kettu. En tiedä kauanko se on tarkkaillut meitä, mutta puolitoista viikkoa sitten ihmettelin, kuinka pitkään se antoi minun hämärässä tarkkailla ateriointiaan. Tänään tyyppi peseytyi keskellä meidän pihaa kirkkassa päivänvalossa. Naapurin mainitsemaa supikoiraa tai edellisten asukkaiden mainitsemaa merikotkaa emme sen sijaan ole vielä nähneet.   

En sano, ettenkö ikinä enää aikoisi matkustaa, tai eikö maisemanvaihdoskin tekisi joskus hyvää. Mutta silti minusta tuntuu koko ajan vahvemmin, että vaikka jäisin juuri tähän loppu iäkseni, en usko että voisin koskaan nähdä kaikkea mitä lähiympäristölläni on tarjottavanaan. Että jo eri vuorokaudenajat, vuodenajat, kannanvaihtelut ja oman silmän harjaantuminen riittävät varmasti tuomaan uutta koko loppuiäkseni, vaikka lopettaisin uuden perässä juoksemisen kokonaan.

maanantai 4. lokakuuta 2021

Hyvää Kansainvälistä eläinten päivää!

Tänään juhlitaan Kansainvälistä eläinten päivää, joka aloittaa Suomessa Eläinten viikon. Kansainvälistä eläintenpäivää on vietetty ensimmäisiä kertoja Firenzessä Italiassa 1930-luvun alussa. Eläinten viikkoa taas vietettiin ensimmäisen kerran 1959. Suomen eläinsuojelu nostaa joka vuosi eläintenviikolla esiin jonkin teeman, jonka ympärille rakennetaan kouluihin jaettavaa oppimateriaalia ja somesisältöjä. Tämän vuoden eläinten viikon teemaksi on nostettu oppiva eläin, ja eläinten kouluttaminen positiivisin menetelmin. Teema on tärkeä, vaikka teeman esille nostaminen nostaa samalla ikävästi mieleen ne videot, mitkä nostivat aiheen keskustelun keskiöön tänä keväänä. Vaikka eläinten kouluttaminen positiivisen vahvistamisen kautta saa koko ajan enemmän näkyvyyttä ja jalansijaa, valitettavasti kivulla ja pelolla kouluttamistakin esiintyy eläinten parissa yhä. Eläinten kouluttaminen liitetään yleensä lajina vahvimmin koiriin, mutta erilaisia arkielämän taitoja harjoitellaan lähes kaikkien lemmikkinä pidettävien eläinten kanssa, ja monille lajeille voi opettaa myös temppuja. Tosin jos kysyy meidän jengiltä, ihmisille temppujen opettaminen on välillä yllättävän vaikeaa, sillä vaikka ihminen selvästi jo tajuaisi, miten namikaappi aukeaa, on ihmistä välillä äärettömän vaikeaa saada toistamaan tarvittava liikesarja aina pyydettäessä. 

Sohvalla makoilu on tärkeää

Omalla kohdallani elämäni muokkaaminen eläimellisempään suuntaan on jatkunut kohta kaksi vuotta. Reilu pari vuotta tein päätökseen jättää silloisen vakituisen työpaikkani ja lähteä kouluttautumaan eläinalalle, ja se prosessi on yhä käynnissä. Sen myötä minulle on ensimmäistä kertaa rakentumassa ammatti-identiteetti sen sijaan että työ olisi vain muusta elämästä erillinen osa-alue, joka on tarpeen eläinharrastuksen rahoittamiseksi. Se on ollut yhtä aikaa innostavaa että samalla myös todella pelottavaa. Kun pyrkii ensimmäistä kertaa työskentelemään sen parissa, mitä pitää oikeasti tärkeänä, sitä kokee ihan erilaista tarvetta perehtyä ja ottaa selvää asioista. Tämä korostuu etenkin nyt, kun seuraavan tutkinnon myötä tulen työskentelemään koko ajan enemmän lemmikkieläinten parissa. Se mikä tekee lemmikkieläimistä vielä jännempiä kuin tuotantoeläimet ei ole se, että eläimissä itsessään olisi juurikaan eroa sen mukaan onko kyseessä tuotantoeläin vai lemmikki: kaikki ovat omalla tavallaan kiehtovia ja eri tavalla älykkäitä persoonia. Mutta lemmikkieläimet ovat usein lähempänä ihmistä, perheenjäseniä, ja sen myötä lemmikkien kanssa työskentely on enemmän ihmisten parissa työskentelyä. Itselle vieraiden lemmikkieläinten kohdalla etenkin klinikkaolosuhteissa itse eläimen perushoitoa tulee olemaan vähemmän, ja mukaan tulee enemmän sitä, että on pystyttävä ohjaamaan eläimen omistajaa hoitamaan eläintä mahdollisimman hyvin sekä arjessa että sairauden mukanaan tuomissa poikkeustilanteissa. 

Namit ovat tärkeitä

Ennen koulun alkua vietetään kuitenkin vielä hetki omassa kuplassa omien eläinten kanssa. Muistuttaen itselle että nuo tyypit eivät ole mikään lottovoitto, vaan jotain hyvin paljon enemmän, sillä useiden tutkimusten mukaan lottovoitto ei vaikuta pitkällä tähtäimellä sen enempää ihmisen onnellisuuteen kuin terveyteenkään. Sen sijaan nuo tyypit, sekä nykyiset että menneet tuovat hymyn yhä uudelleen kasvoille. Vaikka ilman niitä minulla voisi olla enemmän rahaa, siistimpi koti ja ehjempiä vaatteita, sekä hyvin paljon vähemmän itkettyjä itkuja, huolia ja stressiä, silti ne tekevät elämästäni täydempää jokaisena päivänä. Ne ovat opettaneet kärsivällisyyttä, huolenpitoa ja rakkautta. Ne ovat opettaneet, että asioita saa harvemmin läpi nopeasti ja huutamalla, vaan että todellisiin tuloksiin pääsemiseksi on usein pysähdyttävä miettimään omaa tapaansa viestiä, jos haluaa viestinsä menevän perille niinkuin sen tarkoitti kuulijan lajista riippumatta. Ja ehkä ennen kaikkea ne ovat opettaneet, ettei onnellisuus tule läheskään aina siitä, että tekee pelkkiä kivoja asioita, joista tulee hyvä mieli. Vaan että onnellisuuteen usein tarvitaan se, että tekee asioita, joilla tuntee olevan merkitystä, vaikkeivat ne olisi aina kivoja. Eläinten kanssa touhutessa merkityksellisyyden tunne on aina vahvasti läsnä, jopa silloin kun makaa sohvalla katsomassa televisiosarjaa, koska meillä on monta tyyppiä jotka arvostavat sohvapäikkäriseuraa. 

Hyvää Kansainvälistä eläintenpäivää ja Eläinten viikkoa kaikille! Tehkää paljon kivoja asioita lemmikkienne kanssa, ja mahdollisuuksien mukaan tehkää kivoja asioita myös kaikille muille eläimille, niillekin, joilla ei ole omaa ihmistä nostamassa sitä jalustalle Eläinten viikon kunniaksi.

sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Lemmikki Tampere 2021

Lauantaina tuli suunnattua ensimmäiseen lemmikkitapahtumaan sitten korona-ajan alun, ja olo on vähän hämmentynyt. Olin etukäteen miettinyt, kuinkakohan moni uskaltautuu jo liikkeelle, ja oikeastaan vähän yllättynytkin siitä, kuinka messuilla oli saapuessamme täysi vilinä. Etenkin osa ständeistä oli suorastaan tukossa ihmisistä, ja sitä pystyi etenemään vain hitaasti massan mukana. Sitä on ehtinyt jo niin tottua siihen, että kaikkialla on turvavälit, että oli todella vaikea orientoitua siihen, että ihmisiä tuli yhtäkkiä joka puolelta lähelle ja ohi. 

Yksi ruuhkaisimpia ständejä oli Herppiharrastajien messuosasto, johon olikin tuotu erittäin kiva ja monipuolinen lajikattaus erilaisia matelijoita ja selkärangattomia. Sielä olisikin tullut vietettyä varmasti paljon enemmänkin aikaa, jos emme olisi osuneet sinne juuri vilkkaimpaan mahdolliseen aikaan. Tässä vaiheessa vielä jopa muistin napata pari kuvaakin, etenkin kun ständillä oli yksi torakkalaji johon en ollut törmännyt ikinä aiemmin. Jussi puolestaan ihasteli etenkin monia paikalla olleita liskolajeja, ja jäi keskustelemaan Aten kanssa sammakoista. 

Posliinitorakat olivat jotenkin todella symppiksiä

Kaneja oli paikalla paljon vähemmän kuin olin kuvitellut. Kanikuumeeni huomioon ottaen se oli varmasti turvallisempaa niin, mutta olin ehkä hieman pettynyt siitä, etten päässyt esittelemään Jussille sen laajemmin kanien rotu- ja värikirjoa, nyt kun Jussikin on alkanut lämmetä kaneille aiempaa enemmän. Poikkesin kuitenkin pariinkin otteeseen kanien silittelypisteellä paijaamassa siinä olleita pienrexejä ja risteytystä. Kanipuolella olisi ollut myös sellaista tuotemyyntiä (etenkin Lavella's-valjaita ja Kanien Ykkösherkun messutarjous), jota olisin mielelläni tukenut enemmän, jos meillä olisi kotona vielä kanikansalaisia. 

Ehdottomasti pisimpään viihdyimme siskon kanssa messuilla kissapuolella. Sieläkin oli tänä vuonna kyllä todella vähän varsinaisia esittelyständejä, ja kissahalli pyöri lähinnä sielä olevan näyttelyn ympärillä. Mutta Isacin tulevaa näyttelyuraa ajatellen siskoa kiinnosti nähdä, miten kissat arvostellaan, ja mitä kaikkea tuomari niistä katsoo, että tietää sitten treenailla pojan kanssa kotona. Tosin Isacin huhtikuulle kaavailtu debyytti siirtyy nyt tulevaisuuteen, kun huhtikuinen Tampereen näyttely onkin voittaja-näytttely, johon Isacilla ei ole pääsyä ilman aiempia näyttelymeriittejä.

Akvaariopuolella kiinnostivat etenkin pienet nano-altaat

Kissapuolella suurimman mielenkiintoni saivat myyntikojut sekä Kissankulman ständi, jolle oli tuotu sekä kotia etsiviä että kodin jo löytäneitä rescue-kissoja esittäytymään. En valehtele varmaan paljoakaan jos sanon että kolmannes messuistani meni sen häkin kohdalla, jossa oli yksi samanoloinen harmaaraidallinen poikakissanpentu, kuin minun ensimmäinen kissani Misu oli. Suurimman osan ajasta pennut vain nukkuivat, mutta ei se estänyt käymässä mielessä läpi pitkää listaa siitä, mihin kaikkeen kuudes kissa mahdollisesti vaikuttaisi. Kuitenkin Mintun, Löllön ja Rutun kotiutumisesta on vajaa vuosi, ja Mintun pissaongelmista vasta kuukauden verran, joten olisi liian iso riski sille, että uusi pentu stressaisi liikaa olemassa olevia. Olkootkin että siskonikin itselleen epätyypillisesti koitti kovasti yllyttää minua kyselemään lisää pennusta, ja varmistamaan että kertoisin varmasti tarpeeksi kuinka hyvä koti meillä on, että jäisin mieleen, kun pentujen uusia omistajia valitaan. Valitettavasti kuitenkin uskon, että kodittomia pentuja tulee olemaan myöhemminkin, sitten kun meillä on taas parempi tilanne miettiä uusia tyyppejä laumaan.

Tää tyyppi sai taas miettimään, kuinka järkevä sitä haluaa olla. Hänestä olisi voinut tulla Miska.

Kissanpennun sijaan kissahallista lähtikin mukaan Sturdin kantokassi freteille. Olen jo pidempään miettinyt niille jotain reppua isomman pohja-alan omaavaa kankaista kuljetinta, koska en tykkää yhtään raahata kovamuovista boksia lyhyissä siirtymissä, kuten esimerkiksi siirrettäessä junnuja sisältä pihan pentuaitaukseen. Suomesta ei vain tahdo saada mistään Sturdin tuotteita, ja yleisölle avoimista kissanäyttelyistä on ollut hieman taukoa. Mutta messuilta niitä taas sai, ja sai keskittyä siihen isompaan ongelmaa, eli minkä värisen ja kokoisen kassin haluaa. Päädyin kivan siniseen large-kokoiseen malliin.

Messuostoksina mukaan lähti kantokassin lisäksi yksi hihna

Vaikka omalla tavalla olikin vapaampaa palloilla messuilla ihan vain turistina, mikä mahdollisti myös huomattavasti normimessuviikonloppua pidemmät yöunet, oli se tavallaan myös kauhean orpoa. Olen niin tottunut siihen, että minulla on messuilla aina selkeä tukikohta jollain ständillä, ja osa omasta laumasta mukana. Vaikka en nytkään ollut liikkeellä yksin, tuntui jotenkin juurettomalta pyöriä halleissa vain ympäriinsä. Messutkin tuntuivat kestävän kamalan vähän aikaa, kun ei ollut paikalla jo ennen avaamista, ja lähtenyt vasta sulkemisen jälkeen molempina päivinä. Ja pakko sekin on myöntää, että olen niin ylpeä omista tytöistäni, että onhan se aika mahtavaa esitellä niitä myös muille, ja katsoa kun ihmiset liikuttuvat niitä paijatessa samalla tavalla kuin itse kun pääsi silittämään kaneja tai yhtä kissanpennuista. Siinä on kuitenkin jotain ihan erilaista kuin että näkee eläimiä vain kuvista. 

Katsoo jos sitten ensi vuonna uskaltaisi jo ottaa omankin lauman taas mukaan, ja jos koululta ehtii sitoutua ständihommiin koko viikonlopuksi. Tänä vuonna myönnän olleeni vielä hieman varovainen ihmisestä frettiin tarttuvien virustautien osalta, sillä vaikka riski on pieni, niin tänä vuonna meillä on ollut jo sen verran paljon kaikkea, että mieluummin jätin sen pienenkin riskin ottamatta.   

Illalla sitten taas pelattiin ja opetin Isacille hienosti, että nousemalla pelipöydälle saa nameja (mistä sain sanomista sen jälkeen, kun poika koitti sitten namien toivossa hakea pöydältä pelikomponentteja...)

perjantai 1. lokakuuta 2021

Kasvukauden päätös

Pihan puut ja pensaat alkavat olla kunnolla syysväreissään, joten päätin hyvästellä kesän myös kasvihuoneessa. Koska kasvihuoneessa oli lähinnä yksivuotisia kasveja, otin junnulauman mukaan talkoisiin. Pääsivät nekin oikein kunnolla hortonomihommiin, kun saivat kaivaa kasveja ylös ja heitellä multaa mielin määrin. Ainoastaan chilien perään katsoin yhä vähän, kun Jussi vielä miettii yrittääkö niiden talvehdittamista. 


Ja olihan tytöillä hauskaa kiipeillessä sohvilla ja kaivellessa, ja sitten kun lattialle alkoi vielä lennellä kasvinosia isoksi vuoreksi, kun pilkoin tomaatit ja muut niin että sain ne irti tuistaan. Siinä oli hyvä pienten näätien leikkiä vuorenvalloitusta. 


Olin ottanut kasvihuoneelle mukaan myös kirjan, joten saatuani kasvit ylös ja tukinauhat irti, istahdin kasvihuoneen sohvalle lueskelemaan siksi aikaa kun tytöt jaksoivat touhuta. Niiden vetäydyttyä boksinsa riippariin kaikkensa antaneina, kannoin apulaispuutarhurit sisälle ja kävin kuskaamassa poistetut kasvit kottikärryillä puutarhakompostiin. 

Lähiaikoina pitäisi aloittaa myös uima-altaan tyhjennys. Sen tytöt saavat kuitenkin leikkeihinsä vasta kun se täyttyy taas lumella, ja sielä on mahdollista kaivella kunnolla. 



torstai 30. syyskuuta 2021

Pienlemmikkien virikeopas -kirjaesittely

Vuonna 2006 ilmestynyt Helena Telkänrannan Pienlemmikkien virikeopas on ehkä yksi eniten omaa ajatteluani vahvistaneita kirjoja mitä olen ikinä lukenut. Olin kirjan ilmestyessä juuri omilleni muuttanut 19-vuotias, ja vaikka minulla oli jo siinä kohtaa ollut vuosia lemmikkieläimiä, kokonainen kirja keskittyen vain pienlemmikkien virikkeellistämiseen ja aktivointiin oli jotain, jota minulle ei ollut tullut aiemmin vastaan. Tokihan samoja teemoja oli sivuttu monissa aiemmissa eläinkirjoissa yhdessä ruokinnan, terveydenhuollon, sairauksien ja muun kanssa, mutta kokonaan omassa teoksessaan ne nousivat ihan eri tavalla keskiöön. Jo se, että kirjan esipuhe alkaa virkkeillä "Monelle tulee yllätyksenä, kuinka mielenkiintoinen eläin esimerkiksi kani, marsu tai kanarialintu voi olla. Esimerkiksi marsu piristyy ja muuttuu kuin toiseksi eläimeksi jo pelkästään sillä, että se päästetään häkistä lattialle kipittämään. Vielä suurempi muodonmuutos tapahtuu missä tahansa eläimessä, jolle suunnitellaan suurhäkki tai huoneen kokoinen oleskelutila, jossa on pesä- ja kiipeilypaikkoja ja toimintaan houkuttelevia virikkeitä. Pienessä häkissä paikallaan nököttävää eläintä katsellessa saattaa helposti ajatella, että ompa aika tylsä eläin. Todellisuudessa kuitenkin itse eläimellä on tylsää." ja että ensimmäinen luku on otsikoitu "Mitä on hyvä eläintenpito?" riittivät jo 2000-luvun alussa kolahtamaan kovaa. Ja kuten moni on ehkä huomannut, tila ja virikeasiat eivät ole lakanneet kiinnostamasta minua myöhemminkään. 


Vaikka kirjassa on yhä paljon hyvää asiaa, eikä moni asia eläinten virikkeellistämisessä ole muuttunut niin lyhyessä ajassa kuin 15 vuodessa, on kirja joiltain osin myös oman aikansa näköinen. Selvimmin tämä ehkä näkyy kirjan lajikattauksessa. Kirjassa esitellään virikevinkkejä myös preeriakoirille, monille sellaisille hyppymyyrälajeille, mitä Suomessa ei enää näy lemmikkieläiminä, sekä siperiamaaoraville, joita ei nykyisellään enää edes voi laillisesti pitää lemmikkinä, ellei se ole syntynyt ennen vuotta 2016. Samaan aikaan kirjasta myös puuttuu monia sellaisia lajeja, jotka ovat tulleet Suomeen vasta kirjan ilmestymisen jälkeen, kuten kotipäästäisopossumit ja pikkusiilitanrekit, vaikka kirjassa esitellään myös hyvin harvinaisia pienlemmikkejä yhdessä monien tavallisempien kanssa. 

Aivan erityisesti kirjassa pidin siitä, kuinka monet asiat esiteltiin hyvin konkreettisesti monien esimerkkien kera. Esimerkiksi käytäessä läpi eläinten jaloittelualueen tai oman huoneen turvallistamista, ei vain todettu ylimalkaisesti, että "varmista että alue on turvallinen", kuten useimmissa eläinkirjoissa, vaan käytiin läpi sekä yleisesti että hieman lajikohtaisesti, että lennätettäessä lintuja ikkunat kannattaa peittää etteivät linnut lennä päin lasia, älä ikinä pidä tuuletusikkunaa niin paljon auki että fretti voi tunkea siitä läpi, tarkista sokkelit ja putkien läpiviennit, ja tuki kolot tarvittaessa, ettei eläin häviä pahimmassa tapauksessa pysyvästi seinän sisälle, pidä huoli ettei fretti pääse avoimelle vessanpöntölle, johon se voi hukkua, jos se tippuu sinne (omakohtaisesta kokemuksesta voin lisätä, että osa freteistä voi myös oppia itse avamaan vessanpöntön kevyen muovikannen. Meillä oli tämän takia viime asunnossa aina varuiksi kahvakuula pöntön kannen päällä, ettei Mallu sukella pönttöön, kun kissanvessan takia ovea ei voinut pitää suljettuna)... Paljon sellaisia asioita, mitä on hyvä osata ottaa huomioon jo ennalta, sillä niiden oppiminen kantapään kautta maksaa pahimmillaan lemmikin hengen. 

Ulkoilu aitauksessa tarjoaa paitsi erilaisia erilaisia hajuja ja ääniä, myös erilaisia pintoja ja kaivelumahdollisuuden

Itse pidin kirjassa suuresti myös siitä, että se kattaa hyvin monipuolisen joukon erilaisia lajeja kaneista ja jyrsijöistä fretin ja siilien kautta lintuihin. Samalla kun annetaan ideoita niiden aktivointiin käydään myös läpi eri lajien erityispiirteitä ja sitä, miten erilaiset pieneläimet kokevat ympäristönsä, lajitoverinsa ja elinalueelleen ilmestyvät uutuudet. Sen myötä päästään siihen miten esimerkiksi saaliseläimen virikkeellistäminen poikkeaa pienpedon virikkeellistämistä, ja miksi esimerkiksi toiset eläimet hyötyvät enemmän äänistä, kuten soimaan jätetystä radiosta kuin toiset. Vaikka sitä ei missään välissä suunnittelisi hankkivansa kuin vain yhden kirjassa esitellyistä lajeista, mielestäni kirja kannattaa ehdottomasti lukea läpi kokonaan.  

Toki nyt kun omaa eläinkokemustakin on taas 15 vuotta enemmän kuin kirjaa ensikertaa lukiessa, sitä suhtautuu joihinkin ohjeisiin kriittisemmin kuin nuorempana. Vaikka kirja tarjosi enemmän positiivisia oivalluksia ja herätti miettimään, onko esimerkiksi se etten ikinä edes harkinnut fretin ottamista häkkieläimeksi tai vain yhden fretin ottamista lähtenyt alunperin tästä teoksesta, muutamassa kohdassa näki myös pieniä vaaranpaikkoja. Esimerkiksi siinä kohtaa kun suositeltiin yhdessä kohtaa muodissa olleita taikakuutioita myös frettien aitauksen rakentamiseen, vaikka juuri aiemmin oli todettu, että pieni naarasfretti voi mahtua kokonaan läpi viiden senttimetrin aukosta. Taikakuutioiden silmäkoko on noin neljä kertaa neljä senttiä, ja vaikka fretti ei pääsekään siitä läpi, liittyy niihin sen myötä paljon isompi vaara: ulkomaisissa frettiryhmissä on tullut vastaan tapauksia, joissa fretti on jäänyt läpi yrittäessään jumiin kuution aukkoon ja tukehtunut. Toki nämä tapaukset ovat harvinaisia, sillä fretti on malliltaan niin puikula, että yleensä jos se saa pään työnnettyä jonnekin, se saa sen vedettyä myös pois. Mutta varmuuden vuoksi suosisin niille kuitenkin huomattavasti pienempään verkon silmäkokoa kuin mitä kirjassa suositellaan. Toinen mitä en usko että uskaltaisin omieni kohdalla kokeilla on kaniaitauksen upottaminen maansisään vain vähän reunoista. Kirjan mukaan verkon upottaminen maan sisään noin kolmenkymmenen sentin syvyydeltä on työläs operaatio, mutta kannattava, koska se lisää turvallisuutta pitämällä kanit todennäköisemmin aitauksen sisäpuolella ja pedot kuten ketut ulkopuolella. Etenkään sen jälkeen kun näin millä tarmolla kettu oli hajoittanut kanien tarhan katon päästäkseen sisälle tarhaan, en lähtisi luottamaan siihen, etteivät sen enempää kettu kuin kanit saattaisi kaivaa verkon ali, mikäli sellainen mahdollisuus on. Toki tästä tulee se dilemma, että verkon upottaminen kokonaan maan alle on vielä huomattavan paljon työläämpää, kalliimpaa ja voi edellyttää kasviston tuohoamista (esimerkiksi puiden kaivamista juuriltaan), mikä taas usein kutistaa mahdollista tarhakokoa selvästi. 

Nipsu on meidän jengin taitavimpia kiipeilijöitä

Siksi sen uusi terraario on sisustettu niin, että sillä olisi mahdollisimmat monipuoliset kiipeilymahdollisuudet. Alaosan heinäkasat tarjoavat paitsi suojaa ja pesämateriaalia, myös mahdollisuuden etsiä saalista ja saalistaa, kun terraarioon vapautetaan ruokahyönteisiä.

Kaikesta huolimatta suosittelen edelleen tämän kirjan lukemista kaikille pienlemmikin omistajille, sellaista harkitsevalle tai sellaisten parissa muuten aikaa viettäville. Kotieläimelle kun ei pysty ikinä tarjoamaan liian virikkeellistä ympäristöä, silloin kun virikkeet on valittu hyvin sekä laji että yksilön omat mieltymykset huomioiden.

tiistai 28. syyskuuta 2021

Frettihuoneen siivous

Frettihuoneen päivittäisiin siivousrutiineihin meillä kuuluu lähinnä kestopissa-alustojen vaihto, ruuantähteiden kerääminen ja juomaveden vaihto. Toki siinä samalla pyyhitään mahdolliset hutikakat, ja saatetaan heittää pyykkiin jotain yksittäisiä tekstiilejä, mikäli jonkun päällä on esimerkiksi syöty hyvin antaumuksella. 2-4 viikon välein tehdään sitten perusteellisempi siivous, jolloin kannetaan kaikki tekstiilit pesuun, pestään häkin tasot, imuroidaan koko huone kiipeilypuineen kaikkineen ja pestään lattiat. Isompia siivouksia seuraa sitten kunnon pyykkirumpa, koska freteillä on käytössään sen verran paljon petejä, vilttejä, riippareita, mattoja ja muita, että niistä tulee jopa meidän isolla 12 kilon pyykinpesukoneella helposti 3-5 koneellista. Tarpeen vaatiessa suursiivouksia tehdään tiheämmin, tai niiden ja päivittäissivousten välillä tehdään jotain pienempiä imurointeja ja osalattianpesuja.

Eilen oli taas vuorossa tällainen suursiivous. Viime kerrasta oli venähtänyt turhan pitkä aika, sillä huone alkoi haista jo omaankin nenään vähän tunkkaiselta. Täysin hajuttomaksi tuota ei kyllä enää edes saa ilman remonttia, sillä parkettilattia ja lattialistat ovat ehtineet ottaa hudeista sen verran osumaa. Toiveissa olisikin, että ne saataisiin alkuvuodesta vaihdettua paremmin kosteutta ja pesua kestäviin vinyylilankkuun ja muovilistaan. 

Junnujen huone eilen siivouksen jälkeen

Alkajaisiksi kannettiin taas kaikki tekstiilit frettihuoneesta alakerran kodinhoitohuoneeseen. Ainoiksi poikkeuksiksi muodostuivat sohvanpäälliset, joita en jaksanut irrottaa, sekä kiipeilypuiden kangaspinnat, joita ei voi konepestä. Ne tyydyinkin taas vain imuroimaan, vaikka nekin voisivat pikkuhiljaa hyötyä perusteellisemmasta raikastuksesta esimerkiksi ruokasoodalla tai höyrypesurilla, ja jossain kohtaa pari niistä menee todennäköisesti poistoon pinttyneiden tahrojen myötä. Kiipeilypuissa minua eniten vaivaakin se, ettei niitä ole suunniteltu kunnolla puhdistettaviksi. Siitä huolimatta niistä ei haluaisi kokonaan luopua, sillä ne ovat myös hyvin pidettyjä. 

Tekstiilien mentyä odottamaan pesua huoneesta kerättiin lelut ja nostettiin kupit eteiseen helpottamaan huoneen imurointia. Ennen imurointia tarkastin kuitenkin vielä pesät ja häkin ja sohvanaluset sellaisten isompien luunkappaleiden varalta, jotka voisivat herkemmin tukkia imurin. Ne tuli kerättyä käsin roskapussiin, ja samalla napattua kakkaskapalla ja siivoussuihkeella muutamia kuivuneita hutikakkoja samoista sijainneista. Myös häkin tasot tuli käytyä tässä valissä läpi siivoussuihkeen kera. Tarkistuksesta huolimatta onnistuin missaamaan yhden isomman luunkappaleen, joka onnistuikin sitten jumittumaan imurin letkuun, niin että sen irroitteluun kului tovi jos toinenkin. Vaikka noin muuten pidän keskuspölynimurista, sen pitkät letkut ja putket ovat hitonmoisen hankalia silloin, jos jonnekin tulee tukos.  

Junnujen huone toisesta kulmasta kuvattuna

Imuroinnin jälkeen oli vuorossa lattianpesu. Vessanurkkien lähellä näkyi taas muutamia pepun pyyhkimisjälkiä lattiassa, joten pesin lattian ensin muualta edeten vasta lopuksi likaisimpiin nurkkiin. Välillä jaksan ottaa tuollaisetkin siivoussuihkeen kanssa jo ennen imurointia, mutta nyt jäljet eivät olleet niin pahat, niin katsoin helpommaksi jynssätä ne mopilla. Nyt lattianpesu hoitui vielä Luonnollinen Kamu Raikas -yleispesuaineella, mutta sen loputtua meillä on tulossa seuraavaksi testiin toinen kotimainen siivoustuote, eli Euca-yleispuhdistusaine. Eucassa kun kiinnostaisi monikäyttöisyys ja se että sitä myydään kanistereissa. Tämän eläinlauman kanssa kun on oppinut hyväksymään, että siivousainekanisterit ja kahdeksan kilon pyykkijauheämpärit ovat täysin perusteltuja kahden hengen taloudessakin. 

Lattianpesua seurasi se kivoin vaihe, eli uusien tekstiilien valitseminen. Meillä on frettitavaroissa aika paljon pesuvaraa, eli huolimatta siitä, että huoneesta tuli taas kannettua useampi pesusoikollinen tekstiilejä odottamaan pesua, niiden tilalle löytyi heti puhtaat pedit, riipparit ja viltit frettien vaatehuoneen kätköistä. Etenkin niin kauan kuin meillä ei ole kuivausrumpua, kunnollinen pesuvara on ihan välttämättättömyys. Etenkin kun frettipyykkiä tulee kerralla niin paljon, että sen pesemiseen menee yleensä vähintään pari-kolme päivää, kun sen ohella pitää toki pestä muukin normaali pyykki. Kesällä pyykki toki kuivuu nopeasti ulkona, mutta nyt on ollut taas sen verran kosteaa ja viileää, että sitä luksusta ei ole ollut. 

Siivousta seurannut pyykkivuori

Eilen ehti pyörittää kaksi ensimmäistä koneellista huoneesta tullutta pyykkiä, nyt koneessa pyörii kolmas koneellinen ja pinoa on jäljellä vielä ainakin yhden koneellisen verran. Meillä käytetään nykyään kaikkeen pyykkiin frettipyykit mukaanlukien hajusteetonta Allegro Eco -pyykinpesujauhetta, joka tulee tosiaan tilattua kotiin kahdeksan kilon ämpäreissä. Aiemmin meillä käytettiin vaihtelevia kaupan merkkejä, mutta kyllästyin siihen että pyykinpesuaine oli aina loppu, niin isommassa paketissa hankkiminen toimii meille paremmin. Ja kun pyykkiä pestään paljon, iso osa siitä on eläinpyykkiä emmekä ole viemäröinnin osalta kunnallistekniikan piirissä, niin olen todennut tuon hajusteettoman, väriaineettoman, zeoliitittoman ja fosfaattittoman pesuaineen hyväksi meidän käyttöön.

sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Lauantaipuuhia

Eilen tuli uskaltauduttua mukaan markkinahumuun, ja käytiin Jussin kanssa katsastamassa Eurooppa-markkinat jokirannassa. Lähtöpäätökseen saattoi hieman vaikuttaa netissä nähty American Donut Companyn mainos, jonka lisäksi toivoimme löytävämme markkinoilta Ruoveden herkun maustekojun. Donitsien ja mausteiden lisäksi mukaan tarttui lopulta myös juustoja, metallisia sisustuskylttejä sekä Dewin kannatustuotteita. Dewin koju tuli meillä vastaan viimeiseksi ennen lähtöä (olin kaikesta ennakkomarkkinoinnista huolimatta kokonaan unohtanut, että eilen oli Dewipäivä), ja jo aiemmin miettimäni seinäkalenterin lisäksi sieltä lähti mukaan myös heijastin, leluhiiri, pari postikorttia ja heijastinpipo. Mistään ei huomaa, että olen taas alkanut herätä syksyn pimenemiseen vasta, kun tienvarsilla on alkanut tulla vastaan kokomustia hahmoja, jotka ovat ihan yhtä jäljessä heijastinasioissa kuin minä itse.  

Tämmöisistä piti sitten koittaa valita

Iltapäivästä oli vuorossa Amen synttäribingo kissabloggaajien kanssa Teamsin välityksellä. Hetken kyllä jo pelkäsin, etten pääsekään osallistumaan, kun tajusin vasta osallistumislinkkiä painaessani, että olen aina käyttänyt Teamsia koulun tunnuksilla, ja nyt kun olen valmistunut edellisestä tutkinnosta, eikä seuraava ole vielä alkanut, minulla ei ole toimivia tunnuksia. Lopulta tekninen tukeni (eli Jussi) ratkaisi ongelman tuomalla minulle oman tablettinsa, johon on asennettu hänen tunnuksensa. Onneksi en ollut ainoa, jolla oli vähän säätämistä tekniikan kanssa, niin ehdin mukaan heti bingon alkuun. Huolimatta siitä että minulla oli lähes koko bingon ajan tiimissäni viisi kissaa, en onnistunut saamaan yhtään riveistä täyteen ensimmäisenä. Itseasiassa sain ensimmäisen täyden rivini vasta kun joku huusi jo kolmea täyttä riviä bingona. Muiden tiimikaverien bongailu kameroiden kautta oli kuitenkin niin mukavaa, ettei se niin haitannut, etten päässyt huutamaan bingoa - tälläkertaa. Mutta selvästi sitä pitäisi päästä pelaamaan bingoa useammin. 

Osa Dewin pöydältä mukaan lähteneistä kannatustuotteista

Bingossa oli hyvin monenlaisia kissoja. Osan voisin pölliä itsellenikin, kaikkia en mielelläni näkisi missään roduissa esiintyvien terveysongelmien vuoksi.

Loppupäivä menikin sitten nenä kirjassa vaihtelevien lukukaverien kanssa. Aamulla olimme käyneet hakemassa kirjastosta kolme uutta eläinkirjaa, ja niistä kaksi menikin illan aikana lähes yhdeltä istumalta. Helena Telkänrannan Pienlemmikin virikeopasta olen miettinyt omaankin käsikirjastoon, ja sen olin lukenut jo ainakin kerran aiemmin sen ilmestyessä 2006. Savonia ammattikorkeakoulun Perustietoa röntgensäteilyn käytöstä pieneläinhoitajille -kirja minulla tuli vastaan sattumalta, kun selailin netissä kirjastojen eläintietokirjatarjontaa, ja se tuli varattua ihan mielenkiinnosta, vaikka se onkin varmasti osin vanhentunut, kun senkin julkaisusta on jo 14 vuotta. Ainakaan kohta jossa kehoitettiin käyttämään omistajia eläinten kiinnipitelijöinä röntgenkuvauksen aikana vakituisen henkilöstön röntgenaltistuksen pienentämiseksi ei vastannut sitä kokemusta, mikä minulla on omien lemmikkien röntgenkuvien otosta eläinsairaaloissa. Jotenkin minun on vaikea uskoa, että tämä ohje menisi nykyisellään läpi, sillä jo kirjassa todetaan että altistuminen röntgensäteille on erityisen haitallista raskauden ensimmäisellä kolmanneksella, ja lemmikin omistajissa on hyvin paljon nuoria naisia. Vaikka asiasta kysyisi lemmikin omistajilta, ihan raskauden alussa moni ei välttämättä ole edes itse tietoinen asiasta (josta johtuen lisääntymisikäiset naiset on rajattu varotoimina pois myös monista lääke- yms. tutkimuksista), mikä lisää riskiä. Mutta nykykäytännöistä pääsen kuulemaan varmasti lisää sitten kun koulu alkaa ja edetään opinnoissa röntgenkuvantamiseen asti.  

Perjantaina bongattiin meidän pihakettukin toistamiseen. Vaikka meidän tuttavuus lähti liikkeelle kamalimmalla mahdollisella tavalla, minun on myönnettävä, että ketut ovat aina kuuluneet suosikkieläimiini.

keskiviikko 22. syyskuuta 2021

Somen varjopuolia

Etenkin englanninkielisissä frettisomeissa on voinut viime päivinä törmätä hashtägeihin #justiceforlucas ja #petsnotprops, jotka viittaavat molemmat samaan surulliseen tapaukseen. Tapaukseen jossa frettivideoillaan tunnetuksi ollut tiktokkaaja, jolla oli lähes 15 miljoonaa seuraajaa kertoi omalla sometilillään jättäneensä mielenterveys ja rahaongelmistaan johtuen frettinsä ruokkimatta kahdeksi päiväksi. Tämä on jotain, josta perusterve fretti olisi voinut vielä selvitä hengissä (ja neljä henkilön freteistä selvisikin), mutta joka koitui yhden hänen frettinsä, Lucaksen, kuolemaksi. Lucas kärsi insulinoomasta, eli samasta sairaudesta kuin toinen meidän ensimmäisistä mummofreteistä. Insulinooman hoidossa kaikkein keskeisin asia on säännöllinen lääkitys- ja ruokintarytmi, sillä verensokerin heittelyt voivat käynnistää voimakkaita kohtauksia, kuten Lucaksen kanssa kävi. Joidenkin kuvankaappausten mukaan Lucaksella ehti olla jopa parikymmentä kohtausta, ennenkuin se lopulta toimitettiin eläinlääkärille, jolloin kaikki oli Lucaksen osalta jo liian myöhäistä. Montaa henkilön seuraajista järkytti myös se, että kyseinen henkilö oli kuvannut frettiä myös sen kuoleman jälkeen, ja julkaissut videon jossa frettiä oli kuvattu kuolleena.

Meidän ekat fretit Snurre & Esteri <3

Tapaus on herättänyt paljon keskustelua lemmikkien hoidon vastuullisuudesta, eläinten käyttämisestä sometykkäysten kalasteluun sekä lemmikkien omistajien mielenterveysongelmista. Tässäkin tapauksessa tilanne kun oli ehtinyt kehittyä ilmeisen pitkään, sillä jo viime vuoden syyskuussa henkilö oli ilmaissut hankaluuksistaan huolehtia olemassa olevista eläimistään, jolloin hän oli saanut monelta taholta myös taloudellista apua frettiensä eläinlääkärikustannuksiin. Kuitenkin uusimmassa postauksessaan jossa hän kertoi frettinsä kuolemasta hän tuntui nostavan melkein ylpeyden aiheekseen sen, että ei ollut enää ottanut taloudellista apua vastaan keneltäkään. Kun kohu lähti leviämään, hän puolusteli uusimpia postauksiaan halulla "syvällistää tilinsä sisältöä" sekä "levittää tietoa myös frettien hoidosta" pelkkien hauskojen frettivideoiden sijaan. Kun tämä ei sitten saanutkaan tukea, hän koki joutuneensa syyttä silmätikuksi, ja frettiharrastajien kiusaamaksi. 

Kuitenkin todella moni ihminen avautui tukipostauksissaan myös omista mielenterveysongelmistaan, ja niiden tuomista haasteista. Tosiasia kun kuitenkin on, ettei kukaan voi varmuudella tietää, etteikö oma mielenterveys joskus pettäisi. Silti kaikkien oli vaikea hyväksyä sitä, että tilanteen oli annettu mennä niin pitkälle, että se maksoi Lucaksen hengen, sillä apua olisi varmasti ollut saatavilla, mikäli henkilö olisi ajoissa ilmoittanut ettei hänen kuntonsa tai taloudellinen tilanteensa enää mahdollista frettien pitämistä. Kyseisen henkilön kotimaassa kun toimii jopa useita pelkästään fretteihin erikoituneita rescueita, jotka olisivat voineet auttaa eläinten uudelleen sijoittelussa. Tämä on kuitenkin yleinen ongelma monen muunkin eläinsuojelutragedian taustalla: omasta julkisivusta ja itsemääräämisoikeudesta halutaan pitää kiinni viimeiseen asti, ja sitten kun tilanne paljastuu, ollaan jo niin pahoissa ongelmissa, että osa tai kaikki eläimistä ovat lopetuskuntoisia. Tässä tapauksessa asiaan varmasti vaikutti myös se, että mikäli henkilö olisi päättänyt luopua freteistään, hän olisi menettänyt samalla myös miljoonat seuraajansa, sillä hän ei olisi voinut enää tuottaa heille uutta somesisältöä. 

Meidän tyypeistä Miikkis on ollut ehdottomasti kautta aikain fanitetuin, ja monella olikin pettymys, kun se päätettiin sokeutumisen myötä jättää eläkkeelle kaikista eläintapahtumista

Kyseisen henkilön osalta asia on mitä todennäköisemmin etenemässä oikeuteen. Paikalliset harrastajat ovat olleet yhteydessä alueen eläinsuojetoimijoihin, ja koonneet heille kattavan aineiston kyseisen henkilön laiminlyönneistä. Kuitenkin kyse on enemmästä kuin vain yhdestä fretistä. Tapauksen myötä jokaisen olisi syytä muistaa, että kaikessa eläinten kanssa tapahtuvassa toiminnassa eläinten hyvinvoinnin pitäisi olla keskiössä. Se ei toki tarkoita, etteikö eläimistä saisi kuvata kivaa sisältöä someen. Tai edes sitä, etteikö saisi olla hyvän mielen tilejä, joilla kaikki on pelkkää pinkkiä ja hattaraa. Mutta vaikka niitä vastoinkäymisiä ei haluaisi kuvata ja tuoda julki, ne pitäisi tiedostaa, ja muistaa, ettei ihmisten huvittaminen saisi koskaan mennä eläimen hyvinvoinnin edelle. Toisaalta taas silloin, kun ihminen on ajoissa hakemassa apua, pitäisi muistaa kiven heittämisen sijaan ojentaa se auttava käsi, että mahdollisimman moni uskaltaisi tunnustaa jaksamisensa rajat ja ottaa apua vastaan - vaikka toki sillä avullakin on usein rajansa, jos sitä käytetään ongelman ratkaisemisen sijaan vain tilanteen pitkittämisen mahdollistamiseksi. Joskus kun eläimen paras voi vaatia sen, että sille etsitään väliaikaisesti tai pysyvästi uusi koti, vaikka välillä sekin voi riittää, että autetaan omistajaa selviämään yllättävässä tilanteessa seuraavaan rahapäivään. 

Eläimen arvo on kuitenkin jotain muuta kuin sillä saadut sometykkäykset

Vaikka eläinpiirit voivat näyttäytyä välillä hyvin tuomitsevina, silloin kun tapahtuu jotain tällaista, joka järkyttää ihmisiä laajasti, se on kuitenkin vain yksi puoli totuudesta. Vaikka moni tuomitsee itsekkyyden ja idiotistismin, etenkin jos se koituu jonkun eläimen kohtaloksi, se ei kuitenkaan tarkoita etteivätkö samat piirit osaisi olla myös hyvin empaattisia ja auttavaisia, jos ihminen on valmis myöntämään omat rajansa ja asettamaan lemmikkinsä edun omien ongelmiensa edelle. Silloin eläin- ja etenkin frettipiireissä venytään välillä aika uskomattomiinkin yhteisponnistuksiin, jotta tarinalle saataisiin onnellinen loppu. 

Lemmikkien kanssa eläminen on parhaimmillaan jotain todella antoisaa, ja eläimet voivat olla monelle yksi elämän tärkeimpiä tukipilareita ja sisältö. Silti eläintenpito vaatii työtä, aikaa, rahaa ja muita resursseja, eikä ole välttämättä mahdollista kaikille jokaisessa elämäntilanteessa. Joskus on ihan okei ja välttämätöntä keskittyä välillä vain itseensä ja omaan jaksamiseensa - kunhan vain huolehtii, että vastuu mahdollisista lemmikeistä on sitä ennen siirretty jollekin muulle. 

tiistai 14. syyskuuta 2021

Ferrets for Dummies -kirjaesittely

Minun on ollut tarkoitus kirjoittaa useammastakin lukemastani kirjasta, mutta jotenkin ne postaukset ovat jääneet kirjoittamatta. Tällä kertaa päätin kuitenkin saada postauksen aikaiseksi, vaikka olenkin jo käsitellyt tätä kirjaa aiemmissa postauksissa. Suurimpana syynä on varmaankin se, että monella saattaa olla isompi kynnys lähteä lukemaan englanniksi, ja freteistä ei löydy kattavia ja ajantasalla olevia kirjoja suomeksi. 

Saatuani nyt kirjan luetuksi loppuun, yllätyin siitä kuinka kattava kirja oli. Olin ajatellut sen samantyyliseksi pintaraapaisuksi kuin useimmat eläinkirjat ovat, ja vaikka yhteen kirjaan ei tokikaan voi ikinä saada kaikkea tietoa kyseisestä lajista, tässä esiteltiin suhteellisen kattavasti muunmuassa erilaisia ruokintamalleja, yleisimpiä sairauksia, elekieltä ja yleisimpiä käytösongelmia. Tämä kyllä tekee myös sen, että kirjassa on yli neljäsataa sivua ja suhteellisen vähän kuvia. Kattavuutensa puolesta kirja on taatusti lukemisen arvoinen kaikille, jotka harkitsevat fretin hankintaa, tai jotka ovat jo hankkineet ensimmäiset frettinsä.  


Isoimmat haasteet kirjaa lukevalle aloittelijalle tulevat kuitenkin varmasti siinä, että kirja on kirjoitettu toisen kulttuurin näkökulmasta. Vaikka fretit ovat kohtalaisen samanlaisia kaikkialla, hoitosuositukset voivat vaihdella paljonkin. Eniten tämä näkyi fretin hankintaa ja sairauksia käsittelevissä osuuksissa. Sairaudet osiossa esimerkiksi ensiapulaukun ja hoitovaihtoehtojen kohdalla löytyi useampia sellaisia, joita Suomessa ei ole saatavilla yhtä helposti, ja joiden sijaan täällä käytetään yleensä muita tuotteita. Esimerkiksi suolitukosepäilyissä kehoitettiin käyttämään kurpitsaa ja vaseliinia, siinä missä Suomessa vastaava ensiapulaukun luottotuote on parafiiniöljy. Kirjassa esitettiin myös leikkausta vaihtoehtona moniin sellaisiin operaatioihin, joissa Suomessa käytetään yleensä vähemmän kajoavaa hoitoa, kuten fretin kastrointiin/sterilointiin, lisämunuaisongelmiin ja insulinoomaan, jotka Suomessa on tapana hoitaa hormoni-implanteilla ja lääkehoidolla. Esiteltyjen sairauksien yleisyydessä on myös eroja, ja esimerkiksi kirput ja sydänmadot eivät ole Suomessa niin isoja ongelmia, että niitä olisi syytä torjua jatkuvalla ulkoloislääkityksellä.

Toki valikoiman erilaisuus näkyy myös kirjan muissa osuuksissa, kuten käsiteltäessä ruokintaa. Kirjassa suhtauduttiin esimerkiksi hyvin paljon positiivisemmin frettien omiin valmisruokiin, ja hyvin varauksellisesti kissojen ruokien käyttöön frettien ruokinnassa. Kuitenkin esimerkiksi Suomessa eläinkaupoissa myydään vain muutamia freteille markkinoituja ruokia, joissa on enimmillään jopa yli 40% maissia. Täällä fretit kun ovat sen verran marginaalisia lemmikkejä, ettei niille ole järkevää ylläpitää yhtä isoa valikoimaa kuin kissoille. Kissapuolella taas valikoima on kasvanut selvästi nopeammin, ja vaikka kissanruuistakin löytyy yhä myös vastaavia viljamuroja, niiden kohdalla on varaa valita myös erittäin lihapitoisia ruokia. Olin myös positiivisesti yllättynyt, että raakaruokinta ja kokonaisten ruokaeläinten syöttäminen oli tuotu ruokintaosiossa isosti esille. Välillä englanninkielisissä ryhmissä kun tuntuu, että raakaruokinta on yhä enemmän eurooppalainen ilmiö. Mutta kirjan raakaruokintaosiosta saa varmasti ideoita sen suhteen, miten lähteä toteuttamaan sitä omille - ja linkkejä hyville aihetta käsitteleville sivuille.

Kirjan sisällysluettelo on kaikkiaan 12 sivuinen, joka helpottaa jos haluaa lukea kirjaa poimien itseään kiinnostavia osioita kronologisen järjestyksen sijaan

Isoimmat erot Yhdysvalloissa pidettävissä lemmikkifreteissä ja Suomessa myytävissä lemmikkifreteissä tulevat siinä, että Yhdysvalloissa suurin osa lemmikkifreteistä on yhä massiivisten kasvatuslaitosten (eli pentutehtaiden) kuten Marshallin tuotoksia, jotka myydään eläinkauppojen kautta kuluttajille valmiiksi leikattuina. Suomessa taas fretinpennut tulevat yleensä suoraan kasvattajilta leikkaamattomina, koska täällä ei suositella frettien varhaiskastrointia missään muodossa, ja yhä vähemmän minkäänikäisten frettien kastrointia/sterilointia leikkaamalla. Näitä eroja käydään jonkin verran läpi myös kirjassa, mutta kirjassa ne jäävät ehkä hieman marginaaliin, koska sielä muut kuin valmiiksi leikatut eläinkauppafretit ovat varsin marginaalissa. Frettien leikauttaminen jo ennen luovutusikää saa ne jäämään usein selvästi pienikokoisemmiksi (kirjan mukaan keskiverto naaras painaa 0,3-1,1 kiloa ja uros 0,9-1,6 kiloa. Suomalaisissa freteissä vastaava luku naarailla on enemmän luokkaa 0,8-1,5 kiloa ja uroksilla 1,5-2,5 kiloa) ja päätellen sopuisista jopa yli kymmenen fretin laumoista varhaiskastroidut jäävät myös selvästi vähemmän reviiritietoisiksi. Kokoeron myötä monet ulkomailta tilatut frettituotteet ovat myös auttamasti liian pieniä suomalaisille freteille. 


Ehkä parasta antia uudelle harrastajalle kirjassa ovat erilaiset virikeideat, sekä frettien käyttäytymistä koskevat osiot, joissa autetaan muunmuassa rajaamaan mistä kaikista tekijöistä fretin pureminen voi johtua, ja mitä sille voisi missäkin tilanteessa koittaa tehdä. Kirjassa annetaan myös vinkkejä sisäsiisteyskasvatukseen ja kerrotaan millaista sotkua ja tuhoa fretit voivat asunnossa aiheuttaa, mitkä ovat kanssa sellaisia asioita, mitä kannattaa miettiä, jos haaveissa on oma fretti tai useampi. 

Johtuen maakohtaista eroista en voi suositella kirjaa missään tapauksessa ainoana lukemistona, mikäli on hankkimassa frettiä. Mutta tämä kirja yhdessä esimerkiksi Suomen frettiliiton kotisivujen kanssa antaa jo aika kattavan paketin tietoa ja asioita mitä kannattaa miettiä. Ainakaan Turussa tätä kirjaa ei löytynyt kirjaston valikoimista. Omani tilasin Adlibriksestä, jossa sillä oli hintaa parisenkymppiä ja mahdolliset postikulut päälle.    

maanantai 13. syyskuuta 2021

Kissanluukku ja muita kuulumisia

Viikonloppu meni taas vauhdilla. Perjantaina aamupäivästä meillä kävi ilmanvaihtokoneiston huolto, joka toi pientä jännitystä kissojen ja frettien elämään, kun ilmanvaihtokanavat puhdistettiin ja desinfioitiin huolella. Samalla saimme hyviä vinkkejä siihen, miten meillä oleva laumakoko olisi hyvä jatkossa huomioida käyttämällä koneellista ilmanvaihtoa hieman isommalla asetuksella ja vaihtamalla suodattimia useammin. Kotikohtainen koneellinen ilmanvaihtokin kun on meille yhä uusi juttu, ja yksi kohta sillä pitkällä listalla, mitä on nyt omakotitaloon muutettua pitänyt opetella käyttämään ja huoltamaan. Tähänkin oli toki saatu vinkkejä myyjäpariskunnalta, mutta heillä oli lemmikkinä vain yksi koira, joten ne asetukset ja vaihtoväli mikä toimi heillä, eivät ole enää ideaalit meidän talouteen.

Perjantaina myimme myös pois muutamia kaappiin kertyneitä pikku terraarioita, jotka olivat jääneet tyhjilleen bunkkeria myllätessä. Niitä tuli hakemaan kolme kanssaharrastajaa, joten muutaman minuutin pikakauppojen sijaan hommaan kuului toki eläintilojen esittely. Samalla tuli se tunne, että se että Jussi on onnistunut olemaan yli vuoden hankkimatta uusia eläimiä selittyy pitkälti koronalla, ja sillä että eläinkaupoista ei löydy mitään mikä kiinnostaisi häntä todella. Nimittäin hänen päästyään juttelemaan taas muiden harrastajien kanssa huomasi, että hän alkoi ihan eri tavalla taas miettiä jo pidempään kasviterraariona olleeseen terraarioon uusia nuolimyrkkyjä, ja mahdollisesti uutta käärmevauvaa. Etenkin nyt kun facebookissa ei saa enää myydä eläimiä, Jussi altistuu netissä hyvin paljon minua vähemmän myynti-ilmoituksille - etenkin kun monista eläimistä ei sellaisia ikinä edes tehdä. 

Alkuvaiheen hetki, kun vielä kuvittelimme, että rikkaimurilla voisi välttää mayhemin

Oven styroksinen ydin paljastui

Siinä bunkkeria esitellessä sisko perheineenkin ehti taas saapua Turkuun viikonlopun viettoon. Heidän mukanaan myös Isac, joka on alkanut olla meillä jo aika kotonaan, ja joka rakastaa hengata erityisesti Ainon ja Maunon kanssa. Sitä mukaa kun Isac on saanut kokoa ja rohkeutta, se uskaltaa leikkiä koko ajan vapautuneemmin myös Maunon kanssa, ja leikkihin on alkanut tulla sen verran vauhtia, että sohvilla istuessa saa pitää varansa, kun jahti lähtee käyntiin. Etenkään Isac kun ei leikkiessä malta aina kovin tarkkaan katsoa, sattuuko se nyt laskeutumaan jonkun olkapäälle tai naamalle, kun on tärkeämpää pysyä selvillä siitä missä kisakumppani menee. Ruttukin keskittyy koko ajan enemmän lähinnä ignooraamaan Isacin olemassaolon. Sen myötä se onkin saanut olla myös enemmän rauhassa fanipojaltaan, kun siitä ei irtoa enää yhtä helposti Isacia kiinnostavia reaktioita. 

Lauantaina Timo auttoi Jussia asentamaan takaoveen kissanluukun. Kesän takaovi kun on ollut lähes tauotta auki terassitarhaan, ja kissoilla on ollut vähän totuttelemista siinä, että ilmojen viilennyttä vapaata kulkua on ollut pakko rajoittaa. Asennushommassa Jussia oli jännittänyt erityisesti se, löytyisikö oven sisästä metallivahvistusta, sillä Jussi ei uskonut että meillä olisi työkaluja sellaisen leikkaamiseen. Mutta koska emme keksineet keinoa varmistaa asiaa ennalta, kun talon edellinen omistajakaan ei tiennyt asiasta, oli pakko vain kokeilla. Jussin helpotukseksi sekä pora että pistosaha menivät läpi ovesta, ja reikä saatiin tehtyä. Itselleni tuli pienenä yllätyksenä, että ovi oli sisältä lähinnä pelkkää styroksia, joka oli päällystetty ohuen ohuella alumiinlevyllä, ohuella puulevyllä ja valkoisella kalvolla. Tämä on ensimmäinen kissanluukku mikä meillä on ollut ikinä, joten tämä on täysin uusi tuttavuus myös kissoille. Niinpä päätimme näin alkuun teipata luukun kokonaan auki niin että aukosta pääsee kulkemaan ilman että joutuu koskemaan päällään läppää. Näin kissat saavat rauhassa opetella uuden kulkureitin käyttöä ennenkuin siirrytään opinnoissa siihen, että aukosta pääsee läpi silloinkin silloinkin kun se näyttää tukitulta. Meille hankittu luukku on varustettu sirulukijalla, ja tarkoitus olisi, että se olisi vain kissojen käytössä, ja freteillä olisi jatkossakin kulku tarhaan lähinnä niiden oman ikkunan kautta. Tällä toivottavasti päästään siihen, että kaikilla voisi olla pääsy tarhaan silloinkin, kun freteillä ei ole pääsyä koko yläkertaan.

Ensimmäiset varovaiset testit: luukku on teipattu auki ja namitarjoilu pelaa

Luukkua vähän ihmeteltiin, mutta namit ja tarhaan pääsy veivät voiton (Rutulla pelkät namit, sille tarha ei mene enää syksyaikaan palkinnosta)

Sunnuntaina oli vuorossa oma toinen koronarokote, jonka jälkeen siirryimme Turun Lemmikkiasemalle hakemaan Mallun yllätyspalkintoa. Mallulla kun kävi hyvä arpaonni, ja se voitti itselleen yllätyspussin Turun Lemmikkiaseman 10-vuotissynttäriarvonnassa. Yllätys oli luvattu valita voittajan lajin mukaan, joten olin fretin kuvaa laittaessa vähän jännittänyt, että voiton osuessa kohdalle palkintopussiin päätyisi fretin kuivaruokaa tai fretinnameja, joita tiesin kumpiakin löytyvän liikkeen valikoimista - ja joista molemmista löytyy niin paljon viljaa, ettei niitä käytetä meillä sen enempää freteillä kuin kissoillakaan. Niiden sijaan ylläripussissa olikin kuivattuja broilerin sydämiä, jotka ovat meillä hitti kaikilla, sekä pieni näytepussi kissanruokaa. Palkinnon luovuttanut myyjä alkoi sitten heti selittää, ettei kannata säikähtää, vaikka tuotteissa on kissan kuva, johon sitten totesin, että meillä käytetään muutenkin paljon kissajuttuja molemmilla, kun Suomessa kissatuotteissa on huomattavasti parempi valikoima laadukkaissa oikeasti lihapitoisissa nameissa ja ruuissa. Itseasiassa en ole Suomessa törmännyt yhteenkään fretin kuvalla varustettuun ruokatuotteeseen jota voisin vilpittömästi suositella freteille, mutta kissapuolelta niitä löytyy useita. Eli valinta osui paremmin kuin hyvin. Samalla reissulla täydettiin sitten Ainolle (ja vähän muillekin) Ziwipeak-tuotteita ja otettiin porukalle testiin Best Barf -tuotteita, joita olen jo pidempään halunnut testata erityisesti freteillä. Frettien kanssa meillä kun on yhä käynnissä sopivan huoneenlämmössä säilyvän reissumuonan etsintä, vaikkakaan sellaiselle ei ole ollut viime aikoina tarvetta.  

Ostosreissun satoa: Ziwipurkit olivat poistohyllyllä 1€/kpl

Malttamaton voittaja haluaisi jo tutustua pusseihinsa tarkemmin