torstai 30. joulukuuta 2021

Vuosi (melkein) paketissa

Ihan kohta on aika jättää hyvästit vuodelle 2021. Kulunut vuosi on ollut hyvin monella tapaa palkitseva, mutta myös äärettömän raskas ja vaikea. Positiviisella puolella on edellisen tutkinnon viimeiset työssäoppimiset ja valmistuminen eläintenhoitajaksi kesäkuussa, sekä pääsy klinikkaeläinhoitaopintoihin ja niiden alkaminen nyt syksyllä. Samoin oli todellista luksusta saada keskittyä kesä omiin projekteihin, ja tutustua moniin uusiin eläinpersooniin, joista osa oli meillä hoidossa, ja osa jäi pysyvämmäksi osaksi omaa laumaa. Raskaalla puolella olivat taas monet menetykset ja Mintun sairastelu. Etenkin sen jälkeen kun emme viime vuonna menettäneet ketään, tämän vuotiset kuolemat ovat vetäneet maton jalkojen alta niin monta kertaa ja useamman kerran niin yllättäen, että välillä on ollut vaikea nähdä ja muistaa kaikkea sitä positiivista mitä on ollut. Lisäksi korona on jatkanut kapuloiden heittämistä rattaisiin, ja tänä vuonna olemme ehtineet paitsi ottaa tikkua nenään useamman kerran, olla karanteenissa kuin elää edelleen siinä maailmassa, jossa mitään frettitapahtumia ei koronan vuoksi järjestetä.

Tällä kokoonpanolla (+ kanit ja bunkkerijengi!) tulevaan vuoteen

Kaikesta positiivisesta huolimatta pelkään että päällimmäisenä tästä vuodesta tulen muistamaan pitkään Miikkiksen, Huiskun, Lystin, Itsyn, Sofian, Taigan, Pihkan, Oivan ja Söpön kuolemat. Etenkin kun nämä kävivät kahtena syklinä: ensin maaliskuussa Miikkis ja Huisku menivät samana päivänä vain viikko Jussin isän kuoleman jälkeen. Sen jälkeen kaikki muut karvakaverit menivät kesällä vain noin kuukauden sisään. Karvakavereiden lisäksi olemme menettäneet myös useamman matelijajengiin kuuluvan tyypin, kuten sileäkylkikonna Venomin ja siankärsäkäärme Pulkkisen. Vaikka nekin menetykset ovat tuntuneet, sitä on ollut niin rikki karvakavereiden kuolemista, ettei noiden vähemmän blogissa näkyvien tyyppien kuolemia ole osannut ja jaksanut nostaa somessa näkyviin. Kevään kuolemat johtivat myös elämäni toistaiseksi ensimmäiseen työtapaturmaan, kun pää ei pysynyt koko ajan mukana Miikkiksen lopetuspäivänä ja käteni jäi jumiin munanpakkauskoneeseen kanalatyössäoppimisen aikana. Kesän kuolemat taas hajoittivat pakan joksikin aikaa täysin, ja osa kesästä meni akuutista stressireaktiosta ja paniikkihäiriöistä toipumiseen.

Miikkiksen hyvästely oli yhtä aikaa hyvin helppoa ja todella vaikeaa: Mihailin kohdalla tiesin, että pojan oli aika mennä, vaikka en itse olisi ollut siihen ikinä valmis.

Sieltä on sitten koitettu pikkuhiljaa kömpiä takaisin normaaliin. Nauttien niiden tyyppien seurasta, joita meillä täällä vielä on, ja samalla koko ajan vähän peläten, kuka joudutaan hyvästelemään seuraavaksi. Seuraavassa ei ole auttanut se että Justiina on tämän vuoden aikana vanhentunut valtavasti, eikä Mintun sairastelu. Etenkin tällä viimeisimmällä kerralla pelkäsin ihan tosissani, että saadaan tälle vuodelle vielä yhdet hautajaiset, kun Mintun parturointi lähti pahenemaan niin nopeasti ja se alkoi vaikuttaa selvästi kivuliaalta. Juuri nyt se huoli on kuitenkin vähän hellittänyt, ja jaksan nyt uskoa että seuraava vuosi aloitetaan nykyisellä kokoonpanolla.

Korona on myös tehnyt sen, että näitä asioita on tullut pyöriteltyä paljon tavallista enemmän vain Jussin kanssa ja somessa. Kaikki ne tilaisuudet, joissa normaalisti tulisi tavattua kanssaharrastajia kun ovat aikalailla loistaneet poissaolollaan koronan takia; näyttelyt, messut, frettipäivät, lajiesittelyt... Tai yhdet messut kyllä ehdittiin pitää ennenkuin tilanne taas paheni, mutta kukaan fretti-ihminen ei vielä uskaltautunut sinne omiensa kanssa. Samalla myös muita kavereita on tullut nähtyä todella vähän, ja esimerkiksi peli-illat ovat olleet lähes seis koko korona-ajan. 

Alkuvuodesta päästiin vihdoin toteuttamaan tarhahaaveita

Yksi elämääni 2021 astellut uusi tyyppi on siskonpoika Isac, jonka myötä on päässyt juttelemaan siskon kanssa ihan eri tavalla kissajuttuja

Kanien paluu omaan elämään on myös ollut yhtä aikaa ihana ja todella kipeä asia. Kanikuume oli nostellut päätään jo useamman vuoden ennen tätä kesää, kun Taiga, Pihka, Oiva ja Söpö tulivat meille, ja kanien kotiutumista seurasi ihan valtava innostus päivittää kanitietouttaan ja tutustua pihan kasveihin kaninäkökulmasta. Kun kettukeissi sitten tapahtui, syytin asiasta itseäni ja harkitsin haaveen hautaamista uudelleen. Mutta kun Mainiolle ja Petterille ei sitten löytynyt muuta talvipaikkaa, annoin itselleni luvan innostua uudelleen ja lähteä rakentamaan kanillista elämään uudellen toivoen että pääsisimme tällä kertaa päivittämään Petterin ja Pampulan kuulumisia vielä kymmenen vuoden päästäkin. 

Petteri ja Mainio tulivat varmistamaan että kanillinen elämä jatkuu myös tulevaisuudessa

Ensivuodelta en siis tarvitsisi ihmeitä, että se olisi parempi kuin tämä jota ollaan nyt hyvästelemässä: jos ensivuonna riittäisi että hyvästelisimme Justiinan (tai vielä parempi, jos mummuska yllättäisi superisti ja eläisi kymmenvuotiaaksi!), saisi tapahtua aika paljon ja rima ylitettäsiin silti. Koulupuolella riman ylittäminen on vähän vaikeampaa: vaikka en pidä siitä, miten paljon korona perusopintojen suorittamista sotki, niihin mahtui lukuisia ikimuistoisia harjoitteluita. Niitä toivon myös nykyisiin opintoihin (ja jännitän taas viimeisimmän haastattelun tuloksia, jonka tulokset on luvattu vielä tällä viikolla).   

Junnulauman kohdalla en olisi ikinä uskonut sen kutistuvan vielä tähän. Mutta lauma on tällaisenäänkin täydellinen <3

Kilpikonnatkin saatiin ulos nauttimaan kesästä

3 kommenttia:

  1. Paljon on teidänkin vuoteen mahtunut. Toivotaan vaan kaikkea hyvää tulevalle uudelle vuodelle♥

    VastaaPoista
  2. Kaikkea hyvää teille tulevaan vuoteen, olkoot se miljoona kertaa paree mitä tämä.

    VastaaPoista