tiistai 30. maaliskuuta 2021

Minimalismia ja arjen maksimointia

Meillä käydessä ei ihan heti uskoisi, että valtaosa seuraamistani ei-eläinaiheisista facebook-ryhmistä käsittelee minimalismia ja kodin järjestämistä. Vielä vähemmän mikään täällä viittaa viehtymykseeni erilaisiin miniasuntoihin ja niiden sisustusratkaisuihin. Täällä kun on aika maksimaalisesti kaikkea: neliöitä, eläimiä, lautapeleja, lemmikkitarvikkeita... Viime muutossa pelkästää frettien tavarat täyttivät noin kaksikymmentä banaanilaatikollista. Tavallaan yhteys on kuitenkin looginen: jotta sitä peruslaiskana ei-siivousta rakastavana ihmisenä saisi pidettyä täällä langat käsissä, sitä etsii jatkuvasti tapoja, miten arjen saisi pyörimään helpommin, tehokkaammin, ekologisemmin ja vähemmällä vaivalla. Sen myötä sitä on aidosti kiinnostunut, miten jääkaappi kannattaisi organisoida ruokahävikin välttämiseksi, tai mikä määrä vaatteita/pissa-alustoja/pyyhkeitä/petivaatteita takaisi sujuvimman pyykkikierron. 

Frettitarvikevarasto

Valitettavasti se ei tarkoita sitä, täällä olisi läheskään aina siistiä. Siivoamisessa eläintilat ovat aina ykkösprioriteetilla, ja kaikki muu siivoaminen laahaa välillä pahastikin jäljessä - etenkin imurointi, sillä imurointi nyt vain on yksi vähiten suosikki kotitöitäni, vaikka näin monen karvatyypin kanssa karvamäärän kurissapysyminen vaatisi hyvin läheistä suhdetta kyseiseen kapineeseen. Minä olenkin meillä se, joka varsinaisen tekemisen sijaan nauttii enemmän erilaisten systeemien  kehittämisestä. Silloin kun Jussi siivoaa, Jussi keskittyy siivoamiseen, ja hoitaa sen mahdollisimman tehokkaasti siinä hetkessä olemassa olevilla välineillä. Itselläni taas on käynnissä jatkuva analysointi sen suhteen, toimiiko kyseinen prosessi niin tehokkaasti kuin mahdollista, ja voisiko jotain vähentämällä tai lisäämällä helpottaa kyseisen työn tekemistä jatkossa. Pakkopullalta tuntuva perussiivoaminen saakin aina hetkeksi uutta loistoa, kun onnistun ratkaisemaan jonkin itseäni hiertäneen yksityiskohdan, ja saan hommaa sujuvoitettua. Sen jälkeen kotityöt tuntuvat taas hetken huomattavasti kivemmilta, ennenkuin aivot siirtyvät askartelemaan seuraavan haasteen parissa. Esimerkiksi molempien käyttövaatteiden siirtäminen samaan lipastoon tai vaihtaminen kustannustehokkaampaan ekologisempaan pyykinpesuaineeseen ovat omiaan lisäämään omaa intoani tarttua kyseisiin askareisiin.

Valjaiden käyttövarasto

Jatkuvan puurtamisen sijaan itselläni onkin taipumusta kaikennäköisiin projekteihin, ja keskittyessäni hiomaan jotain yksityiskohtaa täydelliseksi, saatan sujuvasti ignoorata kaiken muun. Keskittyessäni järjestämään kaikelle toimivan paikan frettihuoneen vaatehuoneessa, ja suunnitellessani mitä organisointikalusteita ja muita sinne tarvitsen ja millä tahdilla mikäkin kiertää pesuun ja mitä kautta takaisin kaappiin, keittiön tasoille saattaa samaan aikaan kertyä täysi tiskivuori ja roskat jäädä pyörimään tiskien sekaan, kun käyn pyörähtämässä keittiössä vain pakollisen pikaisesti projektin viedessä kaiken huomioni. Sen takia meillä on äärimmäisen harvoin täysin perussiistiä, mutta hyvin usein jokin tietty yksittäinen kohta on laitettu ihan viimeisen päälle. Jokaisen someen postaamani täydellisen organisointikuvan taustalla onkin yleensä täydellinen kaaos jossain muualla, joka silläerää jää kuvaamatta. Jossain määrin sitä kuitenkin kai itse uskoo siihen, että se perussiisteys tulee sitten joskus, kun kaikki systeemit on saatu hiottua huippuunsa - yleensä siinä kohtaa vain joko koti, työkuviot tai jokin muu palikka on muuttunut niin ratkaisevasti, että hommaa voisi hioa vielä vähän lisää.   

Mummojen muutettua yläkertaan, rappujen alta vapautui tilaa parille kissanvessalle

Viimeksi kuluneen reilun vuoden aikana myös työssäoppimispaikat ovat tarjonneet jatkuvasti uusia ideoita. Mitä enemmän pääsee näkemään muiden eläintiloja ja niissä käytettäviä työvälineitä, -aineita ja -tapoja, sitä enemmän saa pohdittavaa myös sen suhteen mikä meillä toimii nyt hyvin, ja minkä voisi ehkä hoitaa fiksumminkin. Välillä sen myötä innostuu sitten karsimaan jossain kategoriassa, ja taas lisäämään pesuvaraa toisaalla. Aina pienin mahdollinen tavaramäärä kun ei ole se tehokkain, kun taas joskus lisätavara vain lisää työmäärää. Esimerkiksi kissanhiekkalapioita haluan ehdottomasti vielä yhden lisää, jotta kaikkien kissanvessojen luona on oma lapio, eikä minun tarvitse kuljettaa samaa lapiota mukanani kerroksesta toiseen - ja sitten arpoa, kumpaan päähän se on jäänyt edellisen kerran laatikoita siivottaessa. Frettien ja kissojen kupeista taas päädyin siivoamaan valtaosan ylimääräisistä varastoon odottamaan hoidokkeja, jotta aktiivikäytössä olevat kiertävät varmasti tiskikoneeseen asti kyllin usein tukkimatta silti tiskipöytää siinä välissä. 

Matkalaukkuelämään, sataan henkilökohtaiseen tavaraan tai minineliöihin meidän nykyinen elämä ei tule taipumaan mitenkään päin. Mutta tykkään ajatuksesta, että pikkuhiljaa päästään siihen pisteeseen, että kaikilla tavaroilla kotona on toimiva paikkansa, ja suunniteltu käyttötarkoituksensa. Olkootkin että osan kohdalla se suunniteltu tarkoitus on olla varalla, mikäli meille tulee esimerkiksi äkillisesti lauma hoidokkeja, joille pitää saada väliaikaistilat nopeasti pystyyn.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Terassitarha on täällä

Terassitarha saapui ja asennettiin perjantaina, ja se pääsi heti silloin myös käyttöön. Tarha saapui kotiinkuljetettuina elementteinä Porkkala Produktionilta, ja tarhan hintaan sisältyi myös asennus. Voin sanoa olevani erittäin tyytyväinen siihen, että päätimme ottaa tarhan valmiina avaimet käteen -pakettina, sillä elementtien sovittaminen tiilipalkkien väliin niin, ettei mihinkään jää yli kahden sentin rakoja ei tapahtunut ihan heittämällä. Olkootkin että asentajalla oli hommassa paljon apuja, sillä etenkin Mauno ja Mallu pitivät ikkunoiden takana vahtia melkein koko asennustyön ajan. 

Tästä se lähti

Työnjohtaja Mauno

Työnjohtaja Mallu

Parin päivän testaamisen jälkeen kissoista 4/5 on selvästi tykästynyt tarhaan, ja viettänyt sielä jo useita tunteja. Nakukissa Ruttu viihtyi perjantaina minuutin, ja vietti sen jälkeen loppuillan neuletakin sisässä tai kahden peiton alla sängyssä. Mauno oli perjantaina vielä vähän varautunut, sillä aiemmin takaovesta ei ole saanut livahtaa ilman valjaita ulos ihmettelemään, ja nytkin se tuntui olevan ihan varma, että hetkenä minä hyvänsä tulee sanomista, ja se kannetaan äkkiä sisälle. Freteistä kukaan ei ole ainakaan vielä keksinyt mistään fretin mentävää aukkoa. Neitejä ei voi kuitenkaan syyttää ainakaan yrittämisen puutteesta, sillä Lysti on kiipeillyt elementtien verkkojakin pitkin ylös ja alas tutkien läpi lähes kaikki seinät. Jopa niin ylös, että en tiedä uskaltaako tarhaan avata vapaakulkua ennen kuin sinne on saatu selvästi enemmän sisustusta, sillä frettien laskeutumisiin ei voi luottaa aina ihan sataprosenttisesti. Tällähetkellä tarhasta löytyy sisustuksena vasta kolme seinähyllyä ja pöytäryhmä, joka on tarkoitus siirtää kattamattoman terassin puolelle heti kun lumi sulaa. Jostain kumman syystä Jussi kun haluaa grillin ja pöydän sille puolelle terassia jolla karvakaverit eivät oleile. 

Elementtien sovittelua paikoilleen

Elementit kannettiin paikalle talon takaa

Päätyseiniä vaille melkein valmis


Etenkin eilen miehen isän siunaustilaisuudesta kotiuduttua oli ihan luksusta, kun saattoi vain avata frettien portin ja raottaa takaovea niin, että kissat ja junnut pääsivät kulkemaan mielensä mukaan. Ison eläinlauman kanssa elämää helpottaa monesti kovasti se, että välillä pystyy aktivoimaan isoa osaa laumasta kerralla ilman että pitää olla itse kokoajan aktiivisena seremoniamestarina.

Ensimmäiset testikäyttäjät
Mummuskat pääsivät myös testaamaan

Valmis tarha takaovelta kuvattuna.

Vaikka tarha on nyt jo täysin käyttövalmis, on siihen tulossa vielä pientä viimeistelyä, sitten kun yrittäjällä on seuraava Turun reissu. Niihin kohtiin, mitä piti tilkitä fretinpitäviksi tulee vielä jälkitoimitukseni peitelistat, jotta ulkoasusta tulee siistimpi.

Valmis terassitarha

keskiviikko 24. maaliskuuta 2021

Mallu 2-vuotta

Vaikea uskoa, että meidän ultimate bailuprinsessa täyttää tänään jo kaksi vuotta - ja mikä vielä ihmeellisempää, sama vauva on ensikuussa vuoden täyttävien pentujen emo. Sekään ei silti muuta sitä, että Mallu on emonsa kanssa yhä meidän lauman kovimmat kakarat. Mallulla onkin usein hepulia pepussa, ja neiti sopii totisesti Sotatanssin-kasvattajanimen alle steppikuvioineen. 

 Paljon onnea Mallu 2-vuotta!

tiistai 23. maaliskuuta 2021

Yksi unelma toteutumassa

Tänään aamulla tuli sähköposti. Meidän lauman terassitarha tullaan asentamaan huomenna. Yksi vuosia haaveiltu aktiviteetti jengille on siis jo ihan kulman takana, eikä se voisi tulla parempaan aikaan. Vaikka meidän piha on yhä ihan lumen peitossa, lämpötila on tänään kohonnut jo kahdeksaan asteeseen, ja linnut laulavat. Kevään eteneminen ei ole jäänyt laumaltakaan huomaamatta, ja etenkin Mauno ja Lysti ovat kovasti jo pyrkineet takaoven suuntaan, vaikka oma jaksaminen ei olekaan nyt riittänyt valjasulkoiluun. Mutta mikäli mitään yllätyksiä ei tule, huomisesta alkaen laumalle aukenee astetta parempi autiopaikka tähän näytelmään, joka on meidän ensimmäinen keväämme uudessa kodissa. Toki terassitarhassakaan ei pääse heittäytymään ihan täysin villiksi, kun se tulee olemaan kauttaaltaan katettu ja puupohjainen, mutta haju- ja äänimaailma tulee varmasti monipuolisuudellaan peittoamaan sisätilat satanolla. Ja ottaen huomioon, että kauriinjälkiä on näkynyt terassinkin lumipinnassa, luonto tulee terassillakin kyllä varsin liki.

Huomenna Nutella pääsee testaushommiin

Pikkuhiljaa pitäisi uskaltautua tilaamaan myös kissanluukut, joilla kulku tarhaan tullaan toteuttamaan aina avoimeksi sitten, kun on ensin käytössä varmistettu ettei kukaan laumasta keksi pakoreittiä tarhasta. Kissojen suhteen minulla ei ole tästä pienintäkään epäilystä, sillä Porkkala Production, jolta tarha on tilattu, on tehnyt paljon kissatarhoja ympäri Suomea. Mutta etenkin Lysti ja Nutella tulevat asettamaan koollaan ja tempauksillaan ihan omat haasteensa hommaan. Tarha on kyllä tilattu fretinpitävällä asennuksella, ja elementit on luvattu tilkitä paikoilleen niin, ettei edes Nutella pääse läpi mistään. Alkuun meillä oli suunnitteilla tehdä tarhaan kulku ainoastaan frettihuoneen ikkunasta, mutta olen nyt alkanut miettiä toista kulkua sirulukijalla varustetulla luukulla takaoveen, jotta tarha olisi helpommin kissojenkin jatkuvassa käytössä. 

Tarhan sisustuksen suunnittelu on vielä ihan alkutekijöissään, ja alkuun se tuleekin olemaan suhteellisen askeettinen. Ideoita on kuitenkin jo vaikka mihin, sitä mukaa kun niitä pääsee pyörittelemään sisälle tarhaan ja ehtii pikkuhiljaa tekemään suunnittelemiaan hankintoja. Uskon kuitenkin että kesään mennessä siitä saadaan jo täydellinen kesäolkkari karvakavereille. 

EDIT. Sovittiin asennus sittenkin perjantaille, jotta yrittäjä sai aikataulut sopimaan yhteen myös toisen turkulaisen asiakkaan kanssa. Ehkä sitä selviää kahden päivän lisäodotuksesta, kun tarhaa on odottanut jo vuosia. Mutta tälläviikolla tapahtuu!

lauantai 20. maaliskuuta 2021

Surua ja ristiriitaisia fiiliksia

Mihailin ja Huiskun kuolemasta on nyt pari päivää, ja pahin shokki Huiskun äkillisestä poismenosta alkaa hellittää. Päällimmäisin tunne on luonnollisesti suru, joka tulee varmasti olemaan seurana vielä pitkään. Mihail oli meidän pitkäaikainen perheenjäsen ja minun oma halinalle. Huisku taas lähti ihan liian varhain ja varoittamatta. 

Surun rinnalla kokee myös pientä helpotusta. Mihailin kunto oli laskenut jo pitkään, ja viimeksi kuluneiden kuukausien ajan olin miettinyt usein, koska olisi oikea aika. Mihailin kunto kun ei missään vaiheessa tullut alas rytinällä, vaan vanhuuden vaivoja kertyi pikkuhiljaa, ja askel vaikeutui hitaasti. On kamalan hankalaa vetää rajaviivaa normaalin iän myötä tapahtuvan hidastumisen, ja liian vaivalloiseksi käyvän vanhuuden välille, kun ei voi kysyä pohdinnan kohteelta itseltään, paljonko niveliä kivistää, ja nukkuuko hän päivät pitkät, koska haluaa, vai koska se on vain niin paljon helpompaa kuin liikkeelle lähtö. Niinpä sitä jossain määrin vain odotteli ja toivoi, että osa hidastumisesta olisi vain talvea, ja kevään myötä poika virkistyisi taas, ja alkaisi liikkua enemmän. Odotteli asioita mitä ei tullut.


Huiskun kohdalla taas tilannetta ei ehditty miettiä yhtään niin kauaa. Tytön ensioireista äkilliseen poismenoon ehti kulua vain 1,5-viikkoa. Sinä aikana ehti kyllä miettiä paljon, millaista elämää pystyisimme Huiskulle jatkossa tarjoamaan. Vaikka olimme sopineet Jussin kanssa, että Huisku tullaan tutkimaan kattavasti, ja mikäli eläinlääkäri ei suorilta tyrmää toipumisennusteita, koitamme kuntouttaa tytön. Silti minulla oli myös pelkoja ja epäilyksiä sen suhteen, pitkittäisimmekö kuntouttamalla vain tytön hankalaa oloa, ja sokeutuisimmeko lopulta tilanteelle, ja tyytyisimme kompromisseihin sen hyvinvoinnissa, jos se kuntoituisi jonkin verran, mutta ei kuitenkaan täysin. Olisimmeko me silti saattaneet päätyä pitämään tytön, ja toivoa hiljaa mielissämme, että sillä ei ole kipuja, ja että sen elämä on silti kyllin hyvää, vaikkei se kykene enää kaikkeen samaan mihin muut tytöt. Vai olisimmeko osanneet päästää irti, jos pitkän kuntouttamisrupeaman jälkeenkin meillä olisi ollut edelleen huonosti liikkuva, mahdollisesti kipuileva fretti, mutta joka silti olisi vaikuttanut pirteältä ja osallistuvalta, sillä sellainen Huisku oli: ihan viimeisen asti se pyrki seuroihin, ja pysyi uteliaana ympäristönsä suhteen, vaikka eteni välillä ryömimällä.


Nyt minun ei tarvitse enää arpoa kummankaan kohdalla, tai miettiä onko niillä kipuja. Minun ei tarvitse pelätä, ajaako itsekkyyteni niiden hyvinvoinnin ohi. Minun ei tarvitse olla huolissani tai jossitella tai miettiä vaihtoehtoja. Huiskun kohdalla minun ei lopulta edes tarvinnut tehdä itse sitä päätöstä. Silti se, että Huisku vain kuoli, emmekä päässeet jättämään neidille edes kunnon jäähyväisiä ja saattamaan sitä matkaan tuntuu edelleen aika musertavalta. Mihailin kohdalla kun voin ainakin lohduttautua sillä, että sitten kun saimme päätöksen lopulta tehtyä, lähtö sujui niin rauhallisesti kuin se suinkin oli mahdollista. Jossain määrin uskon siihen kyllä Huiskunkin kohdalla, sillä neiti näytti lähteneen nukkuessaan. 


Nyt kotona on taas vain terveitä, virkeitä eläimiä, eikä kukaan ole saattohoidossa eikä kenenkään tila vaadi vaikeita päätöksiä. Se keventää oloa, ja vapauttaa kaistaa nauttia niistä tyypeistä, jotka vielä ovat täällä kanssamme. Mutta silti, jos saisin mahdollisuuden palata torstaihin, ja palauttaa Huiskun takaisin, en voi väittää, ettenkö kokisi siihen kiusausta. Kiusausta vaikka tiedän, että oireena äkkikuolema kertoo aika suoraa kieltään siitä, että kyseessä ei ollut vain pieni nikamaongelma, enkä usko, että neurologi olisi pystynyt muuttamaan Huiskun kohdalla enää mitään. 

Välillä mietin, miten ne selviävät suruprosessista, jotka joutuvat hautaamaan viimeisensä, ja joiden kotona elämä ja vilinä ei jatku jäljelle jäävien muodossa. Tällähetkellä itsestä tuntuu, että kuolisin siihen hiljaisuuteen, jos mikään ei pakottaisi ottamaan etäisyyttä suruun ja keskittäisi huomiota arkeen ruoka-aikoineen ja pissa-alustoineen, leikkituokioineen ja sohva-aikoineen. Jos olohuoneessakin olisi jäljellä vain tyhjä aitaus ilman uusia asukkaita, ja junnula pitäisi siivota pois. 

perjantai 19. maaliskuuta 2021

Levätkää rauhassa, Mihail ja Huisku

Edelleenkin jotenkin mahdoton käsittää, mitä eilen tapahtui. Me menetimme molemmat, sekä Mihailin että Huiskun. Asiat eivät todellakaan menneet, kuten niiden olisi pitänyt mennä. Mihailin osalta lopetus meni suunnitellusti, mutta Huisku: Huisku lopulta vain löytyi kuolleena sairastuvastaan päivää ennen kun sillä olisi ollut neurologiaika Vantaalle.

Viikko alkoi aika raskaissa merkeissä. Kummallakin meillä loppui sairasloma, ja piti koittaa keskittyä pyörittämään arkikuvioita samalla kun Miikkis oli saattohoidossa ja emme vieläkään tienneet, mikä Huiskulla on. Itsellä alkoi maanantaina uusi työssäoppiminen lattiakanalassa, ja uusi täysin aiemmista poikkeava paikka todella aikaisine aamuineen toimi jossain määrin myös hyvänä harhautuksena, kun oli välillä pakko ajatella muuta. Päivisin jäi kuitenkin aikaa sille, että itse viesteilin Huiskun tilasta tuttujen frettiharrastajien kanssa, ja Jussi selvitteli puolestaan ulkomaisilta nettisivuilta vastaavia tapauksia. Muutaman varsin lupaavan ensipäivän jälkeen Huiskun tilanne kun jämähti varsin huolestuttavalle tasolle. Siinä missä ihan alkuun kipulääke tuntui selvästi piristävän Huiskua ja ehkä jopa hieman lisäävän vasemman takajalan käyttöä, parin päivän jälkeen se lopetti vasemman takajalan käytön taas kokonaan. Ja koska Huiskusta oli selvästi hankalaa pomppia kolmella jalalla, välillä se ei suostunut käyttämään kumpaakaan takajaloistaan, vaan koki selvästi helpommaksi raahautua etujaloillaan tai vain kierähtää paikasta toiseen. Tästä huolimatta Huisku ei vaikuttanut kivuliaalta, ja vaikka liikkuminen oli selvästi hankalaa, halusi se tulla aina aitauksen reunalle moikkaamaan, ja selvästi tykkäsi kun pääsi valvottuna tekemään tarkastuskierroksiaan bunkkeriin. Mutta koska liikkuminen ei mennyt kipulääkkeillä paremmaksi, alkoi olla selvää, että Huiskun kohdalla tarvitaan lisätutkimuksia.


Koska tilanne näytti pahalta, halusimme Huiskun tälläkertaa tutulle lääkärille, ja otimme yhteyttä Raulioon. Oireista kuultuaan Raulio pyysi meitä kuitenkin lähettämään ensin edeltä kaiken aineiston mitä meillä on, jotta hän pystyisi paremmin kommentoimaan, pystyykö hän auttamaan meitä. Nähtyään Huiskun röntgenkuvat, sairaskertomuksen sekä videon siitä miten Huisku liikkuu, hän pahoitteli ettei voi olla avuksi, ja ohjasi meidät ottamaan yhteyttä Eläinsairaala Aistiin, joka on erikoistunut neurologiaan. Saimmekin Huiskulle ajan sinne perjantai aamupäiväksi. Tässä kohtaa oli jo yhtä aikaa peloissaan, että myös pienesti toiveikas: Aistissa Huisku saataisiin ainakin tutkittua kunnolla, joten ehkä sieltä löytyisi myös apu. 

Tuli torstai. Se päivä mitä olimme alunperin pelänneet, sillä sille oli varattu Mihailin lopetus. Päätin mennä sitä ennen kuitenkin vielä töihin, sillä nykyisessä paikassa päiväni alkavat kuudelta, ja aika oli vasta kahdeksi. En osannut pyytää sairaslomaa lemmikin lopetuksen takia, etenkin kun kyseessä oli tällainen suunniteltu tapaus, eikä mikään äkillinen romahdus. Uskoin selviäväni. Olin kuitenkin väärässä. Jokaisena vähän hiljaisempana hetkenä kyynelet tahtoivat puskea pintaan, ja ajatus lähteä harhailemaan kodin suuntaan. Sain kuitenkin koko ajan kasattua itseni, ja jatkettua työntekoa. Juteltua työpaikkaohjaajani kanssa, ja kyseltyä asioista, vaikka olinkin ehkä vähän vaisu. Kerroin töissäkin mikä tilanne on, ja sovittiin että voisin lähteä ehkä vähän aiemmin, jotta ehtisin olla vielä pojan kanssa. Sitten kävi kuitenkin se, mitä ei olisi saanut tapahtua: elämäni ensimmäinen työtapaturma. Vielä vieraat koneet ja koko ajan hieman poissaoleva mieli johtivat siihen, että en heti edes tajunnut mitä tapahtui, kun menin sammuttamaan munanpakkauskonetta ja yhtäkkiä käteni jäi kiinni johonkin, tempautui ylös ja alkoi vääntyä koneen sisälle. Olin jäänyt hanskastani kiinni siihen kelkkaan, mikä nostaa kennon ylös, ja kääntää kennot oikein päin niin että ne saa pinottua. Ennenkuin kunnolla edes käsitin mitä oli käynyt, istuin polvillani lattialla, käsi jyskytti, ja työpaikkaohjaaja oli vieressä kysymässä miten kävi. Ensishokin mentyä ohi tulimme onneksi siihen tulokseen, ettei pientä ihorikkoa lukuunottamatta mikään vaikuttaisi olevan rikki. Siinä kohtaa hain autosta sopivat särkylääkkeet, ja jäin hetkeksi kahvittelemaan että sain itseni rauhoittumaan ja särkylääkkeet alkoivat purra, niin että uskalsin lähteä ajamaan kotiin. 


Vielä kotonakin olin väsynyt ja vähän vapiseva, joten istuin hetken Miikkiksen seurana ja menin sitten vähäksi aikaa nukkumaan kipua pois. Havahduin vähän ennenkuin Jussi kysyi mitä ruokaa haluan. ja lupasi tehdä Mihailille kunnon herkkulautasen heti kun olemme saaneet syötyä. Saisi poika sitten syödä vielä viimeisenä päivänään niin paljon juustoa, lihapullia ja pähkinöitä kuin haluaisi. Miikkis valitsi buffetistaan ensimmäiseksi hieman vahvemman ja oikein rasvaisen sveitsiläisen juuston, jollaista se olisi normaalioloissa saanut korkeintaan mummolassa, sillä mummolassa pojalla oli aina vähän spesiaalisäännöt. Sitten eläinlääkäri jo tulikin.

Koska olimme päättäneet, ettei Mihailia lähdetä enää tutkimaan, päätimme kutsua eläinlääkärin kotiin. Pojan ei tarvitsisi lähteä sitten enää minnekään vieraiden hajujen ja äänien keskelle. Se ei ole koskaan ollut juuri moksiskaan pistämisestä, ja nytkin kaikki meni Mihailin näkökulmasta rauhallisesti: se sai syödä juustoa, kunnes sitä alkoi hieman nukuttaa, missä vaiheessa nostin sen syliini nukkumaan. Alkuun olin pyytänyt Jussia, jos Jussi voisi pitää poikaa, sillä en tiennyt miten käteni kestäisi pojan painon, mutta päätin kuitenkin että haluan kivusta huolimatta pitää poikaa itse. Jotenkin siinä sai pidettyä itsensä kasassa. Kerrottua tarinoita Mihailin elämän varrelta, esiteltyä moikkaamaan tulleet kissat, ja kun kaikki oli Mihailin osalta ohi, esiteltyä vielä lyhyesti meidän muun eläintarhan, sillä tulemme tapaamaan eläinlääkärin kanssa myös toukokuussa seuraavan työpaikkaoppimiseni merkeissä. Siinä kohtaa kun kiersimme bunkkerin, vilkaisin nopeasti Huiskua, mutta koska tyttö oli nukkumassa, en nostanut sitä sen kummemmin esiin. Sen kohdalla kuitenkin jo Rauliokin oli todennyt, ettei osaa auttaa, niin tiesin että sen kohdalla meidän oli vain odotettava perjantaita, että saadaan sitten erikoislääkärin näkemys. Eläinlääkärin lähdettyä nukahdin taas hetkeksi.


Illalla aloin sitten touhuta, että sai ajatuksia hetkeksi johonkin muuhun. Siivosin Miikkiksen aitauksen, että sain siirrettyä mummut yläkertaan ikkunapaikalle. Purin mummujen alakerran aitauksen, jotta sain kissanvessat vähän suojaisampaan paikkaan rappusten alle. Tuntui hyvältä keskittyä eläviin. En kuitenkaan itse ehtinyt vielä bunkkeriin asti, kun Jussi sanoi vievänsä Huiskulle lääkkeen ja iltapalan. Totesi käyneensä aamullakin Huiskun luona, ja se oli tullut taas heti moikkaamaan, ollut kaikesta huolimatta yhä se tuttu Huisku. Jussi lupasi heittää samalla myös Nipsun iltapalan, ja sovittiin että ruokitaan käärmeet ja hyönteissyöjät seuraavana päivänä. Ei kuitenkaan kulunut kuin hetki kuin Jussi tuli bunkkerista täysin hiljaisena, vakavana ja alkoi itkeä. Huisku oli löytynyt aitauksestaan kuolleena.

Olimme toki tienneet, ettei Huiskun ennuste ole hyvä. Mutta silti ihan viimeisiin asti pidimme pahimpana mahdollisena skenaariona sitä, ettei Huiskua saataisi enää kuntoutettua nelijalkaiseksi, ja meidän olisi tehtävä päätöksiä sen suhteen, onko sen elämä riittävän hyvää siinä pisteessä, mihin kuntoutus olisi riittänyt, vai olisiko se jouduttu kuitenkin lopettamaan. Kumpikaan meistä ei osannut edes ohikiitävän sekunnin pelätä, että se voisi olla niin huonossa kunnossa, että kuolisi omia aikojaan petiinsä, ei ennen kuin se löytyi kuolleena. Löytöhetkellä Huisku oli alkanut jo viiletä ja jäykistyä, joten sen on todennäköisesti täytynyt mennä aika pian sen jälkeen, kun kiersimme päivällä bunkkerissa. Loppuyö menikin sitten itkiessä. Olimme toivoneet, että perjantai ja Huiskun erikoislääkärikäynti toisi vihdoinkin niitä kovin kaivattuja hyviä uutisia. Nyt sekin toivo oli hiipunut lopullisesti.  


Jussi ilmoitti heti yöllä ettei halua Huiskua avattavaksi. Ettei mikään tieto pystyisi kuitenkaan tuomaan Huiskua takaisin. Että hän haluaisi Huiskun tuhkat vain mahdollisimman äkkiä takaisin kotiin, että Huisku voisi liittyä sitten Snurren, Esterin ja Mihailin seuraan alppiruusun juurelle. Päätimme sitten kysyä, ehtisikö Huisku samaan tuhkaukseen Mihailin kanssa. Huisku kuitenkin aina rakasti Mihailia yli kaiken, vaikkei Miikkis aina arvostanutkaan sinnikästä fanityttöään. Huisku pääsee sitten seuraamaan Mihailia viimeiselle matkalleen. Käärimme Huiskun saman sarjan makuupussiin, mistä se Mihailin lempipeti oli tehty, missä poika vietiin. Nyt Huisku odottaa vielä kotona, että saatamme hänet isoveljensä luo. 

 

Levätkää rauhassa rakkaat.

Mihail 17.5.2013 - 18.3.2021

Huisku 15.4.2017 - 18.3.2021

Sydän on aika palasina nyt.

torstai 11. maaliskuuta 2021

Kun sanat alkavat loppua

Eilen illalla fretit olivat joutuneet jumittamaan lähes koko päivän huoneessaan, joten päätimme päästää ne illalla vielä hetkeksi villeille yläkertaan. Koko porukka lähtikin lähes heti liikkeelle, mutta kohta Jussi kysyi liikkuuko Huisku minustakin jotenkin oudosti. Tässä kohtaa Huisku oli ehtinyt jo keittiöön, ja kellahtanut tapansa mukaan jääkaapiin eteen kerjäämään lohitahnaa. Mutta valitettavasti Jussi oli oikeassa: Huisku ei liikkunut normaalisti. Tarkempi tutkiminen paljasti ettei se varaa ollenkaan painoa toiselle takajalalleen. Tässä kohtaa kello oli päälle kymmenen illalla, joten päätimme, että emme edes koita saada sitä päivystykseen, sillä se oli muuten oma virkeä itsensä, liikkui ja söi. Meillä oli kuitenkin yhä kipulääkettä jäljellä näätien lääkekaapissa, joten pystyimme antamaan sen, ja odottamaan aamuun että saamme varattua Huiskulle sellaisen ajan että se pääsee varmasti röntgeniinkin. 

Maailman mahtavin Huisku <3

Ilta meni pitkälti itkiessä ja jossitellessa. Kummatkin olimme jo valmiiksi äärettömän väsyneet, ja Huisku on Jussin maailman tärkein terapiapampula. Kävimme läpi kaikki mahdolliset vaihtoehdot revähdyksestä alkavaan halvaantumiseen, ja ennusteita laidasta laitaan täydestä paranemisesta välittömään lopetustuomioon, vaikka kuinka tiesimme, että ennen röntgeniä on aikaista sanoa mitään. Huiskun oli vaikea ymmärtää, miksi Jussi oli niin poissa tolaltaan, ja se juoksi kolmella jalalla Jussin perässä, ja kellahti aina syliin saadessaan Jussin kiinni. Hetken Huiskun menoa katseltuamme haimme sille yöksi autollista koirien pentuaitauksen, jotta se saisi levätä rauhassa. Aamuseitsemältä saimme soitettua ajan samalle aamupäivälle.

Huiskun sairastukikohta

Odotellessamme eläinlääkäriin lähtöä huomio kiinnittyi myös Mihailiin. Vähän aikaa kun tuli katsottua, onko meillä yhtäkkiä samana päivänä halvaantunut kaksi eläintä, kun näytti ettei Mihailkaan saa takajalkoja allensa. Asia tuntui täysin epätodelta, mutta kun Miikkis sai lopulta jumpattua takajalkansa alleen olimme kummatkin valitettavan yksimielisiä siitä. että tämä vahvisti, ettei Miikkiksen vähäistä liikkumisintoa voi enää mitenkään laittaa pelkän talven piikkiin. Miikkiksellä kun on ollut nivelrikkoa jo pidemmän aikaa, mutta koska kyseessä on vanha herra, on päätetty että poika saa olla niin kauan kuin se vaikuttaa silti selviävän askareistaan. Nyt nouseminen oli jo niin vaikean näköistä, että koimme, ettei päätöstä voinut sen osalta enää pitkittää. Jussi ei halunnut kuitenkaan yhdistää Miikkiksen viimeistä matkaa samaan reissuun Huiskun tutkimuksen kanssa, joten päätimme tilata sille kotilopetuksen. Miikkiksen tilanne on kuitenkin kehittynyt pitkällä aikavälillä, joten totesimme, että poika voi saada vielä viimeisen viikon vapailla herkuilla, ja lähteä sitten kotona. Niinpä Miikkiksen aika on vasta ensiviikon torstaille.

Aamun namituokio

Huiskun osalta klinikalla heräsi hetkeksi toivo: eläinlääkäri tuntui pitävän positiivisena, että jalassa oli selvästi vielä tuntoa, eikä se ollut kylmä. Aloimme jo toivoa, että kyseessä olisi vain revähdys tai pieni murtuma, joka paranisi muutamassa päivässä tai viikossa itsekseen, kun huolehtisi että Huisku vain lepää. Valitettavasti röntgenissä paljastui kuitenkin epämuodostunut lanne-ristinikama ja nivelrikkoa. Sen myötä ei tullut välitöntä lopetustuomiota, vaan vaivaa lähdetään nyt hoitamaan kipulääkkeellä ja levolla. Kumpikin hoitaa kuitenkin vain oireita, joten jos oireet eivät häviä kipulääkityksellä ja levolla, tai ne palaavat uudelleen kipulääkityksen ja levon loputtua, täytyy miettiä uudelleen, miten tässä edetään.

Tässä kohtaa kumpikaan ei ole kuitenkaan siinä kunnossa, että pää kestäisi murehtia yhtään pidemmälle kuin on pakko. Huiskun aitaus siirrettiin bunkkeriin, jossa ei ole kissoja, ja jossa on karheampi lattia ja enemmän mattoja, joten Huiskulla on parempi pito. Neiti saa nyt pitää sairastukikohtaansa sielä. Tällähetkellä en halua ajatella edes huomista.

keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

Näyttö läpi

Elämä ei taas mennyt ihan niinkuin oli suunniteltu tai toivottu. Viikko alkoi suunnitelmien mukaan, kävin maanantaina tekemässä normaalin työssäoppimispäivän, ja aloin illalla laittaa viimeisen viikon myötä harjoitteluun liittyviä paperihommia kasaan ja viimeistelin näyttösuunnitelman. Kymmenen aikaan illalla kaikki kuitenkin pysähtyi. Turun yliopistollisesta sairaalasta soitettiin että Jussin isä on kuollut. Vaikka me molemmat tiesimme, että tilanne on paha, ja voi olla ettei Jussin isä enää kotiudu, tieto kuoleman mahdollisuudesta oli kuitenkin eri asia, kuin sen lopullisuuden vahvistava puhelu. Onneksi työssäoppimispaikallani oli viime viikolla aloittanut toinenkin harjoittelija, joka oli nopea oppimaan ja tehokas toimissaan, niin minun ei tarvinnut stressata sitä, jätänkö työnantajan pulaan, kun laitoin sitten niin myöhään illasta viestiä, että minua tarvitaan nyt enemmän toisaalla. 

Tulevan pentuboksin testailua

Näyttö ja harjoittelun loppu jäivät siinä kohtaa vielä ilmaan, mutta sovin sitten tiistaina opettajan kanssa, että käyn tänään tekemässä näytön sovitusti, mutta olen loppuviikon kotona miehen apuna ja tukena. Toki näyttökin olisi ollut tällaisessa tilanteessa lykättävissä, mutta tulin siihen tulokseen, että kun näyttö on jo valmiiksi suunniteltu, ja olen valmistautunut siihen viimeiset kolmekymmentävuotta, saisin sen todennäköisesti vedettyä läpi kaikesta huolimatta, ja sitten se olisi alta pois eikä jäisi roikkumaan. Tämän päiväisen näytön tai oikeastaan näyttöjen aiheina kun olivat pieneläimet, ja eläinten hoidosta ja hyvinvoinnista huolehtiminen, ja olin valinnut näyttölajeiksi kissan ja marsun. Ensimmäisen marsun sain kolmekymmentä vuotta sitten, ja kissojen kanssa yhteinen historiani alkoi vain vähän sen jälkeen. Siskonikin siinä sitten totesi, että jos reputan eläintenhoitajaopinnot kissan hoidosta, niin sitten asiat ovat jo todella huonosti. 

Kuikui jengiä

Eihän sieltä sitä hylsyä tullut, vaan molempien näyttöjen kaikki osiot menivät kiitettävällä läpi. Näytön aikana oli helppo unohtaa kaikki muu, ja keskittyä siihen, mitä tehdessä olen aina ollut vahvuusalueellani: hoitamaan eläimiä ja kertomaan samalla kaikesta niihin liittyvästä. Etenkin kun itselläni pieneläinpuoli on vielä se, jonka kanssa olen kasvanut, ja jotka ovat olleet osa elämääni niin kauan, että en edes pysty muistamaan aikaa sitä ennen. Kun sitten näytön jälkeen istuttiin alas täyttämään papereita, olo oli yhtä aikaa voitonriemuinen ja haikea. Sitä oli yhtä aikaa ihanaa saada positiivista palautetta siitä, missä kokee olevansa hyvä, kuin haikeaa jättää taas yhden harjoittelupaikan eläimet taakse, ja palata ajatuksissaan kotona odottavaan suruun. Jussi on vielä pitkälti luvannut hoitaa hautajaisvalmistelut, joten surun ohella eilen alkoi sitten sen opettelu, mitä asioita on hoidettava ja missä järjestyksessä kuolemaan liittyviä asioita hoidetaan. Jotain kun toki muistaa isovanhempien hautajaisista, mutta silloinkin äiti oli se joka niitä asioita enemmän järjesti.

Marsujen siivekkäämpiä naapureita
 Nyt sitten mennään taas päivä kerrallaan tästä eteenpäin. 

 

tiistai 2. maaliskuuta 2021

Kodin rakentamista

Uutta kotia on nyt asuttu seitsemän kuukautta. Vaikka aikaan on mahtunut jo yksi karanteeni ja vähän lomaakin, meillä on ollut molemmilla koko ajan niin miljoona juttua menossa, että tuntuu että kotona kaikki on edennyt ihan äärettömän hitaasti. Jussilla on yhä osa muuttolaatikoista purkamatta, ja viimeisiä juttuja on alettu saada kiinni seinille vasta ihan viime viikkoina. Välissä vähän jo mietin, ovatko esimerkiksi frettien näyttelypalkinnot minulle niin merkityksellisiä, että haluan palkintohyllyt esille myös täällä (ne ovat yhä laatikoihin pakattuna vaatehuoneessa), ja ehdinkin jo päättää, että ne saavat jäädä varastoon. Yli vuoden näyttelytauko on ollut jotenkin omiaan vähän etäännyttämään siitä touhusta. Jussi oli kuitenkin sitä mieltä, että palkinnot olisi kiva saada esille, sillä hän on erittäin ylpeä neitien näyttelysaavutuksista. Nyt sitten arvotaankin, koitetaanko saada hyllyt seinille lähitulevaisuudessa, vai vasta frettihuoneen remontin jälkeen, joka on edessä ajankohtana x. 

Junnujengiä viikonloppua

Viikonloppuna edistettiin vaihteeksi myös ei-eläimellisiä sisustusjuttuja. Olohuoneeseen tuli viimein sellainen pikkujuttu kuin televisio, joka on ollut Jussilla haaveissa jo kuukausia. Jussin vanha televisio kun on ollut pelitelevisiona alakerrassa, ja on käytännössä katsottu tv-sarjoja ylhäällä Jussin tabletin näytöltä. Itselleni koolla ei ole ollut väliä tässä suhteessa, ja kymmenen tuumainen tabletin näyttö on pelittänyt ihan hyvin. Tuo 65 tuumainen seinäkiinnitteinen televisio vaatii huomattavasti enemmän totuttelua. Itselleni isompana juttuna tilattiin viikonloppuna viimein matot olo- ja ruokailuhuoneeseen, ja niiden pitäisi saapua torstaina. Olen tästä oikeasti aika fiiliksissä, sillä mielestäni matot lisäävät kodikkuutta valtavasti. Jussi taas pitää minua vähintäänkin vähän hulluna ja riskikäyttäytyjänä, kun päätin ajoittaa kahden ison villamaton tilaamisen juuri pahimpaan karvanlähtöaikaan ja karvapallo-oksennusten riskiaikaan.Viime viikonlopun kohokohtiin kuului ehdottomasti, kun sain vihdoin kodinhoitohuoneen seinälle telineet sekä mopeille että imurinletkulle (sen lisäksi, että sisko perheineen oli käymässä <3). 

Kodinhoitohuoneen uudet telineet

Samaan aikaan kun on rakennettu nykyisestä entistä enemmän omannäköistä kotia, vanhalla asunnolla alkoi viikko sitten pintaremontti. Sielä vaihdetaan osa lattioista, hiotaan ja lakataan uudelleen ne lattiat joita ei vaihdeta, vaihdetaan listat ja tasoitetaan ja maalataan seinät. Eli hävitetään kaikki merkit meidän karva-armeijasta, ja koitetaan saada asunto mahdollisimman siistiin kuntoon myyntiä varten. Nyt kun kylppäri ja vessa on laitettu putkiremontin myötä kokonaan uusiksi, ei muun asunnon haluta hidastavan ja vaikeuttavan asunnon myyntiä. Samaan aikaan olen alkanut haaveilla pienestä pinta-remontista myös tänne uuteen, että saisi kerrankin kotiin kunnolla näädänkestävät pinnat jo kun vielä itse asuu kohteessa. Eli esimerkiksi vinyylilankun parketin sijaan, ja näätähuoneeseen pyyhkimistä kestävän vinyylitapetin paperitapetin sijaan. Tämän remontin ajankohtaan kuitenkin vaikuttaa, koska ja millä hinnalla vanha koti saadaan myytyä. 

Valitettavasti kuluneen viikon aikana arkikuvioita on hämmentänyt myös muu kuin normaalit työt, eläimet ja remppahommat. Jussin isä joutui viime viikolla sairaalaan. Hän pääsi sieltä kerran jo poiskin, mutta vointi romahti hyvin pian kotiuttamisen jälkeen uudelleen niin, että hänet vietiin ambulanssilla takaisin sairaalaan. Jussia on siis tarvittu normaalia enemmän myös hänen kotikotona hoitamassa asioita sielä. 

Suurin rakkauteni työssäoppimispaikassa <3
Porojen päivän kohokohta
Vaikka olenkin viihtynyt tavattoman hyvin nykyisessä työssäoppimispaikassani, jossain määrin myös odotan sitä, kuinka nykyinen pätkä ensiviikon jälkeen loppuu. Mikäli nykyinen paikka olisi lähempänä, suorittaisin sielä mielelläni vaikka kaikki loput työssäoppimiseni, mutta nyt tämän kaiken muun päälle kolmen tunnin päivittäiset ajot ovat alkaneet käydä voimille. Tämän jälkeen seuraavaan paikkaan oleva 40 minuuttia suuntaansa tuntuu jo huomattavan kevyeltä. Sitä ennen pitäisi vain saada aikaiseksi vielä laatia kirjallinen näyttösuunnitelma ensiviikolla olevaa pieneläimen näyttöä varten.