Maaliskissa-haaste: korona

keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Maaliskuu on mennyt taas niin vauhdilla, että minulta jäi pari maaliskissa-viikkohaastetta välistä. Neljänteen ja viimeisimpään päätin kuitenkin tarttua. Tälläkertaa kysymys oli, miten elämänne kissakodissa on muuttunut nyt maaliskuussa 2020. Vähän tätä onkin blogissa jo sivuttu, mutta koska tilanne elää tällähetkellä koko ajan viruksen levitessä ja tiedon lisääntyessä, on meilläkin tehty nyt pieniä lisävarautumisia.

Miksi lähteä etelään, kun aurinko paistaa parvekkeellekin
Siinä missä 14.3. en ollut nähnyt tarpeelliseksi varautua muuten, kuin hakemalla pari kissanruokapurkkia ekstraa, eilen käytiin hakemassa vähän isompi satsi kissanruokaa ja viisi laatikollista hiekkaa. Tähän mennessä kun jo yksi lähieläinkauppa on supistanut aukioloaikojaan, ja muutamassa muussa maassa on jo päädytty sulkemaan kaikki muut kaupat kuin ruokakaupat ja apteekit. Mikäli tilanne tästä etenee, on siis mahdollista, että eläinkaupat menevät jossain kohtaa kokonaan kiinni. Tästä uhkakuvasta huolimatta en nähnyt tarpeen haalia tässä kohtaa tämän isompia varastoja, sillä olen edelleen kohtuu luottavainen sen suhteen, että ainakin osa nettikapoista jatkaa toimituksia, vaikka kivijalkaliikkeet menisivät kiinni - ja jos nyt kävisikin niin hassusti, että sekä kivijalkaliikkeet että verkkokaupat molemmat sulkeutuisivat, isommista marketeista löytyy nykyisellään ihan kelvollisia hiekkoja ja ruokia poikkeustilanteessa käytettäviksi. En siis usko, että kissat ovat meillä ihan ensimmäisinä kuolemassa nälkään tai kärsimässä epähygieenisistä oloista.

Pientä varastoa kissoille
Aino, Mauno & kumppanit eivät ole vieläkään saaneet ihmisiään kokonaan kotiin. Kummallakin meistä osa töistä on siirtynyt kotiin Jussin pitäessä täällä etävastaanottoa chatin välityksellä, ja oman lähiopetuksen vaihduttua koneella tehtäviin etätehtäviin ja Teams-istuntoihin. Jussilla on edelleen kuitenkin myös livepotilaita, ja itselläni alkoi maanantaina työssäoppiminen lammastilalla. Päivät olemme siis poissa entiseen malliin, ja minä itseasiassa enemmän kuin kuluneen alkuvuoden aikana. Työ- ja opiskelukuvioiden ulkopuolinen sosiaalinen elämä on kyllä hiljentynyt, ja iltaisin saatetaan tehdä palapelejä yhdessä kissojen kanssa (fretit eivät sattuneista syistä ole päässeet osallistumaan tähän aktiviteettiin).

Jos ei puuttuva varvas hidasta, niin ei mikään
Ulkona käydään valjastelemassa entiseen malliin, ja tällähetkellä saan jo virallisten suositusten siunauksella pitää ulkoillessa reilua turvaväliä ihmisiin. Aika usein pyritään kyllä muutenkin valitsemaan rauhallisempia kellonaikoja ja kohtia, sillä vaikka tykkäänkin pitää frettipäiviä ja esitellä eläimiäni, valjastellessa on usein kivempi keskittyä ihan siihen yhdessä köpöttelyyn ja paparazzeilluun, kuin käyttää joka lenkki aikaa siihen, että vastailee ihmisten kysymyksiin.

Tämänhetkinen pyykinpesukoneemme
Pakollisten kauppakäyntien ohella elämään on tullut nyt maaliskuussa myös yksi uusi tuttavuus: Kupittaan Citymarketin yhteydessä oleva 24/7 pesula. Se meidän pyykinpesukone ei taaskaan käynnistynyt edes nukkasihdin puhdistuksen ja viemärin avaamisen jälkeen, joten sille on nyt taas tilattu huolto perjantaiksi, ja siihen asti mennään itsepalvelupesulalla. Jos tästä on etsittävä jotain positiivista, nuo isot ja tehokkaat ammattilaiskoneet tuntuvat irrottavan karvaa tekstiileistä vielä tehokkaammin kuin tuo meidän kuivaava pyykinpesukone.
Näitä tyyppejä katsellessa välillä niin tekisi mieli kellahtaa oljille kasan jatkoksi

Yhtäaikaa kaikki on siis aika tavallista ja uppo-outoa. Tietysti lampaita laskiessa olo on varmasti helpommin levollisempi kuin jos joutuisi työskentelemään terveydenhuollossa tai kaupanalalla. Eläimiä kun ei yksi korona hätkäytä: ne märehtivät, karitsoivat ja pomppivat pop cornina riippumatta siitä mitä uutisissa sanotaan. Ja sama pätee tietysti kotona: ei noita karvakavereita korona stressaa. Ne ovat paljon huolestuneempia arkisista asioista, kuten jos aamupala on myöhässä, tai kuppiin tulee pahaa ruokaa. Sellaisista isoista kriiseistä.

Mallu 1-vee!

tiistai 24. maaliskuuta 2020

Tänään meidän pastellipyörremyrsky eli Mallu täytti vuosia ihka ensimmäistä kertaa. Onnea meidän hienolle pikkuneidille tästä virstanpylväästä! Tänä vuonna meillä on ollut vähän reilu kerho, eikä Mallukaan ole vielä saanut synttärilahjaa - ellei sitten lasketa kohta tarjoiltavaa hiiri-illallista. Onneksi hiiret ovat Mallusta parasta, joten Mallu tuskin huomaa kaivata muuta.

Mallu 1-vuotta <3

Sen sijaan muiden kannattaa pitää korvansa höröllä, sillä vauvauutisia odotellessa on mietitty, josko lisättäisiin pikapuoliin kevääseen vähän jännitystä pienen arvonnan muodossa. Mallulla kun on nyt viimein lähtenyt turvotus kunnolla laskuun, joten pidetään nyt kaikki peukut ja käpälät pystyssä, että huhtikuussa piippaa.

Toiset treffit

torstai 19. maaliskuuta 2020

Jos Mallun kiima ei ollut kauhean selkeä tullessaan, ei se ole ollut sitä väistyessäänkään. Mallun ja Käpyn treffien jälkeen Mallun alapään vuoto lakkasi, ja turvotus laski hieman, mutta sitten kehitys tyssäsi samaan tapaan kuin kiiman tehdessä tuloaan. Sariannan kanssa on käyty kuvien kautta arvuuttelua siitä, mihin suuntaan kiima on nyt mahdollisesti menossa. Kun kuvat eivät tuoneet juuri selkeyttä asiaan, Sarianna päätti, että katsotaan miten Mallu suhtautuu Käpyyn. Tälläkertaa kaikki osapuolet kun ovat Turussa, ei uusien treffien sopiminen ollut vaikeaa.

Mihin tarvitsee miehiä, kun voi sivistää itseään?
Tänään Mallu ja Käpy kohtasivat toisensa uudestaan. Siinä ei tarvinnut kauaa odotella, kun jo huomasi, että meno oli tällä kertaa aika erilaista kuin vajaa pari viikkoa sitten. Ensin kumpikaan ei juuri kiinnostunut toisistaan, vaan keskittyivät ennemmin tutkimaan huonetta. Hetken tutkimisen jälkeen Käpy alkoi havahtua siihen, että samassa tilassa oli naisseuraa, ja koitti alkaa tehdä itseään tykö. Tälläkertaa Mallu ei ollut kuitenkaan yhtään messissä, vaan tyytyi työntämään Käpyn koko ajan tassunmitan päähän huokailemaan. Tämä toistui useampaan kertaan, ja astumishommien sijaan kohta Mallu jo koittikin tutustua yhteen eläintenhoidon oppikirjaan, ja Käpy tyytyi pyörittämään tyhjää cola-tölkkiä pitkin huonetta.

Käpy ei ymmärrä, miksei enää kelpaakaan Mallulle, vaikka on pallit ja kaikki
Nuoren parin oltua perimmäisessä näätähuoneessa reilun tunnin ilman minkäänlaista vastakaikua Mallun taholta, julistettiin treffit päättyneiksi. Tämän päiväisen kohtaamisen perusteella voidaan siis pitää astetta todennäköisempänä, että Mallu on joko tiine tai valetiine. Etenkin Melina liputtaa hyvin vahvasti tiineyden puolesta, sillä hän odottaa jo varsin innokkaasti, että saa luvan lantittaa Käpy. Valetiineys kun lykkäisi pentusuunnitelmat auttamatta myöhemmäksi kesään.

Seuraavaksi odotellaan alkaako maha kasvaa ja mahassa tuntua pentuja. Nutellan kohdalla pennut alkoivat tuntua kun tiineyttä oli takana kolmisen viikkoa, joten hyvällä tuurilla jotain voi olla havaittavissa jo ensiviikon jälkeen. Sitä alkaakin pikkuhiljaa henkisesti varautua siihen, että Mallu saattaa lähteä mammailemaan jo kolmen viikon päästä. Sarianna on muuttanut sitten viime pentukauden, joten Sotatanssin-frettilässä alkaa puolestaan pian pentulan rakentaminen, ja varautuminen Mallun tuloon. 

Koulu meni kiinni

tiistai 17. maaliskuuta 2020

Jotenkin on edelleen vaikeaa käsittää, kuinka nopeasti tilanteet tällähetkellä elävät. Jussi tuskailee kun lääkäreille annetut ohjeistukset koronan osalta saattavat muuttua samankin päivän aikana useasti, ja siinä missä elämä näytti vielä perjantaina jatkuvan valtaosalla suht normaalisti hyvää käsihygieniaa noudattaen, maanantaina tulleet tiukennukset sulkivat käytännössä kaikki koulut ja monen työpaikat. Vaikka itseä harmittaakin tällähetkellä kovasti, että ne vähätkin lähipäivät koululla muuttuvat nyt etäopetukseksi ainakin pääsiäiseen saakka, en voi samalla olla tiedostamatta, että meidän arkeen tämä vaikuttaa kuitenkin edelleen paljon vähemmän kuin monella kaverilla ja perheenjäsenellä. Meillä ei ole lapsia, joiden päivähoito tai koulu pitäisi nyt järjestää tai varautua järjestämään kotona, ja meidän perheen pääelättäjä ei ole vaarassa joutua lomautetuksi, työttömäksi tai konkurssiin. Omissa opinnoissa olisi joka tapauksessa 42 viikkoa työssäoppimista, ja ainakaan vielä työssäoppimisia ei ole peruttu. Tänään myös vahvistui kesäkuun työssäoppimispaikka.

Keep calm and get youself a hammock

Kielto järjestää yli kymmenen henkilön julkisia tapahtumia poisti omasta kalenterista viimeisenkin sovitun menon seuraavan kuukauden osalta, joten nyt ei tarvitse miettiä enää sitäkään, uskaltaako sinne lähteä. Kai poikkeustila alkaa tehdä sen, mihin se on tarkoitettukin, eli sitä on alkanut miettiä tarkemmin, paljonko kontakteja eri ryhmiin on valmis ottamaan näihin viikkoihin, jotta riski levittää virusta pysyisi pienempänä. Omasta sairastumisesta ei osaa vieläkään ottaa kauheasti stressiä. Olen myös kiitollisempi autostani kuin koskaan ennen, sillä se mahdollistaa nyt sen, että pääsen tarvittaessa liikkumaan omassa kuplassani.

Aino ja Mauno hoitavat pyykkien kuivumisen valvomisen
Puoli huomaamattaan sitä on alkanut myös ottaa arkea haltuun puuhastelemalla. Samaan tapaan kuin psykologit arvelevat linnoituksellisen vessapaperia rakentavan ihmiselle hallinnantunnetta poikkeavassa tilanteessa, meille on ilmestynyt ikkunalautaviljelmiä. Ne viime postauksen lokustit kun vaativat meillä useimmiten tuoreruokaa, ja aloin viikonloppuna miettiä, mistä sitä saadaan, jos kaupat menisivät jossain kohtaa kiinni, tai tulisi toimituskatkoksia. Niinpä asiaa pohdittua laitoin likoamaan herneitä ja ohranjyviä, jotta jollain aikavälillä saadaan toivottavasti versoja omasta takaa. Järjellä toki tiedostan, että siinä kohtaa Suomessa olisi isompiakin ongelmia kuin ruokahyönteisten ruuat, mutta sitä keskittyy selvästi mieluummin sellaisiin asioihin mihin voi itse vaikuttaa. Onpahan ainakin pääsiäisruohot siinä samalla hyvissä ajoin kasvamassa.

Akvaarion hoito vaatii koko lauman panoksen
Huisku käy hakemassa vedenvaihtoletkun
Viime päivinä olen ollut myös hyvin iloinen siitä, että olemme saaneet nostettua omavaraisuutta ruokahyönteisten suhteen. Meillä on kotona useampikin hyönteissyöjä, joille ei ole käytännössä muuta sopivaa ravintoa kuin elävät hyönteiset. Aiemmin ne on haettu meillä aina liikkeistä tarpeen mukaan, mutta nyt on saatu ensimmäiset omat poikaset niin argentiinan torakoilta, sirkoilta kuin lokusteiltakin. Tietyllä tapaa sitä näkee tilanteessa myös pientä ironiaa, kun kauppojen hyllyjen näyttäessä maailmaloppua itse on onnessaan kun monin paikoin vitsauksena pidetyt idänkulkusirkat lisääntyvät.

Herppihuonemylläyksessä madagaskarin sihisevät torakat saivat uuden terraarion
Karvakavereiden arkeen tämä ei ole juuri tuonut muutosta. Ulkona uskalletaan yhä käydä, eikä Aino ole vieläkään saamassa isiään täyspäiväisesti kotiin. Mallun osalta odotellaan, alkaako se näyttää tiineeltä. Ainakaan vielä neidissä ei näy seestymisen tai hidastumisen merkkejä, vaan se painaa emonsa kanssa kuin pieni apina. Karvanvaihto on edennyt porukalla siihen pisteeseen, että tänään imuri alkoi kesken imuroinnin ylikuumeta ja sitten se ei sammuttamisen jälkeen enää käynnistynyt. Pyykinpesukonekin on tällähetkellä pois käytöstä siihen asti, että ehtii purkaa viemäriputken lavuaarin alta, koska kone ei enää pysty tyhjentämään itseään, eikä nukkasihdin puhdistus riittänyt poistamaan vikakoodia. Ilmanputsarikin meni samaan syssyyn sytyttämään "vaihda suodatin" -merkkivalon, eikä sitä saanut elvytettyä imuroimalla suodattimia (ennen imurin pamahtamista), eli siihen on ilmeisesti oikeasti aika vaihtaa uusi. Minusta on alkanut tuntua, että karvamäärä ylittää meillä selvästi jonkin sellaisen normaalin rajan, mistä kodinkoneet on suunniteltu selviämään.  

Kevään aikataulu rakentuu

lauantai 14. maaliskuuta 2020

Elämme jänniä aikoja, ystävä hyvä. Eilen istuin opistolla koulutukseen kuuluvilla ensiaputunneilla odottaen rehtorin lausuntoa siitä, jatkuuko opetus toistaiseksi normaalisti, vai meneekö koko opisto kiinni koronan takia. Puoliltapäivin saimme vahvistuksen, että toistaiseksi kaikki jatkuu normaalisti, mutta opettajia kehotettiin alkamaan miettimään etätehtäviä valmiiksi, ja käskettiin seurata tilanteen etenemistä. Toistaiseksi myöskään sovittuja työssä oppimisia ei ole tarvinnut lähteä perumaan. Ellei mitään yllättävää ilmene, aloitankin ensimmäisen työssä oppisemiseni jo reilun viikon kuluttua lammastilalla. Sen jälkeen toukokuuksi on sovittu neljän viikon pätkä koirahoitolaan, ja olen menossa ensiviikolla haastatteluun Tuulispäähän, josko pääsisin kesäkuussa sinne.

Yksi uusimpia kotiprojektejani on yritys aloittaa lokustien kasvatus
Samaan aikaan kun kevät on alkanut harjoittelujen osalta selkiytyä, on viikonloppujen osalta päässyt yliviivaamaan tapahtuman toisensa jälkeen, kun korona on aiheuttanut peruutuksia. Minun piti ensiviikolla lähteä ensimmäistä kertaa Jussin avecina yhtiökokoukseen, mutta tapahtuma peruttiin. Samoin kävi myös ensikuun Eläinystäväni-messuille. Loppukuun frettinäyttely on toistaiseksi edelleen ohjelmassa, mutta senkin järjestäjät seuraavat pandemian kehittymistä. Tälle viikolle oli ohjelmassa yksi Turun eläinsuojeluyhdistyksen eli Tesyn koulutus, mutta hallituksen linjaa mukaillen Tesylläkin tultiin siihen tulokseen, että mitään koulutuksia ei järjestetä ainakaan ennen toukokuun loppua. Helmikuun lopun ja tämän kuun alkupuolen aikana kun olen vihdoin päässyt kokeilemaan myös vapaaehtoishommia eläinten parissa, ja tutustumaan lähemmin Tesyn toimintaan.

Tänä vuonna en ole itse ehtinyt miettiä matkavarauksia, mutta samaan aikaan kun lentoyhtiö toisensa jälkeen ilmoittaa peruutuksista, en voi olla miettimättä, miten se tulee toukokuun harjoittelupaikassani näkymään. Koronan myötä yhä useampi kun tulee jäämään kotiin, ja sen myötä lemmikkien lomahotellillekaan ei välttämättä ole yhtä paljoa kysyntää. Toisaalta taas omistajien sairastellessa monen voi olla tilapäisesti vaikeampi huolehtia lemmikistään. Itselläkin tällähetkellä suurin pelko sairastumisen suhteen on oma lauma, sillä tällähetkellä tutkijat pitävät mahdollisena, että fretit pystyisivät saamaan koronan siinä missä ihmisetkin. Fretit kun ovat muutenkin moniin muihin eläimiin nähden herkempiä monille ihmisilläkin tavattavista hengitystiesairauksista, miksi niitä käytetään maailmalla paljon koe-eläiminä tutkittaessa esimerkiksi influenssaa, ja nyt tutkitaan mahdollisuutta käyttää frettejä apuna covid19-rokotteen kehittämisessä. Tämän takia frettipäiviä tai muita sellaisia tulee tuskin kauheasti näkymään ennen tautitilanteen hellittämistä. Kotioloissa fretit kun ovat aika hyvin suojassa tartunnoilta, ainakin jos niiden omistaja ei sairastu.

Maunoa ei yhtään haittaisi, vaikka jouduttaisiin Jussin kanssa molemmat kotikaranteeniin
Siinä missä vielä viime vuoden puolella parin viikon pakkopaussi olisi voinut olla hyvinkin tervetullut, tällä hetkellä omaan arkeen on tullut koko ajan lisää asioita, jotka koen yhtäaikaa niin kiinnostaviksi ja mielekkäiksi, että minua oikeasti jopa harmittaisi laittaa ne kaikki ne kaikki hyllylle pariksi viikoksi - vaikka jos täysin rehellisiä ollaan, saisin ne pari viikkoakin kyllä oikein hyvin täytetyksi oman lauman kanssa touhuilulla, etätehtävillä, netissä suoritettavilla YTO-aineilla ja yrittäjäopinnoilla, eli tylsistymisestä ei olisi pienintäkään pelkoa, vaikka karanteeni iskisi.

Karanteeniuhan myötä kotivarakin on tullut päivitettyä kuntoon. Eli kunhan sähköt eivät menisi poikki, meillä on kaikki välttämättömät jutut kasassa itselle ja laumalle ainakin pariksi viikoksi (kyllä, tämä koskee myös vessapaperia, sillä meillä on bideen paikalle vaihdettu kelamallinen puutarhaletku, jolla hoidetaan herppihuoneen kastelu). Lauman suhteen tämä ei kyllä vaatinut juuri muita toimenpiteitä kuin muutaman kissanruokapurkin hankintaa. Raakaruokia kun meillä on yleensä muutenkin aina vähintään 3-4 kuukauden varasto pakkasessa. Sikäli meidän kotivara on kyllä hyvin kaupunkilainen, että siitä ei olisi käytännössä juuri mitään iloa, mikäli sähköt menisivät poikki. Onneksi se tuskin on kuitenkaan tämän pandemian osalta kovin todennäköinen uhkakuva.

Tällä hetkellä tunnelmat kevään osalta ovat kuitenkin ennenkaikkea positiiviset ja odottavat. Vaikka korona tuo mukanaan omia epävarmuustekijöitä, uskon että tästä tulee upein kevät vuosiin. Moneen vuoteen kun en ole voinut rehellisesti sanoa maanantaiden olevan yhtä hienoja päiviä kuin lauantaiden, tai että olisin saanut päivittäin kokea tekeväni jotain, jonka koen erittäin mielekkääksi.

Ensitreffit näätähuoneessa

maanantai 9. maaliskuuta 2020

Mallun kiiman etenemistä on nyt seurattu useampi viikko, ja odotettu sopivaa aikaa Käpyn vierailulle. Mallun kiiman eteneminen tuntui kuitenkin jämähtävän paikoilleen kolmisen viikkoa sitten, ja vaikka sitä kuinka odoteltiin, ei vulvan alue lähtenyt turpoamaan samalla tavalla kuin naarailla yleensä. Hybrideillä esiintyy ilmeisesti välillä tuollaista nupulleen jäävän näköistä turvotusta, mutta muilla freteillä se on harvinaisempaa, ja Mallu ei ole hybridi. Muutaman viikon odottelun jälkeen Sarianna teki kuitenkin päätöksen, että kokoonnutaan sunnuntaina meille, ja kokeillaan mitä tapahtuu. Naarasta kun ei voi kuitenkaan pitää loputtomasti kiimassa, eli kiima pitäisi joka tapauksessa saada etenemään johonkin suuntaan, ja Käpyn tapaamisesta voisi siis joka tapauksessa olla apua, oli se apu sitten onnistunut astuminen, kiiman voimistuminen, tai valetiineys, jonka jälkeen päästäisiin odottamaan uutta kiimaa.


Nähtyään Mallun alapään ihan livenäkin, Sarianna ei ollut vieläkään ihan varma, missä vaiheessa neidin kanssa oikeasti mennään. Nuoren parin ensikohtaaminen sai epäilemään, että ei ainakaan niin pitkällä, että vielä oltaisiin saatu tuloksia aikaan. Käpy vaikutti olevan Mallua enemmän kiinnostunut muista hajuista, ja vaikka se lopulta tajusikin vähän pussailla Mallun niskaa, ja koittaa raahata sitä pesään, Mallu luikahti sen otteesta heti pois, ja Käpy jatkoi parvekkeen tutkimista. Koska parvekkeella tuntui olevan liikaakin kaikkea mielenkiintoista, ja pojan valitsema paras pesäkolo turhankin pieni, päätimme siirtää treffit perimmäiseen näätähuoneeseen.

Perimmäisessä näätähuoneessakin meno jatkui hetken samanlaisena, ja juuri kun alkoi vaikuttaa siltä, että paras mitä voidaan toivoa on että kiimapojan hajut saisivat kiiman etenemään, Käpy pääsikin jyvälle hommasta. Sen jälkeen kun se tajusi, että kunnon niskaotteella morsiammen saakin pidettyä itsellään, pääsi se vihdoin astumaan. Alkuhaparointien jälkeen otteet kävivät koko ajan varmemmiksi, ja Mallukaan ei enää koittanut poistua, vaan antoi pojan astua itsensä useampaan kertaan. Voi siis hyvinkin olla, että kuuden viikon päästä Sotatanssin frettilässä syntyy pieniä frettinakeroita.


Käpy jäi meille kuitenkin vielä varuiksi yöksi, ja tänään otetaan vielä toiset treffit. Eilinen alku kun oli kuitenkin vielä niin haparoivaa, mutta nyt kun Käpy on päässyt jyvälle asiasta, tänään parin voisi odottaa parin pääsevän nopeammin asiaan. Tämänpäiväisten treffien jälkeen Käpy palaa sitten kotiinsa, ja jäädään odottamaan mitä treffeistä seuraa. Mikäli astuminen on onnistunut, Sarianna pääsee rakentamaan pentulaa, ja Mallu muuttaa hänen luokseen mammalomalle vähän ennen huhtikuun puoliväliä. Pentujen laskettu aika on 19.4., mikäli astutus onnistui ensimmäisestä yrityksestä. 

Maaliskissa-haaste: sisustus

lauantai 7. maaliskuuta 2020

Tassulinnassa julkaistaan maaliskuussa joka viikko kissamainen postaushaaste. Maaliskissa-haasteen ensimmäisen viikon teemaksi valikoitui sisustus. Koska sisustuksella yleensä pyritään muokkaamaan kodista persoonallisempaa ja asukkailleen viihtyisämpää, minäkin luonnollisesti päätin heti haasteen luettuani ottaa kuvat heti kun meillä on siivottu ja järjestetty tavarat kivasti paikoilleen, niin että kelpaa esitellä kuinka meillä on oikein blogikelpoinen kissakoti. Sitä hetkeä ei kuitenkaan mystisesti tullut, ja koska huomenna julkaistaan jo seuraava aihe, päätin lähteä arkirealismi-linjalle. Eli miltä sisustus meillä oikeasti näyttää juuri nyt.

Kissojen vartiotorni ympäristöineen oli yllättävänkin siistissä kunnossa - siitä huolimatta, että se on jopa meidän käytetyin puu
Mörköpeti on hävinnyt kaksintaistelussa jollekulle, ja selätetty täysin. Muut lelut on levitetty käytön helpottamiseksi
Parvekematot on vedetty hienosti rullalle rallin tiimellyksessä
Eteiseen on rakennettu spontaani esterata lähtevistä ja tulevista tavaroista, kuten uudesta kissanvessasta ja pitsalaatikosta
Makuuhuoneen kaapin pohja on myös luovutettu eläinten käyttöön, ja porukan rampatessa sielä ovet jäävät useimmiten auki
Yksi ehdottoman parhaita nukkumapaikkoja on mikä tahansa peti mikä on nostettu pyykkitelineen päälle kuivumaan. Se on automaattisesti aina Ainon valtaistuin. Lattialla Miikkiksellä on mennyt kuppi nurin, kun iltapalana oli kasviksia.
Keittiön mattojen sijoittelussa on jatkettu samaa vauhdikasta linjaa kuin parvekkeella
Käymme parhaillaan keskustelua siitä, kuka haluaa tunnustautua tämän sisustuksen suunnittelijaksi. Todennäköisesti joudumme päätymään lopputulokseen, että tämän saavuttaminen on vaatinut saumatonta yhteispeliä niin talouden ihmisasukkaiden, kissojen kuin näätienkin osalta. Mikäli joku haluaa siis tilata vastaavan, koko tiimimme on käytettävissä. Meillä on kotijoukkueessa myös loistavia vihersisustuksen asiantuntijoita, joten jos jollain on vielä elossa olevia huonekasveja, näädät pääsisivät mielellään esittelemään, miten yksi ruukullinen mullassa olevia huonekasveja riittää koko asuntoon.

Koriste-esineitä meillä ei juuri ole. Kissa-aiheisia olisi kyllä löytynyt yksi pikkulaukku ja muki. Niistä olisi voinut saada astetta stailatumman kuvan. Kuvienkin suhteen meillä on kehystäminen vähän vaiheessa, miksi uusimmat niistä eivät ole nyt esillä. Ehkä tästä voisi koittaa ottaa kimmokkeen saattaa kuvien uudelleen järjestely viimein valmiiksi. Josko ehkä joskus tulevassa kakkososassa voitaisiin esitellä sisustuksellisempia sisustusratkaisuja.
 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI