tiistai 28. maaliskuuta 2017

Pesunkestävä näätäkoti

Itselläni nousi perjantaina kuume 39 asteeseen, ja vielä eilen jouduin hakemaan kuumeen takia pari päivää sairaslomaa töistä. Tänään elämä on voittanut jo sen verran, että töihin palaamisen pitäisi olla huomenna mahdollista. Suurimman osan aikaa olo on ollut sitä luokkaa, että liikkumiseni on rajoittunut sängyn ja sohvan välille, ja nukkumisen lisäksi olen jaksanut vain katsoa vähän Netflixiä nukahdellen kesken jaksojen. Onni onnettomuudessa kuitenkin on, että kuumeilusta huolimatta itselläni on todennäköisesti vain flunssa influenssan sijaan, eli frettien pitäisi olla turvassa tartunnalta.
Turussa kukkii jo

Parina ensimmäisenä päivänä en juurikaan edes koittanut siivota, ja siinä ajassa huomasi erittäin tehokkaasti, kuinka tehokkaasti viisi näätää sotkee. Etenkin tilanteessa, jossa näädät kokevat tarpeelliseksi kehittää itselleen normaalia enemmän tekemistä omistajan ollessa aikalailla poissa pelistä. Näiksi hyviksi omiksi aktiviteeteiksi kehitettiin muunmuassa vessan roskiksen läpikäyminen, muutaman talouspaperirullan tappaminen sekä aarteiden levittäminen keittiöön ja vaatehuoneeseen niiden vapauduttua täysin näätien käyttöön omistajan liimauduttua kiinni sohvaan. Heti kunnon salliessa edes hetkittäisen pystyasennon, sitä alettiin siis hyödyntää siivoukseen. Jussilla tauti alkoi onneksi muutamaa päivää ennen, niin hänellä pahin oli myös takana vähän ennenkuin itselläni.

Maattuani pari päivää sängyn pohjalla annoin Jussille luvan hävittää myös yhden asunnon matoista - sen ainoan, jonka pesu vaatisi pesulapalveluiden käyttöä, ja josta Jussi ei ole enää aikoihin halunnut ajatella mitä kaikkea sen kuidut ovat nielleet. Lattia tuntui ilman mattoa kuitenkin heti niin alastomalta, että päätin hyödyntää yhden nettikaupan kahdenkymmenenprosentin mattoalennuksen. Nyt olkkarin maton seuraajaksi odotetaan ulkotiloihin suunniteltua mattoa, jonka ei pitäisi säikähtää kosteudesta ja jonka pitäisi kestää hyvin myös huuhtomista. Kumpikaan ominaisuus on tuskin haitaksi maton paikalla akvaarion edessä.  

Mitella keksii itselleen viihdykettä
Viiden päivän kuluessa asunnon kaikki tekstiilit ovat melkein jo saaneet vuoronsa koneessa, jonka lisäksi perusvessapaikkojen siivouksen lisäksi asunto on saatu imuroitua, lattiat pestyä ja huoneet tuuletettua. Perusteellisesti kevätsiivouksesta ollaan vielä kaukana, kun katsoo ikkunoita ja tasoja, mutta ainakaan heti ulko-oven avatessa ei asunto haise tunkkaisen ulosteiselta. Mikä on sikälikin plussaa, että omat ulkoilut ovat samalla aikajänteellä jääneet muutamiin muutaman minuutin ulkoiluihin frettien kanssa muun ajan mentyä sisätiloissa. Itsellä kun kuumeessa tahtoo lähteä ensin jalat alta, niin ihan ensimmäisinä päivinä ulos menoa ei tarvinnut kauheasti edes miettiä.

Samalla arvostus hyvin ja helposti pestäviä frettien virikkeitä kohtaan on kasvanut taas roimasti. Ei-pesunkestävät kun tahtovat jäädä väkisinkin vähän kertakäyttöisiksi, kun koittaa ettei koko asunto haisisi ainakaan koko aikaa näädältä. Ja oman lisänsä tahrakavalkadiin tuovat myös erilaiset veri- ja muut ruokatahrat tyttöjen etsiessä täydellisiä syönti- ja jemmapaikkoja niin sydämille kuin kokonaisille ruokaeläimille. Silti en tämänkään jälkeen osaa vieläkään haaveilla näätähuoneesta, joka rajaisi sotkut vain osaan asuntoa: on noista tytöistä ollut myös paljon viihdettä ja seuraa, kun on sängyn ja sohvan pohjalta seurannut niiden edesottamuksia. Kuten siivouksen käynnistämään hiiriviestiä, jossa jokainen vuorollaan juoksi hiiri suussa pitkin asuntoa koittaen keksiä sen täydellisen jemman epävakaassa tilanteessa.

Viimepäivinä olen saanut poikkeuksellisen paljon iloa myös akvaariosta, joka sijaitsee suoraan sohvaa vastapäätä. Etenkin rakkauteni haarniskamonnit ovat vanginneet katseeni pitkiksi toveiksi seuratessani suodattimesta pelastettujan poikasten touhuja. Niistä ainakin neljä selvisi varmuudella, ja kaksi isointa ovat jo kuparimonnisten kokoisia.

Yksi suodatinlapsista ja kuparimonninen
Kaiken tämän taustalla ulkona kevät etenee kovaa vauhtia. Turussa on päästy jo plus kahteentoista-asteeseen parhaina päivinä, ja ennen sängyn pohjalle kaatumista ehdin bongata jo ensimmäiset leskenlehdetkin. Niistä innostuneena varasin itselleni ensiviikon talvilomaksi, jos sitten pääsisi näätien kanssakin paremmin jo ulos.  Se kun oli suunnitelmissa jo nyt viikonloppuna, ennenkuin flunssa tuli väliin.

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Heräilyä kevääseen

Aurinko on päivä päivältä pidempään näkyvissä, ja pikkuhiljaa se on alkanut näkyä meidänkin laumassa. Tytöt olivat viikonloppuna Sariannalla hoidossa, ja sieltä palattuaan Itsy heittäytyi samanlaiseksi vetyperoksidioravaksi kuin Ruut ja laittoi talvitakin vaihtoon. Myös Mitella aloittelee karvanvaihtoa, ja Esterillä näkyy hännässä jo uhkaavaa harvenemista - Esterihän on harrastanut aiempina vuosina ihanan karvatonta kesärotanhäntää. Miikkis sen sijaan pidättäytyy vielä talvessa turkkinsa ja pesänsä suhteen. Olisihan se omistajan kannalta ihan liian mukavaa, jos kaikki ajoittaisivat karvanvaihtonsa samaan aikaan, näin porrastaen irtokarvaa kun riittää paljon pidemmäksi aikaa.

Itsy sai myös Mustin ja Mirrin tarjouksesta uuden pinkin flexin, ja frettien kanssa onkin jo käyty ulkonakin kevättä ihmettelemässä. Kovin se on vielä jännää, ja ulko-ovi onkin melkein parhaita juttuja ulkona. Meillä kukaan kun ei oikein innostunut talvilenkkeilystä, on ulkoilujutuista ollut nyt taukoa. Mutta eiköhän näädätkin vielä keväälle lämpene. Tänään Snurrekin oli kotiin tullessa ensimmäisenä ovella vastassa, ja sen tultua innoissaan eteiseen asti vastaan, poikettiin sitten senkin kanssa pihalle ihmettelemään. Ei se siinä kauaa viihtynyt, mutta sisälle päästyä veti sitten kunnon keväthepulit. Seuraavana olisi sitten tarkoitus koittaa saada innostettua Miikkistäkin taas pihan puolelle ravistelemaan talven tomuja turkistaan (ja talvivarantoja kropan puolelta...).

"Ei ole kevät vielä. Anna lisää vilttejä."

Itse tuli otettua tänään myös ensimmäinen pieni pyrähdys pyörällä, ja jahka saan siihen keväthuollot tehtyä, voisi alkaa taas totuttaa näätiäkin peräkärryn kyytiin. Sellainenkin kun on tullut tuohon pyörään hankittua ihan lemmikkienkuskausta ajatellen. Kevään kunniaksi myös reikiintymään alkanut musta haisunäätähuppari sai itselleen pirteän pinkin seuraajan.

Postinäätä Snurre

Tätä lisääntyvää valoa, lämpöä ja väriä on kyllä niin jo odotettu. Alkaa itselläkin aurinkokennot taas latautua talven jälkeen.

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Snurren diagnoosi

Sunnuntaisen kohtauksen jälkeen varattiin Snurrelle aika verikokeisiin. Tytöltä otettiin verikokeet viimeksi marraskuussa, jolloin niissä ei ollut mitään poikkeavaa, mutta koska nykyinen oireilu on alkanut selkeämmin vasta vuodenvaihteen jälkeen, katsoimme uudet kokeet ajankohtaisiksi. Etenkin kun sunnuntainen tärinä yhdessä muiden oireiden kanssa sai taas ajattelemaan insulinoomaa, vaikka siitä ei ollut viimeksi merkkejä. Mutta etenkin luettuani eilen saamastani Poskipusseja, suomuja ja siipisulkia. Pienten ja eksoottisten seuraeläinten hoitotyö -kirjasta insulinooman etenemisestä, Snurren tapaus vaikutti oikealta oppikirjaesimerkiltä.


Jussi sai Snurrelle verikoeajan tälle aamulle Marjo Rikkilälle Nousiaisiin. Niinpä minä päivystin taas töissä puhelimessa, kun Jussi vei tytön. Kun puhelin sitten lopulta soi ja Jussi kertoi Snurren alhaisista verensokereista, diagnoosi sai vahvistuksen. Snurren glukoosi paastoarvo oli 1,6 mmol/l, ja alle 2,75 mmol/l arvo käytännössä varmistaa insulinoomadiagnoosin. Muissa arvoissa tytöllä ei ollut häikkää, joten nyt tyttöä lähdetään hoitamaan Prednisolon -kortisonilla. Lääke auttaa vain tytön oireisiin auttaen verensokeria pysymään riittävän ylhäällä, joten Snurre tulee olemaan lääkekuurilla lopun ikäänsä. Onneksi lääke kuitenkin uppoaa täysin huomaamattomasti lohitahnan mukana, joten neiti tulee tuskin vastustamaan aamuin illoin toistuvia tahnatuokioita. Ainoastaan minulle ja Jussille tämä tietää sorminäppäryysharjoituksia, sillä Snurre on niin piskuinen, että tabletti pitää jakaa kahdeksaan osaan kerta-annoksen saamiseksi. Tähän hankittiin apteekkireissulla avuksi tabletinhalkaisija, johon tutustuin ensimmäisen kerran silloin kuin meidän nyt jo edesmennyttä chihuahuaa piti lääkitä.

Toisaalta diagnoosi oli myös helpotus, vaikka tiedän insulinooman johtavan kuolemaan. Sen oireita voidaan kuitenkin hoitaa, ja hyvällä tuurilla lääkitys tulee pitämään Snurren oireettomana ainakin joitain kuukausia. Joissain tapauksissa jopa yli vuoden, mutta koska Snurrella on jo ikää, se voisi meidän tapauksessa olla ylioptimistista. Mutta jos lääkitys puree, niitä hyviä päiviä voi olla edessä vielä useita. Ehkä jopa niin monta, että Snurre ehtii opettaa loputkin tempuistaan Mitellalle - etenkin protestipusut, jos Jussi saisi toivoa.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Länkkärin näätäpäivä ja Snurren kuulumisia

Eilen olimme näätäpäiväilemässä Länsikeskuksen Faunattaressa Turussa. Näätäpäivä meni varsin leppoisissa merkeissä, vaikkakin samalla pienellä haikeudella. Eilinen näätäpäivä kun oli ensimmäinen näätäpäivä, missä olin frettien kanssa, mutta ilman Snurrea. Snurren kunto kun on ollut taas pari päivää huonompi.
Miikkis ja Otto
Vielä viikon puolivälissä arvoin Snurren mukaanottamista, mutta lauantaiaamuna oli kyllä ihan selvä, että tyttö jää kotiin lepäilemään. Niinpä meillä pakattiin mukaan Miikkis sekä Esteri, Mitella ja Itsy ja suunnattiin kohti länkkäriä. Autossa kyllä hetken tuntui ihan siltä, kuin Snurrekin olisi ollut mukana, sillä Snurre on mennyt opettamaan Mitellalle miten boksin ovea kuuluu raapia. Kantamuksia oli eilen mukana ihan olemattoman vähän, kun länkkärillä oli taas odottamassa valmiiksi sisustettu aitaus. Niinpä kassissa oli vain muutamia pissa-alustoja, pari lelua ja muutama lempparipeti. Matkalla käytiin poimimassa mukaan vielä Sarianna Ruutin ja Oton kanssa, siinä missä Kasperi oli mennyt jo vähän edeltä bussilla Hollon kanssa. Hollon mukana olo oli kyllä kiva, sillä nyt päästiin havainnollistamaan kahden alpparin kanssa frettien kokovaihtelua: Esteri kun on suht pieni naaras ja Hollo taas varsin iso uros. Aika monen ensimmäinen arvaus olikin taas että lauman mummuska oli ihan selvä pentu.
Unohdin kokonaan kuvata aitauksen, mutta Länsikeskuksen Faunattaren facebooksivuilta löytyi onneksi aitauskuva :) Sieltä kannattaa käydä katsomassa lisääkin kuvia.

Näätäpäivässä riitti taas kävijöitä tutummista ihan uusiin tuttavuuksiin. Osille fretit ja haisunäätä
olivat täysin uusia lajituttavuuksia, jonka lisäksi mukana oli niitä, joita jompikumpi lajeista on kiinnostanut jo pidempään, mutta elämäntilanne tai haisunäätien kohdalla nykyinen lainsäädäntö on esteenä haaveen toteuttamiselle. Aika monella kiinnostuneella oli myös kotonaan kaneja ja jyrsijöitä, jolloin joutui vähän toppuuttelemaan ja kehottamaan ainakin miettimään hyvin tarkasti asunnon eristämismahdollisuudet ja eläinten luonteet. Sillä vaikka monella yhdistelmä toimiikin, on se aina myös riski, ja osa herkemmistä saaliseläimistä voi reagoida hyvin vahvasti jo pelkästään fretin hajuun. Yksikin frettejä paijailemassa käynyt osasi jo edelliskerran jälkeen valita frettien sylittelyyn sellaiset vaatteet jotka voi kaikki pestä koneessa, sillä viime kerralla hänen kaninsa olivat alkaneet kiljua haistettuaan hänen vaatteissaan fretin. Ja kanit eivät yleensä kilju ihan pienestä säikähdyksestä.

Hollon valtaama peti
Hollo meni näätäpäivässä ihastumaan tyttöjen pinkkimustaan petiin, jonka se valtasikin useampaan otteeseen itselleen, vaikka sillä olikin lieviä vaikeuksia mahtua siihen kunnolla kiepille (ja meillä siinä on nukkunut parhaimmillaan kolme tyttöä yhtä aikaa...). Miikkis oli sen sijaan Hollosta vähän epäilyttävä, toisin kuin Otosta, joka nukkui jo tottuneesti useampaankin otteeseen Miikkiksen vieressä ja alla. Otto kun on tottunut Miikkiksen peppuun jo pienestä asti, sillä aina kun se meni pentuna härkkimään Miikkistä, Miikkis ratkaisi ongelman istumalla sen päälle. Muut näädät kasautuivat pitkälti unimajaan silloin kuin sylittelyiltä ja karkausyrityksiltä ehtivät. Faunattaren aitaus kun on playpeniä matalampi, innosti se etenkin Itsyä, Ottoa ja Holloa yrittämään laajentaa näätäpäivää liikkeen muihinkin osiin. 

Kotiin tultua Snurre olikin heti ovella vastassa ja kipitti suoraan tyttöjen boksille ottamaan laumansa vastaan. Selvästi tytöllä oli jo ehtinyt tulla vähän ikävä. Loppuillan se viettikin hyvin tiiviisti Mitellan kanssa, joka on alusta asti ollut ihan Snurren pentu. Mitellakin putsaili sitten huolellisesti Snurren korvia ja otti sitä leikkeihin ja touhuihin mukaan.

Snurre ja Snurren pentu
Tänään aamu veti taas hieman itkuiseksi ja vakavaksi. Tähän asti on ajateltu, että Snurrella on todennäköisesti ongelmaa vain alaselässä/lonkissa, ja sitä on ollut tarkoitus lähteä koittamaan hoitamaan hieronnan ohella kipulääkkeillä, jotta nähdään onko niillä vaikutusta tytön liikkumiseen. Tänään aamulla tytöllä oli kuitenkin selvästi myös uudenlaista oiretta, kun se alkoi vähän heräämisensä jälkeen tärrätä selvästi normaalia enemmän ja sillä oli näkyviä ongelmia kehonhallinnassa. Esimerkiksi lohitahnaa tarjottaessa se alkoi kyllä heti innolla nuolla sitä, mutta kieli jäi tekemään lipovaa liikettä vielä pitkään tuubin pois ottamisen jälkeen ja sillä oli selvästi hankaluuksia tarkentaa tuubiin. Jussi oli heti sitä mieltä, että tytölle tarvitaan nyt aika verikokeisiin, että nähdään onko veriarvoissa mitään viitettä siitä, mikä osa elimistöstä on pettämässä.

Kohtaus kesti vain vartin tai puolituntia, mutta valitettavasti se yhdessä aiempien oireiden kanssa viittaa siihen, että yhteinen aikamme on todennäköisesti käymässä vähiin. Voimme ehkä onnistua löytämään tavan hoitaa oireita jonkin aikaa, mutta jos kehitys jatkuu tähän tahtiin ja uusia oireita alkaa ilmetä, on pian luultavasti mietittävä lopetusvaihtoehtoakin. Vielä tyttö on suurimman osan aikaa oma menevä itsensä, ja se yhä viettää aikaa leikkien Mitellan kanssa ja jemmaten karkkipapereita, mutta en toisaalta tiedä, kuinka reilua se on myöskään odottaa lopullista romahdusta,  jos sen tila jatkaa huononemistaan ilman merkkejä paremmasta. Se on vain aina yhtä vaikea vetää rajaa siihen, paljonko hyviä päiviä tarvitaan, jotta elämä olisi vielä hyvää.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Livian ammattiopiston avoimet ovet

Jo viime vuoden puolella sain tiedustelun, kiinnostaisiko meitä lähteä esittelemään näätiä Paimioon Livian ammattiopiston avointen ovien päivään. Suunnitteilla oli monenlaista ohjelmaa esillä olevista eläimistä poniajeluihin ja arvontaan, ja ajattelin että päivä voisi olla ihan mukavaakin vaihtelua eläinkaupoissa pidettäviin näätäpäiviin. Mielikuvissani näin päivän myös suhteellisen rauhallisena verrattuna hälyisiin kauppakeskuksiin ja messukeskukseen.

Kaikki alkaa olla valmiina näätäesittelyyn
Mielikuva säilyikin vielä eilen aamusta, kun saavuimme paikalle puolisen tuntia ennen tapahtuman avautumista yleisölle. Lähdimme matkaan Jussin, Sariannan ja Annin kanssa, ja Anni toimikin Liviassa opiskelleena meidän henkilökohtaisena oppaanamme. Meille oli varattu huone samasta rakennuksesta kissakahvilan ja moottorisahojen huollon kanssa pitkähkön käytävän päästä. Pitkä käytävä ja käytävän toisessa päässä heti ulko-ovien vieressä oleva kissakahvila sai jo vähän miettimään, mahtaisiko kukaan eksyä meidän huoneellemme asti - mikä ei olisi toisaalta ollut maailmanloppu sekään, sillä meillä oli kuitenkin hyvä porukka omasta takaa, ja sitten ehtisi ainakin pitää perusteellisemman esittelyn niille, jotka meidät vartavasten jäljittäisivät.

Huoneessa riitti kävijöitä
 Huoli osoittautui kuitenkin turhaksi. Ensimmäiset ihmiset eksyivät ovelle kyselemään jo pari minuuttia ennen aukeamisaikaa, että joko sopii tulla. Sen jälkeen koko huone täyttyi ihmisistä, ja liikkeelle lähteneet lapsiperheet odottivat kukin vuoroaan päästääkseen silittämään näätiä ja kyselemään niistä. Miikkis kiehtoi etenkin aikuisia, mutta oli monista lapsista vähän jännä - ihan mielenkiintoinen nähdä, mutta sellainen johon ei välttämättä haluttu koskea, kun mietittiin, että mitä jos se vakuutteluista huolimatta pieraisee. Fretit sen sijaan pienempinä löysivät lukuisia lapsifaneja, etenkin kun valtaosaa sai pitää itse sylissäkin silittelyn lisäksi. Vain Mitellan kohdalla jouduimme aiheuttamaan molemmin puoleisia pettymyksiä: Mitellankin todella moni kun olisi syliinsä tahtonut, ja Mitella oli vähintään yhtä innokkaasti aidan vieressä kärkkymässä päästäkseen lasten syliin. Mutta etenkään lasten käsittelyyn en sitä vielä luottanut, kun vaikka neiti jo enimmäkseen käyttäytyy, niin jos se nappaa, se voi napata kipeästikin.

Välihuilailuja aitauksessa
Monen mielikuva freteistä olikin, että se on eläimenä pureva ja haiseva, ja miun ja Sariannan
laumojen käsiteltävyys aiheutti suurta ihmetystä etenkin vanhemmissa. Kiimailevan Ahdin hajutkin taisivat mennä enimmäkseen huoneessa olevan haisunäädän eli Miikkiksen piikkiin. Siinä olikin hyvä muistuttaa, mistä fretin maine on pitkälti tullut: jos sen kaltaisen aktiivisen eläimen sulkee pieneen häkkiin ja jättää kouluttamatta, siitä saa helposti aika mahdottoman. Sen sijaan riittävällä aktivoinnilla ja purukoulutuksella ne ovat oikein mukavia eläimiä - vaikkakaan eivät kotioloissa yleensä ihan yhtä syliinsammuvia kuin väsyneenä tapahtumissa.

Lapset eivät olisikaan millään malttaneet lähteä unisena syliin käpertyvien pikkunäätien luota, mutta monet vanhemmat muistuttelivat takana olevasta jonosta ja siitä, että muidenkin pitäisi päästä näkemään näädät. Kyllähän sitä itsekin näki, että jono ulottui ihan huoneen ovelle asti, mutta lopullisesti tilanne valkeni minulle vasta, kun Jussi kehoitti minua pitämään tauon ja menemään etsimään alpakat, jotka itse kovasti halusin nähdä. Astuessani ulos huoneesta tajusin ettei jono ollutkaan vain huoneen ovelle asti, vaan jatkui koko käytävän matkan aina ulko-ovelle asti. Jonon nähtyään osa vanhemmista koittikin ehdottaa lapsilleen esimerkiksi poniajelua näätien sijaan, mutta liittyivät lasten toiveista silti jonon jatkoksi. Siitä tuli hetkeksi aika epäuskoinen olo: porukka oikeasti jonotti minuttitolkulla ellei huomattavasti pidempäänkin päästäkseen näkemään ne otukset, joiden kanssa minulla on onni jakaa arkeni.
Mitella sai tyytyä minun ja Sariannan syleihin

Omaksi onnekseni karitsoiden, hevosten ja alpakoiden luona ei ollut samanlaista jonoa, kuten ei myöskään villapossujen aitauksella. Ehdin sitten kiertää katsomassa lempparini olematta silti ikuisuuksia poissa oman laumani luota. Kissakahvilan, lintulan ja hieman sivummalla sijaitsevan klinikka-/hoitolarakennuksen päädyin jättämään väliin, vaikka nekin olisivat kyllä olleet mielenkiintoiset, ellei olisi tiennyt, millainen vilinä näätähuoneessa oli. Joskus kun sitä on miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, että hakeutuisi Liviaan opiskelemaan, ja tämä oli ensimmäinen kerta kun pääsin käymään paikan päällä.



Ihastukseni alpakoihin ei ainakaan helpottanut niitä taas katsellessa, ja on varsin mahdollista, että jos minulla on ikinä niille sopivat tilat, saattaa minulle vielä sellaisia tulla. Itselläni on selvästi jokin fiksaatio älykkäisiin mutta itsepäisiin eläimiin. Sitten saisikin varautua pierujen sijaan vastailemaan kysymyksiin siitä, sylkevätkö ne. Tässä suhteessa ihmisille tutumpi vuohi tai aasi olisi varmasti helpompi (ja kanssa niin ihania, että kotieläinpihakaan ei ole tulevaisuuden suunnitelmista pois suljettuna ;-)).




Minä & kultapoika <3
Kellon tultua kaksi, väkimäärä alkoi pikkuhiljaa vähetä, ja osa Livian opiskelijoistakin pääsi sen verran irti järjestelyistä, että ehtivät moikkaamaan Annia ja näätiä. Ja me aloimme pikkuhiljaa laittaa kamoja kasaan. Jussi oli saanut pussillisen pulliakin, joista nappasin siinä itsellekin pari. Aamupalasta huolimatta sitä kun oli jo ehtinyt tulla hieman nälkä, ja Avoimien ovien lettujonot muistuttivat sitä mikä oli ollut vastassa näätähuoneen ovella, niin letutkin olivat saaneet jäädä. Mutta suunnattiinkin auto sitten ennen kotia kebab-pitseria Nummikseen.

Kotiin päästyä Miikkis ei jaksanut edes liikkua boksistaan, vaan jäi nukkumaan sinne. Tyttöjen piti
taas tehdä välitön tupatarkastus ja Mitellan koettaa pölliä reissukassista loput ankkanamit ja lohitahnan. Niitä se ei onnistunut saamaan, mutta juuri ennen lähtöä ystävän luo huomasin, että se oli pöllinyt silti jotain: matolla makasi järsitty pinkki muovinpala. Minulta kesti hetki tajuta mistä se on, mutta syylliseksi paljastui lopulta uudet kynsisakset: niiden sormipaikoissa olevat pinkit kumikappaleet olivat irtonaiset. Ei siinä auttanut sitten muu kuin kaivaa parafiiniöljy esille ja tehdä pika-arviota, uskaltaako neitiä jättää pariksi tunniksi kotiin. Päädyimme uskaltamaan ja kotiin palattua neiti olikin kakannut lähes kaikki puuttuvat pinkit palaset. Jotenkin minusta tuntuu, että tuo neiti tulee vielä joskus päätymään leikkauspöydälle fiksaatioineen - mutta se kerta ei onneksi ollut nyt.

Kynsisaksista irronnut osa

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Ahkera assintentti

Kaikki on paljon hauskempaa, kun on loistava assistentti. Sellainen, joka on aina innoissaan kokeilemassa kaikkea, ja joka ei pelkää tarttua uusiinkaan haasteisiin. Kuten esimerkiksi akvaarioon siivoukseen. Meillä oli tänään altaassa pieni paniikkihuolto, kun testailimme uutta ruokinta-automaattia, joka ensimmäisellä yrityksellä valutti kolmanneksen säiliöstään altaaseen, ja toisella kerralla hyppäsi altaaseen kokonaan minun ollessani hierojalla.

Niinpä ensin päästiin onkimaan ruokinta-automaattia altaasta. Tässä Mitella ei valitettavasti yltänyt olla avuksi, mutta kunnon assistentin tavoin se keksi pian miten olla parhaiten hyödyksi - sehän voisi syödä vettyneen kalanruuan kylppärin altaasta sillä välin kun me Jussin kanssa kuivailemme laitetta. Sen jälkeen loppu kalanruoka on kätevä levittää pienellä hepulilla ympäri allasta. Täyden pisteen suoritus!
Kalanruokakaan ei mene hukkaan, kun assari auttaa.

Seuraavana oli vuorossa vedenvaihto. Koitin samalla lapota letkun päällä mahdollisimman ison osan ruokalautoista altaasta viemäriin, ja niinpä letkun toinen pää jäi kokonaan assistentin vastuulle. Minä olin tylsänä ja tehottomana tunkenut sen suoraan lattiakaivoon, vaikka sen kanssa voisi pestä koko kylppärin samalla kun vesi virtaa. Ei tarvitse kuin ottaa letkun pää hampaisiin ja lähteä juoksemaan sen kanssa ympäri kylppäriä veden suihkutessa. Miten tehokasta! Juostessani nappaamaan letkun päätä Mitellan suusta, onnistuin samalla tönäisemään sisäsuodattimen telineen irti.  Tämä ei kuitenkaan häirinnyt assistentin suoritusta, vaan assistentti kävi hakemassa letkun vielä uudelleen (ja uudelleen...), ja kasteli sillä Esterin, jonka jälkeen kylppärissä pomppi kaksi hepuloivaa näätää.

Omistajan hyvin tehoton visio veden hävittämiseksi altaasta
Koettaessani kiinnittää telinettä takaisin altaaseen (joka olisi helpompaa, jos teline olisi suunniteltu kehysaltaalle...) kylppäristä kuului tasainen pläts pläts -ääni Mitellan koettaessa innoissaan raahata läpeensä vettynyttä kylpyhuoneen mattoa pitkin kylppäriä. Mikä voisi olla sen hienompaa kuin painava ja läpeensä vettynyt matto. Paitsi tietenkin kaksi läpeensä vettynyttä kylppärin mattoa ja yksi vettynyt peti.

Saatuani suodattimen telineen takaisin kiinni ja altaan taas täytettyä, keräsin letkun takaisin rullalle. Olin jo palauttamassa sitä paikalleen rahin sisällä olevaan ämpäriin, kun huomasin että joku oli ehtinyt käydä ämpärissä tekemässä kakat ja pissat. Eli ei muuta kuin letku vielä alas ja ämpäri pesuun. Tuo maailman uusin ja hienoin huussi, joka tulee jatkossakin olemaan tylsästi kannen alla.

Kaikki tämä oli kuitenkin äärimmäisen raskasta, ja väsytti assistentin täysin.Onneksi riippari sentään välttyi osumilta, niin sinne saattoi käpertyä Esterin kainaloon minun jatkaessani jälkitöitä. Mutta onhan se vain oikeus ja kohtuus, että minä hoidan jälkien siivouksen, kun Mitella teki melkein kaiken muun. 

Hyvin tehdyn työn jälkeen on aika levätä.