perjantai 22. lokakuuta 2021

Uusi lelu

Eläinlääkärin vastaanotolla työssäoppiessa törmäsin pariin tapaukseen, joissa sirutetun eläimen mikrosirua ei löytynyt, eli se oli joko lakannut toimimasta tai pudonnut. Omassa arjessani olen törmännyt vielä useammin tapauksiin, joissa osa mahdollisista lauman lomahoitajista on todennut, etteivät aina oikein tunnista kumpi kilpikonnista on kumpi tai erota kaikkia frettejä toisistaan. Yleensä tällä ei toki ole isompaa väliä, mutta esimerkiksi mahdollisissa lääkitystapauksissa olisi hyvin tähdellistä, että oikean tyypin saa erotettua varmuudella. Kummastakin edellä mainitusta syystä olen jo jonkin aikaa miettinyt sirulukijan hankkimista kotiin, ja viime viikolla sain viimein aikaiseksi tilata sen. Meidän laumassa nykyisiä kaneja lukuunottamatta kaikki porukoissa elävät yksilöitävissä olevat tyypit on tunnistemerkitty sirulla, niin saa otettua sen tunnistemerkinnän käyttöön kotioloissakin.


Tällä viikolla tuo paketti sitten tuli, ja nyt on sitten mahdollista yhdellä napin painalluksella varmistaa, että tyyppien sirut toimivat kuten pitääkin, ja varmistaa ilman epäilyn varaa että kyseessä on oikea tyyppi. Vielä pitää kyllä tehdä sirulukijan kassiin sirunumerolista omasta laumasta, ettei esimerkiksi lomahoitajan tarvitse lähteä kaivamaan numeroita eri eläinkansioista. Kissoja ja frettejä on kyllä vähän ihmetyttänyt, mikä tuo uusi piippaushärveli on, kun onhan laitetta toki pitänyt heti testailla.

Nyt sirulukijan myötä on ensi kertaa vähän harmittanut se, etteivät eläinten lämpösirut ole yleistyneet sen enempää. Tuo meidän sirulukija kun osaa lukea myös lämpösirun ilmoittaman eläimen ruumiinlämmön. Meidän kahdestatoista sirutetusta tapauksesta lämpösiru löytyy kuitenkin vain Mallulta, eli sen kohdalla lämmönseurantakin onnistuu nyt tarvittaessa helposti yhdellä napinpainalluksella. Jatkossa eläimiä siruttaessa pitää koittaa itse aina muistaa kysyä, olisiko tavallisen sirun sijaan mahdollista saada lämpösiru. Etenkin kanien kohdalla voisin kuvitella, että sirun piippaaminen käy huomattavasti helpommin kuin kuumeen mittaaminen muilla tavoin, etenkin silloin jos eläin ei ole täysin flegmaattinen.

tiistai 19. lokakuuta 2021

Terassitarha talviteloille

Olen ollut äärettömän haluton taipumaan siihen, että talvi tekee taas tuloaan. En ole rehellisyyden nimissä yhtään talvi-ihminen. Sen myötä havahduin vasta tänään siihen, ettei terassitarhakaan ole enää syksyn jäljiltä parhaassa iskussa. Oma riippumattohengailuni päättyi aikalailla elokuun loppuun, ja sen jälkeen terassitarha on ollut lähinnä kissojen ja frettien valtakuntaa, jonka läpi on vain kuljettu välillä grillaamaan ja saunomaan. Tänään kuitenkin pysähdyin sinne pitkästä aikaa vain huomatakseni, että osa sisustuksesta oli alkanut vetää homeeseen ja että sama kohtalo odottaisi loppujakin tekstiilejä ellei niitä keräisi pesun kautta sisälle säilöön.

Pahiten homeiset tulikin kerättyä heti suorinta tietä roskikseen, ja pelastettavissa olevat kodinhoitohoitohuoneeseen odottamaan pyykkivuoroa tai kylpyhuoneeseen pestäväksi. Tarhaan kootun ison kiipeilypuun päätin jättää vielä talveksi säiden armoille, koska sekin oli selvästi ottanut kosteudesta jo vähän nokkiinsa, niin sen pelastaminen sisälle tai talveksi autotalliin alkaisi olla aikalailla myöhäistä. Niinpä se saa toimia tähystystornina vielä sen aikaa kun kestää, ja keväällä on aika tutustua ulkotiloihin suunniteltuihin kiipeilypuihin. Raivauksen jälkeen tarhan terassimatto tuli imuroitua perusteellisesti. Pesu jäi odottamaan vielä myöhempää ajankohtaa, kun saan arvottua valjastanko hommaan painepesurin vai tektiilipesurin.  

Vappu ja Nutella auttoivat siivoushommissa

Takaoveen asennettu kissanluukku ei ole toiminut toivotusti, sillä sen lisäksi että Mallu saa sen auki ilman sirua, on havaittu ettei Mauno saa sitä auki ulkoa sisälle tullessa sirun kanssakaan, sillä sen siru sijaitsee liian takana lukijaan nähden. Niinpä pitäisi selvittää, mikä ei-lukijallinen luukku menisi saman kokoiseen aukkoon, sillä sirulukijaominaisuudesta on meidän tapauksessa nyt selvästi enemmän haittaa kuin hyötyä. Ongelmat luukun kanssa yhdessä ilmojen kylmenemisen kanssa ovat tehneet nyt sen, että tarhan käyttöä on jouduttu vähän rajoittamaan, eikä sinne ole tällä hetkellä pääsyä 24/7. Se harmittaa itseäni, mutta uskoisin että homma saadaan pelittämään jollain tavalla jossain kohtaa. 

Kokonaan tarhaa ei ole kuitenkaan tarkoitus sulkea talveksikaan, joten seuraavaksi pitäisi keksiä sinne jotain kunnolla sään kestävää virikettä talvikauteen, jotta se innostaisi edes lyhyisiin happihyppelyihin viileämmilläkin säillä. Lumileikkeihin kun voi kuitenkin olla vielä Turussa aikaa. Lumileikkeihin ajateltiin muutenkin valjastaa taas uima-allas (joka sekin odottaa tyhjentämistään) sitten kun lunta on taas niin että se mahdollistaa kunnon kaivelut. 

Jotta syksy ei olisi pihan osalta pelkkää luopumista, pitäisi saada aikaiseksi viedä kasvihuoneen siivous loppuun, ja kerätä netistä parhaat ideat tunnelmalliseen glögitupaan jouluvaloineen, kynttilöineen ja muineen. Sisätiloissa elävät kynttilöt kun ovat varsin pitkälti poissa laskuista kissojen ja frettien kanssa, voisi kasvihuoneeseen rakentaa pienen talvikeitaan, jossa niistäkin voisi välillä nauttia vaarantamatta karvakavereita ja kotia.

torstai 14. lokakuuta 2021

Kanikuulumisia

Tein jokin aika sitten järkipäätöksen, että en halua meille kahta uroskania, sillä kaniurosten kohdalla tappeluiden riski on niin suuri. Mutta eihän sitä nyt lasketa, jos toinen pojista tulikin sitten vain hoitoon, ja vain toinen on jäämässä. Eli niinhän siinä taas kävi, että tunne voitti järjen. Veljekset Mainio ja Petteri Kaniini tarvitsivat talvikodin, ja koska pojat ovat tulleet toistaiseksi hyvin toimeen, päätimme että ne saavat myös toistaiseksi pysyä yhdessä. Alustavasti on sitten puhuttu, että Mainio palaa kaverille keväällä, ja Petteri kastroidaan silloin ja hankitaan sille naarasseuralainen. 

Kanila ulkoapäin

Poikien talvitarha

Keskustelujen alettua (eli silloin kun päätin etten ota poikia) torista tuli bongattua pieni käytetty kissojen ulkotarha, jonka hankin heti autotalliin siltä varalta että meille sittenkin tulee kaneja. Niin kun kaveri sitten viikonloppuna kysyi, vieläkö se tarjous "jos mitään muuta paikkaa ei löydy" on voimassa, täällä alkoi tilojen valmistelu. Heidän pihaansa kun oli ilmestynyt irtokissa, joka oli alkanut viettää aikaa kanien aitauksessa. Aiemmin olin miettinyt kanien tilojen tekoa autotallin viereiseen varastoon, mutta kun syksyn mittaan sen lattialle on ilmestynyt kasvava kosteusläikkä, päätin palata alkuperäiseen suunnitelmaan leikkimökin modaamisesta kaneille. Ulkokanit kun kestävät hyvin kylmää, mutta kosteus on huono homma, sillä kylmän sieto edellyttää että kaneilla on mahdollisuus pysyä kuivana. Leikkimökissä oli myös enemmän sisätilaa ja jo valmiiksi ikkunat kolmeen suuntaan, eli enemmän luonnonvaloa. 

Kanilan sisätila
Ikkunan vieressä on pieni tarvikekori, missä on muunmuassa poikien valjaat

Valkoisissa Ikealootissa on poikien pelletit ja heinät, ja päällä sininen ikeakassi, jolla saadaan haettua heinätäydennykset varastosta

Leikkimökkiä oli tullut modattua vähän jo kesällä, kun kanit viettivät sielä öitä, mutta vahingosta neuroottisemmaksi muuttuneena leikkimökkiäkin päädyttiin vahvistamaan vähän lisää sen siirtyessä nyt kokonaan kanilakäyttöön, ja ikkunaverkon kiinnitystä vahvistettiin, ovisalpa vaihdettiin jykevämpään ja oviaukkoon lisättiin kynnys niin että saatiin koko lattia purulle. Samaten oven sisäpuolellekin lisättiin salpa, niin että oven saa kunnolla kiinni myös sisältä päin silloin kun sielä viettää aikaa kanien kanssa. Samaten käytettynä ostettu tarha sai lisävahvistukseksi enemmän tukipalkkeja, pohjaverkon ja lisäsalpoja, jonka lisäksi verkon kiinnitykseksi lisättiin aluslevyllisiä ruuveja, jotta verkon irti kiskominen olisi varmasti ketulle mahdotonta. Sitten kun leikkimökille vedetään talveksi sähköt lämmitettävää vesikippia varten, suunnitelmissa on lisätä sinne myös liiketunnistimella toimiva ulkovalo. 

Vasemmalla hoitopoika Mainio ja oikealla meidän herra Petteri Kaniini

Pojat tulivat sitten eilen. Eilisilta meni vielä pitkälti leikkimökin suojissa, mutta yön aikana oli ehditty käydä tutustumassa myös tarhaan, ja tänään veljekset ovat hengailleet pitkälti tarhassa betonielementin päällä. Siinä on loistava paikka tähystää, ja siitä pääsee yhtä nopeasti niin sisälle mökkiin kuin tarhaankin. Luonteeltaan molemmat pojat ovat erittäin reippaita ja uteliaita, vaikkakaan silittelyistä ei vielä kauheasti välitetä. Mutta uskoisin että lahjomalla niistäkin päästään neuvottelemaan pikapuoliin. Tänään tuli nimittäin vedettyä poikien kanssa jo yksi Teams-palaveri, jonka aikana ne melkein kiipesivät syliin, jos lahjuspellettejä tippui niiden ulottuville turhan hidasta tahtia, ja lisänannaa käytiin etsimässä aina pöydältä asti tökkien siinä samalla ohimennen kameraa. Punainen pojista, eli Mainio, on hieman veljeään rohkempi tapaus, mikä on sikäli hyvä, että herran varalle kaverilla on kasvatussuunnitelmia. Sikäli vähän harmi, että samaisesta syystä se ei ole jäämässä meille, sillä lisääntymiskäytössä olevaa uroskania on melko mahdoton majoittaa vakituiseen yhdessä muiden kanien kanssa. Mutta uskon kyllä, että saamme lahjottua kyllä Petteristäkin mitä mainioimman lemmikkipupun. 

Tähystyspaikka hyvien kulkuyhteyksien varrella

Vaikka talvitiloistakin tuli ihan kivat, sitä on luonnollisesti alkanut jo googlettaa miten leikkimökin siirto lähemmäs aiemmin aiottua tarhan paikkaa onnistuisi helpoiten. Mieluiten sitä kun ottaisi kanit keväällä lähemmäksi kilpparitarhaa ja kasvimaita, ja pikkutarhan tilallekin suunnitellaan jo isompaa, joka olisi helpompi toteuttaa eri osaan tonttia. Tämän vuoden osalta kilpparitarhakin on kuitenkin jo tyhjentynyt, kun konnat tuli siirrettyä autotalliin odottamaan talvihorrokseen siirtymistä. Kilpikonnien ulkotarhassa kun kasvaa yhä sen verran kaikkea syötävää, että päädyin siihen, että välilasku autotalliin auttaa osaltaan varmistamaan että konnat saavat varmasti suolensa tyhjiksi ennen horrosta. Samalla sielä on helpompi ylläpitää lepoon valmistavaa päivän lyhenemistä ja ilman viilenemistä kuin bunkkerissa, joka on ympäri vuoden melko trooppinen.   

Ja mikäli joku jo ehti kiinnittää huomiota poikien yhdennäköisyyteen Taigan ja Pihkan kanssa, asiaan on luonnollinen selitys: kyseessä on nimittäin heidän velipojat, jotka menivät kaverille kesäkaneiksi samaan aikaan kuin muu jengi tuli tänne meille. Valitettavasti kuitenkaan alkuperäinen syy hoitoon lähtöön ei poistunut kesän mittaan, minkä takia poikien talvisijoitus koitui haasteeksi. Kun niille olisi kyllä ollut olemassa tilat, mutta aiemman pääasiallisen hoitajan kunto ei olisi kestänyt siivous ja muita hommia, kun niissä pitää kuitenkin sitten kyykkiä ja kummarrella aika paljon. Kaveri ei taas pystynyt pitämään näitä talven yli, kun sopivaa kuivaa säänsuojaa ei ollut.

torstai 7. lokakuuta 2021

Tahnatuokioita

Olin etukäteen pelännyt, miten Justiina selviää kun se jää yksin. Aiemmin kesällä Lystin kuoltua Mitella lopetti syömisen lähes kokonaan ja vetäytyi pariksi viikoksi täysin omiin oloisinsa, vaikka sille jäi edelleen kolme tuttua, joskaan ei yhtä läheistä laumakaveria. Itsyn lopetuksen jälkeen Justiinalta lähti se ainoa kaveri, ja Justiina on sen verran tiukka täti, etteivät edes mitkään valvotut leikkitreffit nykyisen nuorison kanssa olisi toimiva lohduke. Junnulaumassa Huisku oli ainoa, josta Justiina piti, ja Huiskukin lähti pilven reunalle lopulta ennen Justiinaa.


Vaikka Justiina on ollut aina melko tomera ja valikoiva seuransa suhteen, olin vähän yllättynyt siitä, ettei kaverin kuolema tuntunut vaikuttavan siihen mitenkään. Että vaikka Justiina oli selvästi ollut hyvin kiintynyt Itsyyn, se jatkoi Itsyn kuoleman jälkeen enimmäkseen kuten ennenkin. Ellei sitten lasketa sitä, että se oppi erittäin nopeasti hyödyntämään sitä, että tahnatarjoilu muuttui hövelimmäksi sen jäätyä yksin. Nykyisin se tulee aina heti herättyään aitauksensa ovelle nuolemaan huuliaan, tai juoksee suoraan jääkaapille, mikäli aitaus on auki. Etenkin Jussin näkeminen saa monesti myös aikaan saman reaktion. Olemmekin nyt päätyneet siihen, että Justiina saa useimmiten aamun ensimmäisen ja illan viimeisen jaloitteluvuoron, ja aika usein viettää yötkin vapaana yläkerrassa, että sen on mahdollista käydä kerjuulle aamulla heti Jussin herättyä. 


Kesän mittaan Justiinan liikkuminen on käynyt aiempaa kankeammaksi ja sen ihokasvainten määrä on selvästi lisääntynyt. Koitan kuitenkin olla käyttämättä liikaa aikaa sen murehtimiseen, paljonko yhteistä aikaa meillä on vielä jäljellä. Viimeistään Sofian kanssa kun oppi, ettei vanhuuden kremppojen etenemistahtia voi ennustaa mistään. Ainakin vielä Justiinalla menohalut kompensoivat liikkumisen vaikeuden enemmän kuin riittävästi, eikä se anna kankeuden ja satunnaisten kaatumisten hidastaa itseään tai estää tavoittelemassa aina vielä yhtä tahnasantsia. Ja jos tahnatuubi aukeaa liian hitaasti, sitä kyllä koitetaan yhä nousta punttia vasten pystyyn tai mangustina tähystämään, että mikä maksaa.  

Välillä melkein tuntuu, että Justiina pysyy elossa niin kauan kuin maailmassa riittää lohitahnaa, jotta se saa varmasti hyödynnettyä rajattoman mummokiintiönsä mahdollisimman tehokkaasti. 

tiistai 5. lokakuuta 2021

Pihakettu

Nuorempana ajattelin, että nähdäkseen enemmän, on liikuttava enemmän. Matkustettava ympäri maailmaa, etsittävä uusia paikkoja. Pysyttävä liikkeellä ja vältettävä liikaa jämähtämistä omalle mukavuusalueelle. Vaikka jatkuva meneminen tai sen suunnitteleminen oli kaltaiselleni kotona viihtyvälle introvertille usein raskasta, uudet kokemukset myös ravitsivat mieltä ja ruokkivat uteliaisuutta. 

En tiedä kumpi on tehnyt nyt enempi tehtävänsä, ikä vai korona, mutta mitä enemmän olen ollut paikallani sitä enemmän olen alkanut huomata, että enemmän voi nähdä myös pysähtymällä. Mitä enemmän olen ollut kotona, sitä elävämmäksi pihapiiri on alkanut muuttua. Ja mitä useammin olen vain istunut paikoillani kirjan kanssa, sitä lähemmäksi luonto tuntuu tulevan. 


Ensimmäiseksi tähän muutettua huomasimme kauriit ja jänikset. Pikkuhiljaa kuvaan ilmestyivät rupikonnat, sudenkorennot, erilaiset linnut ja vesimyyrä. Nyt viimeisimpänä kettu. En tiedä kauanko se on tarkkaillut meitä, mutta puolitoista viikkoa sitten ihmettelin, kuinka pitkään se antoi minun hämärässä tarkkailla ateriointiaan. Tänään tyyppi peseytyi keskellä meidän pihaa kirkkassa päivänvalossa. Naapurin mainitsemaa supikoiraa tai edellisten asukkaiden mainitsemaa merikotkaa emme sen sijaan ole vielä nähneet.   

En sano, ettenkö ikinä enää aikoisi matkustaa, tai eikö maisemanvaihdoskin tekisi joskus hyvää. Mutta silti minusta tuntuu koko ajan vahvemmin, että vaikka jäisin juuri tähän loppu iäkseni, en usko että voisin koskaan nähdä kaikkea mitä lähiympäristölläni on tarjottavanaan. Että jo eri vuorokaudenajat, vuodenajat, kannanvaihtelut ja oman silmän harjaantuminen riittävät varmasti tuomaan uutta koko loppuiäkseni, vaikka lopettaisin uuden perässä juoksemisen kokonaan.

maanantai 4. lokakuuta 2021

Hyvää Kansainvälistä eläinten päivää!

Tänään juhlitaan Kansainvälistä eläinten päivää, joka aloittaa Suomessa Eläinten viikon. Kansainvälistä eläintenpäivää on vietetty ensimmäisiä kertoja Firenzessä Italiassa 1930-luvun alussa. Eläinten viikkoa taas vietettiin ensimmäisen kerran 1959. Suomen eläinsuojelu nostaa joka vuosi eläintenviikolla esiin jonkin teeman, jonka ympärille rakennetaan kouluihin jaettavaa oppimateriaalia ja somesisältöjä. Tämän vuoden eläinten viikon teemaksi on nostettu oppiva eläin, ja eläinten kouluttaminen positiivisin menetelmin. Teema on tärkeä, vaikka teeman esille nostaminen nostaa samalla ikävästi mieleen ne videot, mitkä nostivat aiheen keskustelun keskiöön tänä keväänä. Vaikka eläinten kouluttaminen positiivisen vahvistamisen kautta saa koko ajan enemmän näkyvyyttä ja jalansijaa, valitettavasti kivulla ja pelolla kouluttamistakin esiintyy eläinten parissa yhä. Eläinten kouluttaminen liitetään yleensä lajina vahvimmin koiriin, mutta erilaisia arkielämän taitoja harjoitellaan lähes kaikkien lemmikkinä pidettävien eläinten kanssa, ja monille lajeille voi opettaa myös temppuja. Tosin jos kysyy meidän jengiltä, ihmisille temppujen opettaminen on välillä yllättävän vaikeaa, sillä vaikka ihminen selvästi jo tajuaisi, miten namikaappi aukeaa, on ihmistä välillä äärettömän vaikeaa saada toistamaan tarvittava liikesarja aina pyydettäessä. 

Sohvalla makoilu on tärkeää

Omalla kohdallani elämäni muokkaaminen eläimellisempään suuntaan on jatkunut kohta kaksi vuotta. Reilu pari vuotta tein päätökseen jättää silloisen vakituisen työpaikkani ja lähteä kouluttautumaan eläinalalle, ja se prosessi on yhä käynnissä. Sen myötä minulle on ensimmäistä kertaa rakentumassa ammatti-identiteetti sen sijaan että työ olisi vain muusta elämästä erillinen osa-alue, joka on tarpeen eläinharrastuksen rahoittamiseksi. Se on ollut yhtä aikaa innostavaa että samalla myös todella pelottavaa. Kun pyrkii ensimmäistä kertaa työskentelemään sen parissa, mitä pitää oikeasti tärkeänä, sitä kokee ihan erilaista tarvetta perehtyä ja ottaa selvää asioista. Tämä korostuu etenkin nyt, kun seuraavan tutkinnon myötä tulen työskentelemään koko ajan enemmän lemmikkieläinten parissa. Se mikä tekee lemmikkieläimistä vielä jännempiä kuin tuotantoeläimet ei ole se, että eläimissä itsessään olisi juurikaan eroa sen mukaan onko kyseessä tuotantoeläin vai lemmikki: kaikki ovat omalla tavallaan kiehtovia ja eri tavalla älykkäitä persoonia. Mutta lemmikkieläimet ovat usein lähempänä ihmistä, perheenjäseniä, ja sen myötä lemmikkien kanssa työskentely on enemmän ihmisten parissa työskentelyä. Itselle vieraiden lemmikkieläinten kohdalla etenkin klinikkaolosuhteissa itse eläimen perushoitoa tulee olemaan vähemmän, ja mukaan tulee enemmän sitä, että on pystyttävä ohjaamaan eläimen omistajaa hoitamaan eläintä mahdollisimman hyvin sekä arjessa että sairauden mukanaan tuomissa poikkeustilanteissa. 

Namit ovat tärkeitä

Ennen koulun alkua vietetään kuitenkin vielä hetki omassa kuplassa omien eläinten kanssa. Muistuttaen itselle että nuo tyypit eivät ole mikään lottovoitto, vaan jotain hyvin paljon enemmän, sillä useiden tutkimusten mukaan lottovoitto ei vaikuta pitkällä tähtäimellä sen enempää ihmisen onnellisuuteen kuin terveyteenkään. Sen sijaan nuo tyypit, sekä nykyiset että menneet tuovat hymyn yhä uudelleen kasvoille. Vaikka ilman niitä minulla voisi olla enemmän rahaa, siistimpi koti ja ehjempiä vaatteita, sekä hyvin paljon vähemmän itkettyjä itkuja, huolia ja stressiä, silti ne tekevät elämästäni täydempää jokaisena päivänä. Ne ovat opettaneet kärsivällisyyttä, huolenpitoa ja rakkautta. Ne ovat opettaneet, että asioita saa harvemmin läpi nopeasti ja huutamalla, vaan että todellisiin tuloksiin pääsemiseksi on usein pysähdyttävä miettimään omaa tapaansa viestiä, jos haluaa viestinsä menevän perille niinkuin sen tarkoitti kuulijan lajista riippumatta. Ja ehkä ennen kaikkea ne ovat opettaneet, ettei onnellisuus tule läheskään aina siitä, että tekee pelkkiä kivoja asioita, joista tulee hyvä mieli. Vaan että onnellisuuteen usein tarvitaan se, että tekee asioita, joilla tuntee olevan merkitystä, vaikkeivat ne olisi aina kivoja. Eläinten kanssa touhutessa merkityksellisyyden tunne on aina vahvasti läsnä, jopa silloin kun makaa sohvalla katsomassa televisiosarjaa, koska meillä on monta tyyppiä jotka arvostavat sohvapäikkäriseuraa. 

Hyvää Kansainvälistä eläintenpäivää ja Eläinten viikkoa kaikille! Tehkää paljon kivoja asioita lemmikkienne kanssa, ja mahdollisuuksien mukaan tehkää kivoja asioita myös kaikille muille eläimille, niillekin, joilla ei ole omaa ihmistä nostamassa sitä jalustalle Eläinten viikon kunniaksi.

sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Lemmikki Tampere 2021

Lauantaina tuli suunnattua ensimmäiseen lemmikkitapahtumaan sitten korona-ajan alun, ja olo on vähän hämmentynyt. Olin etukäteen miettinyt, kuinkakohan moni uskaltautuu jo liikkeelle, ja oikeastaan vähän yllättynytkin siitä, kuinka messuilla oli saapuessamme täysi vilinä. Etenkin osa ständeistä oli suorastaan tukossa ihmisistä, ja sitä pystyi etenemään vain hitaasti massan mukana. Sitä on ehtinyt jo niin tottua siihen, että kaikkialla on turvavälit, että oli todella vaikea orientoitua siihen, että ihmisiä tuli yhtäkkiä joka puolelta lähelle ja ohi. 

Yksi ruuhkaisimpia ständejä oli Herppiharrastajien messuosasto, johon olikin tuotu erittäin kiva ja monipuolinen lajikattaus erilaisia matelijoita ja selkärangattomia. Sielä olisikin tullut vietettyä varmasti paljon enemmänkin aikaa, jos emme olisi osuneet sinne juuri vilkkaimpaan mahdolliseen aikaan. Tässä vaiheessa vielä jopa muistin napata pari kuvaakin, etenkin kun ständillä oli yksi torakkalaji johon en ollut törmännyt ikinä aiemmin. Jussi puolestaan ihasteli etenkin monia paikalla olleita liskolajeja, ja jäi keskustelemaan Aten kanssa sammakoista. 

Posliinitorakat olivat jotenkin todella symppiksiä

Kaneja oli paikalla paljon vähemmän kuin olin kuvitellut. Kanikuumeeni huomioon ottaen se oli varmasti turvallisempaa niin, mutta olin ehkä hieman pettynyt siitä, etten päässyt esittelemään Jussille sen laajemmin kanien rotu- ja värikirjoa, nyt kun Jussikin on alkanut lämmetä kaneille aiempaa enemmän. Poikkesin kuitenkin pariinkin otteeseen kanien silittelypisteellä paijaamassa siinä olleita pienrexejä ja risteytystä. Kanipuolella olisi ollut myös sellaista tuotemyyntiä (etenkin Lavella's-valjaita ja Kanien Ykkösherkun messutarjous), jota olisin mielelläni tukenut enemmän, jos meillä olisi kotona vielä kanikansalaisia. 

Ehdottomasti pisimpään viihdyimme siskon kanssa messuilla kissapuolella. Sieläkin oli tänä vuonna kyllä todella vähän varsinaisia esittelyständejä, ja kissahalli pyöri lähinnä sielä olevan näyttelyn ympärillä. Mutta Isacin tulevaa näyttelyuraa ajatellen siskoa kiinnosti nähdä, miten kissat arvostellaan, ja mitä kaikkea tuomari niistä katsoo, että tietää sitten treenailla pojan kanssa kotona. Tosin Isacin huhtikuulle kaavailtu debyytti siirtyy nyt tulevaisuuteen, kun huhtikuinen Tampereen näyttely onkin voittaja-näytttely, johon Isacilla ei ole pääsyä ilman aiempia näyttelymeriittejä.

Akvaariopuolella kiinnostivat etenkin pienet nano-altaat

Kissapuolella suurimman mielenkiintoni saivat myyntikojut sekä Kissankulman ständi, jolle oli tuotu sekä kotia etsiviä että kodin jo löytäneitä rescue-kissoja esittäytymään. En valehtele varmaan paljoakaan jos sanon että kolmannes messuistani meni sen häkin kohdalla, jossa oli yksi samanoloinen harmaaraidallinen poikakissanpentu, kuin minun ensimmäinen kissani Misu oli. Suurimman osan ajasta pennut vain nukkuivat, mutta ei se estänyt käymässä mielessä läpi pitkää listaa siitä, mihin kaikkeen kuudes kissa mahdollisesti vaikuttaisi. Kuitenkin Mintun, Löllön ja Rutun kotiutumisesta on vajaa vuosi, ja Mintun pissaongelmista vasta kuukauden verran, joten olisi liian iso riski sille, että uusi pentu stressaisi liikaa olemassa olevia. Olkootkin että siskonikin itselleen epätyypillisesti koitti kovasti yllyttää minua kyselemään lisää pennusta, ja varmistamaan että kertoisin varmasti tarpeeksi kuinka hyvä koti meillä on, että jäisin mieleen, kun pentujen uusia omistajia valitaan. Valitettavasti kuitenkin uskon, että kodittomia pentuja tulee olemaan myöhemminkin, sitten kun meillä on taas parempi tilanne miettiä uusia tyyppejä laumaan.

Tää tyyppi sai taas miettimään, kuinka järkevä sitä haluaa olla. Hänestä olisi voinut tulla Miska.

Kissanpennun sijaan kissahallista lähtikin mukaan Sturdin kantokassi freteille. Olen jo pidempään miettinyt niille jotain reppua isomman pohja-alan omaavaa kankaista kuljetinta, koska en tykkää yhtään raahata kovamuovista boksia lyhyissä siirtymissä, kuten esimerkiksi siirrettäessä junnuja sisältä pihan pentuaitaukseen. Suomesta ei vain tahdo saada mistään Sturdin tuotteita, ja yleisölle avoimista kissanäyttelyistä on ollut hieman taukoa. Mutta messuilta niitä taas sai, ja sai keskittyä siihen isompaan ongelmaa, eli minkä värisen ja kokoisen kassin haluaa. Päädyin kivan siniseen large-kokoiseen malliin.

Messuostoksina mukaan lähti kantokassin lisäksi yksi hihna

Vaikka omalla tavalla olikin vapaampaa palloilla messuilla ihan vain turistina, mikä mahdollisti myös huomattavasti normimessuviikonloppua pidemmät yöunet, oli se tavallaan myös kauhean orpoa. Olen niin tottunut siihen, että minulla on messuilla aina selkeä tukikohta jollain ständillä, ja osa omasta laumasta mukana. Vaikka en nytkään ollut liikkeellä yksin, tuntui jotenkin juurettomalta pyöriä halleissa vain ympäriinsä. Messutkin tuntuivat kestävän kamalan vähän aikaa, kun ei ollut paikalla jo ennen avaamista, ja lähtenyt vasta sulkemisen jälkeen molempina päivinä. Ja pakko sekin on myöntää, että olen niin ylpeä omista tytöistäni, että onhan se aika mahtavaa esitellä niitä myös muille, ja katsoa kun ihmiset liikuttuvat niitä paijatessa samalla tavalla kuin itse kun pääsi silittämään kaneja tai yhtä kissanpennuista. Siinä on kuitenkin jotain ihan erilaista kuin että näkee eläimiä vain kuvista. 

Katsoo jos sitten ensi vuonna uskaltaisi jo ottaa omankin lauman taas mukaan, ja jos koululta ehtii sitoutua ständihommiin koko viikonlopuksi. Tänä vuonna myönnän olleeni vielä hieman varovainen ihmisestä frettiin tarttuvien virustautien osalta, sillä vaikka riski on pieni, niin tänä vuonna meillä on ollut jo sen verran paljon kaikkea, että mieluummin jätin sen pienenkin riskin ottamatta.   

Illalla sitten taas pelattiin ja opetin Isacille hienosti, että nousemalla pelipöydälle saa nameja (mistä sain sanomista sen jälkeen, kun poika koitti sitten namien toivossa hakea pöydältä pelikomponentteja...)

perjantai 1. lokakuuta 2021

Kasvukauden päätös

Pihan puut ja pensaat alkavat olla kunnolla syysväreissään, joten päätin hyvästellä kesän myös kasvihuoneessa. Koska kasvihuoneessa oli lähinnä yksivuotisia kasveja, otin junnulauman mukaan talkoisiin. Pääsivät nekin oikein kunnolla hortonomihommiin, kun saivat kaivaa kasveja ylös ja heitellä multaa mielin määrin. Ainoastaan chilien perään katsoin yhä vähän, kun Jussi vielä miettii yrittääkö niiden talvehdittamista. 


Ja olihan tytöillä hauskaa kiipeillessä sohvilla ja kaivellessa, ja sitten kun lattialle alkoi vielä lennellä kasvinosia isoksi vuoreksi, kun pilkoin tomaatit ja muut niin että sain ne irti tuistaan. Siinä oli hyvä pienten näätien leikkiä vuorenvalloitusta. 


Olin ottanut kasvihuoneelle mukaan myös kirjan, joten saatuani kasvit ylös ja tukinauhat irti, istahdin kasvihuoneen sohvalle lueskelemaan siksi aikaa kun tytöt jaksoivat touhuta. Niiden vetäydyttyä boksinsa riippariin kaikkensa antaneina, kannoin apulaispuutarhurit sisälle ja kävin kuskaamassa poistetut kasvit kottikärryillä puutarhakompostiin. 

Lähiaikoina pitäisi aloittaa myös uima-altaan tyhjennys. Sen tytöt saavat kuitenkin leikkeihinsä vasta kun se täyttyy taas lumella, ja sielä on mahdollista kaivella kunnolla.