sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Lemmikki Tampere 2021

Lauantaina tuli suunnattua ensimmäiseen lemmikkitapahtumaan sitten korona-ajan alun, ja olo on vähän hämmentynyt. Olin etukäteen miettinyt, kuinkakohan moni uskaltautuu jo liikkeelle, ja oikeastaan vähän yllättynytkin siitä, kuinka messuilla oli saapuessamme täysi vilinä. Etenkin osa ständeistä oli suorastaan tukossa ihmisistä, ja sitä pystyi etenemään vain hitaasti massan mukana. Sitä on ehtinyt jo niin tottua siihen, että kaikkialla on turvavälit, että oli todella vaikea orientoitua siihen, että ihmisiä tuli yhtäkkiä joka puolelta lähelle ja ohi. 

Yksi ruuhkaisimpia ständejä oli Herppiharrastajien messuosasto, johon olikin tuotu erittäin kiva ja monipuolinen lajikattaus erilaisia matelijoita ja selkärangattomia. Sielä olisikin tullut vietettyä varmasti paljon enemmänkin aikaa, jos emme olisi osuneet sinne juuri vilkkaimpaan mahdolliseen aikaan. Tässä vaiheessa vielä jopa muistin napata pari kuvaakin, etenkin kun ständillä oli yksi torakkalaji johon en ollut törmännyt ikinä aiemmin. Jussi puolestaan ihasteli etenkin monia paikalla olleita liskolajeja, ja jäi keskustelemaan Aten kanssa sammakoista. 

Posliinitorakat olivat jotenkin todella symppiksiä

Kaneja oli paikalla paljon vähemmän kuin olin kuvitellut. Kanikuumeeni huomioon ottaen se oli varmasti turvallisempaa niin, mutta olin ehkä hieman pettynyt siitä, etten päässyt esittelemään Jussille sen laajemmin kanien rotu- ja värikirjoa, nyt kun Jussikin on alkanut lämmetä kaneille aiempaa enemmän. Poikkesin kuitenkin pariinkin otteeseen kanien silittelypisteellä paijaamassa siinä olleita pienrexejä ja risteytystä. Kanipuolella olisi ollut myös sellaista tuotemyyntiä (etenkin Lavella's-valjaita ja Kanien Ykkösherkun messutarjous), jota olisin mielelläni tukenut enemmän, jos meillä olisi kotona vielä kanikansalaisia. 

Ehdottomasti pisimpään viihdyimme siskon kanssa messuilla kissapuolella. Sieläkin oli tänä vuonna kyllä todella vähän varsinaisia esittelyständejä, ja kissahalli pyöri lähinnä sielä olevan näyttelyn ympärillä. Mutta Isacin tulevaa näyttelyuraa ajatellen siskoa kiinnosti nähdä, miten kissat arvostellaan, ja mitä kaikkea tuomari niistä katsoo, että tietää sitten treenailla pojan kanssa kotona. Tosin Isacin huhtikuulle kaavailtu debyytti siirtyy nyt tulevaisuuteen, kun huhtikuinen Tampereen näyttely onkin voittaja-näytttely, johon Isacilla ei ole pääsyä ilman aiempia näyttelymeriittejä.

Akvaariopuolella kiinnostivat etenkin pienet nano-altaat

Kissapuolella suurimman mielenkiintoni saivat myyntikojut sekä Kissankulman ständi, jolle oli tuotu sekä kotia etsiviä että kodin jo löytäneitä rescue-kissoja esittäytymään. En valehtele varmaan paljoakaan jos sanon että kolmannes messuistani meni sen häkin kohdalla, jossa oli yksi samanoloinen harmaaraidallinen poikakissanpentu, kuin minun ensimmäinen kissani Misu oli. Suurimman osan ajasta pennut vain nukkuivat, mutta ei se estänyt käymässä mielessä läpi pitkää listaa siitä, mihin kaikkeen kuudes kissa mahdollisesti vaikuttaisi. Kuitenkin Mintun, Löllön ja Rutun kotiutumisesta on vajaa vuosi, ja Mintun pissaongelmista vasta kuukauden verran, joten olisi liian iso riski sille, että uusi pentu stressaisi liikaa olemassa olevia. Olkootkin että siskonikin itselleen epätyypillisesti koitti kovasti yllyttää minua kyselemään lisää pennusta, ja varmistamaan että kertoisin varmasti tarpeeksi kuinka hyvä koti meillä on, että jäisin mieleen, kun pentujen uusia omistajia valitaan. Valitettavasti kuitenkin uskon, että kodittomia pentuja tulee olemaan myöhemminkin, sitten kun meillä on taas parempi tilanne miettiä uusia tyyppejä laumaan.

Tää tyyppi sai taas miettimään, kuinka järkevä sitä haluaa olla. Hänestä olisi voinut tulla Miska.

Kissanpennun sijaan kissahallista lähtikin mukaan Sturdin kantokassi freteille. Olen jo pidempään miettinyt niille jotain reppua isomman pohja-alan omaavaa kankaista kuljetinta, koska en tykkää yhtään raahata kovamuovista boksia lyhyissä siirtymissä, kuten esimerkiksi siirrettäessä junnuja sisältä pihan pentuaitaukseen. Suomesta ei vain tahdo saada mistään Sturdin tuotteita, ja yleisölle avoimista kissanäyttelyistä on ollut hieman taukoa. Mutta messuilta niitä taas sai, ja sai keskittyä siihen isompaan ongelmaa, eli minkä värisen ja kokoisen kassin haluaa. Päädyin kivan siniseen large-kokoiseen malliin.

Messuostoksina mukaan lähti kantokassin lisäksi yksi hihna

Vaikka omalla tavalla olikin vapaampaa palloilla messuilla ihan vain turistina, mikä mahdollisti myös huomattavasti normimessuviikonloppua pidemmät yöunet, oli se tavallaan myös kauhean orpoa. Olen niin tottunut siihen, että minulla on messuilla aina selkeä tukikohta jollain ständillä, ja osa omasta laumasta mukana. Vaikka en nytkään ollut liikkeellä yksin, tuntui jotenkin juurettomalta pyöriä halleissa vain ympäriinsä. Messutkin tuntuivat kestävän kamalan vähän aikaa, kun ei ollut paikalla jo ennen avaamista, ja lähtenyt vasta sulkemisen jälkeen molempina päivinä. Ja pakko sekin on myöntää, että olen niin ylpeä omista tytöistäni, että onhan se aika mahtavaa esitellä niitä myös muille, ja katsoa kun ihmiset liikuttuvat niitä paijatessa samalla tavalla kuin itse kun pääsi silittämään kaneja tai yhtä kissanpennuista. Siinä on kuitenkin jotain ihan erilaista kuin että näkee eläimiä vain kuvista. 

Katsoo jos sitten ensi vuonna uskaltaisi jo ottaa omankin lauman taas mukaan, ja jos koululta ehtii sitoutua ständihommiin koko viikonlopuksi. Tänä vuonna myönnän olleeni vielä hieman varovainen ihmisestä frettiin tarttuvien virustautien osalta, sillä vaikka riski on pieni, niin tänä vuonna meillä on ollut jo sen verran paljon kaikkea, että mieluummin jätin sen pienenkin riskin ottamatta.   

Illalla sitten taas pelattiin ja opetin Isacille hienosti, että nousemalla pelipöydälle saa nameja (mistä sain sanomista sen jälkeen, kun poika koitti sitten namien toivossa hakea pöydältä pelikomponentteja...)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti