Lokakuun eläintapahtumista 3/3 selvitty. Tällä kertaa lähtökuntoa ei tarvinnut enää nielutulehduksen osalta arpoa samalla tavalla kuin messujen osalta, mutta eikö minulle sitten perjantaina käynytkin pieni työtapaturma, johon liittyi kissan kynnet ja oma kämmenselkäni. Kissa pääsi vielä ponnistamaan vauhtia sen verran hyvin, että syvin naarmuista vuosi pidempään kuin yksikään aiemmin saamani kynsäisy. Toki hommaan saattoi vaikuttaa, että käsi tuli laitettua heti kunnon puhdistamisen jälkeen aika visusti pakettiin, sillä vaikka kynsimäjäljissä itsessään haavaan ei yleensä päädy kissan kynsistä tai omalta iholta niin paljoa bakteereja eikä bakteereja päädy niin syvälle kuin puremahaavoissa, mutta työskennellessä kaikki kädessä olevat haavat ovat riskivyöhykkeellä likaantua ja siten tulehtua. Samasta syystä käsi tuli paketoitua vielä lauantaina kunnolla, että pystyi näyttelyssä ottamaan sen suhteen vähän rennommin. Toki haavat tarvitsevat parantuakseen hyvin myös ilmaa, joten samalla sitten sunnuntai vahvistui lepopäiväksi, että saa pidettyä käden puhtaana ilman että haava-alue on peitettynä. Toki lauantai-iltaan mennessä käsi alkoi muutenkin olla niin hyvin rupeutunut, että ei tarvitse enää jännittää, että vaikka käteen osuisi jotain, se olisi riskissä päätyä syvemmälle haavaan. Alanvaihdon myötä sitä on alkanut ottaa omienkin haavojen haavanhoidon aiempaa vakavammin, sillä sitä näkee välillä esimerkkejä siitä, kuinka ikäviä pienistäkin haavoista voi tulla, jos ne pääsevät tulehtumaan. Niin mieluummin sitten panostaa ennaltaehkäisyyn haavanpuhdistuksessa ja hoidossa, kuin jättää sen oman onnensa nojaan, ja miettii asiaa vasta, jos haava tulehtuu. 

Näyttelytukikohdat pystytetty. Mummo sai itselleen kissojen näyttelyhäkin.

Mutta päästiin lähtemään näyttelyyn ja näyttelyssä vointi oli ihan hyvä. Ainoina isompina ärsytyksinä olivat nämä jo kohta viikon jatkuneet, eli aina jos puhun, minun pitää juoda. Ja jos puhun paljon, minun pitää juoda paljon ja sitten ramppaan vessassa. Plus se, että vatsa ei ole arvostanut viimeisen parin viikon aikana nautittuja lääkemääriä, ja Jussi tuli vasta eilen sanoneeksi, että meillä olisi kyllä ollut kaapissa maitohappobakteereitakin. Eli vessassa tuli vietettyä suhteettoman iso osa näyttelypäivästä katsoen miten ikkunan tarroitukset hajoittivat auringonvalon kuvioiksi seinille. Mutta vaikka kropasta oli aika veto pois, niin pää oli jo täysillä ideoimassa ensivuotta. Freteillä näyttely- ja muu toiminta kun ei ole vieläkään täysin elpynyt pandemiasta, sillä samaan aikaan pandemian kanssa osui myös huonoja pentuvuosia ja paljon freteillä esiintyneitä terveysongelmia. Niin kun siihen yhdistää vielä kahden näyttelyitä järjestäneen frettiyhdistyksen kaatumisen, niin freteillä harrastuskenttä hakee vielä uutta muotoaan. Niistä terveysongelmistakin tuli eilen puhuttua aika paljon useamman henkilön kanssa. Sillä en valitettavasti ole todellakaan ainoa, joka on viimeisen parin vuoden aikana menettänyt useamman fretin aivan liian nuorena, vaan jopa reilusti alle 5-vuotiaiden kasvainsairauksia ja muita vakavia terveysongelmia on ollut nyt todella monella sellaisellakin, jolla aiemmat fretit ovat eläneet 7-9 vuotiaiksi. 

Notte & Sera <3

Mutta mahtui päivään toki myös paljon positiivisempia fiiliksiä ja lukuisia suloisia frettejä. Olkootkin ettei meidän jengi ollut todellakaan ainut, jolla talviturkki oli vielä työn alla, samaan aikaan kun osalla oli jo ihan täydet ja ihanan pehmeät ja pörheät talvilookit. Paikalla oli myös paljon tuttuja, vaikka tänä syksynä tuntuu myös olevan liikkeellä ennätysmäärä kaikenlaisia pöpöjä, mikä näkyi myös poissaoloissa. Pääsin näkemään muunmuassa Mymskin siskoa ja veljeä, ja niitä Hannan tämän vuoden pentuja, mitä kävimme katsomassa kesällä niiden ollessa alle luovutusikäisiä. Se on jotenkin ihan uskomatonta nähdä, kuinka mineiltä omat tyypit näyttävät etenkin tuollaisen "pienen" pikapennun rinnalla. 

Jussi antoi vähän noottia, että aitauksessa pitäisi torkkua keskemmällä, ettei Hattara karkaa

Riikka eteni arvosteluissa todella ripeää tahtia, ja vaikka näyttelyn infokirjeessä oli taas kehoitettu varautumaan että näyttely voi kestää iltaseitsemään asti, re-callit alkoivat jo kolmelta. Meiltä uudelleen katsottavaksi pyydettiin Notte, Sera ja Hattara. Notte ja Sera olivat käyneet jo kerran uudelleen arvioitavina luokkansa jälkeen, joten tässä vaiheessa olin jo kohtalaisen varma, että ainakin toiselle heistä saattaisi olla tiedossa luokkasijoitus. Palkintojen jako alkoi lähes heti re-callien perään neljältä. Meidän jengistä Hattara ja Sera voittivat luokkansa, ja Notte tuli luokassaan toiseksi häviten vain siskolleen eli Seralle. Nutella-mummo voitti tuomarin suosikin. Frettinäyttelyissä on tapana, että palkintoja jaettaessa omistaja hakee palkinnon yhdessä voittaneen eläimen kanssa. Luokkavoittojen kohdalla oli sanomattakin selvää, että Jussi haki Hattaran palkinnon yhdessä Hattaran kanssa, ja minä Noten ja Seran palkinnot. Tuomarin suosikkia minä meinasin jo lähteä hakemaan, mutta siinä vaiheessa Jussi ilmoitti, että Nutella on kyllä jo enemmän hänen frettinsä, ja hän haluaa mennä Nutskun kanssa hakemaan palkintoa. Koska Jussi on ollut omimassa mummoa jo jonkin aikaa ennen näyttelyäkin, astuin sitten sivuun, ja annoin heidän hakea. Paperillahan Nutsku on ollut aina yhteinen, sillä Sariannalla on ollut alusta asti periaatteena, että etenkin sijoitussoppareihin hän haluaa molempien nimet, että Jussikin on varmasti tietoinen mitä mie oon mennyt sopimaan. Nutsku oli kuitenkin nuorempana sen verran menevä tapaus, että sain pitää hänet ensimmäiset vuodet hyvin vahvasti omanani. Mutta nyt mummona hänestä on tullut Jussin tyttö ja silmäterä.   

Mymski <3

Näyttely olikin sitten paketissa jo viiden aikaan, ja hetken sitä leikki ajatuksella, mitä kaikkea sitä ehtisi illalla vielä kotona tehdä. Todellisuus iski kuitenkin hyvin pian kotiin saavuttua, sillä purettuani käsisiteen ja puhdistettua käden haavat, menin ihan hetkeksi sänkyyn lepäilemään - ja havahduin sieltä seuraavan kerran kunnolla puolen yön kieppeillä. Että lepoa sitten vain. Siinä välissä Jussi oli sitten käynyt jo kaupassa ja hoitanut lauman iltatoimia. 

Notte ja Sera kunniakirjoineen (en selvinnyt palkinnot ja näädät yhtäaikaa käsissä -haasteesta)

 

Loppuvuodelle olisi tiedossa vielä ainakin yksi frettinäyttely ja yksi rottanäyttely. Rottanäyttely menee valitettavasti päällekkäin yksien pikkujoulujen kanssa, joihin olen jo ehtinyt ilmoittautumaan, joten sinne emme valitettavasti pääse. Frettinäyttelyn osalta päivää ei ole vielä ihan täysin lukittu, eli sen osalta katsotaan sitten, kun päivämäärä- ja paikkatieto vahvistuu. Rottien kanssa koitetaan sitten vähän aktivoitua ensivuonna, kun jatkossa kääpiötkin pääsevät Lemmikki- ja Showkesyrottien näyttelyissä myös viralliseen luokkaan. 

Jussi & Hattara

Jussi palkintojen kanssa ja Nutella Riikan sylissä.

Kunnon nollaus

Eilen yhtä mesekeskustelua käydessä tajusin, että olin viime viikolla niin kipeä, että en jaksanut stressata oikeastaan mistään. Että vaikka alkuviikon makasin lähinnä sängyssä peiton alla, kun keskittyminen ei oikein riittänyt edes televisioon tai äänikirjoihin, ei se riittänyt stressaamiseenkaan. Toki sitä joutui miettimään, miten saan hengityksen kulkemaan ja pakollisimmat eläinhommat hoidettua, mutta ne olivat kaikki juuri siinä hetkessä olevia asioita. Mikäli sinä päivinä ei ollut joku Löllön ei-päivittäisistä lääkityksistä, sitä lääkitystä ei ollut olemassa. Koska meillä ei alkanut sienilääkitysrumba, koko sientä ei ollut olemassa. 

Töissä uusittiin vähän sisustusta ja sain napata sieltä yhden tuolin. Kissat omivat sen kuitenkin heti.

Ei se toki tarkoita, että se olisi onnistunut sulattamaan eläinstressin lopullisesti koko kropasta. Mutta teki hyvää huomata, että se stressi pystyy väistymään tärkeämpien asioiden tieltä. Samoin kun kuulin messuilla meidän frettien sukulaisen kuolemasta, niin vaikka tunsin liiankin elävästi sen omistajan katseessa olevan surun, tajusin myös, että meillä kaikki viimeisen vuoden aikana olleet kuolemat alkavat olla siinä pisteessä, että pystyn jo puhumaan niistä. Vaikka minun on yhä vaikea hyväksyä osaa niistä, pystyn jo puhumaan niistä. En välttämättä itkemättä tai jossittelematta, mutta kuitenkin.

Kumpikaan näistä ei muuta sitä, että tämä on vielä hetkittäin lauman kanssa aika suorittamista. Sitä tekee mitä täytyy tehdä, ja välillä pelkää suhteettoman paljon mitä tapahtuu seuraavaksi. Monessa asiassa on vedetty jo ennen sairastumista vähän säästöliekillä, ja tehty minimi, kun jaksaminen ei ole revennyt mihinkään uusiin projekteihin. Jatkuva stressi ja huoli ovat näivertäneet iloa ja innostusta eläinharrastuksesta.   

Mutta ehkä tämä sairastumisen tuoma pakkopysähdys tuli tarpeeseen, sillä kuume oli näemmä ainoa asia, joka pystyi pysäyttämään myös aivoni hetkeksi. Tästä sitten jatketaan sellaisen arjen etsimistä, että siinä alkaisi löytyä taas enemmän tilaa myös innostukselle, ilolle ja inspiraatiolle. Sille palolle, miksi meille on alunperin rakentunut ympärillemme tällainen eläintarha.

Lemmikki Tampere

Lemmikki Tampere -messujenkin osalta meidän lähtöä tuli jännitettyä ihan viimeisille hetkille asti. Vaikka oma olo parani loppuviikkoa kohden, ääneni sen kuin pysyi poissa. Lauman hoitajan kanssa oli sovittu, että voisimme lähteä jo perjantaina illalla, mutta vielä perjantaina aamulla ääni tahtoi vielä hävitä. Lähtöpäätöstä arpoessa vaakakupissa painoi myös se, että samalla reissuilla oli tarkoitus nähdä myös äitiäni, veljeäni ja sisarusteni lapsia, jota odotin myös kovin. Vaikka ei päätös ollut pelkkien messujenkaan osalta helppo. Sillä vaikka en yhtään epäillyt sitä, etteivätkö muut mukaan lupautuneet harrastajat olisivat tarvittaessa pystyneet ottamaan koppia ständistä ja vastailemaan kaikkiin yleisön kysymyksiin. Niin kuitenkin ständin yhteyshenkilönä koin tärkeäksi olla paikalla siltä varalta, jos tapahtuu jotain odottamatonta. Useimmiten kaikki menee onneksi hyvin, mutta olen ollut myös messuilla, missä lapsi pääsi yllättämään nukkuvan fretin ja sai sen seurauksena aika pahan pureman eläimen säikähdettyä. Kyseisen lapsen äiti nosti asiasta aika metakan, ja asiaa selviteltiin silloin useamman henkilön voimin. Niin siitä jäänyt itselläni takaraivoon se, että silloinkin jos en ole koko ajan ständillä, pyrin olemaan jossain lähellä, jos jotain sattuu.  

Tästä lähdettiin. Lauantain vahvistuksista Jennifer ei ehtinyt ihan kympiksi.

Mutta me sitten lähdettiin perjantaina Tampereelle. Majoituttiin viikonloppu äitini luona, ettei tällä kertaa tarvinnut lähteä sitten lauantaina ihan niin tolkuttoman aikaisin matkaan, kun ei tarvinnut varata paria tuntia ajamiseen ja siihen päälle vielä lauman aamurutiineja omien lisäksi. Olin vielä perjantain sairaslomalla, joten olin ajatellut, että olisin saanut kaiken hyvin valmiiksi ennen kuin Jussi pääsee töistä, niin että olisimme päässeet lähtemään sitten melko heti Jussin päästyä. Olin kuitenkin vielä perjantaina kaikkea muuta kuin tehokas, joten esimerkiksi bunkkerin kastelu jäi siihen, kun Jussi tuli töistä. Se vähän turhautti, vaikka kuinka tiesin, että juuri sen takia olin vielä kotona enkä töissä, koska kroppa selvästi kaipasi lepoa. 

Hosuli

 

Messujenkin osalta vähän pienennettiin meidän alkuperäisiä suunnitelmia. Meillä on ollut nyt muutamana vuonna mukana messuilla meidän iso pleksiataus täysin sisustettuna hieman havainnollistamassa, mikä olisi sellainen hyvä minimitila, jossa näitä voisi kotonakin majoittaa, ja millaisia virikkeitä ja tarvikkeita sieltä olisi hyvä löytyä. Sen kasaamiseen ja purkamiseen menee kuitenkin aikaa, jonka lisäksi siinä on aika roudaaminen. Joten päätimme että se saa jäädä kotiin, ja freteille lähti mukaan kissojen tuplanäyttelyhäkki. Siinä kun oli lisäksi kahvat päällä, eli se on meidän aitauksista kaikkein helpoin siirtää. Sillä en vielä tässäkään vaiheessa yhtään luottanut siihen, miten ääneni kestäisi, niin ajattelin että jos se häviää täysin, niin siirrytään sitten omien kanssa ständillä sivumpaan, niin muiden on helpompi pyörittää showta. Lauantaille olin merkinnyt minulle ja Jussille ständivuoron, ja sunnuntain olin varannut meillä enempi kiertelyyn. Lauantaina Jussi olikin ständillä lähes koko ajan, ja itse osallistuin aina sen minkä ääni kantoi, ja vetäytydyin sitten ständin takaosaan räpläämään puhelinta, kun puhuminen alkoi hankaloitua. Vaikka ääni oli kaukana normaalista, niin se kesti kuitenkin paremmin kuin olin pelännyt, tosin sillä edellytyksellä, että minulla oli koko ajan vesipullo hollilla. Lopputuloksena join ensimmäisen messupäivän aikana varmaan neljä litraa vettä ja ramppasin sitä tahtia sitten myös vessassa.  

Ihmisiä riitti ständillä koko päivän, ja tahti hiljeni selvästi vasta ihan viimeisen tunnin aikana

Yhdellä äänenlataustauolla huomasin myös että ensivuonna Hyvinkään matelijamessut muuttavat Turkuun. Siinä kohtaa pää kulki taas ääntä nopeammin, ja minulle tuli kauhea tarve etsiä heti Susku ja heittää ilmaan vähän ideoita. Koska Turun matelijamessuihin on vain vuosi, oli erittäin kriittistä päästä kertomaan idea heti. Suskullakin oli kuitenkin taas toimintaa niin monella ständillä, että en löytänyt häntä, niin piti odottaa, että hän löysi minut. Ja nyt ideat ensivuotta varten on laitettu jo hautumaan. 

Messuväsymys alkaa iskeä

Kieli ulkona suusta <3

Sunnuntain osalta vähän jännitin, miten lauantainen puhuminen kostautuisi sunnuntaina. Ääni ei kuitenkaan ollut onneksi ottanut takapakkia. Sunnuntaille ständille tuli kuitenkin uudet esittelijät ja virkeämmät näädät, joten päätimme suunnitellusti keskittyä enempi kiertelyyn ja antaa omien frettien enempi nukkua aitauksessaan. Esimerkiksi kissapuoleen tutustumisen olimme jättäneet kokonaan sunnuntaille, ja siinä menikin ihan hyvin aikaa, kun Jussi halusi nähdä kaikki kissat. Samalla teimme jonkin verran tuliaisostoksia eri eläinsuojeluyhdistysten ständeiltä. Koitin välttää ylimääräistä small talkkia Jussin kanssakin, ja keskittyä lähinnä katselemaan. Isoin messuostos päädyttiin tekemään Sector Alarmin ständiltä. Olin aiemmin ajatellut, että tuommoiset turvafirmat ovat lähinnä suojaamassa kotia murroilta, ja että minulla ei tule ikinä olemaan mitään niin arvokasta, että näkisin tarvetta panostaa moiseen. Mutta viime aikaisten tapahtumien ja stressien myötä Jussin ei ollut vaikea puhua minua siihen, miksi voisi olla hyvä idea, että esimerkiksi akvaarioiden luona olisi kosteusanturit ja mahdollisesta tulipalosta lähtisi tarvittaessa hälytys, vaikka emme olisi itse kotona toteamassa sitä. Meillä kuitenkin on kotona jotain erittäin tunnearvokasta, ja paljon sen ylläpidosta vastaavaa teknologiaa, joka on päällä jatkuvasti myös ollessamme poissa kotoa. Samalla kertaa on sitten mahdollista saada edullisemmin myös se haaveilemani älylukko, joka on mahdollista avata etänä ja johon pystyy tekemään esimerkiksi tilapäisiä tai pysyviä sisäänpääsykoodeja esimerkiksi eläintenhoitajille. Eli jos meille esimerkiksi kävisi jotain jossain päiväreissuissa, ja reissu venähtäisi, hoitajan saaminen paikalle ei jäisi kiinni ainakaan avaimista. Myyjän ei tarvinnut kauheasti maalailla uhkakuvia siitä, mitä kaikkea eläintaloudessa voi sattua, sillä siitäkään ei ole hirveästi aikaa, kun meillä esimerkiksi joku kissoista oli oksentanut jatkojohtoon ja oikosulku oli pamauttanut sulakkeen. Kun koitimme painaa sulakkeen takaisin käyttöön, jatkojohdosta lensi sen verran komeat kipinät, ettei tarvinnut miettiä kahdesti, mikä sulakkeen poksahtamisen oli aiheuttanut. Siinä kipinöitä katsellessa olin myös hyvin iloinen, ettei kyseisen jatkojohdon kohdalla ollut ikkunaverhoja, jos kipinäshow oli ollut yhtään samaa luokkaa vahingon sattuessa ja sulakkeen poksahtaessa.   

Sunnuntaina päästtiin näkemään vähän leikkeja ja hepuleitakin

 

Sunnuntaina illasta selvittiin sitten takaisin Turkuun ja eilen minäkin palasin töihin. Sieläkin olen vielä hyvin kiinni vesipullossa, että saan äänen kulkemaan, mutta muuten sitä alkaa olla oma itsensä. 

Kissapuolella onnistuimme kääntämään monia päitä

Keskityin Kissankulman ständillä liikaa kissojen paijailuun ja jutteluun, niin onnistunein kuva tuli näistä tyypeistä

Bongattiin paikalta myös lykoi, joka ihmettelee tässä Jussin partaa ja hajua

Ihan messujen lopuksi Jussi pääsi sylittelemään paria birmaa, mikä kuulemma kruunasi messut. Toi tyyppi taitaa olla kissaihminen.

Jossain pisteessä

Suomalainen siivoaa ennen siivoojan saapumista, sillä eihän sitä nyt ketään kehtaa likaiseen kotiin päästää. Itsekin koen paineita, että pitäisi saada kotia siivotuksi, kun Heidi on tulossa ottamaan kopin laumasta, eikä täällä ole pariin viikkoon tehty kuin minimi, eikä kaikkina päivinä ihan edes sitä. Tiedän että energiatasoni olivat alhaalla ja eläinahdistus päällä jo ennen sitä, kun tarvitsin 95 prosenttia keskittymiskyvystäni puhtaasti hengittämiseen ja sillä lopulla viidellä olen katsonut repeatilla jotain parinkymmenen sekunnin barbiekakkuvideota. Järjellä tiedän, ettei siitä ihan heti pompata takaisin kotitalousihmeeksi, vaikka eilen pääsin ensimmäistä kertaa ulos ovesta autotallille asti, ja pystyin puhumaan jo kymmenen minuuttia yskimättä sen jälkeen keuhkojani pihalle.

Silti minun on vaikea käsitellä ristiriitaa sen välillä, miltä haluaisin kotini näyttävän ja miltä se näyttää. Vaikka olen avoimesti päivittänyt Facebookissa myös eläinharrastukseen tällä hetkellä liittyvistä negatiivisista tuntemuksista, kuten kroonistuneesta stressistä ja ahdistus- ja paniikkikohtauksista, minun on helpompi käsitellä niitä tekstimuodossa. Tekstiä minä koen hallitsevani. Samaan aikaan haluaisin, että koti kuitenkin hymyilisi sielä taustalla siististi prässätyssä esiliinassa kertoen täysin eri tarinaa. Haluaisin kodin kertovan, kuinka kaikki on hallinnassa, langat käsissä ja elämä seesteistä. Että vaikka päällä menee kovaa, niin ei ole oikeasti mitään hätää. Haluaisin jättää kodin ja laumaan hoitoon niin viimeisen päälle organisoidusti, ettei itselleni jäisi pienintäkään epäilyn varaa siitä, etteikö homma ole hallinnassa. 

Hommassa on vain se pieni haaste, ettei se ole. Homma oli hädin tuskin hallinnassa ennen minun ja Jussin sairastumista ja nyt se ei todellakaan ole. Saan kyllä raivattua kulkuväylät kaikille terraarioille ja heitettyä kakkaisimmat pissa-alustat pesuun, mutta en saa tästä nyt kiiltokuvaa. Siihen ei riitä sen enempää aika kuin jaksaminenkaan. Sillä tosiasia on, että vaikka kuinka haluaisin, en voi siivota koko tätä päivää. Jos en halua edetä tämän taudin kanssa koko syksyä kaksi askelta eteen, yksi taakse tahdilla, minun on levättävä. Toki minun on myös käytävä läpi ne kaikkein kriittisimmät kohteet, kuten siivottava kissanvessat, ettei itseni tai Heidin tarvitse tehdä minusta eläinsuojeluilmoitusta. Vietävä roskat. Mutta minun on myös hyväksyttävä, että täällä on matot täynnä kissanhiekkaa ja lattioilla havuja. Kodinhoitohuone on täynnä pestyä mutta tasoille jämähtynyttä pyykkiä ja takkahuone tukossa pesuun menevistä ja pesusta tulleista eläintarvikkeista. 

Jaksamisongelmien keskellä jatkaa sen arpomista mikä on tähän tilanteeseen tervetullutta inspiraatiota ja vertaistukea harrastukseen, mikä taas tämän hetkiseen jaksamistilanteeseen nähden liikaa ja ylimääräistä. Kun yhtä aikaa haluaisi käpertyä kotiin ja itseensä odottamaan kevättä toivoen, että jos siihen vilttiin vain kietoutuu tarpeeksi tiiviisti, se muodostaa kotelon, josta sitten kuoriutuu aikanaan aiempaa vahvempana ja ehjempänä. Että kaipaa jotain oman pään ulkopuolista auttamaan kohdistamaan huomiota niihin asioihin, mitkä ovat hyvin, ja missä on onnistunut. Kuten ne ihmiset, joiden kanssa tuli pyöriteltyä sitä pientä ankkanaamulirasiaa Hyvinkään messuilla katsoen kuinka pieni siirapallo aukeaa ja toinen ihminenkin näkee kuinka kaunis ja ihmeellinen se on. Ja kuinka ne ovat syntyneet täällä kaiken tämän kaaoksen keskellä. Että vaikka tämä kämppä on nyt oman pään tapaan kaaoksessa, tämä silti myös kykenee ylläpitämään ja jopa luomaan elämää - muutakin kuin leviä. 

Sunnuntaihin mennessä pitäisi päättää, lähdetäänkö loppukuusta Suomen Lemmikki- ja Showkesyrottien halloweennäyttelyyn. Jaksaminen sanoo että ei. Samaan aikaan jossain määrin haluaisin ja ehkä tarvitsisin sitä, että joku ajan kanssa pyörittelisi nuo rottamuksetkin yksitellen läpi siinä kunnossa kuin ne näyttelypäivänä ovat, vertailisi niitä päivän muihin rottiin ja toivottavasti kertoisi niiden olevan ihan hyvässä kunnossa. Järjellä tiedän, ettei niilläkään ole nyt mitään hätää, mutta haluaisin silti mustaa valkoisella, että joku on katsonut ne. Haluaisin myös siinä tapauksessa, että lopputulos olisi se, että löytyisi jokin patti tai pahkura, jota olen ollut liian väsynyt huomaamaan. Fretit ovat menossa omaan näyttelyynsä ensiviikolla.

Hyvinkään matelijamessut

Varasimme myyntipöydän Hyvinkään matelijamessuille jo kesällä, eli messuille lähtöpäätös lukittiin jo silloin. Messuille pääsemistä jännitettiin kuitenkin viimeiseen asti, kun Jussi sairastui messuviikolla flunssaan, ja oma olokin oli vähän vetämätön. Jussin vointi kuitenkin parani loppuviikkoa kohden, eikä oma olo lähtenyt huononemaan, joten perjantaina alkoi kunnon loppurutisten siirojen ja ruokahyönteisten pakkaamisessa sekä tavaroiden hinnoittelussa. Aika moni asia kun oli jäänyt viime tippaan Jussin sairastaessa ja minun koittaessa levätä ettei tauti tulisi päälle. Lisäjännitystä lähtökunnon arviointiin toi myös se, että iso osa rubber ducky -siiroista oli myyty jo etukäteen, joten jos oma lähtömme olisi peruuntunut, olisi tullut kiire selvitellä tyypeille kyytiä messuille, ettei olisi tarvinnut tuottaa pettymystä uusien perheenjäsenten odottajille. 

Meidän myyntipöytä messuilla

 

Myyntipöydän laitto jäi meillä messupäivän aamuun, joten herätyskello soi messuaamuna jo 5.30, jotta ehdimme ennen lähtöä lääkitä ja ruokkia kissat. Autoakaan kun ei voinut ihan täysin pakata jo edellisenä iltana, sillä siirojen lisäksi mukaan lähti elävistä myös banaanikärpäsiä sekä pääkallotorakoita. Samalla koitti käydä mielessään läpi vielä viimeisen kerran pakkauslistaa sekä näytteilleasettajille laitettuja ohjeita, joiden myötä muisti napata sitten harmaan lakanankin mukaan pöytäliinaksi. Edellisenä iltana oli tullut tehtyä vielä viimeinen karsinta mukaan lähteviin tavaroihin, sillä olimme varanneet vain yhden pöydän, joten tavaraa ei saisi kuitenkaan kerralla näytille määräänsä enempää. 

Ehdittiinkin paikalle sen verran hyvissä ajoin, että oman pöydän kasaamisen jälkeen ehti tehdä myös pienen yleissilmäyksen siihen, mitä kaikkea messuilta löytyi, sekä tehdä yhden tärkeimmistä messuostoksista, eli tuoreet purkit Repashyn calsium plussaa ja a-vitamiinia. Samalla sitä alkoi nähdä, kuinka ulko-oven taakse alkoi hiljalleen muodostoa ihan kunnon jono. Sen myötä kellon lähestyessä kymmentä ja sitä seuraavaa ovien avautumista sitä valuikin Jussin kanssa asemiin myyntipöydän taakse valmiina ottamaan vastaan ensimmäisen aallon.

Messuilta mukaan lähteneet tarvikeostokset

Olin etukäteen varannut messuille itselleni viisi smaradgitorakkaa. Niiden lisäksi aamun kierrokselta mielen perukoille jäi kutkuttelemaan niin hyppyhämähäkit kuin jättiläistuhatjalkaiset, ja yläkerran kääpiöparta-agamavauvat olivat myös vähintään yhtä vaikeita vastustaa. Päädyin kuitenkin niiden kaikkien osalta siihen, ettei nyt ole oikea ajankohta. Hyppyhämäkillekin hankin kyllä terraarion jo viime vuoden Hyvinkään matelijamessuilta, mutta muihin hämähäkkeihin nähden hyppyhämähäkit syövät selvästi useammin, ja ne tarvitsevat hyvin pientä ruokaa. Erittäin pienikokoisina ne ovat myös monia muita hämähäkkejä herkempiä. Joten totesin, että tässä vaiheessa pieni hämisvauva voisi muuttua herkästi yhdeksi stressinaiheeksi lisää. Samaten muut poikaseläimet, kuten kääpiöparta-agama vauvat, vaativat paljon tarkempaa ruokintaa ja kasvun seuraamista kuin aikuiset eläimet. Eli päätin jatkaa aikuisen kodinvaihtajan odottelua tai ihan vähintään sitä, että saadaan namunuolimyrkyt ja Musti ensin aikuisiksi. Messujen viime minuuteilla sorruin kuitenkin nappaamaan naapuripöydästä meille yhden uuden siiralajin lisää.

Kotiin lähteneet elolliset <3

Meidän myyntipöytä lähtikin heti hyvin tyhjenemään, ja esimerkiksi Exoterran luolat oli kaikki myyty jo ensimmäisen puolen tunnin aikana. Eli sen puoleen tapahtuma meni hyvin. Huonona puolena taas Jussin vointi lähti messupäivän aikana selvästi heikkenemään. Eli hänen kohdallaan paluu töihin ja lähtö messuille tuli liian aikaisin. Oma vointi oli muuten edelleen hyvä, mutta ääni alkoi jo vähän temppuilla. Siihen kuitenkin auttoi, kun kävi välillä vähän juomassa vettä. Jussilla voinnin huononeminen teki sen, ettei hän jaksanut kauheasti innostua kiertelystä tai edes ajatuksesta mistään uusista tyypeistä. Pöydästämme kaikki elävät viimeistä talkkarirasiaa ja yhtä banaanikärpäsviljelmää lukuunottamatta oli myyty jo ennen messujen viimeisen tunnin alkua, joten heitimme pöytään vielä viimeiseksi tunniksi kaikki puoleen hintaan alennuksen, jotta kotiin kannettavaa jäisi mahdollisimman vähän. Eikä kotiin tarvinnutkaan viedä juuri mitään muuta kuin messuostokset. Messut loppuivat jo klo 16, joten vaikka kotoa oli täytynyt lähteä ihan hirveän aikaisin, takaisin kotona oltiin kuitenkin ihan ihmisten aikoihin. 

Taaemmasta purkista löytyi tällaisia jalokiviä <3

Sunnuntaina kävi sitten taas vähän se satasta päin seinää -ilmiö. Eli kun sitä ehti vihdoin kunnolla pysähtyä ja antaa kropan levätä, se tauti iski sitten täysillä päälle itsellekin. Siinä kohtaa sitä kuitenkin vielä ajatteli, että homma olisi lusittu yhdellä sairaslomapäivällä, sillä tiistaina minulla olisi ollut joka tapauksessa vapaata. Eli eiköhän vointi keskiviikkoiltaan mennessä asettuisi, kun nyt vain lepäisi. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kurkku kipeytyi kuitenkin ihan huolella, ja maanantaina puhuminen oli jo melkoista pihinää. Tiistaina kurkku tuntui olevan niin tukossa ja tulessa, että minun oli pakko avata ikkuna, että tunsin saavani riittävästi happea. Siinä vaiheessa Jussi laittoi minut sitten täysin puhekieltoon, ja oli pakko ilmoittaa töihinkin, että sairasloma jatkuu. Tänään kurkku ja nenä alkoivat olla jo niin täynnä sitkeää paksua limaa, että minullakin aloitettiin antibioottikuuri (Jussi aloitti omansa jo sunnuntaina). 

Ja jos ihan rehellisiä ollaan, tuli meille yksi agamakin. Tällainen vähän helppohoitoisempi.

 

Nyt eletään sitten päivä kerrallaan mitä tulee viikonlopun Lemmikki Tampere -messuihin. Jussin vointi on jo parempi, ja Jussi palasi tänään töihin. Itse olen sopinut, että olen loppuviikon vapaalla, sillä en usko, että ääneni kestäisi mitenkään vielä töissä. Ja yleisvointi on muutenkin ollut luokkaa, että olen jaksanut tänään ensimmäistä kertaa sunnuntai-illan jälkeen olla yli puoli tuntia istuma-asennossa. Koitan kovasti muistutella itselleni, että jos me pääsemme lähtemään messuille, en todellakaan pysty olemaan ständillä niin paljon kuin yleensä. Onneksi messuille on tulossa molemmille päiville myös muita esittelijöitä, eli ne eivät todellakaan ole vain minun puhekykyni varassa. Haluaisin silti todella pystyä lähtemään, sillä viikonloppuna olisivat myös veljeni pienimuotoiset 40-vuotisjuhlat. Mutta se riippuu nyt täysin siitä, miten omat oireet väistyvät.

Kuluseuranta 2024: syyskuu

Syyskuun kuluseuranta tulee nyt normaalia isommalla viiveellä, sillä kuun vaihde ei mennyt ihan nappiin. Ensin meillä sairastui Jussi, sitten olivat Hyvinkään matelijamessut ja nyt meillä on kumpikin kipeänä. Eli kotona on hoidettu messuvalmistelujen ohella vain kaikkein pakollisimmat eläinhommat ja kaikki muu on jäänyt vähän roikkumaan. Hyvinkään matelimessuissakin olisi aihetta omaksi postaukseksi asti, mutta se joutuu nyt odottamaan siihen, että jaksaa istua vähän pidemmäksi aikaa koneelle. Tähän oli sentään melkein valmis pohja koneella valmiina odottamassa viimeisiä loppukuun lukuja. Nyt pidetään kaikki peukut pystyssä, että saataisiin tämä flunssa lusittua loppuviikkoon mennessä, kun viikonloppuna olisi vuorossa seuraavat messut. Onneksi ständille on tulossa molempina päivinä muitakin esittelijöitä minun ja Jussin lisäksi, eli ääneni ei tarvitsisi kestää kahta päivää aamusta iltaan. Toki se pitäisi saada edes jossain määrin takaisin, jotta meidän olisi ylipäätään järkeä lähteä messuille. Plus muiden oireiden lakata, sillä tämänhetkisessä tilassa en koske edes omiin fretteihini.

 

Ruokinta:

raakaruoka:

kissanmärkäruoka: 266,91€

kissojen kuivaruoka: 38,86€

kokonaiset ruokaeläimet (eläviä hyönteisiä ja pakastetipuja): 33,60€

hevi-osasto: -

heinä ja kuivatut kasvit: 45,88€

namit (lohitahna): 26,36€

lisäravinteet (lohiöljy, hirssi): 20,89€

rottien kuivaruoka: 20,99€

kalanruoka:

 

Tarpeelliset tarvikkeet:

kissanhiekka: 36,99€

akvaariotarvikkeet:

kuivikkeet (turve): 12,04€

rottatarvikkeet:

matelijatarvikkeet (käytetty terraario, myyntikupit+kannet): 58.35€

Eläinlääkäri ja eläinlääkintä:

terveydenhoito (lauman sienitestaus): 68,77€

sairaanhoito (Rutun ja Löllön lääkkeet, Löllön korvatulehduksen hoitovalmisteet): 52,30€

eutanasiat + tuhkaus: -

 

Lelut, pedit & muu ekstra:

sähköinen hoito-opas 7,00€

 

Näyttely ja yhdistyskulut:

näyttelyt (FInnis Ferret Festival -frettinäyttely): 32,00€

yhdistysten jäsenmaksut:-

yhdistysten tapahtumat: -

 

Lemmikkien hankinta (uusia kaloja): 150€

Byrokratia: -

Syyskuun eläinkulut yhteensä: 870,94€

Stressin monet tasot

Olemme vihdoin päässeet tilanteeseen, että kuukauteen kukaan ei ole kuollut. Siihen sen sijaan ei, että kuukauteen kukaan ei olisi sairastunut tai kuollut. Löllön korvatulehdus nimittäin uusi, ja Löllö on nyt pitkällä kortisonikuurilla. Ensin mennään päivittäisellä lääkityksellä viikko, sitten toinen viikko lääkiten joka toinen päivä. Sitten jatketaan vielä lääkitystä 2-4 viikkoa kahtena päivänä viikossa ja toivotaan että tilanne olisi siihen mennessä rauhoittunut. Hattara myös onnistui yhtenä päivänä kaivamaan eteisen kaapista silikonisen avaimenperän, ja sitten saatiin jännätä hyvä tovi, että saimmeko kaikki palaset talteen, vai joudutaanko neidin kanssa suolitukosleikkaukseen. Ei onneksi jouduttu, mutta kyllä sitä hetken ehti jo kirota siitä mahdollisesti koituvaa laskua ja stressin määrää. Rahastressikään kun ei ole vielä täysin väistynyt, vaikka olemme nyt päässeet puolessa vuodessa tilanteeseen, että velkamäärä ei ole kasvanut alkuvuodesta. Valitettavasti se ei ole kuitenkaan myöskään vielä kauheasti lyhentynyt, kun monesta lainasta on pystytty maksamaan vain minimiä ja korot ovat nousseet. 

Eli sitä pallotellaan edelleen jaksamisen ja taloudellisten resurssien kanssa ja koitetaan pitää kaikki pallot ilmassa. Nollasoppari kun periaatteessa mahdollistaisi sen, että sitä ottaisi väliin vähän vähemmän vuoroja, ja keskittyisi tähän omaan laumaan ja omaan päähänsä. Mutta velat pitävät tällä hetkellä aika hyvin huolen siitä, että töitä tulee tehtyä tällä hetkellä melkolailla täyttä työaikaa, nyt kun vuoroja on ollut hyvin tarjolla. Mikä taas sitten helpottaa sitä taloudellista stressiä, kun saa edes sen verran rahaa myös ylimääräisiin lyhennyksiin että velkasummissa alkaa nähdä edes jotain muutosta. 

Eli nyt koitetaan sitten hengitellä ja ottaa päivä ja ongelma kerrallaan. Jussi hoitaa edelleen pitkälti kissojen lääkitykset. Löllö on onneksi korvienkin osalta helppo lääkittävä. Koitan huolehtia siitä, että tulisi myös nukuttua riittävästi. Iltavuoro ja välivuoropäivinä se on helpompaa. Koulupäivinä ja aamuvuropäivinä vähän haastavampaa, vaikka meditatiivisista aikuisten iltasaduista on ollut siinä vähän apua.   

Sokruille ei ole vieläkään löytynyt uutta kotia, joten alkaa näyttää siltä, että ne muuttavat takaisin kasvattajansa luo ja jatkavat kodin etsintää sieltä. Paluupäivää ei ole kuitenkaan vielä lukittu, sillä tuntuu että koko loppuvuoden eläintapahtumat on pakattu lokakuulle, mikä tuo haasteita aikatauluihin ja jännittää jo vähän ennalta. Sillä vaikka yksittäisinä tapahtumina ne kaikki ovat odotettuja ja koen ne tärkeiksi, en ole yhtään innoissani siitä, että tänä vuonna ne kaikki osuivat samaan kuukauteen. Mikä on kanssa yksi iso syy sille, miksi on nyt koittanut parhaansa mukaan hioa uni- ja rentoutumistaitojaan, että selvittäisiin suman läpi - ja toivottavasti vielä niin, että ei vain selvittäisi, vaan että sitä jaksaisi myös hetkittäin heittäytyä hetkeen ja pitää vähän kivaa.  

Eli täällä ollaan hengissä. Vähän väsyneenä. Hetkittäin epävakaana. Mutta hengissä. Ja tällähetkellä se koskee ihan kaikkia matelijat ja kalat mukaanlukien. Kaloista puheenollen niitä on tulossa tänäänkin taas lisää, tällä kertaa merivesipuolelle, kun Jussin tutuntutun pitää päästä tyhjentämään yksi isompi merivesiallas, ja altaassa ollut kalasto tarvitsee uuden sijoituspaikan. Niinpä Jussi lopetti pähkäilyn siitä, mitä kaloja merivesialtaaseen vielä haluaisi, ja antoi tilanteen ratkaista. Sieltä on tulossa nyt paitsi ne Jussin haaveilemat nemot myös kolme sellaista lajia, joita Jussi ei ollut miettinyt, mutta jotka pienen tutustumisen jälkeen vaikuttavat kiinnostavilta ja kooltaan ja elintavoiltaan altaaseen sopivilta. Olisi Turussa ollut nyt uutta kotia etsiviä frettejäkin, mutta niiden kohdalla sain onneksi pidettyä kiinni siitä järkipäätöksestä, että frettien laumakemiat ovat jotain, johon omat energiatasoni eivät tällä hetkellä todellakaan riittäisi - etenkin kun toinen kotia etsivistä on jo seniori-ikäinen, enkä voi sanoa, että olisin vielä päässyt täysin yli meidän edellisestä seniorilaumasta.

Valmistautumista Hyvinkään matelijamessuille

Hyvinkään matelijamessut ovat jo ensiviikon lauantaina, joten viikonloppuna tuli räjäytettyä matelijabunkkerin kaapit ja aloitettua inventaario. Meiltä kun on tulossa myyntiin pääosin käytettyjä matelijatarvikkeita, ja niiden lisäksi vähän ruokahyönteisiä ja siiroja, joten meillä tärkein valmistelutoimi oli kaappien läpikäynti. Samalla tuli siivottua jonkin verran tavaraa myös puhtaasti poistoon ja elektroniikkakeräykseen. Päädyin hävittämään muunmuassa muutamat eri paikoista käytettyinä tulleet akvaariolämmittimet, joiden iästä ja käyttöhistoriasta minulla ei ole mitään tietoa. Totesin että uudet lämmittimet ovat kuitenkin sen verran edullisia, että en halua nyt ottaa niiden kanssa pienintäkään riskiä. Etenkin kun nuokin olivat arviolta vähintään yli kymmenen vuotta vanhoja, elleivät jopa paljon sitä vanhempia. Eipä sillä, että meillä olisi niille heti käyttöäkään, vaikka päädyinkin jättämään kaappiin myös muutamia akvaariosomisteita ja akvaarioon sopivia kiviä ja kantoja, jos sitä joskus miettii jotain pientä miljoonakala-allasta. 

Konnien uniyksiöt

Lauantaina tuli myös aika laittaa Ronja ja Donatella jääkaappiin unille. En olisi ollut tähän vielä henkisesti valmis, mutta Donatellan paino oli jo alkanut laskea heinäkuun alun luvusta, joten konnan elimistö täytyi saada hitaammalle. Huoneenlämmössä nukkuminen kun kuluttaa kilpikonnilla liikaa energiaa, koska lämpimässä niiden elintoiminnot eivät hidastu samaan tapaan kuin horrostaessa. Ja koska kumpikin kilppareista oli lopettanut syömisen ja alkanut kaivautua unille, energian saanti oli jo nollissa. Olin toivonut, että konnien siirto sisälle ja erilaiset herkkuyrtit olisivat riittäneet hämäämään sisäistä kelloa ja ohittaneet unirytmin, mutta selvästi kumpikin oli jo ehtinyt lukita näkemyksensä siitä, mitä kohti tässä mennään.

Talviunia varten on oma jääkaappi autotallissa

Makeavesialtaaseen muutti myös viikonloppuna yksi uusi asukki, kun Salon eläinsuojeluyhdistykselle oli päätynyt juovaokamonni kotia etsimään. Tämä kaunis möllöttäjä sai kotimatkalla nimekseen Ahti. Itse en aktiivisesti seuraa Salon eläinsuojeluyhdistystä, mutta tästä kaverista sain vinkin työkaveriltani. Hetken mietin että olisin tehnyt tyypistä työkaverin lempinimikaiman, mutta en tiedä olisiko hän arvostanut elettä. Ahdin ikä ei ole tiedossa, mutta sen kanssa samassa altaassa asuneet haarniskamonnit olivat arviolta parivuotiaita, joten voi olla, että Ahtikin olisi samaa ikäluokkaa - tai sitten ei. Ainakin hän on jo kohtalaisen komeissa mitoissa.

Ahti <3

Erittäin hyvällä syyllä hommattuja tukiherkkuja (Pikkuveljen paras toffeesekoitus on ihan minun lempparikarkkisekoituksia)

 

Alkuviikko koulun penkillä

Tämän viikon ohjelmassa on kaksi päivää koulua, kolme päivää töitä ja kaksi päivää kotoilua. Viikko alkoi niillä koulupäivillä. Olen saanut nyt aika hyvin järkättyä, että olen tehnyt töissä lähinnä väli- ja iltavuoroa, niin oli pientä tuskaa huomatata, että koulupäivät alkoivat jo klo 9.00 ja 8.15, ja koulun lähipäiville oli vielä pikkuisen pidempi matka kuin työpaikalle. Eli aamuhommiksihan se meni. Etenkin kun tiistaina koululla oli ilmainen aamiainen tarjolla 7.20-8.00, joten koululle piti raahautua vielä vähän aiemmin, kun halusi hyödyntää senkin. En ole ikinä ollut ollut aamuihmisiä, ja nyt kun on saanut pidettyä vähän myöhäisempää rytmiä, se vielä korostui. Mutta selvisin ajoissa paikalle molempina päivinä.

Floristiikkatalolla valmistaudutaan jo joulusesonkiin, ja kaikkialla on kuivumassa kasveja.

Ensimmäiset lähipäivät olivat Tuorlan Floristiikkatalolla, joka olikin yksi niistä Livian pisteistä, jossa en ollut aiemmin käynyt. Paikka oli yllättävänkin kiva, ja luokat tilavia ja valoisia isoilla ikkunoilla. Kaksi ensimmäistä koulupäivää olivat etänä, joten nyt näki ensimmäistä kertaa myös luokkakaverit, kuuli tarkemmin mitä he tekevät, ja syntyi enemmän myös keskustelua. Vaikka sitä oli aamulla hetken harmitellut, että etänä ollessa olisi saanut nukkua vähän pidempään, nautin kyllä lähipäivistä todella. 

Ahkera(hko) koululainen

Tällä viikolla käytiin läpi muunmuassa digitaalista markkinointia, markkinoinnin vuosikelloa, Canvan käyttöä, somestrategioita, eri somealustoja, eri kanavien käyttäjäkuntaa ja ihmisten käyttäytymistä eri somekanavissa. Itse tuli pyöriteltyä asioita päässään sekä työpaikan somet mielessä, että vähän nämä omatkin. Samalla itselläni vahvistui hyvin vahvasti se, ettei meidän jengi ole siirtymässä ainakaan TikTokin puolelle. Sitä voisi silti kyllä miettiä, pitäisikö sitä koittaa vähän aktivoitua videoiden kanssa instan puolella. Voi myös olla, että sitä tulee jatkossa jonkin verran käytettyä Canvaa myös omien somesisältöjen muokkaamiseen, mutta tuskin mitenkään säännönmukaisesti, sillä instaan julkaisen lähes sataprosenttisesti kännykällä räpsäistyjä kuvia lähes heti kuvan ottamisen jälkeen. Niin jos niitä alkaisi isommin muokkailla ja miettiä, niin minun instani kuolisi todennäköisesti siihen. Mutta en minä sinne edes tarvitse mitään visuaalisesti harkittua ja myyvää yhtenäistä ilmettä, kun en ole sielä mitään myymässäkään, enkä koe painetta seuraajamääristä. Se olisi sitten eri asia, jos oma elanto olisi jotenkin kiinni siitä, että tili onnistuu vakuuttamaan ja sitouttamaan. Sen sijaan työpaikan someissa on välillä vähän kaivannut sitä, että osaisi muokata kuvia edes vähän, jotta postauksista kävisi heti selvemmin ilmi, minkä paikan postauksesta on kyse. 

Canva-harjoittelua instan kuvakoossa

 

Silloin kun koulu- tai työpäivä loppuu ennen neljää, sitä aina hetkellisesti aamupäivällä kuvittelee, että sitä ehtii tehdä töiden jälkeen vaikka mitä. Käytännössä kuitenkin jos olen herännyt aamulla ennen kahdeksaa, en saa enää iltapäivästä mitään järkevää aikaiseksi. Niinpä sitä ei ole nytkään tehnyt alkuviikosta koulun lisäksi juuri muuta, kuin pakolliset eläinhommat, ja vasta tänään ennen työvuoroa on saanut sitten touhuiltua muuta. Vähän sitä tuli kyllä eilen koulun jälkeen harjoiteltua Canvan kanssa.

Kausi vaihtuu

Huomasin että pimenevät sateiset illat ja iltaa kohden laskevat lämpötilat alkoivat taas laskea motivaatiotani viettää aikaa kanilalla. Niinpä tuli taas ajankohtaiseksi muuttaa kanit talveksi autotalliin. Autotallissa kanien hoito kun on talvikaudella mukavampaa, kun tilassa on pieni peruslämpö, sähkövalot ja vesipiste. Kuppi on siis helppo pestä ja täyttää samassa tilassa, kanien kanssa näkee touhuilla ilman otsalamppua, eikä myöhemmin talvella tarvitse tehdä ylimääräisiä lumitöitä päästäkseen kanien luo. Ilman omia mukavuustekijöitä kanien muutolla ei olisi ollut vielä mikään kiire, sillä kanilan vesikuppikin olisi mahdollista pitää sulana vielä pakkasillakin, kun vetäisi vain kasvihuoneelta jatkotroikan vesikupin sulanapitokaapeliin. Alunperin kun olimme ajatelleet, että kanit asuisivat ulkona ympäri vuoden, ja esimerkiksi kuppiratkaisu on mietitty sen mukaan. 

Kanien talviasunto autotallissa

Kanit olivat muutosta vähän ihmeissään, tosin vielä muuttoakin enemmän tunteisiin taisi mennä, että leikkasimme molemmilta samalla kynnet. Petteri ja Pampula kun eivät ole kumpikaan mitään sylikaneja, niin ajattelin niputtaa nyt kaikki pakolliset käsittelyt samaan. Pampulan turkkikin katsottiin läpi, mutta tällä kertaa siitä ei onneksi löytynyt takkuja. 

Petteri & Pampula

Donatellakin alkoi vetäytyä ulkona nukkumaan olkiin, joten toin sen sisälle Ronjan seuraan, siinä toivossa että se piristyisi. Rypsin kuoleman jälkeen kun olin ajatellut, että jättäisin kilpikonnien talviunet tänä vuonna väliin, ja ajatus vielä vahvistui, kun Ronja liittyi vasta tässä kohtaa vuotta uutena meidän porukkaan. Tosiasia kuitenkin on, että sekä Ronja että Donatella tuntuvat vain etsivän väliaikaisesta aitauksesta kohtaa, johon pääsisi kunnolla kaivautumaan unille. Niinpä siivosin tänään kaikki ruuat pois aitauksesta ja aloitettiin valmistautuminen siihen, että konnat siirtyvät jääkaappiin kunnon talvilevolle. Ajatus tuntuu yhä hieman stressaavalta, mutta jos konnat ovat joka tapauksessa päättäneet lopettaa syömisen ja käydä unille, on parempi että ne tekevät sen viileämmässä, niin että elintoiminnotkin hidastuvat ja energiankulutus laskee. Ja onhan tässä se käytännön etu, että saamme samalla enemmän aikaa rakentaa Mustin terraariota, kun ei tarvitse miettiä, että kilpikonnat pitäisi saada mahdollisimman nopeasti niiden omaan sisäaitaukseen, jossa Musti nyt väliaikaisesti majailee. 

Pampula

Paniikkisiivous ilman paniikkia

En voi väittää, että olisin ollut ikinä kova siivoamaan. Toki tämän kokoisen lauman kanssa meillä siivotaan kohtalaisen usein ja paljon, lopputuloksena vain on harvemmin siisti koti. Normaali arkitaso on enemmän luokkaa, että kämppä ei ole täysi katastrofi. Joskus nuorempana stressasin kovasti kämpän siivoamista aina ennen vieraiden saapumista, ja siihen kämpän hinkkaamiseen saatettiin varata useampia päiviä. Siivousmotivaatio ei tokikaan pysynyt useampia päiviä, joten sitä vietti usein päiviä tilassa, jossa ei sen enempää siivonnut kuin rentounutkaan, kun sitä kuitenkin pitäisi siivota.  

Matelijahuonetta tänään

Nykyään olen ottanut tietoisemmin käyttöön hyvän vanhan klassikon eli paniikkisiivouksen. Eli en useimmiten edes yritä jaksaa siivota vierailuja edellisinä päivinä, vaan aloitan siivoamisen vierailupäivänä sitten kun herään, ja siivoan sen minkä ehdin kriittisimmistä sotkuista alkaen. Sillä ei todellakaan useimmiten päästä siihen, että kämppä olisi puunattu lattiasta kattoon ja jokainen taso kiiltelisi puhtaana. Mutta lopputulos on useimmiten sen verran siisti, että oven kehtaa hyvin avata. Ja sitten kun ovi on avattu, siivoaminen loppuu siihen, ja sitten keskitytään niihin tärkeämpiin juttuihin, kuten kuulumisten vaihtoon, eläinten esittelyihin ja muihin. 

Junnujen aitauksen sisällä oleva puoli tänään

Olen huomannut, että silloin kun aikaa on rajallisesti käytössä, ja aloittaa niistä kohdista, jotka häiritsevät itseä eniten, sitä saa usein varsin nopeasti näkyviä tuloksia kotona. Ja kaikkein isoimpana plussana sitä tulee yleensä raivaanneeksi ne kohdat, jotka itseä ärsyttävät eniten, joten aamun rutistuksen jälkeen loppupäivästä on sitten muutenkin helpompi rentoutua. Toki vielä hienompi systeemi olisi, jos saisi aikaiseksi säännölliset viikkosiivoukset, mutta kun omassa elämässäni ei ole oikein mitään muutakaan säännöllistä, en oikein osaa nähdä että saisin pidettyä kiinni sellaisista - ellen joskus voita lotossa niin paljoa rahaa, että saisin ulkoistettua siivoukset. 

Yksi pihatyypeistä hävittämässä tippuneita omenoita

Tänään meillä vieraili Hattaran kasvattaja miehensä ja lapsensa kanssa. He kun olivat muutenkin Turussa päin liikkeellä, niin Hattaran kasvattaja ehdotti, että he voisivat käydä samalla tuomassa meille yhden pleksiaitauksen ja frettien agilityradan, ja jos mahdollista, moikata samalla eläimiä. Alunperin meidän kun piti hakea pleksiaitaus ja agilityrata Pukkilassa olleen rottanäyttelyn yhteydessä kasvattajan luota, mutta kyseinen näyttely peruttiin sienialtistusten takia. Pleksiaitaus on tarkoitus ottaa käyttöön kilpikonnille, ja frettiagilityesteet tulivat enempi kotihöntsäilyyn. Voi olla, että niitä intoutuu vielä joskus raahaamaan johonkin messuillekin mukaan (missä käytössä ne ovat alunperin olleet), mutta ainakaan seuraavien messujen ständipaikkaa ei ole mitoitettu agilityrata mielessä.

Autotallin aarteita

Tälläkertaa siivoukseen toi oman lisämausteensa se, että alakerta oli lähtötilanteessa täynnä nokisia tassunjälkiä. Hoitomummu kun sai viettää viimeiset päivänsä aika vapaasti alakerrassa, ja touhuta sen minkä jaksoi. Ja vaikka unikin maistui paljon, onnistui hän myös löytämään tulipesien tyhjennykseen käytetyn peltiämpärin, ja kyllähän nyt fretti on aina sen verran fretti, että tällaista aarretta jaksettiin hetki pyöritellä pitkin alakertaa. Ja koska mummuskalle ei oikein voitu pitää namipiikkiä auki loppuun asti, kun mummuskalle eivät maistuneet edes namitahnat, niin leikkeihin ei menty heti puuttumaan. Kun kyllähän ne sitten siivoaa.  

Seuraavaksi pitäisi sitten siivota autotalli, että saisi kanit taas talvimajoitukseensa. Pakkasiin kun on vielä aikaa, mutta sitä huomaa jo, ettei itse koe niin kovaa hinkua pimeisiin ja sateisiin iltoihin.

Vaikea päätös

Tämä viikko ei taas mennyt ihan kuten suunniteltu. Meille tuli tiistaina illalla hoitonäätä. Tuttu tyyppi, joka on ollut meillä useamman kerran aiemminkin. Tosin sillä erolla, että tällä kertaa omistaja sanoi tuodessaan, ettei fretti ole nyt pariin päivään syönyt kunnolla, ja ulostaminen on vaikuttanut vaikealta. Ei ollut ehtinyt käyttää sitä eläinlääkärillä ennen reissua, joten me mentiin sitten seuraavana päivänä. Kyseessä vanha eläin, joten ei haluttu enää mitään laajempia tutkimuksia eikä leikkauksia. Annettiin kipulääke, pahoinvoinninestolääke ja parafiiniöljyä. Uloste tuli tipottain ja se oli koostumukseltaan poikkeavaa. Ruokahalu edelleen huono. Ennen kipulääkettä fretti ynisi ulostaessaan. Sovittiin että jos ei ole seuraavana päivänä selvästi parempi, päästetään pois.

Kyllä siinä väkisin mietti, oltaisiinko saatu jotenkin pidettyä tyyppi elossa siihen, että omistaja palaa reissustaan. Kun ei se suoli ollut kuitenkaan ihan kokonaan tukossa. Että jos olisi tukiruokkinut, antanut kipulääkettä ja aloittanut vaikka antibiootin, kun haiman ympäristössä näkyi myös jotain muutoksia, jotka olivat mahdollisesti tulehdusperäisiä. Mutta koska olen niin monta kertaa esittänyt itse toiveen, ettei yhdenkään oman eläimen elämää pitkittettäisi, jos jokin niistä sattuisi sairastumaan vakavammin kun olen poissa, en halunnut tehdä sitä myöskään hoitonääpälle. En etenkään kun omistaja oli saatu kiinni, ja hän oli myös sitä mieltä, että ei pitkitetä, jos eläimen vointi huono. 

Hoitonääppä nukahti sitten minun syliini. Vaikka itselläni on ollut kymmeniä hoitoeläimiä, tämä oli ensimmäinen kerta tässä tilanteessa. Jos kyseessä olisi ollut oma näätä, päätös olisi ollut helpompi tehdä. Nukkumaan sekin olisi mennyt. Toisen lemmikin kohdalla vain oli paljon vaikeampi päättää jostain niin lopullisesta. Nyt hoitonääpän boksi on tyhjillään eteisessä. En ole vielä saanut kysytyksi, mitä omistaja sen kanssa haluaa tehdä. Sen kun ehtii reissun jälkeenkin.

Kysymyksiä tekoälylle

Luettuani Naukulan kerhon Kysyin tekoälyltä -postauksen, innostuin kokeilemaan samaa itse.  

Ensimmäiseksi kysyin, millainen on Päärynäeläin blogi.

Päärynäeläin-blogi on suomalainen blogi, joka tarjoaa monenlaista sisältöä, kuten tarinoita, pohdintoja ja henkilökohtaisia kirjoituksia. Blogissa käsitellään usein kulttuuriin, elämään ja henkilökohtaisiin kokemuksiin liittyviä aiheita. Sen nimi viittaa omintakeiseen ja luovaan lähestymistapaan, ja se houkuttelee lukijoita, jotka arvostavat syvällisiä ja ajatuksia herättäviä tekstejä.

Toiseksi kysyin blogin kirjoittajasta, eli kuka on Susanna Hoffren (sukunimeni vaihtui Mäkiläksi vasta kolme kuukautta sitten, joten päätin antaa sen verran armoa tekoälylle, että kysyin ensin nimellä, joka minulla on ollut pisimpään).

Susanna Hoffren on suomalainen kirjailija, toimittaja ja bloggaaja. Hän tunnetaan erityisesti Päärynäeläin-blogin kirjoittajana, jossa hän jakaa henkilökohtaisia pohdintojaan, tarinoitaan ja kirjoituksiaan. Hoffrenin kirjoitukset käsittelevät usein elämän eri osa-alueita, kuten kulttuuria, ihmissuhteita ja henkilökohtaista kehitystä. Hänen tyyliinsä kuuluu syvällinen ja pohdiskeleva lähestymistapa, joka houkuttelee lukijoita miettimään omaa elämäänsä ja kokemuksiaan.

Mielikuvituseläin ja Justiina <3

Kolmanneksi koitin samaa nykyisellä nimellä, eli kuka on Susanna Mäkilä.

Susanna Mäkilä on suomalainen kirjailija ja toimittaja, joka on tunnettu erityisesti kaunokirjallisista teoksistaan ja journalismistaan. Hän on kirjoittanut muun muassa romaaneja, ja hänen teoksensa käsittelevät usein henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia aiheita. Mäkilä on myös toiminut toimittajana, ja hänen kirjoituksensa ovat ilmestyneet eri medioissa. Hänen teoksensa ovat saaneet kiitosta niiden syvällisestä ja ajankohtaisesta sisällöstä.

Tässä ei ollut enää mitään blogiin liittyvää, joten otin askelen taaksepäin ja kysyin, mistä Päärynäeläin-blogi on saanut nimensä.

Päärynäeläin-blogin nimi, "Päärynäeläin", on peräisin blogin kirjoittajan, Susanna Hoffrenin, omasta mielikuvituksesta. Nimi ei viittaa konkreettisesti mihinkään eläimeen tai päärynään, vaan se on symbolinen ja metaforinen. Nimen taustalla on ajatus yhdistää päärynän pehmeä ja pyöreä muoto eläimen luonteeseen ja käytökseen, mikä heijastaa blogin omintakeista ja ajatuksia herättävää tyyliä. Se luo myös ainutlaatuisen ja mieleenpainuvan brändin, joka kuvaa blogin luonteen ja sisällön monimuotoisuutta.

Seuraavaksi kysyin, mistä eläimistä Päärynäeläin-blogi kertoo.

Päärynäeläin-blogi keskittyy erityisesti päärynäeläimiin, jotka ovat mielikuvituksellisia eläimiä, joita ei ole oikeasti olemassa. Nämä eläimet ovat blogin kirjoittajan luomia ja niitä käytetään blogissa symboloimaan erilaisia teemoja ja tunteita. Päärynäeläimet voivat edustaa monenlaisia asioita, ja niiden avulla kirjoittaja käsittelee elämän eri puolia, kuten henkilökohtaisia kokemuksia ja kulttuurisia havaintoja.

Mauno & Aino kakaroina

Nyt setti alkoi mennä jo sen verran taiteelliseksi, että päätin kysyä enää yhden kysymyksen, ja lopettaa leikin sitten siihen. Viimeiseksi kysyin, miten Päärynäeläin-blogista tulisi vieläkin parempi.

Päärynäeläin-blogin parantaminen voisi tapahtua useilla eri tavoilla riippuen blogin nykytilasta ja tavoitteista. Tässä muutamia yleisiä ehdotuksia:

1. Sisällön monipuolistaminen: Lisää vaihtelee sisältöä, kuten vieraskirjoituksia, haastatteluja tai eri aihealueiden käsittelyä, jotta blogi tarjoaa lukijoille uutta ja kiinnostavaa sisältöä säännöllisesti.

2. Visuaalinen ilme: Päivitä blogin ulkoasu ja visuaalinen ilme modernimmaksi ja houkuttelevammaksi. Hyvin suunniteltu graafinen ulkoasu voi parantaa lukukokemusta ja houkutella uusia lukijoita.

3. Interaktiivisuus: Lisää interaktiivisia elementtejä, kuten kyselyitä, keskustelunavauksia tai kommenttiosioita, jotka voivat innostaa lukijoita osallistumaan ja jakamaan omia ajatuksiaan.

4. Sosiaalinen media: Aktiivinen läsnäolo sosiaalisessa mediassa voi lisätä blogin näkyvyyttä ja houkutella uusia lukijoita. Käytä sosiaalisen median kanavia sisällön jakamiseen ja yhteydenpitoon lukijoiden kanssa.

5. Säännöllinen julkaiseminen: Varmista, että blogissa julkaistaan uusia postauksia säännöllisesti. Tämä voi auttaa pitämään lukijat kiinnostuneina ja kannustaa heitä palaamaan takaisin.

6. Lukijapalautteen hyödyntäminen: Kerää ja analysoi lukijapalautetta parantaaksesi sisältöä ja blogin toimintaa. Tämä voi antaa arvokasta tietoa siitä, mitä lukijat arvostavat ja mitä voit kehittää.

7. SEO-optimointi: Paranna blogin hakukoneoptimointia (SEO), jotta se näkyy paremmin hakutuloksissa ja houkuttelee enemmän kävijöitä.

Näiden keinojen avulla Päärynäeläin-blogi voi kehittää itseään ja tarjota entistä enemmän arvoa lukijoilleen. 

Meidän ihan orginaali näätäjängi <3 Mihail, Esteri & Snurre <3

Kiitos ChatGPT kun vahvistit uskoani siihen, että meitä sisällöntuottajadinosauruksia tarvitaan yhä, ja että vaikka tekoäly on kehittynyt paljon ja huimin harppauksin, se ei oikeasti pysty vielä korvaamaan ihmistä tekstintuotannossa. Ei ainakaan näin marginaalisella kielialueella mielikuvituseläinten parissa.  

Voi kyllä olla, että otan jossain vaiheessa vinkistä vaarin, ja pyydän tekoälyltä yhden vieraskynätekstin jostain blogiin liittyvästä aiheesta. Minua alkoi nimittäin itseäni jo vähän kiinnostamaan, miten päärynäeläimiä käytetään symboloimaan erilaisia teemoja ja tunteita käsiteltäessä elämän eri puolia.

Tervetuloa kotiin Naava, Ronja ja namut

Viime päivät on vedetty sellaisella tempolla, että väsymys sai minut todenteolla kiinni vasta tänään töiden jälkeen. Olkootkin että jo aamulla oli vähän sellainen positiivisella tavalla rekan alle jäänyt olo. Viikonloppuna kun tuli oltua sosiaalisempi kuin aikoihin, ja harvinaista kyllä, samaan aikaan vähemmän ahdistunut kuin pitkään aikaan. Lauantaina poikkesimme ensin aamusta hakemassa kotiin Naava-kääpiörotan, ja vietimme samalla pari tuntia keskustellen rotista, chinchilloista ja koirista. Sitten syötiin lounasta omassa rottalassa, samalla kun Naava pääsi tutustumaan uuteen laumaansa. Iltapäivästä minä lähdin kaverin kolmekymppisille, ja Jussi jäi pitämään kämppää pystyssä. Olin etukäteen vähän jännittänyt sitä, että en tuntenut paikalta oikein muita kuin juhlakalun, mutta päädyin silti juttelemaan ihmisten kanssa ja tanssimaan iltapuvussa ja villasukissa kolmeen asti yöllä. Asiaa kyllä helpotti huomattavasti se, että osallistujissa oli hyvin paljon kissaihmisiä. Juhlien jälkeen ehti nukkua kotoa muutamia tunteja, ja sen jälkeen lähdettiin Joonaksen luo hakemaan kotiin meidän uusinta HeKolaista, nelivarvaskilpikonna Ronjaa. Päädyimme siinä samalla juttelemaan viitisen tuntia eläimistä ja elämistä, ja kotimalle meidän kanssa lähti lopulta Ronjan lisäksi kuusi namunuolimyrkkysammakkoa. 

Naava <3

Jotenkin se kaikki - muiden kanssa jutteleminen, toisten eläintilojen näkeminen, uusiin ihmisiin tutustuminen ja tanssiminen sai minut pysähtymään hetkeen ja maadoittumaan. Olemaan uteliaana läsnä nykyhetkessä. Olemaan enemmän oma itseni, kuin se ahdistunut hermokimppu, joka välillä asuu pääni sisällä. Rentoutumaan ja päästämään irti. Olkootkin että tänään taas vähän viiveellä muisti, kuinka sosiaaliset kontaktit syövät introvertin akkua, eikä haukottelusta ole tullut nyt illalla loppua. Etenkin kun tänään olin taas puoli päivää työpaikan uudella puolella, jossa ei ole erikseen aspaa, eli suoria asiakaskontakteja on enemmän. En silti kadu sekuntiakkaan tästä viikonlopusta - vaikkakaan en pystyisi ottamaan sitä kovin äkkiä uusiksi. 

Likkojen hetkellisesti rajatumpi valtakunta

Jo ihan senkään takia, että vaikka meillä on iso lauma, niin se että porukka kasvaa kerralla kahdeksalla tyypillä ei ole meillekään mitenkään normaalia. Olkootkin että kuusi tyypeistä ovat hyvin pieniä. Naavasta blogin puolella on ollut juttua jo aiemminkin, sillä Naava varattiin jo ennen kuin tieto sienialtistuksesta tuli, ja hänen haku kotiin viivästyi, kun jouduimme odottamaan sekä oman että Naavan kasvattajan testituloksen. Poikashäkissä, jossa ensimmäinen kohtaaminen tapahtui, Naava meni jo ihan hyvin meidän porukkaan, mutta isossa häkissä neitiä alkoi selvästi jännittää, ja hän tuntui kyhjöttävän vain yhdessä nurkassa. Joten rajattiin nyt toistaiseksi lauma yhteen neljännekseen tutustumisjakson ajaksi, niin että ei ole sitten heti iso uusi lauma ja iso uusi häkki ja isosti uusia hajuja. 

Ronja <3

Ronjaa taas lähdettiin tietoisesti hakemaan, kun Joonas laittoi viime viikolla viestiä, että HeKolle on tullut joukko kilpikonnia, joista yksi voisi sopia meille. Ronja on 39-vuotias vähän ujompi nelivarvasnaaras, joka on elänyt suurimman osan elämästään lattiakonnana. Meillä koitetaan, josko Ronja menisi uudeksi kämppikseksi Donatellalle. Ronja on ulkoisesti terveemmän näköinen kuin yksikään meidän aiemmista kilpikonnista, ja hänellä on paitsi symmetrisin kilpi, myös siistein häntä ja nokka, joka sulkeutuu siististi ja jonka puolikkaat sopivat yhteen. Näiden kaikkien asioiden soisi olevan itsestäänselvyksiä, mutta monille lemmikkikonnille ne eivät ole. Koska eletään jo syyskuuta, emme viitsineet siirtää Ronjaa enää ulos, joten Ronja tulee tapaamaan Donatellan sitten, kun Donatella siirtyy sisälle.

Namuset <3

Namunuolimyrkkysammakot taas tulivat Joonaksen omasta kasvatuksesta. Olkootkin ettei namuja yleensä tarvitse paljoa kasvattaa, vaan jos ne viihtyvät, jälkikasvua ilmaantuu monesti ihan kiitettävästi. Sen takia namut ovatkin yksiä yleisimpiä lemmikkisammakkoja Suomessa. Samaan aikaan namut ovat myös kivan punavalkoisia ja mukavan äänekkäitä kokoisikseen, joten meitä ei tarvinnut kovin paljoa ympäripuhua, kun Joonas kysyi, haluaisimme muutamia namusia myös mukaan. Etenkin kun Blue ja Beta sinimuolimyrkkysammakkojen myötä meillä oli kärpäsviljelmätkin jo valmiiksi toiminnassa. Nyt tyypeillä on pituutta vasta reilun sentin verran, joten he tulevat asumaan alkuun faunaboksissa, jotta on helpompi varmistaa, että tyypit löytävät riittävästi ruokaa kasvakseen. Isommassa terraariossa ruualla kun olisi enemmän tilaa hajaantua ja piiloutua. 

Nyt sit taas vähän istutaan, ihmetellään ja hengitellään - sekä aletaan tietysti tutustua näihin kotiin muuttaneisiin uusiin tyyppeihin.