keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Hallimiittailua Raisiossa

Oma frettiviikko lähti tiistaina käyntiin hallimiitillä Doxx-areenalla Raisiossa. Kasperin ja Sariannan kanssa on pentumiittailtu Mitellan tulosta asti, ja nyt he ehdottivat, josko vuokrattaisiin pentumiittiä ajatellen agilityhalli, että näädät saisivat enemmän juoksutilaa. Ja niin sitten tehtiinkin. Itseltä lähtivät mukaan kaikki tytöt, mutta Miikkis jäi tälläkertaa kotiin, kun se on saanut nyt viime aikoina kotonakin aika hyvän annostuksen riekkuvia frettejä (Mitellalla oli etenkin ennen Itsyn tuloa kova yritys saada Miikkiksestä painikaveri...).

Ihan kommelluksitta se ei kuitenkaan mennyt, kun hallilla on remontti käynnissä. Sen ei olisi pitänyt vaikuttaa meihin mitenkään, kun oli ilta-aika ja olimme ison hallin puolella. Mutta koska kyseessä ovat fretit, ei mennyt aikaakaan kun Otto keksi miten vaihtaa hallia ja livahtaa pikkuhallista työmaa-alueen puolelle. Halliajasta osa kuluikin sitten pojan etsimiseen, kun päälukua tarkistaessa todettiin, että yksi on nyt teillä tietämättömillä. Ja koska mitä isot edellä, sitä pienet perässä, Oton löytymisen jälkeen Ruut vielä toisti isoveljensä seikkailun. Onneksi helmikuiseen näyttelyyn mennessä hallissa on taas kaikki seinät paikoillaan, vaikka kyllä nytkin molemmat karkurit onneksi löytyivät, eikä kumpikaan onnistunut telomaan itseään. 

Kasperi oli myös toivonut, että puolueeton alue auttaisi häntä yhdistämään uuden tulokkaan laumaansa, mutta Kluu ampui aika napakasti ne toiveet alas. Niinpä mummuska tulee jatkossakin asumaan frettihuoneen ulkopuolella. Omasta laumasta taas Esteri oli hallin tutkittuaan sitä mieltä, ettei sieltä löytynyt mitään omaa riipparia mielenkiintoisempaa, ja se palasi sitten siihen. Snurre ja Itsy suorittivat tahoillaan varovaista hallitutkimusta, ja Mitella painoi ympäri hallia milloin kenenkin kanssa - vaatien silti vielä kotiin päästyä päästä normaalille iltalenkilleen. Välillä tuon pennun kanssa tuntuu, ettei sille riittäisi edes tehdashalli ja maratoonari lenkittäjänä. 

Kotimatkalla kaikki omat tytöt nukkuivat hetken jo samassa riipparissakin. Snurre kyllä koitti ensin komentaa Itsyä siitä pois, mutta kun Itsy ei lähtenyt, jäivät ne siihen silti kumpikin Mitellan eri puolille nukkumaan. 






maanantai 26. syyskuuta 2016

Lauman juniorit: Mitella & Itsy

Lauma on ollut viime viikkoina melkoisessa myllerryksessä, kun ensin kotiutui Mitella 1,5-kuukautta sitten ja nyt reilu viikko sitten Itsy. Mitella meni laumaan paremmin kuin osasin ikinä odottaa, kun Snurrekin hyväksyi sen jo parissa päivässä. Itsyn kanssa Snurre on lämmennyt hitaammin, mikä ei sikäli ole ihme, kun Itsykin on jo aikuiseen ikään ehtinyt, vaikka itse pidänkin sitä yhä pentuna. Mitella sen sijaan ihastui heti uuteen leikkikaveriinsa, eikä Esterikään ole ollut Itsystä juuri moksiskaan. Ja koska Snurrekaan ei kuitenkaan ota Itsyn kanssa yhteen, vaikkei se vielä leikki- tai nukkuseuraksi kelpaa, on Itsy todellakin tainnut tulla meille jäädäkseen.


Mitellan kanssa ehdittiin jo luulla pahimman olevan takana, kun ensimmäisten viikkojen jälkeen kumpikaan ei saanut enää pahempia puremia. Nyt meillä on valitettavasti aloitettu toista kierrosta: Mitella on yhä ihan mamman mussu, jota minä voin nunnuttaa, leikittää ja sylitellä siinä missä muitakin, mutta Jussia se testaa nyt todenteolla. Jussilla onkin kädet ja jalat täynnä pieniä puremahaavoja, ja toissapäivänä Jussin irroittaessa Mitellaa sen napattua nilkkaan, tikkasi se kunnolla kiinni sormeen ja jäi lopulta siihen roikkumaan. Lopputuloksena sormessa on yhdeksän reikää. Itselle tässä on vaikeinta se, että minä en voi asialle tehdä juuri muuta, kuin neuvoa Jussia, miten Jussi saisi rakennettua suhteen itsensä ja Mitellan välille. Mutta toivotaan, että tästäkin selvitään, ja Mitellesta tulisi Jussillekin se kiva sylinäätä. Tässä kun ei ole kyse enää siitä, että neiti vieroksuisi käsittelyä ylipäätään, kun se on monesti se joka on ensimmäisenä änkemässä itse syliin ja hakemaan hellityksiä - etenkin jos näkee jonkun muun niitä saavan. Mitella kun tuntuu olevan varsin mustasukkainen tapaus, joka itse leikkii kyllä kaikkien kanssa, mutta joka monesti änkeää itsensä huomion keskipisteeseen, jos jotakuta muuta meinataan huomata.


Itsy taas on Itsy <3 Näin tuon pienen tumman näädän ensimmäistä kertaa noin vuosi sitten Vanton tilan hallimiitissä, ja siitä lähtien olen pöllinyt sitä itselleni kaikissa näyttelyissä, miiteissä ja tapahtumissa, joissa ollaan yhtä aikaa Wilman kanssa oltu. Ja Itsystä käynnistyi myös itselläni vuoden kestänyt palava pentukuume, kun Itsyn pentu olisi ollut se Itsystä katsottuna toiseksi paras vaihtoehto. Ja nyt kun Itsy on ollut täällä viikon, olen entistä ihastuneempi tyttöön: se on ihan äärettömän puhelias ja ihanan leikkisä pomppiva pieni pusunäätä. Itsy on myös meidän lauman ensimmäinen hybridi. Tähän mennessä se ei ole näkynyt vielä muussa kuin siinä, että Itsy reagoi erilaisiin ääniin ja liikkeisiin selvästi muita herkemmin, ja saattaa herkemmin säpsähtää äkillisiä ääniä tai liikkeitä. Neiti on kuitenkin niin kiltti ja sydämellinen tapaus, että vaikka neiti reagoikin, sen ei tarvitse pelätä tapahtuvan hampailla. Itsy oli jo ennen meille muuttoaan Jussin suosikkinäätien top kolmosessa, ja on jo kovaa vauhtia nousemassa Snurren perintöprinseksaksi.


Sitä on kyllä nyt jo ihan rakastunut tähän meidän lauman junnujaostoon, joka tuo ihan mielettömästi virtaa ja vauhtia arkeen (hyvässä ja pahassa ;)) <3 Ainoana miinuspuolena junnunäätien myötä sitä on alkanut todenteolla tajuta, että mummuskat ovat oikeasti mummuskoja; että ne nukkuvat todella paljon enemmän mitä nuoriso, eikä niiden turkit, hampaat ja muut ole enää samassa kunnossa mitä nuoremmilla. Kun onhan sen aiemminkin tiennyt, mutta nyt kun verrokit löytyvät omasta kodista, eron tajuaa paljon selvemmin. 

Painonpudotuksen uudet haasteet ja talvikauden tavoitteet

Nyt on kulunut sen verran monta viikkoa, ettei Miikkiksen paino ole laskenut, että minusta on alkanut tuntua, ettei se tule laskemaan ennen kevättä. Tähän aikaan vuodesta pojan aktiivisuustaso kun laskee koko ajan, ja nyt jo ulkoilu on alkanut tippua pois. Seuraavaksi siirrytään siihen, että suurin osa vuorokaudesta menee nukkuessa. Talvikautta ei siis voi pitää kauhean optimina painonpudotukselle, etenkin kun eläin on itse sitä mieltä, että tarvitsisi massakautta selvitäkseen pitkästä talvesta.

Niinpä kompromissina pyritään pitämään paino suunnilleen näissä lukemissa, ja palataan kesällä sen parinsadan gramman pariin, mitä vielä voisi olla pudotettavaa. Samalla punnitusväli varmasti harvenee ja muuttuu vähän epäsäännöllisemmäksi.

Tulkoon siis talvi. Harmi vain, ettei omistajalla ole mahdollisuuksia yhtään pitkään ja levon täyteiseen talvikauteen.



lauantai 24. syyskuuta 2016

Helpompia siivousrutiineja etsimässä

Niin paljon kuin näädistäni pidänkin, yhtä asiaa ei käy kieltäminen: viisi näätää sotkee. Etenkin nyt kun meille on parin kuukauden sisään tullut kaksi uutta asukkia (Itsy on meillä siis edelleen <3), kämppä kaaostuu nopeasti. Ruuan kulutus on yli kolminkertaistunut, ja lauma ei toimi vielä ihan täysin yhteen, mikä varmasti osaltaan lisää merkkailuja ja hutipissoja. Eikä asiaa auta todennäköisesti sekään, että tällä hetkellä kaksi tyypeistä on implantoimattomia, eikä Mitella jaksa juuri peppuaan nostaa asioilla tehdessään ja vetelee sitten kunnon vanat vessalaatikon ympärille. Mutta koska näädät eivät ole lähdössä, on apuja etsittävä muualta.

teräväkuivain
Meidän siivousrutiineista tuli kirjoitettua viimeksi kesällä (jutun löydät täältä), ja sen jälkeen niitä on taas muutamassa kohdin hieman viilattu. Isoimpina muutoksina muutama hiekkalaatikoista on vaihtunut koiranpentujen pissa-alustoihin ja imuri teräväkuivaimeen. Pissa-alustat tulivat kokeiluun siinä kohtaa, kun kyllästyin siihen, että kylppärin ja vaatehuoneen edustat olivat aina täynnä laatikoista kulkeutunutta puumurua, joka levisi niistä kohdin kaikkialle. Teräväkuivain idea taas muistui mieleeni Minimalismin ilo -blogista, ja päädyin ottamaan sen kokeiluun koitettuani kaksi vuotta löytää imurille tuloksetta paikkaa, jossa se olisi paitsi helposti käyttöönotettavissa, mutta jossa se ei olisi jatkuvasti tiellä. 


Näistä kahdesta pissa-alustat ovat ehtineet olla nyt käytössä jo useamman viikon, ja tänään viimeksi ajattelin vaihtaa taas yhden laatikoista alustaan. Näiden kanssa siivoaminen kun on ekstrapaljon nopeampaa: sen lisäksi ettei näistä kulkeudu hiekkaa, minun ei tarvitse hakea kissanhiekkalapiota tai mitään mistään, vaan vain taittelen alustan sotkuineen roskiin ja nappaan roskiksilta uuden alustan nurkkaan. Alustan pohja on muovia, minkä takia se ei laminaatille laitettunakaan tarvitse alleen mitään, vaikka zooplussan malleihin saisi kyllä halutessaan tilattua myös niihin mitoitetun muovialusen ollakseen täysin täysin varma. Ainoa mikä näissä häiritsee puupohjaiseen hiekkaan nähden on epäekologisuus: etenkin kun olen koittanut kaikkialta muualta asunnosta vähentää muoveja ja etenkin kertakäyttöisiä sellaisia. Tällä hetkellä, tässä tilanteessa helppokäyttöisyys ajaa kuitenkin ohi, koska tällähetkellä kaikki mikä helpottaa siivoamista on oikein tervetullut piristys arkeen.

matosta pyyhittyjä karvoja
Viime postauksessani mainitsemani Viledan spray -moppi on meillä käytössä edelleen (nykyään täytettynä etikalla - vaikka Jussi ei fanita sitä vieläkään, itse ei pystynyt olemaan palaamatta omaan luottotuotteeseen tässä), ja se on loistava moppauksen nopeuttaja. Siinä on kuitenkin yksi mutta: vaikka moppi olisi aina valmis, meidän lattiat eivät ole aina suoraan moppausvalmiit, eikä ikävä kyllä aina edes heti imurin mentävät. Niinpä aiemmin ennen moppauksen aloittamista meillä siivottiin sitä ennen keittiö (keittiö on meillä se tila, missä mopataan eniten) ensin kaikista märistä tahroista ja kappaleista jotka voisivat tukkia imurin (kurkun kappaleet, pienet luut, kaadetusta orkideasta tippuneet hakkeet...), sitten se imuroitiin, ja vasta sen jälkeen päästiin moppaamaan. Nyt teräväkuivaimen myötä ensimmäinen vaihe voidaan skipata lähes täysin, kun teräväkuivaimella voi vetää kaiken kasaan ja siirtää siitä harjan ja sihvelin avulla roskikseen, jonka jälkeen lattia onkin jo mopattavissa. Itseni kannalta teräväkuivaimessa on myös yksi todella iso etu imuriin nähden: se on hiljainen. Niinpä siivouksen voi hoitaa mihin aikaan vain, ja voin siivotessa kuunnella rauhassa musiikkia tai broadcasteja, mikä nostaa siivousmukavuutta äärettömän paljon. Mattojen kanssa teräväkuivain ei ole toki täysin imurin veroinen, mutta kyllä sekin onnistuu irroittamaan siitä isoimmasta ihan kiitettävät määrät karvaa - ja pienemmät on helppo pudistella aina siivottaessa ja heittää tarvittaessa koneeseen. 

Pissialusta
 Vaikka siivous on näiden myötä taas nopeutunut ja helpottunut, sitä etsii edelleen tapoja, miten saisi tehtyä sen nopeammin, helpommin ja miellyttävämmin. Yhtenä isompana muutoksena asiaan liittyen haaveilen sohvan vaihtamisesta sitten kun löydän kierrätyskeskuksilta tai netistä sopivan käytetyn. Sänkymylläyksen jälkeen Miikkis palautti vessapaikkansa sängyn alta sohvan alle, mitä muutoksella haettiinkin, mutta haluaisin silti pakottaa Miikkiksen valitsemaan vessapaikan, joka ei edellyttäisi minulta isojen huonekalujen siirtelyä. Niinpä haussa on sohva, jonka alle Miikkis ei pääsisi, ja sen vaihtoehdoksi tarjottaisiin sitten suojaisaa katettua vessalaatikkoa.

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Jos meidän fretit olisivat koiria

Äsken yhtä facebookpäivitystä kirjoittaessani tulin taas miettineeksi, kuinka erilaisia meidän tytöt keskenään ovat. Ja jostain tuli mieleeni ajatus, että nehän ovat kuin ihan eri rotuisia. Mikäli meillä olisi frettien sijaan koiria, ne eivät olisi edes samasta roturyhmästä.

Snurre on ihan selvä seurakoira. Sellainen pörröinen bichon frisee. Sydämellinen hassuttelija, joka pussailee kaikkia, ja viihtyy kotisohvan nurkassa. Kova hääräilemään. Aktivoinniksi sille riittää sen omat lempilelut, vaikka se välillä voikin innostua myös pienestä ulkoilusta. Vieraita koiria kohdatessaan siitä kuoriutuu epävarma kimakkaääninen räksyttäjä, johon kaikki vastaantulevat muut koirat eivät vaivaudu edes reagoimaan. Jos joku kuitenkin reagoi, ei tästä ole tappelijaksi, vaan hyökkäystä seuraa välitön taktinen vetäytyminen omistajan syliin.

Esteri on terrieri. Suuri koira pienessä paketissa. Kokoonsa nähden omaa ihan mielettömän auktoriteetin ja laittaa usein ojennukseen selvästi itseään isommatkin vastaantulijat. Omaa kovan vahtivietin. Omiaan kohtaan yleensä ystävällinen, mutta etenkin vieraampia saattaa näykätä. Selvästi itsenäisempi, muttei mikään erakko. Tarkka omista tavaroistaan.

Mitella on palveluskoira, lähimpänä ehkä saksan- tai belgianpaimenkoiraa. Tästä mallista löytyy huippuunsa viritetty turbomoottori, jonka myötä siitä on melkein mihin vain harrastukseen mitä kuvitella saattaa, mutta ei pelkästään kotisohvalla loikojaksi. Mutta jos sen kanssa jaksaa ja haluaa tehdä, rajana on vain taivas. Vaatii määrätietoisen kouluttamisen ja on kouluttamattomana mahdoton. Käytännössä mahdoton väsyttää pelkällä fyysisellä liikunnalla, vaan vaatii myös riittävästi aivojumppaa. Riittävästi aktivoituna loistokumppani.

Nyt kun meille on iän myötä rauhoittuneiden seurakoiran ja terrierin seuraan tullut nuori aktiivinen palveluskoira, fiilikset ovat menneet vähän laidasta laitaan. Välillä sitä on positiivisella tavalla tyrmistynyt siitä, kuinka nopeasti tuon kanssa voi edetä, ja kuinka mielettömästi potentiaalia siitä löytyy. Välillä taas kokee itsensä täysin valmistautumaksi tähän eläimeen, ja pelkää sen potentiaalin menevän hukkaan, kun monena päivänä jo sen perusaktivointi vetää itseni piippuun. Mitellasta kun on jo nyt tullut minulle personal trainer: pureminen on saatu jo aika hyvin kuriin, mutta itselläni on kunnon kohotuksen paikka, että oma kunto riittää pysymään tuon tytön perässä.

Itsy tuli meille sunnuntaina, ja sille en osaa sanoa vielä rotua. Mutta ainakin tyttö on ollut hyvänä apuna Mitellan aktivoinnissa jaksaessaan vääntää sen kanssa ihan eri tavalla kuin mummuskat.

maanantai 19. syyskuuta 2016

Miikkiksen painonpudotus, viikko 14

Rintamalinjat on vedetty, eikä homma etene. Nyt ollaan siis kolmatta viikkoa pisteessä, että paino ei ole noussut, muttei laskenutkaan. Tämän viikon punnituskuvat kuitenkin erottaa koneelta samasta vaakalukemasta huolimatta, kun poika oli mennyt pyörimään kanansiivissä. Oma-aloitteisen rasvakylvyn jäljiltä pojan turkki onkin kauniin keltaoranssi. Miikkis kuitenkin inhoaa pesemistä, joten seuraillaan nyt hetki, saisiko se sen putsattua turkistaan itse.



sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Risteilykuulumisia

Tämä viikonloppu sujui risteilyn merkeissä, pääosin niinkuin risteilyt yleensä menevät: tanssiessa
aamun pikkutunneille asti, hytissä jutellessa, buffetissa ja bingossa. Etenkin tanssiessa, sillä tälläkertaa tanssiseuraa riitti perjantai-illan ja perjantain ja lauantain välisen yön lisäksi myös lauantain päivätansseihin jopa siinä määrin, että Kasperi onnistui kuvaamaan siitä videomateriaalia itselleen viihdykkeeksi. Hänestä kun se oli paikoitellen jo outoa, kun porukan holittomat tuntuivat välittävän kaikkein vähiten siitä, että sielä lattialla ei paikoin näkynyt ketään muuta. Vaikka mitä se semmoinen hidastaa, kun sittenpähän on enempi tilaa tanssia ;)

Snurre jäi kotiin päivystämään
Ja koska liikkeellä oltiin frettiporukalla, kyllä ne fretitkin vähän reissussa näkyivät ja välillä puheisiin eksyivät. Mitella eksyi ihan konkreettisesti mukaan satamaankin, kun halusin näyttää Hannalle, miltä tyttö nyt vaikuttaa asuttuaan puolitoista kuukautta meillä. Hanna kun näki tytön edellisen kerran edellisessä kodissaan, jolloin se oli vielä aika paljon purevampi tapaus. Kyllä se väkisin vähän mieltä lämmitti, kun Hannan mielestä oltiin tehty Mitellan kanssa ihmeitä ja se oli ihan kuin eri näätä. Sitähän Mitella kyllä jo on: se jopa rauhoittuu välillä sylissä siinä määrin, että saattaa jäädä siihen pitkiksi ajoiksi nukkumaan ja paijattavaksi. Mutta ei itsestä jotenkaan silti tunnu, että se olisi täysin jotain, mitä itse on tehnyt, vaan ennemminkin monen tekijän summa, johon kuuluu niin lisääntynyt käsittely, rajat, frettiseura ja enempi riehumistilaa. Mutta yhtä kaikki meidän hammaskeijusta on koko ajan enemmän kuoriutunut erittäin energinen ja hellyyden kipeä frettineiti, joka rakastaa painimista (välillä tosin hieman rajusti ja hankalina aikoina) ja on todella utelias ja sosiaalinen niin ihmisten kuin frettien suhteen, joskin välillä myös ihanan laiskotteleva lötköpötkö.

Ja leikkimään, kuten Mitella ja Esterikin.
Risteilyllä kävi myös jotain, jota en olisi osannut ikinä odottaa. Kun olenhan minä aina puolivakavissaan vitsaillut, kuinka mie mielelläni varastaisin Itsyn tai Ruutin meille, mutta olen aina kuitenkin tiennyt, ettei niin tule käymään. Nyt tilanne on kuitenkin se, ettei Itsyä ole enää mammalomailujen jälkeen huolittu takaisin laumoihin, ja Wilma kysyi kuinka vakavissaan minä oikeasti tyttöä haluan. Hänellä kun fretit ovat olleet jo ennestään kahtena laumana, ja kolmas on ollut kaksiossa hankalammin järjestettävä. Ja sovittiin sitten Itsyn tulevan nyt kokeeksi meille. Että jos se menee meillä laumaan niin ettei sitä tarvitse täällä eristää ja häkittää ja sillä on sopivia leikkikavereita, niin se voisi tulla sitten ehkä jäädäkseen. Nyt sitä onkin yhtä aikaa surullinen Wilman puolesta, kun tilanne on tämä, että jännittynyt siitä, mitä nyt tapahtuu.


Kiitos vielä kaikille mukana olleille seurasta! Vaikka taas kävi niinkuin näyttelyissä, että ei sitä ehtinyt kaikkien kanssa jutella, etenkin kun tuon kokoinen porukka väkisin vähän hajoaa laivan kokoisessa tilassa. Mutta sai taas muutamalle netistä nimitutulle Keski-Suomalaiselle kasvot ja tuli eksyttyä ensikertaa Hannan kanssa tanssilattialle.

Pakastimen kiinnipitämisen vaikeudesta

Meillä on ollut Mihailin takia pakastimessa lapsilukko kohta kolme vuotta. Lukko on vaihtunut
kertaalleen muuton ja pakastimen vaihtumisen myötä, mutta lukko on pelittänyt hyvin. Meillä käytössä ollut malli on hankittu lastentarvikeliikkeestä, ja se on kakspuolisella teipillä paikoilleen kiinnitettävä kaappeihin, pakastimiin ja muihin sellaisiin suunniteltu yleislukko. Ainoa kerta kun pakastin on päässyt aukeamaan lukon hankkimisen jälkeen kävi kun unohdin lukita pakastimen.

Vanha lukko
väliaikaisviritelmä
Tai se oli ainoa kerta tähän viikkoon asti. Pakastimen aukeamisesta innostuneena Mihail sai taas uutta uskoa siihen, että niin voi todella käydä. Ja kun Miikkis laittaa kaiken tarmonsa, voimansa ja sinnikkyytensä johonkin, tulosta alkaa yleensä todella syntyä. Niin kävi nytkin, ja lopulta kaksipuolinen teippi antoi periksi, vaikka Mihail ei päässyt siihen suoraan käsiksi. Jatkuvalla oven rämpyttämisellä lukko kuitenkin irtosi lopulta teippeineen ja ovi oli taas auki. Tälläkertaa olin kuitenkin onneksi kotona, ja ovi meni heti myös takaisin kiinni. Ainoiksi tappioiksi jäi siis kaksi pettynyttä näätää, kun Miikkiksen lisäksi pakastimeen oli ehtinyt jo Mitellakin.

Ensiapuna suljin Miikkiksen pois keittiöstä frettiportilla, kunnes saimme pakastimen oveen kiinnitysliinan Jussin autosta. Nyt ollaan taas suunnittelupöydän äärellä. Kiinnitysliina kun ei ole se kaikkein kätevin pakastimen ovessa, mutta ainakin se toimii.

Tai sitten pitää vain tyhjentää pikku pakkanen ja käyttää pelkkää arkkupakastinta. Sitä missä on Miikkiksen kuvakin.

maanantai 12. syyskuuta 2016

Miikkiksen painonpudotus, viikko 13

Tällä viikolla ei taas edetty tavoitetta kohti, muttei siitä poispäinkään. Eli Miikkis painaa yhä samat 5,30kg mitä viime viikolla. Lähtöpainosta on siis tultu alas 450 grammaa. Nyt kun pojan painonpudotusta on seurattu kolmisen kuukautta, uudeksi tavoiteeksi on asetettu pääsy alle viiden kilon. Miikkis kun on jo nyt hoikistunut selvästi, eli alkuun ajateltu 4,25-4,5kg voisi olla turhan tiukka, vaikka nykypainosta löytyy vielä vähän pudotettavaa.

Sitten kun päästään alle viiden kilon, viikottaiset punnitukset saavat vaihtua kuukausittaisiksi kontrollikäynneiksi.



sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Jussin uusi lelu

Jussi on ollut meistä aina se enemmän teknologian perään oleva, mutta voin sanoa, että itseänikin ilahduttaa kun Jussi päätti nyt toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa järjestelmäkamerasta. Gigantin viikkotarjouksesta tarttui mukaan Nikonin kamera, ja ensimmäisiksi koekuvattaviksi pääsivät tytöt ja akva-asukit.

Nyt Jussi haaveilee kuvauskursseista ja minä aiempaa laadukkaammista Jussin ottamista blogikuvista. Sitä ihmettä kun ei taida ihan heti tapahtua, että itse innostuisi kuvaamisesta.








Sänkymylläystä

Siitä on jo tovi, kun meillä ollut 120 senttinen runkopatja vaihtui 160 senttiseksi jenkkisängyksi. Uusi
sänky on toiminut muuten hyvin, mutta siinä ilmeni alusta asti yksi ongelma: sängyn ollessa leveämpi ja matalampi jalkaisempi sen alusta on ollut aiempaa suojaisampi ja se saavutti heti Miikkiksen suosion pesä- ja vessapaikkana, eikä se ole suostunut niitä sieltä siirtämään. Tämä on harmittavaa paitsi siksi, että sitä ei ole kiva nukkua toisen pissapaikan päällä, myös siksi, että tuon levyistä sänkyä ei ole kauhean kiva siirrellä aina kun vessapaikkaa pitäisi siivota.


Ratkaisu ongelmaan keksittiin myös melko heti, mutta sen toteuttaminen jäi roikkumaan. Sängystä kun saa ruuvattua jalat helposti irti, jolloin sen saa matalammaksi. Tämä ratkaisu vaati kuitenkin sen, että ensin saatiin aikaiseksi hakea Bauhauksesta lautaa. Ihan suoraan lattialle sänkyä kun ei arvannut laittaa, että sängyn pohja pääsee hieman tuulettumaan ja muutosta mahdollisesti seuraavat protestipissat eivät imeydy patjoihin.

Tänään saatiin monen kuukauden jahkailun jälkeen otettua tuo ratkaiseva askel, ja sänky tippui parinkymmenen sentin jaloiltaan 26 milliä korkeille laudoille. Tämä aiheutti välitöntä ihmetystä (fretit) ja suoranaista mielipahaa (haisunäätä).


Nyt jäädäänkin jännityksellä odottamaan pojan uutta valintaa vessapaikaksi. Edellinen luottopaikka kun oli sohvan alla, jonne saimmekin sitten viritettyä pesukoneen vuotosuojan vessa-alustaksi (tämän päällä on sitten ollut sanomalehti, ja nyt kokeeksi kroonikkovaippaa muistuttavat koiranpennun pissialustat). Sekään ei olisi vaihtoehtona ideaali, mutta selvästi nykyistä parempi. Seuraavaksi sohvaksikin haluan kuitenkin sellaisen mallin, jonka alle ei pääse. Josko sitten Miikkiskin suostuisi harkitsemaan samanlaista katosvessaa mitä Mörkö käyttää. 

torstai 8. syyskuuta 2016

Mihailista karvakaveri

Suomen Karva-Kaverit ry järjestää eläinavusteista toimintaa eri puolella Suomea. Pääsääntöisesti
toiminta koostuu erilaisista laitosvierailuista, kuten vierailuista vanhainkodeissa, kuntoutuskeskuksissa, lasten vastaanottokodeissa yms. Tämän lisäksi Karva-Kaverit voivat esimerkiksi osallistua erilaisiin tapahtumiin.

Itse päädyin ensimmäistä kertaa miettimään Miikkistä karvakaveriksi pari vuotta sitten, kun pari yhdistyksen aktiivia tuli juttelemaan meille eläinten joulurauhan julistuksessa. Asia kiinnosti jo silloin, mutta kalenteri tahtoi olla koko ajan täynnä, ja itseä vähän jännitti, miten Miikkis karvakaveriksi sopisi. Oma kiinnostukseni eläinavusteista toimintaa kohtaan on kuitenkin tasaisesti kasvanut, samoin kuin luotto Mihailin edustuskelpoisuuteen, kun nyt on parin vuoden aikana pyöritty vaikka missä. Kun sitten Turun syksyn testipäivä päivitettiin kesällä sivuille, päätin että lähdetään ainakin kokeilemaan. Alkuun ajattelin että olisin ottanut testiin mukaan Snurren ja Esterinkin, mutta viime metreillä päädyin aloittamaan vain Mihailin kanssa ja miettimään hommaa tyttöjen osalta sitten kun vähän näkee millaisia keikkatilanteet ovat.

Mihailin testitilaisuus oli tiistaina. Viime viikkoisessa infotilaisuudessa oli kerrottu testistä jonkin verran, mutta koska monet testin kohdan koskivat vain koiria, Miikkiksen kanssa päästiin sitten helpommalla mitä olin odottanut. Meidän ei tarvinnut edes epätoivoisesti koettaa saada Miikkistä olla ottamatta namia lattialta ilman lupaa. Pääsääntöisesti Miikkis kiersi sylistä toiseen eri ihmisten siliteltävänä ja pääsi tekemään tuttavuutta pyörätuoleihin ja keinutuoleihin - jotka eivät sylistä käsin olleet yhtään jänniä. Ainoa mikä poikaa vähän enempi jännitti oli se kun paikalla oli koiria, joista toinen alkoi haukkua.

Testi läpäistiin siis kunnialla, ja Miikkis sai todistuksensa ja oranssin nauhan valjaisiinsa keikoilla käytettäväksi. Ensimmäinen keikkapäiväkin jo sovittiin ensiviikoksi palvelutaloon. Sielä kun oli jo ehditty kertoa, että joukkoon on nyt ehkä liittymässä skunkkikin, niin pitäähän sielä käydä näyttäytymässä.  

maanantai 5. syyskuuta 2016

Mihailin painonpudotus, viikko 12

Välillä sitä eksyy jo miettimään, mahdammeko me päästä vielä tänä vuonna alle viiden kilon, mutta tälläviikolla suunta oli taas oikea: alaspäin oli tultu satagrammaa. Uutta alinta painoa ei kuitenkaan vielä saatu, vaan tässä 5,3-kilossa on käyty aiemminkin. Mutta tavoitteena on olla rantakunnossa 2017. Mihailin kanssa vain vielä väännetään kättä siitä, tarkoittaako rantakunto solakkaa olemusta vai rantapalloa ...Miikkis suosisi jälkimmäistä lookkia :P






lauantai 3. syyskuuta 2016

Viikonloppuvieraita

Eilen tuli täytettyä taas vuosia, ja koska juhliminen on hauskempaa porukalla, tuli meille neljä vierastakin. Ehkä pientä näätämammailua kyllä asiassa havaittavissa, kun kaikki neljä kutsuvierasta ovat frettejä ja viettävät meillä koko viikonlopun. Bella, Gizmo, Gabriel ja Aramis vaikuttavat kaikki oikein mukavilta tyypeiltä, ja itsestä tuntuu yhtäaikaa hyvin oudolta ja aika hauskaltakin nyt kun kotona on kolme frettiurosta normaalin nollan sijaan. Ja nääpät ovat ihanan helposti erotettavissa toisistaan, vaikka sitä alkuun vähän jännitin, kun kolme neljästä hoidokista on soopeleita.

Mutta kun kyseessä on näinkin lyhyt aika ja toisilleen täysin vieraat laumat, nämä bileet pidetään hyvin kuppikuntaisina. Hoitonäädät bilettävät keittiö/vaatehuone-akselilla ja omat olohuone/kylppäri-akselilla portin jakaessa asunnon.

Bella & Gabriel
Gizmo
Aramis





perjantai 2. syyskuuta 2016

Kuluseuranta 2016: elokuun yhteenveto

Näätäilyhistoriani toistaiseksi kallein kuukausi on nyt takana. Tonnin raja ei ihan paukahtanut rikki, mutta lähellä käytiin. Esterin eläinlääkärilaskut ja Mitellan tulo siihen liittyvine kuluineen (pennusta maksettu hinta, rokotukset, sirutus + sirun rekisteröinti) olivat ehdottomasti ne isoimmat paukut. Joskaan näiden ei voi sanoa tulleen täysin yllätyksenä: Esterin kulmuri on ollut tarkkailussa jo jonkin aikaa, ja erilaiset hammasongelmat ovat hyvin yleisiä 5+ vuotiailla freteillä. Ja vaikka Mitellan tulo tuli yllätyksenä, meille oli kuitenkin mietitty jotain pentua tälle vuodelle. Kyllä ne silti pienituloisen arjessa tuntuivat, mutta onneksi äiti tuntee tyttärensä, ja synttärilahjana osallistui Esterin eläinlääkärilaskuihin. Arveli että se on minulle kuitenkin tällähetkellä se isoin juttu <3

Normiarjesta poikkeavia menoja toi myös Miikkiksen sulattamana pakastin. Onneksi se oli jo syöty melko tyhjäksi, mutta sen osalta tuli samalla nollattua tilanne: enää sielä ei ole jemmassa mitään vanhoja ruokia kellekään. Joitain uusia jemmoja on kyllä jo saatu, kun saatiin muun muassa todella halvalla seitsemän paketillista pakasteötököitä kaloille.

Yhden pienen sortumisenkin kyllä tein. KesäPiknikistä tytöille tuli yksi uusi peti. Sen lisäksi tarvikekategoriaan on laskettu Mitellan sirun rekisteröiminen Turvasiru-palveluun, kun en keksinyt sille osuvampaakaan kategoriaa.

Elokuu

 Ruokakustannukset
-ötökät: 10,00€
-lihat: 25,65€
-kuiva-/purkkiruuat:-
-kasvikset: 5,00€
-namit: -
-lisäravinteet:-
-fisuille: 10,00€

Hygieniakulut
-kissanhiekka: -
-talouspaperi:-
-siivoustuotteet: 13,90€

Eläinlääkäri/lääkintäkulut: 466,28€

Tarvikkeet
-nääpille: 30,00€
-kaloille:-

Lelut: -

Näyttelyt
-bensakulut:-
-arvat:-
-ilmoittautumismaksut: 40€

Eläimet: 320€

Yht. 920,83€