keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Erilainen joulu

Joulun vetovastuu siirtyi mummultani äidilleni sinä vuonna kun synnyin. Viimeiset 32 vuotta, eli koko ikäni, olen siis käynyt jouluna valmiiseen pöytään ja saanut olla jouluisin aina taas lapsi - tallustella pyjamassa aamupalalle, ja käydä napsimassa joulusuklaita joulusukasta joka ei ikinä tyhjene. Tänä vuonna koitti kuitenkin aikuisuuden uusi askel, kun sekä oma äitini että Jussin äiti vetäytyvät ensi kertaa sivummalle jouluvalmisteluissa, ja vetovastuu joulusta siirtyi seuraavalle polvelle. Onnekseni siskoni otti tässä kanssani kopin, ja siskon perhe saapui Turkuun pari päivää ennen aattoa auttamaan järjestelyissä. 

Mauno löysi kuusesta komean pallon

Päätimme jouluna kokoontua yhteen koronasta huolimatta, ja osin ehkä koronan ansiosta pystyimme tekemään sen toisin kuin ikinä aikuisiällä. Jussin äiti, isä ja veli kävivät aattona syömässä, ja oma äitini oli miehensä kanssa täällä jouluaaton ja joulupäivän aamun. Mutta yksi iso ero on se, että sisarukseni lapsineen ovat täällä yhä. Yleensä porukka on hajaantunut viimeistään tapanina, koska kaikilla on ollut silloin jo kiire töihin välipäiviksi tai jatkamaan sukulointia eri puolille Suomea. Tänä vuonna kuitenkin laajemmat sukukierrokset ovat jäissä, ja ne porukasta joilla ei ole nyt lomaa ovat Jussia lukuunottamatta etätöissä. Niinpä työpiste on ollut mahdollista virittää yhtä hyvin tänne. Niinpä suunnittelemme nyt ensimmäistä kertaa vuosiin myös yhteistä uudenvuoden viettoa. Joululoma on kulunut siis pitkälti pelien merkeissä, jonka lisäksi on saunottu, katseltu elokuvia ja ulkoiltu. Joulunpyhiksi otettiin pihaan myös palju. Sisarustenlapset ovat osallistuneet myös mieluusti eläinten hoitoon ja etenkin niiden paijaamiseen ja leikittämiseen. 

Ihmisväki pääsi rentoutumaan pyhinä paljuun

Jussi ja siskonmies ovat ottaneet alusta asti kauppavastaavan roolin, ja hoitaneet kaikki kauppa-asiat ruokaostoksista kuusenhakuun, niin että muiden ei ole tarvinnut poistua saarelta. Niinpä oma lomakin on kulunut hyvin tiiviisti kotona, pihapiirissä ja vähän jopa lähiseudun lenkkipoluilla. Joulupöytä koottiin nyyttärihengessä, eli kaikki toivat myös mukanaan jouluruokia, niin että saatiin pöytään koottua kaikkien jouluiset suosikit - ja rosolli, jonka kohtalo on ensivuonna kiikkulaudalla. 

Aatonaattona muovipuu vaihtui oikeaan kuuseen

Tämä poikkeusvuosi alkaa vedellä viimeisiään. Vaikka tämä vuosi on tuonut mukanaan pandemian myötä paljon epävarmuutta, pelkoa, peruuntumisia ja muita ikäviä asioita, en voi väittää etteikö se olisi tuonut mukanaan myös paljon hyviä asioita. Yksi niistä on se, että olen saanut viettää nyt enemmän aikaa sisarusteni kanssa. Kaikesta erilaisuudestaan huolimatta tämä joulu on ollut aika ihana ja ikimuistoinen.  

Mauno on ystävystynyt hyvin Löllön kanssa

Tänään saatiin myös lunta

Jussi ja Miikkis jouluaattona

maanantai 21. joulukuuta 2020

Joulutelttailua

Pari viikkoa sitten Facebookin myyntiryhmässä tuli vastaan pieni lastenteltta, joka oli myynnissä ihan meidän lähellä. Koska meille on tulossa jouluksi lapsivieraita, päätin hakea teltan heille pieneksi yllätykseksi. Itse rakastin lapsena kaikenlaisia majoja, joten ajattelin, että olisihan se muksuilla kiva olla oma suojaisa soppi, johon halutessaan vetäytyä katsomaan piirrettyjä tabletilta, syömään joulusuklaita tai muuten vain olemaan. Koska sisko lapsineen saapuu jo huomenna, päätin pystyttää teltan valmiiksi tänään. Tänä jouluna eläimille ei ole kääritty pakettiin mitään, eikä ihmisillekään ole hankittu kuin pienet muistamiset. Tämänkään lahjaksi käärimistä en edes harkinnut, sillä silloinhan siitä ei olisi mitään iloa ennen aattoa. Ja kotonaan muksuilla on kuitenkin niin paljon kaikenlaisia leluja, että tätilässäkin voi hyvin olla muutamia, nyt kun uusi koti on mahdollistanut sen, että sisko perheineen pystyy käymään kyläilemässä aiempaa useammin. 


Siinä telttaa pystytettäessä omatkin muksut muistuttivat hyvin äkkiä olemassaolostaan. Ensin telttaan ihastuivat kissat, ja Mauno olikin kovasti mukana heti pystytysvaiheessa. Voi sitä riemua, kun se tajusi että toisin kuin freteillä aiemmin olleessa Ikean sirkusteltassa, tässä oli oven lisäksi myös kaksi ikkunaa! Mitä uusia mahdollisuuksia se toikaan yllätyshyökkäyksiin ja vaanimisiin. Aino päätyikin ensimmäisten taktisten iskujen kohteeksi, ja aika pian leikkiin liittyi myös Löllö. Painileikkien vähän tauottua Minttu ja Ruttu ottivat vuoronsa teltan tutkimisessa. Etenkin siinä vaiheessa kun teltta sai vilttejä ja tyynyjä, sai se Rutulta täyden hyväksynnän. 


Frettijunnujen herättyä päiviunilta alkoi uusi tutustumisten sarja, kun junnut tulivat vuorollaan ihmettelemään olohuoneen uutta ilmestystä. Huisku totesi sen mainioksi paikaksi jatkaa päiväunia, siinä missä Mallu ja Lysti alkoivat pomppia sisään vuoroon ovesta ja ikkunoista. Vappukin yhtyi näihin hepuleihin, ja hetken touhua sohvan päältä ihmeteltyään Maunokin tuli esittelemään isosiskoille miten teltta toimii - olihan Mauno omin tassun sen jo koonnutkin. 

Tähän mennessä teltta on jo kaatunut pariin otteeseen ja kangas ottanut kynsistä pientä osumaa. Odotamme siis jännityksellä, onko se huomenna vielä pystyssä tai pystytettävissä. Samaten voi olla, että jos näin käy, omat ja siskon muksut taitavat joutua jakamaan uuden majansa. Joudun mahdollisesti myös harkitsemaan, että teltan käyttöasteesta riippuen se myös saattaa jäädä olohuoneeseen vähän pidemmäksikin aikaa kuin vain joulun yli. 

 

Piparihommia

En ole leiponut pipareita moneen vuoteen. Rakastan kaupassa myytäviä ohuita ja rapsakoita Annas-pipareita siinä määrin, että olen hyvin tullut toimeen valmispipareilla. Tänä vuonnakaan en lähtenyt tekemään pipareita taikinaa myöten itse, mutta tänä vuonna tuli pitkästä aikaa haettua kaupasta valmistaikinaa ja ryhdyttyä kaulitsemishommiin. Tänä vuonna asiaan kun oli aivan erityinen syy. Netissä alkoi nimittäin näkyä eri paikoista tilattuja 3D-printterillä tulostettuja kissapiparimuotteja. Tämän vuoden selvä hittiteema olivat kissat, joiden peräaukko näkyy sekä keskaria näyttävät kissat. Nämä aiheet eivät varsinaisesti vedonneet minuun, mutta sain niistä idean Salaiseen joulukissapakettiin - halusin sinne sellaiset kissamuotit, joita ei tulisi ihan joka paikassa vastaan. Itseltäni ei juuri tietoteknisiä taitoja löydy, joten otin yhteyttä kaveriini, jolla on sekä 3D-printteri että suunnittelutaitoja, ja kysyin, pystyisikö hän tekemään minulle piparimuotit pelkkien kuvien perusteella. Hän lupasi yrittää, ja pian sainkin viestinä ensimmäiset kuvat printtaukseen menevistä muoteista. 

Ensimmäiset pikkukissat

Kaveria kuitenkin mietitytti, olisiko piparikissojen häntä liian ohut, ja palaisiko se heti, ja miten muotit muuten toimisivat. Näitä kysymyksiä ei saatu ratkaistua tietokoneella, joten muotit tulostettiin ja hain kaupasta testitaikinan. Testierän onnistuttua kaveri tulosti vielä ihan uuden karheat muotit yllätyspakettiin laitettaviksi. Nämä ensimmäiset muotit olivat pienehköt, ja niillä sai tehtyä mielestäni oikein kivoja pieniä piparikissoja. Pikkukissoja tehdessä ajatus lähti kuitenkin kehittymään, ja laitoin kaverilleni viestiä, ehtisikö hän tehdä minulle vielä kolmannen muotin. Kaveri jo hetken huolestui, sillä hän tiesi, koska minun pitäisi saada yllätyspaketti matkaan, mutta totesi pystyvänsä, kun tarkensin että seuraava muotti tulisi ihan toiseen projektiin. 

Ensimmäiset Ruttu-piparit valmistumassa (näihin kokeiltiin myös naamapainatusta, mutta ainakaan ensimmäinen versio ei täysin toiminut)

Vaikka projekti oli eri, kolmaskin muotti oli kissa. Siskolleni on puhjennut nyt valtaisa kissakuume, ja hän on erityisen ihastunut meidän hoitokissaan Ruttuun (Rutulla alkaa olla pian oma faniklubi kasassa). Siitä sainkin idean oman perheen joulupipareihin. Sisko kun on lapsineen tulossa jouluksi tänne, ja lapset tykkäävät koristella pipareita. Pikkukissoissa ei koristeltavaa pinta-alaa niin kauheasti olisi, joten pyysin kaveria suunnittelemaan vielä Rutun kuvan pohjalta isomman kissapiparimuotin. Niin ison, että siihen olisi mahdollista liimata ranskanpastilleista silmät. Tämän rajauksen myötä päädyimme, että tähän jälkimmäiseen malliin toimisi parhaiten pelkkä kasvokuva. Rutun omistajalta löytyi tähän käyttöön vielä parempi kasvokuva kuin mitä itse ottamani olivat. 

Ruttanat menossa uuniin

Vielä on piparihommissa koristelut edessä, sillä sisko perheineen saapuu Turkuun huomenna. Sitten alkavat myös viimeiset jouluvalmistelut, kun valmistelutiimi on kasassa.

Muotit suunnitellut ja tehnyt kaveri löytyy instagramista käyttäjätunnuksella da_3d_studio, hänen tililtään löytyy myös hänen aiempia 3D-projektejaan. Kiitos vielä tätäkin kautta!

Painannejäljet näkyvät hieman korvien kohdalla paistetuissa pipareissa


lauantai 19. joulukuuta 2020

Joululoma alkoi

Eilen tuli tehtyä viimeinen vuoro navetalla tämän vuoden puolella, ja illalla haettua vielä viimeinen edelliseen harjoitteluun liittyvistä papereista. Niiden myötä opinnot ovatkin tämän vuoden osalta paketissa, ja niihin palataan uudelleen vasta vuodenvaihteen jälkeen. Olen silti iloinen siitä, että vuodenvaihteen jälkeen minulla jatkuu harjoittelu vielä samassa paikassa. Navetalla on pieni ja tiivis työyhteisö, jonka lisäksi sielä vierailee säännöllisesti eri alojen asiantuntijoita. Työssäoppijanakin olen saanut kokea, että minut on oikeasti otettu mukaan porukkaan. Silloin kun on kokoonnuttu kahvipöydän ääreen käymään läpi asioita, sielä on ollut pulla tai sämpylä minullekin, ja jalostusneuvojaa myöten myös vierailevat asiantuntijat ovat oikeasti käyttäneet aikaansa siihen, että asioita on avattu minullekin. Kaikista asioista on ollut helppo kysyä, ja eilen joulun viettoon lähtiessä sain mukaani vielä aivan ihanan joulukukankin. Aiemmin tällä viikolla olimme kaikki yhdessä joululounaalla. Kaiken tämän myötä kuluneet kolme viikkoa ovat menneet aika siivillä. 

Utelias rouva appeella

Eikä äskeisessä kappaleessa päästy vielä edes lehmiin. Vaikka meillä on koulussakin käyty läpi lehmien elekieltä ja tutkittu vähän Lehmähavaintoja-kirjaa, en muista sielä tulleen niin vahvasti esille, miltä lehmä näyttää pyytäessään rapsutuksia tai kerjätessään keksejä. Etenkin yksi lehmistä on kunnostautunut jälkimmäisessä niin tehokkaasti, että olen antanut sille lempinimeksi Keksimonsteri. Se on yleensä aina ensimmäisten joukossa vastassa ja alkaa keikistellä päätään ja nuolla huuliaan herkkujen toivossa. Tilan karjakko Emmi pitääkin aina huolen siitä, että pukkarin keksirasiasta löytyy hänen vartavasten lehmille suunnittelemiaan ja valmistamiaan keksejä. Lehmistä myös puhutaan aina nimillä, minkä myötä olenkin koittanut parhaani mukaan alkaa opetella tunnistamaan tyypit nimeltä korvanumeroiden sijaan, vaikkei sitä minulta vaaditakaan. Viikko viikolta myös yhä useampi lehmistä, hiehoista vasikoista antaa minunkin paijailla koko ajan enemmän, vaikka alkuun kaikki pörräsivätkin aina lähinnä Emmin ympärillä huomiota hakiessaan.

Pihatossa olevien junnujen talvikarva tekee niistä maailman suloisimpia pörrölehmiä

Tiistaina syntyi uusin mini, ja Pipari-hiehosta tuli lehmä.

Kaikki kolme navettakissaa Martti, Nuppu ja Manu ovat sen sijaan ilmoittaneet alusta asti, että kissojen paijaaminen on vähintään yhtä tärkeää ellei jopa huomattavasti tärkeämpää kuin lehmien hoito. Sen myötä olenkin alkanut vitsailla, että tulen pian tilalle myös pieneläinharjoitteluun hoitamaan navettakissoja, josko sitten työtunnit riittäisivät kissojenkin mielestä riittäviin rapsutuksiin.

Löllö toimii portsarina

Mutta nyt seuraavat kaksi viikkoa menee kotikuplassa oman lauman ja perheen kera. Tai oman lauman ja muutaman hoidokin: hoitokissojen Rutun, Löllön ja Mintun osalta kun on sovittu, että nekin ovat täällä vielä yli joulun. Alunperin oli sovittu, että ne lähtisivät ennen joulua, niin että ehdin siivota täällä kunnolla ennen allergisen jouluvieraan tuloa, että ei lähdettäisi jouluna koittamaan, kestääkö lääkitys lisäkissat. Ehdimme kuitenkin nähdä jo ennen jouluakin, ja hoitokissat hurmasivat siinä määrin, että sieltä tuli hyvin vahva toive, ettei ainakaan heidän takiaan kiirehdittäisi hoitokissojen palauttamista, että jos ennemmin päin vastoin. Voi jopa olla, että hoitokissojen myötä omaan lähipiiriinkin ilmestyy jossain kohtaa muutama kissa lisää.

Mauno on hyvin tyytyväinen saatuaan välillä myös äijäseuraa

   
Ruttu rakastaa takkatulta

Joulukukka ripustettiin olkkarin ikkunalle kissojen ulottumattomiin

keskiviikko 16. joulukuuta 2020

Voihan rotta

Luen (tai oikeammin kuuntelen) tällähetkellä Kissojen maailmanhistoriaa. Kirjassa mainitaan, kuinka moni kaupunkilainen ei tule ajatelleeksi, kuinka lähellä vielä tänäkin päivänä on yleensä lähin rotta. Että vaikka niitä ei yleensä näy, eivät ne ole hävinneet ihmisen läheltä mihinkään. Navetalla rottien läheisyyden huomaa huomattavasti selvemmin. Rottia ei tule nähtyä ihan päivittäin, mutta useamman kerran viikossa kyllä. Ensimmäiset havainnot tein jo ensimmäisenä työssäoppimispäivänäni. Maataloudessa rotat ovat toki ei-toivottuja tuholaisia, joista pyritään eroon, mutta en voi kieltää, etteivätkö ne ole samalla myös hyvin kiehtovia otuksia. Navettarottia tarkkaillessakin on erittäin helppo nähdä, miten rotasta on tullut yksi niistä lajeista, jotka ovat kesyyntyneet ja saavuttaneet suosiota lemmikkinä - moni niistä ominaisuuksista, mikä tekee rotasta hankalan tuholaisen, kun tekee siitä mainion lemmikin. Rotat ovat uteliaita, sopeutuvaisia, kaikkiruokaisia ja ne tottuvat helposti ihmisen läsnäoloon. Ne ovat myös hieman röyhkeitä ja pääsevät kulkemaan kaikkialle.

Siitä on vuosia kun olen viimeksi päässyt näin lähelle villirottaa

Tilan karjakkokin on selvästi jo alkanut tottua minuun, kun ei enään ihan mahdottomasti ihmetellyt, kun aloin eilen navetalla jutella yhdelle rotista. Rottaa asia tuntui ihmetyttävän selvästi enemmän, ja sainkin napattua siitä varsin hyvän kuvan, kun se tuli kurkkimaan, mitä oikein teen. Mutta pitihän sitä nyt koittaa nätisti pyytää toista poseeraamaan, kun nameilla lahjominen on ymmärrettävistä syistä poissa laskuista. Kun siinä sitten vähän myöhemmin tiskailin vasikkojen maitoastioita näin silmänukastani kun rotta peseytyi kolossaan vajaan parin metrin päästä minusta. Siitä tuli yllättävän kotoisa olo, vaikka omista lemmikkirotista on aikaa jo vuosia. Samalla ei voinut olla hieman hymyilemättä ajatukselle, että siinä se nyt oli, yksi ihmiskunnan isoimmista vitsauksista ja ikiaikainen vihollinen, lunkisti iltapäiväpesulla kuin oltaisiin hyviäkin tuttuja. 

Rakolattian alta on hyvä luikahtaa tutkimaan vasikoiden tarjottavia

Rottien käytös lähestyy välillä jopa niin tuttavallista, että joudun muistuttamaan itselleni että ne eivät ole kesyjä, ja niitä ei koiteta mennä paijaamaan. Kyseessä on kuitenkin villieläin, jolla on kiitettävä puruvoima ja kunnon taltat suussaan - ja rotat ovat usein valmiita hyökkäämään selvästi itseään isommankin kohteen kimppuun, jos joutuvat selkä seinää vasten. Sen verran itselläkin on siis järkeä päässä, vaikka myönnänkin liian usein ulkomailla sortuvani riskikäyttäytymiseen irtokoirien ja kulkukissojen kanssa. Niidenkin kanssa pitäisi useammin malttaa säilyttää etäisyys ja vain katsella.

Vaikka tarkkailenkin mielelläni rottien puuhia, toivon silti todella, ettei meille tule ikinä kotiin rottaongelmaa. Siinä kun olisi aika dilemma, miten parhaiten suojella rakennuksia isoimmilta vaurioilta aiheuttamatta turhaa kärsimystä rotille ja vaarantamatta lähiseudun muita villieläimiä ja vapaasti ulkoilevia kissoja myrkyillä. Mutta toivotaan että fretinhaju, jonka nimeen moni tuholaistorjunnassa vannoo, toimii myös omalla kohdalla. 

maanantai 14. joulukuuta 2020

Kärsimättömyys

Yksi omista perisynneistäni on ehdottomasti kärsimättömyys. Haluaisin yleensä kaiken heti, ja silloinkin vain, jos sitä ei ole mitenkään mahdollista saada yhtään nopeammin. Kun saan jonkin idean tai innostun jostain, kiihdyn nollasta sataan nopeammin kuin yksikään urheiluauto, ja haluaisin olla jo projektin parissa ennenkuin olen ehtinyt viedä edes ajatusta siitä loppuun. Yleensä kuitenkin heti-vaihtoehto tyssää jompaankumpaan tai molempiin isoista haasteista: aikaan tai rahaan. Yleensä vähintään jompikumpi pakottaa hidastamaan, suunnittelemaan lisää, aikatauluttamaan ja budjetoimaan spontaanin tekemisen sijaan, mikä turhauttaa välillä kunnolla. 

Kissojen vanha namiterra tarjoaa nyt turvapaikan joulukukille

Tälläkin hetkellä minulla on jonossa lukuisia projekteja, joita en pysty aloittamaan ennenkuin niihin on joko rahaa tai aikaa. Eläinpuolella haluaisin asap terassitarhan, matelijabunkkerin vesipisteen, Luigille aikuisterraarion, frettien ulkotarhan, kissoille seinähyllyjä, kilpikonnien ulkotarhan... Jouluksi haluaisin pihan täyteen jouluvaloja, punaiset joulumatot, ison havukrassin oveen, joululauluja soittavia lumisadepalloja...

Tänä vuonna kuitenkin pelkästään mummofrettien eläinlääkäreihin on mennyt yli 2000 euroa, jonka lisäksi muutto tuli monella tapaa kalliiksi. Sen takia jo elokuuksi suunnittelemani terassitarhakin on siirtynyt ensivuoden suunnitelmiin. Vaikka järjellä tiedän, että kissat ja fretit eivät kärsi tästä viivytyksestä, sillä niillä ei ole ikinä ollut terassitarhaa niin että osaisivat sitä kaivata, en itse malttaisi odottaa. Mitä enemmän näkee kuvia muiden tarhoista ja kuulee kokemuksia niistä, sitä kovemmin haluaisi ihan millaisen tarhan vain, edes pienen ja väliaikaisen, jos ei voi heti saada sitä suunnitelmiensa unelmatarhaa. Samalla kuitenkin tiedostan, että kärsimättömyyteni ajaa minut edelleen ihan turhan usein ostamaan jotain väliaikaisratkaisuja, jotka sitten hidastavat lopullisiin tavoitteisiin pääsyä. Mutta säästäminen tuntuu välillä tuskastuttavan hitaalta, kun on kuin kissa pistoksissa valmiina säntäämään heti tilaisuuden tullen kaikkiin ilmansuuntiin yhtäaikaa. 

Tätä puurokulhoon kuvattua fiilistä pitäisi nyt opetella lisää

Kuitenkin jos välillä malttaisi pysähtyä ja rauhoittua, sitä saisi paremmin keskityttyä niihin asioihin jotka jo on. Tai löytäisi asioihin ratkaisuja, jotka eivät aina vaadi niin valtavaa budjektia. Tänään vuoden viimeisten kouluhommien vähän lykkäännyttyä sitä sai vietyä joulukoristeluja eteenpäin keräämällä omasta pihapiiristä havuja ja sammalia. Sitten kun joululoma alkaa, voisi harkita koittavansa askarrella itse elämänsä ensimmäisen havukrassin. 

Ehkä nyt joulun aikaan olisi taas mitä parhain ajankohta koittaa harjoitella pysähtymistä ja keskeneräisyyden hyväksymistä. Koittaa välillä vain olla, ilman että kokee huonoa omaa tuntoa siitä, jos on mennyt kokonainen vapaapäivä ilman että on saanut mitää aikaiseksi, ja ei ole edes siivonnut.  

Tonttujuttuja

Joulukuun ensimmäisenä päivänä tulinkin jo esitelleeksi meidän joulutontun Vanamon. Vanamo ei suinkaan ole ainoa tonttu joka meillä asuu. Siinä missä äitini on niin kauan kuin muistan kerännyt kotiinsa suojelusenkeleitä ja onnennorsuja, huomaan että meille on alkanut muuttaa yhä useampia tonttuja. Selvästi sitä on jotenkin kasvanut siihen, että kodissa on hyvä olla suojelijansa, ja itselle omin suojelushahmo on löytynyt tontuista. Sikäli se ei ehkä ole yllättävää, sillä pohjoisessa tarinaperinteessä niin metsillä kuin kaikilla kodinpiiriin kuuluvilla rakennuksilla on ollut omat haltiansa eli tonttunsa. Perinteisessä maatalossa on ollut kotitontun lisäksi riihitonttu, saunatonttu, navettatonttu, tallitonttu... Mikäli tonttuja on kohdeltu hyvin, ovat ne isäntäväen poissaollessa suojelleet talon eläimiä ja auttaneet esimerkiksi yöllisissä vaikeissa vasikoinneissa. Meidän kodin suojelijalle läpi historian jatkuneesta eläinkokemuksesta on varmasti lyömätön etu.

Saunatonttu vahtipaikallaan

Alkuun meilläkin tontut ilmestyivät joulukoristeisiin, ja joulun aikaa lukuunottamatta ne asuivat laatikossa muiden joulukoristeiden kera. Kuitenkin huomaan, että minulla on koko ajan isompi houkutus jättää yhä useampi tontuista päivystämään ympärivuotisesti. Ainakaan saunatonttu ei ole muuttamassa sisälle loppiaisenkaan jälkeen, elleivät saunassa selvästi välillä vierailevat hiiret anna sille häätöä. Vihreälakkinen saunatonttu kun on mielestäni elementissään saunakamarissa metsän laidassa. Myös sisälle haluaisin jättää ainakin yhden kotitontun. Jos ei muuten, niin ainakin yhden ihan pienen itseäni varten. Tänään aloin myös ensimmäistä kertaa miettimään, minkänäköinen meidän kasvihuonetonttu mahtaa olla, ja mistä löytäisin täydellisen tyypin juuri sinne. 

Vanamo testaa Nipsun uutta keinua. Meidän kotipäästäisopossumiherra on talouden akrobaatti, joka hyötyy siitä, että asumuksessa on paitsi korkeutta, myös erilaisia oksia, köysiä ja muita kiipeilyjuttuja, jotka auttavat hyödyntämään asumuksen korkeutta.

Ilmassa alkaa siis selvästi olla pientä höpsähtämistä. Mutta olen huomannut, että mitä enemmän itselle tulee ikää, sitä vähemmän jaksan ottaa kaikkea niin vakavasti. Että sitä voi ihan hyvin olla vaikka satuja rakastava täti-ihminen, joka haluaa herättää sadut henkiin muutenkin kuin jouluna. Ja ettei sillä ole lopulta väliä jääkö touhu muutamaan luottotonttuun, vai tuleeko täältä vielä joskus löytymään koko pihapiirin täyttävä satumaa täynnä mitä erilaisimpia tonttuja. Pitää kyllä ehkä varovasti varoittaa Jussia jälkimmäisen mahdollisuudesta.

Vanamo vei Donatellalle ja Rafaellalle pellettejä. Tähän aikaan vuodesta kilpikonnien tuoreruokatarjoilu on niukempaa eikä yhtä päivittäistä kuin kesällä. Pelletit, kuiva heinä ja muut kuivatut kasvit täydentävät ruokintaa etenkin talvikaudella. Kauppojen heviosasti toki mahdollistaisi ympärivuotisen salaattibuffan, mutta luonnossa niukemmilla seuduilla elävät lajit tarvitsevat lepokautensa, eikä jatkuva yltäkýlläisyys sovi niille. Ensivuonna kilpparitkin olisi tarkoitus saada osaksi lepokautta talviunille.

   

torstai 10. joulukuuta 2020

Senioreiden kuulumisia

Lauman vanhusten kuulumisista on taas vierähtänyt hetki, ja syykin on aika tyypillinen: vanhuksilla vuodenkierto rauhallisine talviaikoineen korostuu vielä nuorisoakin enemmän, ja niinpä Mihail, Justiina ja Itsy ovat elelleet melkoista hiljaiseloa. Justiina on porukan vanhin ja virkein, ja innostuu tekemään kunnon tutkimuskierroksen lähes aina heti kun aitaus aukeaa. Tarkistuskierrokseen kuuluu ehdottomasti myös jääkaappi, eikä yksikään jääkaappi läpäise tarkistusta ellei sielä ole lohitahnatuubia. Niinpä sitä on aina myös takkahuoneen minijääkaapissa Justiinaa varten. Itsy saattaa hyvin jäädä riippumattoon loikoilemaan vaikka aitaus olisikin auki, ellei alakerrassa tapahdu sillä erää mitää erityisen mielenkiintoista, kuten ole tahnatarjoilua. Itsy kyllä yleensä bongaa varsin äkkiä, jos kodinhoitohuoneen ovi on unohtunut auki, sillä sinne etenkään Itsyllä ei olisi asiaa - Itsy kun on meidän näädistä ainoana keksinyt miten pyykinpesukoneen alle pääsee. Miikkis on kolmikosta kaikkein syvimmillä talvessa, eikä sitä juuri näy pesänsä ulkopuolella kuin kerran päivässä syömässä, juomassa ja vessa-asioilla. Miikkiksen kanssa on otettu linjaus, että se pääsee aitaukseen jaloittelemaan aina kun se sitä pyytää, mutta nyt talven korvilla sitä tapahtuu ehkä kerran pari viikossa, ja silloinkin vain, jos iltapala on myöhässä. Silloin Miikkiksellä tulee tarve päästä keittiöön kyselemään ateriansa perään. Muuten se tuntuu olevan lähinnä tyytyväinen omasta rauhastaan, ja siitä, ettei kukaan ole tunkemassa samaan petiin. Nyt sitten taas jännätään, kuinka iso osa siitä menee pappaantumisen ja kuinka iso osa talven piikkiin.

Mummuskat <3

Vanhusten kanssa elokaan ei ole kuitenkaan ollut ihan pelkkää rauhallista kotoilua, sillä Justiinan kanssa jouduttiin taas viikko sitten eläinlääkäriin. Syynä oli vanha tuttu eli hampaat, joista yksi meni taas poistoon yhdessä hammaskiven kanssa. Vaikka anestesia on aina riski, Justiinan kanssa sitä ei osaa enää kauheasti jännittää, sillä sillä on tapana aina kotiinpäästyä pompata boksistaan vieteriukon lailla, ja alkaa touhuta heti omiaan - ja niin kävi myös nyt. Justiinan onneksi lohitahna kuuluu eläinlääkärin suosittelemisiin pehmeisiin ruokiin, ja jos olisi mahdollista, uskon että Justiina voisi mielestään vaikka elää sillä. Valitettavasti luullista tai muuten hammastyöskentelyä vaativaa ruokaa kehoitettiin kuitenkin välttämään taas vain viikon verran, eli loppuelämän tahnadieetille ei ole ainakaan vielä tarvetta. Tälläkertaa eläinlääkäriin paloi 351 euroa, mikä vähän kirpaisee näin joulun alla, mutta onneksi löytyy paljon muita vähemmän tärkeitä asioita, joista tinkiä. Miikkiksen kohdalla spreijailu on onneksi pysynyt nyt kokonaan poissa alkusyksyisen antibioottikuurin jälkeen, joten vanhojen miesten vaivaksi ajateltu tuhnauttelu taisi sittenkin olla anaalirauhasten tulehdus.

Miikkis-pappa

Tänä vuonna ketään ei onneksi tarvitse pakata mukaan tai etsiä laumalle hoitajaa kotiin, mikä helpottaa joulustressiä osaltani melkoisesti. Ehkä tänä vuonna saadaan pitkästä aikaa vähän hitaampi joulu itselle, laumalle ja läheisille.

maanantai 7. joulukuuta 2020

Parempi joskus ja jouluna

Vaihteeksi vähän erilaista eläinasiaa blogiin, kun näin joulun alla eläintilalla työskennellessä sitä tulee väkisinkin ajatelleeksi myös eläintuotantoa - olkootkin että työskentelen tällähetkellä lypsylehmien enkä sikojen parissa. 

Koulun possuja

Joulu lähestyy kovaa vauhtia, ja sen myötä moni on jo varannut joulukinkkunsa ja -kalkkunansa. Vaikka kasvissyönti on lisääntynyt paljon, monelle kinkku on yhä jouluna se juhlapöydän kruunu. Juhlapäivinä perinteet sanelevat monella muutenkin vahvemmin mitä syödään, siinä missä arkena saatetaan lähteä herkemmin kokeilemaan vegaanihaastetta tai lisäämään kasvisruokapäiviä viikkoon. Vaikka omalla kohdalla lihansyönti olisi vähentynyt, isommassa seurueessa on myös herkemmin niitä, joille perinneruuat ovat ehdoton osa pyhiä. Moni ei kuitenkaan tule ajatelleeksi, että jokaista kinkkua kohden tulee 30-40 kiloa muita lihatuotteita: jauhelihaa, kyljyksiä, paistia, kylkeä, lapaa, potkaa... Mikäli kaikki haluavat vain kinkun, hävikkiä syntyy valtavasti - mikä on marketissa shoppailessa helppo unohtaa, kun kinkut tuodaan hyvin esille omissa laareissaan muun lihaosaston pysyessä ennallaan. Tästä syystä moni pienempi tuottaja pyrkiikin myymään ensijaisesti puolikkaita possuja, jolloin eri ruhonosien myynti olisi suhteessa siihen, miten niitä osia possusta tulee. Sama kuvio toistuu myös pääsiäisenä, mutta eri eläinlajin kanssa. Suomessa karitsanliha kuuluu monella ennenkaikkea pääsiäiseen, ja silloin lampaasta valmistetaan viulu juhlapöytään. Karitsanviuluissa on kuitenkin sama ongelma kuin perinteisissä joulukinkuissa: yhdestä eläimestä tulee vain kaksi kinkkua tai viulua, mutta myös valtavasti muuta lihaa. Mikäli siis ylipäätään käyttää lihaa, kannattaa sitä ehdottomasti käyttää myös muuten kuin suurimpina pyhinä. Ja ennankaikkea: opetella hyödyntämään ennakkoluulottomammin eri ruhonosia. Nykyään Googlen kautta on pääsy ihan ehtymättömään reseptipankkiin, joten ohjeita jokaisen ruhon osan hyödyntämiseen löytyy taatusti, kun vain kirjoittaa hakuun osan nimen ja eläimen lajin.   

Rouvat aamupalalla

Lemmikinomistajana sitä jossain määrin myös hyötyy ihmisten nirsoudesta, sillä kaikkein vähiten kysyttyjä ruhonosia monista eläimistä myydään halvemmalla lemmikeille. Etenkin korvat, sorkat, sydämet, kivipiirat, saparot ynnä muut sellaiset  päätyvät Suomessa lähes poikkeuksetta eläinten rehuksi, vaikka ne ovat monessa maassa täysin kelvollista ihmisravintoa. Sen lisäksi eläimille myydään myös valtavat määrät pala- ja jauhelihoja. Tämä on toki kaikki pois hävikistä, ja siten erittäin suotavaa - mutta samalla tuottajalle jää etenkin suoramyynnissä sitä vähemmän käteen, mitä halvemmalla jokin osa on myytävä. Useimmilla tuottajillakaan kun ei ole käytössä omaa tilateurastamoa, jolloin jokaisen eläimen teurastus maksaa erikseen. Mitä pienemmästä toimijasta on kyse, sitä suurempi kustannus yleensä suhteessa on. 

Toki moni asuu niin pienissä asunnoissa, ettei ylimääräistä pakastintilaa ole mahdollista hankkia, tai lihan menekki on niin pientä, ettei puolikasta possua tai -karitsaa saisi ikinä käytettyä järkevässä ajassa. Mutta mikäli tällaisia esteitä ei ole, suosittelen kaikkia vakavasti harkitsemaan hankkimaan sen pelkän kinkun tai viulun sijaan valmiiksi leikatun puolikkaan, ja käyttämään sikaa ja karitsaa myös arkikokkailussa, mikäli niitä käyttää myös pyhinä. Mikäli tähän ei ole mahdollisuutta, kannattaa kaupan lihatiskillä tutkia joskus ajan kanssa, mitä eri ruhonosia myynnistä löytyy. Niiden osalta kannattaa seurata myös tarjouksia, sillä monesti tarjoukset osuvat niihin tuotteisiin, joista sillähetkellä on enemmän tarjontaa. 

Vegaanisella ja kasvispainotteisella ruokavaliolla on monia hyviä puolia, ja niitä noudattamalla välttää monia eläineettisiä pohdintoja. Mutta jos päättää kuitenkin käyttää lihaa ja eläinperäisiä tuotteita, kannattaa ehdottomasti pysähtyä miettimään, miten sen tekisi mahdollisimman eettisesti. Sen lisäksi, että ottaa selvää, millaisilta tiloilta eläintuotteet tulevat, hävikin vähentäminen on tässä ehdottomasti yksi iso osa-alue. Mikäli jonkun elämäntehtävä on kuolla päätyäkseen lautaselle, kyseisen eläimen toivoisi ehdottomasti myös päätyvän lautaselle eikä suoraan ruokahävikkiin. 

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Pakastinhaaste

Tämän vuoden loppuun ja ensivuoden alkuun ajattelin asettaa itselleni yhtäaikaa todella helpon että erittäin vaikean haasteen. Päätin nimittäin haastaa itseni syöttämään autotallin ison pakastimen kokonaan tyhjäksi, ja sulattamaan kaikki pakastimet kylmimpien kuukausien loppuun mennessä. Helpoksi tämän tekee se, että homma on jo aloitettu, ja iso arkku on tyhjempi kuin aikoihin. Vaikeaksi se, että minun on äärettömän vaikeaa olla bongailematta kaikkia hyviä diilejä ja paljousalennuksia, tai kieltäytyä, mikäli minulle tarjotaan jotain mitä mieluusti laumalle syötän. Joulu tulee kuitenkin nappaamaan ison osan loppuvuoden budjetista, ja vaikka hommassa ei olisikaan mukana taloudellista intressiä, mikään ruoka ei kuitenkaan hyödy siitä, että sitä lepuutetaan ikiroudassa pakastimen pohjalla. Niinpä syöttämällä kaikki pois pääpakastimesta ja sen jälkeen sulattamalla apupakastimet pitäisi päästä aika hyvin siihen tilanteeseen, ettei missään ole mitään vanhentuneita pakasteita. Joskaan nyt pakastimista ei muutenkaan pitäisi tulla mitään isompia ylläreitä, kun siitä kun kaikki pakasteet siirrettiin tänne uuteen osoitteeseen on alle puoli vuotta. Silloin kyllä epäonnistuin aika lahjakkaasti tavoitteessani syöttää pakastimet mahdollisimman tyhjiksi ennen muuttoa, ja pakasteita muutettiin mukana _paljon_.


Vaikka tiedostan homman järkevyyden, samalla sitä huomaa koittavansa koko ajan keksiä sallittuja poikkeuksia, kuten jonkin tietyn ruoka-aineen, kuten sydänten, täydentämisen, jos ne loppuvat. Eihän nyt jokin pakastimen läpikäyminen saa vaarantaa lauman tasapainoista ravitsemusta edes hetkellisesti. Tosiasia kuitenkin on, että meillä on tällähetkellä kotona vain perusterveitä aikuisia eläimiä, eikä mikään tarvittava ruoka-aine ole vielä edes lopussa. Eli tässä ei nyt olla jättämässä kalsiumia pois viikkokausiksi kasvavan eläimen ruokavaliosta (etenkin kun kalsium-lisänkin saisi tarvittaessa purkista, kun sitä löytyy valmiiksi lisäravinnehyllyltä), vaan kyse on enemmän omasta ahdistuksesta siitä, että saattaisin joutua jättämään jotain välistä. Laumalle tuolta löytyy taatusti koko ajaksi perushyvää terveellistä ruokaa ja jotain herkkujakin, sillä pakastin on kuitenkin itseni täyttämä, ja itse olen sinne kaiken valinnut. 

Kissoillekin tuli juuri Zooplussalta iso märkäruoka ja namitäydennys, joten senkin puolesta karvakaverien ruoka-asiat pitäisi olla aika hyvällä mallilla ensivuoden alkuun asti. Jotenkin monen kuukauden puskuri ruoka-asioissa on silti itselleni selvästi eräänlainen turvaviltti, vaikka asutaan kuinka paikassa, josta jotain näädille sopivaa ruokaa on saatavilla 24/7 auki olevista hypermarketeista vuoden jokaisena päivänä, vaikka omissa varannoissa ei olisi mitään. 

lauantai 5. joulukuuta 2020

Salainen joulukissa 2020

Tänään on ollut taas hyvin kissablogimainen päivä. Aamulla avattiin ja saatiin viimein matkaan tämän vuoden salainen joulukissa -paketit. Äsken tuli nähtyä kissoja palveluskuntineen etäpikkujouluissa. Etenkin Aino rakastui tähän "istu lähellä kameraa niin saat kananameja" -bilekonseptiin. Se kiersikin mukanani läpi koko asunnon, ja maistoi vähän kaikista kattauksista jokaisen karvakaverin kera. Bile-eväätkin löytyivät juuri sopivasti aamuisesta paketista. Hoitokisset ovat edelleen kuvioissa mukana, joten hekin pääsivät mukaan availemaan paketteja. Pakettiin kun oli pakattu niin monenlaista nannaa ja useita leluja, niin niitä testattavaksi koko porukalle. Yksi paketeistakin oli sopivasti kaikille karvakavereille, niin hoitokisset valtuutettiin sen avaajiksi. Ollaanhan sitä jo aika kavereita, kun mahdutaan samalle laatikolle sekä meidän omien kissojen että frettinuorison kanssa. Jussi onkin alkanut jo vähemmän salaa haaveilla, että hoitokissat voisivat jäädä meille vakituisemminkin asumaan. 

Tämä laatikko vaikuttaa hyvin kiinnostavalle -Mauno
Ruttu kysyy, mahtuisiko touhuun useampikin tassupari avuksi
 

Laatikosta paljastui paketteja niin Ainolle ja Maunolle, frettimyksille kuin palveluskunnallekin. Palveluskunnalle oli lisäksi osoitettu kirje, kuinka tähän jouluiseen haasteeseen oli vastattu. Meidän salainen joulukissa oli Niemennokan nelijalkaiset, ja sielä oli otettu sitten googlekin vähän avuksi, kun saajapuolelta paljastuikin normikissojen lisäksi myös käärmemäisiä venytettyjä malleja. Freteille valitut namit osuivatkin oikein hyvin, jonka lisäksi nameista alettiin heti käydä myös vaihtokauppaa - maistiaisia kysyttiin ja saatiin puolin ja toisin. Kävikin vielä niin hauskasti, että Miamorin tahnoista tuli juuri niitä makuja, joita ei oltu vielä aiemmin testattu - ja molemmat äänestettiin Ainon, Maunon ja Vapun yhteisäänin heti jatkoon.  

Näin paljon paketteja - ja laatikossa on vielä lisää!

Frettien namituubi
 
Lelupuolelta löytyi muunmuassa ihan uskomattoman ihanan tuoksuisia pikkupaketteja. Niiden tuoksu tuntui jo paperin läpi niin huumaavalta, että Rutun oli ihan pakko kysyä, että ei kai Maunoa haittaisi pieni avausapu. Kyseessä oli kuitenkin Maunon henkilökohtainen paketti, joten Ruttu lahjottiin nameilla luovuttamaan paketti saajalleen. Avaamisen jälkeen kaikki lelut kun ovat kuitenkin kaikkien leikittävissä. Minttukin tuli sitten aika pian kysymään Ainon tuoksupaketista, josko sitä saisi kanssa vähän tassulla koittaa. Arvatakin jo saattaa, että kyseiset paketit sisälsivät nimeltä mainitsemattomia huumehia virkattujen kissojen muodossa.  

Ruttu löysi paketteja

Maunon kissanminttulelu

Palveluskunnalle löytyi molemmille todella mieluiset sukat (minulle kissoja, Jussille Batmania), kisumagneetti, kissapiparimuotti ja maailman suloisimmat tulitikkurasiat. Ja tulitikkurasioita oli vielä kaksin kappalein, niin että ylä- ja alakerta saivat omansa. Nyt on yhdellä lempitontuistanikin oma harmaa kissa. 

Nutsku nauttii myös pahvilaatikosta

Häntäpörhöllään. Nutsku jännittää onko tontuilla todistusaineistoa.

Ja jokainen kissa ja fretti tietää varmasti vielä ihmisiäkin paremmin, että laatikko ja kääre ovat tärkeä osa lahjaa. Mauno ja Minttu vuorottelevatkin pahvilaatikossa istumisessa, ja fretit lähtivät juoksemaan pitkin kotia rapisevien papereiden kanssa. Laatikko saikin sitten jäädä kuusen alle toistaiseksi, vaikka kääreistä osan jo ilkeästi arkistoinkin keittiön jätepisteen puolelle enimpien hepulien laannuttua. 

Tahna yhdistää

Koko saalis. Mauno ihmettelee mitä tällä tehdään. Ainakaan se ei ole nami.

Tästä Mitella tykkää.

Kiitos taas Tassulinnan Tuijalle miljoonasti tämän järjestämisestä ja meidän Salaiselle joulukissalle ihanista lahjoista! Ja lauma käski kertoa, että toivottavat kyllä Niemenokan emännän mieluusti visiitille, mikäli kulku tänne suunnalle eksyy!

Paketissa oli myös meidän takkatontulle sopiva kissa.

Tulitikkurasiatkin paketista löytyivät.