Eilen jouduimme jättämään hyvästit Kantarellille. Kantarelli oli kääpiörottana periaatteessa mummuikäinen, yli 1,5-vuotias, mutta silti mummoksi vielä kovin nuori, alle 2-vuotias. Kantarellin yleisvointi oli ollut hetken aikaa tarkkailussa, sillä hänen hengityksensä oli muuttunut pumppaavammaksi. Kantarelli ei kuitenkaan vaikuttanut räkäiseltä tai rohissut, joten en uskonut asian hänen kohdallaan ratkeavan antibiooteilla. Pikemminkin mietinnässä oli, pitäisikö mummon kohdalla lähteä tutkimaan vielä sydäntä (Kantarellin emon ja tyttären kohdalla molemmilla epäilty sydänvikaa). Kantarellin ikä kuitenkin mietitytti, samoin kuin mahdollinen lääkerumba (kun sitä on pilkkonut fretille 1/16 tablettia sydänlääkkeistä, en osannut edes kuvitella millaista murenaa niistä olisi tarvinnut sitten koittaa jauhaa kääpiörotalle).

Huomasin meneväni asian suhteen vähän lukkoon, sillä en todellakaan ollut valmis miettimään vielä eutanasiaa. Mutta samalla tiesin, että jos en olisi valmis eutanasiaan, niin sitten vaiva olisi Kantarellin etujen mukaista selvittää paremmin. Mutta en ollut oikein valmis mihinkään uuteen diagnoosiinkaan. Sovittiin sitten Kantarellin kasvattajan kanssa, että hän tulee katsomaan tyttöä, ja jutellaan sitten miten olisi järkevintä edetä. Itse kun en vieläkään viime vuosien sairastelurumban jälkeen luota täysin arvostelukykyyni, vaan pelkään yli- tai alireagoivani, kun en haluaisi nähdä tai pelkään heti pahinta.

Ei siinä kuitenkaan tarvinnut lopulta juuri keskustella. Vaiva oli edennyt alle vuorokaudessa ison harppauksen huonompaan suuntaan, ja siinä vaiheessa kun kaivoin Kantarellin pesästään näyttääkseni hänet Saijalle tiesin jo mikä vastaus olisi. Toki nesteenpoistolääkitys tekee joskus ihmeitä lyhyessäkin ajassa, mutta Kantarellin yleiskunto oli laskenut niin nopeasti, että totesimme molemmat eutanasian parhaaksi vaihtoehdoksi. Laitoin sitten töihin viestiä, ehdittäisiinkö meidät ottaa vielä ylimääräisinä samana iltana. Ihan pienen hetken sitä oli miettinyt, että olisi kysynyt seuraavaa päivää, mutta mitä enemmän sitä Kantarellia katsoi, näki, että pieninkin pitkittäminen olisi ollut itsekästä.   

Vaikka Kantarelli syntyi täällä meillä, ja olimme päässeet sosiaalistamaan häntä alusta alkaen, Kantarelli oli aina aikamoinen säpsyilijä, eikä hän viihtynyt sylissä ja paijattavana. Sen sijaan Kantarelli oli maailman paras pesäntekijä. Aina kun häkkiin lisäsi mitään pesämateriaaliksi sopivaa, Kantarellilla alkoi heti kauhea tohina, kun aarteet piti saada talteen ja pesät fyllattua niin täyteen kuin mahdollista. Sitä urakkaa tehtiinkin sitten ihailtavalla tarmolla. 

Lepää rauhassa Zaya's Lilla Kantarell, Kantarelli

7.7.2023 - 23.4.2025

Pääsiäistä ja opetushommia

Pääsiäinen vietettiin siskonperheen kanssa täällä meillä, ja siihen sisältyi muunmuassa grillailukauden avaaminen sekä paljon lautapelailua. Siskontyttö on kovin ihastunut kääpiörottiin, joten sain taas paljon apuja muksujen sosiaalistamiseen häneltä ja hänen veljeltään. Lisäksi saunottiin, katsottiin elokuvia ja ulkoilutettiin kaneja ja frettejä. Siskonperheen mukana olivat myös heidän kissansa Nakki ja Ilo. Aloitimme pääsiäisenä myös pienesti valmistaumisen kesälomiin tyhjentämällä uima-altaasta sulamisvesiä altaan kuivatusta ja pesua varten. Sen tieltä uima-altaalta tuli siirrettyä turvaan piha-altaaseen pari manteria eli vesiliskoa sekä yksi isohko rupikonna. 

Uima-altaasta muuttomääräyksen saanut manteri

Naavan minit ovat ottaneet kehityksessä ihan valtavan harppauksen pääsiäisen aikana, ja pienistä vauvoista on tullut ihan oikeita rottia. Sellaisia jotka kiipeilevät sujuvasti pitkin kaltereita, nukkuvat putkessa pesämökin sijaan ja syövät ihan valtavia määriä. Silti samaan aikaan tyypit ovat vielä ihan valtavan pieniä, vaikka tulevatkin jo emon mukana luukulle vastaan ja koittavat livistää häkin päälle kiipeilemään.

Nakki tutustuu Jussin viimeisimpänä saapuneen pelin laatikkoon

 

Ilo kävi tarkastamassa parvekkeen

Pääsiäisen suklaapatukkametsästyksen yhteydessä tuli löydettyä lautapelihyllyistä myös turhan hyvinvoiva pölykoirapopulaatio, jonka hävityksen otin eilen työnalle. Sitä päätti ihan äkkiä vain nostaa kaikki pelit hyllyistä, pyyhkiä pölyt sekä peleistä että hyllyistä ja järjestää pelit taas niin, että saman pelin kaikki lisäosat olisivat samassa paikkaa peruspelin kanssa. Yllättäen tähän menikin sitten jonkin verran aikaa, kun taloudesta löytyy tällä hetkellä lautapelejä yhdeksästä hyllystä.   

Pelihyllyjen räjäyttäminen ei osunut siinä mielessä ehkä ihan parhaimpaan mahdolliseen saumaan, että tänään meille tuli yksi ryhmällinen klinikkaeläinhoitajaopiskelijoita tutustumaan eksoottisiin. Eli jos olisin ollut järkevä, sitä olisi keskittynyt enemmän eläintilojen läpikäyntiin, kuin lautapelien mylläämiseen. Tai ainakin aloittanut eläinten hoitamiselle sen sijaan, että ihan äkkiä vain kävi läpi kaikki lautapelit. Silloin hommat olisivat voineet mennä illalla vähän vähemmän myöhään.

Yksi Naavan mineistä ihan häkin yläosassa

Eläintilojen suhteen en ole tällä hetkellä kaikilta osin ihan täysin tyytyväinen siihen, millaiset ne ovat. Isoimpana ehkä hiertää se, että Mustin kämpän valmistumisaikataulun pettämisen myötä Donatella-kilpikonna asuu tällä hetkellä väliaikaisesti kodinhoitohuoneen lattialla odottamassa ulkoilukauden alkua tai Mustin uuden terraarion valmistumista, kumpi näistä tapahtuukaan sitten ensin. Tällähetkellä veikkaisin Donatellan ulkoilukauden alkua. Siinä pääsi sitten käymään läpi lattialla asumisen haittoja kilpikonnille konnan asuessa tällä hetkellä hienosti lattialla, olkootkin että kyseessä on vain väliaikainen tilanne. 

Aino vahtimassa lautapelisavottaa

 

Myönnän että minulla on ollut nyt muutenkin viime aikoina vähän sellainen olo, että haluaisin päivittää useammankin meidän tyyppien asumuksia isompiin ja toimivampiin. Mutta tällähetkellä ei ole varaa mihinkään isompiin projekteihin, plus niin kauan kuin Mustin terraario on vielä vaiheessa, sitä ei todellakaan pitäisi aloittaa mitään uusia projekteja. Tällä kertaa Mustin muutto isompaan terraarioon ei tule aloittamaan uutta terraariopäivityskierrosta, sillä Musti on tällähetkellä väliaikaisesti kilpikonnien talvikämpässä, joka tarvisi päästä palauttamaan kilpikonnakäyttöön. Eli nyt lototaan ja seuraillaan Facebookin roskalava-ryhmää samalla kun laaditaan hiljalleen pidemmän tähtäimen suunnitelmia muihin muutostöihin.

Kilroy is here

Sain keskiviikkona viestin, että Turun seudulta on löytynyt taas salamatkustajagekko. Lisko oli ilmestynyt urheiluliikkeeseen aasian suunnalta saapuneessa vaatekollissa. Gekko oli saatu kiinni ja toimitettu suojaan, mutta nyt sille kaivattiin paikkaa, jossa tyyppi voisi jatkaa eloaan. Näiden pakettimatkalaisten alkuperää kun on mahdoton selvittää, joten paluulippua ei tyypille olisi mahdollista hankkia. Ehdottomasti yleisin pakettimatkaaja on muurigekko, joten se oli työhypoteesi tämänkin tyypin kohdalla. Meillä on ollut aiemminkin näitä salamatkustaja muurigekkoja, joten sovin että käyn hakemassa tyypin meille vielä ennen pääsiäistä. Tulisi sitten samalla varmistettua se lajikin.  

 

Ensimmäinen ottamani kuva Kilroysta

Hakukohteessa tyyppi oli nostettu jo valmiiksi pieneen faunaboksiin, jossa hän oli osittain vällyjen alla. Tyypistä näki heti, ettei hän ollut ainakaan muurigekko. En kuitenkaan halunnut alkaa tutkia tyyppiä tarkemmin heti, koska siinä tilanteessa oli tärkeintä saada hänet siirrettyä mahdollisimman sujuvasti boksista toiseen. Nappasin siis vain pikaisen kuvan näkyvästä osasta ja aloitin siirron. Tyyppi tarttui onneksi heti tarjoukseeni talouspaperirullaluolasta, ja livahti sinne, ja rullan avulla siirto sujui helposti. Autolle päästyä laitoin kuvan Jussille, esittelin tyypin meidän uudeksi perheenjäseneksi ja totesin että laji menee uusiksi. Olin edellisenä päivänä arponut Kinder ja Kilroy nimien välillä, ja päätynyt tämän kollimatkaajan kohdalla Kilroyhin.

Kilroylle pystytetty karanteeniasumus

Päästyäni kotiin, Jussi oli jo ehtinyt aloittaa googlettelun kuvan ja arvioidun lähtömaanosan perusteella, ja päätynyt arviossaan aasialaiseen kotigekkoon, mikä on aasian puolella muurigekkoa vastaava yleinen pakettimatkaaja. Jussi ei ollut kuitenkaan vielä kotona, joten sovimme että siirrämme tyypin yhdessä karanteenikämppään Jussin kotiutuessa, niin että hänkin näkisi Kilroyn kunnolla, josko saisimme sitten vahvistettua lajinkin. Kilroy oli kuitenkin hyvin kiintynyt pahvirullaluolaansa, joten päädyimme siirtämään hänet rullineen päivineen, ja totesimme että ehdimme nähdä tyypin paremmin sittenkin, kun hän päättää lähteä itse liikkeelle.  

Jussi pääsi ensimmäisenä näkemään pojan kokonaan

Eilen Kilroy oli sitten uskaltautunut liikkeelle, ja saimme Jussin kanssa napattua hänestä parempia kuvia. Aasialainen kotigekkokin alkoi näyttää epätodennäköiseltä vaihtoehdolta. Ulkonäön perusteella tällä hetkellä vahvimmalta vaihtoehdolta näyttää Rhacodactylus auriculatus eli gargoyle gekko. Vaikka tähän lajiarvioon tuli vahvistus pariltakin kokeneelta herppiharrastajalta, asiasta tekee mielenkiintoisen sen, että lajia tavataan lähinnä Uuden kaledonian saarella, eli elinalue on varsin suppea. Tällaisina hetkinä taas toivoo, että asiassa olisi mahdollista kuulla myös matkalaista itseään.

Eilen Kilroy oli paljon liikkeellä

Koska Kilroyn alkuperä on tuntematon, hänen kanssa mennään taas pidemmän karanteenin kautta. Näin karanteenijakson aluksi myös tyypin terraarion sisustus pidetään hyvin minimalistisena, eikä boksissa ole edes muuta pohjamateriaalia kuin talouspaperia tarkkailun helpottamiseksi. Nyt tässä vaiheessa kun pyritään varmistamaan että tyyppi on terve ja vapaa loisista. Ja toisena kriittisenä Kilroy pitäisi saada syömään ja varmistua siitä, että hän myös ulostaa. Laitoimme Kilroylle ensikattaukseksi jauhomatoja, mutta ne eivät ole ainakaan vielä herättäneet kiinnostusta, joten seuraavaksi lähdetään koittamaan eri ruokavaihtoehtoja läpi. Kilroy on virkeä ja hänessä ei näy ainakaan puolin mitään isompia ruhjeita, mutta tyyppi on selvästi hoikassa kunnossa.

Tavarakuljetusten mukana tulleet salamatkustajat joutuvat usein olemaan pidempiä aikoja ilman ruokaa ja vettä, jonka lisäksi ne voivat altistua hyvin voimakkaille lämpötilavaihteluille ja äärilämpötiloille. Mikäli tavarat pääsevät liikkumaan laatikossa, eläin voi joutua myös puristuksiin. Muunmuassa näistä johtuen läheskään kaikki hengissä perille asti selvinneistä tyypeistäkään eivät elä kovin pitkään. Osa salamatkustajista kuitenkin selviytyy kaikesta kokemastaan ja sopeutuu sen jälkeen vielä terraarioelämään, jota toivomme nyt Kilroynkin kohdalla.

Vaparina Tuulispäässä

Tällä viikolla tuli toteutettua yksi pidempiaikainen haave, ja lähdettyä vapaaehtoiseksi Eläinsuojelukeskus Tuulispäähän. Olen seurannut Tuulispään elämää somessa jo yli kymmenen vuoden ajan ja hakenut sinne aikoinaan myös työssäoppimisjaksolle, mutta silloin homma kaatui silloin vallinneisiin pandemiarajoituksiin, jotka olisivat estäneet yöpymisen tilalla. Itse kun en ole edelleenkään maailman varmin kuski, niin en mielelläni aja pidempiä matkoja etenkään niin, että tiedän että minun on palattava samana päivänä. Nytkin lopullinen kipinä lähtöön tuli, kun bongasin yhden instasta tutun kissaihmisen, jonka tiedän asuvan lähellä, käyvän säännöllisen epäsäännöllisesti vaparina Tuulispäässä. Uskaltauduin sitten kysymään, millä hän kulkee Tuulispäähän, ja olisiko minun mahdollista mahtua samaan kyytiin. Kimppakyyti järjestyikin sitten perjantaille.  

Hernettä eivät kiinnostaneet ihmisten paijaukset, kun hän sai rapsutuksia jo Hannalta

Poneista etenkin Aatu osallistui ahkerasti siivoukseen, Niksu toimi enemmän tarkkailijana

Myönnän että ole etäältä ihaillut etenkin minkkejä ja kettuja, joita Tuulispäässä asuu tällä hetkellä kaksi kumpiakin. Vapariksi lähtiessä kuitenkin tiesin, että näihin tyyppeihin sitä tulisi todennäköisesti saamaan vähiten kontaktia, koska he eivät ole samalla tavalla kesyjä kuin moni muu, plus luonnollisesti pienet eläimet joita on vain muutama, myös sotkevat ja syövät huomattavasti vähemmän mitä isommat eläimet, ja eläimet mitä on huomattavasti enemmän. Eli työvoiman tarvetta on enemmän isompien tyyppien parissa. 

Suloa ja Fannia ei kiinnostanut nousta kylmänä päivänä ennen lounasta

Lounasaikaan oltiinkin sitten heti skarppina 

Itselläni on jonkin verran kokemusta myös näistä tuotantoeläimiksi laskettavista tyypeistä, vaikkakin lähinnä eläintenhoitajaopintojen valinnaisen tuotantoeläinjakson kautta. Sitä kun on touhunnut koko elämänsä eksoottisten kanssa, päädyin sitten koulussa valitsemaan tuotantoeläimet tarhaeläinten sijaan, sillä halusin saada jotain tuntumaa niihinkin. Aiempaa kokemusta ei tosin vaparihommissa välttämättä vaadita, sillä työturvallisuussyistä isoimmat tyypit ohjataan aina pois siivottavista tiloista. Eli hevosten ja nautojen asumistoja siivotessa ei olla kosketuksissa itse eläinten kanssa, ellei sitten itse halua. Tyypit nimittäin kyllä valvovat hommaa aidan takaa, ja saattavat kelpuuttaa muutamat rapsutukset siinä virallisena valvojana toimisen ohessa. 

Mikko kyselee lisänamien perään

Saima ja Team valkoiset kuusenoksien kimpussa

Perjantain keikalla itse pääsin osallistumaan nautojen, hevosten ja hanhien tilojen siivoamiseen, possujen ruokintaan, oksien hakuun kaneille, lampaille ja vuohille, sekä vuohien, lampaiden, ponien ja hevosten heinien pussittamiseen. Hannu-hanhi ei ihan täysin arvostanut saamaansa palvelua, sillä hänellä on kuitenkin kaksi morsianta Sigrid ja Ingrid, vastuullaan, ja asumuksessa käyskentelevä vieras ihmisapina oli selvästi vähän epäilyttävä tyyppi. Hannu tekikin sitten hyvin selväksi, että hänen naisiinsa ei sitten kosketa, ja että olisi vielä parempi, jos hänen naisiaan ei edes katsottaisi. 

Lumi tuli varovaisesti myös moikkaamaan <3

Sen sijaan Tuulispään uusin asukas lammasmummo Raila oli sitten hyvin eri ääripäätä, ja hänen mielestään häntä tuli ideaalitilanteessa rapsuttaa kunnolla kaksin käsin, ja aina parempi, mikäli rapsuttajia oli useampi. Mikäli toinen käsi meinasi eksyä rapsuttamaan kaveria tai ottamaan kuvaa, Raila koputti varovasti sorkalla ja muistutti keskittymisen tärkeydestä. Että jos nyt kuitenkin Raila saisi vähän lisää niitä paijauksia. Etenkin kun meidän vierailu osui keskelle takatalvea, ja lampaat olivat jo uusissa hienoissa kesätukissaan, joten ulkoilu ei ollut kyseisenä päivänä kovin houkutteleva vapaa-ajan viettovaihtoehto. 

Samoin Uni <3

Ketuista ja minkeistäkin pääsin näkemään Lumi-ketun ja Mikko-minkin. Viima-kettu ja Maija-minkki puolestaan päättivät, että perjantaina vapareita oli sen verran paljon paikalla, että he mieluummin eivät olleet. Mikko koitti kyllä namitarjoilun päätyttyä kysymässä vähän Maijaakin näytille, ehkä siinä toivossa, että kaverin ilmestyminen olisi tuplannut namit. Meidän käydessämme minkit olivat vielä viimeisiä hetkiä talvitiloissaan, joissa on paremmat edellytykset uimaveden sulanapidolle pakkasilla. Nyt kaksikko on kuitenkin jo muuttanut omalle kesämökilleen, jossa on paremmat ulkoilumahdollisuudet.

Näistä ystävistä tummemmista on Raila, joka on hyvä perehdyttämään lampaiden rapsutukseen

Tämä ensimmäinen kerta vaparina ei varmasti jää viimeiseksi, vaikka toki tämä oma eläintarha sitoo sen verran, että kauhean usein sitä pystyy tuskin käymään. Täälläkin kun on pian edessä kanien muutto kesätiloihin, ja Donatellan kesäasunnon kunnostus, vaikkakin Donatella pääsee muuttamaan ulos vasta, kun yölämpötilatkin pysyvät selvästi plussan puolella.   

Vuohilla oli kunnon keväthepulit käynnissä

Lemmikki- ja showkesyrottien pääsiäisnäyttely

Tänään otimme suunnan kohti Viialaa ja Lemmikki- ja showkesyrottien pääsiäisnäyttelyä. Aamulla oli äärettömän vahvasti sellainen olo, että olemme unohtaneet pakata vähintään puolet tavaroista ja kotiin on pakko olla unohtumassa jotain, kun kaikki tarvittava rottien boksi mukaanlukien mahtui yhteen kassiin. Frettinäyttelyjen kanssa kun on tottunut siihen, että näyttelyyn lähtiessä mukaan pakataan vähintään tarvikekassi, aitauskassi ja arvosteluboksit kantoboksin lisäksi - ja usein aitauskassit vielä tuplana, kun olemme menneet jo vuosia kahdella laumalla. Rottien kanssa vain nostimme tytöt aamulla illalla valmiiksi laitettuun boksiin eväiden kanssa, ja näyttelypaikalla nostimme boksin kassista ja lisäsimme boksin päälle tyttöjen numerolaput. Meiltä oli tänään mukana Pihlaja, Torvis ja Suppis, ja heidät oli kaikki ilmoitettu lemmikkiluokkaan.

Likoilla oli eväänä muunmuassa viinirypäleitä

Olin ennakkoon tiennyt ja intoillut sitä, että näyttely järjestettiin yhtä aikaa hiirinäyttelyn kanssa, mutta enhän minä sitä aamulla muistanut. Niinpä sitä tuli vähän ihmeteltyä, miten pieniä bokseja osalla oli mukana. Ovathan kääpiörotat stanttuihin nähden pieniä, mutta silti S-koon boksit ovat niille aika alakanttiin. Sitten kun hiiribokseja alkoi näkyä useampia ja silmiin osui myös ei-rottia harrastavia hiiri-ihmisiä, aivot saivat yhdistettyä asiat oikein. Hiirillä boksit kun tavataan myös fyllata tiiviimmin kuin rotilla, niin bokseissa ei ollut näkynyt hiirten hörökorvia paljastamassa asiaa. Siitä kun itselläni on ollut hiiriä, joiden kanssa tuli harrastettua näyttelyitä, on jo yli kymmen vuotta, mutta silti hiirinäyttelyn puolella näkyi yhä tuttuja kasvoja jopa parinkymmenen vuoden takaa.  

Näyttelysali, vasemmalla hiiripöydät, oikealla rottapöydät

Sienitartuntoja ehkäisevänä varotoimena rottanäyttelyissä on nykyään aika vahva "ei nunnutella toisten rottia" -linjaus, joten sitä tuli katseltua paljon muiden tyyppejä, mutta ei syliteltyä. Yhdessä boksissa uskoin näkeväni kaksi Naavan veljistä, mutta minulla tuli hetkellinen uskonpuute asian suhteen, kun pojat olivat 9,5kk ikäisiä, ja Naava on meidän nuorimpana ihan maksimissaan kahdeksankuinen. Piti sitten tarkistaa Naavan syntymäpäivä ja tehdä pieni laskutoimitus, ja joo, meidän vauvakin on jo 9,5kk. Hups ja oho. Naavan ikää kun ei tarvinnut laskea näyttelyyn, kun Naava on mammalomalla, samoin kuin Tähti. Samasta syystä en meinannut alkuun löytää meidän tyttöjä luettelosta. Luetteloon kun on listattuna ensin junnut, ja olen viimeksi näyttelyttänyt junnuja. Niin enhän minä osannut etsiä omiani avoimen luokan lopusta veteraanien joukosta. Olkootkin että mukana olijoista yksi on jo täyttänyt 2 vuotta ja kaksi muuta täyttävät tänä vuonna kaksi.  

Mutta kai se on uskottava, etteivät nuo omat ole junnuja, kun Torvis nappasi "Vauhti mummo" -erikoispalkinnon ja Pihlaja palkittiin parhaana veteraanina. Sen lisäksi Suppis oli lemmikkinaaraiden neljäs ja Pihlaja kolmas. Mutta jos kesän näyttelyissä kisattaisiin sitten sekä mummoissa että junnuissa, kun saadaan pari Naavan mineistä tuolta mukaan. Tähden ainoa tyttö ei valitettavasti selvinnyt, joten joudumme skippaamaan siinä sukusaagassa yhden polven, ja katsomaan sitten myöhemmin, millaisia tyttäriä Tähden pojat mahdollisesti saavat. Hetken kyllä mietin olisinko käynyt hiirinäyttelyn puolelta hakemassa vähän länttiterapiaa, mutta Saija lupasi, että kyllä niitä länttejä tulee varmasti vielä kääpiörottiinkin pallittomina versioina. 

Rottamusten bokseja

 

Agilityyn meiltä ei ollut ilmoitettuna ketään, mutta käytiin Pihlajan kanssa vähän testailemassa rataa kisan päätyttyä. Jussi halusi minun ottavan aikaa, joten kuvaaminen jäi. Mummo meni radan ajassa 04.31,88. Kisoissa hyväksytyn suorituksen yläraja on naarailla 02.30,00, joten meillä olisi vielä vähän matkaa agilitychampioneiksi. Onneksi näyttelyissä oli taas hyvät myyntipöydät, niin sai varmistettua palkinnot myös oman elämänsä championeille. Olkootkin että näyttelyissä voisi kyllä aina koittaa himmailla ostoksia palkintojen jakoon asti, sillä nytkin kotiin lähti taas palkintoja pieni kestokassillinen itse ostettujen lisäksi. Eli ehkä tyypit eivät olisi oikeasti tarvinneet minun ostamia uusia virikkeitä. Mutta koska meillä on kotona maailman parhaat tyypit, niin sitä sortuu lähes aina varmistamaan edes pienen "Paras lauma" -palkinnon omille tyypeille shoppailemalla myyntipöydästä jotain kivaa. 

Jussilla oli tälle päivälle sovittuna myös iltamenoa näyttelyn jälkeen, joten lähdimme kohti Turkua heti palkintojen jaon päätyttyä. Näyttely saatiin pakettiin ennen neljää, joten kotiin ehdittiin ennen kuutta, vaikka Jussi poimi matkalla pikaiset iltaviemiset Urjalan makeistukusta. Olen ollut viime aikoina todella huono jäämään minkään näyttelyiden loppusiivouksiin, mutta saan ehkä vähän kompensoitua sitä sillä, että elokuussa on tiedossa sekä yksi rotta- että yksi frettinäyttely, joiden loppusiivouksia voin halutessani lykätä, mutta jota en pääse livistämään. 

Pihlajan arvostelu. ERI = erinomainen

Suppiksen arvostelu

Torviksen arvostelu

Eksopäivä Tropicalssissa

Meidän esittelynurkkaus

Eksojen ympärillä on taas puhuttu paljon niiden lemmikkinäpidon eettisyydestä sekä siitä, pitäisikö Suomessa ottaa käyttöön positiivilista, joka määrittäisi mitä lajeja on luvallista pitää lemmikkinä. Vaikka meillä on tupa täynnä eksoottisia, tiedän että nämä teemat iskevät vielä pahemmin moniin tuttuihin harrastajiin, jotka ovat rakentaneet eksojen ympärille paitsi koko elämäntyönsä, myös elinkeinonsa. Kyllähän se itseenikin kolahtaisi ja kovaa, jos mitään uusia eksoja ei saisi enää ottaa. Mutta niin kauan kuin kaikki lemmikit eivät menisi kieltoon, pitkällä tähtäimellä se todennäköisesti vaikuttaisi omalla kohdallani lähinnä siihen, mihin lajeihin oma harrastaminen keskittyisi. Voi olla, että sitten sijaiskoteilussa tai sijoituskoteilussa täällä siirryttäisiin kissoihin, kuka tietää.

Mutta siitä huolimatta minun ei tarvinnut kauaa miettiä, kun Tino kysyi pääsisimmekö me mukaan hänen järjestämäänsä eksopäivään, ja jos pääsisimme, voisimmeko me tällä kertaa puhua frettien lisäksi myös Herpille Koti -ringistä. Herpille Koti -rinki eli HeKo-rinki on vapaaehtoisten matelijaharrastajien ylläpitämä palvelu, joka auttaa uudelleen sijoittamaan uuden kodin tarpeessa olevia matelijoita. HeKo-rinki on ollut nyt toiminnassa 13 vuotta, ja se on saanut siinä ajassa kerättyä tarpeeksi laajan sijaiskotiringin, että sillä on ollut kapasiteettia auttaa paitsi eläinsuojeluyhdistyksiä ja viranomaisia eksoottisten kanssa, auttaa myös yksityishenkilöitä, jotka joutuvat luopumaan eläimestään esimerkiksi terveydentilan tai muuttuneen elämäntilanteen takia. Sillä vaikka kotia vaihtavia matelijoita on Suomessa jonkin verran, niitä on kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin kodittomia kissoja tai kaneja, minkä takia ringin resurssit ovat riittäneet ottamaan koppia myös kodinvaihtajista, millä pyritään estämään niiden päätymistä kiertoon tai pahimmassa tapauksessa luontoon hylkäämistä. Itselläni ei ole tällä hetkellä jaksamista olla kauhean aktiivisesti missään yhdistys- tai eläinsuojelutoiminnassa mukana, niin on kiva kun pystyy tällä tavalla tuomaan omalta osaltaan näkyvyyttä tärkeänä pitämilleen jutuille. 

Edustustiimi alkaa väsyä

Meidän kanssa samassa pöydässä oli Maria Hakala esittelemässä harvinaisempia gekkoja, sekä Kimboza Forest Gecko Projektia, jonka sponsorina hän toimii laatimalla kuvituksia luonnonsuojeluhankkeen tukituotteille. Projektin pyrkimyksenä on pelastaa luonnossa kriittisesti uhanalainen turkoosipikkugekko sukupuutolta suojelemalla lajin elinympäristöä, torjumalla salametsästystä sekä lisäämällä paikallisten ympäristötietoisuutta. Marialla oli eksopäivässä myynnissä myös projektin tukituotteita, joita jäi liikkeeseen myyntiin myös eksopäivän jälkeen. Lisäksi eksopäivässä oli esillä erilaisia torakoita, sekä walk-in tatuointipiste. 

Heko-tyyppien lisäksi meillä oli mukana myös frettejä, ketkä keräävät kanssa aina oman fanikuntansa paikalle. Frettien osalta pääsimme juttelemaan useamman lajia harkinneen, monen frettejä joskus omistaneen sekä muutaman tuoreen harrastajan kanssa. Se on jotenkin tyypillistä, että usein frettejä vasta harkitsevia mietityttää frettien haju, ja se onko se oikeasti yhtä paha mitä välillä pelotellaan. Moni frettejä omistanut taas haluaa nimenomaan tulla nuuhkimaan sitä tuttua tuoksua. 

Jussi hengasi lähes koko illan Kodan kanssa ja ihmettelee, miksi en ota aina ihan niin vakavissani sitä kuinka hän kammoaa koiria. Ei kyllä ottanut Kodakaan.

Päivä meni taas kauhean nopeasti, vaikka pakkailut aiheuttivat pientä päänvaivaa. Frettien kamat kun saa pakattua vaikka unissaan, mutta herppien kohdalla piti enempi miettiä, mikä olisi roudausmielessä mahdollista, mutta samalla ei liian pelkistettyä. Yleisötapahtumissa kun kuitenkin haluaisi, että niissä esittelyterraarioissakin olisi kuitenkin edes jotain sisustuksen peruselementtejä, vaikka niitä vakiasumuksia ei saadakaan roudattua mukaan. Olkootkin että Tropicalssissa on kyllä jo liikkeen puolesta niin hienoja esimerkkejä matelijaterraarioiden sisustamisesta, joten sielä se haittaisi ehkä normaalia vähemmän, vaikka tällaiset vierailevat tähdet olisivat jossain kantolaatikoissa. 

Alunperin meidän piti olla vain neljään asti, ja minun jatkaa siitä sitten iltamenoihin toisaalle. Mutta iltamenoni peruunnuttua jäimme sitten vähän pidemmäksikin aikaa juttelemaan muiden harrastajien kanssa. Mikä teki kyllä taas ihan hyvää, sillä se auttaa muistamaan, kuinka monen lajin asiantuntijoita eksopiireistä löytyy, ja kuinka paljon moni heistä on työskennellyt sen eteen, että tieto eksoottisista, niiden tarpeista ja elinympäristöistä lisääntyisi. Eläinsuojelutapausten kanssa pelatessa sitä kun meinaa välillä menettää kokonaan uskonsa ihmisiin, ja olisi aina välillä itsekin valmis ajamaan ihan kaikkien lemmikkien (ja mieluiten myös ihmisten) kieltämistä. Kuitenkin ihmiset ovat onnistuneet ajamaan monet lajit aivan liian ahtaalle muunmuassa tuhoamalla elinympäristöjä sekä laittomalla eläinkaupalla. Joten vastavoimaksi tarvitaan ihmisiä, jotka ovat perehtyneet juuri näihin lajeihin, niiden tapoihin ja niiden lisääntymiseen, jotta suojelua saadaan keskitettyä, sekä turvattua lajeja niin, että myös luontoonpalautukset ovat mahdollisia, sitten kun elinympäristöjä on saatu suojeltua tai ennallistettua. Aika monella pitkän linjan harrastajalla homma kun on levinnyt aika kauas siitä, että kotona olisi vain yksi lisko lasilaatikossa katseltavana.

Vauvakuulumisia

Naavan minit täyttivät tänään aamulla viikon. Minien turkkimuunnokset ovat olleet nähtävissä jo viiksistä, mutta nyt muksuille alkaa tulla jo tukkaakin. Kaikki kahdeksan miniä ovat lähteneet hyvin kasvuun, ja muksuissa näyttäisi olevan viisi tyttöä ja kolme poikaa. Jussi on vähän turhan ihastunut toiseen sileäkarvaisista pojista, joka on saanut Jussilta lempinimen Brandon Lee. Mutta poikaa tästä ei tule jäämään kotiin, sillä rotilla sekalaumat eivät ole toimiva konsepti, sillä naaraiden kiimat tulevat neljän päivän välein, ja noin pienten eläinten kohdalla esimerkiksi kastraatio on haastavampi operaatio, enkä tiedä tekeekö edes kukaan Suomessa varhaiskastraatioita rotanpoikasille. Eli pysymme jatkossakin ihan tyttölaumassa, sillä en halua meille vakituiseen kahta rottalaumaa. 

Naavan tytöt 7vrk <3

Naavan pojat 7vrk <3

Väreinä Naavan poikueessa on mustaa ja agoutia, turkkimuunnoksista sileää ja kiharaa eli rexiä. Tytöistä kaikki viisi ovat kiharia, pojista yksi on kihara ja kaksi sileäkarvaisia. Valtaosalla mineistä on pientä kuviota, mutta se näkyy lähinnä hännissä ja pikkuhiljaa myös mahapuolella. Ainoastaan Brandon Leellä on pieni viiru naamassa. Poikasten kuvaaminen käy koko ajan haastavammaksi, sillä vaikka silmien avautumiseen on vielä viikko, vauhtia alkaa jo löytymään. Heti kun minit laskee alas, alkaa kova ryömiminen. 

Lauantaina saatiin myös lisää vauvauutisia. Tähti joka jäi mammailemaan toiseen sijoituskotiin synnytti lauantaina seitsemän muksua, joista kuusi selvisi. Tähden pesässä näyttäisi kasvavan sileäkarvaisia muksuja, joista ainakin osalle on tulossa dumbokorvat. Väreistä tulee löytymään puna- ja mustasilmäisiä. Ensimmäisen pikaisen arvion perusteella Tähden mineissä näyttäisi olevan viisi poikaa ja yksi tyttö. 

Tähden minit 1vrk <3 Kuva: Essi

Hitaampaa vaihdetta etsimässä

Kun töistä tuli tieto, että ainakin keväälle on tiedossa vähemmän tunteja (työskentelen tällä hetkellä nollasopimuksella), aloin heti laatia kunnon projektilistaa. Sitä päätti käyttää töistä vapautuvan ajan ja energian siihen, että kotona ja eläintiloissa kaikki olisi sitten tiptop. Homma kusi kuitenkin heti kättelyssä, kun sain influenssan. Nyt sitä on ollut pari viikkoa periaatteessa terveiden kirjoissa, mutta hengästyn ja väsyn edelleen huomattavasti helpommin kuin ennen sairastumista. Sitä on siis joutunut vähän himmailemaan suunnitellun supertehokkaan kevään ja täyden suursiivouksen kanssa. 

Sitä on joutunut taas vastakkain sen kanssa, että sitä on onnistunut sisäistämään vähän turhankin suorituskeskeisen minäkuvan, jonka on hankala sulattaa joutenoloa. Kyllähän se meni taudin ollessa pahimmillaan, kun kaikki energia meni siihen, että koitti keksiä missä asennossa henki kulkisi edes auttavasti, mutta sen jälkeen on tehnyt taas vähän tiukempaa sallia itselleen se, ettei minusta ole tällä hetkellä vetämään sata lasissa. Että vaikka kotona on miljoona hyödyllisempää asiaa joita voisin tai joita minun "pitäisi" tehdä, voin silti välillä vain koota palapeliä tai istua frettien kanssa kasvihuoneella juoden teetä. Ettei minun tarvitse muuttua työvuorojen vähennyttyä välittömästi täydelliseksi pullantuoksuiseksi kotirouvaksi. Etenkin kun liian tiukat tavoitteet johtavat tällä hetkellä herkästi vain siihen, että en saa aikaiseksi mitään muuta, kuin istun sisällä miettien kaikkia asioita, mitä minun pitäisi aloittaa aloittamatta mitään ja tuntien samalla huonoa omaa tuntoa siitä, että en ole tehokas, mutta että en myöskään lepää.

Valitettavasti pää tarvitsee eilisen kaltaisia päiviä muistuttamaan, että olen koittanut vetää satakymmenen lasissa niin pitkään, ettei se lasi ole tahtonut pysyä enää vähään aikaan kasassa. Että nyt ei ole oikeasti sen aika, että minun tarvitsisi aloittaa koko ajan jotain uutta, kehittää itseäni, etsiä uusia haasteita ja ylittää itseni. Vaan minun pitäisi oikeasti opetella välillä antamaan olla. Keskittyä nukkumaan, syömään ja kävelemään rauhakseen ympäristöä ihmetellen. Keskittyä asioihin, jotka ovat ympärilläni nyt. Tämän kokoisen lauman kanssa se "ei mitään" kun on sekin paljon muuta, kuin että sitä makaisi kaikki päivät sohvannurkassa katsoen Netflixiä. Sitäkin pitäisi kyllä ehdottomasti kokeilla joku päivä. 

Jos hiljainen kausi töissä jatkuu pidempään, sitä pitää toki alkaa miettiä uusia työkuvioitakin. Mutta juuri nyt sitä voisi olla paikallaan opetella vähän hengittämään. Olla yrittämättä koko ajan jotain. Antaa arjen rullata perusasioiden äärellä. Hyväksyä se, ettei elämästä tarvitse tulla valmista nytkään. 

Toissapäiväinen menetys kun valitettavasti taas alleviivasi, että en voi odottaa lepäämisen kanssa sitä täydellistä elämäntilannetta, kun elämässä ei ole mitään stressinaiheita, vaan voin vain asettua huolivapaaseen kuplaan kellumaan kunnes akkuni on täynnä. Tehdä ensin kaikkea valmiiksi, ja levätä sitten. Vaan että minun olisi opeteltava palautumaan joka päivä ja riippumatta siitä, olenko tehnyt kyseisenä päivänä jotain kyllin tehokkaasti ansaitakseni sen. Minun olisi myös opeteltava hyväksymään se, että lepääminen ei myöskään ole yksi suoritus muiden joukossa, jonka voi kirjata kalenteriin ja hoitaa tehokkaasti alta pois. Sille toki tarvitsee varata aikaa, mutta en voi itse suoranaisesti päättää, paljonko aikaa se ottaa. 

Ensitöikseni silppusin projektilistan. Kyllä tärkeimmät sillä olevat jutut muistaa ilman listaakin. Ja ne ottavat nyt sen ajan minkä ottavat. Ilman listaa en toki pääse yliviivaamaan siltä mitään, mutta toisaalta en voi myöskään jumittua tuijottamaan kaikkia yliviivaamattomia kohtia. 

Ja vaikka sitä koittaa nyt laskea rimaa päänsä sisällä, niin kyllä sitä johonkin aina lupautuu. Nyt seuraavaksi ollaan huomenna mukana Tropicalssin eksopäivässä Turussa sekä puhumassa Herpille Koti -ringistä että esittelemässä frettejä. Sinne sopii siis tulla moikkaamaan klo 12-16 välillä. Kysymään vaikka tuosta meidän sijaiskotilaisesta, jos harkitsee viljiksen hankintaa. 

Lepää rauhassa Ronja

Nostimme eilen kilpikonnat sisälle talviunilta. Horros oli mennyt molemmilla tasaisesti, eikä kumpikaan ollut menettänyt talven aikana painoaan, eikä kummankaan kilvessä ollut näkynyt mitään poikkeavaa. Viikkopunnituksissa molemmat ovat vaikuttaneet jänteviltä, ja alkaneet hieman liikkua. Talven aikana ei ollut siis toisinsanoen tapahtunut mitään, mistä olisin nähnyt syytä huolestua.

Kun nostin talvehtimisboksit sisälle lämpiämään, Donatella lähtikin nopeasti liikkeelle. Ronja sen sijaan ei, ja kun nostin Ronjan boksista, se tuntui jäntevän sijaan veltolta. Ronja ei millään tavalla haissut tai mitään, hänestä oli vain kadonnut kaikki jäntevyys. Ja sillä hetkellä tiesin, että olemme menettäneet tytön. Horroksessa kilpikonnien elintoiminnot kuitenkin hidastuvat selvästi, joten Jussi halusi tarkkailla asiaa vielä lopun iltaa ja yön yli ennen lopullisen tuomion julistamista. Mutta eihän se odottamalla muuksi muuttunut, vaikkei siitä ole kuin muutama päivä, kun Ronja vielä reagoi siihen, kun kävin avaamassa jääkaappia ja tekemässä pintapuolisemman tarkistuksen.

Joku ehkä muistaakin kun syksyllä arvoin, kuinka paha olisi, jos jättäisimme tänä vuonna horroksen kokonaan väliin. Että jotenkin oma pää harasi asiassa normaalia enemmän vastaan, ja olisin halunnut pitää kilpikonnatkin hereillä ja tarkkaillun alla koko talven. Vaikka se ajatus on kieltämättä pyörinyt päässä paljon eilen illalla ja tänään aamulla, en silti kadu, että en toiminut sen tunteen mukaan. Donatella ja Ronja kuitenkin aloittivat itse paaston syksyllä ja alkoivat vetäytyä nukkumaan. Donatelalla alkoi myös paino laskea, kun koitin lykätä unille laskemista. Eli päätös talvihorroksesta oli tehtävä, sillä matelijahuone olisi ollut aivan liian lämmin tila edes harkita puolittaista talvilepoa, vaikka konnien omat valot ja lämmöt olisi pidetty kuinka suljettuina tahansa. Eli horros oli ainoa järkevä vaihtoehto.

Se ei silti tee tästä helppoa.

Lepää rauhassa Ronja

 

 

1985-2025

Pesässä piippaa

Tänään aamulla Naavan pesästä kantautui se kauan kaivattu poikasten piippailun ääni. Oli jo aikakin, sillä Naavan maha alkoi olla jo aika pinkeä. Naavalla oli kotoa lähtiessä painoa 180g. Eilisessä punnituksessa jo 271g Senkin perusteella alkoi siis olla odotettavissa, että minejä on tulossa ja todennäköisesti enemmän kuin pari. Naava tekikin tähän mennessä isoimman meillä syntyneen kääpiörottapoikueen, ja synnytti kokonaiset kahdeksan miniä. Aiempi ennätys meillä on ollut seitsemän.

 

Naavan minit tänään <3

Jussi oli käynyt tarkistamassa tilanteen aamulla vähän ennen seitsemää ennen omaa töihin lähtöään. Silloin pesässä oli ollut vielä hiljaista, ja Naava makoilemassa pesäkoppinsa päällä. Itse menin töihin vähän myöhempään, ja kävin tarkistamassa tilanteen hieman ennen yhdeksää. Silloin Naava oli pesässä, ja pesästä kuului piippailua. Arvelin synnytyksen saattavan olla vielä käynnissä, joten en vielä siinä vaiheessa edes koittanut alkaa laskea minejä, vaikka kuinka olisi tehnyt mieli. Laitoin vain Saijalle viestiä, että meillä piippaa ja suuntasin töihin nähtyäni Naavan vilaukselta. 

Naava-mamma eilen <3

Töistä tultua vaivattiin sitten mammaa sen verran, että nostimme Naavan hetkeksi häkistä, jotta saimme tarkistettua että mammalla kaikki vaikutti olevan kunnossa, sekä laskettua minit. Kaikki kahdeksan pientä nakeroa. Koska tilanne on mammallekin uusi, halusimme pitää ensimmäisen tarkastuksen mahdollisimman nopeana, joten emme koittaneet kurkkia vielä yhtään sukupuolia. Vaikka myönnettäköön, että sukupuolet kyllä kiinnostavat kovasti, sillä meillä olisi laumassa parin pikkuprinsessan paikka auki. Ihan noin pieniltä en kyllä osaa muutenkaan sanoa sukupuolia täysin luotettavasti edes Jussin kanssa vertailemalla. Mutta sen ehtii kyllä myöhemmin.

Nyt he ovat täällä, elossa ja terhakkaina mammansa hoivissa, ja se on tärkeintä juuri nyt <3