Tämä oli taas niitä tapahtumia joihin tuntui ensin olevan kaikki maailman aika ideoida ja toteuttaa myyntipöytää. Sitten yhtäkkiä olikin jo messuviikko ja kaikki kauniisti levällään. Tämä viikko menikin sitten aika tohinalla, kun on käyty läpi siira- ja tuhispurkkeja ja pakattu lähtijöitä. Haettu ja pussitettu sopivia jäkäläoksia. Käyty läpi kaappeja mitä niistä keksitään myyntipöytään. Askarreltu ja laminoitu pöytäkylttejä ja hintalappuja Canvalla ja käsin. Tehty ilmoituksia tulevasta valikoimasta ja sovittu ennakkokaupoista ja merkitty jo myytyjä itselle ylös. Viesteilty Suskun kanssa pöytäliinoista, noidankattiloista ja juna-aikatauluista. Lopulta saunottu ja juteltu ja tehty maailmasta parempaa parempaa paikkaa.  

Valmiina päivään! 

Tällä kertaa minulla oli messuille ihan äärimmäisen haastava tavoite: sukeltaa sinne kaikkien houkutusten mekkaan, ja olla ostamatta mitään elävää ja mieluiten ei mitään muutakaan. Jotta tämän kaltaisia tapahtumia on järkevää järjestää jatkossakin, messumyynti on toki kaiken a ja o riittävän kävijämäärän ohella. Mutta koska tällä kertaa ennen messuja osui useampi iso lasku, jonka lisäksi autoni on menossa huoltoon ensiviikolla, niin tällä kertaa kaikki omat paukut piti suunnata siihen, että sai myytyä mahdollisimman paljon, ja ostettua mahdollisimman vähän. Lopulta päädyin koko päivän aikana ostamaan vain yhden tarran, jonka piirtämisessä oli käytetty mallina meidän rubber ducky -siiroja. Lisäksi minulle kyllä tuli pienen mutkan kautta yksi uusi tuhislaji Joonakselta, joka ei tänä vuonna päässyt valitettavasti itse messuille, sekä jonkin verran ruokajuttuja vaihtokauppana. Vaikka tämmöinen vastuullisen ja kulutustaan tarkoin harkitsevan aikuisen larppaaminen onkin välillä tarpeen, ensivuodelle tarvitsen ehdottomasti paremman budjetin messuille. 

Tällä kertaa olimme aamulla pelipaikalla huomattavasti viime vuotta aiemmin, vaikkakin taas tavoiteltua myöhemmin. Susku kun bongasi perjantaina meidän makeanvesialtaan viime katastrofissa yksin jääneen mysteerirasboran, ja tunnisti sen paviaanirasboraksi, ja sattumalta Susku on tehnyt näiden rasboroiden kanssa tätä samaa, eli koonnut itselleen pikkuhiljaa parvea näistä kiilakylkien mukana välillä vahingossa tulevista tyypeistä. Mutta koska näitä ei kuitenkaan tule kovin usein ja silloinkin vain yksittäisiä, hänellekään ei ollut kovin montaa, joten sovimme että meidän mysteeripaviaani voisi muuttaa hänen parveensa. Pussiajan minimoimiseksi, koska messupäivästä tulisi kuitenkin jo itsestään pitkä, päätimme jättää kalan pyydystämisen aamuun, mikä oli virhe. Vaikka Susku on kalojen haavimisen ja pakkaamisen rautainen ammattilainen, niin yhden tietyn kalayksilön pyydystäminen isosta runsaskasvisesta altaasta, jos kyseinen kala ehtii tajuta että juuri häntä ollaan pyytämässä, ei olekaan niin suoraviivainen juttu. Lopulta jouduimme luovuttamaan ja sopimaan, että otetaan uusi yritys kun olemme seuraavan kerran suuntaamassa Tampereelle. 

Jussi oli messuilla ensisijaisesti ensiapuvastaavana, mutta hääräili myös pöytämme takana

 

Matkalla raviradalle pidimme vielä pikaisen huoltotauon ja nappasimme kofeiinia ja päiväyseineksiä matkaan. Sitten oli edessä auton kantaminen tyhjäksi ja pöydän laitto. Olin etukäteen toivonut että päästäisiin messuilla ekaa kertaa myymässä olleiden Mellun ja hänen siskonsa viereen, ja toiveemme olikin kuultu. Niin saatiin sitten tehtyä meidän kulmaukseen hyvä tukikohta, josta käsin onnistuin myös tukemaan Mellua hänen sortumisissaan. Sen myötä meillä onkin nyt yksi siankärsäkäärme kodinhoitohuoneessa, kun Mellu totesi löytäneensä itselleen täydellisen yksilön, mutta koska kyseessä olikin aikuinen naaras luovutusikäisen poikasen sijaan, hänellä ei olisi sille sopivaa karanteeniboksia. Joten sovittiin että käärme lähtee minun matkaani, minä laitan hänelle sopivan boksin, ja hän hakee tyypin täältä bokseineen sitten kun vapautuu messujen jälkeisestä menostaan. Olin kyllä positiivisella tavalla yllättynyt, miten hienon kattauksen Mellu siskoineen oli saanut pöytäänsä, vaikka heillä ei ollut alunperin suunnitelmissa ottaa pöytää. Mutta kun Mellu meni kysymään mikä on paras aika saapua messuille, jos haluaa välttää jonottamisen, mutta päästä silti sisään mahdollisimman aikaisin, vastasin siihen puolivakavissani että näyttelyilleasettajien ovi aukeaa aamulla klo 8. Hän mietti asiaa hetken, ja otti yhteyttä siskoonsa. Messukipinä iski kyllä selvästi kunnolla, kun päivän lopussa heidänkin suunnaltaan alkoi kuulua mietteitä siitä, mitä kaikkea pöytään voisi ensivuodeksi tehdä, kun pääsisi aloittamaan valmistautumisen jo ajoissa.      

Eläinalan myyjien ja kasvattajien lisäksi myös teemaan sopivien käsitöiden tekijät sekä viherkasvimyyjät olivat kivasti löytäneet tapahtuman. Aika moni matelijaharrastaja kun harrastaa myös terraarioihin sopivia kasveja, ja monilla viidakko levittäytyy terraaroiden ulkopuolellekin. Itsekin väänsin pitkään kättäni yksien aivan mahtavien jättipeikonlehden pistokkaiden kanssa, jotka olisivat olleet oikea unelma - jos minulla olisi vähänkään viherpeukaloa ja sellainen isolle kasville sopiva paikka, joka olisi turvassa freteiltä ja kissoilta. Mutta jos onnistun joskus keksimään sellaisen, tiedän mihin kaksi pistokkaista matkasi, ja josta voisi sitten ehkä joskus tulevaisuudessa kysellä uusia pistokkaita. Myös madagaskarin päivägekko Ötökän terraarion kasvit haluaisin laittaa jossain välissä uusiksi. Onneksi parikin kasvimyyjistä oli paikallisia, niin tietää sitten mistä lähteä etsimään sopivia kasveja, kun tilanne tulee ajankohtaiseksi. 

Mellun Pulla näyttää kuvissa kauhean pieneltä, mutta tääkin pieni muoviboksi on 130 litran Samla

Päivä eteni joutuisasti ja ihmisiä riitti melko tasaisesti viimeiselle tunnille asti, jolloin alkoi selvästi hiljentyä. Tällä kertaa vastustin kuitenkin kiusausta lähteä kiertämään vielä lopuksi mahdollisia hyviä viime hetken tarjouksia. En tarttunut niihin edes omassa pöydässäni, vaikka Suskulla olisi ollut taas hyppyhämähäkkislingejä myynnissä. Hänen tämän kertaiset poikaset olivat kuitenkin vielä pienempiä kuin viime vuotiset, joten totesin että tässä kohtaa tuollainen tyyppi tuntui aivan liian pieneltä ja hauraalta meille, vaikka en pidä mahdottomana, että Pomppo saisi vielä joskus seuraajakseen uuden hyppyhämähäkin. Sain kuitenkin kotiinviemiseksi aiempien vaihtareiden lisäksi myös poron sarven, kun messujen loputtua ihmisillä alkoi tavaroiden pakkaaminen ja sen päättäminen, mitä ei enää haluttu pakata kotimatkalle. 

Kotimatkalla poikkesimme sitten vielä Orikedon Tavernaan syömään ennenkuin oli aika tiputtaa Susku samalle asemalta jolta hänet oli vuorokautta aiemmin haettu ja suunnata kotiin purkamaan kasseja. Loppuilta menikin sitten eläinten purkamisen jälkeen melko pitkälti koomatessa. Naureskelin kyllä Suskulle, että kuinka tervettä käytöstä on maata bunkkerin nojatuolissa silmät mitään näkemättä ajastimien sammuttaessa valoja pikkuhiljaa ympäriltä ja miettiä, että mitä kaikkea pöytään sitten ensivuonna laittaisi. Koska jos (ja eiköhän kun, kun Tropicalssin viimeisintä tapahtumapäivitystä katsoo...) messut tulevat taas ensivuonna, tiedän missä aion sinä päivänä olla.  

Messujen kuvaaminen jäi minulla käytännössä kokonaan, mutta muunmuassa tapahtuman Facebook-ryhmästä Matelijamessut Turku löytyy mitä kaikkea ihmiset messuilta bongailivat.  

Matan leikkaus

Eilen oli vuorossa sukkanauhakäärme Matan reissu Koira-KissaKlinikalle ja syylämäisen patin/kasvaimen poisto. Operaatiota varten Mata piti nukuttaa, mikä vaati sitten pientä luovuutta klinikan väen puolelta. Mata kun on kooltaan hyvin pieni, vain 45 grammainen, joten läheskään kaikkia klinikalla tarvittavia asioita ei valmisteta hänen koossaan. Esimerkiksi leikkauksen aikana tarvittava intubaatioputki syntyi sitten kanyylistä. Kaikki meni kuitenkin hyvin, ja pian jo saatiinkin kuvaterveisiä heräämön puolelta - kasvain saatiin pois, ja leikkaushaavasta tuli hyvin siisti. 

Sarin laittama kuva kun Mata oli heräilemässä

Nyt Mata kuitenkin asuu sitten jonkin aikaa faunaboksissa, johon hänelle on tehty sairasyksiö. Leikkauksen jälkihoitona kun on tärkeää pitää haava puhtaana, mikä ei onnistuisi maapohjaisessa terraariossa. Joten sairasyksiössä on pohjalla talouspaperi, joka on helppo ja nopea vaihtaa heti jos se sotkustuu, ja josta ei irtoa mitään haavaan. Sen lisäksi haavaa putsaillaan nyt päivittäin tämä viikko, ja ensimmäiseksi kolmeksi päiväksi tuli pistettävä kipulääke. Mukaan annettavaa kipulääkettäkin jouduttiin kuulemma laimentamaan aika reilusti ennenkuin päästiin niinkin isoon annokseen kuin 0,05ml, joka on jotenkin mitattavissa ja pistettävissä. 

Leikkauksen aikainen hengitysputkiratkaisu

Nyt Mata on muuten virkeä ja pirteän oloinen, mutta ei ole nyt leikkauksen jälkeen siirrettäessä vielä purrut ja ampunut myskiä. Eli ei ihan täysin oma itsensä, Mata kun ei yleisesti ottaen hirveästi arvosta käsittelyä. Olkootkin että jokin pieni osa minusta toivoo, että nyt kun Mataa on jouduttu käsittelemään enemmän, hän olisikin päättänyt äkisti tulla siihen tulokseen, ettei käsittely olekaan niin kamalaa ja ottaa sen jatkossa vähän iisimmin.  

Matan toipilaskämppä

 

Leikkaushaavaan laitetut tikit

Levätkää rauhassa Erika & Hanski

Eilen tehtiin kaksi niistä vaikeista päätöksistä, joiden pelkäsin olevan tulossa, ja kääpiörotat Erika ja Hanski saivat siipensä. Erikalle oli jo vajaa viikko sitten kontrollissa sanottu, että ellei hänen hengityksensä parane kortisonin aloittamisen myötä merkittävästi, eutanasia on ainoa järkevä vaihtoehto. Ja niin paljon kuin me toivoimmekin toisenlaista lopputulosta, Erika meni valitettavasti antibiootista ja kortisonista huolimatta vain huonompaan kuntoon, joten tuli aika tehdä hänelle se viimeinen palvelus. 

Lepää rauhassa Zaya's Ich Komme "Erika"

18.5.2025 - 27.9.2026 

Hanskin kohdalla päätös taas oli vaikeampi. Hanski kun oli fyysisesti terve. En voi silti sanoa, että tilanne olisi Hanskinkaan kohdalla tullut vastaan täysin yllättäen. Hanski kun tuli meille muiden meidän kääpiörottien tapaan sijoitukseen, mutta jo ennen Hanskin ensimmäistä poikuetta hänen lähisukulaisiaan jouduttiin lopettamaan haastavien käytösongelmien vuoksi. Joten vaikka Hanskin käytöksessä ei näkynyt nuorempana mitään poikkeavaa, Saija totesi varmemmaksi olla astuttamatta Hanskia ollenkaan, ja Hanski jäi meille elämään lemmikkieloa. Alkuun Hanskin kanssa elettiin ihan normaalisti, ja osallistui myös tapahtumiin muun lauman mukana. Sitten hän alkoi kuitenkin yhden näyttelyn jälkeen parturoimaan, jonka jälkeen todettiin hänen jäävän jatkossa kotijoukkoihin, jotta mahdollinen reissustressi ei pahentaisi tilannetta. Tilanne pysyikin pitkään hyvin hallinnassa satunnaista pientä itsensä parturointia lukuunottamatta. Kuitenkin viime aikaisten laumamuutosten myötä Hanski alkoi jahdata laumaan uusimpina tulleita Oreota ja Käkeä, ja lisäksi hyökkäillä itseään nuorempien korviin. Erikan kohdalla en ollut näkemässä, mistä hän korvalovensa sai, mutta kun samanlainen ilmestyi myös Käen korvaan ja Oreon korvasta puuttui yhden jahdin jälkeen pienempi pala tajusin lovet Hanskin tekosiksi. Siinä kohtaa otettiin sitten aikalisä ja koko lauma pienempään häkkiin laumautumaan uudelleen. 

Lepää rauhassa Zaya's Peace Pop "Hanski"

20.2.2025 - 27.9.2026 

Alkuun olin miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, että mikäli ongelmat jatkuisivat, kokeilisin vielä ottaa lauman tarkkislaiset Hanskin, Usvan ja Kasin, eli ne kolme jotka reagoivat lauman muutoksiin herkiten käytöshäiriöillä omaksi laumakseen. Saijan kanssa juteltuani tulin kuitenkin siihen tulokseen, että koska käytöksen laukaisevana tekijänä on useimmiten stressi, niin se että ongelmien jatkuessa stressaisin tyyppejä vielä lisää ottamalla ne pienempään laumaan pienempään häkkiin jossa on vähemmän toimintamahdollisuuksia ei välttämättä olisi omiaan ainakaan lieventämään stressiä. Joten sen sijaan päädyimme nyt lopettamaan Hanskin, ja jatkamme Usvan ja Kasin kohdalla vielä tarkkailua. Kasilla kun ollut nyt pitkään parempi kausi ilman merkittävää parturointia. Usvalla taas on alkanut taas kasvaa sänki parturoituihin kohtiin, joten toivotaan että lauman rauhoittuessa hänkin rauhoittuisi. Usvankin kohdalla kyllä päätimme, että mikäli parturointi vielä uusii niin pahana kuin se nyt oli, seuraavalla kerralla päädymme lopetukseen. Usvaa ehdittiin valitettavasti käyttää kasvatukseen ennen näiden haasteiden ilmenemistä, mutta hänenkin kaikki jälkeläiset on nyt tämän myötä jätetty kasvatuksesta pois. 

Haluaisin uskoa, että näiden luopumisten jälkeen minun ei tarvitsisi hetkeen stressata ja surra kääpiörottiin liittyviä asioita. Mutta valitettavasti siinä menee varmasti vielä aikaa ennenkuin saa pään kunnolla rauhoittumaan. Erikan ja Hanskinkin lähtö kun on kuitenkin taas yksi muutos, joka voi laukaista Usvan ja Kasin ongelmat uudelleen. En kuitenkaan halua lopettaa heitä vain siksi, että he saattavat reagoida asiaan, joten jatkamme tarkkailulinjalla. Ja vaikka minä kuinka toivon, että se että Pihlaja on elänyt nyt jo yli 3,5 vuotiaaksi tarkoittaa sitä, että hän on kuolematon ja elää ikuisesti, niin järjellä tiedän, että mahdollisuudet siihen ovat oikeasti aika olemattomat. Joten hänenkin kohdallaan pitää vain koittaa keskittyä niihin päiviin mitä saadaan, ja koittaa olla liikaa miettimättä, montako niitä vielä saadaan. 

Rottien syysnäyttely

Eilen otettiin suunta kohti Ulvilaa ja Lemmikki- ja showkesyrottien syysnäyttelyä. Treffasin aamulla Kirsin Raisiossa, josta jatkoimme sitten yhdessä näyttelypaikalle. Näyttelyyn mahtui useampia viime hetken muutoksia, kun torstaina selvisi että näyttelypaikka oli tuplabuukattu, jonka lisäksi yksi tuomari estyi saapumasta. Uusi näyttelypaikka onneksi löytyi aiotun läheltä, ja Kirsi ei ole kuskina yhtä neuroottinen uusiin paikkoihin ajaessa kuin minä. 

Meidän neitien boksit

Meiltä osallistui näyttelyyn tällä kertaa viisi kääpiörottaa. Suppis, Pulu, Domino, Käki ja Oreo osallistuivat kaikki lemmikkiluokkaan, jonka lisäksi Käki ja Oreo osallistuivat molempiin ulkomuotoarvosteluihin, sillä näyttelyssä oli ulkomuotoluokassa tuplaluokat. Pakko myöntää että rottien kohdalla lemmikkiluokka on itselleni yhä se tärkeämpi luokka, ja ulkomuotoluokkaan meillä ilmoitetaan välillä kasvattajan toiveesta sijoituseläimistä ne joiden kasvattaja uskoo olevan vähintään rekisterikelpoisia. Rotilla kun ei automaattisesti rekisteröidä koko poikuetta, vaan rekisteröintiin vaaditaan hyväksytty arvostelu ulkomuotoluokasta. Meilläkin kuitenkin osa tyypeistä on etenkin värinsä ja kuvionsa puolesta luokkaa "toivottavasti se jättää itseään nätimpiä lapsia", niin vaikka meillä kaikki tyypit ovat sijoituksessa, kaikki eivät ole automaattisesti ulkonäöltään näyttelytasoisia ulkomuotoluokan standardien mukaan. 

Uusi näyttelypaikka jännitti vähän etukäteen, sillä sen oli varoitettu lämpiävän puilla, jonka lisäksi pöytien määrästä ja riittävyydestä ei ollut etukäteen tietoa. Ja olihan tila myös pieni, mutta alkushokista toivuttua sinne mahtui kyllä lopulta kaikki mitä pitikin. Toki tilan pienuus edisti myös sitä, että päivän aikana ei tullut yhtään kylmä, ja itsekin jätti hupparitakin pois heti aamusta.  

Valmistautumista päivän arvostelu-urakkaan

Itse aloitin päiväni toisen ulkomuotoluokan assistenttina, ja aloin metsästää bokseja Johanna Scott Ivarssonin pöytään. Olimme tavanneet ruotsalaiset tuomarit jo pikaisesti aamupalan merkeissä Auran ABC:llä, mutta muutamaan tuntiin jääneiden yöunieni myötä englanninkieleni valitettavasti nukkui siihen aikaan. Yöunet jäivät muutenkin taas hyvin lyhyiksi jopa näyttelypäivämittapuulla, vaikka rottien hännät saatiin pestyä ja kynnet leikattua jo kymmenen maissa illalla. Ja se kynsienleikkuukin tapahtui illalla Jussin toimesta. Samalla tuli sitten vähän kuikuiltua viereiseen pöytään, jossa aloitettiin lemmikkiluokasta, ja jossa sitten heti päivän alkupuolella tuli pöytään myös Käki ja Oreo, joille tämä oli heidän ensimmäinen näyttely. Vähän kumpaakin muksua jännittikin alkuun, mutta arvostelun edetessä huomattiin ettei kyse ole käsittelyä ihmeemmästä hommasti ja kumpikin muksuista rentoutui. 

Päivän aikana tuli juteltua myös parin somesta tutun hiiristin hiiristin (joista toisella on kyllä nykyään myös kääpiörottia <3) kanssa, joille minulla ei ole aiemmin ollut yhtä vahvasti kasvoja - joku whatsupin profiilikuva kännykän näytöllä kun ei oikein aina anna kuvaa ihmisestä. Tämä on ehdottomasti yhteisnäyttelyiden parasta antia. Yhteisnäyttelyiden huonoihin puoliin etenkin hiirinäyttelyissä taas kuuluu se, että hiirinäyttelyissä on usein myös myyntipöytä, ja myönnän että hiirten tuoksu on omiaan herättämään paljon muistoja. Mutta vaikka myyntipöydällä oli muutamakin oikein hurmaava herrashiiri, niin sain pidettyä pääni siinä, että nyt meillä keskitytään saamaan tyyppejä ja kääpiörottien laumakemioita kuntoon.

Ensimmäinen meidän muksuista arvostelussa

Jälkimmäisestä teemasta tuli sitten keskusteltua meidän tyyppien kasvattajankin kanssa, ja hän oli sitä mieltä, että jos Hanskin ja Usvan ongelmakäytökset jatkuvat nyt kun tyypit palautetaan taas isoon häkkiin, hän suosittelisi niiden lopettamista. Hanskiahan ei ikinä päädytty käyttämään kasvatukseen, sillä hänen veljellään havaittiin ennen Hanskin jalostuskäyttöä niin paha parturointiongelma, että hänet jouduttiin lopettamaan. Silloin jo puhuttiin, että Hanski jää sitten puhtaasti kotirotaksi ja katsotaan miten hänen päänsä kestää. Parturointi kun on yleensä oire joko kivusta tai siitä, ettei rotta osaa käsitellä stressaavia tilanteita, vaan stressi purkautuu joko oman tai pahimmassa tapauksessa muiden turkkien nyrhimiseen. Eli ongelma ei ole niinkään kolot turkissa, vaan puutteellinen kyky käsitellä stressiä, mikä on nyt Hanskin tapauksessa johtanut muuttuneessa laumatilanteessa myös kavereiden korvien napsimiseen. Usvaa valitettavasti ehdittiin käyttää ennenkuin hänen parturointiongelmansa eskaloitui ensimmäisen kerran, mutta hänen siskonsa jäi sitten tästä syystä kanssa puhtaasti oloneuvokseksi. Tähän asti Usvan ja Kasin oireilu on ollut lievempää, mutta nyt laumassa tapahtuneet muutokset ovat saaneet molemmat oireilemaan. Mutta nyt pidetään peukkuja sille, sillä uudelleen laumattaminen pikkuhäkissä olisi taas riittänyt rauhoittamaan tilanteen ainakin seuraaviin muutoksiin asti. 

Päivä meni myös arvostelujen puolesta ihan mukavasti. Lemmikkiluokan puolelta tuli kaksi erinomaista ja kolme erittäin hyvää. Ulkomuotoluokan puolella kummatkin saatiin rekkariin, jonka lisäksi Oreo oli luokkansa kolmas - ja arvostelulomakkeen perusteella tuomari on selvästi arponut luokka kakkosen ja kolmosen välillä. Lemmikkiluokasta näillä arvosteluilla irtosi Suppikselle kunniapalkinto ja paras veteraani, Oreolle kunniapalkinto ja lemmikkinaaraiden neljäs sija ja Pululle tuomarin suosikki (onhan Pulu ilmeisen syötävän söpö myös jonkun muun mielestä).

Pululla on muitakin faneja kuin tuomari <3

Rottanäyttelyksi päivä kesti harvinaisen pitkään, ja palkintojen jaossa tuli lopulta pieni kiire, kun Saijan piti päästä viemään tuomareita satamaan ennen heidän laivansa lähtöä. Sanden piti lähteä junalleen vähän heitä ennen, joten Saija sitten keräili hänen palkintonsa talteen - ja muisti yllättävän paljon paremmin Sanden tyypit virallisilta nimiltään kuin omansa. Olkootkin että itsellänikin on kyllä virallisten nimen kanssa näyttelyissä aina pieni luntti. Saijalla kun toistuu nimissä tietyt teemat, niin välillä itselläni meinaa mennä väsyneenä aivot solmuun kuka oli mikäkin viisu, tai kuka oli miniature ja kuka taas pikkuinen tai tiny. En kyllä selvästi ollut ainoa, kun pari muuta sijoituskotia kävi omaa muistijumppaansa muunmuassa sen suhteen, missä muodossa heidän lumensa oli. Mutta ottaen huomioon että Saija on kasvattanut rottia vuodesta 1992, niin siihen on saattanut mahtua jo muutama nimetty tyyppi.   

Kotona tulikin sitten palautettua kääpiörotat pikkuhäkkiin, syötyä iltapalaa yhden Siskoni on noita -jakson kera, otettua Kajo ja Kamu treffeille ja melko heti niiden jälkeen painuttua pehkuihin Jussin ottaessa kopin muun lauman iltatoimista. Tänään sitten koitetaan tyttölauman palauttamista varsinaiseen häkkiinsä.   

Käki lemmikkiluokka

Oreo lemmikkiluokka

Suppis lemmikkiluokka

Domino lemmikkiluokka

Pulu lemmikkiluokka

Käki ulkomuotoluokka Johanna

Oreo ulkomuotoluokka Johanna

Käki ulkomuotoluokka Gail 

Oreo ulkomuotoluokka Gail

When life gives your lemons...

...make lemodane.

Tai kuten Ilta asian muotoili "Hei, se menee hyvin tai se menee ohi
Taisit sita hauskan storin saa" ja ehkä se alkaisi olla aika opetella kirjoittelemaan taas hauskempia tarinoita sitä odotellessa että pääsisi kirjoittamaan hauskemmista asioista.

Eilinen kun oli taas vähän sellainen tragikoominen päivä. Olin edellisenä päivänä sopinut iltavuorosta ja katsonut vähän ennakkoon seuraavan päivän listaa ja todennut päivän alkavat kolmella anestesiavalvonnalla, joista kaksi olisi ennen ruokataukoa. Mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että ennen töiden aloittamista on hyvä syödä riittävä brunssi/lounas. Anestesiavalvonnassa potilasta kun ei jätetä ennenkuin hän on heräämön puolella ja alkaa heräillä, eli hommasta ei kesken karata syömään, ja mikäli leikkaus- tai hammastoimenpide venyy, myös ruokatauko siirtyy kauemmas tulevaisuuteen. 

Kun sitten vähän ennen töihin lähtöä lämmittelin bagelia itselleni yläkerran keittiössä, matelijahuoneen palovaroitin alkoi huutaa. Meillä on käytössä hälytysjärjestelmä kotona, ja koska minulla meni hetki varmistua ettei matelijabunkkerissa näy eikä haise mitään tulipaloon viittaavaa, ja löytää tarpeeksi korkea tuoli, jolla yltäisin kuitata katossa olevan hälyttimen hiljaiseksi, puhelimeni ehti soida sinä aikana kahdesti: ensin hälytysfirman ja sitten Jussin toimesta, että mitä meillä tapahtuu. Vaikka päälle päin kaikki näytti olevan ok, ja hälytysfirma epäili pölyn tai kosteuden aiheuttamaan väärää hälytystä, niin bagelit olivat jääneet osin syömättä, ja ajatus töihin lähdöstä vähän hirvitti. Meillä on matelijahuoneessa yli neljäkymmentä terraariota tai akvaariota, ja sen myötä aivan liikaa sähkölaitteita, jotka voisivat hajota. Mutta hälytykseen vastannut henkilö oli myös sitä mieltä, että voisin kyllä lähteä töihin, että kyllä hälytin hälyttäisi taas uudelleen, jos kyseessä olisi etenevä palopesäke, ja meidän ollessamme pois kotona, hälytysfirma hälyttää tarvittaessa palokunnan, jos me emme kuittaa hälytystä aiheettomaksi ja kameroissa näkyy savua. Varmuuden vuoksi laitoin kuitenkin matelijahuoneen ovena toimivan palo-oven kiinni ennen lähtöä, siirsin palosammuttimen lähemmäksi ovea ja sovittiin että Jussi tulee hoitamaan loppupäivän paperityöt ja etävastaanotot kotiin.

Kun sitten pääsin sisältä vähän huonosti syöneenä ja sydänpamppailen autolle, auton käynnistystä seurasi välitön outojen äänien rimpsu. Autolle on varattu huolto reilun viikon päähän, joten ensimmäinen ajatus oli luonnollisesti se, että se päätti sitten levitä juuri nyt. Päätin ennen autonsammuttamista ottaa kuitenkin vikaäänistä pienen ääninäytteen, jotta osasisin kuvata tapahtunutta paremmin huollolle ja Jussille. Kuitenkin noin kuudennen sekunnin kohdalla näytettä mukaan liittyy uusi instumentti ja tajusin että ajotietokoneen näytöllä lukee RadioRock. Auto on päättänyt käynnistää automaattisesti random radioaseman, nyt kun oli kerrankin hetki, ettei minulla ollut äänikirjaa valmiiksi aktiivisena tullessani autolle. Minusta ei siis ole selvästi nykyrockin arvostajaksi, sillä ne kaikki kilinät ja kolinat olivat osa biisiä. 

Töihin ajaessa palohälytyksen ja auton uuden äänimaailman aiheuttamat säikähdykset alkoivat tasaantua, ja ne toivat mukanaan yhden Nemesikseni, eli stressin purkautumista seuraavan migreenin. Mitä enemmän minulle on tullut ikää, sitä herkemmin migreeni tuntuu iskevän aina jälkiaaltona, kun on tapahtunut jotain stressaavaa, tunteellista tai jännittävää. Joten ensimmäiseksi pukkarille päästyäni kaivoin laukusta migreenilääkkeet ja koin olevani ei-niin-valmis alkavaan päivään. Sen jälkeen tarkastin päivän ohjelman, ja totesin että se elli jonka parina olisin ollut oli sairastunut, eli työvuoroni luonne muuttui sitten yleismiesjantukseksi. Siinä hetkessä se tuntui melkein helpottavalta. 

Iltavuoron aikana ehdittiin puhua Maunoa hoitavan lääkärin kanssa vähän myös Maunon lääkityksestä, ja päätettiin pitää kortisoni vielä kuvioissa, mutta myös tuplata suolistonliikettä lisäävän Resolorin annostus puolikkaasta tabletista iltaisin puolikkaaseen aamuin ja illmoin. Mauno on nyt oksentanut edellisen kerran sunnuntai iltana, ja vaikka tiedän, ettei kolme oksentamatonta päivää ole vielä paljoa ja juhlan paikka. Niin kun saa yleensä siivota niitä oksennuksia pitkin seiniä ja sängyltä, jokainen oksentamaton päivä on juhlan paikka. Toki silloin kun ne juhlat jatkuvat kuukausia putkeen, sitä välillä vähän unohtaa kuinka upeaa se on.  

Eilen iltavuoron jälkeen kääpiörotta Kajo palasi omaan laumaansa ja Kajo ja Kamu alkavat taas treffailla. Eli ei saatu piippereitä syyskuulle, ja toivotaan että parempi onni lokakuussa. 

Erikan kontrolli ja Matan pattitarkki

Tämä päivä alkoi kääpiörotta Erikan hengitysoireilun kontrollilla ja sukkanauhakäärme Matan pattitarkilla. Erikalla hengityksen pumppaaminen kun on jatkunut antibioottikuurista huolimatta. Erikan hengitys on edelleen pumppaavaa ja keuhkoäänet kummallakin puolella korostuneet. Erikalle aloitetaan nyt suun kautta annettava kortisoni antibiootin rinnalle, ja jatkoa katsotaan sitten vasteen mukaan. Jos vaste kortisoniin on hyvä, katsotaan jatkohoitoon sopiva lääkitys. Jos vastetta ei ole tai se jää huonoksi vaihtoehdoksi jää eutanasia. Kortisonia määrättiin nyt kahden viikon laskeva kuuri, mutta vasteen pitäisi alkaa näkyä jo kuurin aikana. 

Mata todettiin tutkimuksessa yleisvoinniltaan hyväksi ja patti rakenteensa ja sijaintinsa puolesta mahdolliseksi leikata. Eli Matan kanssa lähdetään sitten leikkaukseen ensiviikolla. 

Kajon pesässä ei piippaa vieläkään, joten alan uskoa että hän ei ole tiine. Katsotaan kuitenkin vielä tämä päivä, ja aletaan sitten suunnitella uusia treffejä. 

Odotus jatkuu

Olisin halunnut eilen kirjoittaa postauksen otsikolla "Meillä piippaa". Meillä ei kuitenkaan piippaa ainakaan vielä. Kajon eka laskettu oli eilen illalla/viime yönä, eli sikäli tämä ei vielä tarkoita, että Kajo olisi onnistunut huiputtamaan meitä ja olisikin tyhjä. Kajolla ei ole kuitenkaan missään vaiheessa tullut sellaista valtavaa ja tulkintamahdollisuuksia jättämätöntä vauvamahaa, vaan ennemmin pieni pömppis, miksi en ole missään vaiheessa uskaltanut uskoa ihan sata varmasti hänen tiineyteensä. 

Miten pidetään hullua jännityksessä: tee pesä. Vietä paljon aikaa pesässä.

Kamu kuitenkin astui Kajon useampaan kertaan, Kajolla ei ole näkynyt kiimoja astumisen jälkeen, hänellä on pieni pömppis ja pesä tehtynä. Joten minä kuitenkin yhä kovasti toivon, että niitä minejä olisi tulossa. Edes sellaisen parin nakin verran, mikä selittäisi mahan pienen koon. 

Sikäli ei ole maailmaloppu, jos Kajo olisikin nyt tyhjä. Kajon iän puolesta voidaan yrittää vielä, ja Kajolle aiottu sulho asuu Kajon tapaan meillä, eli hommaan ei liittyisi edes logistisia haasteita. Eli kyse on enemmän omasta kaipuusta positiivisiin uutisiin sijoitusnakeroiden myötä.  

Mutta toivotaan että niitä piipperiuutisia vielä tulee.

Täällä muutenkin treenataan kovasti peukaloiden pystyssä pitämistä huomisaamua odotellessa. Huomenna aamulla kun on kääpiörotta Erikan kontrolli ja sukkanauhakäärme Matan hoidon tarpeen arviointi. Eli mietitään Erikan hoidon jatkoa, kun hengitys ei ole palautunut normaaliksi antibiooteilla, sekä katsotaan Matan patti, että tarvitseeko se leikata.  

Eilisellä lautapelireissulla tuli bongattua wc jonka koppiin oli piirretty paljon kissoja. Wc kirjoittelut ovat taidemuotona kovin aliarvostettuja <3

Ja kun ei päästy eilen päivittämään päivän positiivisena uutisena sitä, että meillä piippaa, meinasin postata illalla, että meillä oli kortisonin aloittamisen jälkeen ensimmäinen päivä kun Mauno ei oksentanut. Valitettavasti se ilo loppui kuitenkin lyhyeen, sillä Mauno oksensi sitten loppuillasta iltapalan jälkeen sänkyyn. Eli voinee olla, että tilanne ei tälläkään kertaa laukea kortisonilla, ja joudutaan miettimään taas jotain muuta. Tosin sama kävi myös keväällä, ja vaikka kortisoni on suolisto-ongelmissa monille se ihmelääke, alkaa vaikuttaa että se ei ole sitä Maunolle.  

Kirjoitusblokki

Minulla on ollut useamman päivän sellainen olo, että haluaisin kirjoittaa jotain tänne blogin puolelle. Jotain pientä tai suurta, ei niin väliä. Mutta väliin jotain positiivista ja kevyttä, mutta samalla elämänmakuista. Ja siihen se on sitten vähän tyssännytkin. Ei sillä että meillä olisi täällä kaikki nyt jotenkin huonosti. Mutta todella moni asia tuntuu olevan sillä tavalla kesken, että en vielä tiedä kumpaan suuntaan ne kääntyvät. Tai sitten ne eivät tämän kaiken keskellä ole edenneet mihinkään. 

 

Mauno ja Maunon uusi painikaveri <3 (ja seuraavaan postaukseen koitan saada taas muitakin kuin kissakuvia)

Kääpiörottien naaraslauma on nyt Kajoa lukuunottamatta otettu pienempään häkkiin laumautumaan uudelleen, sillä lauma on ollut Tähden kuolemasta asti vähän sekaisin. Kun Kasin parturoinnin lisäksi sain Hanskin kiinni siitä, että hän napsii itseään nuorempia korville, päätin vähän nollata tilannetta. Nyt porukka saa olla sitten taas viikon pikkuhäkissä, jonka jälkeen kokeilen siirtää ne uudelleen isoon häkkiin. Mikäli ongelmat jatkuvat, ajattelin seuraavaksi kokeilla siirtää Hanskin, Kasin ja Usvan omaksi laumakseen. Hanskia ja Kasia ei käytetty parturoinnista johtuen ikinä kasvatukseen, ja kaikki kolme ovat parturoinnista johtuen jääneet eläkkeelle myös näyttelyistä. Tähän asti heidän päänsä on kestänyt hyvin normaalia laumaelämää, kun he ovat saaneet olla rauhassa kotona. Mutta voi nyt olla, että kun sen sijaan että laumassa olisi vahva heitä vanhempi johtaja, he alkavat olla vanhuksia lukuunottamatta lauman vanhimpia, he reagoivat selvästi aiempaa vahvemmin kaikkiin laumassa tapahtuviin muutoksiin. Joten seuraava vaihe voisi sitten olla kokeilla antaa heidän elää kokonaan omana laumanaan, jossa muutokset olisi karsittu vielä enemmän minimiin, eli laumassa ei olisi muutoksia vanhusten poistumisen ja uusien junnujen myötä, eikä mammailemaan lähtijöitä tai laumalaisten näyttelyreissuja. Vain he kolme, jotka saisivat olla kokoajan yhdessä ilman ylimääräisiä muuttujia ja vanheta yhdessä, sillä he ovat kaikki suunnilleen samaa ikäluokkaakin. Toki tämä tarkoittaisi heille pienempää häkkiä, miksi se ei ole minulla ykkövaihtoehtona, mutta kuitenkin sellainen jota mieluummin vielä kokeilisin ennemmin kuin miettisin heidän lopettamistaan siksi, että he reagoivat liian vahvasti lauman muutoksiin.  

Myös Tiniksen muutto aikuisterraarioon on viivästynyt, koska en ole vielä ehtinyt/jaksanut päällystää aikuisterraarioon tulevaa taustaa, vaikka sain muotoiltua sen jo reilu kuukausi sitten. Minulla oli tavoitteena, että kaikki matelijat olisivat matelijabunkkerissa kesän loppuun mennessä, mutta Tiniksen terraprojektin seisoessa se ei toteutunut, vaan Tinis pitää yhä majaansa takkahuoneessa. Tähän projektiin minulla olisi materiaalitkin jo valmiina, eli se pitäisi vain viedä loppuun. 

Maunon kohdalla sovittiin että katsotaan kortisonilla viikko, ja olen sen jälkeen yhteydessä eläinlääkäriin missä mennään oksentelun kanssa, ja mietitään jatko sen pohjalta. Nyt neljän päivän jälkeen tilanne on yhä ennallaan, mikä ei toki tarkoita, etteikö tilanne voisi tästä vielä rauhoittua. Mutta mikä ei myöskään helpota tätä olotilaa, että tuntuu että nyt monen asian suhteen vain odotetaan mihin suuntaan lähdetään menemään. 

Maunon ja Sasun iltapaineista alkaa tulla kuitenkin jo selvästi juttu, ja pojat rallittelevat usein yhdessä iltaisin ennen iltapalaa. 

Ja vaikka nyt tuntuu, että sitä stressaa todella monen tyypin kanssa mihin tilanne etenee, meillä on toki myös se suuri enemmistö tyyppejä, joilla on kaikki ihan ok. Jotka ovat terveitä, joiden terveyteen tai käytökseen ei liity mitään erityisiä huolenaiheita, ja jotka elävät tämän kaiken keskellä ihan normaalia arkeaan. Syövät, nukkuvat ja touhuilevat omia touhujaan. Ja joihin minun selvästi pitäisi nyt myös keskittyä enemmän, vaikka on toki luonnollista, että silloin kun jotkut vaativat erityishuomiota, niin ne joiden kanssa ei ole mitään haasteita jäävät hetkellisesti vähemmällä huomiolle. Mutta joihin keskittyminen auttaisi omaakin päätä paremmin muistamaan, että pohjimmiltaan kaikki on ihan hyvin, vaikka nyt taas sattuu ja tapahtuu kerralla kaikkea.

Ja ehkä huomenna on sen positiivisen päivityksen vuoro.  

Kontrolleja ja muita kuulumisia

Blogin puolella on ollut nyt pari viikkoa täysin kuollutta ja instankin puolella hiljaista. Reaalimaailman puolella on käyty töissä ja koitettu keskittyä pitämään kotona olevat tyypit hengissä, että seuraava postaus ei olisi taas kuolinilmoitus. Valitettavasti kotona on kuitenkin useammalla tyypillä nyt jotain, miksi se tuntuu ikävän realistiselta uhkalta useammasta suunnasta.

Maunolla on ollut suolistosairautensa suhteen taas pahempi jakso, ja hän on oksennellut päivittäin nyt viimeiset kolme viikkoa. Eilen käytiin sitten kontrolliultrassa, ja myönnän että minulla oli pieni pelko persiissä sen suhteen, mikä on saanut oireilun voimistumaan nyt noin pahaksi erikoisruokavaliosta ja lääkityksestä huolimatta. Onneksi kuitenkaan pahin pelkoni, eli aiemmissa ultrissa havaitun pienen massamuutoksen nopea kasvu, osoittautui aiheettomaksi. Suoli oli kuitenkin kauttaaltaan paksumpi kuin kevään kontrollissa, joten Maunon lääkearsenaaliin otettiin nyt taas kortisoni mukaan, ja toivotaan että se rauhoittaisi tilanteen.  

Mauno ei ollut taas yhtään vakuuttunut eläinlääkärissä käynnin välttämättömyydestä

Viime kuussa lopetetun kääpiörotan Wandan emo Erika ei ole vieläkään täysin oireeton, vaikka Erikan oireilu on ollut koko ajan lievempää kuin Wandalla. Erikalla on varattuna kontrolli ensiviikolle, missä mietitään sitten jatkoa hänen osaltaan, kun pelkkä antibiootti ei nyt selvästi auta. Kääpiörottalaumassa yksi lauman parturoijista on reagoinut hyvin voimakkaasti laumassa tapahtuneisiin muutoksiin, ja hän on syönyt nyt karvat sekä etu- että takatassuissaan. Ja pelkään että niitä muutoksia laumaan on tulossa lähiaikoina lisää, kun lauman 3,5 vuotiaalle matriarkalle on alkanut kehittyä kaihi. Niin tuon parturi Usvan kohdallakin on nyt seurannassa, kykeneekö hän toipumaan muutoksista ja asettuuko ongelma taas, vai onko tämä kaikki hänen stressinsietokyvylleen liikaa. 

Sitten on vielä meidän sukkanauhakäärme Mata, jolle on ilmestynyt patti, joka pitäisi tutkituttaa ja pieni huoli siitä, uusivatko meidän toisen tuontikääpiörottapojan hengitysoireet. Ja meidän vanhempi parta-agama on vähän laihtunut, ja nyt toivotaan että hänen osalta tilanne ratkeaa ötököitä lisäämällä eikä kyse olisi iästä. Luci on nyt noin yhdeksän vuotias, ja parta-agamat elävät yleensä 8-15 vuotta. Mutta koska Luci on niin huipputyyppi, haluaisimme ehdottomasti pitää hänet mieluummin sinne 15-vuotiaaksi. Harmi vain, ettei sitä saa yleensä itse valita, vaan voi vain toivoa parasta.

Kun kaiken tämän lisäksi syksyn alkuun tuli heti kesää enemmän työvuoroja, on päivittäminen vähän jäänyt. Sitä kun ei haluaisi koko ajan päivittää pelkistä stressaavista ja surettavista asioista, mutta kummasti pää on taas pyörinyt enemmän niiden ympärillä.

Toki samaan aikaan täällä valmistellaan montaa muutakin juttua. Kääpiörotta Kajolla on laskettu aika tämän viikon sunnuntaina, ja hänet muutettiin juuri mammailuhäkkiin tekemään pesää ja valmistautumaan synnytykseen. Ensiviikolla on rottien syysnäyttely Loimaalla ja Turun matelijamessuihinkin on enää 2,5 viikkoa, ja kovasti koitetaan ideoida sinnekin myyntipöytään täytettä.  

Miina, Sasu & pupillia laajentajat silmätipat. Kuva minien kasvattajan ottama.

 

Ja kävihän meidän kissanpennutkin taas eläinlääkärissä pyörähtämässä, tällä kertaa silmätarkkien myötä. Miinan ja Sasun silmätarkistuksesta en kyllä ollut kauhean huolissani, sillä kummankaan silmissä ei näkynyt päälle päin mitään poikkeavaa, ja kummankin pupillit reagoivat valoon normaalisti. Mutta koska pentuesisaruksella diagnosoitiin juuri ennen luovutusta mahdollisesti perinnöllinen silmäsairaus, kasvattaja halusi luonnollisesti tutkituttaa sijoitukseen tulleen Miinan silmät tarkemmin mitä normi pentutarkastukseen kuuluu. Ja kun Miina joka tapauksessa lähti tutkimuksiin, sovittiin että varattiin samalla aika myös Sasulle, niin on sitten kasvattajalle kattavammin tietoa pentueen silmätilanteesta. Miina, Sasu ja samalla kertaa tutkittu Miinan ja Sasun emo Sohvi saivat kaikki silmien osalta puhtaat paperit.   

Sinne positiiviseen koriin voidaan lisätä myös se, että meidän Team harmaan, eli Maunon, Miinan ja Sasun välit ovat lähentyneet koko ajan, ja nyt viime aikoina on alettu nähdä yhdessä nukkumisen lisäksi myös Maunon ja Sasun ekoja yhteisiä leikkipaineja. Vielä painimatsit ovat olleet vähän varovaisempia ja kokeilevampia kuin sisarusten väliset, kun tunnustellaan missä se raja menee että kuinka kovaa uskaltaa ja saa ottaa kiinni ilman että toinen ahdistuu. Mutta askel kerrallaan.  

Siskoni on noita maratonia sohvalla Team harmaan kanssa

 

Lepää rauhassa Tähti

Kun kotona on useampia yli kaksivuotiaita kääpiörottia, sitä pitäisi olla valmiimpi menetyksiin. Mutta kun lauman vanhin on viittä vaille 3,5 vuotias supermummo, ei sitä oikein osaa ajatella hänen tyttärentytärtään oikeana mummona, vaikka hänelläkin oli 2v synttärit jo juhlittuina.  

Eilen aamulla Jussi kuitenkin huomasi että Tähden silmä rähmi vähän. Silmässä ei kuitenkaan näkynyt mitään, kun rähmän pyyhkäisi pois, joten emme vielä huolestuneet. Alkuyöstä sille puolelle jonka silmä oli rähminyt oli kuitenkin ilmestynyt näkyviin selvä kasvain/paise, joka painoi silmää, alaleukaa ja hengitystä. Vaikka patista ei löytynyt mitään näkyvää rupea/haavaa sen ulkopinnalta joka olisi viitannut paiseeseen, sen sijainnin ja nopean kasvun puolesta myös paise tuli vaihtoehtona vahvasti mieleen. 

Siinä sitten hetki arvottiin arvottiin vaihtoehtoja. Meillä on joskus kissalla hammasjuuripaise rauhoittunut ihan antibiooteilla, Nyt kuitenkin patti oli kooltaan ja sijainniltaan sellainen, että tilanne oli muuttunut kerrasta akuutiksi, ja eläimen voinnin kannalta emme voisi jäädä odottamaan helpottaako tilanne lääkkeillä. Eli käytännössä vaihtoehtona olisi ollut eläimen rauhoittaminen ja patin tutkiminen rauhoituksessa, ja sitten jos se olisi osoittautunut paiseeksi eikä kasvaimeksi, sen tyhjennys ja huuhtelu rauhoituksessa. Tässä kohtaa oli kuitenkin jo keskiyö ja kyseessä oli 2v3kk vanha eläin, jonka olo oli selvästi tukala, joten toisena vaihtoehtona keskusteltiin myös eutanasiasta. Etenkin kun Tähti alkoi näyttää selvästi siltä, että mitä päättäisimmekin, se olisi kyseisen yön eikä seuraavan päivän asia. 

Tähden yleisvointi ja ikä huomioiden päädyttiin sitten eutanasiavaihtoehtoon. 

Lepää rauhassa Zaya's Tinker Bell "Tähti"

13.6.2024 - 3.9.2026