Kävimme taas eilen katsomassa Sasua ja Miinaa, ja alkuun ajattelin laittaa käynnin jälkeen vain kunnon vauvakuvaspämmiä, sillä ovathan nuo natiaiset ihan vietävän söpöjä. Valitettavasti en malttanut käynnillä juuri keskittyä kuvaamiseen, ja sitten autossa huomasin että iso osa kuvista oli enemmän tai vähemmän epätarkkoja ja tärähteneitä, eivätkä tehneet kunnolla oikeutta mineille. Joten päätin pelkän kuvaspämmin sijaan kirjoittaa muutaman sanan siitä, miksi meille tulee tällä kertaa rotukissoja rescueiden/kodinvaihtajien sijaan.
 |
| Miina ja Churro-veli |
Omalta kantiltani katsottuna helpoin vastaus olisi, että meillä on sovittu, että kissa-asioissa viimeinen sana on Jussilla, ja Jussi ilmoitti haluavansa seuraavaksi rotukissoja. Jussilla asiaan vaikutti se, että meidän kissoista ainoa toistaiseksi perusterve on ollut meidän suoraan kasvattajalta pentuna tullut rotukissa, ja muiden kanssa on viimeisten vuosien aikana hoidettu mm. spondyloosia, korkeaa verenpainetta, nivelrikkoa, parodontiittia, idiopaattista kystiittia, lievää hcm:ää, ibd:tä, toistuvia korvatulehduksia, korvapunkkeja...
Tosiasia kuitenkin on, että näidenkin joukossa on useampia vaivoja, jotka ovat yleisiä kaikilla ikääntyvillä kissoilla rodusta tai roduttomuudesta riippumatta. Esimerkiksi nivelrikkoa esiintyy noin 80 prosentilla yli 10-vuotiaista kissoista ja parodontiittia joka neljännellä kissalla. Eli riippumatta kissan taustoista, on enemmän kuin todennäköistä, että jos kissa saa elää pitkän elämän, se tulee todennäköisesti sairastumaan johonkin iän myötä.
 |
| Sasun iso käpälä |
Monien vaivojen kohdalla voidaan kuitenkin sukua tutkimalla vaikuttaa todennäköisyyksiin, sekä etenkin karsia pois jalostuskäytössä eläimiä, joilla esiintyy ongelmia jo nuorella iällä. Esimerkiksi jalostuseläinten sydän-, munuais- ja luustotutkimukset eivät toki mitenkään takaa, etteikö eläimelle voisi tulla vanhemmiten esimerkiksi sydän- tai luusto-ongelmia. Mutta mikäli niistä näkyy selviä merkkejä jo jalostusikäisellä kissalla, se tarkoittaa hyvin suurella todennäköisyydellä ongelmia jo ennenkuin kissa ehtii sinne vanhuusikään, tai riskiä siitä, että eläimen jälkikasvu saisi saman ongelman, mutta pahempana, mikäli eläintä käytettäisiin jalostukseen. Sen takia jalostustarkastuksilla seulotaan monia sellaisia ongelmia, jotka voivat olla näkyvissä jo vuosia ennenkuin ne alkavat varsinaisesti oireilla. Vaikka moni vastuullinen eläinsuojeluyhdistyskin tutkii kattavasti luovutettavat kissat, ja niiden terveys on usein huomattavasti paremmin kartoitettu ja akuutit vaivat hoidettu kuin satunnaisten kodinvaihtajien kohdalla, niiden perinnöllisistä alttiuksista ei yleensä tiedetä mitään. Mitä nuoremmasta kissasta on kyse, sitä enemmän yllätyksiä sillä rintamalla voi tulla.
Toinen iso tekijä on ympäristötekijät. Edes hyvät geenit eivät riitä aina paikkaamaan sitä, mikäli elinympäristössä on puutteita. Pentujen ja niiden tulevan vastustuskyvyn kehityttymiseen voi vaikuttaa kaikki emon kokemasta stressistä ja sen saamasta ravinnosta ennen pentujen syntymää pentujen elinympäristön puhtauteen, tautipaineeseen, emolta saatuun tautisuojaan, pentujen ravintoon ja niiden mahdollisuuksiin leikkiä, tutkia ympäristöään ja saada emolta ohjausta esimerkiksi sopivien wc-paikkojen valintaan. Kaikki nämä voivat vaikuttaa esimerkiksi pentujen suoliston, aivojen ja stessinsietokyvyn kehittymiseen, ja siten vaikuttaa esimerkiksi siihen, miten hyvin pennun suolisto kestää myöhemmin erilaisia ruokia tai miten herkästi se reagoi stressiin esimerkiksi merkkailemalla paikkoja virtsalla. Kasvattajalla on yleensä paremmat mahdollisuudet kontrolloida näitä kaikkia aina emokissan tiineyden alusta pentujen luovutusikään asti. Mikään näistäkään ei yksinään takaa tervettä kissaa, mutta laadukkaasti ruokitun, rokotetun ja madottoman sisäkissan pentujen on mahdollista välttää monta riskitekijää hyvin herkissä kehitysvaiheissa. Esimerkiksi pentuna saatu kalikitartunta voisi johtaa moniin hammasongelmiin jo nuorella iällä, mutta sitäkin vastaan on olemassa rokote.
 |
| Sasu metsästää ja Miina pitää vahtia |
Jokainen kissa toki ansaitsee hyvän kodin lähtökohdistaan riippumatta, enkä vaihtaisi pois yhtäkään meidät huonommat korteistakaan saaneista tyypeistä. Mutta meillä on myös mennyt tuhansia euroja sellaisten asioiden hoitamiseen, mitkä olisivat voineet olla ennaltaehkäistävissä, niistä on koettu ja tullaan koemaan vielä paljon stressiä, ja ne ovat osaltaan johtaneet siihen, että meidän täytyy jossain vaiheessa uusia yläkerran parkettilattia, miksi nyt seuraavien kissojen kohdalla toivotaan, että jos mahdollista, päästäisiin joissain asioissa vähän helpommalla.
Tämä on myös yksi syy, miksi ehdotin Jussille sijoituskissaa Jussin esitettyä näkemyksensä siitä, että seuraavana meille tulisi rotukissa. Toki asiaan vaikuttaa paljon myös se, että rakastan pentuja ja pentujen kanssa puuhailua, eli koen että pennut olisi enemmän lisäplussa kuin ylimääräinen rasite. Mutta toinen puoli oli se, että halusin kerrankin varmistaa että meille tulisi se pentueen lupaavin tyyppi, eikä niinkään näyttelymielessä vaan terveyden suhteen. Kasvattaja kuitenkin teettää jalostuskissalle kattavat terveystutkimukset ennen jalostuskäyttöä, ja tutkimukset maksavat helposti useita satoja euroja, joten pentueesta ei todellakaan kannata sijoittaa sellaista tyyppiä, jonka ei usko niitä läpäisevän. Toki sijoituskissan terveydestäkään ei voi saada mitään takuita, mutta se on silti todennäköisimmin valittu aika tiukalla seulalla karsien joukosta myös osa niistä aavistuksen omaisista "tämä tuskin on mitään, mutta..." fiiliksen herättämistä jutuista. Toki monet pentueet ovat hyvin tasaisia ja harvassa niissä on niin selkeästi poikkeavia tyyppejä kuin vaikkapa meidän Mymski, jolla on pentuna ihan selvä kehitysviive ja sen kasvukäyrä poikkesi merkittävästi kaikista muista. Mutta tiedän myös, että minulla on sydämessäni oma soppi näille spesiaalityypeille (ja sitten taas stressataan...), miksi tällä kertaa halusin jättää kasvattajalle valinnan siitä, mikä hänen mielestään olisi se paras.
 |
| Virallisiin 10vk kuviin poseerattiin hienosti |
Jalostus ja eri rotupiirteiden ylläpito ei toki sekään ole ongelmatonta, sillä jalostusvalintoja tehdään paitsi terveydellisistä, myös ulkonäkösyistä, ja nykyään monissa roduissa esiintyy erilaisia ääripiirteitä sekä rajatun geenipoolin myötä tulleita ongelmia, jotka tekevät sen, että esimerkiksi jotkut sairaudet esiintyvät enemmän tietyissä roduissa kuin toisissa. Rotujen välillä on myös merkittäviä eroja esimerkiksi koossa, aktiivisuudessa, äänenkäytössä ja turkinlaadussa (mikä vaikuttaa myös hoitoon). Jussille tärkein ulkonäkötoive oli pörröisyys, mutta hän ei kuitenkaan jaksa jatkuvaa turkinhoitoa, miksi meille sopivaa rotua lähdettiin etsimään puolipitkäkarvaisista kissoista. Näiden kohdalla tuli mietittyä mitä kaikkea itselläni on tullut töissä vastaan, ja lisäksi kysyttyä muiden alalla työskentelevien ja kyseisiä rotuja omistavien tuttujen näkemyksiä. Esimerkiksi ragdollit tippuivat meidän kohdalla pois osalla ilmenevän herkkämahaisuuden ja pehemeämmän, herkemmin takuttuvan turkin takia, maine coonit taas äärimmilleen viedyn koon ja osalla siihen liittyvien luusto-ongelmien takia. Pisimmälle meillä etenivät norjalainen metsäkissa, siperiankissa ja pyhä birma (näistä birmalla oli toki sikäli erityisasema, sillä Jussin ensimmäinen oma kissa Aino on pyhä birma). Lopullisesti valinta alkoi kallistua norjalaiseen metsäkissaan, kun silloisen työkaverin sijoituskissat alkoivat tulla jalostusikään, ja tuli puheeksi mitä kaikkea kasvattaja halusi niistä tutkittavan ennen astutusta. Rotu oli meillä jo valmiiksi listalla, joten kävimme sitten Jussin kanssa tutustumassa lähemmin näihin kaverin kissoihin, ja sen jälkeen sitten näiden kavereiden kissojen kasvattajaan.
Asia ei edennyt heti, sillä kasvattajalla oli useampi pentue putkeen pelkkiä urospentuja, ja me muutenkin Jussin kanssa vähän mietimme, olisiko pentu liian iso rasite Löllölle, vai olisiko pentuasiaa parempi miettiä vasta sitten, kun pappakissasta aika jättää, vaikka toki vähän myös mietimme, kuinka ihana roolimalli Löllö voisi pennulle olla. Kun kasvattaja laittoi sitten viestiä Löllön viimeisen päivän vastaisena yönä, että hänellä saattaisi olla kasvamassa meille sopiva sijoitustyty, ei asiaa tarvinnut enää miettiä, vaan asia lähti etenemään siihen, että nyt tämän kuun lopussa Miina ja Sasu muuttavat meille.
 |
| Meidän tulevat minit <3 |
En edelläänkään sano, etteikö meille voisi vielä joskus (kauempana tulevaisuudessa, kun kotona ei ole jalostusikäistä sijoituskissaa) kissoissakin tulla rescuetyyppejä ja arvostan ihan kympillä jokaista, joka sellaisen ottaa. Koska vaikka se voi tuoda mukanaan myös haasteita, jokainen niistä tyypeistä on mahdollisuutensa ansainnut. Me kuitenkinkin totesimme että meidän tämän hetkisillä resursseilla rotukissa tutkituista vanhemmista on meille parempi valinta. Mutta edelleenkin ajattelen, että jos suvun tutkimustuloksilla ei ole itselle väliä rescue/kodinvaihtaja on huomattavasti vastuullisempi valinta, kuin tutkimattomilla/perinnöllisesti sairailla yksilöillä tarkoituksella tarkoituksella teetetyt pennut, oli kyseessä sitten maatiainen tai rotukissa. Eli jos tuetaan kissojen tarkotuksellista kasvatusta, tulisi se tehdä terveysseikat huomioiden. Jos taas riittää että kissa on söpö, eikä muulla väliä, niin esyiltä ottamalla saa varmasti söpön kissan, eikä tule vahingossakaan tukeneeksi pentutehtailua, jota esiintyy myös kissojen kohdalla.
Ja joo, tän piti olla muutamalla sanalla... Mutta oon pohjimmiltani humanisti ja huono tiivistämään. Ja jäi tämä kuitenkin vielä kauas romaanimitasta.
 |
| Vielä yksi tärähtänyt Sasu loppuun |
