Messureissulta on nyt kotiuduttu ja laskeutuminen arkeen on alkanut. Paluulautta oli Suomessa torstaina aamulla, ja torstai meni pitkälti karanteenitilojen laitossa ja koomaillessa. Eilen oli sitten jo työpäivä iltavuoron merkeissä. 

Tästä se lähti

Messureissu oli antoisa, mutta myös raskas. Eläinten tuonti ja vienti kun onnistuu helpommin matkustaessa autolla kuin lentokoneella, miksi nytkin matka tehtiin autoilla ja autolautoilla. Lentokoneessa tuotaessa tuotavien eläimien määrä olisi rajatumpi ja kuljetettavat eläimet olisi ilmoitettava lentoyhtiölle hyvissä ajoin, mikä ei mahdollistaisi hankintoja vasta messupöydistä. Meidän reissuseurueeseen kuului viisi ihmistä ja olimme liikkeellä kahdella autolla. Alkuun meidän piti olla reissussa kuusi päivää, mutta reissu piteni vuorokaudella, kun alkuperäinen paluulauttamme peruttiin. Joten lopulta lähdimme torstaina aamulla kohti Helsinkiä, lähdimme sieltä kolmen jälkeen iltapäivällä autolautalla Travemundeen Saksaan, johon saavuimme perjantaina illalla. Yövyimme perjantain ja lauantain välisen yön Travemunden lähellä, josta matka jatkui lauantaina yhden rottakasvattajan kautta seuraavaan majapaikkaan Hollannin puolelle lähemmäs messuja. Houten jossa Terrastika- ja Exoknaag-messut järjestetään kun sijaitsee noin kuuden tunnin ajomatkan päästä Travemundesta. Hollannin majoitus oli meillä kaksi yötä, jonka jälkeen palasimme vielä yhdeksi yöksi Saksan puolelle lähemmäs lautan lähtöpaikkaa. Koska maanantain ja tiistain välisenä yönä lähtevä lautta oli peruttu, ja lähtö Saksasta siirtyi tiistain ja keskiviikon väliseksi yöksi, meille jäi tiistaina aikaa kierrellä Hampurin ja Lyypekin eläinkauppoja. Keskiviikkona klo 2.00 lähtenyt lautta saapui Helsinkiin Vuosaaren satamaan torstaina kymmeneltä aamulla.

Ekan yön majoitus

Koska sitä tiesi että lauttamatkat kestävät molempiin suuntiin 36 tuntia, sitä oli varannut reppuun mukaan luettavaa ja pelejä matkatekemiseksi. Helsingin ja Saksan väliä liikennöivillä autolautoilla ohjelmatarjonta kun on kaukana Ruotsin risteilyaluksista - tällä kertaa ei saatu edes trubaduuria laivan ainoaan baariin. Yhtä asiaa laivoilla pystyy kyllä tekemään, ja se on buffet-ruokailut, miksi olinkin ottanut täydet ateriapaketit molempiin suuntiin. Buffetin ulkoupuolella laivan ruokatarjonta on hyvin suppeaa ja vaihtoehdot tyyliin "päivän salaatti" joka selviää sitten laivassa. Aika vähän sitä kuitenkin tuli lopulta pelattuakaan, koska totesimme hyvin pian, että laivalla voi myös hyvin koomailla. Tällä kertaa sitä tuli myös testattua mennen tullen laivan sauna ja poreallas, jotka ovat ilmaiseksi matkustajien käytössä. 

Pari seuraavaa yötä oltiin söpössä mökissä, ikkunasta näkyi poni ja kanoja - ja messupäivän aamuna herättiin kukon kiekaisuun

Mennessä eläimiä oli mukana vain yhdellä seurueemme jäsenellä, joka majoittui eri hytissä kuin minä. Mutta toki sitä vähän piti käydä sitten heidänkin hytissään rottia palluttelemassa. Eihän ihminen nyt voi viettää montaa päivää rapsuttamatta mitään eläimiä. Olkootkin että hyttiemme sijaitseminen lemmikkikannella johti myös useampiin koirakohtaamisiin. Mukana tulleet rotat vietiin uuteen kotiinsa jo ennen messuja, niin ne pääsivät jo päivää aiemmin pois reissumajoituksista, eivätkö joutuneet messuhälyyn. Samaten kasvattajan ennakkoon varaamien rottien luovutus oli sovittu vasta messujen jälkeiseksi päiväksi, että ne säästyivät yhdeltä reissupäivältä ja messuhälyltä. Itse olin vihjannut myös Näsäksi nimeämästäni omasta messuvarauksestani aiemmassa Houten päivityksessä. Hän olisi ollut leachianus-jättigekko, mutta hänen tulonsa valitettavasti peruuntui, kun kasvattaja ei päässytkään lähtemään messuille. Tieto peruuntumisesta tuli kun olimme laivassa matkalla Travemundeen, joten minulla oli pari päivää aikaa miettiä, koittaisinko etsiä messuilta toisen leachianuksen, vai lykkäisinkö hankintaa myöhemmäksi. Lopulta päädyin lykkäämisen kannalle, koska yllätysagaman myötä kotoa löytyi jo yksi kasvava liskolapsi, ja poikasevat vaativat kuitenkin aina aktiivisempaa hoitoa kuin aikuiset. Ehdin kuitenkin ensimmäisen ajoetapin aikana varata itselleni messuille kahta lajia siiroja, sillä totesin että kaikkien hermojen säästämiseksi minä en ajaisi Saksassa. Näistä pidempään harkittuina tuli Ardentielle sp. blister/tricolorit, joista olin rubber duckien tapaan haaveillut jo muutaman vuoden.

Vähän jyrsijähallia. Matelijahalli oli niin täynnä ihmisiä, että sielä en muistanut kuvata yhtään

Jyrsijähallin puolella oli esittelyssä myös frettejä, vaikka ne eivät jyrsijöitä olekaan

 Ensimmäiset korkkiostokseni messuilta

Messuilta lähti mukaan odotusten mukaisesti paitsi korkkia, myös hieman tuliaisia kääpiörotille. Hammin messuista poiketen Houtenissa kun on selvästi isompi jyrsijäpuoli, eli sieltä löytyy myös tarvikkeita, virikkeitä ja ruokia jyrsijöille myytävien eläinten lisäksi. Jyrsijäpuoli oli matelijapuoleen verrattuna myös selvästi väljempi ja sielä oli parempi ilma, miksi siitä tuli tällä kertaa se mihin pakenin hengittelemään, jos matelijahallissa alkoi ahdistaa liikaa. Alustavasti jo mietittiin sitäkin vaihtoehtoa, että jos lähdetään Houteniin vielä uudelleen, otettaisiin sieltä porukalla pöytä jyrsijähallista. Lupauduin heti voivani ottaa pöytävuoron pahimman ruuhkahuipun ajaksi, koska silloin en kuitenkaan tykkää kierrellä.  

Onnistuin pitämään hankintani ihan viime minuuteille asti tarvike- ja siiralinjalla, mutta sitten meidän rottien kasvattaja päätti hankkia vielä pari kääpiörottaurosta pöydästä. Ja siinä samassa pöydässä oli afrikkalaisia kääpiöhiiriä. Olin alustavasti miettinyt, että en hankkisi messuilta ainakaan jyrsijöitä, etten omilla lemmikkituonneilla ainakaan lisäisi merkittävästi kasvatukseen tuotavien rottien tautiriskiä, koska minä en nyt suoranaisesti tarvitse uusia lemmikkejä. Mutta afrikkalaisista kääpiöhiiristä olen nyt kuumeillut jo jonkin aikaa, ja niitä on minulla ollutkin pari joskus viitisentoista vuotta sitten. Joten kävin siinä nopean kädenväännön itseni kanssa, ja päätin kotiuttaa itselleni tyttökaksikon. Majapaikkaan päästyä olin ehtinyt sopia kummallekin tytölle jo treffitkin karanteenin jälkeiseksi ajaksi, sillä kaverini oli pyytänyt minulta voisinko tuoda hänelle näitä, mutta en ollut uskaltanut luvata tuovani mitään kenellekään, ja koska päätös hiirten hankinnasta syntyi kun messuja oli noin viisi minuuttia jäljellä, en sitten alkanut siinä viesteillä, tuonko tyyppejä hänellekin - mutta sovittiin sitten poikueista, joista hän saisi sitten muksuja itselleen, jos kaikki menee hyvin. 

Viimeinen yö yövyttiin ihanassa huoneistoissa tässä majatalossa (kuva pöllitty reissukaverilta)

 

Myös automatkoilla tuli bongattua kaikkea jännän näköistä

Tässä kohtaa budjekti oli pitänyt vielä kohtalaisesti, etenkin kun en sitten hankkinutkaan toista leachianusta peruuntuneen tilalle. Mutta homma lähti sitten vähän lapasesta eläinkauppapäivän kohdalla, koska etenkin Hampurin kahden Megazoon valikoima oli mukavan kattava, ja eläinkauppa ei ollut yhtä täyteen pakattu ihmisiä kuin messut, mikä teki tuotteiden katselun helpommaksi. Tosin rottavirikkeiden ja kääpiöhiirille hankittujen korsien ohella hankinnat olivat kyllä pitkälti sellaisia, jotka olisin kyllä tehnyt Suomeen palattua jossain välissä muutenkin, kuten suolistoystävälliseksi brändättyä namitahnaa kokeeksi Maunolle, akvaariokemikaaleja ja vesitestejä. Bonuksena iloiseksi yllätykseksi osa eläinkaupan myyntieläinten asumuksista oli sitä luokkaa, että mukaan lähti myös sisustusideoita terraarioihin, ja uusia haaveita siitä, millainen oikeasti iso parta-agama-asumus voisi olla.    

Eläinkaupoista hienoin

 

Tähän verrattuna Lucin terraario on pieni

Kahdessa eläinkaupassa oli myös myymäläkissoja. Tässä yksi heistä nauttii kilpparien lämpölampusta.

Eläinkaupassa oli myös petollisen hyvä herkkuvalikoima ihmisille

Paluumatkalla eläimiä olikin sitten molemmissa autoissa ja hyteissä. Onneksi lämpötilat olivat kuitenkin vielä huomattavasti maltillisemmat kuin edellisellä reissullamme kesäkuussa, mikä mahdollisti pienet pysähdykset myös niin, että eläimet olivat autoissa, kun vain etsi autoille sopivat varjopaikat. Viimeksi paluumatkan ruokailutkin kun tapahtuivat autoissa, kun niitä ei korkeista lämpötiloista johtuen uskaltanut sammuttaa hetkeksikään eläinten ollessa kyydissä. Eli siinä tämä huhtikuun alku oli matkustusajankohtana huomattavasti miellyttävämpi, vaikka toki nytkin meillä oli tuuria siinä, että paluupäiville osui vuodenaikaan nähden vähän keskimääräistä viileämmät päivät. Sillä vaikka itse rakastankin lämpöä, eläinten kanssa matkustaessa se on aina riskitekijä (kuten myös kovat pakkaset).

Olimme jo etukäteen sopineet yhden reissukaverin kanssa yhteiskaranteenista meidän autotalliin, ja lopulta palasinkin sitten kotiin kahdentoista rotan, siirojen ja afrikkalaisten kääpiöhiirien kanssa. Yksikään meille karanteeniin tulleista rotista ei ole kuitenkaan kääpiönaaras, miksi pyrin kovasti siihen, että ne kaikki jatkaisivat karanteenin jälkeen täältä eteenpäin. Kasvattaja kyllä jo kovasti lupaili auttaa häkkiasian kanssa, jos meillä olisikin yllättäen myös kääpiörottauroslauma. Tavallaan olen kyllä ihan iloinen siitä, että kääpiönaaraille oli toinen karanteenipaikka tiedossa, koska muuten olisi jo lähes satavarmaa, että meidän lauma olisi kasvanut turhan isolla harppauksella karanteenin päätteeksi.   

Toinen meidän uusista hiiruista tutkimassa karanteeniasumustaan

Tervetuloa kotiin Tinis!

Kun sain lauantaina viestin “Mahtuuko teille yksi ”Erno Tuoppi”?” liskon kuvan kera, päätös oli yhtä aikaa hyvin helppo ja hieman haastava. Kuvassa oli pieni agama, ja parta-agama on ehdottomasti yksi lempiliskoistani. Olimme myös jo valmiiksi jutelleet Jussin kanssa siitä, voisiko meille mahdollisesti mahtua toinen agama.

Yleisesti ottaen päätökset matelijoiden adoptoimisesta ovat meillä paljon suoraviivaisempia kuin nisäkkäiden vastaavat. Matelijat elävät pääsääntöisesti jokainen omassa terraariossaan, joten niiden kohdalla ei tarvitse miettiä yhdistämistä tai laumakemiakysymyksiä. Valtaosa matelijoista ei myöskään tarvitse kovin aktiivista päivittäistä hoitoa, vaan niiden kohdalla yleensä riittää, että tarkistaa vedet ja tekniikoiden toimivuuden. Joten pienet muutokset tyyppien lukumäärässä eivät yleensä lisää työmäärää merkittävästi. 

Ensikohtaaminen

Mutta tästä päästään niihin muutamiin muttiin. Näistä kaikista kun on poikkeuksensa. Moniin muihin matelijoihin verrattuna parta-agamat seuraavat paljon aktiivisemmin myös mitä niiden terraarion ulkopuolella tapahtuu, sen lisäksi että Luci myös jaloittelee meillä säännöllisesti koko alakerrassa. Meillä on ollut kotona kerran aiemmin kaksi agamaa yhtä aikaa, meidän ensimmäinen oma agama Jester, ja lyhyellä varoitusajalla tullut hoitoagama, joka joutui vaihtamaan hoitopaikkaa omistajansa reissun aikana, kun ensimmäisessä hoitopaikassa saatiin hyvin voimakkaat allergiset reaktiot tyypin ruuista. Vaikka meillä on matelijahuoneessa kymmeniä lajeja, ainoa vahvempi reaktio matelijoiden välillä on ollut, kun Jester pääsi näkemään hoidokin monen metrin päästä lasin läpi, mistä seurasi välitöntä mustaa partaa ja pullistelua. Eli vaikka Lucia ja tulokasta ei olisi ikinä tarkoitus yhdistää, ne voisivat reagoida pelkästään asumiseen samassa osassa asuntoa. Toinen mutta oli Erno Tuopin ikä: kyseessä oli oletettavasti hyvin nuori poikanen. Ja agamien kohdalla nuoren poikasen hoito poikkeaa selvästi aikuisesta, ja yksi olennaisen iso poikkeama on se, että agamavauvat paitsi syövät päivittäin, myös niiden suoli toimii vielä päivittäin. Eli ne vaativat selvästi enemmän päivittäistä hoitoa kuin monet muut matelijat. 

Erno Tuoppi aka Tinis

 

Kuitenkin itselläni on aina ollut heikko kohta eläinlapsille, ja koska kummatkin meidän aiemmista agamista ovat tulleet aikuisina, en ole ikinä päässyt elämään poikasvaihetta niiden kanssa. Koon perusteella tämä Turun keskustasta löytynyt ja kaupungin eläinhoitolalle päätynyt tyyppi oli arvioitu kääpiöparta-agamaksi, eli eri lajiseksi kuin Luci. Kääpiöparta-agamien hoito ei juurikaan poikkea parta-agamien hoidosta, mutta esimerkiksi tilavaatimukset ovat hyvin paljon pienemmät, mikä tuntui kanssa ajatuksena kivalta, sillä meille ei mahtuisi ihan heittämällä toista yhtä isoa terraariota kuin Lucilla on. Kuitenkin jo ensimmäisen kuvan perusteella heräsi pieni epäilys olisiko kyseessä päänmuodon ja pään piikkien myötä kuitenkin perus parta-agama, vain hyvin nuori sellainen. Asiasta Jussin kanssa keskusteltuamme tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että pystyisimme tarjoamaan tyypille kodin oli hän sitten kumpi tahansa, joten sovimme tapaamisen eläinhoitolalle seuraavaksi päiväksi.

Koska kyseessä oli löytöeläin, joka oli ollut eläinhoitolalla jo lakisääteiset vuorokaudet eikä tyypissä oltu havaittu mitään sairauden merkkejä, päädyttiin tyypin kanssa vähän kevyempään karanteenijärjestelyyn, eli se otettaisiin suoraan sisälle, mutta eri huoneeseen missä omat matelijat ovat. Esimerkiksi Houten-karanteeni meillä on tulossa autotalliin, eli kokonaan eri rakennukseen. Tyypille löytyy jo autotallista tuleva aikuisterraario, mutta koska kyseisen terraarion sisälle saaminen vaatii pieniä järjestelyjä, päädyimme laittamaan hänelle alkuun pienemmän karanteeni-/poikasterraarion. 90cm tuntui ajatuksena todella pieneltä, mutta ajattelin sen varmasti välttävän joitain viikkoja. Kun sitten pääsimme näkemään tyypin livenä, totesin että poikasterraario tulee menemään hänellä ihan hyvän aikaa.

Tämä pieni poikasterraario ei tuntunutkaan enää ihan niin pieneltä, kun siirrettiin Tinis sinne

 

Kun sitten näin Erno Tuopin, se oli rakkautta ensisilmäyksellä – minun puoleltani. Erno Tuoppi ei ollut ihan yhtä vakuuttunut, etenkään siinä kohtaa kun Jussi meni vielä kurkkaamaan hännän alle, että mikä Erno on miehiään tai naisiaan, vaan vähän piti siinä uhitella, ja näyttää, että koostaan huolimatta hän voi halutessaan olla myös hirmulisko. Sitä kokoa kun ei tosiaan paljoa ollut. Jussin kanssa kun oltiin vähän pohdittu, että perustuiko tyypin työnimi tarkistettuun sukupuoleen vai tyypin baarivalintaan – Erno Tuoppi kun löytyi Tinatuopista, missä hänet oli saatu napattua tuoppiin talteen odottamaan turvaan pääsyä. Tästä tuli sitten tyypin kutsumanimikin, eli Tinis. Hännän alta löytyi selkeä rauhasrivi, eli Tinis vahvistui pojaksi.

Kun oltiin sitten pakattu tyyppi boksiin, käyty läpi kaikki mitä tyypistä tiedetään ja vähän muita kuulumisia, allekirjoitettu paperit, sekä suoritettu rapsuvero muutamille karvaisemmille huomiota vaatineille tyypeille, kotimatka saattoi alkaa. Kotona tyyppi sai melkein heti evästä myös uuteen terraarioonsa, ja muutosta ja terraarion vaihtumisesta huolimatta ruoka maistui heti. Joten eiköhän tästä ihan hyvä tule. 

Tervetuloa kotiin Tinis!

Lähtölaskenta Houteniin

Osa onkin jo kuullut minun pääsiäissuunniltelmistani, vaikkei niistä ole tullut somen puolella niin kauheasti huudeltua. Mutta yhden viikon ja päivän päästä minä, Peugeot, neljä harrastuskaveria ja toinenkin auto otetaan nokka kohti Travemunden lauttaa ja lähdetään tutustumaan Houtenin keväisiin Exoknaag- ja Terrastika-messuihin. Jussi jää eläinvahdiksi pitämään kotirintaman pystyssä. Tällä kertaa valtaosa eläinhankinnoista on tarkoitus tehdä välillisesti, eli meidän kääpiörottien kasvattaja hankkii, ja meidän laumaan katsotaan sitten sopivat tulokkaat niistä tai niiden jälkeläisistä, kun meidän lauma on juuri nyt kohtalaisen iso. Yksi ihan omakin varaus messuille on kuitenkin tehtynä, joka kulkee nimellä Näsä, koska siihen liittyy melko vahvasti moro. Mutta hänet esitellään sitten kun sen aika on. 

Tavoitteena olisi siis nauttia ensisijaisesti seurasta, keväisestä Saksasta ja Hollannista, eläinten ihmettelystä ja toivottavasti hyvistä tarvikebongauksista - etenkin jos löytyisi yksi tai pari täydellista korkkitunnelia, olisin hyvin iloinen (ja köyhä, sillä koolla on väliä ja korkki hinnoitellaan koon mukaan). Tunnen kuitenkin itseni sen verran hyvin, että en ole Jussillekaan luvannut, että en toisi messuilta muita kuin ennakkoon varattuja eläimiä, vain että pyrin siihen. Sillä messujen osalta ei voi koskaan tietää, mitä pitkään haaveiltua sielä voi tulla vastaan. Karanteenitilojen pystytys on joka tapauksessa jo aloitettu autotalliin, koska olemme sopineet yhden seurueen jäsenen kanssa yhteiskaranteenista sinne, koska hänen asunnossaan ei ole yhtä hyvin tilaa eristää tuontieläimiä kokonaan eri rakennukseen. 

Auto on lastattu ...muttei vielä matkaa varten

 

Mahan pohjassa alkaa olla jo perhosia, koska en ole pandemian alun jälkeen käynyt kuin kerran ulkomailla, ja siitäkin on kohta jo kolme vuotta. Jotenkin pää lyö ihan tyhjää pakkauslistojen ja muiden suhteen, vaikka eiköhän nekin ala palata mieleen sitten kun homman vain aloittaa. Koristelin jo talouden pienintä styroksikylmälaukkua tunnistettavammaksi, ja vitsailin ystävälle, että en ole yhtään varma, onko pienimmän kylmälaukun valinta reissuveskaksi vastuullista vai ylioptimistista. Jussi oli alkuun miettinyt, mitä eläimiä haluaisi mahdollisesti tuliaisiksi, mutta hän päätyi lopulta siihen, että kääpiörottien kasvattajan bongaamissa siameseissa ja velveteeneissä on tuliaista tarpeeksi, tulivat ne sitten suoraan tai seuraavissa polvissa.  

Viikonlopun muuton jäljiltä auto on vielä ihan täynnä kaikkea sekalaista pihatavaraa, kun siskonperhe muutti rivitalosta kerrostaloon, ja loput pihajutut napatiin sitten tänne meille. Piti sitten kiusallaan heittää matkaseurueelle kuva autosta saatesanoin että aloitin jo pakkaamisen, ja että tuleeko heille mieleen vielä jotain, mitä olisin unohtanut. Pakkauslista sai heti hyväksyntää, koska mie saatan tunnetusti olla nälkäisenä vähän kiukkuinen, niin jousipyssy ja hiiligrilli ovat hyvä lisä matkalla, jos laivallakin nälkä yllättää täyteen ateriapakettiin kuuluvia buffettien välillä. Saatan kyllä silti napata ne autosta pois.  

Ennen reissua koitetaan saada kotona hommat sille mallille, että kaikilla olisi asumukset puhtaana ja eläintilat muutenkin selkeänä, ettei Jussin tarvisi yksinhuoltajuusviikollaan ryhtyä mihinkään suursiivouksiin. 

Maunon dosetti

Maunolla menee tällä hetkellä päivittäin kolme eri lääkettä, joista osa kahdesti päivässä. Tänä viikonloppuna olimme auttamassa siskonperheen muutossa, ja kissoilla kävi hoitaja. Kun aloin miettiä, mihin muotoon kirjoittaisin hoitajalle lääkeohjeistusta kissojen lääkkeisiin, että se olisi mahdollisimman yksiselitteinen ja selkeä, päädyin siihen, että Maunolle on aika hankkia dosetti. Etenkin kun mikään Maunon tämän hetkisistä lääkkeistä ei ole mikään tietynmittainen kuuri, vaan kaikki ovat luokkaa katsotaan tilannetta vasteen mukaan ja säädetään tarvittaessa. 

Maunon antibioottikuuri kun tosiaan oli ja meni, mutta sillä ei ollut vaikutusta pojan oksenteluun. Joten antibioottikuurin loputtua Maunolla aloitettiin sitten kortisoni. Eli tällä hetkellä Maunolla menee suoliston mobiliteettiä edistävä Resolor, joka on ollut pojalla käytössä yli vuoden, helmikuisen kontrollin jälkeen sapen muutosten takia aloitettu Ursochol, sekä nyt uusimpina Dermipred vet -kortisoni, jolla pyritään rauhoittamaan ohutsuolta. Nyt pidetään kaikki peukut, että tällä cocktaililla saataisiin tilanne taas rauhoittumaan.

Poikien päiväpötköttelyt

Ursocholiin siirtymisen jälkeen Mauno alkoi saada lääkkeet aamuin illoin, ja onneksi Maunolle tämä muutos on ollut ainoastaan mieluisa, sillä lääkkeenannot ovat Maunon ainoita namihetkiä, ja niiden ulkopuolella Mauno saa vain omia erikoisruokiaan. Lääkkeiden kanssa Mauno saa pienen nokareen namitahnaa pillerien päällä. Tosin nyt kun tätä oksennusrallia on taas jatkunut muutamia kuukausia olen alkanut miettiä, pitäisikö tuo tahnanokarekin kokeilla jättää pois tai ainakin korvata jollain gastrovalmisteella, että jos sekin on nyt alkanut olla pojan elimistölle liikaa. Tosin jatkuvien lääkityksien kanssa se helpottaa kaikkien elämää huomattavasti ja auttaa pitämään stressitasot aisoissa, että Mauno ottaa lääkkeensä itse ja vapaaehtoisesti. Nykyisistä lääkkeistä Resolor on selvästi pahanmakuisin, eikä kelpaa sellaisenaan ilman tahnaa. Tämän takia kortisonkin pyydettiin suoraan makutablettina, vaikka se on hieman kalliimpi kuin vaihtoehtoinen valmiste olisi ollut. Mutta että saisimme pidettyä lääkityksen pojan mielessä mahdollisimman kivana juttuna. 

Seuraava kiimailija ja kertokäyttöpädien paluu

Ei sitä seuraavaa kiimaa tarvinnut sitten kovin kauaa odottaa. Kun nostin keskiviikkona illalla Hattaran syliin, huomasin sen ominaishajussa tapahtuneen pienen muutoksen. Alapään tarkistus näytti myös sielä hyvin orastavaa turvotuksen aloitusta. Joten ei siinä sitten muuta, kuin seuraavana aamuna näätä boksiin ja mukaan töihin. Vaikka naarasfrettien kohdalla aina muistutetaan, kuinka katkaisematon kiima voi johtaa anemiaan, ja sen takia kiimojen katkaisemisesta huolehtiminen on erittäin tärkeää, ei implantoinnilla ole oikeasti niin hengenhätä, että fretin henki olisi vaarassa, jos merkkejä ei tunnista välittömästi ja lantti ole nahan alla vuorokaudessa ensioireista. Mutta kun meilläkin on ehtinyt olla se parikymmentä omaa frettiä, joista kaikki kahta lukuunottamatta ovat olleet naaraita, minun ei tarvitse enää seurata tilannetta kovin kauaa varmistuakseni onko kyse nyt kiiman alusta vai jostain muusta. Joten asia on sama hoitaa heti pois päiväjärjestyksestä. Mutta jos kotona on se ensimmäinen naarasfretti, tilannetta voi hyvin jäädä tarkkailemaan siihen asti, että merkit ovat selvemmät, eikä silti ole implantoinnin suhteen mitenkään myöhässä. 

Otettiin pari kuvaa myös yleistutkimuksesta

En ollut tajunnut varmistaa töistä etukäteen Suprelorin-implanttien tilannetta, kun niiden äkillinen menekki oli töissä vähän yllättänyt (meidän fretit eivät ole suinkaan seudun ainoat kiimojaan aloittaneet...), mutta totesin sitten, että jos kuorma ei ehdi tulla työvuoroni puitteissa, Hattaralle voidaan kyllä laittaa se isompikin implantti, joita oli varastossa. Itse vain suosin freteillä nykyään sitä pienempää, sillä hintaero 4,7mg ja 9,4mg Suprelorin-implanttien kohdalla on lähes kaksikertainen, mutta lanttien kestossa en ole huomannut yhtä isoa eroa (meillä pienemmät lantit ovat kestäneet 2-4 vuotta ja isommat 3-5 vuotta). Kuorma kuitenkin tuli, ja Hattarallekin laitettiin se 4,7mg implantti. Tälläkertaa hommassa oli vähän enemmän lisäkäsiä, kun yhtä työkaveria oli harmittanut, kun hän ei ollut päässyt kiinnipitäjäksi vielä yhteenkään frettien implantointiin, ja aiheeseen liittyen tuli tehtyä pientä postausta työpaikan someen, mihin tarvittiin sitten myös kuvamateriaalia. Yleensä itsellä kun jää omista eläimistä kuvat ottamatta toimenpiteistä klinikalla, kun toimin yhtäaikaa omistajana ja hoitajana, eli molemmat kädet ovat yleensä hyvin tiukasti eläimessä (esimerkiksi Maunon kohdalla en tarvitse vatsaonteloultraan toista kiinnipitäjää, mutta silloin käsiä ei todellakaan jää vapaaksi kuvaamiseen).  

Freteillä on uskomaton kyky keskittyä tahnaan silloinkin kun niitä pistetään implantointineulalla

 

Kiimojen, kevätvillien, terratetriksen, Maunon lääkekokeilujen ja muiden keskellä jostain on ollut pakko myös oikoa. Meillä on ollut nyt useamman vuoden ajan freteillä käytössä kestopissa-alustat, koska ne säästävät pitkässä juoksussa paitsi rahaa, ne vähentävät merkittävästi muoviroskan määrää. Nyt kuitenkin kun pyykkiä on ollut muutenkin enemmän, kun Maunon oksentelua ei olla saatu kuriin, ja arjessa on ollut muitakin muuttujia, ei aikaa ja energiaa frettipyykin pesuun ole ollut samalla tavalla. Käytännössä aloin huomata pitkittäväni pissa-alustojen vaihtovälejä, koska edellisetkin odottivat vielä pesua, joten tilanne oli ratkaistava jollain tavalla. Ja tässä kohtaa päädyin ratkaisemaan tilanteen kaivamalla kertokäyttöiset pissa-alustat takaisin käyttöön. Meillä on ollut näitä jonkin verran jemmassa näyttelyitä yms. varten, joten käyteään nyt ainakin jemmat pois ja arvioidaan tilanne sen jälkeen uudelleen, että tilataanko lisää kertakäyttöisiä vai siirrytäänkö takaisin kestoihin. Uudet kertakäyttöiset alustat likaantuneiden tilalle vaihtaa kuitenkin minuutissa, siinä missä meidän pyykkikoneen 90 asteen ohjelma vielä noin kolme tuntia, plus kuivuri siihen päälle noin kaksi tuntia. Eli ajansäästö on merkittävä, vaikka toki pyykkääminenkään ei vaadi kuin osan tuosta ajasta aktiivista työtä.   

Tässä vielä varmistetaan että lantti on paikoillaan ja painetaan hetki pistokohtaa

 

Kiimabingo

Lisääntyvän valon ja kevääseen heräämisen myötä frettien kohdalla on alkanut myös kiimojen bongailu. Meillä kaikki tämänhetkiset fretit ovat puhtaasti lemmikkeinä, eikä yksikään heistä ole (ainakaan enää) jalostuskäytössä. Frettien kohdalla kiimojen ehkäisyyn käytetään kuitenkin leikkauksen sijaan hormoni-implantteja, ja 4,7mg:n Suprelorin implantti kestää freteillä yleensä 2-4 vuotta (tämä on se pienempi koirien 6kk:n implantti). 

Mummo lantinhakuretkellä

Meillä on tänä keväänä se hauska tilanne, että kaikkien viiden implantoinnista on kulunut tuo 2-4 vuotta, eli teoriassa on mahdollista että jopa kaikkien viiden hormoni-implantit saatetaan joutua uusimaan tämän kevään aikana. Silloin kun implanttia käytetään ensisijaisesti pitämään kiimat poissa (frettinaarailla pitkittynyt kiima voi johtaa vakavaan anemiaan ja sitä kautta kuolemaan), implantti on tarpeen uusia silloin, kun fretti aloittaa uudelleen kiiman. Tämän huomaa esimerkiksi vulvan turpoamisesta, jonka lisäksi vulvan alueella voi esiintyä vuotoa, fretin ominaishaju vahvistua ja käytös muuttua. 

Mummon kohdalla olin jo vähän miettinyt, mahtaako hänelle tulla kiimaa enää ollenkaan, kun hän on kohta jo 8 vuotias ja muutenkin jo vähän semmoinen kuivan kesän orava. Hänellä oli kuitenkin myös pisin aika edellisestä implantista, sillä hänet implantoitiin 16.2.2022 - ja implantti uusittiin nyt viime viikolla, eli 11.3.2026, kun mummo päätti pamauttaa kiiman päälle. Mitäpä tuo kevätaurinko ikää katsoo, näemmä. 

Mummo kotona tahnankerjuuhommissa

Ainakin toistaiseksi tuon "nuorison" alapäät ovat näyttäneet rauhallisilta, mutta tarkkaillaan miten tilanne etenee kun kevät etenee. Hattara on saanut hormoni-implantin viimeksi 27.2.2023 ja kolme muuta eli Notte, Sera ja Mymski 4.1.2024. Nuoremmilla implantit kestävät oman kokemukseni mukaan yleensä vähän vähemmän aikaa kuin vanhemmilla, kun hormonitoiminta on aktiivisempaa. Mutta pidän varovasti peukkuja sen suhteen, että jos emme kuitenkaan joutuisi samana vuonna uusimaan ihan kaikkien implantteja.   

Kiimojen alkaminen tarkoittaa frettien kohdalla myös pentukauden alkamista niiden osalta, joilla kasvatustoimintaa on. Eilen tuli bongattua jo ensimmäinen pentuvideo Nightshade's frettilän instagramista. Fretinpentujen piippailu on yhä minun yksi lempikevätäänistäni, vaikka en ole tänäkään vuonna yhdessäkään pentujonossa frettien osalta. Tällä hetkellä meidän kun olisi turhan vaikea sovittaa Löllön hidastunut liikkuminen ja hyppäämisen haasteet hyperaktiivisiin näätäkakaroihin. Eli nyt elellään geriatristen ehdoilla. 

Pihlaja 3 vuotta

Nykyään tässä blogissa ei pahemmin näy synttäripostauksia, sillä meillä on niitä sen verran usein, että en tahdo aina itsekään pysyä kärryillä niistä. Etenkin kun kuukaudetkin tahtovat nykyään kulua nanosekunneissa, niin asiat joihin tuntuu olevan vielä ikuisuus ovatkin jo hetken kuluttua takana päin. Kuten se meidän tuleva Houten reissu - en jotenkaan hahmota yhtään, että lähtöön on oikeasti enää reilu kaksi viikkoa. 

Pihlaja 3 vuotta <3

Mutta jotkin synttärit ovat niin isoja, että ne ovat ehdottomasti ansainneet oman postauksensa. Kuten se, että kääpiörotta Pihlaja täyttää tänään kolme vuotta. Vaikka itselläni on ollut useita rottia ja kääpiörottia, en muista että olisimme ylittäneet tätä virstanpylvästä koskaan ennen. Normikokoisilla rotilla keskimääräinen elinikä kun pyörii kahden vuoden kieppeillä, ja kääpiöillä jonkin verran siitä yli. Mutta tässä sitä ollaan: meillä on tänään 3 vuotisbileet! Ja mikä mahtavinta, tuo meidän päivänsankari on edelleen täysin terve, hyvässä massassa, virkeä ja touhukas. Toki hän vastapainoksi myös nukkuu aiempaa enemmän, mutta iästään huolimatta hän ei ole lauman mummoutunein kääpiörotta. 

Meidän supermummo <3

Tässä kyllä osaltaan huomaa kyllä myös sen, kuinka monella tasolla aika kulkee. Pihlaja on kolmivuotiaana supermummo, ja olemme kiitollisia että olemme saaneet pitää mummon näin pitkään ja näin terveenä. Notte & Sera ovat myös täyttämässä ensikuussa kolme vuotta, ja heidän kohdallaan en tajua, miten se voi olla pentujen kohdalla mahdollista. Tässä varmasti osaltaan vaikuttaa se, että kääpiörottalaumaan on tullut useampia sukupolvia Pihlajan jälkeen, jolloin Pihlaja on myös sitä kautta kohonnut lauman mummoksi. Notte, Sera & Mymski taas ovat kolmestaan frettilauman nuorimmat, eli minun pennut. 

Jussilla osui etätyöpäivä tähän mummon synttäripäivään, joten Jussilla on ollut etuoikeus namittaa mummoa ekstrapaljon pitkin päivää, koska Jussin kotikonttori sijaitsee rottalassa. Itselläni kun ei ole asiaa rottalaan silloin kun Jussin työkone on päällä.  

Koottuja kuulumisia (taas)

Blogini päivittyy monesti 1-3 kertaa viikossa, joskus useamminkin. Suurimpana syynä on toki se, että pidän kirjoittamisesta. Toisena vähintään yhtä isona syynä on se, että nytkin kun väli kasvoi kahdeksaan päivään, minun on todella vaikea rajata postausta yhteen aiheeseen, kun sitten edellisen postauksen on taas tapahtunut vaikka ja mitä, joista monestakin saisi kokonaan omankin postauksensa. 

Matelijahuone on taas klassisessa "rakennamme uutta näyttelyä" -tilassa

Mutta jos tehdään taas vähän listaa ja katsotaan josko viikonloppuna ehtisi syventää jostain aiheesta.

Viime viikon sunnuntaina rescueviisikkoon kuuluva madagaskarin päivägekko Yondu muutti uuteen kotiin. Yondun piti alkuun jäädä Piparin tavoin kotiin, mutta aloin miettimään asiaa uusiksi, kun tuttu kertoi heidän madagaskarin päivägekkonsa kuolleen ja hänen terraarion jääneen tyhjilleen. Heillä oli entuudestaan kokemusta lajista ja kaikki valmiina uudelle perheenjäsenelle. Vastasin alkuun silti että ei, meillä ei ollut enää kotia etsiviä liskoja, vaan kaikki uudelleen sijoitettavat löysivät jo kodin. Asia jäi kuitenkin kytemään mieleni pohjalle, etenkin kun en ollut täysin täysin tyytyväinen siihen terraariojärjestelyyn, mikä meillä olisi ollut tällähetkellä Yondulle tarjota. Joten asiaa harkittuani päätin että Yondukin voisi muuttaa edelleen, koska tiesin, että muuten olisin kuitenkin päätynyt laittamaan hänen suunnitellun terraarioratkaisunsa uusiksi, mihin olisi mennyt sellaisia resursseja, jotka mieluummin käyttäisin toisin. 

Sille on syynsä, miksi näitä isompia järjestelyjä kutsutaan terraariotetrikseksi

Sunnuntaina alettiin myös tehdä matelijahuoneeseen tilaa autotallissa odottaville 180cm terraarioille. Myönnän, että ne tuli hankittua osittain sitä silmällä pitäen, että saisin vapautettua matelijahuoneesta pienempiä terraarioita esimerkiksi Karkki-viljakäärmeelle, jos hän olisi jäänyt. Mutta nyt kun meille jäi rescueviisikosta vain Pipari, terraariotetris on oikeastaan vieläkin palkitsevampaa, koska nyt saan siirrettyä useampia meillä jo asuvia tyyppejä isompiin terraarioihin. Itse kun koen pohjimmiltaan kuitenkin palkitsevammaksi parantaa olemassa olevien tyyppien elintiloja, kuin tunkea meille mahdollisimman paljon uusia tyyppejä, vaikka olen hyvä myös terraariotetriksen jälkimmäisessä muodossa tilanteen niin vaatiessa. Eilen saimme 180 senttiset terraariot vihdoin paikoilleen, ja viimeistään huomenna ehdin toivottavasti sisustamaan ainakin toisen niistä muuttokuntoon. 

Uusi terraariotorni

Mutta uusista tyypeistä puheenollen, tuli meille kyllä taas sellainenkin. Sain maanantaina ennen iltavuoroa viestiä käytettynä ostetusta terraariosta löytyneestä tuhatjalkaisesta, jonka osalta löytäjä ei oikein tiennyt, kuinka hänen pitäisi toimia. Annoin vinkkejä sekä tyypin pitämiseen, että siihen, jos hän ei halua pitää tyyppiä itse. Löytäjä päätyi jälkimmäiseen, joten viritin tyypille terraarion ennen töihin lähtöä, ja infosin Jussia, että löytäjä tulisi tuomaan tyypin kun Jussi pääsisi töistä. Koska tyyppi oli onnistunut jemmautumaan tyhjään terraarioon, oletin että kyseessä olisi ollut poikanen. Niinpä olikin iloinen yllätys, kun Jussi laittoi minulle kuvan uudesta perheenjäsenestämme, joka osoittautuikin aikuiseksi tansanian tuhatjalkaiseksi. Tuhikset ovat meillä olleet enemmän minun juttuni, mutta tämä tyyppi oli saanut löytäjältään nimekseen Tarzan ja on kauniin oliivinvärinen, joten Jussikin joutui kyllä myöntämään hänen olevan aika hieno tyyppi, ja että hän voisi kyllä ehdottomasti jäädä.  

Tarzan <3 Tästä kuvasta ei juuri välity värit, mutta näkee ainakin vähän tyypin kokoa

Valitettavasti uutisia on myös kissarintamalta. Mauno on syönyt nyt Ursocholia Resolorin ja erikoisruokavalion ohella kohta kolme viikkoa, mutta oksentelu on silti jatkunut. Niinpä Maunolla alkoi eilen antibioottikuuri, koska pelkkä Ursochol ei ole selvästi onnistunut rauhoittamaan sapen tilannetta riittävästi. Mikäli oireilu jatkuu vielä antibioottikuurin jälkeenkin, otetaan käyttöön myös kortisoni, mutta toivotaan että tilanne olisi viikon päästä jo parempi. Kuuriluontoisesti kolme lääkettäkin kun kyllä menee, ja toki tarvittaessa jatkuvastikin, mutta toki arkea helpottaisi se, jos homma saataisiin stabiloitumaan siihen, että uusia jatkuvia lääkityksiä olisi vain yksi aiemman lisäksi. Maunon kohdalla lääkitysrumba kun voi jatkua vielä yli kymmenen vuotta, jos homma pojan vaivat saadaan taas rauhoittumaan lääkkeillä.  

Fretit ovat kevään myötä taas mukana pelissä

Loppukevennyksenä todettakoon, että frettien sisäinen kello on siirtynyt kevääseen. Aitauksessa ei todellakaan nukuta enää tyytyväisenä "ihan sama" -asenteella, jos iltavillit uhkaavat jäädä välistä, ja aitaus ei aukea säälliseen aikaan. Ja koska koomausta on nyt takana useampi kuukausi, myös tyyppien käytöstavat ovat hieman ruosteessa etenkin sen osalta, että ihmisiä ei edelleenkään kiinnosta lähteä mukaan hammaspainiin, vaikka kuinka haastaisi näykkimällä jalasta. Jussilla on jo nyt ikävä talvinäätiä, ja itekin joudun ehkä myöntämään, että oli oikea ratkaisu olla menemättä tänä vuonna pentujonoon, sillä Löllö ei selvästi arvosta edes tätä aikuisten frettien aktivoitumista, vaikka pappakissa on saanut olla nyt varsin hyvin rauhassa.  

Flashback

Perustin ensimmäisen blogini Rakasta, rotakasta 22.3.2011 (ja se löytyy yhä kokonaisuudestaan netistä, jos jotakuta kiinnostaa verrata miten päivitykset ovat kehittyneet, vai ovatko ne). Tänään muistolaatikkoa selatessa tuli kyllä mieleeni, että ehkä kyseessä oli kuitenkin enemmän ensimmäisen julkinen blogini. Sillä jo vuosia ennen tuota ensimmäistä sitä tuli kirjoitettua asioita samaan tyyliin muistiin itselle. Silloin tosin formaatti oli blogialustan sijaan kynä ja ruutuvihko. Noista vihoista on säilynyt yksi gerbiiliaiheinen 2000-luvun ihan alusta. 

 

Kehyksissä oleva lehtijuttu minusta, Gustystä ja Aurorasta on myös jostain ihan 2000-luvun alusta

Takaisin nykyajassa eilen tuli lähdettyä aika extempore Tesyn testamenttimainoskuvauksiin muutamien meidän lauman tyyppien kanssa. Viikonloppuna tuttu harrastaja totesi ohimennen yhdessä matelija-aiheisessa wa ryhmässä, että heille ollaan tulossa kuvaamaan tälläista mainosta, ja mietti, mitkä kaikki hänen lajeistaan olisivat kuvattavissa ilman karkuuttamisen riskiä. Heitin sitten ohimennen, että jos tarvitaan lisää lajikattausta, meiltä kyllä löytyy - ja pari päivää myöhemmin löysin sitten itseni kuvauksista kahden kääpiörotan, kahden fretin ja kilpikonnan kanssa. Lopputulos tulee näkymään aikanaan Tesyn somekanavilla, ja tulee sieltä varmasti jaettua omillekin.  

Välillä tuntuu että omassa elämässä muuttuu koko ajan kaikki ja ei yhtään mikään. Jokainen päivä on erilainen, mutta ne ovat vain saman hulluuden eri ilmenemismuotoja.

Vanhusten kuulumisia

Vanhusosaston kohdalla vallinnut no news on tässä kohtaa ehdottomasti good news. Eli elo meidän geriatrisen osaston kanssa on kulunut varsin tasaisesti. 

Löllön kuulumisia käytiinkin ihan hiljan läpi pappatarkin yhteydessä, ja Löllö porskuttaa entiseen tahtiin. Olkootkin että Löllön mielestä henkilökunnan olisi syytä panostaa jo vähän enemmän, sillä onhan hän pappakissa. Tämä uusi palvelukonsepti, jota Löllö kovasti haluaisi lanseerattavan laajemminkin käyttöön on pelipöytärapsutukset. Me kun olemme Jussin kanssa innostuneet nyt pelaamaan enemmän lautapelejä televisiosarjan katsomisen sijaan, mikä vähentää sohvalla makoilua. Löllön mielestä tämä vähentynyt sohva-aika pitäisi ehdottomasti kompensoida laadukkailla pelipöytärapsutuksilla. Ja koska pappakissojen sana on joissain asioissa laki, yksi kissanpedeistä on muuttanut kohtalaisen pysyvästi pelipöydälle, että Löllö voi asettua siihen rapsutettavaksi pelien aikana.  

Isle of Cats & Kapteeni Löllö

Nutellan tahti on valitettavasti vähän hidastunut suolistotulehduksen ja jalkavamman jälkeen. Hän ei enää onnu, eli sikäli kumpikin vaivoista meni ohi. Mutta tuntuu että hän nukkuu nyt enemmän ja on aiempaa varovaisempi liikkeissään. Myös Nutella on vaatinut pieniä laajennuksia mummo-oikeuksiinsa. Meillä makuuhuone on ollut nyt useamman vuoden yöaikaan eläimiltä suljettu. Nutellan jalkavamman aikaan tästä tehtiin poikkeus, ettei mummo eksy jalkoineen portaisiin, ja mummo otettiin aina öiksi makkariin nukkumaan (ja ontumisen ollessa pahimmillaan hän oli sielä myös päivät). Mummo kuitenkin tykästyi järjestelyyn, ja pyytää nykyään aina yöksi makkariin, eikä kohta kahdesksanvuotiaalle mummonäädälle luonnollisesti voi sanoa ei. Eli mummo nukkuu kanssamme makkarissa, ja syö sielä myös iltapalansa. 

Kääpiörottalaumassa Pihlaja on jatkanut projektejaan entiseen malliin ja osallistuu yhä tunnelien kaivamiseen siinä missä nuoremmatkin. Eli tällä hetkellä näyttää ihan mahdolliselta, että ensikuussa päästään ehkä viettämään mummon 3 vuotissynttäreitä. Kääpiörottajengin toiseksi vanhin, eli Torvis, on nyt 2v8kk iässä selvästi Pihlajaa mummonpi olemukseltaan, ja hänellä on alkanut nukkuessa olla välillä outoja hengitysääniä. Hereillä ollessaan hän kuitenkin syö ja touhuilee, joten hänenkään kohdalla eutanasiapäätöstä ei ole koettu vielä ajankohtaiseksi, mutta hän on vanhusosastosta ehkä tiiviimmin tarkkailussa asian suhteen.  

Nutella <3

 

Mutta samalla kun olemme saaneet olla onnellisia siitä, että emme ole joutuneet hyvästelemään ketään vanhuksista, emme ole välttyneet hyvästeiltä täysin. Pari hämähäkeistä on ollut tunneleissa pidempään, eikä heidän terraarioistaan ole enää hävinnyt ruoka, joten tällä viikolla tuli viimein ajankohtaiseksi tarkistaa tilanne. Tilannetarkistusta kun ei kannata tällaisissa tilanteissa tehdä kauhean hätäillen, sillä jos hämähäkki on kaivautunut piiloon esimerkiksi molttaamisen eli nahanluonnin takia, on se äärimmäisen herkkä vahingoittumaan, mikäli terraarioon mennään kaivelemaan. Juuri nahanluonnin jälkeen vanhan nahan alta paljastunut uusi nahka kun on hyvin pehmeä ja hauras, mikä saakin hämäkin piilottelemaan silloin. Valitettavasti kuitenkaan sen enempää Tikrun kuin BonusBonuksen piilottelun syyksi ei paljastunut mikään tämmöinen, vaan molemmat olivat menehtyneet. Kumpikaan heistä ei ollut enää ihan pieniä poikasia, joilla kuolleisuusprosentti on isompi, miksi tämä tuntuu pahalta. Heidän kummankin kohdalla kun ajateltiin kriittisimmän vaiheen olevan jo takana ja heillä olevan hyvät mahdollisuudet kasvaa aikuisiksi asti. Tarantulilla aikuistuminen voi kuitenkin kestää jopa vuosikymmenen, eivätkä kaikki pääse ikinä aikuisuuteen asti.