Kantarellin minien toinen viikko

sunnuntai 25. helmikuuta 2024

Kantarellin minit ovat nyt kaksiviikkoisia. Ensimmäinen pienistä avasi silmänsä perjantaina, ja eilen silmät olivat auki neljällä seitsemästä. Tänään viimeisetkin olivat avanneet silmänsä. Värit ovat selkiytyneet koko ajan, ja vaaleimmillakin on alkanut näkyä kuvioita. Nyt näyttää siltä, että kaikki seitsemän ovat kuviollisia, ja ulkonäöltään hyvin yksilöllisiä. Tänään Saija arpoi myös voittajan sukupuolien arvauskisassa, ja sukupuolet saa sen myötä julkistaa jo blogissakin. Poikueessa on neljä poikaa (black berkshire, black badger, russian blue variegated ja buff badger) ja kolme tyttöä (russian blue variegated, buff berkshire ja russian buff irish). Kaikki kuviolliset ovat vahvaa lemmikkitasoa, eli varsin yli/alikuvioituja. 

Tytöistä olen ihastunut etenkin russian blue variegatediin, mutta kun Saija kävi tänään katsomassa minejä, vahvistin että kaikille tytöille saa etsiä kodit. Eli yksikään ei ole jäämässä meille. Päätöksessä pysyminen teki tiukkaa, vaikka tiedän että päätös on oikea paitsi rottalauman tämän hetkisten junioreiden sosiaalistamisen kannalta, myös meidän kokonaistilanteen kannalta. Me kävimme viime vuonna ihan liian lähellä sitä tilannetta, että useiden eläinten sairastuttua yhtä aikaa meiltä meinasi loppua rahat ja jaksaminen. Ja vaikka lauma on jo pienentynyt siitä, niin puskuria on silti hyvä kasvattaa vielä hieman. Tiedän ettei yksi kääpiörotta jo olemassa olevaan laumaan varmasti olisi ollut se korsi joka katkaisee kamelin selän, mutta poikueita on varmasti tulossa myöhemminkin. 

Vielä minit eivät ole eksyneet yksin pesän ulkopuolelle tai alkaneet maistella kiinteitä ruokia, mutta se tapahtuu toivottavasti ihan näinä päivinä. Emo alkaa nimittäin olla melko kovilla katraan imettämisen kanssa. Seitsemän poikasta on kääpiölle jo todella iso poikue. 

Päivä 8

Päivä 9

Päivä 10

Päivä 11

Päivä 12

Päivä 13

Päivä 14

Bonuksena:

Ensimmäisen kurkkaus

Mini joka olisi jäänyt kotiin, jos joku olisi jäänyt <3

Saijan lempparipojat <3

Nutellan ja Hattaran sydänultrat

torstai 22. helmikuuta 2024

Olen miettinyt Mallun alustavasta avaustuloksesta asti, että Nutellankin sydän voisi olla hyvä tarkistaa. Nutella on kuitenkin Mallun emo, eikä vian mahdollista perinnöllisyyttä pystytty sulkemaan pois. Kuitenkin kahdella Mallun pojistakin on ollut sydänongelmia, ja sydänlääkitys jatkuvassa käytössä. Vaikkakin Mallun pojilla oli epäilty, että niiden sydänogelmat voisivat olla seurausta niillä olleista pahoista suolitotulehduksista, joihin sydänlihas olisi sitten reagoinut. Lopullinen päätös siitä, että Nutellan sydänultraus voisi olla hyvä tehdä, ja ehkä nopeallakin aikataululla, tuli sunnuntaina, kun Mallun veli kuoli äkillisesti.   

Nutsku ultrattiin ensin

Sovittiin sitten eilen töissä Mimma Aromaan kanssa, että vien Nutellan sydänultraan tänään. Mimma tekee sydänultria lähes päivittäin, mutta koska fretti on hänelle lajina vieraampi, hän kehotti ottamaan Nutellan lisäksi mukaan toisenkin fretin vähän verrokiksi. Valitsin kontrollinäädäksi Hattaran, koska tällä hetkellä Hattara ja Nutella ovat meidän ainoat ei-junnuosastoon kuuluvat fretit. Naureskeltiin siinä sitten, että kannattaakin valita verrokki huolella, ettei sit vaan käy se klassinen, että sitten siltä terveeltä kontrollieläimeltä löytyykin vahingossa jotain.

Ja niinhän siinä sitten kävi. Nutellan sydämestä ei löytynyt tutkimuksessa mitään poikkeavaa: se näyttää ja kuulostaa juuri siltä milä pitääkin. Sen sijaan Hattaralta paljastui toisen asteen av blokki rytmihäiriö sydämestä. Koska Hattaraa ei ole tutkittu sydämen osalta aiemmin, eikä se ole missään vaiheessa oireillut sydäntään millään tavalla, ei voida tietää kauanko muutos on sillä ollut, ja onko siinä tapahtunut muutoksia. Niinpä tässä kohtaa Hattaran kohdalla edetään tarkkailulinjalla, ja sydän kontrolloidaan seuraavan kerran kuukauden päästä. Mikäli rytmihäiriö säilyy ennallaan, tullaan vaivaa kontrolloimaan jatkossa harvemmin. Mikäli rytmihäiriö pahenee, aloitetaan lääkitys. Mutta yhtäkaikki, sydämen kontrollitutkimukset tulevat kuulumaan jatkossa osana Hattaran elämää.

Hattaralta otettiin sydänultran lisäksi sydänfilmi EKG-piuhoilla Mimman bongattua rytmihäiriön

Sydänkäyrät koneella

Laitoin tutkimustuloksesta luonnollisesti heti tiedon paitsi Jussille, myös sekä Hattaran että Mallun kasvattajille. Siinä kohtaa Mallun kasvattaja huomasi sen, mitä en itse ollut tajunnut: Hattara ja Mallu ovat itseasiassa sukua toisilleen: serkukset. Mallun isän emo on Hattaran emon emo. Eli vaikka Nutsku sai puhtaat paperit, alkaa tosiaan näyttää siltä, että Mallun suvussa voi olla perinnöllistä sydänvikaa, tosin isän puolelta. 

Vaikka tämä oli pienoinen shokki, niin koitan ajatella että tämä on kuitenkin pientä verrattuna siihen shokkiin, minkä Mallun äkillinen romahdus jouluaattona aiheutti. Nyt me kuitenkin tiedämme, että Hattaralla on sydämessään muutoksia. Ja koska homma on tiedossa, sydämen tilaa voidaan tarkkailla, ja siihen päästään aloittamaan tarvittaessa lääkitys. Rytmihäiriö kuului Mimman mukaan selvästi myös stetoskoopeilla kuunneltaessa, eli seuraavaksi pääsemme Jussin kanssa opettelemaan kotona miltä Hattaran sydän kuulostaa verrattuna muihin fretteihin. Niin sitä voi sitten seurailla kuuntelemalla kotona sydänultrien välissä. Meillä kun on jo valmiiksi kotona kahdet stetoskoopitkin. 

Hattara ultrattavana

Mallulla ja Hauerilla sydän ei oireillut mitenkään ennen kuolemaa, ja Hattarankin kohdalla tämä oli satunnaislöytö. Eli selvästi freteilläkin voisi olla tarvetta rutiininomaisiin sydänultriin samoin kuin esimerkiksi sfinkseillä, että ongelman laajuutta saataisiin selvitettyä. Ainakin sydämet kannattaa tutkia aika pienellä kynnyksellä, jos suvussa on sydänogelmia tai fretillä havaitaan mitään oireita, jotka voisivat olla sydänperäisiä (kuten voimakasta väsymystä, jatkuvaa yskää).

Nutskun sydän kuunneltavana

Tämän postauksen kuvat ovat työkaverini Johannan ottamia, kun itselläni oli kädet kiinni freteissä.

Frettien ruokaviikko: arkirealismi edition

maanantai 19. helmikuuta 2024

Aloin kuvata tätä postausta heti sen jälkeen, kun olin kysynyt postaustoiveita Frettiliiton facebookryhmässä. Tämä tekee sen, että postaus kuvaa meidän frettien ruokailua sellaisena, kun se on juuri nyt ollut itselleni asettamien ideaalien sijaan. Ideaalitilanteessa ruokakupissa olisi ollut myös vähintään muutamana päivänä kokonaisia ruokaeläimiä, mutta en ole saanut taas vähään aikaan hankittua mistään isommissa erissä kotimaisia pakastehiiriä, ja siinä vaiheessa kun olisin ollut poikkeuksellisesti valmis tarjoamaan freteille ulkomaisia tukkuhiiriä, Jussi unohti tuoda niitä eläinkaupassa käydessään. Samaan aikaan minulla on ollut myös jo jonkin aikaa kotimainen luullinen kani loppu pakastimesta, eli luullisena lihana on mennyt nyt hyvin yksipuolisesti pelkkiä kanankauloja. Mutta tämmöistä tämä arki on meilläkin: vaikka sitä haluaisi aina pyrkiä ideaaliin, arjessa on joskus tyydyttävä sellaiseen perushyvään, jossa on hyvä saatavuus.

Annoskokona on tällä hetkellä pidetty kanankauloissa junnunaarailla 1,5-2 kpl per pää ja vanhemmilla 1kpl per pää. Kauloja on alkanut löytyä sen verran jemmoista, että tästä alkaa olla selvästi varaa tiputtaa. Kananmunia on tarjottu 1 per fretti per viikko. Jauhelihoja ja palalihoja sulatan yleensä aterialle aina yhden kokonaisen 500 gramman paketin, josta menee välillä osa talouden muille eläimille. Jatkossa pitää varmaan jakaa siitä nykyistä enemmän myös kissoille/rotille/siilille/tegulle/yms., koska frettilaumamme on kutistunut viiteen tyttöön, kukaan ei ole enää kasvavassa iässä ja Mymski ja Notte saivat jo näyttelyssä mainintaa, että rasvakerrosta ei tarvitsisi olla ainakaan enempää. Aiemmin paketin saattoi heittää freteille kokonaan, kun frettejä oli pari enemmän jonka lisäksi junnut vielä kasvoivat. Frettiliiton sivujen mukaan aikuinen fretti tarvitsee ruokaa yleensä noin 4-7,5 prosenttia omasta painostaan. Meidän tytöt painavat tällä hetkellä yhteensä 6130 grammaa, eli 4-7,5 prosenttia siitä olisi 245,2-459,75g. Eli minun täytyy todennäköisesti opetella kutistamaan annoskokoja vielä entisestään.

Lisäravinteita meillä menee vähän vaihtelevasti. Tällä hetkellä meillä on käytössä Felini Complete, jota käytetään erityisesti niinä viikkoina, kun kokonaisia ruokaeläimiä ei ole ollut saatavilla, tai jos sisäelintarjonta on ollut yksipuolisempaa. Muutenkin sitä menee yleensä vähintään kerran viikossa, koska siinä mukana jodia, jota löytyy ravinnosta yleensä huonommin. Jodia saisi toki myös merilevästä, mutta meillä on ollut pari frettiä, jotka kranttuilivat merilevän kanssa. Sitä voisi kyllä kokeilla taas jossain vaiheessa nykyiselle kokoonpanolle. Pidemmällä tähtäimellä meilläkin tulisi varmasti edullisemmaksi jättää monivitamiini kokonaan pois, ja hankkia erillisinä ne tuotteet, mitkä jäävät ruokavaliossa muuten vähemmälle, eli jodi, sinkki ja D-vitamiini, koska esimerkiksi B-vitamiinit, A-vitamiini ja tauriini tulee aika hyvin katettua jo ruokavaliolla, etenkin sitten kun saadaan fileesuikaleen tilalle taas koipi-reisilihaa.

Kaikki tämän viikon ruuat kananmunia ja kanin sisäelimiä lukuunottamatta on tilattu Kennel-rehulta. Sielä on ihan hyvä valikoima peruslihoja, mutta valitettavasti lähes kaikkea löytyy paremmin jauhetussa muodossa. Freteille palalihat olisivat yleisesti ottaen parempia, sillä sitkeät lihankappaleet tarjoavat enemmän haastetta hampaille, jonka lisäsi palalihan syöminen on hitaampaa, joka ennaltaehkäisee ahmimista. Lisäravinteista Felini Complete -täydennysravinto ja lohiöljy on tilattu Zooplussalta.

Maanantai:



Aamupala: broilerin fileesuikaletta jonka seassa Felini Complete -lisäravinne

Iltapala: kanankauloja


Tiistai:


Aamupala: broilerin sydämiä

Iltapala: kanankauloja


Keskiviikko:

Aamupala: kokonaisena jauhettua lohta

Iltapala: kanankauloja


Torstai:

Aamupala: kanin sisäelimiä (maksaa, munuaista, keuhkoja, ruokatorvia, sydämiä)

Iltapala: kanankauloja


Perjantai:


Aamupala: kalkkunan jauhelihaa, jonka joukossa Felini Complete -lisäravinnetta ja lohiöljyä

Iltapala: kanankauloja


Lauantai:

Aamupala: kalkkunan jauheliha

Iltapala: kanankauloja


Sunnuntai:


Aamupala: kokonaisia kanamunia keltuaiset ja valkuaiset vatkattuina sekaisin

Iltapala: kanankauloja


Kanankaula-annokset olivat kaikki tätä luokkaa, niin en kuvannut niitä joka päivälle erikseen.

Kantarellin minien ensimmäinen viikko

sunnuntai 18. helmikuuta 2024

Kantarellin poikaset täyttivät tänään yhden viikon. Viikon aikana pienille pinkeille prinssinakeille on alkanut kasvaa turkki, ja poikasista näkee jo melko hyvin minkävärisiä niistä on kasvamassa. Sukupuoletkin ovat alkaneet selkiintyä, vaikka ensimmäisinä päivinä tuntui, että en tule saamaan niihin ikinä mitään tolkkua. Tällä kertaa sukupuolet kuitenkin julkistetaan vasta kun Saija on tarkistanut ne viikon päästä, sillä Saija on laittanut sukupuolijakaumasta pienen arvonnan pystyyn. Minulta bannattiin siihen osallistuminen heti kättelyssä, vaikka alkuun tuntui että arvoin sukupuolia ihan yhtä sokkona kuin nekin, joiden ei ole ollut mahdollista tuijotella minityyppien minivärkkejä. Vasta eilisestä alkaen minulla alkoi olla veikkauksestani vahvempi olo. 

Minien vauhti on kasvanut samaa tahtia niiden koon kanssa, ja nyt kuvausalusta ryömitään jo kovaa tahtia pois. Arvioituun silmien aukeamiseen on vielä useampi päivä, enkä osaa edes kuvitella, millaisia turbo-oravia mineistä tulee sitten kun ne alkavat vielä nähdäkin minne ne ovat menossa.

Päivä 1

Päivä 2

Päivä 3

Päivä 4

Päivä 5

Päivä 6

Päivä 7

Valentine frettinäyttely

Kahden hoitofretin tulo vain sattui ajoittumaan näyttelyä edeltäneelle päivälle, mutta kolmas meille yökylään tullut tyyppi pakattiin aamulla omien kera autoon ja otettiin mukaan näyttelyyn. Frettiporukoissa kun valmistaudutaan taas pentukauden alkuun frettien aloitellessa kiimojaan, ja Kirpun kiima alkoi olla siinä vaiheessa, että hän matkusti näyttelystä valitun sulhasensa luo treffailemaan. Koukkasimme aamulla myös Sariannan kautta, ja haimme sieltä vielä Teslan ja Brutuksen mukaan kisaamaan. Tesla on kanssa aloittelemassa kiimaansa, joten autossa oli ajomatkan ajan varsin näätämäinen haju. Meillä oli lähtiessä auto ihan täpötäynnä tavaraa, kun mukana oli luonnollisesti omat näädät ja niiden näyttelyaitaus tarvikkeineen. Sariannan näädät aitauksineen ja tarvikkeineen. Kirppu bokseineen ja sitten kaikki myymäni/lahjoittamani tavarat. Sitä oli kuitenkin optimistinen sen suhteen, että auto myös tyhjenisi hyvin päivän aikana, vaikka pääsisin vihdoin kotiuttamaan jo ennen Capitalia ostamani käytetyt frettivirikkeet. 

Näyttelysali

Näyttelypaikalle saavuttua päivä alkoi tuttuun tapaan numerolappujen hakemisella ja aitausten pystyttämisellä, että sai näädille vessat, vesikupit ja aamiaiset tarjolle. Me olimme ystävänpäivänäyttelyn myötä valinneet omaan aitaukseen mukaan pinkin pohjamaton, Hello Kitty -pedit ja vaaleanpunaiset viltit. Tosin aamusta meidän viisikko oli jonkin aikaa vakaasti sitä mieltä, että vilteissä ja pedeissä oli vain yksi hyvä, eikä Nutsku olisi halunnut jakaa sitä muiden kanssa. Myöhemmin päivällä, kun jengi alkoi vähän väsähtää, kaikki viisi löytyivätkin sitten siitä nukkumasta. 

Näyttelyt aloitetaan aina veteraaniluokista, ja koska meidän vanhinkaan ei ole mikään supervanha, vaan täyttää vasta kuusi, meillä ei ollut ketään ykkösluokassa. Saimme siis vähän enemmän aikaa tarkistaa ovatko tyypit pysyneet puhtaina ja järjestellä leiriämme. Etenkin kun meillä 4/5 oli tosiaan loppupään luokissa, jotka arvosteltiin päivällä vasta tuomarin ruokatauon jälkeen. Freteillä tämä arvostelujärjestys on vakiintunut näin, sillä päivät ovat monesti pitkiä, ja veteraanit väsynyt nopeammin. Niin ne saavat sitten vetäytyä heti arvostelujen jälkeen loppupäiväksi unille. Junnuilla sen sijaan riittää virtaa monesti moninkertaisesti, joten ne voi olla helpompikin arvostella vähän myöhemmin, kun pahin virtapiikki on ehtinyt vähän väistyä. Sillä vaikka näyttelyissä ollaan lähinnä omissa aitauksissa, niin paikalla on kuitenkin sen verran uusia hajuja, ääniä ja muita, että ipanatkin väsyvät monesti ihan eri tavalla kuin kotona. 

Meidän nuoriso <3

Hajuja oli eilisessä näyttelyssä kyllä vielä tavallistakin enemmän, ja niillä käytiin myös vaihtokauppaa. Kuten postauksen alussa mainitsin, freteillä on alkamassa pentukausi. Valon määrän lisääntyminen käynnistää kiimat leikkaamattomilla/implantoimattomilla yksilöillä, mutta kiimojen alkamisen ajankohdissa on kuitenkin pieniä eroja, samoin siinä, kuinka nopeasti ne kehittyvät. Kuitenkin monesti vastakkaisen sukupuolen kiimatuoksut voivat nopeuttaa kiimamuutoksia. Niinpä nytkin näkyi muutamissa aitauksissa, kuinka käytiin vaihtamassa hajuja, ja sijoituskoteihin pakattiin taas mukaan "rakkauskirjeitä" eli kunnolla hajustuneita vilttejä, jotta pariskuntien kiimoja saataisiin ajoitettua paremmin yksiin. Freteillä uroksetkaan kun eivät ole valmiita lisääntymään ympäri vuoden, vaan niiden pitää yhtälailla olla kiimassa, jotta astuminen ylipäätään tapahtuu ja voi tuottaa tulosta. Lähestyvä pentukausi näkyi myös ihmisten puheissa, kun moni jutteli mistä odottaa pentua ja kyseli muilta, onko kukakin tänävuonna pentujonoissa. Me ei tosiaan tänä vuonna olla, ja meillä on jo nyt niin monta junnua pienillä ikäeroilla, että koitan oikeasti pitää vähän väliä seuraaviin. En nimittäin kovin palavasti haluaisi uudestaan tilanteeseen, jossa vajaassa vuodessa jouduimme hyvästelemään kuusi frettiä. Olkootkin että se on myös yksi syy sille, miksi koin niin isoa tarvetta toivottaa meille viime vuonna tervetulleiksi kunnon junnukoplan, vaikka en keväällä vielä tiennytkään ihan tarkasti kuinka monet hyvästit meillä olisi vielä edessä. Tiesin vain, että meidän lauman silloisella ikärakenteelle niitä olisi todennäköisesti useammat.

Ilmokuoressa oli ihan täydellisiä tarroja kalenteriin. Sain myös Sariannan tarrat.

Eilisessä näyttelyssä tuli myös itkettyä. Tanja osallistui pitkästä aikaa näyttelyyn, ja niin ihana kun häntä olikin nähdä, niin yhden hänen frettinsä näkeminen aiheutti monenlaisia tunteita. Mallulla kun on yksi erittäin samannäköinen sisko, Sotatanssin Suurin Tragedia eli Piipa. Nämä siskoset olivat vielä sellaiset, joiden välillä Sarianna arpoi monta viikkoa, kumman hän sijoittaa meille, ja kumpi lähtee sitten lemmikkikotiin Tanjalle. Eli pentukopassa minejä pyöritellessäkin hain aina ekana nämä molemmat tytöt käsiini, kun en vielä edes tiennyt, kummasta tulee sitten meidän Malluska. Niin nyt Piipan nähdessä tuli heti kyyneleet silmiin, kun olisin ihan hyvin voinut katsoa meidän Mallua, olkootkin että tytöistä kasvoi luonteiltaan aika erilaiset. Tanjalla on myös Hattaran emo ja sisko, ja siskoista vielä se ainoa toinen pitkäkarvainen albiino, joten siinäkin oli jotain hyvin tuttua. 

Päivä meni taas nopeasti jutellessa ihmisten kanssa ja huolehtiessa omat ja Sariannan näädät ajoissa arvosteluun. Sitä hommaa kyllä helpotti taas, kun tässä näyttelyssä oli vain yksi tuomari, eli eläimet menivät arvosteluun yksi kerrallaan ja numerojärjestyksessä. Useamman tuomarin näyttelyissä jokainen tuomari kun aloittaa eri luokasta, ja tuomarien arvostelutahdit voivat poiketa paljonkin, niin että numeroiden etenemistä pitää seurata paljon tiiviimmin, mitkä kaikki luokat ovat yhtä aikaa arvostelussa. 

Iltapäivästä koko meidän viisikko mahtui samaan vilttiin

Kun tuomarit olivat saaneet kaikki luokat arvosteltua, tuli re-callien aika, eli tuomari pyysi osan freteistä uudelleen katsottavaksi päättäessään sijoituksia. Meiltä uudelleen katsottaviksi pyydettiin Hattara ja Notte ja Sariannan freteistä Tesla. Hattara oli käynyt jo kerran aikaisemmin pyörähtämässä uudelleen edessä silloin, kun sen luokka oli saatu päätökseensä, joten olin jo aika varma, että sille saattaisi olla tulossa ainakin jotain sijoituksia. Uudelleen katsottavaksi kun pyydetään yleensä luokkiensa voittajat, joista valitaan ikäluokkien parhaat, sekä väriensä ja turkkimuunnostensa parhaita, joista valitaan värien parhaat ja paras pitkäkarvainen. Luokkavoiton takia uudelleen pyydetyt eivät välttämämättä sijoitu ikäluokissa, mutta niillä on joka tapauksessa jo se luokkavoitto pohjalla. Värin tai turkkimuunnoksen takia pyydetyt eivät välttämättä sijoitu näyttelyssä ollenkaan, koska ne eivät välttämättä ole kokonaispisteissä luokkansa parhaimmistoa, ja jokaisesta väristä valitaan vain yksi voittaja värisuoraan. Eli kutsu uudelleen katsottavaksi ei automaattisesti tarkoita, että eläin on voittamassa jotain, mutta se voi tarkoittaa että eläin on mukana kilpailemassa korkeistakin sijoista. 

Tuomarin käydessä läpi uudelleen kutsuttuja eläimiä näytteilleasettajille järjestettiin bingo. Tykkään kovasti bingosta, vaikkakaan en voi väittää, että minulla olisi siinä ikinä isommin tuuria. Tai taitoa. Sillä Jussi ilmoitti jo haluavansa seuraavan kerran kun bingo järjestetään lomakkeen itselleen, jos hän osaisi pelata sitä paremmin. Totesin kyllä, että siihen vaikuttaa enemmän se, saako hän hakkeroitua arvontaan käytetyn koneen, kuin se kumpi meistä vetää kuulakärkiympyrät paperilomakkeeseen. Pelkällä kuulakärkikynällä ja palavallakaan kilpailuvietillä kun on vähän hankala vaikuttaa tulokseen. 

Värien parhaat

Palkintojen jaossa Hattara voitti luokkansa, ja Notte oli luokkansa voittaja ja paras mustasoopeli. Lisäksi minä voitin oheiskisana olleen selfiekilpailun. Jussi kävi itse hakemassa Hattaran kanssa Hattaran palkinnot, sillä sanoi nimi papereissa mitä tahansa, Hattara on Jussin tyttö. Minä taas kävin hakemassa Noten kanssa Noten palkinnot, sillä Notte on minun muru. Sen lisäksi kävimme molemmat kerran edessä Piipan kanssa, sillä Tanja oli joutunut poistumaan näyttelypaikalta jo aiemmin. Minä hain Piipan kanssa Piipan luokkakakksosen, ja Jussi parhaan pastellin, koska minä olin silloin samassa rivissä Noten kanssa. Sariannan piti kuulemma hetki katsoa niitä palkintokuvia, sillä tokihan hän Piipan ja Mallun kasvattajana näki heti, että Jussin sylissä ollut pastelli näytti enemmän kuin tutulta. Mutta koska hän ihan yhtä hyvin tiesi, että Mallu on kuollut, eikä meillä ole edes ollut muita pastelleja, ei kuva käynyt heti järkeen. Tesla ei tällä kertaa sijoittunut, eli se oli todennäköisesti kisannut Noten kanssa parhaasta mustasoopelista. 

Kotiin lähdimme melko heti palkintojenjaon jälkeen, ja jos mahdollista, auto oli palatessa vielä täydempi kuin tullessa. Minun kirppiskasani lisäksi sinne kun tulivat ne neljä kassillista palkintoja. Freteillä kun ei todellakaan harrasteta pelkkiä ruusukkeita. Mahduttiinkin kuitenkin. Kotiin pääsimme lopulta yhdeksän jälkeen illalla, kun lähtö oli ollut vähän kuuden jälkeen aamulla. Väsymystila olikin kotiin päästyä taas aikamoinen, etenkin kun en osaa ikinä nukkua näyttelyitä ennen riittävästi. Mutta kyllä ne palkintokassit piti silti heti kotona tutkia vielä tarkemmin läpi. 

Palkintopöytä näyttelyssä

Palkintopöytä kotona

Mauno on palkinto <3

Näätiä, näätiä ja lisää näätiä

perjantai 16. helmikuuta 2024

Jussi on töissä. Mikä olisikaan sen parempi hetki avata ovi muutamalle lisäfretille. Ensimmäinen saapui pari tuntia sitten, ja seuraavat pari saapuvat parin tunnin päästä. Katsoo kauankohan Jussi uskaltaa olla tänään töissä.

Mauno miettii, mistäköhän tämä taas tuli.

 
Näin Jussin poissaollessa Mauno on isäntänä talossa, eikä ole nyt yhtään varma, pitäisikö tähän nyt jotenkin puuttua.

Ja mitä frettiaitausta se emäntä nyt tuonnekin laittaa?!

Voisiko joku lohduttaa Maunoa (ja Jussia) kertomalla, että noi tuli ja tulee ihan oikeasti vain hoitoon kaikki.

Valmistautuminen frettinäyttelyyn

torstai 15. helmikuuta 2024

Kyselin jokin aika sitten postausideoita blogiin Frettiliiton Facebook-ryhmässä. Ruokaviikko postaus on jo työn alla, ja aineisto alkaa olla parin kuvan päästä valmis. Mutta sitä ennen ajattelin lauantaina lähestyvän näyttelyn kunniaksi postata näyttelyyn valmistautumisesta. 

Meillä ainoa varma ja väistämätön vaihe näyttelyyn valmistautumisessa on pakkaaminen. Perinteisesti hoidan sen improvisoituna näyttelyä edeltävänä yönä vannoen, että seuraavalla kerralla aloitan homman ajoissa. Mutta en sitten kuitenkaan ikinä tee niin, en ennenkuin nyt. Tällä kertaa tein jo alkuviikosta ensimmäisen luonnoksen pakkauslistasta kalenteriini, etenkin kun tällä kertaa olen siivoillut eläinkaappeja ennen näyttelyä, ja luvannut viedä useammalle ihmiselle meiltä karsittuja frettitavaroita näyttelyyn. Eli omien tavaroiden lisäksi on muistettava pakata muille luvatut.

 

Meidän näyttelykassin sisältö

Omalle laumalle tuli pakattua seuraavat:

aitaus

aitausmatto

vaihtoalustoja pieniin kuljetusbokseihin

vesikippoja

vilttejä

pissa-alustoja

lohitahnaa

petejä

korvapuikkoja

pieni näytepussi eläinshampoota

roskapusseja

siivoussuihke

talouspaperia

pieniä kuljetusbokseja arvostelubokseiksi

 

Pakkauksista puuttuu vielä kannellinen ruokakuppi eväineen sekä matkustusboksit.

Näyttelykassi, aitauskassi + arvosteluboksit

Pakkauslista on meillä aika samanlainen oli kyseessä sitten näyttelyt tai frettipäivä. Isoimpana erona on, että frettipäiviin ei tule pakattua arvostelubokseja tai korvapuikkoja korvien putsailuun, vaan niiden sijaan lähtee esimerkkejä erilaisista freteille sopivista leluista, sekä valjaat ja hihnat. Näyttelyihin en näitä useinkaan nappaa mukaan, koska oma jengi vetäytyy kuitenkin aitauksessa ollessaan aika äkkiä unille. Frettipäivillä ne ovat enemmän näytillä esimerkkeinä siitä, miten frettejä voi kotiloissa aktivoida. 

Näyttelyitä ennen pyrin jaksamisen ja ehtimisen mukaan aloittamaan frettien puunauksen jo kotona leikkaamalla kynnet ja tarkistamalla etenkin albiinoiden turkit ja pesemällä ne tarvittaessa sekä tarkistamalla frettien korvat ja pyyhkimällä niistä enimmät näkyvät sotkut pihka- tai vauvapyyhkeillä. Joskus nämä valmistelut jäävät näyttelypaikallekin joko koska olen unohtanut, tai joku tyypeistä on päättänyt kakata boksimatkan aikana ja kellahtanut omaan kakkaansa, jolloin ennakkoon tapahtuvasta pesustakaan ei ole paljon apua ilman näyttelypaikalla tapahtuvaa jatkopuunausta. Aika usein näyttelypaikoilla myös näkee kuinka Jussi viimeistelee meidän tytöt ennen arvostelua, koska myönnän olevani asiassa huomattavasti suuripiirteisempi, enkä pidä nyt ihan niin vakavana, jos jostain yksittäisestä sotkusta tai pienestä frettiä haittaamattomasti vaikkutäplästä jokunen piste lähtisikin. Korvapuikkoja meillä käytetäänkin ainoastaan korvien näyttelypuunaukseen, koska niillä pääsee pieniin poimuihin paremmin käsiksi kuin kosteuspyyhkeellä ja sormella.  

Yksi isoin asia jonka olen koittanut opetella muistamaan aina ennen näyttelyä on, että fretit eivät saa näyttelyä edeltävänä päivänä eikä etenkään näyttelyä edeltävän päivän iltana kananmunaa eivätkä sisäelimiä. Kummastakin kun tulee tavallista löysempää kakkaa, ja etenkin sisäelinkakka tahtoo monesti olla vielä mustan tervamaista ja äärimmäisen sotkevaa, jos siihen menee vahingossa astumaan. Sen sijaan suosimme näyttelyä ennen esimerkiksi kanankauloja ja kokokonaisia hiiriä, joista tulee kiinteämpiä ulosteita.

Mymskin ja Jussin spa-hetki syksyllä

Mukaan lähtevien arvosteluboksien määrä meillä vähän vaihtelee. Yleensä nappaan kaapista koko pinon. Mutta hyvä yleissääntö on varata bokseja mukaan vähintään yhtä monta, kuin näyttelyssä on tuomareita, siltä varalta että omat näädät sattuvat olemaan yhtä aikaa eri tuomareilla. Myös jos omilla freteillä on hyvin pieniä ikäeroja ja ne kisaavat samoissa luokissa, voi olla hyvä, jos jokaiselle on oma arvosteluboksi, niin ei tule niin kiire vaihtojen kanssa. Toki arvosteluboksien tarpeeseen vaikuttaa myös se, kuinka optimistinen on sen suhteen, moniko omista freteistä saa kutsun re-calleihin, eli uudelleen katsottavaksi tuomarien päättäessä palkintosijoista. Re-calleissa jokaisella kutsutulla fretillä kun olisi hyvä olla oma boksi. Tosin tässä kohtaa bokseja saa kyllä yleensä myös lainattua kavereilta, kun harvemmin kaikkien kaikkia näätiä kuitenkaan pyydetään taakse. Freteille suositellaan nykyään annettavaksi oma namituubi mukaan boksin päällä, kun se lähtee arvosteltavaksi. Näitä namituubeja me varasimme nyt mukaan kaksi, sillä namituubi on kuitenkin nopeampi vaihtaa lennosta toisen boksin päälle, kuin tarkistaa onko boksi pysynyt siistinä ja vaihtaa näätä + numerolappu boksiin. 

Itselle koittaa muistaa napata mukaan lököiset olovaatteet ja villasukat, sillä frettinäyttelyt ovat aika kaukana koirannäyttelyiden jakkupukumaailmasta, missä itse pitäisi ravata edustavasti lemmikkinsä rinnalla. Sen sijaan frettinäyttelyissä on tavallisempaan lojua samassa kasassa omien näätien kanssa niiden aitauksessa. 

Perjantaina illalla nostetaan kassit autoon ja lauantaina nähdään näyttelyssä Klaukkalassa! Kannattaa myös muistaa, että näyttelyihin saa tulla myös turistiksi ilman omia frettejä, joten jos laji kiinnostaa, ovat ne loistavia paikkoja tutustua fretteihin, muihin harrastajiin ja kasvattajiin.

Ystävänpäivä yllätti bloggaajan

Luulisi että joka vuosi toistuvat, kiinteästi samaan päivään osuvat teemapäivät olisivat bloggaajalle somesisällön tuottamisessa helpointa mitä olla voi: ei tarvita kuin yksi teemaan sopiva kuva, pari sanaa ja mikä parasta, koko homman voi ajastaa vaikka vuotta etukäteen jos siltä tuntuu. Ja nykyisillä kuvanmuokkausvaihtoehdoilla ei tarvita välttämättä edes teemakuvauksia, vaan mistä tahansa kuvasta saa teemaan sopivan. Silti huomaan toistuvasti herääväni näihin teemapäiviin auttamattoman myöhään, ja alkavani miettiä niitä vasta niinä aamun tunteina, kun niitä tulee somessa rytinällä vastaan. Toki jotain saisi hyvin sävellettyä kasaan vielä siinäkin kohtaa, mutta tällä kertaa päätin käyttää sen pakollisen paniikkipostauksen siihen, että sain aikaiseksi ystävänpäivätoivotukset työpaikan someen. Ja lounastauon siihen, että arvoin jonkin kuvan omaan facebookiin. Blogin pariin minun piti palata töiden jälkeen, ja olin jo päässäni hahmotellut jotain sydämellisestä ystävänpäivästä, mutta päädyin sen sijaan puolivahingossa nukkumaan hyvin pitkät päikkärit, minkä myötä Saijakin sai päivän rottavauvakuvat vasta joskus yhden jälkeen yöllä, ja nekin Jussin ottamina. Semmoinen pieni hupsista. 

Sitä olisi tietty voinut havahtua lähestyvään ystävänpäivään esimerkiksi siinä kohtaa, kun osallistui ystävänpäiväkorttivaihtoon <3

Mutta sitä kyllä oli eilen osan päivää hyvin sydämellisissä tunnelmissa. Töissä taukotilaan oli ilmestynyt useanlaisia nameja, joista ihastuin erityisesti kirsikanmakuisiin sydänkarkkeihin, jotka johdattivat askeleeni ruokapöydän suuntaan suorastaan hävyttömän monta kertaa päivän aikana. Sain myös aikaiseksi alkaa kysellä, onnistuisiko Nutellan sydänultraus meillä töissä. Meidän sydänultraaja ei ole aiemmin ultrannut frettejä, mutta sanoi kyllä löytävänsä niidenkin viitearvot. Mutta koska eilinen oli hänellä kiireinen ja olimme eri työvuroissa, sovimme palaavamme tarkempaan ajankohtaan myöhemmin. Nutellan sydänultraus kun on pyörinyt mielessäni siitä asti kun Mallun alustava avaustulos tuli, mutta nyt kun itselläni on ollut helmikuussa vähemmän työvuoroja, eilinen oli eka kerta kun satuimme Mimman kanssa yhtäaikaa töihin alustavan avaustuloksen saamisen jälkeen.

Meidän the ystävänpäiväkuva tänä vuonna

Ja siitä omaan facebookiin päätyneestä ystävänpäiväkuvasta. Itse pyrin usein tietoisesti olemaan julkaisematta kauheasti kuvia, joissa fretit ovat häkissä, sillä mielestäni fretit eivät ole sen enempää häkkieläimiä kuin kissatkaan. Olkootkin että meidän fretit rakastavat nukkua häkissään, ja siitä tulee välillä kissojen kanssakin kinaa, kun kissatkin haluaisivat nukkumaan frettien häkkiin. Eilen oli kuitenkin pakko tehdä poikkeus, kun tällä viikolla Hattara ja Mymski mahtuivat ensimmäistä kertaa ihan sovussa samaan riippumattoon nukkumaan. Eihän tätä päivää ole odotettu kuin viimeiset puoli vuotta, joka tuntuu olevan meillä aika yleinen aika sille, että yhteensaadut fretit alkavat oikeasti olla yhtä laumaa. Eilen päädyin kyllä rikkomaan omaa kuvalinjaustani vielä toistamiseen, kun töistä tullessani löysin kaikki viisi frettiä nukkumasta häkin yläkerrasta, mikä oli toki sekin sikäli merkittävää, että kaikki viisi eivät ole vielä kertaakaan nukkuneet yhtä lähekkäin. Mutta ei siinä voinut silti kuin vähän pudistella päätään, kun sitä aina vakaasti saarnaa, kuinka häkki on ihan liian pieni tila noin aktiivisille pienpedoille, ja kuinka Suomeenkin olisi hyvä saada huomattavasti isommat minimimitat frettien asumuksille. Ja silti sitten kun nuo tyypit saavat itse valita, niin sinne häkkiinhän ne sitten kaikki könyävät.    

Näin ahtaasti nää meillä sitten elää aina kun ollaan töissä. Puolikkaassa Ferret Nationissa kaikki viisi, eikä edes Yhdysvalloissa moni suosittele kuin 2-3 frettiä per puolikas.

Kissojen kohdalla tämä häkkikoko olisi Suomessa jo laiton, mutta kissaa ei kiinnosta. Jos fretitkin saavat nukkua häkeissä, kissojen pitää saada kanssa. Vaikka vähän on ahdasta ja riipparitkin vähän naftin kokoiset.

Mallu on kotona ja avi-ilmoitus rekisteröity

tiistai 13. helmikuuta 2024

Tämä on toinen kerta, kun jouduimme turvautumaan Pääkaupunkiseudun eläintuhkauksen palveluihin. Niin ikäviä kuin syyt ovat kummallakin kerralla olleet, en silti lakkaa hämmästelemästä kuinka nopeaa palvelua olemme tuhkaamolta molemmilla kerroilla saaneet. Emme ole ikinä saaneet uurnia mistään muualta yhtä nopeasti, siitäkään huolimatta että välimatkan takia uurnat ovat molemmilla kerroilla tulleet meille Pääkaupunkiseudun eläintuhkaamolta postitse. Nytkin saimme jo eilen tiedon, että Mallu on saapunut takaisin Turkuun ja haettavissa kotiin. Mikä on toki ihanaa myös sikäli, että ajatus tällaisen paketin eksymisestä jonnekin olisi ahdistavampaa kuin minkään muun. Tänään Mallu pääsee sitten muistolehtoon edeltämenneiden luokse. 

Sera ihmettelee oravan lounaan rippeitä saunan penkillä

Eilen saimme myös vahvistuksen että meidän ilmoituksemme laajamittaisesta seura- ja harrastuseläinten pidosta on mennyt perille aluehallintavirastolle, ja meilläkin on nyt sitten virallinen pitopaikkatunnus tälle kotieläintarhalle. Siihen itsellä liittyy nyt kuitenkin sellainen pieni periaatteellinen ärsytys, että ennen vuodenvaihtumista eikä vielä tammikuun ensimmäisinä viikkoinakaan, kun uusi eläinten hyvinvointilaki oli jo voimassa, missään ei ollut mainintaa, että kyseinen ilmoitus muuttuu maksulliseksi. Tätä mainintaa ei ollut Ruokaviraston eikä avin sivuillakaan vielä siinä vaiheessakaan kun postitimme oman ilmoituksemme, vaan siinä kohtaa asiaa käsittelevät sivut olivat alhaalla päivitysten takia, joten jouduin kaivamaan postitusosoitteen esille muuta kautta. Seuraavana päivänä sivut olivat sitten päivittyneet, ja niille oli tullut myös tieto ilmoituksen teon maksullisuudesta. Sikäli ärsytys on lähinnä periaatteellinen, että ilmoitettaessa laajamittaisesta seura- ja harrastuseläintenpidosta selviää 85 euron maksulla. Se mistä eläinsuojeluyhdistykset ovat viime viikkoina tiedon tultua julki enemmän älähtäneet on se, että jatkossa rekisteröityminen luonnonvaraisten eläinten hoitajaksi maksaa yli 600 euroa. Valtaosa Suomen luonnonvaraisten eläinten hoitajista on eri eläinsuojeluyhdistysten aktiiveja, jotka hoitavat kotonaan oman työnsä ohella muutamia orpoja oravanpoikasia, siilinpoikasia, pesästä tiipuneita linnunpoikasia ja muita avuttomia. Eli täysin vapaaehtoisuuteen perustuvaa, pienimuotoista ja omalla/yhdistyksen kustannuksella tapahtuvaa, josta monella ei ole todellakaan mitään resursseja maksaa monen sadan euron käsittelymaksuja, vaikka kyseessä olisi kuinka tärkeä ja itselle arvokas vapaaehtoistyö. Se tulee takuulla näkymään kevään tullen kipeästi yhdistysten resursseissa auttaa luonnonvaraisia eläimiä. Myös tämä pienempi maksu laajamittaisesta seura- ja harrastuseläinten pidosta voi kolahtaa osien yhdistyksen osille aktiiveista, koska ilmoitusvelvollisuus seitsemästä tai enemmästä yli kuuden kuukauden ikäisestä kissasta tulee ilmeisesti koskemaan myös niitä sijais- ja ensikoteja, joissa on useampia aikuisia kissoja. Siinä uusi eläintenhyvinvointilaki ampuu itseään pikkuisen jalkaan. Monesti kun niillä, joilla on laittaa eniten omaa aikaansa eläinten auttamiseen, ei välttämättä ole panostaa siihen paljoa omaa rahaa. Omasta isosta eläinlaumasta kustannukset osuvat muutenkin itselle, niin siinä konkurssissa tuo maksu ei enää niin vahvasti tunnu. 

Notte <3
 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI