Kun Löllön diagnoosi tuli, menin hetkellisesti täysin lukkoon. Koitin sovittaa kaiken olemassa olevaan aikatauluun, mutta pää ei ollut mukana missään. Sitä oli kunnon sellainen pyörä pyörii mutta hamsteri on jo kuollut -taajuus päässä. Ajattelimme eutanasiaa alkuviikolle, että minulla olisi aikaa hoitaa kaikki, mitä olin sopinut hoitavani, sekä nämä uudet, kuolemaan liittyvät asiat.

Torstaina aamulla herätessä sitä oli edelleen eri tavalla jumissa, kun migreeni jyräsi yli ja kroppa oli kankeampi kuin koskaan. Kaikkia vappukuvia katsellessa sitä tunsi itsensä lautaan naulatuksi tyhjäksi ilmapalloksi. Mutta samalla yön aikana oli selkiytynyt se, mitä meidän oikeasti pitäisi tehdä: perua loppuviikolta kaikki muu ja aikaistaa eutanasiaa vähintään parilla päivällä. Sekä Löllön takia, että siksi, että sitä saisi itselleen aikaa kasata sirpaleitaan ennenkuin arki iskisi taas päälle. 

Olimme alustavasti sopineet Löllön entisten omistajien kanssa, että he tulisivat katsomaan poikaa sunnuntaina, sillä minulla oli jo vappupäiväksi sekä lauantaiksi muita sovittuja menoja. Päätettyäni perua loppuviikolta kaiken muun, siirsimme sen perjantaille. Alunperin meidän piti lähteä perjantaina juhlistamaan vappua ja siskonperheen uutta kotia Tampereelle, mutta jouduimme toteamaan, että emme tässä tilanteessa halunneet olla erossa Löllöstä yhtään, eikä se edes olisi pojalle turvallista. Kipulääkittynä Löllö kun ei antanut jalkavamman estää menoaan, vaan hän pyrki ristisidevammasta huolimatta kiipeilemään pöytäpeteihin ja kiipeilypuuhun, joten ei ollut puhettakaan että häntä olisi voinut jättää valvomatta kotiin. Kun olimme saaneet sovittua uuden päivän Löllön entisten omistajien kanssa, aloin soitella pojalle kotieutanasia aikaa. Sillä jotenkin oli alkanut tuntua oikealta, että päätettyäni tuoda pojan vielä kotiin klinikalta, hänen ei tarvitsisi enää matkustaa klinikalle uudelleen. Kotilähdöt ovat myös itselleni helpompia, kun sitten ei tarvitse eutanasian jälkeen lähteä minnekään. Saimme ajan lauantaille.

Hetken aikaa olin miettinyt, että vaikka en pystyisi tässä mielentilassa jäämään lauantain rottanäyttelyyn ja olemaan hommissa sielä, saisimmeko kuitenkin pudotettua rotat aamulla paikalle ja haettua ne näyttelyn lopuksi, kun kyseessä oli kuitenkin lähinäyttely. Samalla saisi sitten hoidettua sovitut kyyditykset. Hetken asiaa mietittyäni totesin, että en kyllä ollut edes siinä kunnossa, että jaksaisin miettiä rottien näyttelypuunauksia, mutta koitin vielä hetken sumplia luvattuja kyytejä. Sitten luovutin senkin suhteen ja totesin, ettei minusta olisi tänä viikonloppuna muuhun, kuin varmistamaan Löllölle mahdollisimman mukavat viimeiset hetket ja saattamaan hänet sitten sillan yli. 

Yksi syy, miksi pyrin yleensä välttämään pitkiä hyvästejä on se, että en halua lemmikin joutuvan stressaamaan viimeisinä päivinään minun suruani ja outoa käytöstäni. Joten päiviin piti koettaa kehittää jotain sellaista tekemistä, joka olisi Löllölle mielekästä ja jossa Löllö voisi olla mukana, mutta joka kuitenkin antaisi itselle edes välillä edes vähän muuta ajateltavaa. Niinpä me kaivoimme esille kaikki mahdolliset kissanamit ja pelasimme lautapelejä, niin että Löllö saattoi olla rapsutettavana pelipöytäpedissään herkkuja syöden. Jussi otti Löllön seurakseen pelaamaan pelikonsoleita ja päiväunille sängyyn. Löllö sai paljon rapsutuksia ja nameja myös entisiltä omistajiltaan. Koottiin kissojen uusi pahvinen raapimatorni, jotta Löllökin pääsi tutkimaan sitä. Mentiin pihapiknikille ja otettiin Löllö mukaan nauttimaan kevätauringosta ja ihmettelemään lintuja. Vielä viimeisenä yönään Löllö lähti myös mukaan painileikkeihin Maunon kanssa, vaikka pojasta huomasin, että se väsyi leikkiessä hyvin nopeasti. 

Huumebanaani oli lemppari loppuun asti <3

Viimeisiä päiviä sekä helpotti että vaikeutti se, että liikkumista huolimatta Löllö oli niin oma itsensä: tuli kutsusta aamulääkkeille, juoksi eteiseen vastaan kun ovikello soi. Kiipesi juuri niihin peteihin kuin halusi, ja vaati nameja ja rapsutuksia jatkuvalla syötöllä. Jos poika olisi ollut kärsivämmän oloinen, päätöstä ei olisi voinut miettiä tai sulatella yhtään. Toisaalta sitä kyllä jokaisella tasolla tiesi, ettei tilannetta voinut jatkaa niinkuin se oli. Vaikka Löllöllä oli hyvä vaste kipulääkkeille, sen liikkuminen oli jo nyt liian epävarmaa, että häntä uskaltaisi jättää yhtään yksin. Epätasainen liike myös tuhoaisi nopeasti sen, mitä nivelistä oli jäljellä, ja alkava munuaisrappeuma alkaisi oireilla nopeasti jatkuvalla tulehduskipulääkkeiden syötöllä. 

Lauantaina aamulla köllöteltiin pojan kanssa sängyssä pitkään. Sen jälkeen sulatettiin pojalle hiiriä aamupalaksi. Eutanasiajan lähestyessä menimme pojan kanssa vielä viimeisille päikkäreille. Ja sinne sänkyyn poika sitten nukahti myös viimeisen kerran. Kun kuulin eläinlääkärin auton ajavan pihaan, menin häntä ulos vastaan, ettei poika enää reagoisi ovikelloon. Eläinlääkäri veti rauhoitteet pojalle, ja tuli sitten makuuhuoneeseen rapsuttamaan pojan niskaa, ja antoi samalla rauhoitteen. Löllön havahduttua vähän rapsuihin, annoimme hänelle niin paljon nameja kun hän jaksoi syödä. Sitten poika jatkoi uniaan. Pojan nukahdettua hänet kanyloitiin sängyllä ja saatettiin lopulliseen uneen. Tässä vaiheessa Löllö ei reagoinut enää mitenkään. Aino ja Mauno olivat osan ajasta mukana sängyllä katsomassa mitä tapahtuu. Löllön poistuessa Mauno siirtyi ulkotarhan puolelle. 

Ensiviikolla olisi ollut pojan 15 vuotissynttärit. Mutta niitä emme enää päässeet juhlimaan. 

Kiitos Löllö siitä että olit. Kiitos kaikista näistä vuosista, jotka saimme kanssasi. Ja terveiset kaikilta niitä ihmisiltä, joihin teit lähtemättömän vaikutuksen uskomattomalla persoonallasi. Me koitetaan täällä nyt pitää Maunosta huoli. Ja jatkaa elämää, vaikka kodissa ja sydämessä tuntuukin juuri nyt olevan kraaterin kokoinen aukko.    

Ei venähdys

Vaikka aamulla vielä mietin, olisiko Löllön ontumista uskaltanut jäädä vielä tarkkailemaan kotiin, emme lopulta tehneet niin. Tiedän että sen halun taustalla oli osin se pelko, että ottaen huomioon Löllön kokonaistilanteen, venähdys olisi todennäköisesti ollut ainoita hoidettavissa olevia skenaarioita. Niinpä samaan aikaan postauksen kanssa laitoin Löllöstä videopätkän Löllöä eniten hoitaneelle eläinlääkärille, ja kysyin hänen mielipidettään siitä, miten pojan kanssa kannattaisi edetä. Videon nähtyään Löllön elli totesi että poika olisi parempi viedä vastaanotolle tunnusteltavaksi. Meille oli tulossa illalla myös kylään yksi Löllöä hoitanut eläinlääkäri jo aiemmin sovitun peli-illan merkeissä, mutta päätin että meidän on silti parempi poiketa klinikalle, että saadaan pojalle heti tarvittavat lääkkeet ja takapää pystytään tarvittaessa kuvaamaan.  

Valitettavasti kuvaamista ei tarvinnut edes miettiä, koska jalkaa palpatoitaessa syy löytyi nopeasti: vasemmasta takajalasta oli vähintään eturistiside poikki. Myös toinen paikalla olleista elleistä tunnusteli jalan läpi ja vahvisti diagnoosin. Valitettavasti kummallakin oli myös hyvin yhteneväinen kuva pojan ennusteesta ja hoitomahdollisuuksista. Ainoa todellinen hoitovaihtoehto olisi leikkaus, mutta ottaen huomioon Löllön ikä, pojan nykyinen lihaskunto sekä jo aiemmin diagnosoidut nivelrikkomuutokset, kumpikaan ei missään tapauksessa suositellut leikkausta Löllölle, sillä ennuste olisi siinä varauksellinen jo huomattavasti nuoremman ja parempikuntoisen kissan kanssakin. Toinen vaihtoehto olisi vahvan kipulääkityksen jatkaminen toistaiseksi, mutta se olisi todennäköisesti hyvin lyhyt tie, joka johtaisi nopeasti eteneviin nivelrikkomuutoksiin. 

Löllö ekana päivänä meillä, kun poika saapui kuukaudeksi hotoon Rutun ja Mintun kanssa <3

Kolmas ja ainoa suositeltu vaihtoehto oli eutanasia. Joko heti siinä paikanpäällä, tai sitten niin, että annettaisiin pojalle heti siinä paikanpäällä pistoksina vahvemmat kipulääkkeet, joita voitaisiin jatkaa kotona joitain päiviä suun kautta, jos tarvitsisimme aikaa prosessoida asiaa. Tässä tapauksessa suositeltu hoidon kesto olisi joka tapauksessa niin lyhyt, ettei meidän tarvitsisi kipulääkevalinnoissa enää suojella niin paljoa pojan munuaisia. Vaikka olin jollain tasolla pelännyt, että tämä päivä tulisi, se tuli kuitenkin niin puun takaa ja veti maton niin tehokkaasti jalkojen alta, että päädyin tällä kertaa pyytämään pojalle ensiksi ne kipulääkkeet. 

Sitten siirryin soittamaan Jussille. Ja laittamaan viestiä Löllön edellisille omistajille, että uutiset olivatkin sitten todella huonoja. Tässä kohtaa olin sen verran shokissa, että totesin että en pysty ajamaan klinikalta itse kotiin. Arvoin pitäisikö minun pyytää ystävä nappaamaan minut kyytiin, kun hän tulisi kuitenkin klinikan ohi tullessaan pelailemaan. Mutta sitten Jussi ilmoitti tulevansa hakemaan minut, ja että miettisimme sitten myöhemmin mitä teemme minun autoni kanssa. Peli-illan perumistakin mietin, mutta totesin sitten, että voisin sillä hetkellä kuitenkin kaivata ystävää. Ja kun kyseessä on vielä täysiverinen kissaihminen, joka tuntee myös Löllön, tiesin ettei minun tarvitsisi koettaa illalla tsempata ja esittää että kaikki on hyvin. 

Kuka voisi kellot seisauttaa <3

Joten kotona ensin juteltiin tovi. Sitten Löllö sai taas paikkansa pelipöydästä, niin että kaikki ylsivät rapsuttamaan poikaa. Ja keittiön kaapeista kaivettiin kaikki mahdolliset namit esille. Meillä on viime vuosina oltu todella kitsaita namien suhteen Maunon suolisto-ongelmien takia. Mutta nyt Löllön viimeisten päivien osalta päätimme, että olkoot. Mauno pääsee varmasti osingoille nameista. Ja voi olla että Maunolle tulee niistä vähän huono olo. Mutta Mauno rrrrakastaa nameja, eikä Mauno ole ikinä alkanut vältellä mitään herkkuja siksi, että herkuista tulee huono olo. Joten nauttikoot nyt sitten vähän herkkuja bestiksensä kanssa, ja keskitytään sitten Maunon tilanteen rauhoitteluun taas kun Löllöä ei enää ole. Kummatkin pojista ovat olleet asiasta vähän ihmeissään, eli siitä että niitä nameja oikeasti saa melki koko ajan kuin pyytää. Ja useamman kerran illan aikana jopa ihan oikeita nameja, eikä pelkkiä gastronappuloita, joita meillä nykyään yleensä käytetään nameina namipeleissä. 

Kipulääkittynä Löllö ravaa vähän turhankin huolettomasti pelipöydän ja keittiön väliä, mikä väkisinkin vähän huolettaa minua, nyt kun Löllön jalka on mitä on. Yöksi Löllö otetaan makkariin ettei hän pääse yön aikana telomaan itseään pahemmin esimerkiksi portaikkoon. 

Vielä ohikiitävän hetken näillä kahdella on toisensa <3 Se mitä jännitän myös on miten Mauno toipuu aisaparinsa poismenosta, koska Maunolla ei ole ikinä ollut samanlaista sidettä Ainoon, vaikka ne tulivat molemmat meille pentuina

Päivällä oli puhe että veisimme Löllön viimeiselle matkalleen alkuviikosta kun Löllöä eniten hoitanut eläinlääkäri on taas töissä. Minunkin pitäisi kuitenkin pystyä työskentelemään silloin. Ja siihen on kovin monta päivää. Joten voi olla, että päivämäärää on aikaistettava. Koitan tällä kertaa antaa Löllön entisille omistajille mahdollisuuden tulla vielä hyvästelemään Löllö. Samalla itselleni olisi helpompi päästä jo suremaan sen sijaan että seurailen pojan vastetta kipulääkkeille ja liikkumista. Vaikka Löllö on kyllä näyttänyt aina hyvin selvästi, kun vaste jollekin kipulääkkeistä on laskenut ja on tarvinnut nostaa annosta tai lisätä lääkkeitä. Samaan aikaan en olisi todellakaan yhtään valmis. En kuitenkaan usko, että tulen olemaan valmiimpi muutaman päivän päästäkään. 

Mutta kohta koitan nukkua ja jatketaan sitten asioiden selvittelyä taas aamulla. Nyt asia tuntuu yhtä aikaa aivan liian valtavalta käsittää. Ja toisaalta pää jauhaa ihan mitättömissä yksityiskohdissa, kuten siinä, että jos päädytään kotieutanasiaan, onko minulla kotona oikeanlaista tussia, että saisin tuhkaamopussin tiedot täytettyä jo kotona valmiiksi. Vai tarvitsiko minun pakata poika kotona toisenlaiseen pussiin, ja siirtää sitten työpaikalla oikeanlaiseen pussiin. Ikäänkuin sillä mitä viimeisen piikin jälkeen tapahtuu olisi juuri nyt mitään merkitystä.   

Maunon kontrolli ja Löllön kuulumisia

Maunon satunnainen oksentelu 1-2 kertaa viikossa on jatkunut lääkitysmuutoksista huolimatta, joten eilen käytiin taas kontrollissa. Isoimpana huolenaiheena oli se se helmikuussa havaittu pieni massamuutos sapen ja maksan välillä, jonka osalta haluttiin poissulkea, ettei se ole lähtenyt kasvamaan tai mitään. Se oli onneksi yhä pieni, mutta sen sijaan pojan paksusuoli oli taas ihan täynnä ulostetta siitä huolimatta että Mauno oli ollut paastolla. Eli Resolorista huolimatta suoli on toiminut taas turhan laiskasti, eikä ulostemassa siirry ulos sitä tahtia kuin olisi hyvä. Eli eilisen perusteella päätettiin ajaa kortisoni alas seuraavan kahden viikon kuluessa, kun sille ei ole näkynyt selvää vastetta, ja aloittaa Pegorion-lisä edistämään pojan ummetuksen laukeamista. Jos Pegorionista on apua, se jää käyttöön jatkuvana. Nyt siis pidetään taas kovasti peukkuja ja toivotaan, että tilanne alkaisi vihdoin rauhoittumaan, vaikka Maunon kohdalla ongelma ei tulekaan todennäköisesti poistumaan ikinä kokonaan. 

Mauno ei tykkää näistä "ota lapsi mukaan töihin" -päivistä

Sielä sitä olisi kakkaa jonossa

Samaan aikaan kun Maunon osalta huoli taas vähän helpotti, huomasimme myöhään eilen illalla että Löllö ontuu takapäätään. Sen myötä pojan liikkuminen on selvästi aiempaa varovaisempaa ja huojuvaisempaa, mutta siitä huolimatta poika hakeutuu myös pöydällä oleville pedeille sekä alakertaan. Löllön kohdalla ei lähdetty nyt heti klinikalle tästä johtuen, sillä pojalla menee jo kaksi jatkuvaa kipulääkitystä. Joten illalla ensiapuna laseroitiin pojan selkää, ja oltiin hänen kanssaan sohvalla niin että hän malttoi olla lämpötyynynsä päällä hierottavana. Nyt sitten tarkkaillaan mihin suuntaan pojan liikkuminen etenee, että onko kyseessä vain nopeasti ohi menevä venähdys tms., vai vaatiiko tilanne tarkempaa tutkimista. Eli nyt saa pitää kaikki peukut sen puolesta ettei kyse olisi mistään vakavammasta, Löllöllä kun on jo ennestään takapäässä kaikenlaista kremppaa syntymätöpön aiheuttamista nikamamuutoksista spondyloosiin, miksi poika on kipulääkkeillä.  

Sitä olisi taas kovin toivonut, että olisi ehtinyt hengähtää Maunon tutkimusten jälkeen edes pari tuntia ennen uutta huolenaihetta, mutta tätä(kin) elämä ison lauman kanssa välillä on, että muuttuvia tekijöitä on paljon.  

Varför Paris, vi har ju Åbo

Tälle viikonlopulle olisi ollut tarjolla vaikka mitä ohjelmaa. Olisi ollut Pieksämäen eksoottisten eläinten messut. Olisi ollut Helsingin lemmikkimessut. Olisi ollut Hevoset-messut Tampereella, sekä pienempiä tapahtumia. Mutta myönnän että minusta on tullut vuosi vuodelta huonompi lähtemään messuilemaan. En voi väittää, ettenkö enää pitäisi lajiesittelyiden pitämisestä. Mutta kaipaisin enemmän sitä, että pääsisi oikeasti juttelemaan lajista muiden harrastajien sekä lajista kiinnostuneiden kesken, sen sijaan että sitä tuntuu pyörittävän kuriositeettikabinettia ja yleistä paijauspistettä. Ja yhä useammin minusta on alkanut tuntua, että messuilla yli 80% kommunikaatiosta on sitä, että sitä ohjeistaa ihmisiä olemaan työntämättä sormia aitaukseen, vastaa siihen saako silittää/ottaa syliin, mistä saa silittää ja mikä on eläimen nimi. Vahvasti introverttina ihmisenä minulla menee messuista toipumiseen useita päiviä, ja kuormitun herkästi myös siitä, että jopa osa aikuisista ihmisistä pettyy tai turhautuu, jos sitä eläintä ei saakaan silittää tai ottaa syliin, ikäänkuin ainoa arvokas asia siinä eläimessä olisi se, saako sitä koskea. Joten jätin tälläkin kertaa messut väliin, ja säästin itseni ja eläimeni messustressiltä.

Nutsku junnuna <3

Samaan aikaan kun olen vähentänyt messuilla käyntiä, oma harrastukseni on muuttunut lähempänä kotia pyöriväksi. Viime vuonna järkättiin täällä meillä kaksi eläinnäyttelyä (yksi rotta ja yksi frettinäyttely), ja kumpikin tapahtumista saa jatkoa tänä vuonna. Sen lisäksi meillä on käynyt muutamia ryhmiä tutustumassa eksoottisiin eläimiin. Toki kotitapahtumissa sitä pääsee näkemään vähemmän muiden eläimiä kuin useita lajeja käsittelivillä messuilla, mutta toisaalta: silloin kun omat eläimeni ovat mukana messuilla, harvemmin sitä muutenkaan osaa jättää ständiä pitkiksi ajoiksi. Ja tätä vielä vahvistaa tämän viikonlopun messu-uutisoinnit Helsingistä, kun lööpit huutavat kuinka jo ainakin yhtä koiraa ja kolmea ihmistä on purtu - ja etenkin frettien kanssa messuillessa tiedän, että ne todellakin saattaisivat purra, jos joku lähestyisi niitä väärin, ja esimerkiksi tunkisi kaninhajuiset sormensa paijaa pupua -pisteeltä tultuaan suoraan frettien aitaukseen. Siinä hyvin äkkiä maistettaisiin ensin ja haistettaisiin vasta sen jälkeen, eikä vanhemmista mitkään "ethän tunge sormia aitauksiin, fretit saattavat purra" kyltit ole asiassa lieventävä asianhaara. 

Frettipäiväilemässä joskus jossain. Sylissä nukahtanut Juutas <3

 

Hyvin hyvin nukahtanut Juutas

Kaipaan messuilta välillä keskusteluja lajia harkinneiden ja malttamattomien pentujonolaisten kanssa, jotka haluavat tulla nuuskuttamaan frettejä ja kyselemään kaikki mielessä pyörivät miljoonat kysymykset, kun pentujen luovutusikään tuntuu olevan vielä miljoona vuotta. Sekä kohtaamisia niiden entisten ja nykyisten harrastajien kanssa, joita ei enää näe näyttelyissä, mutta jotka aina messuilla pysähtyvät muistelemaan omia edesmenneitä tyyppejään ja harrastusaikojaan. Niitä minulla on rehellisesti sanottuna välillä ikävä. Mutta ei ainakaan vielä niin ikävä, että se saisi minut lähtemään taas messuille. 

Mutta vaikka minua näkee nykyään harvemmin isoissa tapahtumissa, minulle saa yhä tulla puhumaan silloin kun minua näkee. Ja silloin kun olen eläimien kanssa liikenteessä tapahtumissa, tai ollaan meillä, niin kyllä moniin meidän eläimiin on mahdollista päästä myös koskemaan.    

Terraariomylläystä

Minulla oli taas vakaa aikomus saada terraariotetris kevään osalta pakettiin ennenkuin pihalla alkaa olla puutarhakelit. Mutta koska hommaa tulee tehtyä budjektilinjalla, inspiraatiota usein edeltää se, että on törmännyt käytettynä sopivaan terraarioon tai useampaan, eikä hyviä bongauksia pysty aina ajoittamaan täysin optimisti - etenkään kun ei malta jättää kaikkia bongauksiaan kuukausiksi odottamaan syksyn pimeneviä iltoja. 

Miltä matelijahuoneessa näyttää kaksi päivää sen jälkeen kun olen siivonnut sen tiptop opiskelijavierailua varten. Uusi projektikaaos syntyy nopeasti.

Niinpä viime viikonloppuna laitettiin taas useampi terraario uusiksi ja homma jatkuu tänä viikonloppuna. Viime viikonloppuna saatiin käyttöön yksi kokonaan uusi (käytetty) terraario, ja sininuolimyrkkysammakot muutettua isompaan terraarioon. Samalla saatiin uuden terraarion lisäksi asennettua kastelujärjestelmä toimimaan kahdessa muussakin terraariossa, jonka lisäksi saatiin vihdoin kunnostettua Thanoksen terraarion vesiputous. Tämän mylläyksen myötä namunuolimyrkkysammakot muuttivat sinisten vanhaan terraarioon, ja namujen vanha terraario vapautui myyntiin. Jussin kanssa kun on nyt sovittuna, että myydään nyt valtaosa tyhjenevistä pikkuterraarioista pois. Meillä kun on muutenkin aika kattava valikoima varaterraarioita, ja nuo ihan pienimmät pystyy väliaikaisessa käytössä kovaamaan myös faunabokseilla ja varastolaatikoilla. 

Sinisten uusi terraario

Tänään koitan ehtiä muuttaa Valtu-kuningasboan astetta isompaan poikasterraarioon, joka saatiin paikoilleen toissailtana. Tricolor siankärsäkäärme Pulsu-Petterin muutto odottaa sitä, että Tropicalssiin tulee lisää mustaa taustavaahtoa, sillä päätin haluavani testata tällä kertaa sitä. Olkootkin että olen huono tässä odotteluhommassa, kun tuote oli myyty hyllystä loppuun. Mutta Pulsullekin on tiedossa astetta isompi terraario sitten kun saan sen taustan valmiiksi.    

Thanoksen uusi järjestys

Haluaisin kovasti laittaa myös madagaskarin päivägekko Ötökän terraarion sisustuksen ja kasvillisuuden kokonaan uusiksi, jonka lisäksi autotallissa odottaa pari isompaa lasiterraariota, joista toisesta olisi tarkoitus sisustaa aikuisterraario Tinikselle. Mutta näitä kahta projektia koitan lykätä hieman, että saisi välillä hommattua jotain tuon pihan tai ainakin kasvihuoneen laittoonkin. Tosin kunnianhimoisimmat puutarhasuunnitelmat on nyt jo siirretty sujuvasti ensivuoteen, josko ensivuonna en olisi taas koko kevättä kiinni terraarioprojekteissa.  

Thanos

 

Autotallissa meillä pyörii myös karanteenikuviot ja valitettavasti tällä kertaa kaikki ei mennyt kaikkien tuontien kanssa hyvin. Kumpikin itselleni tuomistani afrikkalaisista kääpiöhiiristä löytyi menehtyneenä alle viikon karanteenin jälkeen ilman mitään näkyviä ennakko-oireita. Vaikka sitä kuinka tietää karanteenin olevan olemassa juuri tätä varten, että jos tuonneista paljastuukin piileviä vikoja tai sairauksia, en jotenkaan osannut silti yhtään varautua tähän. Enemmän sitä aina pelkää jotain sienitartuntoja, loisia tms. yleensä hoidettavissa olevia asioita. Mutta harvemmin äkkikuolemaa ja vielä niin että molemmat. Siinä tuli sitten aika sydän sykkyrällä haudattua samalla kaikki tyyppien osalle jo tehnyt suunnitelmat ja tulevat terraariosisustukset. Karanteenissa olevien rottien osalta on tehty jo ensimmäiset sienitestit, ja niiden tuloksia nyt odotellaan. 

Namujen uusi kämppä

 

Eli kaikki liikenevä vapaa-aika on mennyt taas varsin tehokkaasti eläinten perushoidon ja projektien ympärillä, eikä projektilista ole ainakaan lyhentynyt. Näillä keleillä kun myös vanhan kanilan kunnostaminen frettien kesämökiksi on alkanut poltella ihan urakalla. Se kun ei periaatteessa vaatisi muuta, kuin ulkotarhaosuuden pohjaverkon vaihtamisen tiheämpään. Teoriassa siis varsin simppeli homma, mutta en osaa yhtään sanoa, kuinka helppoa vanhan pohjaverkon esille kaivaminen ja vaihto tulee käytännössä olemaan, vaikka tarha aika kompakti onkin.  

Ötökän terraario, josta haluaisin hävittää tuon kultaköynnöksen kokonaan

Terrastika- ja Exoknaag-messuilla Hollannissa

Messureissulta on nyt kotiuduttu ja laskeutuminen arkeen on alkanut. Paluulautta oli Suomessa torstaina aamulla, ja torstai meni pitkälti karanteenitilojen laitossa ja koomaillessa. Eilen oli sitten jo työpäivä iltavuoron merkeissä. 

Tästä se lähti

Messureissu oli antoisa, mutta myös raskas. Eläinten tuonti ja vienti kun onnistuu helpommin matkustaessa autolla kuin lentokoneella, miksi nytkin matka tehtiin autoilla ja autolautoilla. Lentokoneessa tuotaessa tuotavien eläimien määrä olisi rajatumpi ja kuljetettavat eläimet olisi ilmoitettava lentoyhtiölle hyvissä ajoin, mikä ei mahdollistaisi hankintoja vasta messupöydistä. Meidän reissuseurueeseen kuului viisi ihmistä ja olimme liikkeellä kahdella autolla. Alkuun meidän piti olla reissussa kuusi päivää, mutta reissu piteni vuorokaudella, kun alkuperäinen paluulauttamme peruttiin. Joten lopulta lähdimme torstaina aamulla kohti Helsinkiä, lähdimme sieltä kolmen jälkeen iltapäivällä autolautalla Travemundeen Saksaan, johon saavuimme perjantaina illalla. Yövyimme perjantain ja lauantain välisen yön Travemunden lähellä, josta matka jatkui lauantaina yhden rottakasvattajan kautta seuraavaan majapaikkaan Hollannin puolelle lähemmäs messuja. Houten jossa Terrastika- ja Exoknaag-messut järjestetään kun sijaitsee noin kuuden tunnin ajomatkan päästä Travemundesta. Hollannin majoitus oli meillä kaksi yötä, jonka jälkeen palasimme vielä yhdeksi yöksi Saksan puolelle lähemmäs lautan lähtöpaikkaa. Koska maanantain ja tiistain välisenä yönä lähtevä lautta oli peruttu, ja lähtö Saksasta siirtyi tiistain ja keskiviikon väliseksi yöksi, meille jäi tiistaina aikaa kierrellä Hampurin ja Lyypekin eläinkauppoja. Keskiviikkona klo 2.00 lähtenyt lautta saapui Helsinkiin Vuosaaren satamaan torstaina kymmeneltä aamulla.

Ekan yön majoitus

Koska sitä tiesi että lauttamatkat kestävät molempiin suuntiin 36 tuntia, sitä oli varannut reppuun mukaan luettavaa ja pelejä matkatekemiseksi. Helsingin ja Saksan väliä liikennöivillä autolautoilla ohjelmatarjonta kun on kaukana Ruotsin risteilyaluksista - tällä kertaa ei saatu edes trubaduuria laivan ainoaan baariin. Yhtä asiaa laivoilla pystyy kyllä tekemään, ja se on buffet-ruokailut, miksi olinkin ottanut täydet ateriapaketit molempiin suuntiin. Buffetin ulkoupuolella laivan ruokatarjonta on hyvin suppeaa ja vaihtoehdot tyyliin "päivän salaatti" joka selviää sitten laivassa. Aika vähän sitä kuitenkin tuli lopulta pelattuakaan, koska totesimme hyvin pian, että laivalla voi myös hyvin koomailla. Tällä kertaa sitä tuli myös testattua mennen tullen laivan sauna ja poreallas, jotka ovat ilmaiseksi matkustajien käytössä. 

Pari seuraavaa yötä oltiin söpössä mökissä, ikkunasta näkyi poni ja kanoja - ja messupäivän aamuna herättiin kukon kiekaisuun

Mennessä eläimiä oli mukana vain yhdellä seurueemme jäsenellä, joka majoittui eri hytissä kuin minä. Mutta toki sitä vähän piti käydä sitten heidänkin hytissään rottia palluttelemassa. Eihän ihminen nyt voi viettää montaa päivää rapsuttamatta mitään eläimiä. Olkootkin että hyttiemme sijaitseminen lemmikkikannella johti myös useampiin koirakohtaamisiin. Mukana tulleet rotat vietiin uuteen kotiinsa jo ennen messuja, niin ne pääsivät jo päivää aiemmin pois reissumajoituksista, eivätkö joutuneet messuhälyyn. Samaten kasvattajan ennakkoon varaamien rottien luovutus oli sovittu vasta messujen jälkeiseksi päiväksi, että ne säästyivät yhdeltä reissupäivältä ja messuhälyltä. Itse olin vihjannut myös Näsäksi nimeämästäni omasta messuvarauksestani aiemmassa Houten päivityksessä. Hän olisi ollut leachianus-jättigekko, mutta hänen tulonsa valitettavasti peruuntui, kun kasvattaja ei päässytkään lähtemään messuille. Tieto peruuntumisesta tuli kun olimme laivassa matkalla Travemundeen, joten minulla oli pari päivää aikaa miettiä, koittaisinko etsiä messuilta toisen leachianuksen, vai lykkäisinkö hankintaa myöhemmäksi. Lopulta päädyin lykkäämisen kannalle, koska yllätysagaman myötä kotoa löytyi jo yksi kasvava liskolapsi, ja poikasevat vaativat kuitenkin aina aktiivisempaa hoitoa kuin aikuiset. Ehdin kuitenkin ensimmäisen ajoetapin aikana varata itselleni messuille kahta lajia siiroja, sillä totesin että kaikkien hermojen säästämiseksi minä en ajaisi Saksassa. Näistä pidempään harkittuina tuli Ardentielle sp. blister/tricolorit, joista olin rubber duckien tapaan haaveillut jo muutaman vuoden.

Vähän jyrsijähallia. Matelijahalli oli niin täynnä ihmisiä, että sielä en muistanut kuvata yhtään

Jyrsijähallin puolella oli esittelyssä myös frettejä, vaikka ne eivät jyrsijöitä olekaan

 Ensimmäiset korkkiostokseni messuilta

Messuilta lähti mukaan odotusten mukaisesti paitsi korkkia, myös hieman tuliaisia kääpiörotille. Hammin messuista poiketen Houtenissa kun on selvästi isompi jyrsijäpuoli, eli sieltä löytyy myös tarvikkeita, virikkeitä ja ruokia jyrsijöille myytävien eläinten lisäksi. Jyrsijäpuoli oli matelijapuoleen verrattuna myös selvästi väljempi ja sielä oli parempi ilma, miksi siitä tuli tällä kertaa se mihin pakenin hengittelemään, jos matelijahallissa alkoi ahdistaa liikaa. Alustavasti jo mietittiin sitäkin vaihtoehtoa, että jos lähdetään Houteniin vielä uudelleen, otettaisiin sieltä porukalla pöytä jyrsijähallista. Lupauduin heti voivani ottaa pöytävuoron pahimman ruuhkahuipun ajaksi, koska silloin en kuitenkaan tykkää kierrellä.  

Onnistuin pitämään hankintani ihan viime minuuteille asti tarvike- ja siiralinjalla, mutta sitten meidän rottien kasvattaja päätti hankkia vielä pari kääpiörottaurosta pöydästä. Ja siinä samassa pöydässä oli afrikkalaisia kääpiöhiiriä. Olin alustavasti miettinyt, että en hankkisi messuilta ainakaan jyrsijöitä, etten omilla lemmikkituonneilla ainakaan lisäisi merkittävästi kasvatukseen tuotavien rottien tautiriskiä, koska minä en nyt suoranaisesti tarvitse uusia lemmikkejä. Mutta afrikkalaisista kääpiöhiiristä olen nyt kuumeillut jo jonkin aikaa, ja niitä on minulla ollutkin pari joskus viitisentoista vuotta sitten. Joten kävin siinä nopean kädenväännön itseni kanssa, ja päätin kotiuttaa itselleni tyttökaksikon. Majapaikkaan päästyä olin ehtinyt sopia kummallekin tytölle jo treffitkin karanteenin jälkeiseksi ajaksi, sillä kaverini oli pyytänyt minulta voisinko tuoda hänelle näitä, mutta en ollut uskaltanut luvata tuovani mitään kenellekään, ja koska päätös hiirten hankinnasta syntyi kun messuja oli noin viisi minuuttia jäljellä, en sitten alkanut siinä viesteillä, tuonko tyyppejä hänellekin - mutta sovittiin sitten poikueista, joista hän saisi sitten muksuja itselleen, jos kaikki menee hyvin. 

Viimeinen yö yövyttiin ihanassa huoneistoissa tässä majatalossa (kuva pöllitty reissukaverilta)

 

Myös automatkoilla tuli bongattua kaikkea jännän näköistä

Tässä kohtaa budjekti oli pitänyt vielä kohtalaisesti, etenkin kun en sitten hankkinutkaan toista leachianusta peruuntuneen tilalle. Mutta homma lähti sitten vähän lapasesta eläinkauppapäivän kohdalla, koska etenkin Hampurin kahden Megazoon valikoima oli mukavan kattava, ja eläinkauppa ei ollut yhtä täyteen pakattu ihmisiä kuin messut, mikä teki tuotteiden katselun helpommaksi. Tosin rottavirikkeiden ja kääpiöhiirille hankittujen korsien ohella hankinnat olivat kyllä pitkälti sellaisia, jotka olisin kyllä tehnyt Suomeen palattua jossain välissä muutenkin, kuten suolistoystävälliseksi brändättyä namitahnaa kokeeksi Maunolle, akvaariokemikaaleja ja vesitestejä. Bonuksena iloiseksi yllätykseksi osa eläinkaupan myyntieläinten asumuksista oli sitä luokkaa, että mukaan lähti myös sisustusideoita terraarioihin, ja uusia haaveita siitä, millainen oikeasti iso parta-agama-asumus voisi olla.    

Eläinkaupoista hienoin

 

Tähän verrattuna Lucin terraario on pieni

Kahdessa eläinkaupassa oli myös myymäläkissoja. Tässä yksi heistä nauttii kilpparien lämpölampusta.

Eläinkaupassa oli myös petollisen hyvä herkkuvalikoima ihmisille

Paluumatkalla eläimiä olikin sitten molemmissa autoissa ja hyteissä. Onneksi lämpötilat olivat kuitenkin vielä huomattavasti maltillisemmat kuin edellisellä reissullamme kesäkuussa, mikä mahdollisti pienet pysähdykset myös niin, että eläimet olivat autoissa, kun vain etsi autoille sopivat varjopaikat. Viimeksi paluumatkan ruokailutkin kun tapahtuivat autoissa, kun niitä ei korkeista lämpötiloista johtuen uskaltanut sammuttaa hetkeksikään eläinten ollessa kyydissä. Eli siinä tämä huhtikuun alku oli matkustusajankohtana huomattavasti miellyttävämpi, vaikka toki nytkin meillä oli tuuria siinä, että paluupäiville osui vuodenaikaan nähden vähän keskimääräistä viileämmät päivät. Sillä vaikka itse rakastankin lämpöä, eläinten kanssa matkustaessa se on aina riskitekijä (kuten myös kovat pakkaset).

Olimme jo etukäteen sopineet yhden reissukaverin kanssa yhteiskaranteenista meidän autotalliin, ja lopulta palasinkin sitten kotiin kahdentoista rotan, siirojen ja afrikkalaisten kääpiöhiirien kanssa. Yksikään meille karanteeniin tulleista rotista ei ole kuitenkaan kääpiönaaras, miksi pyrin kovasti siihen, että ne kaikki jatkaisivat karanteenin jälkeen täältä eteenpäin. Kasvattaja kyllä jo kovasti lupaili auttaa häkkiasian kanssa, jos meillä olisikin yllättäen myös kääpiörottauroslauma. Tavallaan olen kyllä ihan iloinen siitä, että kääpiönaaraille oli toinen karanteenipaikka tiedossa, koska muuten olisi jo lähes satavarmaa, että meidän lauma olisi kasvanut turhan isolla harppauksella karanteenin päätteeksi.   

Toinen meidän uusista hiiruista tutkimassa karanteeniasumustaan

Tervetuloa kotiin Tinis!

Kun sain lauantaina viestin “Mahtuuko teille yksi ”Erno Tuoppi”?” liskon kuvan kera, päätös oli yhtä aikaa hyvin helppo ja hieman haastava. Kuvassa oli pieni agama, ja parta-agama on ehdottomasti yksi lempiliskoistani. Olimme myös jo valmiiksi jutelleet Jussin kanssa siitä, voisiko meille mahdollisesti mahtua toinen agama.

Yleisesti ottaen päätökset matelijoiden adoptoimisesta ovat meillä paljon suoraviivaisempia kuin nisäkkäiden vastaavat. Matelijat elävät pääsääntöisesti jokainen omassa terraariossaan, joten niiden kohdalla ei tarvitse miettiä yhdistämistä tai laumakemiakysymyksiä. Valtaosa matelijoista ei myöskään tarvitse kovin aktiivista päivittäistä hoitoa, vaan niiden kohdalla yleensä riittää, että tarkistaa vedet ja tekniikoiden toimivuuden. Joten pienet muutokset tyyppien lukumäärässä eivät yleensä lisää työmäärää merkittävästi. 

Ensikohtaaminen

Mutta tästä päästään niihin muutamiin muttiin. Näistä kaikista kun on poikkeuksensa. Moniin muihin matelijoihin verrattuna parta-agamat seuraavat paljon aktiivisemmin myös mitä niiden terraarion ulkopuolella tapahtuu, sen lisäksi että Luci myös jaloittelee meillä säännöllisesti koko alakerrassa. Meillä on ollut kotona kerran aiemmin kaksi agamaa yhtä aikaa, meidän ensimmäinen oma agama Jester, ja lyhyellä varoitusajalla tullut hoitoagama, joka joutui vaihtamaan hoitopaikkaa omistajansa reissun aikana, kun ensimmäisessä hoitopaikassa saatiin hyvin voimakkaat allergiset reaktiot tyypin ruuista. Vaikka meillä on matelijahuoneessa kymmeniä lajeja, ainoa vahvempi reaktio matelijoiden välillä on ollut, kun Jester pääsi näkemään hoidokin monen metrin päästä lasin läpi, mistä seurasi välitöntä mustaa partaa ja pullistelua. Eli vaikka Lucia ja tulokasta ei olisi ikinä tarkoitus yhdistää, ne voisivat reagoida pelkästään asumiseen samassa osassa asuntoa. Toinen mutta oli Erno Tuopin ikä: kyseessä oli oletettavasti hyvin nuori poikanen. Ja agamien kohdalla nuoren poikasen hoito poikkeaa selvästi aikuisesta, ja yksi olennaisen iso poikkeama on se, että agamavauvat paitsi syövät päivittäin, myös niiden suoli toimii vielä päivittäin. Eli ne vaativat selvästi enemmän päivittäistä hoitoa kuin monet muut matelijat. 

Erno Tuoppi aka Tinis

 

Kuitenkin itselläni on aina ollut heikko kohta eläinlapsille, ja koska kummatkin meidän aiemmista agamista ovat tulleet aikuisina, en ole ikinä päässyt elämään poikasvaihetta niiden kanssa. Koon perusteella tämä Turun keskustasta löytynyt ja kaupungin eläinhoitolalle päätynyt tyyppi oli arvioitu kääpiöparta-agamaksi, eli eri lajiseksi kuin Luci. Kääpiöparta-agamien hoito ei juurikaan poikkea parta-agamien hoidosta, mutta esimerkiksi tilavaatimukset ovat hyvin paljon pienemmät, mikä tuntui kanssa ajatuksena kivalta, sillä meille ei mahtuisi ihan heittämällä toista yhtä isoa terraariota kuin Lucilla on. Kuitenkin jo ensimmäisen kuvan perusteella heräsi pieni epäilys olisiko kyseessä päänmuodon ja pään piikkien myötä kuitenkin perus parta-agama, vain hyvin nuori sellainen. Asiasta Jussin kanssa keskusteltuamme tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että pystyisimme tarjoamaan tyypille kodin oli hän sitten kumpi tahansa, joten sovimme tapaamisen eläinhoitolalle seuraavaksi päiväksi.

Koska kyseessä oli löytöeläin, joka oli ollut eläinhoitolalla jo lakisääteiset vuorokaudet eikä tyypissä oltu havaittu mitään sairauden merkkejä, päädyttiin tyypin kanssa vähän kevyempään karanteenijärjestelyyn, eli se otettaisiin suoraan sisälle, mutta eri huoneeseen missä omat matelijat ovat. Esimerkiksi Houten-karanteeni meillä on tulossa autotalliin, eli kokonaan eri rakennukseen. Tyypille löytyy jo autotallista tuleva aikuisterraario, mutta koska kyseisen terraarion sisälle saaminen vaatii pieniä järjestelyjä, päädyimme laittamaan hänelle alkuun pienemmän karanteeni-/poikasterraarion. 90cm tuntui ajatuksena todella pieneltä, mutta ajattelin sen varmasti välttävän joitain viikkoja. Kun sitten pääsimme näkemään tyypin livenä, totesin että poikasterraario tulee menemään hänellä ihan hyvän aikaa.

Tämä pieni poikasterraario ei tuntunutkaan enää ihan niin pieneltä, kun siirrettiin Tinis sinne

 

Kun sitten näin Erno Tuopin, se oli rakkautta ensisilmäyksellä – minun puoleltani. Erno Tuoppi ei ollut ihan yhtä vakuuttunut, etenkään siinä kohtaa kun Jussi meni vielä kurkkaamaan hännän alle, että mikä Erno on miehiään tai naisiaan, vaan vähän piti siinä uhitella, ja näyttää, että koostaan huolimatta hän voi halutessaan olla myös hirmulisko. Sitä kokoa kun ei tosiaan paljoa ollut. Jussin kanssa kun oltiin vähän pohdittu, että perustuiko tyypin työnimi tarkistettuun sukupuoleen vai tyypin baarivalintaan – Erno Tuoppi kun löytyi Tinatuopista, missä hänet oli saatu napattua tuoppiin talteen odottamaan turvaan pääsyä. Tästä tuli sitten tyypin kutsumanimikin, eli Tinis. Hännän alta löytyi selkeä rauhasrivi, eli Tinis vahvistui pojaksi.

Kun oltiin sitten pakattu tyyppi boksiin, käyty läpi kaikki mitä tyypistä tiedetään ja vähän muita kuulumisia, allekirjoitettu paperit, sekä suoritettu rapsuvero muutamille karvaisemmille huomiota vaatineille tyypeille, kotimatka saattoi alkaa. Kotona tyyppi sai melkein heti evästä myös uuteen terraarioonsa, ja muutosta ja terraarion vaihtumisesta huolimatta ruoka maistui heti. Joten eiköhän tästä ihan hyvä tule. 

Tervetuloa kotiin Tinis!

Lähtölaskenta Houteniin

Osa onkin jo kuullut minun pääsiäissuunniltelmistani, vaikkei niistä ole tullut somen puolella niin kauheasti huudeltua. Mutta yhden viikon ja päivän päästä minä, Peugeot, neljä harrastuskaveria ja toinenkin auto otetaan nokka kohti Travemunden lauttaa ja lähdetään tutustumaan Houtenin keväisiin Exoknaag- ja Terrastika-messuihin. Jussi jää eläinvahdiksi pitämään kotirintaman pystyssä. Tällä kertaa valtaosa eläinhankinnoista on tarkoitus tehdä välillisesti, eli meidän kääpiörottien kasvattaja hankkii, ja meidän laumaan katsotaan sitten sopivat tulokkaat niistä tai niiden jälkeläisistä, kun meidän lauma on juuri nyt kohtalaisen iso. Yksi ihan omakin varaus messuille on kuitenkin tehtynä, joka kulkee nimellä Näsä, koska siihen liittyy melko vahvasti moro. Mutta hänet esitellään sitten kun sen aika on. 

Tavoitteena olisi siis nauttia ensisijaisesti seurasta, keväisestä Saksasta ja Hollannista, eläinten ihmettelystä ja toivottavasti hyvistä tarvikebongauksista - etenkin jos löytyisi yksi tai pari täydellista korkkitunnelia, olisin hyvin iloinen (ja köyhä, sillä koolla on väliä ja korkki hinnoitellaan koon mukaan). Tunnen kuitenkin itseni sen verran hyvin, että en ole Jussillekaan luvannut, että en toisi messuilta muita kuin ennakkoon varattuja eläimiä, vain että pyrin siihen. Sillä messujen osalta ei voi koskaan tietää, mitä pitkään haaveiltua sielä voi tulla vastaan. Karanteenitilojen pystytys on joka tapauksessa jo aloitettu autotalliin, koska olemme sopineet yhden seurueen jäsenen kanssa yhteiskaranteenista sinne, koska hänen asunnossaan ei ole yhtä hyvin tilaa eristää tuontieläimiä kokonaan eri rakennukseen. 

Auto on lastattu ...muttei vielä matkaa varten

 

Mahan pohjassa alkaa olla jo perhosia, koska en ole pandemian alun jälkeen käynyt kuin kerran ulkomailla, ja siitäkin on kohta jo kolme vuotta. Jotenkin pää lyö ihan tyhjää pakkauslistojen ja muiden suhteen, vaikka eiköhän nekin ala palata mieleen sitten kun homman vain aloittaa. Koristelin jo talouden pienintä styroksikylmälaukkua tunnistettavammaksi, ja vitsailin ystävälle, että en ole yhtään varma, onko pienimmän kylmälaukun valinta reissuveskaksi vastuullista vai ylioptimistista. Jussi oli alkuun miettinyt, mitä eläimiä haluaisi mahdollisesti tuliaisiksi, mutta hän päätyi lopulta siihen, että kääpiörottien kasvattajan bongaamissa siameseissa ja velveteeneissä on tuliaista tarpeeksi, tulivat ne sitten suoraan tai seuraavissa polvissa.  

Viikonlopun muuton jäljiltä auto on vielä ihan täynnä kaikkea sekalaista pihatavaraa, kun siskonperhe muutti rivitalosta kerrostaloon, ja loput pihajutut napatiin sitten tänne meille. Piti sitten kiusallaan heittää matkaseurueelle kuva autosta saatesanoin että aloitin jo pakkaamisen, ja että tuleeko heille mieleen vielä jotain, mitä olisin unohtanut. Pakkauslista sai heti hyväksyntää, koska mie saatan tunnetusti olla nälkäisenä vähän kiukkuinen, niin jousipyssy ja hiiligrilli ovat hyvä lisä matkalla, jos laivallakin nälkä yllättää täyteen ateriapakettiin kuuluvia buffettien välillä. Saatan kyllä silti napata ne autosta pois.  

Ennen reissua koitetaan saada kotona hommat sille mallille, että kaikilla olisi asumukset puhtaana ja eläintilat muutenkin selkeänä, ettei Jussin tarvisi yksinhuoltajuusviikollaan ryhtyä mihinkään suursiivouksiin. 

Maunon dosetti

Maunolla menee tällä hetkellä päivittäin kolme eri lääkettä, joista osa kahdesti päivässä. Tänä viikonloppuna olimme auttamassa siskonperheen muutossa, ja kissoilla kävi hoitaja. Kun aloin miettiä, mihin muotoon kirjoittaisin hoitajalle lääkeohjeistusta kissojen lääkkeisiin, että se olisi mahdollisimman yksiselitteinen ja selkeä, päädyin siihen, että Maunolle on aika hankkia dosetti. Etenkin kun mikään Maunon tämän hetkisistä lääkkeistä ei ole mikään tietynmittainen kuuri, vaan kaikki ovat luokkaa katsotaan tilannetta vasteen mukaan ja säädetään tarvittaessa. 

Maunon antibioottikuuri kun tosiaan oli ja meni, mutta sillä ei ollut vaikutusta pojan oksenteluun. Joten antibioottikuurin loputtua Maunolla aloitettiin sitten kortisoni. Eli tällä hetkellä Maunolla menee suoliston mobiliteettiä edistävä Resolor, joka on ollut pojalla käytössä yli vuoden, helmikuisen kontrollin jälkeen sapen muutosten takia aloitettu Ursochol, sekä nyt uusimpina Dermipred vet -kortisoni, jolla pyritään rauhoittamaan ohutsuolta. Nyt pidetään kaikki peukut, että tällä cocktaililla saataisiin tilanne taas rauhoittumaan.

Poikien päiväpötköttelyt

Ursocholiin siirtymisen jälkeen Mauno alkoi saada lääkkeet aamuin illoin, ja onneksi Maunolle tämä muutos on ollut ainoastaan mieluisa, sillä lääkkeenannot ovat Maunon ainoita namihetkiä, ja niiden ulkopuolella Mauno saa vain omia erikoisruokiaan. Lääkkeiden kanssa Mauno saa pienen nokareen namitahnaa pillerien päällä. Tosin nyt kun tätä oksennusrallia on taas jatkunut muutamia kuukausia olen alkanut miettiä, pitäisikö tuo tahnanokarekin kokeilla jättää pois tai ainakin korvata jollain gastrovalmisteella, että jos sekin on nyt alkanut olla pojan elimistölle liikaa. Tosin jatkuvien lääkityksien kanssa se helpottaa kaikkien elämää huomattavasti ja auttaa pitämään stressitasot aisoissa, että Mauno ottaa lääkkeensä itse ja vapaaehtoisesti. Nykyisistä lääkkeistä Resolor on selvästi pahanmakuisin, eikä kelpaa sellaisenaan ilman tahnaa. Tämän takia kortisonkin pyydettiin suoraan makutablettina, vaikka se on hieman kalliimpi kuin vaihtoehtoinen valmiste olisi ollut. Mutta että saisimme pidettyä lääkityksen pojan mielessä mahdollisimman kivana juttuna. 

Seuraava kiimailija ja kertokäyttöpädien paluu

Ei sitä seuraavaa kiimaa tarvinnut sitten kovin kauaa odottaa. Kun nostin keskiviikkona illalla Hattaran syliin, huomasin sen ominaishajussa tapahtuneen pienen muutoksen. Alapään tarkistus näytti myös sielä hyvin orastavaa turvotuksen aloitusta. Joten ei siinä sitten muuta, kuin seuraavana aamuna näätä boksiin ja mukaan töihin. Vaikka naarasfrettien kohdalla aina muistutetaan, kuinka katkaisematon kiima voi johtaa anemiaan, ja sen takia kiimojen katkaisemisesta huolehtiminen on erittäin tärkeää, ei implantoinnilla ole oikeasti niin hengenhätä, että fretin henki olisi vaarassa, jos merkkejä ei tunnista välittömästi ja lantti ole nahan alla vuorokaudessa ensioireista. Mutta kun meilläkin on ehtinyt olla se parikymmentä omaa frettiä, joista kaikki kahta lukuunottamatta ovat olleet naaraita, minun ei tarvitse enää seurata tilannetta kovin kauaa varmistuakseni onko kyse nyt kiiman alusta vai jostain muusta. Joten asia on sama hoitaa heti pois päiväjärjestyksestä. Mutta jos kotona on se ensimmäinen naarasfretti, tilannetta voi hyvin jäädä tarkkailemaan siihen asti, että merkit ovat selvemmät, eikä silti ole implantoinnin suhteen mitenkään myöhässä. 

Otettiin pari kuvaa myös yleistutkimuksesta

En ollut tajunnut varmistaa töistä etukäteen Suprelorin-implanttien tilannetta, kun niiden äkillinen menekki oli töissä vähän yllättänyt (meidän fretit eivät ole suinkaan seudun ainoat kiimojaan aloittaneet...), mutta totesin sitten, että jos kuorma ei ehdi tulla työvuoroni puitteissa, Hattaralle voidaan kyllä laittaa se isompikin implantti, joita oli varastossa. Itse vain suosin freteillä nykyään sitä pienempää, sillä hintaero 4,7mg ja 9,4mg Suprelorin-implanttien kohdalla on lähes kaksikertainen, mutta lanttien kestossa en ole huomannut yhtä isoa eroa (meillä pienemmät lantit ovat kestäneet 2-4 vuotta ja isommat 3-5 vuotta). Kuorma kuitenkin tuli, ja Hattarallekin laitettiin se 4,7mg implantti. Tälläkertaa hommassa oli vähän enemmän lisäkäsiä, kun yhtä työkaveria oli harmittanut, kun hän ei ollut päässyt kiinnipitäjäksi vielä yhteenkään frettien implantointiin, ja aiheeseen liittyen tuli tehtyä pientä postausta työpaikan someen, mihin tarvittiin sitten myös kuvamateriaalia. Yleensä itsellä kun jää omista eläimistä kuvat ottamatta toimenpiteistä klinikalla, kun toimin yhtäaikaa omistajana ja hoitajana, eli molemmat kädet ovat yleensä hyvin tiukasti eläimessä (esimerkiksi Maunon kohdalla en tarvitse vatsaonteloultraan toista kiinnipitäjää, mutta silloin käsiä ei todellakaan jää vapaaksi kuvaamiseen).  

Freteillä on uskomaton kyky keskittyä tahnaan silloinkin kun niitä pistetään implantointineulalla

 

Kiimojen, kevätvillien, terratetriksen, Maunon lääkekokeilujen ja muiden keskellä jostain on ollut pakko myös oikoa. Meillä on ollut nyt useamman vuoden ajan freteillä käytössä kestopissa-alustat, koska ne säästävät pitkässä juoksussa paitsi rahaa, ne vähentävät merkittävästi muoviroskan määrää. Nyt kuitenkin kun pyykkiä on ollut muutenkin enemmän, kun Maunon oksentelua ei olla saatu kuriin, ja arjessa on ollut muitakin muuttujia, ei aikaa ja energiaa frettipyykin pesuun ole ollut samalla tavalla. Käytännössä aloin huomata pitkittäväni pissa-alustojen vaihtovälejä, koska edellisetkin odottivat vielä pesua, joten tilanne oli ratkaistava jollain tavalla. Ja tässä kohtaa päädyin ratkaisemaan tilanteen kaivamalla kertokäyttöiset pissa-alustat takaisin käyttöön. Meillä on ollut näitä jonkin verran jemmassa näyttelyitä yms. varten, joten käyteään nyt ainakin jemmat pois ja arvioidaan tilanne sen jälkeen uudelleen, että tilataanko lisää kertakäyttöisiä vai siirrytäänkö takaisin kestoihin. Uudet kertakäyttöiset alustat likaantuneiden tilalle vaihtaa kuitenkin minuutissa, siinä missä meidän pyykkikoneen 90 asteen ohjelma vielä noin kolme tuntia, plus kuivuri siihen päälle noin kaksi tuntia. Eli ajansäästö on merkittävä, vaikka toki pyykkääminenkään ei vaadi kuin osan tuosta ajasta aktiivista työtä.   

Tässä vielä varmistetaan että lantti on paikoillaan ja painetaan hetki pistokohtaa