Nutella oli kesän aikana vanhentunut paljon. Lihakset ja rasvakerros olivat alkaneet hävitä, mutta mummon vauhti ei osoittanut hiljenemistä ennenkuin nyt lauantaina. Sitten se kävikin hyvin äkkiä. Tänään aamupäivällä mummon liikkuminen oli vain paljon aiempaa vaikeampaa. Silti pää yhä tahtoi mennä, ja alakertaan oli päästävä tekemään normaali tarkastuskierros. Kävelin sen mummon vierellä, koska mummoa ei todellakaan olisi enää uskaltanut päästää yksin rappusiin. Samalla huomattiin että mummo oli täysin kuiva, ja nostimme mummon vesikupille juomaan. Mummo joikin hyvällä halulla, ja palasi monta kertaa uudelleen kupille juomaan, mutta nestetasapaino ei ottanut korjaantuakseen. 

Annoimme Nutellalle aamupäivällä yhden annoksen kipulääkettä, jotta näkisimme onko sillä vaikutusta mummon liikkumiseen. Samalla aloimme kuitenkin jo keskustella siitä, kumpaan Turun alueen päivystävistä lähdetään, mikäli mummon vointi ei käänny selvästi paremmaksi tai se huononee. Vaikeamman liikkumisen ohella mummo alkoi näyttää myös ihan eri tavalla väsyneeltä kuin aiemmin. Se saattoi katsella tarhan tai jääkaapin suuntaan, mutta ei enää lähtenyt tyylilleen uskollisesti kipittämään niille turbovauhtia.  

Sitten ystävä jolta olimme kyselleet yhtä asiaa toiseen päivystävään liittyen laittoi viestiä, että heillä olisi kotona eutanasialääkkeet ja voisivat auttaa illalla mummon matkaan, jos tilanne menee siihen. Siinä kohtaa alkoi olla aika selvää, että tästä ei enää kipulääkkeillä noustaisi, vaan että nyt oli aika. Nostin mummon syliin ja paijailin häntä kun odoteltiin ystäviltä viestiä heidän kotiutumisestaan. Silloin siskontyttöni tuli keittiöön, ja mummo päätti juosta jääkaapille vielä kerran, sillä siskontyttö oli yleensä helppo ylipuhua antamaan lohitahnaa. Temppu onnistui nytkin, ja mummo oli jääkaapilla tahnan kimpussa, kun Jussi sai viestin, että voisimme lähteä tulemaan. 

 

Päätös oli yhtäaikaa hyvin helppo ja äärettömän vaikea. Tavallaan näitä hyvästejä oli ehditty tehdä jo jonkin aikaa, kun muutos mummon yleistilassa oli ollut niin selvä, vaikka lopullinen kunnonheikkeneminen tuli lopulta hyvin nopeasti. Olin jo viime sunnuntaina todennut, että ellei näkisi miten virkeä mummo on, niin eutanasia olisi mummon kuntoluokan perusteella ehkä jo aiheellinen. Mutta niin kauan kuin mummo selvittää portaat Jussiakin nopeammin, en osaa olla vielä kauhean huolissani, vaikka ihmettelinkin, millä ihmeellä mummo enää liikkuu, kun lihakset olivat hävinneet niin tyystin. 

Kuitenkin mummo sai lähteä aika saappaat jalassa. Vaikka alakerran aamukierto kylppärin lattiavesineen ja matelijahuoneen läpikäynteineen sujui normaalia hitaammin, se tehtiin. Samoin huolehdittiin että lohitahna päätyi jääkaapista mummonäädän suuhun. Perille päästyä mummo sai nukahtaa syliini. Tästä nuorempien täytyy sitten jatkaa. 

Minua hajottaa vähän myös se, että vappuna saatettiin matkaan Löllö ja nyt juhannuksena Nutella. Samalla olisin valmis antamaan aika paljon, jos seuraava surunäytelmä olisikin vasta jouluna. Mutta pelkään että hyvästit lähestyvät myös kahden mummokääpiörotan kohdalla. Mutta koetan olla itkemättä heitä vielä, kun he vielä ovat täällä. Yksissä itkuissa kerrallaan on tarpeeksi.

Hyvää matkaa Rose's Gamora "Nutella"

11.5.2018 - 20.6.2026 

 

Minit kasvavat

Dominon poikasilla on nyt ikää 1,5 viikkoa ja Pulun minit täyttivät eilen viikon. Etenkin ensimmäinen viikko on rottien kanssa ihan maagista aikaa, kun parigrammaisesta pienestä nakista alkaa kasvaa niin nopeasti tunnistettava rotta. Nytkin sattui taas niin hauskat poikueet, että vaikka pesissä pyörii yhteensä kymmenen pientä rottalasta, kaikki heistä ovat väriensä, kuvioidensa ja turkkimuunnostensa puolesta täysin erotettavissa. Tämä on erityisen kivaa siksi, että näistä poikueista kummastakin on jäämässä vain yksi tyttö jatkoon, ja muut lähtevät lemmikkikoteihin, ja lemmikkikodit yleensä arvostavat selvästi toisistaan erottuvia tapauksia. Etenkin Dominon minien kohdalla kasvattaja vielä arpoo sitä, kumpi variegatedeistä jää meidän jengiin. Tällä kertaa kun ollaan sovittu Jussin kanssa, että näistä poikueista jätetään vain ne mitkä jäävät sijoitukseen. 

Dominon minit eilen

Dominon pojat

Dominon tytöt. Etualalla varmasti lemmikkikotiin lähtevä, takaolevista toinen jää meille <3

Tällä kertaa kummankaan tyttärissä ei ole ketään joka näyttäisi täysin emoltaan tai muulta laumasta jo löytyvältä tyypiltä, joten minulla ei ole ketään jonka en ehdottomasti haluaisi jäävän. Aina välillä kun väännetään Saijan kanssa siitä, kun joku on täsmälleen yhtä upea kuin emonsa - ja minä en halua meidän laumaan äitiensä klooneja. Sen verran minussa on kuitenkin lemmikkiharrastajaa, että haluan erottaa tyypit muutenkin kuin vertailemalla niitä suurennuslasin kanssa vierekkäin, enkä saa lisäarvoa siitä, että niillä melkein identtisillä on oikein standardinmukainen kuvio. Helposti tunnistettavat kuviovirheet ovat sen sijaan hyvinkin mieleeni, mutta eivät aina sitä mitä Saija haluaisi poikueista jättää (paitsi silloin kun minulla käy tuuri, eikä synny yhtään täysin standardinmukaista, tai syntyvä standardinmukainen on eri muunnosta kuin meillä jo olevat). 

Pulun minit. Ensimmäisenä vasemmalla tämänhetkinen ennakkosuosikki kotiin jääväksi

Saijan ennakkosuosikki Pulun lapsista menee värityksen ja kuvion puolesta melko lähelle Erikaa, mutta Erika on sileäkarvainen ja Pulun tytär rex, joten päätin että tyypit saavat olla kyllin erinäköiset, mikäli Saija päätyy häneen. Dominon tyttäret taas menevät siihen kategoriaan, että Saija toivoo tyyppien olevan parempia jalostuseläimiä kuin näyttelyeläimiä, koska ulkomuotoluokkaan heistä ei ole. Sillä hän tutkiikin nyt mahdollisia tulevia sulhasvaihtoehtoja miettiessään kumpi heistä jää.

Pulunkin pesässä piippaa

Eilen illalla saatiin lisää kaivattuja vauvauutisia, eli myös kääpiörotta Pulu synnytti täsmälleen laskettuna päivänä. Tällä kertaa piippailuista varmistumista vaikeutti se, että en ollut alkuun täysin varma, kuuluivatko äänet Dominon pesästä yhtä häkkiä alempaa, vai Pulun pesästä. Mutta illan mittaan asia varmistui. Pulu viihtyi tiiviisti pesässään koko illan, joten pääsimme tekemään pikaisen pesätarkistuksen vasta puoliltaöin. Mutta ensitarkistuksessa kaikki oli hyvin: emo vaikutti virkeältä, ja pesästä löytyi neljä pientä nakeroa. Jussi vilkaisi pikaisesti myös sukupuolet, ja hyvin alustavasti minit näyttivät olevan kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. 

Minipulut <3

Dominon pesästä löytyy puolestaan kolme poikaa ja kolme tyttöä, joten ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että sukupuolijakauma meni harvinaisen tasan. Tosin Dominon muksuistakin yksi poikaoletuista näytti pari ensimmäistä päivää Jussin silmiin tytöltä (Jussi on meistä kahdesta huomattavasti tarkempi noiden parigrammaisten nakkien sukupuolettamisessa, miksi luotan näissä yleensä enemmän hänen arvioonsa kuin omaani).  

Nyt sitten eletään niitä ihmeellisiä päiviä, kun poikasisista tulee päivä päivältä enemmän rottia. Dominon lauantaina syntyneillä mineillä alkaa olla jo sen verran pigmenttiä, että kuviot ovat alkaneet näkyä. Ensin ihan aavistuksena toissa päivänä, sitten tummimmat eilen jo vähän tarkemmin. Vaaleimpien kuvioita saa aina odottaa pisimpään, sillä kontrastiero pigmentissä on pienempi. Heidän kohdalla en ole vielä kauheasti kurkkinut korvia ja viiksiä, koska olen itse todella huono erottamaan dumbokorvat ihan mineiltä. Viiksien puolestaan pitäisi olla kaikilla Dominon muksuilla suorat, ellei joukkoon ole eksynyt Wandan tyylisiä ylläreitä - meidän nakuneiti kun on näiden poikasten täti. Pulun pesästä puolestaan voi löytyä myös rexejä, koska Pulu on itsekin rex. 

Illemmalla on sitten vuorossa seuraava pesätarkistus. Näin alkuun pesä tulee tarkistettua kerran päivässä, ja yleensä etenkin ensimmäisellä viikolla nostamme yleensä emon siksi aikaa boksiin syömään nameja ja hieromme vasta pestyihin käsiin häkin kuivikkeita ennen pesään koskemista - olkootkin että en usko, että meidän hajut olisivat etenkään näille meillä syntyneille tytöille mikään ongelma. Kummatkin emoista ovat kuitenkin ensikertalaisia ja kaikki on heille uutta, niin pyrimme pitämään häiriöt minimissä. Jatkoa katsotaan yleensä sitten enempi emon mukaan, että kuinka rento tai suojeleva emo on. Ensimmäisinä päivinä kiinnitetään huomiota erityisesti siihen, että kaikilla poikasilla on maitoa mahassa ja että ne kasvavat tasaisesti - ja siinä samalla toki sitten vähän ihmetellään värien kehittymistä ja opetellaan erottamaan minejä toisistaan.    

Mitä kuuluu kun ei mitään kuulu

Blogin puolella on ollut taas poikkeuksellisen hiljaista. Syynä ei ole taaskaan se, ettei mitään olisi tapahtunut. Sitä ei ole vain ehtinyt/jaksanut istua kunnolla alas päivittämään mitään pidemmin. Blogia kun en ole vieläkään oppinut päivittämään kännykältä toisin kun instaa. Tai siis osaisin tehdä sen teoriassa, en vain tykkää tehdä sitä käytännössä. 

Ollaan tässä parin viikon aikana saatu frettien kesämökki kunnostettua ja koko takaterassi terassitarha mukaanlukien pestyä ja öljyttyä. Sairastettu kunnon kesäflunssa, joka vei voimat todenteolla viikoksi. Uudelleenjärjestelty ja jaettu rottien karanteeni, kun osalla porukasta alkoi lääkerumba. Toivotettu tervetulleiksi Dominon muksut. Hoidettu yksi laiterikosta johtunut merivesitulvanpoikanen, kun allastietokone sekosi ja pumppasi kaiken korvausveden lattialle. Maksettu varausmaksu viime postauksen sinisestä poikapennusta. Esitelty tulevien kissanpentujen kasvattajalle tätä meidän jengiä. Diilattu eteenpäin yksi autotallin projektiterraarioista. Nämä näin päällimmäisinä mieleentulleina.

Dominon minit eilen <3

Myönnän että siinä viikonloppuna kun kämpän imuroimisen sijaan heittelin pyyhkeitä alati kasvavaan vesilammikkoon bunkkerin lattialla, työnsin huonekaluja pois tieltä ja koitin saada Jussia puhelimella kiinni samalla kun olo oli yhä flunssan takia tukossa ja kehno, ja vesi lähti uudestaan pursuamaan yli sumppualtaan reunan kävi hetkellisesti mielessä pitäisikö minun laittaa kissojen kasvattajalle viestiä että mitä jos siirretään maanantain tapaamista. Mutta totesin siinä samalla hetkellä, että yksi syy miksi kutsuin kasvattajan meille on että meille on tulossa sijoituskissa. Enkä minä voi rehellisesti luvata etteikö meidän elämässä voisi sattua ja tapahtua kaikenlaista myös silloin, kun neiti aikanaan päättää aloittaa kiimansa. Että ihan yhtälailla sitten sumplitaan ja laitetaan hommat toimimaan, oli sitten nurkissa karvapalloja tai ei. Ja jos miettii paljonko vuorovaikutustilanteita ja kohtaamisia tulee mahtumaan siihen että sijoituskissa saadaan terveystutkittua, näyttelytettyä, astutettua ja saatettua kaksi pentuetta luovutusiässä maailmalle, niin siihen tulee väkisinkin mahtumaan myös aika paljon arkea ja niitä ei-niin-täydellisiä hetkiä. Niin jos homma ei toimi sellaisina, ei se tule toimimaan ollenkaan, joten päätin olla stressaamatta asiasta liikaa. Hyvällä tuurilla kasvattaja ehtii vielä joku kerta näkemään tämän asunnon imuroitunakin.  

Pulun vauvamasu

Tänään taas odotetaan syntyväksi kääpiörotta Pulun poikaset ja toivotetaan tervetulleiksi pari hoitofrettiä. Näistä jälkimmäinen on taas hyvä esimerkiksi siitä, kuinka meillä tilanteet välillä elävät. Totesin nimittäin vasta eilen ääneen, ettei meillä ole pitkään aikaan ollut muita hoitofrettejä kuin Sariannan Leo ja Tesla. Sitten illalla tuli viestiä, että "näin nopealla aikataululla ei varmaan onnistu, mutta..." eli kyseltiin hoitopaikkaa lähinnä vastaisuuden varalle, jos tulisi mahku lähteä reissuun, mutta hoitopaikka freteille uupuisi. Ja asiaa hetken mietittyäni totesin, että eiköhän tuo järjesty nyt nopeastikin, sillä vaikka meillä on nyt karanteenitilat muissa jutuissa kiinni, niin frettien osalta omista laumoista toinen on tällä hetkellä ulkona, ja sisällä on kuitenkin tehty järjestelyt kahdelle laumalle. Että Bring It On vaan.   

Viikonlopun vähemmän hehkeitä hetkiä

Saimme myös vihdoin frettien Garden Party näyttelymainoksen valmiiksi ja julki nettiin, eli tänäkin kesänä olemme taas hostaamassa kaksi näyttelyä elokuussa. Ensimmäisena Lemmikki- ja showkesyrottien rottanäyttelyn ja yhdistyksen kesäpäivät, jotka ovat avoinna vain jäsenille ja joihin vaaditaan ennakkoilmoittautuminen. Ja sitten Garden party -frettinäyttely, joka on avoin myös yleisölle, ja johon on mahdollista tulla tutustumaan lajiin. Luovaa kaaosta on siis luvassa koko kesäksi, koska kesä- ja heinäkuu tulee menemään rottapoikueiden kanssa, heinäkuun lopulla päästään toivottamaan noskipennut tervetulleiksi kotiin ja elokuussa on sitten näyttelyt. Tylsistymisestä ei ole siis pelkona tänä kesänäkään.  

Hänestä tulee meidän Sasu <3 Kuva kasvattajan ottama.

Kissanpentuja katsomassa

Moni teistä varmasti jo tietääkin, että Jussi on henkeen ja vereen kissaihminen. Vaikka me emme ikinä suunnitelleet hankkivamme viittä kissaa, kun se tapahtui, Jussi rakasti sitä. Vaikka se oli välillä kallista ja raskasta tyyppien sairastellessa, kissalauman pieneneminen on ollut Jussille kova paikka paitsi menetettyjen upeiden persoonien kautta, myös siksi, että hänen aamu- ja iltapalakutsuihin vastaava kissaparvensa on kutistunut, samoin kuin soolopelien virallisten valvojien määrä. Oma suhtautumiseni kissoihin on ehkä enemmän luokkaa kuin Jussilla fretteihin: rakastan kaikkia meille päätyneitä tyyppejä, enkä haluaisi luopua yhdestäkään - mutta en koe yhtä isoa tarvetta kasvattaa laumaa juuri kyseisen lajin osalta.

Kissalauman jatkosta keskusteltiin ensimmäisiä kertoja jo silloin kun Minttu kuoli, mutta silloin tulimme siihen tulokseen, ettei asia ole vielä ajankohtainen. Paitsi tasolla, että Jussi ilmoitti että haluaa että meillä on jatkossakin lauma. Kun sitten viime vuonna jouduimme hyvästelemään Rutun, aihe nousi aktiivisempaan keskusteluun. Tässä kohtaa Jussi oli jo päättänyt, että haluaa seuraavaksi ehdottomasti rotukissan terveystutkituista vanhemmista, joten aloimme keskustella rodusta. Aluksi Jussi oli vahvimmin pyhän birman kannalla, koska onhan Jussin ensimmäinen oma rotukissakin pyhä birma. Kävimme kuitenkin katselemassa myös muita rotuja ja kyselemässä eri rotujen terveystilanteesta, ja pikkuhiljaa vaaka alkoi kallistua norjalaisen metsäkissan puolelle, etenkin kun läheltä löytyi kasvattaja joka teettää jalostuseläimilleen pakollista laajemmat terveystutkimukset. Tässä kohtaa nostin keskusteluun myös oman ehdotukseni siitä, että mikäli päätyisimme rotukissaan lähellä asuvalta kasvattajalta, olisiko sijoitusnaaras poissuljettu ajatus - itse kun rakastan touhuilla kaikenlajisten pentujen kanssa, ja osallistua vastuullisen kasvatuksen tukemiseen myös sitä kautta. 

Puhuimme myös siitä, koska kissalauman kasvattaminen olisi ajankohtaista lähinnä Löllön näkökulmasta. Eli siitä, olisiko Löllö loistava roolimalli tulevalle pennulle tai pennuille, vai olisiko pentu/pennut liian iso rasite meidän hidastuvalle pappakissalle. Tässä kohtaa kun olimme alkaneet kallistua jo sen puoleen, että meidän nykyiset pentukissat eivät oikeasti ole enää pentukissoja tai edes nuoria aikuisia, joten laumadynamiikan kannalta voisi olla parempi ottaa kaksi pentua, niin että seniorit voisivat osallistua pentujen leikkeihin jaksamisensa mukaan, mutta pennuilla olisi myös yhtä energinen riehukaveri. Ajankohta-asiaakaan ei tarvinnut ratkaista heti, sillä päädyttyämme siihen, että toinen pennuista voisi olla sijoitusnaaras, tarkoitti se myös sitä, että meidän pitäisi odottaa sopivaa tyttöä - ja kasvattajan kolmeen edelliseen pentueeseen tuli pelkkiä poikia. Näistä pojistakin on näkynyt kuitenkin vähän kuvia instan puolella, kun on käyty tutustumassa rotuun ja kasvattajaan.  

Vappupäivää seuraavana yönä, eli Löllön eutanasiapäivänä, tuli sitten viesti, että kasvattajan uusimmasta pentueesta voisi nyt löytyä hänen kasvatussuunnitelmiinsa sopiva tyty sijoitukseen, ja sille kaveriksi toinen pentu lemmikkisopparilla. Että hänen pitäisi vielä vähän katsoa kun pennut kasvavat että kuka heistä lähtisi mihinkin milläkin sopparilla, mutta saimme jo tiedon kumpi naaraista voisi alustavasti olla todennäköisempi sijoitustyty. Totesimme Jussin kanssa molemmat, ettei kyseinen viesti olisi voinut tulla parempana päivänä. Siinä kohtaa meidän ei tarvinnut enää miettiä, tulisivatko pennut rasittamaan liikaa meidän pappaa, ja samalla saimme surun keskelle myös jotain mitä odottaa. Pennut olivat siinä kohtaa vasta reilun viikon ikäisiä, eli meillä olisi hyvin aikaa itkeä isoimmat itkut ennen pentujen kasvamista luovutusikään. 

Eilen kävimme sitten tapaamassa minejä ensimmäistä kertaa heidän täytettyään juuri viisi viikkoa. He olivat yhtä aikaa niin kovin pieniä ja kovin isoja. Liikkeissään vielä vähän kömpelöitä, mutta kovalla vauhdilla opettelemassa vaanimisen ja sohvalle kiipeilyn saloja sekä kiinteän ruuan syömistä. Esitimme myös oman toiveemme siitä, kuka olisi suosikkiehdokkaamme lemmikkipennun paikkaa täyttämään. Mutta en ole tällähetkellä ollenkaan pahoillani siitä, ettei minun tarvitse lukita sitä päätöstä, vaan päätöksen tekevät ensisijassa kasvattaja ja Jussi sitten kasvattajan valitsemista vaihtoehdoista - sillä myönnän että siinä pentukasassa istuessani olisin ollut valmis ottamaan vaikka heidät kaikki neljä.  

Olisin voinut vain istua katsomassa nukkuvia pentuja vaikka koko illan, mutta jossain vaiheessa oli pakko lähteä, ja sovimme että menemme katsomaan pentuja uudestaan viimeistään siinä vaiheessa, kun kasvattaja saa lukittua kumpi tytöistä tulee sijoitukseen ja tiedetään ketkä ovat sitten ne meidän tyypit. Jussin kanssa on kovasti puhuttu myös minien nimistä, mutta niiden julkaisu saa kanssa odottaa siihen, kun päästään julistamaan ketkä mineistä ovat meidän. Mahan pohjassa on asiaan liittyen yllättävän paljon perhosia siihen nähden, ettei pentueessa ole yhtään huonoa vaihtoehtoa. Mutta etenkin yksi mineistä toi kovin mieleen Maunon samassa iässä, ja Mauno on ollut nyt vähän orpona Löllön lähdettynä. 

Kesämökkiin tutustumassa

Vanhasta kanilasta on päätetty muokata kesämökki freteille. Alkuun minun päästää fretit sinne vasta kun kaikki on valmista: tarhaosan pohjaverkko vaihdettu tihempään ja mökki täysin sisustettu. Pitää sitten kerralla kunnon kunnon grand opening. Pää oli (ja on) täynnä ideoita siitä, miltä kaikki valmiina näyttäisi. 

Kesämökkiä ihmettelemässä

Viikonloppuna oli kuitenkin pakko todeta, että kesä on melkein täällä, ja Suomen kesä on kamalan lyhyt - toisin kuin minun projektilistani. Toivon saavani kesämökkiprojektin valmiiksi tässä alkukesän aikana, mutta toivon samaa monen muunkin projektin suhteen piha-altaan reunakiveyksestä terassitarhan uudelleen sisustamiseen. Joten päätin pelata varman päälle, ja päästin tyypit tutustumaan kesämökkiinsä jo nyt.

On toki totta, että ilman kunnon pohjaverkkoa Nottea, Seraa, Mymskiä ja Hattaraa ei voi jättää mökille pitkäksi aikaa valvomatta. Samoin on totta, että vajavaisella sisustuksella osa mökin potentiaalista jää hyödyntämättä. Mutta yhtä kaikki fretit pääsevät ihmettelemään jotain uutta, kokeilemaan erilaisia tekstuureja ja kaivelemaan vähän. Toki mökistä on tulossa vielä parempi ajan kanssa, mutta vaikka se ei ole vielä täydellinen, se ei tarkoita etteikö sitä voisi käyttää vielä mihinkään. 

Itselleni on jatkuva haaste opetella sietämään keskeneräisyyttä ja sitä, ettei kaikkia projekteja saa valmiiksi kerralla. Se että osa projekteista voi oikeasti ottaa vuosia, ja niihin voi kuulua aktiivisempia ja passiivisempia kausia. Kuten esimerkiksi tuo pihalammen ympärystän kiveys: se on itseasiassa aloitettu jo kaksi vuotta sitten. Mutta koska pihakivet ovat suhteellisen kalliita, ja pihajutut tulevat rahankäytössä aina eläinjuttujen jälkeen, ei homman jatkamiseen ole löytynyt budjektia. Edellinen kivisatsi löytyi paikallisesta Roskalavaryhmästä, jota olen pitänyt silmällä vastaanvanlaisten bongausten toivossa. Nyt uusin kivisatsi ei löytynyt ihan Roskalava-ryhmästä, mutta Facebookin marketplacelta kuitenkin. Tällähetkellä ne on kasattuna pihassa odottamassa että ehdimme hankkia lisää pohjakangasta altaan ympärille.  

Terassitarhaan taas haaveilen uusia kiipeilypaikkoja tontin reunalle kaadetuista haaparungoista. Rungot ovat kuitenkin verran paksuja ja tiiviitä, etteivät ne siirtynytkään ihan kahdestaan Jussin kanssa, etenkin kun haluaisin edes pari niistä mahdollisimman pitkinä, joten projekti odottaa taas sitä, että saadaan jostain nakitettua lisäkäsiä. Ja toki terrassin pesu ja öljyäminen voisi olla kätevämpi hoitaa ennen runkojen siirtämistä sinne. 

Hoitonäätien aitaus

Ja kuitenkin tässä samalla pyörii koko ajan myös normiarki omien eläinten, karanteenityyppien, hoitofrettien, töiden, kotitöiden ja muiden merkeissä. Ja sitten samoihin aikoihin kun karanteenityyppien on tarkoitus lähteä on sitten Dominon ja Pulun lasketut, sillä kummaltakin neidiltä on jo bongattu kiima ja nähty astumiset. Olkootkin että kahden aikuisen taloudessa kotitöistä on joskus mahdollista laistaa silloin kun projektikupla on kunnolla päällä, sillä todistetusti pyykit ja tiskit kyllä odottavat suhteellisen kiltisti useammankin päivän, ja valmisruualla saa kiireisempinä päivinä vapautettua aikaa keittiöstä. Viimeksi maanantaina tuli naureskeltua sitä kaaosta mitä kunnon projektiviikonloppua voi seurata, ja sitä on sitten taas purettu tämä viikko. 

Että kyllä se tästä - välillä pikkuhiljaa ja välillä pyörremyrskyn kaltaisina pyrähdyksinä.  

Uutta elämää

Niinhän siinä sitten kävi, että taimikaupoilta tuli vähän enemmän kuin vain pari taimea, ja taimien hakureissulta tarttui mukaan jotain muutakin. Meidän piti poiketa samalla reissulla Dogmaniin hakemaan kaloille ja freteille ruokaa, mutta päätettiin kurkata sitten samalla akvaariotkin. Makeavesialtaassa on menty aika pienellä kalastolla sen elokuussa 2024 tapahtuneen laiterikon jälkeen. Onhan me siitä aina välillä puhuttu, että kalastoa voisi taas jossain välissä päivittää, mutta asia on jäänyt roikkumaan. Aika usein meillä tämmöisillä kun on ollut tapana ratketa itsestään, eli että kun tarpeeksi odottaa, paikan täyttää jokin sopiva kodinvaihtaja. Ja onhan meille tuonne tullutkin okamonnit Ahti ja Poseidon, meidät valloittavat mörököllit - mutta yökyöpeleinä he eivät tarjoa päiväsaikaan juurikaan seurattavaa. 

Ensimmäinen kala lukittui sattumalta: meille tuli useampi vuosi sitten yhden kahvilan altaan altaan tyhjennyksestä mysteerirasboroita, joita oli aina välillä saapunut Faunattareen kiilakylkien mukana. Dogmanin nykyinen myymäläpäällikkö työskenteli silloin Faunattaressa ja hoisi tuon kahvilan kalastoa, ja muisti nuo meille tulleet tyypit. Joten meidät nähtyään hän kysyi, vieläkö meillä on kyseisiä tyyppejä, ja haluaisimmeko yhden lisää, kun kiilakylkien mukana tuli taas yksi. Joten hän muutti sitten meille yksin jääneen lajikumppaninsa seuraksi. 

Muutama monnisista

Kaikkein eniten sitä olisi ehkä kaivannut täydennystä tiikeribarbiparveen, mutta niitä liikkeessä ei tällä hetkellä ollut yhtään. Erilaisia parvikalavaihtoehtoja katseltuamme päädyimmekin sitten Jussin kanssa siihen, että ei oteta väliveteen nyt uutta parvea, vaan odotellaan vielä, josko päästäisiin jossain vaiheessa täydentämään tiikerijengiä.

Seuraavaksi katse osui keltaisiin ja punaisiin partamonneihin, sillä meillä ei ole altaassa tällä hetkellä yhtään partamonnia. Se puute täytyy ehdottomasti korjata jossain välissä, mutta tällä kertaa se jäi, kun tulin kysyneeksi Jussilta mitä hän ajattelisi monnisista. Meillä on joskus vuosia sitten ollut kuparimonnisia, ja koska tyypit olivat sen verran hauskoja viipottajia, Jussi kiinnostui heti ideasta, ja aloimme kartoittaa liikkeen monnisvalikoimaa. Monnisparvea kun ei aikanaan täydennetty vain siitä syystä, että mietimme yhdessä vaiheessa, olisimmeko hankkinut altaaseen käärmekalan sitten kun kaikista pienemmistä parvikaloista jättää aika. Mutta lopulta päädyimme luopumaan tästä ideasta, sillä käärmekalat ovat tunnetusti aika houdineja. Valikoimaa tutkittuamme päädyimme leopardimonnisiin, joita meille muutti viidentoista viiksiniekan parvi.  

Yksi haarniskoista. He ovat selvästi vielä piilottelevampaa sorttia, mikä varmasti muuttuu, kun kotiutuvat ja saavat kokoa ja itseluottamusta

Samassa rivissä leopardien kanssa yhdessä altaassa luki haarniskamonni, ja ne ovat yksiä kaloja mitä minulla on ollut eniten ikävä. Altaassa ei kuitenkaan näkynyt yhtään haarniskaa, joten minun oli pakko kysyä, ovatko ne loppuneet. Eivätkä ne olleet, ne vain olivat niin pieniä poikasia, etten ollut osannut etsiä niitä altaasta. Pidettiin Jussin kanssa pikainen palaveri, että olisiko se vähän liikaa, jos otettaisiin samalla kertaa myös haarniskoja. Päädyimme kompromissiin, että ottaisimme niitä kolmen miniparven, koska haarsniskat eivät yhtä ehdottomasti vaadi isoa parvea viihtyäkseen. Sitten Jonna muistutti meille, että heillä on myös pienempiin parviin tarjouksia, että neljä ostamalla viides tulisi kaupan päälle. Joten päädyimme sitten viiteen. Jussi ihasteli vähän myös piikkisilmiä, mutta niihin totesin suoraan, että niin kauan kuin haaveilen altaan päivittämisestä jossain aiheessa isompaan, meille ei todellakaan tule piikkisilmiä, sillä niiden pyydystäminen ja muuttaminen toiseen altaaseen on jotain mitä en aio tehdä vapaaehtoisesti. Eli jos piikkisilmiin joskus päädytään, allas ja sen paikka on lukittu hyvässä lykyssä seuraavaksi kahdeksikymmeneksi vuodeksi - muuten minulla ei kyllä ole mitään piikkisilmiä vastaan, vaan ne ovat oikein hauskoja kaloja. 

Eli kotiin lähdettiin lopulta useamman kalapussin kanssa. Ja nyt minulla alkaa taas opettelu uusien isompien ruokamäärien kanssa, että safkaa riittää varmasti myös uusille tulokkaille. Samalla pitää opetella vähän uudet ruoka-ajat, kun tällä hetkellä ruokatabletit on tullut yleensä tiputettua altaaseen vasta valojen jo sammuttua, joten monniset voisivat arvostaa myös yhtä aiempaa kattausta pohjatyypeille.   

Niiden kasvitaimien suhteen taas karkea suunnitelma oli, että kasvihuoneelle yksi tomaatti, yksi kurkku, yksi kesäkurpitsa, kolme chiliä ja orvokkeja, parvekkeelle yksi kurkku. Että lajit katsottaisiin sitten valikoiman mukaan. Useimmissa lajeissa satokausi kun painottuu niin samoihin aikoihin, että sitten meillä on yhtäkkiä kymmenen kurkkua ja monta kiloa tomaatteja viikossa, eikä tahdota saada niitä kaksin syötyä. Toteuma oli kasvihuoneelle kaksi tomaattia, kaksi kurkkua, kolme chiliä, cantaloupemeloni ja orvokkeja, parvekkeelle kurkku ja kasvulavoihin kesäkurpitsa sekä jättiläiskurpitsa. Eli otetaan sittenkin ne kasvihuoneen oikealla puolella olevat pikkulavat käyttöön, mikä ei vielä estä vasemman puoleisten isompien lavojen uusiksi laittamista. 

Eilen päästiin kasvihuoneella tähän

Lajeiksi valikoitui kasvihuoneelle kirsikkatomaatit 'Pink Bumblebee' ja 'Elf Tears', kurkut minikurkku 'Casdini' ja sitruunakurkku, chilit 'Thai chili', 'Chocolate Scotch Bonnet' sekä 'Numex Suave Orange', cantaloupemeloni 'Murrmel' sekä värivalikoima isoja ja pieniä orvokkeja. Parvekkeelle tuli viidakkokurkku (viidakkokurkut näyttävät ihan minikokoisilta vesimeloneilta, ja niitä täytyy koittaa ehdottomasti muistaa ottaa mukaan kääpiörottakuviin) ja kasvulavoihin jättiläiskurpitsa 'Yellow Giant' sekä kesäkurpitsa 'Black Beauty'. Etenkin tomaateissa valittavana olisi ollut noin miljoona lajia erilaisista kirsikkatomaateista normikokoisten kautta jättiläismäisiin pihvitomaatteihin. Mutta tällä kertaa päädyttiin valitsemaan pienempiä lajikkeita, joita on kiva napostella sellaisinaankin suoraan. Kurpitsat ja melonit ovat itselleni kasvatusmielessä uudempia tuttavuuksia, joten en yhtään tiedä, mitä niistä tulee, mutta puutarhanhoidossa kokeilemalla oppiminen on ilmeisesti osa homman viehätystä, eli luetaan vähän, isketään taimet maahan jahka vähän vielä tästä lämpiää, ja katsotaan miten käy. 

Tänään istutettiin loput (poislukien ulosmenevät). Kuva pikselöityi siirrettäessä jostain syystä vielä pahemmin kuin muut, toivotaan että kyseessä on ohimenevä ongelma

 

Pulu ja Domino treffeille

Saija ja Jenny kävivät eilen moikkaamassa kääpiörottamuksia ja hakemassa Pulun ja Dominon treffeille. Olin nukkunut toissayön todella huonosti, niin eilinen oli aika zombiepäivä, mutta tämä tuli silti todella hyvään saumaan. Uuden elämän odotus ei vie pois surua menetetyistä, mutta se antaa samalla aivoille muitakin tarttumapisteitä kuin surun. Pululle ja Dominolle on valittuna sama sulho, komea nuori black variegated uros. Kolmas meidän toivottavasti tulevista mammoista eli Kajo taas jäi vielä odottamaan autotallikaranteenityyppien testituloksia ja kasvua.   

Domino & Pulu

Domino oli jo täällä Jennyn sylissä vähän tavallista levottomampi ja piippailevampi, joten voi olla, että hän on kaksikosta ensimmäisenä tulossa kiimaan. Hessekin oli Dominosta heti kiinnostuneempi kuin Pulusta. Silti vielä heti eilen illalla ei nähty astumisia. Kääpiörotilla kuten normikokoisillakin kiimaväli on yleensä sen verran lyhyt (4-5 päivää), että treffireissut kestävät yleensä vähintään sen aikaa, että nähdään ainakin yksi astuminen ja se, ettei uutta selkeää kiimaa ilmaannu. Mikäli kiimat tai astumiset ovat vähemmän selviä, joskus saatetaan odottaa myös sitä, että maha lähtee kasvuun. Mutta todennäköisesti tyypit ovat nyt reissussa reilusta viikosta reiluun pariin viikkoon, ja palaavat sitten kotiin mammailemaan. 

Koska meiltä jäi Naantalin juhlanäyttely kokonaan väliin Löllön eutanasian vuoksi, tehtiin meidän näyttelyshoppailutkin nyt vähän jälkijunassa. Meidän kun oli tarkoitus uudistaa meidän rottien riipparivarastoa, kun moniin nykyisistä on ilmestynyt varsin laajat rottapitsit. Saija oli sitten napannut näyttelystä ylijääneet riipparit mukaan, ja päästiin tekemään täydennykset. Pari niistä pääsikin sitten heti käyttöön, kun riipparit olivat taas sopivasti vaihtokunnossa. Uusien riipparien ohella häkki kaipaisi kyllä taas vähän isompaankin välisiivosta, mutta sen kanssa himmailen vielä hetken. Rottien messureissutuliaiset kun tulivat samassa autossa kuin osa karanteenityypeistä, niin päätin heti alkuun, että tyypit saavat ihan varmuuden vuoksi tuliaisensa vasta sitten, kun meidän autossa tulleet tyypit saavat sienitestituloksensa. Nyt testi on ollut viljelyssä jo yli kolme viikkoa, joten tuloksia joudutaan tuskin odottamaan enää kauaa. Ja olisihan se muutenkin erittäin epätodennäköistä, että mahdolliset itiöt olivat päässeet sotkemaan kasseissa olevat tavarat. Mutta koska meilläkin on suhteellisen iso lauma ja biopohja käytössä, mieluummin jätän sen hyvin pienenkin riskin ottamatta, silloin jos sitä voi pienentää vielä entisestään niinkin helposti kuin vain odottamalla vähän.  

Nää värikkäät dinot oli ehkä minun lempparit <3

Tänään olemme myös poikkeamassa taimikaupoille, josko kasvihuoneeseenkin saataisiin kasvamaan jotain. Kasvihuoneen ympärillä olevat kasvulavat on tarkoitus laittaa kokonaan uusiksi, joten ne jätetään tänä vuonna viljelemättä, ja koitetaan löytää aikaa ja jaksamista niiden purkamiseen ja uudelleen laittoon, niin että ne olisivat valmiina ensikeväänä kasvukauden alkaessa. Eli tämän vuoden viljelmät olisi tarkoitus koittaa pitää pienimuotoisina ja simppeleinä.

Jussi paimentaa laumaa sillä välillä kun minä siivoilen

Ja jos kaikki menee suunnitellusti, jonkinlaista pentuterapiaa on suunnitteilla 1,5 viikon päähän, minkä seurauksena instan ja blogin puolelle voi olla odotettavissa lisää kuvia norjalaisen metsäkissan pennuista.  

Levätkää rauhassa Mini & Beta

Eilen Jussi oli etätöissä ja minä työpaikalla. Kun huomasin Jussin laittaneen minulle viestiä kesken päivää, minun piti tavata se muutamaan kertaan ennenkuin tajusin mitä siinä luki. Sekä viljakäärme Mini että sininuolimyrkkysammakko Beta olivat löytyneet kuolleina. Jussi oli yöllä eläimiä hoitaessaan kiinnittänyt huomiota siihen, että Mini on hieman vaisun oloinen, ja mennyt nyt tarkistamaan tilannetta ja löytänyt Minin kuolleena. Minin löydettyään hän oli halunnut varmistaa että kaikilla muilla on kaikki kunnossa, ja löytänyt sitten myös Betan. Betan kohdalla tämä ei tosin ollut iso yllätys, sillä Beta on ollut jo jonkin aikaa erityistarkkailussa sen vuoksi, että hän oli laihtunut selvästi siitä huolimatta, että hän söi hyvällä ruokahalulla joka kerta ruokaa tarjotessa. Tämän myötä Bluen ja Betan muuttoa toiseen terrarioonkin oli kiirehditty, koska uudessa terraariossa Betan ruokailua oli helpompi seurata. Minin kohdalla taas edelliset haasteet olivat olleet 12 vuotta sitten, kun hän ei vasta meille muutettuaan 5 grammaisena matona meinannut alkaa syödä uudessa kodissa. Mutta ongelma saatiin ratkaistua siirtämällä hänet vielä muutamaksi kuukaudeksi pieneen poikasboksiin, eikä hän sen jälkeen ole 11 vuoteen kertaakaan kieltäytynyt ruuasta, oksentanut, luonut nahkaansa huonosti tai hänen terveydentilassaan ole ollut muuta huomautettavaa. Toki Mini ei 12 vuotiaana ollut ihan nuori, mutta viljakäärmeet elävät yleensä 15-20 vuotta, eikä 25 vuottakaan ole ihan mahdottomuus. Toki eivät kaikki ihmisetkään elä yli 70 vuotiaiksi, vaikka miehillä keskimääräinen elinajanodote on hieman alle 80 vuotta ja naisilla hieman yli.

Lepää rauhassa Mini

Eilen oli museoiden yö, ja halusin suru-uutisesta huolimatta pitää kiinni alkuperäisestä suunnitelmasta käydä iltavuoron jälkeen ainakin yhdessä museossa. Osin ehkä siksi, että en halunnut tulla suoraan kotiin näkemään Minin tyhjää terraariota. Mini on kuitenkin ollut mukana meidän arjessa melkein koko sen ajan, kun olen tuntenut Jussin ja olemme rakentaneet yhteistä elämäämme. Niin oli jotenkin helpompi tulla kotiin, kun matelijahuoneen valot olivat jo sammuneet ja esirippu siten laskeutunut. Meillä kun on Jussin kanssa yhdenlainen sanaton sopimus siitä, että minä hoidan meillä kuolinsiivoukset ja tyhjennän terraariot asukin poistuttua. Betan terraariota ei tarvitse tyhjentää, kun sinne jäi vielä Blue. Bluen kohdalla taas pitäisi jaksaa tehdä päätöksiä, jääkö hän asumaan yksin, vai koitetaanko hänelle etsiä seuraa. Blue on vasta 3 vuotias, mikä puoltaisi seuran etsintää. Mutta koska emme tiedä, mihin Beta kuoli, uusien tyyppien hankkiminen samaan terraarioon aina hieman jännittää. Betan kohdalla laihtumisen taustalla kun on todenäköisesti kuitenkin jokin sisäinen kasvain tai muu terveydellinen seikka.   

Lepää rauhassa Beta

Eilisen haikeutta lisäsi sekin, että Löllön tuhkat palasivat tuhkaamolta. Eli juuri ennen Jussin viestiä olin saanut Löllön takaisin. Ja jotenkin sitä aina ajattelee, ettei kellään muulla olisi lupa kuolla ennenkuin edelliset tuhkat on saatu siroteltua muistolehtoon. Vaikka eihän se niin mene. Etenkään kun en läheskään aina saa siroteltua tuhkia heti. Vaikka meidän muistolehto on ihan kodin kyljessä kiinni, matka sinne on joskus siitä huolimatta hyvin pitkä, kun se edellyttää että on päästettävä irti viimeisen kerran siitä viimeisestä mitä on konkreettisesti jäljellä. 

Lepää rauhassa Löllö

Kun Löllön diagnoosi tuli, menin hetkellisesti täysin lukkoon. Koitin sovittaa kaiken olemassa olevaan aikatauluun, mutta pää ei ollut mukana missään. Sitä oli kunnon sellainen pyörä pyörii mutta hamsteri on jo kuollut -taajuus päässä. Ajattelimme eutanasiaa alkuviikolle, että minulla olisi aikaa hoitaa kaikki, mitä olin sopinut hoitavani, sekä nämä uudet, kuolemaan liittyvät asiat.

Torstaina aamulla herätessä sitä oli edelleen eri tavalla jumissa, kun migreeni jyräsi yli ja kroppa oli kankeampi kuin koskaan. Kaikkia vappukuvia katsellessa sitä tunsi itsensä lautaan naulatuksi tyhjäksi ilmapalloksi. Mutta samalla yön aikana oli selkiytynyt se, mitä meidän oikeasti pitäisi tehdä: perua loppuviikolta kaikki muu ja aikaistaa eutanasiaa vähintään parilla päivällä. Sekä Löllön takia, että siksi, että sitä saisi itselleen aikaa kasata sirpaleitaan ennenkuin arki iskisi taas päälle. 

Olimme alustavasti sopineet Löllön entisten omistajien kanssa, että he tulisivat katsomaan poikaa sunnuntaina, sillä minulla oli jo vappupäiväksi sekä lauantaiksi muita sovittuja menoja. Päätettyäni perua loppuviikolta kaiken muun, siirsimme sen perjantaille. Alunperin meidän piti lähteä perjantaina juhlistamaan vappua ja siskonperheen uutta kotia Tampereelle, mutta jouduimme toteamaan, että emme tässä tilanteessa halunneet olla erossa Löllöstä yhtään, eikä se edes olisi pojalle turvallista. Kipulääkittynä Löllö kun ei antanut jalkavamman estää menoaan, vaan hän pyrki ristisidevammasta huolimatta kiipeilemään pöytäpeteihin ja kiipeilypuuhun, joten ei ollut puhettakaan että häntä olisi voinut jättää valvomatta kotiin. Kun olimme saaneet sovittua uuden päivän Löllön entisten omistajien kanssa, aloin soitella pojalle kotieutanasia aikaa. Sillä jotenkin oli alkanut tuntua oikealta, että päätettyäni tuoda pojan vielä kotiin klinikalta, hänen ei tarvitsisi enää matkustaa klinikalle uudelleen. Kotilähdöt ovat myös itselleni helpompia, kun sitten ei tarvitse eutanasian jälkeen lähteä minnekään. Saimme ajan lauantaille.

Hetken aikaa olin miettinyt, että vaikka en pystyisi tässä mielentilassa jäämään lauantain rottanäyttelyyn ja olemaan hommissa sielä, saisimmeko kuitenkin pudotettua rotat aamulla paikalle ja haettua ne näyttelyn lopuksi, kun kyseessä oli kuitenkin lähinäyttely. Samalla saisi sitten hoidettua sovitut kyyditykset. Hetken asiaa mietittyäni totesin, että en kyllä ollut edes siinä kunnossa, että jaksaisin miettiä rottien näyttelypuunauksia, mutta koitin vielä hetken sumplia luvattuja kyytejä. Sitten luovutin senkin suhteen ja totesin, ettei minusta olisi tänä viikonloppuna muuhun, kuin varmistamaan Löllölle mahdollisimman mukavat viimeiset hetket ja saattamaan hänet sitten sillan yli. 

Yksi syy, miksi pyrin yleensä välttämään pitkiä hyvästejä on se, että en halua lemmikin joutuvan stressaamaan viimeisinä päivinään minun suruani ja outoa käytöstäni. Joten päiviin piti koettaa kehittää jotain sellaista tekemistä, joka olisi Löllölle mielekästä ja jossa Löllö voisi olla mukana, mutta joka kuitenkin antaisi itselle edes välillä edes vähän muuta ajateltavaa. Niinpä me kaivoimme esille kaikki mahdolliset kissanamit ja pelasimme lautapelejä, niin että Löllö saattoi olla rapsutettavana pelipöytäpedissään herkkuja syöden. Jussi otti Löllön seurakseen pelaamaan pelikonsoleita ja päiväunille sängyyn. Löllö sai paljon rapsutuksia ja nameja myös entisiltä omistajiltaan. Koottiin kissojen uusi pahvinen raapimatorni, jotta Löllökin pääsi tutkimaan sitä. Mentiin pihapiknikille ja otettiin Löllö mukaan nauttimaan kevätauringosta ja ihmettelemään lintuja. Vielä viimeisenä yönään Löllö lähti myös mukaan painileikkeihin Maunon kanssa, vaikka pojasta huomasin, että se väsyi leikkiessä hyvin nopeasti. 

Huumebanaani oli lemppari loppuun asti <3

Viimeisiä päiviä sekä helpotti että vaikeutti se, että liikkumista huolimatta Löllö oli niin oma itsensä: tuli kutsusta aamulääkkeille, juoksi eteiseen vastaan kun ovikello soi. Kiipesi juuri niihin peteihin kuin halusi, ja vaati nameja ja rapsutuksia jatkuvalla syötöllä. Jos poika olisi ollut kärsivämmän oloinen, päätöstä ei olisi voinut miettiä tai sulatella yhtään. Toisaalta sitä kyllä jokaisella tasolla tiesi, ettei tilannetta voinut jatkaa niinkuin se oli. Vaikka Löllöllä oli hyvä vaste kipulääkkeille, sen liikkuminen oli jo nyt liian epävarmaa, että häntä uskaltaisi jättää yhtään yksin. Epätasainen liike myös tuhoaisi nopeasti sen, mitä nivelistä oli jäljellä, ja alkava munuaisrappeuma alkaisi oireilla nopeasti jatkuvalla tulehduskipulääkkeiden syötöllä. 

Lauantaina aamulla köllöteltiin pojan kanssa sängyssä pitkään. Sen jälkeen sulatettiin pojalle hiiriä aamupalaksi. Eutanasiajan lähestyessä menimme pojan kanssa vielä viimeisille päikkäreille. Ja sinne sänkyyn poika sitten nukahti myös viimeisen kerran. Kun kuulin eläinlääkärin auton ajavan pihaan, menin häntä ulos vastaan, ettei poika enää reagoisi ovikelloon. Eläinlääkäri veti rauhoitteet pojalle, ja tuli sitten makuuhuoneeseen rapsuttamaan pojan niskaa, ja antoi samalla rauhoitteen. Löllön havahduttua vähän rapsuihin, annoimme hänelle niin paljon nameja kun hän jaksoi syödä. Sitten poika jatkoi uniaan. Pojan nukahdettua hänet kanyloitiin sängyllä ja saatettiin lopulliseen uneen. Tässä vaiheessa Löllö ei reagoinut enää mitenkään. Aino ja Mauno olivat osan ajasta mukana sängyllä katsomassa mitä tapahtuu. Löllön poistuessa Mauno siirtyi ulkotarhan puolelle. 

Ensiviikolla olisi ollut pojan 15 vuotissynttärit. Mutta niitä emme enää päässeet juhlimaan. 

Kiitos Löllö siitä että olit. Kiitos kaikista näistä vuosista, jotka saimme kanssasi. Ja terveiset kaikilta niitä ihmisiltä, joihin teit lähtemättömän vaikutuksen uskomattomalla persoonallasi. Me koitetaan täällä nyt pitää Maunosta huoli. Ja jatkaa elämää, vaikka kodissa ja sydämessä tuntuukin juuri nyt olevan kraaterin kokoinen aukko.