Jos kääpiörottien ensimmäisen reilun viikon aikana on suorastaan maagista kuinka äkkiä keskenään lähes identtisistä prinssinakeista tulee tunnistettavia yksilöitä, silmien aukeamisen aikoihin sijoittuu toinen ikuisen ihmetyksen aihe: miten voi olla, että pienistä sokeista pesäpoikasista tulee kuin taikaiskusta aktiivisia toimijoita. 

Dominon häkki ja muksut seikkailemassa

Ensin vierailut pesän ulkopuolelle ovat vain pikainen vilahdus, joskus jopa ihan vahingossa kun mini on raahautunut nisän mukana pesästä ulos. Mutta sitten pesästä eksytäänkin jo pidemmälle ja aletaan kunnolla katsoa ja maistella, miltä maailma pesän ulkopuolella tuntuu. Ensin vain huojutaan puurokupin reunalla tai koitetaan vähän kömpelösti pyöritellä jyvää etutassuissa samalla kun peppu vielä vähän heijaa. Sitten kuluu yksi silmänräpäys ja samat tyypit kiipeilevät jo häkin katossa asti. 

Meillä poikashäkkien sisustus pidetään yleensä aika minimissä ensimmäiset pari viikkoa, ja häkkiin tarjotaan virikkeeksi lähinnä paljon erilaisia pesämateriaaleja. Minien avattua silmänsä ja lähdettyä liikkeelle lisätään sitten taas erilaisia riippareita, köysiä, tasoja ja muita, koska siinä vaiheessa jos minit eksyvät ylös, pääsevät ne yleensä ominneuvoin alaskin. Eikä se yleensä ota kuin joitain päiviä, kun ne ensimmäiset haparoivat askelet vaihtuvat siihen, että se sama tyyppi joka oli lentää pepulleen kupin reunalta peseytyykin jo tomerasti häkin ylimmällä tasolla. Samoihin aikoihin kuviin eksyy myös leikki, ja muksut kirmailevat ja pukittelevat keskenään, ja ne saa usein yllytettyä leikkimään hippaa myös käden kanssa. 

Pulun häkki

Ja samalla kun aivot koittavat vasta hiljalleen prosessoida sitä, että joku on mennyt vaihtamaan minun pienet pesävauvat (ja vielä molemmissa häkeissä - Pulun muksut tekevät nimittäin jo ihan samoja juttuja kuin Dominon!) aktiivisiin miniatyyrikääpiöihin, pitäisi alkaa pikkuhiljaa miettiä poikien vieroittamista. Kääpiöillä tähän on harvemmin tarvetta vielä 3,5 viikkoisten kohdalla, mutta se tulee eteen minien ollessa 4-5 viikkoisia. Jyrsijät kun voivat saavuttaa lisääntymiskyvyn ihan uskomattoman nuorina, vaikka suunnitelmallisessa kasvatustyössä urostenkin kohdalla halutaan toki yleensä odottaa että pääkin ehtii vähän aikuistua, vaikka pallit voisivat olla valmiina jo aiemmin. Mutta jotta vältetään vahingot ennen luovutusikää, pojat saavat viettää vieroitusiän ja luovutusiän välisen ajan omana porukkanaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pojatkaan voisi luovuttaa silti aiemmin, sillä emosta eroon joutuminen on jo yksi iso muutos, niin poikasten kehityksen ja vastustuskyvyn kannalta on parempi, ettei sitä shokkia seuraa heti siirtyminen kokonaan uuteen ympäristöön, mahdolliset muutokset ruokinnassa ja uuden opettelu uudessa kodissa mahdollisten uusien laumakavereiden kanssa. 

Meille jäävät Oreo & Käki

Tälläkertaa näyttää ihanasti siltä, että Dominon kaikki pojat pääsevät yhteiseen kotiin, joten heillä tulee olemaan tutut kaverit pehmittämässä muutosta, sitten kun muuton aika tulee. Dominon ja Pulun tytöistä kummastakin poikueesta yksi jää meille elämään emojensa kanssa, eli heillä tulee pysymään emo tukena ja turvana, jonka lisäksi he tulevat saamaan toisistaan ikätoverin leikkikaveriksi ja kasvinkumppaniksi. Kaksi Dominon ja kolme Pulun tytöistä tulee lähtemään lemmikkikoteihin, mutta heidän kohdallaan ei ole ilmeisesti vielä lukittu muuta kuin että kukaan heistä ei tule lähtemään yksinään edes valmiiseen porukkaan. Saija kävi sunnuntaina katsomassa minit, joten nyt alkaa olla varsin varmaa, että meille jäävät tytöt ovat toinen Dominon sk black variegated tytöistä ja Pulun rex russian blue badger tyttö. Alkaa myös näyttää siltä, että Dominon tyttären nimeksi lukittuu Oreo ja Pulun tyttären nimeksi Käki. 

Tämän viikon lopulla tai ensiviikolla päästään ehkä myös miettimään seuraavia astutuksia. Meidän laumasta seuraavana mammailuvuorossa kun olisi Kajo. Hänen kohdallaan on nyt odotettu että saadaan ekat minit siihen ikään, että seuraavat syntyisivät siinä paikkeilla kun edelliset alkavat lähteä maailmalle. Eli jos kaikki menee hyvin, meille on tulossa kunnon vauvakesä.   

Riipparin ihmettelyä

Lepää rauhassa Torvis

Eilen oli Torviksen 3 vuotissynttärit ja viimeinen päivä. Torvis oli viime viikkoina selvästi vanhentunut, jonka lisäksi hänellä oli epäilty alkava sydämen vajaatoiminta, sillä etenkin nukkuessa hengitys oli alkanut käydä raskaammaksi. Hereillä ollessaan mummo oli kuitenkin virkeä, ja jaksoi touhuilla lauman mukana ja kaivaa tunneleita, joten päätimme tarkkailla tilannetta vielä. Mutta kun sitten huomasimme lisäksi alkavan kaihin ja nisäkasvaimen, päätimme että aika on tullut, etenkin kun mummo oli samaan aikaan muuttunut väsyneemmän oloiseksi. Ei vielä niin, että hän olisi vain kyyhöttänyt jossain, mutta sitä päivää ja hetkeä me emme halunneet jäädä odottamaan, sillä näin monen toisistaan erillisen ongelman kanssa sitä päivää olisi tuskin tarvinnut odottaa kauan. Niinpä Torvis sai siipensä. 

Torvis eli meillä koko elämänsä. Hän syntyi täällä meillä toiselle ensimmäisistä sijoituskääpiörottanaaraistani ensimmäiseen meillä syntyneeseen kääpiörottapoikueeseen. Eli pääsin seuraamaan hänen elämäänsä ihan pienestä nakista loppuun asti. Siitä huolimatta Torvis oli aina vähän sellainen oman tiensä kulkija - sopuisa laumassa ja kiltti ihmisille, mutta aina kumminkin vähän kiinnostuneempi omista jutuistaan kuin nukkumisessa isossa pinossa tai syliin paijattajaksi hakeutumisesta. 

Zaya's Pygmy Marmoset "Torvis"

28.6.2023 - 28.6.2026 

Torviksen lähdettyä meidän kääpiörottalauman kolme vanhinta ovat nyt kolmen sukupolven ketju isoäiti Pihlaja 3v3kk, Pihlajan tytär Suppis 2v8kk ja Suppiksen tytär Tähti 2v. Heistä Pihlaja on kanssa alkanut selvästi mummoontua, vaikkei hänellä olekaan vielä mitään akuuttia hätää. Toivotaan kuitenkin että nuorempi polvi seuraisi elinkaaressaan Pihlajan jalanjäljissä mitä tulee pitkäikäisyyteen. 

Auenneita silmiä

Elämä ison eläinlauman kanssa on monesti juuri sitä, että monet isot tapahtumat ja tunteet ovat olemassa rinnakkain. Juhannuspäivä oli paitsi se päivä, kun Nutella sulki silmänsä viimeisen kerran, myös se päivä, kun kaksi Dominon mineistä näki maailman ensimmäistä kertaa. Tähän päivään mennessä Dominon mineistä silmät ovat auenneet jo kaikilla kuudella, ja Pulun mineistä kahdella. 

Dominon minit tänään

Nutellan kuoleman johdosta olo on ennenkaikkea haikea. Moni pieni asia riittää tuomaan kyynelet hetkellisesti pintaan, kun tajuan ettei Nutella tule enää tunkemaan laukkuuni tai bunkkeriin kaatamaan kastelukannua. Mutta samalla huomaan, että olin Nutellan kuolemaan paljon valmiimpi mitä olin Löllön kanssa. Että Nutellan kanssa merkit olivat jotenkin paljon selvemmin ilmassa, vaikka sitä viimeiseen asti toivoi, että yhteistä aikaa olisi vielä ollut jäljellä. Silti kuitenkin tiesin, että mummon kropassa tapahtuneet muutokset saattoivat ennakoida myös tätä, vaikka hän oli viimeiseen päiväänsä asti meidän menevimpiä tyyppejä. Mutta Nutellan kanssa mikään ei tuntunut jäävän kesken, vaan hänen elämänkaarensa tuli päätökseensä, ja se tapahtui jotenkin niin selvästi, ettei mikään tuntunut siltä, että asiat olisivat voineet mennä toisin. Ja nyt hän on taas yhdessä rakkaimman rikostoverinsa, eli oman tyttärensä Mallun seurassa.

Pulun minit tänään (vähän väsytti niin vasemmanpuoleisten uudenuudet simmutkin tahtoivat painua kiinni)

Ja samalla kun opettelemme elämään ilman Nutellaa, Dominon muksut ovat ottaneet ensiaskeleitaan myös pesän ulkopuolella ja alkaneet tutustua maailmaan joka onkin pesäkoppia isompi. Kaksi ja puoliviikkoisina Dominon minit ovat yhtäaikaa ihan valtavan pieniä, mutta samalla kovin tomeria kääpiörotan alkuja. Eivätkä Pulun minit nyt tasan kaksiviikkoisina tule kaukana perässä. Eikä sydän voi olla läikkymättä ilosta aina kun huomaan minien keksineen tai oppineen jotain uutta. Pian pääsee sitten sisustamaan poikashäkkejäkin monipuolisemmiksi, ja tarjoamaan mineille enemmän mahdollisuuksia kiipeilyn ja muiden motorististen taitojen opetteluun.

Maunolla ja Nakilla on taas pieni bromance menossa

Samalla mahassa on myös vähän perhosia sen johdosta, että ensikuun lopussa meillä alkaa sama uuden opettelu myös Sasun ja Miinan kanssa, kun kotiin tulee kissanpentuja ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen. Vaikka meillä on jo kokemusta elämästä neljän kissan kanssa, ja sitä elämää eletään nyt taas juhannuksena kun meillä on omien kissojen lisäksi siskoni perheen sfinksit Nakki ja Ilo juhannuksen vietossa, niin se mitä kaikkea juuri Sasu ja Miina tuovat mukanaan selviää vasta pikkuhiljaa ajan kanssa. Kasvattajalta toki kuulemme minien kehityksestä ja kuvista ja videoista näemme heidän kasvuaan. Kuitenkin hekin ovat vielä hyvin alussa siinä, millaisiksi persooniksi he aikuistuessaan kasvavat.    

Nakki on kova poika kuntoilemaan

Lepää rauhassa Nutella

Nutella oli kesän aikana vanhentunut paljon. Lihakset ja rasvakerros olivat alkaneet hävitä, mutta mummon vauhti ei osoittanut hiljenemistä ennenkuin nyt lauantaina. Sitten se kävikin hyvin äkkiä. Tänään aamupäivällä mummon liikkuminen oli vain paljon aiempaa vaikeampaa. Silti pää yhä tahtoi mennä, ja alakertaan oli päästävä tekemään normaali tarkastuskierros. Kävelin sen mummon vierellä, koska mummoa ei todellakaan olisi enää uskaltanut päästää yksin rappusiin. Samalla huomattiin että mummo oli täysin kuiva, ja nostimme mummon vesikupille juomaan. Mummo joikin hyvällä halulla, ja palasi monta kertaa uudelleen kupille juomaan, mutta nestetasapaino ei ottanut korjaantuakseen. 

Annoimme Nutellalle aamupäivällä yhden annoksen kipulääkettä, jotta näkisimme onko sillä vaikutusta mummon liikkumiseen. Samalla aloimme kuitenkin jo keskustella siitä, kumpaan Turun alueen päivystävistä lähdetään, mikäli mummon vointi ei käänny selvästi paremmaksi tai se huononee. Vaikeamman liikkumisen ohella mummo alkoi näyttää myös ihan eri tavalla väsyneeltä kuin aiemmin. Se saattoi katsella tarhan tai jääkaapin suuntaan, mutta ei enää lähtenyt tyylilleen uskollisesti kipittämään niille turbovauhtia.  

Sitten ystävä jolta olimme kyselleet yhtä asiaa toiseen päivystävään liittyen laittoi viestiä, että heillä olisi kotona eutanasialääkkeet ja voisivat auttaa illalla mummon matkaan, jos tilanne menee siihen. Siinä kohtaa alkoi olla aika selvää, että tästä ei enää kipulääkkeillä noustaisi, vaan että nyt oli aika. Nostin mummon syliin ja paijailin häntä kun odoteltiin ystäviltä viestiä heidän kotiutumisestaan. Silloin siskontyttöni tuli keittiöön, ja mummo päätti juosta jääkaapille vielä kerran, sillä siskontyttö oli yleensä helppo ylipuhua antamaan lohitahnaa. Temppu onnistui nytkin, ja mummo oli jääkaapilla tahnan kimpussa, kun Jussi sai viestin, että voisimme lähteä tulemaan. 

 

Päätös oli yhtäaikaa hyvin helppo ja äärettömän vaikea. Tavallaan näitä hyvästejä oli ehditty tehdä jo jonkin aikaa, kun muutos mummon yleistilassa oli ollut niin selvä, vaikka lopullinen kunnonheikkeneminen tuli lopulta hyvin nopeasti. Olin jo viime sunnuntaina todennut, että ellei näkisi miten virkeä mummo on, niin eutanasia olisi mummon kuntoluokan perusteella ehkä jo aiheellinen. Mutta niin kauan kuin mummo selvittää portaat Jussiakin nopeammin, en osaa olla vielä kauhean huolissani, vaikka ihmettelinkin, millä ihmeellä mummo enää liikkuu, kun lihakset olivat hävinneet niin tyystin. 

Kuitenkin mummo sai lähteä aika saappaat jalassa. Vaikka alakerran aamukierto kylppärin lattiavesineen ja matelijahuoneen läpikäynteineen sujui normaalia hitaammin, se tehtiin. Samoin huolehdittiin että lohitahna päätyi jääkaapista mummonäädän suuhun. Perille päästyä mummo sai nukahtaa syliini. Tästä nuorempien täytyy sitten jatkaa. 

Minua hajottaa vähän myös se, että vappuna saatettiin matkaan Löllö ja nyt juhannuksena Nutella. Samalla olisin valmis antamaan aika paljon, jos seuraava surunäytelmä olisikin vasta jouluna. Mutta pelkään että hyvästit lähestyvät myös kahden mummokääpiörotan kohdalla. Mutta koetan olla itkemättä heitä vielä, kun he vielä ovat täällä. Yksissä itkuissa kerrallaan on tarpeeksi.

Hyvää matkaa Rose's Gamora "Nutella"

11.5.2018 - 20.6.2026 

 

Minit kasvavat

Dominon poikasilla on nyt ikää 1,5 viikkoa ja Pulun minit täyttivät eilen viikon. Etenkin ensimmäinen viikko on rottien kanssa ihan maagista aikaa, kun parigrammaisesta pienestä nakista alkaa kasvaa niin nopeasti tunnistettava rotta. Nytkin sattui taas niin hauskat poikueet, että vaikka pesissä pyörii yhteensä kymmenen pientä rottalasta, kaikki heistä ovat väriensä, kuvioidensa ja turkkimuunnostensa puolesta täysin erotettavissa. Tämä on erityisen kivaa siksi, että näistä poikueista kummastakin on jäämässä vain yksi tyttö jatkoon, ja muut lähtevät lemmikkikoteihin, ja lemmikkikodit yleensä arvostavat selvästi toisistaan erottuvia tapauksia. Etenkin Dominon minien kohdalla kasvattaja vielä arpoo sitä, kumpi variegatedeistä jää meidän jengiin. Tällä kertaa kun ollaan sovittu Jussin kanssa, että näistä poikueista jätetään vain ne mitkä jäävät sijoitukseen. 

Dominon minit eilen

Dominon pojat

Dominon tytöt. Etualalla varmasti lemmikkikotiin lähtevä, takaolevista toinen jää meille <3

Tällä kertaa kummankaan tyttärissä ei ole ketään joka näyttäisi täysin emoltaan tai muulta laumasta jo löytyvältä tyypiltä, joten minulla ei ole ketään jonka en ehdottomasti haluaisi jäävän. Aina välillä kun väännetään Saijan kanssa siitä, kun joku on täsmälleen yhtä upea kuin emonsa - ja minä en halua meidän laumaan äitiensä klooneja. Sen verran minussa on kuitenkin lemmikkiharrastajaa, että haluan erottaa tyypit muutenkin kuin vertailemalla niitä suurennuslasin kanssa vierekkäin, enkä saa lisäarvoa siitä, että niillä melkein identtisillä on oikein standardinmukainen kuvio. Helposti tunnistettavat kuviovirheet ovat sen sijaan hyvinkin mieleeni, mutta eivät aina sitä mitä Saija haluaisi poikueista jättää (paitsi silloin kun minulla käy tuuri, eikä synny yhtään täysin standardinmukaista, tai syntyvä standardinmukainen on eri muunnosta kuin meillä jo olevat). 

Pulun minit. Ensimmäisenä vasemmalla tämänhetkinen ennakkosuosikki kotiin jääväksi

Saijan ennakkosuosikki Pulun lapsista menee värityksen ja kuvion puolesta melko lähelle Erikaa, mutta Erika on sileäkarvainen ja Pulun tytär rex, joten päätin että tyypit saavat olla kyllin erinäköiset, mikäli Saija päätyy häneen. Dominon tyttäret taas menevät siihen kategoriaan, että Saija toivoo tyyppien olevan parempia jalostuseläimiä kuin näyttelyeläimiä, koska ulkomuotoluokkaan heistä ei ole. Sillä hän tutkiikin nyt mahdollisia tulevia sulhasvaihtoehtoja miettiessään kumpi heistä jää.

Pulunkin pesässä piippaa

Eilen illalla saatiin lisää kaivattuja vauvauutisia, eli myös kääpiörotta Pulu synnytti täsmälleen laskettuna päivänä. Tällä kertaa piippailuista varmistumista vaikeutti se, että en ollut alkuun täysin varma, kuuluivatko äänet Dominon pesästä yhtä häkkiä alempaa, vai Pulun pesästä. Mutta illan mittaan asia varmistui. Pulu viihtyi tiiviisti pesässään koko illan, joten pääsimme tekemään pikaisen pesätarkistuksen vasta puoliltaöin. Mutta ensitarkistuksessa kaikki oli hyvin: emo vaikutti virkeältä, ja pesästä löytyi neljä pientä nakeroa. Jussi vilkaisi pikaisesti myös sukupuolet, ja hyvin alustavasti minit näyttivät olevan kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. 

Minipulut <3

Dominon pesästä löytyy puolestaan kolme poikaa ja kolme tyttöä, joten ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että sukupuolijakauma meni harvinaisen tasan. Tosin Dominon muksuistakin yksi poikaoletuista näytti pari ensimmäistä päivää Jussin silmiin tytöltä (Jussi on meistä kahdesta huomattavasti tarkempi noiden parigrammaisten nakkien sukupuolettamisessa, miksi luotan näissä yleensä enemmän hänen arvioonsa kuin omaani).  

Nyt sitten eletään niitä ihmeellisiä päiviä, kun poikasisista tulee päivä päivältä enemmän rottia. Dominon lauantaina syntyneillä mineillä alkaa olla jo sen verran pigmenttiä, että kuviot ovat alkaneet näkyä. Ensin ihan aavistuksena toissa päivänä, sitten tummimmat eilen jo vähän tarkemmin. Vaaleimpien kuvioita saa aina odottaa pisimpään, sillä kontrastiero pigmentissä on pienempi. Heidän kohdalla en ole vielä kauheasti kurkkinut korvia ja viiksiä, koska olen itse todella huono erottamaan dumbokorvat ihan mineiltä. Viiksien puolestaan pitäisi olla kaikilla Dominon muksuilla suorat, ellei joukkoon ole eksynyt Wandan tyylisiä ylläreitä - meidän nakuneiti kun on näiden poikasten täti. Pulun pesästä puolestaan voi löytyä myös rexejä, koska Pulu on itsekin rex. 

Illemmalla on sitten vuorossa seuraava pesätarkistus. Näin alkuun pesä tulee tarkistettua kerran päivässä, ja yleensä etenkin ensimmäisellä viikolla nostamme yleensä emon siksi aikaa boksiin syömään nameja ja hieromme vasta pestyihin käsiin häkin kuivikkeita ennen pesään koskemista - olkootkin että en usko, että meidän hajut olisivat etenkään näille meillä syntyneille tytöille mikään ongelma. Kummatkin emoista ovat kuitenkin ensikertalaisia ja kaikki on heille uutta, niin pyrimme pitämään häiriöt minimissä. Jatkoa katsotaan yleensä sitten enempi emon mukaan, että kuinka rento tai suojeleva emo on. Ensimmäisinä päivinä kiinnitetään huomiota erityisesti siihen, että kaikilla poikasilla on maitoa mahassa ja että ne kasvavat tasaisesti - ja siinä samalla toki sitten vähän ihmetellään värien kehittymistä ja opetellaan erottamaan minejä toisistaan.    

Mitä kuuluu kun ei mitään kuulu

Blogin puolella on ollut taas poikkeuksellisen hiljaista. Syynä ei ole taaskaan se, ettei mitään olisi tapahtunut. Sitä ei ole vain ehtinyt/jaksanut istua kunnolla alas päivittämään mitään pidemmin. Blogia kun en ole vieläkään oppinut päivittämään kännykältä toisin kun instaa. Tai siis osaisin tehdä sen teoriassa, en vain tykkää tehdä sitä käytännössä. 

Ollaan tässä parin viikon aikana saatu frettien kesämökki kunnostettua ja koko takaterassi terassitarha mukaanlukien pestyä ja öljyttyä. Sairastettu kunnon kesäflunssa, joka vei voimat todenteolla viikoksi. Uudelleenjärjestelty ja jaettu rottien karanteeni, kun osalla porukasta alkoi lääkerumba. Toivotettu tervetulleiksi Dominon muksut. Hoidettu yksi laiterikosta johtunut merivesitulvanpoikanen, kun allastietokone sekosi ja pumppasi kaiken korvausveden lattialle. Maksettu varausmaksu viime postauksen sinisestä poikapennusta. Esitelty tulevien kissanpentujen kasvattajalle tätä meidän jengiä. Diilattu eteenpäin yksi autotallin projektiterraarioista. Nämä näin päällimmäisinä mieleentulleina.

Dominon minit eilen <3

Myönnän että siinä viikonloppuna kun kämpän imuroimisen sijaan heittelin pyyhkeitä alati kasvavaan vesilammikkoon bunkkerin lattialla, työnsin huonekaluja pois tieltä ja koitin saada Jussia puhelimella kiinni samalla kun olo oli yhä flunssan takia tukossa ja kehno, ja vesi lähti uudestaan pursuamaan yli sumppualtaan reunan kävi hetkellisesti mielessä pitäisikö minun laittaa kissojen kasvattajalle viestiä että mitä jos siirretään maanantain tapaamista. Mutta totesin siinä samalla hetkellä, että yksi syy miksi kutsuin kasvattajan meille on että meille on tulossa sijoituskissa. Enkä minä voi rehellisesti luvata etteikö meidän elämässä voisi sattua ja tapahtua kaikenlaista myös silloin, kun neiti aikanaan päättää aloittaa kiimansa. Että ihan yhtälailla sitten sumplitaan ja laitetaan hommat toimimaan, oli sitten nurkissa karvapalloja tai ei. Ja jos miettii paljonko vuorovaikutustilanteita ja kohtaamisia tulee mahtumaan siihen että sijoituskissa saadaan terveystutkittua, näyttelytettyä, astutettua ja saatettua kaksi pentuetta luovutusiässä maailmalle, niin siihen tulee väkisinkin mahtumaan myös aika paljon arkea ja niitä ei-niin-täydellisiä hetkiä. Niin jos homma ei toimi sellaisina, ei se tule toimimaan ollenkaan, joten päätin olla stressaamatta asiasta liikaa. Hyvällä tuurilla kasvattaja ehtii vielä joku kerta näkemään tämän asunnon imuroitunakin.  

Pulun vauvamasu

Tänään taas odotetaan syntyväksi kääpiörotta Pulun poikaset ja toivotetaan tervetulleiksi pari hoitofrettiä. Näistä jälkimmäinen on taas hyvä esimerkiksi siitä, kuinka meillä tilanteet välillä elävät. Totesin nimittäin vasta eilen ääneen, ettei meillä ole pitkään aikaan ollut muita hoitofrettejä kuin Sariannan Leo ja Tesla. Sitten illalla tuli viestiä, että "näin nopealla aikataululla ei varmaan onnistu, mutta..." eli kyseltiin hoitopaikkaa lähinnä vastaisuuden varalle, jos tulisi mahku lähteä reissuun, mutta hoitopaikka freteille uupuisi. Ja asiaa hetken mietittyäni totesin, että eiköhän tuo järjesty nyt nopeastikin, sillä vaikka meillä on nyt karanteenitilat muissa jutuissa kiinni, niin frettien osalta omista laumoista toinen on tällä hetkellä ulkona, ja sisällä on kuitenkin tehty järjestelyt kahdelle laumalle. Että Bring It On vaan.   

Viikonlopun vähemmän hehkeitä hetkiä

Saimme myös vihdoin frettien Garden Party näyttelymainoksen valmiiksi ja julki nettiin, eli tänäkin kesänä olemme taas hostaamassa kaksi näyttelyä elokuussa. Ensimmäisena Lemmikki- ja showkesyrottien rottanäyttelyn ja yhdistyksen kesäpäivät, jotka ovat avoinna vain jäsenille ja joihin vaaditaan ennakkoilmoittautuminen. Ja sitten Garden party -frettinäyttely, joka on avoin myös yleisölle, ja johon on mahdollista tulla tutustumaan lajiin. Luovaa kaaosta on siis luvassa koko kesäksi, koska kesä- ja heinäkuu tulee menemään rottapoikueiden kanssa, heinäkuun lopulla päästään toivottamaan noskipennut tervetulleiksi kotiin ja elokuussa on sitten näyttelyt. Tylsistymisestä ei ole siis pelkona tänä kesänäkään.  

Hänestä tulee meidän Sasu <3 Kuva kasvattajan ottama.

Kissanpentuja katsomassa

Moni teistä varmasti jo tietääkin, että Jussi on henkeen ja vereen kissaihminen. Vaikka me emme ikinä suunnitelleet hankkivamme viittä kissaa, kun se tapahtui, Jussi rakasti sitä. Vaikka se oli välillä kallista ja raskasta tyyppien sairastellessa, kissalauman pieneneminen on ollut Jussille kova paikka paitsi menetettyjen upeiden persoonien kautta, myös siksi, että hänen aamu- ja iltapalakutsuihin vastaava kissaparvensa on kutistunut, samoin kuin soolopelien virallisten valvojien määrä. Oma suhtautumiseni kissoihin on ehkä enemmän luokkaa kuin Jussilla fretteihin: rakastan kaikkia meille päätyneitä tyyppejä, enkä haluaisi luopua yhdestäkään - mutta en koe yhtä isoa tarvetta kasvattaa laumaa juuri kyseisen lajin osalta.

Kissalauman jatkosta keskusteltiin ensimmäisiä kertoja jo silloin kun Minttu kuoli, mutta silloin tulimme siihen tulokseen, ettei asia ole vielä ajankohtainen. Paitsi tasolla, että Jussi ilmoitti että haluaa että meillä on jatkossakin lauma. Kun sitten viime vuonna jouduimme hyvästelemään Rutun, aihe nousi aktiivisempaan keskusteluun. Tässä kohtaa Jussi oli jo päättänyt, että haluaa seuraavaksi ehdottomasti rotukissan terveystutkituista vanhemmista, joten aloimme keskustella rodusta. Aluksi Jussi oli vahvimmin pyhän birman kannalla, koska onhan Jussin ensimmäinen oma rotukissakin pyhä birma. Kävimme kuitenkin katselemassa myös muita rotuja ja kyselemässä eri rotujen terveystilanteesta, ja pikkuhiljaa vaaka alkoi kallistua norjalaisen metsäkissan puolelle, etenkin kun läheltä löytyi kasvattaja joka teettää jalostuseläimilleen pakollista laajemmat terveystutkimukset. Tässä kohtaa nostin keskusteluun myös oman ehdotukseni siitä, että mikäli päätyisimme rotukissaan lähellä asuvalta kasvattajalta, olisiko sijoitusnaaras poissuljettu ajatus - itse kun rakastan touhuilla kaikenlajisten pentujen kanssa, ja osallistua vastuullisen kasvatuksen tukemiseen myös sitä kautta. 

Puhuimme myös siitä, koska kissalauman kasvattaminen olisi ajankohtaista lähinnä Löllön näkökulmasta. Eli siitä, olisiko Löllö loistava roolimalli tulevalle pennulle tai pennuille, vai olisiko pentu/pennut liian iso rasite meidän hidastuvalle pappakissalle. Tässä kohtaa kun olimme alkaneet kallistua jo sen puoleen, että meidän nykyiset pentukissat eivät oikeasti ole enää pentukissoja tai edes nuoria aikuisia, joten laumadynamiikan kannalta voisi olla parempi ottaa kaksi pentua, niin että seniorit voisivat osallistua pentujen leikkeihin jaksamisensa mukaan, mutta pennuilla olisi myös yhtä energinen riehukaveri. Ajankohta-asiaakaan ei tarvinnut ratkaista heti, sillä päädyttyämme siihen, että toinen pennuista voisi olla sijoitusnaaras, tarkoitti se myös sitä, että meidän pitäisi odottaa sopivaa tyttöä - ja kasvattajan kolmeen edelliseen pentueeseen tuli pelkkiä poikia. Näistä pojistakin on näkynyt kuitenkin vähän kuvia instan puolella, kun on käyty tutustumassa rotuun ja kasvattajaan.  

Vappupäivää seuraavana yönä, eli Löllön eutanasiapäivänä, tuli sitten viesti, että kasvattajan uusimmasta pentueesta voisi nyt löytyä hänen kasvatussuunnitelmiinsa sopiva tyty sijoitukseen, ja sille kaveriksi toinen pentu lemmikkisopparilla. Että hänen pitäisi vielä vähän katsoa kun pennut kasvavat että kuka heistä lähtisi mihinkin milläkin sopparilla, mutta saimme jo tiedon kumpi naaraista voisi alustavasti olla todennäköisempi sijoitustyty. Totesimme Jussin kanssa molemmat, ettei kyseinen viesti olisi voinut tulla parempana päivänä. Siinä kohtaa meidän ei tarvinnut enää miettiä, tulisivatko pennut rasittamaan liikaa meidän pappaa, ja samalla saimme surun keskelle myös jotain mitä odottaa. Pennut olivat siinä kohtaa vasta reilun viikon ikäisiä, eli meillä olisi hyvin aikaa itkeä isoimmat itkut ennen pentujen kasvamista luovutusikään. 

Eilen kävimme sitten tapaamassa minejä ensimmäistä kertaa heidän täytettyään juuri viisi viikkoa. He olivat yhtä aikaa niin kovin pieniä ja kovin isoja. Liikkeissään vielä vähän kömpelöitä, mutta kovalla vauhdilla opettelemassa vaanimisen ja sohvalle kiipeilyn saloja sekä kiinteän ruuan syömistä. Esitimme myös oman toiveemme siitä, kuka olisi suosikkiehdokkaamme lemmikkipennun paikkaa täyttämään. Mutta en ole tällähetkellä ollenkaan pahoillani siitä, ettei minun tarvitse lukita sitä päätöstä, vaan päätöksen tekevät ensisijassa kasvattaja ja Jussi sitten kasvattajan valitsemista vaihtoehdoista - sillä myönnän että siinä pentukasassa istuessani olisin ollut valmis ottamaan vaikka heidät kaikki neljä.  

Olisin voinut vain istua katsomassa nukkuvia pentuja vaikka koko illan, mutta jossain vaiheessa oli pakko lähteä, ja sovimme että menemme katsomaan pentuja uudestaan viimeistään siinä vaiheessa, kun kasvattaja saa lukittua kumpi tytöistä tulee sijoitukseen ja tiedetään ketkä ovat sitten ne meidän tyypit. Jussin kanssa on kovasti puhuttu myös minien nimistä, mutta niiden julkaisu saa kanssa odottaa siihen, kun päästään julistamaan ketkä mineistä ovat meidän. Mahan pohjassa on asiaan liittyen yllättävän paljon perhosia siihen nähden, ettei pentueessa ole yhtään huonoa vaihtoehtoa. Mutta etenkin yksi mineistä toi kovin mieleen Maunon samassa iässä, ja Mauno on ollut nyt vähän orpona Löllön lähdettynä. 

Kesämökkiin tutustumassa

Vanhasta kanilasta on päätetty muokata kesämökki freteille. Alkuun minun päästää fretit sinne vasta kun kaikki on valmista: tarhaosan pohjaverkko vaihdettu tihempään ja mökki täysin sisustettu. Pitää sitten kerralla kunnon kunnon grand opening. Pää oli (ja on) täynnä ideoita siitä, miltä kaikki valmiina näyttäisi. 

Kesämökkiä ihmettelemässä

Viikonloppuna oli kuitenkin pakko todeta, että kesä on melkein täällä, ja Suomen kesä on kamalan lyhyt - toisin kuin minun projektilistani. Toivon saavani kesämökkiprojektin valmiiksi tässä alkukesän aikana, mutta toivon samaa monen muunkin projektin suhteen piha-altaan reunakiveyksestä terassitarhan uudelleen sisustamiseen. Joten päätin pelata varman päälle, ja päästin tyypit tutustumaan kesämökkiinsä jo nyt.

On toki totta, että ilman kunnon pohjaverkkoa Nottea, Seraa, Mymskiä ja Hattaraa ei voi jättää mökille pitkäksi aikaa valvomatta. Samoin on totta, että vajavaisella sisustuksella osa mökin potentiaalista jää hyödyntämättä. Mutta yhtä kaikki fretit pääsevät ihmettelemään jotain uutta, kokeilemaan erilaisia tekstuureja ja kaivelemaan vähän. Toki mökistä on tulossa vielä parempi ajan kanssa, mutta vaikka se ei ole vielä täydellinen, se ei tarkoita etteikö sitä voisi käyttää vielä mihinkään. 

Itselleni on jatkuva haaste opetella sietämään keskeneräisyyttä ja sitä, ettei kaikkia projekteja saa valmiiksi kerralla. Se että osa projekteista voi oikeasti ottaa vuosia, ja niihin voi kuulua aktiivisempia ja passiivisempia kausia. Kuten esimerkiksi tuo pihalammen ympärystän kiveys: se on itseasiassa aloitettu jo kaksi vuotta sitten. Mutta koska pihakivet ovat suhteellisen kalliita, ja pihajutut tulevat rahankäytössä aina eläinjuttujen jälkeen, ei homman jatkamiseen ole löytynyt budjektia. Edellinen kivisatsi löytyi paikallisesta Roskalavaryhmästä, jota olen pitänyt silmällä vastaanvanlaisten bongausten toivossa. Nyt uusin kivisatsi ei löytynyt ihan Roskalava-ryhmästä, mutta Facebookin marketplacelta kuitenkin. Tällähetkellä ne on kasattuna pihassa odottamassa että ehdimme hankkia lisää pohjakangasta altaan ympärille.  

Terassitarhaan taas haaveilen uusia kiipeilypaikkoja tontin reunalle kaadetuista haaparungoista. Rungot ovat kuitenkin verran paksuja ja tiiviitä, etteivät ne siirtynytkään ihan kahdestaan Jussin kanssa, etenkin kun haluaisin edes pari niistä mahdollisimman pitkinä, joten projekti odottaa taas sitä, että saadaan jostain nakitettua lisäkäsiä. Ja toki terrassin pesu ja öljyäminen voisi olla kätevämpi hoitaa ennen runkojen siirtämistä sinne. 

Hoitonäätien aitaus

Ja kuitenkin tässä samalla pyörii koko ajan myös normiarki omien eläinten, karanteenityyppien, hoitofrettien, töiden, kotitöiden ja muiden merkeissä. Ja sitten samoihin aikoihin kun karanteenityyppien on tarkoitus lähteä on sitten Dominon ja Pulun lasketut, sillä kummaltakin neidiltä on jo bongattu kiima ja nähty astumiset. Olkootkin että kahden aikuisen taloudessa kotitöistä on joskus mahdollista laistaa silloin kun projektikupla on kunnolla päällä, sillä todistetusti pyykit ja tiskit kyllä odottavat suhteellisen kiltisti useammankin päivän, ja valmisruualla saa kiireisempinä päivinä vapautettua aikaa keittiöstä. Viimeksi maanantaina tuli naureskeltua sitä kaaosta mitä kunnon projektiviikonloppua voi seurata, ja sitä on sitten taas purettu tämä viikko. 

Että kyllä se tästä - välillä pikkuhiljaa ja välillä pyörremyrskyn kaltaisina pyrähdyksinä.  

Uutta elämää

Niinhän siinä sitten kävi, että taimikaupoilta tuli vähän enemmän kuin vain pari taimea, ja taimien hakureissulta tarttui mukaan jotain muutakin. Meidän piti poiketa samalla reissulla Dogmaniin hakemaan kaloille ja freteille ruokaa, mutta päätettiin kurkata sitten samalla akvaariotkin. Makeavesialtaassa on menty aika pienellä kalastolla sen elokuussa 2024 tapahtuneen laiterikon jälkeen. Onhan me siitä aina välillä puhuttu, että kalastoa voisi taas jossain välissä päivittää, mutta asia on jäänyt roikkumaan. Aika usein meillä tämmöisillä kun on ollut tapana ratketa itsestään, eli että kun tarpeeksi odottaa, paikan täyttää jokin sopiva kodinvaihtaja. Ja onhan meille tuonne tullutkin okamonnit Ahti ja Poseidon, meidät valloittavat mörököllit - mutta yökyöpeleinä he eivät tarjoa päiväsaikaan juurikaan seurattavaa. 

Ensimmäinen kala lukittui sattumalta: meille tuli useampi vuosi sitten yhden kahvilan altaan altaan tyhjennyksestä mysteerirasboroita, joita oli aina välillä saapunut Faunattareen kiilakylkien mukana. Dogmanin nykyinen myymäläpäällikkö työskenteli silloin Faunattaressa ja hoisi tuon kahvilan kalastoa, ja muisti nuo meille tulleet tyypit. Joten meidät nähtyään hän kysyi, vieläkö meillä on kyseisiä tyyppejä, ja haluaisimmeko yhden lisää, kun kiilakylkien mukana tuli taas yksi. Joten hän muutti sitten meille yksin jääneen lajikumppaninsa seuraksi. 

Muutama monnisista

Kaikkein eniten sitä olisi ehkä kaivannut täydennystä tiikeribarbiparveen, mutta niitä liikkeessä ei tällä hetkellä ollut yhtään. Erilaisia parvikalavaihtoehtoja katseltuamme päädyimmekin sitten Jussin kanssa siihen, että ei oteta väliveteen nyt uutta parvea, vaan odotellaan vielä, josko päästäisiin jossain vaiheessa täydentämään tiikerijengiä.

Seuraavaksi katse osui keltaisiin ja punaisiin partamonneihin, sillä meillä ei ole altaassa tällä hetkellä yhtään partamonnia. Se puute täytyy ehdottomasti korjata jossain välissä, mutta tällä kertaa se jäi, kun tulin kysyneeksi Jussilta mitä hän ajattelisi monnisista. Meillä on joskus vuosia sitten ollut kuparimonnisia, ja koska tyypit olivat sen verran hauskoja viipottajia, Jussi kiinnostui heti ideasta, ja aloimme kartoittaa liikkeen monnisvalikoimaa. Monnisparvea kun ei aikanaan täydennetty vain siitä syystä, että mietimme yhdessä vaiheessa, olisimmeko hankkinut altaaseen käärmekalan sitten kun kaikista pienemmistä parvikaloista jättää aika. Mutta lopulta päädyimme luopumaan tästä ideasta, sillä käärmekalat ovat tunnetusti aika houdineja. Valikoimaa tutkittuamme päädyimme leopardimonnisiin, joita meille muutti viidentoista viiksiniekan parvi.  

Yksi haarniskoista. He ovat selvästi vielä piilottelevampaa sorttia, mikä varmasti muuttuu, kun kotiutuvat ja saavat kokoa ja itseluottamusta

Samassa rivissä leopardien kanssa yhdessä altaassa luki haarniskamonni, ja ne ovat yksiä kaloja mitä minulla on ollut eniten ikävä. Altaassa ei kuitenkaan näkynyt yhtään haarniskaa, joten minun oli pakko kysyä, ovatko ne loppuneet. Eivätkä ne olleet, ne vain olivat niin pieniä poikasia, etten ollut osannut etsiä niitä altaasta. Pidettiin Jussin kanssa pikainen palaveri, että olisiko se vähän liikaa, jos otettaisiin samalla kertaa myös haarniskoja. Päädyimme kompromissiin, että ottaisimme niitä kolmen miniparven, koska haarsniskat eivät yhtä ehdottomasti vaadi isoa parvea viihtyäkseen. Sitten Jonna muistutti meille, että heillä on myös pienempiin parviin tarjouksia, että neljä ostamalla viides tulisi kaupan päälle. Joten päädyimme sitten viiteen. Jussi ihasteli vähän myös piikkisilmiä, mutta niihin totesin suoraan, että niin kauan kuin haaveilen altaan päivittämisestä jossain aiheessa isompaan, meille ei todellakaan tule piikkisilmiä, sillä niiden pyydystäminen ja muuttaminen toiseen altaaseen on jotain mitä en aio tehdä vapaaehtoisesti. Eli jos piikkisilmiin joskus päädytään, allas ja sen paikka on lukittu hyvässä lykyssä seuraavaksi kahdeksikymmeneksi vuodeksi - muuten minulla ei kyllä ole mitään piikkisilmiä vastaan, vaan ne ovat oikein hauskoja kaloja. 

Eli kotiin lähdettiin lopulta useamman kalapussin kanssa. Ja nyt minulla alkaa taas opettelu uusien isompien ruokamäärien kanssa, että safkaa riittää varmasti myös uusille tulokkaille. Samalla pitää opetella vähän uudet ruoka-ajat, kun tällä hetkellä ruokatabletit on tullut yleensä tiputettua altaaseen vasta valojen jo sammuttua, joten monniset voisivat arvostaa myös yhtä aiempaa kattausta pohjatyypeille.   

Niiden kasvitaimien suhteen taas karkea suunnitelma oli, että kasvihuoneelle yksi tomaatti, yksi kurkku, yksi kesäkurpitsa, kolme chiliä ja orvokkeja, parvekkeelle yksi kurkku. Että lajit katsottaisiin sitten valikoiman mukaan. Useimmissa lajeissa satokausi kun painottuu niin samoihin aikoihin, että sitten meillä on yhtäkkiä kymmenen kurkkua ja monta kiloa tomaatteja viikossa, eikä tahdota saada niitä kaksin syötyä. Toteuma oli kasvihuoneelle kaksi tomaattia, kaksi kurkkua, kolme chiliä, cantaloupemeloni ja orvokkeja, parvekkeelle kurkku ja kasvulavoihin kesäkurpitsa sekä jättiläiskurpitsa. Eli otetaan sittenkin ne kasvihuoneen oikealla puolella olevat pikkulavat käyttöön, mikä ei vielä estä vasemman puoleisten isompien lavojen uusiksi laittamista. 

Eilen päästiin kasvihuoneella tähän

Lajeiksi valikoitui kasvihuoneelle kirsikkatomaatit 'Pink Bumblebee' ja 'Elf Tears', kurkut minikurkku 'Casdini' ja sitruunakurkku, chilit 'Thai chili', 'Chocolate Scotch Bonnet' sekä 'Numex Suave Orange', cantaloupemeloni 'Murrmel' sekä värivalikoima isoja ja pieniä orvokkeja. Parvekkeelle tuli viidakkokurkku (viidakkokurkut näyttävät ihan minikokoisilta vesimeloneilta, ja niitä täytyy koittaa ehdottomasti muistaa ottaa mukaan kääpiörottakuviin) ja kasvulavoihin jättiläiskurpitsa 'Yellow Giant' sekä kesäkurpitsa 'Black Beauty'. Etenkin tomaateissa valittavana olisi ollut noin miljoona lajia erilaisista kirsikkatomaateista normikokoisten kautta jättiläismäisiin pihvitomaatteihin. Mutta tällä kertaa päädyttiin valitsemaan pienempiä lajikkeita, joita on kiva napostella sellaisinaankin suoraan. Kurpitsat ja melonit ovat itselleni kasvatusmielessä uudempia tuttavuuksia, joten en yhtään tiedä, mitä niistä tulee, mutta puutarhanhoidossa kokeilemalla oppiminen on ilmeisesti osa homman viehätystä, eli luetaan vähän, isketään taimet maahan jahka vähän vielä tästä lämpiää, ja katsotaan miten käy. 

Tänään istutettiin loput (poislukien ulosmenevät). Kuva pikselöityi siirrettäessä jostain syystä vielä pahemmin kuin muut, toivotaan että kyseessä on ohimenevä ongelma