Eilen jouduimme jättämään hyvästit Kantarellille. Kantarelli oli kääpiörottana periaatteessa mummuikäinen, yli 1,5-vuotias, mutta silti mummoksi vielä kovin nuori, alle 2-vuotias. Kantarellin yleisvointi oli ollut hetken aikaa tarkkailussa, sillä hänen hengityksensä oli muuttunut pumppaavammaksi. Kantarelli ei kuitenkaan vaikuttanut räkäiseltä tai rohissut, joten en uskonut asian hänen kohdallaan ratkeavan antibiooteilla. Pikemminkin mietinnässä oli, pitäisikö mummon kohdalla lähteä tutkimaan vielä sydäntä (Kantarellin emon ja tyttären kohdalla molemmilla epäilty sydänvikaa). Kantarellin ikä kuitenkin mietitytti, samoin kuin mahdollinen lääkerumba (kun sitä on pilkkonut fretille 1/16 tablettia sydänlääkkeistä, en osannut edes kuvitella millaista murenaa niistä olisi tarvinnut sitten koittaa jauhaa kääpiörotalle).
Huomasin meneväni asian suhteen vähän lukkoon, sillä en todellakaan ollut valmis miettimään vielä eutanasiaa. Mutta samalla tiesin, että jos en olisi valmis eutanasiaan, niin sitten vaiva olisi Kantarellin etujen mukaista selvittää paremmin. Mutta en ollut oikein valmis mihinkään uuteen diagnoosiinkaan. Sovittiin sitten Kantarellin kasvattajan kanssa, että hän tulee katsomaan tyttöä, ja jutellaan sitten miten olisi järkevintä edetä. Itse kun en vieläkään viime vuosien sairastelurumban jälkeen luota täysin arvostelukykyyni, vaan pelkään yli- tai alireagoivani, kun en haluaisi nähdä tai pelkään heti pahinta.
Ei siinä kuitenkaan tarvinnut lopulta juuri keskustella. Vaiva oli edennyt alle vuorokaudessa ison harppauksen huonompaan suuntaan, ja siinä vaiheessa kun kaivoin Kantarellin pesästään näyttääkseni hänet Saijalle tiesin jo mikä vastaus olisi. Toki nesteenpoistolääkitys tekee joskus ihmeitä lyhyessäkin ajassa, mutta Kantarellin yleiskunto oli laskenut niin nopeasti, että totesimme molemmat eutanasian parhaaksi vaihtoehdoksi. Laitoin sitten töihin viestiä, ehdittäisiinkö meidät ottaa vielä ylimääräisinä samana iltana. Ihan pienen hetken sitä oli miettinyt, että olisi kysynyt seuraavaa päivää, mutta mitä enemmän sitä Kantarellia katsoi, näki, että pieninkin pitkittäminen olisi ollut itsekästä.
Vaikka Kantarelli syntyi täällä meillä, ja olimme päässeet sosiaalistamaan häntä alusta alkaen, Kantarelli oli aina aikamoinen säpsyilijä, eikä hän viihtynyt sylissä ja paijattavana. Sen sijaan Kantarelli oli maailman paras pesäntekijä. Aina kun häkkiin lisäsi mitään pesämateriaaliksi sopivaa, Kantarellilla alkoi heti kauhea tohina, kun aarteet piti saada talteen ja pesät fyllattua niin täyteen kuin mahdollista. Sitä urakkaa tehtiinkin sitten ihailtavalla tarmolla.
Lepää rauhassa Zaya's Lilla Kantarell, Kantarelli
7.7.2023 - 23.4.2025