Ajouupumus

keskiviikko 10. elokuuta 2022

Nykyistä työssäoppimista on nyt takana 1,5-viikkoa, ja ajaminen on alkanut hieman puuduttaa. Tai ei oikeastaan ajaminen itsesssään, vaan se kuinka ison siivun se vie päivästä paitsi ajallisesti, ja kuinka paljon se verottaa jaksamista ja keskittymiskykyä. Ärsyttää kun tuntuu, että ei jaksa panostaa täysillä sen enempää työssäoppimispaikalla kuin kotonakaan. Toki oman osansa siihen, että tuntee itsensä hitaaksi ja taantuneeksi tekee sekin, että uudessa työssäoppimispaikassa minulla menee yhä aikaa asioiden etsimiseen, jonka lisäksi moni työpaikan laitteista on erilaisia kuin koululla ja ensimmäisessä työssäoppimispaikassani. Kun on jo jonkin aikaa pyörittänyt itsenäisesti labranäytteitä edellisessä paikassa, on turhauttavaa kun pitää uudessa kiireen keskelläkin sanoa, että en koe muistavani vielä miten edes jokin yksittäinen verikoe ajetaan sillä varmuudella, että uskaltaisin käydä hoitamassa labroja ominpäin. Se turhauttaa, vaikka kuinka järjellä tietää, että oppiminen ottaa aikansa, ja nimenomaan halusin nähdä erilaisia paikkoja, jotta oppisin mahdollisimman monia erilaisia tapoja hoitaa tietyt asiat. Väsymys myös saa olon herkemmin turhautuneeksi, mikä korostaa myös niitä negatiivisia ajatuksia.

Toisaalta joskus hyvin pienetkin onnistumiset riittävät piristämään koko päivän ja muistuttamaan mitä olen tekemässä ja miksi. Kuten se, kun onnistuin kahden kissan kanyloinnissa peräkkäin, vaikka toisella oli niin nahkea nahka, että olin ihan varma että en ikinä onnistu saamaan kanyyliä paikoilleen (kissojen nahka on monesti paljon sitkeämpi ja nahkeampi kuin koirien, jonka lisäksi niiden verisuonet ovat pienemmät, mikä tekee kissojen kanyloinnista vaikeampaa kuin monien koirien). Sen jälkeen jaksoi taas loppupäivän uskoa, että kyllä tämä vielä tästä.

Kotona väsymys ja vähäisemmät kotona vietetyt tunnit tuovat tunteen että jokin on koko ajan kesken. Kaikki aika tuntuu menevän lauman perushoitoon, eikä aikaa jää mihinkään ekstraan, kuten uusien virikkeiden miettimiseen, valjasteluun ja muuhun sellaiseen. Perushoitokin tuntuu menevän välillä kauhean nihkeästi ja pahimpana väsymyspäivänä teki melkein mieli perua kaikki nykyiset ja sovitut hoitoeläinjutut, kun ei tästä vain tule yhtään mitään. Vaikka eipä nuo nykyiset hoidokit kyllä vie ajallisesti ihan valtavaa siivua omiin verrattuna. Eli eipä siitä tulisi itselle merkittävää muutosta tämän hetkiseen tilanteeseen, vaikka kaikki hoitoeläimet lähtisivät heti, toisin kuin niiden omistajille, jos lomahoitosuunnitelmat menisivät lennosta uusiksi. Etenkin kun ei noita tämän hetkisiä hoidokkeja edes osaa ajatella minään ylimääräisinä ekstraeläiminä, vaikka ne eivät meidän vakijengiin kuulukaan. Meidän porukkaa ne ovat silti. Jussi on jo valmiiksi haikeana siitä, kun Tulppa joskus lähtee, ja Nekku muistuttaa koko ajan enempi emoaan. Eivätkä Nekku ja Käpy muutenkaan ole meillä kuin huomiseen.

Tässäkin auttaa kyllä paljon se, että en asu yksin. Jussi on ottanut kopin arkipäivällisistä, ja etenkin myöhäisemmistä työvuoroista pääsen lähes suoraan ruokapöytään. Arkilounaat teen aina viikoksi kerrallaan pakkaseen meille molemmille. Pahimpina väsypäivinä saan myös nakitettua isomman osan lauman perushoidosta Jussille. Kaikkein eniten tässä kuitenkin auttaa se, että tiedän että kyseessä on väliaikainen tilanne. Muutaman viikon kun seisoo vaikka päällään. Kuitenkin tämä auttaa rajaamaan sitä aluetta jolta valmistuttua hakee töitä vähän pienemmäksi, koska pidemmän päälle näin pitkä työmatka pakottaisi miettimään lauman pienentämistä. Ilman pakottavaa syytä sitä ei kuitenkaan halua tehdä muuta kuin luonnollisen poistuman kautta, mikä on toivottavasti hyyyvin hidas tie. Kuitenkaan tätä jaksamisongelmaa ei ole ollut samassa mittakaavassa silloin, kun työssäoppiminen on ollut Turussa, tai kun koululla lähipäiviä on ollut vain neljä. Eli sen myötä kyllä uskon, että pystyn löytämään tasapainon ison eläinlauman ja työnteon suhteen tällä uudellakin alalla joko lähempänä olevan työpaikan tai osa-aikatyön kautta. Mutta sitä odotellessa koitan saada parhaani mukaan mahdollisimman paljon irti nykyisesti tilanteesta, vaikkakin vähän väsynsekaisessa mielentilassa.

Hyvää kansainvälistä kissapäivää!

maanantai 8. elokuuta 2022

Tänään juhlittava kansainvälinen kissapäivä sekä syksyllä tulossa oleva kissabloggaajamiitti ovat kääntäneet huomioni siihen, että tässä blogissa on viime aikoina ollut kamalan vähän kissajuttuja. Asiantilan korjaamiseksi ja kansainvälisen kissapäivän kunniaksi päätin raportoida koko kissajengin kuulumiset. 

Aino liesituulettimen päällä huutelemassa Jussille ohjeita, kun Jussi kehtasi olla töissä kuuteen

Aino

Aino on yhä sama Sweet sixteen -prinsessa kuin aina ennenkin. Ainon elämän parasta aikaa ovat Jussin saikut, etenkin jos Jussi on kotona ja minä en. Noin muuten Jussi pilaa Ainon elämän suunnilleen sata kertaa päivässä esimerkiksi tarjoamalla aamupalan myöhässä, tarjoamalla väärää aamupalaa tai menemällä töihin. Silloin Aino juoksee huutaen Jussin perässä ja koittaa purra Jussia varpaista. Jussi on kuitenkin myös maailman paras ihminen, joka hankkii Ainolle Ainon lemppariruokaa (Ziwipeakin kanaa) ja pitää kättä tai jalkaa sohvalla niin että Aino voi maata sen päällä (Aino ei halua ikinä syliin, vain jalan tai käden päälle). Minä olen edelleen Ainolle suurimman osan ajasta kuin ilmaa - tosin sillä erotukselle, että Aino tarvitsee ilmaa elääkseen. Mamista hän ei ole ihan varma, sillä Ainoa välillä selvästi turhauttaa, että hänen ja Jussin suhteessa on toinen nainen, joka änkeää samalle sohvalle ja vie Ainon puolen sängystä ihan liian usein. Jos Aino olisi ihminen, meillä olisi hyvin pahoja ongelmia. 

Mauno ihmettelemässä maunomaiseen tyyliinsä, mitä mami kuvaa ja selittää jotain kissapäivästä

Mauno

Maunosta on tullut omakotitalossa asuessa ihan isäntä. Mauno rakastaa tarkastella tiluksiaan sekä sisällä että ulkona tarhassa ja valjaissa. Ja Mauno suorastaan rakastaa kun meillä käy vieraita ja Mauno pääsee esittelemään matelijabunkkeria. Koska Mauno tietää, että kaikki vieraat haluavat yleensä nähdä bunkkerin, ja se on Maunosta talon huoneista paras. Mauno on myös mitä ahkerin työmies, ja se nauttii saadessaan olla mukana etenkin kaikissa miesten töissä, kuten konsolipelaamisessa ja terratyyppien hoidossa. Mauno on kuitenkin hyvin tarkka työturvallisuudesta, ja jos hommaan liittyy esimerkiksi imuri tai koiria, Mauno vetäytyy äkkiä taka-alalle, sillä kaikkiin hommiin ei kunnon työmiehenkään tarvitse suostua.  

Minttu odottaa keskeisellä paikalla olkkarin pöydän ääressä, menevätkö Löllön ja Ainon namianomukset läpi

Minttu

Mintun kanssa tämä vuosi on mennyt onneksi tasaisemmin, eikä tänä vuonna ole tarvinnut murehtia sen enempää pissaongelmista kuin hampaistakaan (*koputtaa puuta*). Sen sijaan olemme saaneet keskittyä nauttimaan rakkauspakkaus Mintun kurnutteluista ja sohvaleipomisista. Mintulla onkin sohvalla ikioma harmaa pörröviltti, joka on Mintun mielestä leipomiseen ihan paras. Kun sen levittää sohvalla syliin tai viereen, neiti saapuu yleensä heti kurnautellen ja kehräten paikalle. Mintusta on myös tullut frettihuoneen valtiatar, ja silloin kun se kaipaa rauhaa muilta kissoilta, se vetäytyy yleensä hengailmaan frettihuoneeseen. 

Löllö lähti heti kävelemään vastaan ja kysymään nameja. Namien jälkeen oli vuorossa mesupaijaukset sohvalla. Niiden jälkeen oli taas hyvä olla karu kolli

Löllö 

Löllöstä on tullut kesän mitaan ihan pihamies, ja se viettää suurimman osan päivästä ulkotarhassa (poislukien akuutit halipulat ja naminälät, joista ilmoitetaan miehekkäällä mini miuaulla, silloin kun on ihan pakko saada masupaijauksia tai kananameja akuutisti heti nyt. Ja se minimiua on niin hellyyttävä, että harvemmin sille voikaan sanoa ei). Suureksi harmistukseksi tarhassa pörrää myös verenhimoinen hyttysjoukko, ja Löllön korvat, nenä ja silmäkulmat ovatkin olleet koko kesän ihan kamalat, kun niihin hyttysten on helpoin iskeä. Se ei kuitenkaan lannista Löllöä, vaikka itsellä onkin asiasta pieni surku. 

Ruttu löytyi töistä tullessa vähemmän yllättäen peittojen alta. Tässä paheksunta on vahvasti läsnä, kun päästiin viileää huone ilmaa peiton alle.

Ruttu 

Löllöä katsoessa voisi kuvitella, että tuon meidän nakupellen täytyy olla vähintään vereslihalla, kun hyttyset ovat saaneet karvakaverinkin niin karuun kuntoon. Rutulla ei kuitenkaan ole ihollaan suojana kuin pienen pieni nukka - ja yleensä vähintään kaksi peittoa. Rutussa ei olekaan näkynyt koko kesänä kuin yksi hyttysenpisto, sillä hyttyset eivät tunnu arvostavan terassikelinä sitä paahtavaa hellettä, mikä on ainoa keli, missä Ruttu lähtee oma-aloitteisesti ulkoilemaan. Rutusta on tullut täysin minun kissani, mikä on sekä ihanaa että äärimmäisen rasittavaa. Ruttu kun osaa olla paitsi erittäin rakastava hyrisijä, että äärimmäisen takertuva hikisenä ihoon liimautuva iilimato (kyllä, sfinkseistä tulee välillä erittäin tahmeita, kun ne hikoilevat kunnolla). Rutusta on myös kehittynyt äärimmäisen röyhkeä ruokavaras, joka syö vehnäpaahtoleiväkin paketin läpi, jos leipiä ei suojaa jääkaappiin. Vaikka Rutun läheisriippuvaisuus ja jatkuva nälkäänkuoleminen ajaa minut välillä hulluuden partaalle, sitä ei voi olla myös ihailematta sen omistautumista, sinnikkyyttä ja älykkyyttä, millä se asioitaan ajaa. Silti Ruttu on meidän kissoista ainoa, josta jopa Jussi uhkaa välillä laittaa ilmoituksen toriin (viimeksi Rutun onnistuttua pöllimään Jussin pitsa ja syötyä siitä kaikki täytteet).

Kuvaterveisiä viikonlopusta

sunnuntai 7. elokuuta 2022

 

Kanilaan vaihdettiin mattojen tilalle pohjalle hamppukuivike ja sen päälle oljet

Kunnon olkipatja auttaa myös jemmaamaan ruokia kanien etsittäväksi

Kanien tuoreruoka tulee tällähetkellä kokonaan pihasta

Juutas, Tekla ja Nava bongattiin ensimmäistä kertaa kaikki kolme samasta kasasta nukkumasta


Autotalliin tehtiin yksi lisäloosi hoitonäädille

Käpy & Nekku saapuivat lyhyelle visiitille

Nekku on niiiin söpö <3

Tapahtumasyksy

Viimeiset reilu pari vuotta on mennyt pitkälti kotona, mutta tänä syksynä siihen selvästi tulossa taas muutos. Moni pitkään tauolla ollut tapahtuma on tekemässä paluutaan, ja jos korona ja muut maailman mahdit sallivat, meidät bongaa tänä vuonna ainakin seuraavista:

Juutaksen eka frettipäivä vuonna 2018

 27.8. Dewin siivouspäivä -kirppis 2 

 klo 10-16, Mannerheiminpuisto, Turku

Tällä kertaa varasin meille jopa myyntipaikan tapahtuma-alueelta, eli meidän viltiltä/pöydältä voi tulla bongailemaan ainakin käytettyjä eläintarvikkeita ja mahdollisesti jotain kodin sekalaista. Muutama freteistä saattaa lähteä mukaan aputassuiksi, sillä en usko, että kukaan meidän kissoista jaksaisi hengailla mukana useampaa tuntia.

 

3.9. Näätä-hässäkkä frettinäyttely

Mäntsälä

Meiltä on tällä hetkellä ilmoitettu mukaan Mitella, Mallu, Nutella & Vappu

 

17.9. Frettipäivä Tropicalsissa

Turku (kellonaika tarkentuu myöhemmin, jaan mainoksen blogiin kun se on valmis)

Meidän jengin ensimmäinen frettipäivä sitten pandemian alun. Näillä näkymin mukaan on lähdössä molemmat laumat ja minä ja Jussi olemme molemmat paikalla kertoilemassa freteistä ja vastailemassa kysymyksiin.

 

Kissabloggaajamiitissä Tampereella 2018

8.-9.10 Lemmikki Tampere -messut

Tampereen Messu- ja Urheilukeskus

Mikäli paikalle tulee frettiständi, olen näillä näkymin molempina päivinä frettiständillä toisen meidän laumoista kanssa.

 

15.10. Hyvinkään Matelijamessut

klo 10-16, Hyrian maaseutuoppilaitos

Tänne ollaan lähdössä ihan vain kiertämään ja palloilemaan, eli omat eläimet jäävät kotiin, eikä meillä ole mitään esittely/myyntipöytää paikalla.

 

23.10. Kissabloggaajamiitti

Tampere

Tänä vuonna ohjelmassa on tutustuminen Kissojen Katastrofiyhdistykseen ja sen jälkeen vapaamuotoista kissahöpöttelyä hyvän ruuan äärellä Pispalan Pulterissa. Tänne ilmoittautuminen on auki syyskuun loppuun asti, eli jos joku bloggaajatuttu ei ole vielä bongannut, ilmoittautumisohjeet löytyvät Tassulinnan-blogista.

Frettinäyttelyssä (joskus jossain :D)

Näiden lisäksi ohjelmaan on tarkoitus mahduttaa myös frettien Turun Joukkis heti kun saamme tiedon, että rokoteainetta on taas saatavilla. Sen jälkeen koitan sitten olla bongailematta ainakaan kauheasti uusia häppeningejä, sillä etenkin näin koronatauon jälkeen tässäkin on varmasti sulattelemista. Moikkaamaan saa toki silti tulla, jos sattuu paikalle samoihin ja tunnistaa!

Heinäsavotta

perjantai 5. elokuuta 2022

Minun ei pitänyt ottaa tähän viikkoon arki-iltoihin yhtään mitään, koska arvelin olevani varsin kuollut jo uuden työssäoppimispaikan tiimoilta. Silti sitä on ollut vähän varkain joka päivä jotain. Tiistaina haettiin käärmeille pakastemarsuja, ja jäin yli tunniksi suustani kiinni marsuja hakiessa. Keskiviikkona Jussin kaveri kävi tuomassa meille kummitussirkkoja, ja haimme pari kanihäkkiä varahäkeiksi toiselta kaverilta, kun kaveri tekee muuttoa, ja varasto piti saada tyhjäksi. Eilen taas otettiin pieni kevyt iltajumppa, ja haettiin Petterille ja Pampulalle vuoden satsi heiniä, ja saimme ne jopa saman illan aikana paikoilleen autotallin vintille (jonne ei mene kätevää autolla kuljettavaa lastausramppia, kuten navetoiden heinävinteille). Tänään meille saapuu veljentyttöni viikonloppuvieraaksi. 

Petterin ja Pampulan vuoden heinät

Yksi asia, jota en voi olla rakastamatta omakotitaloasumisessa on että meillä on oikeasti tilaa säilyttää joitain tarpeellisia asioita isommissa erissä. Kuten esimerkiksi juuri heinää. Koska kasvukausi on Suomessa rajallinen, eikä heinää muutenkaan saisi tuoretta satsia ympäri vuoden, on erittäin kätevää, kun pystyy hakemaan vuoden heinät kerralla. Siinä säästää paitsi aikaa, kun ei tarvitse ajella kaupoille aina pikku pussukan loppuessa, heinä tulee myös paaleittain hankittuna selvästi halvemmaksi. Yhden paalin hinnalla ei saisi eläinkaupasta edes puolikasta heinäpussia. Se vähentää myös stressia, sillä heinän ostaminen tarvitsee muistaa vuoden aikana vain kerran, eikä tarvitse kytätä milloin pussi on loppumassa ja miten ehtii kauppaan. Kahden kanin heinäntarve vuodessa on melkoinen, mutta silti sen verran kompakti satsi, että sen saa vielä mahtumaan yhteen kuomulliseen peräkärryyn. Peson sisätilat siihen eivät ihan riitä, mikä tuli havaittua viime vuonna, kun kävimme hakemassa vain autolastillisen paaleja. Ja koska heinä on kanien perusravintoa ja kaikki muu on vain ekstraa, niin vaikka meillä toki syötetään välillä (yleensä päivittäin) muutakin, kanien perusruoka on maksettu ja haettu vuodeksi eteenpäin. Vaikka kaneille ei ostettaisi enää mitään muuta, saataisiin ne pidettyä tällä hengissä ensikesään.

Jussi auttoi onneksi kantamaan ne paikoilleen <3

Mikäli vuositäydennysten tekeminen olisi yhtä helppoa ja edullista kissanruokien kohdalla, siirtyisin niidenkin kohdalla varmasti siihen. Nyt viiden kissan kanssa tuntuu, että märkistä saa olla tilaamassa jatkuvasti, vaikka koriin klikkaisi kuinka paljon kerralla, ja syöttäisi välillä vähän enemmän lihaa. Kissanruuat saa onneksi sentään kotiovelle tuotuna, samoin kuin kissanhiekat.

Takaisin arkeen

maanantai 1. elokuuta 2022

"Kierrettiinhän sinun kanssa paikat läpi silloin kun kävit tutustumassa? Hyvä, sillä nyt käydään suoraan hommiin!"

Kesäloma loppui, ja uusi työssäoppiminen uudessa paikassa alkoi. Ekana päivänä pääsin muunmuassa koittamaan kanylointia neljästi (kummankin koiran kohdalla onnistuin, kissojen kanssa en), putsaamaan hammaskivet kahdelta potilaalta, putsaamaan paikkoja, putsaamaan potilasta ja toimimaan kiinnipitäjänä. Samalla koitti sitten jo opetella, mitä missäkin klinikalla säilytetään, ja miten eri huoneet yhdistyvät toisiinsa klinikan hieman sokkeloisessa rakenteessa. Samoin kuin sitä, miten tällä klinikalla klinikkaeläinhoitajan ja eläinlääkärin työnjako poikkeaa siitä, mihin edellisessä paikassa tottui (edellisessä esimerkiksi eläinlääkäri otti hammasröntgenkuvat, nykyisessä hoitaja). Pää oli kaikesta tästä jo valmiiksi melko pyörällä siinä kohtaa kun jännityspäänsärky päätti purkautua ja sitä koitti miettiä sopivaa väliä kysyä jotakuta opastamaan minua pukkareiden suuntaan, jotta saisin haettua repustani päänsärkylääkettä. Klinikan lääkekaappi löytyi kuitenkin nopeampaa, ja sieltä Buranaa. 

Nava & Juutas ottivat kotona rennosti

Kun tähän lisätään vielä pari tuntia itselle vieraan auton ratissa, kotiin päästyä oli aika loppu. Silti sitä on aika positiivisella fiiliksellä. Paikkojen ja nimien opettelemisessa tulee varmasti menemään oma aikansa, samoin kuin siihen että oppii nimien lisäksi myös paremmin millaisia tyyppejä klinikalta löytyy. Kuitenkin jo nyt tuntuu siltä, että vaikka tämä nimenomainen pätkä tulee olemaan lyhyt (vain neljä viikkoa), sitä tulee taatusti pääsemään tekemään asioita. Vaikka tänään olinkin vielä vähän hukassa, minua ohjannut hoitaja lohdutti, että vaikka aikataulu on paikoitellen tiukka, niin en minä hidas ole. Että varmasti sitä saa hommat sujumaan, kun oppii rutiinit. 

Nyt Jussi on lämmittänyt minulle saunan. Ja onneksi kotona oman lauman kanssa on tutut rutiinit.   

Näyttelyilmot tehty

sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Freteillä näyttelytoiminta on ollut nyt täysin seis koronan alusta asti. Kesälle koitettiin järjestää kahta näyttelyä, mutta osallistujapulan takia ne jouduttiin siirtämään. Mikäli Näätä-Hässäkkä ei siirry uudelleen, meillä startataan näyttelykausi syyskuussa yli kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen. Valitettavasti frettien rokotuksissa käytettävän Distemink-rokotteen saatavuusongelmat verottivat meilläkin osallistumiskelpoisten frettien määrän vain puoleen laumasta, vaikka rokote-ehtoja on nyt vallitsevasta tilanteesta johtuen hieman höllennetty. Mutta jos omat näädät on tähän asti rokotettu vallitsevien suositusten mukaan, kannattaa ehdottomasti käydä lukaisemassa näyttelymainos, vaikka rokotteet olisivat päässeet tämän vuoden osalta vanhenemaan. Meilläkin ehdot jäivät täyttymättä vain kodinvaihtajien ja pennun osalta.

Ekassa Hässäkässä vuonna 2018

Meilläkin piti olla Turun joukkis jo eilen, mutta viimeisin tieto rokotteen saatavuudesta on että "ehkä elokuussa tulee taas". Niinpä joukkis jouduttiin peruuttamaan jo hyvissä ajoin, eikä uutta päivää uskalla lyödä lukkoon, ennenkuin saan eläinlääkäriltä tiedon, että rokote on saatu. Hyvällä tuurilla on tietenkin mahdollista, että se ehtii vielä ennen näyttelyä, ja saa ilmoitettua lopunkin jengin mukaan.      

Näyttelypaikan vierestä löytyi ihan kivoja valjastelupaikkojakin

Jos lukijoissa sattuu olemaan uusia harrastajia, joita näyttelyt kyllä hieman kiinnostaisivat, mutta esimerkiksi näyttelyaitaus puuttuu ja tuntuu tähän saumaan turhan isolta investoinnilta, minullekin voi laittaa viestiä tulemaan ja kysyä laina-aitausta. Meillä kun käytetään noita aitauksia näyttelyiden ulkopuolella paljon tilojen rajaamiseen, niin sillä niitä löytyy useita enemmän mitä itse tarvitsemme näyttelyissä. 

Lysti ja ylpeä mami <3

Viimeinen kesälomaviikko

lauantai 30. heinäkuuta 2022

Enää pari päivää, ja sitten se on ohi. Kesäloma on mennyt taas ihan hujauksessa. Ylihuomenna on sitten edessä uudet haasteet uuden työssäoppimispaikan muodossa, mikä toki jännittää jonkin verran, kun koko paikka ja kaikki ihmiset ovat vielä vieraita. Nyt koitetaan kuitenkin sulkea se vielä pieneksi hetkeksi pois mielestä. Sen verran sitä on kyllä tullut jo pohjustettua, että olen opetellut ajamaan Jussin uutta autoa. Peson moottorinvaihto kun osuu myöskin juuri maanantaihin, ja sille saadaan vara-auto vasta maanantaina aamulla. Eli jotta en joudu opettelemaan uutta autoa ekana työssäoppimispäivänä uudessa paikassa, kun ajatukset voivat olla muutenkin vähän sekaisin, sovittiin että minä otan Jussin auton ja Jussi menee pari päivää laina-autolla.  

Saimme altaan siirtoon avuksi pari kokenutta merivesiharrastajaa. Tai jos tarkkoja ollaan, Koda on kokenut ja Kuura harjoittelija. Mutta työnjohto oli joka tapauksessa enemmän kuin kunnossa.

Tämä viikko aloitettiin maalaushommilla. Jussin meriveriprojekti oli alkanut tökkiä, kun Jussi oli alkanut miettiä, haluaako hän sitä sittenkään takkahuoneeseen, jossa hänellä on tietokone, pelitelkkari ja leffasohva. Että mitä jos altaan valot sittenkin heijastuvat liikaa näytöistä ja allas lotisee liikaa elokuvien taustalla. Yksi vaihtoehtoinen paikka olisi ollut yläkerrassa olohuoneessa, mutta sinne allasta ei ole mitään järkeä perustaa ennen yläkertaan tehtävää lattiaremonttia, jonka ajankohtaa ei olla vielä lyöty lukkoon. Lopulta eri vaihtoehtoja pohdittuaan Jussi päätti kokeilla, miten allas toimisi autotallissa, jonne Jussi muutenkin kaavailee yhtä oleskelutilaa lisää. Sieläkin on kuitenkin sähköt, lattialämmitys ja vesipiste, eli tekniikat ja huolto ovat helposti järjestettävissä. Ja sitten jos esimerkiksi altaan lämpöjen ylläpito osoittautuu autotallissa liian haastavaksi, nopeutetaan yläkerran remonttiaikataulua ja muutetaan allas sinne. Paikassa oli kuitenkin yksi iso haaste, eli se, että autotallin sisäseinien maalaus on kanssa osa sitä pitkää "sitten joskus" -työlistaa. Mutta mikäli paikka osoittautuu toimivaksi merivesialtaalle, sitä ei todellakaan ole järkevää siirtää paikaltaan minkään takia niin kauan kuin tässä asutaan. Eli vähintään se seinä mille allas oli tulossa piti saada maaliin ennen sovittua altaan siirtopäivää. Maalit saatiin haettua viime viikon sunnuntaina ja siirto oli tämän viikon torstaina. Maanantai ja keskiviikko valikoituivat siis maalauspäiviksi, ja koska autotallia ei saatu täysin tyhjennettyä maalausurakan ajaksi, päätimme maalata nyt sen kriittisimmän seinän, ja edetä myöhemmin seinä kerrallaan, niin että tavaroita mahtuu aina siirtämään pois tieltä muille seinustoille. Täälläkin kun on tullut nyt vettä sen verran kiitettävästi, ettei tavaroiden siirtäminen ulos ole vaihtoehto. 

Altaan asennusta
Vaikka kanien nykyisetkin tilat ovat ihan ok, en osaa kuitenkaan ajatella niitä muina kuin väliaikaisina, koska turvallisen sivutarhan pinta-ala on vain muutamia neliöitä. Vaikka leikkimökki on tarhaa isompi, sitä kaipaisi kuitenkin kaneille enemmän tilaa muutenkin kuin valvotusti. Laajennusprojektia on kuitenkin hidastanut budjektikysymykset ja se että olen arponut koko ajan kahden vaiheilla tarhan lopullisen sijainnin suhteen. Toisaalta se mahtuisi helpoiten ja parhaiten sinne missä se on nyt. Toisaalta alapihalla sinne olisi paljon helpompi vetää sähköt, ja se olisi lähempänä kilpikonnien tarhaa ja vesipistettä. Nyt olen kuitenkin alkanut kallistua siihen, että lopullinen tarha tehdä yläpihalle lähelle sen nykyistä sijaintia, ja että siitä tehdään koko käyttämättä jääneen hiekkakentän kokoinen. Aloin maalaushommien lomassa vähän hahmotella sen piirustuksiakin jo, mutta valitettavasti käytännön syistä rakennushommiin päästään aikaintaan ensikeväänä. Vaikka ymmärrän järkisyyt hyvin (kuten varautumisen siihen, mitä ensitalvi tulee pääosin sähkölämmitteisessä talossa maksamaan), en voi silti väittää, että odottamista olisi tehnyt yhtään helpommaksi, kun huomasin että miettimäni verkko olisi ollut juuri tälläviikolla tarjouksessa. Mutta suunnitelma jää hautumaan. 

Ehkä jo ensivuonna tässä seisoo taas astetta upeampi kanitarha

Tämä lisäosa jää varmaan silti myös käyttöön, koska jotenkin uskon, että ruoho tulee aina kasvamaan paremmin tarhan ulkopuolella.

Maalaushommien ja kanitarhasuunnitelmien ohella on pesty taas ihan miljoonasti pyykkiä, kun alkuviikosta tuli taas heitettyä pesuun kaikkien kolmen frettiaitauksen/huoneen tekstiilit. Olkootkin, että en miettisi hetkeäkään, jos nuo hoitotyypit tarvitsisivat uuden kodin, niin noin muuten pyritään ehkä pysymään vakituisen jengin osalta max. kahdessa laumassa ja alle kymmenessä yksilössä. Mutta tämä on juuri se syy, miksi minua ei haittaa välillä joutua vähän mukavuusalueeni reunoille frettisotkujen suhteen. Hoitotyyppien suhteen kuitenkin tietää tilanteen olevan väliaikainen, ja se auttaa taas muistamaan kodinvaihtajailmoja ja pentusuunnitelmia lukiessa missä oma maksimi menee. Sillä jos sitä miettisi pelkällä tunteella, haluaisin suunnilleen ne kaikki. Silti minulla iskee varmasti taas pieni haikeus, kun hoitotyypit joskus lähtevät, vaikka se helpottaakin taas arkea. Eilen tuli myös kaivettua varaston perukoilta esille laumalla aiemmin käytössä olleet kertakäyttöiset pissa-alustat, joita tuli jätettyä jemmaan poikkeustilanteita varten. Niillä saa sitten vähän kevennettyä ensiviikon pyykkikuormaa, kunnes pääsee taas paremmin arkirutiineihin kiinni.

Frettihuone

Tulokkaiden aitaus (jotenkin luotan enemmän siihen, että kaksi poikaa ja yksi kuusivuotias naaras pysyvät hoitojengiä varmemmin Marshallin playpenissä)

Vierailijat saivat edellä mainitusta syystä lainata pleksiaitauksen käyttöönsä.

Pakastimiakin on tullut taas täytettyä talven varalle. Keväiset mahlapussit ovat saaneet omalta pihalta kaverikseen marjoja omiin smoothieihin ja sokrujen mössöihin. Lisäksi pakastimeen on tullut kerättyä erilaisia lehteviä oksia, siltä varalta että ensiviikolla saapuvista kummitussirkoista osa jää vahingossa myös lemmikeiksi. Jussi kyllä ajatteli ne ensisijaisesti ruokaelämiksi, mutta niinhän moni muukin meidän hyönteisistä on alunalkaen tullut. Kaverilta saatiin ostettua kymmenen lihakania pakkaseen freteille, ja niiden mukana saatiin taas iso kasa töpöjä ja muita, mitä on laitettu kuivuriin. Vaikka tiedän, että tuleva elokuu on vielä kesäkuukausi, loman loppuminen, jatkuvat sateet ja viileät pimeät illat tekevät väkisin jo vähän syksyfiilistä, mikä johtaa siihen, että sitä ajatuksissaan jo vähän paketoi kesää pitkän talven varalle. Ensiviikolla on vuorossa kanien heinävaraston täyttö talveksi. Tälläkertaa löysin netistä onneksi kätevän laskukaavan, jolla pystyy vähän paremmin arvioimaan heinän menekkiä. Nyt sitä varataan kummallekin kanille vähän reilu oman painonsa verran viikkoa kohden, jos sillä selvittäisiin ensi kesään. Tänä vuonna paalit pääsivät loppumaan vähän kesken, ja kesä on mennyt sitten pikkupusseilla.  

Marjoja poimiessa saa valitettavan paljon seuraa hyttysistä, joita meidän tontilla riittää turhankin paljon (vaikka sitä kuinka koittaa muistuttaa itselleen, kuinka tärkeä osa luontoa ne ovat)

Uusi ulkoasu

perjantai 29. heinäkuuta 2022

Nyt se on virallista, blogilla on uusi ulkoasu! Blogin visuaalinen ilme on pysynyt samana vuosina, sillä ulkoasun päivittäminen menee kategoriaan asiat, joita en osaa itse hoitaa. Tai ainakaan sillä tasolla kuin itse toivoisin. Niinpä vaikka vanha ulkoasu oli hyvin vuodenaikasidonnainen, ja bannerinkin jengistä 4/5 jo jättänyt tämän maailman, koin että se oli silti parempi, kuin mihin omat taitoni olisivat riittäneet. Ja olihan bannerin jengi kuitenkin meidän näätäharrastuksen kaikkein ensimmäinen orginaalijengi. Se porukka, jonka myötä moni lukijoista on meidät oppinut tuntemaan.

Hei hei vanha ja hyvin palvellut ulkoasua!

Viime vuonna alkaneeseessa suruprosessissa itselleni on kuitenkin ollut tärkeää tuoda nykyistäkin jengiä enemmän esiin. Ei siksi, että haluaisin työntää vanhat rakkaat sivuun, vaan koska kaikista viime vuoden menetyksistä huolimatta elämä jatkuu, ja meillä on täällä yhä mitä mahtavin jengi. Ja Maija Sunin tekemä uusi banneri on juuri sellainen, mistä olin haaveillut: mitä hienoin kunnianosoitus tälle nykyiselle jengille, joka samalla tuo heti yhdessä kuvassa paremmin esille sitä, mihin kaikkialle blogi on alkanut rönsyillä eläintarhan kasvaessa nykyiselleen. Myös koko blogin muu alkuasu sekä bannerin kuvat ovat Maija Sunin käsialaa. Hän nimittäin kävi täällä ihan paikan päällä tutustumassa jengiin ja kuvaamassa.

Tervetuloa uusi!
Vaikka kuvaussession myötä saatiin satoja kivoja kuvia, joista oli vaikeaa valita omia lemppareita, blogin sivupalkista on silti mahdollista löytää yksi vanhempikin kuva. Kuva tietystä päärynävartaloisesta herrasta, jota Suni ei päässyt kuvaamaan. Silti koin, että Miikkiskin on ansainnut paikkansa blogista. Onhan hän kuitenkin blogin nimikkohenkilö, vaikkakin jengiin mahtuu ehkä nykyisellään muutama muukin, jonka vartalo on ehkä päärynänmallisempi kuin pitäisi.  

Toivottavasti pidätte blogin uudesta ulkoasusta yhtä paljon kuin minäkin! 

Mustikkapiirakka

torstai 28. heinäkuuta 2022

Elämä monieläintaloudessa on jatkuvaa sopeutumista siihen, että käsiä on aina vähemmän kuin innokkaita avustajia. Niinpä sitä pääsee harjoittelemaan niin joukkojenhallintaa, harhautuksia kuin lahjontaakin jopa kaikkein yksinkertaisimmissa kotitöissä, sillä innokkaiden assistenttien on välillä vaikeaa hahmottaa, miksi frettejä tai kissoja ei voi esimerkiksi pestä astianpesukoneessa, pakastaa tai tunkea uuniin. Näistä jälkimmäisin on etenkin talviaikaan haaste erityisesti Rutun kanssa, sillä arvon nakupellestä uuni olisi mitä täydellisin lämpökaappi ja hikimaja pienelle sfinksille, eikä kaksisataa astetta kuulosta yhtään kohtuuttomalta, jos vaihtoehtona on jäätyä hengiltä kahdessakymmenessä (plus) asteessa. Ja koska tätä jengiä riittää, useinkaan se että sulkisi kaikki pois keittiöstä ei ole vaihtoehto, etenkin kun meidän keittö ei ole erillinen ovella suljettava tila.

Tummien hoitolaisten harhautus käynnissä (tyypit pienimmästä isoimpaan Mana, Nero & Tulppa <3)

Niinpä sitä on oppinut tiettyjä niksejä, joista ammentaa tarpeen mukaan. Yksi yksinkertaisimpia on piirtää lohitahnalla pitkä viiva keittiön nurkkaan mahdollisimman kauas uunista (Jussi ei kyllä erityisemmin arvosta sitä, että en useinkaan jaksa ottaa alle lautasta, jolle sen viivan piirtäisin). Tämä niksi toimii erityisesti fretteihin ja Maunoon. Niin kovasti kuin ne rakastavatkin osallistumista, ja niin kiehtova kuin kielletty uuni onkin, lohitahna vie yleensä voiton kaikesta muusta. Niinpä jos minun tarvitsee avata kuuma uuni laittaakseni sinne jotain tai ottaakseni sieltä jotain pois, aloitan yleensä piirtämällä harhautusviivan. Muussa tapauksessa voi olla melkein satavarma, että sitä saa koittaa yhdellä kädellä avata uunia ja kannatella sitä mikä sinne onkaan ikinä menossa, ja toisella kädellä torjua pop cornina hyppiviä näätiä, joista touhu muuttuu vain koko ajan hauskemmaksi, mitä useammin ja nopeammin ne työntää kauemmaksi. Paras puoli tässä niksissä on, että se toimii meilä omien lisäksi myös nykyisiin hoitonäätiin.

Piirakkaa pois otettaessa Effiekin oli jo huomannut, että keittiössä tapahtuu jotain

Toinen iso haaste mustikkarahkapiiraan leivonassa meillä liittyy sanaan rahka. Mauno on ihan pöpinä kaikkiin maitotuotteisiin, joten mitään maitovalmisteita ei voi jättää hetkeksikään keittiöntasoille ilman, että Mauno on heti haukkana paikalla vaatimassa (ja ottamassa) maistiaisia. Ruttu yrittää esittää vähän hillitympää, ja se ei koskaan hae tasoilta mitään itse, ellei ole kuolemassa nälkään. Valitettavasti nälkäkuolema on hyvin subjektiivinen kokemus, ja Ruttu on noin 24/7 sitä mieltä, että nälkäkuolema on ihan nurkan takana ilman pientä välipalaa. Niinpä meillä ei voi käytännössä jättää tasoille edes pussissa olevaa vehnäpaahtoleipää ilman että pussiin ilmestyy maistelureikiä. Niinpä jos mitään on pakko jättää tasoille hetkeksikään vahtimatta, kansi tai pääliritilä on välttämättömyys. Ritilänkin toimimista auttaa, että täyttää aktivointipelit nappuloilla jäähtymisen ajaksi, niin Rutulla ei tule yhtä isoa kiusausta koittaa tunkea kieltään ritilän raoista. 

Ritilä turvaamassa piirakan jäähtymistä
Mutta tässä se nyt on. Vuoden ensimmäinen mustikkarahkapiirakka oman pihan mustikoista.

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI