Suppiksen minit 5vk

torstai 18. heinäkuuta 2024

Suppiksen minit täyttivät tänään viisi viikkoa, ja Saija kävi eilen kuvaamassa minit. Ja ite on ehkä vähän nolona nyt, kun Saija oli kysynyt, ovatko kaikki mineistä dumboja, ja ite olin ihan kirkkain silmin vastannut että joo, olkootkin että omaan silmääni osalla korvat olivat laskeutuneet vähän hienommin kuin toisilla. Eiköhän se syy sille, miksi osan korvat olivat laskeutuneet vähän hienommin kuin toisilla ollut se, että ne joilla ne olivat laskeutuneet enempi olivat dumboja ja ne kaksi muuta eivät olleet. Piti sit laittaa heti Seitallekin viestiä, että kun on välillä mietitty, että oonko mie vaan niin puusilmä, kun en erota noita sokruja toisistaan, niin vastaus on mitä todennäköisemmin että ehdottomasti. Tän takia minä en ole myöskään ikinä harkinnut kouluttautumista minkään lajin ulkomuototuomariksi. Etenkin kuvissa toinen näistä pojista tuntuu pitävän korviaan vielä tavallistakin pystymmässä kuin huutomerkkinä, että kato nyt vähän :D

Tähti <3 Postauksen kuvat: Saija Forsström
Suppiksen minit ovat olleet muuten oikein reippaita, mutta yksilökuvat kirkkaasti valaistussa kuvausteltassa järjestelmäkameran naksutellessa olivat selvästi muutamasta ministä tosi jännä juttu. Etenkin nenätäplämies oli selvästi sitä mieltä, että kuvausteltassa turvallisin paikka olisi ollut teltan takimmaisessa kulmassa oksan alla. Saija vain oli hieman eri mieltä siitä, kuinka kuvauksellinen pelkkä pieni kaistele peppua olisi ollut. Nenätäplämies on noista muutenkin eniten emonsa oloinen muutenkin kuin ulkonäöltään: sellainen utelias, mutta vähän herkkis. Suppis kun oli nuorempana aina ensimmäisenä tutkimassa kaikkea ja moikkailemassa, mutta sitten kun neitiä otettiin syliin, tuli itku, kun ei olisi saanut tarttua kiinni. Ainakaan vielä kukaan mineistä ei ole kuitenkaan osoittanut taipumusta samaan, sen sijaan mineistä useampikin on aloitellut sylissä naksuttelun jo pari viikkoisina. Suppiskin on kyllä nykyään hyvin syliteltävä tapaus, ja usein änkemässä muksujen kanssa samaan kasaan, kun minejä menee vaikka rapsuttelemaan niiden ollessa riipparissa.

Poju 1, joka on ollut meillä lempinimeltään Pahkis

 
Poju 2, eli Salama

Poju 3, eli Nenätäplämies

Poika 4, jota onn kutsuttu vähän tylsästi vähempi läikikkääksi laukilliseksi
Poika 5, joka on ollut sit kirjavampi laukillinen.

Kaikilla viidellä pojalla myös pallit ovat laskeneet siihen malliin, että päädyimme eilen erottamaan Suppiksen ja Tähden pojista. Suppis ja Tähti pääsivät toiseen meidän poikashäkeistä tutustumaan aikuisiin likkoihin, siinä missä minimiehet saivat jäädä tuttuun poikashäkkiin ihmettelemään eloa ilman emoa toistaiseksi vielä tutulla porukalla. Aikaisintaan viikon päästä aletaan sitten katsoa luovutuksia, jos kaikkien minien painot menevät yli 60 gramman. Tuntuu jotenkin ihan uskomattomalta, että viikot ovat menneet taas niin äkkiä, ja pian pitää alkaa valmistautua muksujen maailmalle lähtöön.  

Ensiviikolla ehkä myös selviää, saadaanko Tähdelle toinen muksu kaveriksi, kun Saija menee katsomaan yhtä poikuetta, josta sellainen voisi löytyä. Vaikka Tähti on todella reipas aikuistenkin seurassa, niin olisi ikätoveri lauman sisällä kuitenkin aina ikätoveri. Tällähetkellä lauman toiseksi nuorin kun on Suppis, joka on nyt 9kk, ja rottamittapuulla se on jo hyvinkin aikuinen ikä. Alkuun kun olin vähän kysellyt Saijan tuontilikoista kavereita Tähdelle, mutta voi nyt olla, että ne jatkavat karanteenia astutuksiin asti, joten heistä ei olisi oikein seuraa tähän vaiheeseen.

Kuumentunut bunkkeri

keskiviikko 17. heinäkuuta 2024

Muutamia päiviä sitten Jussin huomio kiinnittyi siihen, että merivesialtaan korallit näyttivät vaisuilta ja useampi niistä oli alkanut sulkeutua. Altaan vesiarvot lähtivät selvitykseen, mutta ainoa mikä näytti olevan isommin pielessä oli lämpötila. Altaassa ei ole tällä hetkellä lämmitintä, koska bunkkerin monet terraariot tekevät siitä jo lähtökohtaisesti muuta asuntoa trooppisemman tilan. Mutta nyt yleislämpö oli alkanut kohota osalle lajeista jo haitalliselle tasolle. Osasta terraarioista lämmöt on kytketty pois jo aiemmin yleislämpötilan noustua kesän tullen, mutta koska osa tyypeistä vaatii selvästi lämpimämmän lämmittelypaikan, kaikkien lämpöä tuottavien laitteiden sammutus ei onnistu edes keskellä kesää. Niinpä bunkkerin yleislämpötila oli saatava laskuun muuta kautta. 

Sen seurauksena kissoillakin on ollut nyt bunkkeriin avoimet ovet aina kun ollaan kotona, jotta bunkkeri on saatu vahvemmin samaan ilmatilaan takkahuoneen kanssa. Takkahuoneessa kun on ilmastointipömpeli, joka työntää kuumaa ilmaa ulos. Sen lisäksi laitettiin sitten takkahuoneeseen bunkkerin oviaukolle tuuletin työntämään sinne viileämpää ilmaa. Eilen illalla päästiin viilennyksessä siihen pisteeseen, että merivesialtaan lämpötila lakkasi antamasta punaista varoitusta ja palasi vihreälle alueelle. Samalla lämpötila on sitten turvallisemmalla tasolla myös esimerkiksi nuolimyrkkysammakoille sekä siiroille. Meillä monet tyypit kun tykkäävät kyllä lämpimästä, mutta yli 25 asteen yleislämpö alkaa olla liikaa useammallekin lajille. 

Nyt on myös alettu sumplimaan kuvauspäivää ensikuun alkuun, että saataisiin taas tyypeistä uusia muotokuvia ja blogin banneri päivitetyksi. Yksi päivä blogin banneriakin katsellessa en voinut olla miettimättä, että ehkei ole ihme, että omatkin varoitusvalot tahtovat tällä hetkellä vääntää heti punaiselle, jos laumassa jollakulla on yhtään mitään poikkeavaa, ja miksi sitä on alkanut ahdistua aiempaa enemmän siitä, että en esimerkiksi näe sokerioravia joka ilta. Nykyisen bannerin kuvat on otettu heinäkuussa 2022, ja nyt bannerin 20 tyypistä meidän kanssamme on enää 11. Kaikkein isoin muutos on tapahtunut frettijengin kokoonpanossa, ja bannerin seitsikosta meillä on enää Nutella. Vaikka joukossa on ollut monta odotettavissa olluttakin lähtöä vanhusten myötä, mukaan on mahtunut myös niitä, jotka ovat onnistuneet vetämään maton kunnolla jalkojen alta. Niin jotenkin alitajuisesti sitä alkaa aina pelätä heti pahinta, jos jotakuta ei näy. Samasta syystä olen ollut ehkä suhteettomankin ahdistunut Suomessa rotilla yhä pyörivästä sieniepidemiasta, vaikka se ei kohdalle osuessakaan olisi mikään kuolemantuomio kenellekään. Sitä pitäisi varmaan alkaa ottaa tavaksi kirjoittaa joka päivä ylös asioita, mitkä laumassa ovat hyvin, jos se auttaisi aijatuksia takertumaan enemmän myös niihin kuin kaikkiin mahdollisiin uhkiin ja poikkeamiin.

Harkinnassa luopuminen sokerioravista

tiistai 16. heinäkuuta 2024

Sokruihin liittyy monia asioita, joiden kanssa olen kipuillut jo pitkään. Osan kanssa oikeastaan koko sen 2,5 vuotta kun meillä on sokerioravia ollut. Kuvittelin olevani hyvin valmistautunut ja valmis näiden tyyppien tuloon, ovathan nämä yksi niistä lajeista, mikä on tullut taloon vartavasten hankittuna ja haaveiltuna yli parinkymmentä vuotta lajiin ensitutustumisen jälkeen. Eli sokrujen tulossa kyse oli kaikkea muuta kuin parissa minuutissa tehdyssä päätöksestä, joita niitäkin meidän jengiin mahtuu "ainakin tilapäisesti" tulleiden kodinvaihtajien kohdalla. Silti sitä on alusta asti paininut toistuvien riittämättömyyden ja epäonnistumisen tunteiden kanssa, koska en koe pystyväni tarjoamaan tyypeille läheskään niin paljon kuin haluaisin, tai edes tarkkailemaan tyyppien perustarpeiden täyttymistä sillä tasolla kuin haluaisin. 

Aina sokrujen tuloon asti kuvittelin olevani yöihminen ja meillä on vuosien saatossa ollut paljon hämärä-/yöaktiivisia eläimiä aina klo 23 heräilevistä syyrialaisista hamstereista vähän eksoottisempiin tyyppeihin. En siis osanut pitää yöaktiivisuutta minkäänlaisena ongelmana, koska aika usein meillä muutenkin hääräillään eläinten kanssa vielä keskiyön molemmin puolin. Pikemminkin meillä on ollut enemmän haasteita hyvin tiukasti päiväaktiivisten tyyppien kanssa, jotka menevät nukkumaan jo alkuillasta, ja jättävät syömisenkin väliin, jos ruoka ei ole tarjolla ennen valojen sammumista. Silti sokrujen kanssa tuntuu, että riippumatta siitä, kuinka myöhään minä jaksan valvoa, parhaat bileet alkavat vasta kun olen jo sängyssä käymässä nukkumaan. Nyt viikonloppuna hääräilin eksolassa vaatehuoneprojektin tiimoilta useamman tunnin 23-03 välillä, ja näin silti täydessä touhussa ainoastaan Biancan. Silloin sitä ehkä vähän lopullisesti luovutin sen suhteen, että voisin saada meidän rytmit kohtaamaan. Että jos en pysty tarkkailemaan tyyppejä edes silloin, kun minulla on käyttää tunteja samassa huoneessa keskellä yötä, niin koska sitten. Niin aamuihmistä minusta kun ei saa, että pystyisin viettämään tyyppien kanssa aikaa aamun puolella ennenkuin ne menevät nukkumaan. Sitä tuli yritettyä tarpeeksi monta vuotta varastohommissa ollessa. 


Se, että meidän rytmit eivät kohtaa, on tehnyt myös sen, että tyyppejä ei ole tullut käsiteltyä ollenkaan, koska lähes ainoa vaihtoehto käsittelyyn olisi ollut kaivaa ne kesken unien pöntöstä, mihin en ole halunnut lähteä. Meillä on myös paljon muita katselulemmikkejä, joten jos neitejä edes näkisi, se että en pääse koskemaan, ei olisi kynnyskysymys. Olkootkin että esimerkiksi lihavuuskunnon tai terveydentilan tarkistamista helpottaisi, jos tyypit saisi otettua käteen. Noilla kun on kuitenkin turkki peittonaan toisinkuin useimmilla meidän katselueläimillä. Silloin kun meillä oli poikalauma hoidossa viereisessä häkissä, tytötkin muuttuivat jotenkin paljon avoimemmiksi, uteliaammiksi ja enemmän näkyvillä oleviksi. Silloin sitä pääsi usein silittelemään tyttöjä ja sai jo vähän uskoa siihen, että voitaisiin päästä käsittelyväleihinkin - kunnes pojat lähtivät ja tytöt palasivat vanhoihin rutiineihinsa. Vaikka siinä hetken mietti, että pyytäisi pojat takaisin, ei kyseinen järjestely olisi toiminut pidemmän päälle, koska pojille ei olisi mahtunut tänne pysyvään asumiseen sopivaa häkkiä, eikä niitä leikkaamattomina olisi voinut yhdistää samaan häkkiin. 

Mistä päästäänkin yhteen ongelmaan eli siihen häkkiin. Tyttöjen häkki on 200*100*200cm eli ei sieltä pienimmästä päästä. Silti se tuntuu ainoana 24/7 pitopaikkana noille turhan naftilta. Meillä ei kuitenkaan ole kauheasti mahdollisuutta laajentaa häkkiä, ja koska emme ole aktiivisena samaan aikaan eivätkä tyypit ole käsikesyjä, meillä ei ole myöskään mitään mahdollisuuksia päästää tyyppejä jaloittelemaan vapaasti häkin ulkopuolelle. Mikäli meillä ei olisi kääpiörottia, tai ne saisi majoitettua muualle, koko tuon huoneen saisi toki muutettua sokrujen valtakunnaksi, jolloin liikkumatilaa olisi jo vähän paremmin, eikä se olisi riippuvaista siitä, olemmeko hereillä samaan aikaan. Mutta jos ihan rehellisiä ollaan, niin tällähetkellä minun tekisi enemmän mieleni antaa tuo koko huone kääpiörottatouhuihin kuin sokerioraville, koska kääpiörottiin olen saanut lähes alusta asti paremmin kontaktia, ja niihin on päässyt tutusttumaan paljon paremmin yksilöinä (olkootkin että niilläkin ihan alkuun, kun neitejä oli vain kaksi, ne vaikuttivat paljon aremmilta ja vetäytyvämmiltä kuin meidän aiemmat stantturotat, mutta niillä laumakoon kasvu käänsi tilanteen täysin). 

Sokrujen kohdalla minun on taas edelleen erittäin vaikea ja välillä jopa mahdotonta erottaa noita yksilöinä. Tyypit ovat liikkeellä niin vähän samaan aikaan kanssani ja niin hämärässä, ja silloin kun ne liikkuvat, ne liikkuvat usein niin nopeasti, että pienten yksilöllisten erojen havaitseminen on vaikeaa. Tiedän että tyypit eivät ole identtisiä, mutta tyyppien ollessa liikkeellä en useimmiten pysty sanomaan kuka on kuka. Sen verran toki erotan, onko kyseessä standardi (eli Bianca tai Dumble) vai valkokasvo (eli Evangelinen tai Esmeralda). Sekin tuntuu jotenkin etäännyttävältä, kun suurimman osan ajasta nuo kaikki ovat vain "joku sokruista", siinä missä esimerkiksi Suppiksen poikaset opin erottamaan luotettavasti jo niiden ollessa kolmipäiväisiä. 

Niinpä nyt on vähän pattitilanteessa. Ajatus myynti-ilmoituksen laatimisesta ja kotiehdokkaiden läpikäynnistä tuntuu lähes ylivoimaiselta. Sitä kun toivoisi, että tyypit saivat uudessa kodissaan vähintään yhtä paljon tilaa ja laumaa kuin niillä on nykyään. Että sokrujen osalta tilanne ei ainakaan huononisi. Ideaalitilanteessa uudessa paikkaa toki sokrut olisivat paitsi iloksi omistajalleen, ne saisivat itselleen ehkä jopa enemmän tilaa, tutkimismahdollisuuksia ja mahdollisesti jopa isomman lauman. 

Toistaiseksi olen kuitenkin maininnut näistä pohdoinnoista vasta omassa somessani ja nyt täällä. Välillä kun miettii, että sitä olisi ehkä kuitenkin paras pitää tyypit täällä elämänsä loppuun, ja sitten vain olla ottamatta uusia. Mutta koska meilläkin nämä ovat vasta nuoria aikuisia, se voisi tarkoittaa yli kymmentä vuotta mössökuutioiden valmistusta ja mahlan laskua, mikä tuntuu tällähetkellä hyvin pitkältä ajalta. Ja sittenkin ongelmaksi tulisi, mitä tekisi sitten, kun porukasta alkaisi aika jättää eikä tyyppejä olisi kotona enää laumaksi asti. Nämä kun ovat aika ehdottomasti laumaeläjiä. 

Pahimmalta ehkä tuntuu, että en voi olla usein miettimättä, onko ongelmana kuitenkin jokin, joka on täällä meillä. Koska kasvattajansa luona tyypit ovat olleet avoimempia ja uteliaampia. Että tarvitsivatko tyypit rohkaihtuakseen vieläkin enemmän omanlajistaan porukkaa ympärilleen. Tai voiko olla, että esimerkiksi meillä olevat hajut tekevät noista epäileväisempiä, ja sen takia porukka aina katoaa kun minä tulen huoneeseen. Neitien kasvattaja pitää tätä kuitenkin epätodennäköisenä skenaariona, sillä tyypit kyllä lähtevät liikkeelle sitten myöhemmin yöllä ja käyttävät silloin koko tilaa hyväkseen.

Operaatio vaatehuone järjestykseen

maanantai 15. heinäkuuta 2024

Yksi meidän talouden kaoottisimpia paikkoja on ollut pitkään eksolan vaatehuone. Vaatehuoneen ainoat kiinteät kalusteet ovat olleet kaksi katonrajassa olevaa hyllyä ja pitkä vaatetanko, eikä tilassa ole säilytetty yhtään mitään henkaritavaraa. Tilaan on koitettu luoda jotain pientä järjestyksen tynkään bunkkerista napatulla Elfan korihyllyllä ja ylijääneellä Kallaxilla, mutta käytännössä valtaosa vaatehuoneessa säilytetyistä tavaroista on pyörinyt lattioilla joko irtonaisina tai niissä samoissa Ikean pyykkikoreissa, joilla rottien kamat kannetaan pesuun kylppäriin ja pesun jälkeen takaisin ylös eksolaan. Olen kyllä säännöllisen epäsäännöllisesti katsellut sinne sopivia säilytysratkaisuja, mutta Ikea-versioinakin niiden hintalaput ovat olleet kahdensadan euron luokkaa, eikä se ole ollut budjekteja laatiessa kärkisijoilla. 

 

Lähtötilanne vaatehuoneessa oli tällainen astetta vähemmän organisoitu

Kun saimme kylmiön tyhjennettyä tavaroista häitä varten, ja häiden mentyä on alettu pikkuhiljaa suunnitella kylmiön muuttamista terraarioksi Mustille, katse kiinnittyi luonnollisesti myös sielä oleviin hyllyihin. Mustia kun ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa meidän atleettisimmaksi tyypiksi, joten Mustille ei todellakaan voitaisi jättää korkeita hyllyjä kiipeilyä varten. Se nimittäin pääsisi kyllä todennäköisesti jossain vaiheessa ylös - ja hyvin todennäköisesti taittaisi niskansa singotessaan alas, heti kun näkisi jotain liikkuvaa, joka voisi mahdollisesti olla ruokaa. Osista hyllyjä aloin heti ajatella kiipeilytasoja kissoille terassitarhaan tai parvecatiolle, mutta aloin viime viikolla mittailla, että niistä voisi löytyä ratkaisu myös vaatehuoneen säilytyspulmiin.

Mutta sieltähän sitä hyllymateriaalia löytyisi

Ehdottaessani projektia Jussille perjantaina illalla, arvioin sen suhteellisen simppeliksi ja nopeaksi - mehän lähinnä vain leikkaisimme vanhasta hyllystä osan erilleen ja siirtäisimme sen toiseen sijaintiin. Minulta jäi huomioimatta muutamia sellaisia muuttujia, kuten että hyllyt oli rakennettu varta vasten kyseiseen kylmiöön ja asennettu sinne kiinteästi, joten niiden irroittaminen mikäli hyllyjä ei halunnut purkaa ihan täysin atomeiksi olikin kaikkea muuta kuin helppoa. Hyllyt oli myös tehty erittäin tukevasta laudasta, joten ne painoivat ihan eri tavalla kuin halvimmat puiset säilytyshyllyt. Meidän ylä- ja alakerran välissä oleva portaikko on yllättävän ahdas. Ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä, vaatehuoneessa oli kodintekniikasta johtuen seinillä erilaisia putkia, letkuja ja koneellisen ilmanvaihdon suodatinyksikkö, joten hyllyä ei ihan niin vain työnnettykään paikoilleen. Sen lisäksi vaatehuoneen tyhjentäminen tavaroista ja sopivan työskentelytilan raivaaminen bunkkeriin sai koko olohuoneen ja takkahuoneen näyttämään siltä kuin pyörremyrsky olisi rymynnyt läpi koko talon raahaten tavaroita mukanaan. 

Ensin vaatehuone piti toki tyhjentää

Projekti startattiin lauantaina aamupäivästä ja saatiin maaliin sunnuntaina illalla - vaatehuoneen osalta. Tälle viikollekin jäi vielä puuhaa, kuten vaatehuoneesta puretun parketin ja koko kämppään levinneen sahanpurun hävittämistä, ja bunkkerin tavaroiden paikoilleen asettelua. Tällekin kaikelle on pienoinen deadline, sillä olen emännöimässä Lemmikki- ja showkesyrottien kasvattajapäivää lauantaina.  

Totesimme hyllyn kokonaisena liian paivaksi kantaa, joten osa hyllylaudoista piti jättää matkasta ja siirtää ensin pelkkä runko

Mutta olo on tämän hankkeen osalta silti lähestulkoon euforinen, sillä uuden hyllyn myötä tavarat tuntuvat katoavan vaatehuoneeseen ennen näkemättömällä tavalla ollen silti helposti käyttöön otettavissa. Ja jos ei lasketa hankkeen kirvoittamia pikaruuanhakureissuja, budjetiksi tuli puöreä nolla.

Hylly ei sitten mahtunutkaan taittumaan päätyseinän putkien ja suodatinyksiön välistä paikoilleen, joten jouduimme lyhentämään sitä tässä kohtaa vielä vähän lisää

Lopputulos on aikas paljon lähtötilannetta parempi

Heinäkuun hoidokkeja ja keittökohellusta

perjantai 12. heinäkuuta 2024

Jos viime kuussa meidän jengi kasvoi väliaikaisesti muutamalla fretillä, tässä kuussa on jyrsijöiden vuoro. Heinäkuun hoidokeista löytyy useampia hiiriä ja hamsteri, ja sen myötä kodinhoitohuone on muuttunut hetkellisesti jyrsijähuoneeksi. Hoitohamsu sai reissukämpäkseen yhden meidän vara-asumuksista, ja jos yksien rescuehamstereiden kohdalla tulinkin hetken leikkineeksi ajatuksella, että mitä jos tuohon 100*50cm dunaan muuttaisikin hamsteri, en leiki enää. Duna nimittäin kutistui sekunnissa ihan olemattomaksi, kun sinne lisäsi edes perustarvikkeet ja muutamia syrkkikoon virikkeitä. Olin kyllä jo vähän uumoillutkin sitä, ja yksi syy sille, miksi jätin hamsterin ottamatta oli se, että arvelin että duna pitäisi kuitenkin vaihtaa terraan viimeistään viikon jälkeen, ja isolle lasiterralle taas ei olisi tällä hetkellä paikkaa muualla kuin bunkkerissa. Kodinhoitohuone kun on varattu vain tällaiseen satunnaiseen eläinkäyttöön, eli hoidokeille, karanteenitilaksi ja puolueettomaksi totutustilaksi. Näissä se on ollut ikkunallisellina ja oman vesipisteen omaavana ihan kätevä.

Hoitohamsu on tällainen klassisen kaunis tyty

Yksi hoitohiiruista <3
Tälläviikolla olen saanut myös ikävän muistutuksen siitä, kuinka salakavalia palovammat voivat olla. Kokkaillessani maanantaina tortilloja, öljyä pääsi räiskähtämään kädelleni lisätessäni jauhelihan pannuun. Iholle osuessaan öljy kirpaisi, mutta tunne meni nopeasti ohi. Heitin kuitenkin käden hetkeksi hanasta virtaavan kylmän veden alle, koska niin kuuluu tehdä. Minulla on kuitenkin hyvin alhainen kylmäkipukynnys, joten en malttanut pitää kättä kylmässä vedessä kovinkaan kauaa, kun kipukin oli jo hellittänyt, ja kylmä vesi sattui enemmän. Ajattelin selvinneeni säikähdyksellä, kun ihokaan ei osumakohdassa isommin punoittanut. Tiistaina kahteen kohtaan kättä oli kuitenkin noussut vesikellot, ja kahdessa muussakin kohdassa näkyi ihomuutoksia. Käsi ei kuitenkaan edelleenkään ollut juurikaan kipeä. Keskiviikkona kaikissa neljässä kohdassa oli vesikellot, ja kun vesikellot illalla puhkesivat, tuli se kipukin. Nyt kättä on tullut hoidettua tiistaista asti paikallisesti pihkavoiteella ja huolehtimalla palovamma-alueen puhtaudesta. Puhjenneiden rakkuloiden ympärystä on turvonnut, punoittaa ja koko käsi on kipeä, joten jos tulehdusoireet eivät pian helpota, seuraavana on vuorossa sitten antibioottikuuri. Kaikenlisäksi onnistuin eilen puukottamaan itseäni toisen käden kämmeneen veitsenkärjellä, ja siinäkin on nyt pieni vekki. Mutta muistutuksena siis kaikille: kudostuho palovammatapauksissa etenee hyvin pitkään, joten se kylmähoito heti vamman tapahduttua on oikeasti todella tärkeää ja sitä kannattaa jatkaa tarpeeksi pitkään kudostuhojen rajaamiseksi.

Väliaikaisjyrskälä

Sosiaalisia kotipäiviä

keskiviikko 10. heinäkuuta 2024

Siskonperhe lähti sunnuntaina, mutta alkuviikko on mennyt silti sosiaalisissa merkeissä, vaikka en ole poistunut kotoa muuten kuin poliisilaitokselle antamaan käsialanäytteen uutta passia varten. Muutamilla kavereilla on nyt alkanut kesälomat, ja sen kunniaksi Linda kävi eilen moikkaamassa eläimiä ja hakemassa Dewille pari kassillista kaapeista siivottuja kissakamoja. Samalla pääsi sitten pitkästä aikaa juttelemaan pidemmin Lindan kanssa eläimistä ylipäätään, kissoista ja eläinsuojelusta. Ihan liian usein Lindan kanssa kun tulee nähtyä vain pikaisesti tapahtumissa tai ohimennen työpaikalla, kun jommalla kummalla tai yleensä molemmilla on kiire. Tänään meillä kävi puolestaan muutamia työkavereita, jotka eivät ole ehtineet mukaan aiemmille rundeille. Ja koska olin vapaalla, sitä sai nauttia sellaisesta luksuksesta, että ehti ennen työkavereiden saapumista käydä takapihalla mustikassa, leipoa mustikkapiiraan, sekä prepata illallisen valmiiksi jääkaapiin. Mauno on ollut ihan onnessaan, kun on saanut viettää enemmän aikaa bunkkerissa useamman ihmisen kanssa.

Lässähtänyt Löllö

Eilisen ja tämän päivän aikana olen myös ehtinyt touhuilla hyvin eläinten kanssa, kuunnella useamman jakson Koira Haudattuna ja Raharesepti-podcasteista, sekä kuunnella loppuun Eläinten turvakoti tuulispäästä kertovan kirjan. Katson yksin kotona ollessa äärimmäisen harvoin televisiota, mutta minulla pyörii lähes poikkeuksetta mukana jokin äänikirja tai podcast touhuilun taustalla. Ne kun eivät sido samalla tavalla paikoilleen kuin televisio, niin niitä ei tarvitse keskeyttää kun käy laittamassa pyykit, kastelemassa kasvihuoneen, hoitamassa pihatyypit tai muuten vain vaihtaa huoneesta toiseen. Tuulispäästä kertovassa kirjassa minuun kolahti etenkin Tuulispään perustajan Piian ajatukset väsymisestä, resurssien riittävyyden mietinnästä sekä siitä, millaisen riskin nämä aina aiheuttavat ihmisestä riippuvaisille muunlajisille. Että kuinka monet isoimmista eläinsuojelukatastrofeista tulevat siitä, kun haluaa auttaa, mutta taakka käy lopulta ylivoimaiseksi, jos unohtaa asettaa omat rajansa tai resurssit loppuvat. Ne teemat kun sivuavat myös omia pahimpia pelkojani, kun omallekin vastuulle on tullut kasattua aikamoinen katras. Se on myös yksi syy, miksi pidän siitä, että meillä käy välillä ihmisiä katsomassa eläimiä. Koska meidänkin eläimet ovat aika hiljaisia ja suljettujen ovien takana, niin ellei täällä kävisi ikinä kukaan, kukaan ei välttämättä huomaisi, jos homma alkaisi karata itseltä käsistä. Siksi etenkin tämänpäiväinen, kun työkavereita aidosti kiinnosti esimerkiksi eri lajien hyvinvoinnin mittarit ja heillä oli paljon kysymyksiä niihin liittyen, auttaa varmistamaan että omat silmät pysyvät auki. Tänä vuonna on tullut panostettua viime vuosia enemmän omaan jaksamiseen myös teatterikäyntien muodossa, eli ottamalla välillä pieniä breikkejä jonkin itselle tärkeän ei-eläimiin liittyvän parissa. 

Ja lässähtänyt Mauno <3
Löysin eilen myös Mel Moon Comedyn ja niitäkin videoita on ehtinyt kuluttaa jo aika urakalla. Mel Moon alkoi tehdä parodiavideoita pandemian aikana, ja itseäni jaksaa yhä hämmästyttää ja ilahduttaa kuinka paljon luovuutta, huumoria ja kykyä heittäytyä uuteen pandemia-aika rajoituksineen veti esille ihmisistä.

Herkkuhiiri Mymski

maanantai 8. heinäkuuta 2024

Fretit ovat kissojen tapaan täysin lihansyöjiä, ja meillä yleisesti ottaen pidetään melko tiukasti kiinni siitä, että edes kissojen ja frettien namit eivät sisällä mitään sokereita ja viljatuotteita. Lohitahna on meidän namivalikoimassa se sisällöltään kyseenalaisin Heseosasto, siinä missä valtaosa nameista sisältää pelkkää lihaa. Osien tyyppien kanssa tämä rajanveto on äärimmäisen helppoa, sillä suurin osa meidän tyypeistä ei ole osoittanut ikinä mitään mielenkiintoa ihmisten ruokiin. Sitten on se toinen ääripää, johon kuuluvat etenkin Ruttu ja Mymski.  


Kaikista meillä ikinä olleista freteistä Mymski on pahin herkkuhiiri, ja äärimmäisen kiinnostunut etenkin majoneesista ja jäätelöstä. Saatuaan vainun saaliista, Mymski on valmis tekemään useita hyökkäyksiä raivatakseen tiensä herkkujen ääreen. Useimmiten nämä hyökkäykset torjutaan neidin oman terveyden nimissä, ja saalis jää saamatta. Mutta tuo meidän mini osaa olla niin äärettömän suloinen pyrkiessään määrätietoisesti kohti tavoitettaan, että joskus harvoin sitä tulee katsottua vähän läpi sormien ja annettua neidin ihan vähän maistaa.

Tänään jälkkäriosastolta löytyi sekä dippiä että Ben&Jerry's Strawberry cheesecake -jätskiä, joten Mymski oli ihan pitelemätön, ja hyökkäyksissä jaeltiin niin pusuja kuin tanssittiin sotatansseja. Pienen näädän määrätietoisuus sai aikaan kunnon naurut ja pari hyökkäyksistä päästettiin läpi.   

Hyökkäykset olivat paikoin niin hurjia, ettei kamerakaan pysynyt perässä

Löllö flashback

sunnuntai 7. heinäkuuta 2024

Vaikka minulla onkin krooninen pentukuume, meidän nykyistä eläimistä moni on tullut meille aikuisina. Tässä yhtenä päivänä reilu viikko sitten sainkin Löllön entiseltä omistajalta viestiä, kun hänellä oli tullut vastaan Löllön vauvakuva. Vastasin siihen sitten käymällä ottamassa Löllöstä tuoreen kuvan siitä, mitä herra teki juuri sillä hetkellä. 

Löllö pentuna

Pennuissa minuun vetoaa ehkä eniten leikkisyys, aktiivisuus ja se kuinka kaikki on vielä alussa ja edessä. Etenkin verrattuna noihin vanheneviin tyyppeihin. Löllö saapui meille 9-vuotiaana perusterveenä aikuisena, mutta ei ehtinyt olla meillä kauaakaan, kun ensimmäiset merkit nivelrikosta alkoivat näkyä. Ja vaikka en vaihtaisi näistä vuosista yhtäkään pois, ja toivon, että näitä yhteisiä vuosia on vielä useampi edessä, sitä ei pysty aina välttämään pientä melankoliaa kun joutuu rutiinisti seuraamaan, että vaste lääkitykselle pysyy riittävänä. Nyt se on kuitenkin taas pysynyt, ja lääkityksessä on vielä säätövaraa nivelrikon edetessä.

Löllö nyt kesällä

En minä silti Löllöä ikinä mihinkään pentuun vaihtaisi. Mutta voipi olla, että seuraavat kissat tulevat taas pentuina. Tuommoisina yläkuvan nassikoina, joita mikään mahti maailmassa ei toivottavasti hidasta vielä vuosiin.

Sekalaisia kuulumisia

lauantai 6. heinäkuuta 2024

Meillä on ollut perhettä käymässä koko viikon, joten se aika kun en ole ollut töissä on mennyt melko tehokkaasti pelaillessa, saunoessa, uidessa ja seikkaillessa vähän pienellä saariston rengastiellä. Uima-altaankin suodatin, jonka piti olla kunnossa juhannukseen mennessä saatiin viimein pelittämään maanantaina. Normieläinarki on toki pyörinyt koko ajan siinä rinnalla. Suppiksen muksut kasvavat ja koitamme edelleen etsiä sopivaa ruokavaliota Maunolle.  

Tähti <3

Velipoikia <3

Heti diagnoosin jälkeen Mauno sai hetken Britin gastromärkistä, koska eläinlääkärin suosittelema Speficin hydrolisoitu märkis oli kaikkialta loppunut. Gastrolla oksentelu pysyikin hetken poissa, mutta kun sitten saimme hydrolisoitua märkistä, jonka pitäisi olla vielä siedetympää, oksentelu alkoi taas. Sen lisäksi Mauno ei myöskään oikein tykännyt ruuan koostumuksesta, joten se söi joka toisella aterialla huonosti ja ahmi sitten joka toisella, kun nälkä kävi liian kovaksi. Koitimme kuitenkin jatkaa jonkin aikaa Speficillä, jos tilanne olisi kuitenkin tasaantunut. Ongelma ei kuitenkaan poistunut, joten nyt Maunolla on testissä hydrolisoitu gastrokuivaruoka, jonka lisäksi olemme tilanneet lisää tuota Britin gastromärkistä, joka maistui hyvin, ja jonka kanssa oksentelua ei ainakaan viimeksi ollut. Eli voi mennä vielä tovi, ennenkuin pääsemme edes ajattelemaan Maunon kanssa mitään loppuelämän dieettejä, kun nyt etsitään yhä sitä, jolla saataisiin tilanne edes kunnolla rauhoittumaan.

Toinen siskon kissoista eli Ilo

Suppiksen minien vauhti kasvaa päivä päivältä, olkootkin että mamma pitää minit vielä varsin visusti pesän suojissa. Silloin kun minit pääsevät karkaamaan mammansa vahtivan silmän alta, kokeillaan jo kovasti kiinteitä ruokiakin. Samaten itsensä pesemistä harjoitellaan kovasti, ja välillä se jo hoituukin kuin isolta rotalta konsanaan. Tämän poikueen kanssa olen saanut apuja minien käsittelyyn siskonlapsilta, joten tästä tulee ensimmäinen meillä syntynyt poikue, jolla on jotain kosketusta myös lapsiin muutenkin kuin jonkin yhden yksittäin lyhyen visiitin osalta. 

Luguterrasta löytyi pitkästä aikaa ihan minejä

Löllö on ihan ihastunut parvekecatioon, ja monesti hän on aamuisin ensimmäisenä parvekkeen ovella odottamassa, että ovi aukeaa. Jos ovi aukeaa liian hitaasti, Löllö koittaa avittaa asiaa tassulla. 

Eväspysähdys Airistolla

Nutella-mummuska tuntuu sopeutuneen melko hyvin elämäänsä soolo-frettinä laajemmilla mummo-oikeuksilla. Etenkin nyt, kun Nutella on saanut huomattavasti enemmän jaloitteluaikaa kuin junnut, sillä en ihan täysin luota junnuihin siskoni ja siskon kissojen kanssa. Niinpä junnujen villit on pyritty ajoittamaan enemmän sellaisiin ajankohtiin kuin ihmiset ovat ulkona ja siskon kissat vierashuoneessa.   

Perjantaina illalla pelivuorossa oli Nemesis

Frettien käsittelytreenejä

tiistai 2. heinäkuuta 2024

Työpaikan uudelle puolelle tuli uusi labralaite perusverenkuvan ajamiseen, jonka myötä henkilökunta sai parin päivän ajan ajaa omien lemmikkiensä verinäytteet sillä ilmaiseksi. Kaikista meidän kissoista Ainoa lukuunottamatta on otettu huomattavasti tuota laajemmat verikokeet alle vuoden sisällä, joten päätin heti, että niitä en asialla stressaisi. Mutta koska nykyisistä freteistä meillä ei olla ajettu mitään verinäytteitä, ja ne ovat huomattavasti tottuneempia reissaajia ja boksissa nukkujia, päätin kysyä työkavereilta, kiinnostaisiko ketään treenata verinäytteen ottamista freteistä. Siinä tulisi sitten työkavereille eksotreeniä ja omille freteille treeniä erilaisista käsittelytilanteista. 

Useampikin työkaveri oli kiinnostunut, joten neidit lähtivät eilen mukaan. Odotetusti verinäytteen ottaminen fretistä osoittautui haastavammaksi kuin koirasta tai kissasta, sillä frettien nahka on sitkeämpi ja suonet pienemmät. Useammastakin neidistä näytteenotto kuitenkin onnistui. Hattaran kohdalla tein kuitenkin sen linjauksen, että siltä en nyt antanut ajaa karvaa verinäytetreenin takia, sillä Hattara on enemmän Jussin tyttö, ja Jussia aina harmittaa, jos karvoihin on kajottu. Muiden kohdalla oma ajatus on, että mitä enemmän ympärilläni ja alalla on ihmisiä, joilla on kokemusta verinäytteen ottamisesta myös eksoilta, sitä turvallisempaa se on omillekin tyypeille, jos tulee se tilanne, että näyte on oikeasti pakko saada.  

Junnujen reissutukikohta

Verinäytteiden oton jälkeen kävi kuitenkin valitettavasti ilmi, että vaikka meidän vanhan puolen laitteet näyttävät sekä Catalystin että Procyten ajattaessa frettien verinäytteitä, uuden puolen Procyte, jolla perusverenkuva ajetaan ei anna arvoja freteille. Päätin sitten jättää näytteet tälläkertaa ajamatta, sillä ilmaistarjous koski vain uuden puolen laitetta. Meidän labravastaava lupasi kuitenkin selvittää, miksi uuden puolen laitteessa on tällainen rajaus ja onko se mahdollista saada pois. Eli sikälikin on hyvä, että tämä tuli ilmi nyt, kun asialla ei ole diagnostista merkitystä, eikä sellaisessa tilanteessa, jossa niitä näytevastauksia todella tarvittaisiin. Olkootkin, että jos kyseessä olisi ollut jokin muu tilanne, näyte oltaisiin toki vain menty ajamaan vanhalle puolelle. Eilinen menikin sitten puhtaasti treenin piikkiin sekä työkavereiden että frettien osalta.  

Vaikka meilläkin tätä eksojengiä olisi kotona huomattavankin laaja skaala, ulospäin siitä näkyvät eniten fretit. Koska frettien kanssa on pennusta asti treenattu  erilaisia tilanteita, ne ovat lähtökohtaisesti uteliaita kaiken uuden suhteen, eivätkä ne ole vaihtolämpöisiä tai herkkiä vedolle, mukaanottaminen erilaisiin juttuihin ei ole niille niin iso stressi tai terveysriski. Aremmista lajeista ja tyypeistä meiltä löytyy sitten paljon sellaisiakin, joita ei käsitellä edes kotona muuten kuin pakon edessä, jolloin niitä ei luonnollisesti näe kodin ulkopuolella tai edes meillä vieraillessa samalla tavalla, ja niiden kohdalla mietitään hyvin paljon tarkempaan, onko jonkin tekeminen välttämätöntä. Sen takia esimerkiksi meidän kanit eivät käy ikinä töissä, ellei kyse ole niille itselleen tärkeistä toimenpiteistä, kuten vaikka rokotukset, eikä niitä tulisi ikinä otettua sinne vain kuviin tai treenikavereiksi.

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI