Eilen tehtiin kaksi niistä vaikeista päätöksistä, joiden pelkäsin olevan tulossa, ja kääpiörotat Erika ja Hanski saivat siipensä. Erikalle oli jo vajaa viikko sitten kontrollissa sanottu, että ellei hänen hengityksensä parane kortisonin aloittamisen myötä merkittävästi, eutanasia on ainoa järkevä vaihtoehto. Ja niin paljon kuin me toivoimmekin toisenlaista lopputulosta, Erika meni valitettavasti antibiootista ja kortisonista huolimatta vain huonompaan kuntoon, joten tuli aika tehdä hänelle se viimeinen palvelus. 

Lepää rauhassa Zaya's Ich Komme "Erika"

18.5.2025 - 27.9.2026 

Hanskin kohdalla päätös taas oli vaikeampi. Hanski kun oli fyysisesti terve. En voi silti sanoa, että tilanne olisi Hanskinkaan kohdalla tullut vastaan täysin yllättäen. Hanski kun tuli meille muiden meidän kääpiörottien tapaan sijoitukseen, mutta jo ennen Hanskin ensimmäistä poikuetta hänen lähisukulaisiaan jouduttiin lopettamaan haastavien käytösongelmien vuoksi. Joten vaikka Hanskin käytöksessä ei näkynyt nuorempana mitään poikkeavaa, Saija totesi varmemmaksi olla astuttamatta Hanskia ollenkaan, ja Hanski jäi meille elämään lemmikkieloa. Alkuun Hanskin kanssa elettiin ihan normaalisti, ja osallistui myös tapahtumiin muun lauman mukana. Sitten hän alkoi kuitenkin yhden näyttelyn jälkeen parturoimaan, jonka jälkeen todettiin hänen jäävän jatkossa kotijoukkoihin, jotta mahdollinen reissustressi ei pahentaisi tilannetta. Tilanne pysyikin pitkään hyvin hallinnassa satunnaista pientä itsensä parturointia lukuunottamatta. Kuitenkin viime aikaisten laumamuutosten myötä Hanski alkoi jahdata laumaan uusimpina tulleita Oreota ja Käkeä, ja lisäksi hyökkäillä itseään nuorempien korviin. Erikan kohdalla en ollut näkemässä, mistä hän korvalovensa sai, mutta kun samanlainen ilmestyi myös Käen korvaan ja Oreon korvasta puuttui yhden jahdin jälkeen pienempi pala tajusin lovet Hanskin tekosiksi. Siinä kohtaa otettiin sitten aikalisä ja koko lauma pienempään häkkiin laumautumaan uudelleen. 

Lepää rauhassa Zaya's Peace Pop "Hanski"

20.2.2025 - 27.9.2026 

Alkuun olin miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, että mikäli ongelmat jatkuisivat, kokeilisin vielä ottaa lauman tarkkislaiset Hanskin, Usvan ja Kasin, eli ne kolme jotka reagoivat lauman muutoksiin herkiten käytöshäiriöillä omaksi laumakseen. Saijan kanssa juteltuani tulin kuitenkin siihen tulokseen, että koska käytöksen laukaisevana tekijänä on useimmiten stressi, niin se että ongelmien jatkuessa stressaisin tyyppejä vielä lisää ottamalla ne pienempään laumaan pienempään häkkiin jossa on vähemmän toimintamahdollisuuksia ei välttämättä olisi omiaan ainakaan lieventämään stressiä. Joten sen sijaan päädyimme nyt lopettamaan Hanskin, ja jatkamme Usvan ja Kasin kohdalla vielä tarkkailua. Kasilla kun ollut nyt pitkään parempi kausi ilman merkittävää parturointia. Usvalla taas on alkanut taas kasvaa sänki parturoituihin kohtiin, joten toivotaan että lauman rauhoittuessa hänkin rauhoittuisi. Usvankin kohdalla kyllä päätimme, että mikäli parturointi vielä uusii niin pahana kuin se nyt oli, seuraavalla kerralla päädymme lopetukseen. Usvaa ehdittiin valitettavasti käyttää kasvatukseen ennen näiden haasteiden ilmenemistä, mutta hänenkin kaikki jälkeläiset on nyt tämän myötä jätetty kasvatuksesta pois. 

Haluaisin uskoa, että näiden luopumisten jälkeen minun ei tarvitsisi hetkeen stressata ja surra kääpiörottiin liittyviä asioita. Mutta valitettavasti siinä menee varmasti vielä aikaa ennenkuin saa pään kunnolla rauhoittumaan. Erikan ja Hanskinkin lähtö kun on kuitenkin taas yksi muutos, joka voi laukaista Usvan ja Kasin ongelmat uudelleen. En kuitenkaan halua lopettaa heitä vain siksi, että he saattavat reagoida asiaan, joten jatkamme tarkkailulinjalla. Ja vaikka minä kuinka toivon, että se että Pihlaja on elänyt nyt jo yli 3,5 vuotiaaksi tarkoittaa sitä, että hän on kuolematon ja elää ikuisesti, niin järjellä tiedän, että mahdollisuudet siihen ovat oikeasti aika olemattomat. Joten hänenkin kohdallaan pitää vain koittaa keskittyä niihin päiviin mitä saadaan, ja koittaa olla liikaa miettimättä, montako niitä vielä saadaan. 

Rottien syysnäyttely

Eilen otettiin suunta kohti Ulvilaa ja Lemmikki- ja showkesyrottien syysnäyttelyä. Treffasin aamulla Kirsin Raisiossa, josta jatkoimme sitten yhdessä näyttelypaikalle. Näyttelyyn mahtui useampia viime hetken muutoksia, kun torstaina selvisi että näyttelypaikka oli tuplabuukattu, jonka lisäksi yksi tuomari estyi saapumasta. Uusi näyttelypaikka onneksi löytyi aiotun läheltä, ja Kirsi ei ole kuskina yhtä neuroottinen uusiin paikkoihin ajaessa kuin minä. 

Meidän neitien boksit

Meiltä osallistui näyttelyyn tällä kertaa viisi kääpiörottaa. Suppis, Pulu, Domino, Käki ja Oreo osallistuivat kaikki lemmikkiluokkaan, jonka lisäksi Käki ja Oreo osallistuivat molempiin ulkomuotoarvosteluihin, sillä näyttelyssä oli ulkomuotoluokassa tuplaluokat. Pakko myöntää että rottien kohdalla lemmikkiluokka on itselleni yhä se tärkeämpi luokka, ja ulkomuotoluokkaan meillä ilmoitetaan välillä kasvattajan toiveesta sijoituseläimistä ne joiden kasvattaja uskoo olevan vähintään rekisterikelpoisia. Rotilla kun ei automaattisesti rekisteröidä koko poikuetta, vaan rekisteröintiin vaaditaan hyväksytty arvostelu ulkomuotoluokasta. Meilläkin kuitenkin osa tyypeistä on etenkin värinsä ja kuvionsa puolesta luokkaa "toivottavasti se jättää itseään nätimpiä lapsia", niin vaikka meillä kaikki tyypit ovat sijoituksessa, kaikki eivät ole automaattisesti ulkonäöltään näyttelytasoisia ulkomuotoluokan standardien mukaan. 

Uusi näyttelypaikka jännitti vähän etukäteen, sillä sen oli varoitettu lämpiävän puilla, jonka lisäksi pöytien määrästä ja riittävyydestä ei ollut etukäteen tietoa. Ja olihan tila myös pieni, mutta alkushokista toivuttua sinne mahtui kyllä lopulta kaikki mitä pitikin. Toki tilan pienuus edisti myös sitä, että päivän aikana ei tullut yhtään kylmä, ja itsekin jätti hupparitakin pois heti aamusta.  

Valmistautumista päivän arvostelu-urakkaan

Itse aloitin päiväni toisen ulkomuotoluokan assistenttina, ja aloin metsästää bokseja Johanna Scott Ivarssonin pöytään. Olimme tavanneet ruotsalaiset tuomarit jo pikaisesti aamupalan merkeissä Auran ABC:llä, mutta muutamaan tuntiin jääneiden yöunieni myötä englanninkieleni valitettavasti nukkui siihen aikaan. Yöunet jäivät muutenkin taas hyvin lyhyiksi jopa näyttelypäivämittapuulla, vaikka rottien hännät saatiin pestyä ja kynnet leikattua jo kymmenen maissa illalla. Ja se kynsienleikkuukin tapahtui illalla Jussin toimesta. Samalla tuli sitten vähän kuikuiltua viereiseen pöytään, jossa aloitettiin lemmikkiluokasta, ja jossa sitten heti päivän alkupuolella tuli pöytään myös Käki ja Oreo, joille tämä oli heidän ensimmäinen näyttely. Vähän kumpaakin muksua jännittikin alkuun, mutta arvostelun edetessä huomattiin ettei kyse ole käsittelyä ihmeemmästä hommasti ja kumpikin muksuista rentoutui. 

Päivän aikana tuli juteltua myös parin somesta tutun hiiristin hiiristin (joista toisella on kyllä nykyään myös kääpiörottia <3) kanssa, joille minulla ei ole aiemmin ollut yhtä vahvasti kasvoja - joku whatsupin profiilikuva kännykän näytöllä kun ei oikein aina anna kuvaa ihmisestä. Tämä on ehdottomasti yhteisnäyttelyiden parasta antia. Yhteisnäyttelyiden huonoihin puoliin etenkin hiirinäyttelyissä taas kuuluu se, että hiirinäyttelyissä on usein myös myyntipöytä, ja myönnän että hiirten tuoksu on omiaan herättämään paljon muistoja. Mutta vaikka myyntipöydällä oli muutamakin oikein hurmaava herrashiiri, niin sain pidettyä pääni siinä, että nyt meillä keskitytään saamaan tyyppejä ja kääpiörottien laumakemioita kuntoon.

Ensimmäinen meidän muksuista arvostelussa

Jälkimmäisestä teemasta tuli sitten keskusteltua meidän tyyppien kasvattajankin kanssa, ja hän oli sitä mieltä, että jos Hanskin ja Usvan ongelmakäytökset jatkuvat nyt kun tyypit palautetaan taas isoon häkkiin, hän suosittelisi niiden lopettamista. Hanskiahan ei ikinä päädytty käyttämään kasvatukseen, sillä hänen veljellään havaittiin ennen Hanskin jalostuskäyttöä niin paha parturointiongelma, että hänet jouduttiin lopettamaan. Silloin jo puhuttiin, että Hanski jää sitten puhtaasti kotirotaksi ja katsotaan miten hänen päänsä kestää. Parturointi kun on yleensä oire joko kivusta tai siitä, ettei rotta osaa käsitellä stressaavia tilanteita, vaan stressi purkautuu joko oman tai pahimmassa tapauksessa muiden turkkien nyrhimiseen. Eli ongelma ei ole niinkään kolot turkissa, vaan puutteellinen kyky käsitellä stressiä, mikä on nyt Hanskin tapauksessa johtanut muuttuneessa laumatilanteessa myös kavereiden korvien napsimiseen. Usvaa valitettavasti ehdittiin käyttää ennenkuin hänen parturointiongelmansa eskaloitui ensimmäisen kerran, mutta hänen siskonsa jäi sitten tästä syystä kanssa puhtaasti oloneuvokseksi. Tähän asti Usvan ja Kasin oireilu on ollut lievempää, mutta nyt laumassa tapahtuneet muutokset ovat saaneet molemmat oireilemaan. Mutta nyt pidetään peukkuja sille, sillä uudelleen laumattaminen pikkuhäkissä olisi taas riittänyt rauhoittamaan tilanteen ainakin seuraaviin muutoksiin asti. 

Päivä meni myös arvostelujen puolesta ihan mukavasti. Lemmikkiluokan puolelta tuli kaksi erinomaista ja kolme erittäin hyvää. Ulkomuotoluokan puolella kummatkin saatiin rekkariin, jonka lisäksi Oreo oli luokkansa kolmas - ja arvostelulomakkeen perusteella tuomari on selvästi arponut luokka kakkosen ja kolmosen välillä. Lemmikkiluokasta näillä arvosteluilla irtosi Suppikselle kunniapalkinto ja paras veteraani, Oreolle kunniapalkinto ja lemmikkinaaraiden neljäs sija ja Pululle tuomarin suosikki (onhan Pulu ilmeisen syötävän söpö myös jonkun muun mielestä).

Pululla on muitakin faneja kuin tuomari <3

Rottanäyttelyksi päivä kesti harvinaisen pitkään, ja palkintojen jaossa tuli lopulta pieni kiire, kun Saijan piti päästä viemään tuomareita satamaan ennen heidän laivansa lähtöä. Sanden piti lähteä junalleen vähän heitä ennen, joten Saija sitten keräili hänen palkintonsa talteen - ja muisti yllättävän paljon paremmin Sanden tyypit virallisilta nimiltään kuin omansa. Olkootkin että itsellänikin on kyllä virallisten nimen kanssa näyttelyissä aina pieni luntti. Saijalla kun toistuu nimissä tietyt teemat, niin välillä itselläni meinaa mennä väsyneenä aivot solmuun kuka oli mikäkin viisu, tai kuka oli miniature ja kuka taas pikkuinen tai tiny. En kyllä selvästi ollut ainoa, kun pari muuta sijoituskotia kävi omaa muistijumppaansa muunmuassa sen suhteen, missä muodossa heidän lumensa oli. Mutta ottaen huomioon että Saija on kasvattanut rottia vuodesta 1992, niin siihen on saattanut mahtua jo muutama nimetty tyyppi.   

Kotona tulikin sitten palautettua kääpiörotat pikkuhäkkiin, syötyä iltapalaa yhden Siskoni on noita -jakson kera, otettua Kajo ja Kamu treffeille ja melko heti niiden jälkeen painuttua pehkuihin Jussin ottaessa kopin muun lauman iltatoimista. Tänään sitten koitetaan tyttölauman palauttamista varsinaiseen häkkiinsä.   

Käki lemmikkiluokka

Oreo lemmikkiluokka

Suppis lemmikkiluokka

Domino lemmikkiluokka

Pulu lemmikkiluokka

Käki ulkomuotoluokka Johanna

Oreo ulkomuotoluokka Johanna

Käki ulkomuotoluokka Gail 

Oreo ulkomuotoluokka Gail

When life gives your lemons...

...make lemodane.

Tai kuten Ilta asian muotoili "Hei, se menee hyvin tai se menee ohi
Taisit sita hauskan storin saa" ja ehkä se alkaisi olla aika opetella kirjoittelemaan taas hauskempia tarinoita sitä odotellessa että pääsisi kirjoittamaan hauskemmista asioista.

Eilinen kun oli taas vähän sellainen tragikoominen päivä. Olin edellisenä päivänä sopinut iltavuorosta ja katsonut vähän ennakkoon seuraavan päivän listaa ja todennut päivän alkavat kolmella anestesiavalvonnalla, joista kaksi olisi ennen ruokataukoa. Mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että ennen töiden aloittamista on hyvä syödä riittävä brunssi/lounas. Anestesiavalvonnassa potilasta kun ei jätetä ennenkuin hän on heräämön puolella ja alkaa heräillä, eli hommasta ei kesken karata syömään, ja mikäli leikkaus- tai hammastoimenpide venyy, myös ruokatauko siirtyy kauemmas tulevaisuuteen. 

Kun sitten vähän ennen töihin lähtöä lämmittelin bagelia itselleni yläkerran keittiössä, matelijahuoneen palovaroitin alkoi huutaa. Meillä on käytössä hälytysjärjestelmä kotona, ja koska minulla meni hetki varmistua ettei matelijabunkkerissa näy eikä haise mitään tulipaloon viittaavaa, ja löytää tarpeeksi korkea tuoli, jolla yltäisin kuitata katossa olevan hälyttimen hiljaiseksi, puhelimeni ehti soida sinä aikana kahdesti: ensin hälytysfirman ja sitten Jussin toimesta, että mitä meillä tapahtuu. Vaikka päälle päin kaikki näytti olevan ok, ja hälytysfirma epäili pölyn tai kosteuden aiheuttamaan väärää hälytystä, niin bagelit olivat jääneet osin syömättä, ja ajatus töihin lähdöstä vähän hirvitti. Meillä on matelijahuoneessa yli neljäkymmentä terraariota tai akvaariota, ja sen myötä aivan liikaa sähkölaitteita, jotka voisivat hajota. Mutta hälytykseen vastannut henkilö oli myös sitä mieltä, että voisin kyllä lähteä töihin, että kyllä hälytin hälyttäisi taas uudelleen, jos kyseessä olisi etenevä palopesäke, ja meidän ollessamme pois kotona, hälytysfirma hälyttää tarvittaessa palokunnan, jos me emme kuittaa hälytystä aiheettomaksi ja kameroissa näkyy savua. Varmuuden vuoksi laitoin kuitenkin matelijahuoneen ovena toimivan palo-oven kiinni ennen lähtöä, siirsin palosammuttimen lähemmäksi ovea ja sovittiin että Jussi tulee hoitamaan loppupäivän paperityöt ja etävastaanotot kotiin.

Kun sitten pääsin sisältä vähän huonosti syöneenä ja sydänpamppailen autolle, auton käynnistystä seurasi välitön outojen äänien rimpsu. Autolle on varattu huolto reilun viikon päähän, joten ensimmäinen ajatus oli luonnollisesti se, että se päätti sitten levitä juuri nyt. Päätin ennen autonsammuttamista ottaa kuitenkin vikaäänistä pienen ääninäytteen, jotta osasisin kuvata tapahtunutta paremmin huollolle ja Jussille. Kuitenkin noin kuudennen sekunnin kohdalla näytettä mukaan liittyy uusi instumentti ja tajusin että ajotietokoneen näytöllä lukee RadioRock. Auto on päättänyt käynnistää automaattisesti random radioaseman, nyt kun oli kerrankin hetki, ettei minulla ollut äänikirjaa valmiiksi aktiivisena tullessani autolle. Minusta ei siis ole selvästi nykyrockin arvostajaksi, sillä ne kaikki kilinät ja kolinat olivat osa biisiä. 

Töihin ajaessa palohälytyksen ja auton uuden äänimaailman aiheuttamat säikähdykset alkoivat tasaantua, ja ne toivat mukanaan yhden Nemesikseni, eli stressin purkautumista seuraavan migreenin. Mitä enemmän minulle on tullut ikää, sitä herkemmin migreeni tuntuu iskevän aina jälkiaaltona, kun on tapahtunut jotain stressaavaa, tunteellista tai jännittävää. Joten ensimmäiseksi pukkarille päästyäni kaivoin laukusta migreenilääkkeet ja koin olevani ei-niin-valmis alkavaan päivään. Sen jälkeen tarkastin päivän ohjelman, ja totesin että se elli jonka parina olisin ollut oli sairastunut, eli työvuoroni luonne muuttui sitten yleismiesjantukseksi. Siinä hetkessä se tuntui melkein helpottavalta. 

Iltavuoron aikana ehdittiin puhua Maunoa hoitavan lääkärin kanssa vähän myös Maunon lääkityksestä, ja päätettiin pitää kortisoni vielä kuvioissa, mutta myös tuplata suolistonliikettä lisäävän Resolorin annostus puolikkaasta tabletista iltaisin puolikkaaseen aamuin ja illmoin. Mauno on nyt oksentanut edellisen kerran sunnuntai iltana, ja vaikka tiedän, ettei kolme oksentamatonta päivää ole vielä paljoa ja juhlan paikka. Niin kun saa yleensä siivota niitä oksennuksia pitkin seiniä ja sängyltä, jokainen oksentamaton päivä on juhlan paikka. Toki silloin kun ne juhlat jatkuvat kuukausia putkeen, sitä välillä vähän unohtaa kuinka upeaa se on.  

Eilen iltavuoron jälkeen kääpiörotta Kajo palasi omaan laumaansa ja Kajo ja Kamu alkavat taas treffailla. Eli ei saatu piippereitä syyskuulle, ja toivotaan että parempi onni lokakuussa. 

Erikan kontrolli ja Matan pattitarkki

Tämä päivä alkoi kääpiörotta Erikan hengitysoireilun kontrollilla ja sukkanauhakäärme Matan pattitarkilla. Erikalla hengityksen pumppaaminen kun on jatkunut antibioottikuurista huolimatta. Erikan hengitys on edelleen pumppaavaa ja keuhkoäänet kummallakin puolella korostuneet. Erikalle aloitetaan nyt suun kautta annettava kortisoni antibiootin rinnalle, ja jatkoa katsotaan sitten vasteen mukaan. Jos vaste kortisoniin on hyvä, katsotaan jatkohoitoon sopiva lääkitys. Jos vastetta ei ole tai se jää huonoksi vaihtoehdoksi jää eutanasia. Kortisonia määrättiin nyt kahden viikon laskeva kuuri, mutta vasteen pitäisi alkaa näkyä jo kuurin aikana. 

Mata todettiin tutkimuksessa yleisvoinniltaan hyväksi ja patti rakenteensa ja sijaintinsa puolesta mahdolliseksi leikata. Eli Matan kanssa lähdetään sitten leikkaukseen ensiviikolla. 

Kajon pesässä ei piippaa vieläkään, joten alan uskoa että hän ei ole tiine. Katsotaan kuitenkin vielä tämä päivä, ja aletaan sitten suunnitella uusia treffejä. 

Odotus jatkuu

Olisin halunnut eilen kirjoittaa postauksen otsikolla "Meillä piippaa". Meillä ei kuitenkaan piippaa ainakaan vielä. Kajon eka laskettu oli eilen illalla/viime yönä, eli sikäli tämä ei vielä tarkoita, että Kajo olisi onnistunut huiputtamaan meitä ja olisikin tyhjä. Kajolla ei ole kuitenkaan missään vaiheessa tullut sellaista valtavaa ja tulkintamahdollisuuksia jättämätöntä vauvamahaa, vaan ennemmin pieni pömppis, miksi en ole missään vaiheessa uskaltanut uskoa ihan sata varmasti hänen tiineyteensä. 

Miten pidetään hullua jännityksessä: tee pesä. Vietä paljon aikaa pesässä.

Kamu kuitenkin astui Kajon useampaan kertaan, Kajolla ei ole näkynyt kiimoja astumisen jälkeen, hänellä on pieni pömppis ja pesä tehtynä. Joten minä kuitenkin yhä kovasti toivon, että niitä minejä olisi tulossa. Edes sellaisen parin nakin verran, mikä selittäisi mahan pienen koon. 

Sikäli ei ole maailmaloppu, jos Kajo olisikin nyt tyhjä. Kajon iän puolesta voidaan yrittää vielä, ja Kajolle aiottu sulho asuu Kajon tapaan meillä, eli hommaan ei liittyisi edes logistisia haasteita. Eli kyse on enemmän omasta kaipuusta positiivisiin uutisiin sijoitusnakeroiden myötä.  

Mutta toivotaan että niitä piipperiuutisia vielä tulee.

Täällä muutenkin treenataan kovasti peukaloiden pystyssä pitämistä huomisaamua odotellessa. Huomenna aamulla kun on kääpiörotta Erikan kontrolli ja sukkanauhakäärme Matan hoidon tarpeen arviointi. Eli mietitään Erikan hoidon jatkoa, kun hengitys ei ole palautunut normaaliksi antibiooteilla, sekä katsotaan Matan patti, että tarvitseeko se leikata.  

Eilisellä lautapelireissulla tuli bongattua wc jonka koppiin oli piirretty paljon kissoja. Wc kirjoittelut ovat taidemuotona kovin aliarvostettuja <3

Ja kun ei päästy eilen päivittämään päivän positiivisena uutisena sitä, että meillä piippaa, meinasin postata illalla, että meillä oli kortisonin aloittamisen jälkeen ensimmäinen päivä kun Mauno ei oksentanut. Valitettavasti se ilo loppui kuitenkin lyhyeen, sillä Mauno oksensi sitten loppuillasta iltapalan jälkeen sänkyyn. Eli voinee olla, että tilanne ei tälläkään kertaa laukea kortisonilla, ja joudutaan miettimään taas jotain muuta. Tosin sama kävi myös keväällä, ja vaikka kortisoni on suolisto-ongelmissa monille se ihmelääke, alkaa vaikuttaa että se ei ole sitä Maunolle.  

Kirjoitusblokki

Minulla on ollut useamman päivän sellainen olo, että haluaisin kirjoittaa jotain tänne blogin puolelle. Jotain pientä tai suurta, ei niin väliä. Mutta väliin jotain positiivista ja kevyttä, mutta samalla elämänmakuista. Ja siihen se on sitten vähän tyssännytkin. Ei sillä että meillä olisi täällä kaikki nyt jotenkin huonosti. Mutta todella moni asia tuntuu olevan sillä tavalla kesken, että en vielä tiedä kumpaan suuntaan ne kääntyvät. Tai sitten ne eivät tämän kaiken keskellä ole edenneet mihinkään. 

 

Mauno ja Maunon uusi painikaveri <3 (ja seuraavaan postaukseen koitan saada taas muitakin kuin kissakuvia)

Kääpiörottien naaraslauma on nyt Kajoa lukuunottamatta otettu pienempään häkkiin laumautumaan uudelleen, sillä lauma on ollut Tähden kuolemasta asti vähän sekaisin. Kun Kasin parturoinnin lisäksi sain Hanskin kiinni siitä, että hän napsii itseään nuorempia korville, päätin vähän nollata tilannetta. Nyt porukka saa olla sitten taas viikon pikkuhäkissä, jonka jälkeen kokeilen siirtää ne uudelleen isoon häkkiin. Mikäli ongelmat jatkuvat, ajattelin seuraavaksi kokeilla siirtää Hanskin, Kasin ja Usvan omaksi laumakseen. Hanskia ja Kasia ei käytetty parturoinnista johtuen ikinä kasvatukseen, ja kaikki kolme ovat parturoinnista johtuen jääneet eläkkeelle myös näyttelyistä. Tähän asti heidän päänsä on kestänyt hyvin normaalia laumaelämää, kun he ovat saaneet olla rauhassa kotona. Mutta voi nyt olla, että kun sen sijaan että laumassa olisi vahva heitä vanhempi johtaja, he alkavat olla vanhuksia lukuunottamatta lauman vanhimpia, he reagoivat selvästi aiempaa vahvemmin kaikkiin laumassa tapahtuviin muutoksiin. Joten seuraava vaihe voisi sitten olla kokeilla antaa heidän elää kokonaan omana laumanaan, jossa muutokset olisi karsittu vielä enemmän minimiin, eli laumassa ei olisi muutoksia vanhusten poistumisen ja uusien junnujen myötä, eikä mammailemaan lähtijöitä tai laumalaisten näyttelyreissuja. Vain he kolme, jotka saisivat olla kokoajan yhdessä ilman ylimääräisiä muuttujia ja vanheta yhdessä, sillä he ovat kaikki suunnilleen samaa ikäluokkaakin. Toki tämä tarkoittaisi heille pienempää häkkiä, miksi se ei ole minulla ykkövaihtoehtona, mutta kuitenkin sellainen jota mieluummin vielä kokeilisin ennemmin kuin miettisin heidän lopettamistaan siksi, että he reagoivat liian vahvasti lauman muutoksiin.  

Myös Tiniksen muutto aikuisterraarioon on viivästynyt, koska en ole vielä ehtinyt/jaksanut päällystää aikuisterraarioon tulevaa taustaa, vaikka sain muotoiltua sen jo reilu kuukausi sitten. Minulla oli tavoitteena, että kaikki matelijat olisivat matelijabunkkerissa kesän loppuun mennessä, mutta Tiniksen terraprojektin seisoessa se ei toteutunut, vaan Tinis pitää yhä majaansa takkahuoneessa. Tähän projektiin minulla olisi materiaalitkin jo valmiina, eli se pitäisi vain viedä loppuun. 

Maunon kohdalla sovittiin että katsotaan kortisonilla viikko, ja olen sen jälkeen yhteydessä eläinlääkäriin missä mennään oksentelun kanssa, ja mietitään jatko sen pohjalta. Nyt neljän päivän jälkeen tilanne on yhä ennallaan, mikä ei toki tarkoita, etteikö tilanne voisi tästä vielä rauhoittua. Mutta mikä ei myöskään helpota tätä olotilaa, että tuntuu että nyt monen asian suhteen vain odotetaan mihin suuntaan lähdetään menemään. 

Maunon ja Sasun iltapaineista alkaa tulla kuitenkin jo selvästi juttu, ja pojat rallittelevat usein yhdessä iltaisin ennen iltapalaa. 

Ja vaikka nyt tuntuu, että sitä stressaa todella monen tyypin kanssa mihin tilanne etenee, meillä on toki myös se suuri enemmistö tyyppejä, joilla on kaikki ihan ok. Jotka ovat terveitä, joiden terveyteen tai käytökseen ei liity mitään erityisiä huolenaiheita, ja jotka elävät tämän kaiken keskellä ihan normaalia arkeaan. Syövät, nukkuvat ja touhuilevat omia touhujaan. Ja joihin minun selvästi pitäisi nyt myös keskittyä enemmän, vaikka on toki luonnollista, että silloin kun jotkut vaativat erityishuomiota, niin ne joiden kanssa ei ole mitään haasteita jäävät hetkellisesti vähemmällä huomiolle. Mutta joihin keskittyminen auttaisi omaakin päätä paremmin muistamaan, että pohjimmiltaan kaikki on ihan hyvin, vaikka nyt taas sattuu ja tapahtuu kerralla kaikkea.

Ja ehkä huomenna on sen positiivisen päivityksen vuoro.  

Kontrolleja ja muita kuulumisia

Blogin puolella on ollut nyt pari viikkoa täysin kuollutta ja instankin puolella hiljaista. Reaalimaailman puolella on käyty töissä ja koitettu keskittyä pitämään kotona olevat tyypit hengissä, että seuraava postaus ei olisi taas kuolinilmoitus. Valitettavasti kotona on kuitenkin useammalla tyypillä nyt jotain, miksi se tuntuu ikävän realistiselta uhkalta useammasta suunnasta.

Maunolla on ollut suolistosairautensa suhteen taas pahempi jakso, ja hän on oksennellut päivittäin nyt viimeiset kolme viikkoa. Eilen käytiin sitten kontrolliultrassa, ja myönnän että minulla oli pieni pelko persiissä sen suhteen, mikä on saanut oireilun voimistumaan nyt noin pahaksi erikoisruokavaliosta ja lääkityksestä huolimatta. Onneksi kuitenkaan pahin pelkoni, eli aiemmissa ultrissa havaitun pienen massamuutoksen nopea kasvu, osoittautui aiheettomaksi. Suoli oli kuitenkin kauttaaltaan paksumpi kuin kevään kontrollissa, joten Maunon lääkearsenaaliin otettiin nyt taas kortisoni mukaan, ja toivotaan että se rauhoittaisi tilanteen.  

Mauno ei ollut taas yhtään vakuuttunut eläinlääkärissä käynnin välttämättömyydestä

Viime kuussa lopetetun kääpiörotan Wandan emo Erika ei ole vieläkään täysin oireeton, vaikka Erikan oireilu on ollut koko ajan lievempää kuin Wandalla. Erikalla on varattuna kontrolli ensiviikolle, missä mietitään sitten jatkoa hänen osaltaan, kun pelkkä antibiootti ei nyt selvästi auta. Kääpiörottalaumassa yksi lauman parturoijista on reagoinut hyvin voimakkaasti laumassa tapahtuneisiin muutoksiin, ja hän on syönyt nyt karvat sekä etu- että takatassuissaan. Ja pelkään että niitä muutoksia laumaan on tulossa lähiaikoina lisää, kun lauman 3,5 vuotiaalle matriarkalle on alkanut kehittyä kaihi. Niin tuon parturi Usvan kohdallakin on nyt seurannassa, kykeneekö hän toipumaan muutoksista ja asettuuko ongelma taas, vai onko tämä kaikki hänen stressinsietokyvylleen liikaa. 

Sitten on vielä meidän sukkanauhakäärme Mata, jolle on ilmestynyt patti, joka pitäisi tutkituttaa ja pieni huoli siitä, uusivatko meidän toisen tuontikääpiörottapojan hengitysoireet. Ja meidän vanhempi parta-agama on vähän laihtunut, ja nyt toivotaan että hänen osalta tilanne ratkeaa ötököitä lisäämällä eikä kyse olisi iästä. Luci on nyt noin yhdeksän vuotias, ja parta-agamat elävät yleensä 8-15 vuotta. Mutta koska Luci on niin huipputyyppi, haluaisimme ehdottomasti pitää hänet mieluummin sinne 15-vuotiaaksi. Harmi vain, ettei sitä saa yleensä itse valita, vaan voi vain toivoa parasta.

Kun kaiken tämän lisäksi syksyn alkuun tuli heti kesää enemmän työvuoroja, on päivittäminen vähän jäänyt. Sitä kun ei haluaisi koko ajan päivittää pelkistä stressaavista ja surettavista asioista, mutta kummasti pää on taas pyörinyt enemmän niiden ympärillä.

Toki samaan aikaan täällä valmistellaan montaa muutakin juttua. Kääpiörotta Kajolla on laskettu aika tämän viikon sunnuntaina, ja hänet muutettiin juuri mammailuhäkkiin tekemään pesää ja valmistautumaan synnytykseen. Ensiviikolla on rottien syysnäyttely Loimaalla ja Turun matelijamessuihinkin on enää 2,5 viikkoa, ja kovasti koitetaan ideoida sinnekin myyntipöytään täytettä.  

Miina, Sasu & pupillia laajentajat silmätipat. Kuva minien kasvattajan ottama.

 

Ja kävihän meidän kissanpennutkin taas eläinlääkärissä pyörähtämässä, tällä kertaa silmätarkkien myötä. Miinan ja Sasun silmätarkistuksesta en kyllä ollut kauhean huolissani, sillä kummankaan silmissä ei näkynyt päälle päin mitään poikkeavaa, ja kummankin pupillit reagoivat valoon normaalisti. Mutta koska pentuesisaruksella diagnosoitiin juuri ennen luovutusta mahdollisesti perinnöllinen silmäsairaus, kasvattaja halusi luonnollisesti tutkituttaa sijoitukseen tulleen Miinan silmät tarkemmin mitä normi pentutarkastukseen kuuluu. Ja kun Miina joka tapauksessa lähti tutkimuksiin, sovittiin että varattiin samalla aika myös Sasulle, niin on sitten kasvattajalle kattavammin tietoa pentueen silmätilanteesta. Miina, Sasu ja samalla kertaa tutkittu Miinan ja Sasun emo Sohvi saivat kaikki silmien osalta puhtaat paperit.   

Sinne positiiviseen koriin voidaan lisätä myös se, että meidän Team harmaan, eli Maunon, Miinan ja Sasun välit ovat lähentyneet koko ajan, ja nyt viime aikoina on alettu nähdä yhdessä nukkumisen lisäksi myös Maunon ja Sasun ekoja yhteisiä leikkipaineja. Vielä painimatsit ovat olleet vähän varovaisempia ja kokeilevampia kuin sisarusten väliset, kun tunnustellaan missä se raja menee että kuinka kovaa uskaltaa ja saa ottaa kiinni ilman että toinen ahdistuu. Mutta askel kerrallaan.  

Siskoni on noita maratonia sohvalla Team harmaan kanssa

 

Lepää rauhassa Tähti

Kun kotona on useampia yli kaksivuotiaita kääpiörottia, sitä pitäisi olla valmiimpi menetyksiin. Mutta kun lauman vanhin on viittä vaille 3,5 vuotias supermummo, ei sitä oikein osaa ajatella hänen tyttärentytärtään oikeana mummona, vaikka hänelläkin oli 2v synttärit jo juhlittuina.  

Eilen aamulla Jussi kuitenkin huomasi että Tähden silmä rähmi vähän. Silmässä ei kuitenkaan näkynyt mitään, kun rähmän pyyhkäisi pois, joten emme vielä huolestuneet. Alkuyöstä sille puolelle jonka silmä oli rähminyt oli kuitenkin ilmestynyt näkyviin selvä kasvain/paise, joka painoi silmää, alaleukaa ja hengitystä. Vaikka patista ei löytynyt mitään näkyvää rupea/haavaa sen ulkopinnalta joka olisi viitannut paiseeseen, sen sijainnin ja nopean kasvun puolesta myös paise tuli vaihtoehtona vahvasti mieleen. 

Siinä sitten hetki arvottiin arvottiin vaihtoehtoja. Meillä on joskus kissalla hammasjuuripaise rauhoittunut ihan antibiooteilla, Nyt kuitenkin patti oli kooltaan ja sijainniltaan sellainen, että tilanne oli muuttunut kerrasta akuutiksi, ja eläimen voinnin kannalta emme voisi jäädä odottamaan helpottaako tilanne lääkkeillä. Eli käytännössä vaihtoehtona olisi ollut eläimen rauhoittaminen ja patin tutkiminen rauhoituksessa, ja sitten jos se olisi osoittautunut paiseeksi eikä kasvaimeksi, sen tyhjennys ja huuhtelu rauhoituksessa. Tässä kohtaa oli kuitenkin jo keskiyö ja kyseessä oli 2v3kk vanha eläin, jonka olo oli selvästi tukala, joten toisena vaihtoehtona keskusteltiin myös eutanasiasta. Etenkin kun Tähti alkoi näyttää selvästi siltä, että mitä päättäisimmekin, se olisi kyseisen yön eikä seuraavan päivän asia. 

Tähden yleisvointi ja ikä huomioiden päädyttiin sitten eutanasiavaihtoehtoon. 

Lepää rauhassa Zaya's Tinker Bell "Tähti"

13.6.2024 - 3.9.2026   

Ekaa kertaa kissanäyttelyssä

Eilen otettiin suunta kohti Karkkilaa ja ensimmäistä kissanäyttelyä johon osallistuttiin omien kissojen kanssa. Aiemmin olin käynyt vain turistina muutamissa kissanäyttelyissä, sekä lukenut netistä muutamia kuvauksia päivän kulusta ja tarvittavista tarvikkeista. Kissanäyttelyiden osalta itselläni kun ei ollut vielä minkäänlaista rutiinia siinä, mitä kaikkea näyttelyyn tarvitaan mukaan.

Ensimmäinen pieni kulttuurishokki tuli siinä, että eläinlääkärin tarkastus alkoi jo 7.30, ja koska näyttelyssä ei ollut numeroituja paikkoja ja halusimme päästä vierekkäin Miinan ja Sasun kasvattajan ja hänen toisen kasvattien omistajan kanssa, kasvattaja totesi että meidän kannattaa koittaa tähdätä paikalle jo niihin aikoihin. Kääpiörotilla ja freteillä ei ole eläinlääkärin tarkistusta edes pistokokein ennen arvostelujen alkua, joten niissä on yleensä riittänyt, että on paikalla ennen arvostelujen alkua, mikä on yleensä yhdeksän ja kymmenen välillä. Lähtö kohti Karkkilaa tapahtui siis hyyyvin aikaisin, ja päästimme ajomatkalla katselemaan kun aurinko nousi. 

Menomatkan valoshow

 

Paikalle saavuttuamme odotimme hetken Miinan ja Sasun kasvattajaa, ja hänen saavuttuaan menimme yhdessä sisälle. Sisällä katsottiin ensin pentujen rokotuskortit, ja kuitattiin sen jälkeen ilmoittautumispisteelle ketkä ovat saapuneet. Meitä ei tällä kertaa ohjattu ilmoittautumisen yhteydessä eläinlääkärintarkistukseen. Kun olimme saaneet leirin pystyyn Miinan ja Sasun kasvattaja ilmoitti että toinen kasvatinomistajista on tehnyt meille kaikille numerolaput. Tämä oli oikein hyvä, sillä minulta oli mennyt täysin ohi, että kissanäyttelyissä valmiit numerolaput eivät tule sisäänkirjautumisen yhteydessä, vaan ne täytyy tehdä itse. Freteillä ja rotilla kun näyttelynjärjestäjä aina askartelee ja jakaa kaikille numerolaput. 

Kissojen asetuttua näyttelyhäkkeihinsä ja kasvattajan saatua kahvia lähdettiin katsomaan mistä tuomarit löytyvät. Karkkilassa oli yhtäaikaa käynnissä kaksi erillistä näyttelyä (jotka oli nimetty Kyöstiksi ja Selmaksi), joissa kummassakin oli omat tuomarinsa eri puolilla hallia. Miina ja Sasu oli molemmat ilmoitettu molempiin näyttelyihin, ja koska he kuuluvat eri väriryhmiin, heille osui tällä kertaa eri tuomarit. Kaikkien tuomareiden kohdalta löytyi lista, mitkä kissat he arvostelevat ja missä järjestyksessä, joista kasvattaja laski sitten arvion, kuinka kauan suunnilleen menisi että Miinan ja Sasun vuorot tulisivat. Kumpaakin ennen oli monia kissoja, joten näyttelyn alkupuoli oli aika tuttua odottelua.

Miinan ja Sasun tukikohta pystytetty

 

Kun sitten omien arvosteluvuorot lähestyivät, saimme pienen perehdytyksen näyttelypaikalla tapahtuvaan kissojen viimeistelyyn ennen arvosteluun menoa, sekä hienosäätöä kissojen esittämiseen esimerkiksi sen suhteen miten häntä kannattaa laittaa. Sasu otti näyttelyposeerauksen lunkisti näyttelypaikallakin, eli häntä ja hänen häntää sai aika rauhassa asetella. Miinasta taas näyttelyhallissa olisi ollut vaikka mitä jännää tutkittavaa, joten hän ei olisi yhtään malttanut pysyä arvosteluposeerauksessa. Kasvattaja sitten tässä kohtaa lohdutteli, että pentuluokissa annetaan asian suhteen kyllä paljon anteeksi. 

Kun arvostelut sitten etenivät norskeihin ymmärsin kerrasta paitsi sen, miksi kasvattaja oli todennut ettei sitä päivällä ehdi kuitenkaan paljoa istua, samoin kuin sen, miksi hän oli todennut ettei ota Miinaa ja Sasua mukaan Karkkilaan, ellei ehditä/haluta lähteä sinne lisäkäsiksi. Rotilla ja freteillä sitä pystyy helposti ilmoittamaan koko lauman ja toimittamaan  ne suht stressittömästi arvosteluun kiitos assistenttien. Mutta kissoilla omistaja itse vie ja esittelee kissan tuomarille. Eli oikean tuomarin luona täytyy olla juuri oikeaan aikaan. Ja kun tuomareita joille kissat ovat menossa on neljä, joista puolet on eri puolella hallia kuin toinen puoli, siinä olikin aika seuraaminen ja laskeminen montako kissaa on missäkin välissä ja mitä vauhtia kukakin tuomareista etenee. Sitä ettei kissojen vuoro tulisi samalle tuomarille juuri samaan aikaan oli pyritty ehkäisemään sillä, että toinen näyttely alkoi puoli tuntia toisen jälkeen. Mutta koska jokainen tuomari arvostelee hieman eri tahtiin, tulivat arvosteluvuorot kuitenkin aika tiiviisti. Itse arvostelutilanne oli myös aika jännä, kun tuomari saattoi jutella omistajan kanssa ja kysellä kissasta lisää, mikä tuntui todella hämmentävältä, kun on tottunut siihen, että muilla omilla lajeilla arvostelu on periaatteessa anonyymi (käytännössä toki piirit ovat niin pienet, että kyllä etenkin kotimaiset tuomarit aika hyvin tunnistavat eri yksilöitä muunnosten ja tyypin perusteella). 

Sasun ja Miinan numerolaput. Taakse oli tehty vielä luntti tuomareista <3

 

Tuomarin arvosteltua kissat hän ilmoitti jokaisen kissan kohdalla haluaako ne kaikkien tuomaroimiensa kissojen arvostelun jälkeen mukaan tuomarin parhaiden valintaan, joka vastaa aika pitkälti frettien re-calleja, tosin sillä erolla, että tieto sinne pääsystä tai pääsemättömyydestä tulee heti arvostelun jälkeen. Mikäli kutsua ei tule, näyttelystä voi poistua sitten kun poistumislupa myönnetään. Meillä kumpikin pennut arvosteluista tuomareista halusi nähdä pennut vielä uudelleen. Eli arvostelujen jälkeen alettiin sitten seuraamaan mitä tahtia tuomareiden listat menivät loppuun ja odottamaan uutta kierrosta. Uuden kierroksen kohdalla ymmärsin paljon selkeämmin myös sen, mitä kasvattaja oli todennut siitä, että pikkupentujen on usein vaikea pärjätä kilpailussa isompien pentujen kanssa. Freteillä kaikki pentueet syntyvät yleensä parin saman kevät-/kesäkuukauden aikana, joten vaikka pentuluokassa kilpaillaan vuotiaiksi asti, ovat kaikki osallistuvat pennut yleensä suunnilleen samassa kehitysvaiheessa. Kissoilla taas kun pentueita syntyy ympäri vuoden, niin vaikka pentuluokan ikähaitari on vain 4-8kk, niin nelikuiset ja kahdeksankuiset pennut ovat kasvussa ja kehityksessä täysin eri vaiheessa. Niin vaikka Miina ja Sasu saivat paljon kehuja, niin hyvin monessa kohtaa mainittiin myös heidän turkin olevan vielä vauvaturkki ja kuinka small baby meidän kaksikko vielä oli - Miina ja Sasu kun ylittivät minimiosallistumisiän vain joillain päivillä. Niin kaikilta tuomareilta suosikiksi nimettiin ja paneeliin lähetettiin vähän isommat pennut. 

Riippari oli lemppari. Jussi lupasi askarrella tyypeille irrallisen riipparitelineen sitten kun häkin rakenne ei enää kestä Sasun painoa riipparissa

 

Miina ja Sasu kuitenkin saivat sen mitä kasvattaja oli vähän toivonutkin, eli kumpikin tuomari myönsi molemmille pentusertit. Kissoilla pentuvalioon tarvitaan kolme sertiä pentuluokista, eli nyt molemmilla on siitä tavoitteesta 2/3 saavutettu. Seuraavaksi lähdetään pentujen kanssa varmaan Nousiaisten näyttelyyn marraskuussa, jossa on myös tuplanäyttely, eli kaksi näyttelyä samana päivänä. Meinasin jo ehtiä toppuutella, että emme pääse kyseiseen näyttelyyn, sillä meillä on samana viikonloppuna frettinäyttely, mutta tässä tuli sitten taas yksi outous, johon minulla kestää totutella - kissanäyttelyt ovat usein koko viikonlopun, ja se kumpana päivänä mikäkin rotu arvostellaan vaihtelee. Marraskuun Turokin näyttelyssä norjalaiset metsäkissat ovat sunnuntaina. Itse olen käynyt kohta kolmekymmentä vuotta näyttelyissä jyrsijöiden, kanien ja frettien kanssa, ja tähän mennessä elämäni jokainen näyttely on ollut lauantaina. 

Sasun ensimmäinen arvostelu. Jussi oli meistä se joka esitteli pennut tuomareille.

 

Yksi outous itselle tutumpiin näyttelyihin nähden oli myös palkinnot. Jyrsijöillä ja freteillä näyttelyiden ilmoittautumismaksut ovat paljon halvemmat kuin kissanäyttelyissä, mutta silti palkintopöytä on aina täynnä ruusukkeita ja tavarapalkintoja, ja palkinnot sisältyvät ilmoittautumismaksuun. Sijoittuneet saavat lähes poikeuksetta sekä ruusukkeen että nameja/leluja/tarvikkeita, ja palkinnot muuttuvat sitä hienommiksi ja runsaammiksi mitä isommille sijoille mennään. Kissanäyttelyssä taas palkintopöydästä löytyi hinnasto, eli mikäli kissan ansaittua sertin, halusi lunastaa kissalle sertiruusukkeen, siitä piti maksaa hinnaston mukainen hinta. 

Käytiin myös valmiiksi läpi aikuisturkille sopivia näyttelytuotteita

 

Koska kumpikaan meidän pennuista ei edennyt kummaltakaan tuomarilta paneeliin asti, loppunäyttely sujui meidän osalta taas rennommissa merkeissä jutellen ja tutustuen näyttelyn kahvioon. Paneelissa oltaisiin sitten valittu tuomareiden parhaiden joukosta vielä näyttelyn parhaat. Kissanäyttelyissä olisi myös aina vaikka mitä kivaa myynnissä, mutta tällä kertaa jätettiin näyttelyssä shoppailu väliin. 

Myönnän kyllä, että näyttelyssä iski pieni kärrykateus, ja aloin haaveilla sellaisista pöydällisistä näyttelyrattaista, jollaiset monilla olivat. Niiden kanssa voisi sitten helpommin rullata kytikselle, kun oman kissan vuoro lähenee, ja ne tarjoaisivat tason jonka päällä viimeistellä kissa ennen arvostelua. Harmi vain että kyseiset menopelit ovat suhteellisen arvokkaat, etenkään kun emme vielä tiedä, kuinka usein tai säännöllisesti innostutaan kissanäyttelyissä käymään. 

Jussi halusi lunastaa mineille heidän ensimmäiset sertinsä ihan ruusukkeina

 

Paneelin alettua aloimme sitten laittaa leiriä kasaan ja valmistua kotiinlähtöön.

Nyt on sitten ensimmäisestä kissanäyttelystä selvitty ja ainakin vielä ne tuntuvat hektisemmiltä ja sekavammilta kuin fretti- ja jyrsijänäyttelyt. Vaikkakin seuraava kerta tulee olemaan jo helpompi, kun itsellä on taas selkeämpi kuva siitä, mitä tarvitaan mukaan, missä vaiheessa arvostelulomakkeet suunnilleen saadaan ja tuntee jo osan lyhenteistä vähän paremmin, niin ihan kaikki palkinnot eivät tunnu yhtä heprealta. Esimerkiksi toi muksujen saama pentuserti on merkitty arvosteluun CACC.    

Kiitos taas avusta ja seurasta päivän aikana kaikille asianosasille! <3 

Tavattiin näyttelyssä myös minien isä Rontti <3

 

Valmistautumista näyttelyyn

Ylihuomenna osallistumme ensimmäistä kertaa ikinä omien kissojen kanssa kissanäyttelyyn. Vaikka olen käynyt elämäni aikana muutaman kerran turistina ihmettelemässä kissanäyttelyitä, ovat ne silti maailmana vielä varsin vieraat kaiken sen suhteen miten päivän kulku menee, miten luokat menevät, mihin arvostelu painottuu, mitä eri palkintojen lyhenteet tarkoittavat... Onneksi Miinan ja Sasun kasvattaja on myös paikalla ja on luvannut opastaa meidät päivän läpi.

Pieni pesty Sasu

Tänään aloitimme näyttelyvalmisteluja leikkaamalla pentujen kynnet ja pesemällä pennut. Kumpikaan muksuista ei juuri arista vettä, joten itse pesu meni ilman suurempaa draamaa. Kokeilimme kummankin kanssa myös fööniä, ja se jakoi selvästi vähän enemmän mielipiteitä. Miina ei erityisemmin tykännyt, jos ilmavirta osui pään lähelle, mutta muuten föönääminen oli ok, kun sai samalla nameja. Sasusta moinen vempele oli huomattavasti epäilyttävämpi, joten hänen kanssaan päädyimme tällä kertaa siihen, että fööni oli vain päällä jonkin matkan päässä, kun syötiin nameja. Että jätetään lähikontakti sitten myöhemmäksi, kun laite oli selvästi vähän epäilyttävä. 

Pieni pesty Miina

Fretti- ja rottanäyttelyissä molemmissa assistentti vie eläimet tuomarille, eikä tuomari arvostellessaan näe kuka eläimen omistaa. Jussilla oli sama olettamus kissanäyttelyiden suhteen, joten hän hieman yllättyi kuullessaan, että kissanäyttelyissä omistaja itse esittelee kissan tuomarille. Joten sitäkin on nyt sitten vähän treenailtu, vaikka itselläni onkin vähän kuuro opastaa sokeaa olo aina kun Jussi koittaa kysellä minulta miten kissanäyttelyt toimivat. Joten olenkin sitten aina ohjannut hänet esittämään kysymykset minien kasvattajan suuntaan, jolloin vastauksia voi pitää vähän luotettavampina. Kasvattaja kyllä lohdutteli, että niin kauan kuin muistetaan kissat ja rokotustodistukset, niin kaiken muun saisi tarvittaessa improvisoitua paikanpäälläkin.  

Näyttelyposeerauksen harjoittelua