Edellisissä toiveluukuissa on ollut niin paljon tekstiä, että mennään tällä kertaa kuvilla. Eli sen pidemmittä puheitta, tässä on Mauno <3

Toiveluukku 2

Viime toiveluukkuun tuli useampi toive seuraavista toiveluukuista. Avataan näistä seuraavaksi akvaarioelämää, jonka ajattelin tehdä vielä vähän edellisen luukun hengessä. Eli miten meidän nykyisen kalakeiton reseptiikka on hioutunut nykyisenlaisekseen. Se kun kuvastaa osaltaan aika hyvin miten meidän jengi tapaa muotoutua, vaikkakaan altaassa ei elä elä nyt yhtään suoranaista rescueta, kun Kapu-sinikirjoahvenesta on aika jättänyt.

Tällähetkellä altaassahan elelee:

0.1 Pterophyllum scalare lehtikala "Mary-Ann"

0.0.14 Puntius tetrazona tiikeribarbi

0.0.8 Crossocheilus oblongus leväbarbi

0.0.3 Megalechis thoracata haarniskamonni

0.0.3 Rasbora sp.

1.0 Ancistrus sp. partamonni "Väinämöinen"

0.0.1 Hypostomus plecostomus "Behemoth" 

Behemoth

Altaan tämänhetkiset pisimpään olleet asukit ovat kolme haarniskamonnia. Haarniskamonneja meille tuli puhtaasti siksi, että ne ovat niin rumankauniita kaloja, joita olin jo pitkään haaveillut hankkivani, jos meillä joskus olisi riittävän iso allas. Ja niitä meille sitten tulikin kolme meidän edelliseen 315-litraiseen altaaseen. Kyseinen kolmikko viihtyikin sitten varsin hyvin, ja oli keskenään hyvin yhteen sopiva joukko, joka aloitti varsin nopeasti kutupuuhat. Itselläni ei ollut kalojen suhteenkaan suuremmin kasvatushaaveita, joten annoin porukan kyllä häärätä, mutta en pyrkinyt isommin edistämään kudun onnistumista erillisellä poikasaltaalla tai muilla järjestelyillä. Kaikesta huolimatta joka kudusta aina muutama tyyppi onnistui jemmautumaan ulkosuodattimeen tai kasvillisuuden joukkoon niin, että pääsi kasvamaan isommaksi ja liittymään osaksi parvea. Siinä kohtaa kun haarniskoja alkoi olla parisenkymmentä, totesin että silloinen allas alkoi käydä niille vähän ahtaaksi. En kuitenkaan edelleenkään raaskinyt myydä niistä yhtään, joten allas päivittyi sitten Jaanin asuntoon muuton yhteydessä 540-litraiseksi, että saatiin haarniskojen klaanille lisää tilaa. Jossain vaiheessa kun klaanin vanhimmista aika jätti, kutupuuhatkin vähenivät, eikä porukka enää kasvanut. Eikä uusien isompien ja ahneempien allaskaverien kanssa niistä muutamista tuoreemmista kuduistakaan jäänyt enää seura-akvaariossa selviytyjiä. Niinpä jatkuvan kasvun sijaan jengi alkoi pikkuhiljaa harveta, ja nyt ollaan taas kolmessa tyypissä, joista näilläkin kaikilla alkaa olla ikää jo yli kuusi vuotta. Näiden suhteen nyt arvotaankin, lähdetäänkö taas kasvattamaan parvea, vai katotaanko ajan kanssa mikä näiden paikan lopulta täyttää.

Seuraavaksi pisimpään nykyisestä porukasta ovat olleet lehtikalat, tai nykyään lehtikala. Tämä on puolestaan semmoinen Jussin haavelaji, ja kun yhteenmuuton yhteydessä allas päivittyi isompaan, minäkään en nähnyt enää syytä, miksei Jussinkin haavetta olisi mahdollista toteuttaa. Altaaseen haettiin eläinkaupasta pieni parvi, joista sitten muodostui meidän ensimmäinen pariskunta, ja lopuille etsittiin uusi koti, kun parin kutuvalmistujen myötä allas kävi niille turhan ahtaaksi. Pariskunnan onni ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa, kun sulho löytyi jo parin kudun jälkeen kuolleena ilman näkyvää syytä. Haettiin sitten eläinkaupasta yksin jääneelle naaraalle vähän vanhempi varma koiras, ja toivottiin parasta, että naaras hyväksyisi tämän ainokaisen vaihtoehdon. Sulho onneksi kelpasi, ja pian oltiin taas kutuhommissa. Kunnes tämä uusikin sulho mystisesti kuoli, ja tässä kohtaa Murha-Anneliksi nimetty naaras oli taas leski (Annelin ei siis missään kohden nähty kiusaavan tai tekevän mitään sulhoilleen, joten sitä ei ikinä suoranaisesti syytetty niiden kuolemasta). Tässä kohtaa aloin jo itse olla sitä mieltä, että vaikka lehtikalatkin mieluiten elävät parina, niin en enää jaksaisi yrittää parittaa Annelia kenenkään kanssa. Etenkään kun en halunnut lähteä uudelleen siihen, että otettaisiin parvi, josta Anneli pääsisi valitsemaan kumppanin itse, mutta jota emme kuitenkaan voisi pitää kokonaisuudessaan, jos sieltä löytyisi sopiva pari. Joten Anneli sai pysyä vähän aikaa itsekseen, kunnes kaveri kysyi haluttaisiinko kokeilla sille kaveriksi lehtikalaa, joka ei tullut oikein juttuun kaverin äidin muiden lehtikalojen kanssa. Niinpä Anneli sai uudeksi kaverikseen punaniskaisen lehtikalan, joka nimettiin Punaniskaksi. Punaniska ei kelvannut kutupariksi, mutta muuten yhteiselo oli suhteellisen rauhallista, kunnes se olikin Anneli, joka kuoli. Ja Punaniskalle tuli uudeksi kaveriksi niin ikään aikuinen Mary-Ann.  Joka taas jäi yksi kun Punaniska kuoli... Tässä kohtaa ilmoitin Jussille, että tämä parinvaihtotanssi saa olla toistaiseksi tässä, ja Mary-Ann saa elellä loppuikänsä leskirouvana, ellei nyt sitten jostain ilmaannut joku sopiva kodinvaihtaja, joka saa minut taas pyörtämään päätökseni.

Tiikeribarbeja

Leväbarbi jengi tuli meille puolestaan enempi sattumalta. Koska leväbarbit ovat suhteellisen isoja ja vilkkaita parvikaloja, en ollut ikinä halunnut ottaa niitä vain paria talkkariksi, koska niitä nyt kuuluisi olla jotta levät pysyvät kurissa. Mutta sitten kaverini kysyi, voisinko ottaa heidän altaastaan muutamat viimeiset eläkeläiskalat, joihin kuului pari leväbarbia ja piikkisilmiä. Hän kun oli päättänyt jo useampi vuosi sitten luopuvansa akvaariostaan sitten kun viimeisistäkin kaloista aika olisi jättänyt, mutta ne senkuin porskuttivat, ja nyt heillä olisi tulossa muutto. Niin sitten tehtiin, ja koska altaassa nyt kuitenkin oli leväbarbeja, päätin täydentää porukkaa parilla, jotta niilläkin olisi parvi. Sen jälkeen parvea on täydennetty vielä useampaan otteeseen aina, kun jossain lähiseudulla on ollut kotia etsiviä leväbarbeja jonkun luopuessa altaastaan tai ostettuaan käytetyn altaan, jonka mukana on tullut liian pienessä tilassa eläviä leväbarbeja. Parvikalojen kohdalla kun more is more. Ja ovathan nuo ihan hauskoja touhottajia, kun niillä on ympärillään sopivasti jengiä. 

Mysteerirasborat muuttivat meille yhdessä parin leväbarbin kanssa. Silloin kun Turun Länsi-Keskuksessa oli vielä Faunatar, he hoisivat sen vieressä olleen kahvilan akvaariota. Kahvilan mennessä isompaan remonttiin, akvaariokin piti kuitenkin tyhjentää remontin tieltä, ja Facebookiin tuli listaa uutta kotia etsivistä kaloista. Oman huomioni kiinnittävät siinä ensin leväbarbit, jotka ajattelin hakea meille parven jatkoksi. Mutta ilmoitin voivani ottaa samalla myös rasborat, kun ne vesiarvojen ja seuran puolesta sopivat altaaseemme myös. Näiden tarkka laji oli liikkeellekin vähän arvoitus, kun tämä kahvilan parvi oli koottu kiilakylkien seassa välillä tulevista kaloista, joita ei ollut edes tukkurin listoilla listattuna. Mutta jotka oli sitten aina pyydystetty kiilakylkien seasta ja viety kahvilan puolelle omaksi porukakseen. Haettaessa näitä tyyppejä oli neljä, joista kolme on nyt vielä hengissä. Mutta koska en ole itsekään saanut aikaiseksi selvittää tyyppien tarkkaa lajia, eikä ainakaan Faunatar olisi pystynyt näitä tilaamaan edes silloin kun se oli vielä toiminnassa, nämä ovat saaneet elellä pienenä tynkäparvena. 

Behemoth

Partamonni Väinämöinen muutti meille koulun altaasta, kun sielä 1+1 olikin vähän enemmän kuin kaksi, ja yksi päivä opetusklinikan aulassa kaloja katsellessani koulun eläintenhoitaja sanoi että partamonneja saisi halutessaan viedä mukanaan. Niinpä sitten päätin käytännön tenttipäivänä varustautua myös kalankuljetuspussilla ja pienellä kylmälaukulla, ja palkita itseni tentin jälkeen yhdellä monnilla. Partamonnit kun ovat olleet mielestäni aina jotenkin sympaattisia. Ihan ensimmäinen lapsuuden partamonnini oli nimeltäänkin Symppis. Sen jälkeen meillä on asunut myös Sampo ja Suuri Muinainen, ja nyt sitten Väinämöinen.

Altaan uudempiin tulokkaisiin kuuluu puolestaan tänä kesänä kotiutunut Behemoth. Jussi on jo pidempään ihastellut isompia plekoja, ja olen alusta asti luvannut hänelle, että hän saa hankkia altaaseen ihan minkä vain plekon, mikä sinne vesiarvojen puolesta sopii - mutta että minä puolestani saan päivittää altaan valitsemaani isompaan, jos nykyinen alkaa näyttää minun silmiini ahtaalta Jussin valitsemalle plekolle. Lopputuloksena Jussi ei uskaltanut hankkia sinne mitään plekoa. Keväisessä kissabloggaajamiitissä yksi osallistujista alkoi kuitenkin jutella, että hänellä olisi kotonaan meidän allasta pienempi allas, ja sielä olisi yksi pleko, joka olisi kiva saada vähän väljemmille vesille. Että voisiko se mahdollisesti muuttaa meidän altaaseen. Ja niinhän siinä sitten kävi, että se muutti. On se kyllä omaan silmään aika vonkale tuohon meidänkin altaaseen, joten voi olla, että etenkin jos sopiva käytetty allas tulee jossain välissä vastaan, voi itsellä olla pieni houkutus päivittää allasta johonkin 700-1000 litraiseen.

Haarniskamonni

Useamman vuoden ajan puhuimme Jussin kanssa myös käärmekaloista. Kun ensikerran mietimme asiaa, altaassa asui kuitenkin vielä intiaanisulkia ja kuparimonnisia, jotka olisivat olleet liian pieniä seuralaisia käärmekalalle. Joten päätimme katsoa asiaa uudestaan sitten, kun pienet parvikalat ovat kuolleet altaasta vanhuuteen. Se tapahtui jo jokin aika sitten, mutta tulimme kuitenkin käärmekalan osalta siihen tulokseen, että se vaatisi ehkä tässä vaiheessa turhan paljon verrattuna muihin kaloihin, koska osa käärmekaloista on erittäin taitavia karkaamaan akvaariosta pienimmästäkin aukosta, joten kaikki ruokinta-aukot ja muut pitäisi verkottaa. Osa käärmekaloista on myös hyvin nirsoja kuivaruuan suhteen, joten se voisi vaatia omat pakasteruuat, ja tuoda siten lisää työvaiheita akvaarion päivittäiseen hoitoon. Kun nykyisetkin kalat saavat kyllä välillä vaihteluksi myös pakasteruokia ja kasviksia, mutta tarvittaessa niiden ruokinnan saa hoidettua tilapäisesti vaikka kokonaan ruokinta-automaatilla. Niinpä käärmekalan sijaan päätimme ottaa taas pieniä parvikaloja, ja altaaseen muutti joukko tiikeribarbeja. Ne tulivat vaihteeksi ihan liikkeestä samalla reissuilla kun meidän piti käydä hakemassa vain kasveja. Meidän edellisestä ledivalaisimesta kun alkoi kuolla ledejä, ja altaan kasvisto ehti ottaa vähän takapakkia ennen uusien valaisimen hankintaa. 

Tällä hetkellä allas on omaan silmään sen verran kansoitettu, että uusia asukkaita lähdetään tuskin ainakaan hankkimalla hankkimaan, ellei sitten vähän täydennetä tiikeribarbien parvea. Joillekin kodinvaihtajille saattaisi olla vielä tilaa. Ja ehkä jos allas vaihtuu jossain vaiheessa isompaan, myös jotkin panssarimonnit voisivat olla taas hauskoja, nyt kun käärmekala-ajatus on jo muutenkin haudattu.  

Capital! -frettinäyttely

Vuoden viimeiseen frettinäyttelyyn suunnattiin Klaukkalaan, jossa tulevat olemaan myös kaksi seuraavista frettinäyttelyistä. Meiltä oli ilmoitettuna kaikki paitsi mummo, mutta koska Mitellakin oli edelleen ikäänsä ja tilanteensa nähden hyvässä kunnossa, lähti se laumansa mukana näyttelyyn turistiksi. Mitella kun ei ole ikinä isommin stressannut boksissa oloa tai näyttelyitä niin ajattelimme sen olevan mieluummin seuroissa kuin yksin kotona. Näyttelypakkailut hoidettiin taas perinteiseen tapaan perjantaina yötä vasten. Tällä kertaa voisin kyllä käyttää tekosyynä perjantaina ollutta iltavuoroa, mutta käytännössä olen huomannut pakkaamisen jäävän aina myöhäisiltaan vaikka olisin ollut koko näyttelyä edeltävän päivän vapaalla. Onneksi frettinäyttelypakkailut tulevat sen verran rutiinilla, ettei niitä tarvinnut taas isommin miettiä.

Metallisen playpenin ehdottomasti paras puoli on, että sinne mahtuu istumaan itse näätien sekaan

Mymskin ja Hattaran laumakemioissa on tapahtunut edistymistä, mutta totesimme silti parhaaksi ottaa jengille automatkaksi kolme boksia, ja jakaa jengin autossa kokoonpanoihin Notte, Sera & Hattara, Mymski & Mitella ja Mallu & Nutsku. Ihan turhaan sitä kun ottaisi riskiä, että liian ahtaasti boksissa olo alkaisi kuumentaa tunteita Mymskin ja Hattaran välillä. Samaten näyttelyaitauksiksi pakattiin metallisen playpenin lisäksi meidän kissojen näyttelyhäkki, joka olisi ollut tarvittaessa mahdollista jakaa väliseinällä, jos olisi taas näyttänyt siltä, että samassa aitauksessa olo olisi Mymskille ja Hattaralle näyttelyssä liikaa. Viime näyttelyssä Mymski ja Hattara kun tosiaan päädyttiin pitämään vielä erillään, kun homma meinasi mennä heti huudoksi. Nyt yhteiseksi aitaukseksi oli kyllä jo valittu lähtökohtaisesti isompi aitaus, johon mahtui enemmän vilttejä ja petejä. Nytkin neitejä piti muutamaan otteeseen ohjata eri viltteihin tai eri puolille petiä nukkumaan, mutta pääsääntöisesti koko näyttely meni neideillä melko sopuisasti samassa aitauksessa. Osan näyttelyä ne mahtuivat nukkumaan jopa samassa pedissä, vaikka siinä meinasikin tulla vähän itku, kun neitien välissä nukkunut Notte pyydettiin arvostelujen jälkeen re-calleihin.   

Arvostelut käynnissä. Oikealla vuorossa Hattara.

Jussi oli taas vastannut meidän albiinoiden puunaamisesta näyttelykuntoon, ja frettien korvien putsauksesta näyttelypaikalla. Itse osallistuin vaihtamalla hyvin tiuhaan aitauksessa olevia vessa-alustoja, ettei kumpikaan albiinoista onnistuisi sotkemaan itseään päivän aikana. Sen verran tiheään, että sitä teki heti pari memoa itselle: ennen ensinäyttelyä freteille pitää ehdottomasti muistaa syöttää kokonaisia hiiriä tai kanankauloja (luullisempi liha = kiinteämpi uloste) ja/tai kertakäyttöalustojen sijaan pakata mukaan pestäviä pissa-alustoja, niin ei tunnu niin pahalta vaihtaa niitä heti ekoista sotkuista. 

Meidän vanhin ja nuorin <3

Näyttelyssä Noten ja Seran kasvattaja tuli kyselemään alustavia tuntojani sen suhteen, olisiko jompaa kumpaa neideistä mahdollista saada jalostuskäyttöön ensivuonna. Kumpikin neideistä on tullut meille ihan lemmikkisopimuksella, eli jalostuskäytöstä ei ole etukäteen sovittu sijoitussopimuksella. Itselläni on asian suhteen vähän ristiriitaiset ajatukset. Kumpikin neideistä on ihan mielettömän kivan luonteisia, ja mielelläni tukisin Millan kasvatustyötä antamalla hänen käyttää omia kasvattejaan. Isoimpana vastaanharaavana tekijänä on kuitenkin se, että freteillä pennut syntyvät kasvattajasitoumuksen mukaan aina kasvattajan luona, ja minulla ja Millalla on kuitenkin sen verran välimatkaa, että en pystyisi osallistumaan pentujen elämään senkään vertaa kuin Mallun ja Nutskun pentujen kanssa. Kyse ei ole missään määrin siitä, että en luottaisi Millaan, tai että minulla olisi pienintäkään epäilystä siitä, etteivätkö neidit selviäisi mammalomastaan sielä mainiosti ilman minuakin. Mutta ajatus mahdollisesti jopa yli kolmen kuukauden erosta on jopa vaikeampi kuin ajatus synnytykseen mahdollisesti liittyvistä riskeistä. Etenkään kun en tiedä, olisiko meidän laumakemiallisesti järkevää ottaa ensivuonna laumaan yhtä junnua lisää, eli jalostuslainan motiivina ei kävisi edes halu saada omasta näädästä pentu laumaan (vaikka toki siinä olisi riski, että niinhän siinä kävisi...). Etenkin kun sen jälkeen kun Milla meni sanomaan asian ääneen, en ole voinut olla kuvittelematta mielessäni, miltä Noten tai Seran poika mahtaisi näyttää..

Tässä kohtaa piti ehkä käydä taas hakemassa Milla ihan vaan kattomaan, kun Notte nukkuu

Tällä kertaa meiltä pyydettiin re-calleihin vain kaksi frettiä, juuri nämä meidän tummiaiset eli Sera ja Notte. Jussista huomasi heti, että asia hieman harmitti häntä, sillä siinä kohtaa oli jo melko varmaa, ettei Hattara ollut tällä kertaa kisaamassa sen enempää parhaasta angorasta kuin parhaasta albiinostakaan. Re-calleissa kun vertaillaan eri luokkien ja muunnosten parhaita lopullisia sijoituksia päätettäessä. Capitalissa oli kyllä tällä kertaa mukana niin monia hienoa puhtaanvalkoisia nuoria albiinoita, että siinä kisassa kärkipaikoilta jääminen ei todellakaan ollut häpeä. Ja kun sitten Hattaran arvostelussa luki vielä turkin kunnon kohdalla "contion is good, silky", Jussi pystyi nielemään ison osan harmistustaan. Hänen tyttönsä oli hieno ja turkin osalta hyvin valmisteltu, mutta tänään ei vain ollut Hattaran päivä. 

Koko junnulauma samassa kasassa <3

Notte ja Sera puolestaan varmistivat että kaikki kiltit näädät saavat tänä vuonna joululahjoja. Notte onnistui nappaamaan itselleen hänet arvostelleen tuomarin myöntämän Tuomarin suosikin, koska Notte oli hänestä tytöksi niin "great hob :D <3" eli hieno jätkä. Onhan Notte hyvin komea, vaikkakin eeehkä vähän turhan maskuliinisella tavalla. Sera puolestaan sijoittui luokkansa toiseksi ja oli näyttelyn paras musta soopeli. Etenkin Noten tuomarin suosikki pisti hymyilyttämään ihan kunnolla. Ja ihan vähän vahingossa saatoin myös jo hyvissä ajoin ennen palkintojen jakoa käydä Riikan myyntipöydällä varmistamassa taas meidän lauman paras lauma palkinnot uuden pedin ja nukkupussin muodossa. Kyllä, meillä on niitä ihan kamalasti. Mutta jos olisitte taas nähneet, kuinka hienoja meidän tytöt olivat, niin ne ihan varmasti kyllä ansaitsivat ne. Ja se paras albiino oli muuten yksi Mymskin siskoista, eli tuli melkein perheeseen kuitenkin. Näyttelyssä nähtiin muutenkin kunnolla Mymskin sukulaisia, kun paikalla oli peräti kolme hänen siskoista ja yksi veli. 

Mymski ja paikalla olleet sisarukset <3

Päivän aikana ehti myös jutella useamman tutun kanssa, ja aika monen kanssa nähdään sitten taas ensikuussa uudelleen. Meillä kun on tytöt ilmoitettuna myös 27.1. olevaan frettinäyttelyyn. Sitä odotellessa sitä on alkanut jo mielessään pyöritellä seuraavia toiveluukkuja tälle kuulle edelliseen postaukseen tulleen kommentin pohjalta. 

Seran luokan voittajat, Sera oli luokkansa toinen

Huolestunut hymy, kun Espen uhkasi viedä Noten mukanaan Norjaan

Värien parhaat. Sera oli paras musta soopeli

Toiveluukku

On vilinää, melskettä, helinää helskettä pienten tiukujen
On korvia, tassuja, pulleita massuja, häntiä vilisten
Ja tähtöset tuikkivat lyhtyinä kilpaa noin hangelle loistaen
Kun kaikki nyt juhlahan kulkunsa suuntaa arvannet kai sen
Kas, nythän on joulu ja nythän on joulu ja nythän on joulu taas
Ja metsän pikkuväki juhlii, kun on rauha maas
Ja valmiina riihellä tonttujen keittämä joulupuuro on
Ja kaikki saapuu piiloistansa joulun viettohon
Hupsis tupsis huppelirupsis, ne piirissä pyörivät puppelijupsis
Puuroa täynnä on saavit ja kiulut, tanssihin tahtia antaa viulut
 

Hupsis tupsis pimpelipompeli, hiiri se kissalle takkia ompeli
Kaikki vain joukkohon leikkiä lyömään ja puuroa syömään kun joulu on
 

Musti ja Mirri ja pikkuinen Pirri on riihelle saapuneet
Ja Pupulan kiltit, pienoiset piltit on leikit jättäneet
No, tähtien lyhdyt ne paikalle kutsuvat polkua valaisten
On nallekin noussut maistamaan nyt puuroa tonttujen
Nyt läävästä saapuvat Nisset ja Nasset apinanlehti suus
On hiirellä lapsia mukanansa kaksikymmentäkuus
Voisilmässä puuroa ne itseään peilaa ja viiksiä vääntelee
Ja varpusrouvat tyytyväiset oksilla ääntelee
Hupsis tupsis Nisset ja Nasset, polkassa nousevat käpälät ja tassut
Musti ja Mirri ja pupu sekä nalle, pienet on vaarassa jäädä alle
 

Hupsis tupsis pimpelipompeli, hiiri se kissalle takkia ompeli,
Kaikki vain joukkohon leikkiä lyömään ja puuroa syömään kun joulu on
Kas, nythän on joulu ja nythän on joulu ja nythän on joulu taas
Ja metsän pikkuväki juhlii, kun on rauha maas
Ja valmiina riihellä tonttujen keittämä joulupuuro on
Ja kaikki saapuu piiloistansa joulun viettohon

-Nissepolkka

Kuten eilen mainitsin, tänä vuonna blogissa ei esiinny varsinaista joulukalenteria. Mutta ajattelin tehdä toivepostauksista tällaisia irtoluukkuja ehtimisen ja toiveiden mukaan. Eilisessä postauksessa Sari kysyi kommenteissa: "Mua kiinnostaisi tietää miten päädyitte näin isoon eläinkatraaseen? Onko jo alusta asti ollut suunnitelmissa vai lähtikö ns.lapasesta?"

Tähän on helppo vastata, että oikeastaan yhtä kauan kuin olen tiennyt, että en halua lapsia, olen haaveillut suurperheestä. Eli haave on lähtenyt kytemään jo ollessani alle kymmenvuotias. En jotenkaan ikinä osannut kuvitella itseäni äidiksi ihmislapsille, mutta olen tykännyt nuoresta asti olla vähän sellainen höösäävä pullantuoksuinen Muumimamma. Ja vaikka välillä on ihana kutsua pöydän ääreen isompi joukko ihmisiäkin ja laittaa pöytää koreaksi, olen kumminkin sisimmältäni vähän ihmisarka introvertti. Eläinten seurassa en useimmiten kuormitu samalla tavalla kuin ihmisten, vaikka toki eläinten kanssakin välillä stressaa, jos on sairastumisia ja muita haasteita. Ison eläinlauman kanssa pääsen olemaan suurperheen äiti omilla ehdoillani, vaikkakin sitä välillä puoliharmissaan vitsailee, että onhan se vähän epistä, kun näistä ei saa samalla tavalla äitiysvapaita ja lapsilisiä. Mutta muuten arki on välillä samaa mitä isommissa perheissä muutenkin ruokasuunnitteluineen ja monen koneellisen pyykkipäivineen.

Minulla on ollut nuorempanakin välillä isompia eläinlaumoja, mutta ennenkuin tapasin Jussin, sitä tuli elettyä välissä taas hetki pienemmän lauman kanssa, kun asuin yksin yksiössä ja olin pienipalkkaisessa työssä. Mutta jo ennen tämän nykyisen jengin kasvua minulla oli olemassa jonkinlainen käsitys siitä, mitä useampikymmenpäinen eläinlauma vaatii. Ihan näin isoa laumaa minulla ei ole kuitenkaan ollut ikinä aiemmin, etenkään näin, että porukassa on paljon myös jyrsijöitä isompia ja pidempi-ikäisiä tyyppejä. Mutta sillä tavalla kuitenkin, että tiesin varoittaa Jussiakin, että haluaisin kyllä taas joskus isomman jengin. Ihan silloin kumpikaan ei kuitenkaan tiennyt, mitä tuleman piti, vaan lauma lähti kasvamaan hiljalleen. Jussi oli haaveillut matelijoista ja kissoista muksusta asti, mutta ei ollut nähnyt niiden ottamista realistisena asuessaan yksin opiskelija-asunnossaan. Itse olin haaveillut freteistä jo lapsena, mutta ne eivät olleet sopineet samaan pieneen asuntoon aiemmin olleiden jyrsijöiden kanssa. Siinä kohtaa kun aloimme katsoa ensimmäistä yhteistä asuntoa, oli jo selvää, että tulisimme tarvitsemaan paljon tilaa, vaikka lapsihaaveita ei ollutkaan. Myöhemmin Jussin valmistuminen hyväpalkkaiseen ammattiin ja muutto omakotitaloon toi vielä lisää resursseja aiempaan nähden. Etenkin kun itse vaihdoin samaan aikaan eläinalalle ja hankin ajokortin, joten emme olleet eläinlääkärireissujenkaan osalta enää pelkästään Jussin varassa. 

Toki hommaan on vaikuttanut paljon myös se, että minua ovat aina kiinnostaneet kaikki eläimet. Siis ihan kaikki. Joten jossain välissä oma ajattelu alkoi kallistua enemmän sen suuntaan, että koska en pysty rajaamaan omia mielenkohteitani vain muutamaan lajiin, joihin voisin sitten panostaa täysillä, niin otetaan sitten vastaan se mitä tulee olemassa olevien resurssien puitteissa. Että jos minusta parta-ajama on ihan yhtä hieno kuin uroplatus henkeli ja nelivarvaskilpikonna yhtä hieno kuin kreikankilpikonna, miksi näkisin kauheasti vaivaa koittaessani päättää kumpi niistä olisi itselleni jotenkin ylivoimaisesti parempi tai sopivampi, kuin voin ilmoittautua Herpille Koti -rinkiin vapaaehtoiseksi ja tarjota kodin sellaisille tyypeille jotka ovat kotia vailla. Ja mitä enemmän meille alkoi tulla eläimiä "sattumalta", sitä enemmän myös muut tutut alkoivat kysellä, olisiko meidän jengissä tilaa milloin millekin tyypille. Jussin kanssakin meillä on melko pitkälti sovittuna, että silloin jos tulokas ei vaadi merkittävästi lisää resursseja (etenkään ajankäyttöön ja rahaan liittyviä), kumpikin voi tehdä tahollaan yksinkin päätöksen uudesta perheenjäsenestä. Sitten jos eläin vaatii seurantarpeen, monimutkaisen ruokavalion, tilan tai muun suhteen enemmän resursseja, varmistetaan etukäteen toiseltakin, mitä hän on tulokkaasta mieltä. 

Vaikka on meillä käynyt myös ihan rehellisiä vahinkojakin. Esimerkiksi minäkään en ole niin hullu, että ottaisin meille sen isompia harkitsematta kolme seniori-ikäistä kissaa kerralla - paitsi hoitoon. Siinä kun täyttyy moni vaativuuskriteeri niin seuran- ja tilan tarpeen, laumakemioiden kuin kustannustenkin osalta. Mutta täyttä kriteeristöä sovelletaan vain silloin, kun harkitsemme ottavamme jonkun eläimen meille pysyvästi. Hoidokkien kohdalla useampia asioita katsotaan vähän eri kantilta, kun kyseessä on väliaikainen tilanne, joten mahdolliset erikoisjärjestelyt vaikuttavat vain hetken, ja kustannusvastuukin on muualla. Niinpä Ruttu, Löllö ja Minttu tulivat sen isommin suunnittelematta meille kuukaudeksi, ja kun homma toimi ja hoidon tarve jatkui, kuukausi vaihtui useammaksi, ja lopulta tilanne jäi pysyväksi. Tämä "vahinko" ei ole kuitenkaan ihan ainutkertainen, minkä takia Jussi oli hyvin iloinen, kun yksi sahelinsuurkilpikonna ei ikinä saapunutkaan meille sijaiskotiin, sillä Jussi pelkäsi, että olisin tullut jossain vaiheessa senkin kanssa samaan lopputulokseen, että jos se kerta jo olisi meillä, niin olkoot sitten.

Vuosien mittaan tästä on tullut yhtä aikaa osa identiteettiä ja olemisen tapaa. Minun on usein jopa vähän vaikea kuvitella, mitä sitä tekisi, jos ei olisi kiinni kotona tämän jengin kanssa. Asian kuvittelua toki hankaloittaa osaltaan sekin, että hyvin iso tuttavapiiristäni elää samanlaisessa kuplassa, sitä kun on harrastuksen "hiekkalaatikoiden" ympärillä tutustunut sen verran moniin samanlaisessa elämäntilanteessa oleviin, että sitä välillä melkein unohtaa, että tilastollisesti se "yksi koira ja pari lasta" taitaa olla normaalimpi tapa elää. Ja kun kavereissa on paljon samanlaisia, sitä ei koe somea selaillessakaan menettävänsä mitään, kun eivät ne muutkaan matkustele sen enempää.

Toki sitä myös tiedostaa, että tällainen lauma vaatii monella tasolla paljon ja jatkuvasti. Niinpä sitä koittaa olla innostumatta liikaa silloin, jos on vaikka työttömyyden tai opiskeluiden takia tavallistakin enemmän kotona. Vaan on koittanut väliaikaiseksi toivotuissa tilanteissa kasvattaa laumaakin vain väliaikaisesti. Eli esimerkiksi silloin, kun olin eläintenhoitajatutkinnon ja klinikkaeläinhoitajatutkinnon välisen kesän kotona, meillä oli sinä kesänä ihan poikkeuksellisen paljon hoitofrettejä. Samaten nyt tänä kesänä, kun olin hetken työttömänä, sovittiin sijoitusrottien kasvattajan kanssa molempien silloin astuttujen tyttöjen voivan synnyttää täällä. Tällä tavalla sitä pääsee myös tutustumaan uusiin eläimiin niinä hetkinä, kun kokee että siihen on enemmän resursseja. Mutta pystyy paremmin sopeuttamaan tilannetta omaan jaksamiseen. Kuten nyt syksyllä kun aloitin osa-aikatyön uudessa paikassa ja omassa laumassa oli paljon sairasteluja, sitä ei ole ottanut omien lisäksi hoidokkeja ja viimeisin sijoitusrottapoikue syntyi kasvattajan luona. 

Joulukuun eka

Tänäkään vuonna blogistani ei tule löytymään joulukalenteria. Olo on ollut kyllä jo sen verran kevyempi, että jaksoin leikkiä ajatuksella, mutta toteutuksen kanssa olisi tullut aivan liian kiire. Joulukuussa, kuten toki muulloinkin kommenttikenttään voi kyllä ehdottaa toivepostauksia, jos sinulla on mielenpäällä jokin tai joku meidän laumasta, josta kuulisit mieluusti blogin puolella lisää.  

Vanhassa joulukalenterikuvassa Mitella junnuna ja Huisku <3

Tein sen sijaan jo näin hyvissä ajoin tilaa tulevalle vuodelle. Siirsin lauman riippukansioista kaikki vuotta 2023 vanhemmat eläinlääkäri- ja näyttelypaperit arkistolaatikoihin, ja nimesin jo vuoden 2024 eläinlääkäripapereille oman välilehden. Samalla kävin läpi kaikki vuoden 2023 tähänastiset eläinlääkäripaperit ja siirsin kaikkien ensivuodelle pyydytetyt kontrollit ja rokotukset jääkaapin oven vuosisuunnitelmaan. Siitä on sitten helpompi tarkistaa, mille kuulle kenellekin piti varata hammaskiven poistoa ja missä kuussa mitkäkin rokotukset ovat vanhenemassa. Tällä hetkellä meidän laumassa rokotettuja ovat kissat ja kanit, sillä frettien/minkkien rokotteissa on ollut saatavuusongelmia jo yli pari vuotta, enkä Suomen tämän hetkisessä penikkatautitilanteessa ole halunnut rokottaa frettejäni koirien rokotteella jossa on tapetun sijaan heikennettya penikkatautivirusta, sillä fretit ovat paljon koiria herkempiä penikkataudille. Frettien rokotusten osalta tilannetta toki tarkkaillaan aktiivisesti, ja ne rokotetaan heti, jos Disteminkiä tulee taas saatavilla, tai jos Suomessa alettaisiin havaita useampia penikkitautitapauksia.

Ensivuoden jo tiedossa olevat kontrollit ja rokotukset on nyt listattu vuosisuunnitelmaan, josta niitä nostellaan taululle, kun aika on varattu.

 

Oman joulunkalenterin tekemisen sijaan olen kyllä jo onnistunut löytämään useamman ilmaisen joulukalenterin seurattavaksi somen ihmeellisesti maailmasta. Itselläni lähtivät tänään seurantaan

Facebookissa:

Suomen Frettiliiton joulukalenteri

Eläinten Hyvinvointiyhdistys Lemmikki ry:n joulukalenteri

Instagramissa:

Kissapuun joulukalenteri @kissapuu_com

Boniasiivouksen siivousjoulukalenteri

Sijoitus(rotta) ja sen korko

Emme ole päässeet sijoituskääpiörottien kanssa ihan vielä korkoa korolle vaiheeseen lastenlasten muodossa. Mutta niin siinä sitten kuitenkin kävi, että Pihlaja palasi mammalomalta korkoineen, kun Saija puhui sille mukaan yhden tyttären. Zaya's Miniature Millie, tuttavallisemmin Suppis, on kaunis dumbokorvainen black badger, joka on Saijan mukaan erittäin rohkea muuten, mutta käsiteltäessä säpsy. Saija olikin meistä vähemmän yllättynyt, kun ottaessani tytön ensimmäistä kertaa syliin, se onnistui sinkauttamaan itsensä pienelle karkureissuille. Onneksi vain pienelle. Siitä Saija yllättyi sen sijaan enemmän, kun pari muutakin miniä teki heti perään saman. Itselläkin on kuitenkin ollut kääpiöitä jo yli vuoden, ja täällä on ehtinyt syntyä ja kasvaa jo useampia poikueitakin, jotka ovat pysyneet minulla käsissä ongelmitta, vaikka junnuissa on ollut seassa vilkkaampaakin sakkia. Siinä kohtaa tajusin kuitenkin jo itsekin tekemäni mokan. Olin asiaa sen isommin ajattelematta lähtenyt käymään Saijan luona kotihupparissa. Saijalla ei ole itsellään kotona mitään muita eläimiä kuin rottia, joten minun vaatteissani olleet kissan ja fretin hajut olivat varmasti ensikertaa kohdattuna Saijan rotille aika järkytys. Itse vain olen käynyt nyt niin vähän muiden rottaloissa ja omani ovat tottuneet siihen että haisen, että en ollut tajunnut edes miettiä asiaa ennakkoon. Mutta siinä samassa muistin sitten senkin, kuinka yksi kaverini aiemmin jutteli, kuinka hänestä on niin kiva, kun meillä käydessä hänelläkin on mahdollisuus nähdä rottia, kun hänen toisen kaverinsa rotat menevät aina piiloon hänen tullessaan, kun hänelläkin on kotonaan kissoja, eikä toisen kaverin rotat ole tottuneet kissan hajuun. Ei siinä sitten muu auttanut, kuin tyytyä katselemaan Saijan rottamuksia vähän kauempaa, kun en halunnut kuitenkaan järkyttää toisia liiaksi. Eläimillä on niin tarkat aistit, ettei minun ole ikinä mahdollista saada itseäni eläinten mittapuulla täysin hajuttomaksi. Mutta useimmiten se kuitenkin auttaa asiaa jo paljon, jos ottaa toiseen eläintalouteen lähtiessä vastapestyt vaatteet ja pesee kädet huolella - tai vielä parempi, peseytyy kokonaan ennen lähtöä. Aloin kyllä nyt myös vakavasti harkita yhden hupparin pyhittämistä kokonaan rottalahuppariksi, joka asuisi rottien kanssa samassa huoneessa, ja jota voisi sitten käyttää rottanäyttelyissäkin univormuna. Ei sitä ole kumminkaan kiva olla toisten sieraimissa kauhea mörkö. 

Tervetuloa kotiin Suppis. Kuva: Saija Forsström

En ole silti kauhean huolissani siitä, etteikö Suppiskin meille vielä asettuisi. Rotat ovat kuitenkin laumaeläimiä, ja oppivat paljon myös toisiltaan. Joten viimeistään sitten kun yhdistän Pihlajan ja Suppiksen muiden seuraan, uskon että muut alkavat näyttää esimerkillään, että voin olla ihan ok tyyppi löyhkästä huolimatta. Ihan alkuun Pihlaja ja Suppis saavat olla kuitenkin vielä hetken kahdestaan vähän pienemmässä häkissä, ennenkuin laitetaan koko porukan kasaan. Päästään sitten tutustumaan ensin Suppiksen kanssakin ennenkuin sillä alkaa tutustuminen koko muuhun jengiin ja likkojen linnaan. Kissoihin ja fretteihin meillä rotat eivät ikinä tutustu muuten kuin hajun tasolla, sillä hajuun on helpompi tottua, kun siihen ei ikinä liity sitä, että kissa pääsisi säikäyttämään tyypit esimerkiksi sinkoamalla kohti häkkiä.

Menin sitten myös ilmoittamaan saman kääpiörottaviisikon mitä meillä oli mukana Lempäälässä myös ensikuussa järjestettävään Nummen näyttelyyn. Suppiksella ei olisi ihan vielä rittänyt ikä näyttelyyn, niin se jää vielä mammansa kanssa kotiin kasvamaan. Vitsailinkin Jussille että kai tää on sitä lasten osallistamista kotitöihin, kun delegoidaan nyt eläinten joululahjojen hankinta Kielolle, Lupiinille, Opuntialle, Torvikselle, Kantarellille, Hattaralle, Mymskille, Notelle, Seralle, Mallulle ja Nutskulle. Ennen joulua kun ehtii olla vielä yksi frettinäyttely ja yksi rottanäyttely, eikä meillä ole varattuna minkäänlaista joululahjabudjektia eläimille. Eli todennäköisesti ne saavat tyytyä joululahjoina siihen, mitä mahdollisesti onnistuvat voittamaan. Tosin ottaen huomioon että kääpiörottamukset toivat jo viime näyttelystä kassillisen herkkuja ja virikkeitä, ja osa frettienkin voittamista palkinnoista on vielä kaapissa jemmassa, en ole kauhean huolissani siitä, että toisille tulisi ihan kauhean askeettinen joulu, vaikka kukaan ei voittaisi seuraavista näyttelyistä mitään.   

Löllön ja Rutun eläinlääkärit

Tänään oli vuorossa Löllön hammaslääkäri ja Rutun sydänultra. Näistä Löllön hammaslääkäri oli akuutimpi, koska sillä oli havaittu syyskuussa hammaskiven puhdistuksen yhteydessä syöpymiä. Rutun kohdalla kyseessä taas oli puhtaasti tarkistuskäynti, sillä sfinkseillä esiintyy suhteellisen paljon sydänongelmia, eikä Ruttua oltu vielä sydänultrattu. Rutulta mitattiin myös samalla käynnillä verenpaineet ja otettiin verikokeet. 

Ruttu ei täysin arvostanut verenpainemittaria

Löllön kohdalla oli tiedossa että ainakin hammas 307 on todennäköisesti poistokuntoinen, mutta että hammasröntgen voi paljastaa lisää poistokuntoisia hampaita. 307 lisäksi lähtikin lopulta kaksi pienempää hammasta, 202 ja 206. Muilta osin Löllön suu näytti kuulemma siistiltä ja tilanne oli Löllön ikä huomioon ottaen hyvä. Löllölle tulikin seuraava hammashoito vasta vuoden päähän. Kotihoidoksi tuli kipulääke seuraaviksi päiviksi, tikkien päivittäin huuhtelu ja vain pehmeää ruokaa seuraavan viikon ajan. Löllön onneksi namikaapista löytyy myös nestemäisiä herkkuja.

Löllö hammashuoneessa

Rutun kohdalla sydänultrasta ei selvitty täysin puhtain paperein, mutta sitä toisaalta en oikeastaan edes odottanut 11-vuotiaalta sfinksiltä. Vasemman kammioiden seinämien koko oli harmaalla alueella, josta syystä Rutulle suositeltiin kontrolliultraa vuoden päästä. Muilta osin tilanne oli sydänultran osalta hyvä, ja verikokeissa kaikki oli viitearvojen sisällä. Verenpaine oli Rutulla sen sijaan vähän koholla, mutta sen osalta suositeltiin vielä kotimittauksia Rutun ollessa rauhallinen ja omassa ympäristössään. Tätä varten sain töistä lainaan verenpainemittarin. 

Myös sydämen kuuntelu oli vähän kyseenalaista

Kaikenkaikkiaan olo on helpottunut. Parin viime kuukauden jälkeen olo alkoi olla jo sellainen, että sitä jollain tasolla odotti koko ajan mikä on se seuraava pommi tai tulipalo, mitä lähdetään sammuttamaan. Nyt Mallun, Löllön ja Rutun käyntien jälkeen alkaa taas uskoa, että aletaan ehkä pikkuhiljaa olla taas normaalitilanteessa, mihin toki tämän kokoisen lauman kanssa kuuluu välillä kontrolleja, rokotuksia, solensia-pistoksia ja muita peruskäyntejä. Mutta mitä ei välttämättä ole ihan joka viikko ja mistä ei välttämättä seuraa heti jatkokäyntejä ja lääkityksiä.   

Ylhäältä lähti kaksi hammasta

Ja alhaalta yksi

Tuli kyllä töissä mieleen, että pitää kaivaa netistä jokin tulostettava vuosikalenteri jääkaapin oveen, johon saa yhdelle sivulle näkyviin kaikki kuukaudet, ja johon on helppo merkitä, mille kuukaudelle kenellekin olisi varattava hammaslääkäriä, rokotuksia ja muita. Nyt niiden kohdalla luottaa ehkä liikaa muistiinsa, mikä ei ole aina niin hyvä. Ja jääkaapin ovesta myös Jussin olisi helpompi tarkistaa, mitä käyntejä on tulossa, onko ne jo varattu, ja mille päivälle ne on varattu.

Rottanäyttelyreissu Lempäälään

Eilinen näyttelyreissu tuli tosiaan tehtyä vähän pidemmän kaavan mukaan, ja viivyttyä reissun päällä perjantai-illasta asti. Vaikka lähteminen oli taas vaikeaa, viihdyin reissussa hyvin. Majoituin lapsuuden ystäväni luona, jonka kanssa on pyöritty teininä monet jyrsijänäyttelyt ennenkuin minä muutin Turun seudulle ja molemmille tuli taukoa jyrskistä. Siinä missä muut saattoivat ehkä teininä meikata kimpassa vessan peilin ääressä ennen viihteelle lähtöä, me puunasimme vessan lavuaarin ääressä rottien häntiä ja gerbiilien rasvarauhasia. Nytkin se häntien puunaaminen jäi taas hyvin yön pikkutunneille, kun sitä ihan äkkiä vain käytiin kaupassa, laitettiin iltapalaa ja vaihdettiin kuulumiset perjantaina illalla ennenkuin alettiin laittaa rottia. Siinä kohtaa itselläkin oli jo silmät niin moneen suuntaan ristissä, että kieltäydyin kohteliaasti leikkaamasta yhdenkään rotan kynsiä siinä pelossa että siinä olisi pian mennyt koko tassu.

Opuntia ja Kielo päikkäreillä <3

Olin ollut etukäteen vähän huolissani etenkin noiden meidän junnujen reissaamisesta, kun Torvis ja Kantarelli poistuivat nyt ensimmäistä kertaa asunnosta. Perjantaina illalla ne olivatkin alkuun aika kylki kyljessä viikonloppukämppänsä nurkassa siinä missä aikuiset kärkkyivät huomiota ja koittivat päästä tutkimaan. Mutta yllättävän äkkiä nekin sitten reipastuivat, eivätkä ihan kauhean kamalasti järkyttyneet edes elämänsä ensimmäisestä häntäpesusta. Olin silti viimeiseen asti vähän huolissani siitä, kuinka ne malttavat rauhoittua arvosteltaessa, ja miten ne reagoivat näyttelypaikan ääniin. Niiden elämän ääni- ja hajumaailma kun on pysynyt suhteellisen stabiilina koko niiden elämän ajan. Rotat kun pidetty meillä melko pumpulissa omassa huoneessaan, siinä missä fretit ovat aina reissanneet pennusta asti mukana milloin missäkin, miksi en myöskään ole samalla tavalla ikinä stressannut frettien ensimmäisiä näyttelyitä, kun niillä on ollut yleensä siinä kohtaa takana jo ainakin parit eläinkauppakäynnit ja parhaimmassa tapauksessa myös messut. 

Alkumalja juhlanäyttelyn kunniaksi

Näyttely oli tosiaan Pirkanmaan Nakertajien 35-vuotisjuhlanäyttely, jossa Suomen Lemmikki- ja Showkesyrotat järjestivät rottaluokat. Juhlateema näkyi muunmuassa koristeluissa, alkumaljassa ja Lemmikki- ja showkesyrottien Pirkanmaailman Nakertajille tekemässä synttärikakussa. Eli tämä oli kohtalaisen juhlava paluu takaisin rottanäyttelyiden pariin. Rottapuolella tuli heti myös tuttuja vastaan, vaikka tässä ehti tosiaan olla noin vuosikymmenen verran taukoa. PiNan puolella taas en tunnistanut paikalla olevista aktiiveista ketään, eli sielä oli porukka ehtinyt vaihtua isommin viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Koitin myös kysellä muutamien tuttujen perään, mutta he eivät ole olleet kuvioissa mukana enää ainakaan niiden nykyisten aktiivien aikana joiden kanssa juttelin.  

Minnan tytöt olivat pet-luokassa ensimmäisinä, ja Minnaa jännitti omien tyttöjen käytös arvostelussa vähintään yhtä paljon kuin minua omieni. Kumpikin tytöistä sai kuitenkin ihan erinomaiset arvostelut, joissa kehuttiin myös tyttöjen olevan hienosti valmisteltu näyttelyyn. Kun sen jälkeen vielä omat junnut saivat loistavat arvostelut kehujen kera, sitä pystyi paremmin rentoutumaan ja tutustumaan siihen, mitä kaikkea näyttelypaikalta löytyi. Siinä kohtaa aloin myös jo vähän miettiä, voisiko omilla neideillä olla mahdollisuuksia myös sijoittumisen suhteen, mutta koska useammassa muussakin näkemässäni arvostelukaavakkeessa oli arvosanana ERI eli erinomainen, totesin ettei sitä kannata odottaa liikoja menestystä, vaikka arvostelut olivat hyvät, sillä niin oli selvästi tasokin. Juuri ennen ruokataukoa myös Kielo, Lupiini ja Opuntia tulivat arvostelusta omien erinomaistensa kanssa. Siinä kohtaa ei voinut olla kuin ylpeä omista tytöistä.

Näyttelyssä oli rottien lisäksi myös marsuja ja kaneja

Ruokatauolla lähdettiin kahden autollisen voimin lähipitseriaan lounaalle. Tai olisimme menneet lähipitseriaan lounaalle, mutta totesimme lähipitserian sen verran pieneksi, että meidän kokoisella seurueella oli parempi vain ottaa pitsat mukaan näyttelypaikalle. Mutta paikan rucola-pitsa oli kyllä todella hyvä. Pitsan päälle nautittiin sitten kinuskikakkua. Ruokailun päätteeksi annoimme myös Minnan kanssa äänenne juhlanäyttelyn yhteydessä olevassa jyrsijäaiheisessa taidekilpailun äänestyksessä. 

Rottien ulkomuotoluokat tulivat valmiiksi ensimmäisenä, ja Jussi ehti jo pettyä, kun meidän tytöt eivät voittaneet siitä yhtään palkintoa. Häntä lohdutti kyllä hieman, kun totesin että meidän kaikki viisi näyttelyssä mukana ollutta rottaa oli ilmoitettu vain pet- eli lemmikkiluokkaan, joten tulos oli ulkomuotoluokkien osalta hyvin odotettavissa. Sen sijaan pet-luokkien kohdalla palkintojako veti aika sanattomaksi. Olin toki ehtinyt jo toivoa, että joku neideistä sijoittuisi, mutta en todellakaan ollut varautunut siihen, että kaikki viisi voittaisivat jotain. Kielo oli pet-naaraiden ensimmäinen, Tuomarin suosikki ja sai kunniapalkinnon. Torvis oli pet-naaraiden kolmas, Paras juniori ja sai kunniapalkinnon. Opuntia oli pet-naaraiden neljäs ja sai kunniapalkinnon. Lupiini oli pet-naaraiden viides ja sai kunniapalkinnon. Kantarelli sai kunniapalkinnon. Sijoituksia tuli niin tiheään, ja rottanäyttelyissä luetaan vain rottien viralliset nimet, joten minun oli palkintojen jaon lopuksi ihan pakko kysyä tuloslistaa nähtäväksi, että ehdin saada itselleni ylös kuka meidän tytöistä sai mitä, kun olin koko palkintojaon ajan niin häkeltynyt enkä ehtinyt edes kirjoittaa sijoittumisia itselleni ylös sitä tahtia kun itselle tuli haettavaksi jo seuraava palkinto. 

Rotta-agilityä tyydyin vain katselemaan, sillä arvelin että omilla tytöillä oli ekassa näyttelyssä muutenkin tarpeeksi jännää

Näyttelystä jatkettiin sitten takaisin Minnan luokse, jossa Minnan kissat Turbo ja Moppe tulivat ilmoittamaan näyttelyvoittojen olevan verotettavaa tuloa, etenkin kun näyttelypalkintojen joukossa oli myös herkkutikkuja. Näin isosta palkintopotista lopulliseksi veromääräksi neuvoteltiin kolme herkkutikkuja illan ja aamun mittaan. Turbo ja Moppe eivät olleet kyllä täysin tyytyväisiä veron määrään, sillä heidän mielestään kaikki viisi herkkutikkua ja huiskulelun olisi aivan hyvin voinut maksaa veroina, sillä rotille olisi silti jäänyt siementankoja, muita herkkuja, tunneleita ja aktivointilelu.

Synttärikakku oli aikas hieno

Vaikka tämän piti olla vähän tämmöinen "kai nyt sitä tämän kerran" -tyyppinen näyttely, niin kyllä tässä nyt taas pahasti näyttää siltä, että sitä harkitsee vakavasti kääpiörottien ilmoamista jo seuraavaan näyttelyyn, ja huomasi juttelevansa Minnankin kanssa, että tämä pidemmän kaavan mukainenkin pitäisi ottaa joskus uusiksi. Ja Minnakin alkoi jo vähän laskea etäisyyksiä seuraaviin näyttelyihin. Että ei se nyt välttämättä tähän kertaan jää. Vaikka sitä samalla miettii, mistä saisi vuoteen lisää viikonloppuja, jos sitä aikoo taas alkaa harrastaa useamman lajin kanssa. Sitä kun on koittanut aina vähän tarkoituksella pitää homman niin, että harrastustoiminta on keskittynyt enemmän yhden lajin ympärille, vaikka kotona on ollut jo vuosia eläintarha. 

Meidän tyttöjen palkintopotti ja viralliset tarkistajat Moppe ja Turbo

 

Lemmikki- ja Showkesyrottien hallitukseen en sentään vielä ensivuodelle eksynyt, vaikka Saija on selvästi jo huomannut tämän minun kotirottailuni alkavan lähteä taas vähän käsistä. Sen verran menin kyllä antamaan jo pikkusormea, että lupauduin varatoiminnantarkastajaksi.  

Taidekilpailun kilpailutyöt