...make lemodane.

Tai kuten Ilta asian muotoili "Hei, se menee hyvin tai se menee ohi
Taisit sita hauskan storin saa" ja ehkä se alkaisi olla aika opetella kirjoittelemaan taas hauskempia tarinoita sitä odotellessa että pääsisi kirjoittamaan hauskemmista asioista.

Eilinen kun oli taas vähän sellainen tragikoominen päivä. Olin edellisenä päivänä sopinut iltavuorosta ja katsonut vähän ennakkoon seuraavan päivän listaa ja todennut päivän alkavat kolmella anestesiavalvonnalla, joista kaksi olisi ennen ruokataukoa. Mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että ennen töiden aloittamista on hyvä syödä riittävä brunssi/lounas. Anestesiavalvonnassa potilasta kun ei jätetä ennenkuin hän on heräämön puolella ja alkaa heräillä, eli hommasta ei kesken karata syömään, ja mikäli leikkaus- tai hammastoimenpide venyy, myös ruokatauko siirtyy kauemmas tulevaisuuteen. 

Kun sitten vähän ennen töihin lähtöä lämmittelin bagelia itselleni yläkerran keittiössä, matelijahuoneen palovaroitin alkoi huutaa. Meillä on käytössä hälytysjärjestelmä kotona, ja koska minulla meni hetki varmistua ettei matelijabunkkerissa näy eikä haise mitään tulipaloon viittaavaa, ja löytää tarpeeksi korkea tuoli, jolla yltäisin kuitata katossa olevan hälyttimen hiljaiseksi, puhelimeni ehti soida sinä aikana kahdesti: ensin hälytysfirman ja sitten Jussin toimesta, että mitä meillä tapahtuu. Vaikka päälle päin kaikki näytti olevan ok, ja hälytysfirma epäili pölyn tai kosteuden aiheuttamaan väärää hälytystä, niin bagelit olivat jääneet osin syömättä, ja ajatus töihin lähdöstä vähän hirvitti. Meillä on matelijahuoneessa yli neljäkymmentä terraariota tai akvaariota, ja sen myötä aivan liikaa sähkölaitteita, jotka voisivat hajota. Mutta hälytykseen vastannut henkilö oli myös sitä mieltä, että voisin kyllä lähteä töihin, että kyllä hälytin hälyttäisi taas uudelleen, jos kyseessä olisi etenevä palopesäke, ja meidän ollessamme pois kotona, hälytysfirma hälyttää tarvittaessa palokunnan, jos me emme kuittaa hälytystä aiheettomaksi ja kameroissa näkyy savua. Varmuuden vuoksi laitoin kuitenkin matelijahuoneen ovena toimivan palo-oven kiinni ennen lähtöä, siirsin palosammuttimen lähemmäksi ovea ja sovittiin että Jussi tulee hoitamaan loppupäivän paperityöt ja etävastaanotot kotiin.

Kun sitten pääsin sisältä vähän huonosti syöneenä ja sydänpamppailen autolle, auton käynnistystä seurasi välitön outojen äänien rimpsu. Autolle on varattu huolto reilun viikon päähän, joten ensimmäinen ajatus oli luonnollisesti se, että se päätti sitten levitä juuri nyt. Päätin ennen autonsammuttamista ottaa kuitenkin vikaäänistä pienen ääninäytteen, jotta osasisin kuvata tapahtunutta paremmin huollolle ja Jussille. Kuitenkin noin kuudennen sekunnin kohdalla näytettä mukaan liittyy uusi instumentti ja tajusin että ajotietokoneen näytöllä lukee RadioRock. Auto on päättänyt käynnistää automaattisesti random radioaseman, nyt kun oli kerrankin hetki, ettei minulla ollut äänikirjaa valmiiksi aktiivisena tullessani autolle. Minusta ei siis ole selvästi nykyrockin arvostajaksi, sillä ne kaikki kilinät ja kolinat olivat osa biisiä. 

Töihin ajaessa palohälytyksen ja auton uuden äänimaailman aiheuttamat säikähdykset alkoivat tasaantua, ja ne toivat mukanaan yhden Nemesikseni, eli stressin purkautumista seuraavan migreenin. Mitä enemmän minulle on tullut ikää, sitä herkemmin migreeni tuntuu iskevän aina jälkiaaltona, kun on tapahtunut jotain stressaavaa, tunteellista tai jännittävää. Joten ensimmäiseksi pukkarille päästyäni kaivoin laukusta migreenilääkkeet ja koin olevani ei-niin-valmis alkavaan päivään. Sen jälkeen tarkastin päivän ohjelman, ja totesin että se elli jonka parina olisin ollut oli sairastunut, eli työvuoroni luonne muuttui sitten yleismiesjantukseksi. Siinä hetkessä se tuntui melkein helpottavalta. 

Iltavuoron aikana ehdittiin puhua Maunoa hoitavan lääkärin kanssa vähän myös Maunon lääkityksestä, ja päätettiin pitää kortisoni vielä kuvioissa, mutta myös tuplata suolistonliikettä lisäävän Resolorin annostus puolikkaasta tabletista iltaisin puolikkaaseen aamuin ja illmoin. Mauno on nyt oksentanut edellisen kerran sunnuntai iltana, ja vaikka tiedän, ettei kolme oksentamatonta päivää ole vielä paljoa ja juhlan paikka. Niin kun saa yleensä siivota niitä oksennuksia pitkin seiniä ja sängyltä, jokainen oksentamaton päivä on juhlan paikka. Toki silloin kun ne juhlat jatkuvat kuukausia putkeen, sitä välillä vähän unohtaa kuinka upeaa se on.  

Eilen iltavuoron jälkeen kääpiörotta Kajo palasi omaan laumaansa ja Kajo ja Kamu alkavat taas treffailla. Eli ei saatu piippereitä syyskuulle, ja toivotaan että parempi onni lokakuussa. 

Erikan kontrolli ja Matan pattitarkki

Tämä päivä alkoi kääpiörotta Erikan hengitysoireilun kontrollilla ja sukkanauhakäärme Matan pattitarkilla. Erikalla hengityksen pumppaaminen kun on jatkunut antibioottikuurista huolimatta. Erikan hengitys on edelleen pumppaavaa ja keuhkoäänet kummallakin puolella korostuneet. Erikalle aloitetaan nyt suun kautta annettava kortisoni antibiootin rinnalle, ja jatkoa katsotaan sitten vasteen mukaan. Jos vaste kortisoniin on hyvä, katsotaan jatkohoitoon sopiva lääkitys. Jos vastetta ei ole tai se jää huonoksi vaihtoehdoksi jää eutanasia. Kortisonia määrättiin nyt kahden viikon laskeva kuuri, mutta vasteen pitäisi alkaa näkyä jo kuurin aikana. 

Mata todettiin tutkimuksessa yleisvoinniltaan hyväksi ja patti rakenteensa ja sijaintinsa puolesta mahdolliseksi leikata. Eli Matan kanssa lähdetään sitten leikkaukseen ensiviikolla. 

Kajon pesässä ei piippaa vieläkään, joten alan uskoa että hän ei ole tiine. Katsotaan kuitenkin vielä tämä päivä, ja aletaan sitten suunnitella uusia treffejä. 

Odotus jatkuu

Olisin halunnut eilen kirjoittaa postauksen otsikolla "Meillä piippaa". Meillä ei kuitenkaan piippaa ainakaan vielä. Kajon eka laskettu oli eilen illalla/viime yönä, eli sikäli tämä ei vielä tarkoita, että Kajo olisi onnistunut huiputtamaan meitä ja olisikin tyhjä. Kajolla ei ole kuitenkaan missään vaiheessa tullut sellaista valtavaa ja tulkintamahdollisuuksia jättämätöntä vauvamahaa, vaan ennemmin pieni pömppis, miksi en ole missään vaiheessa uskaltanut uskoa ihan sata varmasti hänen tiineyteensä. 

Miten pidetään hullua jännityksessä: tee pesä. Vietä paljon aikaa pesässä.

Kamu kuitenkin astui Kajon useampaan kertaan, Kajolla ei ole näkynyt kiimoja astumisen jälkeen, hänellä on pieni pömppis ja pesä tehtynä. Joten minä kuitenkin yhä kovasti toivon, että niitä minejä olisi tulossa. Edes sellaisen parin nakin verran, mikä selittäisi mahan pienen koon. 

Sikäli ei ole maailmaloppu, jos Kajo olisikin nyt tyhjä. Kajon iän puolesta voidaan yrittää vielä, ja Kajolle aiottu sulho asuu Kajon tapaan meillä, eli hommaan ei liittyisi edes logistisia haasteita. Eli kyse on enemmän omasta kaipuusta positiivisiin uutisiin sijoitusnakeroiden myötä.  

Mutta toivotaan että niitä piipperiuutisia vielä tulee.

Täällä muutenkin treenataan kovasti peukaloiden pystyssä pitämistä huomisaamua odotellessa. Huomenna aamulla kun on kääpiörotta Erikan kontrolli ja sukkanauhakäärme Matan hoidon tarpeen arviointi. Eli mietitään Erikan hoidon jatkoa, kun hengitys ei ole palautunut normaaliksi antibiooteilla, sekä katsotaan Matan patti, että tarvitseeko se leikata.  

Eilisellä lautapelireissulla tuli bongattua wc jonka koppiin oli piirretty paljon kissoja. Wc kirjoittelut ovat taidemuotona kovin aliarvostettuja <3

Ja kun ei päästy eilen päivittämään päivän positiivisena uutisena sitä, että meillä piippaa, meinasin postata illalla, että meillä oli kortisonin aloittamisen jälkeen ensimmäinen päivä kun Mauno ei oksentanut. Valitettavasti se ilo loppui kuitenkin lyhyeen, sillä Mauno oksensi sitten loppuillasta iltapalan jälkeen sänkyyn. Eli voinee olla, että tilanne ei tälläkään kertaa laukea kortisonilla, ja joudutaan miettimään taas jotain muuta. Tosin sama kävi myös keväällä, ja vaikka kortisoni on suolisto-ongelmissa monille se ihmelääke, alkaa vaikuttaa että se ei ole sitä Maunolle.  

Kirjoitusblokki

Minulla on ollut useamman päivän sellainen olo, että haluaisin kirjoittaa jotain tänne blogin puolelle. Jotain pientä tai suurta, ei niin väliä. Mutta väliin jotain positiivista ja kevyttä, mutta samalla elämänmakuista. Ja siihen se on sitten vähän tyssännytkin. Ei sillä että meillä olisi täällä kaikki nyt jotenkin huonosti. Mutta todella moni asia tuntuu olevan sillä tavalla kesken, että en vielä tiedä kumpaan suuntaan ne kääntyvät. Tai sitten ne eivät tämän kaiken keskellä ole edenneet mihinkään. 

 

Mauno ja Maunon uusi painikaveri <3 (ja seuraavaan postaukseen koitan saada taas muitakin kuin kissakuvia)

Kääpiörottien naaraslauma on nyt Kajoa lukuunottamatta otettu pienempään häkkiin laumautumaan uudelleen, sillä lauma on ollut Tähden kuolemasta asti vähän sekaisin. Kun Kasin parturoinnin lisäksi sain Hanskin kiinni siitä, että hän napsii itseään nuorempia korville, päätin vähän nollata tilannetta. Nyt porukka saa olla sitten taas viikon pikkuhäkissä, jonka jälkeen kokeilen siirtää ne uudelleen isoon häkkiin. Mikäli ongelmat jatkuvat, ajattelin seuraavaksi kokeilla siirtää Hanskin, Kasin ja Usvan omaksi laumakseen. Hanskia ja Kasia ei käytetty parturoinnista johtuen ikinä kasvatukseen, ja kaikki kolme ovat parturoinnista johtuen jääneet eläkkeelle myös näyttelyistä. Tähän asti heidän päänsä on kestänyt hyvin normaalia laumaelämää, kun he ovat saaneet olla rauhassa kotona. Mutta voi nyt olla, että kun sen sijaan että laumassa olisi vahva heitä vanhempi johtaja, he alkavat olla vanhuksia lukuunottamatta lauman vanhimpia, he reagoivat selvästi aiempaa vahvemmin kaikkiin laumassa tapahtuviin muutoksiin. Joten seuraava vaihe voisi sitten olla kokeilla antaa heidän elää kokonaan omana laumanaan, jossa muutokset olisi karsittu vielä enemmän minimiin, eli laumassa ei olisi muutoksia vanhusten poistumisen ja uusien junnujen myötä, eikä mammailemaan lähtijöitä tai laumalaisten näyttelyreissuja. Vain he kolme, jotka saisivat olla kokoajan yhdessä ilman ylimääräisiä muuttujia ja vanheta yhdessä, sillä he ovat kaikki suunnilleen samaa ikäluokkaakin. Toki tämä tarkoittaisi heille pienempää häkkiä, miksi se ei ole minulla ykkövaihtoehtona, mutta kuitenkin sellainen jota mieluummin vielä kokeilisin ennemmin kuin miettisin heidän lopettamistaan siksi, että he reagoivat liian vahvasti lauman muutoksiin.  

Myös Tiniksen muutto aikuisterraarioon on viivästynyt, koska en ole vielä ehtinyt/jaksanut päällystää aikuisterraarioon tulevaa taustaa, vaikka sain muotoiltua sen jo reilu kuukausi sitten. Minulla oli tavoitteena, että kaikki matelijat olisivat matelijabunkkerissa kesän loppuun mennessä, mutta Tiniksen terraprojektin seisoessa se ei toteutunut, vaan Tinis pitää yhä majaansa takkahuoneessa. Tähän projektiin minulla olisi materiaalitkin jo valmiina, eli se pitäisi vain viedä loppuun. 

Maunon kohdalla sovittiin että katsotaan kortisonilla viikko, ja olen sen jälkeen yhteydessä eläinlääkäriin missä mennään oksentelun kanssa, ja mietitään jatko sen pohjalta. Nyt neljän päivän jälkeen tilanne on yhä ennallaan, mikä ei toki tarkoita, etteikö tilanne voisi tästä vielä rauhoittua. Mutta mikä ei myöskään helpota tätä olotilaa, että tuntuu että nyt monen asian suhteen vain odotetaan mihin suuntaan lähdetään menemään. 

Maunon ja Sasun iltapaineista alkaa tulla kuitenkin jo selvästi juttu, ja pojat rallittelevat usein yhdessä iltaisin ennen iltapalaa. 

Ja vaikka nyt tuntuu, että sitä stressaa todella monen tyypin kanssa mihin tilanne etenee, meillä on toki myös se suuri enemmistö tyyppejä, joilla on kaikki ihan ok. Jotka ovat terveitä, joiden terveyteen tai käytökseen ei liity mitään erityisiä huolenaiheita, ja jotka elävät tämän kaiken keskellä ihan normaalia arkeaan. Syövät, nukkuvat ja touhuilevat omia touhujaan. Ja joihin minun selvästi pitäisi nyt myös keskittyä enemmän, vaikka on toki luonnollista, että silloin kun jotkut vaativat erityishuomiota, niin ne joiden kanssa ei ole mitään haasteita jäävät hetkellisesti vähemmällä huomiolle. Mutta joihin keskittyminen auttaisi omaakin päätä paremmin muistamaan, että pohjimmiltaan kaikki on ihan hyvin, vaikka nyt taas sattuu ja tapahtuu kerralla kaikkea.

Ja ehkä huomenna on sen positiivisen päivityksen vuoro.  

Kontrolleja ja muita kuulumisia

Blogin puolella on ollut nyt pari viikkoa täysin kuollutta ja instankin puolella hiljaista. Reaalimaailman puolella on käyty töissä ja koitettu keskittyä pitämään kotona olevat tyypit hengissä, että seuraava postaus ei olisi taas kuolinilmoitus. Valitettavasti kotona on kuitenkin useammalla tyypillä nyt jotain, miksi se tuntuu ikävän realistiselta uhkalta useammasta suunnasta.

Maunolla on ollut suolistosairautensa suhteen taas pahempi jakso, ja hän on oksennellut päivittäin nyt viimeiset kolme viikkoa. Eilen käytiin sitten kontrolliultrassa, ja myönnän että minulla oli pieni pelko persiissä sen suhteen, mikä on saanut oireilun voimistumaan nyt noin pahaksi erikoisruokavaliosta ja lääkityksestä huolimatta. Onneksi kuitenkaan pahin pelkoni, eli aiemmissa ultrissa havaitun pienen massamuutoksen nopea kasvu, osoittautui aiheettomaksi. Suoli oli kuitenkin kauttaaltaan paksumpi kuin kevään kontrollissa, joten Maunon lääkearsenaaliin otettiin nyt taas kortisoni mukaan, ja toivotaan että se rauhoittaisi tilanteen.  

Mauno ei ollut taas yhtään vakuuttunut eläinlääkärissä käynnin välttämättömyydestä

Viime kuussa lopetetun kääpiörotan Wandan emo Erika ei ole vieläkään täysin oireeton, vaikka Erikan oireilu on ollut koko ajan lievempää kuin Wandalla. Erikalla on varattuna kontrolli ensiviikolle, missä mietitään sitten jatkoa hänen osaltaan, kun pelkkä antibiootti ei nyt selvästi auta. Kääpiörottalaumassa yksi lauman parturoijista on reagoinut hyvin voimakkaasti laumassa tapahtuneisiin muutoksiin, ja hän on syönyt nyt karvat sekä etu- että takatassuissaan. Ja pelkään että niitä muutoksia laumaan on tulossa lähiaikoina lisää, kun lauman 3,5 vuotiaalle matriarkalle on alkanut kehittyä kaihi. Niin tuon parturi Usvan kohdallakin on nyt seurannassa, kykeneekö hän toipumaan muutoksista ja asettuuko ongelma taas, vai onko tämä kaikki hänen stressinsietokyvylleen liikaa. 

Sitten on vielä meidän sukkanauhakäärme Mata, jolle on ilmestynyt patti, joka pitäisi tutkituttaa ja pieni huoli siitä, uusivatko meidän toisen tuontikääpiörottapojan hengitysoireet. Ja meidän vanhempi parta-agama on vähän laihtunut, ja nyt toivotaan että hänen osalta tilanne ratkeaa ötököitä lisäämällä eikä kyse olisi iästä. Luci on nyt noin yhdeksän vuotias, ja parta-agamat elävät yleensä 8-15 vuotta. Mutta koska Luci on niin huipputyyppi, haluaisimme ehdottomasti pitää hänet mieluummin sinne 15-vuotiaaksi. Harmi vain, ettei sitä saa yleensä itse valita, vaan voi vain toivoa parasta.

Kun kaiken tämän lisäksi syksyn alkuun tuli heti kesää enemmän työvuoroja, on päivittäminen vähän jäänyt. Sitä kun ei haluaisi koko ajan päivittää pelkistä stressaavista ja surettavista asioista, mutta kummasti pää on taas pyörinyt enemmän niiden ympärillä.

Toki samaan aikaan täällä valmistellaan montaa muutakin juttua. Kääpiörotta Kajolla on laskettu aika tämän viikon sunnuntaina, ja hänet muutettiin juuri mammailuhäkkiin tekemään pesää ja valmistautumaan synnytykseen. Ensiviikolla on rottien syysnäyttely Loimaalla ja Turun matelijamessuihinkin on enää 2,5 viikkoa, ja kovasti koitetaan ideoida sinnekin myyntipöytään täytettä.  

Miina, Sasu & pupillia laajentajat silmätipat. Kuva minien kasvattajan ottama.

 

Ja kävihän meidän kissanpennutkin taas eläinlääkärissä pyörähtämässä, tällä kertaa silmätarkkien myötä. Miinan ja Sasun silmätarkistuksesta en kyllä ollut kauhean huolissani, sillä kummankaan silmissä ei näkynyt päälle päin mitään poikkeavaa, ja kummankin pupillit reagoivat valoon normaalisti. Mutta koska pentuesisaruksella diagnosoitiin juuri ennen luovutusta mahdollisesti perinnöllinen silmäsairaus, kasvattaja halusi luonnollisesti tutkituttaa sijoitukseen tulleen Miinan silmät tarkemmin mitä normi pentutarkastukseen kuuluu. Ja kun Miina joka tapauksessa lähti tutkimuksiin, sovittiin että varattiin samalla aika myös Sasulle, niin on sitten kasvattajalle kattavammin tietoa pentueen silmätilanteesta. Miina, Sasu ja samalla kertaa tutkittu Miinan ja Sasun emo Sohvi saivat kaikki silmien osalta puhtaat paperit.   

Sinne positiiviseen koriin voidaan lisätä myös se, että meidän Team harmaan, eli Maunon, Miinan ja Sasun välit ovat lähentyneet koko ajan, ja nyt viime aikoina on alettu nähdä yhdessä nukkumisen lisäksi myös Maunon ja Sasun ekoja yhteisiä leikkipaineja. Vielä painimatsit ovat olleet vähän varovaisempia ja kokeilevampia kuin sisarusten väliset, kun tunnustellaan missä se raja menee että kuinka kovaa uskaltaa ja saa ottaa kiinni ilman että toinen ahdistuu. Mutta askel kerrallaan.  

Siskoni on noita maratonia sohvalla Team harmaan kanssa

 

Lepää rauhassa Tähti

Kun kotona on useampia yli kaksivuotiaita kääpiörottia, sitä pitäisi olla valmiimpi menetyksiin. Mutta kun lauman vanhin on viittä vaille 3,5 vuotias supermummo, ei sitä oikein osaa ajatella hänen tyttärentytärtään oikeana mummona, vaikka hänelläkin oli 2v synttärit jo juhlittuina.  

Eilen aamulla Jussi kuitenkin huomasi että Tähden silmä rähmi vähän. Silmässä ei kuitenkaan näkynyt mitään, kun rähmän pyyhkäisi pois, joten emme vielä huolestuneet. Alkuyöstä sille puolelle jonka silmä oli rähminyt oli kuitenkin ilmestynyt näkyviin selvä kasvain/paise, joka painoi silmää, alaleukaa ja hengitystä. Vaikka patista ei löytynyt mitään näkyvää rupea/haavaa sen ulkopinnalta joka olisi viitannut paiseeseen, sen sijainnin ja nopean kasvun puolesta myös paise tuli vaihtoehtona vahvasti mieleen. 

Siinä sitten hetki arvottiin arvottiin vaihtoehtoja. Meillä on joskus kissalla hammasjuuripaise rauhoittunut ihan antibiooteilla, Nyt kuitenkin patti oli kooltaan ja sijainniltaan sellainen, että tilanne oli muuttunut kerrasta akuutiksi, ja eläimen voinnin kannalta emme voisi jäädä odottamaan helpottaako tilanne lääkkeillä. Eli käytännössä vaihtoehtona olisi ollut eläimen rauhoittaminen ja patin tutkiminen rauhoituksessa, ja sitten jos se olisi osoittautunut paiseeksi eikä kasvaimeksi, sen tyhjennys ja huuhtelu rauhoituksessa. Tässä kohtaa oli kuitenkin jo keskiyö ja kyseessä oli 2v3kk vanha eläin, jonka olo oli selvästi tukala, joten toisena vaihtoehtona keskusteltiin myös eutanasiasta. Etenkin kun Tähti alkoi näyttää selvästi siltä, että mitä päättäisimmekin, se olisi kyseisen yön eikä seuraavan päivän asia. 

Tähden yleisvointi ja ikä huomioiden päädyttiin sitten eutanasiavaihtoehtoon. 

Lepää rauhassa Zaya's Tinker Bell "Tähti"

13.6.2024 - 3.9.2026   

Ekaa kertaa kissanäyttelyssä

Eilen otettiin suunta kohti Karkkilaa ja ensimmäistä kissanäyttelyä johon osallistuttiin omien kissojen kanssa. Aiemmin olin käynyt vain turistina muutamissa kissanäyttelyissä, sekä lukenut netistä muutamia kuvauksia päivän kulusta ja tarvittavista tarvikkeista. Kissanäyttelyiden osalta itselläni kun ei ollut vielä minkäänlaista rutiinia siinä, mitä kaikkea näyttelyyn tarvitaan mukaan.

Ensimmäinen pieni kulttuurishokki tuli siinä, että eläinlääkärin tarkastus alkoi jo 7.30, ja koska näyttelyssä ei ollut numeroituja paikkoja ja halusimme päästä vierekkäin Miinan ja Sasun kasvattajan ja hänen toisen kasvattien omistajan kanssa, kasvattaja totesi että meidän kannattaa koittaa tähdätä paikalle jo niihin aikoihin. Kääpiörotilla ja freteillä ei ole eläinlääkärin tarkistusta edes pistokokein ennen arvostelujen alkua, joten niissä on yleensä riittänyt, että on paikalla ennen arvostelujen alkua, mikä on yleensä yhdeksän ja kymmenen välillä. Lähtö kohti Karkkilaa tapahtui siis hyyyvin aikaisin, ja päästimme ajomatkalla katselemaan kun aurinko nousi. 

Menomatkan valoshow

 

Paikalle saavuttuamme odotimme hetken Miinan ja Sasun kasvattajaa, ja hänen saavuttuaan menimme yhdessä sisälle. Sisällä katsottiin ensin pentujen rokotuskortit, ja kuitattiin sen jälkeen ilmoittautumispisteelle ketkä ovat saapuneet. Meitä ei tällä kertaa ohjattu ilmoittautumisen yhteydessä eläinlääkärintarkistukseen. Kun olimme saaneet leirin pystyyn Miinan ja Sasun kasvattaja ilmoitti että toinen kasvatinomistajista on tehnyt meille kaikille numerolaput. Tämä oli oikein hyvä, sillä minulta oli mennyt täysin ohi, että kissanäyttelyissä valmiit numerolaput eivät tule sisäänkirjautumisen yhteydessä, vaan ne täytyy tehdä itse. Freteillä ja rotilla kun näyttelynjärjestäjä aina askartelee ja jakaa kaikille numerolaput. 

Kissojen asetuttua näyttelyhäkkeihinsä ja kasvattajan saatua kahvia lähdettiin katsomaan mistä tuomarit löytyvät. Karkkilassa oli yhtäaikaa käynnissä kaksi erillistä näyttelyä (jotka oli nimetty Kyöstiksi ja Selmaksi), joissa kummassakin oli omat tuomarinsa eri puolilla hallia. Miina ja Sasu oli molemmat ilmoitettu molempiin näyttelyihin, ja koska he kuuluvat eri väriryhmiin, heille osui tällä kertaa eri tuomarit. Kaikkien tuomareiden kohdalta löytyi lista, mitkä kissat he arvostelevat ja missä järjestyksessä, joista kasvattaja laski sitten arvion, kuinka kauan suunnilleen menisi että Miinan ja Sasun vuorot tulisivat. Kumpaakin ennen oli monia kissoja, joten näyttelyn alkupuoli oli aika tuttua odottelua.

Miinan ja Sasun tukikohta pystytetty

 

Kun sitten omien arvosteluvuorot lähestyivät, saimme pienen perehdytyksen näyttelypaikalla tapahtuvaan kissojen viimeistelyyn ennen arvosteluun menoa, sekä hienosäätöä kissojen esittämiseen esimerkiksi sen suhteen miten häntä kannattaa laittaa. Sasu otti näyttelyposeerauksen lunkisti näyttelypaikallakin, eli häntä ja hänen häntää sai aika rauhassa asetella. Miinasta taas näyttelyhallissa olisi ollut vaikka mitä jännää tutkittavaa, joten hän ei olisi yhtään malttanut pysyä arvosteluposeerauksessa. Kasvattaja sitten tässä kohtaa lohdutteli, että pentuluokissa annetaan asian suhteen kyllä paljon anteeksi. 

Kun arvostelut sitten etenivät norskeihin ymmärsin kerrasta paitsi sen, miksi kasvattaja oli todennut ettei sitä päivällä ehdi kuitenkaan paljoa istua, samoin kuin sen, miksi hän oli todennut ettei ota Miinaa ja Sasua mukaan Karkkilaan, ellei ehditä/haluta lähteä sinne lisäkäsiksi. Rotilla ja freteillä sitä pystyy helposti ilmoittamaan koko lauman ja toimittamaan  ne suht stressittömästi arvosteluun kiitos assistenttien. Mutta kissoilla omistaja itse vie ja esittelee kissan tuomarille. Eli oikean tuomarin luona täytyy olla juuri oikeaan aikaan. Ja kun tuomareita joille kissat ovat menossa on neljä, joista puolet on eri puolella hallia kuin toinen puoli, siinä olikin aika seuraaminen ja laskeminen montako kissaa on missäkin välissä ja mitä vauhtia kukakin tuomareista etenee. Sitä ettei kissojen vuoro tulisi samalle tuomarille juuri samaan aikaan oli pyritty ehkäisemään sillä, että toinen näyttely alkoi puoli tuntia toisen jälkeen. Mutta koska jokainen tuomari arvostelee hieman eri tahtiin, tulivat arvosteluvuorot kuitenkin aika tiiviisti. Itse arvostelutilanne oli myös aika jännä, kun tuomari saattoi jutella omistajan kanssa ja kysellä kissasta lisää, mikä tuntui todella hämmentävältä, kun on tottunut siihen, että muilla omilla lajeilla arvostelu on periaatteessa anonyymi (käytännössä toki piirit ovat niin pienet, että kyllä etenkin kotimaiset tuomarit aika hyvin tunnistavat eri yksilöitä muunnosten ja tyypin perusteella). 

Sasun ja Miinan numerolaput. Taakse oli tehty vielä luntti tuomareista <3

 

Tuomarin arvosteltua kissat hän ilmoitti jokaisen kissan kohdalla haluaako ne kaikkien tuomaroimiensa kissojen arvostelun jälkeen mukaan tuomarin parhaiden valintaan, joka vastaa aika pitkälti frettien re-calleja, tosin sillä erolla, että tieto sinne pääsystä tai pääsemättömyydestä tulee heti arvostelun jälkeen. Mikäli kutsua ei tule, näyttelystä voi poistua sitten kun poistumislupa myönnetään. Meillä kumpikin pennut arvosteluista tuomareista halusi nähdä pennut vielä uudelleen. Eli arvostelujen jälkeen alettiin sitten seuraamaan mitä tahtia tuomareiden listat menivät loppuun ja odottamaan uutta kierrosta. Uuden kierroksen kohdalla ymmärsin paljon selkeämmin myös sen, mitä kasvattaja oli todennut siitä, että pikkupentujen on usein vaikea pärjätä kilpailussa isompien pentujen kanssa. Freteillä kaikki pentueet syntyvät yleensä parin saman kevät-/kesäkuukauden aikana, joten vaikka pentuluokassa kilpaillaan vuotiaiksi asti, ovat kaikki osallistuvat pennut yleensä suunnilleen samassa kehitysvaiheessa. Kissoilla taas kun pentueita syntyy ympäri vuoden, niin vaikka pentuluokan ikähaitari on vain 4-8kk, niin nelikuiset ja kahdeksankuiset pennut ovat kasvussa ja kehityksessä täysin eri vaiheessa. Niin vaikka Miina ja Sasu saivat paljon kehuja, niin hyvin monessa kohtaa mainittiin myös heidän turkin olevan vielä vauvaturkki ja kuinka small baby meidän kaksikko vielä oli - Miina ja Sasu kun ylittivät minimiosallistumisiän vain joillain päivillä. Niin kaikilta tuomareilta suosikiksi nimettiin ja paneeliin lähetettiin vähän isommat pennut. 

Riippari oli lemppari. Jussi lupasi askarrella tyypeille irrallisen riipparitelineen sitten kun häkin rakenne ei enää kestä Sasun painoa riipparissa

 

Miina ja Sasu kuitenkin saivat sen mitä kasvattaja oli vähän toivonutkin, eli kumpikin tuomari myönsi molemmille pentusertit. Kissoilla pentuvalioon tarvitaan kolme sertiä pentuluokista, eli nyt molemmilla on siitä tavoitteesta 2/3 saavutettu. Seuraavaksi lähdetään pentujen kanssa varmaan Nousiaisten näyttelyyn marraskuussa, jossa on myös tuplanäyttely, eli kaksi näyttelyä samana päivänä. Meinasin jo ehtiä toppuutella, että emme pääse kyseiseen näyttelyyn, sillä meillä on samana viikonloppuna frettinäyttely, mutta tässä tuli sitten taas yksi outous, johon minulla kestää totutella - kissanäyttelyt ovat usein koko viikonlopun, ja se kumpana päivänä mikäkin rotu arvostellaan vaihtelee. Marraskuun Turokin näyttelyssä norjalaiset metsäkissat ovat sunnuntaina. Itse olen käynyt kohta kolmekymmentä vuotta näyttelyissä jyrsijöiden, kanien ja frettien kanssa, ja tähän mennessä elämäni jokainen näyttely on ollut lauantaina. 

Sasun ensimmäinen arvostelu. Jussi oli meistä se joka esitteli pennut tuomareille.

 

Yksi outous itselle tutumpiin näyttelyihin nähden oli myös palkinnot. Jyrsijöillä ja freteillä näyttelyiden ilmoittautumismaksut ovat paljon halvemmat kuin kissanäyttelyissä, mutta silti palkintopöytä on aina täynnä ruusukkeita ja tavarapalkintoja, ja palkinnot sisältyvät ilmoittautumismaksuun. Sijoittuneet saavat lähes poikeuksetta sekä ruusukkeen että nameja/leluja/tarvikkeita, ja palkinnot muuttuvat sitä hienommiksi ja runsaammiksi mitä isommille sijoille mennään. Kissanäyttelyssä taas palkintopöydästä löytyi hinnasto, eli mikäli kissan ansaittua sertin, halusi lunastaa kissalle sertiruusukkeen, siitä piti maksaa hinnaston mukainen hinta. 

Käytiin myös valmiiksi läpi aikuisturkille sopivia näyttelytuotteita

 

Koska kumpikaan meidän pennuista ei edennyt kummaltakaan tuomarilta paneeliin asti, loppunäyttely sujui meidän osalta taas rennommissa merkeissä jutellen ja tutustuen näyttelyn kahvioon. Paneelissa oltaisiin sitten valittu tuomareiden parhaiden joukosta vielä näyttelyn parhaat. Kissanäyttelyissä olisi myös aina vaikka mitä kivaa myynnissä, mutta tällä kertaa jätettiin näyttelyssä shoppailu väliin. 

Myönnän kyllä, että näyttelyssä iski pieni kärrykateus, ja aloin haaveilla sellaisista pöydällisistä näyttelyrattaista, jollaiset monilla olivat. Niiden kanssa voisi sitten helpommin rullata kytikselle, kun oman kissan vuoro lähenee, ja ne tarjoaisivat tason jonka päällä viimeistellä kissa ennen arvostelua. Harmi vain että kyseiset menopelit ovat suhteellisen arvokkaat, etenkään kun emme vielä tiedä, kuinka usein tai säännöllisesti innostutaan kissanäyttelyissä käymään. 

Jussi halusi lunastaa mineille heidän ensimmäiset sertinsä ihan ruusukkeina

 

Paneelin alettua aloimme sitten laittaa leiriä kasaan ja valmistua kotiinlähtöön.

Nyt on sitten ensimmäisestä kissanäyttelystä selvitty ja ainakin vielä ne tuntuvat hektisemmiltä ja sekavammilta kuin fretti- ja jyrsijänäyttelyt. Vaikkakin seuraava kerta tulee olemaan jo helpompi, kun itsellä on taas selkeämpi kuva siitä, mitä tarvitaan mukaan, missä vaiheessa arvostelulomakkeet suunnilleen saadaan ja tuntee jo osan lyhenteistä vähän paremmin, niin ihan kaikki palkinnot eivät tunnu yhtä heprealta. Esimerkiksi toi muksujen saama pentuserti on merkitty arvosteluun CACC.    

Kiitos taas avusta ja seurasta päivän aikana kaikille asianosasille! <3 

Tavattiin näyttelyssä myös minien isä Rontti <3

 

Valmistautumista näyttelyyn

Ylihuomenna osallistumme ensimmäistä kertaa ikinä omien kissojen kanssa kissanäyttelyyn. Vaikka olen käynyt elämäni aikana muutaman kerran turistina ihmettelemässä kissanäyttelyitä, ovat ne silti maailmana vielä varsin vieraat kaiken sen suhteen miten päivän kulku menee, miten luokat menevät, mihin arvostelu painottuu, mitä eri palkintojen lyhenteet tarkoittavat... Onneksi Miinan ja Sasun kasvattaja on myös paikalla ja on luvannut opastaa meidät päivän läpi.

Pieni pesty Sasu

Tänään aloitimme näyttelyvalmisteluja leikkaamalla pentujen kynnet ja pesemällä pennut. Kumpikaan muksuista ei juuri arista vettä, joten itse pesu meni ilman suurempaa draamaa. Kokeilimme kummankin kanssa myös fööniä, ja se jakoi selvästi vähän enemmän mielipiteitä. Miina ei erityisemmin tykännyt, jos ilmavirta osui pään lähelle, mutta muuten föönääminen oli ok, kun sai samalla nameja. Sasusta moinen vempele oli huomattavasti epäilyttävämpi, joten hänen kanssaan päädyimme tällä kertaa siihen, että fööni oli vain päällä jonkin matkan päässä, kun syötiin nameja. Että jätetään lähikontakti sitten myöhemmäksi, kun laite oli selvästi vähän epäilyttävä. 

Pieni pesty Miina

Fretti- ja rottanäyttelyissä molemmissa assistentti vie eläimet tuomarille, eikä tuomari arvostellessaan näe kuka eläimen omistaa. Jussilla oli sama olettamus kissanäyttelyiden suhteen, joten hän hieman yllättyi kuullessaan, että kissanäyttelyissä omistaja itse esittelee kissan tuomarille. Joten sitäkin on nyt sitten vähän treenailtu, vaikka itselläni onkin vähän kuuro opastaa sokeaa olo aina kun Jussi koittaa kysellä minulta miten kissanäyttelyt toimivat. Joten olenkin sitten aina ohjannut hänet esittämään kysymykset minien kasvattajan suuntaan, jolloin vastauksia voi pitää vähän luotettavampina. Kasvattaja kyllä lohdutteli, että niin kauan kuin muistetaan kissat ja rokotustodistukset, niin kaiken muun saisi tarvittaessa improvisoitua paikanpäälläkin.  

Näyttelyposeerauksen harjoittelua

Lepää rauhassa Wanda

Tälläkin kertaa tarinoiden alut ja loput kietoutuvat täällä meillä yhteen. Samalla kun on opeteltu uusien tyyppien tapoihin ja tutustuttu heihin, toisaalla on ollut sairastupa, eikä sen suhteen olla vielä täysin kuivilla. Wandan osalta jouduimme luovuttamaan eilen, sillä hänen hänen hengityksensä meni hyvin pumppaavaksi, ja koska hän ei ollut vastannut antibioottihoitoon, pelkäsimme että kyse on sydämestä. Tätä pelkoa lisäsi vielä se, että Wanda oli varsin pienikokoinen (mitä vaikutelmaan toki hänen karvattomuutensa vielä lisäsi) sekä täyssiskoonsa Dominoon että lauman muihin aikuisiin verrattuna. Ystävä avasi Wandan hänen lopetuksensa jälkeen, ja avauksen perusteella ongelma oli kuitenkin enemmän keuhkoissa kuin sydämessä. Tämä oli helpotus, sillä Wandan emolla Erikalla on nyt ollut samantyylistä oireilua, mutta huomattavasti lievempänä, mitä nyt koitetaan hoitaa. Wanda oli lopetettaessa vasta yhdeksänkuinen, mikä tuntuu hyvin raskaalta. Mutta Wanda oli alusta pitäen karvattomuutensa puolesta geneettinen ylläri, ja vaikka fuzzy on ilmeisesti yksi vähiten haitallisia nakugeenejä mitä rotilla on, saattoi sen mukana tulla sitten muita yllätyksiä, miksi tilanne eteni Wandalla näin nopeasti. Mutta tämä on myös yksi syy sille, miksi tyyppien kasvattajaa ei niin haittaa, jos kasvatukseen jäävien ohella tällaiset pahimmat härpäkkeet haluaa jättää kotiin. Koska tässäkään tapauksessa ei ollut tiedossa, että molemmat vanhemmat kantoivat fuzzyä, niin suvun fuzzyjen terveydestä ei ollut mitään tietoa. Toki toivoimme, että lopputulos olisi ollut ettei Wandan puuttuvalla turkilla olisi ollut mitään vaikutusta mihinkään, ja että hän olisi elänyt pitkän elämän lauman maskottina. Tälläkertaa näin ei kuitenkaan käynyt.

Olo on Wandan lopetuksen jäljiltä hieman raskas, surullinen ja haikea. Jussilla vielä enemmän, sillä Wanda oli Jussin spesiaaliprinsessa. Jussi oli se ensimmäinen, joka huomasi että Wandassa oli jotain poikkeavaa jo ennenkuin kellään mineistä oli turkkia. Ja heti siitä asti Jussi tiesi että halusi tuon minin jäävän kotiin. Hän halusi niin kovin nähdä, millainen tuosta likasta kasvaa. Ja ehdinkin usein hiukan kiusoitella häntä hänen minisfinksistään, Jussi kun ei ole ikinä erityisemmin välittänyt karvattomista nisäkkäistä. Mutta isin prinsessa oli poikkeus. Wanda oli laumassa hieman ilkikurinen ja kova haastamaan muita leikkimään halusivat he tai eivät. Mutta etenkin Jussin lämpimissä käsissä hän oli kova sylirotta, joka mielellään naksutteli sylissä tai niskassa Jussin poninhännän alla.  

 

Lepää rauhassa Zaya's Doomsday Blue "Wanda"

13.11.2025 - 25.8.2026 

Uusia tulokkaita

Viime viikolla jengi kasvoi taas hiukan, kun akvaarioon haettiin uusia kaloja, ja kääpiörottien uroslaumaan käytiin hakemassa yksi nuoriso-osaston edustaja. Haetuista kaloista osa oli varattu jo toissaviikolla, kun kävimme Raision Dogmanissa katsomassa, olisiko sielä tiikeribarbeja valmiina, vai täytyisikö meidän kysellä niiden tilausmahdollisuudesta. Se kun oli kalastotäydennyksessä se meidän ykkösprioteetti kummankin tykästyttyä lajiin, ja meidän yhden tiikeribarbin jäätyä yksin lopun parven kuoltua.  

Uudet asukit ihmettelemässä allasta. 

 

Lopulta Dogmanista lähti mukaan 20 tiikeribarbia, kaksi albiinoa haarniskamonnia, keltainen partamonni ja viisi tummaa piikkisilmää. Lisäksi varasimme liikkeeseen juuri saapuneista kaloista viisi raidallista piikkisilmää, jotka haetaan perjantaina kun he vapautuvat karanteenista. Sen jälkeen kalasto alkaa olla muilta osin valmis, mutta riippuen kuinka tehokkaaksi kaveriksi Herculeeksi nimetty partamonni osoittautuu, saatamme joutua harkitsemaan vielä joitain muita levänsyöjiä lisäksi. Kannoilla ja laavakivillä kun on tällä hetkellä varsin näyttävä levähuntu. Laavakiveen se kyllä tavallaan sopiikin, mutta etenkin isomman kannon päällä kasvusto alkaa olla turhan pitkää ollakseen nättiä. Nyt onkin sitten taas opettelua sopivissa ruokamäärissä, kun kalaston koko on nyt taas vaihtunut ensin minimaaliseen ja nyt omalla mittapuulla varsin runsaaseen joukkoon kasvavia nuoria kaloja. 

Jäbä <3

 

Kääpiörotilla kaksi ei ole oikein lauma, jonka lisäksi Kamulla on ollut nyt pieniä terveyshaasteita. Sen takia päädyimme sitten hieman nopeuttamaan uroslauman kasvua. Alkuunhan meidän piti jättää laumaan poikia vasta Kamun ja Kajon poikueesta, mutta sitä on nyt jouduttu lykkäämään. Niinpä haimme eilen Jäbäksi nimetyn pikkujäppiäisen. Jäbä on isänsä puolelta sukua meidän Usvalle ja nyt jo edesmenneille Naavalle ja Kanttarellille. Emonsa (joka on meidän Kajon sisko) puolelta taas meidän tyttölauman matriarkalle Pihlajalle, joka on Jäbän isoisoisoäiti. Pihlajalla on nyt ikää 3v5kk ja hän hääräilee tuolla laumassa yhä kaivuuprojektiensa parissa. Toivotaan että Jäbä seuraisi tältä osin Pihlajan tassunjäljissä.