maanantai 30. kesäkuuta 2014

Lomahoitoa puolin ja toisin

Tämä kesä on mennyt itsellä pitkälti reissatessa ja reissun päällä viihtyessä ystävät ovat osoittautuneet kultaakin kalliimmaksi. Lemmikinomistajalla osa vapaudesta kun on aina sidoksissa siihen, että lauman sille osalle joka ei ole mukana järjestyy luotettava hoitaja. Niitä on tälle kesällä onneksi riittänyt, sekä yhdelle vähän pidemmälle reissulle jolloin lauma siirtyi kotoa hoitopaikkoihin, että lyhyemmille viikonloppupyrähdyksille jolloin hoitajat ovat käyneet kotikäynneillä. Turussa tilanne on itsellä onneksi sen verran onnellinen, että hoitajavaihtoehtoja on useampia, niin ei aina tarvitse samoja ihmisiä vaivata - eikä ole niin isoa riskiä sillekään, että kaikkien kanssa reissut olisivat juuri päällekkäin. Kiitos tästä kaikille rakkaille <3
Hoitorottien häkki ja Liinu kuikuaa

Tänään vuoro kääntyi kuitenkin toiseen suuntaan ja meille saapui kesän ensimmäiset hoitolapset. Hoitolaisiksi saapuivat rottaneidit Sandi ja Liinu, joista Sandi on tuttu jo viime kesältä. Neidit tulevat majailemaan täällä pari viikkoa, ja siksi aikaa ne saivatkin itselleen oman häkin olohuoneeseen. Pitää vain käydä huomenna hakemassa lisää kuiviketta, kun olin arvioinut Toa-varastoni tilan väärin. Neitejä tämä ei onneksi tuntunut haittaavan niiden keskittyessä tutustumaan häkin yläosan riipparitarjontaan alakerran kuopsuttamisen sijaan. Nyt täytyy vain toivoa että parivaljakon mummuskakin sopeutuisi tänne hyvin, Sandilla kun on ikää jo pari vuotta.

Rottien kohdalla hoitoon jättämistä helpottaa aina tuttu häkkikaveri. Ei tarvitse kokea niin huonoa omaatuntoa siitä, että on vaikka viikonlopun poissa, kun tietää toisilla olevan silti koko ajan lajinomaista seuraa saatavilla. Niin niiden kohdalla riittääkin hyvin että viikonloppuvahti katsoo perustarpeet,
Sandi
eli tarkistaa kupit ja juomapullon, ja siinä ohella vilkaisee että kuonomäärä täsmää. Mihailin kohdalla tunnontuskat ovat olleet kohdallani isommat, kun tuo ujopiimä on etenkin väsyneenä hyvin seurallinen, mutta ei varauksetta fanita kaikkia tänne saapuvia ihmisiä. Pojan kohdalla pyrkiikin ottamaan sen reissuun mukaan aina kun se on järkevästi mahdollista, ja aikatauluttaa loppukesän niin, ettei siihen tulisi uusia skunkittomia reissuja jo sovittujen lisäksi. Mökkireissuille poika on onneksi ollut tervetullut mukaan, ja sielä on päästy leikkimään namijemmaleikkiäkin uudessa ympäristössä hiekkalaatikolla ;)  

Tällä viikolla on kuitenkin tiedossa kesän ensimmäinen viikonloppu Turussa, ja sen myötä elämäni ensimmäinen Ruisrock-visiitti. Ehkä se on nyt hyvä kokeilla, kun täällä kuitenkin jo sen seitsemän vuotta asunut. 

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Asioita joista en bloggaa

Ihmisellä on hyvä olla periaatteita. Mie en periaatteesta bloggaa kauheasti ihmissuhteista, koska teen tätä omalla nimelläni luetuttamatta tekstejä etukäteen kenelläkään. Miusta silloin on ehdottomasti reiluinta keskittyä omaan elämäänsä. Joskus ihmissuhteet vaikuttavat kuitenkin kivasti omaan elämään.

Tämä aamu oli aikas jänskä. Istuin aamulla työkoneella hyvin valvotun yön jälkeen voimatta lakata hymyilemästä. Väsymys painoi ja paikkautui sokerilla ja kofeiinilla, mutta mielialaan se ei vaikuttanut. Ei vaikka hereillä pysyminen vaati kolme chocokahvia, ylimääräisen aamiaiscroissantin ja suklaata - normieväiden lisäksi. Viikon aurinkoisimmalla aamulla oli varmasti osa-ansionsa hilpeään olotilaan, mutta suurimman syyn joudun kuitenkin tunnustamaan löytyvän muualta. Kesäheila on yhä kuvioissa mukana, ja on aikas ihana siitä huolimatta että vie miulta yöunet ja on onnistunut koukuttamaan miut kahviin - mikä on sikäli mielenkiintoista, ettei hän sitä itse käytä. Yhdetkään neljistä treffeistä eivät ole päättyneet ennen kahta aamuyöllä ja viime yönä uusin ennätys vedettiin päälle kuuteen aamulla, joka oli työviikolla kyllä aavistuksen hasardia. Mutta mitäpä siitä jos jaksaa hädin tuskin polkea työpaikalle, kun voi leijua loppupäivän.

Ja kyllä, tiedän olevani vaarallisen monta metriä maanpinnan yläpuolella siihen nähden että en osaa lentää. Mutta onneksi laskeutumista ehtii aina opetella myöhemmin.

Hypetyksen kunniaksi yhtä aikuismainen teinipose ruusunpunaisilla laseilla. Harmi vain, että kuva on mustavalkoinen ;)


Myöhemmin päivä vaati kyllä veronsa, ja pikaiset päiväunet venähtivät herätyskellosta huolimatta päälle kymmeneen illalla. Mihail on kuitenkin ollut asiaan enemmän kuin tyytyväinen saatuaan siten virkeämpää seuraa omimpaan aktivuusaikaansa. Pojan kanssa tulikin taas käytyä tutustumassa öiseen Nummeen valjastelun merkeissä. Täällä perjantaiyötkin ovat mukavan rauhallisia keskustavuosiin verrattuna. 

öinen päärynäeläin

torstai 26. kesäkuuta 2014

Karvakomppania

Eläimellistä arkea. Joskus se on sitä että peli-ilta julistetaan päättyneeksi nukahdettuasi uninen skunkki kainalossa olohuoneen matolle, vain löytääksesi itsesi hetkeä myöhemmin polkemassa pitkin hämärää soratietä kuolleita rotanpoikasia taskussa ja häkin osia tarakalla. Kenelläpä meistä ei olisi niitä iltoja.

Tai ehkä kaikilla ei ole. En silti myönnä olevani hullu. Minulla vain on lemmikkieläimiä.

Rottablogin kautta tänne eksyneet tuntevatkin jo paremmin tämän kotieläintarhan tyngän, mutta esitelläänpä se kohteliaasti muillekin. Lajeina löytyy siis aloituspostauksessa mainitut kaksi; haisunäätä ja rotat, ja yksilöitä kokonaiset kolme; Mihail, Mimosa ja Lola.

Mihail on ikähaarukassa porukan keskimmäisin: syntynyt 17.5.2013. Painoa pojalla oli 1-vuotissynttäripäivänä punnittuna
neljä kiloa, ja turkkia koristaa kauniin mustavalkoinen väri huolimatta siitä että pojan äiti on ihka oikea blondi. Mutta joskus mustavalkoisuus vain toimii. Lempinimiä pojalle on kertynyt melkoinen liuta; Miikkis, Pöhelö, Pörhelö, Karvapäärynä, Päärynäeläin, Pölö... Näistä ei kuitenkaan pidä vetää johtopäätöstä, että poika olisi jotenkin pöljä, sillä sitä poika ei suinkaan ole. Se vain osaa olla välillä hyvin itsepäinen ja kömpelö. Älyä tuolta karvakakaralta kun kyllä löytyy, samoin kuin ongelmanratkaisukykyä, etenkin mitä tulee ruokapulmiin. Luonteeltaan Mihail on utelias, ahne ja etenkin väsyneenä hellyydenkipeä. Leikkiminen on pojan aikuistuessa hieman jäänyt, mutta poika on yhä välillä yllytettävissä littaan. Ulkoiluakin pojan kanssa harrastetaan valjastelun muodossa keväästä syksyyn. Välillä kissamaisesti pihaa kierrellen, välillä useamman kilometrin hihnalenkeillä pojan sattuessa liikunnalliselle tuulelle. Uusille ihmisille alkuun helposti tömistellään ja näytetään häntää, mutta sopivilla lahjuksilla tie pojan sydämeen löytyy usein hyvinkin nopeasti.

Mimosa on kuukauden ikäerolla lemmikeistäni vanhin, ja rottakaksikon oletettavasti johtavampi osapuoli. Neiti on väriltään topaz essex, eli otsatähdellä varustettu kermakarkki. Mimosan kohdalla syötävän suloinen ulkoasu tosin hieman pettää, sillä neidillä on paha tapa napata nameista turhankin äkkiä kiinni. Ja koska Mimosa haluaa olla tässä lajissa maailman nopein, niitä lipsahduksiakin joskus sattuu, jos kyseessä onkin namin sijaan vieraan hajuinen sormi... Mimosan kanssa etenkin vieraammat saavatkin olla vähän varuillaan, kunnes neiti on ehtinyt tehdä kunnollisen käsitarkistuksen. Tämän heikkouden kanssa on kuitenkin opittu elämään ja muuten neiti on varsin reipas ja meneväinen rottatyty, jota elintasogrammat ja painovoima ovat tosin alkaneet keski-ikäistymisen myötä hieman hidastaa. Yrittämästä ne eivät kuitenkaan estä, ja sen myötä häkki on omistajan mielenrauhan vuoksi sisustettu vastaamaan paremmin neidin elämän realiteetteja.

Mimosa & Lola

Lola on Mihailia kuukauden nuorempana porukan juniori ja rakas demonirottani. Mustana punasilmänä minulle tullut, nyt jo iän myötä vaalentunut neitokainen on viralliselta nimeltään MP-11 Zaya's Death Becomes Her. Lola on miun eläinporukan missi ja tähteä vaille valmis FinChampion, jonka kanssa eksytään näyttelyihin varmaan vastakin, vaikka väri ei olekaan enää parhaimmillaan. Rakas demoniprinsessani on myös porukasta se, jolta varmimmin saa tyytyväiset raksutukset osakseen. Tämän myötä Lola saakin usein hoidettavakseen pr-tehtävät, jos jollekin pitää näyttää että kesyrotat ovat oikeastaan aikas mukavia otuksia.

Tällä erää porukka on hyvä tällaisena, mutta jotain suunnitelmia tietenkin aina on. Yhtenä mahdollisena paheneva frettikuumeeni, jonka koetan pitää aisoissa ainakin niin kauan, kun noita rottia kuvioissa on.


tiistai 24. kesäkuuta 2014

Arjen ihanuutta

Facebookissa ihmisiä yllyttäneiden ja ärsyttäneiden arkikuva- ja positiivisuushaasteiden jälkimainingeissa on hyvä hetki kirjoittaa pari sanaa arjesta. Ihan vain tästä päivästä, yhdestä tiistaista muiden joukossa. Tänään nimittäin tajusin taas kuinka ihanaa arki voi oikeasti olla.

Työpäivä meni tavallisesti; eilistä paremmilla yöunilla ja ilman kofeiinia. Päivän aikana muutamat ukkoskuurot kastelivat varaston pihaa, mutta väistivät neljään mennessä. Töistä päästessä aurinko pilkisteli pilvien välistä ja oli melkein jopa lämmin. Tässä kuussa melkein lämmin voidaan jo itsessään laskea suureksi positiivisuuden aiheeksi. Kotona odottava tyhjä jääkaappi pakotti poikkeamaan kauppaan, ja kaupaksi valikoitui hyvin matkan varrella oleva Prisma, vaikkei tarvetta ollut millekään juustoraastepussia ihmeellisemmälle.

Prismassa oli heti sisäänkäynnin tuntumassa vastassa näky joka väkisinkin herkistää mielen ja saa naaman loistamaan naantalin auringon lailla; alepokkareita. Mitäpä siinä tyttö voisi muuta, kuin unohtaa juustoraasteen hetkeksi ja uppoutua takakansien ja tekstipätkien maailmaan. Mukaanlähtijöitä joukosta löytyi kaksi: Belle deJourin Puhelintytön salaiset seikkailut ja Päivi Kanniston Elämäni Nomadina. Mutta ennenkuin kukaan ehtii enempää huolestua, voin käsi sydämellä vakuuttaa olevani tälläerää sen verran tyytyväinen päivätyöhöni, että en ole vaihtamassa sitä kummassakaan kirjassa esitettyyn urapolkuun. Joskus on vain hauska sukeltaa toisten elämiin turvallisesti kotisohvan kulmasta käsin. Mikäli kuvaan ilmestyy rinkka tai korsetti, on se puhdasta sattumaa.

Huomisen eväspolitiikassa meinasin jo sortua valmisruokaosaston esittämien vaihtoehtojen puoleen, kunnes ohitin yrtit. Basilikan huumaavan tuoksun tunkiessa sieraimiini ei ostoskoriin päätynyt vakuumipakattu boksi kyennyt enää muistuttamaan mitään ravinnoksi tunnistettavaa, vaikka niitä välillä yhä mielelläni hävitänkin. Se oli pakko palauttaa paikalleen, ja samalla rahalla koriin ilmestyi pieniä luumutomaatteja, isoja valkoisia papuja - ja sitä basilikaa. Niistä saa yhdessä kotoa löytyvien ainesten kanssa maukkaan tomaattisalaatin. Tässä asiassa minun on edelleen kiittäminen Tapsaa, joka tämän herkun minulle esitteli - ja opetti miksi punaviinietikka kuuluu keittiön perustarpeistoon yhdessä erilaisten oliiviöljyjen kanssa.

Kotimatkalla ohitin mustaakin mustemman pilven, joka kuitenkin malttoi kuin ihmeen kaupalla olla satamatta siihen asti että ehdin ostosten kanssa sisälle. Vasta jätettyäni kengät eteiseen ja laskettuani kauppakassin keittiönpöydälle, taivas repesi. Ja ystävä laittoi viestiä, josko lykkäisimme aikomaamme pyörälenkkiä vartilla tai parilla. Päivään vapautui siis juuri passeli aukko lämpimille leiville ja pikapuhelulle äidin kanssa samalla kun nautti ikkunan takana pyörivästä vetisestä valoshowsta. Pyörälenkin peruuttaminen ei käynyt edes mielessä, mikä kertonee jo paljon siitä, miten paljon luontevammaksi osaksi pyöräily on tullut omaakin arkea. Lähtemisen kynnys on jo niin matalalla, ettei sen ylittäminen vaadi täydellisiä olosuhteita - täydellinen seura riittää ;D

Pyörälenkistä saatiinkin nauttia puhtaan raikkaassa ja selkeässä ilmassa aina viimeiselle suoralle asti. Kadut olivat tyhjiä ja ilma sopivan lämmin eikä ollenkaan hiostava. Eli sää oli mitä täydellisin viikottaiselle juoruilutuokiolle. Viimeisellä suoralla hanat aukesivat uudestaan ja vaatteet kastuivat läpimäriksi muutamissa minuuteissa. Siinä vaiheessa matkaa se oli kuitenkin enää vain hauskaa, kun suunta oli jo valmiiksi kotia ja kuumaa suihkua kohti. Vedensäästämiseksi olisi vain pitänyt varata shampoota mukaan, samalla kun minigripitti varuiksi puhelimensa. Nyt joutui tyytymään rakeiden tarjoamaan päänahan hierontaa kotisuihkua odotellessa.

Ja nyt kaiken tämän jälkeen kello on edelleen vasta vaille kahdeksan, ja minulla on koko loppuilta aikaa jumittaa koneella, touhuilla eläinten kanssa, lueskella ja tehdä se tomaattisalaatti (ja koettaa malttaa olla hävittämättä sitä ennen huomista lounastuntia). Kerrassaan mainiota. Etenkin kun saa samalla naureskelella itselleen ja sille, miten en olisi ikinä vielä alkuvuodesta uskonut miten pyöräilyynkin voi hurahtaa. 

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Päärynäeläin ja muita kertomuksia

Alussa oli blogi ja sitä seurasi toinen. Ensimmäinen blogini Rakasta, rotakasta starttasi maaliskuussa 2011 ja se sai seurakseen Tavarahamsterin elämäntaparemontin elokuussa 2012. Päärynäeläin ja muita kertomuksia syntyi näiden raunioille. Vuosien saatossa rottala kun on kutistunut kahteen yksilöön ja tavarakaaoksen pahin vaihe on ohitettu ennen muuttoa yksiöön. Bloggaamisesta en silti osaa luopua, vaikka vanhoihin rakkaisiin kirjoituksen aiheet ovat olleet kortilla jo jonkin aikaa. Asiaa tovin tuumattuani päätin tehdä jotain, jonka olin päättänyt jättää tekemättä; aloittaa blogin ilman tarkasti rajattua teemaa.

Jotain vanhaa ja jotain uutta täältä tulee varmasti löytymään. Rotista ja roinista aion edelleen juttuja rustata, vaikkei niitä juttuja enää kahden blogillisen verran riitäkään. Uusina aluevaltauksina saatan innostua kirjoittamaan sanasen leipomuksista, lautapeleistä tai matkailusta - teemoista jotka eivät ole aiempiin blogeihin niin hyvin istuneet. Tai jostain ihan muusta. Ensisijaisesti kyseessä on kuitenkin oma leikkikenttäni ja tapani jakaa kuulumisia ja satunnaisia huomioita ympäröivästä maailmasta.

Nimensä uusi blogi sai talouden uusimman tulokkaan mukaan. Rottien ja allekirjoittaneen ohella huushollia kansoittaa kissankokoinen karvapäärynä Mihail, joka myös haisunäätänä tunnetaan. Viimekesäisen saapumisensa jälkeen poika on onnistunut valloittamaan paitsi asuntoni myös sydämeni, ja tulee varmasti jättämään käpälänjälkensä myös tähän blogiin. Jos ei muuten niin lyhentämällä postauksia raahaamalla miut välillä sukasta kiskoen ulos lenkkeilemään. Sitä poika kun välillä harrastaa miun unohduttua liian pitkäksi aikaa tietokoneen ääreen.

Blogin ulkoasu tulee varmasti olemaan vaiheessa vielä tovin, koska myönnän heti kättelyssä olevani sen suhteen paitsi taitamaton että saamaton. Mutta ehkä sisällön karttuessa saa ulkokuorenkin viilattua jossain välissä paremmalle mallille.

Tervetuloa kaikille uusille ja vanhoille lukijoille! Toivottavasti tästä tulee yhtä mielenkiintoinen matka lukijakommentteineen mitä aiemmista blogeistani.