Heräilyä kevääseen

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Aurinko on päivä päivältä pidempään näkyvissä, ja pikkuhiljaa se on alkanut näkyä meidänkin laumassa. Tytöt olivat viikonloppuna Sariannalla hoidossa, ja sieltä palattuaan Itsy heittäytyi samanlaiseksi vetyperoksidioravaksi kuin Ruut ja laittoi talvitakin vaihtoon. Myös Mitella aloittelee karvanvaihtoa, ja Esterillä näkyy hännässä jo uhkaavaa harvenemista - Esterihän on harrastanut aiempina vuosina ihanan karvatonta kesärotanhäntää. Miikkis sen sijaan pidättäytyy vielä talvessa turkkinsa ja pesänsä suhteen. Olisihan se omistajan kannalta ihan liian mukavaa, jos kaikki ajoittaisivat karvanvaihtonsa samaan aikaan, näin porrastaen irtokarvaa kun riittää paljon pidemmäksi aikaa.

Itsy sai myös Mustin ja Mirrin tarjouksesta uuden pinkin flexin, ja frettien kanssa onkin jo käyty ulkonakin kevättä ihmettelemässä. Kovin se on vielä jännää, ja ulko-ovi onkin melkein parhaita juttuja ulkona. Meillä kukaan kun ei oikein innostunut talvilenkkeilystä, on ulkoilujutuista ollut nyt taukoa. Mutta eiköhän näädätkin vielä keväälle lämpene. Tänään Snurrekin oli kotiin tullessa ensimmäisenä ovella vastassa, ja sen tultua innoissaan eteiseen asti vastaan, poikettiin sitten senkin kanssa pihalle ihmettelemään. Ei se siinä kauaa viihtynyt, mutta sisälle päästyä veti sitten kunnon keväthepulit. Seuraavana olisi sitten tarkoitus koittaa saada innostettua Miikkistäkin taas pihan puolelle ravistelemaan talven tomuja turkistaan (ja talvivarantoja kropan puolelta...).

"Ei ole kevät vielä. Anna lisää vilttejä."

Itse tuli otettua tänään myös ensimmäinen pieni pyrähdys pyörällä, ja jahka saan siihen keväthuollot tehtyä, voisi alkaa taas totuttaa näätiäkin peräkärryn kyytiin. Sellainenkin kun on tullut tuohon pyörään hankittua ihan lemmikkienkuskausta ajatellen. Kevään kunniaksi myös reikiintymään alkanut musta haisunäätähuppari sai itselleen pirteän pinkin seuraajan.

Postinäätä Snurre

Tätä lisääntyvää valoa, lämpöä ja väriä on kyllä niin jo odotettu. Alkaa itselläkin aurinkokennot taas latautua talven jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI