Lohitahna-addikti

lauantai 30. tammikuuta 2016

Eilen otettiin taas suunta Tampereelle. Työpäivän jälkeen käytiin järjestämässä kirpputoripöytä ja sitten mentiin kotiin hakemaan nääppiä ja tarvikkeita. En ollut taaskaan muistanut pakata eläinten hoitokassia valmiiksi, joten pakkaaminen tuli taas tehtyä lennossa. Jussi on joskus aiemmin todennut minulle, että hommaa voisi helpottaa kätevä excel-taulukko pakattavista tavaroista pakkauslistan ollessa melkein aina sama, mutta olen kokenut sen ajatuksena hankalana. Kun kyllähän ne kaikki muka aina muistaa. Kaikki, paitsi ne jotka unohtaa.

Tälläkertaa unohtui lohitahna, vesikuppi ja valjaat. 

Näistä pahin moka oli ehdottomasti lohitahna. Meillä kumpikin freteistä on ehdollistunut siihen ja Snurre on suoranainen addikti. Aukeava jääkaappi tarkoittaa lohitahnaa ja menemällä jääkaapille saa lohitahnaa. Ja nyt Snurre on ollut ihan ulalla, kun jääkaappi on rikki. Ei auta, vaikka kuinka pörrää söpösti jääkaapin edessä, tulee jalan viereen ja kerjää. Kukaan ei silti anna lohitahnaa pikkuiselle. Ei edes Jussi, johon Snurre luottaa ihan kympillä, ja Jussista tämä on selvästi miun vika. Kun olisihan minun pitänyt muistaa, että Snurre ei huoli muita nameja. 

Tänään tilannetta koitettiin paikata eläinkauppareissulla. Sitä pääsi reissulla juoruamaan ihanasti Suskun kanssa, mutta lohitahna-asiaan siitä ei ollut apua. Lielahtikeskuksen kumpikaan liike ei myynyt sitä missään muodossa. Lohiöljyä olisi kyllä löytynyt, mutta se ei tässä konkurssissa paljoa auta. Nääppä jäi edelleen vaille päivittäistä lohitahna-annostaan syystä, jota pieni nääppä ei voi ymmärtää.

Samalla löysin vastauksen yhteen arvoitukseen peilistä. Kanankaulat ovat uponneet tytöille viime viikkoina kamalan huonosti, vaikka olen ollut mielestäni tiukka sen suhteen, että muutakaan ruokaa ei saa. Se ettei muuta ruokaa ole ei vain taida kauheasti painaa siinä kohtaa, kun namihanat pysyvät auki. Nyt pitäisi vielä keksiä, miten olla tiukka myös namien suhteen, kun toinen killittää sydäntä särkevästi saadakseen herkkuaan, jota sitten litkitään trassissa silmät kiinni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI