Lauantain eläimellisyyksiä

Tänään on oltu taas kunnolla menossa, eläinten kanssa ja ilman (tai oikeastaan enemmän ja

Näätäpäiväasuun kuuluu luonnollisesti näätä

vähemmän eloisten eläinten kanssa). Ensin käytiin lyhyen kaavan mukaan näätäpäiväilemässä Raision Mustissa ja Mirrissä, ja sitten haettiin kotiin Somerolta meidän kesäsika Vihtori (josta puolikas meni kaverille). Sen jälkeen onkin sitten pidetty Jussin kanssa pussitustalkoita, että on saatu valtaosa lihoista pakastimen hoiteisiin. Nyt on jäljellä enää Grande finale, eli kinkun laittaminen suolaukseen. Vähän on tässä prosessin kuluessa talouden pienempiä lihansyöjiä harmittanut, että meillä ne eivät saa juurikaan punaista lihaa.

Näätäpäivään päästiin aamulla lähtemään pienen mutkan kautta, kun Jussi kuuli vasta näätäpäivään

Eno ja enon kulta

lupauduttuaan että Skanssin Faunattaressa olisi ollut matelijapäivä. Matelijapäivää startattiin kuitenkin jo yhdeltätoista, niin ehti sielä sentään poiketa ennenkuin oltiin lupauduttu olemassa nääppien kanssa edustamassa. Pääsi Jussi sitten edes moikkaamaan Tinon Blondi-tiikeripythonin ja muut tutut, vaikkei vielä päässytkään omiensa kanssa esille. Ja pakko myöntää, että kyllä itsekin aina mielellään Blondia katselee, ja totuttelee siihen ajatukseen, että meilläkin ehkä vielä joskus joku tuollainen isompi käärme on. Hämähäkkipäivän päivämäärään Jussi pääsee sitten taas itse vaikuttamaan, kun Emilia pyysi Jussia seurakseen sellaista pitämään tuonne Skanssin liikkeeseen.

Tänään kuitenkin vielä nääppäiltiin. Paikanpäällä Mustissa ja Mirrissä laitettiin taas totutusti aitaus pystyyn ja sisustukset aitaukseen. Liikkeessä vähän ihmeteltiin, kun meillä oli kaikki omasta takaa mukana ja valmiina, mutta jotenkin näihin on päässyt muotoutumaan jo pieni rutiini ;) Tänään päivä oli mukavasti vähän rauhallisempi, mutta mukaan mahtui kyllä taas ihmisiä laidasta laitaan: niitä jotka olivat jo pidempään odottaneet haisunäätien näkemistä, ja ihmisiä, jotka törmäsivät meihin sattumalta tultuaan rutiiniostoksilleen. Niitä, joita lajit kiinnosti todenteolla, ja jotka kyselivät tarkempia tietoja siitä, mitä niiden majoittaminen vaatisi ja ulkoaitauksen vaatimuksista. Sekä niitä, jotka törmäsivät lajeihin ensikertaa ja kyselivät uteliaana peruskysymyksiä. Jokainen nääpistä keräsi taas omat faninsa: Snurre
ketteryydellään ja näätäpusuillaan, Esteri ja Mihail rauhallisuudellaan ja Mörkö pentumaisella touhottamisellaan. Möröstä moni meidät aiemmin bongannut myös kyseli, että onko tämä uusi juniori pysyvä vahvistus meidän laumassa. Omaksi harmikseni (ja Mihailin, Jussin, Snurren ja Esterin helpotukseksi ;)) jouduin myöntämään pojan olevan vain hoidossa ja palaavan reilun viikon päästä omaan kotiinsa. Minut kun tuo merkkaileva ja uhitteleva teinipallo on saanut hurmattua varsin lahjakkaasti, mutta Jussi odottaa jo sitä päivää, kun kotona selviää taas ilman sisäkenkiä.

lainalapsi Mörkö

Väsyneet pienemmät edustajat

Mustissa ja Mirrissä päästiin samalla tekemään vähän ostoksia. Snurrelle ja Esterille jauhetut lihat eivät ole kauheasti maistuneet, mutta Mörköllä oli eväänä niin hyviä lihakuutioita, että ne piti ihan pölliä. Niinpä noita Maukas-merkkisiä kuutioita piti hankkia sitten evääksi koko laumalle. Ne ovat vähän hintavampia mitä meillä aiemmin olleet annospullat, mutta jos maistuvuuskin on moninkertainen, niin se on pieni paha. Snurrellakin oli syödessä ihan sama ilme kuin lohitahnaa litkiessä <3 Saatiin myös tilattua toimitusmyyntinä pyörät viime viikolla kotiutuneeseen isompaan kantoboksiin. Minä en vihjaa, että Mihail olisi alkanut painaa, mutta pidemmillä matkoilla sitä on vain alkanut kaipaamaan perässä vedettävää boksia kannettavan sijaan... ;)

Possut odottamassa paloittelua

Näätäpäivän jälkeen lauma käytiin kotiuttamassa kämpille ja käännettiin auton nokka kohti Someroa. Tänään oli Vaahteramäen aittapossujen ensimmäinen teurastuspäivä, ja tässä ensimmäisessä erässä meni sitten Vihtorikin. Itsestä kun ei ole ainakaan toistaiseksi tulossa vegaania, niin sitä koettaa etsiä  toimivia väyliä, joiden kautta saisi hankittua eettisempää lihaa pakastimen täytteeksi. Tehotuotantoa kun sitä ei kuitenkaan mielellään tukisi, vaikka se kiusallisen edullista, helppoa ja kätevää monesti onkin. Menomatkalla kohti Someroa itseä hieman harmitti, kun emme suunnitelmista huolimatta ehtineet käydä Vihtoria kesällä katsomassa. Jussi oli asiasta sen sijaan hyvin tyytyväinen, sillä häntä vähän jännitti, olisiko hänestä ollut possua syömään, jos sitä olisi tullut elävänä tavattua ja rapsuteltua. Näiden possujen kohdalla jokaisella possulla kun on oma omistajansa tilalle tulostaan asti, ja omaansa saisi käydä katsomassa niin usein kuin haluaisi. Ja se oma possu on sitten se, joka sieltä näin syystalvella haetaan. Possujen omistajien alkutuottajastatus mahdollistaa myös possujen tilateurastuksen ja possujen paloittelun tilalla. Ei tarvitse sitten miettiä, miten teuraskuljetukset on hoidettu, tai millainen paikka vieras teurastamo on possulle ollut. Niin on jäänyt sitten ainakin osa stressistä possulta pois. Vielä kun löytyisi jokin eläinten rehuja valmistava kotimainen taho, joka pystyisi samanlaiseen palveluun. Siipikarjallakaan olot kun eivät yleensä ole kovin kehuttavat. Eläintenruokien kohdalla pitää kuitenkin toistaiseksi mennä sen mukaan, mistä saa noille maistuvimmat pöperöt. Paitsi hiiriä sentään saa joskus tunnetuista oloista tutulta :)

Loppuilta (ja alkuyö) menikin sitten lihoja pussittaessa ja laitettaessa suolautumaan. Ensimmäisessä oli mukana kolme hyvin avuliasta nääppää, kun Mihail, Mörkö ja Esteri olisivat mielellään halunneet possusta osansa. Ne kun eivät ole yhtään niin tarkkoja sen suhteen, että linnut ja pienriista kuten jyrsijät olisivat niille parempaa ravintoa. Vaikka kyllä siitä possusta pienet maistiaissiivut liikenivät avustustajatiimillekin ennenkuin pakastin nieli loput. Ja jäi sinne pakastimeen ihan hyvin tilaakin, niin että saa tilattua nääpillekin jossain kohtaa vähän isomman erän raakaruokia talvivarastoksi.

Lihasaalis valmiina pakastettaviksi