Vuosi 2015 muodostui meillä hyvin tapahtumarikkaaksi, vaikka 2014 vuoden lopulla iskeneen pienen burn outin jälkeen olin vakaasti päättänyt ottaa tämän vuoden ihan rennosti ja levon kannalta... Aina ei vain onnistu :-P


Blogi

Vuoden 2015 aikana blogi on mennyt alun sekametelisopasta koko ajan enemmän eläinblogin suuntaan, eli sen suhteen on palattu enemmän juurille. Ensimmäinen blogini Rakasta, rotakasta kun oli vielä puhtaasti eläinblogi. Sen jälkeen tuli sitten asunnon raivauskuviot, niiden oma blogi ja blogien yhdistyminen. Eläimistä minulla taitaa kuitenkin olla pitkällä tähtäimellä eniten kirjoitettavaa, kun arki pitkälti niiden ympärillä pyörii. Tavarajutut ovat luonnostaan jääneet koko ajan vähemmälle, nyt kun niitä on jo useamman vuoden käynyt läpi karsien turhia pois. Alkuvuodesta blogissa näkyi vielä varsin vahvasti pyrkimykseni ostolakkoon, joka vesittyi sitten kesken vuoden - minusta ei vain ollut totaalikieltäytyjäksi. Etenkin kun eläin- ja harrastuskuvioihinkin on tullut vuoden aikana muutoksia. 


Elämäni eläimet

Alkuvuodesta kissani Latzi jouduttiin saattamaan taivasmatkalle 18-vuoden iässä. Omassa arjessani tämä ei näkynyt niin vahvasti kuin kotikotonani, johon poika jäi asumaan lähtiessäni opiskelemaan. Latzi kun tuli meille ollessani niin nuori, että se oli nimellisestä omistuksestani huolimatta ollut aina enemmän koko perheen lemmikki. Huhtikuussa meille muutti joksikin aikaa hiiripoika Savu tuomaan kotiarkeen eläimellisyyttä Mihailin ja akvaarion lisäksi. Melko pian jouduin kuitenkin huomaamaan, että jyrsijäharrastus ei ole tällähetkellä se oma juttu, ja että vaikka kuinka olin päättänyt vielä odottaa, frettikuumeeni paheni uhkaavasti. Niinpä kesän aikana meille muutti kaksi aikuista frettineitiä Snurre ja Esteri Skeppsdalin-eläinhoitolasta, ja Savu muutti asumaan tutun frettiharrastajan luokse osaksi hänen hiirikasvatusprojektiaan. Frettien tulo johtikin sitten näyttelykuvioihin, Turun seudun miitteihin kun olin jotenkin eksynyt jo vuosi ennen omien tyttöjen saapumista ;-) Loppuvuodesta tapahtui myös pientä aktivoitumista akvaariokuvioissa, kun 77-litrainen pikkuallas vaihtui 390-litraiseen. Jussin lauma on vuoden mittaan kanssa kasvanut, ja siinäkin on päässyt tutustumaan muutamiin varsin mukaviin eläinpersooniin.



Näätäpäivät, näyttelyt ja miitit

Eläinkauppaesittelyitä on mahtunut vuoteen taas useampia. Vuoden ensimmäinen kerta meillä edustettiin vain Mihailin kanssa, mutta jo toukokuussa Susku lanseerasi näätäpäivät pyytämällä Helin fretteineen mukaan PetKingdomiin samaan aikaan kun olimme sielä Mihailin kanssa. Se meni niin mukavasti, ja itsestäkin oli mukava päästä tutustumaan uusiin fretti-ihmisiin, joten näitä sitten jatkettiin. Kesän jälkeen Snurre ja Esterikin liittyivät mukaan edustustiimiin. Kaikkiaan viime vuonna esittäydyttiin viiteen otteeseen, kahdesti Turussa, kerran Tampereella, kerran Lempäälässä ja kerran Raisiossa. Frettinäyttelyihin lähdettiin tutustumaan KesäPiknik-näyttelyssä turisteina. Jo ennen sitä ehdittiin kuitenkin täyttää ilmoittautumiset useampaan näyttelyyn, ja niinpä tytöt tekivät näyttelydebyyttinsä Finnish Ferret Festivalissa, jossa Esteri sijoittui luokkansa toiseksi. Seuraava näyttely on vuorossa tammikuussa. Vuoden aikana jatkettiin myös Varsinais-Suomen frettien miiteissä käymistä, alkuvuodesta ilman frettejä ja kesän jälkeen frettien kanssa. Snurrea alkuun pelotti toiset fretit ihan kamalasti, mutta syksyn mittaan Snurrekin on alkanut pikkuhiljaa tottua myös vieraampien frettien läheisyyteen, vaikka ei vieläkään niistä pidä.


Suomen lemmikkihaisunäädät ry

Päätökseni pitää vuoden tauko yhdistysten hallituskuvioista piti syyskuulle asti. Silloin perustettiin Suomen lemmikkihaisunäädät ry, ja minusta tuli vasta perustetun yhdistyksen puheenjohtaja. Perustamiskokouksen jälkeen lähdettiinkin heti suunnittelemaan yhdistyksen ensiesiintymistä Lemmikkimessuille. Sinne saatiinkin lauantaille oikein kunnon edustus, ja paikalla oli ainakin osan päivää koko hallitus sekä kuusi haisunäätää - mikä oli selvästi enemmän mitä moni oli nähnyt haisunäätiä koko elämänsä aikana. Monelle kävijälle tuli myös yllätykseksenä lemmikkihaisunäätien värikirjo. Messujen lisäksi haisunäätiä päästiin edustamaan myös Turun Sanomissa, Aamulehdessä, Helsingin Sanomissa, Satakunnan Kansassa ja Me Naiset verkkolehdessä, samoin kuin Wave 100 ja Yle1 -kanavilla. Ja pääsipähän haisunäädät myös radioon, kun SuomiPopin aamutiimi bongasi tuon Hesarissa olleen jutun. Oli itselläkin loppuvuodesta vähän totuttelemista, että kun lehdestä soitetaan, kyseessä voikin olla haastattelupyyntö lehtimyyjän sijaan ;-)


Ihmiset

Kuluneeseen vuoteen on mahtunut myös iso liuta uusia ja vanhoja kasvoja. Myös moni facebook-tuttu on saanut eri tapahtumien myötä kunnolla kasvot. Ja ei sitä voi taas muuta todeta, kuin että kanssaharrastajat ovat se suurin syy, mikä noihin eläintapahtumiin vetää. Kanssaharrastajien lisäksi sitä on päässyt tapaamaan lukuisia eläimistä kiinnostuneita ihmisiä, ja on aina ilo päästä levittämään tietoa näistä itselle rakkaista otuksista. Se pistää väkisinkin hymyn omillekin kasvoille, kun näkee miten paljon monelle merkitsee se, kun pääsee silittelemään ja sylittelemään eläimiä, joista on ollut parhaimmillaan kiinnostunut vuosia, ja joita ei tule yhtä helposti katukuvassa vastaan kuin koiria ja kissoja. Kysellessä itseään kokeneemmilta ja vastaillessa ihmisten kysymyksiin, sitä on myös saanut lukemattomia mahdollisuuksia oppia uutta. Sillä elämä niin eläinten kanssa kuin muutenkin on parhaimmillaan jatkuvaa uuden oppimista ja mitä monimuotoisin elämänmittainen seikkailu. Ja siitä kiitos kuuluu kaikille <3


Tavarat

...ja siitä tavaramäärästä vielä. Se on karkean arvion mukaan aika samoissa mitä alkuvuodesta. Itsellä käytössä olevien tavaroiden määrä on jatkanut tasaista laskuaan ja vuoden aikana asunnosta on tyhjentynyt niin kirjahyllyni kuin klaffilipastoni. Samaan aikaan eläinten tavaramäärä on kuitenkin kasvanut. Onhan frettienkin pitänyt saada niin pesänsä kuin harjansakin, kynsisaksista, valjaista, vilteistä ja vessalaatikoista puhumattakaan.

KesäPiknik frettinäyttely

Eilen oli KesäPiknik frettinäyttely Espoossa ja täältäkin suunnattiin sinne koko konkkaronkan kera. Hetken sitä kyllä mietti, onko ihan hullun hommaa lähteä Espooseen asti näyttelyihin, kun omia ei ollut edes ilmoitettu, mutta uteliaisuus voitti. Ei ehkä suoranaisesti uteliaisuus näyttelyitä kohtaan - blogien ja keskustelujen perusteella ne vaikuttivat hyvin samantyyppisiltä mitä kani-, jyrsijä- ja kissanäyttelyt, mutta uteliaisuus ihmisiä kohtaan: facebookin ja blogien myötä sitä on viestitellyt monien sellaisten fretti-ihmisten kanssa joita ei ole koskaan nähnyt. Ja mikä olisi moiseen parempi paikka, kuin harrastajia yhteen kokoava näyttelypäivä. Kanssaharrastajat vaikuttivatkin oikein mukavilta eikä yhtään pelottavilta, vaikka Aija istuikin yhdessä kohtaa vieressä metalliputki kädessä ja Henna nappasi miun herneet ;-) ...mutta näihin kumpaankin löytyi ihan hyvä syy.

Turusta lähdettiin liikkeelle puoli kahdeksan aikaan aamulla ja tavaraa kertyi autoon muuttokuormallisen verran. Tuli ihan mieleen ensimmäiset jyrsijänäyttelyt yhdeksänvuotiaana, ja ne valtavat kassivuoret kun olin pakannut mukaani kaiken mitä olin keksinyt saattavani ehkä mahdollisesti tarvita. Frettinäyttelyn kohdalla tavaravuoren kertymistä tosin edisti se, että kaikki frettien tavarat eivät pakkaudu ihan olemattomiin, vaikka ne kasaan menevätkin. Nytkin eläinboksien lisäksi mukana oli isommista tavaroista esimerkiksi aitaus, näyttelyteltta, retkituoli ja kylmälaukku. Seka sekalainen kasa kaikkea pientä tarpeellista kuten roskapusseja, talouspaperia, yms. Tytöt, Miikkis ja Savu laitettiin bokseineen takapenkille ja itse meni Jussin kanssa eteen. Riina ei valitettavasti päässytkään lähtemään Huban ja Aran kanssa, joten matka taittui pelkästään oman porukan voimin. Siinä Espooseen päin liikkuessa tulikin sitten Jussille naureskeltua, että on meillä tässä perhe: Miikkis nukkui tyytyväisenä kopassaan ja Snurre ja Esteri käyttivät ison osan matkasta pieneen kinasteluun takapenkillä: Esteri kun olisi halunnut nukkua boksimatkan, ja Snurre ei todellakaan halunnut nukkua ja valvotti siinä samalla myös Esteriä. Siinä kohtaa oli ihan tyytyväinen siihen, että Wilman kanssa oli jo sovittuna kaupat toisesta pikkuboksista, niin saa tarvittaessa jatkossa taattua Esterille unirauhaa autoreissuilla.

Näyttelypaikalle Espoon tuomiokirkkopuistoon löydettiin melkein suorinta tietä. Tutuista olikin jo paikalla Sarianna, Wilma ja Jani, jotka olivat saaneet playpeninsäkin jo pystyyn. Niinpä mekin aloimme koota omaa leiriämme siihen viereen. Teltan pystytys kävi varsin nopeasti, vaikkei teltta olekaan sitä uudempaan mallia, jossa telttakangas olisi kiinnitettynä suoraan putkiin, vaan se muistuttaa kasaamiseltaan enemmän perinteistä kupolitelttaa. Teltan sisään tuli sitten aitaus, tavaravarasto ja Jussin valtaistuin. Jussi kun arvostaa meistä enemmän ergonomiaa siinä missä itse istuu sujuvasti milloin missäkin viltinkulmalla, ruohonmättäällä tai jalkojen päälle ihme solmussa (...ja onnistun jotenkin kummasti saamaan aina paikkani kipeiksi ;-)).

Heti saapumisen jälkeen onnistuin bongaamaan paikalta myös Kasperin ja Hennan, jotka kummatkin olivat tuttuja blogien ja facebookin kautta, mutta joita kumpaakaan en ollut koskaan aiemmin nähnyt. Niinpä Savukin pääsi sitten heti kasseineen uuden omistajansa huomaan. Tässä kohtaa täytyy kyllä myöntää, että vaikka suhtautumiseni facebookiin on vähän kahtalainen, tässä facebook on kyllä auttanut: nykyään nettitutuista tietää jo ennen tapaamista nimet ja ulkonäöstäkin on jonkinlainen aavistus, vaikkei kännykänruudulta katsottu pieni profiilikuva takaa aina suoraa tunnistusta ;-) Foorumeitten kulta-aikaan vastaava leikki kun alkoi aina nimimerkeistä: eka etsittiin tunteeko joku ihminen nimerkkiä x tai tietääkö hän mahdollisesti kuka kyseinen henkilö on tai miltä hän näyttää, niin että seuraavalta saattoi kysellä henkilöä nimerkin lisäksi oikealla nimellään. Nytkin kun harrastajia piti paitsi täsmäbongata että sai kerättyä varaamansa frettilelut itselleen ja luovutettua itse myymänsä tavarat, että kyseltyä ihmisten nimiä ihan sillä, että saa pikkuhiljaa paremmin yhdisteltyä nimiä kasvoihin (mikä on minun nimimuistillani ihan loputon suo...). Aijankin kohdalla hetken jo mietin, että hänestä minulla ei ollut kyllä profiilikuvan perusteella jäänyt mitään mielikuvaa ulkonäöstä, mutta sitten muistinkin että hänellä on profiilikuvassa piirretty fretti, mikä voi osaltaan selittää asiaa.

Päivän aikana sitä tulikin juteltua usealle uudelle ihmiselle ja nähtyä kuinka isoksi Aersar oli kasvanut. Näätäpäivänä tutuksi käynyt Helikin kun oli paikalla omine näätineen, ja näätäpäivillä ollut alle luovutusikäinen kakara oli nyt jo aika miehen mitoissa. Aesarin, Ozin ja Juolettaren aitauskin oli mukavasti meidän teltan vieressä. Jussi tosin taisi lopulta enemmän Helin kanssa jutella, kun itsellä oli isompi tarve kierrellä ympäri näyttelypaikkaa ihmettelemässä ihmisten näätiä, juttelemassa ja kuuntelemassa. Itsellä kun on ollut frettejä vasta pienen tovin, ja paikalla oli monia kokeneita harrastajia uusien innokkaiden lisäksi. Pentuesuunnitelmien kohdalla olisin kyllä tarvinnut korvatulppia, etenkin silloin kun niihin liittyivät kauniit soopelit. Itse kun koitan pitäytyä siinä, että ensivuonna tulisi vain yksi pentu ja sekin vain jos Riinan pentuesuunnitelmat toteutuvat ja sieltä riittää itselle pentu: hänen uudet tulokkaansa kun ovat mielestäni paitsi älyttömän kauniita, olisin myös kiinnostunut sijoitusfretistä, jolloin pieni välimatka olisi ehdoton etu. Ja ainakaan vielä minusta ei tunnu siltä että haluaisin kolmea isompaa laumaa, vaikka mitä muita harrastajia on seurannut, sitä helposti tapahtuu. Kolme on kuitenkin ehkä sellainen minimi, johon on tottunut muiden sosiaalisten otusten kanssa: kolmen kanssa on aina pienempi riski sille, että joku jäisi yksin. Tämän myötä haluan kyllä myös uskoa, ettei kolmannella ole mikään kiire: sitä kun koko sydämestään toivoo että Esteri ja Snurre ovat kummatkin täällä vielä monia vuosia terveenä ja tyytyväisenä <3

Toki omallakin teltalla tuli välillä pistäydyttyä nappaamassa omia syliin, vaihtamassa syliteltävää ja juttelemassa Jussinkin kanssa. Vaikka kyllä Jussilla tuntui juttuseuraa riittävän muutenkin, etenkin silloin kun Miikkis ei ollut minun tai jonkun muun sylissä muualla. Miikkis kun onnistui herättämään monen ohikulkijan huomion ja kävipä paikalla pojan nettituttujakin. Alkupäivästä omat otukset jaksoivat touhottaa vielä enemmän, mutta iltapäivää kohden vauhti vähän hiipui. Silloin Esteri ja Snurrekin mahtuivat yhteen kasaan saman viltin alle nukkumaan, mitä ei ole tainnut käydä kotona koskaan. Kotona tytöillä kun on yleensä ne omat lempparinukkumapaikkansa. Snurre tosin latautui muita nopeammin takaisin omaksi itsekseen, ja iltapäivällä pieni ujo sylinäätä olisi ollut jo valmis tutustumaan uudelleen paremmin ympäristöönkin. Silloin neiti onnistui yllättämään Jussin hyppäämällä sylistä onnistuttuaan ensin kerjäämään tiensä ulos aitauksesta. Onneksi Jussi ehti poimia neidin parempaan talteen ennen suuren seikkailun alkua. Kotona Snurre tekee tuota enemmänkin: sylissä istumisen sijaan ihmistä on kivempi käyttää kiipeilytelineenä, ja katsoa kuinka paljon ylemmäs ja pidemmäs pääsee kun hyödyntää puntteja, kapuaa niskaan ja tähystää päänpäällä.

Pikkuhiljaa luokat etenivät viimeiseen eli yhdenteentoista ja viimeinen luokka viimeiseen näätään. Sen jälkeen osa otuksista pyydettiin bokseissaan eteen uudelleen katsottaviksi ja porukka alkoi valmistautua näyttelypäivän loppumiseen. Meilläkin laitettiin teltta kasaan ja alettiin pakata autoa. Jussi hieman ihmetteli, kun auto tuntui tulevan enemmän täyteen kuin aamulla lähtiessä, mikä ei välttämättä ollut niin kaukaa haettua: olihan tytöille kyydissä uusia vilttejä, nukkupussia ja leluja. Ja mukana vielä pussillinen Tampereelle matkaavia vällyjä, jotka lupasin toimittaa sinne parin viikon päästä seuraavalla reissulla. Ei sieltä autosta päivän aikana kun poistunut paljoa muuta kuin Savun kassi, kun stryroksinen kylmälaukkukaan ei mene tyhjettyään sen pienempään tilaan kuin täytenä.

 

Hetki siinä sitten vielä istuttiin palkintojen jakoa kuuntelemassa. Ahti sai itselleen tsemppipalkinnon, mikä meni ihan oikeaan osoitteeseen: ei ole Ahdin vika kun kotona on kuriton kakara joka toista kiusaa. Kyllä siinä kohtaa on hyvä saada kassillinen leluja, herkkuja ja muuta lohduketta, kun siitä huolimatta jaksoi vielä koko pitkän päivän näyttelyssä. Palkintojen jakoa seurasi pikaiset heipat ja matka kohti kot... vessaa. Puistonäyttelyn huonona puolena käytössä oli vain yksi wc ja se oli kirkossa jossa ehti olla näyttelyn aikana ilmeisesti ainakin yhdet hautajaiset, parit häät ja mahdollisesti jokin konfirmaatiotilaisuus. Itsekin odotteli sitten mieluummin pääsyä huoltoaseman vessaan, mikä oli kotimatkan paras nähtävyys.

Kokonaisuutena näyttelypäivästä jäi kyllä kiva kuva ja seuraavassa näyttelyssä omatkin ovat sitten jo kisaamassa. Ilmakin suosi niin otollisesti, että itse pääsi jopa palamaan ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Mikä ei haitannut kyllä yhtään, sillä se tarkoitti sitä, että taivaalla paistoi ihana lämmittävä aurinko <3 Kiitos päivästä kaikille läsnäolleille!

 

 

Koko porukka kasassa. :)

 

Lauma nukkumassa näyttelypäivän päätteeksi.

Savulle uusi koti

Kai se on nyt blogissakin myönnettävä, vaikka asian myöntämiseen ääneen edes Jussille meni minulta monta viikkoa: en koe Savua oikein omaksi lemmikikseni. Savussa ei ole sinänsä mitään vikaa; poika on oikein utelias ja hyvin käsissä pysyvä tapaus. Savu ei vain ole se lemmikki jota olisin kaivannut. Ja niin hankala kuin se onkin myöntää, olisin kaivannut nimenomaan sitä minirottaa, vaikka itsekin aina muistan hiirten hankkijoita muistuttaa, että hiiri on lemmikkinä eri asia kuin rotta. Olisin silti halunnut sellaisen pienen söpön nappisilmän, joka tulee itse luukulle vastaan kun oven avaa ja kipittää siitä itse syliin.

Tosiasia kuitenkin on että vaikka Savu on käsiteltävissä, se ei ole sylihiiri. Se ei itse kaipaa päästä käteen, eikä todellakaan tule sille itse, vaikka tuleekin usein uteliaana katsomaan kättä. Mikäli siis mielin käsitellä Savua, on minun kaivettava se terraariostaan. Ja koska tykkään täyttää terraarion erilaisilla oksilla, pahvilaatikoilla, putkilla heinäkasoilla yms., on pojan esiinkaivaminen usein monen minuutin operaatio. Operaatio, johon nykyään todella harvoin lähden, sillä vaikka Savu ei tunnukaan stressaavan käsittelystä saatuani sen käteen, en usein viitsi nähdä sitä vaivaa, sillä Savu selvästi viihtyy paremmin terraariossaan. Asia ei olisi mikään ongelma, mikäli sitä olisi lähtenyt hakemaan kivaa terraarioeläintä, mutta tällähetkellä pelkkä katselueläin ei vastaa omaa käsitystäni lemmikistä. Niinpä Savu on jäänyt ikävästi hieman väliinputoajaksi: se ei ole minulle samalla tavalla lemmikki kuin Miikkis ja tytöt, mutten myöskään koe saavani siitä katselueläimenä yhtä paljon irti kuin akvaariosta.

Stressasin asiaa monta viikkoa, sillä tokihan minun kuuluisi olla poikaan kiintynyt, kun sen omakseni hankin. Sen ei kuuluisi olla minulle samantekevä: jokin mikä kyllä hoidetaan oikein ja hyvin, mutta jonka poislähteminenkään ei surettaisi. Savun näkeminenkin alkoi kuitenkin aiheuttaa aina ikävän piston, sillä koin itseni sen kanssa epäonnistuneeksi. Kunnes lopulta tänään päätin kaiken uhallakin tehdä asiasta julkisen ja kysyä netin kautta tutulta frettiharrastajalta haluaisiko hän pojan omakseen. Tiesin että kyseinen henkilö aloittelee ruokahiirikasvatusta, joten hänen luonaan Savulla olisi myös naarassseuraa. Hän mietti asiaa hetken ja toivotti pojan sitten tervetulleeksi, eli Savu matkaa hänen luokseen KesäPiknikistä parin viikon päästä. Oma olokin on huojentunut, kun poika pääsee nyt kotiin missä sille on selvä virka.

Nyt omassa taloudessa alkaa sitten jyrsijätön jakso. Ja Savun tapauksen jälkeen tiedän, että tällähetkellä ratkaisu on oikea. Freteissä kun mielestäni yhdistyvät monet rottien parhaat puolet siihen että niitä voi pitää vapaana yhdessä Miikkiksen kanssa. Mikäli jyrsijäkuumeeni uhkaa taas nousta, koetan tyytyä palluttelemaan tuttujen jyrskiä. Tai sitten puhun Jussin hankkimaan roborovskeja: hän kun on niihin erittäin ihastunut, ja hän nyt muutenkin kokee terraarioeläimet eniten omaksi jutukseen. Itsellä sopivat nyt jotenkin paremmin nämä jaloissa pyörivät, vaikka ne osaavatkin olla välillä myös vähän rasittavia vallatessaan koko asunnon (ja sydämen <3).

Savun uusi terraario

Tänään Savu pääsi viimeinkin muuttamaan uuteen terraarioonsa. Sisustuksessa tuli taas leikittyä pahveilla ja pinottua niitä päällekkäin ja sisäkkäin erilaisiksi labyrinteiksi. Koko komeus kruunattiin toki kasalla heinää ja paperia, joista poika saa tehtyä itselleen pehmoisen pesän päätettyään sille sopivan paikan. Savu kun on kova poika rakentelemaan, ja käyttää aina tarkkaan jokaisen saamansa paperisuikaleen. Niistä tehdään valkoiset hattaralinnat, joihin parhaat namitkin käydään jemmaamassa.

Nykyinen terraario on hieman aiempaa isompi. Vaikka pituus pysyi samana, leveyttä tuli puolet lisää ja korkeuttakin melkein puolet. Pitää alkaa pitää kirppareillakin silmät auki, jos niiltä löytyisi esimerkiksi maustetelineitä ja pieniä koreja, joilla kanssa saisi tuota lisäkorkeutta paremmin käyttöön. Vaikka kyllä näillä ilmaisilla kalusteillakin aika pitkälle hiiren kanssa pärjää, etenkin kun töissäkin voi aina hyvin laittaa jemmaan kaikkia pikkulaatikoita. Ja nyt kesän tullen ulkoakin löytyy oksien ohella erilaisia varpuja ja muita lisävirikettä tuomaan.

Samalla kun Savu tutki uutta asumustaan koitin hieman myös kuvailla poikaa, mutta kai se on uskottava että ilta on paljon hämärämpi mitä se ihmissilmään näyttää. Valtaosasta kuvia kun tuli varsin pimeitä. Savu kuitenkin tuntuu pitävän sisustuksen sokkeloista, ja on jo hyvän tovin viipottanut pitkin tunneleita laatikosta toiseen.

Näätäpäivä PetKingdomissa

Eilen olimme Suskun kutsumina pitämässä näätäpäivää Tampereella sijaitsevassa Pet Kingdomissa, jossa Suskukin työskentelee. Meidän lisäksemme paikalla olivat Bonsai Ahman seitsemänviikkoiset frettilapset emonsa ja kasvattajansa kanssa. Miikkis jaksoi melko hyvin edustaa koko päivän, vaikka loppua kohden sekin oli jo nukahtaa aitaukseensa - eikä sitä ole juuri senkään jälkeen hereillä näkynyt ennenkuin päästiin tänään takaisin Turkuun ja poika takaisin kotiin.

Tampereelle tuli saavuttua jo perjantaina illalla, jolloin majoituimme äitini luo kolmen minuutin matkan päähän Pet Kingdomista. Siirtymisiin ei siis tarvinnut juuri varata lauantaina aikaa ;-) Matkalla Turusta äidin luo poikkesimme kyllä Hervannan kautta, kun haimme sieltä yhden Exo Terran Jussin isoimmalle hämähäkille aikuisterraksi. Sen kasvua odotellessa terraarion saa kuitenkin Savu, sillä kyseisen terraarion katto ja ovet lukittuvat paremmin kuin Savun nykyisessä terraariossa. Sillä vaikka Savua ja frettejä ei ole tarkoitus jättää valvomatta samaan tilaan ja vaikka Snurre ja Esteri eivät ole kiinnostuneet pakastehiiristä tai tunnu mieltävän mitään lihajuttuja ruuaksi, ovat ne kuitenkin frettejä - niin on silti varmempi, että Savun terrraariossa ei ole nostokantta. Jussi oli ihan innoissaan kaikissa terraarion mukana tulleista lisävarusteista: valaisinkannesta, eri kokoisista faunabokseista, sisustusmateriaaleista ja muista, jotka siirtyvät suoraan hänen herppiprojekteihinsa.

Lauantaina aamulla siirryttiin sitten liikkeelle. Olimme paikalla hieman ennen frettejä, ja aloimme pystyttää pojalle omaa pentuaitausta jyrsijätarvikkeiden viereen. Viimeksi eläinkauppaillessa poika viihtyi ehdottomasti suurimman osan ajan sylissä, mutta tälläkertaa kun aikakin oli pidempi, ajattelin aitauksen olevan ehdottoman kätevä. Kuudessa tunnissa kun vessahätäkin voi hyvin yllättää, ja aitaukseen saa paremmin vessapaikankin laitettua. Pojalla oli taas mukana myös sen ensimmäinen aktivointipeli, vaikka viimeksi poika jännittikin yleisöä niin paljon, ettei malttanut keskittyä edes nameihin. Eilen poika oli onneksi selvästi rennompi, ja demonstroi oikein mielellään pelinkin toimintaa tyhjentämällä sen useita kertoja päivän aikana. En tiedä vaikuttiko sekin asiaan, että tälläkertaa aitaus saatiin nurkkaan, siinä missä viimeksi aitaus oli keskellä sisääntuloaulaa ja sen myötä ihmisiä oli joka puolella aitausta.

Fretit saapuivat hieman meidän jälkeemme ja pystyttivät oman aitauksensa Miikiksen aitauksen viereen. Poika kävikin aina välillä kuono pitkällä nuuhkimassa frettien hajuja, vaikka työnsikin yhä päätä kainaloon piiloon, kun hänelle koitettiin frettimuksuja lähempää näyttää. Fretinpentuja oli kaikkiaan seitsemän pientä: kuusi albiinoa ja yksi pastelli. Tai pieniä ja pieniä: isoin pojista ei enää kauheasti emolleen hävinnyt, kun poika painoi 650 grammaa ja emo 800 grammaa - ja kun pojalla oli vielä untuvaisen pörheä pentuturkki. On kyllä edelleen jotenkin kauhean vaikea hahmottaa, että Snurre on oikeasti pienempi kuin osa noista pennuista. Omien frettien kotiumisen lähetessä itse koitti käyttää muutamia hiljaisia hetkiä hieman hyödyksi, ja kysellä hieman freteistä ja niiden tarvikkeista - ja samaa teki ilmeisesti myös Jussi. Hänkin kun yhtäaikaa sekä odottaa että hieman jännittää frettien tuloa.

Päivä meni taas pääsääntöisesti varsin nopeasti ihmisten kysymyksiin vastaillessa. Paikalla kävi useita lapsiperheitä ihan vain ihmettelemässä outoja otuksia, sekä muutamia seurueita, jotka olivat jo ennestään harkinneet jompaa kumpaa lajia omakseen. Ja kyllä muutama kävijöistä tunnustautui blogin lukijoiksikin, jotka olivat vartavasten tulleet Miikkistä tapaamaan :-) Se kuitenkin tuntuu olevan kaikkien lajien eläinkauppapäiville yhteistä, että joka lajiin liittyy ne tietyt peruskysymykset, jotka toistuvat aina. Niinpä tälläkin kertaa vastasin ehdottomasti useimmiten kysymyksiin siitä, onko Mihail ihan oikeasti lemmikkieläin, voiko se päästää hajua, mitä se syö, elääkö se vapaana asunnossa, kauanko haisunäädät elävät lemmikkinä ja kuinka vanha Mihail on. Ja melkein yhtä usein kysymyksiin siitä, voiko poikaa ulkoiluttaa, tekeekö se tarpeensa hiekkalaatikkoon niinkuin kissa ja missä haisunäätiä myydään ja paljonko ne maksavat. Jälkimmäisiin on aina yhtä ikävä vastata, että tällä hetkellä haisunäädän hankkiminen on hyvin vaikeaa, kun on ensin päässyt kertomaan, kuinka mukavasta lemmikistä on kyse.

Jussi antsaitsee päivästä taas miljoonia kiitoksia oltuaan taas koko päivän apuna vastaamassa kysymyksiin ja päästämässä minua välillä jaloittelu- ja evästauoille. Vaikka Jussi olikin selvästi vielä enemmän elementissään, kun yksi perhe haisunäädistä kyseltyään siirtyi kyselemään viereisen terraarioseinän asukeista. Siinä Jussi sitten innoissaan osoitteli eri liskoja terraarioista ja kertoili niiden hoidosta ja vaatimuksista. Yllytinkin Jussia kyselemään, koska täällä on taas jossain matelijapäivä, ja ilmoittautumaan mukaan käärmeineen ja sammakoineen. Hän kun selvästi tykkää esitellä matelijaharrastusta ja vastailla ihmisten matelija-aiheisiin kysymyksiin.

Mihailkin kerkesi päivän aikana olla lukuisten ihmisten siliteltävänä ja monen sylissäkin. Pojan turkki oli joistain hyvin karhea ja joistain taas hyvin pehmeä - vähän siitä riippuen, mikä se kenenkin verrokkieläin asiassa on. Hevosenjouhta muistuttavat häntäjouhet ja isot ja pehmeät karhumaiset polkuanturat aiheuttivat myös ihmetystä. Siitä huolimatta että poika oli näätäpäivillä, haisunäätähän kun on itseasiassa läheisempää sukua pesukarhulle mitä näädälle - haisunäätä kun ei kuulu edes näätäeläimiin, vaan ne on erotettu kokonaan omaksi haisunäätien heimoksi. Moni myös totesi, kuinka Miikkis oli ensimmäinen heidän livenä näkemänsä haisunäätä - monilla kotieläinpihoilla ja eläintarhoissakin näiden näkeminen päiväsaikaan kun on välillä vaikeaa, vaikka niitä paikalla olisikin.

Päivä oli taas omastakin näkökulmasta oikein antoisa, vaikka väsyttävä. On aina yhtä ihana nähdä, kuinka jo se että pääsee silittämään jotain eläintä voi todella piristää monen päivää. Kaikilla kun ei valitettavasti ole mahdollisuutta siihen omaan karvakaveriin. Osa taas vasta etsii sitä omaa lajiaan, ja selvittelee eri vaihtoehtoja.

Viiden maissa laitoimme sitten kamat kasaan ja siirryimme purkamaan osan niistä siskon asunnolle ennenkuin jatkoimme vielä hetkeksi Suskun ja Hannun laumaa katsomaan. Susku oli päivästä varmaan yhtä kuollut kuin mekin, mutta hän kävi silti urhoollisesti pelastamassa minut rottalan puolelle katsomaan agouteja sillä välin kun Hannu esitteli Jussille hämähäkkejään. Alkuun kun ajattelin pysyä Jussin seurana vähän vahtimassa, mihin kaikkeen hän silmänsä iskee, mutta jos ihan totta puhutaan oma mielenkiinto alkoi herpaantua viimeistään kymmenennen lajin kohdalla ;-) Jussi taas jaksoi kysellä ja ihmetellä hämähäkkieläimiä pidempäänkin, ja lähtikin lopulta asunnosta kolmen skorpionilapsen, yhden puuhämähäkin ja papupiilokasviljelmän kanssa (joista viimeisin on siis pieni ruokahyönteinen).

Siskon mies päivittikin sitten aamusta facebookiin, että oli taas tällainen normiviikonloppu: saunasta löytyy niin haisunäätä, skorpioneja kuin hämähäkkikin. Mutta eikö niitä nyt satu kaikille (paitsi että itsellä ei kyllä ole omaa saunaa... ;-)). Siskon tyttö taas vielä tänään iltapäivästä seurasi tyytyväisenä pihalla liikkuvan hämähäkin touhuja valistaen vanhempiaan kuinka se on Jussin lemmikki. Onneksi se ei kuitenkaan ihan pitänyt paikkaansa, vaan kaikki purkit pysyivät kiinni ja otukset tallessa Turkuun asti.

Kesyhiiri lemmikkinä

Vastataampa taas vaihteeksi postauksella, kun tälläkertaa kommenttiosiossa oli kyselty kesyhiiristä ja millaisia ne ovat lemmikeinä rottiin nähden. Itselle ensimmäinen kesyhiiri tuli syksyllä 1999, kun joku siimahäntä piti saada, eikä lupaa rottiin silloin vielä heltynyt. Ensimmäiset rotat tulivat kesällä 2005. Sen jälkeen rottia on itselläni ollut joitain kymmeniä ja hiiriä useampia satoja. Kumpiakin niistä tuli nuorempana myös pienimuotoisesti kasvatettua (rottia lemmikeiksi, hiiriä lemmikeiksi ja ruuaksi omille käärmeille).

Se millainen kesyhiiri on lemmikkinä riippuu mielestäni paljon sukupuolesta ja linjasta. Naarashiiret asutetaan laumoissa ja laumassa elävä naarashiiri on yleensä hyvistäkin linjoista hankittuna erittäin hyvin käsiteltävissä oleva katselueläin. Osa rohkeimmista saattaa tulla myös itse kädelle, mutta ainakaan omat naarashiireni eivät ole olleet koskaan samalla tavalla kontaktinhakuisia kuin rotat: niille riittää se oma lauma ja virikkeellisesti sisustettu terraario. Se tekee niistä seuranpitomielessä huomattavasti helpompia eläimiä mitä rotat ovat, mutta samalla myös tylsempiä, jos kaipaisi nimenomaan seurallista lemmikkiä (seurattavaahan hiirilaumassakin kyllä riittää, etenkin kun laumaan on usein helppo yhdistää hyvin erinäköisiä ja luonteisia hiiruja). Tässä suhteessa en ole huomannut edes laumakoolla olevan isommin merkitystä: kolmen naarashiiren laumat eivät ole eronneet itsellä sosiaalisuuden suhteen isommista, kun taas rotat kyllä tunkevat kilpaa syliin vaikka niitä olisi kuusikin akkaa samassa häkissä. Naarashiiret ovat usein hiirten hankkijoiden suosiossa niiden miedomman ominaishajun vuoksi, sillä laumallinenkin naarashiiriä haisee usein selvästi vähemmän mitä yksi uros. 

Uroshiiret taas suositellaan useimmiten asutettaviksi yksin, eivätkä kaikki edes myy niitä samaan terraarioon useampaa. Uroshiiret kun voivat olla hyvin reviiritietoisia toisiaan kohtaan, vaikka sekin riippuu paljon linjasta. Harva kasvattaja haluaa kuitenkaan ottaa sitä riskiä, että pojat alkaisivat lemmikkikodissa tapella - pahimmillaan vielä niin ettei mahdolliseen erottamiseen ole jo etukäteen varauduttu toisella terraariolla. Kesyimmissä yksinasuvissa uroshiirissä ovat kuitenkin olleet ne omat lempityyppini hiirissä - itse kun olen jyrsijöissä ennenkaikkea rottaihminen ja osassa hiiripojissani on ollut sitä samaa uteliaisuutta ja seuraan hakeutumista. Esimerkiksi ensimmäinen urokseni Happy osasi tulla kutsusta luo ja kiipesi heti itse olkapäälle, kun laski käden sen terraarioon. Savu taas tulee usein heti lasin taakse kuikuilemaan, kun saavun keittiöön touhuilemaan. Kaikki uroksetkaan eivät tätä kuitenkaan tee, vaan hengaavat mieluummin omissa oloissaan, vaikka olisivatkin käteenotettaessa hyvin käsiteltävissä. Niitäkin tapauksia kuitenkin löytyy, joille on saatu opetettua ihan agilityesteitäkin.

Mikäli hiirestä kaipaa enemmän sylilemmikkiä kannattaa siis kiinnittää paljon huomiota poikasen luonteeseen. Luovutusikäinen kesyhiiri voi olla jo täysin käsiteltävissä ja kaikki omat löllyköimmät hiireni ovat olleet sitä jo alusta asti. Savunkin on voinut jo kuusiviikkoisena antaa messuhyörinän keskellä lapsen käsiteltäväksi ilman mitään pelkoa siitä että hiiri sinkoaa (...lapsista ei voi aina mennä takuuseen ;-)). Mikäli hiiri vielä luovutusikäisenä pomppii ja sinkoilee siitä voi saada ahkeralla käsittelyllä helpommin käsiteltävän, mutta ellei haussa ole katselulemmikki, en itse siihen lähtisi - niitä oikeasti kesyjä kesyhiiriäkin kun tosiaan löytyy. Mikäli poikanen käsiteltäessä puree, en itse hankkisi sellaista edes katselulemmikiksi. Pureviin tosin todella harvoin edes törmää, etenkin jos hankkii hiiret lemmikkikasvattajalta.

Yksi hiirten ikävä puoli on nopea aineenvaihdunta: mikäli rotatkin joskus paskovat ja pissaavat syliin, hiiret tekevät sitä vielä useammin. Papanat tulevat käsiin oikeastaan joka kerta ja pissatkin lähes aina, jos hiirtä käsittelee vähänkään pidemmän aikaa - ja uroshiiren kohdalla se virtsa on aika voimakkaan hajuista. Eli niitä merkkitippoja ei tarvitse välttämättä kauhean montaa osua paidalle, kun vaate voi jo haista aika vahvasti hiirelle. Tämä ainakin itsellä vaikuttaa välillä hiiren käsittelyynkin, jos ei aina jaksa heittää kotihupparia tai -paitaa päälle. Tosin sitä on taas pikkuhiljaa luovuttamassa hajuttomien vaatteiden suhteen - haiseehan reppunikin jo näädältä kun sielä on viikon sisään leikkinyt viisi frettiä ;-) Mutta vaikka sitä monen on vaikea uskoa, haisunäätä on oikeasti meidän talouden hajuttomin lemmikki :-D 

Hajuasioissakin kannattaa kuitenkin luottaa omaan nenäänsä ja kutsua itsensä tutustumaan lajin paikanpäälle. Parhaan kuvan hajusta saisi jos pääsisi näkemään eri yksilöitä kotioloissa (kasvattajilla yksilöitä kun voi olla samassa tilassa jopa päälle sata). Jokainen kun kokee hajut yksilöllisesti, ja pelkästään hajun voimakkuus ei kerro sitä miten sen kokee. Esimerkiksi meillä Jussi koki rottahäkin hajun huomattavasti nenään käyvemmäksi ja epämiellyttävämmäksi mitä Savun ominaistuoksun, kun taas itse haistan Savun asunnossa selvemmin mitä haistoin rotat. Itseäni myös haittaa enemmän se jos haju jää kiinni vaatteisiin (mikä itseä epäilytti freteissäkin pisimpään, samoin kuin uroshiiren kohdalla, kun ne pissivät vaatteille herkästi ja virtsa haisee voimakkaasti), kuin jos se leijuu vain asunnossa tai osassa asuntoa Ja tietenkin jos asuu yhdessä jonkun kanssa, on hajusta hyvä konsultoida myös asuintovereita ;-)

Natalhiirissä itselläni on ollut vielä rottamaisempia tyyppejä mitä kesyhiirissä - siis ihan sellaisia terraarion luukulle vastaan tulevia pussailijoita, mutta natalien luonteissa on vielä enemmän hajontaa mitä kesyhiirillä. Noiden sosiaalisten lällyköiden lisäksi niistä kun löytyy ihan oikeasti purevia ja poukkoilevia perkeleitä, jotka tikkaavat ensin pari kertaa ranteeseen ja pomppaavat sitten kädestä ilmaan - ja sitten niitä ongitaan laastarit ja hanskat käsissä terraariotason alta. Tähän tietysti osaltaan vaikuttaa se, että natalit ovat olleet pitkään enemmän ruokakasvatuskäytössä kuin lemmikeinä, eikä kaikille ruuaksi kasvattaville se luonne ole kauhean keskeinen jalostuskriteeri. Nykyään löytyy kyllä ihan nataleita lemmikiksi kasvattaviakin (sekä ruokakasvattajia, joilla on sen verran vahva jyrsijätausta, etteivät he jaksa katsoa purijoita edes ruokaeläimissä - niitäkin kun on paljon kivempi hoitaa silloin kun ne eivät pure).  

Rottiin verrattuna hiirissä itseeni vetoaa helppous. Savun terraarion siivoaa vartissa, vaikka se asuu dunaa hitaammin siivottavassa lasiterraariossa. Rottahäkkiin minulla meni yleensä aina vähintään pari tuntia. Savu ei myöskään samalla tavalla kaipaa minun huomiotani, mitä rotat kaipasivat: mikäli en joku päivä ehdi käsitellä poikaa, se keskittyy touhuilemaan omiaan. Omat rotat taas olivat aina rivissä luukulla kärkkymässä huomiota ja jaloittelua, ja katselivat ihmetellen, jos vain kävelin ohi. Itse en myöskään halunnut tähän asuntoon enää mitään lattialla ulkoilutusta vaativaa häkkieläintä Miikiksen takia. Mihail ei ole pätkääkään kiinnostunut häkissä olevista rotista, mutta tilanne muuttui heti kun rotat olivat häkin ulkopuolella: silloin olisi ollut kiva kokeilla vähän tassulla tai maistaa hännänpäästä. Niinpä poika piti aina nostaa tai sulkea pois mikäli rottia halusi sylitellä sohvalla tai päästää jaloittelemaan lattialle, mikä kävi pidemmän päälle raskaaksi.

Mikäli asuntoon siis kaipaa pientä siimanhäntäistä maskottia tai useampaa tuomaan vähän elämää taloon, voisi hiiri olla sopiva vaihtoehto. Mikäli taas kaipaa terraariossa pidettävää minirottaa, tutustuisin ehkä tarkemmin nataleihin ja mahdollisesti myös deguihin (nataleita minulla on ollut kymmenkunta, deguista itselläni ei ole omakohtaista kokemusta).

Frettikuulumisia

Alkuun mietin uskallanko kertoa tätä kotiväelle ollenkaan, mutta koska haluan päivittää blogiani, tiedonkululta voi tuskin välttyä ;-) Frettikuumeeni ei siis ole ottanut laantuakseen, vaan oireet ovat menneet pikemminkin päinvastaiseen suuntaan. Vielä viikko sitten onnistuin vakuuttamaan itseni siitä, ettei minulle ole tulossa frettiä ainakaan vuoteen, vaikka onnistuinkin viettämään taas 3,5 tuntia fretti-ihmisten kanssa juoruillen ja frettejä sylitellen Raision Mustissa ja Mirrissä. Edes Jussi ei kuitenkaan uskonut sitä sitä enää siinä vaiheessa, ja nyt lienee aika myöntää että Jussi veti tässä arvauskisassa pidemmän korren.

Toissapäivänä nimittäin huomasin rottakaverini laittaman viestin facebookissa. Oma kaverilista on uudelleenliittymisen jäljiltä edelleen hyvin suppea ja niinpä tuokin viesti oli ehtynyt lojua useamman päivän muut-kansiossa ennenkuin sen huomasin. Viestissä oli linkki Inkoolaisen eläinhoitolan sivuille, kohtaan jossa kerrottiin kahdesta uutta kotia etsivästä frettinaaraasta. Viestin lukiessani oli jo yö ja Jussikin oli ehtinyt nukahtaa sohvalle. Niinpä en päässyt konsultoimaan ketään järjen ääntä, ennenkuin jo täysin viattomasti esitin muutamia lisäkysymyksiä kuvan neideistä. Eihän se vielä mitään tarkoita, jos tahtoo tietää uutta kotia etsivien luonteista, sisäsiisteydestä tai ruokailutottumuksista.

Seuraavana aamuna minulla oli vastaukset kysymyksiini ja esitin ne Jussille yhdessä yhden pyynnön kanssa: voisimmeko me mennä katsomaan tyttöjä. Eihän sekään vielä mihinkään sido, jos käy paikanpäällä katsomassa, miltä tytöt vaikuttavat. Mistä sitä tietää, vaikka ne eivät olisi yhtään oman oloisia, ja katsomassa käynnin jälkeen asiaa ei enää tarvitsisi jossitella. Jussi suostui lähtemään kyydiksi ja seuraksi, vaikka taisi jo lähtiessä tietää yhtä hyvin kuin minäkin, että frettikuume oli alkanut saavuttaa ratkaisevan korkean pisteen. Vierailuaika saatiin sovittua samaksi illaksi, ja niinpä kesäretki kohti Inkoota starttasi samana iltapäivänä. Matkan varrelta Salosta löytyi vielä sopivasti markkinatkin, joilta pääsiin hankkimaan hyvin kesäretkiteemaisia reissueväitä.

Pyöriteltyäni tyttöjä reilun tunnin (tai useamman, minulla ei ole oikein tarkkaa kuvaa ajankulusta tuona aikana), päätös oli aikalailla selvä. Olin saanut elämäni ensimmäiset fretinpuremat ja näätäpusut, sekä päässyt kyselemään tytöistä vielä tarkemmin mitä olin yhteen viestiin saanut mahtumaan. Niinpä lähtöä tehdessä menin sanomaan  ne pelottavat sanat: kysyin miten tyttöjen varaaminen onnistuisi. Ihan niin hullu kun en sentään ollut, että olisin pakannut tytöt suoraan reppuuni, vaikka Snurre itsensä sinne jo tunkikin.

Tyttöjen nouto sovittiin kolmen viikon päähän. Ehtii sitten rakentaa kotiin eristysmahdollisuudet, kun etenkään alkuun frettejä ei ole tarkoitus jättää Mihailin kanssa keskenään. Niinpä tytöt saavat valtakunnakseen keittiön, ja pojan ruokintapaikka ja namikaappi siirretään olohuoneen puolelle jossa pojalla on jo valmiiksi peti ja vessapaikat. Jatkoa katsellaan sitten kun tytöt ovat kotiutuneet. Ainakin alkuun kun voi kummallakin puolella porttia olla totuttelemista jo hajujen kanssa.

Tänään Mihail pääsi kuitenkin ottamaan jo vähän kosketusta fretteihin, kun Sarianna vinkkasi pienimuotoisesta frettitapaamisesta keskustassa. Alkuun minun piti kyllä mennä ilman poikaa esittämään mielessä pyöriviä frettikysymyksiä, kuten suosituksia alueen eläinlääkäreistä. Miikkis sattui kuitenkin heräämään juuri kun olin lähdössä, niin nappasin senkin sitten valjaisiin ja sylikyydissä bussiin. Viimeksi Mustissa ja Mirrissä minulta kun oli jo kyselty, mihin mie olin oman poikani jättänyt. Niin pääsivät nyt kun frettiharrastajatkin vastavuoroisesti sylittelemääm skunkkia ja kyselemään siitä.

Miikkis ei ollut taas täysin vakuuttunut siitä, mihin poikaa raahasin: näädät olivat vähän pelottavia ja haisivat oudolta. Niinpä poika päätyi pysyttelemään sylilinjalla, että pystyin olemaan lähellä tukena ja turvana. Syli kyllä välillä vaihtui saman sohvan sisällä toiseen, niin itsekin sain napattua frettejä syliin. Mikäli fretit änkivät liian lähelle, Miikkis tunki pään kainaloon piiloon tai nosti vähän häntää näyttääkseen isommalta kuin alle kilonpainoiset tyttelit. Yhden kerran sain kyllä syliin yhtäaikaa sekä fretin että skunkin, kun olin juuri sylittelemässä Kerttua kun Mihail päätti haluta oman omistajan syliin. Siinä ei sitten frettikään haitannut, kun poika könysi paikalleen kainaloon. Kerttu oli hetken asiasta ihmeissään (onhan Miikkis sitä kuitenkin yli neljä kertaa painavampi ja vielä vieraan lajin edustaja), mutta hetken aikaa ne päätyivät kuitenkin jakamaan sylin keskenään ennenkuin Kerttu pakitti takaisin oman omistajansa syliin.

Samaan aikaan lattialla pyöri liuta muita frettejä ja oli niitä repussanikin parhaillaan kolme yhtä aikaa, kun vetoketju oli ensin saatu tiirikoitua auki. Oma paniikki ehkä hieman laimeni siinä näädistä höpötellessä, vaikka kyllä sitä edelleen miettii, mikä siinä helpossa elämässä on niin vaikeaa, kun sitä ei kaikista aikomuksista huolimatta osaa vain elellä hiljaiseloa yhden karvakaverin kanssa. Sillä kyllä sitä itsekin tiedostaa, ettei kaksi karvasukkulaa tule arkea ainakaan helpottamaan, vaikka hoitopaikoista tai muista tulee tuskin olemaan pulaa. Mutta silti olen niin hullu, että kokeilemaanhan sitä on lähdettävä :-) Saadaan taloon ehkä vähän ääntäkin, kun suodattimen lisäksi putputtaa fretit.

Tulevat neidit ovat muuten tämän hetkisiltä nimiltään Snurre ja Esteri ja väreiltään ilmeisesti suklaa ja albiino. Nimien kohdalla kyllä vielä miettii, pysyvätkö nykyiset vai vaihtovatko ne paremmin omaan suuhun sopiviin. 

Savullekin vaihtuu tässä frettejä odotellessa lukollinen terraario ja se muuttaa Miikiksen puolelle kämppää. Ainakaan fretinhajuisista vaatteista poika ei ole onneksi ollut toistaiseksi moksiskaan, sillä niitä kämpästä tulee jatkossa todennäköisesti löytymään.

Miikkis ja Kerttu.

Täällä tänään

Huomasin että siitä on aikaa kun olen koonnut koko talouden elolliset samaan postaukseen - itseasiassa niin kauan, ettei kaikkia altaan asukkeja ole blogiin edes listattu. Niinpä uusille lukijoille tiedoksi ja muille kertaukseksi kerrottakoon mitä otuksia täältä kaiken kaikkiaan löytyykään - ja nyt kun vauhtiin päästään, niin ehkä myös poikaystävän otukset voi listata samaan syssyyn, vaikkeivat ne saman katon alla asukaan.

Oman talouteni ehdoton päähenkilö on oikeutetusti haisunäätäpoika Mihail, joka jakaa yhdessä kanssani talouden kaikki neliöt. Tästä pian kaksivuotiaasta pojasta löytyy tarkemmin tietoa Mihailin omalta sivulta blogin yläreunasta.

Uusin tulokas ja talouden toinen karvakaveri on hiiripoika Savu, joka on syntynyt 24.2.2015 ja ehtinyt siten majailla meillä vasta pari viikkoa. Tähän uteliaaseen poikaan onkin vasta tutustuminen käynnissä, ja ruokaa laittaessa sitä unohtuukin usein höpöttelemään pojalle, että se miuun paremmin tottuisi.

Huoneen nurkassa on ollut vajaan vuoden verran myös 77-litrainen kulma-akvaario, johon muutti alkajaisiksi 12 intiaanisulkaa, 1 taistelukala ja 6 piikkisilmää. Alun jälkeen asujaimisto on kasvanut kolmella nuolimonnilla (jotka ehtivät kerran jo kuteakin) sekä kolmella leväsukaravulla, jotka ovat oikeastaan Jussin. Ensiksi hankitusta taistelukalastakin ehti aika jo jättää, mutta sen seuraajaksi vaihtui toinen taistoukko.

Jussin eläintarha on ehtinyt tässä vuoden aikana kasvaa siitä yhdestä käärmeestä jonka hankintaa hän suunnitteli kolmeen viljakäärmeeseen (jotka olen nimennyt Haniksi, Miniksi ja Putiksi), kahteen sininuolimyrkkysammakkoon (jotka eivät tunnista nimiä Ukko ja Akka yhtä hyvin kuin muut niiden nimet tietävät) ja viiteen hämähäkkiin, joista kolme viimeisintä kotiutui tänään. Hämähäkin ovat saaneet risteikseen nimet LottaPäivi (Brachypelma Smithi), Höppänä (Lasiodora Parahybana), Sinikka (Chromatopelma Cyaneopubescens), Punahilkka (Brachypelma Boehmei) ja Lukki (Cyclosternum Fasciatum) pitkälti miun myötävaikutuksellani. Hämähäkkien lajit löytyvät sulkeista, joskin miun on myönnettävä hämähäkkien olevan miulle niin vieras lajiryhmä ettei miulla ole toivoakaan lajien muistamisesta lunttaamatta niitä Jussilta. Nykyisellään näyttää tosin uhkaavasti siltä, että en voi täysin välttää tuttavuutta niiden kanssa jatkossa - hämähäkit kun voivat elää parhaimmillaan jopa yli 30 vuotta.

Itse olen nelivuotiaasta asti lemmikkiharrastusta katsellut 27-vuotias naisihminen, joka on tähän ikään mennessä ehtinyt niin mennä naimisiin ja erota, valmistua filosofian maisteriksi pääaineenaan kulttuurihistoria, hankkia toistaiseksi voimassaolevan työsuhteen varastotyöntekijänä kuin matkustaa junalla Venäjän ja mongolian halki Kiinaan - ja oppia siinä matkan varrella ettei elämä ole niin vakavaa eikä sitä ole edes tarpeen saada valmiiksi. Tavaran vähennysprojektit itsellä ovat pyörineet nyt nelisen vuotta otettuani jo opiskeluaikoina kunnon varaslähdön asunnon täyttämiseen tavaroilla - ja tämä on nyt jo toinen blogi jossa väitän projektin olevan hyvällä mallilla ;)

Tervetuloa blogin pariin kaikille vanhoille ja uusille lukijoille!

Savun uusi sisustus

Terraeläimissä on kieltämättä eroa terran hoidon suhteen. Hiiriboksi on siivouskunnossa jo viikon jälkeen, kun terrasta alkaa kantautua hiiren haju ja vessanurkan lastut ovat värjäytyneet keltaisiksi. Sammakkoterralla taas menee kuukausia kypsyä kunnolla toimivaksi ekosysteemiksi jossa sammal peittää maan ja pieneliöstä on lisääntynyt niin että terraario pitää itsensä kunnolla puhtaana.

Hiirelle tarvitsee usein uusia kuivikkeita, oksia ja pahvimökkejä. Terra putsautuu ja sisustus vaihtuu useita kertoja kuussa. Sammakkoterra taas kunnolla toimiessaan vaatii ennemmin karsimista kuin lisäämistä; hyvin viihtyviä kasveja pitää välillä karsia ja jakaa etteivät ne täytä koko terraariota. Muuten systeemi toimii pitkälti omillaan.

Niinpä minä hamstraan töistä erilaisia pieniä pahvibokseja ja Jussi taas tilailee Saksasta aloituskasveja ja sammaleenitiöitä. Ja käynnistelee vuosia tauolla ollutta blogiaan sammakkoterraprojektillaan miun katsellessa kun Savu tutkii uutta sisustustaan.

Koulukuvausta ja matelijapäivää

Tässä postauksessa piti olla kuva jossa Miikkis on kuvattavana. Arvatenkin kuitenkin unohdin kuvaustilanteessa koko asian, kun itse tilanne vei kaiken huomion. Tänään oli siis Eläinten koulukuvaus Turussa ja olin ilmoittanut mukaan sekä Mihailin että Savun. Mihailille olin varannut ajan jo viime kuussa, Savun lisäsin mukaan tälläviikolla.

Miikkis oli kuvaajalle ensimmäinen kuvaukseen tullut haisunäätä, mutta frettejä hänellä on ollut kuvattavaan useampia. Niinpä hän oli varautunut hieman nopeampaan ja sinkoilevampaan otukseen, kun ajatteli että pojasta voisi löytyä samanlaista vauhtia. Miikkis otti tilanteen kuitenkin varsin lunkisti ja pysyi kuvauspöydällä hyvin lukuunottamatta niitä kertoja kun peppu eksyi liian lähelle reunaa ja meinasi vetää poikaa alas. Asiaan auttoivat tietenkin myös namit, joita oli varattu paikalle sekä omasta että kuvaajan toimesta. Taisivat kuvaajan namit silti viedä voiton, kun kotona poika ei saa ikinä lihapullia. On välillä vähän huvittavaa, että kun koettaa syöttää toiselle mahdollisimman laadukasta ja lisäaineetonta ruokaa, niin sitten toinen on ihan innoissaan aina kun saa jotain kissanpusseja, lihapullia tai muuta einesta (...vaikka toisaalta; mikä olikaan se oma suhde hampurilaisiin ;)).

Ensin Miikkistä kuvattiin kuviollisella taustalla ja sen jälkeen valkoisella. Kuvaajan valikoimiin kun ovat tulleet tekstikyltit, ja ajattelin että jos valkoisen taustan kuvista joku onnistuu todella hyvin, voisin rikkoa ostolakkoa tilaamalla pojasta kyltin. Sitä kun on jo pidempään kaavaillut välioveen kylttiä pojan kuvalla ja tekstillä "kodin kemiallinen turvajärjestelmä". Halusin vain odottaa että poika kasvaa ensin täyteen kokoonsa, edellisen kerran poika kun kuvautettiin ihan junnuna. Harmi vain ettei pojasta saatu tälläkertaa yhtään häntä pystyssä kuvaa, kun se otti kuvaustilanteen sen verran lunkisti ettei millekään tarvinnut näyttää koko komeutta, muttei toisaalta ollut niin rentona että olisi intoutunut haastamaan leikkiin. Sellainen kuva kun olisi ollut kylttiin aika täydellinen.

Savun iän kuultuaan kuvaaja oli hetken hieman huolissaan. Seitsemän viikkoinen hiiri kuulosti hänen korvaansa vielä nopeammalta ja arvaamattomammalta kuvauskohteelta. Savukin pysyi kuitenkin kuvatessa hyvin paikoillaan, eikä edes koittanut poistua sille viritetystä kuvausteltasta. Itselle asiassa ei ollut mitään ihmeellistä, kun itse on niin tottunut siihen, että yli kolmiviikkoinen hiiri on lähestulkoon samanlainen käsiteltävä kuin aikuinen. Hetkeä myöhemmin sain kuitenkin muistutuksen siitä, kuinka sekin on hyvin linjakohtaista. Kävimme kuvauksen jälkeen hakemassa Jussille tarvikkeita yhdestä matelijakaupasta ja sielä oli esillä myös kauniin kuviollisia hiiriä. Pyysin saada niitä käteen ja ne lähtivätkin sinkoilemaan kuin saippuat. Kilttejä ne kyllä olivat eivätkä edes koittaneet purra, mutta ei niiden kädessä pysymisestä kyllä mitään tullut. Taidan siis jatkossakin jatkaa hiirten hankkimista samoilta tutuilta kuin aiemmin ja luottaa siihen että he osaavat valita miulle sellaisia kivoja tapauksia :) Kun kyllähän tuollaisesta menevämmästäkin voi saada kivan käsittelemällä, mutta itse on tottuneempi näihin lähes käsittelemättä kesyihin (joista voi sitten käsittelemällä saada todella syliinhakeutuviakin tapauksia).

Matelijaliikkeestä matka jatkui Vaahteramäen tilan munataksin ja Subwayn kautta Länsikeskuksen Faunattaren matelijapäiville. Jussi kun oli odottanut jo useamman viikon että pääsee taas näkemään Blondi-nimisen tiikeripytonin, jonka näki jo kerran aiemmin toisen Faunattaren matelijapäivillä. Silloin hän kuitenkin unohti ottaa tuosta Tinon pikkutytöstä kuvan ja halusi korjata tilanteen nyt kun mahdollista oli. Nyt tuolla kasvuikäisellä kaunottarella oli kokoa jo päälle kolme metriä ja painoa 16,8 kiloa ...ja kasvu jatkuu vielä useamman vuoden. Jussi on ollut tuosta tytöstä niin innoissaan, että minäkin pyysin sen sitten lopulta syliini. Hyvähän se on vähän varautua siihen, mitä Jussin käärmeharrastus saattaa heittää eteen sitten kun hänellä on enemmän tilaa ja rahaa. Isot käärmeet itsessään kun eivät ole kovin kalliita, mutta niiden terraarioihin ja ruokintaan uppoaa helposti paljon enemmän rahaa kuin pienemmillä lajeilla. Jo ruokaeläinten koko kun tekisi sen, ettei niitä enää helposti säilytettäisi pienessä parilokeroisessa pakastimessa - puhumattakaan siitä, kuinka paljon enemmän isot ruokaeläimet maksavat ja kuinka paljon hankalampi niitä on saada.

Heti liikkeeseen saavuttua alkoi kuitenkin näyttää siltä, että sielä menisi aikaa. Esillä oli useampia matelijalajeja ja mikä tärkeämpää; useampia matelijaharrastajia joilta kysellä. Niinpä pyysin Jussia hakemaan Miikkiksen autosta miulle seuraksi, nyt kun poika kerran mukana oli, eikä Tinokaan ollut ehtinyt sitä skunkkipäiville katsomaan. Sen jälkeen en sitten ehtinytkään enää kiinnittää ajan kulkuun huomiota, tai siihen moniinko paikalla olevista matelijoista Jussi ehti kädestä pitäen tutustumaan. Miikkis kun keräsi ympärilleen myös paljon katselijoita ja kyselijöitä, jotka veivät oman huomioni. Yksi paikalla olleista herppeilijöistä ihastui poikaan jopa siinä määrin, että päätti lähteä heti selvittelemään, onko noiden tuonti Saksasta tällähetkellä oikeasti kuinka mahdotonta. Pyysin häntä raportoimaan sitten miullekin, miltä tämänhetkinen tilanne näyttää kun hän saa selvityksensä tehtyä. Matelijoita hän kun on tuonut ulkomailta useampia, ja lupa-asioiden selvittely on hänelle sitä myötä tuttua. Olisi kyllä oikeasti mahtavaa, jos näitä saataisiin Suomeen vielä lisää. Liikkeen henkilökuntakin kävi sitten pojasta kyselemässä, ja kysymässä myös sitä, olisiko heidänkin liikkeelleen mahdollista saada oma skunkkipäivä. Lupasin sen jo alustavasti ja annoin omat yhteystietoni. Sekin oli kyllä aika huvittavaa, kun yhdessä kohtaa päivää miulla oli sylissä tuo Blondi-käärme ja Tinolla Miikkis. Mie sitten vastailin parhaani mukaan miulle esitettyihin tiikeripythonkysymyksiin ja Tino teki saman haisunäätäkysymysten kanssa. Sitten vaihdettiin takaisin omiin lajeihimme ;)
 
Aika eläinmellinen lauantai siis taas ;)

Mie ja Blondi

Tuliaisia Savulle

Jussi on oppinut suhtautumaan jyrsijöihin hieman epäluuloisesti työskenneltyään aiemmin koe-eläinten kanssa. Siinä maailmassa hiiret sinkoavat ja purevat. Ero kesyihin on siis melkoinen, vaikka kyseessä onkin sama laji.

Savu on kuitenkin alkanut kietoa häntäänsä Jussin pikkurillin ympärille. Poika on saanut lempinimekseen Savujuustopekoni ja jo pari kertaa Jussin mukana on kulkeutunut tuliaisiakin pojalle. Ensin iso pussillinen hirssin tähkiä ja tänään pieni mökki, kun käytiin katselemassa terravarusteita sampeille. Jussin sylissäkin poika kävi jo useamman kerran piipahtamassa.

Mutta Savu kuulemma onkin enemmänkin pieni käärme kuin hiiri. Sekin on kehu.

Väliaikaisratkaisuja ja vähän pysyvämpiäkin

Messuilta kotiin palattua ensimmäinen missio oli saada uusille asukeille väliaikaisasumukset kuntoon. Kumpikaan kun ei ollut suunnitellut mitään tältä reissulta hankkivansa, ei kotona myöskään ollut odottamassa valmiita asumuksia joihin otukset majoittaa. Toki jo messuilla oli tullut mietittyä, mihin otukset saisi kotona siksi aikaa että terrat ovat kunnossa ja millaisella aikataululla pysyvämpiä kämppiä on mahdollista saada pystyyn.

Ensin oli vuorossa pistäytyminen Jussin luo ja sammakkoterran pystyynlaitto. Jussilla oli sammakoille muuten hyvin välineistöä valmiina, mutta kaikki vapaana olevat terraariot ovat liian pieniä. Niinpä 30 senttinen Exoterraario saa toimittaa väliaikaisasumuksen virkaa sen aikaa että Jussi ehtii hankkia isomman. Terraarion pohjalle löytyi valmiiksi kookosturvetta ja piiloiksi kultaköynnöstä, kookoksenkuorta ja kaarnaa. Pikkuboksin vesiastiaksi tuli ruukunaluslautanen ja terraarion seinään lämpö- ja kosteusmittarit. Terraarion katosta osa muovitettiin umpeen jotta kosteus pysyy terraariossa paremmin ja valaisimeksi viritettiin lediputki. Pikkuboksia kuntoon laittaessa alkoi tietenkin myös ison terraarion visioiminen, kun Jussi alkoi miettiä millaisen vesialtaan ja taustan sinne haluaa ja millaista kasvillisuutta. Tästä kun tulee hänen ensimmäinen sademetsäprojekti. Itsekin odottaa tulevaa asumusta mielenkiinnolla, sillä kasviterraariot ovat lähtökohtaisesti paljon enemmän makuuni mitä kuivemmat ja karummat mallit. Kasvit vain tuovat terraarioon sitä jotain, minkä huomaa hyvin jo siitä, että joku ehti tuota nopeasti pystyyn laitettua väliaikaisboksiakin jo kommentoida kysymällä, että mikä otus noin hienossa asuu (ja Jussi kun pelkäsi tulevansa lynkätyksi, kun uskaltui esittelemään facebookryhmissä heräteostoksiaan ;)).

Naaras kylpemässä

Ukko ja Akka

Yleiskuva väliaikaisterrasta ja Ukko kiipeämässä

 Jussin kämpiltä lähdettiin tänne ja napattiin mukaan majoitustarpeistoa Savulle. Savu sai väliaikaisterraariokseen Maxi-kokoisen faunaboksin ja sinne pohjalle Jussilta löytynyttä leppäkuiviketta. Täältä löytyi sitten erilaisia jyviä ja pilttipurkki vesikipoksi. Itselläni ollut hiiritauko on tehnyt kuitenkin sen, että Savu tuntuu joltain uskomattoman pieneltä ja hauraalta. Niinpä väsyneet aivoni saivat iltayöllä kehitettyä paniikin siitä, että poika hukkuu vesikuppiinsa, koska pilttipurkki on niin iso ja poika niin pieni. Siinä eivät yhtään auttaneet aivojen vakuuttelut hiirten ketteryydestä, vaan lopulta Jussi poikkesi hakemaan asunnoltaan vielä koristekiviä jotta minä saisin nukutuksi. Kivet sitten ladottiin pilttipurkkiin niin, ettei sinne ollut pienen pienen hiirenkään edes mahdollista enää tippua. Niinpä boksi sisustettiin wc-paperirullilla, kananmunakennolla ja paperisuikaleilla ja poika nostettiin koppaansa.

Savun väliaikaiskoti

 Eilen alkoi matovaarion muuttaminen hiiriterraarioksi.Tapsan luota haettiin Savulle vesipullo ja käytiin vilkaisemassa sinne jostain aiemmasta projektista jäänyttä verkon palaa. Se osoittautui kuitenkin liian pieneksi Savulle tulevaan terraarioon, joten suuntasimme kohti rautakauppaa (ja sovimme, että olen Tapsalle velkaa sekä ruuan että jälkkärin, kun ostin ensin hiiren ja sitten vielä verkkoa). Verkon haku ei kuitenkaan käynyt ihan niin sutjakkaasti kuin olin toivonut, kun kaikki verkot tuntuivat olevan taas joko liian isolla silmäkoolla tai punottuja niin että ne olisi hankala saada pysymään muodossaan terrarion päällä. Lopulta löysimme toisesta liikkeestä sopivan palan eräänlaista reikäpeltiä, josta syntyi sopiva kansi kun sen yhdisti silikonilla muovilistaan. Jussin askarrellessa kantta minä aloitin terraarion tyhjentämisen. Oli kyllä aika jännä huomata, kuinka sinne oli sen keittiönurkassa seisoessa alkanut muodostua omanlaisensa eliöstö; tunkiolierojen ohella sieltä löytyi hyppyhäntiäisiä, pieniä lentoötököitä ja joitain hieman sokeritoukan näköisiä otuksia. Tässäkohtaa hyppyhäntiäisten invaasio osoittautui kuitenkin hyväksi asiaksi, sillä juuri niitä Jussi oli ollut ostamassa tulevaan isoon sammakkoterraan talkkareiksi. Niinpä pakkasin niitä nyt purkillisen hänen mukaansa. Sammakkoterraariossa hyppyhäntiäisten rooli kun on yhdessä siirojen kanssa auttaa hajottamaan terraarioon muodostuvaa eloperäistä jätettä, kuten ulosteita, kasveille paremmin hyödynnettävään muotoon. Tätä pidemmälle emme kuitenkaan terraariota eilen saaneet, kun teipeillä tuettu kansi piti jättää yöksi kuivumaan.

Tänään oli vuorossa kannen testaaminen ja kun se onneksi istui terraan suorilta, terraarion sisustaminen. Eiliseltä kauppareissulta oli tarttunut mukaan kuivikkeita ja heinää, ja niiden lisäksi terraarioon päätyi taas kananmunakennoja ja wc-paperirullia (ja joku ehkä aavistuksen ikävöi kaikki niitä hiirikoon keraamisia omppupesiä, tikkaita yms. mitä olen joskus omistanut laatikkokaupalla). Onneksi sisustusta saa kuitenkin ostamatta muunmuassa ulkoa, ja nytkin ystävän kanssa pikkulenkillä käydessä mukaan tarttui yksi sopivanoloinen kiipeilyoksa. Saatuani ne sommiteltua terraarioon oli Savun ja pojan pesäpaperien vuoro muuttaa. Poika alkoikin heti tutkia uutta terraariotaan, joka tulee olemaan pojan asunto ainakin toistaiseksi. Terraariolle valittu paikka kun voi kyllä tulevaisuudessakin hieman rajoittaa päivitysintoani, ellei terraario nyt ala jossain vaiheessa tuntua auttamattoman pieneltä. Ensisijaisesti olisi kuitenkin tarkoitus olla hankkimatta Savulle hehtaariterraa, mutta sen sijaan pitää sitä enempi touhuissa mukana keittiössä touhuillessa ja juoksuttaa terraarion ulkopuolella sopivan rajatuilla alueilla (...mihin voidaan lukea muunmuassa ne keittiön tasot).

Savu <3

Savu uusi koti

Yleiskuva uudesta hiiriterraariosta

Ooops... Eli vahinko lemmikkimessuilla

Pet Expo -lemmikkimessut meinasivat jäädä meiltä tänä vuonna väliin, sillä kummankin rahatilanne on aika huono. Jussi jo päättikin ettei lähdetä, mutta oli sitten niin pettyneen oloinen päätökseensä, kun kaikki hehkuttivat messuja, että puhuin hänet ympäri. Minähän olin lupautunut enempi seuraksi, kun omia intressejä messuille lähtöön ei tälläkertaa niin ollut, kun ei ole enää rottiakaan joita näyttelyttää.

Unohdin olevani riskiryhmää. Minulla on messuilla paljon tuttuja ja jyrsijäkuume on viime aikoina nostanut taas päätään. Pari viikkoa sitten näin jopa unta jossa minulla oli Lumi niminen valkoinen hiiri. Sen jälkeen sitä onkin taas eksynyt lukemaan hiirijuttuja. Vilkuillut ohimennen myynti-ilmoituksiakin, vaikka enhän minä mitään hankkimassa ollut. Eli ei sen olisi pitänyt olla yllätys, sen mitä kävi...

Herppiständin yhteydessä oli myös hiiriä ja tuttu harrastaja. Anitalla oli kädessään oikein sievä harmaa hiiri ja ilmeeni nähtyään antoi sen miulle käteen ja kysyi vienkö sen kotiin heti vai hetkenpäästä. Kerroin hänelle kaikki syyt miksi en voi. Pienen keskustelun jälkeen hän pakkasi hiiren rei'itettyyn karkkirasiaan ja miulla oli taas hiiri. Syyni eivät menneet läpi. Ei edes se ettei eläintä voi hankkia heräteostoksena. Se ei kuulemma päde kun on yli parinkymmenen vuoden harrastustausta ja kokemusta useammasta sadasta yksilöstä. Kyllä silloin kuulemma aina yhdestä hiirestä selviää.
Matokompostorista saan Savulle terraarion ja sisustukseksi käyvät pahvilaatikot, kananmunakennot, oksat ja pahviputket. Juomapullon saan Tapsalta. Kattoverkko pitää enää kehittää jostain. Eli sikäli paluu jyrsijäharrastukseen käy helposti. Matokompostin tyhjentäminen kun on ollut mielessä muutenkin, kun jotkin pienet lentoötökät ovat innostuneet lisääntymään sen pinnalla.
Eli ei kai siinä sitten muu auta kuin toivottaa Savu tervetulleeksi. Siitä kun taisi tulla pojan nimi. Jotenkin miusta kuitenkin tuntuu, että tämä oli taas itselleni isoin yllätys. Muut ovat varmaan jo odotelleet, koska näin käy.