Miikiksen painonpudotus, viikko 5

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Painonpudotus jatkuu, ja nyt suunta on taas oikea. Viime viikkoisesta oli tultu päivän punnituksessa alaspäin 100 grammaa, eli lähtöpainosta on nyt tiputettu 450 grammaa. Samalla reissulla päädyttiin pitämään minihaisunäätäpäivää Mustin ja Mirrin vaa'an kanssa samassa kauppakeskuksessa sijaitsevaan Faunattareen, kun sielä oli uusi harjoittelija, joka ei ollut Miikkistä vielä nähnyt. Ja oli sielä sattumalta samaan aikaan asioimassa myös nainen, jolla oli itsellään ollut pesukarhuja, ja joka omisti nyt muun muassa aaseja, niin voitte uskoa, että eilisen aikataulut menivät siinä vähän uusiksi... Meidän kun piti vain äkkiä hakea matoja.

Aasit kun ovat taas yksi laji, jolle itsellä on heikko kohta. Tänä kesänä ehdin jo ilmoittautua yhdelle aasinhoitokurssillekin, mutta se valitettavasti peruttiin liian vähäisen osanoton vuoksi. Ja nyt sitten jännätään, osuuko se uudestaan itselle sopivalle päivälle, kun järjestäjät miettivät sen siirtoa syksymmälle.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI