Miikkiksen painonpudotus, viikko 4

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Tänään oli taas Miikkiksen viikkopunnituksen vuoro. Tällä viikolla oli otettu painonpudotuksen kanssa vähän lepsummin, ja se näkyi heti tuloksissa: eroa viime viikkoiseen oli 50 grammaa, ja se oli ylöspäin. Miikkis on kuitenkin saanut nyt enemmän hyviä kasviksia (=makeita kirsikkatomaatteja), kun niitä tarttui torilta mukaan ihan valtava pussi. Sen lisäksi Miikkis pääsi muutaman kerran raidaamaan tyttöjen nappulat, kun olimme koko lauman kanssa Jussin luona ja rokotusreissullakin herkkujen suhteen oltiin normaalia hövelimpiä.

Nousu on kuitenkin niin pieni, että otetaan tämä väliviikon kannalta ja palataan taas tiukemmin ruotuun. Tavoitteena on kuitenkin kesäkunto 2017, eli jos painoa ei nyt joka viikko lähde, ei se ole maailmanloppu. Kunhan suunta nyt pysyy ainakin kuukausitasolla oikeana.

Samalla päästiin piristämään yhden Mustin ja Mirrin työntekijän päivää, kun hän on töiden takia missannut meidän Turun näätäpäivät, niin satuttiin nyt sitten näin kohdalle :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI