Altaan uusi asukki

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Akvaarioprojekti on ollut nyt käynnissä puolisen vuotta. Viikon alussa altaasta menehtyi yksi kala ja tuli aika lunastaa ensimmäisiä kaloja altaaseen hankittaessa tehty sopimus; kun miun valitsemastani punaisesta taistelukalakoiraasta Taisto Kolmannesta jättää aika, saa Jussi valita sille mieleisensä seuraajan ja nimetä sen itse. Jussia kun jäi hieman harmittamaan se että vaikka altaat olivat täynnä toinen toistaan upeamman värisiä taistoja, minä halusin nimenomaan punaisen. Samanlaisen mitä akvaariourani edelliset taistot, Taisto Ensimmäinen ja Taisto Toinen olivat.

Nyt altaassa on sitten Taistelu-Jaska. Minulle sen värityksestä tulee mieleen öljyväripaletti. Sellainen jossa on sekoitettu värejä jotta niistä on saatu toimiva kokonaisuus jonnekin muualle. Mahdollisesti iltataivas juuri auringonlaskun jälkeen. Asia ei kuitenkaan haittaa minua ollenkaan, päinvastoin. Ei Jussin ensimmäisen oman kalan tarvitsekaan näyttää minun kalaltani. Hän taas ihastui kalan väritykseen heti, samoin kun sen pitkänä liehuviin eviin.

Kotiutettaessa Taistelu-Jaskaa uuteen altaaseensa puhuttiin myös akvaarioiden 3D -taustoista, biotoopeista ja isoista altaista. Että jonain päivänä iso amazonbiotooppi mahdollisesti paludaariona voisi olla hieno. Jussi on ihastunut etenkin Back to the Naturen taustoihin ja siihen mahdollisuuteen että ne on mahdollista teetättää myös omien mittojen mukaan. Ainakin sitten kun hän on valmis lääkäri. Naurettiin yhdessä, että ainakin yhden sisustuselementin suhteen meillä on aika yhteiset sävelet. Minäkin kun jouduin tunnustamaan hieman kahtiajakoisen suhtautumiseni noihin jalostusmuotoihin: kuinka taistelukala on miusta ihan kiva kala pienessä seura-akvaariossa, mutta ison altaan haluaisi tehdä sitten luonnollisemman näköiseksi.

Iso allas ei ole kuitenkaan haaveissa vielä. Ei tähän asuntoon eikä tähän hetkeen. Tähän asuntoon pienempi sopii paremmin ja tuntuu turvallisemmalta. Ei tarvitse miettiä lattian kantokykyä tai letkuvirityksiä vedenvaihtoja helpottamaan. Ja voi hullutella vaikka hankkimalla miljoonakaloja, jos biotooppipurkin hankinta siirtyy yli vuosikymmenen päähän :P

1 kommentti:

  1. Taaaistelu-Jaska, dri drii dri driii, Jaaasska Jaska.. :D

    Mullakin on joskus ollu punanen taistis ja oli muuten komein kala ikinä! :)

    VastaaPoista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI