Heipat navetalle

tiistai 26. tammikuuta 2021

Edellinen työssäoppiminen päättyi perjantaina. Tänään se tuli laitettua paperihommia myöten pakettiin, kun tein työssäoppimisen etätehtävän loppuun, ja tulostin sen samaan kuoreen arviointilomakkeen ja opintopäiväkirjojen kanssa. Olo on hieman haikea, sillä viihdyin navetalla hyvin. Tiedän, että olen ihan liian iltavirkku, jotta pystyisin tekemään navettahommia työkseni pidemmän päälle (oltuani seitsemän vuotta varastolla en enää edes koita valehdella itselleni, että voisin tottua aikaisiin aamuihin), mutta tällä hetkellä olen täysin valmis harkitsemaan hakevani kesätöitä lomittajana, mikäli pieneläinpuoli pysyy koronan takia hiljaisena. 

Rouvia appeella


Etätehtävää tehdessä tuli samalla käytyä läpi kaikkia työssäoppimiseni aikana ottamia kuvia, sillä tein kuvaamalla myös paljon muistiinpanoja niin tilalla käytetyistä tuotteista kuin tarkkailuyksilöiksi valitsemistani vasikasta, hiehosta, umpilehmästä ja vastapoikineesta. Siinä samalla tuli kuvattua kyllä muitakin eläimiä, kuten muita lehmiä, kissoja ja luonnollisesti myös rottia ja hämähäkkejä, kun kerta niihinkin tuli törmättyä. Nyt kuvia katsellessa oli sitten mukava palata vielä hetkeksi kuluneisiin viikkoihin. Sain perjantaina vielä Emmiltä läksiäislahjaksi hänen itsevirkkaamansa lehmän, joka muutti asumaan meidän keittiöön. Se onkin huomattavasti fiksumpi tapaus tähän meidän kotiin, kuin ne sonnivasikat jotka vitsailin ottavani autotalliin kasvamaan. 

Vasut ihmettelemässä paparazzia


Yksi itselleni asettamista tavoitteista jäi kyllä harjoittelun aikana toteutumatta: en onnistunut saamaan koululle täydellistä kuva-arvoitusta sellaisesta lehmän käyttäytymisestä, mitä en muista bonganneeni mistään kirjasta. Eli kuvaa siitä, miltä lehmä näyttää kun se kerjää keksiä. Etenkin Niinukka, joka sai erinäisistä syistä lempinimen Keksimonsteri, kun veti päänkeikistelyt ja huultennuolemiset ihan omalle tasolleen kerjätessään herkkuja. 

Emmi hakemassa rouvia lypsylle. Mikäli robotti ei ollut viime lypsyllä löytänyt kaikkia nännejä, käytiin rouvia ohjastamassa robotille ja kiinnitettiin vetimet seuraavalla kerralla käsin.

Tämä viikko onkin sitten varattu itsellä kokonaan kouluhommiin, ja pieneläinkurssin etätehtävien ja työssäoppimistehtävän lisäksi tavoitteena olisi saada tällä viikolla kasaan Toiminta digitaalisessa ympäristössä 2 -opintopäiväkirja. Valitettavasti yhteen vielä roikkuvaan rästihommaan en pysty nyt pureutumaan, sillä ulkona yhä oleva useamman kymmenen sentin hanki muistuttaa turhan tehokkaasti, miksi se kasvio olisi pitänyt tehdä viime kesänä. 

Jauhosäiliön lähellä majaillut ristihämähäkki koiras

Hiehopihatossa oli vapaa heinä

Ensiviikolla alkaa seuraava pieneläimen työssäoppiminen. Sain myös eilen lyötyä lukkoon viimeisen tuotantoeläimen työssäoppimisen, eli nyt kaikki kolme viimeistä paikkaa ovat sovittuna. Kaksi seuraavaa työssäoppimista tulevat molemmat olemaan kuuden viikon, ja viimeinen toukokuussa oleva neliviikkoinen. Kesäkuun alussa minun olisikin tarkoitus valmistua, mikäli kaikki etenee edes suunnitelleen aikataulussa. 

Meille muuttanut vielä nimetön lehmä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI